Skakdileiri, länsirannikko

Skakdikenraali levitti eteensä suuren, painotuoreen kartan Klaanin saaresta, jonka paikannimet olivat nazorakiksi. Keltaruskean skakdin ei tarvinnut tietää paikannimiä. Ne olivat kaikki joku-koroja, hän murahti mielessään ja tutki saaren länsirannikkoa. Hän oli noussut maan alta torakoiden tarjoamista tiloista jokin aika sitten ja kerännyt pohjoisessa majailleet soturinsa tänne, kukkuloille meren ja suuren vuoren väliin. Hän tähysi karttaan ja sitten Lehu-metsään, joka levittäytyi etelässä ja kaakossa. Suon yllä roikkui matalia pilviä.

Metorakk oli hiljaa. Hän istui avoseinäisessä katoksessa Labion lähettyvillä hopeisessa haarniskassaan. Lähettyvillä oli muitakin skakdeja: Labion komppanian joukkueenjohtajia ja parhaita tappajia. Katoksen keskellä olevan pöydän ympärillä oli kuitenkin vain kolme tuolia. Yksi kenraalille, toinen Metorakkille. Kolmas tuoli oli toistaiseksi tyhjillään.

Labio täytti lasinsa ja joi. Päivä olisi ollut hänelle täydellinen, mikäli sikarit eivät olisi loppuneet kaksi päivää sitten. Hänen oli ollut pakko tyytyä väkevään zakazlaiseen rommiin ja vahvoihin Meksi-koron viinaksiiin. Metorakk odotti eleettömänä, mutta oli selvästi turhautunut, Labio tiesi. Hänen rakas varakomentajansa oli teroitti aina tikariaan haarniskansa lukuisiin piikkeihin tämän ollessa turhautunut.

“Herra kenraali.” Labio irrotti huomionsa kartasta hetkeksi katoksen luokse saapuneen viestijän astuessa esiin jämäkän sotilastervehdyksen kera.
“Amazua on saapunut.”

Skakdikenraalin suu vääntyi hymyyn Metorakin lopettaessa aseensa teroittamisen. Ammattitappaja oli kuullut kyseisestä palkkasoturista yhtä ja toista niin itse Labiolta kuin joidenkin kanssaskakdien suusta. Mutta kyseistä tulokasta hän ei ollut tavannut kertaakaan, ja Labion kakkosmiehen mielenkiinto tähän “Amazuaan” oli suhteellisen korkealla. Tämä kun oli pestattu lyhyellä varoitusajalla Skakdien riveissä suhteellisen korkeaan asemaan.

Kumpikin pöydän ääressä oleskeleva Skakdi siivitti katseensa siihen suuntaan josta katoksen ympäristön sotilasjoukko alkoi hieman jakautua tehden tilaa tummanpuhuvalle palkkasoturille. Tämä asteli Skakdien ohi varmoin ja vakain askelin. Metorakkin silmiin osu ihkaensimmäisenä suuresti Kanohi Pakaria muistuttava naamio, joka oli kuitenkin terävämpi ja sileämpi ilman minkäänlaisia aukkoja. Tavallisen silmäparin tilalla oli kirkkaan punainen visiiri.

Palkkasoturin koko vartalon peittämä haarniskakokoonpano ei vaikuttanut Skakdinköriläiden rinnalla kovin sotilasmaiselta, vaan sen muodot olivat sulavampia ja vähemmän muhkeita. Palkkasoturi oli tuntunut suunnittelevan asustuksensa ennen kaikkea sulavan ja notkean liikkumisen kannalta. Ruumiinrakenteeltaan tämä tuntui olevan jonkin verran keskivertoa toaa pidempi, mutta jäi silti osittain skakidköriläiden varjoon.

Metorakkin (sekä mitä todennäköisimmin monen muun paikallaolijan) huomio kiinnittyi nopeasti palkkasoturin käsiin ja kyynärvarsiin. Tummanpuhuvan kasvomaskin ja synkänharmaiden panssarien lomassa metallinharmaat kädet tuntuivat kokonaisuudesta melko irrallisilta. Metorakin mielessä kävi mahdollisuus siitä että tämän uuden tuttavuuden tyylitaju oli hieman hakusessa. Oli miten oli, kenen tahansa silmään pisti varmasti se, että jostain kumman syystä naamiopäisen tulokkaan oikealla hartiaseudulla oli kivi. Se ei liikkunut, tai edes hievahtanut milliäkään. Joko Amazualla oli ensiluokkainen tasapaino, tai sitten kivi oli liimattu paikalleen.

