Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Kiintolevy

Kommentoi

Xiantoksen koti

Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

”Mikä ihme häntä vaivaa?” Peelo kysyi ihmetellen.
”En ole yhtään varma”, Kongu vastasi.
”Nazorakeja…”, Xiantos kertoi vapisten, ”Tunnelissa… Ne rikkoivat seinäni.”

Toa ja androidi katsoivat alas.

”Eihän täällä mitään ole”, Kongu totesi.
”Ei tämä seinä edes rikki ole”, Peelo jatkoi.
”NE OVAT SIELLÄ!”, palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, ”MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!”
”Mitä hiivattia?” Peelo kysi.
”Hän on aivan tolaltaan”, Kongu jatkoi toteilemista.

Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

”Mikä tuo on?” Peelo uteli.
”Jokin kortti”, Kongu arveli.
”Mikä tuo ääni on?” Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
”Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä”, Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään ”Mitä teemme Xiantoksen suhteen?”
”En ole varma”, kyborgi sanoi, ”mutta hänellä on hieno hattu.”
”Jep.”
”Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?” Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

”Tämä menee jo pelottavaksi”, Kongu sanoi.
”Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan”, Peelo totesi pelottomana.

Retro

Zairyhin saari 10: Muistojen kutomista

Kommentoi

Pimeys

Kapura vajosi pimeyteen. Hänen viimeinen muistikuvansa oli Zairyh. Kapura ei tuntenut raajojaan. Eikä muita ruumiinosia. Mitä oli tapahtunut? Oliko hän kuollut? Tuskin. Zairyhin puheesta päätellen hänellä oli käyttöä Kapuralle. Se, että hän ei saanut mielensisäisiä viestejä huolestutti Kapuraa hieman. Entä jos Zairyh oli menettänyt kiinnostuksensa Kapuraan ja jättänyt tämän pimeyteen ikuisiksi ajoiksi?

Tuntematon saari, laboratorio

Zairyh tunnusteli uutta kehoaan. Kiinnostuneena hän yritti liikuttaa uusia raajojaan, mutta ei onnistunut. Toan keho ei reagoinut käskyihin. Mutta se ei Zairyhiä haitannut.

Kapuran entinen keho pullistui ja liikahteli oudosti, kun Zairyhin juuret työnsivät tieltään orgaanisen lihasmassan ja sisäelimet. Ulkoa päin Kapuran keho näytti yhä entiseltä, mutta niin asia ei ollut. Zairyh astui kömpelöt ensiaskeleensa.
”Vihdoin”, Zairyh sanoi. Hänen uusi suunsa ei liikkunut, eikä ääni kuulostanut Kapuran ääneltä. Mutta se ei haitannut. Soluttautuminen ei ollut osa suunnitelmaa.

Zairyh ojensi kätensä ja liikutteli sormiaan. Vaikka orgaaninen aines oli työntynyt sivuun alkuperäiseltä paikaltaan, Toan keho pysyi yhä kasassa. Zairyh katseli entistä asuinpaikkaansa uudesta kuvakulmasta ja tajusi vapautensa ensi kerran kunnolla. Vaikka hänen juurensa olivat vaistonvaraisesti imeneet ravinteita muista kasveista ja pitäneet tunkeilijat loitolla, Zairyh ei ollut ikinä nähnyt muuta kuin hallin likaisen nurkan. Vaikka Zairyh ei muistanut, kuinka paljon aikaa hän oli viettänyt vankilassaan, hänestä tuntui, että hän näki sen kunnolla ensi kerran.

Liikkumattoman juurimassan vieressä oleva tietokone piippasi pitkästi.

Zairyh huokaisi. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus oli siis mennyt menojaan.

