Bio-Klaani, kaupunki

Joukko Matoraneja istui aamiaisella Uudessa Kievarissa kaupungin uudemmassa osassa. Paikka ei kuulunut joukon vakiosyöttölöihin, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Keskiuudessa kievarissa oli sattunut erään postinkantajamatoranin välikohtauksen seurauksena paha vesivahinko. Vanhaan kievariin oli osunut pommi. Itse asiassa useampi pommi, mutta edellisten vauriot oli korjattu pubin pitkän historian aikana erinäisin keinoin. Frakerakkin kapakka taas sopi paremmin töiden jälkeiseen vapaa-aikaan.

”Tässä kahvissa ei ole makua”, Onu-Matoran Mahba seurueesta totesi apeana ja katsoi kuppoonsa.

”Parempaa ei ole tiedossa, pikipää”, tiskin takana istuva huiviin pukeutunut synkän boheemi Ta-Matoran vastasi. ”Kuljetukset pohjoisesta ovat loppuneet. Meillä on vain tätä. Mikään ei kannata täällä enää. Saan kohta potkut. Mikään ei kannata.”

”Voi pojat, tuo asenne on tarpeeksi synkkä rikkomaan torakoiden kauppasaarron”, Mahba totesi takaisin ja naksutteli makeutusainetta kuppiin, ”Voisimme vaikka ladata sillä Cordak-tykin ja ankeuttaa sukellusveneet oikotietä Destraliin.”

”Tehkää mitä teette. Minä en aio jäädä tänne. Tämä paikka ei pysty puolustamaan meitä, vaikka täällä on Toia kilometrillä enemmän kuin Metru Nuilla.”

”Ehh, neliökilometrillä”, toinen aamupalalla oleva Onu-Matoran samasta seurueesta sanoi, ”tai periaatteessa myös kuutiokilometrillä…”

”Te insinöörit ette tajua muista kuin.. tuommoisista. Minä lähden vaikka itse pohjoiseen. Vaikka Steltiin. Roadan kaupungissa on tuottoisat markkinaraot Matoraneille.”

”Joo, ja se rako on skakdien hampaiden välissä”, yksi seurueen Po-Matoran, Kengbo, totesi väliin ja sai palkinnoksi naurunremakan. Kassamatoran näytti happamalta.

”No joo, heh, enpä tiedä, pojat… Kyllä niitä taitaa hyviäkin skakdeja löytyä”, Kengbo jatkoi, ”Gurtussa on mies kohdallaan, Telakalla liikku hänestä kaikkia seikkailutarinoita, ja Frakerakk on hyvä mies niin kauan kuin maksaa paukkunsa eikä huijaa flipperissä. Mutta sen sanon, että jos Roadaan menee niin saa keuhkonsa nopeasti täyteen hiekkaa, jos tiedätte mitä tarkoitan.”

Po-matoran virnisteli ja napauttu naamiotaan salaliittolaisin elkein. Kukaan muu ei tajunnut, mitä hän oikein tarkoitti, mutta oli selvää, että Kiven Matoranilla oli syvemmät merkityksen hiekalle.

Bio-Klaani, Telakka, kokoushuone

Ontor avasi pieniä pahvilaatikoita ja asetteli vaahtomuoviin pakatut lentokonepienoismallit Tongun osoittamiin kohtiin suurella ruskealla jalopuupöydällä, johon oli kaiverrettu kartta Klaanin saaresta. Samaan aikaan Tehmut asetteli Ternokin kanssa punaisia kartioita pohjoispuolelle kuvastamaan Nazorakien joukkoja. Telakalla ei ollut tarkkoja pienoismalleja torakoiden asevoimista, ja vaikka Walsinats olikin veistänyt luppoajalla muutamia konsepteja, ne oltiin hylätty liian groteskeina. Walsinats oli kova poika uskomaan kokeneempien lentäjien kertomia huhuja.

“Alan tosiaan näkemään punaista”, Tongu mietiskeli. Kokoushuone oli tornimaisessa rakennuksessa telakan pohjoispäässä, ja huonetta kiertävistä pyöreistä ikkunoista laskeva kaksoisaurinko loi huoneeseen valaistuksen, joka sai kartotorakat loistamaan.

