Oli nimeämispäivän yö. Pienen rannikkokylän öiset mukulakivikadut eivät olleet vuosikymmeniin nähneet niin paljon lunta. Harvat ulos uskaltautuneet kulkijat eivät nähneet sankassa tuiskussa lainkaan eteensä, ja useimmat kalastajakylän matoran-asukkaista olivatkin linnoittautuneet harmaista lankuista ja oljista koottuihin hauraisiin asumuksiinsa. Osa rakennuksista oli jo painunut kasaan myrskyn voiman alla. Tämä oli kylälle vaikea talvi.
Yhdellä kylän ahtaista sivukujista paloi pikkuinen nuotio. Tuli oli jo heikko ja miltei sammunut, eikä siitä riittänyt enää lainkaan lämpöä nuotion vierellä kyyhöttävälle kerjäläiselle. Matoran oli pieni ja harmaa, ja tämän haalistunut sydänvalo hiipui samaa tahtia nuotion tummien kekäleiden kanssa. Yksikään kyläpahasen majataloista ei ollut päästänyt rahatonta sisään lepäämään, ja matorania vaikutti odottavan väistämätön kuolema yhä vain kylmenevän myrsky-yön keskellä.
Matoranin sydän oli jo sammunut miltei kokonaan kun kujalle astui pitkään paksusta tummasta kankaasta kudottuun viittaan sonnustautunut olento. Muukalaisen kasvot olivat kokonaan valtavan ja raskaan hupun peittämät, ja kokonsa puolesta hahmo olisi käynyt pitkästä Toasta. Muukalainen käänsi kätketyt kasvonsa matoranin puoleen, kumartui ja etsi pienen kuolevan pulssia. Sitten olento istui kerjäläisen vierelle ja jakoi paksun viittansa tämän kanssa.
Kului pitkä tovi, ja sitten kerjäläinen heräsi. Tunto ei tahtonut palata kärsineen matoranin kehoon, ja tämä sai silmänsäkin ainoastaan suurella vaivalla auki, tehden sen hitaasti ja epäröiden. Kerjäläisen pieni pää kääntyi hitaasti vierellä istuvan muukalaisen puoleen, ja sitten matoran kokeili epävarmasti huuliaan.
”K-kuka..?” se aloitti, mutta tumma hahmo kohotti toisen kätensä viittansa alta viittoen matorania vaikenemaan.
”Urr, pysy vaiti. Heität henkesi jos et keskity nyt lämpimänä pysymiseen.”
Matoran ei kuitenkaan totellut. Elo tuntui jo hitaasti palaavan pikkuisen jäseniin, ja tämä onnistui jopa korjaamaan hieman asentoaan.
”Kuka olet?” kerjäläinen kysyi uudestaan. ”Miksi pelastit minut?”
”Sinulla oli tulta”, kuului muukalaisen viileä vastaus. ”Olisin tuntenut itseni varkaaksi jos olisin vienyt lämmikkeesi ja antanut sinun kuolla.”
Matoran kurtisti kulmiaan sille, että muukalainen ei ollut esittäytynyt. Matoran yritti varovasti kurkistaa viittahahmon kasvoja tämän hupun alta, mutta muukalainen käänsi päänsä äkisti poispäin ymmärrettyään matoranin aikeet.
”Sillä ei ole väliä”, matkaaja murahti ennen kuin matoran ehti edes kysellä tämän henkilöllisyyttä uudemman kerran. ”Kohensin tultasi ja paistoin ruokaa. Syö.”
Hetken päästä matoranin olo oli olosuhteisiin nähden jo paljon parempi. Lumimyrsky ei yltänyt kujalle piiskaamaan tämän kasvoja, ja mystisen matkaajan elvyttämä nuotio tarjosi nyt lämpöä molemmille. Matkalaisen valmistamat kalat olivat ehkä puoliraakoja ja kitukasvuisia, mutta ne olivat silti parhain ateria jonka kerjäläinen oli nauttinut aikoihin.
”Kiitos”, matoran sanoi tehtyään itsensä kylläiseksi. ”Minä taidan olla sinulle velkaa.”
”Et”, muukalainen vastasi. ”Yhden hengen pelastaminen on pieni teko sen kaiken pahan rinnalla jota minä olen saanut aikaan.”
”Vähät siitä”, matoran naurahti varovaisesti. ”En minäkään pyhimys ole. Vähän omaisuuteni olen hankkinut viekkaudella ja varkaudella, joten samassa veneessä olemme, kuoma.”
Muukalainen ärähti sanoja, joista matoran ei saanut selvää. Sitten tämä laski paksun huppunsa ja paljasti kasvonsa.
”Sinä et tiedä mistä puhut” Miekkapiru murisi katkerana. Matoran kavahti pois tumman viittakankaan alta ja katsoi säikähtäen vihreäkasvoisen paholaisen naamiolle levittäytynyttä surkeaa ilmettä.
Sitten matoranin järkytys kuitenkin haihtui pois. Matoran katseli Miekkapirua hetken harkiten, nousi ylös ja astui takaisin tämän vierelle. Miekkapirun istuessa ja matoranin seisoessa olivat kaksikon kasvot suoraan toistensa tasalla, ja kerjäläinen katsoi miekkamiestä nyt suoraan tämän verenpunaisiin silmiin.
”Tänä yönä kukaan ei laske syntejämme”, kerjäläinen puhui. ”Vähät menneistä, minä tahdon palkita sinut jotenkin.”
Kerjäläinen penkoi aikansa kujan nurkassa lepäävää pientä harmaata juuttisäkkiä, jossa matoran arvatenkin säilytti kaikkea vähää omaisuuttaan. Säkki vaikutti tyhjältä, ja sen pohjalta nousi esiin ainoastaan kovin kärsineen näköinen juomaleili, tylsä puukko ja palanen jäätynyttä leipää.
”Ei, nämä eivät käy. Jotain parempaa… No mutta, nyt tiedän!”
Säkin pohjalta nousi vielä jotain. Se oli pieni ja nuhjuinen paketti ruskeassa paperikääreessä. Kerjäläinen ojensi sen miekkapirulle ja hymyili heikosti.
”Hyvää nimeämispäivää”, se sanoi ja toi paketin vielä hieman lähemmäs.
”Pah”, miekkamies vastasi yrmeänä, muttei voinut peitellä hetken ajan kasvoillaan käynyttä virnettä. ”Selvä kai sitten. Kerro nyt edes mistä olet vohkinut tämän.”
Kerjäläinen naurahti ääneen ja katsoi käänsi hieman päätään.
”Haha, mistä näitä muistaa”, se puheli ja sulki sitten vähät matkatavaransa. Samalla Miekkapiru nousi seisomaan ja laski paksun viitan harteiltaan. Pian tumma kangasvaate lensi yllättyneen matoranin päälle.
”Mitä sinä-” matoran aikoi kysyä, mutta näki sitten Pirun tekevän jo lähtöä. Matoran huomasi ensimmäistä kertaa miekkamiehen vyötäisillä roikkuvan miekan, jonka kahvaan upotettu syvänpunainen jalokivi loisti kirkkaana pimeässä yössä. ”Hyvää nimeämispäivää”, kuuluivat jäähyväiset lumisateeseen kaikkoavan Miekkapaholaisen huulilta.
Suuri Norsupäästäinen näytti hyvin eksyneeltä seistessään Klaanin sairasosaston käytävällä. Majesteettisen viidakon pedon verestävä katse oli nauliutunut vierellä levittäytyvään sairaalasänkyyn, jonka reunalla istuivat Guardian ja Enki. Sängyn keskellä makasi Norsupäästäisen klaaniin tuoma matoran, jonka sydänvalo sykki jo hieman kirkkaammin. Useampi hoitaja hääräsi tuon tuosta vakavasti haavoittuneen veljeskuntalaisen äärellä. Kaikkien onneksi matoranin kaulan paikkeilla oleva pahasti tulehtunut haava oltiin jo saatu tyrehtymään ja veljeskuntalaisen selviäminen vaikutti jo todennäköiseltä.
“Hän sanoi nähneensä kaiken”, Guardian sanoi mietteliästäkin mietteliäämmällä äänellä. “Hän ei voinut puhua mistään muusta kuin Ämkoosta.” “Olikohan hän Ämkoon seurassa kun kaikki tapahtui”, Enki jatkoi kurtistaen kulmiaan. Sitten Enki kumartui hieman lähemmäs potilaan kasvoja. “Kuka sinä edes…” Kuului jokunen pakotettu yskäisy ja potilas avasi silmänsä arpeutuneen mahiki-naamionsa takana. “Meneur”, matoran sanoi väsyneellä äänellä, jonka Enki tunnisti oitis. “Nimeni on Meneur.” Enki tuijotti toipilasta hieman hämmästyneenä suoraan silmiin. Guardian tunsi itsensä erittäin ulkopuoliseksi kahden le-matoranin katseenvaihdon aikana, rykäisi sitten ja sanoi: “Ilo nähdä, että olet tajuissasi. Huomaan, että kykenet puhumaan. Haluatko jatkaa siitä mihin jäit?” Mahiki-kasvoinen veljeskuntalainen käänsi katseensa hitaasti puhuneen adminin tykö. Meneur katseli Guardiania hetken jokseenkin arvioivan näköisenä, hengitti hetken syvään ja nyökkäsi sitten.
Matoran puhui pitkään ja hartaasti. Se selitti surumielisellä äänellä olleensa paikalla kun eliittinazorakin kanssa käydyn kamppailun jäljiltä heikko Ämkoo oli jättäytynyt nazorakeille vangiksi ja vaatinut neuvotteluja. Saaren rannalla oltiin Meneurin kertoman mukaan käyty hyvin lyhyt neuvottelu, jonka päätteeksi Ämkoo oltiin lyöty kahleisiin ja viety nazorakien ilmalaivaan.
“Mitä Ämkoo sanoi heille”, Guardian puhui äänellä joka ei kuulostanut edes kysyvältä. Enkistä tuntui, että pohjimmiltaan Guardian ei edes tahtonut tietää, vaan kysyi pelkästä adminin velvollisuudesta. “Hän tarjosi nazorakeille tietojaan”, Meneur vastasi, piti hetken tauon tasatakseen raskasta hengitystään, ja jatkoi: “Ja taistelutaitojaan. Ämkoo lupautui luopumaan kaikista siteistään teitä kohtaan sillä ehdolla, että saisi pitää henkensä.” Guardian nousi äkisti seisomaan. “Minä en usko tuota”, Guardian sanoi äänellä joka säikäytti paikalle juuri astelleen matoran-hoitajan loikkimaan sinne mistä oli tullutkin. “Ämkoo ei pettäisi meitä pelkän henkensä takia. Minä tiedän. Olen ollut näkemässä.” Enki oli sanomassa jotakin Guardianin sanoja myötäilevää, mutta Meneur ehti jo jatkaa: “Oli toinenkin ehto.”
– – – –
Muuannes nazorak-alus
“Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi tästä, typerys?” kysyi pilkkaava naisääni kalteroidun huoneen nurkkapenkillä lojuvalta ex-adminilta. Huoneen harmaanmustaa kattoa tuijottava Ämkoo naurahti ja upposi syvemmälle ainakin kaksi kokoa liian suureen nahkatakkiinsa. Sitten miekkapiru kääntyi katsomaan sinisenä hohtavaa puhujaa. “Paljonkin. Ja kuule, eihän sinun pitäisi olla edes yllättynyt. Nimitit minua viimeisillä minuuteillasikin petturiksi, joten eikö sinun pitäisi lähinnä toitottaa jotakin kuten ‘mitäs minä sanoin’?” Atyan haamun kasvoilla käväisi raivostunut ilme, joka kuitenkin katosi niin pian kuin oli tullutkin. Sinivalkeiden utukiehkuroiden ympäröimä nainen otti askeleen lähemmäs entistä oppilastaan. “Sinä et saa sitä takaisin tällä tavalla. Ne tietävät varmasti mihin tähtäät.” “Ehkä, mutta tiedätkö sinä?” Atya nosti kätensä puuskaan ja kääntyi poispäin Ämkoosta. “Luotat liikaa maineeseesi. Torakat saattavat tuntea nimen Miekkapiru ja tietää kuinka merkittävä valttikortti olisit jos he hankkisivat miekan sinulle. Ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan strategioitsija tietääkseen mitä käy kun koittaa hallita paholaista. Nazorakit eivät tule koskaan luottamaan sinuun.” “Ei heidän tarvitse”, Ämkoo sanoi ja nousi itsekin istumaan. Valtava nahkatakki näytti syövän koko Ämkoon kehon kätköihinsä kun tämä asteli pitkin hämärää huonetta. “On katsos muitakin keinoja”, Miekkapiru lisäsi ja kalisteli sitten kalteroidun oven raskasta ketjulukkoa ainoalla kädellään. “Miekka ei edes ole heillä”, nainen lisäsi tuomitsevasti ennen kuin katosi. Ämkoo ei sanonut tuohon enää mitään, vaan vei kaiken huomionsa käytävälle ilmestyneeseen torakkavartijaan. “Kuule, kaveri. Mene johtajasi luo ja kerro, että tahdon puhua tämän kanssa nyt heti. Meillä jäi aikaisemmin mitä mielenkiintoisin neuvottelu kesken.” “Puhu kunnioittavammin, vanki”, nazorak vastasi ja katseli Ämkoota halveksuvasti. “Parempi, että vain totuttelet selliisi, klaanilainen. Siellä sinä tulet nimittäin pysy-“ Nazorak oli tukehtua kun punahehkuinen varjokäsi iskeytyi kaltereiden välistä kiinni tämän kurkkuun. “Niin vähän sinä tiedät, typerys”, Ämkoo sihisi kaltereiden läpi. “Pidä kiirettä, kurja raukka. Kärsivällisyydelläni on rajansa.”
