Kaikki kirjoittajan Sugandalf artikkelit

Retro

Zairyhin saari 9: Kadotettu Kapura

Kommentoi

Tuntematon saari

Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti.
”Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen…”, Seran sopersi.
”…Morbuzakhin”, täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. ”Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti”, Seran totesi ja katseli ympärilleen. ”Toivotaan, että Kapura on kunnossa”, huokaisi Summerganon huolestuneesti.

Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. ”Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme”, Summerganon sanoi miettiväisesti. ”Se voi olla ansakin”, hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: ”…tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy”

Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. ”Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan”, Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: ”VARO!”

Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. ”Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?” puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. ”Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta”, sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.

Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. ”Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi…” sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: ”Lähdetään siis”

Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. ”Mikä tuo oli?” ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. ”En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois”, vastasi Seran. ”Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä” Summerganon pohdiskeli. ”Tuntuu oudolta”, hän jatkoi.

Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. ”Ei huolta, emme jätä sinua Kapura”, Seran sanoi itsekseen.

Retro

Zairyhin saari 6: Pohdintoja pimeistä voimista

Kommentoi

Tuntematon saari

”Metsäpalo?” Seran sanoi mietiskellen ja jatkoi sitten: ” Niin sen täytyy olla.”
Kolmikko antoi katseensa kiertää surkean näköisessä ympäristössä. Kun he tutkivat hökkelien jäännköksiä tarkemmin, he näkivät selvästi, että liekit olivat niitä nuolleet.

”Mitä luulet, luonnollinen metsäpalo, vai jonkin ilkeämmän voiman aikaansaannos?” kysyi Summerganon hiljaa. Tunnelma oli hieman painostava, aivan kuin jokin tarkkailisi heitä. Mutta se oli vain tunne…
”Jaa-a, kuka tietää”, mutisi Seran, mutta Kapura pysytteli hetken aikaa aivan hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. ”Ja olen hieman huolestunut. Tämä paikka ei tunnu turvalliselta, vaikka täällä ei näytä olevan ristin sielua”, Kapura sanoi.
”Maailma on täynnä syrjäisiä saaria, villejä petoja ja voimia, joita emme ole kohdanneet. Erämaassa on olemassa mahdollisuus, että kohtaamme jotain, joka ylittää vaarallisuudessaan suuretkin viholliskenraalit”, puhui Summerganon ja hetken aikaa kolmikko tunsi pienen väristyksen. ”Mutta turha meidän on villipetoja pelätä, ne tuskin ovat isokaan tekijä tällä retkellä”, kommentoi Seran ja niink olmikko jatkoi tarpomistaan tällä karulla saarella.

Taivas oli ikävän harmaa ja iltapäivä oli ilmeisesti pitkällä. Aurinko näkyi harmaiden pilvien läpi valaisematta kuitenkaan piristävästi matkalaisten tietä; kolmikko oli villissä erämaassa kaukana Klaanista. Kolmikko käveli hiljaa sinne tänne. Rennosti, mutta pitäen kuitenkin aseet käsillä. Kapura johti heitä saarella aivan, kuin jokin olisi vetänyt häntä. ”Hassua sinänsä, mutta tässä on oikean seikkailun tunnelmaa”, totesi Summerganon iloisesti ja hämmästeli itsekin innostunutta sanavalintaansa. Mutta juuri kun kolmikon epävarmuus oli vaihtumassa hilpeydeksi, rasahti jossain jotakin kovaäänisesti. He pysähtyivä jännittyneenä.

Retro

Zairyhin saari 3: Taistelu mustekalaa vastaan

Kommentoi

Meri

”Mitäköhän tässä nyt tekisi”, mietti Summerganon kuumeisesti ratsastaessaan mustekalalla. Mustekalalla. Summerganon oli melkein huvittunut, mutta tilanne oli vakava. Summerganon oli vähllä pudota jatkuvasti, mutta sai tiukalla otteella jopa hillittyä Mustekalaa hieman, tai ainakin häirittyä sitä sen verran, ettei se hoksannut pintaan noussutta Kapuraa, joka ei valitettavasti voinut hyödyntää tulivoimiaan.

