Klaanon

Avainsana: Nimda

  • Operaatio Beeta osa 66: Huh hah hei ja Nimdaa pullo

    Piraattilaiva, ruuma

    Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

    Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
    Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
    Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

    Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
    Tämä on siis surullisenkuuluisa ”superase”, Nimda, Matoro pohti.
    Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

    Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
    Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

    ”Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä.
    Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

    Hetken kuluttua

    Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
    Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
    ”Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
    ”Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

    ”Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
    ”Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.

    Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
    ”Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.

    Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

    Matoro ryntäsi kaiteelle.
    ”Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.

    ”Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
    ”En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti.
    ”Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.

    Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

    ”MIEHET TYKKEIHIN!”
    ”MIEHET KANNELLE!”
    ”PERUKAA TUO!”
    ”PERUKAA PERUMINEN!”
    ”ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
    Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

    Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
    ”Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti.
    ”Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

    ”Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti.
    ”Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”

    ”Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!”, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

    ”Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
    Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
    ”Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi.
    Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
    ”Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

    Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

    ”Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

    Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

    ”AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin.
    Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
    ”Ei, ei kaktuks-”, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

    Toisaalla

    ”Taasko ne ’iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

    Jonkin ajan kuluttua

    SS-Hürfund

    Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

    Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

    Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

    [spoil]Mäksälle kiitosta ”SS-Hürfundista”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 64: Timo on pieni vesirahi

    Jääsaaren ranta

    Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
    Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

    Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

    ”Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

    ”Tuota…”, Killjoy aloitti. ”Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.”
    ”Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
    ”Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille.
    ”Paljonko maksatte?”
    ”Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.

    ”Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.

    Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
    ”… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa.
    ”Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi.
    ”Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.

    ***

    Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

    Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ’johtamisongelmien’ takia.
    Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
    ”Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

    Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

    ”Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
    ”Kaktustykki?”, Kapura ehdotti.
    ”Mutta miksi se ampuu kaktuksia.”
    ”Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

    Jokin aika sitten näiden ’taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

    Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
    Yön Timoksi.

    Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ’saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

    ”Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi.
    ”Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi.
    ”Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?”
    ”Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

    [spoil]Jakelle krediittiä tuosta ”Yön Timosta”.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Nukke meren pinnalla

    Ranta

    Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
    ”Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!” Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. ”Joten mitä ajat takaa täl…”

    Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.

    Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.

    Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
    ”Sinäkin täällä.”
    ”Snörf.”
    Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.

    ”Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä” Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.

    Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
    ”Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään.”

    Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.

    —

    Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.

    Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.

    —

    ”Mitä pirua?” Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.

    Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.

    ”Snowie?”
    ”Hm?”
    ”Mitä hemmettiä tapahtui?”
    ”Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän… Eikun.”
    ”Jaa toki minullekin.”
    ”Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo…”
    ”Visokki?”
    ”Pitkä tarina. Mutta… Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!”
    ”Aja sitten lähemmäs.”
    ”Mutta-”
    ”Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt.”
    ”…se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-”
    ”Snowie!”
    ”Mennään, mennään.”

    Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.

    ”Snowie.”
    ”Mäksä?”
    ”Valmistaudu nousemaan pintaan.”

  • Trooppinen saari: Marionetti VS Lumiukko

    Pimeä

    ”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.
    ”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.
    ”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?”
    ”En.”
    ”Vaan?”
    ”Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.”
    ”En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?”
    ”Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?”
    Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti.
    ”Tuota, kait minä sitä hipaisin.”
    ”Eli siis sen takia… Aa, tässä on nyt järkeä.”
    ”Tuota… Täh?”
    ”Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua.”
    ”Varoittamassa?”
    ”Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!”

    Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.

    Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.

    Marionetti osoitti Snowmania miekalla.

    Piru vie.

    Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?

    ”Valmistaudu.”

    Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.

    ”Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita… Olen enemmänkin semmoi-”
    ”Valmistaudu.”

    No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.

    ShhhhhhklonkPAAUUUM!

    Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan.
    ”Oletkin kova kaveri,” Snowman aloitti. ”Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-”

    Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin.
    ”Nimda” se sanoi.
    ”Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja…. Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-”
    ”Nimda.”

    Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.

    Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.

    Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se… Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?

