Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Rakennemuutos

Maatila lähellä klaania

Hai oli väsynyt. Hän oli juuri palannut lomamatkaltaan.
Hän asteli, askel askeleelta lähemmäs kotiaan. Hän omisti maatilan Bio-Klaanin lähistöllä.
“Pitänee käydä moikkaamassa klaanilaisia” -Hai pohti.

Hän asteli ajatuksissaan kotiportilleen. Hai nosti päätänsä. Talo oli
raunioina. Porkkanapenkki oli myllätty sekaisin. Vaikka Hai oli sinivalkoinen
veden ja jään toa, hänestä tuli sinä hetkenä punainen.
Paikalla alkoi hiljainen lumisade, ja pian tontilla oli käynnissä pieni lumimyrsky. Hai oli
raivoissaan. Ja surullinen.

Hain poskella valui kyynel. Jos biomekaaninen olento yleensä voisikaan itkeä,
etenkään kyyneliä. Kertoja on laiska, eikä jaksa pohtia, mitä Toa
voisi itkeä. Mutta sanotaan että kyyneliä.

Hai murskasi talon rauniot painevedellä. Haios, hänen elementaalia vahvistava
kanohinsa alkoi taas toimia. Hän oletti että pihamaalle aiheutuisi pieni tulva,
mutta vesi valui pois talon jäänteiden kanssa.

Hai asteli lähemmäs paikkaa, jossa talo oli ollut. Perustuksien kohdalla ammotti
valtava kolo. Se oli kyllin suuri kuljettavaksi. Vaikka Hai oli pitkä, hän joutui vain vähän
kallistamaan päätään mahtuakseen kulkemaan tunnelissa. Hän palasi matkalaukulleen.
Hän kaivoi laukusta Craon 3000 Classic-pitkämiekan. Sitten hän hyppäsi koloon.

Hän päätti liikkua hiljaa. Hän ei tiennyt, mitä vastassa oli. Hiljaisuus oli aavemainen.
Käytävässä kuului vain hiljaista naksutusta jostain kaukaa. Yhtäkkiä, erään mutkan takaa
hyppäsi esiin jonkinlainen rahiolento. Hai ei miettinyt asiaa lainkaan, vaan halkaisi
sen suoralla lyönnillä. Hai oli hyvä halkaisemaan asioita.

Hän oli nähnyt tarpeeksi. Hai putsasi raadon erääseen koloon. Toivon
mukaan yksikään niistä ei huomaisi. Hai lähti
takaisin. Hänellä olisi asiaa klaaniin.

Hän asteli klaania kohti. Enää yksi kukkula esti näkyvyyden sinne. Kun
hän näki klaanin, hän mykistyi. Osa linnakkeesta oli raunioina.
Hai asteli sisään ja joutui heti turvatarkastukseen. Hetken päästä hän pääsi sisään,
ja suunnisti muistin perusteella kahvioon. Siellä oli hieman hiljaista
monilla oli vammoja. Hai tiedusteli asiasta, ja sai vastauksen. Klaaniin
oli hyökätty, Nazorakit vilistivät maan alla ja Klaani oli sotatilassa.
“Veikkaan, että kohtasin nazorakeja…” -Hai pohti. Hän alkoi miettiä omaa
kosto- ja sotasuunnitelmaansa…

Pommitorakat: Ensimmäinen näytös

Paksun metallilevyn suojissa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

1308 erehtyi räpäyttämään silmiään hetkeksi, havahtuen pian takaisin seuraamaan pommiaan. Hänen kaksi perin tylsistynyttä kolleegaansa viettivät aikaansa juttelemalla kiville.

Guechexin iskuryhmä

Klaanin saari, luola

Guechex katsoi iskuryhmäläisiään, jotka kaikki pakkasivat viimeisiä kamppeita reppuihinsa. Zyglakit olivat varustautuneet kevyesti mutta tehokkaasti. Tehtävän luonne ei sallinut äänekkäitä tai liian raskaita aseita tai apuvälineitä, oli liikuttava nopeasti, tehtävä johtoportaasta mahdollisimman tehokkaasti selvää ja poistuttava paikalta.

Guechex ei ollut ainoastaan karismaattinen johtaja, vaan myös hyvä sotastrategi, eikä määrällisesti ylivoimainenkaan vastustaja ollut hänen laskuissaan mahdoton tehtävä. Se oli vain haaste, joka vaati uuden lähestymistavan. Klaanin poikki liikuttaisiin ripeästi ja äänettömästi, yli kymmen Zyglakin joukkio repisi yllätetyn vastarinnan helposti kappaleiksi.

