Eeeh, Snowman tuumasi painokkaasti mielessään. Faxonia kantava, siniviittainen Po-Matoralainen oli poistunut kiireellä huoneesta parvekkeen kautta ääniä kuultuaan jättäen sidotun lumiukon makaamaan keskelle lattiaa. Käytävältä kantautuva puheensorina kävivät hetki hetkeltä voimakkaammaksi, ja Snowie ymmärsi pormestarin palaavan, ilmeisesti muutaman muun henkilön kanssa.
Sitten tapahtui jotain ääliömäisen näköistä. Valkoinen tukeva hahmo alkoi kiemurrella ja jakautua pienempiin osiin, ähkien ja puhisten samalla vaivalloisuutta sykkivällä äänellä. Sangen hämmentävän liikesarjan päätyttyä maassa ei enää maannut sidottu lumiukko, vaan laiha ja epämuodostunut valkoinen hahmo, kasa lumennäköistä mössöä ja köysiä.
”Hah!” Snowie äännähti oltuaan köyttä nokkelampi. (Tämäkin vain siksi, että erikoisluonteiset voimat, hän kuuli Kepen äänen mielessään.)
Valkea sankarimme kiinnitti massansa taas itseensä, poimi hätäisesti laukkunsa lattialta, ja oli juuri kompuroimassa ulos parvekkeelle, kun huomasi maassa lojuvan johtorykelmän. Hän arveli siniviittaisen pikkumiehen vehkeen tärkeäksi, poimi sen, sulloi laukkuunsa ja sukelsi parvekkeelle juuri kun pormestari avasi työhuoneensa oven. ”Mitä tääl-” huoneen omistaja hämmästeli, mutta huomasi pian ikkunansa ulkopuolisella ulkonemalla tasapainotaiteilevan valkoisen pullukan. ”TAKAISIN, SENKIN KONNA!”
Se oli kuitenkin jo myöhäistä, sillä Snowie oli heittäytynyt alas kadulle, toivoen alla olevan hedelmäkasan olevan yhtä ylikypsyydestä pehmennyt kuin silloin, kun Suga oli yrittänyt viljellä tomaatteja.
Nui-Koro, takakuja
Flzoooooooooooooooooom! ”Aiiih!” toinen mustakaapuisista Matoralaisista huudahti kivusta Kepen käyttäessä silmänsä teleskooppivartta. Hän ZOOMASI PALKKAMURHAAJAA SILMÄÄN ja vetäisi sitten silmämikroskooppinsa irti mustakaapuisen pikkumiehen silmästä. Tämä kiljahteli horjahtaessaan maahan, kaataen samalla kollegansakin. Klaanilainen ymmärsi tilanteensa tulleen, ja kirmaisi lähimmän nurkan taa.
Kepe heitti parhaan osaamansa kuperkeikkaväistöliikkeen (se näytti tahattoman koomiselta) oranssien Zamor-ammusten viuhahdellessa hänen ohitseen.
Vähemmän silmävaurioinen Matoralainen on siis ilmeisesti päässyt sangen piakkoin jaloilleen, Kepe demonstreerasi ällistyttäviä deduktiivisiä kykyjään. Hän yritti hakea suojaa tynnyrin takaa (hajosi ammusten voimasta), penkin alta (hän ei mahtunut) ja valaan vasemmalta puolelta (valasta ei löytynyt). Tiedemies jatkoi juoksuaan kujien poikki, heittellen taakseen satunnaisia jäähyökkäyksiä toivoen niiden edes hidastavan takaa-ajajiaan.
Majatalo ja myöhäisillan eläväiset kadut, Nui-Koro
Kepe nappasi penkintä hankkimansa repun ja syöksyi lämpimästä majatalon salista illan viileään hämärään. Molemmat miljööt olisivat olleet oikein miellyttäviä, ellei hän juuri olisi nähnyt ikkunasta mustiin pukeutuneita, hyvin salamurhaavaisen näköisiä hahmoja hiipivän kohti katedraadia. Katedraalia, jossa ei tiettävästi ollut muita kuin Snowie ja ehkä jokunen rukoileva paikallinen. Ensinmainittu oli kuitenkin todennäköisempi kohde. Tai vaikka ei olisikaan, kannattaisi silti pelata varman päälle.
Kuka mystiset hiipparit oli lähettänyt? Allianssi? Tuskin. Pormestari? Ehkä. Tämä oli varmastikin yrittänyt myrkyttää Maken, ja nyt yritti päästä kahdesta jäljellejääneestä eroon vielä lopullisemmalla keinolla.
Kepe yritti pysyä mahdollisimman näkymättömissä hahmoja seuratessaan, vaikkei omannutkaan Snowien erinomaisia hiiviskelytaitoja. Miten hän pääsisi hiippareiden edelle? Ne etenivät suorinta reittiä ja niin vikkelästi ettei kiertotie auttaisi. Kattoja pitkin Kepe ei osannut hyppiä (eikä nähnyt keinoa päästä niille), ja tuskin hän noin vaarallisen näköisiä tyyppejä taistelussakaan kykenisi päihittämään. Ainoaksi keinoksi jäi näiden kintereillä pysyminen ja parhaan toivominen. Ellei…
Kepen ajatus katkesi kun hän huomasi joukon hämäräperäisen kutistuneen. Pari matoranin kokoista hahmoa oli tiessään. Olivatko he ottaneet toisen reitin? Vai olivatko ne huomanneet hänen varjostuksensa ja-…
Kepe kuuli piilukkopistoolin klaksahduksen takaansa. …hiipineet hänen taakseen, hän jatkoi päänsisäisen lauseensa loppuun. ”Herra on hyvä ja nousee esiin sieltä jokisilliltä löyhkäävän tammitynnyrin takaa”, ääni ehdotti. Yllättävän säädyllinen ääni kuului matoranille, jolla oli mustat viikset ja tylsistynyt katse. Tämän seurassa oli toinen, joka kasvot näyttivät chiptune-sävelmältä (älyttömän mielleyhtymän selitykseksi Kepe ei keksinyt mitään järkevää). Kumpikin heistä oli yhtäläisen uhkaava. Pistoolit, vyöllä veitset ja varmasti paljon muuta ninjamaisen puvun kätköissä kielivät näiden heppujen ammattimaisuudesta.
”Olemme pahoillamme aiheuttamastamme väliaikaisesta häiriöstä, mutta jatkamme matkaamme heti kun olemme poistaneet olemuksenne palkanmaksajamme kuvioista”, huolitellut mustat viikset kertoivat. Toinen matoran piippasi C-duurissa.
Kätensä kohottanut Kepe tajusi tilanteen toivottomaksi. Hänellä ei ollut mitään kättä pidempää, häntä osoitettiin esineellä joka olisi hyvin voinut olla naamioitu raidetykki ja hän oli pimeällä kujalla jolle kenelläkään ei-valonaroilla asioilla liikkuvilla ei ollut mitään asiaa.
