Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Don Ämkoo

Kommentoi

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Panssarivaunun ohjaamossa valmistauduttiin laukaisuun. Äskeinen ammus oli miltei osunut kohteeseen, mutta tämä oli nähtävästi vielä tolpillaan. Seuraavan ammuksen oli osuttava.
“Kohde tähtäimessä!”
“Tulta!”

Nazorakien yllätykseksi Ämkoo ei edes yrittänyt väistää. Hän seisoi keskittyneesti suoraan tankin edessä pidellen tiukasti kiinni päänsä ylle ojentuvasta miekastaan.

Ammus lähti liikkeelle.
Niin myös Ämkoon miekka.

Torakat tuijottivat ihmeissään panssarivaunun ohjaamosta käsin kun huipputerävä katana iski ammuksen kahtia. Irronneet osat ohittivat Ämkoon tämän kummaltakin puolelta ja räjähtivät äänekkäästi jossain tämän takana. Musta hahmo katosi sen jälkeen räjähdyksen aiheuttamaan tomupilveen.

Panssarivaunun tykki oli jälleen ladattu. Torakat odottivat pölyn laskeutumista saadakseen kohteen uudestaan satimeen. Pölyn laskeuduttua torakat kuitenkin pettyivät, sillä Ämkoo oli kadonnut.

[spoil]Seuraavassa tapahtuu ihan oikeasti jotain.[/spoil]

Retro

Guardian

Kommentoi

Etelä-Zakaz, Warrekin linnake
Sisällissodan kolmas viikko

Ilmassa leijui vahva palaneen käry. Linnakkeen muurilla valtavan kivipaaden takana piilossa seisova Skakdi haisteli ilmaa hetken, mutta vältti ottamasta suurempia henkäisyjä. Hän oli kokenut valtavan kredipselleenimäärän vaikutuksen jo kerran aikaisemmin ja halusi kyseisen kerran jäävän viimeiseksi. Muurin suojissa olevat sensorit eivät kuitenkaan vaikuttaneet käynnistävän korvia riipivää hälytystään, joten oli turvallista hengittää.

Siniseen ja hopeaan verhottu Skakdi kurkisti varovaisesti vasemmalla silmällään kivipaaden taakse ja nosti käsissään olevaa vahvalla kiikarilla varustettua Vartija-kivääriä hieman toimivampaan asentoon. Kivääri hehkui edellisistä laukauksista vielä tulikuumana, mutta ammuksia oli vielä kolmelle pataljoonalle ja laatutyötä oleva Vartija-kivääri kestäisi taatusti pienen kuumentumisen.

Skakdi tarkkaili muurien yli vasemmalla silmällään, jonka hän oli huomannut vuosien saatossa olevan selvästi tarkempi. Kenraali Warrekin linnoituksia lähestyi palavilla ja raatoja täynnä olevilla kentillä marssiva monivärinen Skakdi-armeija. Armeija, jonka joukkoon mahtui myös kymmeniä vetojuhtina toimivia Raheja veti takanaan ketjuilla jonkinlaisia valtavia tykkejä. Niiden ulkoasu oli yksinkertainen ja muistutti vain valtavaa Zamor-laukaisinta, mutta Nektannin insinöörit pitivät tunnetusti terävistä metalliosista. Tykkien kyljet olivat täynnä valtavia teriä, joilla ei vaikuttanut olevan raskaissa kenttäaseissa mitään järkevää toimintoa.

Valtavien tykkien sisällä vaikutti latautuvan jotain vihreää.

“Tiedätkö, miksi ne kutsuvat noita?” tuttu ääni sanoi sinisen Skakdin takaa. Skakdi kääntyi ja näki toisen siniseen ja hopeaan verhotun Skakdin, joka oli häntä lyhyempi, mutta tukevampi ja lihaksikkaampi. Tämän Skakdin vasemman olkapään ympäri oli kiedottu paksu side, mutta se näytti silti pitelevän kyseisellä kädellä omaa Vartija-kivääriään aivan hyvin.