“Heh heh, pomo, mutta kohta näät sinistä. Vieraat saapuivat pääoville”, ikkunasta tiiraillut Ternok sanoi.

“No kappas. Päästäämpä asiaan ennen yötä”, Tehmut sanoi ja meni avaamaan kokoushuoneen oven.

“Kop kop”, Guardian sanoi hymyillen kokoushuoneen oven avanneelle matoranille. Sininen skakdi oli huolestuttavan aseistautunut ottaen huomioon, että kyseessä oli vain strategiakokous. Selässään adminilla oli vastikään öljytty Vartija-kivääri. Hänen päällään olevassa kevyessä sissivarustevyössä oli pari lipasta, järeä veitsi, juomapullo ja pari kappaletta jotain, joka vaikutti epäilyttävästi kranaatilta.
Tehmut katseli vyötä varuillaan.

“Olen lähdössä tämän jälkeen pienelle metsäretkelle”, Gee sanoi nähtyään Tehmutin ilmeen. “Älkää huolehtiko… kranaateista.”
Tehmut nyökkäsi hyvin, hyvin hitaasti.

Guardianin perässä kokoustilaan astui vielä kolme Toaa: Suga, Iniko ja Troopperi.

Guardian riisui selästään varustevyön ja Vartija-kiväärin ja jätti ne oviaukkoon roikkumaan jonkinasteisesta naulakosta. Hän asteli syvemmälle tilaan tutkien suunnittelupöytää katseellaan. Lopulta hän saapui Tongun luo.
“Aikapoika!” Guartsu naurahti. “Pitkästä aikaa.”

“No niin, terve vain, hauska nähdä teitä noin sankoin… No, hauska nähdä teitä neljää. Itse kullakin taitaa olla hommansa. Ja heh, Gurttu on ainakin ymmärtänyt kokouksen motivaation oikein! Istukaa vaan, nojatuolit ovat jotenkuten lämmitettyjä”, Tongu jyrisi muiden päiden yläpuolelta ja istahti sitten sohvalle pöydän taaksen. Sohva toimi mainiona lepotuolina jätille.

“Olemme valmistelleet asetelman tietojemme perusteella”, Tehmut sanoi virallisella äänillä, “Mutta varsinkin nazorakien rintamat perustuvat pitkälti arviohin. Toivottavasti voitte valottaa tilannetta pohjoisessa. Meidän poikien voimat on esitetty mahdollisuuksien mukaan parhaalla tavalla, mutta uskoisin silti, että voimme pitää Linnoituksen ilmatilan suojatulessa ja tehdä jonkin verran ennakoivia iskuja kauemmaksikin.”

Tehmut otti esille pitkän messinkisauvan, jonka päässä oli laatta, ja työnsi sillä muutaman keskikokoisen ilmalaivan pienoismallit Klaanin linnoituksen pienestä puumallista kauemmaksi pohjoiseen.

“Ongelmana tietenkin on se, että mitä enemmän pidämme aluksista sotakunnossa, sitä vähemmän voimme käydä kauppaa ja pitää yhteyksiä muihin saariin. Kauppakillat ovat hylänneet meidät ja omat aluksemme ovat ainoa reitti pohjoiseen, jossa oletetun torakoiden merivoimat hallitsevat vesiä. Mitä adminsto on mieltä asiasta? Pitäisikö meidän pitää puolustus etusijalla vai ei?”

“Ne yrittävät ajaa meidät ahtaalle”, Guardian sanoi varovaisesti. “Ne tietävät liian hyvin, että linnoitus ei ole täysin omavarainen. Elämme kaupasta varsinkin Nui-Koron ja pohjoisen kylien kanssa… ja mitä enemmän aikaa annamme niille, sitä täydellisemmin pohjoinen on niiden käsissä.”

“Ämkoo-vuoren ympäristö ainakin”, Suga lisäsi. “Turaga Niddikin piti evakuoida linnoituksen puolelle viime viikolla. Vaari ei ole vielä tainnut ihan täysin hyväksyä asiaa…”

“… Niddi?” Troopperi kysyi hölmistyneenä.
Suga katsoi tätä pitkään. Hän teki lainausmerkit käsillään.
“Kyösti.”
“Ah.”