”Tuota noin”, Kepe yritti.
Outo tila
Doxista tuntui kuin hän olisi vaeltanut kummallisten olentojen joukon kanssa tyhjässä, valkeassa tilassa jo puoli vuotta. Hän ei enää potenut koti-ikävää ja oli miltei täysin unohtanut hatut. Hän oli jo sopeutunut uuteen ympäristöön.
Verstas auttoi häntä sopeutumaan. Kauan sitten hän joutui sopeutumaan sinne, paikkaan, jossa oli kaikkea. Siispä hän joutui sopeutumaan kaikkialle yhtä aikaa. Kaikki ne olennot, kaikki ne kolot ja paikat, kaikki päähineet ja kaikki selittämättömät ilmiöt vaikuttivat miltei koko kosmoksen referaatilta. Mutta samalla se oli tehnyt hänestä kykenemättömän elämään tavallisessa maailmassa tavallisten olentojen tavoin. Mutta hänelle ne eivät enää olleet tavallisia. Hän oli pikku hiljaa erkaantunut koko Bio-Klaanista. Jollain tasolla hän tunsi kasvaneensa siitä ulos, toisella kokenut itsensä liian mitättömäksi niin suuren luokan asioihin.
Kaksittain, kätöset siniset.
Hänen mieltään oli viime aikoina alkanut kopeloida jokin, joka ei ollut Verstaasta eikä hänen tuntemastaan ulkomaailmastakaan. Siihen ei voinut sopeutua. Ja se tahtoi häneltä jotain.
Snowie ei pitänyt siitä tunteesta, kun joku oli kapuloinut hänen suunsa. Ensinnäkin se oli sangen kivuliasta, ainakin liian tiukalle kiristettynä, ja toisekseen silloin ei voinut puhua. Ja Snowie piti puhumisesta. Varsinkin, kun arveli ystäviensä hengen riippuvan siitä. Mmpfh mmmmf! Sanoit tuon jo. …
Maassa makaava ja sievästi paketoitu lumiukko oli jo useaan otteeseen yrittänyt avata keskustelua vangitsijansa kanssa. Ilmeisesti Matoralaisella oli kuitenkin parempaa tekemistä, kaappien penkomista ja jonkin elektronisen härpäkkeen kanssa puuhaamista, joten tähänastiset kommunikaatioyritykset olivat jääneet sangen lyhykäisiksi ja yksipuoleisiksi.
Siinä sidottuna ja pötkötellessään Snowie oli jo hetken tarkkaillut huonetta. Pormestarin työhuone vaikutti aivan tavalliselta, mitä nyt siniviittainen Po-Matoran oli penkonut sen huolella. Lisäksi hän näytti kaivavan pöydän alta esiin jonkinlaista johtohärpäkettä, jonka Snowie arveli olevan jotain, mistä Kepsukka olisi ottanut selvän.
Yksi asia vaivasi Snowien päätä kovin: Hän tunnisti tummansinisen värin ja viittaa paikallaan pitävään pyöreään hopealaattaan kaiverretun Hahnah-ravun Nui-Koron symboleiksi, mutta silti tämä Po-Matoralainen tuntui olevan salaa kyseisen asutuskeskuksen johtohahmon työhuoneessa. Jokin tässä koko asetelmassa ei vain täsmännyt.
Siksipä Snowie tuumikin olevansa kaksoikiekonheittimen kanssa heiluvan Matoralaisen kanssa samalla puolella. Ja siksipä keskusteleminen olisi kivaa. Ja siksipä lumiukkoa varsinkin harmitti olla suukapuloituna.
Tulta, kipinöitä, metallia. Same nousi taas jaloilleen ja jatkoi matkaansa. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja näinkin korkealla savu riitti tekemään hengittämisestä tuskaa. Hän oli päässyt läntisen keittiön tasaisen ja ikävän suojattoman katon puoleenväliin, kun uusi paineaalto paiskasi hänet nurin. Tällä kertaa hän menetti otteensa viikatteesta, ja katsoi kuinka se kolahtavan pompun kautta tipahti alas katolta.
Hm, ei kai se tuolta mihinkään häviä, Same tuumi, kierähti jälleen pystyyn ja jatkoi työlästä matkaansa ilman asettaan.
Uusi pommi. Tällä kertaa se osui aivan liian lähelle, ja sirpale nirhaisi Moderaattorin vasenta olkapäätä pirstoen panssaria pieniksi valkeiksi siruiksi. Tasapainonsa menettänyt Same ehti hädin tuskin kieriä pois seuraavan pommin alta, ja tällä kertaa paineaalto paiskasi hänet katon reunan yli.
Pitkä Moderaattori sai kuitenkin seitsemännen kerroksen kivisestä ikkunankaiteesta kiinni oikealla, pahoin palovammautuneella kädellään.
Hitto, ei voi olla totta, Same kirosi mielessään kiskoessaan itsensä molemmin käsin ikkunalaudalle. Tuo pommittaja on ihan tosissaan keskittynyt pelkästään minuun. Mikä sitä-
Moderaattorin ajatustyö kuitenkin keskesi läheltä kuuluvaan rätinään ja yläilmoista kuuluvaan räjähdykseen. Seuraava hänen huomaavansa asia oli, kun koko rakennus tärähti iskun voimasta.
Kavuttuaan takaisin keittiörakennuksen katolle Same näki pahasti vaurioituneen Nazorak-pommittajan raadon. Naapurikaton miehittämätön ilmatorjuntatykki oli saanut ohjaamoonsa uuden asukkaan, ja Bladis vilkutti Samelle virne kasvoillaan toinen käsi tykin ohjaksissa. Same nyokkäsi kiitokseksi, muttei voinut hymyillä takaisin. Ilmatorjuntatykin edellisen käyttäjän yläpuolikas oli työnnetty syrjään tykin juureen.
Same huomasi silmäkulmassaan vihreää hohtoa, ja teki aerobaattisen väistöliikkeen. Lentokoneenromusta ammuttu Zamor meni valkoisesta Moderaattorista ohi, ja ennen kuin ohjaamosta puoliksi ulkona roikkuva pilotti oli ehtinyt vetää pistoolinsa liuskaa uudelleen torakka huomasi niskansa tulevan taitetuksi.
Päästäessään Nazorakin elottoman ruumiin valahtamaan käsistään Same suuntasi katseensa taivaalle. Torakoiden pommikoneet olivat siirtyneet Klaanin itäisempien osien ylle, ja Bladis koetti hätyytellä niitä entistä loitommas villillä ilmatorjuntatulella.
[spoil]Tämä voisi olla hyvä paikka lopettaa musiikki.[/spoil] Same jatkoi matkaansa katonharjain poikki kuoleman ilotulituksen maalatessa taivasta punaisella ja oranssilla, kunnes pääsi kapeaan torniin. Hän väläytti vihreää Moderaattori-kiveään, ja raskas lukko tornin kyljessä naksahti auki. Same työnsi oven auki ja astui sisään. Tornin paksut kiviseinät peittivät ulkoa kuuluvan hälyn melko hyvin, ja valkoinen hahmo laskeutui polvensa varaan. Hän painoi nappia kuulokemikrofonistaan.
