Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Kivinen luoto

Kommentoi

Kivinen luoto ei ollut kovinkaan iso, vain muutamia neliömetrejä. Se oli ainoa vedenpinnan yläpuolinen kappale niin pitkälle kuin silmä kantoi. Meri oli rasvatyyni, ja taivaalla oli vain muutamia pilviä. Kaksi lintua oli ilmestynyt jostakin, ja ne kaartelivat luodon yläpuolella pilkkaavasti kaakattaen.

Kepe ja Snowman olivat istuskelleet saarentapaisella jo jonkin aikaa, molemmat hiljaa, mitään sanottavaa keksimättä. Kumpikin käsitteli mielessään eri keinoja päästä pois tältä kyseiseltä kiveltä. Kepe oli jo monesti tonkinut veneen sisuskaluja; moottori oli käyttökelvoton. Mäntä oli pudonnut ja nukkui kalojen kanssa merenpohjassa. Sama tilanne oli myös sytytystulpalla ja eräällä nimettömällä, mutta ilmeisen tärkeällä osalla.

Veneestä ei löytynyt mitään muuta, mikä olisi voinut toimia jonkinlaisena työntövoimanlähteenä. Oli siellä eräs Snowmanin salainen vimpain, joka ehkä olisi soveltunut tähän tarkoitukseen, mutta se olisi vaatinut veneen painon radikaalia pudottamista, eikä pehmustetuista istuimista voinut mitenkään luopua. Tai ehkä olisi voinut, mutta silti vene ei olisi ollut tarpeeksi kevyt.

He istuivat kahdella, kuin istumiseen tarkoitetulla kivellä, jotka luodolla nököttivät. Luoto oli juuri sellainen, joka oli luotu haaksirikkoutuneita ajatellen. Mitä nyt ruokailut, yöpyminen ja terveydenhuolto olivat vähän retuperällä.

Kepe teki sitä, mitä teki aina, kun hänellä oli tylsää. Hän pyrki keksimään jotain fiksua ajateltavaa ympäristöstä. Hän pani merkille, että luoto koostui kahdesta osasta. Kahden kallionpalan välissä oli aivan ohut kaistale mutaa, jossa kasvoi muutama ruohonkorsi. Snowmanin kivi oli toisella puolella tätä luonnon luomaa rajaa. Veneen keula puolestaan oli osunut pieneen, halkaisijaltaan noin metriseen lahteen. Sen reunoilla kasvoi jotain leväntapaista.

Muutama tunti aiemmin Snowman oli kokeillut, miten pitkälle veteen luodolta pystyi kävelemään. Luoto oli oikeastaan suurempi kuin mitä pinnalla oleva osa antoi kuvitella, kuin jäävuori. Snowman käveli viitisen metriä vedessä ennen kuin hänen jalkansa lipesivät kallionpinnalta ja hän tipahti äkkisyvään veteen, jonka juurimainittu syvyys jäikin mysteeriksi. Pahojen muistojen aiheuttaman epämuodollisen paniikkikohtauksen jälkeen hän onnistui hilautumaan maihin ilman sen suurempia ongelmia.

Muutaman tunnin kuluttua Kepen mieleen juolahti ajatus, eikä kovin rohkaiseva sellainen. Veneessä ei ollut ankkuria, ja se oli julmetun pieni kahden käyttää majapaikkana. Ja nyt oli laskuvesi. Mitä tapahtuisi nousuveden tullessa? Ilta alkoi jo hämärtää, ja tämä kummallisten luonnonvoimien ilmiö alkaisi vaikuttaa heidän olotilaansa epämukavasti jo parin tunnin sisällä.
“Hei”, Kepe aloitti. “Tuli tässä mieleen… me uppoamme kohta.”
“Häh?”
He päättivät, että nyt olisi korkea aika alkaa etsiä keinoa täältä poispääsyyn.