Varjokouran ote irtosi ja nazorak putosi yskien ja pärskien lattialle. Sitten torakka nousi vapisten ylös, varoi katsomasta Ämkoota tämän verenpunaisiin silmiin ja poistui paikalta.
Tämä ei aivan vastaa mielikuvaani sopivasta neuvottelupaikasta, Enki puhui hiljaa seuraten sivusta Admin-aukion ahdistunutta matoranvilinää. Guardian rojahti aukion laidalla lepäilevälle puiselle penkille ja lausui: Tämä jos mikä on sopiva paikka. Enkin kysyvä katse sai adminin jatkamaan: En luota teihin ihan niin paljon kuin mitä toivoisit. Kuulen asianne mieluiten paikassa jossa ette voi tuosta noin vain iskeä myrkytettyä heittotähteä kurkkuuni ja liueta sitten savupommin turvin paikalta.
Enki naurahti vaivaantuneesti ja istahti maahan Guardianin eteen vaikka adminin vieressä penkillä olisikin ollut reilusti tilaa. Muut veljeskuntalaiset istahtivat samaan tapaan riviin tuoreen johtajansa taakse. Enkin aseteltua jalkansa siististi ristiin alkoi matoran puhua: Nazorakit eivät saa veljeskuntaa puolelleen, oli Ämkoon-herr- krhm, Ämkoon tilanne sitten mikä hyvänsä. Sen suhteen voitte olla huoleti. Tieto on huojentava, mutta ymmärrät varmaan, että en voi tuosta vain luottaa sanaasi. Jos muistan oikein, olitte pitkään Ämkoon henkilökohtainen eliittijoukko tämän suorassa alaisuudessa. Ämkoo koulutti meidät taistelemaan Klaanin puolesta, Enki puolusteli. Ymmärrän silti epäluulosi. En kuitenkaan voi muuta kuin anoa luottamusta.
Guardian tuijotti le-matorania tarkasti suoraan silmiin. Skakdi murahteli hiljaa pohdiskellen ikuisuudelta tuntuneen tovin, puristi sitten siniharmaat kätensä puuskaan ja sanoi: En anna teidän puuhata omianne, joten komennan klaanilaisia vahtimaan puuhianne. Näinä aikoina en voi kuitenkaan kieltäytyä ylimääräisestä sotavoimasta, joten saatte luvan olla avuksi. Kiitos, herra. Tulet huomaamaan, että veljeskuntalainen pitää aina sanansa. Hyvä niin. Nyt saat kuitenkin luvan kertoa minulle tarkkaan mitä saarellanne oikein tapahtui. Enki kurtisti kulmiaan ja vilkuili hetken ympärilleen kuin varmistaakseen, että kukaan ei vakoillut heitä. Sitten matoran palautti katseensa siniseen adminiin ja taikoi kasvoillensa pahoittelevan ilmeen. En usko voivani kertoa paljoa sellaista jota et jo tietäisi. Hyökättyämme nazorakien kimppuun johdin kumppaneitteni kera iskujoukkoamme. Ämkoon ja erään nazorakien supersotilaan aiheuttaman kaaoksen turvin onnistuimme nipin napin pakenemaan saarelta. Oletko varma, että Ämkoon ja nazorakin taistelu ei ollut lavastettu? Enkin kasvoilla käväisi hämmästys. Ette kysyisi tuota jos olisitte olleet näkemässä, Herra. Se oli hurjin koskaan näkemäni kamppailu, ja minä olen nähnyt paljon.
Admin-aukion laidalta kuuluvat hämmästyneet huudahdukset ja huokaukset saivat sekä Guardianin että veljeskuntalaisten päät kääntymään hetkeksi mekkalaa kohti. He eivät kuitenkaan nähneet muuta kuin hämmästelevän matoranjoukon, ja siirsivät mielenkiintonsa takaisin keskusteluunsa.
Kuulemani mukaan Ämkoo katosi taistelun päätteeksi, G puhui. Onko sinulla mitään tietoa mitä siitä eteenpäin tapahtui? Koko kamppailu oli siinä vaiheessa täysi kaaos, kuului Enkin vastaus. Johtajamme jäi epäselvissä olosuhteissa ainoana Ämkoon tueksi. Menetimme useaan kertaan yhteyden kumpaankin ja sitten saimme käskyn lähteä. Ämkoon tilanteen on täytynyt olla taistelun jälkeen hälyttävä, Guardian mietti vilkuillen uudemman kerran äsken kuultujen outojen huudahdusten suuntaan. Sillä pirulaisella ei ole tapana jäädä vapaaehtoisesti vihollisten kynsiin. Olen vähintään yhtä hämmentynyt kuin tekin, Enki vastasi. En muuten usko, Guardian sanoi katse naulittuna aukion laidalle. Adminin reaktio sai Enkin kääntämään katseensa ympäri ja lähes pudottamaan silmänsä päästään.
Hämmästyneen väkijoukon lävitse kompasteli väsynyt ja litimärkä Norsupäästäinen. Tuon ikiaikaisen olennon helvetillinen silmäpari tuijotti häiriintyneesti penkillä istuvaa Guardiania samalla kun olento liikkui väkinäisin liikkein sinistä skakdia kohti. Uskalias uimamatka veljeskunnan saarelta Klaaniin olisi tappanut minkä tahansa muun maaelämään suunnitellun rahi-pedon, mutta aurinkovoimalla toimiva väkivahva päästäinen oli ihme kyllä selvinnyt hengissä puolikuolleesta ratsastajastaan huolimatta.
Enki ja muut veljeskuntalaiset kavahtivat sivuun Suuren Norsupäästäisen tieltä kun tämä astui Guardianin eteen. Hämmästynyt admin ryhdisti velttoa asentoaan ja katseli hieman ahdistuneesti Norsupäästäisen valtavia silmiä. Sitten Guardian avasi keskustelun. No mutta hei. Röööhkis. Omistajasi ei lähettänyt sinua sädettämään minua hengiltä, eihän? Srönk. No hyvä.
Norsupäästäinen laskeutui polvilleen ja Guardian huomasi ensi kertaa rahin selässä makaavan matoranin. Veljeskuntalaiset huomasivat saman ja auttoivat henkihieverissä olevan ratsastajan alas päästäisen selästä. Le-matoran pystyyn ampaissut Guardian lausui. Yksi teistä? Selvästikin, Enki puhui yrittäen saada matoranin tajuihinsa. Kuin ihmeen kaupalla veljeskuntalaisen himmeät silmät avautuivat, ja matoran yskäisi suustaan merivettä ja pienen kalan. Minä… matoran aloitti, mutta seuraavat sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Älä puhu, Guardian komensi kyyristyttyään puolikuolleen selviytyjän viereen. Guardianin kiikarisilmä siirtyi tarkkailemaan matoranin kaulan lähellä ammottavaa tulehtuneen näköistä avohaavaa. Älä huolehdi. Saat pian apua.
Guardian nosti haavoittuneen matoranin olalleen ja lähti kantamaan tätä kohti Klaanin sairasosastoa. Norsupäästäinen röhkäisi hätääntyneesti, eikä Enki kyennyt estämään väsynyttä eläintä lähtemästä jolkottelemaan Guardianin perään. Veljeskuntalaiset vilkuilivat hetken toisiaan ja lähtivät sitten myöskin seuraamaan sinistä skakdia. Minä…, haavoittunut matoran aloitti taas. Guardianin estelyistä huolimatta matoran koitti puhua.
Violettinaamioinen onu-matoran totteli mukisematta. Vielä hetki sitten jokaisella Klaanin televisioruudulla pyörinyt video alkoi vielä kerran pyöriä alusta silkasta raivosta tärisevän Guardianin edessä. Adminin huikea hammasrivi narskui skakdin purressa väkivahvat leukansa yhteen.
Kiitos. Voit mennä. M-mutta tämä on työhuoneeni. Mene. K-kyllä.
Klaanin kanavavastaava kipitti nopeasti huoneensa oviaukolle, vilkaisi vielä säikky ilme kasvoillaan olkansa yli ja poistui paikalta. Guardian jäi yksin seisomaan keskelle lohdutonta työhuonetta, jossa hänelle pitivät seuraa ainoastaan seinillä köynnöskasvien tavoin kiipeilevät mustat johdot ja sarja keskenään samanlaisia TV-ruutuja.
Monta minuuttia vaiti paikallaan seisottuaan päätti Guardian katsoa videon vielä kerran. G painoi mielestään samaa nappia kuin mitä oli matoran painanut hetki aikaisemmin, mutta videon kelaamisen sijaan ilmestyi litteälle näytölle ainoastaan sinivihreää värisotkua ja pieni teksti:
########
Turmion Turkoosi Ruutu Vedä Johto Seinästä Ja Rukoile
########
Guardian potkaisi turhautuneen raivon vallassa laitepöytää saaden muutaman rätisevän johdon luikertamaan alas vastakkaiselta seinältä. Admin oli myös vähällä iskeä väkevän nyrkkinsä keskelle edessään levittäytyvää näyttöä, onnistuen kuitenkin juuri ja juuri hillitsemään itsensä. Sininen skakdi käänsi sitten kasvonsa kohti huoneen katossa rätisevää himmeää putkivalaisinta, sulki silmänsä ja päästi suustaan pakotetun kuuloisen huokauksen. Tämän jälkeen Guardian poistui itsekin huoneesta.
Tämä ei ole todellista, G mietti harppoen pitkin askelin pitkin Klaanin käytävää. Tuon on oltava jokin Ämkoon naurettava vitsi.
Guartsun lähestyvien askelten voimakas jytinä hätyytti käytävällä hortoilevat matoranit sivummalle. Varovasti johtajaansa tervehtivien klaanilaisten kasvoilta paistoi hämmennys ja pelko, joten nämä olivat mitä todennäköisimmin ehtineet jo nähdä pitkin Klaania levinneen viestin.
Ämkoon taannoinen katoaminen oli ollut itse kullekin adminille kova pala purtavaksi, mutta sen Guardian oli vielä kestänyt. Miekkapirun tämänkertainen temppu meni kuitenkin liian pitkälle. G teki kaikkensa uskoakseen, että kyseessä oli vain tämän vihreänaamioisen toverin ilkikurinen ja kaikin puolin sairas pila. Videolla esiintyneet nazorakit olivat kenties vain erittäin taitavasti koulutettuja Ämkoon veljeskunnan näyttelijöitä, ja…
…ei, Guardian vastasi itselleen ääneen. Niin paljon kuin G tahtoikin toivoa, ei hän keksinyt yhtäkään hyväksyttävää selitystä Ämkoon tempaukselle. Vaikutti todellakin siltä, että Klaanin admin-riviin kuului tätä nykyä yksi petturi.
Admin Guardian!
Taaempaa käytävältä kantautunut huuto katkaisi G:n ajatukset. Skakdi kääntyi ympäri ja tuijotti sitten hämillään pienikokoisista sankareista koostuvaa vihreää joukkiota, joka lähestyi adminia matoran-jalkojen pituuden huomioiden hämmästyttävällä nopeudella.
Tehän olette… Guardian aloitti, mutta matoraneista ensimmäinen keskeytti adminin nopealla esittäytymisellä. Enki, veljeskuntalainen. Ämkoon veljeskunnan johtajuus jäi vastuulleni johtajamme jäätyä saarroksiin saarelle Ämkoo-herran kanssa. Herran? Guardian toisti katkeraan sävyyn. Kerro minulle, pieni soturi. Kenen puolella te tästä eteenpäin olette? Siitä meidän onkin nyt puhuttava, Enki sanoi. Siirtyisimmekö jonnekin jossa on vähemmän uteliaita kuulijoita?
– – –
Enkin ja järkytyksestään tuskin lainkaan toipuneen Guardianin neuvottelujen siirtyessä Admin-aukiolle tapahtui Klaanin satamassa kummia.
Uteliaat satamatyöläiset katselivat ihmeissään rantaa kohti satunnaisesti törähdellen uiskentelevaa eläintä, jonka valtavat verenpunaiset silmät tapittivat hypnoottisesti suoraan määränpäätä kohti. Norsupäästäisen päästyä rantaan huomasivat satamatyöntekijät rahin selässä puolitajuissaan nuokkuvan matoranin, jonka vihreä sydänvalo vilkkui hälyttävästi.
Vihreänkirjava matoran-joukkio tappoi aikaansa muuannen po-matoranin pystyttämässä kuppilassa Klaanin linnoituksen perukoilla. Enkin johdolla paikalle saapuneet kymmenkunta veljeskuntalaista vilkuilivat alati ympärilleen kuin odottaen. Ja kyllä vain, jotakuta he odottivat.