Mutta se ei ollut välttämätöntä suunnitelman onnistumiseksi. Kunhan Zairyh saisi kasaan tarpeeksi muistoja, jotta voisi päätellä heidän nykyisen olinpaikkansa. Se oli kaikki, mitä tarvittiin. Ei, ensimmäisen vastaantulevan Toan muistoista ei löytynyt mitään liian hyödyllistä. Ei, yllätyshyökkäykseen ei ollut mahdollisuutta. Mutta silti Zairyh oli varma suunnitelmansa onnistumisesta.

Mutta se ei onnistuisi välittömästi. Vielä tarvittiin jotain. Ja sen Zairyh saisi. Hän ei tiennyt, mistä se johtui, mutta jotenkin Zairyh aisti kahden muun Toan lähteneen saarelta. Kenties Toan keho soveltui paremmin mielenvoimien käyttöön. Tai sitten heidän viimeiset suojauksensa olivat pettäneet. Älykkäitä kasveja pelkäävän Toan ilmestyminen saarelle tuntui mahdottomalta onnenpotkulta.

Zairyh asteli kohti ovea ajatukset suunnitelmassa.

Retro

Mies oksan alla

Kommentoi

Lehu-Metsä

Peelo palaili mereltä uituaan väsyneenä Lehu-Metsän polkuja pitkin takaisin kohti Klaanin linnoitusta. Hän oli varsin tyytyväinen tuhottuaan Skakdien laivan. Polkuja pitkin kulkiessaan hän huomasi kauempana, polusta vasemmalla ison puunoksan alla jotain, ja lähti katsomaan mikä siellä oli. Viereen päästyään hän katsoi hetken, ja kysyi Kongulta:

”Miten sinä tuohon päädyit?”

”Auta minut tämän alta pois, ja selitän sen sinulle myöhemmin”, Kongu vastasi.

Peelo tarttui toimeen, ja työnsi oksan pois heidän päältään. Kongu pudisteli tomua pois yltään, ja Burnik räpisteli tomut ja hiekat pois yltään.

”Olen matkalla Klaaniin, tuletko perässä, vai onko sinulla muuta tekemistä?” Peelo kysyi.

”Olin menossa Xiantoksen talolle, kunnes sitten hauskasti jouduin tuon oksan alle…” Kongu vastasi.

”Haittaako jos tulen mukaan? Eipä tässä paljoa muutakaan tekemistä keksi”, Peelo kysäisi.

”Mikäs siinä”, Kongu vastasi jokseenkin iloisempana.

Kongu lähti tallustelemaan poispäin. Peelo katsoi perään hetken, löi olaltaan siihen lentäneen pienen kärpäsen pois, ja lähti perään.

Retro

Miksi minusta tuli admin?

Kommentoi

Veljeskunnan saari, Bakmei

Ämkoo makasi silmät ummistettuna paksun puun juurella. Montaa kohtaa Toan ruumiissa kolotti, mutta siitä huolimatta tämä päätti nukkua. Oksiston läpi erottuva tähtitaivas sai kuitenkin Ämkoon ajatukset harhailemaan, ja hän alkoi miettiä.

Milloin hän palaisi Klaaniin? Bakmein koulutus oli vielä kesken, mutta se ei tulisi kestämään ikuisesti. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä? Vetäytyisikö Ämkoo matoraniensa seuraan? Klaaniin palaaminen olisi vaihtoehto, mutta Ämkoo ei viihtynyt siellä. Rehellisesti sanoen varjoisan menneisyyden omaava Toa ei ollut koskaan juuri pitänyt Klaanista. Tiivis ilmapiiri, ympäriinsä säntäilevä matoran-kansa ja moninaiset Mäksän mielestä täysin turhanpäiväiset johtotehtävät saivat matkaamista ja vapautta yli kaiken rakastavan seikkailijan tuntemaan itsensä ahdistuneeksi.

”Miksi minusta tuli admin?” Ämkoo kysyi itseltään.