Retro

Mustalumi taistelee fasisteja vastaan

Kommentoi

Metsä lähellä Klaania

“Mitä Karzahnia Manu tekee täällä?”, Jään Toa miettii hetken. Hän tutkii tilannetta: Torakoita on toistakymmentä, mielenhallinnan alaisina muutama. Tässä tarvitaan nyt nopeaa ja tehokasta ratkaisua tuholaisongelmaan.
“Manu! Suojakilpi!”, Matoro huutaa. Hänen Energiateränsä hehkuu keltaisena. Musta hahmo ei ehtinyt miettiä, hän aktivoi suojakenttien Rahkshi- voimansa ja vajaassa sekunnissa koko metsäaukio kylpee keltaisessa valossa.
Matoro oli vapauttanut energiaräjähdyksen miekastaan, sillä seurauksella että osa torakoista oli nyt tajuttomana maassa. Valitettavasti niiden kuori oli vahvempi mitä hän oli arvioinut ja edelleen tolpillaan on vajaa kymmenen torakkaa. Ne huomasivat Jään Toan ja hyökkäävät myös hänen kimppuunsa.
Huono idea., Matoro ajattelee.

Jossain päin samaa metsää

Skakdi ottaa pienen radion ja ilmoittaa tukikohtaan nähneensä tiedustelupaikastaan valonväläyksen ja taistelua metsässä sekä kaksi Klaanilaista. Gaggulabio sai viestin. Joukko Skakdeja valmistautuu lähtöön paikalle, vaikka hänen ninjansa epäonnistuivat taannoisessa yrityksessään, tämä onnistuu.

Retro

Mysterys Nuin makuta vastaan nazorakit

Kommentoi

Klaanilinnake
Matoro käveli käytävällä. Väkeä kulki ohi. Hän tunsi itsensä hyödyttömäksi. Hän ei pystyisi täältä tekemään mitään auttaakseen ketään. Hän ei tiennyt, minne muut hänen ryhmästään olivat menneet. Hän vaelsi linnoituksen itäosiin ja istahti pehmeälle sohvalle yhdessä oleskeluhuoneessa. Hän lopulta hän nukahti.

Tunneilta tuntuneen ajan kuluttua hän heräsi. Hän haukotteli ja katsoi kelloa. Hänen olisi parasta mennä omaan huoneeseensa nukkumaan. Mutta sitten – hän näki ikkunasta ulos katsoessaan Makuta Nuin lentävän ohi. Hänen perässään lensi suuri joukko nazorakien jetpack-jääkäreitä. Matoro jäykistyi paikoilleen. Hän näki, kuinka lepakkomainen hahmo lensi kohti saaren sisäosia.

Matoro mietti ankarasti. Lopulta hän teki päätöksen.
Saatan vielä katua tätä, mutta…
Matoro avasi ikkunan ja hyppäsi ulos. Hän sattui olemaan kahdeksannessa kerroksessa. Hän pelastui luomalla jäisen laudan itselleen. Hän surffasi sillä alempien kerrosten katoilla kohti metsää, jonne Manu johdatti torakoiden laumaa. Ne saavuttivat häntä uhkaavasti. Matoro sai jalkansa maan pinnalle ja juoksi perään. Pian hän oli metsässä ja menetti näköyhteyden. Hänet valtasi epätoivo.

Hän juoksi. Lopulta hän saapuikin aukiolle, josta hän näki jotain valtaisaa: Makuta Nui taisteli kaikkien torakoiden kanssa. Matoro katsoi hetken epätoivoista sotaa. Hänen mieleensä alkoi muotoutua suunnitelma.

Retro

Jääsaari 2: Guardian – tehtävä etelässä

Kommentoi

Tuntematon saari etelässä, metsä

Guardianilla oli kylmä. Kankainen huivi hänen suunsa ja kaulansa ympärillä ei auttanut paljoa. Se oli kuitenkin parasta, mitä hänellä oli.
Guardianin hengitys oli hidasta ja raskasta ja kylmyyden takia. Siitä ei olisi haittaa jos hän ei ylipäätään olisi pyrkinyt sillä hetkellä huomaamattomuuteen.

