Klaanon

Kategoria: Klaanon Rope

  • Destralille ja sen ohi XXXX: Laboratoriossa käytetty alkoholi ei ole tarkoitettu juotavaksi

    Rozum, maanalainen laboratorio

    Metalliset portaat kumisivat etummaisena kulkevan Jään Toan alla. Hän tähyili eteenpäin yökamerallaan. Luukusta tuleva valo ei valaissut paljoa.

    Paikka oli aivan makutamainen. Matoro tunnisti sieltä samoja laitteita mitä oli nähnyt Manun käytössä. Monensorttisia jähmetysputkia, kemikaaleja, outoja tutkimusvälineitä. Matoron silmät osuivat öljylamppuun pöydällä.
    ”Onko teillä tulta?” Matoro kysyi. Ääni oli häiritsevän kova pimeässä paikassa.
    Jardirt heitti tulitikkuaskin.
    Lamppu syttyi kahden yrityksen ja palaneiden näppien jälkeen. Pian lepattava valo näytti monia muitakin öljylamppuja, joita alettiin sytyttää.

    Klaanilaiset katselivat laboratoriota mielenkiinnolla. Ensimmäinen huone näytti varsin tavalliselta laboratoriolta, sellaiselta missä luotiin raheja. Pitkillä pölyttyneen valkoisillä pöydillä oli riveittäin erilaisia pulloja kirkkaine aineineen.
    Äks huomasi sivuoven ja koitti avata sitä. Lukittu avi oli pian maassa vahvan Klaanilaisen potkaistua sen auki.

    Kun Martti astui seuraavaan huoneeseen, ensinäky oli erikoinen. Vähempään tottunut Äks oli kauhistunut.

    Suuressa, läpinäkyvää nestettä täynnä olevassa lasipurkissa leijui sinikultainen Matoran ilman naamiota. Matoranin otsa oli auki ja aivot näkyivät selvästi.
    Jokin johto kulki päästä aparaattiin säiliön vieressä.

    ”Pidin Itrozia vielä vähän aikaa sitten sivistyneenä”, Matoro sanoi hiljaisuuden jälkeen.

    Joku merirosvoista löysi kaapista 90-prosenttista alkoholia.

    Äks asteli eteenpäin hieman järkyttyneenä, pidellen öljylamppua korkealla päänsä yläpuolella. Hän pyrki välttämään matoraniin katsomista.

    Toinen huone oli selvästi enemmän erikoistuneelle tieteelle. Seinillä roikkui kuvia aivoista ja hermoista ja useita aivoja näkyi säilöttynä lasipurkkeihin. Toisaalla oli erikoisia käyriä ja monituisia laitteita, joiden toiminta oli lakannut aikaa sitten.

    Matoro penkoi yhden pöydän laatikostoja. Hän löysi lukuisia tutkimuksia mielestä, unista, muistista, tunteista ja ajattelusta yleisesti.
    ”Todella mielenkiintoisia tutkimuksia”, hän puhui itsekseen. Viimein hänen silmiinsä osui papereita otsikoituna ”mielensisäiset iskut”.
    Hän napapsi koko nipun pöydälle.
    ”Äks, täällä on jotakin”, Matoro ilmoitti. Punahopea Klaanilainen tuli nopeasti selkäpiitä karmivien koeputkien luota. Hänkin alkoi selata paperia.

    ”Tässä on jotain Nimdasta”, Äks kertoi. Hän veti paperin Matorolle.
    Matoro katsoi.

    Pitkän tutkimuksen jälkeen mitään Nimdan sijainnista ei ollut löydetty.
    ”Eihän tämä ole mahdollista”, Matoro valitti iskien paperinipun pöytään.

    ”Tyypit, unohtakaa se litku! Täällä on ysikasia!” joku piraateista huuteli löydettyään yhdestä kaapista vielä väkevämpää alkoholia.

    ”… hei, olettehan tietoisia että laboratoriossa käytetty alkoholi ei ole tarkoitettu juotavaksi?” Matoro hihkaisi naapurihuoneesta.

