Klaanon

Kategoria: Klaanon Rope

  • Kezenin kasetti ei toimi

    Bio-Klaani

    Vihreä moottorivene oli saapunut vähän aikaa sitten Klaanin satamaan ja jättänyt Matoron maihin. Itse Ämkoo oli lähtenyt Enkin kanssa muualle (Veljeskunnan saarelle).

    Jään Toa oli viettänyt yhden elämänsä kiintoisimmista aamuista. Ämkoon elämäntarina ja menneisyyden haamut.

    Satamassa kellui kymmeniä kauppa-aluksia, lähinnä yksityisten tai muiden saarien. Klaanin omat alukset lensivät.
    Myös Notfunin merirosvolaiva seisoi uljaana satama-altaassa.

    Matoro käveli hiljaista soratietä rannikolta linnakkeeseen. Hän katsasti samalla satamarakennukseen jättämänsä paperit. Salakoodattu kansio, kasetti ja muistiinpanot olivat poissa. Äks oli luultavasti ottanut ne suojaan.

    Iltapäivä oli hieman kylmänpuoleinen Klaanin saarella. Matoraneja puuhasi ympärillä arkisissa askareissa kuten täyttelemässä kaupan näyteikkunaa, ruokkimassa Mahi-vuohia ja neulomassa kankaita.
    Useat puurakennukset varjostivat tietä, joka johti Klaanin pääportille. Matoro näytti jäsenkorttinsa vartijoille, jotka kertoivat samalla kiristyneistä turvatoimista.

    Linnake oli hiljainen. Vastaanottotiskin edessä teline Klaanilehtiä huusi otsikoitaan: salaperäinen murha, Klaanilaista puukotettu, pieni skakdihyökkäys matorankylään. Pelkkää surua ja sotaa.

    Matoro mietti asioita kävellessään Klaanin pitkiä käytäviä. Sodassa ei ollut mitään hienoa, mutta omalla tavallaan taistelut ja toiminta kiehtoivat häntä. Hän rakasti sitä adrealiininpursketta jonka vaaralliset tilanteet saavat aikaan. Hän ei osannut elää normaalia, rauhallista elämää.
    Kerran soturi, aina soturi.

    Matoro huomasi punahopean soturin tulevan vastaan.
    ”Hei, Äks”, Matoro tervehti. ”Onko sinulla saaliimme Rozumilta?”
    ”… missä olet ollut koko aamun?” Äks kysyi ensimmäisenä.
    Matoro ei ollut varma saisiko hän laverrella Adminin asioista.
    ”Pitkä juttu. Mäksä, pari zombia”, Matoro ohitti kysymyksen ninjamaisesti.
    Äksän ilme ei ollut yhtänä tyytyväisempi.
    ”Okei, selitän joskus toiste. Onko sinulla Rozumin tavarat?”
    ”Jees, on. Huoneessani”

    Kaksikko käveli portaat – tai itseasiassa hyvin, hyvin monet portaat – ylös. Hissi oli rikki juuri tänään. Äks kaivoi huoneesta 449 paperit ja heitti ne Matorolle.
    Jään Toa kiitti ja painui omaan huoneeseensa, mutta sitä ennen hän pujotti Itrozin muistiinpanot Makuta Nuin huoneen postiluukusta terveisten kera. Häntä voisi kiinnostaa.

    Matoro astui omaan, pitkään tyhjillään olleeseen huoneeseen. Hän sytytti sinertävän loisteputken ja heitti loput tavaransa pöydälle.
    Aivan ensimmäiseksi hän romahti sängylleen. Aamun taistelu oli ollut rankka.

    Hetken lepäilyn jälkeen Toa kokeili kasettia videolaitteellaan. Lumisadetta.

    Mitä pikimmiten hän istui pöydälleen tutkimaan kryptistä kansiota.

    Kansiossa oli otsikkona ”Projekti Nimda”. Se luki normaalilla matoran-kielellä hieman hapertuneen paperikannen päällä.
    Sisällä oli lukuisia papereita. Kaikki oli kirjoitettu oudoilla merkeillä. Lyhyen tutkimisen jälkeen Matoro huomasi, että osa merkeistä näytti kovin matoran-aakkosilta ilman ympyrää.

    Hän teki nopeasti muistiinpanoja.
    T, Y, I, O, P, K ja X olivat tunnistettavissa.

    Matoro pohti ja koitti löytää lisää selviä kirjaimia.

    Usean tunnin aivojumpan jälkeen hän ei ollut edistynyt senttiäkään. Lopulta hän antoi periksi, otti kansion ja kasetin, ja lähti Kepen työhuoneelle. Nero saisi auttaa häntä kasetin saamisessa toimintakuntoon sekä kirjoituksessa.

  • Tekemistä, kuin tilauksesta

    Klaani

    Summerganon saapui iltaiselta kävelyretkelään. Klaanissa oli hiljaista; paikka oli vaipunut illan rauhaan ja tuntui nauttivan täysin siemauksin siitä, etteivät sodan pitkät kädet olleet vielä kurottautuneet linnakeen ylle.

    Summerganon kömpi huoneistoonsa tapaamatta Klaanin läpi kulkiessaan ristin sielua. Yllätyksekseen häntä odotti kirje. ”Tulee ihan Xia-reissun alku mieleen”, hän mumisi ja tarttui kirjeeseen.

