Matoro oli saapunut Klaanin lähettyvillä sijaitseviin Arkistoihin, kirjastoon josta löysi käytännössä kaiken tiedon universumista. Maanlainen rakennus haarautui kymmeniin sivukäytäviin, ja edes arkistonhoitajat eivät olleet aivan varmoja kaikesta syrjäosiin säilötyistä ikivanhoista dokumenteista, joita Klaaniin oli aikojen saatossa kertynyt.
Mustavalkea Jään Toa oli tullut etsimään tietoa kahdesta asiasta. Ensinnäkin hän halusi tietää tästä ”Makuta Itrozista” joka kaiken järjen mukaan oli hänen naamionsa takoja. Toiseksi hän halusi selvittää mikä häntä vaivasi. Hän oli jo alkanut kuulla kuiskauksia päässään ja mietti jatkuvasti Nimdaa.
Nopea haku kirjaston erikoisella tietokoneella paljasti vähemmän tietoja mitä Matoro olisi halunnut; ”Itroz” löytyi vain muutamasta dokumentistä ja ”Nimda” vain parista jos unohdetaan nykypäivän dokumentit.
Matoro käveli himmeästi valaistuja käytäviä, selaten jatkuvasti hyllyjen numeroita. Pian hänen silmiinsä osui kirja nimeltä ”Makutan Veljeskunta ja sen jäsenet”. Toa selasi tietokoneen ilmoittamaan sivuun, jossa oli kalpea kuva valkoisen ja mustan sävyisestä Makutasta.
Makuta Itroz oli Makutojen tiedemies ja oli erikoistunut naamioiden ja psyykkisten aseiden kehittämiseen. Hän oli syrjäytynyt ja omistautui täydellisesti projekteilleen. Harvojen tietojen mukaan hän näki erääsn voimakkaan mielensisäisen aseen käytössä jonka jälkeen sulkeutui laboratoriosaarelleen. Projekti ei tietojen mukaan ikinä tullut valmiiksi, sillä Itroz teloitutettiin saamattomana 34 500 vuotta sitten.
Hän tutki vielä muut lähteet aiheesta eikä saanut selville juurikaan mitään uutta. Maininta siitä, että laboratoriosaari oli trooppinen, ei auttanut häntä yhtään.
Matoro selasi lisää kirjoja. Ikivanha opus nimeltä ”Myyttiset artekraftit” tiesi jotakin.
Nimdan nimellä tunnettu myyttinen artekrafti on palvottu kohde syrjäseuduilla. Nimdasta ei tiedetä juuri mitään, paitsi että se koostuu useammasta sirpaleesta ja sillä uskotaan olevan myyttisiä voimia. Ath-Koron soturimunkit palvovat jumalaansa Athia ja Nimdaa.
Ei mitään uutta. Matoro tiesi itse enemmän. Hän halusi selvittää naamionsa mysteerin.
Flygelin kalmankalpeassa, luista tehdyssä pöytälaatikossa, oli Zyglak tiedemiehen tekemiä kellastuneille papereille tekemiä tutkielmia ja muistiinpanoja erilaisista asioista, mitä Flygel oli alkanut pohtia. Kellastuneet paperit olivat sikin sokin laatikon uumenissa, seuranaan luista ja hampaista tehtyjä kuulakärkikyniä ja muita outoja vekottimia ja härveleitä, joiden pääasiallinen materiaali oli joko luuta tai hammasta.
Päällimmäisenä kasassa oli isoin kirjaimin kirjoitettuna; Tutkielma Matoran-universumin matematiikasta ja numeroiden mystiikasta
Matoran-universumissa, monista numeroista on erilaisia uskomuksia ja muita mystisiä yhteyksiä, joita olen kerännyt tähän tutkielmaan. Tutkielmassa voi olla asiavirheitä ja sitä ei kannata pitää vakavastiotettavana lähteenä, tekijän mielenvikaisuuden takia. 0. Matoranit eivät usein tunnista, tai halua tunnistaa lukua nolla, merkitseehän se tyhjyyttä, johon ei uskota tai haluta uskoa. Tyhjyys taas liitetään Suureen varjoon, joka on legendojen mukaan laskeutumassa, tuoden pelkoa ja tuhoa. 1. Matoranien elämässä, luvulla yksi on suuri merkitys, palvovathan he yleensä yhtä Suurta Henkeä, Mata Nuita, jolla on yksi ilkeä Veli, Makuta. Matoranien legendojen mukaan kolme tai kuusi Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa, kuten Makutaa, voi muuntautua yhdeksi, joko kaidaksi tai nuiksi. Luku yksi liittyy myös Kohtalon hyveeseen, onhan jokaisella universumin asukkaalla vain yksi Kohtalo. Myös yksisilmäisen Rahin, Keetongun silmä on hyvä mainita, näkeehän hän yhdellä silmällään henkilön valon ja varjon tasapainon. 2. Matoranit uskovat että luku kaksi on yksi täydellisyyden luvuista, liittyyhän luku Mata Nuin kaksiosaiseen nimeen ja siihen että universumissa on kaksi voimaa, valo ja varjo, hyvä ja paha jotka taistelevat toisiaan vastaan jatkuvasti. Monet Matoranit näkevät maailman mustavalkoisena, jakaantuneena kahteen leiriin, joko hyvään valon tai pahaan varjon puoleen. 3. Matoranien pyhimpiä lukuja, numero kolme edustaa itse täydellisyyttä, onhan se mukana Kolmessa Hyveessä, jotka ovat Yhtenäisyys, Velvollisuus ja Kohtalo. Matoraneilla on myös Kolme luonnollista kehitysastetta, Matoran-Toa-Turaga ja kolme Matorania, Toaa, Turagaa tai muuta olentoa voi yhdistää mielensä ja ruumiinsa yhtenäisyyden avulla Kaidaksi. 4. Luvusta neljä ei ole juurikaan mainintaa Matoranien mytologiassa, se on vain luku muiden joukossa. 5. Luku viisi on yksi vähiten käytetyimmistä numeroista Matoranien mytologiassa ja sen uskotaan edustavan epätäydellisyyttä. 6. Luku kuusi edustaa Matoranien mytologiassa täydellisyyttä, onhan se Hyveiden määrä kerrottuna kahdella. Luku kuusi edustaa Matoranien maailman kuutta eniten nähtyä elementtiä, joiden mukaan Metru Nuin kaupunki on jaettu osiin. Tästä syystä monet Toa-ryhmät ovat pitäneet sisällä kuusi Toaa ja monissa muissa ryhmissä, kuten Kuuden kuningaskunnanliitossa, on ollut kuusi jäsentä. Kuusi eri elementin Toaa, Matorania, Turagaa tai muuta olentoa voi legendojen mukaan yhdistää mielensä, ruumiinsa ja voimansa, muuttuen Nuiksi kutsutuksi olennoksi, jolla on suuret voimat. 7. Luku seitsemän on Matoranien kirottu luku, ennustaahan luku legendaarisen Seitsemännen Toan, Takanuvan saapumista ja Varjon laskeutumista universumiin. Matoranit karttavat tätä lukua kuin ruttoa, koska uskovat että se johtaa Varjon laskeutumiseen, jolloin maailmaa seuraa pimeyden ja pelon aikakausi. Seitsemän on myös Kraatojen suurin voimataso. Tällä tasolla Kraatat muuttuvat pelottaviksi Varjokraatoiksi. 8. Luku kahdeksan on Matoranien mytologiassa eri Krana ja Krana-Kalien lukumäärä ja se on myös tavallisten Kanoka-kiekkojen suurin voimataso. Kahdeksan muissa yhteyksissä on perin harvinainen. 9. Luku yhdeksän on kuuden Mahtikiekon voimataso ja se oli niistä yhdistetyn Ajan kiekon voimataso. Luku yhdeksän liittyy Legendaarisiin Naamioihin, Vahiin ja Ignikaan siten että se on naamioiden voimataso, jota yksikään toinen naamio ei voi ylittää. 42 Luku neljäkymmentäkaksi on Matoranien mytologian ristiriitaisimpia lukuja, onhan se 2X3X7. Luku kuvaa Makutojen kraata-voimien lukumäärää ja näiden ristiriitaista luonnetta universumin voimakkaimpina olentoina Mata Nuin jälkeen.