Guardian nojasi kyynärpäillään pöytää vasten ja tutki karttaa intensiivisesti.
“Mikä on etelän tilanne? Jos kierrämme Veljeskunnan saaren kaukaa, pääsemmekö hakemaan tarvikkeita mantereelta?”

“Ehdotimme asiaa Eteläiset Mantereen Kauppaliittoutumalle, mutta sellaisen merimatkan kustannukset olisivat nousseet naurettaviksi. Tavaran tuominen etelästä ei ole helppoa, sillä merenkulku on kaiken lisäksi epävakaata. Homma tietenkin onnistuisi ilmakautta, mutta se tekisi hallaa puolustukselle ja herättäisi varmaan vihulaisen huomion ennen pitkää. Laivakauppiaat vetävät etelän reiteistä kovaa taksaa, eikä Eteläisen Mantereen tullit auta asiaa yhtään. He pitävät meistä paljon vähemmän kun pohjoisen mantereen pojat”, Tongu vastasi ja naytti seinällä olevaan, suuremman mittakaavat karttaan piirretyjä reittejä.

“Etelän tyypit ovat outoja”, kättään kantositeessä pitävä Ontor sanoi, “niistä ei osaa edes sanoa, mitä heimoa edustavat.”
“Jaa, taitaapa asua tälläkin saarella monenmoista kulkijaa”, Ternok mietti ja raapi leukaansa, “Vaan samalla puolella sitä taidetaan olla kaikki.”

“Eli lopulta olemme omillamme”, Guardian sanoi. “Sepä miellyttävää.”
“Entä juuri Nui-Koro ja etelän kylät?” Suga ehdotti. “Näillä alueilla on kuitenkin aika paljon maataloutta. Eiköhän siitä löydy leipää itse kunkin pussiin tarpeeksi.”

“Mitä pidemmälle miehitys menee, sitä enemmän Nui-Koro ja etelän kylät alkavat pikemminkin olemaan riippuvaisia meistä”, Guardian sanoi. “Ja yhä harvempi haluaa olla tekemissäkään tämän sodan kanssa. Ennemmin tai myöhemmin heidän täytyy kuitenkin valita puolensa.”

“Nui-Koro on kaukana, ja epäilemättä välillämme on jo joitakin pataljoonia tai miksi niitä nyt kutsutaankaan”, Tongu sanoi, “Eversti tietää. Mitä Etelän kyliin tulee, niihin pääsemme vielä melko helposti maatakin pitkin, mutta varsinkaan nyt syksyn tullen heilläkään ei ole liikaa ylituotantoa. Ruki-Korolaiset väittävät, että torakoiden laivat karkoittavat kalasaalit, enkä menisi väittämään niille vastaan kala-asioista.”

“Eivätkä kaikki kylät ole koskaan halunnet olla liikaa Klaanin alaisuudessa”, Tehmut lisäsi, “Olen asunut nuorempana niillä seuduilla, ja olen aika varma, etteivät ne pitäisi ajatuksesta, että saavat omaa leipäänsä vain kortilla.”

“Vaikeat ajat vaativat vaikeita tekoja”, Guardian sanoi. “En usko, että Nui-Koron pormestarikaan väittäisi vastaan. Meidän on joka tapauksessa verkostoiduttava ulkopuolisten kylien kanssa jotenkin. Tarvitsemme kaiken avun, jonka saamme.”

“Verkostot”, Iniko sanoi. Tämä oli ensimmäinen asia, mitä toa oli sanonut kokouksen aikana. “En tiedä, kuinka kaukaa haettu ajatus tämä on, mutta… entä jos veisimme homman maan alle?”

Pöytää ympäröivä väki tuijotti Inikoa hiljaa.
“Siellä me olemme joka tapauksessa, jos torakat saavat haluamansa”, Gee sanoi. “Tarkenna, hyvä mies.”

“Vesitiet, puhdas mahdottomuus”, Iniko vastasi. “Rautaviiksi ja sen pikku kaverit pistävät veneemme pinnan alle, jos emme ole tosi varovaisia. Ilmateitse olemme taas tosi hyviä, mutta onko meillä tarpeeksi aluksia muuhun kuin puolustukseen? Mutta miettikää. Maan alla.”

