Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Kapher

Kommentoi

Pienehkö saari

Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.

Retro

Gaggulabion työmaa

Kommentoi

Vesiputous

Matorakk painaa korvansa putouksen takana olevaa kiviseinää vasten. Veden kohinalta on vaikea erottaa ääniä.
“Onko Nazorakien käytäviä lähellä putousta”, hän puhuu pieneen radioonsa. Alhaalta vastataan myöntävästi.
Hienoa., siniharmaa Skakdijohtaja myhäilee.
“Tulemme sinne. Epäilen vahvasti, että heti putouksen takana on käytävä.”

Skakdijoukko menee alas Torakkojen lähimmästä käytävästä.

Joku luola

“Sir, tämä kohta on vasta rakennuksessa. Sortumisvaara on suuri. Emme ole kartoitatneet tätä aluetta.”, työnjohtajatorakka inisee.
“Kuinka kauan menee vielä? Johtaja Gaggulabio haluaa välittömästi tunnelin kyseisen vesiputouksen alle.”, Metorakk melkein huutaa.
“Kylläkyllä, me teemme sen minkä voim-“, torakka vakuuttelee.
“Ja enemmän.”, lopettaa Metorakk.

Joukko torakoita koventaa kaivuuvauhtiaan. Maata kärrätään pois ja toiset asettelevat valokiviä sopivin välimatkoin. Jotkut vahvistavat seinämiä.

Seinä puhkeaa, ja huomataan että putouksen takana on tunneli.
Metorakk Skakdeineen menee sisään ja lähtee pimeää tunnelia alemmas. Joukko Nazorakeja jää viimeistelemään kaivuu-urakkaansa.

Retro

Mysterys Nuin makutan tarina

Kommentoi

Makuta Nuin luola

Makuta oli aivan hiljaa. Hän käveli ympäri huonetta. Lopulta hän puhui:
“Tällainen hetki. Oletko miettinyt sitä?”
“Mitä…?”
“Ajattelitko, että Nazorakien ja Skakdien samanaikainen hyökkäys olisi sattumaa?”
“Minä… tuota…”
“Aivan. Ja epäilen havaintojeni perusteella vahvasti, että samaan aikaan saarelle aikoo hyökätä myös Zyglakeja. Ajattele, mitä tapahtuisi, jos nämä kolme osapuolta liittoutuisivat.”
“Kuulostaa pahalta.”
“Sitä se onkin. Ja pahenee koko ajan. Oletko ihmetelly, missä Guardian on?” Makuta sanoi.
“Toki. Kaikkihan sitä miettivät. Hän vaikuttaa kadonneen kuin tuhka tuuleen.”
“Ilmeisesti tämä ‘katoaminen’ liittyy tähän ongelmaamme. En voi sanoa mitään varmaa, mutta minulla on epäilyksiä.”
Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Sitten Matoro rikkoi hiljaisuuden:
“Miten sait torakat perääsi?”
“Ah, se vasta onkin mielenkiintoinen tarina”, Makuta Nui sanoi maireasti. “Kerronpa sen sinulle, jotta mitään ei jäisi epäselväksi.”
Makuta aloitti tarinansa.

“Puhuin sinulle aiemmin metsästysretkestäni. Satuin olemaan metsässä juuri silloin, koska olin havainnut Skakdien hiiviskelevän Klaanin ympärillä. Kun sitten lähdin seuraamaan eräitä niistä, huomasin, kuinka ne melkein vangitsivat teidät kaikki. Mutta sitten hämäsit niitä ja vain sinä jäit vangiksi. Siinä vaiheessa, kun he aikoivat tappaa sinut, minun oli puututtava asioiden kulkuun.

Kun olimme saapuneet turvallisesti Klaaniin, yritin etsiä herra Ilonpilaajaa. Hän on ilmeisesti lähtenyt kuten Guartsukin. En ehtinyt saada häntä käsiini. Niinpä menin tapaamaan Kerosiinipelleä. Ja tietysti hänkin oli poissa. Yritin löytää Summerganonin, hänellä saattaisi olla tietoja. Mutta ei. Hän oli vieläkin etsimässä teitä suolta. Lieneekö vieläkään palannut.

No, jouduin lähtemään uudelle metsästysretkelle ilman seuraa. Näistä mainitsemistani henkilöistä olisi syntynyt loistava tiimi; heihin luotan eniten. Klaanilaisista en tunne muita niin hyvin. Sinut opin kyllä tuntemaan.” Makuta myhäili salaperäisesti.