    Hiljaisuus.

    Yhtäkkiä laboratorion katossa olevasta kaiuttimesta alkoi kuulua kohinaa. Aavemaista, syvää kohinaa.
    Paikassa jossa ei ollut sähköjä.

    ”Te etsitte ratkaisuja itseänne suurempiin asioihin”, kuului ääni kaiuttimesta.
    Kuuntelijat olivat lievästi sanottuna hämmästyneitä.
    ”Minä tuhlasin niihin koko elämäni. Te ette saa lopullista salaisuutta selville”
    Tässä kohtaa Matoro tajusi olennon Itroziksi.
    Miten ajat sitten kuollut Makuta puhui nyt kovaäänisistä ilman sähköä.
    ”Te ette ymmärrä mitään todellisesta voimasta. Todellinen voima ei ole elementissä tai miekassa…”

    ”Sillä mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”

    Nuo sanat kaikuivat metallirakenteisessa kellarissa pitkään kahinan tauottua.

  • Sodalta näyttää

    Bio-Klaanin linnakkeen pihamaa

    Maa rapisi Snowien jalkojen alla. Ilma oli harmaa ja navakka tuuli puhalsi meren suunnasta. Jo muutama päivä oli kulunut siitä, kun hän oli päässyt sairasosastolta. Nyt hän oli tullut kävelylle rakkaalle Klaanin pihamaalle, ja seurasi hiekkatietä kohti muurissa olevaa porttia.

    Lumiukon vierellä kulki pieni tumma sammakkorahi, Napo. Se viipelsi valkoisen isäntänsä rennon letkeään askellukseen verrattuna suorastaan hyperaktiivisesti, loikkien suuntaan ja toiseen ja nuuhkien jatkuvasti ympäriinsä.

    Snowman oli tuntenut mielensä harvinaisen kevyeksi muutaman päivän parasiitin poistumisen jälkeen. Ja vaikka hän olikin taas oma positiivinen itsensä, sai sotatila hänetkin hieman tavallista synkemmäksi. Oli vaikea ymmärtää, kuinka muutama kahvion vakioasiakas ei enää viettänytkään aikaansa lämpimän kupposen ja hyvien juttujen parissa, vaan mullan alla. Snowie ei ollut Klaanissa hautajaisten aikaan, ja häneltä oli kestänyt aikansa oppia, kuinka moni Klaanin asukas olikaan menettänyt henkensä ”Kuoleman Rautaisen Pataljoonan” nimityksen saaneiden metalliolentojen hyökkäyksessä.

    Portille saapuessaan Snowie otti ottanut Napon syliinsä. Tiukennetut turvatoimet saivat muurin vartioasemalla toimivat Matoralaiset hermostuneiksi, eikä lumiukko tahtonut tehdä heidän työtään enää yhtään vaikeammaksi villisti ryntäilevällä lemmikillään.
    ”Moi tyypit”, Snowman tervehti tuntemiaan Matoralaisia, jotka isuivat muuriin kiinnitetyssä kopissa.
    ”Sinun täytyy näyttää jäsenkorttisi”, vastasi oudon jännittyneen kuuloinen vartijamatoran.
    ”Hm? Kyllähän sinä minut tunnet. Sitä paitsi olen vain menossa kävelylle, et kai sinä sitä varten-”
    ”Uusi protokolla. Meidän täytyy pitää kirjaa menijöistä ja tulijoista.”
    ”Jaa, no, öh. Kait tuo kuulostaa ihan fiksulta”, Snowie totesi, ja näytti pientä korttia virkailijalle.
    ”Kiitos.”

    Lumiukko jatkoi kulkuaan lievästi menosuuntaan viettävää hiekkatietä pitkin, ja kumartui laskemaan lemmikkinsä maahan. Snowie ja Napo lähtivät talsimaan kohti metsää.

    Kyseinen Snowmanin mieluisin kävelyreitti alkoi Klaanin pihamaalta, jatkui portti neljän kautta koukaten metsään ja lopulta päättyi linnakkeen yhteydessä olevan Matoran-asutuskeskuksen satamaan.