  • Trooppinen saari: Gamma

    Pieni trooppinen saari, metsän laita

    Snowman pyöritteli lahjaansa käsissään, tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Matoralaiskokoinen puolikas sauva, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Se oli valmistettu puusta, ja näytti melko vanhalta. Sauvan yläosa oli koristeltu erilaisin helyin, jalometalleja ja lasia. Yksi koriste kuitenkin poikkesi muista, se oli eri sävyinen ja sen pinta tuntui erilaiselta. Snowman tunnisti sen Nimdan siruksi.
    ”Tiedämme, ettei se ole juuri minkään arvoinen, mutta se merkitsee meille paljon. Lisä-” lahjan antanut matoralainen selitti, mutta tuli pian lumiukon keskeyttämäksi.
    ”Tuota, kiitos. Tämä… Tämä on oikein hieno. Se….”

    Whooooeeeeeeehhh.

    Kivun aalto tuntui kulkevan Snowmanin pään läpi. Ei nyt.

    Lumiukko tiukensi otettaan sauvasta, ja otti muutaman askelen suuntaan, johon oli nähnyt Ämkoota vietävän. Matoralasilla ei ole aavistustakaan tämän arvokkuudesta, eikä vaarallisuudesta. Minun pitää päästä Ämkoon luo, ei kai hän voi kaukana olla. Ihan tuon mutkan takana…

    WHOOOOOOEEEEHHH.

    Snowman lysähti polvilleen, ja hänen näkökenttänsä tuntui sumenevan hetki hetkeltä. Ympärille kerääntyvät matoralaiset vain lisäsivät ahdistuksen tunnetta. Kivun pahetessa ja tajunnan sumentuessa lumiukko sai huulilleen muutaman irtosanan.
    ”Nimda. Ämkoo. Vaara.”
    Sitten valkoinen hahmo rojahti tajuttomana maahan hölmistyneiden matoralaisten keskelle.

    —

    Jaahas. Tätäkö taas? Mieleni uuden psyykkisen hyökkäyksen kohteena?

    Onpas täällä taas mustaa. Missään ei mitään. Taaskaan. Hiton ahdistavaa. Paitsi että. Liikkuuko tuolla jotain? Ei, sehän onkin vain valoa. Sinne siis.

    Hmm, onko tämä ovi? Vai repeämä. Vai mikä. Jos koskisin siihen…

    Pieni alus mutaisen joen pohjassa, vuosia sitten

    Sekä Snowman että Domek alkoivat turhautua ahtaassa tilassa kykkimiseen. Tilanne ei kuitenkaan lumiukon mielestä suvainnut pintaan nousemista, joten toistaiseksi alus pysyi pohjamudissa. Domek tuijotti vielä hetken pyöreästä ikkunasta ulos, ja kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen.
    ”Vihaan tätä. Koko päivä joenpenkassa. Meidän on käytävä toimiin.”
    ”Mutta meidän on mietittävä toimiamme tarkkaan. Tällä kertaa sanat on valittava todella tarkasti…”
    ”Miten tämän nyt selittäisin… Snowman.”
    ”Niin?”
    ”Muistatko sen kerran, kun saimme sen matoran-konnan paljastettua vetämällä ”hyvä kyttä paha kyttä -rutiinin”?
    ”Ilman muuta, se oli aika-”
    ”Tämä ei ole sama asia. Tässä pelkät hoksottimet eivät auta. Tästä emme selviä puhumalla.”

    Pimeä

    Sepäs oli… jotain. Kyllähän minä tuon muistan, olimme Domsun kanssa hänen hattuaan myöten ongelmissa. Mutta kyllä me siitä selvisimme, ei siinä mitääÄÄÄÄÄÄH!

    Pimeä huone, vuosia sitten

    Ohuet seinät olivat täynnä reikiä, joista siivilöityi tunkkaiseen huoneeseen kirkkaita valonsäteitä. Snowman ja Guardian olivat kumpikin kiinni ruosteisessa, keltaisessa telineentapaisessa. Heidän molempien mustuneisiin rintakehiin oli kiinnitetty kasa johtoja. Huoneessa leijui kitkerä kärähtänyt haju.

    Kahden Klaanilaisen edessä tumma hahmo pyöritteli terävän näköistä instrumenttia käsissään. Kiduttamista ammatikseen harjoittava Steltiläinen oli kuitenkin kiusallisessa tilanteessa. Tämmöinen ei käynyt päinsä, mitä pomokin sanoisi?