“Siispä”, hän jatkoi, “lähdin matkalleni. Pian sain huomata, että Skakdeja ei enää liikkunut paikalla. Kun olin tappanut niitä kaksi kappaletta, ne ilmeisesti varoivat nähdyksi tulemista hieman enemmän. Kiertelin ympäri saarta. Lopulta väsyin ja jäin rantakalliolle lepäämään hetkeksi. Silloin näin sen. Nazorakien laiva purjehti saaren ohi. Menin sitten veteen. Uiskentelin siinä laivan vieressä ja kuuntelin keskusteluja. En kuullut sinne alas paljon mitään, joten päätin nousta ylös laivaan. Niin hiljaa kuin pystyin hiippailin veneeseen.

Kuuntelin jonkin aikaa Nazorkaien puhetta. En ymmärrä niiden matoranin-sekaista kieltään tarpeeksi hyvin, että olisin voinut tajuta kaiken, mutta sain selville tarpeeksi. He puhuivat jotain Klaaniin hyökkäämisestä. Tietysti jostain saapui joku rivitorakka ja huomasi hiljaisen läsnäoloni. Pako oli täpärällä; niitä oli paljon. Ne lähtivät perääni. Ne eivät ole kovin hyviä lentäjiä, mutta tarpeeksi nopeita, jotta voisivat ajaa minua takaa.”

Hetken aikaa oli taas hiljaista.
“Ja sinä tiedätkin loput”, Makuta sanoi.

“Ovatko Nazorakit siis niitä ‘vihollisiasi’, joista puhuit?” Matoro uteli. Makuta Nui hymyili.
“Eivät oikeastaan. Ne ovat yhteisiä vihollisiamme. Mutta minulla on ollut muitakin vihollisia elämäni aikana, ja pelkään, että yksi heistä on tulossa saarellemme. Hän on Makuta, kuten minä. Ja hänen nimensä on Abzumo.”

Retro

Saaren erakko

Kommentoi

Meri

Aallokko ei enää kasvanut, mutta oli silti huolestuttavan korkea. Rankkasadekaan ei ollut hellittänyt lainkaan. Jonkin sorttinen saari oli kuitenkin jo tullut näkyviin, ja Snowman arveli heidän pääsevän sinne ennen, kuin veneelle kävisi mitään vakavaa.

Kepen ajatukset pyörivät jossain huonon olon ja märkyyden välimaastossa. Ei hänellä mitään pikku merimatkaa vastaan ollut, mutta liika on aina liikaa. Kirottu sää.

Vene hyppi aaltojen mukana melkoisesti. Toivotaan, että sen oranssin pikku matoranin kaupasta ostettu moottori on lujaa tekoa, Snowman pohti. Uusi moottorivika tästä vielä puuttuisikin. Niin paljon kuin pikkukaveri oli häntä ärsyttänytkin, niin pätevän puodin hän kuitenkin tuntui omistavan. Tuskin tässä mitään hätää on, Snowman uskoi. Tai ainakin halusi uskoa.

Valtava hahmo istui pienessä mökissä, ja luki hyvää kirjaa. Nuotio rätisi kotoisasti huoneen nurkassa, ja seinäkello raksutti turvalliseen, verkkaiseen rytmiinsä. Kirja toi hänen mieleensä muistoja ajoilta, jolloin hänen elämänsä ei ollut aivan yhtä onnellista. Ajoilta, jolloin hän oli työskennellyt orjana Steltillä. Jatkuvaa uurastamista ylemmän kastiluokan hyväksi. Hän oli kuitenkin ystäviensä avulla onnistunut pakenemaan sieltä ilmalaivan kyydissä, maannut päiviä paikallaan tavaratilassa. Mutta nyt hän asui erakkona pienellä saarella, ja vietti mieluisaa, rauhallista elämää.

Kohottaessaan katseensa hän huomasi ikkunansa takaa veneen. Veneen, joka näytti tulevan kohti hänen saartaan.

Retro

Hurttaa jäljittämässä

Kommentoi

Tuntematon saari etelässä, metsän reuna

“Millä eväillä sinut päästettiin koordinaattorin puikkoihin?”, ihmetteli Killjoy, joka edelleen tutkiskeli ympäristöään karttansa avulla.

“Käyntisi jälkeen päätin mennä vierailemaan Klaanissa. Käytävällä kuitenkin kuulin, että olit jo lähtenyt ja menin välittömästi Tawan puheille, jos saisin olla jotenkin avuksi, joten hän keksi tämän pikku idean.”

“Lopeta höpinät Creedy ja mene asiaan. Mistä löydän Guardianin?”, Killjoy tivasi.

“Ah, tosiaan. Takanasi pitäisi näkyä kaksi polkua, joista tuoreemmat lämpöjäljet ovat oikeanpuolimmaisella. Hahmo on ollut suurinpiirtein sinun kokoasi, joten on syytä epäillä, että Guardian on kulkenut tästä muutamia tunteja sitten.”