    Snowie oli kulkenut polun lukemattomia kertoja läpi, ja tunsi sen kuin omat taskunsa. Tällä kertaa häntä kuitenkin odotti suuremman luokan yllätys, kun hän askelsi puiden katveesta kivikadulle metsäetapin loputtua.

    Rauhaisan lahden laituripaikat olivat kaikki täynnä, ja meressä kellui laivoja pilvin pimein. Kadut olivat tungokseksi asti täynnä kiiresiä Matoralaisia, Toia ja jopa Vortixxeja ja Steltiläisiäkin. Lisäksi melkein kaikki kadunkulkijat olivat aseistautuneita, mikä oli noin sadan prosentin lisäys aseistautuneespitoisuudessa normaaliolosuhteisiin verrattuna.

    Hämmentynyt Snowman pysäytti ensimmäisen ohikulkevan Matoralaisen.
    ”Eh, miksi täällä on näin paljon ja hampaisiin asti aseistautunutta porukkaa?”
    Punainen, silkkiseen kaapuun pukeutunut hahmo katsahti yllättyneenä Snowieta kohti kantamansa tavaralastin takaa.
    ”Hm? Tällaistahan tämä on ollut jo varmaan viikon. Bio-Klaanin sakki on ruvennyt satsaamaan aseisiin varmaan kuusinkertaisesti edelliseen verrattuna. Lisäksi lääkintätarpeiden, panssareiden ja jopa palkkasotureiden kysyntä on kasvanut melkoisesti, joten luonnollisesti me asiamme osaavat kauppamiehet tuomme tuotteemme tänne tarjolle. Olen itse toiminut täällä Kanoka-kauppiaana jo kaksi viikkoa putkeen, ja voin kertoa, voittoa pukkaa. Eipä huvittaisi kuulua tuohon Klaanin lössiin, taitaa tulla raukoille köyhät ajat, kun kaikki tämä valuutta virtaa taskuihimme.”
    Snowman oli jo nostanut sormensa valmiiseen keskeyttämisasentoon, mutta Matoralainen jatkoi madaltaen ääntään.
    ”Ja mitä tähän aseistukseen tulee, niin sana kiertää. Skakdien, Zyglakien ja Nazorakien aluksia kaikkialla. Joku väittä nähneensä Makutan kaleerin! Ei tarvitse olla kartanon terävin pihvi ymmärtääkseen, että taisteluita syttyy. Pian. Meidän kauppiaiden täytyy olla varmoja, että pääsemmä turvallisesti pois, kun mähinä alkaa.”
    Snowie ei ollut oikein samoilla linjoilla lipevän Matoralaisen kanssa, mutta kiitti kuitenkin tiedoista, ja jatkoi kävelylenkkiään.

  • Kovan onnen Ridhukk

    Veljeskunnan saari, Bakmei

    Valkea vanhus istahti seesteisesti pöytänsä ääreen, kaatoi itselleen uuden kulhon riisiä ja jatkoi ateriointia oikein tyytyväisenä. Yksi liskopiruista oli päässyt pakoon, mutta saipahan mokoma opetuksen.

    – – –

    Ridhukk juoksi lujaa. Vortixxin pitkät kintut mahdollistivat todella ripeän etenemisen saaren vehreässä viidakossa, joskin ajoittain juurikin tiheä kasvillisuus tuotti pienoisia ongelmia. Pitkän tovin juostuaan Ridhukk pääsi kuitenkin rannalle.

    Rannalla Vortixxia odotti vanha, joskin jykevä, moottorivene. Mustan olennon yllätykseksi veneen luona oli väkeä.

    ”Mikssi olette täällä?”, Ridhukk kysyi astellen uupunein askelin veneen luona odottavan kahden hahmon tykö. Näistä toinen, vihreä Toa, vastasi:
    ”Sillä ei ole merkitystä. Missä kumppanisi ovat?”
    ”He… Ssaivat ssurmansa.”
    ”Te siis löysitte..?””
    ”…emme.”

