Kaikki kirjoittajan Keetongu artikkelit

Sankari ylvään kuusiston, jonka harrastuksiin kuuluu rakentaminen ja parta.

Heimosoturi ja Tähtitornin hippi

Bio-Klaani

Samol asteli jälleen Klaanin sisäpihalla etsien tekemistä ja juttuseuraa. Matka kaasunaamareiden ihmeelliseen maailmaan oli katkennut, kun kaikki Klaanin elävät kuvataulut olivat kertoneet viestin puolta vaihtaneesta Ämkoosta. Samol ei ollut koskaan nähnyt tätä eikä tiennyt hänestä paljon muuta kuin sen, että hän oli admin ja yksi Klaanin tärkeimpiä voimahahmoja. Tunnelma Admin-aukiolla oli muuttunut erittäin ahdistavaksi. Laaja hälinä oli levinnyt Matoranien keskuuteen, ja kaasunaamareita jakaneella Inikolla oli ollut täysi työ pitää paniikki loitolla. Ilmassa oli satoja kysymyksiä vailla vastauksia.

Uutena jäsenenä Samolilla ei ollut vastauksia Matoraneiden kysymyksiin Klaanin suhtautumisesta asiaan, joten hän oli poistunut paikalta miettien, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Miten ninja-adminin puolenvaihdos vaikuttaisi sotaan ja voiton mahdollisuuteen?

Se on vain joku pirun nuori, joka tiedä paikkaansa maailmassa, heimoisä paapatti Samolin naamion syövereistä, Vähän kylmää järkeä niin homma hoituu. Kyllä näitä oli vielä kun minä olin Ulkopuolella!

”Jaa, ehkä ne eivät ottaisi semmoisia adminiksi”, Samol mietti takaisin.

Puolet tämän paikan johtajista on likkoja, että ei sitä koskaan tiedä!

”Tawa perusti Klaanin.”

Aivan! Näin käy jos naisia päästää johtamaan. Minusta na-

Älä viitsi, Boranga. Sanot vain noin, koska et jaksanut opetella heimoviisaiden tarustoja! Häpeä!

Öh huomenta, Vanha-Atamakki. Sinuakin näkee.

Samol piti Vanha-Atamakkista enemmän kuin Borangasta, joka oli reilusti naamion aktiivisin ja suorapuheisin esi-isä. Vanha-Atamakki oli kuitenkin yleensä nukkumassa, sillä hänen henkensä oli käsittämättömän vanha hän oli käynyt uniseksi. Suurin osa naamion lukuisista hengistä oli siinä tilassa; loput olivat löytäneet Bio-Klaanin bingon. Boranga oli nuorin hengistä, ja oli ollut Samolin naamion edellinen käyttäjä. Boranga oli kuollut epäselvissä olosuhteissa, johon oli liittynyt savanni, lauma Kikanaloja ja monta pulloa kaislaviinaa, mutta hänen henkensä oli joka tapauksessa otettu naamioon. Tulisieluinen ja ronski Borangan henki antoikin Samolille melkoiset voimat yleensä rauhallisen kääpiötoan suuttuessa.

Atamakkin viisauden auktoriteettiaura hiljensi Borangan ja Samol jatkoi kävelyään Klaanin ympäristössä. Hän katseli linnoitusta ja kiinnitti huomionsa torniin, jossa ei ollut koskaan käynyt. Se ei ollut linnoituksen korkein torni, ja jäi huomattavasti Tawan tornin varjoon, mutta sen huipulla oli mielenkiintoisia härveleitä. Ovi ei ollut lukossa, ja Samol lähti kiipeämään torniin sen laitoja meneviä portaita pitkin. Tiiliseinillä oli ikkunoita, joissa oli huipputeknisen näköiset sulkumekanismit. Ne toivat torniin tarpeeksi valoa, ja Samol näki seinille portaikon viereen tasaisin välimatkoin ripustetut kauniit, joskin omituiset taidemaalaukset. Kääpiätoaa alkoi huimata, sillä tornin keskellä oleva avonainen kuilu jatkui pohjalle asti, mutta hän kiipesi silti ylätasanteelle.

Ylätasanteen härvelit paljastivat rakennuksen jonkinlaiseksi tähtitorniksi. Kuusikulmion muotoisen tasanteen ympärillä oli useita pienempiä kaukoputkia, ja sen keskellä oli valtava härveli, jota Samol ei heti tunnistanut kaukoputkeksi. Pari Matorania hääri pienenpien kaukoputkien kimpussa.

Samol ei juurikaan ehtinyt tutkia paikkoja, kun suuren härvelin kyljessä oleva luukku aukesi ja ulos hyppäsi suunnilleen Samolin pituinen, mutta paljon laihempi hahmo. Miehen kasvoilla oli valkoinen Kanohi Iden ja hänen ruumistaan koristivat heikosti hohtavat siniset ja punaiset alueet. Olento kantoi sauvaa, jonka päässä leimusi pieni, violetti liekki.

”Tervetuloa avaruuden värien observatorioon!” hahmo tervehti Samolia, ”Minä olen BCii. Tutkin avaruutta ymmärtääkseni maailman suurimpia totuuksia paremmin.”

Hippi mikä hippi, uudestaan aktivoitunut Borangan henki totesi naamiossa.

”Toki”, BCii sanoi, ”Eikä siinä ole mitään pahaa.”

”Kuuletko SINÄ esi-isäni?” Samol äimisteli ennen kuin oli edes saanut esiteltyä itselleen obervatorion hipille.

”Minulla on monenlaisia mielivoimia, mutten ole itsekään hirmu perillä niistä. Kuka sinä olet, jos saan kysyä? Täällä ei ole käynyt Toia vuosiin enkä minä ole käynyt miesmuistiin tuolla alhaalla.”

”No, olen Toa Samol ja aika uusi jäsen. Asuin jossakin etelässä omassa pienessä kylässäni, kunnes lähdin merille ja törmäsin pariin Klaanilaiseen, jotka heittivät minut tänne.”

Kääpiöiden heittäminen on väärin!

”Kyyditsivät, piti sanomani. Nämä ovat esi-isieni henkiä, enkä ole itsekkään perillä heidän määrästään. He antavat minulle voimaa.”

BCii hieroi leukaansa. ”Olet mielenkiintoinen henkilö. Haluatko tulla kanssani katsomaan tähtiä?”

”Siellähän on kirkas päivä.”

”Se ei haittaa. Tule!”

Samol ja BCii kiipesivät kaukoputken sisällä olevaan hyttiin. BCii sulki oven tiiviisti ja hyttiin tuli pimeää. Tottuneesti kaukoputken omistaja (ja rakentaja) käveli violetin soihtunsa valossa ohjauspöydän ääreen ja paineli nappeja. Suuri tähtikartta syttyi Samolin silmien eteen. BCii sääti suurennuskertoimia ja kallistuskulmaa ja tähtikartan sivustoilla olevat Matoran-numerot vaihtelivat.