“Tunteja? Hmph, tästä tulee siis pitkä reissu.”

“Onneksesi voin kuitenkin sanoa, että analyysi kertoi alueen ainakin toistaiseksi olevan hyvin kuivaa, joten tuli-tyypin iskut tehoaneevat täällä hyvin… jos siis joudut hankaluuksiin.”, Creedy selitti samalla, kun toistuva näppäimistön nakutus kaikui Killjoyn kuulokkeissa.

Killjoy lähti matkaan reippain askelin, pitäen koko ajan ympäristönsä tarkkailussa. Creedy ohjeisti häntä mutkien ja risteysten tullessa eteen. Metsä oli rauhallinen, liiankin rauhallinen. Killjoy piti miekkansa koko ajan käsillään, valmiina vetämään ne esiin vaaran uhatessa. Mutta mikään ei häntä nyt uhkaisi, ei tällä kertaa…

Retro

Seppä ja raptorit

Kommentoi

Klaanilinnake

Kapura meni ulos k�velem��n, ja p��tti menn� Matorankyl�lle. Perill� h�n n�ki muutaman Zyglakin hajottamassa Matoranien asumuksia.

‘En p�rj�� niille yksin, mutta ehk� voin houkutella ne muualle’ Kapura ajatteli.

“Hei Zyglakit!” Kapura huusi ja ampui hieman tulta. Luonnollisesti, elementtivoimat eiv�t tehoa Zyglakeihin, mutta Kapura sai houkuteltua ne per��ns�.

Retro

Mielen naamion mysteeri

Kommentoi

Makuta Nuin luola

Matoro tutkailee ympärilleen.
Hän astelee koehuoneeseen. Paljon erilaisia aineita lasisesta ptorodermiksestä tehdyissä laseissa. Elämän aineita, näillä luodaan Raheja. Matoro muistelee että hänenkin naamionsa, mielen naamio, syntyi erään Makutan kokeessa.
Hän jatkaa kiertelyään. Hyllyköllä on runsaasti rulalle kierrettyjä papereita kategorioituna. Asevarastossa on lähes kaikkea mitä vaan aseena voi käyttää. Täydellinen kokoelma.

“No, tässä on varmaankin hyvä hetki kysäistä pari kysymystä. Mitä tarkoitat ‘tällaisella hetkellä’ ja miten ylipäätään sait ne torakat kimppuusi?”, jään Toa utelee Makutalta.

Vesiputous lähellä luolaa

Metorakk on pistänyt joukkonsa tutkimaan kaiken mahdollisen mistä Klaanilaiset olisivat voineet mennä. Hän murisee voimattamossa vihassaan ja raportoi asiasta Gaggulabiolle. Joukko tekee lähtöään.

Retro

Mysterys Nuin makutan kotona

Kommentoi

Nyt tästä vasta pitkä tulikin. Hupsista. Ja anteeksi, että liikutin sinua näin paljon, Matoro, mutta se oli vähän pakko, kun tulit mukaani.

Metsä ei niin lähellä Klaania

Makuta Nui kulki tiheässä kasvillisuudessa erittäin nopeasti. Matoron oli hankala pysytellä mukana. Makuta oli sulauttanut siipensä pois, hän oli muuttunut muotoon, jossa hänen oli helppo kulkea aluskasvillisuudessa. Viidakosta kuului ääniä; rahit ääntelivät melko paljon. Sen huomasi, kun keskittyi kuuntelemaan. Välillä puiden välistä saattoi vilahtaa eläimiä, välillä jokin saattoi jopa juosta Matoron edestä. He tarpoivat metsässä varmaankin tuntikausia, tai siltä se ainakin Matoron mielestä tuntui. Hän ihmetteli, minne Makuta mahtoi johdattaa häntä. Tämä tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan.

Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua jotain tapahtui: metsästä syöksyi rahi Matoron kimppuun. Matoro kaatui maahan eläimen painosta. Liian myöhään hän huomasi, että se oli Tuhon kyy. Kuusipäinen käärme sihisi ja katsoi Toaa julmasti. Makuta näytti jo kadonneen lehvästöön. Matoro oli kauhuissaan, olihan tämän rahin hengitys tappava. Matoro huomasi Makutojen sadistisen luonteen tässä asiassa. Millainen henkilö loisi rahin, jonka hengitys voi tappaa minkä tahansa eläimen tai kasvin? Käärme laski yhden päistään kohti Matoroa. Matoro yritti välttää sen suuta. Se sihisi hänelle. Suurin osa päistä kääntyi nyt hänen suuntaansa. Se valmistautui tappamaan.