Tämän jälkeen kirjoitusta oli lähes mahdotonta lukea, koska erilaiset paperia syövät hyönteiset ja kosteus olivat saaneet lopun kirjoitelman murenemaan lukukelvottomaksi.
Flygel avasi lipastonsa laatikon, kaivaen sieltä jotain. Hän otti paperia ja kirjoitti siihen valkoisella kynällään jotain:
Tutkittuani tätä outoa tykkiä, olen tullut siihen johtopäätökseen että meidän maailmamme ei ole ainoa universumi mitä on olemassa. Tätä tykkiä käytetään ulottuvuuksien väliseen matkustamiseen. Se on jotain mitä olen aina epäillytkin, emme ole yksin tässä maailmassa.
Teoriani siitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen on käymässä toteen. Olen tutkinut tätä tykkiä ja huomannut sen olevan vahingoittunut, ehkä merivedestä, ehkä siitä että tykki putosi jostain korkealta. Minua vain häiritsee se kuinka hienoa teknologiaa tämä tykki on ja kuka tykin on tuonut tähän maailmaamme. Seuraava päämääräni on saada tykki korjattua että sillä voi liikkua muuallakin kuin tämän maailmamme sisällä.
Flygel laittoi kynänsä paperille ja alkoi miettiä viimeaikoina sattuneita asioita. Oliko maailma menossa aivan sekaisin vai oliko hän itse tulemassa järkiinsä?
Matoro juoksi kovaa pimeällä käytävällä. Kiveä vasten oli ohut vesikerros, joka oli nyt jäätä. Sen takia juosseet Exo-Toat ovat nyt jääneet jälkeen. Hän oli Destralilla, ja hänellä oli perässään useita rahksheja.
Matoro väisti luistellen yhden rahkshin salamaketjun, käänsi itsensä ja ampui miekastaan jäätä taakse. Hän luisteli taitavasti olentoja pakoon, mutta Makutan matelijamaiset kätyrit olivat nopeampia.
Edessäpäin oli synkkänä vellova meri, sillä hän oli Makutan veljeskunnan satamassa. Hän oli joutunut eroon tovereistaan pian Destralin linnoituksessa. Matoro oli tullut kahden toverinsa kanssa pelastamaan erästä Mata Nuin Ritarikunnan jäsentä; tuolloin hänen toa-tiiminsä teki vielä töitä Ritarikunnalle.
Käytävän pää – ja siitä alkava meri- tulivat nopeasti vastaan. Toa syöksyi kalliolta kohti merta, laukaisi harppuunan taaksepäin ja vetäisi itsensä kaaressa edellisen rakennuksen sivulle.
Rahkshit luulivat voittaneensa.
Matoro katsoi kumarassa saarta. Sen keskellä kohosi valtava Makutojen linnoitus, jossa hänen toverinsa olivat. Tällä tehtävällä ei voinut taistella suoraan.
Suuri Exo-Toa osoittaa voimatykillään Maan Toa Karaxia suoraan päähän. Tämän aseen laukaus räjäyttäisi koko Toan pitkin Destralia.
Hopeamusta toa oli jähmettyneenä paikalleen. Vähän matkan päässä lattialla oli Muodonmuuttajana tunnettu Ritarikuntalainen sekä Rali-niminen salaman toa vankeina jähmetyskentässä.
Maan toa mietti mitä tehdä. Exo-Toan takana seisoi Gorastin lyhyt mutta erittäin uhkaava hahmo. Karax keskittyi naamionvoimansa käyttöön. Hänen naamionsa sädehti muutamia sekunteja, ja silloin Exo-Toan tykki räjähti taaksepäin, irroittaen olennon käden. Maan elementin räjähdys heitti haarniskan Makutaa päin, jolloin jähmetyskentät aukesivat. Kolmikko syöksyi yhdestä ovesta summamutikassa ulos.
Todennäköisyyden naamio oli jälleen kerran auttanut heidät pulasta.
Käytävä oli koristeltu makutojen naamioilla sekä aseilla. Kunkin naamion alla luki nimi sekä ”pettänyt kaiken” matoraninkielisillä aakkosilla. Epäonnistuneiden Makutojen seinä…, Matoro ajatteli. Hän katseli naamioita ja ajatteli että jostakin niistä saattaisi olla hyötyä. Hänen itsensä silmillä oleva Suunnistuksen kanohi takasi täydellisen liikkumisen oudoissa paikoissa, mutta Toa nappasi valkoisen, pyöreän kanohin jonka alla luki ”Makuta Itroz, Kanohi Cencord”.
Silloin käytävän pää räjähti voimakkaasti, lennättäen kivimurskaa kaikkialle. Kaksi Toaa syöksyi aukosta retuuttaen Ritarikuntalaista mukanaan. Hän oli kokomusta hahmo keltaisella Kirlillä. Nimi ”Muodonmuuttaja” tuli siitä että hän, noh, kirjaimellisesti, muutti muotoa. Miksi vain. Hän oli kuitenkin tällä hetkellä puolitajuton.
”Matoro, siinähän sinä. Mennään takaisin veneelle!”, Maan Toa huudahti syöksyessään Jään Toan ohi. Melkoinen joukko rahksheja ja muita olentoja oli juoksemassa heidän perässään. Matoro lähti myös juoksuun.
Neljä pakenijaa kääntyivät avaraan laboratoriohuoneeseen. Lasipulloja putoili ja niiden sisältämät kemikaalit sihisivät maassa. Matoro oli näkevinään nopeassa takaa-ajossa laatikon jossa luki jotakin ”Projekti: Nimdan” suuntaan.
”Löysin ajoneuvon!”, Salaman Toa Rali huudahti. Valkokultainen nais-toa oli juossut etummaisena seuraavaan kammioon. ”Makeeta! Moottoripyörä!”, Karax huusi rimastuneena, veti Muodonmuuttajan ja Matoron ”Destralin pyöränä” tunnetun ajoneuvon päälle ja käynnisti laitteen.
Väkivahva moottori pärähti käynttiin ja jätti rahkshit taakseen. Neljällä henkilöllä tosin oli vaikeuksia pysyä kunnolla kyydissä kovassa vauhdissa, ja joku heistä meinaisikin pudota matkalla.
Kuu auringolta taivaan varastaa.
Horisontti punertaa.
Olen valmis savuiseen
yöilmaan astumaan.
Maa nukkuu unta kaiken peittävää.
Tänä yönä selviää
salaisuudet jotka maailmankaikkeudenkin avaavat.
Huuma joka siivillensä nostaa lentämään,
kuuma elinvoima sekoittaen pään.
”Viitsishitkö lopettaa?” Warrek sanoi. ”Lauluäänesi on karmaiseva.” Manu näytti loukkaantuneelta. Guardian pudisti päätään heidän vieressään.
He istuivat kivellä kaukana baarista ja katselivat tähtiä. Sitten Manu sanoi yhtäkkiä: ”Olen ollut kuukauden ilman saunaa… Sellainen syö miestä.” Skakdit olivat hiljaa. Hetken kuluttua Warrek sanoi: ”Guardian”, hik, ”en olisi uskonut, että liikut Makutan seurassa. Luulin sinun olevan itseään kunnioittava Skahdi.” ”Skahdi…” Manu mutisi. Guardian oli hiljaa. Lopulta hän sanoi: ” Warrek. Sinuna en puhuisi huonossa seurassa liikkumisesta.” ”Et kai shinä suinkhaan vihjaile mitään, Guartsu, ystäväiseni?” ”En toki”, Guardian sanoi kylmästi. Manu päätti ottaa tilanteen haltuunsa. ”Mitä, jos minä tarjoaisin sinulle ryypyn jossain toisessa baarissa?” hän ehdotti Warrekille. Tämä katsoi häntä epäluuloisena, mutta näytti selvästi harkitsevan. ”Montako tuoppia?” ”Montako juot?” Warrek näytti ponnistelevan ajatellessaan tilannetta. ”Liian hyvä tarjous”, Warrek tuhahti. Manu hymyili. Warrek lähti saapastelemaan kohti asutusta Manu kannoillaan. Guardian huokaisi ja seurasi.
