Kepe kulki käytävällä ylipursuava kansio ja videonauha kädessään. Hän oli näyttänyt sen Tawalle. Muinaisen turaga Kezenin mainitsema ”kohde” oli ilmiselvästi yksi Nimdan siruista. Tawa lupasi näyttää kopion nauhasta muillekin admineille heidät nähdessään.
Kepe huokaisi. Nauha ja Verstaan Nimda tulivat klaanilaisten tietoon yllättävän samanaikaisesti.
Hän suuntasi kohti Arkistojen rakennusta. Vaehran, arkistoja ylläpitävä tulen Toa, toivotti hänet tervetulleeksi.
”Ho hum. Mitäs nyt on tekeillä?” Vaehran kysyi. ”Tarvitsen kaikki kirjat, joissa puhutaan tästä saaresta ennen Tawan tuloa. Minun pitää tarkistaa yksi juttu.” ”Miksei minulle koskaan kerrota mitään?” ”Koska olet näiden seinien sisällä kellon ympäri. Tilanne on se, että olemme saaneet vihjeitä Nimda-siruista, joista toinen saattaa olla Verstaassa ja joista toisen nykyinen sijaintipaikka on sangen tuntematon.” ”…Jaa.”
Kepe koppasi kainaloonsa pari kirjaa ja tallusteli lukusalin suuntaan.
”Siinä pinossa oli jotain papereita joita pöydälleni on dumpattu. Kävisitkö ne läpi?” Kepe sanoi ja sulki oven. Vaehran tuijotti paperinippua.
Oli yö. Kongun lattia oli jo putsattu verestä. Xiantosta ei oltu vieläkään saatu kiinni.
Kongu katsoi sänkynsä alle, jonne hän oli piilottanut Xiantokselta varastamansa repun. Hän huomasi, että se ei enää ollut siellä. Toa lähti taas pois Bio-Klaanista matkaten kohti Xiantoksen taloa. Respatäti ihmetteli mihin Kongu taas lähtee.
Lehu-metsä
Tällä kertaa metsä oli vähän erilainen. Kongusta tuntui taas, että jokin vaani häntä. Nyt se tutui vain erilaiselta. Siitä huolimatta hän jatkoi matkaa.
”Burnik?”
Burnik hyppäsi pimeästä puskasta Kongua päin. Burnak nuoli Toaa naamiolta, ja se alkoi seurata Kongua.
Jokin tarttui ilman Toaa jalasta kiinni. Kongu ei saanut jalkaansa irti siitä. Se oli limainen ja kostea. Se oli köynnös, ja se tuli puun paksulta oksalta. Köynnös veti Kongun ylös puuhun. Burnik lähti kiipeämään korkeaa puuta oksalle mihin Toa oli vedetty. Rahi juoksi kohti Kongua, mutta se oli niin painava ja hyppi niin lujaa, että heikohko oksa alkoi katkeamaan. Burnak hyppäsi vielä kerran.
”Ei…”
Paksu oksa katkesi ja Kongu tippui Rahinsa kanssa puusta. Oksa tuli heti perässä, joka jätti Kongun ja Burnikin sen alle.
Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti. ”Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen…”, Seran sopersi. ”…Morbuzakhin”, täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. ”Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti”, Seran totesi ja katseli ympärilleen. ”Toivotaan, että Kapura on kunnossa”, huokaisi Summerganon huolestuneesti.
Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. ”Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme”, Summerganon sanoi miettiväisesti. ”Se voi olla ansakin”, hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: ”…tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy”
Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. ”Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan”, Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: ”VARO!”
Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. ”Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?” puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. ”Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta”, sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.
Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. ”Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi…” sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: ”Lähdetään siis”
Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. ”Mikä tuo oli?” ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. ”En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois”, vastasi Seran. ”Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä” Summerganon pohdiskeli. ”Tuntuu oudolta”, hän jatkoi.
Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. ”Ei huolta, emme jätä sinua Kapura”, Seran sanoi itsekseen.
Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.
Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi. Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.
Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.
Nimda
Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta. Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.
Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta. Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet. Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.
Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.
Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi. Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.
Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.
