Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Hautasaaret 10: Jää ja epäkuollut

Kommentoi

Hautasaari

Matoro oli enstistäkin hämmentyneempi. Mäksälle oli juuri kasvanut ylimääräinen käsi.
Tilanteen voisi selittää pitkäsanaisesti, mutta kaikki varmasti tajuavat mitä on tapahtumassa myös yhdestä repliikistä.

”Mitä”, Jään Toa sanoi ääneen ottaessaan juoksuaskelia Gukon ja Mäksän luo.
”Otetaan vähän etäisyyttä noihin”, Mäksä sanoi nousten huohottaen pystyyn. Hän hyppäsi takavasemamlla olevan Gukon selkään Enkin kanssa.
”Lähdemmekö me…?” Matoro kysyi änkiessään linnun täpötäyteen selkään.
”Emme, tarvitsen tuon miekan”, Mäksä vastasi. Hämmentynyt lintu otti vauhtia ja pyrki nousuun suuressa painolastissa.
”Siirretään taistelua. Aikalisä”, Mäksä vastasi. Gukko syöksyi vaivoin ylöspäin ja lähti matalalentona kohti kallioista rannikkoa.

Kolme vainoojaa yllättyivät tästä liikkeestä, ja Tharkon komensi välittömästi kaksi apuriaan kohti rantaa. Hän keskittyi ilman elementtivoiman käyttöön.
Vihreä Toa loi lisää tuulta hiljenevään tornadoon. Hän loi sitä lisää ja lisää ja imi kiviä ja maata tornadoon jään lisäksi.
Hän heitti sen tornadon liikkeelle kohti Gukkoa.

Lintu karjaisi vertahyytävän kimeästi, kun sen vasen siipi osui tornadon sisään. Gukko putosi ja tornado iskeytyi siihen takaapäin, toimien kuin valtava lihamylly. Lintu rääkyi kovaa kolmen matkustajan pudottautuessa alas erään mäen laelle. Pudotus ei ollut pehmeä, mutta taatusti mukavampi kuin kivitornadon sisään jääminen.

Valtava lentävä lihamylly imi ja repi lintua kaiken sen sisässä olevan tavaran voimalla. Tharkon nauroi ja vapautti taas ilmamuodostelman liikkumaan vapaasti.

Matoro nosti itseään käsiensä varaan kivikosta. Pudotus oli tehnyt monia mustelmia ja ruhjeita hänen haarniskaansa, jota ei ole muutenkaan korjattu pitkänä aikaan.
Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen. Mäksä nousi vaivalloisesti kivikosta ja Enki näkyi vähän matkan päässä.
”Oletteko kunnossa?” Matoro kysyi nousten polvilleen.
”Jotenkuten…”, Ämkoo puhui puoli-itsekseen noustessaan.
”Mikä tuo käsi on?”
”Pitkä juttu”

Meri lainehti kolean aamuauringon väreissä. Tältä kivikukkulalta oli vain yksi alamäki tasanteelle merelle. Pienessä lahdessa saaren sivuosissa näkyi vene.

Tharkon imi itseensä tornadon ilmamassat palauttaakseen energiaansa. Sitten hän hyppäsi ilmaan, loi tuulta ja syöksyi kohti kahta kätyriään.

”Nyt minä tapan sinut!”, epäkuollut Toa raivosi juostessaan kömpelösti Atyan kanssa. Herkan naamio oli puristettu epämuodostuneeksi ja hänen kädesään törrötti naula, jonka hän oli repinyt päästään.
Matoro tavallaan sääli tätä Toaa. Hän ei tiennyt näiden olentojen menneisyydestä, mutta Herka oli selvästi kokenut kovia elämässään.
Nyt ainut mikä piti onttoa kuorta elossa oli kostonhimo. Syvä, palava kostonhimo josta virtasi jatkuvasti uutta voimaa. Voimaa kostaa.

Herkan ase iskeytyi kivikkoon aivan Mäksän viereen. Ilman Toa pyörähti vain joutuakseen melkein Veden Toan miekan lävistämäksi. Hän kierähti ylös ja heittäytyi taaksepäin. Herkan ase huitaisi viillon Toan rintapanssariin.
”Nappaa!” Matoro huudahti ja heitti valkoisen Energiateränsä Mäksälle. Tämä nappasi tottuneesti aseen ja vetäytyi pari askelta.