Nazorakien luolasto
Makuta Abzumo ei ollut mielissään vakoojiensa tiedoista. Sekä Avde että kenraali salasivat jotain häneltä. Hän halusi mieluiten pitää kaikki langat kynsissään, mutta hänen kumppaninsa eivät olleet luotettavia. Oli aika alkaa etsiä seuraavaa Nimdan sirua. Ilmeisesti klaanilaiset olivat saaneet Nazorak-tukikohdan sirun.
Makuta saapasteli jälleen 001:n toimistoon. Tämä murahti ja kääntyi hänen puoleensa. ”Mitä nyt olet vailla?” ”Minä tahtoisin… tehdä pieniä kokeita.” ”Anteeksi?” ”Minä olen luoja.” ”…” ”Kyllä vain. Ja minä luon. Lisää.” ”…?” ”Steve, älä kyseenalaista.” ”Minä olen kenraali 001.” ”Ei, Steve. Minä olen isäsi.” ”Mitä pirua?” ”Käytän siis hieman labraa, jos sallit.” ”Käytä”, 001 tuhahti. ”006 ei ole saanut mitään aikaan koko viikkona.” Abzumo hymyili ja katosi sitten ovesta. 001 kääntyi takaisin papereihinsa. Siniset kädet olivat saaneet työnsä päätökseen trooppisessa tukikohdassa. Hienoa, 001 ajatteli. Nyt minulla on aikaa keskittyä polttavampiin asioihin.
Abzumo käveli kohti tunnelin päätä, joka sijaitsi eräällä pienellä saarella kymmenisen kilometrin päässä pääsaaresta. Hän nousi ylös kivisen rakennuksen sisällä. Muutama torakka nukkui vartiossa. Abzumo katseli paikkaa. Kiviset, rumat seinät olivat matalat – Abzumo löi päänsä kattoon. Torakat olivat töhrineet seinät täyteen graffiteja luullessaan, että kukaan ei juuri koskaan käyttänyt sitä uloskäyntiä. Mutta juuri nyt Abzumo tarvitsi sitä, ja torakat saivat maksaa hengellään.
Hetken Makuta odotteli. Sitten hän kuuli ulkoa askelia. Kolme vaimeaa koputusta kuului puisen oven takaa. Makuta avasi sen. Lyhyt, punainen Skakdi, joka pukeutui mustaan, hupulliseen viittaan, seisoi oven takana. ”Anteeksi, että myöhästyin tämän pienen hetken, herrani”, Sakdi sanoi. Makuta hymyili. ”Ei se haittaa, Moltraz, jos sinulla on haluamani tieto.” ”Tietysti.” Skakdi kaivoi pienestä repustaan paperikäärön, jonka hän sitten ojensi Makutalle. Tämä otti käärön Moltrazilta ja alkoi lukea sitä. Moltraz odotti kärsivällisesti. Luettuaan koko tekstin Makuta hymyili ja yhtäkkiä käärö liehahti mustiin liekkeihin. Moltraz hätkähti. ”Saat seuraavan tehtävän, ystäväiseni”, Abzumo sanoi edelleen hymyillen.
Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin. Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.
Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.
Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen. Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä. Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.
Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.
* *
Pimeys
Kyllä. Sait sen.
Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.
Tuo se minulle.
*
Trooppinen saari, etelä
Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti. Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.
Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.
Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.
* *
Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella
Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä. Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen. Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi. Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.
Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.
Matoro istahti huoneensa nojatuoliin raskaasti. Hän katseli huonettaan. Vaalenaharmaat seinät, työpöytä täynnä papereita, pari kaappia sekä suuri arkku. Pari valokiveä katossa luovat kirkkaan valaistuksen huoneeseen.
Toa nousi hetken kuluttua ja avasi huoneensa ikkunan. Korkealta oli näkymä kauas metsiin ja vuorelle. Viileä tuulenvire tuli avoimesta ikkunasta sisään huoneeseen.
Matoro avasi suuren kaapin ja otti sieltä erilaisia haarniskan paloja. Matoro irroitti rintapanssarinsa ja katsoi siinä olevaa reikää. Myös selkäpanssarista löytyi ikävä viilto. Musta toa heitteli huoneensa nurkkaan rikkinäisiä ja otti kaapista ehjiä haarniskan osia. Joku saisi korjata nuo joskus.
Toa kiinnitti uudet panssarit rikkinäisten tilalle ja katseli itseänsä suuresta peilistä. Puhtaan musta haarniska ilman rikkinäisä paloja. Hänen silmiinsä osuu kuitenkin väkisin hänen naamionsa. Matoro nappasi vyöstään teleskooppisilmät ja irroitti kanohi Cencordinsa.
Toa istahti pöytänsä ääreen ja nappasi muutamia välineitä pöydän hyllyköstä. Matoro käsitteli naamiota valkoisissa käsissään. ”Mitä? Tuossa on tekstiä.”, hän tajusi. Vasemmansilmän alla oli pienellä matoran-aakkosia. Tämä kohta olisi normaalisti teleskooppisilmän alla.
”Makuta Itroz, Projekti Nimda”
Sen, että kanohi oli makutoiden luoma, Matoro tiesikin. Mutta ”Projekti Nimda”? Mitä se voisi tarkoittaa? Toa käänteli naamiota käsissään muttei löytänyt mitään muuta erikoista. Hän poisti teleskooppisilmän vääntyneet kiinnikkeet ja tunnin näpertelyn jälkeen teleskooppisilmä oli jälleen kiinni naamiossa.
Toa asetti kanohin päähänsä.
”Nimda? Mikä se tarkalleen on? Miten se liittyy naamioon? Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Mitä sillä trooppisella saarella oikein tapahtui? Se olento puhui Nimdasta. Kaikki ei ole kohdallaan.”
Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa. Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.
”Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään”, Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen. Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa. Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä. Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: ”ZMA”. Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa ”ZMA”:han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan ”ZMA”. Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak… Mutta ei ”ZMA”:ta. Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä. Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa. Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.
”Domek.”
Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan. Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan. Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten. Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse. Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin. Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki. Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.
Valon Toa
Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut. Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.
Valon Toa
Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.
D o m e k
Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua. Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään. Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään. Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa. Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.
Warrek
Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan.”
Zaiggera
”Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan. Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen.”
Zaktan
”Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille.”
Zameckirg
”Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen.”
Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.
Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA
Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.
”Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa. Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi. Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon. ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan
Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen. Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.
Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse. Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua. Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.
”Matka Zakaziin siis”, Domek julisti itselleen.
Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten
”Olemme perillä”, Sheelika ilmoitti. ”Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika”, yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen. ”Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme”, Matoralainen sanoi. ”Ei kestä”, Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä. ”No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin”, Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin. ”Eipäs hoppuilla”, ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, . Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. ”Rowash, mutta… Mutta…”. ”Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?”, Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, ”Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua.” ”Mutta… Toa Sheelika, miksi sinä… Mitä…”, Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla. Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan. Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia. Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. ”Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!” Rowash tirskui itsekseen, ”Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää.” Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot. Sheelika kaatui polvilleen, ”Mitä minä tein. Mitä minä tein.” ”Älähän nyt Sheelika rakas”, Rowash sanoi itsetyytyväisesti, ”Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä”.
[spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]
HYVÄT LUKIJAT. Koska minä ja Manu olemme molemmat oman työmme jäljillä ylpeileviä syntisiä piruja(vaikkakin kiitos Umbralle avusta), tästä tuli ropen. Pisin. Viesti. Tähän. Asti.
