Ilmaraptori I

Tren Kromin niemimaa oli jäänyt taakse ja sininen meri kiiti taaksepäin virtaviivaisen höyryaluksen alla. Matkalaisilla riitti runsaasti mietittävää kaiken maailman myysteriotusten kanssa (Eteenkin Manulla, joka oli itsekkin sellainen) mutta kaikkien päässä kasvoi toiveikkuus Klaaniin ja kotiin paluusta. Sen viivästyminen kaiken maailman hyökkäysten takia oli tuntunut välillä täysin toivottomalta, mutta nyt kun kaikki todisteet puhuivat aivan lähellä olemisen puolesta, Klaanilaiset valtasi kumma huojennuksen tunne. Guartsu mietti, miten kauan olikaan siitä, kun hän oli lähtenyt torakanraadoista koostuvan Makutan kanssa Klaanin satamasta ja nähnyt kumman kalastajan.

Haava adminin kyljessä oli parantumaan päin. Zorakin lääkärit, mitä ne ikinä olivatkaan olleet, olivat kumma kyllä tehneet ihan hyvää työtä. Pian hän pääsisi Klaanin sairaalasiipeen poistattamaan tikkinsä, Yön Kauhussa haavoittuneet olisi jo varmaan saatu kuntoon. Kupen porukka pystyi ihmeisiin oikeilla rohdoilla.

Keetongu haukotteli syvään kumealla kidallaan. Kuinka hän kaipasikaan omaa vuodettaan jossain Tahtorak-lippulaivan ylähyteissä. Kotona olisi aikaa nukkua, mutta myös tehtävää olisi keltaisen jättiläisen molemmille käsille. Viimeksi kun hän oli ollut yhteydessä Laivaston kakkosmieheen Tehmutiin, hän oli käskenyt tätä hankkimaan lisää Cordak-panoksia. Olikohan Laivaston voimasuhteet muuttuneet merkittävästi sen jälkeen? Luultavasti eivät, mutta sitä oli turha arvuutella.

Jättiläinen veti yksisilmäisille tarkoitetun kiikarinsa hansikaslokerosta ja tiiraili aluksen menosuuntaan lounaaseen. Hetken zoomailtuaan hän laski kiikarinsa ja tarkisti sijainnin merikartasta.

”Hyvät matkustajat, Ämkoo-vuori näkyvissä!” hän hihkaisi (Jos nyt keltaisen liha- ja panssarikykloopin ääntä voi kuvailla hihkaisuksi) takana istuvalle Manulle ja Guardianille. Manu hyppäsi kahdella loikalla ohjausistuimen vierelle ja nappasi kiikarin.

”Kyllä! Tuosta muodosta ei voi erehtyä!” hän huudahti innoissaan. G käveli hänen vierelleen ja nappasi näkökojeen itselleen.
”Kylläpä voi. Katsoit tuon horisonttiin uivan veitsivalaan harjaksia,” Admin sanoi ja kiikaroi Tongun osoittamaan suuntaan. Vuori kasvoi kasvamistaan suurella nopeudella etenevän aluksen edessä ja alkoi pikku hiljaa jäädä sen oikealle puolelle. Ilmaraptorin varjo kiisi Klaanin saaren pohjoisrannikon karujen saarien kallioita pitkin. Pian saaristoalue muuttui rannikoksi ja sitten havumetsäksi. Kauniit vihreän sävyt sekoittuivat toisiinsa aluksen lähestyessä kotia kilometri kilometriltä.

Bio-Klaani, Telakka

Laivaston Walsinats istuskeli Telakan takapihalla puutarhatuolissa ahmien evääksi tekemäänsä pähkinäpiirasta. Se maistui yllättävän hyvältä sokeriuppopaiston jälkeen.

Kakamapäinen hönömatoran katseli taivaalle, josko siellä näkyisi lintuja. Hän piti erityisesti niistä linnusta, joiden nokan kuviointi sai ne näyttämään nököhampaisilta. Ne saivat Walsinatsin hyvälle tuulelle, vaikka oli hänen vuoronsa tyhjentää rahtialuksen privaattitilat.

Yhtäkkiä pihan yli lensi musta kappale. Se näytti jättimäiseltä linnulta, mutta aikansa lentokoneiden kanssa työskennellyt Walsinats tunnisti kyllä ilma-aluksen taakseen jättämän savupilven ja moottoreiden jylyn. Pian sama alus lensi uudestaan yli. Se jäi kiertämään Telakan ylle. Walsinats hyvästeli piiraansa ja syöksyi sisälle. Hän juoksi johtajan toimistoon, jossa Tehmut istui naurettavan suuren työpöydän takana allaan iso nojatuoli ja tosi korkea kasa tyynyjä.

”Pomo pomo, siellä on alus! Lensi yli, mutta en tunnistanut sitä!”

”Aha? Oliko siinä tunnistettavia tunnuksia?”

”Eipä ei, pomo. Mutta se varmaan haluaa laskeutua, koska se jäi kiertämään kehää.”

”No lähdetäänpäs katsomaan.”

Kahden Onu-Matoranin mukaan käytäviltä tarttui kourallinen muita laivaston työntekijöitä. He ottivat mukaansa muutamat kiikarit, koodiviestien lähettämiseen tarkoitetun vilkevalonheittimen, pari laskeutumislupalippua ja megafonin. Pian improvisoitu vastaanottokomitea seisoi pihalla ja tiiraili alusta.