Matoro ojensi kummatkin kätensä eteenpäin ja kutsui elementaalivoimiaan. Vaaleansiniset säikeet kiertivät hänen käsiinsä ja syöksyivät säteinä kohti Tulen Toaa. Herka karjui, silkasta vihasta ja kivusta, jota voima aiheutti Tulen Toassa. Hän – tai se – puski eteenpäin hullun raivolla tavoitellen Ämkoota aseellaan.
Entistä kovemmalla paineella tuleva jää hidasti Tulen Olentoa. Tämä ei edes yrittänyt väistää, käveli vain eteenpäin.

Vihreää metallia oleva terä iskeytyi Matoroa selkään. Toa karjui tuskasta kun ase rikkoi hänen selkäpanssarinsa ja työntyi orgaaniseen kudokseen. Epätoivoinen lyönti kyynerpäällä taakse osui Tharkoniin, mutta se ei vaikuttanut paljoa. Jään ampuminen oli tauonnut, ja Herka käveli hullunkiilto silmissä kohti Mäksään, joka miekkaili jo Atyan kanssa.
Tharkon oli varma onnistumisestaan. Hän hymyili.
Matoro taasen oli varma siitä, että kuolisi jos jotakin ei tapahtuisi.

Retro

Hautasaaret 9: Punainen käsi

Kommentoi

Hautasaari

Ämkoo kaatui maahan perässään juoksevan epäkuolleen Toan liekehtivän iskun voimasta. Ilman Toa heitti itsensä ainoalla kädellään ympäri ja näki kalmankankean Herkan kohottavan asettaan viimeistelläkseen vihollisensa.

Herkan naamioon iskeytyi pieni heittoase. Kuollut Toa menetti hetken ajaksi tasapainonsa ja Ämkoo ehti jälleen kerran täpärästi pois hyökkäyksen alta.

”Kiitos”, Ämkoo totesi pikaisesti luokseen juosseelle Enkille. Enki nyökkäsi vastaukseksi. Le-matoran valmistautui juoksemaan loitommas, mutta Ämkoo tarttui matorania olkapäästä.

”Kuule.”
”No.”
”Minulla oli mukana kivi. Missä se on?”
”Öh. Linnun varustelaukussa?”
”Tarvitsen sitä.”
”Minulla on kyllä lisää näitä teriä jos sinä-”
”En aseeksi. Hae se.”

Enki lähti kipittämään kauempaa tilannetta tarkkailevaa lintua kohti. Tharkon huomasi tämän ja ohjasi Atyan juoksemaan matoranin perään. Ämkoo kirosi.

Matoro väisti jälleen täpärästi Tharkonin luoman tornadon. Jään Toa ampui elementtisäteen ilman Toaa kohti, mutta tämä onnistui väistämään. Matoro ei voinut olla huomaamatta, että Tharkon oli hyvin kokenut taistelija. Taistelu oli hyvin tasaväkinen.

Enki huomasi perässään juoksevan sinisen Toan. Matoran vihelsi linnullensa, hyppäsi tämän kyytiin ja onnistui täpärästi väistämään huipputerävän katanan iskun. Atya tuijotti kuin hämmennyksen vallassa taivaalle kohoavan matoranin perään, kääntyi ja jatkoi sitten matkaansa Ämkoon tykö.

Samaan aikaan Herka teki kaikkensa upottaakseen koukkuaseensa Ämkoon rintakehään. Vihreänmusta Toa väisteli iskuja horjahdellen, ja yritti tuon tuosta iskeä kädellään Herkan naamioon. Naamion irroittaminen saisi epäkuolleen Toan pysähtymään, mutta suunnitelma ei ollut helppo…

”Ämkoo!”

Käsipuoli Toa hyppäsi loitommas Herkasta ja otti kopin. Enki laskeutui ja viskasi rutiininomaisesti jotain terävää Herkaa kohti. Punainen Toa sai jälleen osuman, muttei ollut moksiskaan.

Ämkoo kohotti kiveä käsissään. Toa katseli sitä hetken epäröiden ja vilkaisi sitten Matoron ja Tharkonin suuntaan.

”Mikä tuo on?” kysyi taisteleva kaksikko kuin yhdestä suusta.
”Noniin”, tuhahti Ämkoo, otti tukevan asennon ja sanoi:
”Minulla on kivi, enkä pelkää käyttää sitä.”

