Veljeskunnan saari, Bakmei
Valkea vanhus istahti seesteisesti pöytänsä ääreen, kaatoi itselleen uuden kulhon riisiä ja jatkoi ateriointia oikein tyytyväisenä. Yksi liskopiruista oli päässyt pakoon, mutta saipahan mokoma opetuksen.
– – –
Ridhukk juoksi lujaa. Vortixxin pitkät kintut mahdollistivat todella ripeän etenemisen saaren vehreässä viidakossa, joskin ajoittain juurikin tiheä kasvillisuus tuotti pienoisia ongelmia. Pitkän tovin juostuaan Ridhukk pääsi kuitenkin rannalle.
Rannalla Vortixxia odotti vanha, joskin jykevä, moottorivene. Mustan olennon yllätykseksi veneen luona oli väkeä.
”Mikssi olette täällä?”, Ridhukk kysyi astellen uupunein askelin veneen luona odottavan kahden hahmon tykö. Näistä toinen, vihreä Toa, vastasi:
”Sillä ei ole merkitystä. Missä kumppanisi ovat?”
”He… Ssaivat ssurmansa.”
”Te siis löysitte..?””
”…emme.”
Ilman Toa tuijotti Ridhukkia tuimasti.
”Minähän varoitin vanhuksesta.”
”Sse ei ollut mikään turaga. Sse oli hirviö!”
”Typerys.”
Vortixx ei pitänyt Toan ylimielisestä asenteesta. Ridhukk oli kuitenkin elämänsä aikana oppinut, että ruokkivaa kättä ei tullut purra. Tästä johtuen liskomies päätti pysyä vaiti.
Iltahämärä oli jo pitkän aikaa laskeutunut saaren ylle ja tähdet alkoivat tuikkia taivaalla. Vihreä Toa ja tämän toveri katselivat taivasta hieman huolestuneen oloisina.
”Toden totta”, Toa sanoi, muttei selvästikään Ridhukkille. ”Se on liikkunut.”
”Ja huomaatkos minne”, vastasi toinen hahmo, joka paljastui hetken kestäneen tarkastelun jälkeen myös Toaksi. Ridhukk ei voinut olla huomaamatta, että Toan raskaassa äänessä ja pohjattomissa silmissä oli jotain varsin väärää.
Toa-kaksikko hyppäsi moottoriveneeseen ja pian ilman Toa käynnisti sen moottorin. Ridhukk seurasi tilannetta hetken hölmistyneenä, kunnes avasi suunsa.
”H-hei! Mitä te..!?! Vene! Sse on minun! Ja entäss makssu?!?”
Ilman Toan kädestä singahtanut elementti-isku heitti silmäpuolen vortixxin kumoon samalla kun moottorivene lähti matkaamaan pitkin pimeää merta.