Avainsana: tukikohta

  • Trooppinen saari: Viittasankarin loppu?

    Vartiotorni, nazorakein trooppinen tukikohta

    Kymmenhenkinen nazorak-partio juoksi tornin epätasaisesti aseteltuja puuportaita pitkin kohti tornin ylimpiä kerroksia. Tornin päällä tapahtunut rähinä ei ollut jäänyt heiltä huomaamatta ja torakat yrittivätkin nyt parhaansa mukaan kartoittaa tilannetta.

    Partion matka kuitenkin keskeytyi tornin laudoitetun seinän räjähtäessä sisään heidän vasemmalla puolellaan. Puusäleiden mukana sisälle lennähti myöskin repaleiseen viittaan pukeutunut hahmo, joka iski hehkuvan miekkansa rutiininomaisesti lähimmän torakan rintakehän läpi. Seurasi muutaman sekunnin mittainen hysteerinen kaaos ja kahdeksan nazorakia pääsi hengestään. Henkiin jääneet torakat vaihtoivat empimättä suuntaansa ja pakenivat jättäen Ämkoon seisomaan silpomansa ruumiskasan keskelle.

    ”Heikot typerykset”, Ämkoo murahti ja vilkaisi tuhoamansa seinän suuntaan.

    Näky oli omituinen. Räjähdyksen mukana seinästä irronnut materiaali leijaili ilmassa muodostaen hyvin hataran näköisen laskeutumisalustan taivaalta putoavalle Marionetille. Nukkehirviö pudottautui leijuvien palasten päälle keveän oloisesti ja asteli sitten sisään.

    ”Hieno temppu”, Ämkoo totesi ja otti paremman otteen miekastaan.
    ”Jatkakaamme”, hän lisäsi ja lähti hyökkäykseen.

    Marionetti huomasi oitis vastustajansa nopeuden kasvaneen. Olento yritti mukautua tilanteeseen vaihtamalla hetkellisesti puolustuspainotteiseen taktiikkaan. Tästä johtuen Marionetti onnistui täpärästi torjumaan Ämkoon vauhdikkaan kierrepotkun ja sitä seuranneen nopean viiltosarjan.

    Vartiotornin ympärille oli kerääntynyt useita torakoiden etsintäpartioita. Raskaimmin aseistetut nazorakit marssivat ampuma-aseidensa kanssa sisälle samalla kun perässä asteleva tulenjohtaja jakoi sekavia ennakkokäskyjä.

    ”Jutlin.”

    Portaat alkoivat sortua. Naamiovoiman aiheuttama hajoamisreaktion turvin Ämkoo ehti väistää vihollisensa voimakkaan kahden käden lyönnin ja vetäytymään rakennuksen ylempään kerrokseen. Marionetti pelastautui putoamiselta käyttäen jälleen telekineettisiä kykyjään ja loikkasi Ämkoon perään, vain vastaanottaakseen uuden naamiohyökkäyksen.

    ”Komau.”

    Marionetin liikkeet hidastuivat sen taistellessa käskemisen naamiovoimaa vastaan. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja tähtäsi nopean pistoliikkeen vihollisensa rintakehään. Hänen yllätyksekseen valkoinen olento onnistui kuitenkin väistämään, ja siinä samassa naamiovoiman vaikutus raukesi.

    Olento hyödynsi vuorostaan Ämkoon hämmennystä ja viilsi miekallaan. Miekka upposi Ämkoon keskivartaloon kuin voihin katkaisten vihreänmustan hahmon kahteen osaan.

    Ämkoo virnisti leveästi, haihtui ja materialisoitui Marionetin taakse. Nukkeolento ei ehtinyt torjua Ämkoon nopeaa kierrepotkua vaan horjahti sen voimasta tornin lattialle.

    ”Ahahahaha!”, Ämkoo nauroi voimakkaalla äänellä samalla kun hänen silmänsä hohkasivat verenpunaista valoa entistä kirkkaammin. Viittasankari pudottautui miekkansa kanssa suoraan Marionetin päälle, tosin vastustaja onnistui väistämään hyökkäyksen nopealla kierähtämisellä. Marionetti nousi vauhdikkaasti pystyyn, mutta kaatui saman tien takaisin maahan Ämkoon miekan iskeytyessä tämän selkään.

    Ämkoo naurahti uudestaan, joskin nauru loppui lyhyeen. Hän pettyi suuresti huomatessaan, että isku oli onnistunut aiheuttamaan Marionetin selkään vain melko olemattoman oloisen naarmun. Minkäänlaisia merkkejä merkittävästä haavoittumisesta ei näkynyt.

    ”Mikä sinä oikein olet?”, Ämkoo totesi puoliääneen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Miekan terä alkoi sihistä äänekkäästi samalla kun ilma miekan ympärillä alkoi väreillä. Terän pintaan alkoi ilmestyä tummanpunaisia kuplia, jotka muodostivat lopulta miekan ympärille vaarallisen näköisen auran.