Alkoi tapahtua. Kivi Ämkoon kädessä alkoi hohtaa Toan kohdistaessa siihen kaikki voimanrippeensä. Kuului outoa huminaa, sihinää ja Ämkoon hiljaista muminaa. Toan naamio alkoi hohtaa.

Tharkon katsoi hämmästyneenä Ämkoon alkavaa muutosprosessia. Niin teki myös Matoro, joskin jään Toa ymmärsi varsin pian käyttää tilaisuutta hyväkseen. Matoro hyödynsi aukon Tharkonin puolustuksessa ja syöksi jäätä miekkansa terää pitkin.

Tharkon sai osuman jalkaansa ja karjaisi kaatuessaan maahan. Matoro virnisti tälle, ja keskittyi sitten ihmettelemään Ämkoon tekemisiä.

”Mmmmiiitää siiinää teeeet?”

Herka astui varovasti Ämkoota kohti, mutta vihreänmustan Toan luota noussut voimakas paineaalto heitti tulen Toan usean metrin päähän. Pimeä energia Ämkoon ympärillä tiivistyi, sihahti ja katosi.

Herka nousi seisomaan ja katsoi Ämkoota. Siinäkö kaikki? Toan panssarit olivat hieman tummentuneet ja Ämkoo näytti entistäkin hengästyneemmältä. Herka kohotti asettaan ja lähti juoksuun vihollistaan kohti.

Ämkoo seisoi hiljaa paikallaan. Toan silmät eivät olleet vielä auenneet.

– – –

Sinä. Oletko taas täällä?

Hiljaisuus. Et.

Miksi sitten.

Ah.

Ei sinua ole enää.

Nyt olen vain.

Minä.

– – –

Herkan hyökkäys keskeytyi verenpunaisena leiskuvan energiakäden iskeytyessä tulen Toan kasvoihin. Herka äännähti epämääräisesti ja yritti sitten kaikin keinoin irroittaa Ämkoon otetta kasvoistaan.

Sätkivän Herkan lisäksi kukaan ei liikkunut. Jokainen paikallaolija tuijotti ihmeissään Ämkoon oikean olkapään tienoille ilmestynyttä hehkuvaa punaista raajaa, joka rutisti parasta aikaa Herkan naamiota uuteen uskoon.

”Sinä…”
”Minä.”

Ämkoo päästi yllättäen irti. Ilman Toa tarttui kuitenkin pian kiinni toistamiseen. Ilman Toa tarttui kiinni Herkan kädestä, nosti sen tulen Toan otsan paikkeille ja iski sitten tähän kaikin voimin luonnollisessa kädessään koko tämän ajan kantamallaan naulalla. Naulattuaan zombin käden tämän omaan otsaan Ämkoo suoritti äärimmäisen epäreilun kampitusliikkeen ja heitti Herkan nurin.

Ämkoo yskäisi verta, mutta pakottautui pysymään pystyssä. Muodonmuutos oli vaatinut veronsa.

Retro

Valottujen suosekoilu osa 34: Flygelin palapeli

Kommentoi

Järven läheinen laitos

Aseet osuivat aina pysähtyessään saman laatan päälle, joka kerran ne oli numeroitu, järjestys oli helppo saada siitä, mutta mitkä olisivat ne mitkä pitäisi vääntää?

”Jos kalamies hyvän kalan saa, ei ongella väliä ole siinä laisinkaan” , nämä ovat selkeitä vertauksia, mutta niistä pitäisi saada selvää, tarkoittaako tämä siis sitä minkälainen onki, eli vipu on?”, Toa mietiskeli itsekseen. Umbra vastasi vaivautuneesti: ”Ehkä se tarkoittaa mahdollisiman rujoa tai muuten vain vähäpätöistä”.

”Voinet olla oikeassa, tuolla on yksi joka näyttää kanirahin kaluamalta ja on sen lisäksi aika mitätön. 3 terä osoittaa sen päälle.”, Toa totesi kuin olisi ollut asiasta varma, mutta kuitenkin suuremmin epäröi.

”Leveällä miekalla vain leveyttäsi esittelet.” , ”Hmm… Leveän vastakohta on kapea olen aika varma, että meidän siis etsiä mahdollisimman kapea, ensimmäinen teristä koskee aina siihen.”, Gekko sanoi, koska Umbrasta oli parempi olla sanomatta sanaakaan äskeisen jälkeen tämä pysytteli mahdollisimman hiljaa ja ikään kuin lyöden päätään seinään.