    Summerganon

    Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että maksuksi varusteista voisit lähteä mukaan, siis jos sinulla on aikaa. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Toisella kysymistäni Klaanilaisista pitäisi olla vene. Jos hän ei ehdi tai hänellä ei ole venettä niin vuokraamme. Matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

    Kapura

    Summerganon ei ollut uskoa silmiään. ”Tekemistä, kuin tilauksesta”, hän sanoi hiljaa. Ja tottavie tekemistä hän olikin kaivannut. Hän katsoi uutta miekkaansa ja sanoi: ”Pääset pian tositoimiin.” Seurasi hetken hiljaisuus, kun Summerganon tuijotti miekkaansa, jolle hän oli omaksi yllätyksekseen puhunut. Sitten Suga purskahti nauruun ja kävi lepäämään, jotta olisi aamukahdeksalta virkeänä lähtöä varten.

  • Satamassa palaa

    Bio-klaani

    Seran astui pieneen hotelliin, jossa hän asui. Hotelli ei maksanut paljoa ja se sijaitsi sataman lähellä. Heillä ei ollut varaa isoon asuntoon, joten he hankivat halvimman, jonka he löysivät. Tiskn takana istuva Ta-matoran tervehti hänet vaisusti. Seran ei vastannut Matoranille mitään. Hän vain asteli kolmanteen kerrokseen, jossa hän asui. Irvan tuli tervehtimään hänet.

    ”Saitko yhtään saalista?”, Irvan kysyi.
    ”En saanut”, Fe-matoran vastasi, ”Mutta sain jonkun hukkuvan Turagan pelastettua hukkumiselta”
    ”Mitä teit Turagalle?”
    ”Jätin hänet satamaan. Hän sanoi, että tahtoi etsiä jotain Toa-kaveriaan”
    ”Etkö siis saanut yhtään ruokaa?”
    ”En”

    Irvan nyökkäsi ja sanoi:

    ”Sanoinhan”

    …Ja lähti pois. Seran ei myöskään halunnut kertoa Irvanille Toa-kivestä, jonka Turaga oli hänelle antanut.

    Yöllä, Seran ei pystynyt nukkumaan. Hänen itsetuntonsa piinasi häntä. Hän ei tiennyt, pitäisikkö hänen käyttää Kiveä itseensä. Ehkä olisi parasta jos hän olisi Toa. Mutta jos häneltä ei onnistuisi olemaan Toa, ei olisi paluuta Matoranin elämään. Voisihan hän luovuttaa voimansa jollekkin toiselle Matoranille, mutta sitten hän muuttuisi Turagaksi. Eikä se kovin miellyttänyt häntä. Koko yön aikana hän mietti sitä. Seuraavana aamuna hän myös ajatteli siitä, vaikka ei ollut nukkunut koko yön, eikä ollut syönyt kahteen päivään. Hän yritti olla herättämättä yhtään huomiota, koska ei halunnut Irvanin kysyvän, mikä on hätänä.

    Parin päivän päästä hän oli onnistunut päästä stressistä ja onnistui nukkumaan pari tuntia. Kuitenkin, kun hän oli syvässä unessa yhden päivän, hänet herätti kova rysäys.

    ”Mitä helkkaria!?” Seran kuuli Irvanin huutavan.

    Seran meni ikkunan luo ja näki, kuinka pari kolme Skakdia ampuivat ja heittivät palavia pulloja päin hotellia. Hän näki, kuinka pullot räjähtyivät, iskeytyessään johonkin.

    ”Maan tasalle vaan tämä rakennus!”, yksi Skakdeista huusi toisille.

    Irvan nousi sängystään ja meni ulos huoneestaan. Hän katsoi alas portaikkoon ja näki kuinka alaosa oli kokonaan tulessa.

    ”Hitto!”, Irvan huusi, ”Täältä ei ole pakoa!”

    Seran katsoi, että ikkunasta hyppääminen johtaisi kuolemaan. Silloin hän päätti, että olisi vain yksi keino pelastaa heidät. Toa-kivi. Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää sellaisia. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä tekisi kun hän olisi Toa, mutta hän toivoisi että se auttaisi häntä jotenkin.

    [spoiler=Heh kaneja!]Aion kyllä joskus panna nuo Skakdit myöhemmin minun tarinoihini.[/spoiler]

  • Hautasaaret 13: Kotiin päin

    Hautasaari

    Enki ja Matoro odottelivat kärsivällisesti jyrkänteellä. Takana aukeni keskipäivän auringon valaisema meri.

    Kivikkoisella tasanteella makasi kaksi elotonta ruumista. Taistelu oli yksi erikoisimpia mitä Matoro oli koskaan nähnyt, ja ajattelikin kysellä asioita Ämkoolta matkalla. Kaksi Toaa, jotka kostonhimo oli ajanut vain sankarin raunioiksi. Matoro mietti mikä oli johtanut noin selvään vihaan. Ja mikä voisi johtaa siihen, että Toa tekee itsemurhan.

    Ämkoo käveli mäeltä, miekka vyöllään. Admin oli muuttunut paljon Matoron viimenäkemästä; entinen sankari oli poissa. Varjokäsi samalla puistatti että kiinnosti.