    ”Katsotaan, mitä pidät tästä”, Ämkoo sanoi viholliselleen ja juoksi tätä kohti. Marionetti hyppäsi sivuun iskun alta ja miekka iskeytyi tornin seinään.

    Miekan tuhovoima osoittautui huomattavaksi seinän jysähtäessä kappaleiksi. Terän ympäröinyt varjoenergia aiheutti seinään osuessaan punahehkuisen räjähdyksen ja ulkona puhaltava tuuli vei seinän pirstaleet mukanaan.

    Torakkapartio ylitti parhaillaan Ämkoon tuhoamaa portaikkoa ja kuuli yläpuolelta kuuluneen jysäyksen. Joukon johtaja komensi muita kiirehtimään.

    Ämkoo syöksyi uuteen hyökkäykseen ja tarjosi viholliselleen jälleen kerran nopeaa viiltosarjaa. Hyökkäys meni ohi, mutta Ämkoo ei lopettanut vaan aktivoi kanohi Kualsin. Ilmestyttyään vihollisensa taakse Ämkoo tähtäsi miekkansa Marionetin kaulaan, mutta olento ehti juuri ja juuri väistämään iskun. Marionetti heitti itsensä hyvin häiritsevän näköisellä kärrynpyörällä kauemmas ja nosti miekkansa kasvottoman päänsä tasalle.

    Ämkoo oli jo lähdössä uuteen hyökkäykseen, mutta pysähtyi tuntiessaan vahvan sysäyksen jossain rintakehänsä sisällä. Hän kyyristyi maahan ja katsoi vastustajaansa kireä ilme vihreillä kasvoillaan.
    ”Minun on päätettävä tämä nyt”, hän mietti yrittäen samalla kehitellä toimivaa strategiaa.
    ”Olen jo nyt tainnut käyttää Makutan voimaa liikaa. Jos jatkan näin, minä…”

    Ämkoon ajatus keskeytyi kivuliaaseen pistoon hänen sydänvalonsa kohdalla. Valon sävy muuttui hetkessä paljon tummemmaksi eikä se palautunut normaaliksi.

    Marionetti huomasi vihollisensa hyökkäyksen keskeytyneen ja syöksyi vuorostaan Ämkoota kohti. Ämkoo kierähti taaksepäin tähdäten sen jälkeen nopean iskun vastustajansa miekan kahvaan. Marionetti kavahti hetkellisesti taaksepäin, mutta lähti kuitenkin saman tien uuteen hyökkäykseen.

    ”Liikkumatta!”

    Marionetti pysähtyi.

    ”…loistavaa”, Ämkoo kirosi.

    Torakat tähtäsivät miekkailevaa kaksikkoa aseillaan. Ämkoo erotti joukosta pääosin pienehköjä zamor-aseita, tosin taka-alalla näkyi myös yksi ilkeän näköinen sinko. Ämkoo nousi varovasti ylös, tarkkaillen samalla sekä nazorakien että valkean vihollisensa eleitä.

    ”Liikkumatta, sanoin!”, huusi torakkajohtaja ja komensi joukkonsa asettumaan riviin. Torakat tottelivat, kunnes yksi ennätti kysymään:
    ”Entä tuo toinen?”
    Torakkajohtaja katseli Marionettia hetken hämmentyneenä. Nazorak ei ollut koskaan ennen nähnyt vastaavanlaista olentoa, joten kyseessä ei johtajan mielestä voinut olla ainakaan liittolainen.
    ”Tappakaa”, hän komensi ja avasi tulen.

    Eräs Klaanin lähellä sijaitseva viidakon peittämä saari

    Tummanvihreä Akakua kasvoillaan kantava le-matoran syöksyi pitkin viidakon pohjakerrosta väistellen takanaan kiitävän harmaan skakdin ammuksia. Skakdi ei onnistunut saavuttamaan huippunopeaa matorania vaan jäi jatkuvasti enemmän ja enemmän tämän jälkeen. Valtavan hammaskaluston omaava olento kirosi matoranille tuntemattomalla kielellä ja jatkoi ampumista.

    Skakdin yllätykseksi matoran pysähtyi äkkinäisesti, kääntyi ympäri ja vetäisi selässään kantamansa lyhyen miekan esiin. Matoran väisti vielä yhden skakdin ammuksen ja hyppäsi sitten korkeassa kaaressa skakdin taakse.

    ”Säälittävä taapero!”, Skakdi nauroi ja käänsi massiivisen aseensa ympäri. Tykin takaa paljastui kolmiteräinen moottorisaha. Skakdi vetäisi sen käyntiin ja iski sen pikkuista le-matorania kohti.

    Eikä osunut.

    Väistöliikkeen jälkeen matoran kaivoi huomaamattoman kokoisen heittotähden jostain panssareidensa kätköistä ja heitti tämän skakdia kohti. Harmaa hirviö sai osuman jonnekin kaulansa alueelle ja kiskoi heittoaseen irti äänekkäästi kiroten.