Ämkoon veljeskunnan ylivoimaisesti irstain yksilö tepasteli kuppilan ovensuulle, tiiraili katseellaan juomapaikan suurelta osin tyhjiä penkkejä ja näytti hieman pettyneeltä huomatessaan, että paikalla oli ainoastaan herraväkeä. Tedni kuitenkin nielaisi pian pettymyksensä ja harppoi sitten teennäinen hymy kasvoillaan kumppaneittensa tykö. Sitten matoran avasi suunsa.
Teette tämän minulle helpoksi. Kotiin ei siis ole enää palaamista? Ei näillä näkymin, vastasi visiirillä varustettua harmaanvihreää kanohia kasvoillaan kantava veljeskuntalainen. Torakat ovat arvatenkin jo vallanneet koko saaren. Ehdimme sentään pistää tunneliverkostomme matalaksi. Johtaja ja Ämkoo-herra jäivät jälkeen, lisäsi Enki tuohon synkeästi. Oli vaikean taistelun tulos, että pääsimme edes itse pois elävinä.
Tedni nappasi ohitse kulkeneelta tarjoilijalta kylmän kahvijuoman ja hörppäsi kupin pintakermat suuhunsa jättäen kasvoilleen karmeat kermaviikset.
Tiesin jo Ämkoosta, mutta en tiennyt tilanteen olevan saarella noin paha. Toivottavasti pakettini meni perille, sillä- …anteeksi? Enki keskeytti ja painautui pöytää vasten lähemmäs Tedniä. Mitä sinä olet mennyt tekemään? Ai, te ette tienneet. Hoidin Ämkoo-herran bisneksiä Klaanin Makutan kanssa. Ruma kaveri, muuten. Hirveä lauluääni. Palaa aiheeseen. Aivan, aivan. Toimitin Ämkoo-herran viestin tälle varjoveijarille ja käsittääkseni Ämkoo oli onnistunut saamaan Makutaan saareltamme käsin jotenkin yhteyden. Veikkaan radioyhteyttä, joskaan en käsitä miten se on mahdollista. Ei se olekaan, Enki sanoi hämmentyneenä. Emme jättäneet saarelle lainkaan sellaista laitteistoa. Kumma juttu, Tedni jatkoi. Joka tapauksessa, Ämkoo-herra sai jotenkin Makutaan yhteyden ja pian minua käskettiinkin jo toimittamaan Ämkoo-herralle paketti. Mitä paketissa oli? Minulla ei ole tapana kaivella toisten omaisuutta. Yleensä. Lähettäminen oli muuten omanlaisensa haaste. Täkäläiset pikkulinnut eivät jaksa nostaa niin mitään. Lopulta löysin kuitenkin vallan vantteran varpusen, hylätyn asevaraston ja tarpeeksi teippiä. Haha, olisittepa olleet kuulemassa millainen ääni siitä tipusesta lähti kun työnsin…
Enki ei kuunnellut kumppaninsa sairasmielistä selostusta, vaan keikautti tuolinsa selkämyksen kuppilan kiviseinää vasten ja huokaisi. Tahtoisinpa tietää mitä on tekeillä, huolestunut veljeskuntalainen murisi. Kertomastasi päätellen Ämkoo-herralla on suunnitelma, mutta tilanne on siitä huolimatta kaikkea muuta kuin lupaava. Meinaammeko lähteä pelastamaan häntä? Tedni kysyi ja nuolaisi viiksensä tiehensä. Ämkoo-herra näki näin paljon vaivaa saadakseen meidät pois saarelta. Enpä usko, että häntä miellyttäisi jos kiitäisimme suoraan takaisin.
Veljeskuntalaiset hymähtelivät hyväksyvästi. Tedni oli mielissään, sillä hän viihtyi Klaanin linnoituksessa.
Sinulta jäi muuten jotain hienoa näkemättä, mainitsi yksi matoraneista Tednille. Tednin käännyttyä kysyvästi puhujaa kohti matoran kertoi: Ämkoo-herra pieksi taas yhden nazorakien eliiteistä. Se oli kaikin puoli kaunis näky. Matoranit myhäilivät. Eikös tämä ole jo toinen kerta? Tedni kysyi ja pyöritteli tyhjää kahvikuppia käsissään. Kohta tuota voi jo nimittää harrastukseksi. Enki naurahti ja aikoi sanoa jotakin nasevaa, mutta keskeytti leikinlaskun kuunnellakseen ulkoa kuuluvaa metakkaa. Useamman hätääntyneen matoranin huudot kantautuivat kahvilaan ja meteli sai veljeskuntalaiset pomppaamaan salamana ylös pöydän äärestä.
Pihalle! Enki komensi ja joukkio juoksi ovea kohti.
Ulkona veljeskuntalaisia ei odottanut taisteluhaaste taikka yllätyshyökkäyksen aikaansaama kaaos, vaan jotain paljon yllättävämpää. Kauhistuksen oli aiheuttanut ympärillä levittäytyvän kauppakadun jokaisen valtavan mainos- ja televisioruudun vallannut harmaanmustana rätisevä virhesignaali, jonka seasta erottui juuri ja juuri joukko tummia hahmoja. Kului hetki, toinen ja sitten kuva alkoi hahmottua selvemmin.
Mitä pirua, totesivat Enki ja kumppanit kuin yhdestä suusta.
Televisioruudun kuva oli suurelta osin musta. Keskellä erottui juuri ja juuri valtaisan tumman nahkaistuimen selkäpuoli, jonka molemmin puolin seisoi rinnakkain kaksi aseistautunutta nazorak-sotilasta. Hahmojen olinpaikasta oli mahdotonta saada selvää. Taustalla näkyi ainoastaan sinertävänä hohtavia näyttöjä ja raskaat metalliseinät.
Lähetyksestä kuuluva käheä nauru sai kadulla tilannetta seuraavat matoranit haukkomaan henkeään. Musta tuoli alkoi kääntyä hitaasti ympäri ja nauru voimistui. Lopulta katsojat saattoivat erottaa tuoliin uponneen tummanpuhuvan hahmon epäselvän siluetin.
Tervehdys, Klaanilaiset. Tämä ei ole propagandaa.
Musta nojatuoli narisi puhujan noustessa hitaasti seisomaan. Nazorak-sotilaat ryhdistivät asentoaan ja ottivat tasatahtiin askeleen edemmäs samalla kun mystinen hahmo lähestyi kameran eteen syttynyttä valokeilaa paljastaakseen itsensä.
Tervehdys, Klaanin iloinen väki. Tervehdys, moderaattorit ja erityisen suuri tervehdys admineille. Minulla olisi hieman ilmoitusluontoista asiaa.
Ämkoo korjasi hieman olkapäilleen heittämänsä nazorak-manttelin asentoa ja puhui sitten lisää mitä paholaismaisin ilme vihreillä kasvoillaan.
Nyt kun tilanne on mikä on, minun on täytynyt miettiä roolini tässä leikissä hieman uusiksi. Tällä hetkellä näillä sarvipäisillä pikku ystävillämme on minulle paljon enemmän annettavaa kuin teillä. Sanotaan vaikka näin, että he tekivät minulle tarjouksen josta en voi kieltäytyä.
Enki yritti sanoa jotain, muttei saanut sanoja ulos suustaan.
Tulette varmasti kaipaamaan minua, mutta ei hätää! Lupaan teille, että tulemme tapaamaan vielä joskus taistelukentällä. Varoitan kuitenkin teitä. En tule tuntemaan teitä kohtaan lainkaan sääliä.
Ämkoon silmät leimusivat kuin kekäleet miekkamiehen kääntyessä ympäri. Mustan nahkamanttelin helma heilahteli raskaasti puolelta toiselle entisen adminin astellessa pois kuvaruudulta. Loittonevien askelten seasta saattoi kuulla vielä pirullista naurua.
Lähetys loppui. Kauppakadun näytöt rätisivät hetken ja kuvaruuduille levisi taas niillä tavalliseen tapaan vilkkuva kasa mainoksia ja säätiedotuksia. Kukaan ei kuitenkaan katsonut niitä. Oli hiljaista.
Rannan tuntumaan asettuneiden torakkailmalaivojen ympärillä kiitävät pieniä vihreitä miehiä kantavat haukkalinnut rääkyivät piinaavasti jahdatessaan ja samalla paetessaan vastustajinaan toimivia torakkalentäjiä samalla kun nazorakien maajoukot koittivat parhaansa mukaan antaa ilmateitse kamppaileville kumppaneilleen suojatulta.
Samaan aikaan osa Ämkoon veljeskunnan erikoisjoukoista piti torakoille seuraa myös maan tasalla, ja tämä kaikki yhdistettynä sai torakoiden rantamiehityksen näyttämään liekkeihin sytytetyltä termiittipesältä. Räjähdykset, syttyneet puurakennelmat ja kuolevien sotilaiden tuskanhuudot saivat aamuöisen rannan näyttämään maanpäälliseltä miniatyyrihelvetiltä.
– – –
Vihreänkirjava matoran kaita horjahti taaemmas ja sylkäisi pari veristä hammasta rannan hiekalle. Ibrahamel pyyhkäisi verivanan suupielestään ja kohotti sitten sirppiaseensa kasvojensa edustalle. Joukko raskaasti aseistettuja nazorakeja tarttui myöskin paremmin omiin aseisiinsa ja valmistautui laittamaan vihreän kiusankappaleen pois päiviltä.
Kuten tällaisissa tarinoissa on tapana, saapui suojatuli juuri oikealla hetkellä. Etäämpää metsästä sinkosi taivaalle parvi napalmiräjähtein koristeltuja nuolia, ja Ibrahamelin oli verrattain helppoa luikkia pakoon syntyneen tulenkatkuisen kaaoksen keskeltä. Matoran kaita juoksi hieman kiertäen metsään ja tavoitti sitten apuun ennättäneet toverinsa.
– – –
Olen utelias, joten minun on kysyttävä, klaanin miekkasankari aloitti väistellen vastustajansa jo väsyneiksi muuttuneita iskuja ja siinä samalla myös rannalla pitkin poikin lenteleviä ammuksia. Miksi olet noin pakkomielteinen taistelemaan kanssani kaksin? Riskeeraat henkesi, vaikka sinulla olisi halutessasi kokonainen armeija rinnallasi. Eversti 437 tuhahti ja kohotti kysyvästi silmäkulmaansa ja loikkasi taaemmas. Älä pidä minua tyhmänä, Ämkoo jatkoi. Onko tämä kenties tapasi todistaa esimiehillesi kyvykkyytesi? Pysy vaiti, 437 pakoili ja iski terällään Ämkoon kasvoja kohti. Miekkapiru kyykkäsi ja kierähti loitommas, kohottautui sitten takaisin ylös ja jatkoi piikittelyä: Mitä noin kyvykäs sotilas edes tekee rintamahommissa? Eivätkö ylemmät torakat pidä sinusta vai oletko kyvyttömämpi kuin mitä minulle näytät?
Ämkoo huomasi saavansa 437:n hermostumaan. Klaanilainen katseli vihollistaan ilkikurisesti ja päätti jatkaa psykologista hyökkäystään. Toisaalta, eivätpä nuo arvonimet teikäläisillä tunnu muutenkaan paljoa merkitsevän. Se aikaisemmin tappamani eliittisoturinne esittäytyi yliluutnantiksi, ja kuinkas sille kävikään.
Miekkamies huomasi kuinka 437:n katse muuttui jännittyneemmäksi ja terävämmäksi. Ämkoo arvasi löytäneensä torakan heikon kohdan ja avasi jälleen suunsa. Oliko hän sinulle tärkeäkin, vai teinkö kenties palveluksen kun pistin hänet hengiltä? Eversti ei ollut aikeissa vastata, mutta torakan iskut muuttuivat raivoisammiksi. Yhtäkkiä Ämkoo huomasi, että hänellä oli täysi työ väistellä äsken vielä uupuneen oloisen everstin iskuja ja sivalluksia.
Ah, nyt ymmärrän, Ämkoo totesi torjuen täpärästi everstin miekaniskun. Koitat päihittää minut todistaaksesi esimiehillesi, että pystyt siihen missä yliluutnanttinne epäonnistui. Tahdot kai täyttää kumppanivainaasi saappaat. Käskin pysyä vaiti, 437 vastasi tulistuneella äänensävyllä. Häviäjäksi häviäjän paikalle, Ämkoo lausui. Oikeastaan aika sopivaa. VAIKENE!
Klaanilainen horjahti taaemmas silkasta nazorakin raivon voimasta kun eversti alkoi huitoa aseellaan ympäriinsä. Torakka syöksyi suoraan Ämkoota kohti ja koitti tarttua tähän kiinni, mutta Ämkoo onnistui täpärästi väistämään nazorakin otteen. 955 oli täysi raukka kun ei pärjännyt sinulle! Minä olen toisenlainen! 437 karjui jahdaten Ämkoota täyden raivokohtauksen vallassa. Odottamaton käänne sai Ämkoon hyökkäyksen horjumaan ja miekkapiru käyttikin kaiken keskittymisensä ainoastaan 437:n iskujen väistelyyn.
Se oli virhe, sillä Ämkoo ei ehtinyt huomata kauempaa vierelle pudonnutta kranaattia. Räjähdys heitti klaanilaisen nurin, ja ääneen kiroten tämä koitti pakottautua takaisin pystyyn niin pian kuin kykeni.
