Klaanon

Avainsana: Nimda

  • Ilonpilaajan värväyskirje osa 1

    Bio-Klaani

    Matoro herää huoneestaan. Aurinko paistaa hellästi ikkunasta. Se on jo suhteellisen korkealla. On kulunut vuorokausi yön kauhuista.

    Ensimmäinen asia jonka hän näkee, on kirje oven alla. Jään Toa kumartuu ja ottaa kirjeen. Hän avaa valkoisen kuoren jossa on Bio-Klaanin postinjakelukeskuksen leima.

    Matoro, viimeaikaisten tapahtumien varjolla olen tehnyt päätöksen valita kolme soturia mukaani Xian-matkalle. Kuten varmasti jo tiedät, tavoitteenani on löytää Purifier ja hankkia takaisin kaksi hänen varastamaansa Nimda-palasta. Keskustelin adminien kanssa ja tulin siihen tulokseen, että otan mukaan apuvoimia. Jos suostut pyyntöön, lue kirje loppuun jos et, palauta kirje välittömästi postinjakelukeskuseen, jotta tiedän kysyä jotain muuta.

    Matoro on oikeastaan iloinen että hän pääsee taas tehtävälle. Klaanin nykyinen ilmapiiri yön jälkeen on masentava.

    Tehtävämme on yksinkertainen ylihuomenna illalla, lähdemme matkaan neljän Gukko-linnun avulla, lento Xialle kestää noin kaksi päivää ja kaksi yötä. Sinne päästyämme, meidän täytyy löytää tiemme Xian asuntolakeskukseen, jossa meidän tulee löytää Purifierin olinpaikka. hankimme palaset, päihitämme Purifierin ja palaamme Klaaniin. Meidän tulee toimia nopeasti, huomaamattomasti ja tehokkaasti.
    Tule huomenna kello 20.00 Klaanin kokoustila 3:een. Tapaat siellä muut ryhmän jäsenet.
    ~Mr.Killjoy

    PS: Maksa se televisio.

    [spoil]Killjoy kirjoitti tuon kirjeen.[/spoil]

  • Yö Kauhu: Loppu

    Bio-Klaani, käytävä reaktorille

    Jotain mustaa asteli ylös pitkää porraskäytävää, joka vei kauemmas Klaanin linnoituksen sinihohtoisesta reaktorista. Mustalla olennolla oli kuitenkin tällä kertaa poikkeuksellisesti vain kaksi jalkaa. Valkoiset ja suorat hampaat näyttäytyivät pirullisen hymyn myötä keskellä mustan humanoidin päätä ja silmiä oli sama määrä kuin aiemmin. Yksikään silmistä ei tosin sijainnut olennon päässä.
    Käytävän valot olivat vihdoin syttyneet uudelleen, mutta niiden harvalukuisuus ja heikkous mahdollisti sen, että Avde kykeni liikkumaan itselleen mukavimmalla tavalla.

    Avde hymyili. Hän ei liikkunut yhtä terhakkaasti kuin astuessaan linnoitukseen, mutta oli tyytyväinen. Hän kuiskaili jotain hiljaa itsekseen edetessään läpi käytävän.

    Pian Avde näki jotain. Pieni hohtavalla silmällä varustettu metallinen lentävä lautanen liikkui läpi käytävän skannaten aluetta yksinäisellä silmällään. Tämä Avhrak Vaksi kutsuttu mekanismi pysähtyi nähtyään Avden varjoissa. Avdekin lopetti kävelyn ja tervehti pientä olentoa heiluttaen aavemaisesti kädellään.

    Pienen olennon silmä suureni ja se päästi lyhyitä piippauksia ja naksahduksia. Pian se lopetti skannaamisen ja avasi jonkinlaisen kommunikaatiokanavan.

    ”He̴i, Ar͝stein, ystäväni”, Avde sanoi iloisesti metalliselle lautaselle. ” ̷Tiedän̢, että͠ ka͢t̶s҉e͢l͘ȩt.̨”

    Mikrofonin toisessa päässä istuva Arsteiniksi kutsuttu henkilö tuhahti äänekkäästi. ”Ah, mikään ei karkaa sinun silmistäsi”, hän sanoi ylimielisesti.

    ”Olen saanut melkein kaiken haluamani”, Avde sanoi, ”ja aamu on pian täällä. Voisimme poistua.”

    ”Voi rakas Avde, mutta iltahan on vasta nuori”, Arstein lausui sarkastisesti. ”Mikset hoitaisi työtäsi loppuun ennen lähtöä?”

    ”Tiedän, missä kuudes on. Mutta emme pääse siihen käsiksi tällä kalustolla.”

    Joku kuulosti pyörivän tuolillaan linjan toisessa päässä.
    ”Ah, aina yhtä neuvokas, rakas Avde. Aina yhtä neuvokas.”