    ”Odotahan kun saan sinut käsiini, kurja rääpäle! Tuollainen naurettava lelu ei riitä tappamaan mi-”

    Myrkky alkoi vaikuttaa. Skakdi rojahti maahan eikä kyennyt liikuttamaan muuta kuin silmiään. Sen katse seurasi lähestyvää matorania, joka kohotti piskuisen miekkansa ilmaan ja viimeisteli vihollisensa.

    Matoran huokaisi ja puhui naamionsa sisäpuolelle asennettuun viestimeen.

    ”Enki ilmoittautuu päämajaan. Sijaintini: hieman päämajasta pohjoiseen. Kohde pysäytetty. En haavoittunut.”
    ”Palaa päämajaan. Siivousryhmä hoitelee ruumiin”, kuului vastaus rahisevasta viestimestä.

    Matoran jatkoi matkaansa syvemmälle metsään. Viidakon rahit eivät olleet huomaavinaankaan tämän liikkeitä, yhtä lukuunottamatta.

    ”Ai, sinä, hei”, matoran sanoi ja pysähtyi huomatessaan valtavan olennon. Huomattavasti tuhkakarhua korkeampi pitkäkärsäinen ja pääosin orgaaninen hirviö tuijotti matoran-soturia suurilla silmillään, muttei äännähtänyt lainkaan. Matoran ei säikähtänyt tätä, vaan asteli rauhallisesti olennon vierelle ja taputti tämän kylkeä varovasti. Olento tuijotti matorania vielä hetken, örähti ja katosi viidakon kätköihin. Oli suorastaan hämmästyttävää, kuinka niin iso olento saattoi kadota näkyvistä niin nopeasti.

    Matoran ei jäänyt aikailemaan vaan jatkoi matkaansa. Sitten hän pysähtyi erään puun kohdalle. Puu ei näyttänyt millään tapaa erityiseltä, eikä kuka tahansa olisi voinut erottaa sitä kaikkien muiden viidakon puiden seasta. Matoran tuntui kuitenkin olevan varma etsineensä juuri tätä puuta ja asteli sen vierelle.

    ”Pyydän lupaa astua sisään”, matoran sanoi ja huomaamaton ovi puun kyljessä aukesi. Enki asteli edessään avautuvaan hämärään käytävään ja ovi sulkeutui.

    Maan alla avartui laaja tunneliverkosto. Yleensä tällaisessa ympäristössä oletti törmäävänsä onu-matoraneihin, mutta Enkiä vastassa oli ainoastaan le-matoraneja. Vihreänkirjava joukko tervehti saapujaa vähäeleisesti ja jatkoi erilaisia puuhiaan.

    Enki asteli tunneliverkoston vasempaan osaan, etsi johtajan oven, koputti siihen ja astui huoneeseen odottamatta vastausta. Sitten hän polvistui johtajansa eteen ja alkoi puhua.

    ”Saamamme tiedot olivat oikeassa. Klaaniin on hyökätty.”

    Johtaja, mustavartaloinen ja tummanvihreää mirua kantava matoran ei avannut silmiään vaan istui rauhallisesti jalat ristissä pöytänsä ääressä.

    ”En ottanut heihin suoraa kontaktia”, Enki selitti. ”Mutta vahingot olivat selvästi havaittavissa.”

    Johtaja nyökkäsi ja avasi silmänsä. Sitten hän katsoi Enkiä hetken kysyvästi, kuin olettaen tämän jatkavan.

    ”Skakdi osoittautui vain satunnaiseksi palkkionmetsästäjäksi. Tuskin edes uskoi löytävänsä tältä saarelta asutusta. Luulen, että…”

    Johtaja kohotti kättään ja Enki sulki suunsa oitis.

    ”En ole kiinnostunut skakdista. Jatka Klaanista.”

    ”He korjaavat linnoitustaan”, Enki jatkoi hieman epäröivään sävyyn.
    ”Ja odottavat kaiketi uutta hyökkäystä.”

    ”Entä hän?”, johtaja kysyi.

    Enki oli hetken hiljaa.

    ”Hänet nähtiin kaiketi Klaanin tiedotustilaisuudessa, tai niin ainakin huhutaan”, Enki kertoi.
    ”Ja?”
    ”Hän suorittanee tällä hetkellä jonkinlaista tehtävää Klaanille. En tiedä siitä enempää.”

    Johtaja hymähti.

    ”Mitä me teemme?”, Enki uskaltautui kysymään.
    ”Odotamme”, johtaja vastasi.
    ”Emmekö aio auttaa Klaania? Olen, varma, että hän…”
    ”Me odotamme.”
    ”Odotamme mitä?”

    ”Käskyä”, johtaja sanoi ja sulki jälleen silmänsä. Enki kumarsi syvään ja poistui huoneesta.