”Jos saat ison ensin niin mihin sinä pientä tarvitset?” , ”Pitääkö näiden vain vaikeutua koko ajan… Otamme siis mahdollisimman suuren vivun luulisin…”, Toa sanoi itsekseen kun Umbra keskeytti hänet: ”Hei, happi alkaa loppua, kiirehtisitkö vähän?”,”Yritän koko ajan.”, kuului mietiskelevä vastaus.

Juuri silloin 4 terä kilahti sen päälle. Gekko kirjoitti asiat muistiin nappaamiinsa papereihin.

”Vortixxin palkka puolita.” , ”Vortixxit eivät saa palkkaa työstään, se on siis pyöreä nolla jaettuna kahtia. Tuolla on nähtävästi sellainen jossaon vivun paikka, mutta ei vipua ja sen tilalla aukko, joka saa sen näyttämään nollalta.”, Toa sanoi ja samalla hetkellä 2:della varustettu terä iskeytyi laatan päälle.

”Se on siis sillä selvä.”

user posted image

Nyt siis vain käännämme vivut tässä järjestyksessä.

”Ensimmäiseksi Kapein”, toa neuvoi Umbraa.
”Tehty arvon Gekotus”, Matoran vastasi hieman pilkallisesti.

”Sitten laita miekkasi siihen missä ei ole mitään ja väännä”.
”Tehty…”

”Seuraavaksi se kanin kaluama.”

Umbra käänsi vipua.

”Viimeisen vuoro, se oli tämä suuri ja leveä.”

”Teht-”

Huone rupesi tärisemään holtittomasti kun ovi avautui, sen sisältä paljastui ei kerrasaan mitään.

”Mitä Karzahnia tämä meinaa!”, Umbra huudahti raivostuneesti, kaksikko talsi ovesta ja tunsi kuinka koko maillma heittelehti heidän ympärillään… se läsähti kasaan ja todellisuus paljastui, he olivat koko voimalassa olonsa aikana kulkeneet suuressa transissa. Edessänsä kaksikko näki neljä hyvin tuimasti tuijottavaa, Zyglakin silmää.

”Halusin vähän kiusata teitä ja hidastaa matkaamme, nyt te sitten pääsitte läpi kun olimme ratkaisemassa tämän tykin arvoitusta, häipykää te saastat!” Fllygeli karjui, kun takavasemalla valtava luiseva ja punainen Zyglak lähestyi kuin olisi karjunut heille kuolemaa.

Retro

Hautasaaret 8: Alku lyö

Kommentoi

Hautasaari

Matoro oli hetken miettinyt tilanteen outoutta. Hän taisteli matoranin ja puolikuolleen Ämkoon kanssa kahta zombia ja Ilman Toaa vastaan.

Ei tapahtunut ihan joka päivä.

Hyökkääjät olivat vetäytyneet pari askelta kaksikon saavuttua paikalle. Tharkon laskelmoi päässään tilannetta. Matoran ei olisi ongelma, mutta uusi Toa saattaisi vaikeuttaa. Ämkoo ei ollut kovin vaarallinen.

Ilman Toa loi nopealla käden liikkeellä pienen tuulipyörteen kolmikkoa kohti ja syöksyi tämän turvin iskuun. Hän löi salkoaseellaan kohti Matoroa, joka väisti iskun täpärästi, kaatuen tuulen voimasta. Tharkon jatkoi liikesarjaansa, pyöräytti asettaan ja iski uudestaan. Tällä kertaa Matoron valkoinen miekka torjui iskun ja Toa kierähti pystyyn. Kaksi nopeaa miekaniskua tulivat Tharkonin torjumiksi.

Atyan ja Herkan tyhjyyteen tuijottavat hahmot lähtivät taas hyökkäykseen, ne tähtäsivät nyt ensisijaisesti Ämkoohon. He – tai ne – tappaisivat kohteensa vaikka tulisikin viivästyksiä.

Jään Toalle toista Toaa vastaan taisteleminen tuntui oudolta ja tavallista vaikeammalta – Jos Toa-Koodi kieltää kaiken tappamisen ehdottomasti, mitä se sanoo toisen Toan tappamisesta.
Matoro hyppäsi ilmaan ja potkaisi Tharkonia rintaan, ollen vain hieman nopeampi kuin vastustajansa.