Varaa aikaa tämän lukemiselle. Hyvä Jumala, VARAA AIKAA. Jos sinulla on nyt kiire, lue tämä vasta kun ehdit oikeasti. Ja kun luet, keitä itsellesi kuppi kuumaa ja peräänny syvälle nojatuoliisi. Tämä on muuttunut roolipelaamisesta romaanin kirjoittamiseksi viimeistään nyt.
Baari
Warrek oli baarissa. Hän oli siellä lähestulkoon koko ajan, mutta tämä päivä tuntui jotenkin erilaiselta. Hän oli vetämässä jo seitsemättä lasillista paikan vahvinta ainetta. Hän katseli ovelle: siitä oli ilmestynyt sisään epäilyttävän näköinen kaksikko. Tulijat olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, jotka peittivät heidän ruumiinsa niin hyvin, ettei Warrek pystynyt toteamaan edes, olivatko he Skakdeja.
Toinen mustakaavuista istahti rennosti baarin suurimpaan pelipöytään. Skakdit tekivät hänelle tilaa epäluuloisesti. Suurin osa oli humalassa. Mustakaapuinen tulija naksautteli rennosti sormiaan, jotka näyttivät jokainen kuuluvan eri henkilölle. Toinen tulijoista istuutui Warrekin viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisesti ja ryyppäsi kulauksen tuopistaan.
”Mitä olet vailla?”
Kaapuhahmo naurahti huppunsa sisältä ja veti tumman vaatteen päältään. Hän jätti kaavun roikkumaan tuolinsa selkänojalle. Warrekin pupillit laajenivat, kun hän näki kaavun sisältä kuoriutuvan sinisen yksisilmäisen skakdin. Puolihumalainen salaman skakdi räpytteli ja hieroi silmiään hetken hämmentyneenä, kunnes sen suu kääntyi lämpimään virneeseen.
”Kappas vain”, Warrek sanoi yllättyneen innokkaana. ”Guardian! Suosikkieverstini!”
Guardian hymyili ja nyökkäsi. ”Kaikki muut everstisi ovat kuolleet”, hän vastasi yllättävän vakavalla äänensävyllä.
Warrek katsoi Guardiania hetken silmiin ja kaatoi sisuksiinsa pienen hörpyn juomalasistaan. Hän hymyili leveää ja terävähampaista skakdin hymyään. ”No silti. Suosikkini. Miten sinulla menee?”
Guardian nojasi rentoutuneesti tuoliinsa. ”Oletko ihan oikeasti kiinnostunut vai haluatko vain puhua?” Warrek tuhahti hiprakkaisena. ”Hei, älä puhu kenraalillesi tuolla sävyllä. Vaikkakin…” Warrek tarkkaili katseellaan Guardianin rintapanssaria. Hän tuijotti pitkään sitä kohtaa, josta Warrekin entisen everstin kunnian tähdet olivat ennen roikkuneet. Niitä ei enää löytynyt.
Warrek nosti jalkansa pöydälle ja katsoi hiljaisena Guardiania silmin. ”Sinä et taida enää olla everstini.” Guardian ei vastannut. Hän silmäili baarin likaista lattiaa. ”Ensiksi Vartijat, sitten metsästäjät ja nyt työskentelet Toan alaisuudessa”, Warrek sanoi merkillisesti. ”Kamuseni. Onko sinulla juuria missään?”
Guardian näytti kuittaavan kysymyksen olankohautuksella ja kädenheilautuksella ja vaihtoi keskustelun aihetta todella nopeasti. ”Vieläkö sinä kulutat aikaasi tässä läävässä?” Warrek oli hämillään. ”Läävä? Näyttääkö kantapaikkani sinusta läävältä?”
Guardian ei vastannut. Hän käänsi katseensa pois vanhasta kenraalistaan ja tutki Kuolleen rukin tavernaa katseellaan ja haisteli tavernan ilmaa. Ilmassa leijailevaa savunhajua heikensi vain se, että tavernan ikkunat olivat aina raollaan ja viilentävää tuulta pääsi sisään. Lievän auringonvalon lisäksi tavernaa valaisi myös paikoittain muutama kynttilä, joiden valuva tali alkoi jo tulvia pöydille. Lattia oli likainen ja täynnä kolhuja. Varsinkin aivan tiskin edessä lojuvat pitkäjalkaiset metallijakkarat olivat suorastaan kaivaneet rumia jälkiä lattialautoihin. Osa lattiasta oli pyritty peittämään matoilla ja aavikkorahien selkänahoilla.
Moerakk-nimellä kulkeva vihreä skakdi seisoi tiskin takana tyynesti puhdistaen juomalaseja töhryisellä rätillä. Moerakk oli ollut tavernan omistaja jo ennen sisällissotaa ja oli nauttinut työstään silloin huomattavasti enemmän. Tulot olivat olleet vähäisempiä ennen sotaa, mutta ainakin asiakaskunta oli ollut mukavampaa. Moerakkin takana oli suuria määriä viinitynnyreitä ja monenlaisia pulloja. Yksi entisistä viinipulloista seisoi baaritiskillä kymmenillä lukoilla suojatun kassalippaan vieressä. Tämä pullo oli täynnä vihreää nestettä, jossa uiskenteli jotain liskomaista. Se oli Tahtorakin alkio.
Seinällä tiskin takana oli myös suuri valkoinen kyltti. Kyltissä luki ”7 päivää viime tappelusta” ja numeroa kykenisi vaihtamaan nopealla kädenheilautuksella. Korkealla tavernan itäisellä seinällä oli useita täytettyjen rahipetojen päitä, jotka irvistivät vihaisesti. Myös sirpaleinen kattokruunu roikkui jostain korkealta tavernan katosta, joka oli täynnä luodinreikiä.
Guardian kääntyi takaisin kohti vanhaa ystäväänsä. ”Kyllä näyttää”, hän vastasi. ”Mutta tulin katsomaan sinua silti.”
”Sinulla ei ole taaskaan rahaa, eihän?” Guardian vastasi kohottaen oikeaa silmäkulmaansa.
Warrek räpytteli silmiään ja etsi toisella kädellään jotain haarniskansa taskuista. Toinen käsi pysyi tiukasti juomassa. ”No eipä oikein. Mutta talo varmaan tarjoaa Warrekin ystävälle.”
”Uskotko tuohon.”
”Tietty uskon. Minä ja Moerakk olemme vaaanhoja kavereita. Eikö niin, Moe?” Warrek heilutteli melkein tyhjää lasiaan iloisesti ilmassa ja hymyili baarimikolle. Moerakk oli lopettanut lasien puhdistamisen ja selaili nyt suoraselkäisenä velkavihkoaan. Hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua sekunneiksi ennen kuin vilkaisi Warrekia murhaavan hiljaisena.
”Niin, minähän sanoin”, Warrek sanoi kääntyen takaisin Guartsuun. ”Vanha kunnon Moe.” Guardian suoristi selkänsä. ”Warrek. Ihan rehellisesti sanottuna en ole tullut vain juomaan vanhan kamun kanssa.”
Warrek vakavoitui hetkellisesti. ”Niin, tietty. Sinulla on nykyään ihan oikeaa tekemistä. Klaanijuttuja, eikö.” Guardian nyökkäsi. ”Jep. Mutta älä sano sitä noin kovaäänisesti.” Warrek näytti kysyvältä. Guardian kumartui hieman vanhaa ystäväänsä kohti ja laski äänenvoimakkuuttaan. ”Gaggulabiolla on kavereita näillä alueilla, eikö?”
Warrek tuhahti. ”Guartsu hyvä. Mihin skarrararriin sinä olet taas sekaantunut.”
Suuressa pöydässä peli oli täydessä vauhdissa. Uusi, mustakaapuinen pelaaja pelasi erittäin hyvin, ja Skakdit olivat innoissaan saadessaan uuden pelaajan. Tulokas oli voittanut aluksi kolme peliä, pitänyt sitten taukoa pari peliä, ja nyt hän oli taas mukana. Hän oli aloittanut nollasta, laittanut suuret panokset, ja nyt hänellä oli rahaa jo saman verran kuin suurimmalla osalla Skakdeista.