– – –

Bio-Klaani, kauan sitten

Yön pimeys peitti matalaan rinteeseen rakennetun mäkilinnoituksen alleen. Puisen linnoituksen useat soihdut valaisivat kuitenkin teitä ja rakennuksia, ja useat paikan asukkaat työskentelivät myöhäisestä kellonajasta huolimatta. Toa Tawa käveli kaiken tämän keskellä, hymyillen ympärillään vallitsevalle hälinälle. Klaani kasvoi.

Tawa pysähtyi erään varastorakennukseksi tarkoitetun majan vierustalle ja istahti paikalla joskus sijainneen kaadetun puun kannon päälle. Keltainen Toa venytteli hieman käsiään ja haukotteli.

Silloin kylmä teräase laskeutui Tawan olkapäälle.

”Helei”, Tawa sanoi hyvin mitäänsanomattomaan sävyyn takanaan seisovalle mustanvihreälle viittahahmolle. Ämkoo työnsi miekkansa huotraan ja astui Tawan vierelle.

”Et sitten pelästynyt.”
”En.”

Oli Ämkoon vuoro vilkuilla hieman loitommalla työskenteleviä Klaanin asukkeja. Useat matoranit kantoivat uutterasti rakennustarpeita jokusen Toan johdolla kohti hyvää vauhtia nousevaa tähystystornia.

”Paikkahan kasvaa oikein silmissä”, Ämkoo totesi ja istahti maahan. Tawa nyökkäsi.
”Miksi muuten olet yhä täällä?” keltainen Toa kysyi sitten. Ämkoo virnisti.
”Ajattelin sittenkin jäädä.”
”Väitit viimeksi muuta.”
”Urr.”

Tawa tuijotti Ämkoon kasvoja arvioivasti. Klaanin johtaja ei osannut sanoa mitä mieltä oli tästä oudosta hahmosta. Tawa oli saanut kuulla Toan menneisyydestä tältä itseltään, eikä tarina ollut järin miellyttävä. Toisaalta, Ämkoon motiivit eivät vaikuttaneet uhkaavilta.

”Haluan tuoda tähän maailmaan oikeutta”, se oli sanonut. Ämkoo vaikutti myös vahvalta taistelijalta, jollaisia vielä kovin heikon puolustuksen omaava Klaani todellakin tarvitsi. Mutta…

”Sanoit, että sisälläsi elää Makuta”, Tawa sanoi hiljaa. Ämkoo kääntyi jälleen tämän puoleen.
”Niin”, ilman Toa vastasi. ”Onko se ongelma?”
”En tiedä”, Tawa pohti. ”Voiko se päästä irti?”
”Vain jos päästän sen.”
”Hyvä.”

Tawa nousi seisomaan ja valmistautui tekemään lähtöä. Nainen kääntyi kuitenkin vielä kerran Ämkoota kohti ja sanoi:
”Pidän sinua kuitenkin silmällä.”

Ämkoon kasvoille levisi ilkikurinen ilme.

”Et ole ensimmäinen joka epäilee minua”, viittasankari murahti ja nousi itsekin seisomaan. Ämkoo kääntyi ympäri ja valmistautui katoamaan yön varjoihin.
”Koitetaan silti tulla toimeen.”
”Koitetaan.”

Retro

Valottujen suosekoilu osa 38: Paperien saaga jatkuu

Kommentoi

Klaanin k�yt�v�t

Aamu alkoi sarastaa kun valkoinen toa k�veli kohti h�nt� l�hinn� olevaa moderaattoria. Umbran todenn�k�inen kuolema ja j�rvimatka pit�isi tulla muidenkin tietoon.

Samen ovi oli edess�, moderaattorin näpertelyn ääni kuului aamuvirkun toan korviin. Gekko koputti voimakkaasti oveen.

Gekko kokeili, josko ovi olisi auki. Se oli. H�n astui sis��n huoneeseen. Gekko harppoi moderaattorin luo, ja taputti t�t� olalle.”Krhmhm” Same ��nn�hti, ja nousi pystyyn kuin jousen toimesta. Hetken h�n katseli kiireisen n�k�isen� ymp�rilleen, ja n�ki sitten Gekon

”…ai hei.””No hei.”
”Mit� asiaa?” Same kysyi matalalla virka��nell��n.