    ”Kiitos kovasti”, musta olento vastasi. ”Kutsu Sheelika ja rautakasasi niin lähdemme.”

    Arstein huokaisi. ”Pelkään pahoin, ettei Sheelika palaa takaisin vielä pitkään aikaan.”

    ”Valitettavaa. Minun on kuitenkin poistuttava. Pärjäähän tyttösesi?”

    ”Klaani on aivan liian lempeä antaakseen hänen kuolla. Kyllä hän tulee pärjäämään.”

    Pihamaa

    Guardian, Kepe ja Paaco saapuivat Killjoyn ja Feterran kraatereille vain joitakin sekunteja myöhässä. Tuhoutuvan Feterran hallitsematon kuolevaa hyönteistä muistuttava sätkiminen oli päättynyt tuskanhuutoon, jonka kaltaista Guardian ei ollut koskaan kuullut. Nyt Feterran savuava metallinen raato lojui nurmella yskivän Killjoyn vieressä eikä enää liikkunut.

    Guardian käveli lähelle Feterraa ja työnsi varovaisesti keihästään kohti metallista tappokonetta. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti osua siihen, Tawa tarttui keihääseen.
    ”Se on kuollut”, Tawa sanoi.

    ”Mistä olet varma?” Guardian kysyi epäluuloisesti.

    ”Ei mikään voisi selvitä tuollaisesta”, maassa makaava Killjoy sanoi huohottaen. Muut olivat järkyttyneitä siitä, miltä entinen pimeyden metsästäjä näytti ilman haarniskaansa, mutta kukaan ei viitsinyt katsoa häntä liian pitkään. Tämä oli Killjoylle arka asia.

    ”Taidat tarvita uuden haarniskan?” Kepe uskaltautui sanomaan varovaisesti.

    ”Jättäkää se Creedylle”, Killjoy torjui Kepen tarjouksen nopeasti. ”Creedy osaa. Creedy tietää.” Entinen metsästäjä yskäisi jälleen.

    Paaco kyyristyi hieman Killjoyn viereen ja aktivoi voimansa ensiapukäyttöön niin hyvin kuin osasi. Muut katsoivat Feterraa vielä hetken.

    ”Jos on näin vaikea tuhota edes yksi…” Domek aloitti. Guardian keskeytti hänet parhaansa mukaan.
    ”Heeeeeeeeei. Domek, missä hattusi on?”
    Valon Toa nosti kätensä päänsä korkeudelle ja hieroi päälakeaan. Hän tunsi itsensä hyvin kaljuksi.
    ”Kadotin sen”, Domek sanoi tunteettomasti. Kankainen päähine oli tässä tilanteessa toissijainen asia.

    Guardian kääntyi kohti Tawaa. He olivat sanomassa selvästi molemmat jotain, mutta Guardian päätti antaa Tawan puhua ensiksi.
    ”Ne voi tappaa”, Tawa totesi puoliääneen.

    ”Ehkä”, Guardian sanoi. ”Mutta en tiedä, pärjäämmekö näin vähin joukoin.”

    ”Luulen, että pärjäämme”, Tawa sanoi. ”Hyökkäysraportteja ei tullut paljoakaan ennen kuin Sheelika hyökkäsi kimppuuni.” Guardianin silmäkulma nousi kun Sheelika mainittiin. Tawa kuitenkin jatkoi: ”Mitä nämä sitten ovatkaan, niitä ei ole paljoa. Tämä ei ole sodanjulistus.”

    Guardian näytti pohdiskelevalta hetken. Sitten hän tajusi.
    ”Se on harhautus.”

    ”Avde”, Tawa sanoi. ”Hän meni reaktoria kohti.”

    ”Ja Visokki seurasi. Mitäköhän hän-”

    Guardian keskeytettiin jälleen. Feterran savuavasta raadosta kuului jälleen ääniä. Feterra ei enää liikkunut, mutta sen kommunikaattori toimi yhä.
    Viileän rauhallinen ääni puhui jälleen omasta komentoluolastaan. Se painotti jokaista sanaansa tehokkaasti.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Tämän jälkeen oli hiljaista, mutta viesti toistui pian. Kepe katsoi himoitsevana vastaanottimena toimivaa kaiutinta, joka pilkisti Feterran murtuneesta kuoresta.
    Laite hiljeni Klaanin taitavimman teknikko-Toan tehtyä jotain sanoinkuvaamatonta. Pian kuuden klaanilaisen joukkio kuitenkin ymmärsi, että ääni ei kuulunut vain tästä yhdestä Feterrasta. Se kaikui ympäri linnoitusta.

    Kahvila

    Pegghu oli jo sulkenut silmänsä. Hän oli alistunut kohtaloonsa. Avhrak Feterraksi itsensä nimittänyt olento latasi lämpimiä säteitä olkapäässään.