    ”En… Aio sanoa… Sitä enää kertaakaan…” Guardian sai suustaan, ja katsahti Snowieen. ”Moinen mutkistaa asioita.”
    ”Kenelle? Sinulle?”
    ”Ihan yleisesti.”
    ”Mitä jos itsAAAAAAAAH!”
    Sähkövirta kulki Klaanilaisten läpi, ja molemmat hytkyivät telineissään.
    Guardian koetti hieman huvittavan näköisesti pitää vasemman silmänreiän peittävää huivia paikoillaan muljauttelemalla otsansa lihaksia, mutta jatkoi keskusteluaan Snowmanin kanssa.
    ”Ei minulla ole mitään moista vastaan sääntönä, mutta…” Hän piti pienen tauon ja koetti estää kipua saamasta ylivaltaa. ”Mutta sinun niin kutsuttu varustevyö on aivan naurettava ajatus! Änkeä nyt kaikki tavarat niin pieneen tilaan, et sinÄÄÄÄÄÄÄH”
    Metsästäjien kiduttajasta tuntui pahalta jo ammatiylpeytensä puolesta. Eivätkö nämä kaksi keskittyisi hetkeksi muuhunkin kuin toisiinsa?
    ”Et sinä ole mikään pelihahmo. Et saa tungettua kaikkia tavaroita niin pieneen tilaan.”
    Snowman huohotti, ja sai kerättyä itsensä äskeisen shokin jäljiltä. ”Mutta on sinun otettava huomioon, että…”
    ”Ole nyt hetki hiljaa, niin selitän mikä tuossa on vikana.”

    Pimeä

    Okei, tajuan. Joku pommittaa mieltäni omilla muistoillani. Mutta mitä hän ajaa takaa? En ymmärrä viestiÄÄÄÄÄH!

    Pramean laivan sisäosat

    Snowmanista tuntui ikävältä, kun hänen suunsa tukittiin haisevalla kankaanpalalla. Ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, että hänet oli sidottu käsistä näihin kahteen piippuun. Hänen edessään oleva luihu skakdi räyhäsi sikari suussaan.
    ”Sinä valkea, hidastempoinen plösö! Eiköhän tuo pidä sinut hetken verran hiljaa. Tämä on suuri voittoni hetki, kerrankin sain sinut, ja nyt kerron kuinka voitin sinut. Kerron suuren suunnitelmani, ja sinä et tajua. Edes tämän kerran, ole hiljaa!

    Pimeä

    Aivan. Eli siis minun pitää vain… Niin. Aivan.

    …

    Silloin Snowman kuuli sen. Pimeyden keskeltä.
    ”Mata Nuin kiitos, luulin ettet koskaan tajua viestiäni ja vaikene. Kuinka luulet kuulevasi mitään, jos olet itse jatkuvasti äänessä?”
    Se oli hyvin hiljainen ääni, aivan kuin se olisi tullut matkojen takaa. Se oli myös tuttu ääni.

    Se oli Visokin ääni.

  • Operaatio Beeta osa 52: Yllättävää filosofiaa

    Ilmalaiva, meri

    Rannikko häipyi vähitellen näkyvistä ja ikkunasta ulos tuijottava Killjoy käänsi katseensa takaisin sairasosaston seiniin.
    Muutama lääkintävahki hääräsi nelikon kimpussa, hoitaen näiden vammoja. Killjoyn rintapanssari oli kokonaan poistettu ja tämän paljas keho oli nyt jälleen siteiden peitossa. Kohta, josta Purifierin miekka oli lävistänyt hänet, vuosi hieman edelleen, mutta Killjoyn onnekseen vanha Feterraa vastaan tullut haava ei ollut auennut.

    Kapura lepäsi paareilla Killjoyn vieressä ja Matoro oli jo nukahtanut, kun tämän vammat oli saatu hallintaan. Summerganon saapui sairastuvalle voimistavat juomat käsissään ja antoi yhden sekä Killjoylle, että Kapuralle. Kapura laittoi omansa pöydälle odottamaan parempaa hetkeä. Killjoy avasi kypäränsä ja kittasi juoman yhdellä kulauksella, sulkien kypäränsä heti tämän jälkeen.

