Ko-Huna-Koro

Mt. Ämkoon rinteet, Ko-Huna-Koro

Kolme klaanilaista seisoivat pienen aukion keskellä. Kylä koostui ilmeisesti lähes pelkistä igluista, vain muutama rakennus oli puusta valmistettu. Kukaan klaanilaisista ei kuitenkaan nähnyt ristin sielua koko asutuskeskuksessa.

“Mmm. Huhuhuu?” Snowman äänteli, mutta hänen huhuilunsa hukkui ulisevaan myrskytuuleen.
“Jos kokeilisimme, onko ketään kotona?” Kepe aloitti. “Tuo iso, pyöreä rakennus voisi olla hyvä aloituspaikka.”
“Kuulostaa hyvältä.”

Snowie aloitti päättäväisen tarpomisen kohti puista taloa hintelämpirakenteisen Kepen seuratessa toverinsa lumeen auraamaa reittiä pitkin. Make ei kuitenkaan liikahtanutkaan talolle päin.

Kepe huomasi tämän, ja koputti lumiukkoa olkapäälle.
“Ös, Snowie?”
“Niin?”
Kepe loi merkitsevän katseen kohti alakuloisesti kyyristelevää moderaattoria.
“Mitä nyt?” tiedemies kysyi punaiselta puolirahilta.

Make nosti katseensa matkaseuraansa.
“Tämähän on aika eristynyt kylä. He eivät välttämättä tunne minua, ja minä kuitenkin näytän miltä näytän, ja-“
“Höpsis” Snowie huikkasi. “Ongelmaasi vähättelemättä uskoisin, että selviämme pienimuotoisella PR-toiminnalla. Tule nyt, mennään katsomaan, ketä täällä oikein asustaa.”

Hetken mietittyään Make suoristi ryhtiään, ja lähti hänkin tarpomaan kohti suurta puista rakennusta.

Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone

Pitkä valkoinen moderaattori tunsi toivon kipinän syttyvän sisimmässään. Hän oli saanut paperipinojen rivistön perääntymään, vihollinen oli selkeästi tappiolla. Ja vaikka sodan menetyksen olivatkin kovat (Same hieroi toisella kädellä kipeitä niskojaan ja vilkaisi liian lyhyiksi käyneiden lyijykynien hautuumaana toimivaa pahvilaatikkoa), niin kaikki alkoi näyttää vaivannäön arvoiselta.

Nyt Same mahtui jo laskemaan mukin pöydälleen tahraamatta samalla äärimmäisen tärkeiksi luokiteltuja papereita.

Mutta Same oli kokenut soturi, hän tiesi, että työtä oli vielä paljon edessä. Hän otti seuraavan paperinivaskan käteensä. Se oli Gekon toimittama, Nazorakien dokumentteja sisältävä arkkinippu.

Vaikuttaa kiireelliseltä.

Same siirsi dokumentit kiireellisten papereiden pinoon.

Spoileri ValitseNäytä

Vastaa