Paaco täällä räsähti vastaus Samen korvaan. Olet varma, että niitä löytyy tästä tornista? valkoinen moderaattori epäili tutkien katseellaan hyllyrivistöjä. Tästä en edes minä muutu varmemmaksi. Tanssahtele hyllylle numero 14 ja löydä etsimäsi.
Same ei vastannut kollegansa musikaalilautapelin sattumakortilta kuulostavaan kommenttiin, mutta harppoi kyseisen hyllyn luo. Hän nappasi metallilaatikon kouriinsa ja avasi kannen. Sisältä hän otti esiin pienen, sinisen nitojan näköisen esineen. Hänen kädessään sen pää alkoi kuitenkin hohtaa vihreänä, ja jos oikein mielikuvitusta käyttäen katsoi, sen saattoi mieltää etäisesti pistoolin näköiseksi. Same painoi taas korvanappiaan avaten keskustelun. Okei, ilmeisesti tä- Venaa hetki pelle. Minulla on toinen toveri linjoilla.
Same kohotti kulmiaan tornin yksinäisyydessä, kuullen kuitenkin Paacon puheen: Eivät he sinulle räjähdymäistä huomiota anna, pikku Bladoseni. Niin. Näkyvä paikka, aivan. Mutta usko pois, heidän radioliikenteensä on muutaman minuutin ajan pelkkää Paaberin tajunnanräjäyttävää musiikkia, taistelusuunnitelmat korvautuvat basson uskomattomuudella.
Same mietti kovasti, kuinka hauskaa Paacolla oli ollut tämän sabotoidessa Nazorakein viestiliikennettä.
Joten kyllä sinä pärjäilet, jatka sen liipasimen naputtelua, ja mieti ötököiden räjähtävän hillittömien biittieni tahtiin. No niin, Sameliini, sinulla oli jotain asiaa? Kyllä. Kuinka paljon näiden kantomatka on? Sihdistäsi riippuen.
Same nappasi muutaman sinisen aseen varustevyölleen, kiskaisi hyllystä viidakkoveitsen näköisen terän ja kiipesi tikkaita pitkin katolle. Päästyään tukevaan asentoon hän otti uuden pyssykkänsä vyötään ja tähtäsi kummallakin kädellä. Aseen piippu alkoi rätistä vihreän sähköisenä, valaisten Samen keskittyneen ilmeen.
Nui-Koro
Pormestari seurasi mustiin verhoutunutta joukkiota omalla tasaisen varmalla askelluksellaan huomaamatta mitään epäilyttävää käytävässä työhuoneensa ulkopuolella. Hetken tilassa vallitsikin täysi rauhallisuus, mutta sitten ilmastointikanavasta työntyi esiin hahmo. Valkoinen, naurettavan muotoinen hahmo. Tämä oli uskomattoman pitkä, mutta käsittämättömän laiha, juuri sopiva änkeytyäkseen ilmastointikanavaan.
Huh. Snowie äännähti. Sitten hän aloitti itsensä muovaamisen luonnollisempaan olotilaan.
Ennen pitkää keppimies oli kateissa, ja paikalla seisoi tukeva valkoinen hahmo oranssin nenänsä kanssa. Hengitystään tasaten hän asteli pormestarin työhuoneen puiselle ovelle. Hänen yllätyksekseen se oli kuitenkin auki, ja lukkoa tarkasteltuaan Snowie totesi tiirikan olevan oletettava syy raskaan oven yllättävälle aukinaisuudelle. Hän avasi oven, ja astui sisään.
Lumiukko kuitenkin koki suuren yllätyksen: mahonkisen työpöydän takana istui jo hahmo. Tämä Snowielle täysin vieras, suurta mustaa Kanohi Faxonia kasvoillaan kantava Po-Matoralainen reagoi hämmästyttävän nopeasi. Roteva Matoralainen kiskasi lyhyen, tummansinisen viittansa kätköistä kahdella kiekolla ladattavan Kanoka-heittimensä esiin. Kädet ilmaan, muukalainen, tai saat tuntea heikennyksen ja suurentamisen kiekot nahoissasi. Voin kokemuksesta luvata, yksikään konna ei ole pysynyt tolpillaan siinä tilassa. Eeh, tuota, rauhaa? Snowie yritti.
Hän tarkkaili ensin äkäistä uutta ystäväänsä, sitten huonetta. Hän huomasi pöytälaatikot aukinaisiksi ja kaapit pengotuiksi. Lumiukko päätti avata keskustelun. Tuota, mitä sinä oikeastaan teet täällä? Varoitan, nosta kädet ilmaan ja käy lattialle. Nyt!
Lumiukko teki työtä käskettyä ja painautui polvilleen. Puhe kuitenkin jatkui. Mutta, tuota, oletko varma, että sinun kannattaa- Liu’uta laukku tänne ja käy mahallesi!
Snowie heitti varovasti laukkunsa Matoralaiselle ja kävi mahalleen lattialle. Pieni haaleanruskean ja mustan värinen hahmo asteli varmoin askelin hänen luokseen, ja sitoi lumiukon kädet. …tuo ei edes auta, osaan tavallaan irrottaa käteni.. Hiljaa.
Hetken päästä Snowie oli melkoisen täydellisessä paketissa lyhytviittaisen pikkumiehen osoittaen häntä kaksoiskiekonheittimellä.
Eh.
Bio-Klaanin linnake
Same katsoi, kun vihreä sähköpallo iskeytyi Nazorak-alukseen. Ensin sammuivat valot, sitten muu elektroniikka, lopulta moottorit. Pian vihreänä säkenöivä pommittaja alkoi menettää korkeutta, ja tipahti jonnekin muurien pohjoispuoliseen sankkaan havumetsään. Same nakkasi kertakäyttöisen mutta ilmeisen toimivan aseensa pois ja kaivoi uutta esiin. Okei, Paaco, olit oikeassa hän sanoi kuulokemikrofoniinsa. Enkö minä aina? Sitä paitsi, et ole vielä tajunnut koko touhun kauneutta:
Dramaattinen paussi oli liian pitkä Samen makuun. No? Tuo lamauttaa vain kaikkein hienoimman elektroniikan! Vaikka suhaisisit sähköpalleron meikäläisten lennokkeihin, ne pysyisivät yhä ilmassa. Muutamassa minuutissa tutkaimet sun muut härpäkkeetkin syttyisivät, mutta siihen mennessä ötiäisten lelut olisivat jo tipahtaneet korkeuksista.