Kivipaaden taakse suojautunut Skakdi ei vastannut, mutta katsoi puhujaa tympeänä. Puhuja vain hymyili hieman ja katsoi asiakseen vastata omaan kysymykseensä.
“Nuo tykit ovat ihan oikeasti ‘Nektann-energiakanuunoita’.”

Pidempi ja hoikempi Skakdi katsoi puhujaa epäuskoisena. “Oletko ihan tosissasi.”

“Kyllä. Nektann-energiakanuuna. Tämä käry on todennäköisesti peräisin siitä, kun yksi osui siipikarja-aitaukseen.”

Kivipaaden taakse kyykistynyt tarkka-ampuja kääntyi poispäin puhujasta ja ampui muutaman plasmalaukauksen kohti vihollisia. Toinen Skakdi jatkoi puhumistaan, mutta tarkka-ampuja ei tiennyt, olisiko hänelle pitänyt vastata.

“Kyllä on selvää, mikä vihollisemme synti on”, tukevampi Skakdi sanoi äänekkäästi. “Nektannin on ylpeys, eikä hän edes yritä piilottaa sitä. Kohta hän järjestää oman naamansa noihin lippuihinkin.”

Puhuja latasi Vartija-kiväärinsä äänekkäästi ja liittyi tuleen, mutta ei hiljentynyt taistelunkaan keskellä. “Toisaalta mitä me olemme puhumaan, kun käytämme samaa koodinimeä kuin kiväärimme. Ja ainoa ero Warrekin ja Nektannin välillä on se, että Warrek maksaa meille.”
Tukevamman Vartijan kivääristä viuhahtava tulisen plasmalaukaus syöksyi hiljaisemman Skakdin olkapään yli ja pudotti yhden Nektann-kanuunan ohjaamossa seisovista vihollisista. Musta Skakdi putosi poukkoillen tykin ohjaamoon vieviä siirrettäviä portaita pitkin eikä enää noussut.
“Ja kun Nektann on saasta, joka haluaa olla jumala”, taaempana seisova Vartija jatkoi. “on Warrek vain saasta, joka haluaa olla kuningas. Ero sekin.”

Aiemmin hiljaisena pysynyt Vartija päätti vihdoin vastata jotain.
“Tahtorakien olisi pitänyt tulla jo puoli tuntia sitten”, hän sanoi sivuuttaen aiemman puheenaiheen. “Saatamme joutua turvautumaan panssarintorjuntavälineisiin.”

“Hahaa, sehän puhuu!” suurempi Vartija sanoi innokkaana. “Minä olen Roqce. Olemme nähneet aikaisemmin, mutta en koskaan saanut nimeäsi.”
Roqce otti toisen kätensä kiväärinsä alta ja tarjosi sitä hiljaiselle Skakdille. Skakdi katsoi kättä hetken epävarmana ennen kuin tarttui siihen.

“Ei nimiä”, Skakdi sanoi Roqcelle. “Kaikki Vartijat, joille olen kertonut nimeni ovat kuolleet viikon sisällä. Ensimmäinen ja toinen saivat sirpaleesta ja kolmas ampui itsensä panikoituaan kaasuhyökkäyksessä. Haluaisin katkaista putken.”

Roqce hymyili leveämmin ja kätteli hiljaista Vartijaa voimakkaasti. “Kelpaa. Mutta haluan jonkun nimen, jolla kutsua sinua. Sinä olet tästä lähtien Vahtikoira. Vuh vuh.”

Hiljaisempi Skakdi katsoi Roqcea hetken tympeänä.
“Miten vain”, hän sanoi huolettomasti täyttäessään muurin yli pyrkivän kirvestä heiluttavan Nektannin sotilaan plasmalla.

