Klaanon

Avainsana: torakat

  • Liskojen ja ötököiden hutera liitto

    Klaanin rantakalliot, pieni kanjoni

    Pieni lintu säikähti suuren kiven takaa esiin ilmestyvää rumaa pärstää. Suiposta, teräväpäisestä kallosta tuijotti kaksi punaista, verestävää silmää. Pian koko zyglak laahusti esiin kolmen lajitoverinsa kanssa, ja lintu lehähti äkkiä tiehensä.

    Neljä groteskia matelijaa tarkkailivat ympäristöään odottavan näköisinä, mutta alkoivat pian elehtiä kärsimättömästi.
    ”Missä ne taas viipyvät?” yksi zyglakeista ihmetteli raastavalla äänellään. ”Luulisi nyt pystyvän sentään kokouspaikalle saapuvan kaikilla niillä vempaimilla.”
    Muut murahtelivat hyväksyvästi.

    Kuitenkin melko pian mereltä alkoi kuulua moottorin ääniä. Zyglakeista suurin siirtyi kanjonin merta kohti aukeavalle suulle tarkkailemaan. Sieltä saapui nazorakein vene, kannellaan tusinan verran torakoita.
    ”No niin. Ötökät saapuvat.”

    Moottorin ääni hiipui, ja vaihtui lukuisten askelten töminäksi. Neljä zyglakia asettautuivat riviksi, ja tuijottivat kylmästi nurkan takaa saapuvaa torakkajoukkiota. Yli kymmenen torakkaa olivat melkein kaikki todella raskaasti aseistautuneita.

    Torakoiden asetuttua kahteen riviin astui joukosta esiin sinibarettinen nazorak, joka oli avaamassa suutaan, kun poikkeuksellisen laiha zyglak keskeytti.
    ”Mikäs teillä kesti?”
    Sinilakkinen torakka keräsi itsevarmuutensa vastatessaan kiusallisen lähelle kasvonsa tuoneelle matelijalle.
    ”Polttoaineen kannalta oli taloudellista saapua juuri nyt, ja-”
    ”Taloudellista! Itse sovitte tämän tapaamisen, pistätte meidät odottamaan riskialttiissa kanjonissa, ja tulette paikalle useita kymmeniä minuutteja myöhässä!”

    Siinä missä sinilakkinen torakka otti peloissaan pari askelta taaksepäin, kaksi hänen vierellään seisovaa suurempaa nazorakia astuivat esiin, ja osoittivat zyglak-joukkiota aseillaan. Muut aseistetut torakat ottivat tästä mallia.

    Zyglakit vaikenivat hetkeksi, kunnes sama matelija avasi taas suunsa: ”Mikä syy teillä sitten on tälle tapaamiselle?”
    ”Aluevastuun uudelleenjaottelu.” Puhuja oli taas laivastonsinistä barettia päässään kantava nazorak. ”Teidän tehtäväksenne tulee lähettää tiedustelijoita Kummitusten Suolle.”
    ”Luuletko, pikku ötökkä,” Zyglak sihisi ”voivasi noin vain lähettää joukkojamme saaren vaarallisimmille alueille? Luuletko, että meillä riittää miehiä moiseen?”
    Takana seisoneet zyglakit tarttuivat jo keihäisiin ja miekkoihinsa, mutta lopettivat toimensa suuren nazorak-joukon uhatessa heitä moderneilla zamor-kanuunoillaan.

    Pian torakat poistuivat, jättäen jälkeensä ankean nelikon zyglakeita, joilla olisi huonoja uutisia lajitovereilleen vietäviksi.

    Lentokone

    Ämkoo tutki vielä hetken karttaa, ja alkoi sitten puhumaan.
    ”Snowie?”
    ”Niin?”
    ”Alamme lähestyä määränpäätämme.”
    ”No hyvä, sinulle riittää kahvia liptettäväksi takaisintulomatkallekin.”

    Klaanilaiset katsoivat ikkunoista ulos. Hieman heidän edessään levittäytyi trooppinen saari. Se oli metsäisä, ja oli siellä vähän vuoriakin. Ämkoon silmään kuitenkin osui muuannen yksityikohta. Asutusta oli liikaa. Ja se oli aivan vääränlaista.
    ”Snowie… En usko, että matoralaisten mökit näyttävät aivan tuolta.”

