Trooppinen saari: Sukellusvene ja nukke

Sukellusvene

Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.

Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.

”Aiotko sinä todellakin taistella?”
”Pakko”, Ämkoo totesi ankeasti. ”Vai haluatko tehdä sen puolestani?”
”Mutta eihän sinulla ole edes asetta”, Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.

Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.

”Mikä tuo…”, Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.

”Selitän tämän sinulle joskus”, Mäksä totesi ja yritti virnistää.
”Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan”, vastasi Snowie.

– – –

Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.

”Terve”, Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.

Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.

”Valmistaudu”, Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.

”Valmistaudu itse, piru”, Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.

Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.

Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.

Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.

– – –

Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?

– – –

Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.

”Miru!”

Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.

Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa…

Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.

– – –

Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.

– – –

Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.

Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.

Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.

Marionetti kääntyi ympäri.
”Kuole”, se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.

– – –

Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.

”Mitä sinä TEET?”
”Se sen teki! Tämä uppoaa!”
”Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-”
”Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!”

– – –

Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.

Trooppinen saari: Nukke meren pinnalla

Ranta

Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
”Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!” Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. ”Joten mitä ajat takaa täl…”

Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.

Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.

Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
”Sinäkin täällä.”
”Snörf.”
Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.

”Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä” Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.

Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
”Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään.”

Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.

Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.

Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.

”Mitä pirua?” Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.

Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.

”Snowie?”
”Hm?”
”Mitä hemmettiä tapahtui?”
”Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän… Eikun.”
”Jaa toki minullekin.”
”Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo…”
”Visokki?”
”Pitkä tarina. Mutta… Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!”
”Aja sitten lähemmäs.”
”Mutta-”
”Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt.”
”…se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-”
”Snowie!”
”Mennään, mennään.”

Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.

”Snowie.”
”Mäksä?”
”Valmistaudu nousemaan pintaan.”

Trooppinen saari: Pakeneva siru

Saari

Snowie makasi hämmennyksen ja hölmistyksen vallassa maassa, tajuamatta nousta pystyyn. Lumiukon utuinen mielentila hälveni kuitenkin nopeasti Ämkoon juostessa tämän tykö.

”Snowie, mitä hemmettiä?”
”En minä tiedä!”
”Matoranit sanoivat, että se..!!”
”Se!!”
”Oliko se tääl-”
”Se vei sirun!”
”SIRUN?”
”SE OLI NÄILLÄ MATORANEILLA.”
”KOKO AJAN?”
”KOKO AJAN!”
”…”

Paikalle alkoi tulvia taas matoraneja suunnasta, josta Ämkoo oli hetki sitten juossut. Nämä katselivat pelonsekaisen hämmennyksen vallassa vihaisena kiehuvaa ilman Toaa ja tämän valkeaa toveria.

”Me emme päästä sitä pakoon”, Ämko totesi tuimaan sävyyn. ”Mihin suuntaan se meni?”
”Mitä aiot tehdä? Sehän vei sinulta käden, et mitenkään voi…”
”MIHIN SUUNTAAN SE MENI?”
”EN MINÄ TIEDÄ.”

Ämkoo karjaisi turhautuneena ja kääntyi katsomaan paikalle saapuneita matoraneja. Nämä pudistivat pieniä päitään anteeksipyytävään sävyyn. Ilman Toa murahti, otti tukevan asennon ja sulki silmänsä.

Tuulenpuuska heitti matoranit ja juuri pystyyn nousseen Snowien nurin. Elementaalienergia kuohui hetken aikaa Ämkoon kärsineestä kehosta samalla kun Toan naamio alkoi hehkua.

”Miru!”

Kirkkaanvihreä energia keskittyi Ämkoon jalkojen alle ja Toa lennähti uskomattomalla nopeudella korkealle ilmaan. Snowie katsoi taivaalle nousseen ystävänsä perään, kääntäen katseensa sitten maahan. Siinä saattoi havaita verta.

”Tuollainen ei tee sinulle hyvää”, Snowie totesi puoli-itsekseen.