    Vartiotorni, nazorakein trooppinen tukikohta

    Ämkoo väisteli nazorakien ammuksia parhaansa mukaan turvautuen ajoittain aineettomuuden naamioon. Naamion teho kuitenkin lakkasi pian, joten Ämkoo joutui muuttamaan suunnitelmaansa. Hän muodosti nopeasti epämääräisen illuusion kanohi Mahikin avulla ja syöksyi sen turvin takanaan avautuvaan portaikkoon.

    Torakat jatkoivat ampumista kuvitellen Ämkoon olevan yhä tähtäimessä. Samalla ne tulittivat myös edessään seisovaa valkeaa olentoa, joka ei kuitenkaan näyttänyt väistävän ammuksia lainkaan.

    Marionettiin ei kuitenkaan osunut. Torakat keskeyttivät tulen ja katselivat olentoa hämmästyneinä. Näytti siltä kuin kaikki ammukset olisivat yksinkertaisesti väistäneet olentoa.

    Marionetti kääntyi portaikon suuntaan samalla kun Ämkoon illuusio liukeni pois. Torakat avasivat uudelleen tulen Marionettia kohti lähestyen tätä samalla.

    Marionetti tiesi kohteensa pääsevän pakoon. Se tiesi myös, että torakat olivat tähän syyllisiä.

    Se tiesi myös, miten asiaan löytyisi ratkaisu.

    Marionetti ryntäsi yllättäen nazorakien sekaan ja heilautti miekkaansa muutaman kerran. Torakat yrittivät kauhuissaan tulittaa valkoista hirviötä, mutta yksikään ammus ei suostunut osumaan. Muutaman tarkkaan harkitun sivalluksen jälkeen jokainen torakoista kaatui kuolleena maahan. Marionetti kohottautui täyteen mittaansa ja lähti saaliinsa perään.

    Ämkoo oli jälleen kerran vartiotornin katolla. Pistävä kipu Ämkoon sisuksissa ei ollut osoittanut vähenemisen merkkejä – päin vastoin. Kipu raastoi miekkamiehen kehoa yhä enemmän ja enemmän.

    Karzahni, Ämkoo manasi ja nojasi miekkaansa.

    Silloin Marionetti ilmestyi katolle. Se toi miekkansa kehonsa oikealta puolelta eteensä pidellen siitä kiinni ainoastaan toisella kädellä. Sitten se kumartui hieman, lähti juoksuun ja iski.

    Ämkoo kumartui ja onnistui väistämään ensimmäisen lyönnin. Seuraavan hän torjui tuomalla nopealla liikkeellä miekkansa päänsä ylle. Kolmannen iskun Ämkoo väisti kierähtämällä Marionetin jalkojen ohi ja nousemalla sitten pystyyn, vieden vuorostaan oman iskunsa Marionettia kohti.

    Valkoinen olento torjui iskun naurettavan helposti ja potkaisi Ämkoon taaksepäin. Viittasankari karjaisi ja kaatui katon reunamalle. Marionetti lähti astelemaan tätä kohti.

    Ämkoo ei voinut muuta. Hän sulki silmänsä ja matkusti mielensä syvimmille perukoille.

    – – –

    Herää.

    Äkkiä. ÄKKIÄ.

    HERÄÄ.

    TARVITSEN LISÄÄ. NYT.

    ANNA SE MINULLE.

    MINÄ KÄSKEN SINUA.

    LISÄÄ.

    – – –

  • Olisipa Kepe, tai ammattipsykologi

    Kummitusten Suo

    ”Ei ole totta!” yksi kolmesta Zyglakista parahti. Heitä vakoillut matoran lennähti tiehensä gukollaan siinä silmänräpäyksessä, kun matelijat olivat hänet nähneet. Partiota johtava raskasrakenteinen Zyglak tihrusti poiskiitävän linnun perään.
    ”Ei muuten ollut Klaanilainen. Taitaa kuulua saaren muun asutuksen piiriin.”
    ”Onko sillä väliä?” sinipunainen lisko ärähti. ”Vakooja on vakooja! Eikö meidän kuuluisi ajaa sitä takaa?”
    ”Kita kiinni nyt, meillä on muutakin tekemistä.”
    ”Tämän suon vartijointi?”
    ”Aivan.”

    Keskustelu päättyi siihen, vaikka protestoinut Zyglak ei selvästikään ollut tyytyväinen lopputulemaan. Häntä ei huvittanut mädäntyä tällä karmivalla suolla.

    Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

    Nazorak-partio piti erehtymättömän tunnistettavaa, rytmikästä ääntä marssiessaan aukion poikki. Etsintäpartioiden toiminta oli selkeästi vaisumpaa kuin muutamia kymmeniä minuutteja sitten. Snowman oli tästä kiitollinen, ja katseli matalan pensaan suojista loittonevia torakoita.