Amazua asteli Skakdikenraalin vierelle. Sotilaskuria kunnioittaen palkkasoturi asetti kätensä sotilastervehdykseen.

“Lepo”, Labio julisti sangen epäsotilaalliseen äänensävyyn. Palkkasoturi laski kätensä. Labio ojensi vasemman kätensä Metorakkin suuntaan pitäen katseensa Amazuassa. Sininen skakdi näytti aavistuksen verran huvittuneelta palkkasoturin ylisotilaallisuuden nähtyään. “Oletan että olet kuullut arvoisasta kakkosmiehestäni Metorakkista. Olen vastavuoroisesti puhunut hänelle sinusta. Toivottavasti tulette toimeen, sillä tulette varmasti viettämään paljon aikaa yhdessä.”

Amazua käänsi päänsä suoraan sotilasskakdin suuntaan. Metorakk puolestaan oli tuijottanut palkkasoturin kasvonaamiota jo pienen hetken.

Palkkasoturi käveli tuolilla istuvan skakdialipäällikön tykö. Hän ojensi oikean kätensä. Metorakk silmäili palkkasoturin elettä hetken ennen kuin teki samoin. Skakdin ja palkkasoturin kämmenet koskettivat toisiaan näiden sormein kietoutuessa vastapuolen kämmenselän tykö. Metorakk tunsi Amazuan käden miltei metallisen kylmyyden.

Lyhyt kättely loppui Amazuan jatkaessa talsimistaan pöydän ääressä ainoaksi tyhjäksi jääneelle tuolille. Hän istuutui.
“Tee olosi mukavaksi”, Labio tokaisi ja ryyppäsi.

“Sopii”, Amazua vastasi. Tuoli narahti palkkasoturin heitettyä painoaan taakse. Palkkasoturi ei tyytynyt istumaan suorassa vaan otti rennon löhöilysennon asettaen jalkansa päälekkäin pöydän reunalle ottaen rennosti.

“Torakat ovat järjestäneet etelässä kunnon sirkusesityksen”, Labio aloitti kovaäänisesti. “Yrittivät pommittaa jonkun matoran-kaupungin väen. Tunarit järjestivät suurimman räjähdyksen sitten Nektannin voitonpäivän paraatin. Matoranit karkasivat niiltä.” Skakdit nauroivat.

“Sitten ne jahtasivat jotakin ilmalaivaa puolet matkasta Klaaniin”, skakdi jatkoi. “Mutta klaanilaiset olivat jo livistäneet, ja alus oli tyhjä!” Skakdit nauroivat. Amazua kuitenkin istui hiljaa jakaen sinisen skakdin vakavuuden.

“Meidän on aika näyttää niille, miten sotaa käydään!” Labio huusi katoksen ympärille kerääntyneille skakdeille. Jostakin kuului laukauksia, ja takarivissä alkoi tappelu. Amazuan olkapäällä lepäävä kivi tuntui hätkähtävän yhtäkkisestä metelistä.

“Barakonn, oletteko tutkineet pohjoisen pikkuväen joku-korot?” Labio kysyi valkoiselta skakdikapteenilta, jonka alahampaat näyttivät osuvan tätä otsaan.

“Kylät ovat tyhjiä, kenraali”, skakdi puhui valtavien hampaidensa välistä. “Löysimme joitakin metsistä. Kertoivat monien matkanneen johonkin skarrar-koroon.”

“Nui-Koroon. Siihen, jonka armaat aseveljemme sössivät”, toinen skakditiedustelija koki tarpeelliseksi tarkentaa.

“Targarr, kerro etelän tilanteesta”, Labio kysyi punaiselta skakdilta, jonka kultapiikkinen harja sojotti vähintään kolmeen eri suuntaan.

“Liskot on eristetty”, skakdi sylkäisi. “Oppivat kun teurastettiin joku karzzun järvikylä. Kylvettiin Irnakintulta niiden suot täyteen. Valtaosa pikkuväestä tosin on paennut merelle.”