    ”No? Lähdemmekö?” Matoro kysyi.
    Ämkoo nyökkäsi.
    ”Heitetään nämä ruumiit mereen ulapalla. Raahataan veneelle nyt”, Mäksä sanoi ja nappasi kiinni Herkan olkapäistä. Tulen Toan ruumis oli runneltu ja näytti kuin se olisi ollut kuolleena kauan. Epäkuoleman naamio ei anna elämää. Se vain pakottaa elämään.

    Matoro tarttui kiinni Tharkonin ruumiista. Häntä iljetti kanniskella ruumiita, mutta samalla hän kunnioitti Tharkonia. Tharkon oli ollut periksiantamaton siinä mitä oli yrittänyt tehdä, ja kärsinyt lopulta kuoleman oman käden kautta.

    Vaivalloisen kymmenenminuuttisen kuluttua kolmikko oli alhaalla lahden rannalla vihreän moottoriveneen luona. Toa-kaksikko heitti ruumiit veneen takaosaan Enkin tutkiessa ohjaussysteemiä. Moottori pärähti käyntiin onnistuneesti ja pian laite oli lahdella.

    ”Hei, ajetaan sille kalliolle. Sukeltelen miekkani”, Matoro muisti istuessaan ahtaasti paatin takaosassa Veljeskuntalaisten istuessa edessä.
    Vanha vihreä moottorivene ajeli hetken rannanmyöteisesti. Kallio oli miltei pystysuora ja alhaalla oli paljon kiviä ja kareja. Jään Toa hyppäsi kannelta veteen, irvistäen ensin kylmän veden osuessa hänen selän haavaansa.

    Matoro tähysteli silmillään kivien välejä ja soraista pohjaa. Kolmannella sukelluskerralal hän huomasi aseen kiilautuneen kahden kiven väliin lähelle pintaa. Toa nappasi sen ja kiipesi veneeseen.

    Kauempana merellä kaksi ruumista heitettiin mereen.

    ”Ämkoo. Haluatko ehkä selittää…”, Matoro sanoi istuessaan nyt tilavassa takaosassa.
    ”Selittää mitä?”
    ”Mitään”

    Ämkoo kertoi Matorolle saman tarinan jonka oli kertonut Snowielle sukellusveneessä.

    Lopun matkaa veneessä vallitsi hiljaisuus.

  • Zakaz 23: Dorkahk Dorkalax Dorkimus Dorkastein

    Zakaz, kymmenmetrinen kuilu

    Guardian ja Manu olivat ehtineet kulkea rotkon pohjaa myöten ehkä noin minuutin, kun Manu alkoi valittaa:
    ”Aaaaargh! Minä vuodan!”
    Ja niin hän totta tosiaan teki. Makutan ruumis oli kulunut melkein puhki ja täynnä reikiä. Guardian katsoi ympärilleen. Hän etsi muutamia pieniä kiviä ja tukki niillä Makutan reikiä.
    ”Tämän siitä saa, kun yrittää puhdistaa itsensä hiekasta…” Manu mutisi. Guartsu hymähti. Sitten he lähtivät jatkamaan vaivalloista matkaa.
    Hetken taivalluksen jälkeen kaksikon eteen ilmestyi rotkon seinämä. Valtava ja jyrkkä kallioseinämä seisoi edessä esteenä, jonka voisi vain ylittää. Vuosituhansien eroosio oli kuluttanut seinämää niin tasaiseksi, että sen pinnassa ei erottunut paljonkaan ulkonemia jalansijoiksi. Ilman oikeita varusteita seinämän kiipeäminen osoittautuisi suoranaiseksi mahdottomuudeksi.

    Tai mahdotonta se ainakin olisi ollut, jos Guardianilla ja Makuta Nuilla ei olisi ollut omia keinojansa. Skakdin terävät kynnet tarttuivat kallion pintaan kevyesti, kun taas makutan Nazorak-kämmenissä ja jaloissa oli miljoonittain seinillä kiipeilyyn soveltuvia huomaamattoman pieniä piikkejä. Seinämän jyrkkyys kuitenkin varmisti, että kaksikon kiipeäminen ei ollut aivan helppoa. Etenkin Manu huomasi joutuvansa ottamaan etenemisen äärimmäisen varovaisesti, sillä hänen sisällään epätoivoisesti roikkuva antidermis oli jatkuvassa vaarassa syöksyä ulos ja kadota kanjonissa puhaltavaan tuuleen. Makutan ilme oli jännittynyt.

    Monien tuskallisten minuuttien kiipeilyn jälkeen Guardian sai vihdoin otteen kuilun korkeimmasta kohdasta ja veti itsensä vaivalloisesti huohottaen ylös. Manu seurasi pian perässä. Guardian ojensi makutalle oman kätensä ja auttoi hänet kielekkeelle. Väsynyt vartija istahti maahan lepäämään.
    ”Sinähän olet kevyt kuin mikä”, Guardian sanoi virnistäen. ”Kai se on kaasumaisen olemuksen hyviä puolia.”
    Aivan yhtä väsynyt makuta ei näyttänyt vastaavan. Hän tuijotti jonnekin Guardianin selän taakse ja nosti vähitellen sormensa osoittamaan samaan suuntaan.
    Guardian näytti hämmentyneeltä. Hän ymmärsi Manun pointin vasta kun kuuli revolverin iskuvasaran napsahtavan aivan selkänsä takana.
    ”Älkää liikkuko senttiäkään, jos teitä ei erikseen käsketä.”