Eversti ehti kuitenkin saada otteen Ämkoon viitasta ja nazorak kiskoi klaanilaisen väkisin luokseen. Ennen kuin Ämkoo ehti ajatella mitään, sai tämä kasvoihinsa täyden osuman everstin väkivahvasta nyrkistä. Tämän perään iski nazorak toisen nyrkiniskun suoraan Ämkoon vatsaan ja päästi sitten tämän irti otteestaan.
Ämkoo sylki verta ja iski miekallaan yrittäen ottaa etäisyyttä vastustajaansa. Eversti kuitenkin syöksyi tästä välittämättä suoraan Ämkoota kohti ja antoi jopa Ämkoon miekan käydä hetken ajan olkapäänsä tienoilla. Everstin äkillinen uhkarohkeus yllätti miekkamiehen täysin ja loi aukon tämän puolustukseen.
Eversti karjui painaessaan teränsä syvälle Ämkoon kylkeen ja sai klaanilaisen huutamaan tuskasta. Verenhimon valtaama nazorak ei antanut vastustajansa toipua iskusta vaan kiskaisi teränsä väkivalloin irti, ja potkaisi sitten voimakkaasti suoraan juuri aiheuttamaansa syvään haavaan. Ämkoo vaikersi, kaatui maahan ja sai sitten suoran potkun suoraan kasvoihinsa.
Sinä et tiedä minusta mitään, Eversti murisi hullunkiilto silmissään.
– – –
Jousimiespartiota johtava Otlek vaikutti helpottuneelta huomattuaan kaita-toverinsa olevan suurin piirtein kunnossa. Äänekkäästi huohottavasta Ibrahamelista kuitenkin huomasi, että kolmijakoisella mielellä varustettu soturi alkoi selvästi väsyä, ja riski kaita-muodonmuutoksen purkautumiseen kasvoi jatkuvasti.
Aiotko palata taisteluun tuossa kunnossa? kysyi Otlek huolestuneeseen sävyyn samalla kun tämän takana kyyristelevät soturit latasivat jousiinsa uusia tulinuolia. Ibrahamel naurahti hieman surullisen kuuloisena vastaten sitten: Mitäs luulet? Kukaan meistä ei voi jäädä pyörittelemään peukaloitaan tällaisena hetkenä. Ne ovat saaneet jo viisi jalohaukkaa alas taivaalta, ja taivas näyttää siltä kuin myrsky olisi nousemassa. Tilanne ei ole enää millään tapaa meille eduksi, jousimiesten johtaja selvitti kurtistaen kulmiaan. Ei mahda mitään. Minä taistelen niin pitkään kunnes me saamme herra Ämkoon pois tuolta, ja toivon, että niin teet sinäki-
Jousimiehet huudahtivat järkytyksestä kun vieressä räjähti. Keskeytetyksi tullut Ibrahamel nousi salamannopeasti pystyyn räjähdyksen nostattaman tomun seasta huutaen Otlekin nimeä. Jousimiesmatoran vastasi jostain pölyn ja putoilevien puunkappaleiden seasta.
Meidät on huomattu! Perääntykää metsään! Otlek komensi hätäisesti yrittäen tavoittaa joukkonsa. Käskyn käytyä metsästä kuuluikin eri suuntiin juoksevien jousimiesten ääniä, mutta heti sen perään myös laukauksia ja räjähtelyä.
Ne pirut ovat piirittäneet meidät! joku matoraneista huusi pakokauhun ja vaikerruksen seasta. Sieltä täältä kuului sattumanvaraisia laukauksia ja voitonriemuisten nazorakien taisteluhuutoja.
Saastat, Ibrahamel kirosi ja alkoi pyörittää sirppinsä ketjua rinnallaan. Kaitan ase ei ollut lainkaan otollinen tiheässä metsämaastossa, eikä kamppailun siirtäminen rannalle ollut mahdollista niin kauan kuin jousimiehet olivat nazorakien ensisijainen kohde. Tilannetta pahensi entisestään se, että pöly laskeutui laskeutumistaan tehden veljeskuntalaisista koko ajan vain helpompia maaleja.
Ibrahamel ei ehtinyt väistää takaansa täysin yllättäen ammuttua nazorak-ammusta. Kaita-soturi karjaisi ja kompastui maahan saamansa osuman voimasta. Ääntä säikähtänyt Otlek huusi kumppaninsa nimeä ja ampui nopeasti nuolen suuntaan josta oletti ammuksen tulleen. Metsästä kuului äimistyneen torakan parkaisu joka antoi olettaa, että Otlek osui.
Oletko kunnossa..? Pääsetkö ylös? Otlek tivasi tarttuen maassa makaavaa kumppaniaan olkapäästä. Matoran kaita inahti tuskissaan ja pakotti itsensä sitten polvilleen. Soturin silmät ja sydänvalo välkehtivät huolestuttavasti. Sitten välähti, ja matoran kaitan tilalla maassa istui kolme hyvin uupuneen näköistä matorania. Tosi hieno ajoitus, tokaisivat Ibra ja Raham tismalleen samaan aikaan. Kivikasvoinen Amel pysyi vaiti, katseli kumppaneitaan vakavana ja kysyi sitten vaimealla äänellä: Otlek, paljonko sinulla on sitä napalmia?
– – –
Ämkoo rojahti koko painollaan rannan hietikolle ja jäi makaamaan elottoman näköisenä selälleen. 437 naurahti ääneen ja tuijotti hetken nujertunutta klaanilaista kuin varmistaakseen, että tämä ei enää jaksaisi nousta. Sitten nazorak-eliittisotilaan kasvoille levisi voitonriemuinen ilme ja tämä lähti astelemaan Klaanin soturia kohti tarjotakseen tälle viimeisen iskun.
Ämkoon puoliavonaisissa silmissä sumeni kun tämä koitti parhaansa mukaan pysyä tajuissaan. Yritys ei tahtonut tuottaa tulosta ja maailma miekkamiehen ympärillä näytti muuttuvan hetki hetkeltä haaleammaksi. Tunto alkoi kadota lopullisesti soturin kehosta kun Ämkoo koitti viimeisillä voimillaan koota ajatuksiaan. Typerä nazorak… Sillä oli vain tuuria… Ämkoo kirosi päänsä sisällä ja yritti olla hyväksymättä tilannetta. Kaikki toivo oli mennyttä, eikä adminin ruumis totellut juuri lainkaan tämän käskyjä. Peli oli pelattu.
Sitten kaikki pysähtyi ja maailma katosi Ämkoon ympäriltä.
Olet todella säälittävä.
Ämkoon himmeänä hehkuvat silmät kääntyivät vaivalloisesti katsomaan viereen äkisti ilmestynyttä puhujaa. Miekkamiehen vierellä seisovan kultaisin panssarein koristautuneen sinisen Toa-naisen tympeä ilme ei värähtänytkään kun Ämkoo tuijotti tämän läpikuultavana hohtavaa hahmoa laajenneilla silmillään. Veri valui viittasankarin suupielestä kun tämä pakotti äänensä sanomaan naisen nimen.
Atya?
– – –
Mitä sinä oikein aiot?!? Otlek parkui katsellessaan kuinka Amel sitoi napalmipanoksia tiukasti kiinni vyötärölleen. Kaitakolmikon totisin jäsen ei vastannut toverinsa kysymykseen.
Ibralla ja Rahamilla kesti hetki ymmärtää mitä Amel suunnitteli. Kun kaksikolla viimein välähti, nämä yhtyivät Otlekin estelevään valitukseen. Amel ei kuitenkaan kuunnellut, vaan riuhtoi väkisin Otlekin sekä lähistölle kaatuneiden le-matoranien räjähteet itselleen ja kokosi ne sitten kuin liiviksi rintakehänsä ympärille.
Komenna vielä elossa olevat miehesi puihin, Otlek, Amel käski. Sitten veren tahrimalla kolmella poikkiraidalla koristeltua rau-naamiota kasvoillaan kantava matoran kääntyi kahden kaita-kumppaninsa puoleen. Tekin menette. Nyt heti. Idiootti! Ibra huusi ja kohotti kätensä kuin lyödäkseen. Raham kuitenkin esti toverinsa toimen tarttuen tähän kiinni, katsoi räjähtein varustautunutta Amelia surumielisesti ja sanoi sitten: Muistakin selvitä.
Kenties ensimmäistä kertaa koskaan Amel naurahti ääneen. Matoran heilautti kättään hoputtaakseen ystäviään ja valehteli: Totta kai. Nyt, menkää.
Ibra ja Raham tarttuivat kumpikin Otlekiin ja loikkasivat sitten tämän kanssa viereisen viidakkopuun alaoksalle. Kolme matorania lähti epäröivin liikkein kapuamaan kohti puun latvakerrosta samalla kun Otlek huusi koko äänellään komentoa eri puolilla metsän pohjakerrosta kyyhöttäville kanssasotureilleen.
Puihin! Kaikki miehet puihin!
Piirittäjänazorakit katselivat ja kuuntelivat hämillään puiden kahinaa kun kukin jousimiesmatoran syöksyi vuorollaan kohti latvustoa. Torakoiden jakaessa toisilleen tulituskäskyjä ilmestyi Amel kuitenkin esiin kaiken kaaoksen keskeltä. Matoranin pitkä ketjuase sinkoutui lähimmän nazorakin kaulaan ja kuristuskuolemaa tekevän torakan rimpuilu vei jokaisen läsnäolevan nazorak-sotilaan täyden huomion. Yllätetyt nazorakit avasivat tulen suoraan matorania kohti.
Torakat karjuivat silkasta tuskasta kun Amelin itsemurhaiskun levittämä tahmea napalmi pakotti metsän pohjakerroksen liekkeihin. Räjähdys vei mukanaan muutaman lähipuun, mutta sen aikaansaamat liekit eivät kuitenkaan yltäneet korkealla kohoavaan latvustoon saakka. Tilannetta ylhäältä seuranneet jousimiehet eivät aikoneet tuhlata ystävänsä uhrauksen tuomaa tilaisuutta vaan vetäytyivät paikalta.
– – –
Onko suula valmiina? Kyllä, herra. Kvaak.
Metsän reunaan piiloutunut Leiter katseli vihreiden kumppaneidensa pitelemää vaaleaa lintua, jonka sulavan muotoinen vartalo liikahteli ahdistuneesti hämmentyneen linnun yrittäessä parhaansa mukaan riistäytyä vapaaksi kahden le-matoranin otteesta. Matoranit kuiskivat linnulle vuoron perään rauhoitteluja ja yksityiskohtia tehtävänannosta, ja olento vaikuttikin jo hieman rennommalta.
Tämän on parasta toimia, Leiter sanoi puoliksi itsekseen. Tuo kaksintaistelu on saatava loppumaan. Emmekö voi vain antaa herra Ämkoon hoitaa tilannetta? toinen Leiterin alamaisista kysyi neuvoton ilme kasvoillaan. Koko torakka-armeijan huomio on nyt johtajassamme, Leiter vastasi. Jos tuo kamppailu jatkuu vielä hetkenkin, emme saa häntä välttämättä pois tuolta elävänä.
Toinen matoraneista ojensi Leiterille soihdun. Mustanvihreä matoranjohtaja otti tulen vastaan ja sytytti sillä sitten valkean merilinnun pyrstön seasta työntyvän sytytyslangan.
Kvaa-aak, täsmärakettisuula sanoi noustessaan muutamalla siiveniskulla siivillensä. Lintu kohosi korkeuksiin vauhtia ottamaan ja lähti sitten syöksyyn kohti liekehtivää taistelutannerta.
Toisinaan mietin, miksemme käytä samanlaisia aseita kuin kaikki muutkin, toinen Leiterin johtamista matoraneista sanoi katsellessaan linnun perään. Nämä ovat ekologisempi vaihtoehto, vastasi Leiter äänellä, josta ei tiennyt oliko matoran tosissaan vaiko ei.
– – – Atya, Ämkoo toisti ja pakotti haalenevat kasvonsa kääntymään kokonaan vieressään seisovaa sinisenä hohtavaa hahmoa kohti. Välkehtivän naisen visiirinaamion takaa erottuvista silmistä paistoi Ämkoolle tuttu ylimielinen katse kuolleen veden Toan puhuessa: Surkimus. Säälittävä raukka. Ämkoon verestävät suupielet kohosivat kivunsekaiseen virneeseen. Vainaan lienee helppo nimitellä, vai? Kielesi ei ole tylsynyt yhtään, Atya sanoi. Vaan miten on miekkasi laita? Minun miekkani? Ämkoo naurahti tuskaisana ja nyökkäsi vierellään makaavaa terää kohti. Mutta tämähän on sinun. Ei enää, Atya murahti. Eikä se tällä menolla ole pian enää sinunkaan.
– – –
Torakka 437 saapui maassa makaavan klaanilaisen vierelle. Toan kokoinen taistelija näytti jo miltei kuolleelta, mutta Ämkoon rinnan epätasainen liikehdintä toi everstille varmuuden siitä, että vihollinen oli vielä elossa. Torakan katse kiinnittyi hiekassa makaavaan miekkaan. Legendaariseen, yhtenä maailman voimakkaimmista pidettyyn miekkaan. Eversti kumartui vastustajansa vierelle.