Same myönsi tämän oivalliseksi, hillittömästi tärisevästä aseesta singahtava hitaanlainen sähköpallero oli kieltämättä vaikea ammus, eikä ollut lainkaan pahitteeksi tietää, että osuma omiin ei ollut väistämättä kohtalokas.
Rapina tapahtui, ja sillä sekunnilla Same oli jo kaivanut ison veitsensä esiin ja kääntynyt kohti äänen lähdettä. Hänen suureksi helpotuksekseen se oli kuitenkin katolle kavunnut Bladis. Sinuakin näkee, arvon kollega Skakdi sanoi suu virneessä ja toinen silmä kiinni turvonneena. Kävin Kupen luona. Samesta oli aina hyväksi kuulla lääkintäekspertin mielipide tilanteeseen. Mitä hänellä oli asiaa? Kuulemma tähän on vain yksi parannuskeino: Torakoiden pudottaminen.
Same pyöräytti silmiään toverinsa kommentille ja nakkasi tälle yhden sinisistä lamauttimista. Ja kas, sinulla on lääkekin valmiina Skakdi innostui saadessaan käsiinsä vyölle ripustettavan ilmatorjunnankorvikkeen.
Same pyöräytti uudelleen silmiään kumppaninsa letkautuksille.
[spoiler=Alkuun]Minun käsialaani ovat kohdat Killjoyn ja Tawan kanssa (Tawan avustaessa oman hahmonsa kanssa) ja Keetongu ja Matorot hoitivat muun.[/spoiler]
Bio-Klaani, Tornikahvila
Laivasto pilotti Ämtur siemaili mausteista teekupillista Tornikahvilan pehmeällä sohvalla ja katseli suuresta ikkunasta pohjoiseen, missä Ämkoo-vuoren silhuetti nousi tummia pilviä vastaan. Kahvila kuului Klaanin ympärillä olevan kylän kalleimpiin, mutta Ämtur oli päättänyt palkita itsensä voitokkailla sotatoimilla ansaitun palkankorotuksen johdosta. Viehkeä Ga-Matoran-tarjoilija toi akakupäiselle Onu-Matoranille korillisen teeleipiä. Ämtur antoi tarjoilijalle pari mutteria tippiä, otti mukavamman asennon ja nakersi puikulaista leipää.
Parvi isoja lintuja nousi jostain metsiköstä lähellä Klaanin pohjoisrannikkoa. Onu-Matoraneille epätyypilliseen tapaan Ämtur rakasti lentämistä ja lintuja, ja hän päätti tarkentaa Kanohinsa teleskooppisilmän optiikkaa nähdäkseen nämä kunnioitusta herättävät ilmojen valtiaat tarkemmin.
Ne eivät olleet lintuja. Eivät ollenkaan lintuja.
Lentokoneita. Nyt tuli kiire. Telakkaan piti ilmoittaa, jos puolustus haluttiin käyntiin.
Ämtur heitti lompakostaan kasan muttereita maksuksi teestään ja lähti juoksujalkaa kohti aulaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hyvältä idealta, sillä kahvila oli tähän aikaan tupaten täynnä parempaa väkeä, joka ei sietänyt juoksemista ja möykkäämistä. Pitkissä portaissa väen läpi tunkemiseen olisi mennyt niin paljon aikaa, että olisi ollut sama jäädä tänne ja odottaa, että hyökkäys huomattaisiin Telakalla. Ämtur pohti vaihtoehtoja. Hän katseli ikkunasta parikymmentä metriä alapuolella olevalle sisäpihalle.
Roskalava täynnä pehmeitä säkkejä. Ihanaa. Ja Ämtur kaiken lisäksi rakasti lentämistä.
Matoran avasi ikkunan, hyppäsi ikkunalaudalle, kiitti paikalle kiiruhtavaa portsaria (Kuinka infantiilia!) ja katosi.
Muks. Maks. SNÖÖRF.
Maha täynnä kompostia tyytyväisenä nukkuvan Tapiirin vaistot heräsivät, kun taivaalta tippunut Onu-Matoran muksahti sen selkään. Varoitusta antamatta suurikokoinen kärsärahi lähti kiitämään pitkin katuja kuin sukulaisensa viidakossa. Ämtur tarrasi kauhuissaan elukan korvista, sillä tästä vauhdista tippuminen olisi aiheuttanut ainakin kolmen elintärkeä elimen rikkoutumisen. Tapiiri vinkaisi ja kääntyi sen korvan suuntaan, mistä Matoran-pilotti tarrasi kovempaa. Se syöksyi kohti kaupustelevia Matoraneja, kaatoi hedelmä- ja kalakojun ja nappasi vauhdista melonin kitaansa.
Juokse, suurisydäminen! Ämtur huusi ja väänsi Tapiirin telakelle vievän tien puoleista korvaa. Snörf! vastasi ratsu ja kiisi kivitettyä tietä pois Klaanin muurien suojasta kohti Telakkaa. Tapiirin mieliala oli kohonnut huomattavasti makoisan hedelmän seurauksena eikä se enää välittänyt selässään kiikkuvasta lentäjästä. Tanner tömisi ja Telakan valtavat hallit lähenivät. Hämmentyneet ovenvartijat avasivat ilmapainetoimiset ovet tunnistaessaan Ämturin. Koskaan ennen ei moista tuomionpäivän ratsumiestä oltu Telakan portilla nähty. Tapiiri syöksyi hallin eteiseen, otti sutia öljylammikosta ja kääntyi Ämturin ohjastamana kohti Keetongun työhuonetta. Hieman ennen määränpäänsä avonaista oviaukkoa Tapiiri kuitenkin huomasi eräässä kulmauksessa munakasta päivälliseksi nauttivat Walsinatsin ja pysähtyi kuin seinään. Ämtur lensi Tapiirin pään yli, oviaukosta sisään, liukui Tongun työpöydän yli ja tönäisi kakkospäälikkö Tehmutin pois ylipitkältä jakkaraltaan.
Torakoita, pomo. Ainakin viisitoista ja lentokoneissa.
[Musiikin voisi sulkea tässä, jos se vielä jatkuu]
Linnoitus, komentotornin puoliväli
Hissi oli varattu, joten Killjoy juoksi. Puolessavälissä matkaansa Metsästäjä törmäsi käytävällä harhailevaan Matoralaisjoukkoon, joka kirjaimellisesti hyppäsi pois tieltä Killjoyn rynniessä kierreportaita ylös. Killjoy oli huonossa kunnossa, hänen rintakehänsä jokaista vammaa vihloi ja hänen hengityksensä oli raskas. Visokki kuitenkin halusi tiedon perille heti ja sen Killjoy aikoi myös tehdä. Kivulias matka sai jatkua ja Killjoyn päässä pyöri vain yksi asia: Se pirulainen joka päätti käyttää hissiä juuri nyt, saa kokea kivuliasta palautetta.
Tawan toimisto
Joten me siis lähdemme tänään?