Mutta vaikka Klaanin johtajien luokse päästäisiinkiin nopeasti, oli valmistauduttava äärimmäisen kovaan taisteluun. Pelkkä Tawa oli paikalla Bio-Klaanin legendaarisesta johtajanelikosta, sikäli kun huhuihin oli luottaminen. Guechex oli tästä kiitollinen, ei ainoastaan pienemmän vihollismäärän vuoksi, sekin oli helpottava tieto, että he kohtaisivat Toan. Zyglakien luonnollinen immuniteetti elementaalihyökkäyksiä vastaan olisi iso valttikortti, eikä taitavinkaan Toa mahtaisi yli kymmenelle Zyglak-sotilaalle.

”Gue?” kuului ääni Guechexin selän takaa. Hän kääntyi ympäri, ja näki edessään hyvin hintelärakenteisen naaraspuoleisen Zyglakin.
”Mei? Mitä sinä täällä? Tiedät hyvin, ettet saisi-”

Guechexin lause kuitenkin jäi kesken, kun pienempi ja tummemmanpunainen Zyglak halasi häntä.
”Gue, en tahdo että lähdet!” Meiksi kutsuttu lisko sanoi yllättäen pitäen pitäen käsivarsiaan tukevasti Zyglak-ryhmän johtajassa.
”Mei, minä…”
”Minä vain tiedän, että tämä ei pääty hyvin. Minä aavistan niin.”
”Mei, kaikki hyvin,” Guechex sanoi rauhoittavaan äänensävyn, ja pienempi Zyglak irrotti otteensa. ”Minun täytyy tehdä tämä. Zyglakien täytyy tehdä tämä. On tä-”
”Zyglakien täytyy tehdä sitä ja Zyglakien täytyy tehdä tätä, mutta entä perheemme? Entä Alinnel? Entä minä?”
”Minä… Sinä… Mei, sinä tiedät, että sinä ja Ali olette minulle tärkeämpiä kuin kukaan muu.”
”Miksi sitten lähdet?”
”Mutta… Äh, Alinnel, tule tänne.”

Musta, parhaillaan hajotuskeihäällä ilmaa keskittyneesti huitova musta naaras-Zyglak keskeytti toimensa ja kääntyi katsomaan puhuttelijaansa. Alinnel käveli kohti kaksikkoa.
”Mei, sinä olet niin nuori… Zyglakit ja perhe ovat yhtä ja samaa.” Mustan liskon matala ääni oli rauhallinen.

Mei käänsi katseensa Guechexista Allinneliin, muttei vastannut mitään. Musta Zyglak jatkoi puhettaan.
”Jonain päivänä ymmärrät.”
Hän laski kätensä äidillisesti Mein olkapäille, ja katsoi tätä silmiin. Sitten Alinnel lääntyi kohti Guechexiä ja tarttui tätä käsistä.
”Ymmärrät varmaan, että meidän on viivästytettävä operaation alkua. Mei täytyy lähettää takaisin muiden luo.”
”Totta kai, rakas, totta kai. Odota kun kerron miehille. Yritä sinä saada tyttö uskomaan, ettei hän voi hiipiä leiristä meidän mukaamme.”

Abzumon mahtipontinen laiva

Jotain voisi tapahtua, Harmaa Aine tuumi.

Pieni mökki luodolla

Onneksi mitään ei tapahdu, Kapher myhäili mielessään.

Ko-Huna-Koro

Make, Kepe ja Snowie seisoivat miltei lantioon ulottuvassa nietoksessa kylän suurimman mökin ulkopuolella. Öinen myrsky oli jättänyt jälkensä, ja nyt paikalliset Matoralaiset hyvästeltyään klaanilaiset huomasivat matkansa kohti saaren sisäosia jatkuvan sangen kahlaushenkisissä tunnelmissa. Lisäksi Make hytisi kylmästä.
“Eh, tarvitsisitko jotain lämmikettä?” Kepe huolesteli toverinsa puolesta.
“Onhan täällä aika viluisaa,” Make vastasi. “Se, että aurinko paistaa ei riitä tulen olennolle näissä korkeuksissa.”
“Onkohan minulla mitään ylimääräistä,” Kepe mutisi tonkiessaan reppuaan.
Snowie kuitenkin jo iloisesti hymyillen ojensi paksun, laukustaan kaivamansa kaavun kiitokseksi nyökkäävälle Makelle.