Summerganon joutui irrottamaan toisen kätensä valtavasta rahista, jonka selässä ei todellakaan ollut mukava istua, varsinkaan kun koko ajan oli olemassa riski, että se huitaisee lonkerollaan Sugan selästään. Suga hapuilu vapautuneella kädellään miekkaa selästään ja sai kuin saikin vedettyä sen esiin ja viillettyä rahia hieman. Rahi alkoi huitoa hurjasti tuskissaan ja Summerganonkin lensi mereen. Kapura ja Suga katsoivat nyt, kuinka valtava peto huitoi heidän edessään. Suga oli onnekseen pudonnut aivan veneen vieraan ja sai heitettyä painavat varusteensa veneeseen.

Sitten kuului Seranin hihkaisu: ”Onnistuin!” Toivo syttyi Kapuran ja Sugan sydämiin, ja teräaseita pelkäävä rahikin epäröi hieman. Se oli haavoittunut, muttei vakavasti ja vihainen se totta vie oli. Mutta se myös pelkäsi.

”Nyt on tilaisuus… onko sinulla jotain millä saisit tuon otuksen kanveesiin?”, kysyi Kapura Seranilta. Peto alkoi taas lähestyä venettä ja yksi isku riittäisi tekemänä pakomatkasta vain haaveen. ”Ota varusteideni seaste veitsi ja heitä sillä tuota!”, huikkasi Summerganon peloissaan Seranille.

Seran teki työtä käskettyä ja otti kätevän, Kapuran takoman kevyen heittoveitsen käteensä ja viskasi sillä otusta joka kiisi hurjaa vauhtia venettä sekä vedessä kyhjöttävää kaksikkoa kohti. Veitsi, joka oli itseasiassa irroitettava teräosa Sugan toisesta miekasta, jonka hän oli jättänyt veneeseen, pureutui jättimäisen Mustekalan kasvoihin ja koska se ei ollut kovinkaan paksua tekoa, upposi se tehokkaasti syvälle ja sai pedon pysähtymään ja lysähtämänä hurjien pärskeiden saattelemaan mereen.

”Se tokenee vielä, äkkiä pois!”, Seran huusi kauhuissaan.

Retro

Tekemistä, kuin tilauksesta

Kommentoi

Klaani

Summerganon saapui iltaiselta kävelyretkelään. Klaanissa oli hiljaista; paikka oli vaipunut illan rauhaan ja tuntui nauttivan täysin siemauksin siitä, etteivät sodan pitkät kädet olleet vielä kurottautuneet linnakeen ylle.

Summerganon kömpi huoneistoonsa tapaamatta Klaanin läpi kulkiessaan ristin sielua. Yllätyksekseen häntä odotti kirje. ”Tulee ihan Xia-reissun alku mieleen”, hän mumisi ja tarttui kirjeeseen.

Summerganon

Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että maksuksi varusteista voisit lähteä mukaan, siis jos sinulla on aikaa. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Toisella kysymistäni Klaanilaisista pitäisi olla vene. Jos hän ei ehdi tai hänellä ei ole venettä niin vuokraamme. Matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

Kapura

Summerganon ei ollut uskoa silmiään. ”Tekemistä, kuin tilauksesta”, hän sanoi hiljaa. Ja tottavie tekemistä hän olikin kaivannut. Hän katsoi uutta miekkaansa ja sanoi: ”Pääset pian tositoimiin.” Seurasi hetken hiljaisuus, kun Summerganon tuijotti miekkaansa, jolle hän oli omaksi yllätyksekseen puhunut. Sitten Suga purskahti nauruun ja kävi lepäämään, jotta olisi aamukahdeksalta virkeänä lähtöä varten.