    Ilman Toa tuijotti Ridhukkia tuimasti.

    ”Minähän varoitin vanhuksesta.”
    ”Sse ei ollut mikään turaga. Sse oli hirviö!”
    ”Typerys.”

    Vortixx ei pitänyt Toan ylimielisestä asenteesta. Ridhukk oli kuitenkin elämänsä aikana oppinut, että ruokkivaa kättä ei tullut purra. Tästä johtuen liskomies päätti pysyä vaiti.

    Iltahämärä oli jo pitkän aikaa laskeutunut saaren ylle ja tähdet alkoivat tuikkia taivaalla. Vihreä Toa ja tämän toveri katselivat taivasta hieman huolestuneen oloisina.

    ”Toden totta”, Toa sanoi, muttei selvästikään Ridhukkille. ”Se on liikkunut.”
    ”Ja huomaatkos minne”, vastasi toinen hahmo, joka paljastui hetken kestäneen tarkastelun jälkeen myös Toaksi. Ridhukk ei voinut olla huomaamatta, että Toan raskaassa äänessä ja pohjattomissa silmissä oli jotain varsin väärää.

    Toa-kaksikko hyppäsi moottoriveneeseen ja pian ilman Toa käynnisti sen moottorin. Ridhukk seurasi tilannetta hetken hölmistyneenä, kunnes avasi suunsa.
    ”H-hei! Mitä te..!?! Vene! Sse on minun! Ja entäss makssu?!?”

    Ilman Toan kädestä singahtanut elementti-isku heitti silmäpuolen vortixxin kumoon samalla kun moottorivene lähti matkaamaan pitkin pimeää merta.

  • Destralille ja sen ohi XXXIX: Kultaa? Rahaa? Rommia?

    Rozum

    Pitkän ajan päästä Klaanilaiset ja piraatit huomasivat jotain kaukaisuudassa. Se näytti pieneltä metalliselta vajalta. Matoro ja Äks toivoivat, että se oli Itrozin laboratorio, sillä he olivat saanet tarpeekseen Notfunin jaaritteluista, hänen vanhasta kaveristaan, Kolmisilmä-Petestä, jolla oli puukädet ja koukkujalat. He juoksivat nopeasti vajalle.

    ”Sanoinko muuten, että sillä oli karits- Onko se aarre?”, Notfun kysyi, kun huomasi, että kaikki alkoivat juosta.

    Klaanilaiset tulivat ensimmäisinä pieneen metalliseen vajaan. Vajasta oli vain yksi sinä pystyssä. Vajassa oli yksi metallinen pöytä, jossa oli vähän papereita ja kansioita. Oli myös 2 kaadettua kaappia ja yksi pystyssä. Xxonn ja Matoro alkoivat kiivaasti käydä läpi kaikkia kaappeja ja kansioita ja lukivat kaikki paperit.

    ”Tässä ei ole mitään Nimdasta”, Matoro sanoi huolestueena, etsimisen jälkeen, ”Ei yhtään mitään!”

    Äksä potkaisi pystyssä olevan kaapin nurin, turhautuneena.

    ”Onko siellä aarretta?”, joku piraateista sanoi.

    ”Kultaa?”

    ”Rahaa?”

    ”Rommia?”

    ”Ei mitään! Täällä ei ole yhtään mitään”, Matoro sanooi piraateille huolestuneena. Hän oli huolestunut osittain siksi, että piraatit varmaan tappaisivat heidät ja siksi, koska he olivat raahanneet itsensä moniatuhansia kilometrejä, turhan takia.

    ”Yarr! Eikö aarretta?”, joku piraateista huudahti raivostuneena.

    ”He huijasivat! Tapetaan heidät!”

    Piraatit alkoivat saartaa kahta Klaanilaista, uhkaavan näköisinä.

    ”Odottakaa vähän. Kylä me se aarre löydetään”, Matoro sanoi.

    Xxonn oli aikomassa ampua piraatteja tykillään.