    Se kuitenkin keskeytyi, kun joku puhui jostain kaukaa.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Pegghu ei tiennyt, miten reagoida. Sitten joku puhui taas, mutta tällä kertaa Matoran-vartija tunnisti äänen.

    ”Ehdotus: Saat elää tällä kertaa.

    Pegghu ei uskaltanut avata silmiään ennen kuin Feterran etäinen leijumisen ääni oli kadonnut kauas. Kun hän kuitenkin avasi ne, hän näki parhaan ystävänsä makaamassa maassa liikkumattomana. Naamion sirpaleita lojui kaikkialla. Matoranin sydänvalo oli himmeä.

    ”F-Frottik?”

    Majakka

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Feterrat tottelivat ja poistuivat ikkunoista.

    ”Mitä?” joku huudahti vihaisesti rikkoen pimeyden hiljaisuuden. ”Ne murhaavat meitä joukolla ja sitten kun yksi niistä-”
    ”Sinä”, Same sanoi. ”Hiljaa tai lähdet niiden mukana. Se on ohi.”

    Sellit

    Juuri selliin vangitulta Sheelikalta takavarikoituja varusteita parhaillaan tutkiva Santor oli tottunut siihen, että vangit yrittäisivät räjäyttää hänet johonkin piilotetulla kranaatilla.
    Tällä kertaa ei käynyt niin. Santor ei ollut ihan varma, milloin vangin varusteet olivat viimeksi puhuneet hänelle.

    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa se Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”

    Santor katsoi uusinta vankia kysyvänä. Tämä ei vastannut.

    Bio-Klaanin linnoitus, korkealla

    Valonheittimet heijastivat valokiilansa ilmassa leijuviin metallisylintereihin. Avhrak Feterrat nousivat hitaasti ylöspäin ja kerääntyivät taivaalle linnoituksen korkeimman tornin yläpuolelle. Ne eivät liikkuneet enää yhtä nopeasti ja hyökkäävästi kuin ennen. Nyt metalliset olennot olivat sulkeneet kätensä ja niihin kuuluvan aseistuksen kiinni vartaloihinsa, sammuttaneet näkyvät valonsa ja leijuivat ylöspäin suorastaan melankolisesti. Klaanin linnakkeen muurien tykit ampuivat viimeisiä laukauksiaan kohti Feterroja, mutta olennot eivät näyttäneet edes huomaavan.

    Parinkymmenen Avhrak Feterran mukana leijaili sekalainen sadan pienemmän Avhrak Van joukko, joka muodosti jonkinlaisen ohuen voimakentän Feterrojen ympärille. Sen turvissa rautainen joukkue nousi aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes mitään ei enää näkynyt.
    Vaara oli ohi. Jossain alapuolella Klaanin lääkintäosastolla sytytettiin punainen hätävalo.

    Jossain muurien ulkopuolella Syvä Nauru kohtasi jälleen Punaisen Miehen. Pian taas punaisen Matoranin hahmossa liikkuva Avde käveli varovaisesti suurten kallioiden taakse piiloon Klaanin vartijoilta. Hän liikkui kohti rantaa.

    Avdella olisi vielä asiaa Klaanin linnoitukseen. Kuudes siru sijaitsi yhä jossain sisällä, mutta nyt ei ollut aika sille.

    Vene olisi jo valmiina. Nihilisti odottaisi. Ja jos kaikki oli mennyt hyvin, myös Marionetti olisi ehtinyt paikalle.

    Avde ei pitänyt veneilystä, mutta tällä hetkellä se oli varmin tapa liikkua huomaamatta. Avdella oli hieman asiaa Arsteinille.

    [spoil]Domek kirjoitti tästä enemmän kuin haluan myöntää.[/spoil]

  • Yö Kauhu: Feterrojen vetäytyminen

    Klaanin pohjakerros

    Epäinhimillistä karjuntaa kuuluu raunioituneeseen pohjakerrokseen. Se kuuluu selvästi pihalta, eikä kukaan Klaanilaista ole koskaan kuullut mitään senkaltaista.
    Matoro kääntää päänsä ulko-ovelle. Se oli virhe, sillä sekunnin murto-osassa Feterra ampuu plasma-aallon Toaan, heittäen tämän seinään. Matoron mustassa panssarissa on suuria palaneita uria plasmasta.

    Feterra kääntyy nopeasti, tähtää plasma-aseellaan ja yksi hyvin tähdätty laukaus räjäyttää seinällä olevan asekaapin. Sen vieressä ollut Summerganon kaatuu maahan paineaallon vaikutuksesta.