Ämkoo väisti nopeasti Atyan hieman kömpelön lyönnin ja heittäytyi sivuun myös toisen zombin iskulta. Hänen olonsa ei ollut vieläkään erityisen voittoisa, vaikka hänellä oli peräti nyt jotakin aseena. Ase ei tosin ollut kättä pidempi, mutta kelpasi.

Matoro ja Tharkon miekkailivat nopeatempoisesti ja intensiivisesti, keskittyneinä liikkeisiinsä. Kumpikin heistä pyrki samalla silmäilemään muita muuttujia ja keksimään keinoa, jolla saisi ylilyönnin vihollisestaan.
Matoro heittäytyi yhtäkkiä taaksepäin monta askelta, ojensi kätensä ja loi kymmeniä kovaa syöksyviä, äärimmäisen teräviä jääteriä. Tharkon loi nopeasti pienen tornadon hänen ja Jään Toan väliin, aiheuttaen sen, että jääterät imeytyivät pyörivään ilmamassaan.
Vihreän Toa hymähti ja alkoi keskittyä Ilman manipulointiin, kuoleman jäätornado lähti syöksyyn kohti Matoroa.

Mustavalkea Toa heittäytyi pitkällä hypyllä sivuun, lähemmäs muuta taistelua. Tharkon nauroi ja keskittyi tornadon ohjaamiseen. Mikä tahansa tornadon sisälle joutuva tulisi jääterien lävistämäksi.

Herkan aalto tulta iskeytyi Matoroa selkään Mäksän väistäessä sen hypyllä. Jään Toa karjaisi kuuman aallon osuessa tähän mutta nousi nopeasti, vain hypätäkseen suojaan tornadolta. Nyt Atyakin hyökkäsi, sillä Jään Toa oli juuri hypännyt tämän ja Mäksän väliin. Matoro torjui nopeasti Veden Toan lyönnin. Kaksi miekkaa hankasivat toisiaan.

Kuolleen Toan silmät näyttivät kauhistuttavilta. Yksi syy, miksi Toat eivät normaalisti käytä Trynaa.
Matoron miekkaan ilmestyi pieni viilto.
Alku olisi vahvempi kuin hänen energiateränsä.

Potku Veden Toan säreen sai tämän horjahtamaan taaksepäin. Matoro hyppäsi taaemmas luonottoman olion luota ja loi silmäyksen taistelukentälle: Herka jahtasi Ämkoota, Tharkon oli hyökkäämässä tornadoineen jälleen, Enki yritti auttaa mestariaan miten parhaiten näki.

Vielä kaksitoista tuntia sitten Matoro oli ollut Rozumin viidakoissa.

Retro

Hautasaaret 7: Kaksi miekkamiestä

Kommentoi

Hautasaari

Ämkoo oli onnistunut nousemaan pystyyn. Huterin jaloin seisovan Toan näkökenttä sumeni, mutta Ämkoo onnistui silti erottamaan puolijuosten kohti kiitävän Herkan. Epäkuollut Toa kohotti lyömäkoukkuaan ja valmistautui iskemään sen keskelle Ämkoon otsaa.

Herka yllättyi huomatessaan aseeseensa tarttuneen harppuunan. Hieman kauemmas laskeutunut Matoro kiskaisi välineestään lujasti, ja Herka olikin vähällä menettää oman lyömäaseensa. Ämkoo huomasi tilaisuutensa ja pyörähti kauemmas.

”Mitä..?” Tharkon aloitti, mutta keskittyikin sitten väistämään itseään kohti tähdätyn heittotähden. Matoran Enki virnisti ja juoksi sitten Matoron kanssa johtajansa tykö.

”Mitä hittoa sinä täällä teet?” sai Ämkoo kysytyksi katsellessaan mustavalkeaa jään Toaa.
”Ja mitä hittoa sinulle on oikein tapahtunut?” kuului Matoron vastaus. Jään Toa katseli hämillään värivaihdoksen ja amputaation kokenutta adminia, joka näytti olevan pelkkä varjo entisestä mahtipontisesta olemuksestaan.
”Sama se”, Ämkoo murahti. ”Tilanne on nyt tämä. Punainen ja sininen ovat kuolleita, mutta kuten näkyy, ne tahtovat minut siitä huolimatta hengiltä ja-”
”…mitä?”
”Älä keskeytä. Vihreä elää vielä, ja ohjaa tuota sinistä. Punaisen heikkous taas on naamio, joka pitää mokomaa hengissä. Ja vielä tuo miekka. Minun on saatava se.”
”…ookei.”