”Tuolla on punainen tähti, taivaankannen kiintopiste”, BCii sanoi ja osotti tähtikartan keskellä olevaa punaista pilkkua.

”Kun olin nuori, kylässäni opetettiin, miten sen avulla voi suunnistaa kotiin. Se on pelastanut minut monet kerrat savannille eksymiseltä. Mitä nuo kirkkaammat tähdet suoraan ylhäällä ovat?”

”Ne ovat Klaanin Toa-tähtiä. Jokaisella Toalla on omansa. Mutta minusta tuntuu siltä, kuin ne olisivat harventuneet Klaanin päältä viime aikoina.”

”Sota, vie, luulen”, Samol totesi hiljaa.

”Täh? Oletteko te sodassa?”

”Me olemme. Ehkä sinun kannattaisi käydä joskus alhaalla.”

”Jaa-a. Minä en oikein ole yhteisötyyppejä, ja sota antaa uuden syyn pysyä täällä. Matoranit tuovat minulle aina välillä sapuskaa. Luoteenpuoleinen kaukoputki tuntuu kiinnostavan heitä. Kumma juttu, eivät pahemmin piittaa astronomiasta.”

Ja niin tosiaan oli. Samaan aikaan kun he puhuivat, tungeskeleva liuta Matoraneja kurkisteli yläviistossa olevasta luoteenpuoleisesta kaukoputkesta. Liuta joutui kuitenkin pettymään, sillä Tawa ei ollut vaihtamassa panssareitaan eikä edes viittaansa kattohuoneistossaan. Itse asiassa juuriadmin ei ollut edes kotona.

Toa Samolin aamukävely

Bio-Klaani, huone 450

”Hiyaaa-uuunhmuhg.”

Toa Samol päästi pitkän haukotuksen ja kampesi itsensä vahvoilla käsillään ylös uudehkon jäsenhuoneensa pedistä. Kääpiötoalle perustoan sänky oli epämukava, se oli aivan liian kapea kun taas pituutta riitti liikaakin. Unensaantiin ei ollenkaan auttanut puisen heimonaamion sisällä marisevat esi-isäin henget. Henget merkitsivät Samolille paljon, he loivat hänelle voimaa kohdata niin vihollisia kuin ystäviäkin ja olivat oivallisia sellaisessa mielikuvitustouhussa kuin itsensä löytämisessä, mutta satoja tuhansia vuotta vanhojen heimoisäin totuttaminen uusiin hienouksiin, kuten runkopatjoihin tai kahvion erikoiskahveihin, vei taatusti aikansa. Samol oli ollut Klaanin jäsenenä parisen viikkoa, mutta henget naamiossa vaativat yhä kaislavuodetta, kivityynyä ja Elekka-puhvelin verta.

Samol oli liittynyt Klaaniin lähes heti saavuttuaan sinne Umbran, Nurukanin, Delevan, Matoron ja hassun merirosvojoukon kanssa. Esi-isät eivät olleet vastustaneet tätä, ja kääpiötoa arveli, että ne olivat pikku hiljaa kehittämässä kiinnostusta modernin maailman ihmeitä kohtaan. Lisäksi henget olivat aina paheksuneet vaihetta, jossa Samolista oli sattumalta tullut vielä alkukantaisemman heimon jumalajohtaja. Esi-isillä on tarkka käsitys ansaitusta kunniasta, eikä toteemipaaluun törmääminen riittänyt jumalajohtajuuden edellytykseksi. Lisäksi heimoisäin henget eivät sietäneet uusien alkuasukkaiden tekemän parsakaalisopan hajua.

Kiven Toa päätti lähteä aamukävelylle. Ilma ulkona oli sateisen harmaan vaiheen jälkeen kirkkaan kuulas, ja vaikka syysilma olikon kolea, oli ulkona silti kovin kaunista. Klaanin linnoituksesta ja tiluksilta löytyisi vallitsevasta sotatilasta huolimatta varmasti monenmoista tutkittavaa.

Samol löntysti punaisella matolla päällystettyä käytävää pitkin kohti Klaanin aulaa. Ohitse vilisi yleensä Samolia pidempiä Klaanin jäseniä ja kiireisiä Klaanin palkkalistoilla olevia Matoraneja, mutta kukaan ei tuntunut ehtivät juttelemaan ystävällisen kiven Toan kanssa. Samol arveli sen johtuvan sodasta. Lyhyen klaanissaoloaikansa aikana linnoitukseen ja kylään oletiin tehty kaksi vakavaa iskua, toinen Nazorakien rautalinnuilla ja toinen Zyglakien toimesta. Samol olisi antanut kaikkensa, jotta olsi päässyt puolustamaan Matoraneja hyökkäykseltä, mutta oli ilmeisesti vetänyt sikeitä molempien hyökkäysten ajan. Hän oli toki auttanut jälleenrakennuksessa kiven elementtivoimillaan, mutta Toasta tuntui silti, ettei hän ollut antanut kaikkeaan uuden yhteisönsä hyväksi. Esi-isät olivat sanoneet hänen hetkensä vielä koittavan, ja Samol viettikin paljon aikaa Klaanin muureilla harjan ampuma-aukoista tähystellen.

Kiven Toa saapui aulaan. Siellä oli vipinää kuten yleensä, joskin päävastaanoton tiski oli vailla jonoa. Samol päätti käydä jututtamassa siellä työskentelevää veden Toaa, joka tuntui olevan ystävällinen ja mukava persoona. Samol tunkeutui vilinän läpi tiskille ja pettyi pahanpäiväisesti, kun tiskillä palvelikin sieluton robotti.

”Terve tuloa Bio Klaanin vastaan ottoon. Miten voin auttaa.”

”Minä vain… Kävelin ohitse,” Samol vastasi. Hän käveli pois surullisena miettien, mihin entinen respatoa oli kadonnut.

Älä välitä, se olikin aika rimpula, esi-isä naamiossa sanoi.

”Älä viitsi”, Samol mietti takaisin.

Se olisi voinut seistä puun takana eikä siitä olisi näkynyt mitään.

”Minä osaan tehdä omat valintani naisten suhteen”, Samol mietti ärtyneenä. Häntä otti pattiin, kun heimoisät eivät vain tajunneet.

