Yön Timo II, Meri
Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.
Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.
Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.
”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
”… jotain hippejäkö siellä on?”
”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
”Eli hippejä”
”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
”Ja niitä hippejä”
”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
”…”
Hiljaisuus.
”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.
”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.
Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.
”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.
Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa Amazuaa jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.
Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja hän sanoi kylmästi.
On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni
Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.
Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin Ama kääntyi matoranin puoleen.
Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.
Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.
Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.
Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.
TZOINK
Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.
Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.
”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
”…”
”…”
”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”
…
Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”
Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…
[spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]