    Hieman kauempana Umbran ja Arkistojen ylläpitäjäkaksikon taistelu metallirobottia vastaan on liikkunut erään painovoima-iskun takia sivuunpäin, eräälle käytävälle. Taistelu liikkuu puolin ja tosin, mutta Umbra onnistuu voimillaan tekemään tilanteesta melkein tasaisen.

    Kolmas Feterra taistelee Makea ja Kapuraa vastaan. Näin vain kertauksena.

    Jään Toa koittaa liikkua. Plasma-ammus vaurioitti pahasti hänen vatsaansa, polttaen panssarin kokonaan rikki. Metallinen kuolema todennäköisesti ampuu hänet ihan pian.
    Matoro koittaa nousta, mutta tajuaa että hänen jalkansa eivät liiku. Hän nostaa katseensa eteenpäin, jossa olento keskittyy taas häneen Summerganonia kohden tulituksen jälkeen.
    Matoro pohtii vaihtoehtojaan. Jää hidastaisi sitä vain hetken.
    Matoron mieleen juolahtaa hämärä idea. Hänen harppuunansa on nyt ladattu, joten hän voisi paeta kattoon sillä.

    Matoro nostaa kättään hitaasti. Hän painaa robottikädestään pientä näppäintä, jolloin prototeräksinen iskuhaka lähtee kovaa lentoon yläviistoon, se iskeytyy ylhäällä olevan parven kaiteeseen ja voimakas kelain lähtee käyntiin. Matoro syöskyy ilman halki, Feterra kääntyy silmänräpäyksesssä, ampuu ja vaijeri katkeaa. Matoron tippuessa hänen selkäpanssarieihin osuu plasma-ammus. Hän putoaa kovaa alaspäin johtavaan, romua täynnä olevaan portaikkoon. Matoron tuskanhuuto olisi kuulunut ellei plasma-ammuksesta sortuvan parven maahantulosta aiheutunut ryminä olisi peittänyt sitä.

    Metallinen kartio pysähtyy hetkeksi. Se vaikuttaa miettivän jotain, surisevan ja nostavan korkeuttaan.
    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Se lähtee lentoon yläikkkunasta, pimeyteen.
    Kaksi muuta Feterraa lähtevät myös. Klaanilaiset jäävät ihmettelemään tilannetta.

    [spoil]Joo, Feterrojen häippäisy myötäilee tulevaa G:n viestiä. Ei ollut omaa sooloiluani.[/spoil]

  • Pako katoilla

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    ”Woooaaaaaah!” Snowman huusi liukuessaan jyrkkää katonharjannetta alas. Hän näki, kuinka matoralaiset hänen edessään ponnistivat, ja loikkasivat juuri ajoissa seuraavalle katolle. Lumiukko teki perässä, lensi ilman halki, laskeutui, ja säilytti tasapainonsa niukin naukin. Sitten hän jatkoi pikkuväen perässä juoksemista.

    Matoralaiset olivat kertoneet suunnitelman menneen hienosti, Snowmanin taistellessa vangit oli saatu käytäviin kohti rannassa odottavia veneitä. Pahaksi onneksi nazorakit olivat kaivautuneet läpi aiemmin löytämästään tallin sisäpihan tunnelista, ja päässeet perille koko vastarintaliikkeen maanalaisesta tunneliverkostosta. Nyt matoralaiset, niin orjatyöstä vapautetut vangit kuin vastarintatiimikin oli siirtynyt ”suunnitelma B:hen.” Toisin sanoen villi kirmaus ennakolta sovittuja ja ansoitettuja reittejä pitkin halki tukikohdan. Viidakossa he olisivat käytännössä selvillä vesillä, suurimmalta osin Le-Matoraneista koostuvaa tiimiä eivät torakat millään saisi kiinni metsässä.

    Snowman vain toivoi, ettei parkoreitti olisi ollut ”tällaista ihmeen telinejumppaa” hyppiessään katolta toisille ja heilahdellen milloin mistäkin tukirakenteesta ja palkista.

    Juuri, kun lumiukko pelkäsi jääneensä matoralaisista lopullisesti jälkeen, huomasi hän muutaman pikkukaverin odottavan varjoisassa suuaukossa.
    ”Tänne päin!” he kuiskasivat.
    Snowman katsoi takaansa tulevaa torakkapartiota, ja sukelsi sisään.

    Kirmaus jatkui suurehkon, mutta tyhjän hallin läpi. Kun nazorakit rymistivät sisään zamorit laulaen, työnsi varjoihin vetäytynyt matoran vivusta. Kattoon kiinnitetyt tukit ja laatikot romahtivat takaa-ajajien päälle kammottavasti rymisten, mutta ovesta puski sisään lisää torakoita, ja meno jatkui.