Ei sinun kannata haahuilla semmoisten perään, ei se ole terveellistä sinulle. Kun me olimme vielä… ulkomaailmassa, niin nai-

”Turpa kiinni nyt! Hän on joka tapauksessa poissa,” Samol ärähti eikä huomannut, että teki sen ääneen. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt häneen huomiota, sillä Admin-aukiolla tapahtui huomiotaherättävämpääkin tekemistä. Klaanin veteraanijäsen Iniko opasti siellä Matoraneja kaasunaamarien käytön saloihin Nazorkien kaasuhyökkäysten varalta, ja kääpiötoa päätti mennä selvittämään, miltä tuntuisi pitää sellaista hassunhauskaa kapinetta, joka sai pärstän näyttämään aivan Hoto-tulikärpäseltä.

Hildemar 43: Ilmailua ja filosofiaa

Ilmatila, Ilmaraptori

Laskeva ilta-aurinko paistoi Ilmaraptorin ikkunoista ja sai Matoron ainoassa kädessä pitämän viskilasillisen hohtamaan pihkan lailla. Sade oli lakannut ja ilma oli tyyntymässä, ja Hopeinen Meri näytti perin kauniilta etelässä, johon ilma-alus nyt matkasi normaalilla matkavauhdilla, joka sekin olisi jättänyt leikiten taaksen Laivaston suurempien alusten huippunopeuden.

Tyyntyneessä ilmassa ei Ämturin tarvinnut koko ajan olla koneen ohjauspuikoissa kiinni, ja hän keskustelikin Toain kanssa Vanhaa Kyöstiä siemaillen käännetystä ohjaustuolista. Ontor ja Ternok olivat vetäneet pitkää tikkua hiilivuoroista; Ternok oli hävinnyt jutun, ja Ontor makoilikin yhdellä seinää vasten olevista sohvista puoliunessa. Viskillä oli sellainen vaikutus pakaripäiseen Matoraniin.

”Niin, onkos Klaanissa sattunut mitään erityistä viimeaikoina? Kun on kokoajan maailmalla uutiset kotopuolesta jäävät vähän vähiin”, Matoron vieressä istuva Troopperi kysäisi ja hörppäsi viskiä.

”Vasta ennen lähtöä evakuoimme erään viidakkosaaren torakkien rautasaappaan alta”, Ämtur kertoi ja vilkaisi synkästi haavoittuneeseen vankitorakkaan. ”Eipä muuta sen Zyglak-jutun jälkeen. Se oli kyllä hurja homma, sanonpahan vaan, mutta ainakin olemme yhä pystyssä.”

”Hei. Se Zyglak-juttu. Kuulimme siitä radiolla aiemmin, mutta Guardian ei suostunut kertomaan yksityiskohtia. Tiedättekö te mitä silloin tapahtui?” Matoro kysyi, ennen kuin joku muu toista ehti puhua.

”Emme juuri, kuulemma maanalainen hyökkäys, joka päättyi todella kummasti Zyglakin häviöön. Itse en ollut paikalla enkä ole kuullut kuin huhupuhetta. Eräs meikäläisistä, Telakan pojista siis, oli nähnyt kun niiden ruumiita korjattiin syrjään. Olivat kuulemma jotain, johon hän ei uskonut törmäävänsä tässä maailmassa… Tongu antoi hänelle viikon hermolomaa tapauksen jälkeen, mies oli ihan poissa tolaltaan. Mitä Klaanilaisiin tulee, uhreja tuli joitakin, suurin osa salamurhien uhreina. Hassua sinällään, että alkukantaiset hirviöliskot tappavat meitä hiljaa ja taidokkaasti ja organisoidut torakanpenteleet vain käyvät päälle joukkovoimalla.”

”Aika huolestuttavaa”, Matoro vastasi. ”Pahalta Pahuuden Liigalta löytyy jatkuvasti uutta tavaraa. Ensin metallihirviöt, sitten pommitus ja nyt tämä. Pistää väkisin mielen matalaksi. Mutta onneksi tämä viski on tosi hyvää. Saa hetkeksi ajatukset pois… ikävistä asioista…” Matoro ponnisteli pienen hetken estääkseen Nukkemuistoja tulvimasta hänen mieleensä ikäviä asioita ajatellessa.

”Ikäviä asioita taitaa olla edessä meilläkin”, Ämtur tuumi, ”Minne tarkalleen olemme matkalla? Tongu heitti meille vain tämän paikan koordinaatit, eikä hän tainnut itsekkään olla perillä jatkosta. Liittyykö tuo Nazorak jotenkin juoneen? En olisi uskonut laskevansa heikäläisiä elossa tähän alukseen.”

”No tuo Nazorak on aika pitkä juttu”, Matoro sanoi vilkaisten erillään muista huoneen perällä istuvaan torakkaan. Se katseli tarkkana ympäristöään. ”Mutta siinä kartassa, jonka annoitte minulle. Se oli Makuta Nuilta, joka tuntee tämän Abzumon jonka luo olemme menossa. Hän merkkasi sen tukikohdan.” Matoro otti rullatun kartan sohvan vierestä ja ojensi sen Ämturille.

”Mmminäkin tunnen Manun”, Ontor mutisi ja käänsi kylkeään, ”Hieno mies. Outo kuin mikä.”

”No mikä?” Hai kysyi.

”Mtäh?”

”…Ei mitään.”

Ämtur ei välittänyt tyhjästä dialogista vaan tarkkaili karttaa. Hän oli joskus matkustellut näillä alueilla rahtia kuljettaen: Hedelmiä, komponentteja, normaalia tavaraa. Saariketjuilla ei olisi kovin paljon Matoran-sivilisaatioista. Muista hän ei tietäisi.

”Selvä. Seuraamme siis saariketjua etelään kuten nyt. Muutama kymmentä kilometriä tästä länteen pitäisi mennä syöksyvirtaus, jota voimme käyttää hyväksemme. Parhaimmassa tapauksessa olemme tuolla ylihuomen aamulla, jos matkaamme myös öisin.”

”En nyt välttämättä sano parhaimmassa”, Bloszar sanoi. Ajatus Abzumosta ei viihdyttänyt.

”Suga ja Joy tarvitsevat meitä, joten mitä nopeammin niin sen parempi”, Matoro sanoi ja kulautti lämmittävää juomaa.

Matoro mietti mitä he itse asiassa tiesivät Abzumon puuhista. Hän muisti Nazorak-pesän ja Abzumon repijäkala-altaan. Jostakin syystä hän oli todella itsevarma tehtävän onnistumisesta. Se johtui harppuunasta. Lisäksi hän toivoi saavansa naamionsa käyttöön Abzumoa varten. ”Kyllä tämä elämä vie outoihin paikkoihin. En olisi uskonut päätyväni etsimään Makutan piilopaikkaan. Mites, uskotteko te Kohtaloon? Siis siihen, että kaikki tämä on jonkun meitä viisaamma ohjailemaa?” Hai vaihtoi aihetta. Hän tunsi olevansa aluksessa kuin kotonaan.