Ämkoo pysähtyi ja tarkkaili maisemaa taivaista käsin. Saarella oli paljon metsää, eikä ylhäältä ollut mitenkään mahdollista havaita siellä liikkuvaa olentoa. Ämkoo kuitenkin yritti kaikkensa, käännellen kiivaasti päätään.

Sitten hän näki sen.

Marionetti ei ollut metsässä. Valkea olento käveli kohti meren rantaviivaa ja astui sitten veteen. Olento ei kuitenkaan osoittanut pienintäkään uppoamisen merkkiä, vaan käveli keveästi veden pintaa pitkin.

Ämkoo lausui muutaman harkitsemattoman kirosanan ja laskeutui.

”Näitkö mitään?”, Snowie kysyi varovasti Ämkoon tömähdettyä hietikolle tämän viereen.
”Se pirulainen on merellä. Osaa kävellä vetten päällä.”

Snowie mietti.

Ämkoo odotti.

Snowie sai idean.

Ämkoo odotti, että Snowie kertoisi ideansa.

Snowie ampaisi juoksuun.

Ämkoo tuhahti ja lähti harppomaan lumiukon perään.

Operaatio Beeta osa 62: Cencordin mielenkiintoinen lore

Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
Mielen voimalla tappavalle aseelle.

Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

”Iltaa.”
”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.

Jääsaari, jyrkänne

Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi.
”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.

Operaatio Beeta osa 61: Sarajin kyseenalainen lore

Jääsaari, jyrkänne

Summerganon istui valtavan jäästä muodostuneen jyrkänteen reunalla tuijottaen kohti taivaanrantaa. Vahkit olivat järjestäytyneet Matoron ja Kapuran kanssa kertaamaan tilannetta. Killjoy istui sivummalla lohkareen päällä, koettaen epätoivoisesti sulattaa Aizenin piirejä yhteen. Hän ei ollut sanonut sanaakaan taistelun jälkeen.

Saraji irtautui Vahkien joukosta ja veti kaapuaan tiukasti ympärilleen. Hän istui Ganonin viereen ja hetken ajan kaksikko istui täysin hiljaa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Ganon aloitti keskustelun:

”Olen pahoillani ystäväsi puolesta.”

Saraji ei vastannut, mutta Ganon tiesi Sarajin miettivän kuumeisesti viimeisimpiä tapahtumia.

”En tiedä mitä hänelle on tapahtunut… hän on aivan erilainen kuin silloin.”

Summerganon näytti hieman apealta ja nyökkäsi: ”Niin, hän on… kokenut paljon hiljattain. Olen tosin aina tuntenut tämän Killjoyn. Hän on aina ollut yksinäinen susi, mutta tämä taitaa olla jo hänellekin liikaa.”

”Vuosia lähtönsä jälkeen… luulimme, että hän olisi kuollut, luulimme pitkään ja sitten… sitten hän vain ilmestyy. Murjottuna, palaneena, varustettuna laitteistolla jota ei pitänyt olla enää olemassa.”

”Lähtönsä?”, Summerganon kiinnostui.

”Hän ei ole kertonut vai? Ette tiedä hänen tarinaansa?” Summerganon pudisti päätään ja otti asennon, joka kertoi Sarajille valottaa asioita.

Se ilta oli sateinen. Sodan loppua juhlittiin ympäri Metru Nuita. Kierrokseni päättyi odottamattomalla tavalla. Komentaja Niz tuli ulkoa vaikka hänen olisi pitänyt olla toipumassa edellisestä taistelustaan. Vaikka hän oli likomärkä ulkona pauhaavasta sateesta, kyyneleiden norot erottuivat selkeästi hänen naamionsa pinnalla.

Kenraali oli poissa. Hän oli hyvästellyt Komentajan hetkeä aikaisemmin pihalla ja hävinnyt tämän jälkeen tuhka tuuleen. Komentaja ei koskaan suostunut kertomaan Kenraalin lähdön syytä ja Mustan Käden joukot jäivät yhtä tukipilaria vaille. Sen päivän jälkeen Komentaja ei enää koskaan hymyillyt.