    Snowman ja matoranit juoksivat ulos mutaiselle kadulle, ja eräs vihreä pikkumies jäi taas kyttäämään pimentoon. Torakoiden tullessa hallista muuan vivu tuli vedetyksi, ja tunneli kadun alla romahti vieden mutaisen kulkutien mukanaan. Nazorakit putosivat kadun mukana parin metrin pudotuksen, ja lähtivät kammottavasti kiroten kapuamaan ylös. Jahti jatkui.

    Aikansa taas juostuaan matoranit tulivat puiselle lauta-aidalle. He ottivat läheisestä kaiteesta tukea, ja heilauttivat itsensä jalat edellä puuaidan alla olevasta ohuesta raosta.
    ”Öh?” Snowman reagoi maan ja aidan väliin jäävää pienen pientä tilaa, ja otti vauhtia. Hän heittäytyi olka edellä ohueksi toivomaansa aitaa vasten, ja se räsähtikin rikki. Matoralaiset auttoivat lumiukon jaloilleen, ja Snowman mutisi jotain sekavaa oikoteistä.

    Siitä päästyään joukkio huomasi päässeensä tukikohdan rajamuurille. Matoralaiset kiskoivat auki naamioidun luukun, ja hyppäsivät esiin tulleesta reiästä sisään. Snowman teki perässä. He kulkivat enää lyhyen pätkän tunnelia, kunnes eteen tuli tikkaat. Yksi kerrallaan he kapusivat ylös, ja viimeisenä ylös tullut Snowman pällisteli ympärilleen sademetsässä, muurin toisella puolella.
    ”Kiitos, toa. Toivattavasti näemme vielä” eräs matoraneista sanoi lumiukolle, ja niine hyvineen koko matoralais-joukkio viiletti sademetsän suojiin. Snowman teki vakiotemppunsa, kiinnitti valkean ruuminsa täyteen kasvillisuutta ja heittäytyi pensaikkoon, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nazorakit tulivat juuri luukusta ylös, ja lähtivät painamaan viidakkoon. Snowman tiesi, että matoranit olivat jo käytännössä laivoilla.

    Hän oli tehnyt sen. Hän oli auttanut matoralaiset vapaiksi. Sitten seurasikin se vaikea osuus. Piti etsiä ninjasoturi hälytyksessä olevasta vihollistukikohdasta, ja sitten paikantaa mystinen Nimda-siru. Ja poiskin olisi kiva päästä.

    Tästä tulee vielä pitkä yö, Snowman tuumi.

  • Yö Kauhu: Neljä jalkaa astui läpi mustan

    Pimeys

    Neljä jalkaa astui läpi mustan.
    Uudelleen ja uudelleen. Ympäri ja ympäri.

    Joitakin minuutteja sitten neljä jalkaa oli kävellyt vielä kivisellä lattialla sinisessä valossa, mutta nyt oli vain mustaa.

    Jossain kaukana jotain sydämeltä kuulostavaa pumppasi äänekkäästi kolme kertaa. Hetken tauon jälkeen se toisti samat kolme supistusta ennen täyttä hiljaisuutta.

    Jokin kuiskasi Visokin pään vierellä ja hämähäkin sydän pysähtyi sekunniksi. ”Nimda”, kuiskaaja sanoi himoiten. Visokki pyrki kuitenkin pitämään mielialansa ja suojauksensa korkealla.

    Pysy vahvana. Älä päästä sitä sisään. Sulje kaikki, kun saat nimet. Pysy vahvana.

    Pirullinen nauru kaikui läpi mustan. Visokki alkoi voimaan pahoin. Hän jatkoi kävelyään, mutta ei ollut ollut hetkeen varma, liikkuiko enää eteenpäin. Visorak ei enää edes tuntenut lattiaa jalkojensa alla ja painovoima pimeyden keskellä ei tuntunut olevan itsekään tällä hetkellä varma, mitä halusi.

    ”Nimda.”

    ”Nimda.”

    Nimda.

    Kaiken tämän keskellä Visokin ajatukset alkoivat harhailla. Hän tiesi sen olevan vaarallista, mutta ei pystynyt estämään. Kokenut telepaatti tiesi ehdottomasti, että tavallinen ajatus on sekä pysäyttämätön voima että läpäisemätön este.

    Visokin mieleen hiipi jälleen piinaavia ajatuksia hänen petomaisen Rahi-puolensa pidättelystä ja siitä, mikä oli oikeasti todellista.
    Pysy vahvana.

    Visokki pysähtyi. Hän teki sen vain siksi, että ei enää päässyt liikkumaan. Jossain pimeydessä oli seinä hänen tiellään. Visorak ei kuitenkaan viitsinyt enää miettiä, mihin suuntaan oli liikkunut. Tärkeintä oli se, että jonkinlainen seinä pysäytti hänet.