[spoil]Hei, flashbackeja ei kielletty.[/spoil]

Retro

Don Ämkoo

Kommentoi

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Massiivista zamorlaukaisinta kantava nazorak kyyristyi ruosteisen peltitynnyrin taakse ja valmistautui ampumaan. Kohde olikin pian tähtäimessä ja ammus lähti lentoon. Nazorakin yllätykseksi ammus kuitenkin lensi suoraan kohteen läpi ja räjähti osuessaan tämän takana olevaan seinään.

Ämkoo kirosi. Aineettomuuden naamiovoima oli kieltämättä kätevä, mutta lyhytkestoinen. Viittasankari ei ollut ehtinyt etsiä uutta piilopaikkaa ja olikin materialisoitunut suoraan torakkajoukkojen nenän edessä. Ämkoon onneksi naamiovoima riitti juuri ja juuri äsken häntä kohti lentäneen zamor-kuulan välttämiseen.

Nazorakit alkoivat ripeästi piirittää Ämkoota. Aukiolle tunkeili jatkuvasti lisää etsintäpartioita, joista osa kantoi keihäitä ja osa miekkoja. Korkeammassa asemassa olevat sotilaat jäivät etäämmälle ampuma-aseidensa kera.

Huomattavan pitkää keihästä kantava torakka käveli Ämkoon yllätykseksi varsin päättäväisin askelin lähemmäs. Torakka pysähtyi muutaman askeleen päähän Ämkoosta ja alkoi puhua.
“Olet piiritetty. Jos antaudut ilman vastarintaa, säästämme henkesi.”
Ämkoo naurahti tahattomasti. Torakka jatkoi.
“Kerro missä ystäväsi on”, tämä sanoi ja otti paremman otteen keihäästään. Lähitaisteluaseilla varustetut torakat lähestyivät.
“Hieman vaikeaa”, Ämkoo vastasi. “En nähkääs tiedä.”
Vastaus ei miellyttänyt torakkaa.
“Laske aseesi.”
“En ajatellut.”
“Omapahan on virheesi.”

Nazorakit asettuivat muodostelmaan ja syöksyivät Ämkoon kimppuun aseitaan heiluttaen. Ensimmäisenä kimppuun hyökkäsivät miekoin aseistautuneet torakat. Nämä huomasivat kuitenkin oitis hyökkäyksensä tehottomuuden Ämkoon ripeiden miekaniskujen iskiessä torakoiden miekat kappaleiksi. Taitavan torjunnan jälkeen Ämkoo kierähti torakoiden ohitse, nousi pystyyn ja löi kahta lähinnä seisonutta torakkaa miekallaan. Iskusarjaa seurasi voimakas loikka jonka avulla Ämkoo sai reilusti välimatkaa itsensä ja torakoiden välille.

Tästä huolimatta Ämkoolle ei jäänyt aikaa hengähtämiseen, sillä taaempana odotelleet ampujatorakat laukaisivat oitis aseensa. Ämkoo katosi ammusten aiheuttaman räjähdyspilven sisään ja torakat jäivät tuijottamaan tapahtunutta tarkkaavaisina.

“Saimmeko me hänet..?”, yksi torakoista kysyi ääneen.
“Emme”, toinen torakka vastasi ja osoitti savupilveä kohti.

Ämkoo astui esiin savun keskeltä. Räjähdys oli sotkenut hänen naamioonsa ja panssareihinsa harmaita tomuläikkiä, mutta muuten hän vaikutti olevan suurin piirtein kunnossa. Ämkoon viitta oli kuitenkin kokenut pahoja vaurioita; sen repaleinen reuna liehui dramaattisesti räjähdyksen jälkivaikutuksien seurauksena.

Massiivista sinkoa kannatteleva nazorak nousi vuorostaan esiin. Tämä huusi jotain kielellä jota Ämkoo ei kyennyt tulkitsemaan. Sitten torakka latasi aseensa ja painoi liipaisinta.