Labio sormeili pöydälle levitettyä karttaa.

“Juoksevat etelään hännät koipien välissä”, kiven skakdi naurahti ja joi. “Näen karttani koko etelärannikon olevan punaisten pisteiden tahrima. Saatteko ne pois siitä, armaat kanssatappajani?” hän kysyi tuttavalliseen sävyyn kahdelta pöytäkumppaniltaan.

Amazua lopetti olkapäällään makaavan kiven paijaamisen, katsoen aiheelliseksi korjata hieman kenraalinsa ilmaisua.
“Mielestäni hienovaraisempi termi ‘kanssasoturini’, kenraali hyvä.”
Kyynärpäillään pöytään nojaava sininen skakdi käänsi katseensa Amazuaa päin.

“Soturini, sinä sanot?” Metorakk kysyi. Skakdihymystä ei tiennyt yrittikö se ilmaista innostusta vai halua tappaa. Hän ei ollut vaikuttunut tästä epämääräisestä sankarista.
“Juuri niin”, Amazua vastasi kiinnittämättä sen enempään huomiota skakdialipäällikön äänensävyyn.
“Tiedätkö, mikä on soturin ja tappajan ero?” Metorakk esitti kysymyksen Amazualle hivellen tikariaan.

Palkkasoturi heitti mietteliään oloisena päätään hieman taaksepäin. Hän ei ilmaissut ääneen mielipidettään työkumppaninsa moraalikäsityksistä.
“Yksinkertaisesti ilmaistuna, te ilmeisesti tykkäätte päättää jokaisen konfliktin koristamalla voittonne avuttomien uhrienne huudoilla ja verellä. Itse en niinkään välitä ilmaista omaa toimintatapaani sisälmysnesteillä tai vilauttelemalla arsenaaliani.”

Skakdien mieli tuntui happanevan palkkasoturin vastauksesta, mikä tuntui jo lähestyvän jonkinasteisen röyhkeyden rajoja. Zakazilla moinen puheenvuoro olisi johtanut julkiseen lynkkaukseen. Ainoastaan kenraali Gaggulabion leukaa koristi vienosti huvittunut virne.

“Toisin sanoen et halua liata käsiäsi”, Metorakk tokaisi. “Oletko varma, että olet oikeassa työssä?”

“No sitäkin”, Amazua tokaisi jälleen tuntuen olemaan kiinnittämättä mitään huomiota skakdin tiukkaan äänensävyyn, “proteesien puhdistaminen on melko kovaa työtä.” Metorakk tajusi saman tien palkkasoturin eriskummallisten käsien tarkoituksen. Skakdi ei olisi ollut tippaakaan yllättynyt mikäli olisi käynyt ilmi että jokin tyytymätön isoherra olisi mennyt tätä rankaisemaan.

“Toiseksi”, Amazua jatkoi, “minulle ei ole niinkään väliä mitä muut ovat toimintatavoistani mieltä. Ainoa asia mikä merkitsee on se, että muut luottavat minun tekevän työni hyvin, jolloin olen täysin valmis tekemään sen. En itse koe mitenkään tarpeelliseksi osoittaa kykyjäni iskemällä miekkaani viattomien sisälmysten läpi. Mitä ihmeen hupia siitä muka pitäisi löytääi?”

Metorakk ei näyttänyt kannatavan palkkasoturia, mutta joka tapauksessa keskustelu oli muuttunut erittäin mielenkiintoiseksi. Skakdijoukossa oli puhjennut hälinä, ja jotkut tappelivat. Moni ilmaisi polttavaa haluaan esittää puheenvuoro ampumalla ilmaan tai rikkomalla pulloja. Se oli zakazlaista demokratiaa parhaimmillaan.

“Kerrohan”, Metorakk nousi seisomaan ja käveli hitaasti pöydän ympärillä. “Miten oikeastaan ajattelit voittaa tämän sodan?” hän kysyi lähestyessään Amazuaa, joka ei liikkunut tuoliltaan mihinkään. Gaggulabio katseli sivussa innostuneena. Kenraali selvästi nautti tilanteesta. “Itse olen huomannut, että sodat loppuvat useimmiten tappamalla vastustajat. Jos muita keinoja on, olet tervetullut jakamaan ne.”