    Tämä ei kyllä auta millään tasolla, lumiukko ajatteli voimistuvasta päänsärystään. Tila alkoi jälleen huolestuttaa häntä, Snowmanilla ei ollut aavistustakaan, mistä kipu johtui. Ainoa johtolanka tuntui olevan kivun tuntemus, jokin hänen karmeassa olossaan oli samaa kuin Avdeksi itseään kutsuneen olennon läsnäolo. Snowman oli kyllä alun pitäenkin epäillyt varjoista univierastaan osasyylliseksi, muttei millään keksinyt, kuinka se visiitti olisi aiheuttanut tämän.

    Lumiukko puristi silmänsä tiukasti kiinni uuden huimausaallon iskiessä. Eipä tässä mitään, on sitä huono olo ollut ennenkin. Mutta jotenkin hänestä tuntui, että hän ansaitsi tämän tavallista enemmän. Pään sisäinen tuska ajoittui aina samoihin aikoihin, kun Snowman kyseenalaisti lojaaliuttaan Klaanille.

    Mutta tämä on naurettavaa! Olen aina ollut Klaanille uskollinen. Paitsi nyt, kun hylkäsin tehtävän. Tai en hylännyt, siirsin hieman tuonnemmas. Ja jätin Ämkoon hoitamaan sitä yksin. Mutta hän itse oli kärsimätön, varmasti jonkinlainen kompromissi olisi keksitty, jos admin ei olisi niin pian poistunut. Mutta minä aloitin huutamisen! En ole huutanut Klaanilaisille, en sillä lailla. Koskaan ennen.

    Lumiukko koetti havahtua mietteistään, hän oli keskellä vihollisten tukikohtaa. Yksin. Koska hän oli hylännyt ystävänsä. Ystävä oli hylännyt hänet. Koska hän oli huutanut. Ei Ämkoo ollut tällaisissa tilanteissa niin herkkä, ei se huutamisesta johtunut. Vaan siitä, että hylkäsin Klaanin. Hah, ei se mikäään hylkääminen ollut. Autoin vain hädässä olevia. Ja jätin ystäväni hätään.

    Silloin Snowman oikeasti havahtui. Äänet hänen päässään. Ne eivät kaikki kuuluneet hänelle. Hän tahtoi pian päästä joko Kepen tai ammattipsykologin puheille.

    [spoil]Heh, tuli muuten hassusti Manun kanssa vähän samankaltainen osa. Ette silti pääse syyttämään palgioinnista, kirjoittelimme samaan aikaan.[/spoil]

  • Hiljaa, Aizen! Nyt ei ole aikaa maisemille

    Xia, Mustan Käden salainen komentokeskus

    Mustaan lieriömäiseen kypärään sonnustautunut Vahki juoksi pitkin käytäviä, kuin helvetin tulet olisivat olleet hänen kannoillaan. Vahkin kainalossa oli rullalle kääritty paperi. Lopulta Vahki saapui tuttujen ovien taakse. Se koputti oveen kolmesti ja astui sisään.

    Turaga istui siellä jälleen. Kädet poskillaan, ilme vakavana hän tuijotti sisään rynnännyttä vahkia. Vahki kumarsi ja aloitti selityksensä.

    ”Herra, muutama minuutti sitten keskustietokoneemme havaitsi yksikön 2 stealth-mallin puvun tuhoutuneen. Käyttäjä oli puvun sisällä tämän tapahtuessa.”

    Turaga nousi pystyyn järkyttyneenä.

    ”Kenraali!”

    Vahki nyökkäsi: ”Tämän jälkeen tukikohta 8 ei ole ylläpitänyt yhtään elämää. Kenraali ei ole ollut läsnä.” Vahki ojensi paperikäärön Turagalle, joka uppoutui siihen välittömästi.

    ”Tämä sanoo… Kenraali tuhosi puvun itse…”, Turaga sanoi mietteliäänä.

    ”Tapahtumat ovat edelleen hämärän peitossa herra. Meillä ei ole mitään lisätietoja tapahtuneesta”, Vahki jatkoi.

    ”Lähettäkää kymppi”, Turaga ilmoitti. Vahki järkyttyi.

    ”Mutta herra. Kymppi on valttikorttimme, hänet täytyy pitää tääl-”

    ”Lähetä yksitoista myös”, Turaga keskeytti ja päästi läpitunkevaan katseen Vahkiin.
    ”Ykkösprioriteettimme on saada kenraali tänne turvallisesti ja jos hänelle on sattunut jotain täytyy meidän välittömästi selvittää asia.”

    Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Vahki kumarsi ja poistui huoneesta.

    Samaan aikaan kaksi ovea aukesi käytävällä juuri kyseisen huoneen alla. Kaksi tummaa hahmoa käveli ovista ulos ja tapasi toisensä käytävällä.

    ”Ilmaa, en muistanutkaan millaista se oli.”

    ”Hiljaa, Aizen! Nyt ei ole aikaa maisemille. Me etsimme kenraalin ja me etsimme hänet nyt!”