Klaanin linnake Toa nousi sängystään, hän ei saanut unta, hän tunsi pakottavaa tarvetta tehdä jotain ja lähti siksi vaeltamaan pilkkopimeille käytäville. Make tuli häntä vastaan. ”Öhm…”,Punainen olento sanoi yllättyneenä. Gekko kuitenkin käveli rauhassa hänen ohitsensa, ja kun kukaan ei ollut näkemässä hän ryntäsi kahvioon. ja vei lähes kaiken syötäväksi kelpaavan ja käveli autuas ilme kasvoillaan takaisin huoneeseensa. Hän rupesi raapustamaan jotain seinälle, ne näyttivät merkitsevän päiviä, mutta mitä tarkoitusta varten?
”Blargh, mitä hiivattia?” Domek nousi ylös ärsyyntyneenä. Päivä oli selvästi vielä sen varhaisimmillaan, joten äkillinen herätys kylmällä vedellä sai Toan kärsivällisyyden putoamaan huomattavasti.
Ennen kuin valon Toa pystyi pitämään suurta hälinää, Ta-Matoralainen Pegghu huusi häntä päin. ”… No mitä nyt taas?” Toa vastasi kärsimättömänä ja katsoi Pegghun osoittamaan suuntaan. Domek unohti kokonaan epätoivotun herätyksensä.
Nazorakien taistelualus oli pelottavan lähellä venettä ja se tulitti heitä päin.
Sisällä Nazorakien aluksessa useat miehistön keskittyivät komentosillan lukuisiin luotaimiin, näyttöihin ja nappeihin, vaikka kohteena olikin vain noin kahden miehittämä vene. Kapteeni 877:n äänekkäät käskyt kuuluivat jopa aluksen käytäviin saakka.
Toinen tulitus, tällä kertaa se osui pari metriä aluksen vasempaan, aiheuttaen toisen aallon osumaan Domekiin ja Pegghuun päin.
Domek otti heti valaan ohjat takaisin käsiin ja aloitti hetkeäkään menettämättä suuren pakoyrityksensä.
Veitsivalas veti venettä nopeammin kuin koskaan. Taistelualus jatkoi kovaa tulitustaan ja piti raskaaksi metallinkuoreksi yllättävän nopeaa kiriä. ”Pegghu, pidä silmällä tuon laivan tulitusta!” valon Toa käski niellen ja sitten sylki osan kasvoihinsa osunutta vesimäärää.
Matoralainen kääntyi heti kasvonsa päin laivaa.
”PAARPUURI!” Pegghu huusi nähdessään uuden ammuksen lentäessään heitä kohti. Domek käänsi veneen huudettuun suuntaan, väistäen tulen.
”TYYRPUURI” Pegghu huusi taas ja Domek väisti toisen ammuksen.
Sama rata jatkui. Ammuksia osui veneen vasempaan ja oikeaan, osa vaihteli etäisyydeltä mutta yksikään eivät olleet tarpeeksi lähellä aiheuttamaan suurta vahinkoa.
Vettä roiskui ja kasteli veneilijät ja täytti melkein koko veneen vedellä. Pegghu kaavi käsillään vettä pois, pitäen samalla katsekontaktinsa. Matoralainen ei nauttinut tilaanteesta yhtään. Samaten Domek ei nauttinut uudesta märästä huivistaan kaulansa ympärillä, joka liimautui hänen ihoonsa.
”Lähettäkää vesiskootteriryhmä 4, heti!” Kapteeni 877 huusi. Luukku avautui laivan vasemmalla puolella, jolloin sieltä lähti liikkeelle neljä, Nazorakien ohjaamia vesiskoottereita.
Vesiskootterit kiisivät nopealla vauhdilla veneen kiinni. Kaksi Nazorakia ottivat esiin Zamor-rynnäkkökiväärin ja tulittivat veneilijöitä päin. ”Valon Toa! ALAS!” Pegghu huusi.
”Häh, mitä?” Domek vastasi hämmentyneenä, jolloin Pegghu veti hänet heti alas tähtäyksestä. Domekin ohjaushihna veti Veitsivalasta taipumaan ylös päin, joka vastasi tähän huonosti ja käänsi itsensä suoraan vesiskoottereita päin heikentääkseen otetta. Silloin veitsivalas heitti kovalla voimalla Domekin irti hihnasta. Toa lensi veneestä suoraan päin yhteen vesiskoottereihin, Nazorakin syliin. Valon Toa oli enemmän kuin yllättynyt tästä äkillisestä juonenkäänteestä, puhumattakaan skootteria ohjaavasta Nazorakista. Domek löi hätkähten heti Nazorakin pois skootterista ja nappasi toisella kädellä nopeasti toisen ohjauksesta estääkseen veteen putoamisen. Skootteri alkoi liikkua suoraan päin toisen käteen pidettyyn suuntaan, mikä vain hankaloitti Domekin yritystä asettua kunnolla skootterin päälle. Toinen kivääriä kantava Nazorak yritti ampua Toaa, mutta yksikään ammus ei näytä osuvan ympyrää kierivän skootteriin päin.
