Kaukainen saari, Matoran-tukikohta
Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.
Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.
Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.
Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.
”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti.
”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi.
Matoro näytti miettivän.
”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti.
”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.
”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä.
”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.
Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.
Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.
”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”
Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.
”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi.
”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana.
”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.”
”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.”
”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi.
Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.
Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.
Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”.
Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.
Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.
Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.
Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.
Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.
Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.
Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”
Sitten kansio loppui.
Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi
Meri
Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.
Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.
Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.
Kumiankkoja satoi Notfunin laivan kannelle. Kapteenimatoran nauroi röhönaurua nähdessään ”vaaralliset” ammukset.
Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.
”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.
”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle.
Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.
Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.
Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen
Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.
”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.