    ”Äks!”, Matoro kuiskasi hänelle.

    ”Mitä muuta ehdotat?”, Xxonn kysyy vihaisesti.

    ”Suostutetaan vain nämä brutaalit pir-”,Matoro ei saanut lausettaan loppuun, kun hänen takaraivoonsa osui jokin ja hän putosi maahan.

    ”Hemmetti”, Matoro kuiskasi. Hänet oli melkein lyöty tajuttomaksi ja hän oli osunut johonkin kovaan.

    ”Odottakaa!”, Jään Toa huusi, ennenkuin hänet ehdittiin taas lyödä teräslapiolla, ”Me löydetään se aarre kohta. Kunhan ette tapa meitä, okei?”

    ”Okei”, Notfun sanoi, ”Annamme teille pari kuukautta etsintä-aikaa. Ei enempää!”

    Piraatit lähtivät kauemmas Klaanilaisista.

    ”Mitä hemmettiä?”, hän ihmetteli, mihin hän oli otsaansa kolauttanut. Hän näki jotakin metallista. Hän ravisti pois hiekan. Se näytti joltain kahvalta, joka tuli maasta. Xxonn tuli lähemmäs.

    ”Sattuiko sinuun?”, hän kysyi ja nosti Toan.

    ”Vähän”, Matoro vastasi. Äksä huomasi, kuinka hän veti jostain metallisesta kahvasta.

    ”Annas kuin minä autan”, Äks sanoi ja tarttui kahvasta ja alkoi vetää. Kun he saivat melko painavan puuneliön ylös, he näkivät, että siellä oli portaita, jotka johtivat maan alle.

    ”Mitä siellä on?”, Notfun kysyi, kun huomasi Klaanilaiset, ”Rommiako?”

    Piraatit tulivat lähemmäs.

    ”Mitä siellä on?”, piraatit kysyivät.

    Kaksi Klaanilaista menivät alas. Alhaalla oli sitten ovi. Matoro aukaisi oven.

    ”Näyttää olevan Makuta Itrozin laboratorio”, hän vastasi, ”oikea Makuta Itrozin laboratorio”

  • Hans ja Plaploo 4: Jarp

    Bio-Klaanin linnake

    Pitkä käytävä tuntui lohduttomalta pelon vallassa oleville Matoralaisille. Hans ja Plaploo kuulivat kaiuttimien oudon äänen yhä selkeämmin. Mutta missään ei tuntunut olevan ketään, jolle lyhyt kaksikko olisi voinut valittaa asiasta.

    Plaploo oli kuitenkin saanyt älynväläyksen. Hän oli hakenut sähköinsinööriystävänsä Jarpin auttamaan lähetyksen alkuperän selvittämisessä. Nyt tämä painovoiman Matoralainen kykki seinässä olevan avatun luukun vieressä, ja tökki sitä työkaluillaan.

    Hermostuneina ympärilleen katselevat Hans ja Plaploo spekuloivat äänen lähdettä odotellessaan toverinsa työntekoa.
    ”Siinä on selvä rytmi. Mitä se merkitsee?”
    ”En tiedä. Kenties se on jonkinlainen Nazorakien koodi?”
    ”…mutta, silloinhan ne olisivat jo päässeet käsiksi viestintälaitteistoomme!”
    ”Kamalaa! Mutta, mitä muutakaan tuollainen rytmi voisi merkitä?”

    Bio-Klaanin linnake, sairasosasto

    Snowie makasi vuoteessa jo toista päivää ja rummutteli sormillaan lakanaa. Kupe oli vaatinut häntä vuodelepoon parasiitin revittyä hänen rintakehänsä auki. Omituisen anatomiansa vuoksi Snowie oli melkoisen hyvässä kunnossa, mutta lepo teki kieltämättä hyvää. Eikä aikakaan ollut käynyt pitkäksi: Tawa oli käynyt kuuntelemassa tarkan selostuksen matkan kulusta, ja Kepe oli ollut pitämässä seuraa. Lisäksi Snowie oli saanut viettää aikaa lemmikkinsä Napon kanssa. Ja olihan niitä vierailijoita muutenkin käynyt.