Kaikki ne muistot joita tuo kaksikko oli kokenut katosivat hetkessä. Se vaikutti välittömästi työilmapiiriimme. Koetimme olla vahvoja, hymyilimme väkisin joka päivä. Koetimme piristää Komentajaa, mutta turhaan. Hän oli jo menettänyt toivonsa.

Komentaja masentui pian tämän jälkeen. Jokainen taistelu päättyi hänen kannaltaan entistä huonommin. Lopulta hänen vammansa olivat niin pahat, että hänet vedettiin pois rintamalta. Hän istui yksinäiset tunnit huoneessaan, rakentaen laitteita joista kukaan ei ottanut selkoa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme tiedon Kenraalin siirtyneen Xialle. Hän oli pettänyt meidät, siirtynyt riveihin joita vastaan oli vannoutunut taistelevansa. Niz ei uskonut tätä, kieltäytyi kuulemasta mitään häneen viittaavaa. Johtoporras lähetti pienen tutkimusryhmän Xialle ja perustimme sinne pienen tutkimuskeskuksen maan alle. Kenraali oli kuitenkin jo ehtinyt kadota ja jäljet hänestä katosivat lopullisesti.

Vuosia me jatkoimme toimintaamme. Uusia Kenraaleja tuli, mutta heistä jokainen kaatui Metsästäjien uudelleen kasvaneen aktiivisuuden takia. Moni tärkeä kaatui, moraalimme oli murrettu ja oli vain ajan kysymys kuinka kauan kestäisimme menetystemme keskellä. Ja sitten koitti päivä, jota olimme pelänneet. Dume kääntyi meitä vastaan. Metru Nuin johtaja päätti sulkea meidät. Emme suostuneet ja illalla Metsästäjiä tunkeutui tiloihimme, surmaten jokaisen. Niz tuli väliin, kun olimme saattamassa johtajaamme pois. Veimme hänet Xialle, viimeiseen paikkaan josta meitä osattaisiin etsiä. Komentaja Niz kuoli taistelussa urhoollisesti…

Saimme pian viestin, että Metru Nuin Vahkit olivat muuttaneet lojaaliuden kohdettaan, Dume nyt yksin vastasi heidän toiminnastaan. Me olimme ainoat, ainoat niiden tuhannen kadonneen yksikön lisäksi, jota poistuivat rekisteristämme Kenraalin katoamisen yhteydessä…

Hän petti meidät, mutta hän palasi… Hän haluaa korvata virheensä…

Summerganon nojasi nyt käteensä. Hän oli sulkenut silmänsä tarinan ajaksi, mutta avasi ne taas nyt.

”Killjoy siis… jätti kaiken sen, kaiken hänelle tärkeän… miksi?”

Saraji pudisti päätään: ”Vain hän itse tietää. Hän katuu, minä näen sen. Niz oli hänelle syy taistella, syy työskennellä ja lisäksi intohimo saada aikaan hyvää. Tuo ei ole se Kenraali, jonka tunsin. Hän ei koskaan satuttanut eläintä, ei koskaan korottanut ääntään, ei janonnut kostoa… Jotain tapahtui hänelle.”

Killjoy oli noussut pystyyn etäämmällä. Hän oli luovuttanut ystävänsä korjausyrityksissä ja laski tämän palaset veteen ja jäi seisomaan laskupaikalle. Hänen rintapanssarinsa puuttui kokonaan, koko haarniska oli halkeamilla eikä hän sanonut mitään.

Saraji loi vielä yhden merkitsevän katseen Ganoniin.

”Meidän kaltaisiamme ei ole paljoa.”

Ganon ei selkeästikään ymmärtänyt mitä Saraji tarkoitti, jolloin hän tiputti kaapunsa, tarttui rintakehäänsä ja väänsi sen auki, paljastaen hehkuvan kiven sisällään.

”Heitä oli kaksitoista… Kaksitoista olentoa, joille tällainen kivi oli antanut elämän. Yksi on jäljellä…”

Saraji sulki kehonsa, puki viittansa ja istui taas Ganonin viereen. Hiljaisuus vallitsi jälleen, eikä kumpikaan enää puhunut sanaakaan.