  • Trooppinen saari: Yuurein Makuta herää

    Nazorakein trooppinen tukikohta, valtavan vartiotornin katolla

    Ämkoo oli kiivennyt niin ylös kuin vain kykeni, hankkiaksen itselleen aikaa. Valtavan, erilaisista puuosista rakennetun vartiotornin kattorakenteille päästyään hän kuitenkin lopetti kiipeämisen ja kääntyi katsomaan alas, eikä ei tahtonut uskoa silmiään.

    Marionetti seurasi. Ei kiiveten. Se käveli tornin pystysuoraa seinämää pitkin ja ilmaantui lopulta itsekin tornin huipulle.

    Ämkoo laukaisi saman tien kehostaan voimakkaan energia-aallon, mutta sama temppu ei toiminut viholliseen toistamiseen. Valkea olento vain seisoi paikallaan, kuin valtava tuulenpuuska ei olisi vaikuttanut siihen lainkaan.

    Sitten Marionetti lähti liikkeelle. Se hyppäsi korkeassa kaaressa Ämkoota kohti ja heitti miekkansa. Ämkoo väisti, kierähti, hyppäsi vuorostaan ilmaan ja joutuikin jo torjumaan vihollisensa seuraavan iskun. Kaksikko putosi katolle ja vaihtoi muutaman nopean viiltoyrityksen. Kumpikaan ei kuitenkaan ottanut osumaa.

    ”Taidokas pirulainen”, Ämkoo mietti. ”Minulla ei taida olla vaihtoehtoja.”

    Ämkoo otti muutaman askeleen kohti epätasaisen puukaton reunaa.

    Ämkoo hyppäsi alas ja lähti putoamaan kohti alempia rakennuksia. Jos Marionetilla olisi ollut kasvot, se olisi luultavasti näyttänyt hämmentyneeltä. Nyt se kuitenkin vain seisoi hetken paikallaan ja pudottautui veltolla eleellä Ämkoon perään.

    Ämkoo sulki silmänsä.

    – – –

    Sinä. Herää.

    Herää.

    Huutoa.

    Tarvitsen sinulta jotain.

    Vain vähän.

    Huutoa. Riuhtomista.

    Ei, et sinä pääse irti. Et ikinä.

    Anna nyt minulle se, mikä minulle kuuluu.

    Minä peittosin sinut. Se on nyt minun.

    Noniin. Jatka untasi.

    – – –

    Vihreänmusta miekkamies avasi verenpunaisina hehkuvat silmänsä.

  • Pako katoilla

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    ”Woooaaaaaah!” Snowman huusi liukuessaan jyrkkää katonharjannetta alas. Hän näki, kuinka matoralaiset hänen edessään ponnistivat, ja loikkasivat juuri ajoissa seuraavalle katolle. Lumiukko teki perässä, lensi ilman halki, laskeutui, ja säilytti tasapainonsa niukin naukin. Sitten hän jatkoi pikkuväen perässä juoksemista.

    Matoralaiset olivat kertoneet suunnitelman menneen hienosti, Snowmanin taistellessa vangit oli saatu käytäviin kohti rannassa odottavia veneitä. Pahaksi onneksi nazorakit olivat kaivautuneet läpi aiemmin löytämästään tallin sisäpihan tunnelista, ja päässeet perille koko vastarintaliikkeen maanalaisesta tunneliverkostosta. Nyt matoralaiset, niin orjatyöstä vapautetut vangit kuin vastarintatiimikin oli siirtynyt ”suunnitelma B:hen.” Toisin sanoen villi kirmaus ennakolta sovittuja ja ansoitettuja reittejä pitkin halki tukikohdan. Viidakossa he olisivat käytännössä selvillä vesillä, suurimmalta osin Le-Matoraneista koostuvaa tiimiä eivät torakat millään saisi kiinni metsässä.

    Snowman vain toivoi, ettei parkoreitti olisi ollut ”tällaista ihmeen telinejumppaa” hyppiessään katolta toisille ja heilahdellen milloin mistäkin tukirakenteesta ja palkista.

    Juuri, kun lumiukko pelkäsi jääneensä matoralaisista lopullisesti jälkeen, huomasi hän muutaman pikkukaverin odottavan varjoisassa suuaukossa.
    ”Tänne päin!” he kuiskasivat.
    Snowman katsoi takaansa tulevaa torakkapartiota, ja sukelsi sisään.

    Kirmaus jatkui suurehkon, mutta tyhjän hallin läpi. Kun nazorakit rymistivät sisään zamorit laulaen, työnsi varjoihin vetäytynyt matoran vivusta. Kattoon kiinnitetyt tukit ja laatikot romahtivat takaa-ajajien päälle kammottavasti rymisten, mutta ovesta puski sisään lisää torakoita, ja meno jatkui.