    Guardianin ilme vääntyi ärtyneeksi. Hän tuijotti kiipeilystä rakontäyteistä kämmenpohjaansa ja kuiskasi jotain hampaidensa välistä.
    ”Tyhmä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä.”
    ”Aivan oikein”, palkkasoturien johtajan voitokas ääni sanoi. ”Olimme ampua teitä jo kun kiipesitte. Mutta kun yrititte niiiiin kovasti.”
    Jossain takaa räjähti voimakas skakdimainen naurunremakka. Ei kestänyt sekuntiakaan ennen kuin joku tarttui kiinni Guardianin harjasta ja veti hänet maahan selälleen. Kaaduttuaan sininen skakdi löysi zamor-revolverin piipun juuri ainoan silmänsä edestä. Hän päätti pysyä hiljaa ja liikkumatta.
    Joku skakdeista käveli Manun taakse ja potkaisi tämän voimalla maahan, jolloin Makutan päälaki kolahti väkivaltaisesti tiheään hiekkaan. Manu nousi hieman maasta ja piteli päästään kiinni molemmin käsin, pitäen silmänsä kiinni. Palkkasoturit nauroivat lisää ja yksi heistä potkaisi Manua kylkeen.

    ”Tuossako on päitä räjäyttelevä korttihuijarimme?” yksi skakdi kysyi hihittäen. ”Tämänkö otuksen pitäisi hallita kaikkia mahdollisia pimeyden voimia?”
    Skakdit nauroivat lisää.

    Guardian avasi suunsa hitaasti.
    ”Saanen kysyä, miksi elämme vielä”, hän kysyi luonnottoman rumalta ja mulkosilmäiseltä palkkasoturijohtajalta. Tämä naurahti vastaukseksi.
    ”Kenraali Nektannin mukaan tuosta makutasta saa hyvät rahat elävänä”, punainen mulkosilmä vastasi. ”Sinut hän taas haluaa tapetuksi. Mieluiten mahdollisimman perusteellisesti.”
    Joku palkkasotureista naurahti psykoottisesti kauempana. Guardian kuuli samasta suunnasta jonkinlaisen teräaseen teroittamisen ääniä.
    Guardian nosti päätään varovaisesti ja vilkaisi Manua. Tämä piteli edelleen päästään kiinni. Joko Makuta Nuin päänsärky oli noussut legendaariselle tasolle tai sitten tämä oli keksinyt jotain.
    Guartsu päätti yrittää pelata aikaa.

    ”Mmm-m”, hän äännähti. ”Miten ajattelitte tappaa minut?”
    Palkkasoturien johtajan ääni muuttui pohdiskelevaksi. ”Se onkin erittäin hyvä kysymys! Sinut voi kuitenkin tappaa vain kerran, joten siihen pitää panostaa!”
    ”Pistetään ’Sätky’ sen kimppuun!” jonkun skakdin kumea ääni huudahti. Tätä seurasi uusi psykoottinen naurahdus, joka tuli ilmeisesti ’Sätkyn’ suusta.

    ”Ei, ei!” joku huusi. ”Miksi Sätkyn pitäisi saada kaikki hupi? Minusta voisimme sitoa tuon silmäpuolen jokaisesta raajasta eri lehmään ja pelotella ne eri suuntiin!”
    Tämä ehdotus sai skakdeissa aikaan useita naurahduksia. Joku taputti. Pian palkkasoturit sylkivät terävien ja harvalukuisten hampaidensa välistä useita uusia ehdotuksia, joista jokainen oli toistaan sadistisempi. Ehdotukset huipentuivat siihen, kun jonkun ehdotuksesta skakdit yhdessä suostuivat käyttämään lähimpänä olevaa ilmatorjunta-Nektannia Guardianin räjäyttämiseen. Muutama skakdi lähti kävelemään kohti tätä tykkitornia. Se vaatisi käynnistämistä ja lämmittämistä ennen kuin toimisi täysin.
    ”Hehe, pojat innostuvat aina niin kovaa”, palkkasoturien johtaja sanoi. ”Pääsevät harvoin tappamaan sinunkaltaistasi julkimoa.”
    Punainen skakdi osoitti Makuta Nuin suuntaan ja tirskui vaimeasti. ”Tuo Makuta taas on siitä hyvä, että se ei kuole. Voimme tappaa sen uudestaan!”
    Viimeinen sana sai loput palkkasoturit riemastumaan. He toistelivat sitä huutaen. Palkkatappajien lapsekas suhtautuminen sadistiseen tappamiseen ei miellyttänyt kumpaakaan klaanilaisista.

    ”…ai niin”, palkkasoturijohtaja sanoi kyykistyen alas ja tuijottaen Guartsua silmiin, mutta tähdäten tätä yhä aseellaan. ”Tiedän, että suunnittelet jotain. Sinulla on sellainen maine. Ymmärrä nyt kuitenkin, vartija, että meillä on tällä kertaa mukana kaksikymmentä miestä, viisi verenhimoista Muakaa, kaksi räkäisymatkan päässä olevaa ilmatorjuntatykkiä, viisi raketinheitintä ja yksi kävelevä tankki. Onko sinun kenraalillasi enää…yhtään mitään?”