“Sielläkin kyllä odottaa torakoita”, Suga huomioi.
“Nazorakien metrojääkärit ovat vielä aika tuore siipi”, Guardian sanoi. “Kouluttamattomia. Laitteistoltaan vielä lapsenkengissä. Eivätkä skakditkaan pahemmin välitä maan alla toimimisesta. Jatka vain, Iniko.”
“Ortonit. Ortonit ja niiden tunneliverkosto. Se… mikä se oli. Ma Wet. Eikö sen ole huhuttu kulkevan jopa valtamerien ali?”

Kokouksen osallistujat tuijottivat toisiaan hetken hiljaisuudessa.
“Iniko”, Guardian sanoi ääni vakavana.

“Herra admin?” Toa vastasi.

“Voisin suudella sinua”, Gee sanoi virnistäen.

“Ai”, Iniko sanoi silmät pyöreänä. “Kiva.”

“Mainiota! Tiesin, että pääsimme johonkin. Minulla on ehkä tunneliverkoista kartta jossain, mutta se on hyvin vanha ja luultavasti epätarkka. Mitenköhän on, miten tietoisia muut kylät ovat Ma Wetistä?” Tongu mietti ja avasi suuren vetolaatikon pöydän kupeesta. Sisällä oli rullia, joiden patinoituneisiin kuparilaattoihin oli merkattu Matoran-kirjaimilla kuluneita tekstejä. Hetken penkomisen jälkeen jätti nosti pöydälle kahdella rullalla olevat käärön, teki pöydälle tilaa ja levitti sen siihen. Paperi oli haalistunut, mutta saaren päälle oli piirreetty teitä, joita ei varmasti nähnyt vakoilulentokoneista.

“Tuo kartta on ikivanha”, Tehmut sanoi, “uudempia kyliä ei ole merkitty lainkaan. Tuolla on Nui-Koro, ja tuo mökki kuvaa ilmeisesti Klaania. Pääväylä menee -tai meni- hyvin lähellä Kummitusten suota. Mielenkiintoista.”

“En käyttäisi tuota karttaa”, Guardian sanoi nousten tuoliltaan. Hän otti kartan käteensä ja tiiraili sitä tarkemmin. “Se ei oikein vastaa nykypäivää. Tämä on Klaanin vanha sijainti. Olemme tästä pisteestä kuusi kilometriä kaakkoon.”

“Vanha kunnon puulinnake”, Suga sanoi uppoutuen nostalgiaan. “Ne ne vasta olivat aikoja.”

“Joo, vähemmän rasistihyönteisiä ja nelikätisiä tappajakyklooppeja”, Guardian heitti. Hänen katseensa siirtyi Keetonguun. “Ei pahalla.”
Termin “tappajakyklooppi” ironia Guardianin suussa selvisi hänelle itselleenkin aivan liian myöhään.

“Minä pärjään kahdella, kiitos vaan”, Tongu sanoi ja virnisti, “Ja ehkä saamme Ortoneilta paremman kartan, jos joku on heihen yhteydessä. Minä en ole kuullut paljoakaan koko kansasta tai heidän periaatteistaan, mutta eivät vaikuta torakoiden ykkösystäviltä.”

“Torakoiden ystäviin kuuluvat kaikki lajit, jotka ovat nazorakeja”, Guardian vastasi. “On aivan toinen kysymys, suostuvatko ortonit taistoon torakoita vastaan.”
“Ennemmin tai myöhemminhän heidän on pakko”, Toa Summerganon sanoi jämerästi. “Jos nazorakien vihollisiin kuuluu kaikki elävä ja ei-nazorak, kaikki saarella asuvat ovat vaarassa!”

“Enemmänkin diplomatiakysymys”, sininen skakdi sanoi. Diplomatiasta oli muodostunut viime vuosina kirosana.
Muut pöytää ympäröivät jäivät odottamaan selitystä adminilta.
“Ortonit eivät koe kuuluvansa samaan lajiin kuin matoranit. En puhuisi helposti taivuteltavasta sakista.”
“Ah. Minä rakastan politiikka“, Tongu totesi ja pyöritteli silmäänsä.