Matoro kiskaisi miekkansa esiin samalla kun Enki kaivoi jostain varustevyönsä kätköistä muutaman uuden heittoaseen. Nämä aseet näyttivät molemmista päistä teroitetuilta nauloilta, ja ne oli selvästikin suunniteltu vastapuolen silmien lävistämiseen. Ämkoo vilkuili matorania hetken anovasti ja sai lopulta itsekin yhden.

”Vielä yksi juttu. En voi käyttää elementtivoimiani”, Ämkoo mainitsi.
”No onhan sinulla ne makutavoi-”
”Ei ole.”
”Naamiovoima?”
”Ei toimi.”
”No aha.”

Retro

Vastaaks sie?

Kommentoi

Kultainen kievari.

Blezerin päässä jyskyttää. Toa avaa silmänsä siirtäen visiirin pois silmiltään.
Hän näkee katon. Kyseisessä katossa oli suurinpiirtein toan mentävä reikä.
” Oe! Sie oot hereil! Kerro kuka sie oot tai pasahtaapi! ” Kuului aivan omituisen piristävä ääni Blezerin vierestä.
” Öh? Anteeksi?” Blezeri kääntää päätään ääntäkohti. Siinä oli jalka. Vain yksi ainoa jalka jonka vieressä nökötti puinen tikku pystyssä. Toa kääntää katsettaan ylöspäin. Nyt tuo äänen lähde alkoi hahmottua. Se oli Jalkapuolimatoran jolla oli suurehko tussari kädessä.
Matoran kysyi: ” Oe… Vastaaks sie? ”
” Kyllä… tuota… ööh… ” Blezer äkisi maassa maaten. Hän ei tietänyt mitä sanoa. Aivan kuin pää olisi ollut tyhjä.
Toa ei kertakaikkiaan muistanut yhtikäs mitään. Muisti oli kadonnut mitä ilmeisemmin putoamisen johdosta.
” Mitä ta-tapahtui? ” Muistinsa menettänyt toa änkyttää venkoillen itsensä ylös lattialta.

Huone jossa kaksikko majaili oli hämärä ja kostea kellari. Kiviset seinät ja lattia kiilsivät aina sillointällöin kun katsoi oikeasta kulmasta. Kellarista lähti portaat ylös, mutta ne olivat tukitut erilaisilal tavaroilla kuten penkeillä ja pöydillä.
”Sie et vaikuta mitenkään avuttomalta kaverilta. Siust varmaa voipi olla hyötyy puollustus linjalla… ” Omituisen kuuloinen ääni joka tuli matoranin suuvärkistä totesi.
Matoran putsais tussarinsa piippua. ” Ne tuleepi kohta. Ei mee kuule kauaakaan! ” jatkoi tuo hieman koomisen kuuloinen ääni.
” Mitkä tulevat? Ja mistä? ja ja ja miksi? ” Blezer änkyttää. Hänen visiiiri tippuu taas silmille.
Toa säikähtää hikuan ja rojahtaa päin seinää.
” Varoppa kaveri. Ei suin miun kaa tartte peljätä. Ei net tule tänne ihan helpolla… Tai no on tuossa tuo reikä minkä sait aikaan… Se pitäsi paikata. Varmaan lankuilla… joo Ja yläpuolelta. Ei sitä täältä alhaalta saa… ja sitten naulat pitäisi hakea yläkerrasta… sinne minä en mene…
en kuuna päivänänä mene sinne. ” Matoanin käppänä selosti toan vieressä. Blezeriä ei tuntunut kiinostavan tuon pikkumiehen puhe. Hän yritti miettiä jotain. Hän oli kuin toisessa mailmassa. Ei muiston muistoa. Ei mitään. Ei edes tiennyt omaa nimeään.
Jokin näkyi liikkuvan ylemmässä kerroksessa. Askeleet kolisivat. Ne olivat epätasaiset ja niissä ei ollut rytmiä. Lattialankkujen välistä tippui vähät väliä pölyä kun se mikä ikinä ylhäällä olikaan eteni kohti alakertaan johtavia portaita.
Blezer vaistomaisesti nappasi hänen taisteluvasaransa, mutta se olikin poikki. Vasaran puinen varsi oli katkennut pudotuksessa. Ei kuitenkaan hänellä taikka matoranilla ollut aikaa miettiä miten se oli mennyt poikki kun he kummatkin huomasivat että askeleet olivat lisääntyneet. Niitä oli arviolta 5 ehkäpä jopa 6. Askelee lähenivät osa Portaita ja osa kerrosten välistä reikää.
” Nyt myö ollaan pulassa… niitä on ainakin 10 ja ne jakaantuivat!” Matoran kiljuu käheällä äänellä ladatessa tussariaan.