    Guardian siirsi vähitellen katseensa punaisen skakdin Zamor-revolverista tämän kasvoihin. Hän piti ilmeensä vakavana ja avasi suunsa.
    ”Tiedätkö mitä. Sinä olet dorka.”
    Palkkasoturijohtajan hymy hyytyi. Tieto siitä, että Nektann-tornit olisivat pian toimintakunnossa riitti ainoaksi syyksi sille, että hän ei ampunut Guardiania vielä.
    Seuraavaksi Guardian teki jotain selviytymisensä kannalta erittäin epäloogista. Hän jatkoi.

    ”Sinä olet Dorkahk Dorkalax Dorkimus Dorkastein. Dorka-Korosta. Ja niin on veljesikin.”
    Punainen skakdi muuttui entistä punaisemmaksi. Sen ote revolveristaan kiristyi.
    ”Ja tiedätkö miksi?” Guardian kysyi. Hän nosti varovaisesti kättään ja osoitti yhdellä teräväkyntisellä sormellaan Makuta Nuita, joka piteli edelleen kiinni päälaestaan päänsärkyisen näköisenä.
    ”Sinä tiedät aivan hyvin, että tuo makuta on voinut lähettää telepaattista viestiä jo minuuttien ajan. Ja jos jotain tiedän telepatiasta, se on saattanut mennä jo oikeaan osoitteeseen.”
    Punainen skakdi paljasti hampaansa vihaisen näköisenä. Hän katsoi Makuta Nuita avasi suunsa huutaakseen.
    ”PYSÄYTTÄKÄÄ SE!”
    Makutaa lähimpinä seisovat palkkasoturit hyökkäsivät johtajansa käskystä makutan kimppuun. Ensimmäinen potkaisi tätä päähän, mikä sai Manun pyörähtämään kivuliaasti ympäri. Skakdit jatkoivat makutan potkimista estääkseen tämän keskittymisen parhaansa mukaan. Lisäksi ne pitivät sitä äärimmäisen tyydyttävänä.
    Punainen johtajaskakdi kääntyi takaisin kohti Guartsua ja potkaisi tätä raivokkaasti päähän.

    ”Ihan turhaan se sitä lähetteli!” skakdi karjui. ”Ensinnäkin, kukaan ei ole lähistöllä kuulemassa! Toiseksi, tuo skarrararin makuta ei voi kutsua ketä tahansa. Sillä pitäisi olla joku aiemmin luotu mielilinkki! Kolmanneksi, kukaan ei ole kuulemassa!”
    Guardian piteli päätään. Hänen näkönsä oli lievästi sumentunut äskeisen iskun jälkeen, mutta se alkoi vähitellen palautua.
    ”Hmm”, hän äännähti hymyillen provosoivasti. ”Jos ongelmia ei pitäisi olla, miksiköhän olet sitten noin vihainen?”
    Tämä sai skakdi-johtajan kiroilemaan ja potkaisemaan Guardianin päätä uudelleen. Sitten punainen hahmo nousi täyteen mittaansa ja puhui yhdelle alaisistaan.
    ”Kauanko sen kirotun tornin aktivoimisessa menee vielä?”
    ”Joitakin minuutteja, herra.”
    ”En jaksa odottaa. Päästetään Sätky asialle.”

    Kimeä ja psykoottinen nauru toistui jälleen jostain kauempaa. Sätky oli iloinen.

    [spoiler=Herp Derp.]Manu kirjoitti taas osan tästä.[/spoiler]

  • Hautasaaret 12: Verinen loppu

    Hautasaari

    Ämkoo yritti parhaansa mukaan arvioida tilannetta. Herka oli viimein poissa pelistä, mutta niin oli myös Matoron miekka. Sama päti toki myös Tharkonin hetki sitten hajonneeseen salkoaseeseen, mutta vastustajilla oli siitä huolimatta ylivoima aseistuksen suhteen. Alku, toinen Ämkoon tunteman maailman voimakkaimmista miekoista, lähestyi klaanilaiskaksikkoa uhkaavasti.

    Vaikka Toa Tharkon olikin aseeton, ei vihreänsekainen kostaja aikonut jättäytyä pois taistelusta. Tharkon kohotti kättään ja pian Ämkoota kohti suunnattu tuulenpuuska lähti matkaan.

    Ämkoo huomasi tämän, väisti ja lähti juoksuun. Toa väisti täpärästi Atyan miekaniskun, kierähti maata pitkin lähemmäs Tharkonia ja onnistui noustessaan potkaisemaan tätä rintakehään. Tharkon kaatui maahan, ja Ämkoo hyppäsin tämän päälle tarttuen Toaa kurkusta.

    Matoro jäi kaksin kuolleen veden Toan kanssa. Atya syöksyi aseettoman Matoron kimppuun, huitaisi kerran miekallaan ja hyppäsi sitten ilmaan. Uusi isku tähtäytyi jään Toaa kohti yläilmoista käsin, mutta Matoro oli valmiina. Jään Toan mustavalkoisista käsistä sinkoutui elementtisäde, joka osuessaan kohmetti Atyan kädet kiinni toisiinsa. Atyan isku keskeytyi, ja kuollut Toa kompuroikin pian maassa yrittäen saada kätensä vapaiksi. Matoro tarttui kiinni Toan aseeseen ja kiskoi ikimiekan haltuunsa.