Mekaaniset sormet puristuivat tiukasti valkealla nahalla päällystetyn kahvan ympärille. 437 kohotti miekan haltioituneena silmiensä eteen ja käänteli sitä. Kaikista koettelemuksista huolimatta miekka oli muutamaa tahraa lukuunottamatta täydessä kunnossa. Everstin taistelun runnomat kasvot heijastuivat lähes peilinkirkkaasta metallista. Uskomatonta, kerrassaan uskomatonta, hän ajatteli.
Everstin vaimea hyminä muuttui pikku hiljaa suorastaan riemuukkaksi naurahdukseksi. Oikotie torakkahierarkian huipulle oli lukittuna hänen rautaiseen otteeseensa. Taistelukentän räjähdykset säestivät nazorakin voitonhetkeä. Ylhäällä jyrähti vaimea ukkonen.
– – – Atya kevensi asentoaan ja istahti sitten maassa makaavan miekkapirun vierelle. Ämkoo katseli entistä johtajaansa samaan aikaan sekä hölmistynyt että hieman utelias ilme naamiollaan, ja sanoi sitten: Tulitko hakemaan minut luoksesi? Atya ei nauranut koskaan. Nyt kuitenkin Ämkoo saattoi erottaa naisen katseessa ilkikurisen pilkkeen, joka oli tälle kaikkea muuta kuin ominaista. Mikä sinut saa luulemaan, että pääsisit sinne minne minä menin? Minä vapautin itseni taakastani. Sinulla sen sijaan on vielä paljon syntiä harteillasi. Mikä sinut sitten sai tulemaan? Ämkoo kysyi vakavoituen samalla hieman. Vaikea kuvitella, että vielä kuolleenakin tahtoisit nähdä minut.
Opettajanasi olen velvollinen muistuttamaan sinua, kuului Atyan vastaus samalla kun nainen vilkaisi tuimasti legendaarista miekkaa hipelöivää nazorakia kohti. Naisen katse palasi Ämkoon himmeneviin silmiin kun tämä jatkoi puhettaan: Sinä olet häpeäksi kaikelle sille jonka varaan olet rakentanut elämäsi. Katso nyt itseäsi. Petit minut. Jos kuolet nyt, petät myös uudet ystäväsi. Alku ja Ääri ovat pian kumpikin vihollisen hallussa ja syy on kokonaan sinun. Ämkoo kiristi hampaitaan kuultuaan Atyan viimeisen lauseen. Miekkamies ei vastannut.
Makaako edessäni todella miekkapiru jonka nimi saa tämän maailman suurimmatkin soturit kauhun valtaan? Missä on itse Bakmein kouluttama taistelija? Missä on Toa Ämkoo? En ole ollut Toa enää ikuisuuksiin, Ämkoo sihahti vastaukseksi. Tiedät sen vallan hyvin. Perusteletko sen sillä, että sisälläsi velloo verenhimosta ja juonittelusta voimansa saava pimeyden olento, vai onko kyse pelkuruudesta? lausui Atya pisteliäästi kumartuen lähemmäs. Toa ei ole muoto, typerys. Se on tapa elää. Mitä sinä yrität? Miekkapiru kähisi samalla kun tämän silmät alkoivat painua umpeen. Elä hirviönä, kuole hirviönä, Atya sanoi.
Ämkoo yskäisi verta ja murisi. Atya katsoi tätä näkyä vailla minkäänlaista sääliä, nousi takaisin seisomaan ja asteli sitten loitommas. Minä en tullut katsomaan typerää kuolinesitystäsi, Ämkoo, nainen lausui äänellä joka muuttui naisen joka askeleella loittonevammaksi ja kaukaisemmaksi. Veden Toan viimeiset sanat haudan takaa kuuluivatkin Ämkoon pään sisällä vain heikkoina kuiskauksina.
Herätä paholaisesi. Näytä, hallitsetko hirviötä vai oletko sellainen itse.
– – –
437 hymyili leveästi kohottaessaan valkean katanan Ämkoon yläpuolelle. Eversti pohti hetken pirullisia hyvästejä peitotulle klaanilaiselle, avasi sitten virnuilevan suunsa ja sanoi: Ja näin kuolee Klaanin miekkapaholainen. Älä huoli, lupaan kertoa kumppaneillesi kuolemastasi. Ja kerron heille, että anelit armoa…
Sitten Eversti heilautti miekkaa hieman ylemmäs ja iski.
Seuraava hetki sai everstin silmät pyöristymään silkasta ihmetyksestä. Mahtavan aseen kärki oli miltei tavoittanut päihitetyn veljeskunnan johtajan sydänkiven. Ämkoon sormet olivat kuitenkin tarttuneet tiukasti kiinni miekan lappeeseen. Everstin isku oli pysähtynyt täysin, eikä miekka suostunut irtoamaan maassa makaavan Ämkoon otteesta vaikka 437 koittikin riuhtoa terää vapaaksi. Samalla Ämkoon silmäluomet rävähtivät auki paljastaen soturin silmät, jotka hohtivat kuin kekäleet laajenneissa silmäkuopissaan.
Väkivaltainen ja täysin varoittamaton varjoenergian räjähdys heitti torakkaeverstin kauas yläilmoihin. Torakan keho paiskautui kauemmas taistelutantereen kauemmalle hietikolle. Kierähdettyään maassa muutaman kerran torakka nousi vaivalloisesti ylös hieroen hiekkaa pois silmistään. Sitten torakka kohtasi edessään avautuvan näyn ja järkyttyi.
Jo valmiiksi myllerretty taisteluareena oli verhoutunut syvänpunaisiin liekkeihin lähes tyystin. Liekkien keskellä seisoi Ämkoo, jonka ainoa ehjä käsi ei ollut vieläkään päästänyt irti miekan lappeesta. Hiekka pakeni Ämkoon leimuavien askelten alta kun miekkapaholainen asteli nazorakia kohti.
Erilaiset tilastot ja numerolukemat vilisivät everstin mekaanisen silmän ruudulla. Everstin hengitys muuttui huokaus kerrallaan huolestuneeksi huohotukseksi. Typeryydentunne ja epätoivo hiipivät hänen tajuntaansa. Oliko tämä ollut yksi iso virhe? Tuoko voima oli kukistanut 955:en?
Siinä samassa eversti pudisti päätään hermostuneena. Häntä ei vakuutettaisi pelkällä valoshowlla.
Hyvä on, Atya, Ämkoo lausui äänellä joka sai koko taistelutantereen pysähtymään. Niin taivaalla syöksähdelleet veljeskuntalaiset kuin maassa hanakasti puolustautuvat nazorakit käänsivät katseensa helvetin liekkien peittämää soturia kohti, joka lähti astelemaan vammoihinsa nähden aivan liian vaivattoman näköisesti eversti 437:aa päin.
Eversti teki kaikkensa pysyäkseen lujana, mutta yrityksistään huolimatta nazorak otti askeleen taaksepäin. Torakka yritti parhaansa pitääkseen itsensä kasassa, ja nazorak koitti rauhoittaa itseään kiinnittämällä huomionsa vastustajansa vammoihin. “Haava saavutti melkein sisäelimesi”, 437 sanoi, viitaten klaanilaisen kylkeen. “Tuuperrut minä hetkellä hyvänsä…”
Pintaraapaisu, Ämkoo virnuili vastaukseksi ja käytti ainoan kätensä hetken ajan kylkensä luona. Ja toden totta, vielä hetki sitten syvältä näyttänyt haava näytti tällä hetkellä vain heikolta ruhjeelta. Eversti näki kuinka Ämkoon kehoa nuoleskelevat varjoliekit saivat kaikki kantajansa vammat paranemaan vauhdilla jonka saavuttaminen ei olisi hoitunut edes nazorakien oppineimmilta lääkintämiehiltä.
Eversti otti askeleen taaemmas ja tuijotti tuonen mailta noussutta vihollistaan. Ensimmäisen kerran 437 uskoi todella ymmärtävänsä mistä nimitys miekkapiru oli peräisin. Häntä kohti ei kävellyt enää Klaanin johtaja tai mystinen miekkamies. Häntä kohti asteli liekehtivä demoni, syvimmälle helvetille naurava hehkuva paholainen.
Tunnuit aikaisemmin tietävän jotain Bakmeista, varjolieskojen peittämä Ämkoo puhui. Kerro minulle, mitä kaikkea tiedät Aamuyön muakasta. Puhu, nazorak. Eversti ei tiennyt mikä voima sai hänet tottelemaan. Nazorak kuitenkin vastasi oitis. Valkean turagan viimeinen miekkatekniikka. Kertoman mukaan sen oppiminen on useimmille fyysisesti mahdotonta, eikä tekniikan kääröjä ole koskaan löytynyt. Hyvä, hyvä, sinähän tunnet aiheen, Ämkoo sanoi heilauttaen legendaarisen aseensa valkeaa terää kauempana jäykkänä seisovaa torakkaa kohti. Tiedätkö, monestako kääröstä tekniikka koostuu? En, eversti vastasi ottaen jälleen askeleen taaemmas. Kääröjä on yhteensä seitsemäntoista. Niistä viimeisen hallitsee ainoastaan Valkea turaga itse.
Vellovat liekit Ämkoon ympärillä tiivistyivät voimakkaan salamoinnin ja rätinän saattelemina ja siirtyivät sitten soturin oikean olkapään kohdalle. Kuului sihahdus ja verenpunainen varjokäsi välkkyi jälleen väkevänä paikoillaan. Ämkoo heitti miekkansa käsistä vasemmasta oikeaan ja pyöräytti sitä sitten ilmassa saaden liikkeellä loputkin varjoliekit häviämään.
Tämä on kuudestoista käärö, kuului Miekkapirun ääni tämän lähtiessä hyökkäykseen.
Ämkoon loikka oli uskomaton. Edes itsensä huippukuntoon treenannut eversti ei ollut uskoa sitä korkeutta, vauhtia ja voimaa joka saattoi miekkapaholaisen hetkessä tämän luokse. 437 kavahti kauhuissaan taaemmas ja toi teräaseensa nopeasti torsonsa edustalle ottaakseen vastaan Ämkoon salamannopean miekaniskun. Isku tulikin, mutta sivalluksen sijaan kyseessä oli huippunopea pisto jonka eversti joutui väistämään heittäytymällä voimakkaasti oikealle.
Ämkoon nauru raikui ympärillä palavien rakennusten ja räjähtävien pommien aiheuttaman kaoottisen metelin keskellä miekkasankarin jahdatessa silmät kiiluen saalistaan. Eversti ei ollut ehtinyt vielä lainkaan sopeutua tilanteeseen ja nazorakilla olikin täysi työ väistää pistoa seurannut voimakas kahden käden lyönti, joka torakan täpärästi ohitettuaan sai maan tämän alla miltei räjähtämään miekkaan ladatun varjovoiman purkauduttua hallitsemattomasti ympäriinsä. 437 ponnisti voimakkaasti ja pakeni sitten selkä edellä kauemmas, sekä kohotti ranteensa ladaten samalla liikkeellä ranteesta ulos työntyvän konepistoolinsa.
Turha yrittää! Ämkoo karjui kaiken metelin seasta ja iski miekkansa tarkasti everstin rannetta kohti. Torakka oli ehtinyt jo aloittaa tulituksen, ja Ämkoon hyökkäystä seurannut refleksinomainen väistöliike sai everstin ampumaan hetken ajan hallitsemattomasti omiaan. Jokunen rannalla kamppaillut torakka parkaisi ja lysähti maahan saatuaan osuman everstin ammuksista.
Eversti yritti tähdätä uudemman kerran Ämkoota kohti, mutta klaanilainen pysyi jatkuvassa liikkeessä. Miekaniskuja sateli niin oikealta, vasemmalta, edestä kuin takaakin, ja iskipä Ämkoo myös muutaman kerran ylhäältä käsin loikattuaan aivan yllättäen pakoilevan everstin yli aivan tämän taakse.
Ämkoon energiasormien ei tarvinnut edes ojentua everstiä kohti, sillä Ämkoon laskeuduttua everstin taa oli kaksikon välillä tuskin lainkaan välimatkaa. Tummanpunaisena hohkaava käsi ylsi helposti tarttumaan tiukasti torakan kasvoihin, ja Everstin kasvojen mekaaninen puoli särähti ja objektiivisilmä alkoi näyttää virhekuvaa kun Ämkoon sormet painautuivat yhä syvemmälle ja syvemmälle uhriinsa.
Eversti yritti tehdä raivokkaasti vastarintaa ja tähtäsi aseensa kainalonsa ali Ämkoon rintakehää päin. Ämkoo huomasi hätäisen iskun helposti ja heilahti sivuun, pidellen yhä kiinni vihollisestaan.
437 ehti tulittaa monta laukausta ennen kuin tajusi Ämkoon väistäneen. Eversti riuhtoi päänsä raivoissaan vapaaksi, mutta tämä johti ainoastaan siihen, että Ämkoon ote siirtyi torakan kaulaan. Klaanilainen puristi Everstin hengitysteitä lujasti ja heitti sitten tämän äkisti maata kohden saaden nazorakin uppoamaan syvälle rannan hiekkamaahan.
Ämkoolla olisi ollut oiva tilaisuus viimeistellä vastustajansa, mutta sen sijaan paholainen astuikin loitommas ja laski miekkansa. Admin tarjosi torakalle mitä hirveimmän hammashymyn, avasi sitten suunsa ja karjui: Tämä ei ole vielä ohi! Nouse ylös! NOUSE!
