SS Rautasiipi

Amiraali 002 siirsi katseensa pois ikkunasta, takaisin häntä puhutelleeseen nuoreen Nazorakiin.
“Ja väität siis, että saatte hallin jälleen kiiltävän puhtaaksi uusia kokelaita varten?” hän kysyi kylmällä äänensävyllä.
“Kyllä, ilman muuta herra Amiraali. Meistä alkaa tulla jo aika hyviä tässä siivouksessa.”
“Hmph. Varmasti.”

Amiraali kääntyi kannoillaan, ja jätti nuorukaisen seisomaan käytävään. Laivaston komentajan teräksinen jalka kolisi vain vaimeasti purppuraa kokolattiamattoa vasten, mutta hän tiesi silti hyvin, että kaikki sen kuulevat jännittyivät ja koettivat näyttää mahdollisimman kiireellisiltä.

Amiraali ei ollut varma, muistiko enää aikoja, jolloin hän oli kyennyt puhumaan alaisilleen ilman näiden tarpeetonta pokkurointia.

Pian hän kuitenkin havahtui mietteistään, ja astui metalliovesta eräälle Rautasiiven suuren hallin parvekkeista. 002 nojautui metalliseen kaiteeseen, ja kumartui hieman eteenpäin.

Ja ennen tämä halli oli täynnä urheita torakoita, valmiina matkustamaan halki tyrskyisimpienkin merten, hän ajatteli antaessaan katseensa kiertää valtavaa hallia.

Suuri joukko Nazorakeja työkaluineen ehosti muutenkin uusia koulutustiloja. Maalitaulut vaihdettiin uusiin ja luokkahuoneiden paperit ajettiin silppurin läpi. Kaikesta saatavilla olevasta hankittiin päivitetty versio, ja vanhat päätyivät romutettavaksi. Nazorakit eivät olleet poikkeus.

Kaikki Rautasiiven torakat eivät enää jaksaneet odottaa innolla uusien koulutettavien saapumista. Hohto oli mennyt useimpien mielestä jo neljännen “kelpaamattoman” erän jälkeen. Toisaalta, 000 sai syödäkseen.

Huhu kiersi Rautasiiven käytävillä, että uusin “Uusi sukupolvi” olisi läpimurto, vaativimmatkin testit läpäisevä. Ilmeisesti tämä Makuta Abzumo oli osallistunut perimän muokkaamiseen.

Kunhan nyt vain saisivat kelpaavan erän kasaan, Amiraali mietti. Tahdon laivani jälleen omaan komentooni.