  • Isku Nazorak-pesään: taistelu jatkuu

    Nazorakien luolasto, asutuskeskus

    Saarto tiivistyi koko ajan vähän, mutta sankareiden horjumattomuus ja rohkeutta uhkuva olemus pelotti torakoita. Joka kerta, kun ne yrittivät iskeä saivat ne niskaansa jäätä, tulta ja Keetongun heittämän torakkatoverin. Teräaseet tekivät lähelle päässeistä selvää. Mutta väsymättömiä sankarit eivät olleeet ja tämän torakat tiesivät. Sankareiden ei auttanut, kuin yrittää puskea läpi. Mutta heidän piti samalla suojata Manua ja saada tämä tolpilleen. Manu tuntui virkoavan hieman, mutta liikkuminen tuotti vaikeuksia ja voimien käytöstä ei tullut mitään. Niinpä sankarit ryhmittyivät kiilaksi. Keetongu rynnisti etummaisena torakoita päin, jotka eivät kestäneet pysytssä raskaan iskun voimasta. Torakoita kaatui dominonappulan tavoin ja Keetongun vieressä, kiilan sivuilla juosseet Matoro ja Mahriking hoitivat horjuvat ja kaatuneet viholliset elementtivoimillaan ja kun selvästi ohentunut vihollismuuri taas tuli eteen, oli aika ottaa aseet esiin. Keetongu raivasi tietä, Matoro ja Make hoitivat hidasteet ja Summerganon huolehti siitä, että Manu pysyi liikkeessä. Tarpeen tullen hän nitisti muutaman päälle karkaavan torakan.

    Nazorakeja oli kuitenkin paljon ja vaikka ne olivatkin menettäneet saartorenkaansa, tulvi niitä yhä joka puolelta ja sankarit uhkasivat jäädä taas satimeen ja mikä pahinta, erilleen toisistaan. Sinkoilevat tuli- ja jääsäteet pitivät kuitenkin viholliset sen verran kaukana, etteivät ne päässet murtamaan kiilaa.

    Nazorakit alkoivat taas ampumaan ohjuksiaan ja sankareilla oli täysi työ niiden väistelyssä. Manu voi jo hieman paremmin, mutta Summerganon oli vuorostaan vaikeuksissa Mahrikingin kanssa vihollisten iskiessä kiilan, joka murtui samalla hetkellä, selustaan. Keetongu ja Matoro eivät päästäneet ketään Manun luokse, mutta vaikka nazorakit eivät päässeet puusta pitkään aikeissaan listiä sankarit, ei sankareillakaan mennyt niin hyvin. He olivat vihollislauman, joskin selvästi heikentyneen ja rakoilleen sellaisen keskellä ja jollei Manu pian virkoaisi, olisivat he jälleen äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Nazorakit alkoivat tiivistää saartoaan ja ne torakat, jotka yhä seisoivat olivat melko voimakkaita. Sankarit kasaantuivat ringiksi, jonka keskellä Manu oli. He olivat päättävisiä ja valmistautuivat jälleen taisteluun. Jos he onnistuisivat murtautumaan vihollismassasta läpi, olisi vihollisista puhdistunut pakotie (nazorakeja oli tulvinut sieltä taisteluun mukaan) heille pelastus.

  • Isku Nazorak-pesään: raketinheitinmasiina

    Torakoiden tunnelit

    ”Niin, seuraava siirtomme on…?”, Matoro kyselee Manulta.
    ”Öh, en minä tiedä. Mennään eteenpäin.”, Makuta puhelee. Kaksikko juoksee pitemmälle käytävään kolmen muun Klaanilaisen luo.
    ”Nazorakit odottavat meidän pakenevan johonkin sivutunneliin. Mennään suoraan eteenpäin!”, Matoro neuvoo Klaanilaisia.
    ”Läpi tuosta? niitä on toista kymmentä!”, Keetongu ihmettelee.
    ”Kyllä.”, Makuta Nui vastaa. Makuta luo pimeydestä suuren varjokäden, joka iskeytyy Nazorakjoukon läpi. Manu vetää muutaman olennon itseensä, ja viisikko lähtee juoksuun hajaannuksen läpi. Pystyyn nousseet torakat jäävät nopeasti etenijöiden alle. Viisikko pääsee onnistuneesti kapean tunnelin ohi erääseen isoon pääkäytävään.