Samalla Pegghu nappasi heti ohjauksen veneestä ja käänsi veneen Valon Toaan päin. Silloin muut vesiskootterit kiisivät veneen perään. Skootteria ratsastavat Nazorakit ottivat sapelinsa esiin ja alkoivat huitoa Matoralaista päin. Pegghu yritti parhaansa mukaan väistellä sapelin iskuja. Alas kumartuessa hän huomasi kannen päällä lojuvan valokiven ja heitti sen yhteen Nazorakin kasvoihin päin. Nazorak, jonka silmät olivat hyvin heikkoja kovalle valolle, menetti heti tasapainonsa sokaisevan valokiven osuessaan kasvoihinsa ja putosi skootterin päältä. Heittäessään Pegghun kaatui märältä istuinpaikaltaan vetäen veneen suoraan toisella puolella olevan skootterin eteen, joka osui ja pudotti ratsastajansa.
Samalla Domek sai viimein molemmat kätensä skootterin ohjaustankoihin, mutta vähäisen tottumuksen vuoksi käänsi vahingossa skootterin paapuuriin päin ja ajoi suoraan toisen kivääriä ampuvan Nazorakin skootterin kylkeen ja kaatoi senkin.
”Hahaa”, Domek lausui itselleen katsellessaan kaatanutta skootteria, mutta ei huomannut ajavansa suoraan taistelualuksen vasempaan kylkeä päin, jonka luukku oli vielä auki. Ennen kuin Domek ehti reagoida, hänen skootterinsa osui laivaan ja lennätti hänet suoraan luukun kautta laivan sisään.
Laivan ankean harmaassa tilassa Domek kaatoi samalla yhden Nazorakin ja itse putosi suoraan torakoiden keskelle.
Nazorakeilla kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja ottivat heti sapelinsa esiin. Domek nousi ylös ja näki sapelien terien iskemässä häntä päin. Toa hyppäsi pois sapelien edestä astuen Nazorakien pään kautta joukon taakse. Yksi Nazorak vartijoista hyökkäsi teräaseellaan Toaa päin, mutta Domek väisti terän, otti torakan asetta pitävästä kädestä ja heitti hänet toista Nazorak vartijaa päin. Toiset kaksi Nazorak vartijaa hyökkäsivät sapeleilla Toaa päin, joka väisti nopeasti sapelien viillon kyyristymällä ja pyyhkäisi jalallaan torakat maasta, kaataen molemmat.
Muutkin Nazorakit alkoivat hyökätä Domekia päin. Valon Toa otti esiin hilparinsa ja puolusti sillä torakoiden sapelien viiltäviä iskuja. Domek torjui yhden torakan sapelin hyökkäyksen hilparillaan, jolla hän taittoi sapelin pois torakan käsistä ja potkaisi Nazorakin tieltä. Sen jälkeen Toa pisti hilparinsa takapäällä takaapäin hyökkäävän Nazorakin kylkeen ja iski toisella jalallaan torakan leukaan. Domek vaihtoi otteensa salkoaseensa loppuosaan ja löi aseensa sivulla useita lähestyviä Nazorakeja, perääntyen samalla luukkua kohti.
Nazorakit alkoivat perääntyä hieman, he odottivat kiväärimiesten saapumista paikalle.
Domek piti taisteluasentonsa ja osoitti hilpariaan torakkajoukkoa päin.
”Kuka sinä luulet olevasi?!” Nazorak vartioston päällikkö huusi häntä päin jotta kuulostaisi paljon kovemmalta kuin on.
Domek alkoikin miettiä hieman ja hymyili ilkikuristesti.
”Olen Aurinkojen Toa!” hän huusi torakoita päin möreämmällä äänellä ja temppuili salkoaseellaan. ”Domek, Valon EDUSTAJA!!” ja hän iski hilparinsa maahan.