    Samaan aikaan Ämkoo lensi ilmaan Tharkonin raivokkaan elementti-iskun voimasta. Ämkoo nousi nopeasti pystyyn, vilkaisi voitonriemuisena Matoron suuntaan ja virnisti. Ämkoon riemu kuitenkin loppui lyhyeen Atyan noustessa pystyyn ja tarttuessa vihermustaa Toaa kiinni ranteesta. Atya yritti pyöräyttää Ämkoon alas jyrkänteeltä, mutta Matoron väliintulo keskeytti yrityksen.

    Matoro ei ollut koskaan käyttänyt tällaista miekkaa. Terä tuntui suorastaan yliluonnollisen kevyeltä. Jään Toa huomasi myös, kuinka miekan terä upposi syvälle rannan ikivanhaan kivikkoon Atyan väistäessä kokeiluluontoisen iskun viime hetkellä. Veden Toa loikkasi Tharkonin viereen. Sitten viholliskaksikko lähti yhteistuumin matkaan.

    Alku vaihtoi vaivihkaa omistajaa. Ämkoo vasen käsi pyörähti, nosti miekan salamannopeasti ilmaan ja tähtäsi lyöntinsä Tharkonia kohti. Toinen Toa väisti, hyppäsi Ämkoon ohi ja tähtäsi harkitun potkun tämän kylkeen. Matoro tarttui kuitenkin kiinni Tharkonin jalasta ja heitti Toan kauemmas.

    Atya syöksyi puolestaan Ämkoon kimppuun. Toista elävämpi ei kuitenkaan torjunut hyökkäystä miekalla. Varjokäsi aktivoitui juuri oikealla hetkellä, ja voimakas energianyrkin lyönti heitti Atyan Tharkonin vierelle. Ämkoo tarttui miekasta kaksin käsin ja lähti huutaen juoksuun.

    Alku kohosi jälleen ilmaan Ämkoon iskiessä kuolettavan piston Tharkonia kohti. Ämkoon yllätykseksi iskua ei kuitenkaan ottanut vastaan Tharkon, vaan Atya. Maassa makaava ilman Toa virnuili ja heitti Ämkoon kauemmas voimakkaalla puhurilla. Katana irtosi Ämkoon otteesta ja Tharkon tarttui siihen nauraen samalla voitonriemuaan.

    Ensimmäisenä Tharkonin lyöntien kohteeksi joutui Matoro. Yksi pitkistä viilloista sohaisi jään Toan rintapanssaria, mutta Toa onnistui kuitenkin pysymään ehjänä. Matoro perääntyi kumppaninsa vierelle.

    ”Jos hoitelemme tuon vihreän, sininenkin pysähtyy, vai?”
    ”Kyllä, mutta se onkin helpommin sanottu kui-”

    Valtava pyörremyrsky aktivoitui aivan klaanilaisten jalkojen alla. Kaksikko lennähti korkeassa kaaressa jyrkänteen reunamalle. Samalla Tharkon lähti raivoisan taistelutahtonsa vallassa juoksemaan klaanilaisia kohti.

    Matoro valmistautui syöksemään jäätä hyökkääjää kohti, mutta Ämkoon käsimerkki pysäytti jään Toan aikeet. Ämkoo astui Matoron eteen, käänsi katseensa kohti juoksevaa tharkonia kohti ja sammutti varjokätensä.

    Tharkon ei tiennyt mitä Ämkoo aikoi, muttei myöskään välittänyt. Puhdas viha ajoi ilman Toaa eteenpäin tämän syöksyessä karjuen entistä tiimitoveriaan kohti. Tharkon kohotti katanan kohti taivaita ja löi.

    Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Myrkyllinen heittoase lensi ilmojen poikki ja osui tarkasti miekkansa juuri kohottaneen ilman Toan kaulaan. Tharkon kakoi henkeä ja horjahti maata kohden. Ratkaisevalla hetkellä taistelun temmellykseen palannut matoran Enki huokaisi helpotuksesta.

    Alun tarunhohtoinen terä lähestyi yhä Ämkoon kehoa. Makutavoimien sallimien refleksien turvin käänsi Ämkoo hieman vartaloaan, ja sytytti sitten varjokätensä. Sihisevästä energiasta koostuva punainen koura tarttui juuri oikeaan aikaan Tharkonin miekkaa piteleviin nyrkkeihin.

    Matoro ei osannut hahmottaa seuraavaa liikesarjaa. Tharkonin käsiin tarttumisen jälkeen Ämkoo astui lähemmäs vihollistaan, väänsi tämän käsiä ja siirtyi samalla vaivihkaa Toan taakse. Tharkon karjui kaatuessaan maahan, ja miekka siirtyi Ämkoolle.

    ”Terveisiä Bakmeilta”, Ämkoo tuhahti ja sivalsi.