Vihreä lyhyehkö toa ja lääkintätunnuksella varustettu Vahki seisoivat Tawan pöydän edessä selkä suorana ja naama virallisena. Keltainen Toa istui pöytänsä takana valtavan kirja- ja paperipinon keskellä, nojaten päätään toiseen käteensä. Se on siis sovittu, otan teidän nimenne vielä ylös, tämän jälkeen voisitte mennä kokoustiloihin odottamaan tarkempia tietoja lähdöstänne.
Konguboss, tai KooBee, tai miten vain haluat, ilmoitti Vihreä toa, joka ryhdisti asentoaan naputellen sormellaan veitsensä kahvaa. Black Hand neljäs tiimi, lääkintäyksikkö 7, valmiina astumaan palvelukseen. Julisti Vahki.
Tawa katsoi jälkimmäistä puhujaa hetken ja raapusti paperiinsa numeron seitsemän. Hän nyökkäsi kaksikolle, joka ymmärsi poistua huoneesta. Oven sulkeuduttua Tawa pudotti kynän kädestään ja hautasi kasvonsa kokonaan käsiinsä. Violetti viitta lepäsi epätoivoisen hahmon selkänojalla. Klaanin viimeaikoinen tapahtumasarja alkoi vaatia veroaan.
Mitä minä teen… Tawa raotti käsiään ja tuijotti edessään lepäävää paperipinoa. Tuntien työ kirjastossa, Klaanien asiat hoidettava perustöiden lisäksi, kymmeniä hätääntyneitä Matoraneja päivittäin. Useita tarkkaa huomiota vaativia erikoistehtäviä… jonka päälle huoli monista ystävistä. Tawa nosti päänsä ylös ja jätti kätensä lepäämään pöydälle kämmenpuoli ylöspäin. Toinen niistä oli miltei tunnoton, hän oli työskennellyt jo usean päivän putkeen ilman lepoa.
Nöpö hurisi ruokakuppinsa ääressä huoneen nurkassa. Tawa nousi ylös ja nosti pienen ravun syliinsä, vieden sen mukanaan pöydän ääreen. Toa rapsutti Ussalia vatsasta, saaden pikkuisen kierähtämään selälleen, heiluttaen samalla saksiaan ilosta. Tawa sai nostettua pienen hymyn kasvoilleen. Hän lepäsi nyt pää ja kädet pöydällä, tuijottaen pientä Ussalia tämän tasolla: Sinä et taida tietää mitä täällä tapahtuu ethän?
Nöpö hiljeni ja tuijotti Tawaa suoraan silmiin, inahtaen yllättäen surumielisesti. Ravun sakset laskeutuivat ja sen silmät lupsottivat nyt alaspäin. Tawan hymy katosi nopeasti ja nyt toan naama värisi, yrittäen päättää miten reagoida. Toa kuitenkin kokosi itsensä ja nosti ravun olkapäälleen. …niin, minä kaipaan häntä myös.
Tawan seuraava ajatus alkoi jälleen työmäärän kauhistelulla, toinen ajatus oli ihmetys ovelta kuuluvasta rytinästä ja kolmas koski sitä faktaa, että toimiston ovi makasi kahdessa osassa lattialla. Tämän jälkeen Tawa katsoi eteensä pöydälle ja näki punaisen kypäräpäisen hahmon puoliksi retkahtaneen tämän päälle.
Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes huohottava hahmo nosti päänsä ja nosti kätensä pöydälle. Lattialle levinneet paperit saivat nyt uuden tulokkaan. Paperin, joka sisälsi viisi nimeä.
Tiesitkös, että siinä ovessa oli kahvakin?
Killjoy nousi ylös, tyrkyttäen lappua aivan Tawan eteen. Metsästäjä huohotti, hän oli päässyt kivusta huolimatta vauhtiin ja rysähtänyt suoraan oven läpi. Hän tiesi, että jos hän olisi pysähtynyt, olisi hän varmasti lyyhistynyt ennen kuin pääsisi sisään. Killjoy sai kuitenkin kakistettua itsestään puhetta ulos, joskin vaivoin: Normaalisti… rahinaa …normaalisti, keihääsi olisi tunkeutujan kurkulla jo sillä sekunnin murto-osalla kun ovi alkaa murtua… sinun… pitäisi olla varovaisempi.
Tawa oli ottanut Killjoyn ojentaman lapun käteensä, pitäen katseensa edelleen pöydällään makaavassa Metsästäjässä. …en odottanut näin äkillistä vierasta. Tawa katsoi lappua, katsoi viittä nimeä siinä. Mikä tämä on, miksi tällä on tällainen kiire?
Killjoy kurlasi, hänen kätensä hapuilivat kypärälle, yrittäen vetää sitä pois. Killjoyn kädet eivät kuitenkaan jaksaneet edes näin yksinkertaista operaatiota ja kypärän irroittaminen koitui Tawan tehtäväksi. Kurlauksen syy löyty ja kypärän mukana pöydälle valahti suuri määrä Killjoyn omaa verta, johon hän oli hetki sitten meinannut tukehtua. Me tarvitsemme lääkärin, minä kut-
Petturi…
Tawa nosti sormensa kauemmaksi hapuilemastaan hakulaitteesta ja jäi jälleen tuijottamaan nyt omassa verilammikossaan makaavaa Killjoyn päätä. Tawa työnsi muutaman tahriintumisvaaran alla olleen kirjan syrjään ja nosti yhdellä kädellä Killjoyn pään ylös ja piteli tätä pystyssä soturin koettaessa saada velttoihin jalkoihinsa eloa. Killjoy väänsi käsillään itsensä väkisin polvilleen ja nyt hänen päänsä lepäsi leuan varassa pöydän reunalla. Yksi noista… päästi sisään… Feterra…
Tawa nousi hitaasti seisomaan. Viitta putosi selkänojalta lattialle, Nöpön hypätessä tämän perään. Mistä tämä tieto on peräisin?
Hän otti yhteyttä, äsken, viesti täytyy… saada perille. Saada sinulle.
Tawan silmät laajenivat ja hän tarttui Killjoyta olkapäistä koettaen tukea tätä paremmin. Visokki? Hän otti sinuun yhteyttä?
Killjoy väänsi pakotetun virneen kasvoilleen, joutuen lopettamaan tämän uuteen verenpurskahdukseen. Tawa kavahti taaksepäin ja nappasi nyt vihdoin hakulaitteensa, pistäen sinisen napin pohjaan. Kuuleeko alakerta? Meillä on toimistossani vakavasti haavoittunut, tarvitsemme ensiaputiimin.
Älä…
Sinä tulet tänne sairasvuoteesta juosten suoraan oven läpi yskimään verta, sinut pitää saada hoit-
Hän haluaa että tiedät tuon… sinä olet harvoja varmasti luotettavia. Sinun täytyy tiet- Tämä lause päättyi kivunvihlaisuun, jonka seurauksena Killjoy lyyhistyi nyt kokonaan maahan.