    Musta alkoi rakoilla. Seinään ilmestyi punaisia kirjaimia.

    j̯͙̟̮͈͓̟̦̜a̙͚̹̥͈͉k͇͚̟͈e̬̖

    Visokki kurtisti silmäkulmiaan.

    ”Yksi nimi, Avde. Anteliasta.”

    Sielua repivä nauru kajahti jostain kaukaa. Punaisia kirjaimia ilmestyi lisää. Jokaisen raapiutuessa yksitellen pimeyden mustaan todellisuuteen kuului Visokin mielessä entistä voimakkaampi häiritsevä psyykkinen kohina.

    k͝a҉pura

    ”Mistä tiedän, että nämä ovat oikeita?” Visokki viesti. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut odotella sekuntiakaan. Pimeys puhui välittömästi.

    m̩͚̫̻̪͙̩i͉k͇͍͈s͖̞i̖͈̲̞̳̘ͅ ̬̗̘͚m͎i̩̻̖n͙̲ä̱̮̘̗͍̥͉ ̰͚̘̮v͖ạ̱͓̯le̺͚͔͙̟͇h̘̩̹͎t̲̭͎e̝͇̲l͖̭̤̠̭͚̺i͕s̪i͉̥̟̣̝͖̯n͚̗̯͓̱͖̣ ͕ ̳͔̜͓̝ͅ ͉̥̱?

    Visokki tunsi mustat kädet tajunnassaan. Hän ei tiennyt, kuinka kauan kestäisi.

    Sydän tykytti jälleen kuudesti jossain kaukana.

  • Yö Kauhu: Kuusi nimeä yhdestä muistosta

    Komentokammio

    Lommoja ja halkeamia täynnä oleva Feterra leijui paikallaan kalibroiden aseitaan ja tuijottaen Guardiania ja Tawaa. Sininen Skakdi ja keltainen Toa seisoivat koneen edessä pidelleen keihäitään kaksin käsin. He tuijottivat robottimaista hyökkääjää päättäväisinä.
    Avrahk Feterran aiemmin järkkymätön sieluttoman sininen katse oli vaihtunut punaisemmaksi. Sen mekaanisen pään oikealla puolella oleva silmä oli täysin pimeänä ja vasemmalta tuijottava säröili ja lepatti epätasaisesti.

    Guardian ja Tawa vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät. Sekunnin päästä Tawa loikkasi sähköisten äänten säestämänä paikallaan leijuvan Feterran alle, pyörähti maata pitkin ja hyppäsi pystyyn valmiissa taisteluasennossa. Nyt adminit olivat mekaanisen kuoleman sylinterin molemmilla puolilla. Feterra käänsi päätään ja aseitaan ja yritti saada molemmat adminit näkökenttäänsä, mutta silmävahinkojen takia sen näkö ei ollut tarpeeksi tarkka. Feterran keskimmäinen ja suurin silmä supistui vihaisen näköiseksi. Rikkinäinen silmä rätisi sähköisesti.

    Tawa ja Guardian eivät elehtineet. He lähtivät molemmat kävelemään ympäri Feterraa rauhallisesti samaan suuntaan ja pysyen aivan yhtä kaukana vihollisesta. Adminit pitivät keihäänsä matalina ja Guardianin keihään viikatemainen kärki suorastaan raapikin lattiaa pitäen piinaavaa ääntä. Paikallaan leijaileva Feterra kääntyi rauhallisesti kävelevien kohteidensa mukana, mutta siirteli pitkiä ja ohuita käsiään levottomasti erilaisiin asentoihin. Kädessä sojottavat neljä sormea napsahtelivat yhteen ja auki yksitellen ikään kuin testinä ja varmistuksena siitä, että kaikki toimisi. Kirkkaan valkoisia energiapurkauksia hyppi sormesta toiseen. Feterran olkapäät alkoivat punertaa.

    ”Yksi. Kaksi. Kolme. Nyt.”

    Tawa ja Guardian iskivät varoittamatta keihäillään samanaikaisesti. Nopearefleksinen Feterra ampui kahdella kädellään yhden valkoisen latauksen kutakin adminia kohti, mutta sekä Tawa että Guardian astuivat sivuun juuri oikealla hetkellä. Molempien keihäät osuivat robottimaisen sylinterin päähän täydellisellä ajoituksella ja viimeinen pieni toimiva osa Feterran vasemmanpuoleisesta silmästä pimeni täysin. Tawa ja Guardian eivät kuitenkaan pysähtyneet siihen, vaan löivät uudelleen ja uudelleen. Adminien aseet osuivat robottimaisen olennon päähän tehokkaalla rytmillä ja vaikka Feterra yrittikin vastata hyökkäykseen tulituksella tai edes napata keihäistä kiinni kourillaan, se ei onnistunut siihen rajallisella näkökentällään.

