Klaanon

Avainsana: torakat

  • Isku Nazorak-pesään: Novabluffi

    Ylätasanne

    Matoro alkoi menettää tajunsa. Mutta sitten: jotain tapahtui. Jokin syöksähti käytävästä ja iski lattian mäsäksi. Abzumo putosi kirkaisten alas – suoraan läpi jäästä repijärahien altaaseen. Matoro roikkui puolikuolleena reiän reunasta. Hän katsoi ylös. Hän näki Makuta Nuin ja Maken, jotka olivat tulleet käytävästä. Hälytyskellot alkoivat soida. Make auttoi Matoron ylös. Manu katseli alas; piikit olivat poissa. Lattia alkoi täyttyä sisään virtaavista torakoista. Niillä oli raskas aseistus.
    ”Me häivymme. Nyt”, Manu sanoi kiireesti. ”Juoskaa!”
    Torakat tähtäsivät. Jokainen niistä ampui.
    ”Voi pas-” Make aloitti, mutta Manu tyrkkäsi hänet käytävään. Huoneessa räjähti.

    Abzumo nousi pintaan altaassa. Suurin osa kaloista oli jättänyt hänet rauhaan hänen käytettyään rahienhallintavoimiaan. Mutta nyt katto romahti hänen päälleen.

    Makuta Nui, MahriKing ja Matoro the Blacksnow juoksivat pitkin käytävää. Joka puolella hälytyskellot kiljuivat heidän korviinsa. Käytäviltä juoksenteli esiin torakoita vähän väliä. Onneksi käytävässä oli paljon mutkia ja sivuhaaroja. Skakdilauma hyökkäsi heidän kimppuunsa suoraan edestäpäin. He päättivät juosta nopeasti takaisin päin. Torakoiden läpi pystyi rynnimään, Skakdien ei. He löysivät itsensä juoksemassa kaikkea pakoon jälleen uudesta sivuhaarasta. Lopulta he tulivat suurehkoon huoneeseen, jossa oli useita ovia. Jokaisesta tuli torakoita ja Zyglakeja. Skakdit ja monet torakat seurasivat heitä.
    ”Tämä ei jää tähän”, Manu kuiskasi.
    Torakat piirittivät heidät.
    ”TE TOTTELETTE MINUA JA TAPATTE TOISENNE.”

    Torakat katsoivat toisiaan. Mitä tämä hullu huusi? Luuliko hän heitä aivottomiksi raheiksi, joita voi hallita Makuta-voimilla?
    ”Eikö teille kelpaa tämä kohtalo, jota tarjoan?” Makuta kysyi. Hän sai vastaukseksi ärinöiden kuoron.
    ”Hyvä on sitten. Matoro, vapauta Nova-räjähdys.” Matoron suu loksahti auki.
    ”Mitä?” hän sanoi peloissaan. ”Oletko tosissasi?”
    ”Kyllä.”
    ”Sehän… voisi tuhota koko saaren.”
    ”Ei voisi. Olet liian heikko.”
    ”…”

    Nazorakein joukossa oli alkanut kuhista. Mikä oli Nova-räjähdys? Skakdit tiesivät sen. Heitä alkoi pelottaa.
    ”Hoidellaan nuo nyt äkkiä pois, ennen kuin ne ehtivät oikeasti räjäyttää jotain”, joku Skakdeista sanoi.
    ”Ne bluffaavat”, eräs toinen vastasi. ”Sellainen tuhoaisi kaiken täältä.”
    ”Mutta jos se oikeasti on niin heikkona, että ei pystyisi? Jos se tuhoaa vain… meidät?”
    ”Sitten meillä on huono tuuri.”
    ”Älä viitsi…”

    Matoro alkoi ladata vähäisiä voimiaan. Torakat katsoivat pelokkaina. Manu hymyili. Hajota ja hallitse. Make värkkäsi heidän suunnitelmansa viimeistä vaihetta Matoron selän takana.

    Matoro huusi kuin viimeistä päivää. Hänen takaansa alkoi nousta savua. Suuri savupilvi lehahti ympäriinsä. Koko luola peittyi savusta. Alkoi kuulua räjähdysten ääniä. Torakat menivät paniikkiin. Skakdit painuivat maahan. Zyglakit ihmettelivät, mistä on kyse.