“Siltikin voisimme yrittää ottaa käyttöön joitakin tunneleista”, Troopperi sanoi, “Joukkovoima ei ole koskaan ollut puolellamme, mutta kapeita tunneleita olisi elementtivoimin helppo puolustaa, olisi vastassa sitten torakoita tai muita, ketkä eivät… ole puolellamme.”

“Minusta on surullista, että kaikki diplomatiamme käydään nykyään sarjatuliohjusten välityksellä”, Tehmut totesi ja jatkoi, “Mutta niitä sentään riittä. Saimme kaksinkertaistettua cordak-tykistöt sillä aikaa, kun te seikkailitte pohjoisessa. Cordakit eivät tunnu olevan valtaväen suosiossa, mutta tiedä sitten olisiko nekin rahat pitänyt käyttää elintarviketilanteen parantamiseen.”

“Muut suosivat taika-aseita ja hokkuspokkuksia”, Ternok lisäsi, “Eivät ymmärrä vanhan kunnon mekaniikan ja mustaruudin päälle. Ei sillä, kyllä Vartija-kivääri tuntuu aika raudanlujalta vehkeeltä, siinä voin tulla vastaan”, hän nyökkäsi Gurtulle.

“Toisaalta taas…” Guardian mietti puoliääneen. “Se, että ortonien johto ei välttämättä lämpene matoran-liittolaisille ei välttämättä niinsanotusti tapa meitä kehtoon.”

“… mikä on kehto?” Ternok kysyi hölmistyneenä.
Gee heilautti kättään yrittäen sysätä epämääräisen keskustelunaloituksen maton alle.
“Unohda. Kielikuva kuulosti nätiltä.”
“Öh, selventäisittekö silti, herra eversti?”
“No, aika pieni osa esimiehistänne on matoraneja ja Toia, ihan näin esimerkkinä…”

Inikon päässä näytti jälleen välähtävän. “Herra admin, tarkoitatteko, että keräisimme jonkinlaisen joukkion muita kuin matoran-sukuisia… neuvottelemaan ortonien kanssa tunnelien käytöstä?”
Guardian läimäisi Inikoa kädellään selkään ja hymyili koko hammasrivillään. Klaanilaistoan katse muuttui kuin klapilla päähän lyödyksi. Hän ehti kahden sekunnin ajan kehitellä päässään useamman teorian siitä, miksi oli onnistunut ansaitsemaan itselleen fyysistä kuritusta. Geen seuraava kommentti kuitenkin rikkoi kaikki teoriat.

“Kuunnelkaa tätä miestä, hänellä on visioita”, Guardian naurahti. “Ylentäkää joku tämä heppu!”
“Eikö se olisi tavallaan sinun velvollisuutesi”, Keetongu kysyi varsin jäätävällä äänellä.
“Vaiti.”

“Hmm, no, se ei kuulosta hommalta Laivastolle, sillä täällä on töissä vain matoraneja”, Tongu mietti, “Lähinnä, ja minulla riittää hommaa täällä. Mutta kummia kavereita meiltä löytyy oikealta ja vasemmalta, se tuskin on ongelma… Selakhiaani-Same tuskin tuntuu parhaalta ystävältä lähentymiseen, ja pahojen skakdien olemassaolo tekisi hallaa teikäläisten lähetystöille… Snowie olisi tietty paras vaihtoehto tälläiseen, mutta eipä ole lumi-ukkoa näkynyt vähään aikaan.”

“Snowman vetää aina sitä hintelää Toaa mukanaan, ja se sotisi kyllä alkuperäistä ideaa vastaan”, Ontor pisti väliin. “Ketäs muita meillä on: Visokki,”, (Tongu irvisti huonosti peitellysti), “Daxbros-Peikko, Gahu, Monarth, se luihunnäköinen aristokraatti Taimer… ketä näitä nyt on, ei täällä putkien välissä ahertelu kovin sosiaalista ole.”

“Te olette vain matoraneja, mutta eihän se tietenkään estä Laivastoa suojaamasta operaatiota?” Guardian sanoi.
“Mu-mu-mutta…” Ontor änkytti, “Eversti hyvä, nyt puhutaan maanalaisesta toiminnasta! Emmehän me ymmärrä kuin siipien ja suihkumoottorien päälle…”

“Eikös tuo ole vain haaste teikäläisille?” Suga uhmasi hymyillen. “Jestas sentään, kun joku saa Tahtorakin kokoisen kapistuksen lentämään, ei pari kaivuria luulisi olevan vaikea operaatio.”