�Tied�th�n… se j�rvi juttu, emme ensinn�k��n saaneet tykki� ja Umbra on teill� tietym�tt�mill�.”, Gekko sanoi varovaisesti Samen olan yli. Same nousi seisomaan. Pitk�t valkeat hahmot olivat kutakuinkin samanpituiset.

Klaanilaiset tuijottivat toisiaan vakavina.”…tarkoitatko, ett� h�n katosi reissunne aikana?”

”Kyll�. Viimeinen paikka, jossa n�in h�net, oli t��ll�”, Gekko jatkoi, ja k�veli huoneen sein�ll� roikkuvan kartan luo. H�n osoitti sormellaan voimalan sijaintia.

”Katoamisolosuhteet?”

Gekko k�veli Samen ty�p�yd�n toiselle puolen, ja istahti tuoliin. H�n aloitti pitk�n kertomuksen j�rven ja voimalan tapahtumista.[spoil]Snowie rustasi tästä osan.[/spoil]

Retro

Hans ja Plaploo 6: Nyt mennään!

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
”Maakeee.”
”Hm?”

Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?”
Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?”
Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
”Kerro lisää.”

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
”Ei tämä voi olla totta…”
”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!”
”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…”
”Sen täytyy.”
”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…”
”Mitä me voimme tehdä?”
”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!”
”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”

Retro

Kepe kerää kirjallisuuslähteitä

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake

Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema ”kohde” oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.

Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.

Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.

”Huomenta, herrasväki.”
”Terve terve. Pidätkö näitä?” Kepe kysäisi sysäten ylitursuavan kansion hölmistyneelle Vaehranille. Kepe syöksyi historiankirjojen hyllylle ja etsi käsiinsä Klaanin saarta koskevan.

”Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?” Vaehran kysyi.
”Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu.”
”Miksei minulle koskaan kerrota mitään?”
”Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon.”
”…Jaa.”

Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.

”Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?” Kepe sanoi ja sulki oven.
Vaehran tuijotti paperinippua.

Retro

Tällä kertaa vähän erilainen metsä

Kommentoi

Bio-Klaani

Oli yö. Kongun lattia oli jo putsattu verestä. Xiantosta ei oltu vieläkään saatu kiinni.

Kongu katsoi sänkynsä alle, jonne hän oli piilottanut Xiantokselta varastamansa repun. Hän huomasi, että se ei enää ollut siellä. Toa lähti taas pois Bio-Klaanista matkaten kohti Xiantoksen taloa. Respatäti ihmetteli mihin Kongu taas lähtee.

Lehu-metsä

Tällä kertaa metsä oli vähän erilainen. Kongusta tuntui taas, että jokin vaani häntä. Nyt se tutui vain erilaiselta. Siitä huolimatta hän jatkoi matkaa.

”Burnik?”

Burnik hyppäsi pimeästä puskasta Kongua päin. Burnak nuoli Toaa naamiolta, ja se alkoi seurata Kongua.

Jokin tarttui ilman Toaa jalasta kiinni. Kongu ei saanut jalkaansa irti siitä. Se oli limainen ja kostea. Se oli köynnös, ja se tuli puun paksulta oksalta. Köynnös veti Kongun ylös puuhun. Burnik lähti kiipeämään korkeaa puuta oksalle mihin Toa oli vedetty. Rahi juoksi kohti Kongua, mutta se oli niin painava ja hyppi niin lujaa, että heikohko oksa alkoi katkeamaan. Burnak hyppäsi vielä kerran.

”Ei…”

Paksu oksa katkesi ja Kongu tippui Rahinsa kanssa puusta. Oksa tuli heti perässä, joka jätti Kongun ja Burnikin sen alle.