Eversti päästi karmeaimman parkaisun mitä läsnä kamppailevat eri puolten soturit olivat koskaan kuulleet. Eliittisotilas kohottautui polvilleen ja käynnisti sitten selässään lepäävät jo valmiiksi rikkinäiset suihkumoottorit, ja lähti sitten epätoivoiseen hyökkäykseen. Moottoreiden voima riitti kuin riittikin sinkoamaan ahkerasti tulittavan nazorakin Ämkoota kohti, joka osasi ainoastaan nauraa lähestyvälle näylle. Sanoinhan, että tuo ei auta! huusi ammukset vaivattomasti väistänyt Ämkoo hypäten samalla ilmaan. Ämkoo kiepahti kerran ilmassa ja pisti sitten miekallaan jalkojensa ohi suoraan alaspäin, osuen tarkasti ohittamansa nazorakin selkämykseen. Erilaisia mekaanisia osia ropisi hietikolle kun eversti läjähti lentoratansa voimasta maahan samalla kun Ämkoo putosi siististi jaloilleen tämän vierelle.
Väitit tappavasi minut ja siinä sinä nyt olet. Kuolet aivan yhtä säälittävästi kuin typerä yliluutnanttinne!
OLE HILJAA!! 437 karjui ja kohosi silkalla tahdonvoimalla ylös. Kuului toisiaan vasten hankautuvan metallin kitisevä ääni kun kaikki everstin mekaaniseen käteen kätketyt teräaseet nousivat täyteen mittaansa torakan keskittäessä kaikki voimansa väkivahvaan pistoon Ämkoon kasvoja kohti.
Miekkapaholainen vastasi iskuun Aamuyön muakan kuudennentoista käärön kahdeksannella liikesarjalla. Ämkoo koukisti polviaan ja kyykisti hieman, tuoden päänsä päälle kohottaneensa miekan kahva edellä suoraan kohti Everstin kasvoja. Kahvan pää tärähti lujaa vihasta ja tuskasta ulvovan torakkaeverstin otsaan ja heti tämän jälkeen viiletti samuraimiekan terä torakan olkapäätä kohti.
Eversti poukkoili huutaen loitommas ja onnistui puolivahingossa välttämään koko raajan katkaisemiseen tarkoitetun iskun suurimmat vahingot. Legendaarisen miekan valkea terä onnistui kuitenkin aiheuttamaan syvän viillon torakan olkapäähän, ja tästä aiheutunut tuska oli vähällä huumata taaksepäin kompastuvan nazorakin.
Ympärillä seuranneet rivitorakat eivät tahtoneet nähdä enempää. Joku urheimmista uskaltautui antamaan tulituskäskyn, jonka verta kasvoiltaan pyyhkivä Eversti kuitenkin torjui kivun ja mielipuolisuuden sekoittamalla äänellä. Usean yrityksen jälkeen pakottautui 437 viimein seisomaan.
Koko taistelutanner tuntui pysähtyvän kun eversti 437 ja miekkapaholainen jakoivat keskenään pitkän katseen. Äänekkäästi huohottavan everstin silmissä paloi silkka viha kun tämä tuijotti suoraan Ämkoon punaisina loistaviin silmiin. Miekkamiehen suupielet kohosivat hieman ylemmäs nazorakin kasvojen kiristyessä entisestään.
Miltä tuntuu kohdata kuolemansa? Ämkoo lausui. L-leuhki vielä kun ehdit, 437 vastasi raivosta vapisevalla äänellä. Jos minä kuolen nyt… Vien sinut mukanani! Voi, en ajatellut kuolla. Ja mieti, sinullahan on toisella puolen seuraa jo valmiiksi. Voitte yhdessä yliluutnanttinne kanssa päivitellä sitä kuinka ylimielisyys sokaisi teidät ja koitui kohtaloksenne…
Jotain 437:n sisällä räjähti. Nazorak karjui entistäkin kovemmalla äänellä, jännitti väkivalloin kaikki kehonsa lihakset ja keinotekoiset osat, ja iski sitten paljaan nyrkkinsä suoraan Ämkoota kohden niin vimmatulla voimalla, että ilma klaanilaista kohti kiitävän nyrkin ympärillä vihelsi.
Ämkoon kasvot väistivät hieman vasemmalle ja torakan nyrkki löi tyhjää. Nazorak oli jo lyömässä uudestaan, mutta Ämkoo oli jo ehtinyt loikata ilmaan ja 437 joutui syöksymään edemmäs väistääkseen taaksensa pudottautuneen miekkailijan armottoman iskun.
Tunteittensa raivopäiseksi syöksemä nazorak lähti huutaen juoksemaan suoraan eteenpäin kohti yhtä harvoista vielä pystyssä olevista vartiotorneista. Sen saavutettuaan tarttui torakka tornin tukirakenteisiin molemmilla käsillään purren samalla leukansa tiukasti yhteen yrittäen siten sivuuttaa vammautuneesta olkapäästänsä huokuvan terävän kivun. Muutaman raa’an kiskaisun jälkeen 437 oli jo kiivennyt tornin keskitasanteelle, ja nazorak kääntyi katsomaan josko vastustaja oli seurannut.
Ja olihan tämä. Huomattuaan torakan pakenevan oli Ämkoo sukeltanut tämän perään ja torakan kääntyessä oli klaanilainen jo miltei tämän takana. Noustuaan vaivattomalla loikalla 437:n tasolle tarjosi Ämkoo tälle muutaman sukkelan miekanpiston suoraan torakan kasvoja kohti, ja valkea katana olikin vähällä lävistää 437:n mekaanisen silmän. Kuului kolahdus kun Ämkoo onnistui töytäisemään miekkansa lappeella torakan mekaanisia kasvoja. Nazorakin tasapaino horjui ja tämä oli vähällä pudota alas lahopuisen tasanteen reunalta.
Eversti tarttui nopeasti ensimmäiseen asiaan jonka sai käteensä, ja tämä oli tornin rakennustöiden jälkeen tasanteelle jäänyt raskaspäinen työkalu. 437 tarttui esineen varteen ja heitti työkalun sitten sen kummemmin tähtäämättä Ämkoota kohti, hankkien tempulla juuri tarpeeksi aikaa heittäytyäkseen vartiotornin vierellä kohoavan peltikattoisen varastomajan katolle. Onnistuttuaan juuri ja juuri putoamaan jaloillensa lähti eliittinazorak juoksuun hakien sumenevalla katseellaan kaikkea mahdollista josta voisi hyötyä.
Ämkoo toipui nopeasti äimistyksestään. Adminin toisen jalan kynsipari koukistui ja upposi syvälle tornitasanteen pehmeään puuhun miekkasankarin ottaessa vauhtia. Ämkoo lensi suoraan Everstin perään, heilautti miekkaa pitävän varjokätensä taaksepäin ja ojensi sen sitten heittoliikkeeseen.
Valkoinen samuraimiekka pyöri villisti lentäessään ilmojen halki kauempana juoksevaa torakkaa kohti. Nazorak onnistui juuri ajoissa kuulemaan valkeanhohtoisen terän aiheuttaman kitinän ja heittäytymään sivuun lähestyvän miekan tieltä. Eversti katsoi kuinka katana iskeytyi varaston katosta työntyvään paksuun puupaaluun, ja kiitti onneaan siitä, että hänen päänsä ei ollut enää tuolla paikalla. Nazorakin onnea ei kestänyt pitkään. Ämkoo oli jo ennättänyt tämän tykö ja vihreänmusta soturi kiskaisi miekkansa vaivattomasti irti, syösten terän sitten pitkässä kaaressa everstitorakan kaulaa kohti. 437 hyppäsi taaemmas, jolloin kaulavaltimoon tähdätty isku tavoittikin ainoastaan nazorakin rintakehän pintakerroksen. Huutavan torakan rinnasta purskahti verta tämän kaatuessa selälleen varaston rämisevälle katolle.
Ämkoo nauroi jälleen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Kaatuva torakka onnistui kuitenkin välttämään voimakkaan kahden käden iskun potkaisemalla vahvemmalla jalallaan kohti miekkamiehen lähestyvää rannetta, ja yllättävä potku sai klaanilaisen miekkaotteen kirpoamaan. Samuraimiekka lennähti pyörien suoraan ylöspäin ja Ämkoo jäi vaille asetta.
Varjovoimien täyttämän klaanilaisen nauru lakkasi kun 437 virnisti voitonriemuisesti ja kohotti asekätensä kohti tämän kasvoja. Admin ei kuitenkaan vapissut kauhusta vaan kyyristyi päättäväisesti everstiä kohti. 437:n suusta purskahti verta kun Ämkoo tarttui tätä käsivarresta ja repäisi torakan sitten ylös. Ämkoo vei torakan käden omalle olkapäälleen, heilahti sitten ympäri toiseen suuntaan ja heitti nazorakin sitten väkivahvalla liikkeellä ilmaan. Voimakkaan kiskaisun jälkeen varaston puurakenteet hajosivat kappaleiksi kun valtavalla vauhdilla putoava 437 rämisi niiden läpi.
437:n henki salpautui ja kun tämä paiskautui selkä edellä suoraan maahan. Nazorakin terve silmä muljahti hetkeksi ympäri kun tämä koitti liikuttaa vahingoittuneita niveliään, mutta yritys sai vain valtavan kipuaallon kulkemaan nazorakin kehon läpi. 437 sylki suurimmat veret suustaan, käänsi päänsä sitten taivasta kohti ja näki alaspäin putoavan vihollisensa.
Eversti yritti kohottaa mekaanista kättään ottaakseen kohti syöksyvän Ämkoon vastaan, mutta yritys ei tuottanut tulosta. Ämkoon vasen jalka iskeytyi suoraan nazorakin mekaanisen käden ranteen päälle ja esti kättä liikkumasta. Nazorak koitti sitten liikauttaa toista kättään, mutta kokonaan maan tasalle pudottautunut Ämkoo painoi myös vasemman jalkansa alas ja pakotti koko painollaan torakan pysymään aloillaan. 437 ei onnistunut rimpuilemaan käsiään vapaaksi, ja nazorak saattoi vain katsella kuinka yhä edelleen purppuranpunaisena hohkaava Ämkoo kohotti samuraimiekkansa päänsä yläpuolelle iskeäkseen.
Vihollisensa viimeistelemiseen keskittynyt miekkapiru ei ehtinyt huomata takaansa syöksyvää valkeaa kohdetta. Maassa makaavaan kohteeseensa katseensa naulinnut valkea lintu syöksyi ohjuksen laitta Everstiä kohti, tavoitti tämän ja teki sitten tehtävänsä. Silloin jysähti.
Jaaaa poikki! kuului ääni kirkkaasti valaistussa elokuvastudiossa. Stunt-näyttelijät poistuivat näyttämöltä oikean tähtikaksikon seuratessa touhua sivusta drinkkilasit käsissään.
Melkoista, Ämkoo totesi pyöritellen pientä paperisateenvarjoa drinkissään ja vilkaisi sitten 437:aa. Saatiinpahan tämäkin sitten pakettiin. Eikä mennyt edes kauaa, kun miettii, eversti vastasi ja nielaisi juomassaan kelluneen oliivin. Kiista tuotantoyhtiön kanssa oli kyllä kiusallinen. Totta, mutta sille ei mahda enää mitään, Ämkoo vastasi. Olihan se toki faneille pettymys, että pätkän tuottaminen jäätyi kokonaan kuukausiksi, mutta se oli niiden mulkeroiden vika. Mitäs menivät vaatimaan, että maksaisimme niille ihan oikeaakin palkkaa. Niin, kohtuutonta, 437 vastasi.
Kaksikon tykö saapui viiksin ja mauttomin aurinkolasein varustautunut ruskea matoran. Teillä olisi nimmaritilaisuus puolen tunnin päästä, pojat. Siistikää itseänne vähän ja muistakaa hymyillä. Jos joku kyselee siitä tuotantoyhtiöhommasta, valehdelkaa. Luonnollisesti, Ämkoo vastasi ja virnisti. Eversti kaivoi taskustaan (..?) pyyhkeen ja pyyhki sillä mekaanisen silmänsä kiiltelemään härskisti. Fanit odottivat jo ulkona.
– – –
HAA HAA HAA ME KIRJOITIMME SEN VIIMEIN HAA HAA HAA.
Moisesta sysäyksestä mikä tahansa tavallinen käsi olisi saattanut murtua parantumattomasti. 437:n sekä Ämkoon kädenkorvikkeet suorastaan tärisivät. Kumpikin pystyi hyvin tuntemaan kehojensa oikeasta puoliskosta lähtevän kipuaallon tunkevan läpi kehonsa. Pian sekä torakkaeverstin että ninjajohtajan nyrkit ponnahtivat toisistaan pois kuin kaksi samantapaista magneettia konsanaan. 437 sekä Ämkoo olivat vähällä kaatua kumoon.