Lumi narskui hiljaa Guardianin jalkojen alla hänen kävellessään metsän läpi. Oli ilmeisesti niin kylmää, että äänikin jäätyi.
“Lämpö”, Guardian ajatteli. “Päälle.”

Kiikarisilmän valon väri vaihtui tutusta punaisesta hieman oranssimmaksi. Guardian sulki oikean silmänsä ja pian maailma esitti itsensä sinisen, keltaisen, oranssin ja punaisen loistossa. Tämä metsä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sininen.
Joidenkin puiden sisällä oli pieniä punaisia lämpöjälkiä. Guardianin oma hengitys levisi keltaisena näkökenttään.
Jossain kauempana näkyi vähän punaista.

“Lämpö. Pois.”

Maailma oli jälleen edes suhteellisen normaali Guardianin yhden ja puolen silmän edessä. Hän yritti tihrustaa lämpöjäljen suuntaan ja näki liikettä, mutta se oli liian kaukana.

“Skanneri. Päälle.”
Guardian sulki jälleen oikean silmänsä ja kiikarin punainen valo muuttui sinertäväksi. Nyt Guardian näki kohteen. Se oli Matoranin kokoinen, mutta oli vaikea sanoa, oliko se Matoran, sillä harmaa kaapu peitti sen koko vartalon. Skanneri ei aistinut muita kohteita.
“Skanneri. Pois.”

Guardian kyyristyi puun taakse. Hän ei ollut varma, näkikö kohde hänet.
Sillä hetkellä jokin päästi piippauksen hänen ranteestaan. Se oli Kepen prototyyppiversio telekommunikaatiovälineestä.

“Ai. Hienoa, että kohde ainakin kuulee minut.”

Guardian painoi kommunikaatiolaitteen vastausnappia Skakdi-kasvoillaan ilme, joka ei viestinyt hänen olevan erityisen huvittunut.

Toisessa päässä puhui Tawa.
“Guartsu.”

“Tawa.”

Tämä ei ollut eloisin tervehdys, jonka he olivat jakaneet.
“Sinulla oli ilmeisesti jotain asiaa”, Guartsu sanoi.
“Ei, päätin muuten vain soittaa”, Tawa sanoi täysin vakavasti. “Miten loma on mennyt?”
Guartsu oli hiljaa.
Tämän seurauksena Tawakin oli hiljaa.
“On minulla jotain asiaakin”, hän sanoi. “Killjoy kuulemma lähetettiin juuri perääsi. Haittaako pieni kenttätuki?”
“Ei muuten, mutta näiden kommunikaatiovermeiden piippausta voisi varmaan vähentää”, Guartsu sanoi happamasti.
Tawa piti yhden tavaramerkkihiljaisuuksistaan ennen kuin jatkoi. “Ai miksi?”

Guartsu katseli ympärilleen hiljaisena. Kuusi huppupäistä matoranin kokoista vartijaa tähtäsi häntä keihäillä.
“Tunkeilija, tulet mukaamme”, yksi sanoi.

Tämä ei ole parhaita päiviäni.

* * *

Linnake

Jake rullaili kohti pimeyttä. Hänen katseensa oli lukittunut sen keskellä seisovaan Matoraniin.
Matoranin takana oleva varjo liikkui, vaikka se itse pysyi täysin paikallaan. Varjoissa olevat muodot tanssivat itsekseen omaa luonnonvastaista valssiaan. Jaken katse huomasi, että varjo matoranin takana alkoi kasvaa.

Tilannetajuisena miekkosena Jake päätti katsoa, löytäisikö hän tiensä ulos tästä huoneesta. Käännyttyään ympäri hän huomasi takanaan olevan vain pimeyttä. Pimeyttä, joka katsoi häneen.

Jake kääntyi katsomaan Matorania.