    Pian Manu, Matoro ja Make olivat yhdellä ovista. Temppu oli onnistunut. Make oli räjäytellyt pieniä tuliammuksia ja tehnyt valtaisan savupilven. Matoro oli ladannut elementaalienergiansa ja sitten purkanut latauksen niin, että maahan oli tullut jäinen rengas. Nyt komikko juoksi käytävää pitkin kohti pesän keskustaa.

  • Trooppinen saari: The Pensasman

    Trooppinen saari, pimeä tunneli nazorakein tukikohdan alla

    Yhä pensaaksi naamioituneen Snowmanin ja kolmen matoralaisen muodostama joukkio saapui määränpäähänsä. Tunneli avartui hieman suurempaan tilaan, ja jostain pääsi auringonvaloakin sisään.

    Eräs matoraneista nosti sormensa suun eteen varmistaakseen muiden pysyvän hiljaa. Hän kohosi puiselle laatikolle ja kurkisti aivan katonrajassa olevasta pienestä reiästä ulos. Kaksi muutakin matorania kohosivat tarkkailemaan ulos, ja Snowman päätti liittyä joukkoon. Hänen ei kuitenkaan täytynyt ängetä laatikon päälle, hän oli muutenkin riittävän pitkä.

    Ikkuna tuntui avautuvan suuren puurakennuksen luonnonvaraiselle sisäpihalle.
    ”Torakat eivät juuri käytä tätä pihaa” eräs matoraneista kuiskasi lumiukolle.

    Snowman huomasi aukion olevan melko tyhjillään. ”Mikä tämä rakennus on?” hän kysyi.
    ”Tänne he pakottavat kaikki vangitut ystävämme aina rankan työpäivän päätteeksi. Olimme onnekkaita päästessämme pakoon.”
    ”Eli jonkin sortin vankila?”
    ”Alunperin se oli pelkkä talli raheille, mutta kyllä. Nyt siellä on myös vangittuja matoraneja.”

    Erääseen rakennuksen ikkunoista syttyi valo, ja nelikko painautui pois ikkunasta.
    ”Okei, olet nyt nähnyt kohteemme. Tuolta vapautamme kaikki matoranit.”
    ”Tuolta? Eikö sen luulisi olevan aika tarkasti vartioitu?”
    ”Usko pois, tulee helpommaksi vapauttaa kaikki veljemme ja sisaremme kerralla, kuin koettaa muiluttaa heitä kesken työpäivän.”

    Hetken hiljaisuuden jälkeen tähän asti vaitonaisena pysynyt matoran vakavana lisäsi: ”Olemme koittaneet.”

    Sitten matoranit laskeutuivat pois laatikolta, ja lähtivät kulkemaan takaisin matalaan tunneliin. Snowman kyyristyi, lähti letkan jatkoksi ja harmitteli mielessään kipeytyviä niskojaan.

    —

    Muuan nazorak tyynnytteli karsinassaan olevaa husi-lintua. Mitä se nyt noin pillastui? hän tuumi, tietäen niiden yleensä käyttäytyvän villisti vain vaaran uhatessa. Ehkäpä se kuuli jotain.

    Torakka nappasi keihäänsä telineestä, ja katsoi tallin ovesta ulos. Ulkona oli täysi tohina päällä, Klaanilaisia etsittiin vielä. Mutta siihen lintu oli jo tottunut. Sitten torakka asteli sisäpihan ovelle. Sielläkään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään.

    Mutta juuri kun nazorak oli palaamassa sisään, kiinnitti hän huomionsa ensimmäisen kerran kasvillisuuden vallassa olevan sisäpihan keskellä sijaitsevaan maastonkohoumaan. Se vaikutti kaikin puolin epäluonnolliselta. Hän käveli aivan sen luo, ja tökki sitä keihäällään.

    Ei reaktiota.

    Sitten nazorak kumartui, ja tutki sitä lähempää. Aivan kuin… Siinä olisi ollut jonkinsorttinen ikkuna-aukko

    —

    Snowman oli kuulevinaan heidän takaansa tunnelista outoa rapinaa, ja juuri kun hän oli ilmoittamassa havainnostaan muille virheä välähdys keskeytti hänet.

    Energiakuula osui erästä kolmesta matoranista jalkaan, ja tämä kaatui lattialle huutaen tuskissaan. Nelikko huomasi heitä takaa-ajavan torakkajoukkion, ja Ternokiksi kutsuttu matoran otti heti johdon käsiinsä.
    ”Heku, vie Zala turvaan. Minä ja uusi ystävämme hoidamme takaa-ajajat!”
    ”Hoidammeko?”