Retro

Hautasaaret 6: Gukkoväki saapuu

Kommentoi

Meri, Gukkolintu

Gukko kohosi jo taivaalle. Jään Toa ei itseasiassa tiennyt mitä tämä outo matoran tahtoi hänestä, mutta oli silti jostakin syystä linnun selässä Le-Matoranin takana.
”Halutko kertoa”, Matoro aloitti kun lintu oli vaakalennossa.
”Mitä?” matoran kysyi irroittamatta katsettaan horisontista.
”… jotain. Ihan mitä vain”
”Ai, joo. Tunnet Ämkoon?”

Matoro muisti neljännen Adminin hyvin. Salaperäinen ja omalaatuinen heppu. Jään Toa ei vain muistanut koska olisi nähnyt saati jututtanut tätä viimeksi. Hän oli lähtenyt Klaanista nopeasti jonkin tehtävänsä jälkeen.

”Mitä hänestä?”, Matoro kysyi. Hän aavisteli pahinta, sillä jos Mäksä olisi ongelmissa, se vaatisi vastukselta jo jotakin.
”Hän on ongelmissa”, Enki vastasi sanomatta muuta.

Lintu lensi hiljaisuuden vallitessa aamutaivaalla. Aurinko oli noussut juuri hetki sitten taivaalle, mutta monet pilvet estivät sen täydellisen näkyvyyden. Meren yllä puhalsi kolea, jäinen tuuli.

”En muuten esittäytynyt. Matoro The Blacksnow. Klaanilainen”, Matoro rikkoi hiljaisuuden.
Nimen ”The Blacksnow” -käyttäminen tuntui hänestä hetken oudolta. Se sai hänet aian miettimään menneisyyttä, sitä mistä nimi on tullut. Hän ei nimittäin tiennyt sitä.
Nykyään ”Blacksnow” vain muistutti kulkuri-Toasta joka oli yksin taistellut Matoranein puolesta eri puolilla Universumia.

”Enki”, matoran vastasi. Hän tähysti jatkuvasti eteenpäin, toivoen ettei ole myöhässä.
Hän ei nyt miettinyt mitään muuta kuin Mestariaan.

”Minne olemme menossa?” Matoro kysyi.
”Kutsumme niitä Hautasaariksi”, Enki vastasi.

Saari horisontissa oli kallioinen ja synkkä. Matoro muisti kuulleensa joskus noista saarista. Autioita, joissa edes rahit eivät viihtyneet.
Gukko lensi jatkuvasti lähemmäs. Kallioita ja kivikoita, muutamia kitukasvuisia puita. Meren tyrskyt hajosivat rantakallioihin.

”Sano jos näet jonkun!” Enki huusi ja ohjasi lintuaan alaviistoon.
Matoron teleskooppisilmä surisi. Hän sääteli ensin zoomia, mutta tajusi lämpökameran olevan paras vaihtoehto.
Toa katsoi nyt alimman silmänsä läpi sinisenä hehkuvaa saarta. Yksi kohde loisti aivan kirkkaana jossakin saaren sisäosissa. Tämän lähellä näkyi kolme muutakin, huomattavasti himmeämpää kohdetta.
Tulen Toa, Matoro ajatteli. Hän ei pitänyt tulesta.

”Neljä olentoa edessäpäin, saaren sisäosissa”, Matoro sanoi.
Gukko lähti huimaan syöksyyn alaspäin.

He näkivät kivikon joukossa muutamia liikuvia hahmoja. Kolme Toamaista hahmoa, jotka lähestyivät neljättä uhkaavasti.

Retro

Suga Kapuran pajalla

Kommentoi

Paja

Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti Summerganonin kulkiessa Pajaa kohti. Summerganonia hieman jännitti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä hänen kauan palvelleet ja rakkaat varusteensa nyt näyttäisivät ja tuntuisivat. Kysymys ei ollut siitä, etteikö hän luottaisi seppä-Kapuran taitoihin, vaan jännityksestä ja innosta uusia, kiiltäviä varusteita kohtaan.