“…terve?” hän sanoi. Ääni tuli ulos paljon hiljaisempana kuin hän oli yrittänyt.

Matoran oli hiljaa. Se käveli Jakea kohti, mutta varjot eivät liikkuneet sen mukana. Niiden tanssi jatkui jatkumistaan.
Sitten pimeys puhui hänelle.

“Kerro minulle”, pimeys sanoi monella äänellään. “Mitä pelkäät?”
Sillä hetkellä Jake tunsi jonkin kylmän tarttuvan kyljestään kiinni. Hän tunsi, että se liikkui, mutta ei voinut olla aivan varma,
elikö se.

Jake mietti hetken ennen kuin vastasi. “Pelkään varjokäsiä, jotka tarttuvat torsooni.”
Matoranin kasvojen neutraali ilme muuttui astetta lähemmäs sadistista virnettä. Lisää käsiä syöksyi pimeydestä ja tarttui kiinni Jaken raajoista. Jalkojensa alta Jake kuuli useita ääniä. Se oli naurua. Jaken hengitys muuttui raskaammaksi. Hän olisi halunnut sulkea silmänsä tai edes katsoa poispäin varjojen tanssista, mutta hän ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään sitä.
Jake ei itsekään huomannut, että avasi suunsa ja sanoi puhtaan, valheettoman totuuden.
“Muutosta”, hän sanoi raskaan hengityksensä alta. “Pelkään muutosta. Haluan…että kaikki olisi niinkuin ennen. Että… minä olisin niinkuin ennen.”
Matoranin takana olevat varjot muodostivat hahmoa. Kesti hetki, ennen kuin Jake tajusi, että se hahmo näytti täsmälleen samalta kuin hän itse silloin ennen.
Silloin kun hänellä oli vielä jalat pyörien sijasta.
Varjo-Jake käveli häntä kohti hitaasti ja varmasti. Kun se oli aivan hänen kasvojensa edessä, se tarttui väkivaltaisesti hänen kaulaansa.
“Kuinka paljon haluat sitä, ystäväiseni?” varjo sanoi Matoranin äänellä.
Jake katsoi itseään silmiin hetken, mietiskellen. Hänen ajatuksensa olivat sekavia. Olisiko tämä sen arvoista?

Hän oli hiljaa hetken ennen kuin vastasi.
“Ei, en voisi pettää ystäviäni”, hän sanoi hermostuneena. “Voisin tehdä kaiken muun paitsi sen.”
Varjomainen Jake päästi irti hänen kaulastaan. Se katsoi oikeaa Jakea silmiin hetken anovana ennen kuin haihtui ilmaan.

Varjoissa seisovan Matoranin hymy hyytyi. Sen takana olevien varjojen tanssi vaimeni hiljaisesti.
“Ymmärrän”, Matoran sanoi. “Mutta ehkä sinun on joskus kysyttävä itseltäsi… ketkä ovat oikeita ystäviäsi.”
Sanottuaan sen Matoran hymyili kylmästi. Sillä hetkellä Jake tunsi elottomien käsien päästävän irti itsestään. Kun Jake katsoi kohti lattiaa nähdäkseen ne, oli jo liian myöhäistä. Ne olivat kadonneet.

Matoran seisoi edelleen samassa paikassa, mutta sen varjo oli tavallinen. Se kääntyi poispäin Jakesta ja lähti kävelemään nopeaa mutta painavaa askeltaan.

“Kerro minulle, jos muutat mielesi”, Matoranin ääni sanoi jostain Jaken sisältä.

Retro

Herra Ilonpilaajan uimakoulu

Kommentoi

Tuntematon saari etelässä

Kaksi biomekaanista lintua seisoivat rantakiveyksellä vatsat pullollaan. Rauha rikkoontui yllättäen, kun tyyneen rannikkoveteen tiputtautui ylilennon tehneen gukon selästä punamusta hahmo. Hahmo pärski vettä kypäränsä raoista ja kapusi rannalle. Killjoy alkoi poistamaan vettä kehostaan, lintujen tuijottaessa häntä hämmentyneen näköisenä.