    ”Hyvät uutiset; ne eivät seuranneet. Huonot uutiset, olemme valtaväylällä eli täällä on väkeä.”, Matoro puhuu lämpimikseen. Monet siviili-torakat lähtevät juoksemaan pakoon, he eivät ole ikinä nähneet mitään pesän ulkopuolelta. Kauempana näkyy joukko aseistautuneita torakoita.

    ”Varok-” joku Klaanilaisita huutaa, ohjus osuu viisikon keskelle.
    Maalattiaan tulee kraateri, viisikko lentelee eri suuntiin ja maata lentää. Torakat lähestyvät uhkaavasti, ja heillä on iso raketinheitinmasiina erään pienen talon katolla.

  • Isku Nazorak-pesään: Mysterys Nuin makutan vapaus

    Nazorakien pesä, Tuulikaapille johtava käytävä.

    Neljä Klaanilaista valmistautuvat hoitelemaan saattueensa ja ryntäämään taaksepäin, Manun vankilaan.

    ”Kolme.”, Matoro sanoo.
    ”Hiljaa, vanki.”, yksi torakoista sanoo kylmästi. Se puristelee ikävää keihästä kädessään.
    ”Kaksi.”, Matoro jatkaa.
    ”Mitä oikein teet, ääliö? Hiljaa!”, sama torakka huutaa.
    ”Lasken sekunteja maailmanloppuun. Mitä muutakaan?… Yksi.”, Matoro ilmoittaa. Siinä silmänräpäyksessä neljä Klaanilaista vetäisee aseensa ja nopeat iskut saavat taisteluun varautumttomat torakat nopeasti maahan.

    ”Okei, vauhtia!”, Matoro huutaa ja lähtee juoksemaan kohti tätä ”tuulikaappia” muu joukko kintereillään.

    Kaukana heidän takanaan – tai vähän aikaa sitten heidän edessään – on joukko torakoita joiden piti auttaa jos vangit karkaavat. Nyt ne ampuvat Zamor-pistooleilla Klaanilaisia ja muutama lähti juoksemaan heitä kiinni. Yksi karjuu radiopuhelimeen.

    ”Niitä tulee kohta lisää”, Keetongu huutaa joukon viimeisenä. Yksi Zamor osuu häntä jalkaan, kaataen massiivisen hahmon maahan.
    Mahriking pysähtyy ja osoittaa keihäällään Tongun yli. Tulen Toa ampuu voimakkaan – ja tulikuuman – laukauksen elementaalienergiaa. Liekkimuuri osuu Nazorakeihin jotka sortuvat hetkeksi maahan. Make auttaa Tongua ylös.

    Summerganon ja Matoro ovat ennättäneet kulman taa – he näkevät ison teräsoven jossa lukee ”tuulikaappi”. Vartija yritti jotain epämääräistä, mutta jääsäde päähän kolkkasi sen. Matoro pääsee oven luo. Nopea vilkaisu – ovi on paksu, sitä ei voi murtaa.
    Matoro vetäisee Energiateränsä esiin, hän suuntaa sen terän kohti oven reunaa.

    Summerganon juoksee auttamaan Makea ja Tongua.

    Matoron miekka alkaa hehkua keltaisena. Toa laukaisee miekasta energiasäteen joka murksaa toisen saranan.
    Matoro tekee saman tempun toiselle ja pyytää Manua työntämään ovea.
    Matoro siirtyy sivuun kun Makuta syöksyy ovea päin, kaataen sen ulospäin.

    ”Seuraava siirto?”, Matoro kysäise.

    ”Torakat hankkivat apuvoimia!”, hieman kauempana oleva Make huutaa kaksikolle.

  • Isku Nazorak-pesään: makuta tuulikaapissa

    Torakkapesä

    Abzumo käveli läpi salien, tunneleiden, pesien. Torakoita käveli häntä vastaan vähän väliä. Hän ei kiinnittänyt niihin huomiota: hän oli täysin omissa maailmoissaan.

    Avde hyökkää Klaaniin mukanaan lauma robotteja. Mitä me hyödymme tästä? He eivät varmasti onnistu.

    Makuta saapui suureen huoneeseen, joka oli täynnä kennoja. Jokaisessa kennossa nukkui torakka. Hän katseli niitä haikeasti. Ruskeat olennot, Nazorakien uusi sukupolvi, jota koulutettaisiin maajoukkoihin.