”Valon Toa Domek!” Pegghun ääni kuului ulkopuolelta, hänen vene kieri satunnaisesti laivan vieressä. Siinä samassa Nazorak kiväärimiehet saapuivat paikalle. ”Sulkekaa se portti!” Nazorak vartioston päällikkö käski. Luukku alkoi sulkeutua ja Nazorakit aloittivat tulittamisen. Domek alkoi juosta sulkeutuvaa luukkua kohti väistellen Zamor-ammuksia. Valon Toa kiipesi ja hyppäsi portin jättämän rakon kautta ulos, luukun sulkeutuen hänen perässä.
Domek kiipesi veneen päälle ja otti ohjat takaisin käsiin. Hän käänsi veitsivalaan takaisin haluttuun suuntaan.
Mutta Nazorakit eivät luovuttaneet. Taistelualus jatkoi veneen jahtaamista.
”He eivät vain luovuta”, Pegghu sanoi. Taistelualus alkoi taas tähtäämään tykistönsä venettä päin.
”Pegghu, ota sinä ohjat hetkeksi”, Domek nousi ylös ja käveli veneen päätyyn. Pegghu otti hihnoista kiinni ja katseli mitä Valon Toa yritti.
Toa alkoi tehdä erilaisia asentoja käsillään. Pegghu ei ymmärtänyt mitä Toa yrittää.
”Kapteeni, olemme lukinneet kohteen”, yksi Nazorakeista komentosillalla ilmoitti kapteeni 877:lle.
”Tällä kertaa hän ei pääse pakoon”, kapteeni sanoi tyytyväisenä, ”TUL-”
Mutta ennen kuin kapteeni ehti huutaa käskynsä, taistelualuksen eteen ilmestyi yhtäkkiä suunnattoman suuri, loistava kultainen merihirviö.
”AAAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUGH!!” Kapteeni 877 huusi. Ruorimestari alkoi hätäisesti kääntää alusta pois hirviön tieltä.
Pegghu viimein ymmärsi mitä Domek aikoi: hän oli luonut kiinteän hologrammin valon voimillaan. Domek ohjasi luomuksensa lukuisia lonkeroita ja iski niillä taistelualuksen ympäröivään veteen. Hiki valui Domekin otsalla jokaisesta ohjaamasta iskusta.
Nazorakit kaatuilivat laivan sisällä ympäriinsä aaltojen aiheuttaman järistyksen vuoksi. Kapteeni 877 otti ruorit käsiinsä itse ja nousi vähitellen jaloilleen. Mutta ennen kuin kapteeni ehtikään tehdä mitään, yksi hirviön lonkeroista lähestyi aluksen kylkeä päin.
”Äiti”, Kapteeni 877 huusi.
Lonkero iskeytyi taistelualuksen kylkeen ja kaatoi koko aluksen mereen.
Merihirviö katosi ja Domek huojui hieman paikallaan. Hänen kehonsa väri muuttui paljon harmaammaksi.
Taistelualuksen kaatuminen loi huomattavan suuren aallon joka nosti veneen ja kaatoi sen matkustajat. Vesi roiskui taas heidän vasta päälle veneen tippuessaan aallon päältä.
Domek ja Pegghu makasivat veneen päällä. Sitten he alkoivat naurata helpotuksesta voitonriemusta
”Valon Toa Domek”, Pegghu sanoi naureskellen, ”tuo oli kyllä hienoin asia minkä olen nähnyt” ”Tiedän”, Domek hykersi, ”mutta voisitko lopettaa ”Valon Toa Domekin” kutsumisen. Kutsu vain Domekiksi” ”Selvä on, Domek”, Pegghu vastasi.