Tawa painoi sinisen napin uudelleen pohjaan ja toisti nyt jo tuimalla äänellä: Haloo! Kuuleko alakerta? Minä toistan, meillä on-
He eivät kuule.
Vielä kerran Killjoy nosti päänsä lattiasta ylös, katsoen salaman Toaa nyt suoraan silmiin: Etkö sinä kuule? Ne ovat täällä.
Hakulaite tipahti Tawan käsistä. Hän ei voinut uskoa, hän oli uponnut ajatuksiinsa ja seuranneisiin tapahtumiin liikaa… hän ei voinut uskoa ettei ollut kuullut sitä. Vinkuva ääni kuului komentotorniin helposti, Tawalle tuttu ääni, ääni jota ei ollut valmis vielä kuulemaan. Ensimmäinen räjähdys kaikui pihamaalta ja nyt sisälle kantautui muos Matoranien rääkäisyjä.
Minä luulen… että jatkamme tätä myöhemmin. Tämän sanottuaan Metsästäjä menetti tajuntansa. Tawa sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Säpälöityneen oven taakse oli ilmestynyt nyt uusi mustiin kankaisiin sidottu pitkä hahmo, joka piteli käsisään valtavaa miekkaa. Tawa, meillä on ongelma.
Saraji katsoi maassa makaavan Metsästäjän ruumista ja nyökkäsi Tawalle. Salaman Toa kiisi nyt portaita alas, Sarajin kumartuessa maassa makaavan ruhon ylle.
Idiootti.
Bio-Klaani Kahvio
Kylmän viiman tavoittamattomissa, kotoisassa Kahviossa oli rento tunnelma. Lämmintä valoa loistavat lamput paistoivat kahvion suuresta ikkunasta terassille ja sieltä pimeyteen. Kuului iloista naurua ja rupattelua. Matoro istuskeli Kahvion nurkkapöydän ääressä Delevan ja Nurukanin kanssa. Joukko oli keskustellut jo pitkään kaikesta Klaaniin liittyvästä, ja kaksi vierailijaa ovat yhä enemmän vakuuttuneita Klaaniin liittymisen positiivisista puolista.
Matoroa häiritsi jatkuvasti hänen katkaistu kätensä. Se muistutti jatkuvasti Nukesta, vaikka Matoro kuinka yritti ne hirviöt unohtaa. Käden tynkä oli sidottu ja periaatteessa se ei tarvinnut enää hoitoa, kiitos parannuskivi-käsittelyn. Hän kuitenkin halusi käden tilalle jotain, ainakin uuden harppuunan kiinni rannepanssariin. Lisäksi hänen pitäisi raportoida Nimda- retken tulokset Tawalle. Senkin lisäksi hän aikoisi vielä tutkia kaiken mahdollisen Arupakista.
Paljon väkeä puuttui Kahvion vakiomiehityksestä. Nopeasti katsottuna ainakin Guartsu, Tongu, Manu, Kepe, Snowie ja Make loistivat poissaolollaan. Illanistuminen kahviossa oli silti rentouttavinta mitä Matoro oli tehnyt aikoihin. Paikka oli tuttu ja turvallinen. Sinne oli helppo tulla eikä siellä tarvinnut ajatella vaaroja.
Sillä hetkellä hälytyskello pärähti soimaan kahvion ovenpielessä. Tunnelma sähköistyi välittömästi. Nazorakien lentolaivue havaittu. Toista, Nazorakien lentolaivue havaittu, kuului kovaäänisistä pitkin Klaania. Matoro pudotti kaakaomukinsa lattialle. Mit- ei tämä voi olla mahdollista! Mitä tämä on, Deleva kysyi välittömästi. Nurukan tunnisti äänen välittömästi. Hän muisti Metru Nuin pommitukset.
Sitten muut äänet peittyivät ulkoa kuuluvaan ulvontaan. Nuolenkärjen malliset syöksypommittajat syöksyvät käytännössä alaspäin ja pudottavat ensimmäisen erän Torakium- pommejaan.
Tilanne riistäytyi käsistä kaikilta. Salamahyökkäys oli lamauttanut muurin vajaamiehitetyn ilmatorjunnan. Laivaston joukot eivät olleet vielä ilmassa. Syöksypommittajien päätähuimaavat syöksyt ja koukkaukset kylvivät tuhoa suurten räjähdysten muodossa. Tuliset soihdut loistivat öistä taivasta vasten kylväen kuolemaa ympärilleen.
Ennen kuin kahvion illanistujat ehtivät tehdä mitään shokiltaan, pommi osui vain muutamia metriä terassista sivuun, murskaten kivistä seinämää lasiseinän särkyessä pieniksi siruiksi. Matoro suojasi vaistomaisesti päänsä käsillään, mutta se ei paljoa auttanut. Paineaalto heitti koko kahvion irtaimiston ilmaan, ja yhden hidastetun hetken Matorosta tuntui kuin hän olisi ollut painottomassa tilassa. Ilmassa ikään kuin leijui suuri määrä tavaroita ja satoja pieniä lasinsirpaleita. Sitten karu todellisuus iski kaiken irtaimiston Kahvion sisäseinään.
Kun räjähdyksen välittömät seuraukset olivat lakanneet, Matoro nousi varovasti pystyyn kaapin edustalta. Toa huokaisi helpotuksesta, sillä sohvat eivät olleet syöksyneet seinään. Ne olivat nähtävästi hyvin kiinnitetty lattiaan.
ovatko kaikki kunnossa? Matoro kysyi. Hän tiesi kysymyksen olevan turha eikä odottanut vastausta. Nurukan nousi kivimurskan ja lasinsirpaleiden joukosta. Hän veti Delevan myös pois kasasta, ja nuori Plasman Toa vaikutti saaneen pahempia vaurioita kuin Nurukan itse. Uhrg, kuului ääni jostain. Joku matoran karjui täysillä. Ensimmäiset lääkintämatoranit olivat päässeet Kahvioon. Kukaan ei ollut uskonut tämän tapahtuvan.
Matoro piteli olkapäätään. Se oli iskeytynyt suoraan seinään eikä tunne ollut mieluinen. Jään Toa nousi varovasti seisomaan. Hänen jalkansa tärisivät hieman paineaallosta. Hän otti pari juoksuaskelta ja pysähtyi kontalleen siihen, missä oli ennen ollut Kahvion ulkoseinä.
Ylhäältä näkymä oli karmaiseva.
Tulipaloja ympäri Klaanin yön verhoon peittyneitä rakennuksia. Pieniä olentoja pakeni sortuvista rakennuksista yön pimeyteen. Sireenien ulvontaa.
Ei tämän pitänyt olla mahdollista. Ei kukaan odottanut tätä.