Kaavun alla Makuta Nui hymyili itsekseen. Hän oli pelannut srekajaa ennenkin: kerran Xialla ja toisen kerran Metru Nuilla. Kummassakaan paikassa ei ollut Skakdipelaajia, mutta peli oli lähtöisin juuri Zakazilta ja oli näin ollen skakdinkielinen nimeltään. Pelissä jokainen laittoi aluksi panoksensa, ja jokainen sai päättää, osallistuiko kierrokseen, minkä jälkeen jaettiin kortit. Jokainen sai kolme korttia. Sitten pelaajat korottivat panoksia tai jättivät kierroksen, jolloin he eivät menettäneet enempää rahaa. Korotuskierroksia jatkettiin, kunnes kukaan ei enää ollut valmis korottamaan lisää. Sitten jokaiselle jaettiin kaksi korttia lisää. Sitten laitettiin lisää panosta, minkä jälkeen jaettiin vielä kaksi korttia lisää. Sitten korotettiin vielä kerran. Sitten katsottiin kortit.
Ja Manulla oli ainoa täysikäsi. Kenelläkään ei ollut värisuoraa tai nelosia. Skakdit huutelivat törkeyksiä, ostivat lisää juotavaa ja voivottelivat rahojensa menetystä. Manu kahmi saaliinsa itselleen. Guardian katseli hetken, kuinka Makuta sulloi rahoja kaapunsa taskuihin. Sitten hän kääntyi takaisin Warrekin puoleen.
Warrek kuunteli tarkkaan ja hiljaisena Guardianin selitystä viimeisten viikkojen tapahtumista. Guardian puhui poikkeuksellisen hiljaa, sillä aihe, jota käsiteltiin oli hyvin arkaluontoinen. Puhe Nazorakeista, Zyglakeista ja Gaggulabion joukoista ei ollut epäilyttävintä, mitä Kuolleessa rukissa saattoi kuulla, mutta tässä tavernassa oli paljon kuulevia korvia. Jutut voisivat kantautua kauas ja sitä Guardian ei nimenomaan halunnut. Guardian kertoi tapahtumista ystävälleen niin tarkasti kuin uskalsi. Selityksessä kesti useita minuutteja ja Warrek ei kehdannut edes keskeyttää Guardiania. Näin tapahtui harvoin.
Selityksen loputtua Warrek oli hiljaa hetken. Hän joi tuoppinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä käsivarrellaan.
”Vai niin”, Warrek sanoi vaatimattomasti. ”Sinä et ollut koskaan kovin hyvä pysymään poissa ongelmista.” Guardian hymyili. ”Eip.”
”Gaggulabio”, Warrek sanoi. ”Liittoutui Nektannin kanssa sodan loppuvaiheessa. Olen tainnut tavata hänet… kerran?” Guardian nyökkäsi. ”Gaggulabio, Relsann, Brunha”, Warrek luetteli. ”Yhtiä skarrarin pelkureita kaikki. Jos Nektannia ei voi voittaa, unohdetaan kaikki itsekunnioitus ja nuoleskellaan sitä.” Warrek löi pöytää nyrkillä. Pöytä tärähti voimakkaasti ja tuoppi melkein putosi sen reunalta alas. ”Vihaksi pistää”, Warrek sanoi tuijottaen tuoppia hieman alakuloisena. Pian hän kuitenkin siirsi katsensa takaisin Guardianin silmiin. ”Sinä tarvitset apuani, eversti”, Warrek sanoi. ”Etkö vain.”
Guardian nyökkäsi. ”Jep. Warrek, sinä tunnet monia. Gaggulabion liittolaisia, Zyglakeja, ehkä joitain Nazorakejakin?” Warrek kohautti olkapäitään. ”Minä liikun mielenkiintoisten tyyppien kanssa.” ”Niinpä. Voinko kysyä sinulta pari asiaa?”
”Tietty”, Warrek sanoi nojaten tuoliinsa rennommin. ”Kiitos”, Guardian sanoi innokkaammin. Hän oli jo avaamassa suutaan sanoakseen ensimmäisen kysymyksen, mutta silloin Warrek nosti oikean kätensä etusormen äkillisesti pystyyn. Guardian varautui pahimpaan.
”Muuuuuutta!” Warrek sanoi pirullinen hymy kasvoillaan. ”Informaatio ei ole ilmaista, poju!” Warrek naurahti ja naputti pöytää oikealla kädellään. ”Tuoppi per kysymys.”
Guardian huokaisi. Hän tiesi, että Warrekin tapauksessa neuvottelu olisi mahdotonta. Sininen skakdi kaivoi haarniskansa taskusta pienen pussin, joka oli täynnä ratasmaisia kolikoita. Hän nousi tuoliltaan ja käveli kohti baaritiskiä. Hän palasi hyvin pian kädessään uusi tuoppi täynnä kullanhohtoista nestettä. Guartsu liu’utti lasin Warrekille ja istui paikalleen.
”Ensiksi. Nimda. Sanooko nimi mitään?” Warrek joi puolet tuopistaan ennen vastaamista. ”Pari tuttua on joskus puhunut jotain muutaman lasillisen jälkeen.” ”Mitä?” ”En muista. Jotain puhetta tyhmistä matoran-taruista. Fedekk oli kokenut jonkin sortin uskonnollisen valaistuksen ja minä yritin puhua järkeä.” Sen sanottuaan Warrek joi tuopin tyhjäksi uskomattomalla nopeudella.
”…eli ei mitään konkreettista.” ”Ei ainakaan ennen ensi tuoppia. Vauhtia, poika.”
Makuta veti hihastaan hieman lisäkortteja ja vaihtoi niitä käsikortteihinsa. Hän valitsi pienimmän mahdollisen käden sen mukaan, mitä Skahdit ajattelivat. Hän luki kaikkien ajatukset ja pelasi korttinsa. ”Miten tämä on mahdollista?” eräs nuori rumilus huudahti. ”Istu alas, Zuggak”, muut sanoivat. Heitäkin ärsytti tämän uuden hepun voittoputki, mutta häntä ei kannattanut aliarvioida. ”Uusi jako”, sanoi Krghoghtann-niminen Skakdi. Kortit jaettiin. Makuta katseli Skakdeja suorastaan tylsistyneenä pelien helppudesta; Skakdeilla ei tietenkään ollut minkäänlaista suojaa mieliensä ympärillä. Klaanilaisia vastaan pelatessa peli olisi muuttunut heti mielenkiintoisemmaksi, sillä useiden mielet oli suojattu. Hän oli jopa itse suojannut muutaman.
Kortit oli jälleen jaettu. Likaiset liskot pitelivät kynsissään resuisia kortteja. Yksi Skadeista tunnisti pakan päällimmäisen kortin sen ulkonäön perusteella, ja hänet heitettiin ulos. Manu hihitteli hetken tuolillaan. Hän jatkoi Skakdien tarkkailua laitettuaan kaikkien mielestä liian suuren panoksen. Muutamat maksoivat pitkin hampain, mutta ainakin puolet jätti pelin. Krghoghtann, Zuggak ja kolme muuta Skakdia jatkoivat peliä Makutan kanssa.
Toinen kierros alkoi. Manu laittoi lisää panosta, mutta muut maksoivat. Hienovaraisesti ilkiö livahti Zuggakin mieleen ja sai selville, että tällä oli tässä vaiheessa värisuora. Manu järjesti itselleen yhdellä numerolla isomman värisuoran. Zuggak katseli kortteja tyrmistyneenä ja hieroi silmiään epäuskon vallassa, kun kortit paljastettiin. Krghoghtann siveli leukaansa mietiskellen. Manu hymyili ja jakoi kortit.