Retro

Suga Kapuran pajalla

Kommentoi

Paja

Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti Summerganonin kulkiessa Pajaa kohti. Summerganonia hieman jännitti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä hänen kauan palvelleet ja rakkaat varusteensa nyt näyttäisivät ja tuntuisivat. Kysymys ei ollut siitä, etteikö hän luottaisi seppä-Kapuran taitoihin, vaan jännityksestä ja innosta uusia, kiiltäviä varusteita kohtaan.

Hän oli aikonut hakea Kapuralta tilaamansa varusteet monta päivää aiemmin, mutta kiireet olivat viivästyttäneet Summerganonia, joka oli itseasiassa nauttinut olostaan ja kävelyretkistään saarella; ilman aseita. Aseita ja panssareita, jotka eivät koskaan tuntuneet liian raskaalta taakalta niiden keveyden vuoksi, mutta jotka kuitenkin muistuttivat aina sodasta, selkkauksesta ja väkivallasta. Kaikesta siitä välttämättömästä pahasta, joka oli rauhan eteen tehtävä. Kaikesta huolimatta Summerganon oli kiintynyt miekkoihinsa, sillä oli se moraalisesti oikein tai ei, hän tavallaan nautti kaikista tehtävistään Klaanissa. Oli syynä sitten pieni, jossain sielun kolkassa lymyävä halu koetella voimiaan vihollisen kanssa tai puhdas intohimo auttamiseen.

Summerganon saapui Pajaan, jossa oli todella kuuma. Aurinko lämmitti ympärillä lojuvaa metallia, joka hohkasi lämpöä ja kimalteli paisteessa ja auringon lisäksi tätä tunkkaiseltakin joskus tuntuvaa paikkaa lämmittivät ahjot.

”Tervehdys, Suga!”
Summerganon kääntyi äimistyneenä ja näki Kapuran kömpivän jostain romukasan takaa. Summerganon tervehti iloisesti klaanilaistoveriaan, joka ohjasi Sugan varastoonsa, josta uudeksi taotut varusteet löytyisivät.

”Tein tästä niin kevyen, kuin mahdollista”, Kapura sanoi antaessaan Summerganonille pitkän, kimaltelevan miekan. ”Tämä on tosiaan kuin uusi”, Summerganon sopersi äimistyneenä. ”Kiitos”, Suga sanoi jo hieman varmemmin ja hymyili. Kapura antoi Summerganonille myös tämän tilaamat haarniskanpalaset ja muut aseet. Summerganon ottin ne vastaan aina vain enemmän äimistyneenä ja mumisi kiitoksen sanoja Kapuran työn tuloksia ihaillen. Kapura antoi myös takomansa ”ranneterät”, kevyet, mutta kestävät ja erittäin terävät aseet, jotka voidaan kiinnittää molempiin käsiin. Kapura arveli niiden sopivan Summerganonin taistelutyyliin. ”En tiedä, miten voin ikinä korvata tämän…”, Summerganon sanoi nöyrästi, mutta oli samalla silminnähden innostunut uusista, kiiltävistä varusteista.
”No, katsotaan sitä korvausta sitten myöhemmin. En ole vielä… öh, laskuttanut.” Kapura sanoi päätään raapien. ”Okei, ihan miten vain.” Summerganon vastasi ja jatkoi vielä: ”Lupaan kyllä korvata tämän. Teit suurenmoisen palveluksen! Sydämelliset kiitokset.”

Kapura tyytyi vain naureskelemaan hyväntahtoisesti ja toivotti Summerganonille hyvää päivänjatkoa toan poistuessa, Summerganon suuntasi takaisin huoneistoaan kohti varusteet selässään ja säkissä. Osan hän laittoi varastoon, mutta hän puki samantien osan haarniskasta päälle ja laittoi uuden, kirkkaansinisen viitan selkäänsä. Hän tarttui uuteen, kimaltelevaan pitkään miekkaansa ja suuntasi Klaanin muurille. Summerganon tunsi itsensä hieman hölmöksi niin tehdessään, mutta hänestä tuntui hienolta seisoa miekan, viitan ja haarniskansa kanssa Klaanin muureilla tuulen tarttuessa viittaan. Hän seisoi kuin liehuvaviittainen auringon valossa välkehtivä sini-hopea-valkoinen patsas, kunnes suuntasi alas. Summerganon oli iloinen ja tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Ja valmis mihin tahansa.