”Apsliuk öggämöggä pluts,” Ontor sanoi. ”…”, muut vastasivat.

”Jos kohtalo pisti minut sanomaan tuon, niin minä olen steltiläinen aristokraatti tai kohtalo on tosi oiva jätkä. Tuskin vaan. Kolme hyvettä ovat enemmän varmaan symboolista tavaraa, joiden avulla kaikilla olisi kivaa eikä pelottaisi”, hän jatkoi kuulostaen yllättävän selväpäiseltä. Ämtur tyytyi nyökkäämään.

”Minä olen joutunut vähän kyseenalaistamaan hyveet viime aikoina. Siis, rauhan aikana niissä on kyllä järkeä ja niin edespäin, mutta kun alkaa sota se kaikki paljastuu tosiaankin lähinnä symboliseksi. Miksi Kohtalo sallisi kaiken tämän pahan tapahtuvaksi? Joko sillä on tosi sairas huumorintaju tai sitä ei ole”, Troopperi puolestaan vastasi.

”Minä kyllä uskon Kohtaloon”, Matoro sanoi ”Koska hyvä onni on liian lievä ilmaus perustelemaan kaikkea sitä mistä olen selvinnyt. Minä en tiedä kuinka monta sataa kertaa olen välttänyt kuoleman viime hetkellä. Olen varma että Kohtalo ei anna minun kuolla, ei vielä.”

”Tuohon minä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Ehkä olet vain pirun taitava, tai vihollisesi aliarvoivat sinut, koska olet noin hintelä”, Ämtur vastasi. Lasi oli tyhjä.

Matoro hymähti. ”Ei, ei se ole kumpikaan noista. Tuolla Athistien saarella, jossa ystävämme vangittiin, putosin kai viisi kerrosta palavan rakennuksen läpi ja menetin tajuntani. Minulla ei ole hajuakaan miten minä olen vielä tässä, mutta tässä vaan olen. Se on kieltämättä aika erikoinen tunne.” Toa oli hetken hiljaa. Vaikka Nukketapaukset olisivat olleet todella hyvä esimerkki aiheesta, hän ei pystynyt kertomaan niistä. Kauhu valtasi hänet ohikiitäväksi hetkeksi, kunnes hän muisti jälleen olevansa mukavassa aluksessa kaukana kaiken maailman nukeista.

”Toivotaan sitten, että samaa selvitymisvoimaa riittää tulevaisuudessakin”, Ämtur vastasi ja hieroi leukaansa. ”Akaku on muuten hieno naamio. Itsekin käytän, vaikka voimatonhan tämä on. Semmoisesta röntgenkatseesta olisi varmaan todella hyötyä lentäessä, ei tarvitsisi ikkunoita.”

”Tämä ei ole Akaku, tuo teleskooppisysteemi on oma viritelmäni”, Matoro korjasi.

”Ja mitä röntgenkatseeseen tulee, Geellähän taitaa olla ihan röntgenkiikari. Eikö Laivastollekin voisi hankkia sellaisia?” Troopperi jatkoi.

”Saako semmoisen toimimaan höyryllä?” Ontor kysyi.

”… ai niin, te ja teidän periaatteenne. Tiedättekö, maailmassa on paljon siistejä asioita jotka eivät toimi höyryllä” Troopperi vastasi.

”Varmasti on, mutta äkä kerro sitä Tongulle”, Ämtur vastasi virnistäen, ”Esimerkiksi tuo sähkövalo tai radiovastaanotin. Mutta uskokaa tai älkää, höyrykone toimii kun muu teknologia pettää. Eipä tarvitse murehtia palavista sulakkeista tai hyytyvistä levitaatiokiekoista, joiden protodermiksen sekaan luikurimyyjä on sekoittanut alumiinia. Höyrykone toimii, kunhan muistaa pitää koneen kuumana ja putket siisteinä.”

”No totta tuokin”, Troo tyytyi vastaamaan ilmeisen lyödyllä äänensävyllä. ”Mutta asiasta kukkaruukkuun, taivas alkaa pimetä. En tiedä teistä, mutta minua väsyttää. Miten järjestämme nukkumisen?”

”Minä aion ainakin nukkua. Ylös siitä, Ontor, on nimittäin sinun vuorosi lentää. Joku teistää isoista kavereista saa pitää konetta lämpimänä, älkää päästäkö konetta kylmenemään tai joudumme mereen. Vaihtakaa vuorja kuin haluatte. Ja minä haluan, että joku vartioi tuota torakkaa, tai löydämme itsemme aamulla puukko nätisti takaraivossa. Ja päästäkää Ternok-parka lepäämään, hänen vuoronsa on jo ohi.” Ämtur haukotteli ja vinssasi yhden katosta riippuvista pienistä Matoran-riippumatoista alas, jotta hän pääsisi kipuamaan sinne.

”Selvä. Me vuorottelemme ja hoidamme tuon koneen. En usko, että 1034 tekee mitään, mutta totta kai me pidämme sitä silmällä ihan teidän mieliksinne. Minä voin ottaa ensimmäisen vuoron, luulen ettei minua nukuta juurikaan.” Matoro sanoi Toa-joukon epävirallisen johtajan asemassa. Pöytäseurue hajaantui.

[spoil]Liero teki hyvinnii puolet[/spoil]

Sademetsän pakolaiset

Telakka, Tehmutin toimisto

PRRRING

”Tehmut, se on Höyrypuhelin!” huudahti toimistossa päivystävä (ja rataskatalogin keskiaukeaman Ga-matorania tihrustava) Matoran vieressä laskelmia tekevälle esimiehelleen, kun vieressä oleva valtava mustakultainen viestintäviritelmä alkoi täristä ja piristä hillittömästi.

”He tarvitsevat meitä!” Tehmut sanoi havahtuen, hyppäsi tuoliltaan ja nappasi yhden kojeen luureista. Laitteessa oli vähemmän tehoja kuin Klaanin perusviestimissä, mutta niissä ei voinut panna viskiä tai keittää teetä. Eivätkä ne olleet yhtä hienoja.

”Höyrypäät hei, lintuset ilmaan!” rääkyi puhelimesta ääni, joka aiheutti Tehmutille päänsärkyä, ”Ninjamiehien ryteikkösaarista on lähtenyt meikäläisten sukellusvene. Kaipaavat saattureita, vaan eivät kuulemma taisteluapua…

…Pellet. Joo, koordinaatit tulossa.”

Tehmut toimi nopeasti. Hän näpsytteli auki jokaisen lentohallin messinkisen puheputken, joilla välitettiin viestejä Telakalla. Pian hänen äänensä kaikui halleissa.

”Huomio! Mereltä tuleva Klaanin sukellusvene koordinaateissa 6:36:216. Ottakaa sopiva keskikoinen lämmitetty aseistettu rahtialus ja lähtekää apuun!”