Keskustelu oli jatkunut jo hetken ja pöydällä oli jo neljä tyhjää tuoppia. Guardian ei ollut saanut paljoa irti Warrekista. Keskustelun kohokohta oli ollut vihjaus mahdollisesta Zyglak- ja Nazorak-laivastojen yhteisliikehdinnästä etelässä. Guardian alkoi jo menettää toivoaan. Hän kokeilisi vielä kysyä muutamaa asiaa ennen luovuttamista.
”Tämä on muuten aivan Karzahnin hyvää.” huomattavasti väsyneemmän näköinen Warrek sanoi hörppien tätä tuopillista rauhallisemmin kuin edellisiä. Warrekin suupielet olivat täynnä vaahtoa. ”Sanovatko kirjaimet Z, M ja A sinulle jotain?” Guardian kysyi. Warrek laski tuopin pöydälle. ”En tiedä. Mitä niiden pitäisi sanoa?” ”Jaa-a. Voisivatko ne muodostaa vaikka jonkun tuntemasi nimen?”
Warrek näytti erittäin pohdiskelevalta. Oli kuin hän yrittäisi epätoivoisesti kaivaa edes pientä muiston sirua niistä mielensä osista, jotka hän oli tietoisesti pyrkinyt unohtamaan. ”Zorak”, Warrek aloitti. ”…von…Maxitrillian…Arstein?”
Guardian kurtisti kulmiaan. ”Toistaisitko.” ”Zorak. Von Maxitrillian. Arstein.” Warrekin lausuessa nimen Guardian kaivoi esiin pienen paperinpalan ja kynän haarniskansa taskusta ja kirjasi nimen muistiin. ”Älä väitä, että tunnet oikeasti jonkun tuon nimisen”, Guardian sanoi kirjoittaessaan. ”Se on taiteilijanimi, eikö olekin?”
Warrek vastasi kieltävästi. ”Eipä ei. Semmoinen pöyhkeä neropatti. Tapasin joskus sisällissodassa.” ”Neropatti?” Guardian kysyi. Hänen ajatuksensa siirtyivät metallisiin tappajarobotteihin, jotka olivat hyökänneet Klaaniin yön pimeyden turvin. Yksi niistä makasi tällä hetkellä Verstaassa. ”Oliko hän hyvä koneiden kanssa?”
Warrek nyökkäsi. ”Niinpä kai. Korjaili työkseen pyssyjä prikaati D:lle. Ei tykännyt juoda. Kaiken sen omahyväisyyden alla kyllä ihan kunnollinen heppu.”
”Missä hän on nyt?” Guardian kysyi.
Warrek joi pitkän kulauksen lasistaan. ”Tiedätkö ne Nektannin joukkojen panssarin…torjunta…harppuuna…jutut.” ”Joo?” ”Ne, joiden terät repivät tankinkin läpi.” ”Joo?” ”Ne, jotka räjähtävät ja ampuvat teriä joka suuntaan.” ”…kyllä?”
Warrek otti yhä pidemmän ryypyn. ”Hän sai sssellaisen päähänsä.” ”Auts.” ”Silmien väliin.” ”Tajusin kyllä.” ”Arvaa, jäikö päästä mitään jäljelle.”
Guardian ei vastannut. Hän katsoi nimeä pitkään ja raapi leukaansa kynällä. Avde siis työskenteli kuolleen kanssa. Tätä G ei ollut rehellisyyden nimissä aivan odottanut. ”No, ainakin sen takki oli kunnossa”, Warrek sanoi. ”Hieno takki kyllä. En ole varma, mitä teimme sille.” Guardian taittoi nimilapun ja työnsi sen takaisin haarniskansa taskuun. Hän kävi hakemassa baaritiskiltä vielä yhden pienemmän tuopin ja laittoi sen pöydälle.
Manulla oli jo sen verran käteistä edessään, ettei hän saanut tungettua kaikkea sitä taskuihinsa. Hän käväisikin ulkosalla katselemassa aineksia säkkiin. Hän tiiraili pimentyneessä illassa ympärilleen. Lopulta hän näki sammuneen, mustaan ryysyyn pukeutuneen Skakdin. Autiomaassa saattoi olla hyvinkin kylmä öisin. Niinpä Manu meni Skakdin luokse ja repi vaatteet tämän yltä. Skakdi heräsi siihen, mutta Manu tunki hänen päänsä suolakurkkutynnyriin. Sitten hän tyrkkäsi skakdiparan kokonaan sisään ja sulki kannen. Tepastellessaan sisään uusi säkkinsä mukanaan Manu kuuli tynnyristä korinaa: ”Olen allerginen suolakurkuille!” ”Omapa on ongelmasi”, Manu hihitti ja hiippaili sisään.
Warrek katsoi Guardianin tuomaa viimeistä tuoppia ja näytti siltä kuin haluaisi taputtaa. ”G, tiedätköss”, humalainen Warrek sanoi. ”Minä olen juonut tänään puoli tynnyrillistä. Luotatko tietoihini näin paljon?”
Guardian tuijotti Warrekin tuoppia. ”En pelkää tietojen puolesta. Tätä lienee vaikea uskoa, mutta luotan siihen, mitä sanot.”
”Hienoa, sitten meitä on kaksi”, Warrek vastasi hilpeästi.
”Ei sillä, että pitäisin siitä, että juot noin paljon”, Guardian sanoi. ”Muistatko sisällissodan vuosipäivän?” Warrek vakavoitui sekunniksi, mutta virnisti pehmeästi välittömästi. ”Hei, en tappanut ketään”, hän sanoi, ”ja Moe hankki sen jutun takia tuon tappelulaskurin.”
Guardian vilkaisi laskuria. ”On se kieltämättä hieno.” ”Eikö vain.”
”Tämä ei ole totta!” Zuggak karjaisi. ”Skarrarrarrarrararararararrrrr!” ”Siisti suutasi, poju”, Manu sanoi nautinnollisesti. ”Tämä on vain peliä.” ”PELIÄ, JOSSA MENETÄN KOKO OMAISUUTENI!” ”Itsepähän laitat sen peliin.” ”Tyyppi on oikeassa”, Krghoghtann sanoi ärtyneenä. Hänkin oli jo pannut peliin koko omaisuutensa, sillä ei voinut sietää sitä, että joku uusi hyypiö voittaisi heidät kaikki. Vain he kolme olivat pelissä. Manu naputteli pöytää tylpillä kynsillään, jotka tavallisesti olivat pitkät ja mahdollisesti raateluun sopivat mutta jotka nyt olivat Nazorakien kynsiä. Tarvitsen sen uuden ruumiin, hän ajatteli. Eihän tässä voi elää.
Krghoghtann laittoi peliin loputkin jämät omaisuudestaan. Hän oli varsin varakas Skakdi, mutta ei pitänyt häviämisestä. Nyt kaikki oli vaarassa. Hän oli vetänyt seitsemän tuopillista karhuhaita muutama tunti sitten ja kärsi nyt hirvittävästä krapulasta. Manu iski pöytään pataässähain. Ja voitti. ”SKARRARRARARARARARRRRR!” ”Siivoa suutasi, vanhus”, Zuggak sanoi omahyväisesti, joskin harmissaan häviöstä. Heidän pitäisi nyt pelata velkapanoksilla. Krghoghtann ei pitänyt siitä, että häntä huomautetaan jostain, mistä hän on vasta huomauttanut huomauttajaa. Niinpä hän tinttasi nuorta Skakdia turpaan melko kovaa. Tämä lensi ikkunan läpi – suolakurkkutynnyriin. ”Peliä”, vanha Skakdi tuhahti ja jakoi kortit. Manu kumartui lähemmäs pöytää. Minähän se alun perin huomautin poika parkaa… hän hihitteli itsekseen.
Hiki valui Krghoghtannin kasvoilta. Mustakaapuinen olento piteli vääristyneen näköisissä käsissään korttejaan. Skakdin kasvoille alkoi levitä hymy; hän oli saanut suurimman mahdollisen herttavärisuoran. Mahdollisuus sille, että tulisi tasapeli, oli naurettavan pieni, ja sille, että tulija voittaisi, vielä pienempi.