Hän oli aikonut hakea Kapuralta tilaamansa varusteet monta päivää aiemmin, mutta kiireet olivat viivästyttäneet Summerganonia, joka oli itseasiassa nauttinut olostaan ja kävelyretkistään saarella; ilman aseita. Aseita ja panssareita, jotka eivät koskaan tuntuneet liian raskaalta taakalta niiden keveyden vuoksi, mutta jotka kuitenkin muistuttivat aina sodasta, selkkauksesta ja väkivallasta. Kaikesta siitä välttämättömästä pahasta, joka oli rauhan eteen tehtävä. Kaikesta huolimatta Summerganon oli kiintynyt miekkoihinsa, sillä oli se moraalisesti oikein tai ei, hän tavallaan nautti kaikista tehtävistään Klaanissa. Oli syynä sitten pieni, jossain sielun kolkassa lymyävä halu koetella voimiaan vihollisen kanssa tai puhdas intohimo auttamiseen.

Summerganon saapui Pajaan, jossa oli todella kuuma. Aurinko lämmitti ympärillä lojuvaa metallia, joka hohkasi lämpöä ja kimalteli paisteessa ja auringon lisäksi tätä tunkkaiseltakin joskus tuntuvaa paikkaa lämmittivät ahjot.

”Tervehdys, Suga!”
Summerganon kääntyi äimistyneenä ja näki Kapuran kömpivän jostain romukasan takaa. Summerganon tervehti iloisesti klaanilaistoveriaan, joka ohjasi Sugan varastoonsa, josta uudeksi taotut varusteet löytyisivät.

”Tein tästä niin kevyen, kuin mahdollista”, Kapura sanoi antaessaan Summerganonille pitkän, kimaltelevan miekan. ”Tämä on tosiaan kuin uusi”, Summerganon sopersi äimistyneenä. ”Kiitos”, Suga sanoi jo hieman varmemmin ja hymyili. Kapura antoi Summerganonille myös tämän tilaamat haarniskanpalaset ja muut aseet. Summerganon ottin ne vastaan aina vain enemmän äimistyneenä ja mumisi kiitoksen sanoja Kapuran työn tuloksia ihaillen. Kapura antoi myös takomansa ”ranneterät”, kevyet, mutta kestävät ja erittäin terävät aseet, jotka voidaan kiinnittää molempiin käsiin. Kapura arveli niiden sopivan Summerganonin taistelutyyliin. ”En tiedä, miten voin ikinä korvata tämän…”, Summerganon sanoi nöyrästi, mutta oli samalla silminnähden innostunut uusista, kiiltävistä varusteista.
”No, katsotaan sitä korvausta sitten myöhemmin. En ole vielä… öh, laskuttanut.” Kapura sanoi päätään raapien. ”Okei, ihan miten vain.” Summerganon vastasi ja jatkoi vielä: ”Lupaan kyllä korvata tämän. Teit suurenmoisen palveluksen! Sydämelliset kiitokset.”

Kapura tyytyi vain naureskelemaan hyväntahtoisesti ja toivotti Summerganonille hyvää päivänjatkoa toan poistuessa, Summerganon suuntasi takaisin huoneistoaan kohti varusteet selässään ja säkissä. Osan hän laittoi varastoon, mutta hän puki samantien osan haarniskasta päälle ja laittoi uuden, kirkkaansinisen viitan selkäänsä. Hän tarttui uuteen, kimaltelevaan pitkään miekkaansa ja suuntasi Klaanin muurille. Summerganon tunsi itsensä hieman hölmöksi niin tehdessään, mutta hänestä tuntui hienolta seisoa miekan, viitan ja haarniskansa kanssa Klaanin muureilla tuulen tarttuessa viittaan. Hän seisoi kuin liehuvaviittainen auringon valossa välkehtivä sini-hopea-valkoinen patsas, kunnes suuntasi alas. Summerganon oli iloinen ja tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Ja valmis mihin tahansa.

[spoil]Suuret kiitokset Manulle mainiosta ropeen liittyvästä blogipostista, joka antoi minulle potkun persuksille. Pääsen pikkuhijaa eroon väärästä tavasta kirjoittaa lausahduksia, kuten tästä viestistä toivon mukaan näkyy.[/spoil]