[spoil]Suuret kiitokset Manulle mainiosta ropeen liittyvästä blogipostista, joka antoi minulle potkun persuksille. Pääsen pikkuhijaa eroon väärästä tavasta kirjoittaa lausahduksia, kuten tästä viestistä toivon mukaan näkyy.[/spoil]

Retro

Viittatilaus

Kommentoi

Eteläinen matorankylä

Summerganon saapui kävelymatkansa päätteeksi viimein kylään. Matoranit olivat tietysti työn touhussa, kaikki iloisella mielellä. Matoranit nauttivat elämän pienistä asioista ja heidän innokkuutensa ja ystävällisyytensä teki Summerganoniin vaikutuksen. Muutamia puhuteltuaan Summerganon sai selville mistä hän löytää kankaankäsittelyä taitavia kyläläisiä ja suuntasi meren äärelle, ga-matoranien alueelle.

Siellä häntä oli vastassa reipas ga-matoran, joka tervehti ja kysyi ystävällisesti: ”Mikä tuo toan tänne suuresta linnakkeesta?”.
” Hei vain. Pyytäisin pientä palvelusta. Tarvitsisin sinisen viitan ja etsin sille tekijää täältä.”, Summerganon vastasi. ”Seuratkaa minua.”, matoran huikkasi ja vei Summerganonin aivan veden äärellä sijaitsevan majan luo. ”Täällä majailen ystäväni kanssa. Taidamme kankaankäsittelyn ja autamme mielellämme. Tulehan, niin otamme mitat.”, matoran touhotti iloisesti ja Summerganonia ilahdutti matoranin iloisuus ja innokkuus työhön. ”Kiitos paljon! Korvaan tämän kyllä kunnolla…”, Summerganon aloitti, mutta matoranit olivatkin jo mittoineen Sugan kimpussa. ”Kyllä me tästä jokusen mutterin veloitamme.”, ne sanoivat iloisesti ja etukäteen maksettuaan Summerganon marssi kiitellen pois majasta odottelemaan. Viitan pitäisi olla saman päivän aikana valmis, joten Summerganon jäi kylään tutkailemaan matoranien puuhia ja joitakin hän auttoi tavaroiden kantamisessa ja muussa pikku puuhassa. Rentouttavaa oli Summerganonin tuossa kylässä oleilla, sillä vaikka sieltäkin oli lähtenyt matoraneja Klaaniin ja sen telakalle töihin, ei suurten taistelujen varjo ollut vielä siihen näkyvästi vaikuttanut ja kansa tuntui olevan huoletonta.

Vaikka viime päivät olivatkin olleet rauhallisia, tuntui jokin uhkantapainen leijuvan saaren yllä. Kaikki rauhan päivät tuntuivat autuudestaan huolimatta vastaavan Summerganonin käsitystä sanonnasta ”tyyntä myrskyn edellä” ja hänen aavistuksensa olivat yksi syy, miksi hän lähti viittaa teettämänä. Pelkkä Epäähänpistohan se oli, Suga kaipasi vain vaihtelua, mutta hän tuntui koko ajan kuin valmistautuvan johonkin. Johonkin, joka oli pian oven takana. Tai sitten vielä kaukana. Mutta aavistus jostakin oli vaivannut häntä jo pidemmän aikaa, aina Xian matkan jälkeen, jolloin Matoro oli todennut, että kaiken takana on jotain suurta.