Mutta sitten, kun molemmat löivät korttinsa pöytään, Skakdin naama venähti sijoiltaan. Mustakaavulla oli korkein mahdollinen herttavärisuora ja hänellä itsellään oli seitsemän satunnaista korttia. ”Tämä on petosta!” Krghoghtann huudahti ja syöksyi Manua kohti. Skakdi veti Makutan hupun alas ja paljasti tämän naamion. Kaikki peliä seuranneet jähmettyivät paikalleen. ”Sinä… si-si-sinä… o-o-olet…” vanha Skakdi änkytti. Makuta katsoi häntä kylmästi. Skakdi katsoi Makutaa suoraan silmiin ja hänen järkensä himmeni huomattavasti. Hän tunsi päänsä sisällä jotain ikävää. Makuta hymyili julmasti. Skakdin korvasta alkoi valua jotain sinistä. Muut Skakdit katsoivat tätä kauhun vallassa. Vanha Skakdi kaatui maahan ja jäi siihen.
Oli hetken melkein hiljaista. Moni katsoi pöytää, vaikka muutamat olivat vielä syventyneenä keskusteluihinsa – muiden muassa Guardian ja Warrek. Kului ehkä puolisen minuuttia. Sitten Skakdijärkäle nimeltä Bodyrakk huusi: ”MAKUTAAAAARGH!”
Manu ei ollut täysin varma, mitä tapahtui seuraavaksi, mutta kyseisen tapahtuman seurauksena hän löysi itsensä ilmasta. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin hän kaipasi vanhaa haarniskaansa. Pääasiassa sen siipiä.
Guardian oli kysymässä Warrekilta tämän pitkään kestäneen kuulustelun viimeistä kysymystä. Kysymys kuitenkin keskeytyi, kun jotain mustaa ja ruskeaa törmäsi Guartsun ja Warrekin välillä olevaan baaripöytään. Pöydällä lojuneet tyhjät tuopit singahtivat eri suuntiin satoina terävinä lasinsiruina ja koko baaripöytä petti. Viimeistä tuoppiaan hörppivä Warrek ja tiedonjanoinen Guartsu katsoivat hölmistyneinä paikkaa, jossa pöytä oli ennen seisonut. Makuta Nui päästi lievän tuskankurahduksen maasta. ”Au.”
Warrek ja Guardian katsoivat toisiaan. Sitten he kääntyivät ympäri. Kaapin kokoinen skakdiköriläs seisoi vihaisena suunnassa, josta Manu oli lentänyt. Se hengitti raskaasti ja näytti poikkeuksellisen raivokkaalta jopa skakdiksi. Körilään takana oli pienikokoinen joukkio aivan yhtä vihaisen näköisiä skakdeja. Osalla oli vielä pelikortit kädessä. Baarin muukin puheensorina oli hiljentynyt täysin. Baarimikko Moerakk kuivasi märkää tuoppia rätillä, mutta katsoi rikkinäisen pöydän päällä makaavaa Makutaa tympeästi.
”MURSKAA”, Bodyrakk sanoi. ”MURSKAA MAKUTA.”
Sanan ”Makuta” mainitseminen sai skakdit katsomaan maassa makaavaa olentoa erittäin murhaavasti. Makutoiden ja skakdien lajien väliset suhteet eivät olleet mitä lämpimimpiä, sillä Spiriah-nimellä kulkeva Makuta oli käytännössä ollut syyllinen Zakazin sisällissotaan.
”Tuo”, yksi skakdeista sanoi aloittaen hiljaisesti, mutta sen äänenvoimakkuus kasvoi puhuessa. ”Tuo tuli sisään jonkun kanssa. Kuka. Toi. Makutan. Sisään.”
Kukaan baarissa istuvista skakdeista ei ollut täysin varma, minkälainen saastainen petturi oli päästänyt Makutan sisään. Monet ehtivät jo syytellä toisiaan samalla kun he kävelivät lähemmäs maassa makaavaa Makutaa. Manu nousi vähitellen seisomaan. Hän katsoi ympärille kerääntyvää skakdi-joukkoa virnuillen äärimmäisen tekopirteästi. ”Eh. Anteeksi, olen saattanut erehtyä tavernasta.” Manu vilkuili sivusilmällä Guartsua ja yritti kuiskata tälle jotain niin hienovaraisesti kuin vain kykeni. Guardian teeskenteli, että ei huomannut. Hän kuitenkin nousi pystyyn kaataen samalla tuolinsa ja osoitti syyttävän sormensa erääseen mustaan skakdiin, joka lähestyi Manua. ”Näin sen! Tuo päästi sen sisään.” Musta skakdi näytti siltä, kuin sen maailmankuva olisi sortunut. Se osoitti takaisin Guardianiin. ”Itse päästit! Näin kaapusi!”
Humalainen Warrek pomppasi välittömästi pystyyn ja osoitti mustaa skakdia Guardianin tueksi. Pian mustan skakdin ystävät kuitenkin liittyivät hillittömään osoittelukisaan ja osoittivat kaikki Guardiania. …ai. No ainakin minulla on Warrek puolellani, hänen sanallaan on jotain väl- ”HEI”, Guardian sanoi järkyttyneenä, kun huomasi myös Warrekin osoittavan häntä. Warrek kuitenkin siirsi syyttävän sormensa pian takaisin mustaan skakdiin. Hän näytti pohdiskelevan hetken ennen kuin siirsi sormen takaisin kohti Guardiania. ”Warrek”, Guardian sanoi ankeasti. ”Mitä sinä teet.”
”Pohdin shhhelviytymismahdollisuuksiani”, Warrek sanoi tyynen rauhallisesti hymyillen ennen kuin kääntyi osoittamaan sormellaan jälleen mustaa skakdia.
”MURSKAA. MAKUTA.”
”Me kyllä tiedämme, että se olet sinä, Guardian”, yksi mustaa skakdia tukevista sanoi. ”Nimesi kyllä tiedetään. Warrekin ystävä. ’Viimeinen Vartija’.” Jotkut skakdit nauroivat äänekkäästi Guardianin lempinimelle. Guardianin kämmen puristui nyrkkiin.
”Vaikka täytyy myöntää, Vartijat olivat sodassa aika hyviä. Ikävä kyllä olitte väärällä puolella.”
”Häviäjäpuolella”, Guardian sanoi vihaisesti mutta hymyillen hieman. ”En ole vieläkään vakuuttunut, että se oli väärä.”
Manu puristi pienet eripariset kätensä nyrkeiksi ja heilutteli niitä edessään. Makutan improvisoidusta haarniskasta johtuen ne eivät näyttäneet kovin uhkaavilta. Myös humalaisesti hoiperteleva Warrek lopetti osoittelun ja heilutteli nyrkkejään edestakaisin muristen uhkaavasti.
Skakdijoukot alkoivat lähestyä kolmikkoa. Osa niistä naksutteli niskojaan tai hakkasi nyrkeillään rintaansa. Muutama otti pöydältä tyhjän viinipullon ja löi sen rikki. Moerakk huokaisi. Hän keräsi pullot ja lasit baaritiskiltä ja laittoi tiskille pienen kyltin, jossa luki skakdiksi ”tarjoilu päättynyt”. Sitten hän käveli tyynesti hienon tappelulaskurinsa luo ja nollasi sen. Kuiskauksin kiroten vihreä skakdi käveli baarin takahuoneeseen ja sammutti valot. Hän tulisi ottamaan lomaa.
Vihainen lynkkauslauma lähestyi Warrekin, Guardianin ja Manun muodostamaa kolmikkoa. Osa kohotti jo nyrkkinsä tai aseensa hyökkäykseen. Warrek, Guartsu ja Manu vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät.