“Hei, tehän olette sentään Onu-Matoraneja”, Iniko sanoi ja virnisti Matoralaiselle. Toan musta Miru oli ideaali päähine virnistämiseen.

“Onhan meillä näitä Ussal-kävelijöitä”, Tongu sanoi, “Käyttimme kerran yhtä, kun etsimme Manua. Suga taitaa muistaakkin. Vihollisen skakdiapinat kuitenkin tekivät siitä romua ja projekti tyssäsi. Mutta olen kyllä miettinyt jotain samankaltaista mutta kestävämpää. Saimme paljon raaka-ainetta kun upotimme sen Torakoiden ilmaparsan mereen, ja se pelti kestää kovempaakin Zamor-tulitusta. Mutta hommia on muitakin, ja vanha konsempi tarvitsee muutoksia, ennen kuin sillä voi kaivautua paremmin… Ussalin saksethan muistuttavat kauhoja, niillä voisi kaivaa… Hydrauliikalla liike olisi vakaa, kunhan vain saisimme liikeradat oikeiksi… G, voisitko lainata Nöpöä, voisimme pistää sen hiekkalaatikkoon, piilottaa sinne vähän muonaa ja katsoa, miten se kaivautuu, ehkäpä napata liikeradat filmille…” Tongu luonnosteli ilmaan miettiessään ääneen.

“No nyt alkaa kuulostaa meidän hommalta”, Ontor sanoi ja hymyili.

“Jos osamme sodassa leviää muillekkin alueille kuin ilmapuolustukseen, meillä on aivan liian vähän väkeä”, Tehmut tuumi, “Vaikka olemmekin rekrytoineet paljon lisää Matoralaisia viime aikoina. Tuntuu siltä, että vihollisella riittää joukkoja vaikka muille jakaa.”

“Niillä on siellä pesänsä perukoilla yksi iso mörkö, joka muljauttelee pentujaan jatkuvasti”, keltainen jätti sanoi Tehmutille, “Suga muistaa tämänkin siitä hyödyttömästä tehtävästä, jolle Manu veidät veti. Sentään päästiin sieltä hengissä emmekä hengistämme. Toivottovasti tuuri jatkuu vielä.”

“Taisimme silloin saada kaikki osaksemme Matoron onnea ja harppuuna”, Suga vastasi hymyillen.

Guardian huokaisi ja katseli vaivaantuneesti kattoon. “Okei. Voimasuhteemme. Haluatteko ruusuilla koristellun totuuden vai totuuden?”
“Totuuden”, Tongu sanoi jämerästi. Matoranit nyökkäilivät epävarmoina, Toat vähän rohkeamman näköisinä.
“Meitä on vähän”, Guardian sanoi nousten tuoliltaan. “Torakoiden määrääkin on itsessään mahdoton arvioida, ja Gaggulabion armeija on siihen päälle rapeat nelisensataa sotilasta. Zyglakit ovat hajautuneet niin pieniksi leireiksi, että tarkkoja arvioita ei ole. Vähemmän niitä on kuin skakdeja, mutta yksikin Zyglak voi olla liikaa.”

“Mihin tämä pistää meidät?” Suga kysyi sormet ristissä.
“Ahtaalle”, Gee vastasi. “Onneksi näiden liittoumalle täytyy olla syy. Torakat eivät kokeneet pärjäävänsä meille yksinään. Jos se yhtään lohduttaa, niin satoja tuhansia niitä ei sentään varmaan ole. Ne olisivat jyränneet meidät jo itse.”

Guardian tarttui yhteen karttakepeistä ja osoitti sillä Klaanin kartan pohjoispuolella olevia nazorak-nappuloita.
“Allianssin strategia on alusta asti ollut saaren täysimittainen miehitys. Se oli selvää. Ne toivat pesänsä ja kenttätukikohtansa jonnekin pohjoiseen. Ne hivuttautuvat vähitellen etelää kohti, vallaten pohjoisen vaikeakulkuisia paikkoja altaan. Ne haluavat lukita meidät linnakkeeseemme.”