Summerganon istui ajatuksiinsa vaipuneena rannalla pitkään ja kun aurinko alkoi viimein laskea, hän havahtui ja lähti takaisin käsityöläisten majaa kohti. Siellä häntä oli vastassa matoraneja, jotka pitelivät kaunista, sinistä viittaa käsivarsillaan. Se oli viikattu vielä paketoitu jonkinlaisella köydellä. Kiiteltyään vuolaasti ja vielä hetken rupateltuaan lähti Summerganon talsimaan Klaania kohti. Kun hän astui ulos kylästä, antoi aurinko vielä viimeiset säteensä sen päivän aikana, saaden kylän kiiltävät koristeet kattojen ja kallioiden päällä hehkumaan hämärtyvän maailman keskellä. Vaivasi maailmaa millainen pimeys tahansa, ei se ollut vielä tähän kylään ehtinyt. Summerganon asteli alkavaan yöhön uusi viittaa kainalossaan, hieman haikeana jättäessään rauhaisan ja huolettoman kylän taakseen.

Retro

Uni Seleciuksesta

Kommentoi

Bio-Klaani, eteläisen matorankylän ympäristö

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pitkään kävellyt Summerganon olisi varmaan paahtunut, ellei viileä merituuli olisi raikastanut ilmaa hieman. Summerganon oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan, rannikkoa myöten, tavoitteenaan päästä eteläiseen matorankylään.

Sillä Summerganon oli nähnyt yöllä unen. Unen, jossa hän seisoi autiolla, heinää kasvalla saarella, yksinäisellä kalliolla, johon meren aallot löivät. Taivas oli ollut harmaa ja Summerganonilla oli ollut kaksi seuralaista: kullanväriseen, joskin kiiltoaan jo hieman menettäneeseen haarniskaan sonnustautunut Selecius, joka tuntui loistavan harmauden keskellä, ja Gorath, tuo harmaaseen viittaan kääriytynyt säänpieksemä soturi, jonka tumma panssari oli monet taistelut nähnyt. Kolmikko katsoi laakeiden, vain korkeaa heinää kasvavien niittyjen yli ja näki jossain niiden takana suuren hahmon. Alcarin, petturin, joka yhä kai vaelsi jossain kaukana villien petojensa kanssa. Vaikka välimatka Alcariin oli ollut valtava, oli Summerganon tuntenut tämän katseen unessa. Ja herännyt. Herännyt siihen, kun Alcarin vihaa leiskuva katse oli hänet tavoittanut.

Unessa Summerganonilla oli ollut sininen viitta ja siksi hän lähtikin matkaan. Hän halusi etsiä kutojan matorankylästä, käsityöläisen, sillä Summerganon tunsi palavan tarpeen saada jälleen tuo sininen viitta niskaansa. Summerganonista tuntui, että hänen täytyi parsia ulkoinen olemuksensa jälleen kasaan tulevaisuutta varten. Varusteet Kapuran avulla, viitta matoranien. Koko kävelymatkansa ajan Summerganon oli muistellut kahta toveriaan, joiden kanssa hän oli matkustellut ja auttanut matoraneja syrjäisillä seuduilla. Samantapaisilla saarilla, kuin se jonne he olivat Killjoyn, Kapuran ja Matoron kanssa joutuneet. Hän mietti, missä nuo kaksi toveria, Selecius ja Gorath mahtoivat nyt olla.

Missä he ovat, missä? Ovatko ystäväsi eksysissä?
Koittaako vielä heidän paluunsa hetki?
Käykö vielä joskus Alcarin luokse retki?

Noita kysymyksiä Summerganon mietti mielessään. Sillä vaikka hän oli Klaanin ”turvasatamassa”, kaukana Alcarista, joka tuntui Klaanin murheisiin verrattuan pieneltä uhalta, oli tuo turmeltunut toa yhä jossain kylvämässä kauhua turvattomassa ympäristössä elävien matoranien keskuuteen. Ja vaikka Summerganon oli saanut Klaanista mahtavia ystäviä, muisti hän toki vanhoja tovereitaankin, jotka olivat kenties hekin löytäneet jostain paikkansa. Mutta uni oli tuntunut erityiseltä. Kuin muistutukselta.