    Ei, meidän täytyy selviytyä. Ollaksemme vahvempia meidän on ensin kärsittävä tarpeeksi. Vasta sitten he voivat tietää, mihin pystyvät; kun ovat saaneet kokea äärirajansa. Ja minä tiedän, että he ovat vahvoja. Minä jos kuka tiedän.

    Hän käveli salin päästä päähän.

    ”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.” Avden ääni kaikui Abzumon pään sisällä.

    Mitä hän haluaa? Nimdan palasia? Mihin hän niitä tarvitsisi? Tietysti se on voimakas ase, mutta sitä hän tuskin tavoittelee. Tiedän sen.

    Hän lähti huoneesta. Kävely jatkui kohti pesien keskustaa.

    Makuta Nui… missä hän on? Luulisi, että hän yrittää tehdä jotain torakoiden valloitussuunnitelmien kumoamiseksi.

    Abzumo saapui sisimpään kammioon. Oli aivan pimeää. Jokin suuri liikahti. Makuta hymyili.

    Tuulikaappiin johtava käytävä

    Vahdissa oleva torakka kuunteli pelokkaana kopista kuuluvia ääniä: Makuta hihitteli siellä itsekseen. Välillä hän purskahti oikein makeaan nauruun. Muutaman kerran torakka kuuli myös sukkapuikkojen ääntä. Eikä se vielä mitään: torakka oli menettää järkensä, kun kovaääninen torvi tööttäsi.

    Mitä se hullu puuhaa siellä? torakka ajatteli. Hän ei tosin uskaltanut avata ovea; jos Makuta ei tappaisi häntä, kenraali tekisi sen kyllä.

    Torakan hermot menivät viimeistään, kun Makuta Nui päätti muuttaa muotoaan rumaksi rahiksi ja irvisti tälle. Torakka yritti peittää korvansa, kun Makuta alkoi päästellä imeskelyä ja suutelua muistuttavaa ääntä.

    Manulla oli hauskaa. Hän kidutti torakkaa ilman, että kidutti tätä. Mutta leikki saisi riittää. Makuta otti telepaattisen yhteyden tiimiinsä.

    Hei. Tulkaapa pelastamaan minut tuulikaapista.
    Toisessa päässä Matoro, Keetongu, Summerganon sekä MahriKing hätkähtivät. Saattuetorakat sorkkivat keihäillään heitä.
    Kyllä, tuulikaapissa.
    Missä päin maailmaa? Summerganon kysyi.
    Palatkaa käytävää pitkin takaisin ja tulkaa sinne, minne ne veivät minut. Kiitos.

    Tiimi valmistautui lyömään torakat kanveesiin. Tuskin niitä olisi niin paljon lähistöllä, että he eivät voisi päästä pakoon.

  • Isku Nazorak-pesään: vihdoin perillä

    Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.

    Se elää. Se elää.

    Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.

    Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.

    Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.

    Kun kuolema saa kaiken.
    Minun on korjattava virheeni.

    Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?

    Kylläh.

    Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.

    Tietysti. Mutta onko meidän pakko?

    Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.

    Haluammeko todella?

    Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…

    Entäpä muut?

    En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla…

    … mitä?

    Unohda sssse.

    Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.

    On mahdollissssta, että eivät.

    Vihjailet jotain?

    Mahdollisesssssti.

    Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.

    Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.

    Mitä hyödymme siitä?

    Sssssaa nähdä…

    Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.

    Tietyssssti…

    Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.

    Nazorakien tunnelit, suuri kammio

    ”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
    ”Mtähhäh.”
    ”Mitä me teemme?”

    He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.

    ”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
    ”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
    ”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
    ”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
    ”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
    ”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.

    He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.

    Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
    ”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.

    ”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
    Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
    ”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
    ”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:

    Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”

    Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
    ”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
    ”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
    ”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
    ”… lanka?”
    ”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
    ”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
    ”Ei käy.”
    ”Kyllä se käy.”
    ”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.

    user posted image Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
    ”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
    ”Huudan?”
    ”Äh.”

    Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
    ”Missä pomonne on, kultaseni?”
    ”Eeeeh…”
    ”Vastaahan.”
    ”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
    ”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
    ”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.

    Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
    ”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”

    Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
    ”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
    ”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
    ”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.