Operaatio Beeta osa 60: ”Pääsemme kotiin”

Frosteluksian jääsaari

Rahipedot pysähtyivät kuin seinään ja katsoivat, kuinka heidän lajitoverinsa pää rusentui Kenraali Killjoyn nyrkin alle. Killjoy kääntyi ja rahit saivat häneltä vain myrkyllisen katseen. Killjoy lähestyi raheja hitaasti, mutta uhkaavasti. Killjoy huitaisi etummaisen rahin kevyesti sivuun ja se ei siitä enää noussut, mutta jäljelle jääneet luikkivat kauas pois minkä jaloistaan pääsivät.

Summerganon ja Matoro olivat molemmat maassa, mutta nuo kuusijalkaiset ja vahvat rahit eivät silti saaneet toia hengiltä, sillä maatessaankin he pitivät puolensa miekoin. Matoro laukaisi aiemman voimankoetuksen vuoksi melko heikon jääsäteen, tosin vain hidasteeksi tarkoitetunkin päällekarkaavaa rahia kohti ja säteen pysäyttäessä sen etenemisen hetkeksi ehti Summerganon sivaltaa pedolle ammottavan aukon kylkeen. Muutama rahi katseli hieman kauempaa, mutta nähtyään miten heidän toverinsa rusennettiin Killjoyn käsittelyssä, jättivät pedot toat rauhaan. Hieman sivummalla Kapura selätti tiukan taistelun päätteeksi jokusen pedon muutaman vahkin avustuksella.

”Toivottavasti emme kohtaa lisää yllätyksiä.”, Matoro sanoi synkästi. Kapura tuli Matoron ja Sugan luokse ja yhdessä nämä kolme katsoivat Kenraalia, joka oli jälleen kokenut menetyksen. Tai oikeastaan he kaikki olivat. Lumen ja jään keskellä elossa selvinneet sankarit kokoontuivat yhteen ja hiljentyivät hetkeksi kaatuneita muistaen.

Ilmalaiva makasi nyt meressä ja Killjoy, Matoro, Suga ja Kapura olivat vahkien kanssa jääsaarelle haaksirikkoutuneena. Tilanne oli synkkä, mutta he pitivät yhä mielensä virkeänä ja järjen terävänä. Killjoy astui päättäväisesti askeleen eteenpäin ja niin tekivät muutkin. Killjoyn porukka ei horjunut, vieläkään. Menetykset painoivat kaikkia raskaasti, eikä vähiten Kenraali Killjoyta, mutta yhdessä he kaikki kävelivät yhä pidemmälle tällä jäisellä saarella.

”Tämä ei ollut vielä tässä”, Suga toteaa hiljaa ja Killjoy kääntyy tovereidensa puoleen. ”Ei tosiaan. Kärsimyksissä on käsittelemistä, mutta tästä me jatkamme ja pääsemme Klaanin rannoille ja mitä kohtaammekaan, me selviämme”.

Jos väsymys jotakuta painoi, ei sitä nyt huomannut, sillä suruissaan, tänä synkkänä hetkenä he talsivat kaikki sisukkaasti lumen ja jään keskellä, Frosteluksian saarella.

”Pääsemme kotiin”. Se oli kaikkien yhteinen ajatus.

This post has been edited by Summerganon on Jan 11 2011, 09:19 PM

Operaatio Beeta osa 59: RIP Aizen

Frosteluksian jääsaari, meren keskellä

”Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.”, Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja.
”Mikähän niihin tehoaisi?”, Killjoy kysyi nopeasti.
”Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.”, Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.

”Voimme pelata taistelulla vain aikaa.”, Saraji mainitsi sivuun.
”Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?”, Joy sanoi.
”Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.”, Matoro kertoi.

”Idea.”, Suga sanoi.
”Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla.”

”Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.”, toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.

Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.

Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.

Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi.
Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.

”Suunnitelma toimii!”, Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta.
”Mitäs nyt?”, Kapura kysyi.
”Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?”, Killjoy vastasi.
Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.

Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.

Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.

Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään.
”Tämä on ystäväni taposta!”, hän karjui raivokkaasti.