    Jo silloin torakat saapuivat iskuetäisyydelle, ja niistä ensimmäinen hyökkäsi puukon kanssa Snowmanin kimppuun. Pimeässä ja ahtaassa tunnelissa vääntö oli hyvin epäselvää, mutta väkevämpänä osapuolena Snowman sai heitettyä nazorakin pois kimpustaan. Seuraava torakka kuitenkin iski heti kiinni, ja sekava paini jatkui.

    Ternok huomasi toan olevan vaikeuksissa, ja sai idean. Hän ei käytävän ahtauden vuoksi kyennyt Snowmanin takaa taistelemaan torakoiden kanssa, mutta onnistui nappaamaan lumiukon varustelaukusta hassun näköisen Cordak-laukaisimen. Hän latasi sen, ja jäi odottamaan sopivaa hetkeä.

    ”Menes nyt siitä” Snowman ähkäisi tyrkätessään taas yhden nazorakin etäämmäs, vain saadakseen jälleen uuden taisteluparin. Tämä torakka onnistui haavoittamaan Snowmania rintaan.
    ”Hei! Matalaksi!” Ternok huusi Snowmanille, ja tämä pienellä viiveellä heittäytyikin maahan.

    Vihreä matoran ampui kolme laukausta kohti torakoita, ja viimeisen suuntasi kattoon.
    ”Tule, toa, tule!” hän huusi Snowmanille, joka raahasi itseään maata pitkin kohti Ternokia. Katonpalasia ropisi tulituksesta nopeasti toipuneiden torakoiden niskaan. Ne onnistuivat viime hetkelle sukeltamaan pois tunnelin romahtamisen tieltä, mutta jäivät auttamatta erilleen takaa-ajettavistaan.

    ”Nyt toa, mennään” Ternok aloitti ”Meidän täytyy varoittaa muita, ja ilmoittaa tämän tunnelin täydestä eristämisestä.”
    Snowman nyökkäsi myöntymisen merkiksi, ja tunsi suurta kipua rintaansa tulleen viillon tähden. Plus tämä pahuksen tunneli on niin matala, että niskojani tulee vielä kolottamaan oikein kunnolla.

  • Trooppinen saari: Katana katkoo kranaatteja

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Panssarivaunun ohjaamossa valmistauduttiin laukaisuun. Äskeinen ammus oli miltei osunut kohteeseen, mutta tämä oli nähtävästi vielä tolpillaan. Seuraavan ammuksen oli osuttava.
    ”Kohde tähtäimessä!”
    ”Tulta!”

    Nazorakien yllätykseksi Ämkoo ei edes yrittänyt väistää. Hän seisoi keskittyneesti suoraan tankin edessä pidellen tiukasti kiinni päänsä ylle ojentuvasta miekastaan.

    Ammus lähti liikkeelle.
    Niin myös Ämkoon miekka.

    Torakat tuijottivat ihmeissään panssarivaunun ohjaamosta käsin kun huipputerävä katana iski ammuksen kahtia. Irronneet osat ohittivat Ämkoon tämän kummaltakin puolelta ja räjähtivät äänekkäästi jossain tämän takana. Musta hahmo katosi sen jälkeen räjähdyksen aiheuttamaan tomupilveen.

    Panssarivaunun tykki oli jälleen ladattu. Torakat odottivat pölyn laskeutumista saadakseen kohteen uudestaan satimeen. Pölyn laskeuduttua torakat kuitenkin pettyivät, sillä Ämkoo oli kadonnut.

    [spoil]Seuraavassa tapahtuu ihan oikeasti jotain.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Ämkoo vastaan panssariprikaati

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Massiivista zamorlaukaisinta kantava nazorak kyyristyi ruosteisen peltitynnyrin taakse ja valmistautui ampumaan. Kohde olikin pian tähtäimessä ja ammus lähti lentoon. Nazorakin yllätykseksi ammus kuitenkin lensi suoraan kohteen läpi ja räjähti osuessaan tämän takana olevaan seinään.

    Ämkoo kirosi. Aineettomuuden naamiovoima oli kieltämättä kätevä, mutta lyhytkestoinen. Viittasankari ei ollut ehtinyt etsiä uutta piilopaikkaa ja olikin materialisoitunut suoraan torakkajoukkojen nenän edessä. Ämkoon onneksi naamiovoima riitti juuri ja juuri äsken häntä kohti lentäneen zamor-kuulan välttämiseen.