    Nyt lumiukko kuitenkin nautiskeli omasta rauhasta, ja pötkötteli vuoteessa. Ja odotteli tilaamaansa voileipää, rentoutuminen teki nälkäiseksi.

  • Joka pelätyn kung-fun taitaa I

    Bakmein mökin edustalla tapahtuva kaikkea muuta kuin tasaväkinen verilöyly

    Vortixx-soturi huusi kuin teurassika lentäessään korkeassa kaaressa bambumetsän kätköihin. Samaan aikaan silmänsä menettänyt Ridhukk juoksi panikoiden ympyrää ainoastaan tullakseen raivoisan turagan hyppypotkun kaatamaksi.

    Bakmei laskeutui ripeästi jaloilleen, kääntyi ympäri ja syöksyi silmät leiskuen seuraavan vortixxin kimppuun. Reptiliaani kiskoi tärisevin käsin esiin vyöllään roikkuneen tikarin ja iski sen vanhusta kohti. Bakmei suoritti kuitenkin vanhuksille hyvin epäominaisen liikesarjan, ilmestyi vortixxin taakse ja pian lisko-olio saikin huomata polvensa taittuvan aivan väärään suuntaan.

    Bambujen sekaan lentänyt vortixx ilmestyi takaisin taistelutantereen laidalle ja kiskoi vuorostaan aseensa esiin. Vortixx heilautti massiivisella painolla varustettua ketjua muutaman kerran päänsä yläpuolella ja heitti sen sitten turagaa kohti.

    Se oli huono idea. Bakmei karjaisi, tarttui kiinni ilmojen halki kiitävästä painosta ja lähti juoksuun. Kaikin puolin virheettömän kierrepotkun päätteeksi turaga kietaisi ketjun muutaman kerran vortixxin kaulan ympäri ja alkoi kuristaa.

    Kuului muutama korahdus. Vain muutama.

    Tikarin kera hyökännyt vortixx oli kuin ihmeen kaupalla onnistunut vääntämään jalkansa edes jossain määrin luonnolliseen asentoon, ja liskomies olikin valmis uuteen epäonnistumiseen. Bakmei oli tästä hyvin tietoinen, eikä aikaakaan kun vanhus pieksi itseään monta kertaa pidempää mustaa olentoa mitä mielikuvituksellisimmilla liikesarjoilla. Lopulta vortixxin lihakset pettivät ja olio rojahti maahan.

    Turaga Bakmei nauroi ja heilautti viiksiään.

    [spoil]JOKA PELÄTYN KUNG FU:N TAITAAAAAAAAAAA…[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 31: Sähkö ei tule vain töpselistä?

    Järven läheinen laitos

    Heti kun ääni oli kantautunut heidän korviinsa kuului humahdus ja paneelit seinissä ja mut laitteet lattioilla rupesivat rätisemään sähköä. Umbra tuskin ehti väistää purkausta hänen vieressään Gekon vetäistessä tämän pois tieltä.

    ”Nyt siis, mitä me oikein teemme?”, hän kysyi Umbran huohottaessa.
    ”Etenemme, varovaisesti. Yritämme sammuttaa tämän aparaatin”, Umbra vastasi.

    Pienen hämähäkin hyppiessä seinän paljaita kohtia pitkin kaksikko eteni varovaisesti sähköisessä ympäristössään, Gekon suurin ongelma oli hänen märkä viittansa jota parhaillaan yritti kuivata. Silloin seinä heidän takanaan räsähti kiinni. ”Mikä naurutalo tämä on olevinaan?”, Umbra kummasteli.

    Sitten pahin tapahtui. ”Mitä tuo lotina on”, Gekko kysäisi. ”Nyt. Juokse!”, Umbra huusi nähdessään vesivanan perässään. Fikou hyppäsi huonoja sattumuksia kohtaavan isäntänsä olalle. Sitten sähköt sammuivat ja tuli pilkkopimeää. Seinä heidän edessään sulkeutui jaVesimassa alkoi nousta.