Nazorakien leiri, muutaman sadan metrin päässä
3056 -niminen torakka kellahti rullilla pohjustettuine tuoleineen kumoon vartiotornin kovalle lattialle tornin heilahdettua häiritsevästi. Torakan lempikuppi kaatui peittäen pöydän limonadia muistuttavalla vaaleanvihreällä nesteellä. Nazorak hämyili kädellään edessä olevan pöydän reunaa, saaden siitä lopulta tarpeeksi tukevan otteen ponnistaakseen takaisin pystyyn. Torakka nousi hitaasti ja varovaisesti seisomaan. Kesti hetken ennen kuin torni tuntui seisovan taas vakaassa asennossa. 3056 kirosi vaimeasti. Nopeasti koottu torni ei kestäisi moista rynkytystä. Vahtivuoroon määrätty torakka pystyi havaitsemaan tornin laajoista ikkunoista suuren osan Nazorakeista kömpineen esiin teltoista tuli- ja räjähdeaseet tulitusvalmiudessa. Hyökkäyskö?
Alhaalla teltoissa tutkijatorakat painivat mittauslaitteiden sun muiden vempainten kanssa. Kone väritti valkean paperin mustilla viivoilla samalla kun kärsimätön komentaja tivasi tutkijaparoilta tuloksia. Osa nazorakeista oli komennettu vahvistamaan vartiotornin tukirakenteita. 3056 oli poiminut kiikarit käteensä, ja torakka alkoi tiedustella ympäristöään.
Ämkoo välttyi iskeytymästä selälleen hiekkaan hyppäämällä voltin. Hypyn voimakkuudesta johtuen admin viisti laskeuduttuaan hetken rannan hiekkaa pitkin, jättäen jälkeensä kaksi syvää uraa. 437 katkaisi oman lentonsa työntämällä metalliset sormensa kiinni hiekkaan. Nazorak suoritti pyörähdyksen saaden laskettua jalkansa turvallisesti maahan.
Mäksä tarjosi tujun luuvitosen everstin rintaan tunteakseen sen kuitenkin koostuvan metallista. 437 ei voinut olla virnistämättä tarttuessaan vastustajansa käsivarteen. Kyvyttömänä väistöliikkeeseen admin sai kokea metallisen polvilumpion iskun vatsaansa. Nazorak, sormet edelleen Ämkoon käden ympärillä, pyörähti heittäen adminin olkansa yli. Ämkoo mätkähti selälleen hiekalle. Eversti kohotti metallisen nyrkkinsä valmiina iskemään sen adminin vatsaan. Mäksä vastasi nopealla jalkojen heilautuksella torakan onnistuen potkaisemaan torakkaa rintaan. 437:n hetkellisen herpaannuksen turvin Ämkoon onnistui heilauttaa itsensä turvaan.
Ämkoo pyörähti nopeasti vasemman jallkansa avulla takaisin torakkaa päin. Hän vaihtoi nopeasti painonsa toiselle jalalle, suorittaen samalla nopean kierähdyspotkun. Torakka torjui iskun äkillisesti kyynärvarrellaan. Mäksä ei aikaillut, vaan suoritti liikkeen uudelleen toisella jalallaan. Uusi isku onnistuikin hhieman hipaisemaan torakan mahdollisesti orgaanista kylkeä. Everstin tuskaisesta tuhahduksesta päätellen Mäksän arvaus oli oikea. Torakka ei kuitenkaan antanut Ämkoon olla ainoa joka hallitsi jalkatyön. 437 rohotti vasemman metallisen jalkansa ja antoi Toalle jämäkän potkun vatsan alueelle. Admin päästi yskähdyksen ja perääntyi hieman.
Tilanne keskeytyi yllättäen kuuluvaan pamaukseen. Kaksikko ei ehtinyt tiirailla ympärilleen hetkeäkään, sillä Ämkoon takaa kohosi jysähdyksen säestämänä valtava tomupilvi. Säikähtänyt Admin hypähti äkisti sivummas, vilkaisten everstin suuntaan. Hän näki tämän ilmeestä torakan olevan vähintään yhtä yllättynyt. Kaksikko säpsähti jälleen uuteen pamaukseen. Refleksinsä äärimmilleen harjoittanut miekkapiru kiskaisi miekkansa esiin. Samalla häntä yläviistosta uhannut räjähde halkesi kahdeksi puolikkaaksi.
437 sävähti yhden ammuksista räjähdettyä metrin päässä itsestään. Nopeasti reagoiva Nazorak muunsi kätensä zamorkivääriksi pohtien, että ilmeisesti kumpikin kamppailijoista oli kauempaa tähdätyn hyökkäyksen kohteena. Everstin pohdiskelu keskeytyi hänen huomionsa herpaantuessa hetkeksi päänsä metallisen puoliskon sisään piilotetun kommunikaattorin kohinaan. “Eversti?“ Nazorak aikoi painaa sormensa kommunikaattorin napille tiedustellakseen puhujan henkilöllisyyttä. Pian tuttu ääni kuitenkin nousi esiin hänen mustinsa. perukoilta. Ei helkutti…
Eversti suuntasi katseensa meren puolelle. Tässäkin pimeydessä erotti ammusten piipuista singahtamisen synnyttämät pienet valonpilkahdukset. Kiikareita kantava komentaja torui äskeistä ampujaa samalla syöttäen ampujille tarkempia koordinaatteja. “MITÄ HELVETTIÄ!?”, eversti karjaisi kommunikaattoriinsa. “Pahoittelumme. Eräs tykkimies erotettiin juuri virasta!” Komentajatorakka yritti puhua esimiehelleen tykkitulen läpi. “Tulimme avuksenne! Pyydän teitä perääntymään. Tilanne on hallinnassa!” 437 pureskeli hampaitaan yhteen. Mokoma puolisokea haaska
Kauempaa lentelevät ammukset pakottivat Ämkoon pysymään liikkeessä. Liian lähelle ennättäneet ammukset saivat tuta miekkamiehen terästä. Samalla Ämkoo kirosi puoliääneen huolimattomuuttaan. Kiivas taistelu oli sekoittanut adminin suuntavaiston siinä määrin, että tämä ei ollut ollenkaan huomannut torakan kanssa käytävän kamppailun vieneen kaksikon näin lähelle nazorakien rantatukikohtaa. Mäksä joutui tuon tuosta vilkuilemaan everstiä varmistaakseen, että torakka ei ehtisi käyttää Ämkoon hankalaa tilannetta hyväkseen.
Klaanilaisen pelko kävi todeksi everstin syöksyessä yllättäen tätä kohti. Ämkoo huitaisi kerran miekallaan 437:n suuntaan hakien samalla etäisyyttä vastustajaansa, mutta eversti kiiti päättäväisesti yhä vain lähemmäs. Silloin Ämkoo huomasi myös taivaalta syöksyvän ammuksen. Admin tiesi, että ei kykenisi torjumaan kumpaakin hyökkäystä ja tilanne vaikutti toivottomalta.
Veljeskunnan tukikohta
“MITÄ?” Veljeskunnan ylin käskynhaltijamatoran Leiter ei ollut uskoa korviaan kuultuaan sinivihreän vakoojansa tuoman ilmoituksen. Johtajan silmät muuttuivat ohuiksi viiruiksi tummanvihreän Miru-naamion takana Leiterin miettiessä seuraavaa siirtoaan.
Asiat etenivät liian vikkelästi. Klaanilaisten mukana tullut tieto Ämkoon joutumisesta kamppailuun mystisen nazorak-soturin kanssa ei ollut liiemmin Leiteriä huolestuttanut, sillä matoran luotti vahvasti herransa taistelutaitoihin. Juuri saapunut informaatio Ämkoon tilanteesta sai kuitenkin huolen nousemaan tummankirjavan matoranin kasvoille. Nyt oli toimittava nopeasti.
Leiter jakoi muutaman harkitun käskyn sysipimeän metsän pohjalla tehtävänantoa odottaville alamaisilleen. Häntä kuulemassa olleet organisaation upseerit katselivat hetken toisiaan ja lähtivät sitten Leiterin kanssa liikkeelle.
Ranta
Ämkoo yllättyi nazorakin kääntyessä yllättäen yläilmoja kohti zamor-aseensa kera. Eversti ampui lähestyvää räjähdeammusta kerran saaden sen räjähtämään kappaleiksi kaksikon yläpuolella. Tumma savu leijaili hetken taivaalla ennen haihtumistaan ilmaan. Koko tilanne oli seisahtunut. Pataljoonan komentaja pystyi tuntemaan everstin katsovan häntä suoraan silmiin jopa niinkin kaukaa. Hitaasti zamorase vetäytyi takaisin everstin mekaanisen kyynärvarren sisään tehden tilaa mekaaniselle kädelle, joka laskeutui hitaasti alas. Oli hiljaista. Ämkoo tuijotti everstiä hämillään.
Eversti asetti sormensa kommunikaattorilleen, ja sääteli sen taajuutta. Komentajan vieressä olevan nazorakin sylissä pitämä radiolähetinlaatikko alkoi piippailla ja rahista. “Huomio.” Torakat kuulivat selkeästi everstinsä yllättävän tyynen äänen kommunikointilaitteen kaiuttimista. Mäksä valmistautui muiden lailla kuuntelemaan everstin sanat. “Vetäytykää.” Ämkoon silmät laajenivat yllätyksestä. “M-m-mutta…” komentaja sönkötti hämmentyneenä kommunikaattorin mikkiin. Eversti ei sallinut keskeytyksiä. “Tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun olen saanut arvoiseni vastuksen. En aio sallia kenenkään vievän tätä tilaisuutta minulta pois.” Everstin kommentit saivat paikallaolijat hiljentymään. “Seuraava joka edes hipaisee mustavihreää Toaa, vastaa siitä minulle.”
“…Ymmärretty”, komentaja puhui mikrofoniin vaimeasti. Hän viittasi kädellään Nazorakeja pakkaamaan aseensa ja vetäytymään.
“Odotahan”, kuului kuitenkin yllättävä ääni Everstin pään sisällä. Torakka murahti tunnistaessaan kanavalle tunkeutuneen äänen. “Minä kuulin, kuka sinulla on siellä”, ilmavoimien komentajan ääni sanoi vakavana. 437 kääntyi nyrpeänä katsomaan kaukana taivaalla erottuvaa ilmalaivaa päin. “En salli klaanilaisen pakenevan”, 003 jatkoi tavoistaan poiketen suorastaan jäätävällä äänellä. “Jos niin käy, sinä vastaat siitä minulle.“
437 murahti.
“Niin ei käy”, torakkasotilas vastasi tympeänä. “Minä voitan tämän mittelön.” “Saat kamppailla yksin ainoastaan yhdellä ehdolla”, ilmavoimien komentajan ääni selitti. “Pakota klaanilainen lähemmäs, jotta voimme vahtia tilannetta. Ja puuttua siihen, jos epäonnistut.” “Luuletko, että minä-” 437 aloitti, mutta linja oli jo hiljentynyt.
Ämkoo ja Eversti kääntyivät katsomaan torakkatukikohtaa päin. Aseistetut sotilasrivistöt alkoivat levittäytyä odottavan näköisinä rannalle, ja 437 tunsi itsensä suorastaan loukatuksi. Ämkootakaan tilanne ei lainkaan miellyttänyt, vaikkakin klaanilaisen syy tuntea olonsa ikäväksi oli hieman erilainen.
“Tämäkö on käsityksesi kaksintaistelusta?” Ämkoo ärähti vastustajalleen pyöräyttäen miekkaansa kerran ilmassa. “Tunnet varmaan itsesi todella ylpeäksi jos nujerrat minut satapäisen toverilaumasi avustuksella.” “Nuo eivät puutu tähän”, 437 vastasi. “Pidän siitä huolen.”
Taistelevan kaksikon ajatustenvaihto keskeytyi kauempaa rannalta singahtaneen valokeilan häikäistessä kumpaisenkin silmiä. Valokeilan loiste kohosi kuitenkin ylemmäs ja Ämkoo kääntyi silmiään siristellen katsomaan mistä valo oli peräisin. Admin huomasi valokeilan lähtevän yhdestä torakoiden tiedustelutorneista. Nazorakit olivat huomanneet jotain, mutta mitä?
Jossain kajahti korvia vihlova kiljaisu.
Niin Ämkoon kuin rannalle kokoontuneiden nazorak-sotilaidenkin päät kääntyivät valokeilan perässä kauempana rannan reunamalla kohoavan mäen suunnalta kuulunutta ääntä kohti. Tarkkanäköisimpien nazorakien silmät erottivat hatarasti valaistun kukkulan päällä seisovan lyhyen hahmon, mutta yksikään torakoista ei kyennyt tunnistamaan hahmoa tarkemmin. Pian rannalle asennetuista valonheittimistä loputkin osoittivat mäkeä kohti valaisten tarkemmin vihreänmustan matoranin laihan hahmon.
Leiter katseli alhaalla avautuvaa synkkää rantamaisemaa ja sitä pitkin levittäytyvää tiheää torakkavalloitusta. Matoran levitti toisen kämmenensä kasvojensa tasalle suojatakseen silmänsä valonheitinten kirkkaalta loisteelta. Samalla Leiter kohotti toisen kätensä kohti taivasta, ojensi sen sitten alhaalla hämillään tuijottavia nazorakeja kohti ja sanoi yhden sanan.
“Hyökkäykseen.”
Nazorakit katsoivat äimistyneitä mäen takaa esiin kohoavia valtavia petolintuja suurten rahien pahoinpidellessä ilmamassaa mittavilla siivillään. Taivas täyttyi raivokkaiden petolintujen kirkkaista kiljaisuista ja linnuilla ratsastavien vihreiden matoranien uhmakkaista sotahuudoista. Leiter katseli kuolemanvakavana kolmenkymmenen luottolentäjänsä perään ja kääntyi sitten kadotakseen mäen takana odottaviin varjoihin.