Neloshallin Matoranit alkoivat tuijottamaan Tongua. Keltainen kyklooppi oli parhaittaa vääntämässä jumissa olevaa venttiiliä auki valtavilla putkipihdeillä. Telakan ylin johtaja oli ainoa, jolla oli siihen tarvittavat käsivoimat.

”Kuulitte mitä hän sanoi! Alkakaahan vipeltää. Vasemmalla on valmiina oleva lehmiö”, Tongu sanoi alaisilleen. Alkoivat toimia. Ta-Matoran Obrah riensi lähimmälle puheputkistolle.

”Otamme Neloshallin 32-Kane-ran, Obrah kuittaa”, hän huikkasi Tehmutille, joka välitti tiedon kaikkiin halleihin. Pian Telakka oli täydessä vilskeessä ja neuvokkaat Matoranit tulvivat neloshalliin. Pian valittiin 12 sopivimman joukko ohjaamaan konetta. Lähtö oli nopea, sillä aluksen tulipesässä oli jo melkoinen hiillos ja vesikin oli aika lailla höyrystymispisteessä. Alus rullaattiin kiskoilla Telakan pihalle ja hetken kuluttua palikkamainen höyryalus halkoi taivaita.

Onu-Matoran Kobram ja Le-Matoran Sehalk ohjastivat kaksipaikkaista alusta sen ylittäessä Klaanin Matoran-kylän. Oikeat koordinaatit lähestyivät. Aluksen kansitykin takana istuva Onu-Matoran Abrog kiikaroi merta odotetulta alueelta. Pian kiikaroijan silmään iskikin merestä tököttävä periskooppi. Veljeskunnan viidakkosaari näkyi edessäpäin. Sankka savu nousi saarelta; sota oli tullut viidakkoon.

”Ksskh, Bio-Klaanin 32-Kane-ra kutsuu kksshhsk Syvää Valasta, kuuletteko, stop, ksshk.”

”Jos me olemme Syvä Valas niin täällä ollaan, mukava nähdä teitä, Äksä täällä terve”, vastattiin radiosta.

”Jepulis, pitäkää kurssi. Turvaamkkksshskme teidät. Paljonko siellä on porukkaa?”

”Muutama jäsen ja useita Veljeskunnan evakkomatoraneja. Osa on vakavasti loukkaantuneita. Olemme ilmoittaneet myös Klaanin sairaalasiipeen.”

”Ksshk selvä, saamme ksshk majoitettua heidän ensihätään Telakallksshke.”

”Miksi teette tuota ksshk-ääntä suulla? Yhteys on loistava.”

”Tuota ööö hei! Teitä seurataan. Kaksi pistettä lähestyy väli-ilmassa.”

Abrogkin huomasi pisteet tykkiasemastaan. Hän tarkensi kiikareitaan ja huomasi kaksi kovalla nopeudella aseet ojossa lähestyvää suihkumoottorinazorakia. Matoran toimi nopeasti. Hän ampui kolmen patin sarjan räjähtäviä cordak-raketteja kohti seuraajia. Torakat väistivät raketit ketterillä väistöliikkeillä, mutta kaartoivat takaisin kohti rantaa ja jättivät klaanilaisten alukset rauhaan. Ne oli komennettu tiedustelemaan, ei taistelemaan: saari oli vallattu, tehtävä oli onnistunut. Klaani oli seuraavana, mutta se sai odottaa toistaiseksi.

Sukellusvene ja höyrytoiminen ilma-alus saivat matkustaa loppumatkan rauhassa, ja pian metallinen purtilo nousi pintaan Klaanin satamassa. Sille varatulla laiturilla oli odottamassa Klaanin sairaalan ensihoitajia, jotka kuljettivat ikävimmin haavoittuneet levitaation Kanoka-kiekoilla varustetuilla ilmasängyillä Kupen hoiviin. Loput Ämkoon alaisista majoitettiin Telakalle yhteen pikaisesti tyhjennettyyn pajakompleksiin.

Lumiukko-oivallus

Bio-Klaani, Telakka, ideahuone

Kymmenkunta nokista tai muuten höyrykoneiden parissa työskenteleväksi tunnistettavaa Matorania istui Telakan ideasammion pitkien pöytien ääressä lehtiöiden, kaavioiden ja piirustusten äärellä. Suurin osa ideahuoneesen passitetuista teki normaalia aivotyötä: Laskivat lentosiivekkeiden aerodynaamisyyslukuja, arvioivat Nazorakien ilmavoimien (Joista käytettiin yleisesti nimitystä torakkain ilmavaivat) olettetuja vahvuuksia ja suunnittelivat kiilahihnapyörien kitkanpoistomenetelmiä.

Keskittyneen työn ilmapiiri ei tietenkään koskenut nuorta Walsinatsia, joka oli käsketty ajatustyön pariin sen jälkeen, kun hän oli paistanut vaahtokarkkeja Telakan suurimman konttinosturin tulipesässä. Sulanutta karamellia ei oltu saatu pois nostokurjen lähiympäristöstä, vaikka sitä oli yritetty jynssätä pesuaineella, joka olisi sopivana laskeumana tappanut kaiken elämän koko Hopeisesta Merestä.

Walsinatsin pöydän toisessa päässä Cordak-tykkien takapotkuvoimia pohdiskellut tunnollinen Ta-Matoran Garson sai laskelmansa valmiiksi ja päätti katsoa, mitä kolleegansa oli saanut aikaan. Hän hinasi penkkinsä Walsinatsin viereen ja katsoi tämän suunnittelylehtiötä.

”Mitä Destralia, Wals.”

Walsinatsin paksun lehtiön reunaan oli piirretty lumiukko. Joka sivulle. Niitä oli sadoittain. Niiden piirtämiseen oli varmasti mennyt tuntitolkulla aikaa.

”Hmh, tämä on Klaanin uusi puolustusstrategia! Tiedäthän sen klaanilaisen, Snowien eli lumiukkomiehen. Hän osaa jakautua! Olen nähnytkin. Muuttu kahdeksi pienemmäksi versioksi itsestään. Katso!”

Walsinats otti lehtiön ja alkoi plärät sivuja. Alkeellisessa mutta sulavassa animaatiossa lumiukko söi ensin patongin, kasvoi vähän ja jakautui kahdeksi pienemmäksi. Pienet lumiukot söivät kumpikin patongit ja kasvoivat edellisen kokoisiksi. Ne jakautuivat jälleen, söivät patongit ja kasvoivat. Sivulla 126 koko lehtiö oli jo täynnä lumiukkoja. Ne vetivät zamor-kiväärit esiin ja asettuivat muodostelmaan. Lehden sivusta marssi esiin nazorakeja. Lumiukkoarmeija ampui niiden sisälmyksen pihalle, mutta ne nousivat ja kävivät uuteen hyökkäykseen, kunnes lumiukot ampuivat niiden aivot ulos.