    Snowman ja matoranit juoksivat ulos mutaiselle kadulle, ja eräs vihreä pikkumies jäi taas kyttäämään pimentoon. Torakoiden tullessa hallista muuan vivu tuli vedetyksi, ja tunneli kadun alla romahti vieden mutaisen kulkutien mukanaan. Nazorakit putosivat kadun mukana parin metrin pudotuksen, ja lähtivät kammottavasti kiroten kapuamaan ylös. Jahti jatkui.

    Aikansa taas juostuaan matoranit tulivat puiselle lauta-aidalle. He ottivat läheisestä kaiteesta tukea, ja heilauttivat itsensä jalat edellä puuaidan alla olevasta ohuesta raosta.
    ”Öh?” Snowman reagoi maan ja aidan väliin jäävää pienen pientä tilaa, ja otti vauhtia. Hän heittäytyi olka edellä ohueksi toivomaansa aitaa vasten, ja se räsähtikin rikki. Matoralaiset auttoivat lumiukon jaloilleen, ja Snowman mutisi jotain sekavaa oikoteistä.

    Siitä päästyään joukkio huomasi päässeensä tukikohdan rajamuurille. Matoralaiset kiskoivat auki naamioidun luukun, ja hyppäsivät esiin tulleesta reiästä sisään. Snowman teki perässä. He kulkivat enää lyhyen pätkän tunnelia, kunnes eteen tuli tikkaat. Yksi kerrallaan he kapusivat ylös, ja viimeisenä ylös tullut Snowman pällisteli ympärilleen sademetsässä, muurin toisella puolella.
    ”Kiitos, toa. Toivattavasti näemme vielä” eräs matoraneista sanoi lumiukolle, ja niine hyvineen koko matoralais-joukkio viiletti sademetsän suojiin. Snowman teki vakiotemppunsa, kiinnitti valkean ruuminsa täyteen kasvillisuutta ja heittäytyi pensaikkoon, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nazorakit tulivat juuri luukusta ylös, ja lähtivät painamaan viidakkoon. Snowman tiesi, että matoranit olivat jo käytännössä laivoilla.

    Hän oli tehnyt sen. Hän oli auttanut matoralaiset vapaiksi. Sitten seurasikin se vaikea osuus. Piti etsiä ninjasoturi hälytyksessä olevasta vihollistukikohdasta, ja sitten paikantaa mystinen Nimda-siru. Ja poiskin olisi kiva päästä.

    Tästä tulee vielä pitkä yö, Snowman tuumi.

  • Perikato (mitätön)

    Nazorakein tukikohta, strategiahuone

    Pieni huone oli tupaten täynnä torakoita. Kenraali 001 istui yksin suuren, kartan peittämän pöydän ääressä, muut nazorakit seisoivat tiiviisti pöydän toisella puolella. Eräs seisojista kumartui pöydän ääreen, ja alkoi selostuksensa: ”Kenraali, tukikohdan laajennukset ovat hyvällä alulla. Tunneliverkosto on katkeamaton ja hyvin vartioitu. Olemme levittäneet pesäämme näille saarille.” Hän naputteli sormellaan muutamaa kohtaa kartassa.

    ”Hyvä” Kenraali vastasi. ”Meidän on tärkeää saada pian se viidakkosaaren asevarasto valmiiksi ja turvatuksi.”

    Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Muutamat huoneessa seisovista nazorakeista vilkuilivat toisiaan hermostuneina, mutta suurin osa piti katseensa tiukasti harmaassa lattiassa. Eräs torakka sai rohkaistua itsensä: ”Johtaja… Me…”
    ”Me olemme saaneet tiedon, että Klaanilaiset ovat sabotoineet kyseisen tukikohdan rakennustöitä” toinen, hieman tukeva nazorak päätti lauseen. ”Aikataulumme viivästyy monella viikolla, ellei peräti kuukaudella. Huhutaan, että itse Ämkoo olisi siellä.”

    Seurasi täydellinen vaiteliaisuus. Huoneessa seisovat upseerit katsoivat, kuinka Kenraalin käsi tärisi holtittomasti. Jos 001:llä olisi ollut silmälasit, tämä oli sellainen hetki, että hän olisi varmasti ottanut ne pois päästään. Tukahdutetun vihan selkeästi värittömällä äänellä Kenraali kehotti kaikkia, jotka olivat tekemisissä Pesän Ulkopuolisten Laajennustöiden Komitean kanssa poistumaan huoneesta välittömästi.

    Ainoastaan kolme upseeria jäi seisomaan Kenraalin eteen, ja he kaikki olivat jähmettyneet paikalleen epävarmoina. Silloin Kenraali päästi ilmoille sellaien torakankielisen vimman ja solvausten syöksyn, että kukaan muista nazorakeista ei kehdannut nostaa katsettaan kengänkärjistään. Huoneen ulkopuolelle jääneet torakat kuulivat huudon oven läpi, ja eräs heistä jopa nyyhkytti hieman.

    Kun Kenraali suuttui, kellään ei ollut kivaa.