Toa peitti kädentyngällään normaalin silmänsä valtavalat välähdykseltä ja tulipatsaalta, joka kohosi Kauppatorin keskeltä. Pieniä sirpaleita lasia putoili Matoron haarniskan väleistä alas pimeyteen. Kahvion lattia oli vielä kuuma taannoisen räjähdyksen myötä. Ennen terassia tukeneet metallipalkit loistivat oransseina ulkoseinässä pienten liekkien nuolless niitä.
Pimeyden keskellä taivaalla näkyi nyt majesteettisessa rauhassa lentävä suuri ilmalaiva. Sen kyljen Nazorak-tunnuksen vaaleat värit loistivat pimeydessä. Näkymä oli kuin hidastettu. Koi pudotti jotain, mikä näytti kymmeniltä pimeydessä palavilta, hitaasti putoavilta soihduilta. Ne satoivat maahan tuottaen kuolemaa. Etäisinä kaikuvat räjähdykset jymähtelivät Klaanin rakennusten yllä tuhoten kaiken alleen. Jossain Telakan suunnassa näkyi räjähdys.
Matoro katsoi katse jäätyneenä synkän taivaan kauhunäytelmää. Voiko tämä olla mahdollista. Hetkessä Klaanin ilmatila peittyi moottorien ääniin ja tulitukseen. Lentue Lohrakeita syöksyi pommittajalaivuetta päin tuliaseet soiden. Jotain räjähti taivaalla.
Sota oli alkanut.
Koin komentosilta
088 oli tyytyväinen. Pirullinen hymy kasvoillaan hän seisoi aluksensa komentosillalla. Suuren kaarevan tuulilasin läpi hän nautti näkymästä. Koko sota Klaania vastaan oli vitsi. Yksin Ilmavoimat kykenisivät nujertamaan Klaanin vastarinnan yhdellä hyökkäyksellä.
Lentue kaksi, kolme minuuttia. Kohteena sydän-Klaani, hän lausui pieneen mikrofoniin, joka oli kiinnitetty hänen harmaan takkinsa kaulukseen.
Katedraalin suuret pariovet narisivat, kun mustaan verhoutunut Matoralainen työnsi ne auki. Hän ja kolme hänen samoihin väreihin pukeutunutta seuralaistaan painuivat ovista sisään, suunnaten suuressa aulassa kaikuvat askeleensa päättäväisesti kohti portaikkoa. Kukaan heistä ei kuitenkaan huomannut sisään livahtavaa valkoista hahmoa, joka täpärästi onnistui olemaan jäämättä painavien ovien väliin.
Snowie jäi portaikon kupeeseen kuuhistelemään ja katsoi, kun mustanpuhuva nelikko kapusi rappuja ylös.
Okei, ne eivät selvästikään ole suoraan menossa seivästämään Spinnyn päätä. Vaan mitä he yläkerrasta kaipaavat? Pormestaria?
Lumiukko hapuili laukkunsa uumenista kättä pitempää rauhoittuakseen ja lähti hiipimään neljän mustan hahmon perässä yläkertaan.
Kepe tonki roskista.
Ja löysi etsimänsä. Tiedemies nosti suuresta sammiosta löytäneensä leikkeleen, joka oli joskus ollut kurlkaapelikelluja. Hän vilkuili ympärilleen majatalon takakujalla, johon oli kirmannut heti kirjastosta päästyään. Ketään ei ollut näkyvillä.
Kepe kaivoi repustaan pienen, kirurgisen tarkan veitsen, pari putelia täynnä erilaisia jauheita ja litkuja ja pienen valkoisen liinan, jolle asetteli entisen aamiaisen ja työvälineensä. Takakujan paras laboratorio oli pystyssä, ja tiedemies pääsi työnsä pariin.
Aivan kuten arvelinkin, hän tuumi. Kuten kirjassa sanottiin, kurlkaapelikelluja on poikkeuksellisen epämieluisan makuinen mönkijäinen. Tämä sitten johtaa kahteen seikkaan.
Kepe teki veitsellä yhden viillon lisää leikkeleeseen ja kaatoi perään valkeaa jauhetta sinisen ja keltaisen kaveriksi.
Ensinnäkään kukaan ei söisi mitään niin kamalan makuista, ellei siinä olisi joku muu hyvä puoli. Tässä tapauksessa turvallisuus, kelluja on melko ravitseva ja pilaantumaton ruokalaji. Siksi ruokamyrkytys vaikuttaa melkoisen epäuskottavalta.
Pienen putelin korkki avautui, ja Kepe lorautti muutaman tipan kirkasta, hailakanoranssia nestettä tutkimuskohteensa päälle. Hillitön mutta pieni höyrypilvi nousi välittömästi ilmaan.
Toisekseen, sitä ei oikeastaan edes syödä paljon. Aamiaispöydässäkin sitä tarjoiltiin lähinnä sen perinneruoka-aseman tähden.
Kepe otti veitsenkärjelle pienen nokareen mössöä ja tarkasteli sitä mikroskooppinaamiollaan.
Tämä jälkimmäinen seikka tekee kellujasta täydellisen yhtä tarkoitusta varten. Mikään ei ole parempi ruokalaji turistin myrkyttämiseen.
Kepe virnisti pienelle mössölleen. ”Sain salaisuutesi selville. Tästä vain herää muutama kysymys, joista hälyttävimpiä ovat kuka ja miksi.”
Snowie oli painautuneena seinää vasten. Hän koetti parhaansa mukaan kuunnella, mitä oven toisella puolen, pormestarin työhuoneessa, turinoitiin. Musta nelikko oli mennyt sisään jo vartti sitten, mutta keskustelu kävi yhä kiihkeänä. Lumiukko oli saanut selville, että kyseinen hämyisä joukkio oli paikalla pormestarin kutsumana ja ilmeisesti myös tämän palkkalistoilla. Työnkuva oli vähän epäselvä:. periaatteessa nelikko olisi voinut olla mitä tahansa nuohoojista terveystarkastajiin, mutta mustuudessaan dramaattiset kaavut ja jäätävä asenne viittasivat enemmän murhaamishenkiseen työhön.
Äkkiä Snowie kuitenkin säikähti. Hän oivalsi, että joukko teki lähtöä huoneesta, ilmeisesti neuvvotelut oli käyty. Eikä käytävässä ollut oikeastaan piiloja.
Eeh. Jos hymyilen nätisti? Tai… Hetkinen. Tämä voisi toimia…
Pienehkö ja matalakattoinen aulanjatke toimi majatalon ruokalana. Sen puinen pöytä numero yhdeksän sai kaksi samaa takamusta kuluttamaan penkkejään kuin aamutuimaankin, Kepe ja Snowie kun eivät olleet löytäneet kaupungista kovinkaan kelvollisen oloista ruokapaikkaa. Niinpä duo oli päätynyt majatalon keittiön antimien ääreen, vaikkei se aamiainen niin mannermaisen kuuluisa ja maittava ollutkaan. ”Hetkonen,” Kepe tuumaili heidän aloittaessaan ruokaansa. Tai Kepen aloittaessa ja Snowien mussuttaessa tyytyväisenä jo toista voileipäänsä. ”Makehan sai täältä sen ruokamyrkytyksensä, olettaisin?” ”…tuo on muuten totta” Snowie oivalsi suu täynnä ruokaa. ”Kannattaakohan meidän…” Kepe aloitti, kun hänen valkoinen seuralaisensa jo sylkäisi puoliksi pureskellun leivännurkan takaisin lautaselle. ”Ei.” ”Niin. Mutta, tuota, mehän voimme kumpikin ihan hyvin, vai mitä?” ”Tämä totta.” ”Söikö Make jotain, mitä me emme kokeilleet?”