”…”, Garson huudahti.

”Ja näin lumiukkoarmeija voittaa allianssin! Ne toimivat kaikki kyselemättä, koska ne ovet riippuvaisia yhdestä mielestä.”

”Ei tuo voi toimia. Eikä se Snowie osaa edes taistella kunnolla, se on semmoinen leppoisa jätkä. Makaa riippumatossa ja vetää patonkeja. Mukava mies, mutta ei siitä sotasankariksi ole.”

”Älä sano! Minä kuulin, että se peittosi kerran siivekkään sikariskakdin!”

Garson peitti kasvonsa kädellään. ”Wals, nyt oikeasti. Älä usko kaikkea, mitä sinulle sanotaan. Skakdeilla ei ole siipiä, eikä piraka vie kukaan käytä sanaa peitota.”

”Naura vaan”, Walsinats sanoi ja hyppäsi penkiltään, ”mutta minä vien ideani Tawan toimistoon. Enkä varmasti mainitse sinua kunniapuheessani kun olemme voittaneet! Hei vaan.”

Walsinats käveli pois toimistosta ylikorostetusti marssien. Garson jäi huoneeseen pyörittelemään silmiään. Että Klaani tekisi valkoisen klooniarmeijan suositusta henkilöstä ja voittaisi sillä armeijallisen nelikätisiä yhteiskuntahyönteisiä. Walsinatsin ajatuskulku oli ilmeisesti jotain ihan muuta kuin kaikilla muilla. Garson kyllä yleensä nautti kolleegansa päähänpistoista, mutta tämä sota oli vetänyt hermot kireälle. Tuntui, kun kaikkeen tuollaiseen käytetty aika olisi mennyt turhaan.

Ta-Matoran katsoi oman ajatustyönsä tuloksia. Paperilla kliiniset oli laskelmat siitä, kuinka paljon tuhoa sarjatulella ammutut Cordak-ohjukset saivat aikaan. Kuinka paljon teknologiaa ja tavaraa ne käänsivät kivikaudelle, kuinka monta sotilasta tai vihollisaluksen mekaanikkoa ne tappoivat tai haavoittivat.

Näytti siltä, että maailma olisi ollut paljon parempi paikka, jos kaikki olisivat keskittyneet humoristisiin fläppianimaatioihin.

[spoil]Omistettu Snowielle. Sinun hahmossasi on liikaa potentiaalia.[/spoil]

Kauppakilta

Bio-Klaani, Telakka, koukoushuone

Kokoushuoneen jykevän puupöydän ympärillä istui kymmenkunta pientä ja yksi valtava hahmo. Syyssade piiskasi pyöreitä ikkunoita, mutta lukuisat öljylampun loivat huoneeseen kodikkaan tunnelman. Valitettavasti keskustelun aiheet eivät olleet yhtä kotoisia.

Kauppakiltojen rintamerkkiä pitävä etelämanterelaisittain kieltä murtava Matoran istui nojatuolissa tyynypinon päällä hieman närkästyneen oloisena. Tyreka oli tullut Klaanin saarelle hieman vastahakoisesti kiltajohtajien käskystä. Matoran ei ollut tottunut näin suuriin tyynymääriin tai mauttoman värisiin nojatuoleihin kokouksissa. Lisäksi hänen kokouksissaan oli harvoin steltinpeikkoakin suurempia kyklooppeja.

”Te kauppakiltalaiset olette kyllä nössöä porukkaa”, Laivaston Maileh sanoi koppavasti Tyrekalle, ”Eivät torakanpenikat teitä alas ammu, jos ette aja suoraan päin niiden laivaa meidän tunnukset esillä. Ne eivät näytä hakevan ulkopuolisia vihollisia.”

”Muttako emmehae mekkään! Eikkä Nazorak tykkää semmosistta, jokka vie ruokkaa niitten vihollisille.”

”Tästä kaverista ei saa enää mitään irti”, Keetongun vasemmalla puolella istuva Tehmut kuiskasi pomolleen, ”Kauppakiltojen laivoja ei enää täällä nähdä.”

Tongu nojasi pöytään ja kohdista yhden silmän katseensa kauppakiltojen lähettiin. ”Hyvä Tyreka, minä vetoan nyt viimeisen kerran Kauppakiltoihin. Olette tärkein kauppakumppanimme ruoan kuljettamisessa. Monen urhean Matoranin elämä riippuu teidän kuljetuksistanne. Olemme valmiit lähettämään höyryvoimaisia sota-aluksiamme kuljetustenne turvaksi, jos sitä haluatte. Minä pyydän teiltä, Tyrenka, auttamaan Bio-Klaanin kansaa tämän laivaston johtajana.”

”Kilta sannoo kuiteski ei. Emme riskkaa miehhiimme.”

”Ei tuo toimi”, Ämtur sanoi ja loikkasi pöydälle Tongun eteen. Hän katseli keskittyneen näköisesti kauppakiltojen toimitusten hintaluokittelua, hieroi leukaansa ja puhutteli sitten Tyrenkaa.

”Tyrenka, niinkö se oli, Tyr, joo. Saatte puolitoistakertaisen maksun kaikista kuljetuksista ja lisää jos joudutte ongelmiin. Mitäs sanot, Tyr?”

”Kilta sannoo ei!”

”Tuo tuli iskuna haaroihin, Tyr. Sanohan, Tyr, kenellä tämän merialueen järjestöistä on pienemmät tullit kuin Klaanilla? Enpä taida, Tyr, keksiä yhtään.”

”Emmehae torakkaa vihollisekki!”

”Haaroihin, Tyr, suoraan haaroihin.”

Tyrenkalle riitti. Ulkomaalainen Matoran heitti sopimusluonnoksen pöydälle, hyppäsi tyynykasalta alas ja käveli pois keskusteluhuoneesta. Sopimusta ei syntynyt. Huoneessa oli hetken hiljaista.

”No voihan piraka. Kyllä tuo toimi Gerbutin jätkään.”

”Eihän meillä ole edes tulleja. Harvalla on”, joku sanoi.

”Minun piti keksiä edes jotain.”

”No joo, sopimus on kuitenkin menetetty”, Tongu sanoi ja nojasi pettyneenä pöytään, ”Meille koittaa vielä synkät ajat. Syksykin on jo ovella. Vaan ei voi mitään, ei kai noita etelän pellejä voi pakottaakkaan. Pohjoismantereen rahtifederaation lähetit tulevat huomenna. Eiköhän palata töihin.”