Manu heilutti edelleen nyrkkejään. Muutama Skakdi tuli hänen luokseen uhkaavan näköisenä. ”No niin, poijjaat”, Manu sanoi hilpeästi. ”Aika vähän verrytellä.” Hänen rinnastaan syöksähti suurehko, tummanpunainen varjokäsi, joka mottasi lähimmältä Skakdilta sisukset pihalle. Muuta katsoivat järkyttyneinä, miten tuo kummallinen otus tuuperrutti heidän toverinsa. Sitten he hyökkäsivät Makutan kimppuun.
Guardian antoi selkäsaunaa mustalle Skakdille, joka oli häntä ensimmäisenä osoitellut. Pian tämä anoi armoa kasan alimmaisena. Guardian, joka oli hänen päällään ja näin ollen kasan toiseksi alimmainen, ei pitänyt tilanteesta yhtään sen enempää. Warrek keinahteli muutaman kerran kasan vieressä ja tarkasteli hänen kimppuunsa yrittäviä Skakdeja. Ne lähestyivät Warrekia uhkaavasti. Warrek teki kädellään kutsuvan eleen ja heristi nyrkkiään. Sitten hän hoiperteli hetken ja kaatui ikkunan läpi. Skakdit hätkähtivät ja katsoivat toisiaan. Sitten he kohauttivat olkiaan ja hyppäsivät kasaan.
Manu oli myös kasan alimmaisena. Tosin eri kasan. Ja se oli isompi kasa. Hänellä alkoi olla tukala olo. Mutta sitten hän keksi jotain. Heeheeeheeeeee… illuusio…
Oven eteen ilmestyi violetti Skakdi, joka huusi: ”MINÄ PÄÄSTIN MAKUTAN SISÄÄN!”
Kasa purkautui, kun kaikki yrittivät päästä näkemään, kuka huusi. Manu hiipi pois kasan alta. Sitten hän hiippaili erään vihertävän linnunpelättimen näköisen miekkosen luo, tarttui tämän käteen ja iski sen suoraan viereisen Skakdin mahaan. Sitten hän vetaisi muutaman uuden Skakdin päälleen lattialle. Kaksi Skakdia katsoi toisiaan. Sitten he hyppäsivät toistensa kimppuun. Tappelu jatkui. Kaikki olivat huomanneet, että violetti tulija oli vain harhaa.
Guartsu oli saanut kerättyä voimansa ja puskettua itsensä kasan alta. Hän etsi katseellaan Warrekia ja Manua. Lattiasta kuului koputus. Guartsu katsahti jalkojensa alla olevien lattialautojen välissä olevaan reikään. Sieltä pilkisti punainen silmäpari.
”Sinä huijaat”, Guardian sanoi tympeästi lattialautojen alla olevalle Makutalle. Manu hihitti. Guardian oli vastaamassa Makutalle jotain äärimmäisen sarkastista, mutta tämän aikomuksen keskeytti valtava skakdinyrkki, joka osui häntä vatsaan. Guartsu törmäsi baaritiskiin selkä edellä ja joutui tasaamaan hengityksensä.
Nyrkin omistaja käveli Guardianin näköpiiriin. Kyseinen skakdi oli kaapin kokoinen jättiläinen, joka tunnettiin ilmeisesti Bodyrakkina. Se naksutteli sormiaan ja lähestyi Guardiania muristen. Guartsu antoi ymmärtää olevansa täysin uuvuksissa hetken, mutta rikkoi hämäyksen lyömällä Bodyrakkia suoraan rintaan kolme kertaa. Jättiläismäinen skakdi ei hievahtanutkaan ja Guardianin nyrkit vain läsähtivät vasten Bodyrakkin rintapanssaria. Skakdi naurahti kumeaa nauruaan.
”Vartija, tappelet kuin lehmipoika!” se huusi riemuissaan.
”Kuinka sopivaa”, Guardian vastasi. ”Sinä tappelet kuin lehmä.”
Bodyrakkin kärsivällisyys loppui ja se huitaisi taas kohti Guartsua. Tällä kertaa sininen skakdi oli kuitenkin varautunut ja Bodyrakkin nyrkki törmäsi baaritiskin läpi. Jossain taaempana Warrek oli hoiperrellut takaisin ikkunasta sisään ja kuritti kolmea skakdia samanaikaisesti kännisellä raivolla.
Bodyrakk lähestyi perääntyvää Guardiania hitaasti. ”Minä. Taitan. Niskasi. Minä ripustan pääsi seinälleni.”
Guardian siirsi kätensä vyötärölleen. ”Minulla on pyssy.”
Bodyrakkin hymy hyytyi. Pian jätti ulvoi maassa kivusta pidellen polveaan molemmin käsin. Se karjui raakalaismaisesti ja ylitti taatusti omalla ”skarrarar”-huudollaan skakdinkielisen kiroilun pituusennätyksen. Guardian laittoi revolverin vyötärölleen ja juoksi kohti tavernan uloskäyntiä, jossa Manu miekkaili vihaisen skakdin kanssa rikkinäisellä lasipullolla ja Warrek kuritti sekä tavernan jakkaroita että häntä kohti hyökkääviä skakdeja.
Guardian ilmaisi sanattomasti Warrekille ja Manulle, että olisi mahdollisesti hyvä hetki poistua tavernasta. Ilmaisua helpotti huomattavasti se, että vihainen seitsemän skakdin joukkio jahtasi Guardiania.
Manu päätti tehdä jotain radikaalia. Lävistettyään vastustajansa käden rikkinäisellä pullolla hän saapasteli baarin takahuoneeseen, jossa Moe oli ryyppäämässä masennukseensa. Hänellä olisi nimittäin pitkä viikonloppu edessä. Makuta käveli välinpitämättömästi baarimikon ohi suoraan juomavarastolle. Moe huomasi liian myöhään, mitä Makuta aikoi tehdä. Siihen mennessä, kun känninen baarinpitäjä oli päässyt jaloilleen, Makuta oli raahannut kaikki tynnyrit ovelle. ”Mitä pirua sinä puuhaat, Makuta? Jätä viinani rauhaan!” ”Sori, pappa. Nyt ei auta muu kuin ottaa kovemmat otteet käyttöön.” ”Eiiii!” Moe kiljui kauhuissaan. Makuta suoritti suuren leikkausoperaation: hän laukaisi suuren varjosäteen, joka halkaisi jokaisen tynnyrin kahtia. Viina valui tappelun keskelle. Moni kastui likomäräksi, Guartsun jahtaajat etunenässä. Warrek oli sammunut ikkunan viereen. Guartsu oli aivan yhtä märkä kuin muutkin, mutta suurin osa alkoholista oli valunut hänen ylitseen. Manu hihitti tynnyreiden vieressä. Moe katseli häntä murhanhimoisena. Sitten hän poistui takaisin takahuoneeseen.
”Olipa siinä”, Guartsu huohotti. ”… paljon viinaa”, Manu täydensi. Guardian nyökkäsi. Moe palasi kirves kädessään. Manu ja G yrittivät paeta samasta ikkunasta. Se ei onnistunut. Moe tuli lähemmäs. ”Keksi jotain”, Guartsu sanoi. ”Sinulla on pyssy”, Manu protestoi. ”Panokset loppu.” Manu tempaisi aseen Guardianin kädestä ja heitti sen baarimikon naamaan. Tämä kaatui maahan tajuttomana. ”Aika hyvä heitto”, Guartsu sanoi hilpeästi. Tappelu oli jälleen käynnissä. Viina oli piristänyt rähinää. Kaksikko tunkeutui ulos ikkunasta – tällä kertaa yksitellen. Warrek nukkui maassa kyseisen ikkunan alla. He nostivat entisen sotalordin maasta ja kantoivat hänet baarin taakse. Siellä oli aitaus. Jossa oli Muakoja. Guartsu ja Manu katsoivat toisiaan. Ja virnistivät.
Muuan Skakdi, joka oli juuri menettänyt kolmetoista hammasta, hoipui ulos baarista. Hän meni aitaukselle lähtöaikeissa. Mutta hänen Muakansa ei odottanut häntä.