Domek lähtee matkaan

Bio Klaanin Linnoitus

Pölyisien, tuhoutuneiden rakennuksien ja muiden raunioiden seassa Matoralaiset ja monet muutkin Linnoituksen asukkaat yrittivät rakentaa Linnoitusta entiseen veroonsa. Useat työläiset, jotka olivat vasta puoliviikkoa sitten porvareita tai naamion takojia ovat nyt mukana auttamassa muita korjaustöissä. Aurinkojen paisteen alla olo on hyvin tukala, mutta he eivät antaneet tämän lannistavan heitä.
Työläiset olivat jo unohtaneet surunsa tai hautoivat sen ja keskittyivät sen sijaan korjaustyöhönsä.
Domek käveli kaupungin keskellä. Ilman hattua häntä oli vaikea erottaa joukosta, ellei hän olisi ollut Toa ja siten kaikkia Matoralaisia korkeampi, huivista puhumattakaan.
Valon Toa käveli, tai pikemminkin steppaili tien keskellä. Matoralaiset olivat liian työntäytteisiä huomatakseen Toan oudon kävelytavan ja vaikka he olisivat huomanneet, he eivät kunnioituksen ja pelon vuoksi panisi tätä merkiksi.
Eksoottisesta kävelytavasta huolimatta Domekilla itse oli erittäin kankea ja vaivautunut olo. Hän yritti pitää henkensä korkeanaja olla ajattelematta asiasta, mutta myöhemmin luovutti ja alkoi kävelemään taas normaalisti. Valon Toalla oli vaikeaa pitää henkensä ylhäällä.
Käveltyään tovin Toa istui tien reunassa olevaan penkkiin. Hän ei tietänyt miksi. Domek ajatteli hetken, että voisi auttaa Matoralaisia töissä, mutta aavisti näiden vain ilmoittavan etteivät he tarvitse apua.
Valon Toa alkoi vähitellen katoamaan omiin ajatuksiinsa, eikä enään huomannut mitä ympärillä tapahtui.

”Moi Domek!”

Ääni kuului Domekin korvissa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kahden Toan seisomassa hänen vieressä.
”Kas, ehtoota Takama”, Domek tervehti punamustaa Hau-naamiota kantavaa Toaa, ”Ehtoota myös sinulle, Bokrujuh”, hän sanoi myös Takaman vieressä olevaan valkosiniseen nais-Toaan.
”Terve”, nais-Toa vastasi lakonisesti.
”Teitäkin näkee jossain vaiheessa, missä loput ryhmästänne?”, Domek kysyi.
”Olimme suorittamassa tehtävää Samen käskystä Nesdrian saarella”, Takama sanoi, ”Aika hyvin meni.”.
”… Niinpä niin. Kiitos hänen, tehtävä epäonnistui rojaalisesti”, Bokrujuh iski kiivaasti.
”Hei, ei se minun syy ollut. Mistä minä olisin tiennyt, että se patsas oli niin hauras?”, Takama puolusteli.
”Miksi sitten koskit siihen, idiootti? Olisit voinut sattutaa itsesi”, Bokrujuh hiljeni hetken, ”… siis… Siis ei sillä, että välittäisin.”
Domek väänsi päänsä kaiteen yli. Hän ja Same ja mahdollisesti pari muutakin Klaanilaista olivat ainoita jotka näkivät mitä heidän välillään tapahtuu, vaikka pari ei itse huomaa sitä. Domekia sekä huvitti että ällötti tämä ja irvisti hieman asialle.
”Ette siis olleet paikalla kun Metalliotukset hyökkäsivät?”, Domek aloitti keskustelun uudelleen.
”Ei, palasimme tänne vasta äskettäin”, Bokrujuh vastasi paljon monotonisemmin, kuten hänen tapanaan on keskustellessaan muiden kuin Takaman tai ryhmäläistensä kanssa, ”Teillä ei mennyt oikein hyvin huomattavasti”.
”Ei, ei oikein”, Domek lausi paljon masentavasti.
”Hemmetti, jos minä olisin paikalla, tämä ei olisi tapahtunut”, Takama sanoi ja löi kätensä yhteen, ”Voisin antaa opetuksen sille joka on vastuussa itse.”
Domek nosti päätään penkin reunalta.
”Mikset sitten mene ja etsi se vastuussa oleva?”, Bokrujuh heitti.
”Mutta minulla ei ole johtolankaa jolla voisin tietää missä hän olisi”, Takama vastasi.
”Olet toivoton”, Bokrujuh huokaisi.
Domek nousi seisomaan penkistään ja kävelemään takaisin päin.
”Hei, minne sinä lähdet?”, Takama kysyi perässä.