    [spoil]…anteeksi. Mutta minulla oli hauskaa.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Ämkoo kohtaa vertaisensa

    Aukio, nazorakein trooppinen tukikohta

    Valkoinen olento kääntyi oitis ympäri huomatessaan Ämkoon katoamistempun. Olento heilautti miekkansa vauhdikkaalla liikkeellä selkänsä taakse vastaanottamaan vastustajansa yllätyshyökkäyksen. Miekkojen terät iskivät sinistä kipinää iskeytyessään yhteen.

    Olento ei jäänyt odottelemaan. Se painautui miekkaansa päin työntyen kohti Ämkoota. Se painoi Ämkoon miekallaan seinää vasten ja kohotti sitten toisen kätensä.

    Ämkoo ei aikonut ottaa selvää siitä, mitä olento aikoi. Uusi katoamistemppu. Ämkoo ilmestyi jälleen valkean vihollisensa taakse ja iski miekallaan.

    Torjunta.

    ”Tuo ei nähtävästi tehoa sinuun”, Ämkoo totesi kylmästi ja hyppäsi korkeassa kaaressa taaksepäin. Hän kumartui hieman, vei miekkansa päänsä ylle ja ja valmistautui uuteen hyökkäykseen.

    ”Mahiki.”

    Neljä Ämkoota. Valkoinen olento tarttui kaksin käsin miekastaan ja otti askeleen taaemmas. Sitten se joutui kuitenkin vastaamaan ensimmäisenä kimppuun hyökänneen Ämkoon iskuun. Torjunta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tämä Ämkoo katosi.

    Toinen Ämkoo hyökkäsi vasemmalta, kolmas oikealta. Olento hyppäsi korkealle ilmaan väistäen täten molemmat iskut. Se laskeutui pehmeästi matalan varastorakennuksen katolle ja katsoi alas. Molemmat hyökkääjistä olivat kadonneet.

    Rapinaa.

    Olento ennätti juuri ja juuri kääntyä ympäri torjumaan Ämkoon voimakkaan iskun. Vihreänmusta miekkamies iski kaikin voimin pidellen katanaansa kaksin käsin. Miekat kuitenkin iskeytyivät jälleen kerran toisiinsa eikä hyökkäys tehnyt vahinkoa.

    Ämkoo ei kuitenkaan lopettanut.

    Voimakas elementaalienergialla aikaansaatu paineaalto heitti Ämkoon nukkemaisen vihollisen alas varaston katolta. Ämkoo loikkasi putoavan vihollisensa perään, oikaisi asentoaan ja löi.

    Silloin tapahtui jotain yllättävää. Vaikka aukiolla ei juurikaan tuullut, maasta nousi sankka pölypilvi joka peitti näkyvyyden lähes täydellisesti. Ämkoo hyppäsi saman tien takaisin katolle.

    Pölypilvi ei osoittanut laskeutumisen merkkejä. Se leijaili aavemaisesti paikallaan, kunnes se lopulta hajosi pienemmiksi pilviksi ja katosi.

    ”Telekinesiaa”, Ämkoo sanoi puoliääneen kurtistaen kulmiaan. Tätä vihollista ei tulisi aliarvioida. Mitä muita kykyjä sillä oli? Mikä se edes oli? Ja miksi se…

    Ämkoo karjaisi ja kierähti kauemmas. Sitten hän laukaisi uuden, hallitsemattoman oloisen tuulenpuuskan taakseen ilmestynyttä vihollistaan kohti. Olennon hyökkäys keskeytyi, mutta tällä kertaa isku ei saanut sitä putoamaan katolta.

    Olennon hyökkäys ei ollut onnistunut täydellisesti, mutta sen miekka oli kuitenkin osunut. Ämkoo irvisti katsahtaessaan kylkeensä ilmestynyttä haavaumaa ja käänsi sitten katseensa viholliseensa.

    Vihollinen asteli rauhallisesti Ämkoota kohti, pidellen katanaansa valkoisen kehonsa oikealla puolella. Olennon pitkän kaulan päässä roikkuva kasvoton pää heilui verkkaiseen tahtiin puolelta toiselle sen lähestyessä Ämkoota uhkaavasti.

    Ämkoo vilkuili ympärilleen ja nousi sitten täyteen mittaansa. Viittasankari tuijotti hetken varastorakennuksen vierellä kohottautuvaa huomattavasti korkeampaa rakennusta, ponnisti ja hyppäsi. Hyppy ei aivan riittänyt viemään Ämkoota rakennuksen katolle vaan hän jäi roikkumaan miekkansa varassa sen seinustalle. Pienen ponnistuksen jälkeen Ämkoo kuitenkin onnistui pääsemään katolle saakka, katsellen samalla, josko vihollinen seuraisi.

  • Trooppinen saari: Miekkapiru kohtaa Marionetin

    Aukio, Nazorakein trooppinen tukikohta

    Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.

    Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin… Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.

    ”Vedä miekkasi”, olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava…

    Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.

    ”Rumaa”, Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.

    ”Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja”, Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

    Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.

    ”Kualsi”