Salamat pauhuvat synkkien pilvien seassa. Sadepisarat piiskaavat maata poikkeuskellisella voimalla. Matoranit juoksevat ympäriinsä pakokauhun vallassa. Moni yrittää auttaa loukkaantuneita. Turhaan. Kaikkialla on tulta. Ja savua. Jopa höyryä. Helvetin liekit höyrystävät pisarat ennen kuin ne ehtivät sammuttaa palavien telojen kattoja. Punainen hahmo seisoo tuhon ja sekasorron keskellä. Se nostaa katseensa pois olemattomiin palavasta maasta. Se tuijottaa oransseilla silmillään poispäin juoksevaa Matorania. Se avaa suunsa. Tulimassa alkaa syöksyä matorania kohti…
Make aukaisi silmänsä. Hän nousi hätkähtäen ylös. Hetken järkytyksen jälkeen hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Mitä nämä painajasiet merkitsivät? Miksi ne olivat ilmestyneet hänen uniinsa? Miksi… Make näki pian silmissään Snowmanin tyhjän katseen. Tosin eihän se Snowmanin ollut. Riivatun lumiukon suusta tulleet sanat häiritsivät häntä yhä…
Make käveli pimeän Klaanin käytävillä. Oli lähes pimeää. Taivaalla loistava kuu ja muutamat linnakkeen pihan valot valaisivat paikkaa ikkunoiden lävitse. Maken mieli oli tyhjä. Hän ei tiennyt, mihin oli menossa. Lopulta hän erehtyi katsomaan viereiseen oveen; ”Kahvio”. Make katsoi oven alaosaan. Huoneen puolelta kajasti valoa. Siellä siis oli joku. Make avasi oven. Kirkas lamppu oli päällä. Missään ei kuitenkaan ensisilmäykseltä näkynyt ketään. Pian Make havaitsi valkoisen hahmon istumassa pyöreän pöydän äärellä. Make tunnisti hahmon pian. Snowman. Hän koki oudon väristyksen katsoessaan Snowieta silmiin parasiittitapauksen jäljiltä. Lumiukko veti katseensa pois lukemastaan lehtisestä kääntäen katseensa Makeen.
”Kas, Make. Iltoja. Sinäkin hereillä tähän aikaan, vanha yökyöpeli”, Snowie aloitti hilpeästi, mutta vaihtoi pian äänensävyään huomattuaan Maken ahdistuneen ilmeen. ”Öh, tuota, jokin vialla?”
Make veti naamalleen lievän hymyn ja vilkutti Lumiukolle. Hän katseli ympärilleen. Kahvio oli vielä melkoisessa remppakunnossa. Kukaan ei ilmeisesti ollut juuri käynyt siellä Yö Kauhun jälkeen Pian hän kiinnitti huomionsa Snowmanin edessä olevaan, puoliksi syötyyn leivokseen. ”Niitä saa tuolta”, Lumiukko viittoi tiskiä kohti. Make käveli tiskin luo. Siellä ei ollut ketään. Ilmeisesti työntekijät olivat vielä hermolomalla ja osa tarjoiltavista ruoista näytti pahasti pilaantuneelta. Make katsahti kohti kasaa outoa, mädäntyneissä väreissä kylpevää mössöä. Hetken hänestä tuntui, kuin se olisi ärissyt hänelle. Pian Make nappasi pienen muffinsin käpäläänsä ja talsi Snowmanin pöydän luo, istuutuen tuolille.
Lumiukko laski oman leivoksensa pöydälle, ja katseli hetken vaitonaisena Maken tämän hotkiessa ahnaasti omaa evästään. Puolirahi moderaattori oli aina ollut Snowiesta vaikeasti arvioitava tyyppi. Päällisin puolin Make vaikutti niin usein tyytyväiseltä, mutta lumiukko tiesi, ettei näin ollut. Täytyi olla rankkaa omata rahin voimakkaat vietit.
”Make?” hän kysyi.
”Mmh?” punainen moderaattori reagoi kysymykseen muffinssia yhä suussaan.
”Onko… Onko sinulla jotain, mitä tahtoisit jakaa minulle?”
Make muuttui hetkessä vaisuksi. Hän veti hitaasti leivoksen jämät suustaan, laskien ne pöydälle. Puhdas ja kiiltävä pöytä tahriintui ikävästi murusista ja kuolasta. Make nielaisi. Muffinin syöty puolikas liukui ruokatorvesta hänen vatsaansa.
”Itse asiassa”, Make aloitti vaisusti. Lumiukko osasi aavistaa synkkää asiaa tulevan… Make alkoi kertoa painajaisistaan. Siitä, kuinka hän tunsi vain yhtäkkiä ilmesyneensä tähän maailmaan tyhjästä, ilman päämäärää. Tai mitään tarkoitusta elämälleen… Sellaista ei muistele mielellään. Se tuntui kuitenkin sekä ahdistavalta että helpottavalta. Snowie kuunteli tarkasti Maken kertomuksia. Snowman ei ollut koskenutkaan leivoksensa jämiin, vaan oli täysin keskittynyt kuuntelemaan ”korva” tarkkana ystävänsä puheita.