Lumiukko koetti miettiä päänsä puhki ruoka-ainetta aamiaspöydästä, jota Make olisi syönyt, mutta johon Snowie ei olisi mukamas tutustunut. Pian oivallus kuitenkin iski. ”Se ällöttävän näköinen jokirahi!” ”Kurlkaapelikelluja?” ”Joo?” ”Sitä minäkään en kyllä syönyt. Eli, olemme kuivilla jos emme ahda kyseistä elukkaa suihimme?” ”Joo?”
Niine hyvineen valkovihreä tiedemies-Toa nousi pöydästä, ja lähti puolijuoksua ulos ruokalasta. Snowman jäi yksin istumaan pöytään. No, kiva kun minullekin kerrot.
Sitten jän jatkoi turvalliseksi toivomansa murkinan mussutusta.
Kepe juoksi minkä jaloistaan pääsi. Hän väisteli vastaantulevat kärryt ja kauppamiehet ja oli likellä horjahtaa puolipallonoloiseen vesialtaaseen. Ohikulkijat katselivat moista menoa hämmentyneinä ja mutisivat toisilleen jotain epämääräistä.
Piakkoin Kepe kuitenkin oli katedraalikirkkokaupungintalokirjastorakennuksen porteilla ja huomasi onnekseen sen olevan yhä auki. Onnekseen hän huomasi myös, että kukaan ei ollut (vielä) huomannut heidän lainaamiaan kirjoja.
Sitten hän mietti, että jo on kirjasto kun pitää suorittaa lainaukset salassa.
Hyllyrivistöjen välissä ahtautuessaan Kepe toivoi mielessään, ettei olisi tälläkin kertaa oikeassa. Hänen oivalluksensa oli sen verran huolestuttava, että oikeaan osuessaan meno saattaisi äityä ällistyttävänkin hurjaksi.
Rahiopushyllyn luokse päästyään hän aloitti kuumeisen etsinnän.
Paikalliset jokirahit, paikalliset jokirahit, missä olette?
Huomattuaan löytämättömyytensä hän alkoi jo lannistua, kunnes äkkäsi lupaavan näköisen niteen hieman tuonnempaa, kyltin Jokirahit, paikalliset alta. Kepe harppoi hyllyn tykö ja sieppasi kirjan kouriinsa. Hän aloitti tehokkaan pläräyksensä ja löysi pian etsimänsä.
Snowie nojaili ruokalan pöytään ja alkoi jo huolestua toveristaan. Kepen spontaanista poistumisesta oli vierähtänyt tiima jos toinenkin, eikä lumiukko oikein tiennyt, että miten päin istua. Nyt hän kuitenkin tyytyi pohtimaan, mitä klaanilaiskuoma oli päässään kehittänyt ja tuijottelemaan ulos ikkunasta.
Ja silloin hän näki jotain hämmentävää. Ulkona kävelevä seurue oli jo sinänsä kummallinen: mustiin viittoihin kääriytyvät Matoralaiset eivät olleet se tavallisin näky varsinkaan, jos moiset käyttivät huiveja peittämää naamionsakin. Lisäksi pikkumiehillä oli selässään jotain pitkänomaista ja Snowien mielestä sangen epäilyttävää.
Eivätkä Matoralaiset edes kiinnittäneet Snowien huomiota, vaan joukkion neljäs jäsen. Se oli muiden kanssa samalla lailla pukeutuva, mutta selvästi muita pidempi hahmo. Moni olisi varmaan olettanut kokonsa puolesta Toaksi, mutta lumiukko oli viettänyt niin paljon aikaa Skakdien parissa, että tunnisti hahmon kyseisen terähampaisen lajin edustajaksi. Ja vaikka Snowie olikin omasta ja monien muidenkin mielestä avoin eri rotuja kohtaan, niin kokomustiin pukeutunut ja ilmeisesti aseistusta viittansa alla piilotteleva Skakdi oli huolestuttava näky.
Lisäksi, mustiin pukeutunut joukko suuntasi kohti kirjastoa.
Kepe ja Snowie kävelivät aurinkoisella mukulakivikadulla kohti toria. Tämäkin päivä alkoi jo lähetä iltaa.
”Profeetta lähti siis länteen, mikäli kirjaan on uskominen”, Kepe pohti.
”Mitä suoraan täältä länteen on?”
”Hm. Metsää.”
”Metsää?”
”Metsää ja paljon. Lehu-metsän pohjoisemmat osat.”
”Sinne siis?”
”Emmehän me tiedä minne siellä meidän täytyy mennä.”
”Ehkä sen näkee paikan päällä.”
”Minkä paikan? Lännessä on monta paikkaa.”
”Sen minne me olemme menossa.”
”Mehän emme nimenomaan tiedä minne olemme menossa.”
”…”
”…”
”Mennään kuitenkin.”
”Käydäänkö välipalalla?”
He pysähtyivät TÖHHNÄ-nimisen, nuhjuisen oloisen kapakan kohdalle, sillä parempia ei ollut mailla halmeilla ja torinreunan laatukahvilat olivat yhtä sikamaisen kalliita kuin tämä oli likainen.
He astuivat sisään puisesta ovesta ja katselivat ympärilleen. Huone oli täynnä tuoppejaan kohottelevia merirosvon näköisiä matoraneja. Toiset juttelivat, toiset joivat jotain jonka hinnasto kertoi grogiksi. Yksi roikkui katon kyntteliköstä ja pyöri villisti.
Kaksikoksi kutistuneen kolmikon huomio kiinnittyi salin takaosan pitkään pöytään, jonka takana istui kolme ansiokkaan näköistä merirosvoa. Pöydän edustalla seisoi pieni matoran valkoinen paita päällä ja pussihousut jalassa. ”Nimeni on Toabrush Trynawood ja tahdon merirosvoksi”, tämä esitteli itsensä kolmelle piraatille. Nämä nauroivat ja alkoivat kertoa tälle kolmesta tehtävästä jotka jokaisen merirosvoksi tahtovan tuli suorittaa.
Kapakan omistanut lihava kokki syöksyi pian ulos keittiöstä pärskien ja huutaen jotain.
Snowie ja Kepe perääntyivät ulos.
[spoil]Viimeiset viisi kappaletta tulivat vähän hetken mielijohteesta.[/spoil]