Juuri silloin viidakosta syöksyi jotain. Se jokin iski pitkällä miekalla ja sivalsi käärmeen kaikki päät irti. Ruumis retkahti rennoksi Matoron päälle. Hän työnsi sen inhoten pois päältään. Makuta Nui seisoi hänen vierellään laittaen miekan pois.
”Vältä kuolemista”, Makuta lausui.
”Minne itse katosit, kun tarvitsin apua?” Matoro ärisi.
”Minähän autoin sinut taas pulasta.”
Matoro ei keksinyt tähän vastausta. Kaikki hänen mielessään olevat vastaukset tuntuivat liian turhilta. Makuta harppoi jo viidakkoon. Matoro seurasi kiireesti.

Taas erittäin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Matoro arvasi jo, että he menisivät sen taakse. Se tuntui niin itsestään selvältä. Hänen uskomuksensa hieman horjui, kun vesiputouksen takana ei näyttänyt olevan minkäänlaista oviaukkoa, mutta kun Makuta Nui painoi jotain salaista kytkintä, seinään avautui mustana ammottava aukko. He menivät sisään. Käytävä oli aivan pimeä. Pian Makuta Nui kuitenkin sytytti jonkinlaisen sähköä säilövän lampun salamavoimillaan. Matoro huomasi, että he olivat jonkinlaisessa risteyskohdassa. Lamppu oli keskellä avaraa tilaa. Joka suuntaan lähti käytäviä. Lamppu valaisi melko kauas käytäviin. Makuta mietti hetken, ennen kuin lähti johdattamaan heitä syvemmälle. Matorolle alkoi jo tulla melkoisen kuuma.

Matka kesti vieläkin. Matoro arveli, että he olivat nyt jo meren pinnan alapuolella. Ja vielä matka jatkui yhä syvemmälle. Käytävä vietti hieman alaspäin, ja koko ajan tuli pimeämpää. Ei mennyt kuitenkaan enää kauan, kun he jo tulivat uudelle ovelle. Ovessa oli ilmeisesti jonkinlainen koodilukko; Makuta syötti koodin, ja ovi aukesi. He menivät sisään.

Matoro katseli hämmentyneenä ympärilleen. He olivat ilmeisesti syvemmällä, kuin Matoro oli osannut arvioida. Kutakuinkin valtaisan salin keskellä oli suuri laava-allas, johon valui laavaa suurena virtana katossa olevasta reiästä. Ilmeisesti tämä oli maanalainen laavavirtaus, eli he olivat erittäin syvällä maan alla. Altaasta laava valui pieninä ”puroina” uusiin luoliin seinissä olevista aukoista. Luolan seinät olivat hiekanharmaat ja täynnä kaiverruksia, seinämaalauksia ja kirjoitusta. Myös muutama raskas, kivinen ovi oli näkyvissä, mutta jokainen oli suljettu. Huoneessa oli myös suuri määrä ylellisiä huonekaluja: sohvia, nojatuoleja ja pöytiä oli yhdessä kohtaa huonetta, suurimmalla laavavirtojen erottamalla maakappaleella. Makuta istua rojahti yhteen tuoleista.
”Ole kuin kotonasi”, hän tokaisi. Matoro katseli yhä ällistyneenä paikkaa. Hän istahti sohvalle vastapäätä Makutaa.
”Mikä tämä paikka on?” hän kysyi.
”Hmm… Voisinkohan kutsua tätä pesäkseni?” Makuta Nui vastasi. ”Olen tehnyt täällä pieniä valmisteluja tällaista hetkeä varten jo hyvinkin pitkän ajan.”
”Mitä valmisteluja?”
”Ensinnäkin: aseita. Voit löytää yhdestä huoneesta kokonaisen asevaraston. Toiseksi: luolastostani löytyy huone, jossa sijaitsevat kaikki jähmetysputkeni. Olen sullonut luomuksiani niihin. Niitäkin on tässä ajan mittaan kertynyt jonkin verran. Kolmanneksi: tietoa. Olen arkistoinut tärkeätä tietoa vihollisistani ja ystävistänikin. Kääröistä löytyy tietoa myös omasta elämästäni, kohtaamistani ja luomistani raheista sekä Bioklaanista.”
”Tämä… on uskomatonta”, Matoro sanoi. Hän mietti tätä kaikkea.
”Keitä tarkoitat ’vihollisillasi’?”
Makutan kasvoille oli levinnyt vastenmielinen hymy.

Viidakossa Metorakk Skakdeineen oli tullut vesiputouksille. Vesi oli hukuttanut kaikki jäljet. Metorakk kirosi huonoa tuuriaan.