Skakdin jämerä ja palkkasoturin tulkitsemattomissa oleva katse kohtasivat. Kaksikko tuijotti toinen toistaan Labion virnuillessa ja skakdien seuratessa sivusta. Kukin näköetäisyyden päässä kykeni tuntemaan jännitettä ilmassa.

“Minä en aio sanella teille mitä tehdä”, Amazua sanoi viimein, “Minä en ole täällä voittaakseni tämän sodan. Enkä myöskään ole teidän sotilaanne. Olen täällä vain auttamassa teitä, mutta en tuomitsemassa. Voitaneen sanoa että olen eräänlainen yhtiökumppaninne. Me olemme kuitenkin erillaisia. Teillä on omat periaatteenne, minulla omani. Mutta henkilökohtaisesti en tahtoisi että kyseinen seikka vaikuttaisi työkumppanuuteemme liian negatiivisella tavalla.”

Palkkasoturin äänensävy oli rauhallinen ja hillitty. Hän ei tuntenut olevansa minkäänlaisen hankalan kysymyksen äärellä. Hänelle tämä kaikki tuntui olevan vain kaupankäyntiä.
“Minä olen valmis toimimaan täydessä yhteistyössä kanssanne. Mutta tahtoisin tietää, oletteko te vastavuoroisesti valmiit samaan?”

“…”, totesi Metorakk.

“…”, komppasi Gaggulabio.

“…”, sanoivat skakdit.

Alkoi hälinä. Labio iski rommipullon rikki pöydänkulmaan ja nousi seisomaan hiljentääkseen joukon.

“… mitä karzahnia, mies? Muistaakseni palkkasin sinut tappamaan asioita, enkö?” Gaggulabio aloitti huvittuneena. “Dumppaisit ne matoranisi mereen, saat minulta kunnon miehistön. Niiden seura ei selvästikään tee sinulle hyvää.”

“Hyvä kenraali”, Amazua käänsi huomionsa keltaruskeaa skakdikenraalia päin, “kuten itsekin taisitte mainita, kyseiset matoranit laivoineen ovat minulle eräänlainen palkinto. Ja pitkällä urallani olen oppinut, ettei hyvää palkintoa kannata heittää hukkaan. Olen oppinut myös, että kannattaa ottaa tilaisuuksista kaikki mahdollinen hyöty irti tuomitsematta mitään päällisin puolin tai liian äkkipikaisesti.”

Amazua ryhdisti hieman asentoaan. Hänen tuolinsa narina teki paluun palkkasoturin nojatessa eteenpäin. Hän laski jalat pöydältä nojaten hieman eteenpäin laittaen sormensa ristiin. Palkkasoturi nosti oikean jalkansa poikittain koukkuun nojaamaan vasempaa polveaan vasten. Amazuan katse pysyi skakdikenraalissa.

“Pääasiallinen syy sille miksen ole jo viskonut niitä pikku piipertäjiä aaltoihin on se, että uskon että edes jollain tapaa niistä voisi olla vielä hyötyä. Ja mikäli niiden epämääräistä piraattifilosofiaa olen tulkannut, tuntuu niillä olevan suhteellisen jämäkkä moraali. Ja olen kieltämättä kiinnostunut testaamaan miten pitkälle ne ovat pikku moraalintuntonsa kanssa menemään. Ennen kaikkea, se, että meillä on omissa riveissämme matoraneja, tuntuu olevan liian mehukas mahdollisuus heitettäväksi pois noin vain. Vai voitteko väittää että olen väärässä?”

Amazua laski kyynärvartensa nojaamaan sivuttain nostettua jalkaansa suoristaen selkänsä kokonaan. Hän tuntui miltei kokonaan jättävän huomiotta vieressään seisovan sinisen skakdin.
“Mikäli en erehdy, juuri samaisesta syystä te juuri etsitte minut käsiinne ja pestasitte palvelukseenne. Koska oletitte vahvasti että voisin olla teille hyödyksi. Te tarvitsitte apuani, ja olen kaiken aikaa ollut täysin valmis antamaan sitä. Ja olen huomannut että olette luottaneet minuun täysin. Ja aion tehdä parhaani että meidän välisemme luottamus säilyy. Mikäli olen ymmärtänyt, juuri tällä hetkellä tunnutte hyvin vahvasti epäilevän kelvollisuuttani. Mutta haluan selventää, että minulla henkilökohtaisesti ei ole missään vaiheessa minkäänlaista halua poiketa alkuperäisestä sopimuksestamme. Olen ensitapaamisestamme lähtien ollut täysin valmis alistumaan täyteläisesti käskyvaltanne alle, ja kenties jopa sivuuttamaan henkilökohtaiset periaatteeni, jos tarve vaatii.”