    Valtava haava Tharkonin selässä sai Toan huutamaan tuskasta. Kuolevan soturin tumma veri purskahti esiin ja valui maahan tämän pakottautuessa istumaan. Atya ei enää liikkunut, vaan seisoi aavemaisesti paikallaan.

    ”Haluatko tietää mitä ajattelin taisteltuani Atyaa vastaan?” Ämkoo aloitti ja heilautti miekkaa kerran ilmassa. Tharkon ei vastannut.
    ”Atya eli oman oikeudentajunsa kautta. Atyan kuoleman jälkeen tein kaikkeni viedäkseni sitä samaa oikeutta eteenpäin.”
    ”Sinä…”, Tharkon aloitti, muttei tiennyt mitä sanoa.
    ”Tiedän vajonneeni alas”, jatkoi Ämkoo. ”Mutta kun sinä hylkäsit Atyan opit ja lähdit kostamaan, vajosit vähintäänkin yhtä alas kuin minä.”

    Tharkon yskäisi verta. Sitten Toa kohotti vapisevaa kättään ja viittoi Ämkoota tulemaan lähemmäs.

    ”Anna se miekka tänne.”

    Matoron ja Enkin yllätykseksi Ämkoo suostui. Vihermusta Toa pudotti miekan Tharkonin eteen ja otti hieman etäisyyttä. Matoro ja Enki yllättyivät entisestään huomatessaan, että Tharkon ei selvästikään aikonut hyökätä.

    Kuului huuto miekan upotessa sulavasti Tharkonin vatsaan. Toa kiskaisi miekkaa hieman ylemmäs, sitten vasemmalle ja repäisi sen lopulta irti kuolevasta ruumiistaan. Veri suihkusi. Sitten oli aivan hiljaista.

    Ämkoo harppoi ottamaan Atyan kaatuvan ruumiin vastaan. Ämkoo kohotti Atyan päätä varjokädellään, nosti kuolleen johtajansa ruumiin syliinsä ja lähti sanaakaan sanomatta kantamaan tätä pois. Matoro oli lähdössä kumppaninsa perään, mutta Enki neuvoi tätä odottamaan.

  • Hautasaaret 11: Käsi pätkii

    Destral, vuosituhansia sitten

    Itrozin tummanpuhuva hahmo asteli pimeää käytävää kirkkaasti valaistuun laboratorioon. Makuta oli mustaan ja valkeaan haarniskoitunut ja hän kantoi kanohinaan Matatua, telekinesian naamiota.

    Makuta loi yleiskatseen huoneeseen. Keskellä olevalla pöydällä makasi köytetty valkoinen Toa. Suoraan leikkauspöydän yllä oli tehokas lamppu ja sivupöydät olivat täynnä erilaista tavaraa.

    Makuta Mutran tuli huoneen varjoista esiin kantaen suurta lasisäiliötä. Hän laski sen sille osoitettuun paikkaan mustalle pöydälle ja heitti toisesta kädestään joukon kapeita letkuja samaiselle pöytätasolle.

    Toa nimeltään Glatorianking oli ryöstetty Artakhalta. Se oli ollut saaren hallitsijan koe luoda Toa, ja se oli onnistunut. Niinpä Makuta Kojol oli joukkoineen kaapannut Toan ja nyt Valon Toaa oli tarkoitus käyttä eräässä mielenkiintoisessa kokeessa.

    Kojol oli kuollut hieman myöhemmin Xialla hämärissä olosuhteissa. Hänen antidermiksestään oli kuitenkin saatu talteen pieni osa, ja Mutran oli avannut sen rakenteen. Hän oli kyennyt kloonaamaan yksittäisiä Antidermis-hiukkasia ja vuosien työn jälkeen hänellä oli niitä säiliöllinen.

    Nyt hän ja mieleen erikoistunut Itroz olivat testaamassa mitä tapahtuisi, jos Antidermis siirrettäisiin Toan veren tilalle.

    Mutran kytki antidermistankista useamman letkun kiinni Gekon olkapääsä olevaan haavan. Itroz teki saman toiselle puolelle, johtaen valtimoista pulppuavan veren toiseen tankkiin.
    Antidermis valui sisään ja veri ulos. Tilanne olisi ollut äärimmäisen kivulias jos koekappale olisi olut elossa. Toiset kutsuvat tätä kidutuksesi tai ihmiskokeiksi, makutat kutsuvat tätä… tieteeksi.

    Se oli PAHA GK.

    Hautasaari

    Valkoinen miekka lensi ilman halki. Matoro nappasi sen nopeasti ja huitaisi taaksepäin, iskien Tharkonia kylkeen. Ilman Toa karjaisi ja otti askeleita taaksepäin, vain saadakseen haavoittuneen Jään Toan potkun polvilumpionsa kohdalle. Tharkon horjui maahan ja Matoro heitti miekan takaisin Ämkoolle, joka taisteli Herkaa ja Atyaa vastaan.

    Vihermusta ninja-Toa suoritti nopean iskusarjan joka selätti Atyan nopeudessa. Pian tämän jälkeen hän löi varjoenergialla höystetyn iskun Herkaa päin ja vippasi aseen taas Jään Toalle.