Kepe oli jo aloittamassa kävelyn, mutta pysähtyi sitten kesken ensimmäisen askeleensa.
“Hetkinen, eikö tuo kaapu ollut minun?”
“Oli.”
“Se oli sinun laukussasi.”
“Jepulis.”
“Jonka sinä pakkasit huoneessasi?”
“Näin juuri.”
“Eh?”
“Eh.”
“…”
“…”

Kolme klaanilaista lähtivät talsimaan/kaivautumaan halki puhtaana kiiltelevien nietosten.

Deltan temppeli 45: Matoroa rumisgonelaiseen tapaan

NimdatemppeliOMGTUKSUWTFLOL

“Mitä hittoa. Kuka. Miksi. Mitä. Kuka. Hipit. Saakeli. BBQ”, Notfun sopersi.

“BBQ? Mikä on BBQ?”, Jardirt kysyi maassa makaavalta kapteenilta.

“En tiedä. Jotakin. Ehkä. Monta minua.”, Notfun soperteli.

“…”

“Joo. Kuitenkin. Äks. Ota Matoron ruumis mukaan. Vaikka. Saamme siitä makoisat paistit illaksi, tai hyvällä tuurilla poika on vain menettänyt tajuntansa. Huomaatte varmaan myös, että täällä nousee vesi, joten jos vaikka juostaisiin tuota.. Ylöspäin”, Notfun komensi.

Piraattimatoranjoukko ja Äksä jolla oli kuollut Matoro olallaan juoksivat ylös Notfunin avaamaa reittiä. Valonkajo näkyi, mutta vesi tuli perässä kovaa vauhtia. Heidän pitäisi olla nopeita. Hyvin nopeita. Ihan hiton nopeita vallan.
Muuten he kuolisivat, ja kivikäytävään hukkuminen ei olisi mukavin mahdollinen kuolintapa.

Deltan temppeli 44: Itroz esittäytyy

Tuntematon

Kaikki oli valkoista.

“Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana…”

“Mmmitäh?”

“Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin.”

“… sinähän olet se olento naamiostani?”

“Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi.”

“E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?”

“Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja.”

“Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?”

“Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla:
Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman… ruumiiksi?”

“Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti.”

“No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?”

Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään.
Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.

“Ei”, hän sanoi.

“Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!”

“Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen.”

Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.

Nimdan temppeli
Pyhä kammio

“Se aukeaa!”
“Vetäkää!”

Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.

Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.

Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.

“Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!” kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.

“Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita”, matoran selitti rauhallisesti.

“Tappakaa ne”, hän jatkoi.

“EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!” Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.

“… ei Nimdaa?” munkki sanoi tyrmistyneenä.

“Ei Nimdaa?”, muut munkit toistivat.

KRA-KAM

Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.

Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.

Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.

Makuta Nui

Tuntematon sijainti

”Ei riitä, Kernok, että me lähetämme ne pirulliset olennot kadotukseen, vaan heidät täytyy…”
Kernok odotteli. Hän halusi kuulla.
”… heidät täytyy uhrata Atheonille.”
”Mitä…?” Kernok voihkaisi. Bartax nyökytteli hänelle päätään.
”Näin asia valitettavasti on.”
”En saata uskoa…” Kernok sanoi. ”Eivät he niin pahoilta vaikuta.”
”Voi, kyllä he ovat”, Bartax tuhahti. ”Etkö muista, mitä Gunein väelle tapahtui. Heidän sirunsa vietiin. Ja muistatko, mitä tapahtui meidän saaremme sirulle. Sekin katosi mystisesti!”
”Mutta eikö se ollut alun perinkin…”
”Vaiti, Kernok. Ath rakastaa meitä ja oikeuttaa meidät tekemään mitä hirveimpiä tekoja, jotta pyhä Nimda saataisiin jälleen kokonaiseksi.”
”Mutta Atheonhan on hänen täysi vastakohtansa!”
”Voi, Kernok, etkö ole ikinä ajatellut”, Bartax sanoi, ”mitä varten Atheon on olemassa?”
”Min䅔
”Niin, Kernok. Atheon rankaisee kaikkia niitä, jotka yrittävät tehdä meille pahaa. Tai Nimdalle.”
Kernok hytisi. Isä Bartax otti viittansa ja laittoi sen toisen Matoranin hartioille.
”Nyt, Kernok”, hän sanoi hellästi, ”mene lepäämään. Tämä päivä on ollut rankka, emmekä me halua, että sinä menetät sisäisen tasapainosi.”
”Kyllä, isä. Teen, kuten haluatte.”
”Hienoa, veli. Menkää siis.”
Kernok meni, ja Bartax jäi yksin pimeään huoneeseen. Huoneen ainoa valonlähde oli vihreä lamppu, joka hohti myrkyllisen väristä valoaan.
Voi. Gunei. Mikä kauhu. Eikö se lopu. Murhaajia. Pian ne saavat kuolla. Niin. Pian. Aivan pian. Ne tulevat. Ne näkevät kaiken. Nimda.
Bartax tärisi hetken itsekseen.
Elämäni… vain, koska halusin Nimdan pelastuvan. Te otitte uhrini vastaan. Minä maksan takaisin. Ath, suojele minua. Anna minulle voimaa pelastaa sinuun uskovat äläkä anna Atheonin viedä meitä. Tuomitse pirulliset pakanat, jotka varastavat sinun omasi. Pelasta meidät.