”Tuo kaikki on kuitenkin kaukana siitä kaikesta kamalasta, mitä tein”, Make lopetteli kertomustaan vaisusti. ”Hennotko kertoa, mitä+”, Lumiukko kysähti varovasti. Moderaattorirahi alkoi näyttää selvästi ahdistuneelta. Make hätkähti. Pian se kaikki palasi hänen mieleensä. Sekasorto. Kauhistuneet Matoranit. Kaaos. Kaikkialla minne hän menikin…
”Ei”, Make tokaisi ahdistuneena. Hiki valui hänen otsaltaan. Hän hengitti raskaasti. ”En voi. Se on liian kamalaa.” Snowman päätti olla utelematta asiasta enempää.
”Se vaikutti minuun suuresti”, Make jatkoi, rauhoittuneempana. Yritin peittää sen kaiken päättämällä, että olen, mikä olen…” Make suuntasi katseen käteensä, ja sitä kautta sormiinsa. Hän vetäisi niissä olevat kynnet esiin, puoliksi tahtomattaan. Snowmanin symbiootin vallanneet kasvot palasivat hänen mieleensä. Tyhjät silmät katsoivat häntä pilkkaavasti. Suu virnisti ilkeästi. ”…”Yksinkertainen Rahi”…”
Snowie katsoi Maken käsiä. Sitten hän siirsi katseensa ystävänsä silmiin.
”Make. En voi väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta tuntuu” Snowie aloitti Maken hengittäsessä kiihtyneesti. ”Mutta en usko, että olet hirviö.”
”Mutta.. Mutta…” Make tuskaili ”Katso näitä!” Hän heilutteli teräväkyntisiä käpälöitään Snowien edessä.
Lumiukko reagoi tarttumalla Makea käsistä ja odottamalla. Klaanilaiset katsoivat toisiaan silmiin. Make rauhoittui. Pian hän veti kyntensä sisään. Snowie hymyili, ja avasi suunsa.
”Mutta katsopa taas tuotakin. Sinulla on kynnet, kyllä, mutta osaat olla käyttämättä niitä.” ”Siinä se onkin. En tiedä osaanko.” ”Hyvin se kävi nytkin.” ”Sinä autoit minua. Sinä rauhoitit minua. Yksin, se ei ole helppoa. Joskus mietin, onko se mahdollistakaan.” ”Ehkä sen ei tarvitsekaan olla. Turha meidän on määritellä itseämme sen perusteella, keitä olemme. Minusta on paljon parempi määritellä itsemme sen mukaan, kenen kanssa olemme.”
Lumiukko irrotti otteensa Maken käsistä, ja poimi taas leivoksensa. Hän työnsi loput siitä suuhunsa kerralla, ja mutusteli hetken. Sitten Snowie nousi, ja vei lautasensa tiskille pinoon muiden likaisten astioiden kanssa.
Hän kääntyi Makea kohti, ja hymyili. ”No, öitä, minun pitänee tästä painua nukkumaan. Kaikenlaista puuhailtavaa huomenissa.” ”Joo, öitä.”
Make jäi kahden muffinssinsa kanssa, ja jäi miettimään Snowien sanoja. Tällä kertaa kuitenkin oikean Snowien, ystävänsä, sanoja, eikä pahuuden närhen riivaaman Snowien lausumia. Make hymyili hieman.
[spoil]Snowie kirjoitti puolet, kiitokset hänelle.[/spoil]
Kepe poimi videokasetin käteensä, ja kastahti Snowmaniin. ”Eli. Käyn näyttämässä tämän Tawalle, ja menen sitten Arkistoihin penkomaan vähän tietoja. Tavataan täällä… Kappas. Kello onkin noin paljon. Jos nähtäisiin huomenna, puolenpäivän aikoihin?” ”Näin tehdään. Tuota, saatko osan noista varusteistani kuntoon huomiseksi?” ”Katson, mitä saan tehtyä.” ”Ihanaa, Tultsukka.” ”…joo. No, menen nyt, heippa.” ”Morjens.”
Niine hyvineen Kepe poistui laboratoriostaan, ja jätti Snowien seisomaan yksin kaikkien laitteiden keskelle.
Verstaan lukitun oven suunnalta kuului aavemaisia ääniä.