    ”Allegro.”

    Tawa ja Guardian kiristivät tahtiaan. He hyppelehtivät Feterran ympärillä hallitusti ja iskivät keihäillään yhä nopeammalla tahdilla vähät välittäen osumapisteestä. Feterra alkoi ärsyyntyä jo näkyvästi ja ampui punaisia plasmaräjähdyksiä satunnaisesti ympärilleen. Se pyöritti päätään villlisti yrittäen etsiä edes toista hyökkääjistä.

    Feterra hidastui hieman. Tawa ja Guardian pysäyttivät iskusarjansa ja vetivät keihäänsä valmiiksi.

    ”Crescendo.”

    Silloin adminit sysäisivät keihäänsä kohti metalliolentoa. He eivät osanneet varautua seuraavaan.

    Päätään villisti pyörittävä Feterra katosi sekunneissa. Tawa ja Guardian joutuivat tekemään nopean liikkeen, että välttäisivät toistensa seivästämisen. Adminit katselivat ympäriinsä hämmentyneinä olennon äkillisestä katoamisesta. Edes keinotekoiselle teleportaatiolle tyypillistä valonvälähdystä ei ollut näkynyt hetkenkään verran. Olento oli vain kadonnut. Adminit miettivät kuumeisesti minuutteja ennen kuin kuulivat äänen ylhäältä.

    ”Bravo”, erittäin elävältä ja sarkastiselta kuulostava ääni sanoi epäselvän särinän keskeltä. Guardian ja Tawa katsoivat ylös ja näkivät lommoisen Feterran leijuvan suoraan yläpuolella. Puhuva ääni oli kuitenkin aivan liian luonnollinen kuuluakseen Feterralle. Puhuja oli selvästi jossain kaukana mikrofonin takana.
    ”Bravo, bravo. Hieno esitys. Nyt, aplodit.”
    Mikrofonin takana istuva henkilö taputti yksinään. Feterra päätti hypätä mukaan ja laukaisi kaanonina kaikuvan sarjatulen valkoisia tainnutuslaukauksia Tawan ja Guardianin päälle. Adminit ryntäsivät mahdollisimman kauas Feterran pommituksesta, mutta yksi ammus osui Guardiania olkapäähän ja sai hänet horjahtamaan. Guardianin olkapää valahti liikkumattomaksi ja käsi puutui välittömästi.

    ”Esirippu.”

    Jotain punaista ja hehkuvan kuumaa räjähti Tawan ja Guardianin takana. Guardian kaatui maahan paineaallon voimasta eikä kuullut hetkeen mitään.

    * * *

    Sydän

    Visokki seisoi keskellä reaktorihuoneen sinistä valoa. Reaktorin matala humina kuului Visorakin vasemmalta puolelta.

    Jokin seisoi yhden reaktorihuoneen suuren pylvään varjossa.

    ”Mikä valo”, Syvän Naurun kuoroääni sanoi. ”Niin kirkas. Niin puhdas.”

    Visokki ei vastannut.

    ”Älä huoli. En ole tuhoamassa sitä. En edes voisi. Se polttaa. En ole täällä sen perässä.”

    Visokki lähestyi varjoa.
    ”Mitä sinä haluat?” hän viesti Avdelle.

    Avde hykerteli itsekseen. ”Nimdan.”

    ”Miksi?”

    ”Työnantajani haluaa sen. En kyseenalaista työnantajani tahtoa.”

    Visokki näytti hetken pohdiskelevalta. Hän katsoi kahta punaista silmää pimeydessä ja imi itseensä varovaisesti yksittäisiä ajatuksia.
    ”Työnantaja”, Visokki viesti mystisesti. ”Ja työskentelet Nazorakien kanssa. Ja Tawa kertoi, että Sheelikakin oli täällä. Ja kuka Z.M.A sitten onkaan, hän lienee ystäväsi.”

    Varjoissa vilahti leveä valkoinen hymy. ”Minulla on paljon ystäviä”, Avde sanoi ivallisesti.

    ”Niin on”, Visokki sanoi. ”Pelaat aika monella kentällä. Kuinka moni ’ystävistäsi’ elää vielä, kun tämä kaikki on ohi?”

    ”Näytät surulliselta”, Avde sanoi sivuuttaen kysymyksen. ”Haluatko olla ystäväni?”

    Visokki käveli lähemmäs varjoa sanattomasti. Hänen avaamansa psyykkinen tietokanava alkoi täyttyä piinaavasta kohinasta.
    ”Kenet klaanilaisista suostuttelit petturuuteen?” Visokki sanoi painostavana.

    ”Jos kertoisin, särkisin pienen sydämesi. Hän oli luotettava.”

    ”Kerro.”