“Käy järkeen”, Tongu sanoi. “Rannikko ei ole hauskin mahdollinen paikka puolustautua niitä vastaan, ja suurin osa niiden tuhovoimasta tulee siitä oopperatalopaatista.”

“Aivan”, Gee vastasi. “Lisäksi suora hyökkäys etelästä olisi antanut meille mahdollisuuden piiloutua metsiin tai vuorelle. Ne ovat marssineet tietoisen verkkaisesti pohjoisesta meitä kohti. Ne tietävät, että me tiedämme, että ne ovat tulossa.”

“Mutta tietävätkö ne, että me tiedämme, että he tietävät, että me tiedämme?” Ternok kysyi.

“Uskon niin”, Gurttu vastasi.

“Se oli retorinen kysymys, eversti.”

Gee nojasi karttakepillään vasten karttaa.
“Se on osa show’ta. Ne eivät koskaan halunneetkaan tehdä tätä nopeasti. Ne tietävät, että viivyttely on osa pelotevaikutusta. Ja pojat, siinä ne ovat onnistuneetkin.”

“Jaa-a, ei tässä armeijaksikaan voi muuttua”, Tongu vastasi, “Mutta henkeä on pidettävä yllä. Ämkoon menetys on raskas isku, ja vaikkein ole lainkaan perillä sen syvemmistä vaikutuksista, se on ajanut mielialan kellarin kattoa alemmaksi. Torakanketaleet ampuvat muillakin kuin zamoreilla. Meidän on pidettävä henkeä yllä.”

“Vanhanaikaiseksi menee, ja sehän sopii meille”, Ontor virnisti, “Palopuheita, paraateja ja näytöksiä. Meidän pitää saada kansa tajuamaan tilanteen vakavuuden lisäksi se, että asialle voi tehdä jotain, ja eteenkin se, että me piru vie teemme!”

“Allianssi on muaka, ja me olemme hyönteinen”, Guardian sanoi. “Mutta pitääkö hyönteinen linjoja, kun muaka tunkeutuu sen reviirille? Ei. Emme voi puolustautua raakaa voimaa vastaan.”

“Tarkoitat, että meidän täytyy pistää”, Suga sanoi. “Iskeä sinne, minne ne eivät näe.”
Guardian näytti peukkua ja laski karttakepin pöydälle.
“Bingo. Meillä on rautalinnut. Meillä on veljeskunta. Emme voi ottaa Liigan koko voimaa vastaan, mutta voimme olla tosi, tosi, tosi, tosi penteleen ärsyttäviä vastustajia niille.”

“Minä olen kuullut tästä! Sitä kutsutaan mottotaktiikaksi, mutta unohdan aina, mikä se motto oli”, Ontor sanoi innostuneena.

“Se on motti eikä motto, ystävä hyvä”, Tongu korjasi, “Ja niin, tosiaan. Muistatteko sen pikahyökkäyksen, jolloin upotimme erään torakoiden rahtilaivan rannikolta? Semmoisilla voisimme pärjätä, kunhan saisimme vakoilun kuntoon ja kartoitettua tarkemmin vainolaisten asemia.”

“Ne tietävät meistä enemmän kuin me niistä”, Guardian sanoi ja otti askeleita ovea ja siellä odottavaa aseistustaan kohti. “Ehkä asian on aika muuttua.”

“Niin, varmaankin näin”, Tongu vastasi, “Ainakin tämä oli valaiseva tilaisuus. Mietimme asiaa ja katsomme, mitä saamme aikaan. Onneksi meillä on vielä hetki hengähtää tässä auringonlaskussa ennen todellista töminää.”

“Minä olen ainakin valmis pistämään ranttaliksi”, Ternok sanoi ja hyppäsi nojatuolistaan, “Antakaa minulle Lohrak-hävittäjä ja pataljoona torakoita ja saari jolla mellestää, niin teen varmasti voittoa!”

“Asenne kohdillaa”, Troopperi sanoi, ja Toan nousivat ja kävelivät Guartsun perään. Väki hyvästeli toisensa. Suuri puuovi sulkeutui hiljaa. Tongu katsoi mahonkipöytää ja sillä olevia nappuloita.

“Jaa-aa, hammasratas sinne tänne ja öljyä väliin… Ehkä tämä sota ei olekaan vielä tässä.”