“Äh! tämä ruostuu… mistä lähtien sihtini on ollut näin huono… ja mitä te oikein siinä tuijotatte? Lopettakaa tai näytän miten taitava olen siipikarjan sinkoamisesta toiseen galaksiin.”

Linnut tottelivat ja jatkoivat ruokalepoaan.

Killjoy käveli eteenpäin tutkien rantaa. Yllättäen hän äkkäsi happisäiliön lojumassa. Hän tutki sitä hetken ja nopeasti äkkäsi siitä klaanin leimoja. Killjoy oli oikealla saarella.

Retro

Venetemppu

Kommentoi

Jossain keskellä merta, Klaanista etelään

Matka oli sujunut vailla sen kummempia käänteitä jo hyvän aikaa. Alkumatkasta Snowman ja Kepe olivat keskustelleet paljonkin, ja olivat tavalliseen tapaansa eri mieltä jokseenkin kaikesta. Mutta kunnon väittely piristää aina.
Nyt he istuivat Snowmanin vanhassa veneessä vaiti, kulkien tasaisesti kohti määränpäätään. Jo pitkän aikaa horisontti oli ollut melko tyhjä, mutta nyt vastaan tuli jotain yllättävää. Valtava, valasmainen rahi nousi pintaan kivenheiton päässä kaksikon edessä.
“Snowman?” Kepe kysyi hieman huolissaan tuosta edessä olevasta, valtavasta lihamuurista.
“Ei mitään hätää” Snowman vastasi Kepeä huolestuttavaan, tuttuun, huolettomaan äänensävyyn veneen vain kiihdyttäessä elikkoa kohti. Sitten hän jatkoi: “Olen minä tämän tehnyt ennenkin.”
“Tämän?”

Snowman työnsi ohjaustankoa lujasti eteenpäin, ja veneen etuosa hörppäsi vettä. Pian koko kulkupeli oli pinnan alla, ja Snowman laittoi vauhdin maksimiinsa. Pieniä akrobaattisia vedenalaisia kierähdyksiä ja pyörimisiä myöhemmin vene nousi valaan toisella puolella pintaan.

“Oliko tuo nyt tarpeellista?” Kepe tiuskaisi Snowmanille, yhä yskien vettä. “Eikö kiertäminen olisi ollut yksinkertaisesti helpompi ratkaisu?”
“Noh” Snowman vastasi “Tuo oli ainakin paljon hauskempaa. Siitä on sitä paitsi ihan liian pitkä aika, kun olen tehnyt tuon viimeksi.”

Pian tämän jälkeen moottori rupesi pitämään huolestuttavaa ääntä, ja savua nousi kovasti.
“Snowman” Kepe aloitti “Huomaatko sinäkin tuon?”
“Juu, ei tässä ole mitään hätää. Niin kauan, kun kaikki osat ovat paikallaan, niin tämä vene kulkee.”

Pian tämän jälkeen moottorista tippui pieni pala.
Tämän jälkeen toinen.
Ja tämän jälkeen Snowmanin oli pakko pysäköidä vene pienen pienelle kallioluodolle keskellä merta.
“Tyytyväinen?” Kepe kysyi.
“Hei, sinä se muistaakseni sanoit moottorin kestävän.”
“Mutta en käskenyt tekemään veneellä turhia kikkailuja.”
“Älä jaksa.”
“Älä itse jaksa.”
“…”
“…”

Siinä he sitten istuivat, moottorivikaisen veneensä kanssa.

Retro

Jake hourailee elämän naamiosta vai Iggystä?

Kommentoi

Klaanilinnake Jake lähti kävelemään. Hän halusi palata takaisin entiselleen. Se ei kuitenkaan onnistuisi. Hän tarvitsisi Ignikansa takaisin, mutta se oli tippunut sulaan laavaan. Ainoa keino olisi löytää suuret olennot, mutta se oli turhaa. KLONK

…Kaikki pimeni.