  • Trooppinen saari: Lumiukon oudot ajatukset

    Nazorakien tukikohta, kokoushuone

    ”Hänellä oli kyllä pointti, miksi emme hyökänneet muiden mukana?” ilmavoimia komentava nykyinen 003 kysyi viitaten Kenraaliluutnantin sanoihin.
    ”Tuo hyökkäys ei tuhoa Klaania. Vaikka se kuinka heikentäisikin sitä, ei se tuhoa Klaania millään, olen tietoinen siitä, että heillä on hätävarajärjestelmiä. Klaanin järjestöä ei yhdessä yössä noin pienillä joukoilla täysin lyödä” Kenraali 001 valaisi. ”Meidän kannalta on aina vain parempi, mitä myöhemmin joudumme tekemään suuria hyökkäyksiä. Liittolaisemme heikentäkööt vihollistamme, puutumme peliin myöhemmin. Sitä paitsi, suunnitelmakaan ei ole vielä valmis.”

    Tämän jälkeen molemmat torakat olivat hiljaa, ja katsoivat näytöltä Klaanin linnakkeen kaoottisia tapahtumia.

    Lentokone

    Ämkoo ohjasti vuorollaan lentokonetta. Snowmanin päätä särki ja häntä huimasi, joten he olivat yhteistuumin pitäneet viisaampana, jos Ämkoo hoitaisi pilotin hommat toistaiseksi.

    Lumiukko nojasi sivuikkunaan mietteliäänä, ja tuijotti taivaan pimeyteen, he lensivät nyt tumman pilviverhon sisällä, eikä missään suunnassa näkynyt oikeastaan mitään. Snowman ei tiennyt, mikä hänen päätään vaivasi. Hän tiesi vain, että sitä koski, ja välillä hän oli lähellä pyörtyäkin. Ämkoollakaan ei ollut vastauksia päänsärkyyn, tai ainakaan hän ei kertonut epäilyksistään Snowmanille.

    Lumiukko itse ei kuitenkaan ollut niinkään huolissaan itse päänsärystä. Jokin muu hänen päänsä sisällä vaivasi enemmän: hän oli oikeasti miettinyt Klaanin pettämistä. Mietti edelleen. Mutta se olisi kaikkien parhaaksi. Paitsi että jos olisi, niin miksi en saisi kertoa siitä muille? Ehkä muut eivät näkisi asiaa selkeästi. Mutta miksi minäkään näkisin?

    Snowman pudisti päätään. Hänen ajatuksensa kulkivat samoja ratoja ties kuinka monennen kerran. Vaikka sitä ei moni hänen hilpeästä olemuksesta ehkä uskonutkaan, eivät synkät ajatukset olleet lumiukolle lainkaan vieraita. Mutta näissä kyseisissä mietteissä tuntui olevan jotain tavallisesta poikkeavaa. Aivan kuin… Osa ajatuksista ei olisi omiani.

  • Isku Nazorak-pesään: toinen lähtö

    Kidutuskammio – taas

    Glatorianking riuhtoi ja rimpuili yrittäen päästä irti häntä kuljettavien torakoiden otteesta. Kauhu alkoi täyttää häntä, kun hän näki, mihin häntä vietiin. Ensin hänet oli pakotettu tekemään raskasta työtä kaivoksilla, ja nyt hullu Makuta aikoi kiduttaa häntä.

    ”Elämä potkii, ystävä”, pilkkasi toinen torakoista.
    ”Joo, emmehän me voi mitään sille, että se sekopää tahtoo ki-” Toisen torakan lause päättyi kesken, kun hänen päänsä murskautui Makutan kynsien väliin.
    ”Olit ssssanomassssa?” Abzumo sanoi ivallisesti. Torakan raato mätkähti maahan. Toinen torakka hylkäsi vangin ja pakeni paikalta. Abzumo tarttui Glatoriankingin kurkusta ja iski tämän pään seinään. Siihen, missä pää oli iskeytynyt kiveen, oli murtumia. Gekko menetti tajunsa.

    Herätessään Glatorianking huomasi olevansa sidottuna isoon, kiviseen telineeseen, joka muistutti ratasta. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu rattaaseen, jolloin hän ei pystynyt liikuttamaan muuta kuin keskiruumistaan. Hän koetti rimpuilla edelleen, mutta se ei auttanut. Hänen päätään särki. Hänen mieltään siveli jokin limainen ja inhottava. Se tuuditti hänen psyykeään rauhan tunteeseen, mutta hän tiesi, että tämä oli vain illuusiota. Hän katseli hieman ympärilleen. Kauhun tunne palasi nopeasti, kun hän näki kaksi mustaa Nazorakia, jotka pitelivät käsissään pitkiä metallitankoja. Abzumo hymyili vieressä.