”Tekemään sitä, mitä minun kuuluu tehdä”, Domek vastasi.

Tuntematon sijainti

”Raportti: Projekti onnistunut. Koekappale on assimiloitu.”

”Hienoa työtä. Entä… tuontitavaramme?”

”Vastaus: He ovat saapumassa.”

”Onko tutkimusryhmä saanut mitään uutta?”

”Vastaus: Ei.”

”Hienoa. Mene vartioimaan Kammiota, mehän emme saa antaa tärkeiden raaka-aineiden mennä hukkaan.”

”Vastaus: Tottelen. Me aina tottelemme. Kunnes kaikki on Puhdisttettu ja kaikki on Yhtä.”

”…”

???

Tu͝ņn͟e̡n ̕sen.͘ ͞Min͝ä ͏ai̧na ̨tùnńeń s̛en̴.̵ ͞Ahe̷h̛ehe̢,͡ ̵mįn̸ä ̵t̕i̴e͞d̸än͠.́
Hän lähtee̶.
M̡i͢n͠n͞e͢ hän ͟l̀äh̕te͡e̴?̢ T͡ekeek͏ö ̡hän j̴o̕táin͜?
̡O̧nko tä̛m͜ä̴ ͘un̸ta͏?
̢M̡i͏n̛ä͠ ́en̡ ̶un̸e҉kşi͜.̨
̡M͏inä en ti͘édä.̨ Mik͜sí ̵mi͜k͟s̵i ́miks̶i.̢
́H̶i͝hi̶i͡, ̴mutta ̛m̢i͜ņä͠ tied̀ä͢n. ͢T͞i̷e̢dän̵,͏ ti̴ed͡än j̨a ti̵e͝dän̕.
͠H̴än p̶el̡k͘ää͡. H̨än ̸p͟e͜l͝k̢ää̢.͠ ͟Vo̸in̵ k̵uúl͘l̸a ̸hän͟e͢n̛ k҉a̧iuńsą.
̸J͏óś h͢ä́n͟ ̀p̧e̢lk͠ää,͝ ҉m͝in̨ä͡ en̡ pe҉l͢k̢ää͠.
͘P͘elk͞o,̡ kip̕u̧, ͝ka̸t̶um͘us. Ka͏ik̴k͟i.
͠Kai͝k̴ki͏.́
T̶ar̛viţsen͠ ͞si̡tä.
̵H̸eidä͡n sur̴u͠ ͝o͘n̴ ̡m̶i̶n͜u̸n̕ hyv̧ä҉.́
̢He͏i̕dän̴ ̸kipu͏ ͝on͡ ͡m̵inun̶ ̴hyvä.
P͝el͢ko̕? M̨ik̀s̡i p͠e̶l̢k̛äis͢i͡n͡ h̷e͢i͝ţä̕?
͠Minä ̴ha̵l̶ua̢n h̵èi̸d͝ä͠ņ ͡k̢i͝v̸unsa̕. ̛M̵i̡n̴ä̶ hal̶uan̛ heįd͠ä͏n mi͝ele͟n͏s͞ä̡.
M͏i̷k̨si҉ e͠t̵t͘ę ҉aǹn̨a͟ si̵t́ä͏?
̢M̀I̸K͡S̵I̵ ET͢T́E?̛ ́
MI̕K͞ŚI?̢
MIK̷SI?̸
MI͜K͡S̸I͠?

Kuka olet?

Minä… Olen… M̛iK̡Ä SINÄ͘ ̴OLET!?̡

Olen… Tyhjyys.