“Te voitte toki potkaista minut syrjään, kenties jopa nirhata minut, mutta uskon että kuitenkin tajuatte että se olisi virhe. Jos olisitte valmis tekemään sen tuosta vain, tuskin olisitte alun perinkään pyytäneet minua tänne. Olen nähnyt monen suurmiehen kaatuvan omaan äkkipikaisuuteensa ja heikkoon arvosteluykyynsä. Vaikka se on ollut omalla tavallaan tosi hupaisaa, on siitä myös oppinut yhtä sun toista. Saatatte ehkä tulkita tämän niin että arvostelisin teitä johtajana, mutta sanoisin että tämä on pikemminkin neuvo.”

Labio näytti lähinnä huvittuneelta. Hän yritti juoda rommipullostaan, mutta tajusi rikkoneensa sen. Valtaosa skakdeista oli tyrmistyneitä tai hämmästyneitä. Metorakk oli rei’ittänyt pöytää tikarillaan koko monologin ajan.

“Pirun filosofit, lopettakaa. Meillä on sota kesken. Targarr ja Barakonn, tiedustelkaa tiimeinenne näiden kylien puolustukset”, Labio osoitti kartalla sijaitsevia eteläisiä kyliä Klaanilinnoituksen länsipuolella. “Te muut, valmistautukaa lähtemään etelään. Ja joku hemmetti saa tuoda minulle uuden pullon.” Skakdi hajotti puolikkaan pullonsa sirpaleiksi karttaa vasten ja nousi.

Ne joiden huomio oli kiinnittynyt pois kahden korkea-arvoisimman skakdin ja palkkasoturitulokkaan epämääräiseltä sananvaihdolta kykenivät huomaamaan että palkkasoturin olkapäällä ei ollut enää kiveä. Se oli kasvattanut itselleen jalat ja silmät ja kipittänyt pöydälle haistelemaan väkevää kirkasta nestettä jota lillui lasinsirpaleiden seassa. Nyt se näytti piskuiselta ravulta.

“Kylät ovat lentolaivojen iskuetäisyydellä”, Metorakk huomautti uutta pulloa availevalle kenraalilleen. “Ne upottivat pari kuukautta sitten liian lähelle tulleen torakkalaivueen.”

Metorakk suoritti sormillaan nopean näppärän liikkeen heilauttaen tikarinsa terä alassuin. Skakdialipäälikkö iski tikarinsa pöydällä olevaan karttaan juuri siihen kohti missä kivirapu “sattumalta” vipelsi. Amazuan refleksit olivat kuitenkin nopeammat. Sininen skakdi tiiraili sivusilmällä oliko palkkasoturi kenties nyrpeä rakkaan lemmikkinsä vahingoitusyrityiksestä, mutta tämä vain asetti otuksen takaisin olkapäälleen. Pikkurahi ei tuntunut olevan moksiskaan. Pöydälle levinnyt neste oli maistunut kamalalta. Amazuan mieltä tuntui kuitenkin kaihertavan se, miten pian kokouspöytä hajoaisi. Mitä nyt skakdikulttuuri oli tullut hänelle tutuksi, joku sivustakatsojista olisi varmaan saanut ottaa hyvällä tuurilla pöydän aseman.

“Klaanipellejen laivastoa komentaa rahi”, Labio nauroi. “Eivätkä torakat saa sitä nujerrettua.”

“Eikö se ole viimeinen lajiaan”, joku skakdeista huusi. “Siitä tulisi kaunis seinäkoriste!” Huutaja sai raivoisat suosionosoitukset.

“Viimeinen kyklooppi ja viimeinen Vartija”, Gaggulabio myhäili. “Amazua, matoraneillesi löytyi tehtävä.”
Palkkasoturin olisi varmaan tehnyt mieli tokaista jotain näsäviisasta tyyliin minähän sanoin, mutta hän tyytyi kuuntelemaan tarkemmin kenraalinsa asiaa.