Domek the light one

Tuntematon

Meren alla, sakean veden sisällä jokin häiritsi kalaparvien ja useiden muiden merenelävien rutiinia. Keltainen, metallialus sukelsi synkän vesimassan läpi. Sen valokeilat skannasivat ympäristöä ja sen jokaista yksityiskohtaa.
Aluksen sisällä oli heikko, mutta tarpeeksi selkeyttävä valaistus. Ulkonäöstä huolimatta alus oli yllättävän tilava, jossa jopa kolme ihmistä riveittäin voisivat marssia käytävissä ilman mitään ongelmaa. Luotaimen piipitys ja moottoreiden kalskeet olivat ainoita ääniä mitkä kaikuivat koko aluksen sisällä

Mikään elävä olento ei liikkunut.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme saapumassa Nynrahiin noin alle tunnin päästä”, yksi aluksen Feterroista ilmoitti.

”Hienoa”, Zorak vastasi. Mustaan pukeutunut Skakdi istui komentosillalla mitään tekemättömästi. ”Aloittakaa aluksen nousu pintaan päin”

Koneiden kalskeet kuuluivat kovemmin sukellusveneen läpi. Vesi muuttui kirkkaammaksi komentosillan lasien takana eivätkä aluksen himmeä valaistus ollut enää sen ainoa valonlähde. Zorak ei malttanut odottaa klaanilaisten tai heidän raatojen tapaamisen henkilökohtaisesti. Mutta kesken Skakdin mietiskelyn, yksi Feterroista saapui hänen viereen ja ilmoitti vähemmän kuin tyydyttävän viestin.

”Tiedotus: Mestari Z.M.A, menetimme juuri yhteyden malli 2.5 yksikkö 4:än”
Zorakin omahyväinen ilme alkoi rakoilla hieman.
”Onko jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin katkaistu?” Arstein kyseli närkästyneesti mutta hillitsevästi.
”Vastaus: Kyllä Mestari Z.M.A”
”Käskekää jokainen Feterra perääntymään ja odottamaan seuraavaa käskyäni”, Zorak käski Metalliolentoa, joka lähetti heti viestin jokaiselle Nynrahin Feterroille. ”Käskekää myös jokainen Avhrak Va tiukentamaan valvontaansa.”

Juuri silloin sukellusvene nousi viimein merestä esiin. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa, mutta oli silti huomattavan kirkkaampi kuin meren alla. Tehtaiden valtaama saari näkyi horisontilla.
Zorak nousi ylös tuolistaan ja katseli saarta päin, tohkeampana kuin koskaan ja hymyili omahyväisesti itselleen.

”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme nousseet meren alta”
”Kyllä, kiitos huomautuksesta”


Tuntematon, kauan sitten

Iltataivas oli langennut entisen valoisan ja varjottoman maan ylle. Jokainen puu ja kivenlohkare olivat vain muodottomia, mustia siluetteja tummansinisen taivaan edessä.
Kaksi matkalaista kävelivät tasaisella ruohikolla. Jokainen askel märän ruohon päällä tuntui kuin se voisi herättää minkä tahansa olennon, joka lepää juuri varjojen sisällä.

Yksi matkalaisista, Valon Toa, oli vielä hieman väsynyt kun oli joutunut kävelemään koko päivän taukoamatta laaksojen ja kallioiden läpi, mutta silti seurasi toisen, lierihattuisen Toan perässä. Lierihattuinen Toa käveli väsymättömästi, mikä sai Valon Toan jatkamaan.
Mutta Valon Toan ajatukset harhailivat muualla.