”Siinä ei tosiaankaan ole mitään tunnuksia, lippuja tai väritystä, mikä kertoisi miehistön puolesta”, Tehmutin sekundantti Ämtur sanoi, ”Eikä konetyyppikään ole tuttu. Mutta se toimii selvästi höyryllä ja se on hyvin nopea.”

”Ne lähettävät valokoodia! Sanakirja esiin!” Yksi laivastolaisista hihkaisi. Toinen otti esiin sanakirjan ja kolmas kynän ja paperia.

”Ooo-o, joo, ensimmäinen on oo, selvästi… Sitten, hmh, äl. Jep, äl niin kuin liisteri. Tuo on ee, helppo merkki. Olé, ovatko nämä Etelä-Zakazin sombreroskakdeja? Sitten on än niin kuin napalmi, eli siis Olen. Ehkä saamme kohta kuulla kuka tuota ajaa. Sitten tee niin kuin Tehmut, jos sallitte sanaleikin… Uuu niin kuin umpitumpelo. Taas ällä. Tämä on äs, ei kun ei olekaan vaan oo. Tulo. Sitten äs, ja selvä, toinenkin äs… Tuo on aa, yksinkertaisin merkki. Olen tulossa! Huomaamme kyllä, herra lentokone, mutta se ei ihan riitä. Koodi jatkuu! Tee niin kuin taverna. sitten taas aa, ja joku monimutkaisempi merkki, taitaa olla, hmm, kaksoisvee! Ja taas aa. Olen Tulossa Tawa! Onko tämä joku hänen kadonnut ystävänsä? Ei, se jatkuu vielä! Mikä ihmeen kooditus tuo on? Kolmiosulku? Miksi karzahnissa joku koodaa kolmiosulkua? Ja sen jälkeen kolmonen? Tuliko tunkeutujamme hulluksi, vai onko tuo salakieltä? Toinen kolmiosulku ja taas kolmonen! Ehkä tuo on joku heraldinen kuvio, Mata Nui tietää, mutta ehkä meidän pitää kysyä Admin Tawalta, koska tällä on selvästi jotain tekemistä hänen kanssaan…”

Ilmaraptori I

Makuta Nuilla oli hauskaa taskulampun kanssa. Hupi joutui kuitenkin väistymään, kun Adminin auktoriteettinen koura nappasi lampun.

Telakan piha

”Oo, äl, ee, äm, toinen äm, ee, koo, äl, aa, toinen aa, än, ii, äl, aa, ii, äs, ii, aa, gee, uu, aa, är, dee, ii, aa, än, koo, ee, toinen ee, tee, oo, än, gee, uu, äm, aa, än, ähv, är, ee, dee, aa, än, tee, aa, koo, aa, taas aa, äl, aa, äs, koo, ee, uu, tee, uu, aa” Saneli jo sujuvammin koodiräpsyttelysanakirjan kumppaniltaan napannut Matoran kirjurille. ”Olemmeklaanilaisiaguardiankeetongumanfredantakaalaskeutua” kirjautui paperille Laivaston väen odottaessa silmä tarkkana. He olivat innoissaan näistä ilouutisista, ja vaikka huijauksen vaara oli olemassa, Tehmut käski avata yhden Telakan sisätiloihin johtavista kiitotieporteista. Suuret rautaliuku-ovet avattiin ilmanpainejärjestelmällä ja lippuja heiluttelevat Matoranit ohjasivat Ilmaraptoria oikealle radalle.

Ylhäällä aluksessa sankarit kiinnittivät turvavyönsä viimeisen kerran matkan aikana. Alus kaarsi vielä kerran laskeutuen kokoa ajan alemmaksi. Tongu avasi hansikaslokeron ja plärräsi siellä olevaa vinyylikiekkojen valikoimaa. Hän valitsi Kirikori II:n jäämistöön kuuluneen lempilaskeutumisfanfaarinsa ja heitti sen kojepöydän grammariin. Laskeutumistelineet laskeutuivat kolosistaan, neula osui levyn pintaan ja alus liukui sulavasti Koti-Klaanin maaperälle.

Ilmaraptorin höyrykoneiden mittapuulla huipputeknologiset siivet taittuivat sen kylkiä vasten. Ovi aukesi sihahtaen ja laskuportaat kolahtivat vaimeasti Telakan lentokonehallin betonilattiaan. Ulos käveli urheina, mutta väsyneinä seikkailijoina omalaatuinen Makuta, sininen sotaveteraaniskakdi kivääriään kantaen, keltainen ranteitaan venyttelevä kyklooppi ja kaksi kovin nokista mutta tarmokasta Onu-Matorania.

Laivaston Matoranit eivät kuitenkaan meinanneet edes huomata kauan kaivattuja Klaanilaisia, sillä Ilmaraptorin kauniit muodot ja huippuunsa hiotut teknologiat veivät näiden koko ikänsä höyrykoneita rukanneiden pikku mekaanikkojen ja lentäjien kaiken huomion. Kuinka Keetongu olikaan kaivannut kaikkia näitä hassuja pikku veikkoja. Oli ihanaa olla kotona.

Kumpa se ihanuus ja ennen kaikkea koti vain kestäisi.