”Sekalainen matoranjoukko oli heitetty vähän aikaa sitten jonkin saaren lähettyville. Pahaisille piraateille ei Nazorakeilla ollut aikaa. Eikä pahemmin tälle Klaanista karkoitetulle oudolle joukollekaan. Niiden koneiden tekniikasta sentään saattaa olla hyötyä Nazorak-teknikoille. Saavumme Pesään vuorokauden sisällä.”, Kapteeni 360 kirjoitti aluksen lokikirjaan. Hän oli suutuksissaan näin huonosta saavutuksesta. Kaksi Nazorak-vartijaa olivat juuri luuttuamassa kantta koska eivät tervehtineet ryhdikkäästi.
360 on melkoinen yrmy vihaisena.
”Päivää, kapteeni.”, tumma torakka ilmoitti ryhdikkäästi saapuessaan komentosilallle laukku kainalossaan. ”Onko sinulla jotakin asiaa?”, kapteeni kysyi ärtyneenä. ”Kyllä. Tutkin tietomme vangeistamme.”, torakka vastasi ja avasi salkun pöydälle.
”Kaksi heistä oli mukana Pesään tehdyssä hyökkäyksessä (muistakaa että rivitorakoilta on pyyhitty muisti kyseisen hyökkäyksen lopusta) ja selviytyivät elossa ulos. Everstiluutantti 437 on taistellut kahta heistä vastaan. Hän hävisi sille robottityypille, Killjoylle.”, torakka luki rauhallisesti papereistaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä jatkoi. ”Kuinka todennäköistä on, että nuo olisi tulleet hulluiksi tai jotain?” ”Hyyyyvin epätodennäköistä.”, Kapteeni 360 lausuu piristyneenä. ”Mitä jos annamme Abzumon puristaa niistä tiedot irti? Hänen kidutustaan ei ole kestänyt kukaan.”, torakka ehdotti kapteenille. ”Pidän ajattelutavastasi. Tehdään näin.”, kapteeni sanoi.
Vankisellit
”Okei. Kun pääsemme maihin ja meitä aletaan siirtää, häivytään.”, Matoro sanoi rennosti. Vaikka hän tiesi että Nazorakeista ei ole juuri vastusta, tilanne on silti paha. Pitäisi hankkia jostain aseet eivätkä he ole parhaassa kunnossa.
”Oletkohan nyt liian optimisti?”, Summerganon kysyi. ”Ei sillä, että olisin eri mieltä, mutta tuo kuulostaa liian helpolta.” ”Hei, oletko koskaan kuullut ’taistelutahdon nostattamisesta’ tai jotain?”, Matoro kysyi maaten sellin reunalla olevalla alustalla. ”Hyvin tämä menee. Olemme selättäneet pahempiakin vastuksia.”, Killjoy sanoi optimistisesti.
Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.
Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua. Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin. Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.
Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen. Tämä on siis surullisenkuuluisa ”superase”, Nimda, Matoro pohti. Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.
Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä. Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.
”Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä. Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?
Hetken kuluttua
Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi. Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen. ”Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran. ”Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.
”Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa. ”Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.
Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle. ”Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.
Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.
Matoro ryntäsi kaiteelle. ”Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.
”Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään. ”En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti. ”Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.
Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.
”MIEHET TYKKEIHIN!” ”MIEHET KANNELLE!” ”PERUKAA TUO!” ”PERUKAA PERUMINEN!” ”ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin. Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.
Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo. ”Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti. ”Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.
”Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti. ”Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”
”Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!”, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.
”Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta. Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle. ”Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi. Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite. ”Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.
Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.
”Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.
Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.
”AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin. Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat. ”Ei, ei kaktuks-”, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.
Toisaalla
”Taasko ne ’iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.
Jonkin ajan kuluttua
SS-Hürfund
Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.
Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.
Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.
Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä. Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.
Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.
”Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.
”Tuota…”, Killjoy aloitti. ”Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.” ”Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli. ”Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille. ”Paljonko maksatte?” ”Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.
”Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan. ”… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa. ”Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi. ”Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.
***
Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.
Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ’johtamisongelmien’ takia. Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi. ”Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.
Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.
”Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä. ”Kaktustykki?”, Kapura ehdotti. ”Mutta miksi se ampuu kaktuksia.” ”Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.
Jokin aika sitten näiden ’taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.
Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty Yön Timoksi.
Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ’saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.
”Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi. ”Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi. ”Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?” ”Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.
Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.
Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.
Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä. Mielen voimalla tappavalle aseelle.
Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.
Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.
Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli. Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.
”Iltaa.” ”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.
”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi. Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.
”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.
Jääsaari, jyrkänne
Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.
Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.
Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.
”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä. ”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota. ”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi. ”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.
Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.
”Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.”, Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja. ”Mikähän niihin tehoaisi?”, Killjoy kysyi nopeasti. ”Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.”, Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.
”Voimme pelata taistelulla vain aikaa.”, Saraji mainitsi sivuun. ”Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?”, Joy sanoi. ”Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.”, Matoro kertoi.
”Idea.”, Suga sanoi. ”Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla.”
”Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.”, toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.
Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.
Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.
Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi. Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.
”Suunnitelma toimii!”, Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta. ”Mitäs nyt?”, Kapura kysyi. ”Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?”, Killjoy vastasi. Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.
Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.
Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.
Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään. ”Tämä on ystäväni taposta!”, hän karjui raivokkaasti.
”Naamiossani… naamiossani asuu joku.”, Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.
”… siis mitä?”, Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka ’vapautui’ kun tulimme tälle saarelle.”, jään Toa jatkoi.
”Ja se tahtoi Nimdan.”, hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.
”Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?”, Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään. ”Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.”, Kapura lisäsi.
”Lähdetään täältä.”, naamioton Matoro ehdotti. ”Kannatan ajatusta.”, Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.
”Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.”, Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.
Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.
Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa. ”Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.”, toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.
Muutaman tunnin kuluttua…
Meri
”Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?”, radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria. ”Maasto muuttui aika täydellisesti.”, Joy totesi ensin. ”Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.”, Saraji luennoi metallisella äänellä.
”Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?”, kenraali kysyi. Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.
Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja. ”Frosteluksia.”, toinen eliittivahkeista mainitsi. ”Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.”, se jatkoi.
”Ampukaa ne.”, Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn. ”Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta.” Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.
Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten. Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään – ei ketään – maillaan.
”Onko tässä aluksessa aseita?”, Summer kysyi eräältä vahkilta. ”A-luokan luksusalus. Ei aseita.”, tämä vastasi koneäänellä. ”Vahkijoukot: Avatkaa tuli”, radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.
”Mitä rhotukoita noilla on?”, Kapura kysyi taistelun melskeessä. ”Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.”, Matoro vastaa tulituksen keskellä.
Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti. ”Tämä alus ei kestä moista menoa!”, paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti. ”Moottorit sammuvat!”, joku huusi. ”Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.”, Matoro puheli itsekseen. ”Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!”, Kapura sanoi tulisesti. ”Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?”, Suga kyseli. ”Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.”, Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.
Matoro läveli saaren rantaviivaa pitkin täysin omiin ajatuksiinsa upputuneena. Jokin tässä paikassa kiehtoi häntä. Jokin herätti hänessä muistoja. Matoro kääntyi kohti trooppista metsää. Hän livahti saniaisten ja herakeke-kukkien joukosta viidakkoon ja vain käveli eteenpäin.
Viimeinkin vapaa. ”…?” Viimenkin olen kotona. ”Kuka puhuu?”, Matoro kysyi hölmistyneenä metsän keskellä. Hän kuuli ääniä päässään. Sitten hän tajusi olevansa keskellä metsää. ”Miten olen joutunut tänne?”
Olen tämän saaren hallitsija. Sinun onneton ruumiisi on nyt orjani. Matoro tajusi tilanteesta van sen, että jokin mielenvoimia omaava olento yritti hallita häntä, ilman että hän pystyi edes suojaamaan mieltään. Makutat lukitsivat minut naamioon. He halusivat, että en ikinä vapaudu. Hikipisara valuu kanohi Cencordin pintaa. Matoro yritti huutaa, mutta tajusi, ettei pysty hallitsemaan kehoaan kunnolla.