”Mitä sinä oikein mietit, Loiste?” Lierihattuinen Toa kysyi, hän huomasi kuinka hänen seuralaisensa ei näyttänyt keskittyvän kävelymatkaan.
Valon Toa ei odottanut kysymystä, mutta päätti vastata siihen.
”Ajattelin vain… Ajattelin mikä tekee meistä Toia?”
Lierihattuinen Toa pysähtyi ja käänsi päänsä Valon Toan suuntaan.

”Ajattele asiaa näin”, Toa aloitti, ”päivällä taivaan valaisee auringot, jotka pitävät varjon loitolla. Mutta mitä illalla on?”

Toa osoitti taivasta kohti. Valon Toa katsoi ylös.

Yötaivasta peitti lukemattoman määrä tähtiä, jotka valaisivat pimeyden keskellä. Ne näyttivät olevan ainoa syy miksi he näkivät ylipäätänsä mitään illan aikana.

”Oletko koskaan katsonut tähtien täyttämälle iltataivaalle ja ajatellut kuinka kauniita ne ovat? Kuinka ne poistavat pelon ja epävarmuuden olon? Kuinka ne tuovat turvallisuuden ja toivon sinulle? Ja kuinka ne näyttävät kuin suojaisivat meitä pimeydestä?

Sopivasti, jokainen tähti on niin kauan olemassa kuin Toan elämä. Ja jos jokainen Toa katoasi maan päältä, maailma olisi niin paljon pimeämpi ja niin paljon synkempi. Jäljelle jäisi vain pelko ja epätoivo, jota yksikään muu valo maailmassa ei pystyisi korjaamaan.

Muista aina se, Loiste.

Muista aina mikä Toa on.”

Sanottuaan tämän, he jatkoivat matkaa.

Deltan temppeli 43: Hukkuminen

Nimdan temppeli
Nimdan kammio

“Se toinen huone”, Äks sanoi yhtäkkiä.
“Mitä?” kysyi Jardirt hämmästyneenä hiljaisuuden rikkomisesta.
“Sain päähäni … viestin”, punainen titaani jatkoi.
“Se toinen huone?” Jardirt varmisti.
“Joo- Matoro”, Xxonn tajusi ja syöksyi kammion läpi kohti sen ovean. Katon piemdyessä roikkuneet neljä nukkea eivät olleet tehneet elettäkään, ja merirosvojoukko oli päättänyt tutkia paikkaa tarkemmin. Äks syöksyi oviaukosta ja iski nyrkkinsä sen vieressä olevaan, kiviseen oveen.

Äks otti kirveensä ja iski ovea. Paksu kivi ei saanut kuin joitakin naarmuja.
Klaanilainen puri hampaitaan yhteen ja iski uudestaan.
Oven toiselta puolelta kuului huutoa ja lyöntejä.
Äks painoi nopeasti korvansa kiviovea vasten ja kuunteli.

“Avatkaa! Täällä kapteeninne! Notfun! Auttakaa! Tappajahippi!”

Äks hymähti väkisin ja huusi oven läpi “Notfun!”
“Hääh kukamitä! AVATKAA OVI!”
“Avausmekanismi on kai sillä puolella!”
“Eikä ole!”
“…”
“Matoro tarttee apua!”
“Koitamme saada oven auki”, Äks vastasi huuaten ja huusi sitten piraatteja apuun.

Nimdan temppeli
Merikammio

Metallinharmaa terä iskeytyi kevyesti paksun puuluukun ja jääkerroksen läpi. Ääri leikkasi tiensä auki kuin vettä vain. Sitten Marionetin kasvoton pää nousi aukosta.
Se veti itsensä kupolin malliseen huoneeseen sisään ja katsoi nopeasti huoneen läpi.
Ainut, minkä takana voisi olla piilossa, on suuri teleskooppi. Olennon liikettä ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin kaukoputki sortui kahteen palaan.

Matoro pudottautui katosta vähän matkan päähän nukesta.
“Hei, rumilus”, Matoro aloitti näennäisen kevyesti. Toa oli aseeton, haavoilla ja toinen ranne puuttui. Se ei näyttänyt uhkaavalta ennen kuin Matoro kuljetti ehjän kätensä selkänsä takaa.