    Nazorakit alkoivat ripeästi piirittää Ämkoota. Aukiolle tunkeili jatkuvasti lisää etsintäpartioita, joista osa kantoi keihäitä ja osa miekkoja. Korkeammassa asemassa olevat sotilaat jäivät etäämmälle ampuma-aseidensa kera.

    Huomattavan pitkää keihästä kantava torakka käveli Ämkoon yllätykseksi varsin päättäväisin askelin lähemmäs. Torakka pysähtyi muutaman askeleen päähän Ämkoosta ja alkoi puhua.
    ”Olet piiritetty. Jos antaudut ilman vastarintaa, säästämme henkesi.”
    Ämkoo naurahti tahattomasti. Torakka jatkoi.
    ”Kerro missä ystäväsi on”, tämä sanoi ja otti paremman otteen keihäästään. Lähitaisteluaseilla varustetut torakat lähestyivät.
    ”Hieman vaikeaa”, Ämkoo vastasi. ”En nähkääs tiedä.”
    Vastaus ei miellyttänyt torakkaa.
    ”Laske aseesi.”
    ”En ajatellut.”
    ”Omapahan on virheesi.”

    Nazorakit asettuivat muodostelmaan ja syöksyivät Ämkoon kimppuun aseitaan heiluttaen. Ensimmäisenä kimppuun hyökkäsivät miekoin aseistautuneet torakat. Nämä huomasivat kuitenkin oitis hyökkäyksensä tehottomuuden Ämkoon ripeiden miekaniskujen iskiessä torakoiden miekat kappaleiksi. Taitavan torjunnan jälkeen Ämkoo kierähti torakoiden ohitse, nousi pystyyn ja löi kahta lähinnä seisonutta torakkaa miekallaan. Iskusarjaa seurasi voimakas loikka jonka avulla Ämkoo sai reilusti välimatkaa itsensä ja torakoiden välille.

    Tästä huolimatta Ämkoolle ei jäänyt aikaa hengähtämiseen, sillä taaempana odotelleet ampujatorakat laukaisivat oitis aseensa. Ämkoo katosi ammusten aiheuttaman räjähdyspilven sisään ja torakat jäivät tuijottamaan tapahtunutta tarkkaavaisina.

    ”Saimmeko me hänet..?”, yksi torakoista kysyi ääneen.
    ”Emme”, toinen torakka vastasi ja osoitti savupilveä kohti.

    Ämkoo astui esiin savun keskeltä. Räjähdys oli sotkenut hänen naamioonsa ja panssareihinsa harmaita tomuläikkiä, mutta muuten hän vaikutti olevan suurin piirtein kunnossa. Ämkoon viitta oli kuitenkin kokenut pahoja vaurioita; sen repaleinen reuna liehui dramaattisesti räjähdyksen jälkivaikutuksien seurauksena.

    Massiivista sinkoa kannatteleva nazorak nousi vuorostaan esiin. Tämä huusi jotain kielellä jota Ämkoo ei kyennyt tulkitsemaan. Sitten torakka latasi aseensa ja painoi liipaisinta.

    Laukaisuhetkellä tapahtui kuitenkin jotain. Nazorakin ilme vääntyi hyvin epämääräiseksi tämän kääntäessä aseensa vauhdikkaasti muita torakoita kohti. Torakat huusivat järkyttyneinä räjähdyksen keskellä samalla kun Ämkoo etsi katseellaan uutta pakoreittiä.

    ”Jonain päivänä vielä kiitän sitä rääpälettä tästä komausta”, Ämkoo mietti.

    Siinä samassa huomattavasti äskeistä voimakkaampi räjähdys heitti Ämkoon syrjään. Ämkoo kierähti nopeasti ylös välittämättä osuman aiheuttamasta polttavasta kivusta ja huomasi aukiolle ilmestyneen taisteluajoneuvon. Valtava panssarivaunu oli ilmeisesti ampunut hieman ohi, mutta se näytti lataavan jo toista ammusta.

    [spoil]Kamala kieli und torakkamättö – osa II[/spoil]

  • Trooppinen saari: Miekkapiru ja torakat

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.

    Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.

    ”Olkaa varuillanne”, yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
    ”Minulle väitettiin…”, sama torakka aloitti, ”…että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista.”

    Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
    ”Sama, joka voitti yliluutnantin.”

    Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.

    ”Voin tietenkin olla väärässä”, puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.