“Matoranisi soluttautukoot Klaaniin. Torakat eivät ole onnistuneet keräämään kunnolla tietoja muurien sisäpuolelta, ehkä sinun piraattisi kykenevät. Olisi ikävä sattuma, jos osa niiden aluksista olisi sabotoitu juuri silloin, kun iskemme etelään”, Labio selosti.

Amazua myhäili itsekseen. Hän tunsi onnistumisentunnetta siitä, kuinka vielä hetki sitten skakdikenraali oli ollut valmis viskomaan pikkupiraatit takea-haiden hampaisiin, mutta oli nyt valmis heittämään kokonaisen tärkeän operaation niiden harteille. Ilmeisesti palkkasoturin sanat olivat purreet.

Amazua alkoi käydä matoraneja läpi mielessään. Koukkukätinen raudan matoran tuntui hallitsevan joten kuten kaikenlaiset tekniset vempeleet. Hän ei kuitenkaan ajatellut tuoda kyseistä ajatusta julkisesti esille, sillä hän itse ei ollut ymmärtänyt matoranin käsiasiaa sen paremmin. Kyseisen Fe-matoranin ohella joukkiossa tuntui olevan ainakin kaksi muuta jotka kykenivät jollain tapaa järkevään rationaaliseen työskentelyyn, äänen ja jään matoranit, joista kuitenkin ensimmäinen oli pehmo ja jälkimmäinen hieman jänishousu.

Loput kyseisestä sekalaisesta joukkiosta, Onu-, Po-, Le-, Ga-, ja kasvillisuuden matoranit tuntuivat olevan edellämainittuja hieman yksinkertaisempia, mutta kukin omalla tavallaan ainakin jotenkuten hyvä siinä mitä nyt tekivätkään. Kenties heistäkin saisi paljon irti jos palkkasoturi saisi rationalisoitua niitä niille sopiviin tehtäviin, vaikka se tuntuikin osaltaan siltä kuin jakaisi kotiaskareita pikkulapsille. Mutta kaikesta huolimatta hyvää tilaisuutta ei kannattanut joka tapauksessa heittää hukkaan.
“Tehtävä ymmärretty”, Amazua totesi kenraalille.

“Matoraneja”, murahti Metorakk epäuskoisesti. “Mikä voisi mahdollisesti mennä pieleen?”

“Uskoisin että toimisi varmaan paremmin kuin skakdiköriläidesi soluttautuminen Klaanin muurien sisään pikkumiehiksi naamioituneena”, Amazua vilkaisi sinisen skakdin suuntaan.

“No me pääsimme Klaaniin kerran”, skakdi vastasi. “Mutta matoranisi saattavat herättää vähemmän huomiota.”

“Amazua, haluan sinun saavan väkeäsi Klaaniin viimeistään tämän viikon loppuun mennessä. Metorakk, edetkää rannikkoa pitkin etelään. Pysytään metsien suojassa kunnes meillä on väkeä sisällä linnakkeessa.”

“Ja sen jälkeen vanha kunnon joukkomurha”, Metorakk hymyili.

“Aivan”, Labio joi ja iski pullon pöytään merkiksi kokouksen päättymisestä.

“Täytyy sanoa että on mukavaa päästä taas tositoimiin”, Amazua totesi.

Metorakk käänsi jälleen epäluuloisen katseensa palkkasoturiin. “Mitä sinä mahdat tuolla tarkoittaa?”

“Tähän asti olen lähinnä kuskannut skakdeja edes takaisin”, Amazua vastasi nostaen toisen kätensä niskansa taakse. “Kerro ihmeessä jos olet tämän jälkeen menossa johonkin”, palkkasoturi osoitti vapaan kätensä peukalolla kaukaisen rannikon suuntaan, jonne oli laivansa parkkeerannut, “saat kyydin.”

Metorakkin oli pakko hymähtää. Hän täräytti Amazuaa olkapäälle puoliystävällisesti ja määräsi joukon skakdikapteeneita mukaansa lähtiessään. Palkkasoturin olkapäällä makaava kivi ei hätkähtänytkään.