Laukaisuhetkellä tapahtui kuitenkin jotain. Nazorakin ilme vääntyi hyvin epämääräiseksi tämän kääntäessä aseensa vauhdikkaasti muita torakoita kohti. Torakat huusivat järkyttyneinä räjähdyksen keskellä samalla kun Ämkoo etsi katseellaan uutta pakoreittiä.

“Jonain päivänä vielä kiitän sitä rääpälettä tästä komausta”, Ämkoo mietti.

Siinä samassa huomattavasti äskeistä voimakkaampi räjähdys heitti Ämkoon syrjään. Ämkoo kierähti nopeasti ylös välittämättä osuman aiheuttamasta polttavasta kivusta ja huomasi aukiolle ilmestyneen taisteluajoneuvon. Valtava panssarivaunu oli ilmeisesti ampunut hieman ohi, mutta se näytti lataavan jo toista ammusta.

[spoil]Kamala kieli und torakkamättö – osa II[/spoil]

Retro

Arsenal Snowman Expansion

Kommentoi

Trooppinen saari, pimeä kellari

“…ja täällä säilytämme aseistustamme” Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.

Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita… Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.

Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.

Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?

Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.

Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.

Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: “Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta.”
Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: “Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena.”
Snowman oli hieman hämillään. “Öh, kiitos.” Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.

Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.

Retro

Troopperi

Kommentoi

Klaanin lähellä oleva joki

Troopperi heitti vieheen veteen. Hetken päästä hän nosti vedestä jotain.

“What the…?” Troopperi huusi kun hän katsoi kirjavaa, kyllä kirjavaa Rukia, joka tuijotti silmillään häneen. Hän heitti kalan veteen takaisin.

“Tuo ei näyttänt oikein Rukilta. Muutenkin, se oli pieni. Pitäisikö mennä raportoimaan johonkin tutkimuskeskukseen?”

Troopperi oli ollut kiinnostunut kalastuksesta kun hän aikoja sitten kokeili sitä siinä pikku kylässä, jota kutsuttiin Ga-Koroksi. Tavarat keräten Troopperi lähti vaeltamaan kohti Klaania.

Hän käveli vehreässä metsässä. Kuu “paistoi”. Muutama Makika äänteli jossain lähistön lamella. Klaanilla ei ollut käynt outoja asioita aikoihin. Tokihan hän muisti tapahtumat Mt. ÄmKoon luona, ja Matoron katoamisen ja paluun Klaanille, mutta ei itse Klaanilla ollut käynyt mitään erityistä. Troopperi astui ulos kauniista, vehreästä metsästä. Hän näki edessään harmaan linnakken, jonka muurit olivat korkeat. Sen ikkunoita oli hajalla, ja metsän laitaan asti oli sinkoutunut tavaraa. Hän ikiruhti sisään ja syötti porttikoodin. Prototeräksestä taottu portti rämähti äänekkäästi auki. Porttiin oli maalattu teksti “Avde”, ja siellä riehui taistelu.

Tässä voi olla huomattavasti asiavirheitä, sillä en ole seurannut tätä topiccia, enkä viitsi käydä tätä monsteria läpi.

Retro

Don Ämkoo

Kommentoi

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.

Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.

“Olkaa varuillanne”, yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
“Minulle väitettiin…”, sama torakka aloitti, “…että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista.”

Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
“Sama, joka voitti yliluutnantin.”

Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.

“Voin tietenkin olla väärässä”, puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.

“Ämkoo”, taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
“Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita.”
Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
“Minäkin. Tappanut joskus Makutan.”
“Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi…”
“Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma.”
“Mikä sitten?”
“En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä.”
“Pärjätäänkö me edes sille?”
“No… Onhan meillä keihäät.”

Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.

“Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin… Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?”
“Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on… Paljon.”

Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.

“Joo.”
“Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan.”

Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.

Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.

“Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni.”

Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.

Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.

