Meri, yllättävää
Guadian tuijotti pinnan alle lämpökatseellaan. Muut veneessäolijat odottivat aseet valmiina pidätellen hengitystään.
”Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa yhä suurimmassa lonkeropedossa. ”Nosta vauhtia. Mieluiten varovaisesti.”
Snowman totteli. Veneen vauhti nopeutui asteittain.
Guardian piti katsekontaktin suurimmassa meripedossa. Jos hän kääntyisi, peto ja sen suloinen perhe tajuaisivat tilanteensa koittaneen.
Meripedon naama oli, kuten aiemmin ilmaistiin, ruma. Jos sanaa ”ruma” ei olisi ollut olemassa, se oltaisiin keksitty juuri tätä olentoa varten. Olennon pää oli pilaantuneen hedelmän muotoinen ja näköinen lihamöykky, jonka useat silmät oli sijoiteltu ympäri päätä juuri niin sekalaisesti, että oli kuin luontoäiti olisi tarkoituksenmukaisesti pyrkinyt täydelliseen epäsymmetriaan. Silmät olivat pieniä ja ne sijaitsivat rujoissa kraatereissa. Olennon iho oli täynnä paksuja paiseita, suuria arpia ja pieniä raajoja, joille ei aina välttämättä löytynyt järkevää toimintoa.
Joissakin kohdissa olennon muinaista ihoa törrötti suuria harppuunoita tai keihäitä. Se ei vaikuttanut välittävän niistä.
Olennon vastenmielisyydestä huolimatta Guardianin täytyi myöntää, että sen poikaset olivat jollain luonnottoman rumalla tavalla erittäin hurmaavia.
Jonkin ajan kuluttua vene oli niin kaukana, että olentoja ei näkynyt. Guardian kääntyi kohti veneessäistujia. ”Hyvää työtä, kaikki”, hän sanoi.
Vene jatkoi matkaansa vauhdikkaasti. Välillä juuri ja juuri tolpillaan pysyvä Kepe joutui tutkimaan merikarttoja varmistaakseen, että Snowman ei liikkunut muiden potentiaalisten sushi-alueiden lähistöllä, mutta muuten oli rauhallista. Killjoy istui etupäässä tuijotellen merta kohti uppoutuneena ajatuksiinsa. Domek lojui erittäin epäkäytännöllisessä asennossa yrittäen luonnostella kuvaa yläpuolella olevasta pilvisestä taivaasta. Snowman pyöritteli ruoria vihellellen satunnaisesti.
Ämkoo ja Guardian istuivat takaosassa uppoutuneena keskusteluun. He tuijottivat molemmat horisontissa vielä juuri ja juuri näkyvää jääsaarta.
”Voit varmaan kertoa, miten eksyit tuonne juuri sopivasti”, Guardian sanoi kysyvästi.
Ämkoo mietti hetken ennen vastaamista. ”Minulla on lähteeni”, hän sanoi. ”Eräs vanha ystävä, jolle olin kiitollisuudenvelassa. Hän lähetti minulle viestin, jossa vihjasi, että saattaisit tarvita apua.”
”Ymmärrän”, Guardian sanoi. ”mutta oletko varma, että ystäväsi pelaa meidän maaliimme?”
”En kysynyt”, Ämkoo vastasi vaitonaisesti ja antoi sanattomasti ymmärtää, että hänen luottamuksensa ystäväänsä kohtaan oli suuri. ”Hänellä on muuten asiaa sinulle.”
Guardian kääntyi katsomaan Ämkoota kysyvästi. Ämkoo ojensi Guardianille pienen kellertävän paperinpalan. Guardian tarttui siihen ja avasi sen. Paperilla oli pitkä numerosarja, jota Guardian luki hiljaa ääneen päässään monta kertaa.
”Koordinaatit, kenties?” Guardian kysyi laittaessaan paperinpalaa talteen.
”Mahdollista”, Ämkoo vastasi. ”Nyt, jos sinäkin valaisisit, mitä varten olit eksynyt tuonne.”
”Olen talviurheilun suuri ystävä, tiesitkö sen?”
”Ai, ymmärrän.”