    Matoro sai kopin ja iski taas noussutta Tharkonia. Hän liikkui nopeasti taaksepäin lyöden Ilman Toan keihään varren poikki. Tharkon aloitti iskusarjan, joka pysähtyi aaltoon kylmyyttä. Jään Toa heitti aseen taas Ämkoolle, joka tyrmäsi sillä hyökkäävän Herkan. Ilman Toa hyppäsi ilmaan potkaisten zombia kasvoihin, ponnisti ja potkaisi ilmasta Tharkonia. Miekka lensi taas Matorolle, joka iski takaa tulevaa Atyaa. Toa syöksyi matalaksi tulisen aallon lentäessä hänen ylitsensä. Miekka lensi taas ja Mäksä syöksyi Tharkonia kohti huitoen tämän iskusarjalla kauemmas. Neljäs isku osui pahasti Tharkonin aseen lappeeseen, joka sai aseen suistumaan vihreistä käsistä. Se lensi mereen.
    Energiakäsi heitti meikan taaksepäin jossa Matoro nappasi sen, torjuen Herkan voimakkaan koukun iskun. Tulen Toan toinen lyönti kuitenkin osui Toaa jalkaan saaden hänet kaatumaan.

    Miekka vaihtoi taas omistajaa ja Matoro nousi ylös kuperkeikalla potkaisten Herkaa alhaalta. Mäksällä oleva energiaterä iskeytyi silloin Herkan sydänkiven läpi syvälle punaisen zombin rintaan.

    Hetken voitonriemu heräsi Ilman Toassa, mutta silloin Herka yksinkertaisesti repi itseään lähemmäs työntäen miekkaa syvemmälle itseensä. Hänen tavoitteli kynnellä Ilman Toaa, joka oli repinyt miekan ja heitti sen Herkan yli. Matoro nappasi aseen ja sivalsi nopeasti Tulen Toan ranteen poikki asekädestä. Herka ei edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun varjokäsi tarttui häntä olkapäästä ja jännitti voimansa. Punainen keho pyörähti ilmassa judoheiton voimasta ja iskeytyi kasvot edellä kivikkoon. Jään Toan potku naamioon sai sen särkymään ja leviämään kivikkoon. Paljon kärsineet kasvot tuijottivat tyhjinä sen alta.

    Matoro jatkoi vielä liikesarjaansa ja heitti miekan takavasemmalle. Mäksä kohotti punaisen varjokätensä napatakseen aseen.
    Käsi katosi.
    ”…”
    ”…”

    Valkoinen miekka osui maahan ja pyöri kohti kallion reunaa. Se jäi tasapainoilemaan meren ja kallion välille.
    ”…”
    ”…”

    Sitten se putosi mereen.
    ”…”
    ”…”

    ”Käsi vähän… pätkii”, Mäksä selitti.
    ”Ongelma”, Matoro ilmoitti.

    Herkan eloton ruumis makasi verisenä naamionsirpaleiden keskellä. Tharkon tuli yhdestä reunasta ja Atya toisesta. Atya oli ainut kenellä oli ase, eikä se ollut mikä tahansa ase.

    Tilanne oli neljä Toaa ja yksi miekka.

  • Angorangerien raportti

    Bio Klaanin Linnoitus, Samen toimisto

    Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta.
    Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta.
    Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän.
    Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi.
    Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään.
    Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.

    ”Moderaattori Same, teille on vieraita”, Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.

    Tuli taantui.

    ”Kutsu heidät sisään”, Samen käheä ääni kuului.
    Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.

    ”Palasimme tehtävästämme”, punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti.
    ”Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit”, Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä.
    ”Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä… Ja, noh…”, Takama vastasi hieman vaivautuneena.
    ”Tehtävä epäonnistui”, Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena.
    ”Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä”, Maan Toa Kowambra lisäsi.

    Same hieroi kasvojaan.
    ”Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?”, Same puhutteli masentavasti.
    ”No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-”, Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.

    ”Sori”, Takama pyysi alakuloisena.
    ”Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin”, Same vastasi hyvin ankarasti.
    ”Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen”, tulen Toa selitti.
    ”Ja kuten on kerran sanottu: ’Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme’”, Kowambra lisäsi Takaman perään, ”Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta”.

    ”Niinkö?”, Moderaattori sanoi yhtä käheästi, ”Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman”.
    ”Selvä, ymmärsimme…”, tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, ”hyvää päivänjatkoa teille”.

    Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä.
    Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain.
    Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.

    ”Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?”

    ”Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!”

    ”Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille.”

    ”Selvä, päällikkö-Same!”

    Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.

    ”Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti.”

    Merellä

    Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.

    Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana.
    Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon.
    Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.

    ”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen.
    ”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.

    ”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.

    Hetken hiljaisuus.

    ”… Olitko paikalla silloin…” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?”
    Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.

    ”Kyllä, kyllä olin.”

    ”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.

    ”Miten niin?”

    Pegghu ei sanonut mitään.

    ”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.

    ”Feterra”

    ”Mitä?”

    ”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.

    ”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.

    ”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.

    ”… Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi.
    ”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt…”
    Matoralainen hiljeni eikä jatkanut.
    Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa.
    ”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”.
    Pegghu ei vastannut.
    Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.

    Auringot laskivat horisontissa.

    Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä.
    Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.

    ”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”.
    Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta.
    Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin.
    Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.

    ”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa.
    Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.

    ”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan.
    ”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.

    ”Mutta en tiedä, ansaitsenko sitä”.