“En pidä tästä”, Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. “En hitto soikoon pidä tästä.”

Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.

Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.

Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.

Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.

Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.

Hälytyssireenit jatkoivat soimistaan.

[spoil]Kamalaa kieltä, mutta sama se.[/spoil]

Retro

Isku Nazorak-pesään: jarruvipu

Kommentoi

Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta

Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. “Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!”, Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain…

“Yksi”, Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan.
“Kaksi”, Keetongu jatkoi. “Ko…”. “Hetkinen”, Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, “Hyppäämmekö heti kun sanot “kome” vai vasta me-tavulla?” “EI NYT”, Tongu karjaisi, “kolm…”
Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. “Jarru“…

Cliffhangeeeer OWND!

Retro

Guardian

Kommentoi

Trooppinen saari, ranta

Kaapuun verhoutunut hahmo käveli rantahiekassa. Se oli Toan kokoinen, ei päästänyt minkäänlaisia ääniä ja oli juuri saapunut saarelle. Hahmon askeleet olivat rauhallisia ja harkittuja, mutta sen raajojen liikkeissä oli jotain löysää ja sielutonta. Hahmon liikkeet loivat mielikuvan joko valtavasta nukketeatterista tai pysäytyskuva-animaatiolla toteutetusta pelottavasta opetusvideosta. Silti hahmossa oli jotain synkeää päättäväisyyttä, joka antoi ymmärtää, että se tiesi täysin, mitä oli tekemässä.

Kaapu valui vähitellen pois hahmon päältä ja jäi leijailemaan ilmaan kuin valtava lehti. Vähitellen kaapu kulkeutui kohti yhtä rantapalmuista ja ripustautui roikkumaan. Hahmo jatkoi matkaa kuin ei olisi huomannut tätä ilmiötä lainkaan.

Kaavun alla vitivalkoisessa hahmossa oli vielä vähemmän sielua, kun sen todellisen olemuksen näki. Töksähtelevän nukkemaiset liikkeet yhdistettynä hahmoa ympäröivään valkoisen tyhjyyden auraan loivat yhdessä jotain häiritsevää.

Hahmon kävely nopeutui hieman, kun se jätti kaapunsa jälkeensä ja pääsi pois hidastavasta rantahiekasta. Rantaan jääneiden jalanjälkien kohdalla hiekka alkoi pian leijailla aavemaisesti ja sekoittui pieniksi pölypilviksi, joiden jäljiltä hiekka jäi yhtä tasaiseksi kuin ennen hahmon saapumista. Myös nukkemaisen hahmon jalkojen alle tallautuneet ruohonkorret nousivat joidenkin sekuntien päästä tasaisesti pystyyn.

Viidakko oli rehevä ja vaikeakulkuinen. Tai niin olisi voinut sanoa, jos sen läpi kulkeva hahmo olisi ollut Matoran.
Valtavat lehdet, puut, köynnökset ja ruohonkorret suorastaan väistivät valkoista hahmoa. Ne heiluivat itsekseen pois sen tieltä, vaikka saarella oleva tuuli oli hyvin vaimea ja hahmo ei tehnyt pienintäkään näkyvää liikettä siirtääkseen esteitä. Välillä kasvillisuus oli kuitenkin liian tiheää.
Silloin pitkä ja kliinisen puhtaana kiiltävä teräsmiekka lennähti itsekseen hahmon selässä roikkuvasta pidikkeestä ja teki selvää kasvustosta nopein ja huomaamattomin liikkein. Sen jälkeen se pyyhki lehtien jäämät päältään yhteen metsän suurista saniaisista ja leijaili kevyesti takaisin lepopaikkaansa.

Hahmo ei puhunut eikä todennäköisesti edes hengittänyt. Sen ajatuksissakin oli hiljaista, jos ei ottanut huomioon yhtä uudelleen ja uudelleen kaikuvaa viestiä Mestarilta.

“Syö lähetti.”