    Glatorianking halusi kirkua. Hänen päänsä täyttyi epätoivosta, kun torakat valmistautuivat iskemään.
    Ei, Toan on oltava urhea, minä kestän, hän ajatteli. Mieli muuttui, kun torakat alkoivat piestä hänen raajojaan tohjoksi pyörän pyöriessä hitaasti ympäri. Kaiken lisäksi hänelle tuli huono olo. Tuska oli mitä kammottavin. Hänen panssarinsa menivät pirstaleiksi, kun niitä oli hakattu muutaman minuutin ajan. Kaikki se tuntui karmealta. Hän ei huutaisi, hänen olisi kestettävä.

    Torakat sen kun jatkoivat vain; ne eivät lopettaneet, vaikka aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Glatorianking ei enää tuntenut raajojaan kovin hyvin. Hän oli menettää tajunsa uudestaan, kun torakat yhtäkkiä lopettivatkin. Hänet irrotettiin telineestä. Hän putosi lattialle voihkaisten. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hänen raajansa olivat tohjona – lähes kirjaimellisesti.

    Abzumo alkoi miettiä, mitä käyttäisi Toaa vastaan seuraavaksi. Hän päätyi silpomaan Toan lihaa irti. Glatorianking ei pitänyt ajatuksesta. Hänet sidottiin jälleen uuteen telineeseen. Pian Abzumo otti esiin veitsen ja alkoi henkilökohtaisesti töihin. Glatorianking katseli kauhuissaan, kuinka Makuta lähestyi häntä pitkä veitsi kädessään. Kun tämä alkoi viillellä sadistisen kiihkon vallassa Glatoriankingin kättä, Gekko tunsi päänsä räjähtävän. Viiltävä kipu viilteli häntä, hänen teki mieli kirkua. Ja sen hän itse asiassa – tällä kertaa – tekikin. Makuta nauroi: viimeinkin hän oli saanut Toan murtumaan. Glatorianking valitti tuskiaan, karjui kuin Tahtorak, joka kärsii tukoksesta. Hänen kätensä olivat aivan täynnä teräviä viiltoja, hän ei pystynyt liikuttamaan niitä. Epämääräistä nestettä valui lattialle suurin mitoin. Gekko ei halunnut muuta kuin pois tästä paikasta. Takaisin rakkaaseen Klaaniin. Irti hullun Makutan kidutusvempeleistä. Hän kiljui taas. Makuta lopetti hetkeksi.
    ”Kerrohan, minne sinä ja ystäväsi olisitte olleet matkalla?” Abzumo sanoi.
    ”Minä… en tiedä…”
    ”Sinä tiedät. Minä tiedän sinun tietävän.”
    ”Minä en… tiedä, mitä… sinä luulet minun tietävän.” Glatorianking hymyili. Abzumo irvisti. Gekko sai suuren sähköiskun ja kirkui kuin pikkuinen Ga-Matoran.
    ”Ehkäpä fyysinen kidutus ei saa sinua kertomaan. Mielenhallinta on hankalaa, olet melkoisen vahva – typerästä olemuksestasi huolimatta. Mutta tiedän, mikä saisi Toan kuin Toan polvilleen. Paitsi kaikkein moraalittomimmat. Katsotaan, millainen sinä olet.” Makuta nauroi kaamealla tavalla. Glatorainking mietti, mikä mahtaisi olla karmeampaa kuin tämä, jota hän joutui kokemaan. Hän sai hienoisen hengähdystauon.

    Pian Makuta kuitenkin palasi. Ja hänellä oli mukanaan ruskeanpinkki mytty. Glatoriankingin kauhuksi mytty osoittautui Helmekaksi, yhdeksi Klaanin iloisimmista Matoraneista.
    ”Jos sinua ei saa puhumaan kiduttamalla, saat katsella, kun kidutan pikkuista Helmekaa.” Makuta hymyili irvokkaasti. Glatorianking tunsi viimeistenkin voimiensa katoavan. Matoran heräsi. Hän oli tuskissaan. Glatorianking näki jo nyt, että tästä tulisi kaikista pahinta kidutusta.