Summerganon katsoi taivaalle. Se ei ollutkaan harmaa, vaan aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Hän piristyi hieman ja jatkoi matkaansa. Tietämättään, että jossain hänen vanhat toverinsa katsoivat samaa aurinkoa, Sugaa muistaen.

Retro

Varustehuoltoa pajalla

Kommentoi

Paja

Summerganon astui sisään hämärään, ahjojen tulien heikosti valaisemaan pajaan. Pajan punainen valo ja avonaisesta ovesta näkyvä punertava iltataivas saivat koko maailman näyttämään katoavan hetken ajan punaiselta ja hämärältä, mutta kun aurinko viimein laski ja taivas tummeni, jäi Paja punertavaksi valopilkuksi rauhallisen ja valottoman illan keskelle. Toki Klaanin ikkunoista näkyi valon kajo, mutta se ei tuntunut kovin vahvalta.

Pajan punaisessa hehkussa näkyi Kapuran varjo, joka oli vielä työn touhussa, näpertämässä jotain. Kapura, tuo taitava takoja, taistelussa sisukas ja mahtava tyyppi kääntyi tulijaan päin.

”Kas, hei Suga! Mitäs sinä?”, Kapura kysyi.
”Hei vain. Eipä tässä mitään kummempia, ihan hyvää kuuluu. Miten itse jakselet?”, vastasi Summerganon.
”Hyvin minäkin. Pikku näpertely ja Klaanin suorastaan parantava rauhallisuus ja kotoisuus tekevät ihmeitä matkasta rasittuneelle.”, kuului Kapuran vastaus.
”Tulin pyytämään pientä palvelusta, korvausta vastaan tietenkin. Asia koskee aseistustani, joka… no, ei ole ihan parhaassa terässä Xia-reissun jälkeen.”, Summerganon puhui ja antoi katseensa kiertää Pajan tulen valaisemilla seinillä. Monenlaisia työkaluja siellä roikkui ja joitakin Kapuran takomia aseita.
”Ahaa. Ymmärrän. Teroitan aseet käden käänteessä. Ja panssarisikin kaipaisi huoltoa, vai?”, sanoi Kapura virne kasvoillaan.
Summerganoniakin hymyilytti, sillä Kapura oli osunut oikeaan. ”Jep, jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Sillä vaikka nyt on rauha jonkin aikaa maassa, on minulla tunne, että jossain vaiheessa hyväkuntoiset aseet ja pätevä panssarointi nousevat arvoon arvaamattomaan.”, hän sanoi ilahtuneena siitä, että Kapura vaikutti suostuvaiselta.

Kapura katsoi hetken Sugan hieman kolhiintuneita välineitä, joita hän oli mukanaan tuonut. ”Juu, haarniskankin korjaus onnistuu. Ja katsotaan sitä korvausta myöhemmin, ehkä palvelus palveluksesta.”, sanoi Kapura välineitä tarkastellen.
”Jos niin tahdot. Näkemiin sitten!”, Summerganon sanoi ystävällisesti ja kiitteli vielä lämpimästi. Ja sitten hän käveli ovesta pimenevään yöhön. Ja lisäsi vielä ovelta: ”Älä pidä kiirettä, minulla ei ole mikään hoppu vihollisia listimään, ainakaan vielä.”

Kapura nyökkäsi hymyilleen ja siirsi Sugalta saamansa tavarat, haarniskanpalaset ja kaksi miekkaa työpöydälle. ”Hm, Sugan kirves joutui jonnekin Xialla, joten tekaisenpa sellaisenkin.”, Kapura mutisi, mutta ei käynyt vielä työhön. Se saisi odottaa yön yli, sillä Kapura asteli ovesta ulos ja suuntasi katseensa Klaanin kauniiseen ympäristöön, joka tuntui nukkuvan rauhallista unta. Oli hiljaista ja rauhallista, mutta Klaanin valppaus ei nukkunut, vaan piti yhä silmällä linnaketta ja jossain seikkaili tälläkin hetkellä Klaanilaisia, vaaroja uhmaten.