    ”Ämkoo”, taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
    ”Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita.”
    Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
    ”Minäkin. Tappanut joskus Makutan.”
    ”Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi…”
    ”Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma.”
    ”Mikä sitten?”
    ”En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä.”
    ”Pärjätäänkö me edes sille?”
    ”No… Onhan meillä keihäät.”

    Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.

    ”Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin… Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?”
    ”Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on… Paljon.”

    Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.

    ”Joo.”
    ”Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan.”

    Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.

    Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.

    ”Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni.”

    Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.

    Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.

    ”En pidä tästä”, Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. ”En hitto soikoon pidä tästä.”

    Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.

    Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.

    Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.

    Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.

    Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.

    Hälytyssireenit jatkoivat soimistaan.

    [spoil]Kamalaa kieltä, mutta sama se.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Vastarinnan Ternok ja hajaantuminen

    Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

    Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

    Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

    Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
    ”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
    ”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”

    Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
    Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
    Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
    ”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”

    Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
    ”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”

    Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
    Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
    ”Mitä sinä nyt?”
    ”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
    Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
    ”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
    ”Oikeastaan ehkä olemme.”
    Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
    ”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.

    Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
    ”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
    ”Ei. En ole.”
    ”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
    ”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
    ”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”

    Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
    ”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
    ”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
    Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
    ”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
    Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
    ”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”

    Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
    ”Hyvä on.”
    Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

    Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.”

    [spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Täydessä sodassa

    Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

    Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu ’klik’. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.

    Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.

    Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.

    —

    Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
    ”Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa” Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
    ”Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat.”
    ”Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen.”
    ”Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa.”
    ”No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-”
    SWOOH.
    PAM!
    ”Mikä se oli?”
    Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
    SWOOH.
    SWOOH.
    PAM!
    PAM!

    Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.

    Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
    ”Mitä sinä teet?” Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
    ”Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni” Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
    Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.

    Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
    ”Mitä” Ämkoo ihmetteli.
    ”Improvisoitu naamiointi” oranssinenäinen pensas esitteli. ”Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa.”
    ”Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita.”
    ”Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä.”

    Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.

  • Trooppinen saari: Saapuminen trooppiseen tukikohtaan

    Lentokone

    Lumiukko kaivoi nopeasti esiin kiikarit ja syöksähti ikkunan ääreen tiirailemaan alas. Hän haukkoi hetken henkeään.

    ”Niin?”, Ämkoo kysyi kuivalla äänellä tarttuen vuorostaan lentokoneen ohjaimiin. Lumiukon säikähtänyt ilme ei lupaillut hyvää. Kiikarit putosivat Snowien käsistä tämän puhuessa.

    ”Nazorakeja! Siellä on vaikka kuinka paljon nazorakeja!”
    ”…mitä?”
    ”Tukikohta on aivan valtava! Miksi me emme…”
    ”…tienneet tästä. Niin.”
    ”Ovatkohan ne jo huomanneet meidät?”

    Ämkoo korjasi asentoaan ohjauspenkillä samalla kun hänen silmänsä ohenivat pelkiksi viiruiksi.

    ”Emme jää ottamaan siitä selvää. Pois täältä. Äkkiä.”

    Torakat olivat todellakin huomanneet tukikohdan ilmatilaan siirtyneen aluksen. Joukko ilmatorjuntaan erikoistuneita nazorakeja valmisteli parasta aikaa massiivista tykkiä. Kaksi johtaja-asemassa olevaa torakkaa tarkkaili taivasta kiikareillaan.

    ”Ulkonäöstä päätellen Klaanin alus.”
    ”Onko tämä hyökkäys?”
    ”En usko. Lentokoneita on vain yksi. Lisäksi tuo on liian pieni pommikoneeksi.”

    Tykki oli ampumavalmiudessa. Nazorakit alkoivat laskeskella ammuksen lentorataa. Viholliskone oli saatava alas.

    Lentokoneessa vallitsi kaoottinen tunnelma Ämkoon yrittäessä kohota takaisin pilvien sekaan lentopelillään. Tuulet eivät kuitenkaan olleet klaanilaisten puolella ja koneen vauhti oli tuskallisen hidas. Ämkoo kirosi.

    Snowman oli sanomassa jotain, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän ehti erottaa lentokoneen ohi kiitäneen tykin ammuksen aivan liian selvästi. Jossain kaukana yläpuolella räjähti.

    ”Kohde on yhä taivaalla. TULTA!”, torakkajohtaja komensi.