    Makuta tunki Helmekan samanlaiseen telineeseen kuin Glatoriankinginkin. Sitten hän otti jostain esille pitkiä piikkejä. Helmeka katsoi häntä anovasti.
    ”Valmisssssta, Helmeka?” Abzumo sähisi. Matoran nielaisi. Sitten hän sulki silmänsä. Abzumo lävisti hänen kätensä piikillä. Matoran parkui tuskissaan, Glatoriankingin korvat särkyivät kuin hauras lasi. Hänen päänsä sisään tunkeutuva ääni sai hänen hermonsa pettämään. Hän alkoi itkeä hiljaa. Matoranin huuto lisääntyi toisen piikin myötä. Abzumo päätti lävistää koko ruumiin suurella piikillä. Matoran kiljui hervottomasti ennen kuolemaansa. Tai niin Gekko luuli. Hän oli todella järkyttynyt näkemästään. Makuta oli mielenvoimillaan pakottanut hänet katsomaan.
    Annetaan typeryksen luulla, että Matoran on kuollut, Makuta ajatteli. Ehkä se auttaa minua saamaan hieman tietoja.

    ”Nyt. Minne olitte matkalla? Minne toiset ovat yhä matkalla?”
    ”En tiedä”, Glatorianking sanoi hitaasti, pää painuksissa. ”Sitä ei ehditty kertoa minulle ennen sieppaustani.” Makuta oli tällä kertaa ilmeetön.
    Puhunee totta, hän ajatteli.
    ”Hyvä on, Glatorianking”, hän jatkoi. ”Mitä muita tehtäviä Klaani suorittaa päihittämiseksemme?”
    ”En tiedä”, Gekko vastasi kylmän rauhallisesti. ”En ollut suuressa kokouksessa.”
    ”Valehtelet.”
    ”Niin teen.” Gekko, joka luuli Helmekan heittäneen henkensä, oli täysin varma siitä, mitä halusi. Hän ei antaisi Makutan saada tietoja haltuunsa.
    ”Miksi?”
    ”Koska en voi antaa sinun saada tietää yhdestäkään. Itse asiassa en edes tiedä mitään.”
    ”Sinä. Olet typerä.”
    ”Niin, se voi olla mahdollista, mutta samoin olet sinäkin.” Makuta katseli tyrmistyneenä Toaa, joka kidutustelineeseen sidottuna uhmasi häntä. Lihat oli revitty irti käsistä, luut murskattu. Hänellä ei ollut potentiaalia minkään muunlaiseen vastarintaan kuin verbaaliseen.
    ”Sinä et taida ymmärtää tilannetta”, Abzumo sanoi. ”Ssssssinä et ymmärrä.”
    ”Ymmärrän. Minä en anna tietoja, ja sinun on pakko tappaa minut, kuten tapoit hänet.”
    ”Sinä… et voi… sanoa… noin.”
    ”Voin. Ja sanon. Sanoin itse asiassa jo.” Makuta kavahti taaksepäin. Hänen kasvonsa vääristyivät vihan irvistykseen.
    ”SINÄ KUOLET!” hän karjui. Hän otti esiin suuren keihään ja lävisti sillä Glatoriankingin mahan. Gekko vingahti ja sylki vihreää nestettä. Makutan suu vääntyi groteskiin hymyyn.
    ”Nyt, minun lienee pakko tappaa sinut.” Hän otti esiin viikatetta muistuttavat aseen. Hän kohotti sen iskuun.

    Klaanilinnoitus, Makuta Nuin huone

    ”Tuota noin. En haluaisi kertoa… monestakin syystä…” Makuta Nui sanoi Matorolle.
    ”Ja ne syyt ovat?”
    ”Ne paljastavat hieman… asioita, joita en haluaisi paljastettavan.”
    ”Kuten?”
    ”Ööh…” Makuta Nui sanoi. Hän mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja teleporttasi itsensä huoneesta. Matoro katsoi hölmistyneenä hetken paikkaa, jossa Makuta oli hetki sitten istunut. Sitten hän kirosi ja lähti huoneesta. Hänen pitäisi vielä kerätä varusteita, mutta Manu ei pääsisi pulasta näin helposti.

    Makuta Nui oli jo kerännyt tarvitsemansa tarvikkeet matkaa varten. Hän lähti kohti tapaamispaikkaa.
    En voi kertoa ihan kaikkea heille, hän ajatteli, en vielä…