    Killjoy oli istahtanut lattialle nojaten Kapuran pöytään ja Summerganon istahti nyt tämän viereen, hörppien samalla juomaansa.

    ”Se oli sen arvoista, olihan?”

    Killjoy murahti myöntävästi ja veti tarvikelokerostaan kaksi korttia. Toiseen oli painettu mustan käden muotoinen logo ja toiseen skorpionin hännän varjokuva. Summerganon naulitsi katseensa kortteihin ja nosti sitten katseensa takaisin lasiinsa ja hörppäsi pitkän kulauksen.

    Nimda lepäsi nyt huoneessa heidän vieressään. Killjoy oli laittanut kaikki aluksen viisitoista sotilasta vartioimaan sitä. He eivät saisi ottaa riskejä sen kanssa.

    Matoron teleskooppisilmä makasi hänen vieressään. Killjoy ei ollut tiennyt sen olevan erillinen osa naamiota.
    Killjoyn kypärästä lensi kipinä. Kypärä oli vahingoittunut taistelussa. Vastahakoisesti Killjoy riisui sen ja alkoi tutkimaan sen sisustaa, löytääkseen vian. Kesken puuhailunsa, Killjoy kuitenkin nosti katseensa.

    ”Miksi me teemme tätä Ganon?”

    Summerganon hätkähti Killjoyn äkillisestä kysymyksestä. Hän ei ollut odottanut tätä Killjoylta.

    ”Kai… koska haluamme puolustaa sitä mikä on meille tärkeää ja heitä, jotka merkitsevät meille. Emme voi antaa voiman, joka haluaa tuhota sen, päästä valloilleen.”

    ”Olet oikeassa, nimenomaan tuota hain. Petin omani jo kerran, en aio antaa sen tapahtua toiste.” Killjoy nousi pystyyn ja nosti samalla tyhjän lasinsä pöydälle.

    ”Miksi sitten kysyit?”, Summerganon ihmetteli.

    ”Ehkä… ehkä me kaikki kaipaamme välillä muistutusta…”
    Matoro käännähti paareillaan, hän oli heräämäisillään. Killjoy käveli sairashuoneen ovesta ulos ja huusi ohjeita joillekin Vahkeille ohikulkiessaan. Ovet sulkeutuivat hänen takanaan ja Ganon olisi vaikka voinut vannoa näkevänsä pienen hymynkareen Killjoyn kasvoilla.

    ”Olenko se vain minä, vai onko Killjoy alkanut pehmetä?”, Kapura avasi suunsa täyden hiljaisuuden rikkoen.

    Suga nousi pystyyn ja hörppäsi lasinsa tyhjäksi.

    ”Hän on palannut omiensa joukkoon, hän on siellä minne kuulukin. Ja niin olemme pian mekin…”

    Ganon katsoi ikkunasta ulos ja näki nyt vain aavan meren.
    He olisivat taas pian Klaanissa. Hyvin pian.

  • Operaatio Beeta osa 50: Virheellisiä arvioita

    Suga horjahataa uupuneena Killjoyn viereen. Hän on juuri sanomaisillaan jotain GS:stä, mutta päättääkin kysyä jotain muuta:

    ”Purifier, onko hän…”

    ”…kuollut, on. Hän ei enää vaivaa meitä. Missä muut ovat?”

    ”Kapura ja Matoro jäivät taaemmaksi, Metorakk.”

    Killjoy nyökkäsi. Vahkit nostivat heidät ylös ja kannattelivat sankareita.

    ”Nimdat?”, Killjoy kysyi.

    ”Nimda”, Summerganon tarkensi, ”TSO on ilmeisesti vienyt toisen pois. Odina on epäilyksissä päälimmäisenä.”

    ”Nyt on tärkeintä hakea muut ja Nimda. Luutnantti, onko vapaita ilmalaivoja?”

    Summerganonia kannatellut Vahki ryhdistäytyi: ”Ei herra Kenraali, mutta uskon, että Kymppi ja Yksitoista voivat hankkia sellaisen.”

    Killjoy nyökkäsi ja avasi radioyhteytensä: ”Aizen, Saraji. Tarvitsemme A-luokan ilmalaivan tehdasalueen laitamille. Meillä on kaksi varmaa loukkaantumista ja oletettavasti kaksi lisää. Ottakaa kaikki yksiköt, mitä tukikohdasta saatte.”