”Ei, siis oikeasti”, Guardian sanoi. ”Klaaniin rantautui joitakin viikkoja sitten pieni ryhmittymä rikollisia. He uhkasivat omistavansa ’vaarallisen aseen’ ja tappavansa kaikki matoranit, jos eivät saisi haluamaansa.”
”En ole kuullut tästä.Mitä tapahtui?”
”Tiedätkö ne xialaiset miinat, jotka jäivät jostain vanhasta Zyglak-hyökkäyksestä rannalle?”
”Niin?”
”Normaalisti tässä ei olisi mitään hauskaa, mutta se oli hienoin ilotulitus hetkeen. Jälkisiivouksessa kuitenkin löysimme aseen, josta ryhmä oli puhunut. Se oli pieni metallinen siru, jonka pinnassa oli hologrammimaisia ominaisuuksia.” Kertoessaan tätä Guardian piirsi sormellaan ilmaan sirun muotoa.
”Joidenkin testien jälkeen tajuttiin, mitä rikollisryhmä olisi voinut saada aikaan”, Guardian jatkoi. ”ja sirun mukana oli kartta, jossa oli merkittynä kaksi saarta. Toinen oli tietenkin Klaani ja toinen tämä pieni eteläinen jääloukku.”
Ämkoo hiljeni pohdiskelemaan.
”Oletan siis, että meillä on nyt kolme palaa”, hän sanoi.
Guardian huokaisi. Hän ryhtyi selittämään, kuinka kaikki muuttujat eivät osuneet saarella aivan täysin yhteen. Pimeyden metsästäjillä oli nyt kaksi osaa ja kartan mukaan Klaanin sisällä sijaitsevaa ei oltu vielä suurista etsinnöistä huolimatta löydetty.
”Entä torakat”, Ämkoo kysyi. ”Oliko se panssaroitu köriläs hakemassa yhtä näistä…osista?”
Guardian ravisti päätään. ”En usko”, hän vastasi. ”Kitiinikuoriset ystävämme halusivat oletettavasti minut. Nazorak-, Zyglak- ja Skakdi-hyökkäyksiä on ollut lähiaikoina niin paljon, että luulen kyseessä olevan jonkinlainen liittouma. Aavistan pahaa.”
”Jos voin auttaa jotenkin, kerro vain”, Ämkoo sanoi. ”Tarvitsette kaiken avun, jonka voitte saada.”
Guardian katsoi Ämkoota. Hän hieroi suurta sinistä leukaansa ja väänsi kasvonsa ovelaan virneeseen.
”Luulen, että keksin jo jotain”, Guardian sanoi. Hän kuiskasi jotain tämän korvaan. Pian Ämkookin jakoi samanlaisen virneen.
”Pidän tästä”, hän sanoi.
Snowman päätti vaihteeksi liittyä keskusteluun, sillä ei ollut hänen tapaistaan olla hiljaa näin pitkään.
”Anteeksi, jos keskeytän jotain tosi tärkeää”, hän sanoi kuiskaten. ”mutta viitsisittekö kertoa, mitä Kepsukalle on tehty. Se hänen vammansa oli aika paha.”
Guardian kääntyi ympäri.
”Pientä kenttäapua vain”, hän sanoi. ”pari trikkiä, jotka opin sisällissodassa. Ne auttavat tämän matkan ajan, mutta perillä antaisin hänet Radiakille.”
”Eli käytännössä…” Snowman aloitti. Hän pelkäsi vastausta.
Guardian otti pienen pullon varustevyöltään. Sen sisällä oli vielä pieni tilkka läpinäkyvää nestettä.
”Kredipselleeniä”, Guardian sanoi. ”Sisällissodassa tätä käytettiin kaasumaisessa muodossa. Se sai viholliset näkemään harhoja. Pieni annos sai Kepen todella rentoutuneeksi ja filosofiseksi.”
Snowman kurtisti kulmiaan. ”…ja…”
”Pistin hänet käyttämään omia voimiaan”, Guardian vastasi. ”Hänen keskivartalossaan oleva haava on jäädytetty ja sidottu umpeen köynnöksillä. Hän itse luulee, että annoin hänelle taikalääkettä, joka vain korjasi hänet. Niin on ehkä parempi. Ja hän on muuten iloisempi, kohteliaampi ja positiivisempi kuin vuosiin.”
Snowman nyökkäsi ja hymyili väkinäisesti.