Jake löysi itsensä oudosta huoneesta. Huoneen perällä seisoi matoran, tai ainakin jotain sen näköistä, matoranin varjo näytti oudon epäluonnolliselta…

Retro

Kaksikon ensimmäinen vastoinkäyminen

Kommentoi

Pienen pieni saari Klaanin rannikolla, luola

Oli noussut myräkkä, ja Snowman ja Kepe olivat menneet pienelle saarelle odottelemaan sen laantumista. Snowman oli hieman ahdistunut. Tähänkö tämä nyt jäi, ensimmäinen tehtävä, jolla hän oli pitkään aikaan, ja se näytti tyssäävän jo alkumetreillä. Hän kertasi vieläkin hänen ja Guardianin jonkin aikaa sitten käymää keskustelua.
“Pian lähtöni jälkeen alat suunautua sinne sijaintiin. Tehtäväsi on olla sillä saarella ottamassa minua vastaan. En tiedä vielä, milloin itse pääsen sinne, mutta kun pääsen, tahdon olla aivan varma siitä, että olet siellä ottamassa minua vastaan. Oletan, että voin luottaa sinuun täysin?” Guardian oli sanonut, eikä lainkaan omaan tapaansa. Hän oli ollut poikkeuksellisen vakava.
“Totta kai” Snowman oli vastannut, hieman hämillään tehtävänannosta. Mielellään hän auttoi Klaania, hän nyt vain oli harvoin kenttätöissä, varsinkaan etelän suunnalla. Sitten Guardian vielä lisäsi:
“Ymmärtänet varmaan myös, että tämä on osana salaista tehtävääni, joten et saa kertoa tästä kenellekään.”
Kaikki oli alkanut hyvin. Matkajärjestelyt hän oli hoitanut. Mutta kun hän viimein oli saanut vahnan kulkupelinsä alleen, oli Snowman hieman kokeillut sitä, ja nyt hän oli jäänyt myrskyn tähden luolaan jumiin. Tai ei hän oikeastaan jumissa ollut, myrsky ympäröi lähinnä Klaanin saaren rannikkoa. Hän olisi vaikka heti voinut lähteä Guardianin määrämälle, pikkuriikkiselle saarelle etelässä, mutta hän oli vailla varusteitaan. Eikä hän oikein Kepeä kehdannut tänne pikku luolasaarellekaan jättää.

“Snowman” Kepe aloitti “Ryhdyin tänään aiemmin miettimään ensimmäistä kohtaamistamme.”
“Niin, mitä siitä?”
“Olin siellä kalliolla kaukoputkeni kanssa katsomassa tähtiä. Se oli aika moinen urakka, yleensä pidän astrologisia varusteitani tornissa. Kuitenkin Klaanin valot hieman häiritsevät, tahdoin edes yhden kerran saada täydellisen näkymän Klaanin tähtitaivaasta.”
“Aivan, olen tästä perillä.”
“Ei siinä vielä mitään, että raahasin kaukoputkeä paikasta toiseen. Mutta sinä päivänä hissikin oli poissa toiminnasta. Olisiko ollut joku Domekin hupitempaus, mutta jotain se aiheutti hissille. Se oli aika valtava urakka kuljettaa putki koko kierreportaikko alas.”
Snowman kuunteli hiljaa, ja Kepe jatkoi:
“Mietin vain, mitä olisi käynyt, jos olisin jättänyt urakan sikseen, vastoinkäymisten vuoksi.”

Hetki hiljaisuutta.

Sitten Snowman asteli luolan suulle, hyppäsi kiiturinsa selkään ja huuri Kepelle: “Hyppää kyytiin!” Snowman lähti ohjastamaan venettään etelään. Ilman varusteita. Ylimääräisen matkustajan kanssa. Vastoinkäymisistä huolimatta.