    ”Kyllä Kenraali. Tiedämme jo mistä saamme sellaisen. Saapumisaika, noin tunti.”

    Radioyhteys sulkeutui. Tässä vaiheessa Killjoykin huomasi mäeltä vyöryvät metsästäjät, niiden rääkyminen kuului jo, ne saisivat heidät kiinni pian.

    ”Pitäkää kiinni herrat”, Killjoyta kannatellut Vahki sanoi ja sankareita kannattelevat, nipinnapin lentokykyiset Vahkit kiidättivät heidtä kohti tehdasalueen syövereitä, löytääkseen turvapaikan. Killjoy laski viimeisen silmäyksensä kuolleen lintunsa ruumiiseen, kunnes nelikko kiisi jo kattojen päällä, eikä sitä enää näkynyt.
    Eikä hän edes ehtinyt kiittää…

  • Operaatio Beeta osa 44: Ylempi taho

    Xia, ilmalaiva Vuoren yllä

    Ilmalaivan sisällä raivoaa taistelu. Tai pikemminkin verilöyly, sillä aluksen vartijoita kaatuu eliittivahkien tulitukseen kuin heinää.
    ”Hajaannutaan! Etsitään Nimda!”, Matoro ohjeistaa kolmen toan ja kuuden vahkin ryhmää.

    Metallinen ovi räjäytetään auki vahkien toimesta yksi toisensa jälkeen. Toat syöskyvät käytävillä etsien jotakin, mikä voisi olla Nimda.
    ”Mukavaa. Tämä alus on iso, ja siru pieni. Huonolla säkällä tässä menee ikuisuus.”, Matoro päivittelee tilannetta.

    ”Itseasiassa ei mene ikuisuutta. Katsokaa!”, Kapura ilmoittaa tyytyväisenä, osoittaen ovea, jonka yllä lukee ”erikoisrahti”.
    Joukko syöksyy oven läpi (Okei, ovi väisti oma-aloitteisesti) ja saapuu hyvin valaistuun huoneeseen, jonka keskellä on lasikupolissa oleva siru.
    Liikkeentunnistimet olisivat käynnistäneet hälytyksen ellei hälyttimet soiso jo kuin viimeistä päivää.

    ”Onneksi tämä ei ole toimintaelokuva. Muuten täällä olisi itsetuhomekanismi kun otamme Nimdan.”, Suga päivittelee ja siirtää lasikuvun pois. Hän nappaa sirun nyrkkiinsä.
    Jos turvamekanismit toimisivat, teräsovi iskeytyisi kiinni. Klaanilaiset siirtyvät pois huoneesta nopeasti.

    ”Seuraava ongelma. Miten pääsemme pois?”, Kapura kysäisee.
    ”Osaako joku ohjata tätä?”, Suga tekee jatkokysymyksen.
    ”Ohjata kyllä. Laskeutua en.”, toinen jään toa ilmoittaa kevyesti.
    ”Se ei taida auttaa nyt.”, tulen toa vastaa.
    ”…Ei täällä tarvitse niin tyylipuhtaasti laskeutua.”, Matoro puolustelee.

    Vuoren juuri, Metsästäjien vartioasema

    Vartija-metsästäjä tähyilee taivaalle kiikareilla. Metorakkin ilmalaiva on pysähtynyt ja hetki sitten jotakin lensi ulos ikkunasta.

    ”Onko siellä joku?”, aseman radiosta kuuluu. Metsästäjä parantaa kuulokkeiden asentoa ja vastaa rauhallisesti.
    ”Mitä, kuka, missä.”
    ”Ampukaa ilmalaiva alas! Se on vallattu!”, radiosta kuuluu.
    ”Tarvitsemme ylemmän tahon luv-”
    ”MINÄ OLEN YLEMPI TAHO! OLEN METORAKK! NYT AMMUT SEN!”
    Metsästäjä tajuaa erehdyksensä ja ilmoittaa vartioaseman katolla oleville metsästäjille. Ne käsittelevät suurta tykkiä rakennuksen katolla, ja alkavat käännellä asetta.