Sota vaikutti Klaanin talouteen myös muuten kuin rahtiliittolaisten yhtäkkisenä harventumisella. Olihan heillä kokonainen rahtikäyttöön tarkoitettu ilmalaivasto, jolla pääsi helposti ja nopeasti lähimmille saarille. Ilmavoimat olivat kuitenkin joitakin yksittäistapauksia Klaanin ainoa vakavasti otettava sotavoima, ja aseistettujen alusten oli parasta pysyä Klaanin lähettyvillä mahdollisten Allianssin hyökkäysten varalta. Ilmahyökkäys oli ollut hyvä (tai paremmin sanottuna kammottava) esimerkki siitä, mitä Klaanille olisi käynyt, jos Laivasto ei olisi ollut asemissa. Sitä ei noin vain voinut lähettää Steltille hakemaan appelsiineja.

Huone tyhjeni ja Matoranit valuivat omiin tyopisteisiinsä eri puolille Telakan suurta halli- ja pajakompleksia. Ämtur käveli kaverinsa Soakin kanssa kohti Lohrak-hävittäjien hallialuetta.

”Ämtur muuten, miksi puhuit sille iskusta haaroihin? Isku päähän on paljon kivuliaampi, ja jos naamio tippuu, niin silloin ollaan suossa”, Soak kysyi akakupäiseltä toveriltaan.

”Mutta tiedäthän, haaroissa on se universaalinivel. Jos se lähtee paikoiltaan niin jalat eivät liiku”, Ämtur vastasi ja osoitti nivuspanssariaan.

”Minulla siellä on maksan tasauspyörästö. Siksi voi vetää niin hyvin Keskivanhan kievarin olusia.”

”Sinä oletkin jostain Karzahnilta.”

”Hei, minä olen ihan Po-Metrusta! Mutta tiedätkö sen Lassolin, sillä ei ole edes polvissa niveliä. Mata Nuilla ollut vähän huumorintajua.”

”Miksei se uudelleenrakenna jalkojaan? Mutteri sinne ja akseli tänne, se on sillä selvä.”

”Ihan konservatiivi se mies. Sanoo, että uudelleenrakentaminen on väärin. Näyttää se kyllä hauskalta kun keikkuu raitilla.”

Kaksikko nauroi syvältä ja makeasti. Sitä sai näinä aikoina liian vähän. Kunnon naurua.

Mekaanista sairaanhoitoa

Bio-Klaani, ilmatila

Voimakkaan höyrymoottorin ulvoivat täböllä ja kybällä Ilmaraptori I:n siipien tyvessä. Vastamaalatun, kiillotetun ja vahatun hävittäjän siniharmaat ja mustat siksak-kuviot halkoivat viileää ilmaa uskomattomalla nopeudella. Tongun suuren ohjaustuolin pienemmäksi vaihtanut Klaanin lentäjä-ässä Ämtur väänsi kädet hikisinä ohjaussauvaa ja teki vielä muutaman ympyrän Klaanin Matoran-kaupungin yläpuolella. Siipien säädettävä kallistuskulma antoi aluksella mitä parhaimman ohjauskyvyn, ja Ämtur sujahtikin takaisin Telakan lentokonehalliin itsevarmemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Telakan johtaja Keetongu oli odottamassa hallilla testilennolta tullutta monta kertaa itseään pienenpää kollegaansa. Kyklooppi oli katsellut maasta käsin Raptorin lentoa. Jos matka Nynrahilta Klaanin oli käynyt vikkelästi, oli aluksen vauhti vielä viimeisten silausten entistäkin liukkaampi.

”Hyvinhän tuo näytti sujuvan”, Tongu sanoi otsaansa pyyhkeeseen kuivaavalle Onu-Matoranille.

”Aivain loistavasti. Sota on käytännössä voitettu”, Ämtur vastasi silmä (toinen silmä oli piilossa Akakun lisäsilmien takana) loistaen.

”Toivotaan niin”, Tongu vastasi. He kävelivät yhtä matkaa kohti kirjanpito- ja taukotiloja pienen (Tongun kohdalla suuren) välipalan toivossa. Ruoka sai kuitenkin odottaa, kun erään kulman takaa kaksikkoon melkein törmäsi erän vanha Toa-ystävä.

”Kas, Umbra! Ei oltu nähty hetkeen”, Tongu sanoi yllättyneenä ja läimäytti valon Toaa ystävällisesti selkään. ”Kukas tämä toinen veijari on?”

”Hauska nähdä, Tongu, mutten tullut tänne vain tämän takia. Tämä on Deleva ja hän joutui pikku kärhämään mekaanisen kätensä kanssa. Ajattelin, että sinulta hoituu tämmöiset hommat”, U vastasi ja näytti Delevan siteessä olevaa mekaanista raajaa. Plasman Toa tyytyi nyökkäämään kykloopille.

”Jaa-a. Toimiiko se höyryllä?”

”Ei, mutta vahingot eivät ole virtalähteessä vaan voimansiirrossa. Veikkasimme, että ne voi korjata perusmekaniikalla”, U vastasi. Nelikko meni lähimpään korjaushuoneeseen ja Deleva asetti kätensä korjauspöydälle. Hän kytki raajansa tuntoreseptorit pois päältä toimenpiteen ajaksi. Ämtur ojenteli Tongulle työkalusarjoja, joita jätti käsitteli yllättävän tarkasti suuriin käsiinsä nähden. Käden sisässä oli muttereita ja mäntiä hajallaan ja Tongu joutui tonkimaan huomattavan määrän hajonnutta romua ulos. Ämtur pyöritteli kädessään mekaanisen hauiksen pneumatiikkapumppua.

”Hassua miten ne pistävät valmistajan logon kaikkiin komponentteihin”, Matoran sanoi itsekseen, ”minä olen puuhannut paljon mekaniikan kanssa, enkä ole törmännyt koskaan tähän valmistajaan. Musta kämmen logona joka pirun osassa. Varmaan joku Metru Nuin uusi menestyjä.”

”Ei kovin uusi”, Deleva sanoi puhuen ensimmäisen kerran, ”Minulla on ollut tämä käsi jo pitkään, mutta en kyllä tiedä valmistajaa. Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita”.

”Oli miten oli, tämä voimavarsi pitää hitsata. Odottakaan hetki niin haen laitteet neloshallista.”

”Ei tarvitse”, Umbra sanoi ja nappasi pienen varren Tongun sormin välistä. Valon Toan sormesta lähti ohut ja kirkas valonsäde, joka hitsasi varren saumattomasti ehyeksi.

”Kiitos vaan”, Tongu sanoi kun U heitti osan takaisin hänelle. Kyklooppi asetteli osat takaisin mekaaniseen suojakoteloon ja sulki sen kannen. Deleva palautti virran ja tunnon käteensä ja heilutteli sitä ilmassa.