    ”Ne koettelevat meitä”,Umbra sanoi hädissään pelon ja ihmetyksen välimuoto kasvoillaan.

    Kaksikko nousi putkimaista rakennelmaa pitkin henkeään pidättäen ylöspäin. He tulivat uuteen huoneeseen, mutta vesi vain jatkoi nousuaan vääjäämättä, tila oli umpikuja, kaikki ulospääsy tiet sulkeutuivat. Quewa keräsi happea ja piti näin ystäviensä tajunnan toien mennessä hakkamaan seinää palasiksi, se petti ja edess odotti valtavan syvä putous suoraan alaspäin, jonka pohjaa ei näkynyt. Umbra oli saanut otteen jostain Gekon huuhtoutuessa suoraan alaspäin, toa tarrasi urhean matoranin jalkaan veden valuessa suoraan heidän päällensä.

    ”Kestä vielä hetki!”, Gekko huusi kun vesimassa oli repimässä matoranin otetta. Vesi massan mentyä Umbra nosti toan ylös painovoimavoimillaan. Edessä oli kuilu ja sen takana taas maata. Kaksikko hyppäsi sen yli Umbran juuri ja juuri yltäessä kaiteeseen. Josta valkoinen toa tämän nosti ylös.

    ”Nyt tämä pelleily saisi jo riittää.”, Gekko sanoi äreänä katsoen uuden käytävän päähän.

    Kaksikko jatkoi matkaansa suureen saliin, se oli täynnä kahvoja ja vipuja. Edessä odotti lukittu ovi.

    ”Tämä alkaa tosissaan sapettamaan…”, Umbra olisi halunnut karjua tämän, mutta ei tehnyt sitä koska se olisi voinut laukaista ties mitä.

  • Xiantos kylvää kuolemaa

    Bio-Klaanin kadut

    Xiantos juoksi hädissään karkuun, jos modeja tulisi lisää. Hänen takkinsa oli osittain Kongun veren peitossa. Pian hän saapui kadun päähän, josta hän löysi halkeaman muurista. Xiantos hyppäsi siitä yli. Pimeyden metsästäjä, kyllä hän paljastui juuri äsken, teki katoamis temppunsa. Yhtäkkiä hän oli taas mökillänsä.

    Sairaala

    ”Pulssi nousee!”

    Konguboss heräsi 18 minuutin kuluttua huudahduksesta. Hänen viimeisin muistonsa oli se, kun Xiantos sanoi hänen huoneessaan, että joku oli kuollut. Seuraavaksi hän oli sairaalassa. Siellä oli kirkasta ja valkoista. Hänen oli päästävä pois ottamaan se kuka ikinä puukotti häntä kiinni.

    ”Hän on hereillä”, Bladis näki lasiseinästä.

    Sairaanhoitajat tulivat huoneeseen ja kertoivat, että hänen oli pysyttävä siellä päivä.

    Xiantoksen koti

    Xiantos istui rikkinäisessä kodissansa tuolilla. Hän mietti miksi oli puukottanut Kongua ja miksi se teki hänet hyvälle tuulelle. Hänen oli pestävä takkinsa, ettei kukaan epäilisi häntä kummemmin. Hän käveli luolaan, jossa oli vieläkin tohtorin ruumis. Xiantos siirsi ruumista, että pääsisi tohtorin huoneeseen pesemään takkinsa. Yhtäkkiä alkoi kuulua surinaa ja louhintaääniä.

    Nazorak-parvi lähestyi pimeyden metsästäjää.

    ”Ei kai taas”, Xiantos ajatteli mielessään ja samalla otti pöydältä tohtorin moottorisahan. ”Ette varmasti tienneet, että tohtorilla oli moottorisaha!”

    Lierihattupäinen tyyppi käynnisti moottorisahan ja alkoi nauramaan ilkeästi. Hän lävisti julmasti Nazorakkeja, kunnes viimeinen selvisi ja iski häntä hakulla.