    Ämkoo ja Snowman vilkaisivat kauhuissaan toisiaan. Ämkoo puristi lentokoneen ohjaimia lujasti yrittäen epätoivoisesti koota ajatuksiaan.

    ”Ne ampuvat meitä!”
    ”Luuletko, että en huomannut!?”
    ”Tee jotain!”
    ”Koko aj-”

    Lentokoneen vasemmalta puolelta kuului räjähdys. Ämkoo ja Snowie näkivät ikkunasta kuinka vasemman siiven rippeet sinkosivat palaen ympäriinsä.

    Kone lähti putoamaan.

    Tukikohdan pihalla tapahtumia tarkkailevat nazorakit hurrasivat. Myös muutama skakdi uskaltautui ulos tarkkailemaan tapahtumia. Alas kiitävä lentokone oli useimmille heistä voiton merkki, mutta jokunen torakka oli huolissaan.

    ”Se putoaa päällemme”, totesi yksi ampujista.
    ”Ampukaa lisää!”, komensi johtaja. ”Jos se putoaa tukikohtaan tuossa kunnossa, se voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa!”

    Lumiukon jalat eivät enää kantaneet. Hän rojahti putoavan lentokoneen takaosaan tietämättä mitä pitäisi ajatella. Lopulta hän kuitenkin uskalsi avata suunsa.

    ”Mitäs nyt?”, hän kysyi toivoen, että Ämkoolla olisi jokin mullistava idea tilanteen pelastamiseksi. Snowien kauhuksi Ämkoo oli hiljaa.

    Ämkoo käänsi ohjaimia voimakkaasti. Snowman horjahti koneen toiseen laitaan yrittäessään nousta seisomaan. Koneen vauhti kiihtyi.

    ”Tule tänne”, Ämkoo sanoi. Snowie totteli.

    ”Näetkö tuon ison rakennuksen?”
    ”Öh, joo?”
    ”Yritän ohjata meidät sitä kohti. Viemmepähän jotain mukanamme.”
    ”Mutta…”
    ”Toivon mukaan sen sisälle on varastoitu jotain arvokasta.”
    ”M-mutta…”

    Ämkoo tarttui kiinni lumiukon ranteesta. Snowie nielaisi.

    Torakat tulittivat putoavaa lentokonetta. Lopulta toinenkin siivistä sai osuman, joskin hieman liian myöhään. Valtaosa koneesta oli tallella ja se suuntasi uhkaavasti suoraan kohti asevarastoa.

    ”TEHKÄÄ JOTAIN!”, torakkajohtaja huusi kauhuissaan, harppoen samalla juoksuaskelin poispäin asevarastosta. Kohta räjähtäisi.

    Ja niin myös räjähti. Lentokone putosi suoraan asevaraston katon läpi aiheuttaen voimakkaan ketjureaktion. Erilaisten räjähteiden aiheuttama jysähdysten ja pamahdusten kuoro nostatti taivaalle valtavan tulipatsaan. Se toi mukanaan myös voimakkaan paineaallon joka heitti monet nazorakit kumoon.

    Johtaja nousi pystyyn tuijottaen räjähdyksen suuntaan. Kymmenet torakat juoksivat räjähdyspaikkaa kohti sammuttamaan juuri syttynyttä tulipaloa. Johtajatorakka päätti lähteä seuraamaan tilannetta.

    Silloin tarkkaan harkittu miekan sivallus kuitenkin sai johtajan pään putoamaan paikoiltaan. Ämkoo seisoi kuolleen torakan vierellä puolikumarassa samalla kun Snowman viimeisteli hieman kauempana seisoneen torakkaparivaljakon. Sammutustöihin rientäneet torakat pysähtyivät ymmärrettyään mitä juuri oli tapahtunut.

    Ämkoo nousi täyteen mittaansa ja sivalsi miekallaan kerran tyhjää.

    ”Me olemme pulassa, Snowie”, hän sanoi lähes pilkalliseen sävyyn. Lumiukko vastasi katseella, jota Ämkoo ei osannut tulkita.

    Tukikohdan hätäsireenit raikuivat rakennusten seinustoilla. Kaikkialla soi kuulutus: ”Varoitus! Klaanilaisia tukikohdassa!”

    [spoil]Tästä olisi saanut paljolti paremman, jos olisin kirjoitellut tämän päivällä. No jaa, juoni ainakin kulkee. Pahoittelen kirjoitusasua ja mahdollisia virheitä.[/spoil]