”Toimii. Kiitos tästä”, Kakamakasvoinen Toa sanoi. Umbra hyvästeli Tongun ja Matoranin ja Toat lähtivät takaisin kohti Klaanin linnoitusta. Tongu jäi tutkimaan romulootasta sattumalta löytämäänsä aktuaattoria.

”Eiko tuo ollut yksi legendan keltaisista jättiläisistä?” Deleva kysyi kun Toat kävelivät ylös Klaanin mukulakivikatua.

Loman loppu

Bio-Klaani, Telakka

Tongu käveli pitkin omiin mittoihinsa hieman liian ahdasta ja seuraaviin matoraneihin nähden kolossaalista käytävää kohti Tehmutin -tai oikeastaan hänen omaansa- toimistoa, joka sijaitsi valtavan lentokonehalli-pajakorjaamon länsipuolella. Monet asiat olivat muuttuneet Tongun poissaolon aikana, mutta jättiläisellä ei ollut nyt riittävästi aivosolukkoa sen miettimiseen. Pää oli täynnä kysymyksiä ja uteliaisuutta Klaanin tapahtumista. Vielä tässä vaiheessa häntä ihmetytti eniten ympärillä oleva värikimara: Seiniä ei oltu maalattu, mutta viime kerralla suurin osa Laivaston väestä oli ollut Onu-Matoraneja.

Monen mutkan, oven ja hallin jälkeen Tongu saapui alaisensa vanavedessä tutulle, jykevälle jalopuuovelle. Laivaston miehistö jäi kuuntelemaan Ontorin ja Ternokin sankarillista kertomusta ihailevin katsein. Tongu pohti heidän ylentämistään kommandoreiksi, sillä Laivaston kokemattomampi polvi varmasti seuraisi heitä.

Kyklooppi käänsi messinkistä ovenkahvaa (Sen edessä oli jakkara, jotta matoranit yltäisivät avaamaan oven) ja astui sisään. Tehmut istui Tongun suuren työpöydän takana järkyttävät tyynykasan päällä edessään pinokaupalla papereita. Tongu oli kyllä vaihtanut pari sanaa kakkosmiehensä kanssa laskeutumisen jälkeen, mutta nyt oli aika täysinäiseen selontekoon.

”Ette ole olleet toimeetonna, huomaan”, Kyklooppi sanoi pehmeästi ja katseli paperipinoja. Hän istuuntui tuttuun vihreään nojatuoliin.

”Emme, hyvässä enkä pahassa. Klaanin hyökättiin. Ilmasta. Eikä ilman uhreja.”

Keetongu aukaisi suunsa mutti sulki sen uudestaan. Hän ei edes kuvitellut oikeaa hyökkäystä Klaaniin, vaikka olihan se ilmiselvä asia kun sodasta oli kyse. Tälläiset olivat vain asioita, joiden ajatteli käyvän jollekin toiselle.

”Mutta Klaani on yhä pystyssä? Kerro kaikki!” Tongu sanoi ja nousi nojatuolistaan.

”Me saimme tuhottua ne kaikki”, Tehmut aloitti, ”Mutta Edriv, Cetal ja melkein puolet alkuperäisestä Lohrak-laivueesta nukkuu nyt sankarihautuumaan mullissa kymmenien siviilien kanssa.”

”Levätköön rauhassa”, Keetongu sanoi ja loi yksisilmäisen katseensa maahan. Silmän punainen väri haileni hieman.

”Lepäävät kyllä”, Tehmut vastasi, ”Ainakin jos saamme seuraavan hyökkäyksen torjuttua. Mutta jokaisessa iskeytyvässä meteoriitissa on arvometalleja, kuten me Onu-Matoranit sanomme, ja se viisaus pätee tässäkin tapauksessa. Ongimme torakoiden ison ilma-aluksen merestä rantahinaajien avulla. Huikeaa kamaa; löysimme perusraaka-aineiden lisäksi kilokaupalla teknologiaa (Joka tosin ei toimi) ja aseita. Ne ovat neloshallissa jos haluat katsoa. Tässä on myös tarkka raportti taistelun kulusta -keltainen lehdistö nimesi sen allianssi pommiksi- ja pöytäkirja uusista hankinnoista sekä liittyneistä miehistä.” Tehmut ojensi paperipinkan Tongun kouraan.

”Kiitos, olet hoitanut homman organisoidummin kuin minä ikinä”, Tongu vastasi, ”Katson niitä myöhemmin tänään. Taidan käydä ensin hieman kävelemässä. Hommia on oikealle ja vasemmalle kädelle, mutta jotkut asiat menevät muiden edelle.” Tongu laski paperit takaisin pöydälle ja poistui huoneesta takaoven kautta. Lyhyt käytävä vei hänet varauloskäynnille. Tongu katsoi vähän matkan päässä olevaa Klaanin linnoitusta. Rakennus oli kaunis, mutta tarkemmin katsottuna näki, että sitä korjattiin yhä. Tongu harppoi tilusten läpi ja saapui Matoran-kylälle, joka levittäytyi linnoituksen ulkopuolella. Ilma oli kaunis ja kaduilla oli kansaa, mutta sugamatoromaket loistivat poissaolollaan. Keetongu sai matoraneilta muutamia ihmetteleviä katseita, mutta suurin osa heistä keskittyi omaan tekemiseensä.

Admin-aukiolla sodan jäljet näkyivät pahiten. Jotkut korkeimmista rakennuksista olivat vielä korjaustelineiden takana, mutta myös erilaista vaikutusta näki. Vasemmalla laidalla oli vierekkäin kolme putiikkia, joita Tongu ei ollut ennen nähnyt. Surunkukka, Muisto-Verso ja Haudakukittaja olivat juurtuneet paikoilleen pommituksen jälkilöylyissä. Kukkakaupoille oli kuitenkin käyttöä. Astuttuaan kumarassa lähimpään niistä kyklooppi huomasi Kaupassa olevan täysi vilinä päällä. Klaanilainen otti kouraansa hennosti yksitoista ruusua, antoi myyjälle sopivan määrän rattaita ja astui ulos. Hän käveli hieman keskustan ulkopuolella olevalle sankarihautuumaalle, joka oli kasvanut huomattavasti viime kerrasta. Sodan todellinen pimeä puoli sekoittui syvään suruun, kun kyklooppi laski kukat Laivaston sankareiden haudoille.

Mutta kuolleet eivät olleet yksin. Pieni, kellopelikoneistolla toimivat leluilmalaiva liiteli hautakiveltä toiselle. Tämä näky lämmitti Laivaston ylipäälikön biomekaanista sydäntä. Lajinsa viimeinen keltainen jättiläinen aloitti paluumatkansa kohti Telakkaa. Häntä tarvittiin vielä sodan ja rauhan työssä.