Miten voisit pyristellä mielenvoimiani vastaan? Toit minut saarelleni, täällä minua ei voiteta. Haluan viimeinkin kostaa makutoille vangitsemiseni.
”Anteeksi että utelen… Mutta miten?”, Matoro kysyi. Hän ei kontrolloinut enää vartaloaan lainkaan.
”Kyllä, Killjoy on alkanut pehmetä.”, Matoro mainitsi yhtäkkiä. Hän nosti päätään hieman ylemmäs, katsoen kolmea muuta Klaanilaista. He katsoivat jään toaa, luullen tämän nukkuneen.
Matoro katseli ympärilleen. Hän ei muista koska oli toiminut ilman teleskooppisilmiä. ”… missä olemme?”, Matoro kysyi tämän jälkeen. ”Matkalla kotiin, Matoro. Matkalla kotiin.”, Killjoy sanoi hieman etäisenä. Matoro nousee puoli-istuntaan käsiensä varaan ja katselee suurta huonetta. Hän ei näe oikealla silmällään paljoakaan. Se on toinen syy teleskooppisilmän käyttöön. Tärkeämpi syy on se, että hän haluaa naamioida naamionsa. Se on makutojen vanha koe tehdä naamio, jolla pystyisi hallitsemaan kaikkien mieliä täydellisesti. Noh, koe ei toiminut täysin, naamiosta ei tullut kyllin voimakas. Tosin sen nykyinen voimatasokin on niin korkealla, että Toalle tuottaa vaikeuksia käyttää sitä. Matoro hankki naamion kauan sitten Veljeskunnalta, ja nämä haluavat kokeensa takaisin.
Matoro mietti menneisyyttään. Kovin moni Toa ei ole kokenut samanlaista elämää kuin hän. Suurin osa Toiasta on elänyt tiiminsä kanssa rauhaisaa elämää matoraneja suojellen. Suurin osa Matoron tiimistä on kuollut ikuisuus sitten. Hänen saarensa matoranit tapettiin. Sen jälkeen Matoro on yrittänyt epätoivoisesti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää.
Turhaan. Kaikki ne tarinat ”Yhtenäisyydestä, velvollisuudesta, kohtalosta”. Mitä Toalle jää niistä, jos tiimiä eikä matoraneja ole. Kohtaloko vain? Vai jääkö sitäkään.
Universumi on arvoitus.
***
”Ajattelin että voisimme pysähtyä tuolle saarelle hetkeksi jaloittelemaan.”, Killjoy sanoi radioon, katsellessaan ikkunasta alas. Turkoosinsininen, idyllinen meri lainehti vehreän saaren yläpuolella. Paikka näytti idylliseltä. ”Selvä, kapteeni.”, kuului vastaus. Vaalea ilmalaiva alkoi laskeutua kultaiselle hietikolle.
Pari kahu-lintua lenteli sinisellä taivaalla. Aurinko – tai itseasiassa kupolin kattoon kiinnitetyt valokivet, Matoro tiesi, – sädehti kirkkaasti.
Klaanilaiset pystyvät kaikki kävelemään ja ovat saamaansa löylytykseen nähden hyvässä kunnossa. Nelikko päättää viipyä hetken saarella, pitäen kuitenkin vahkit jatkuvasti lähistöllä.
”Mikä paratiisisaari. Olisipa Klaani tälläinen.”, Kapura ihasteli. Matoro käänteli käsissään karttaa, tutkien josko hän löytäisi saaren kartalta. ”Olemme tässä Pohjoisen mantereen kyljessä, lähellä Tren Krom -niemimaata.”, Matoro aloitti. ”Mutten löydä nimenomaan tätä saarta täältä.” ”Tuskin tämä on mikään kannibaalimatoranien hallitsema tulivuorisaari.”, Suga sanoi ohimennen.