    Varjojen keskellä seisova Avde pudisti mustaa niljaisen ja pitkän kaulan kannattelemaa päätään. ”Voin antaa sinulle kuusi nimeä. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ihan niin helppoa, Visokki. Tietoa tiedosta.”

    Visokki piti saman tiukan kysyvän katseensa. Valtavan sinihohtoisen reaktorin humina melkein peitti alleen jostain muualta linnoituksesta tulevat taistelun äänet.

    ”Minä annan sinulle nimet”, Avde jatkoi. ”Ja sinä näytät pääsi sisällön minulle. Tunnen Nimda Zetan jossain täällä, mutta en tiedä, missä se oikeasti on. Olen täysin varma, että olet nähnyt sen joskus. Tarvitsen vain yhden muiston, siinä kaikki.”

    Avden lievästi Toamainen musta hahmo muuntautui. Sen monet raajat sulautuivat vähitellen yhdeksi mustaksi kasaksi, joka muodosti pylvään takana olevaan varjoon pienen oven. Sysimusta punaisten silmien täyttämä ovi aukesi naristen ja sisällä odotti vain tyhjää pimeyttä.

    Visokki astui kohti ovea, mutta hidasti askeltaan mietiskelevän näköisenä. Hän siirsi koko mielensä voiman suojaukseen lähestyessään mustaa oviaukkoa.

    ”Kuusi nimeä yhdestä muistosta”, aukosta tuleva ääni kaikui. ”Hyvä tarjous, eikö?”

  • Abzumo nauttii kiduttamisesta

    Torakoiden luolasto, kidutuskammio

    Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.

    Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
    ”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
    ”Aaaaa…”
    ”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
    Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
    ”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
    ”Eii… ei… eiii…”

    Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.

    Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
    ”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
    Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
    ”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
    ”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
    ”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
    ”Olen… Urnip.”
    Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
    ”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
    Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
    ”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”

    Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
    ”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
    ”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
    Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
    ”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
    ”Etkö… halua… tietoja?”
    ”Sinulla ei ole.”
    ”Onhan.”
    ”Mutta et halua kertoa.”
    ”Miksi…”
    Minä tiedän.
    Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
    ”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.

    Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.

    Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
    ”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
    ”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
    ”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
    ”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
    Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
    ”Hän… en tiedä.”
    ”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
    ”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
    ”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
    ”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
    ”Eiiiiaaaaaaargh!”
    Makuta nauroi taas.
    ”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
    ”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
    ”Miten?”
    ”En… tiedä.”
    ”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
    ”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
    Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
    ”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
    Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.

    Bio-Klaani

    Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.

  • Olemme sodassa

    Bio-Klaani

    Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.

    Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
    ”Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa”, hän sanoi. ”mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa.”

    ”Mitä, etkö pidä faneistasi?” Guardian kysyi vaitonaisesti.

    ”Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja”, Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
    Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
    Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.

    ”Tervehdys”, Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. ”Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo.”

    ”Samoin”, vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.

    ”Koko johtoryhmä koossa jo?” Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
    Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. ”Melkein”, hän vastasi. ”Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla.”

    ”Entä Paacs?” Guardian kysyi. ”Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?”

    Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
    ”Väärä hälytys”, Visokin ääni sanoi. ”Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep…”

    ”Koomista”, Ämkoo sanoi tyynesti.
    ”Niin kai”, Visokki vastasi.

    Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.

    Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.

    ”Helei, ystävät”, Tawa sanoi. ”Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin.”

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat ”Zyglak”, ”Nazorak” ja ”Ämkoo”. Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.

    Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.

    ”Aika äänekästä”, Snowman sanoi.
    ”Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla”, Kepe vastasi.
    ”Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?” Snowman sanoi kysyvästi.
    ”Tietysti nautin, Snowman”, Kepe sanoi. ”Tietysti nautin.”

    Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.

    ”Se…” SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. ”Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa.”

    Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
    Keetongu murahti hiljaa.

    ”Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään”, Summerganon sanoi epäröiden. ”Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-”
    Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.

    ”Minä murskaan ne”, yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. ”Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä…”
    Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.

    Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
    Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.

    Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.

    Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.

    ”Hyvät klaanilaiset”, Tawa aloitti. ”Olemme sodassa.”

    Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.

    ”Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää.”

    ”Ehdotin nimikkeeksi ’Pahuuden pahaa liigaa’, mutta noille muille ei kelvannut”, Guardian sanoi nopeasti väliin. ”Joten mennään Allianssilla.”

    ”Tilanne on kriittinen”, Tawa jatkoi. ”Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan.”

    ”Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin”, Guardian sanoi. ”En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin.”

    Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.

    ”Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia.”
    Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.

    Guardian astui askeleen eteenpäin.
    ”Tämä tässä”, hän aloitti. ”On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu.”

    ”Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme”, Tawa sanoi. ”Löytää ja tuhota.” Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
    ”Tiedotustilaisuus loppuu tähän”, hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.