Nazorakit karjuivat ja tulittivat taivaalla kiitäviä vihollisiaan samalla kun petolintuparvi hajosi useampaan pienempään muodostelmaan. Tätä kaikkea katseellaan seuraava Ämkoo kirosi itsekseen palauttaen katseensa sitten takaisin ensisijaiseen viholliseensa. Miekkapaholainen ei pitänyt lainkaan Leiterin suunnitelmasta, sillä veljeskunnan huomaamaton perääntyminen Klaanin saarelle oli Ämkoolle ensisijaisen tärkeää. Klaanilainen kuitenkin ymmärsi mitä Leiter oli arvatenkin ajatellut, ja olihan yllätyshyökkäyksen avulla voitettu aika tilanteen huomioiden tervetullutta.
Veljeskunnan tukikohta
Rannalla aloitettiin juuri hyökkäys. Tavoitteenamme on ostaa heille ja Ämkoolle sen verran aikaa, että pääsette kaikki ehjinä sukellusveneelle”, sinivihreää Hau-naamiota kantava muuten vaaleanvihreä veljeskuntalainen selitti kollegalleen. “Ilmoita klaanilaisille, että aikaa ei ole hukattavana. Heidän tulee kuljettaa kaikki ensisijainen materiaalimme rannalla odottavaan alukseensa niin pian kuin mahdollista. Johtaja komensi kaikki tänne jääneet taisteluyksiköt auttamaan klaanilaisia evakuointitehtävässä.”
Hau-kasvoisen matoranin kumppani nyökkäsi ja lähti viemään viestiä veljeskuntaa auttaville klaanilaisille. Matoran eteni juoksuaskelin, sillä aikaa ei ollut hukattavana.
Rantametsä
“Ibra, Raham, Amel”, lausui Leiter päästyään mäen takana alkavan metsän reunalle. Metsän kätköistä pyörähti salamannopeasti esiin kolmen vihreänkirjavan matoranin ryhmä. Kukin Rau-kasvoisista sotureista polvistui rutiininomaisesti johtajansa eteen.
“Menkää mukaan. Tyyli vapaa, kunhan aiheutatte mahdollisimman paljon kaaosta.”
Ibra ja Raham myhäilivät omahyväisinä. Jopa Amelin kasvoilla käväisi hetken ajan ilkikurinen hymy. Matoranit nousivat ja lähtivät sitten juoksemaan rivissä taistelukenttää kohti. Mäen päällä kolmikko kuitenkin tarttui toisiaan käsistä ja sekunnin ajan aamyön pimeydessä kirkkaana välkkyneen vihreänkeltaisen välähdyksen jälkeen matkaa taittoikin vain yksi hahmo.
“Otlek”, Leiter jatkoi käännyttyään takaisin metsän puoleen. Veljeskunnan uskollinen jousimies nousi esiin pensaikosta nuoliyksikkönsä kera. “Sinä ja muut jousimiehet kierrätte torakkavalloituksen toiselle puolelle. Ranta on täynnä puurakenteita. Tulinuolet ovat siis sallittuja. Antakaa myös Ibrahamelille suojatulta, jos vain voitte.” “Teemme parhaamme”, Otlek vastasi kumartaen kevyesti. Sitten matoran lähti joukkoineen kiertämään taistelukentän toiselle puolelle ystäviensä kera. Leiter katseli tovin jousimiestensä perään, laski sitten katseensa ja katosi pimeän metsän suojiin.
– – –
Ämkoon energiakäsi leimahti kuin punaisiin liekkeihin miekkapaholaisen ottaessa vastustajansa raivokkaan iskusarjan vastaan miekallaan. Myös eversti oli kiskaissut teräaseensa uudemman kerran esiin ja terien mahtipontinen kalina säesti kauempaa kuuluvia huutoja ja räjähdyksiä.
“Sinun joukkojasi?” Eversti uteli iskiessään samalla miekkansa Ämkoon olkapäätä kohti. Klaanilainen kyyristyi, heitti itsensä taaemmas ja huitaisi sitten kolmesti nazorakia kohti pysäyttäen tämän etenemisen. Kysymykseen Ämkoo vastasi kuitenkin vain kevyellä virneellä. Torakka tuhahti ja jatkoi kiivasta hyökkäystään.
– – –
Raskaalla ilmatorjuntasingolla varustautunut torakkavalloituksen reunamilla seisova jämäkkä torakkasotilas tiiraili kiivaasti taivaalle vaihtaen tuon tuosta tähtäyskohdettaan. Nazorak ei tahtonut tuhlata viimeistä ammustaan, mutta taivaalla suunnattoman suurella nopeudella viuhuvat petolinnut olivat koostaan huolimatta epävarmoja maaleja. Torakka nielaisi, latasi aseensa väkevällä liikkeellä ja valmistautui ampumaan.
“Hei sinä, naamassasi on jotain.” Nazorak kääntyi miltei Toan pituisen puhujan puoleen vain saadakseen kaksi terävää vihreää sormea suoraan silmiinsä. Karjuva nazorak pudotti aseensa ja lyyhistyi vaikertaen maahan vihreän matoran kaitan eteen. “Nimittäin TUSKAA!!” Ibrahamel nauroi ja kiskaisi selässä kantamansa ketjusirppinsä esiin. Sitten matoran kaita singahti juoksuun väistellen samalla taivaalta putoilevia ammuksia ja lentoromua.
Everstin syvät jalanjäljet painautuivat öisen rannan harmaanvaaleaan hiekkaan nazorakin astellessa silmät kiiluen edempänä odottavaa Ämkoota kohti. Everstin tekninen nyrkki natisi torakan sormien painautuessa tiukasti toisiaan vasten. Ämkoon osoittamista voimista huolimatta oli 437 varma ylivertaisuudestaan aseitta käytävässä kamppailussa, ja nazorak-eliittisotilas odotti innolla tilaisuuttaan pyyhkiä klaanilaisen häiritsevä virne tämän vihreiltä kasvoilta.
Ämkoo seisoi suorassa tarkkaillen lähestyvää vastustajaansa. Klaanin adminin vasen käsi lepäsi koukussa tämän selän takana, kun taas punaisena hohkaava energiakäsi ojentui odottavan näköisenä lähemmäs astelevaa nazorakia kohti. Ämkoo koukisti hieman energiakätensä sormia ja otti samalla jaloillaan tukevamman asennon.
Päästyään tarpeeksi lähelle 437 pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin. Kaksikko jakoi pitkän katseen, jonka aikana kumpainenkin oli hiljaa. Ämkoon virnistys laski hieman, mutta ei kuitenkaan kadonnut kokonaan. 437:n oli mahdotonta sanoa, yrittikö Ämkoo ainoastaan ärsyttää tätä vai oliko ilme seurausta ainoastaan siitä, että torakan tavoin myös Ämkoo nautti taistelusta.
Pysähtynyt ilmapiiri lakkasi nazorakin tähdättyä tarkan nyrkiniskun suoraan Ämkoon kasvoja kohti. Klaanilainen tarttui nyrkkiin kevyesti varjokädellään, ohjasi iskun sivuun ja otti askeleen taaksepäin. 437 ei jäänyt ihmettelemään vaan syöksähti vastustajansa perään tarjoten uutta nyrkiniskua. Tämän Ämkoo onnistui väistämään pyörähtämällä nopeasti ympäri.
Eversti oli vähällä saada osuman Ämkoon salamannopeasta kierrepotkusta. Nazorakin rintakehään tähdätty potku ei kuitenkaan päässyt aivan perille, ja eversti tarttui kiinni Ämkoon jalasta. Ämkoo ponnisti itsensä kuitenkin toisella jalallaan yläilmoihin, ja yhä Ämkoon raajasta kiinni pitelevä 437 koki yllätyksen Klaanin adminin tähdätessä potkunsa suoraan torakan kasvoihin. Nazorakin oli pakko päästää irti vastustajastaan torjuakseen ylhäältä päin tähdätyn potkusarjan.
Ämkoo pudottautui viitta hulmuten maahan 437:n taakse. Nazorak käännähti tämän nähtyään adminia kohti ja potkaisi sitten rivakasti tätä päin. Ämkoo kierähti suojaan, ponkaisi itsensä ylös ja heilahti sitten vihollisensa tykö. Ämkoon varjokäsi käväisi hälyttävän lähellä nazorakin leukaa, mutta 437:n refleksit koituivat torakan pelastukseksi.
Oli everstin vuoro nousta ilmaan. Nazorak ponnisti korkeaan loikkaan, heitti ilmassa voltin ja iski sitten ristimänsä nyrkin yhdessä Ämkoon päätä kohti. Miekkapiru todisti varjoraajansa uskomattoman voiman tarttumalla taivaalta iskevään hyökkäykseen pelkällä varjokädellään vähentäen iskun voimaa juuri tarpeeksi. Samalla klaanilainen hyödynsi aukon maata päin putoavan everstin puolustuksessa ja iski terävällä potkulla nazorakia kylkeen. Eversti putosi sivuttain maahan, riuhtaisi kätensä väkisin irti Ämkoon otteesta ja heittäytyi karjahtaen seisomaan.
Ämkoo jakeli useamman korkean potkun lähestyvän nazorakin suuntaan, mutta eversti onnistui väistämään niistä jokaisen. 437 onnistui myös väistämään kasvojensa tasalle kohdistetun punahehkuisen nyrkin, joka osoittautui kuitenkin pelkäksi hämäykseksi. Ämkoo onnistui jälleen potkaisemaan everstiä kylkeen, ja iskun aiheuttaman hämmennyksen jälkeen klaanilainen tähtäsi vasemman nyrkkinsä kohti torakan toista poskea.
437 onnistui kuitenkin toipumaan saamastaan osumasta ajoissa. Nazorak tarttui mekaanisella kädellään kiinni Ämkoon käteen ja riuhtaisi kamppailutoverinsa väkisin itseään kohti. Tehokas polvipotku heitti Ämkoon ilmaan ja eversti valmistautui riuhtaisemaan vihollisensa alas.
Ämkoo onnistui kuitenkin viime hetkellä lukitsemaan everstin väkivahvan käden jalkojensa väliin. Klaanilainen pyöräytti rintakehäänsä puolelta toiselle rikkoen näin vihollisensa tasapainon ja eversti horjahti maahan. Ämkoo laskeutui maahan varjokäsi edellä, heittäytyen tämän voimalla hieman kauemmas. Eversti yskäisi hiekkaa noustessaan ylös, tuijotti Ämkoota verenhimoisesti ja lähti vastahyökkäykseen.
Ämkoo heilautti päätään vasemmalle välttääkseen kasvojensa ja 437:n vasemman nyrkin kontaktin. Nazorakin ilmeestä Toa kuitenkin onnistui havaitsemaan iskun olleen pelkkä hämäys. Everstin rautainen oikea alakoukku sai Mäksän leuan hieman rasahtamaan ja klaanilainen oli vähällä lennähtää taaksepäin. Nazorak kuitenkin tarttui kaatuvan vastustajansa nilkkaan katkaisten tämän ilmalennon. Hetkessä torakka käännähti, iskien Toan maahan. Mäksä yritti epätoivoisesti tarrautua sormillaan kuivaan rantahiekkaan 437:n alkaessa vetää tätä takaisin itseään kohti. Yritys osoittautui turhaksi. Ämkoo lennähti pian matalassa kaaressa vastakkaiseen suuntaan. Heiton suhteellisesta heikkoudesta huolimatta Toa kierähti maassa kerran päätyen selälleen.
Mäksä nousi kyynärpäittensä varassa pystyyn ja pyyhkäisi tumman veritahran poskeltaan. Hiljaa ääneen kiroileva soturi vilkaisi sivusilmällä varjokättään aprikoiden tilannetta. Ämkoo oli jo hetki sitten huomannut kummankin kamppailijoista osoittavan pieniä väsymisen merkkejä. Taistelu oli voimien lisäksi syönyt myös aikaa, eikä sitä ollut hukattavana. Ämkoo ei ollut varma siitä, oliko eliittitorakka ilmoittanut Ämkoon löytymisestä jo tovereilleen, mutta tilanne oli joka tapauksessa huolestuttava. Ämkoo tiesi, että taistelu tulisi päättää pian.
Eversti kohotti silmäkulmaansa nähdessään Ämkoon varjokäden kirkastuvan. Klaanilainen oli mitä luultavimmin pumpannut säkenöivään raajaansa enemmän voimaa, sillä punahehkuinen koura näytti miltei kipinöivän. Nazorak huomasi, että samalla klaanilaisen ilme oli vakavoitunut. Tämän nähtyään 437 naksautteli mekaanisia sormiaan ja jäykisti olkalihaksensa.
Pian punamusta varjonyrkki ja hienoista metallimateriaaleista koostuva nyrkki iskeytyivät toisiaan vasten kummankin taistelijan tarjottua toisilleen voimakkainta lyöntiään. Läheinen kasvusto nytkähti iskujen aiheuttaman tuulenpuuskan ansiosta. Näytti siltä kuin taistelijoiden suunnaton voima olisi kulkenut saaren rannan halki.
[/spoil]
[/spoil]