Siinä sädehti kipinöivä pallo vaaleansinistä energiaa. Siinä oli kaikki Matorolla jäljellä ollut elementaalienergia.

Matoro ampui sen kädestään. Se ei osunut Marionettiin, vaan iskeytyi seinään tämän takana.
Sillä hetkellä koko huone peittyi valkoiseen valoon kilinän ja kohinan saattelemana. Timanttiseinä Marionetin takaa oli pettänyt iskun voimasta, ja vesimassat syöksyivät valtavalla paineella sisään. Matoro hyppäsi nopeasti luukusta alas Atheonin patsaan päälle Marionetin iskeytyessä paineen voimasta vastapäiseen timanttiseinään. Sitten vesi syöksyi valtavalla paineella luukusta Atheonin kammioon.

Notfun kuuli rusahduksen ja sitten kohinaa. Hän mietti hetken ääntä, kunens tajusi sen olleen vettä.
Pakokauhu nousi pintaan Notfunin sisällä. Jos hän ei saisi ovea auki, hän hukkuisi.
Hukkuisi maan alla. Kapteenin pitäisi upota laivansa mukana, ei näin. Tosin hän ei ollut sitä kapteenityyppiä. Hän pistäisi jonkun muun uppoamaan laivansa mukana ja hankkisi itse uuden paatin.

Kaikkea alkoi olla jo kokeiltu ovea vastaan. Se ei vain liikahtanut senttiäkään. Näytti siltä, että se olisi hitsattu umpeen.
Äks oli hakannut kaikilla voimillaan ovea kirveensä kera, ja niin olivat myös muut. Oli koitettu ampuma-aseita ja patsas-muurinmurtajaa.

Matoro oli aliarvioinut veden voiman murtaessaan lasin. Atheonin kammiossa oli jo metrin syvyinen kerros vettä, sillä uloskäynti oli kivien tukkima. Siitä pääsi vain vettä läpi.
Matoro oli alhaalla kammion pohjilla kahlamassa. Hän yritti siirtää kiviä pois uloskäynnin luota, mutta ne tuntuivat olevan liian raskaita. Vesi nousi nopeaan tahtiin ja kohina häiritsi keskittymistä. Pimeys haitatsi näköä ja vesipärkseet tuhosivat näkyvyyden yökiikarin kautta. Matoro pystyi pitämään hengitystään suhteellisen pitkään, mutta haavoittuneena ja väsyneenä toimiminen oli huomattavasti hankalampaa.

Toa haukkoi henkeään ja sukelsi jälleen. Hän yritti tarrata kiviin ja saiksin yhtä siirrettyä, mutta veden imu oli turhan voimakas. Hän joutui pian palaamaan pintaan haukkaamaan happea. Hän mietti oliko Marionetti kadonnut kuvasta kokonaan, mutta siirsi taas ajatuksensa hengissä pysymiseen. Vesi helpotti kipua hänen toisessa kädessään, mutta siitä vuosi silti verta ikävän näköisesti veteen.

Matoro huokaisi noustessaan pintaan. Vettä oli jo nelisen metriä ja katoo läheni koko ajan. Hän päätti uida vaivalloisesti Atheonin patsaan luo, ja ottikin kiinni sen ainoasta veden päällä olevasta osasta, päästä.
Hän koitti saada ajatuksiaan toimimaan, mutta kaikki oli liian sekavaa.

Toa yritti ladata käteensä elementti-energiaa, mutta huomasi käyttäneensä kaiken ylhäällä. Hän keskittyi imemään ympäristöstä kylmyyttä voimakseen, ja veden lämpötila nousi nopeasti kuumaksi. Toa keräsi saamaansa voimaa käteensä ja sukelsi. Matoro ui ovea kohti, ja ampui elementaalienergiallaan kivikkoa.

Sitten jotain liikahti hänen takanaan. Matoro tunsi poltteen ja näki miekan telvan mahansa läpi. Toan suu avautui väkisin tuskanhuutoon hänen yrittäessä pintaan, mutta miekka liikkui nopeasti ylöspäin lävistäen Matoron vartalon rintaan asti. Toan liikkumaton ruumis irtosi Marionetin miekasta kuin hidastettuna ja veri muutti veden hitaasti sameaksi.

Marionetti liikahti sivuun ja katosi näkyvistä.

Tunnelin päässä näkyy valoa

Pitkä, synkkä tunneli

Käsi

Syöksy usvan läpi

Tunneli hajoaa

Valo katoaa

Kylmää