Avainsana: Zyglakit

  • Valottujen suosekoilu osa 20: Päänsärky on ongelmistasi pienin

    Järvi, Zyglak linnoituksen porteilla

    ”Auh… pääni, taas jotain…”, GK sanoi raapien hetken päätään.

    ”Meillä on isompiakin murheita kuin päänsärky”, Umbra vastasi hämmentyneenä.

    Qewa katsoi närkästyneenä isäntäänsä.
    Fikou hyppäsi Umbran olkapäälle ja sitten kaksi yrittivät hiipiä huomaamatta, parhaansa mukaan.
    ”Ainut ongelmallinen asia suuressa koossa taitaa tosiaankin olla kova ääni.”, Glatorianking sanoi:

    ”Mitäs me nyt teemme…
    En usko, että nämä ovat mitään verrattuna siihen pahaan kaksoisminääni. Miksi emme siis hyökkää?”.

    ”Sitä olikin vain yksi, näitä on kaksi ja se ei tosiaankaan suuttunut niin paljon kuin olisi voinut, ehkä siinä oli rajoituksia tai jotain, Zyglakit sen sijaan ovat sellaisia, että yhden kellistäminen vaatii oveluutta, olemme erittäin vaarallisessa paikassa-”, Umbra sanoi, mutta katseet keskeyttivät hänet.

    Vartijat äkkäsivät happikuplia ja olivat valmiita katsomaan lähempää, mutta GK napppasi kalan ja ohjasi sen kohti zyglakeja epäilysten välttämiseksi.

    ”-Miedän pitänee päästä niiden taakse, muuta vaihtoehtoa ei ole. Minä tunnen nämä otukset sinua paremmin, jos minä menen ensiksi niin voit aina yrittää auttaa minua”,Umbra jatkoi.

    ”Minulla ei ole hajuakaan näistä otuksista ja meillä on suunnitelma, joka ei edes ole suunnitelma, pidän itse suorasta hyökkäyksestä, ennemin tai myöhemmin nuo kuitenkin nappaavat meidät, estämättä.

  • Valottujen suosekoilu osa 19: Paino-ongelmia

    Järvi, sisämaassa

    Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.

    Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.

    Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden ”puhdistamon” avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.

    ”Meidän on aika lähteä veteen”, Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.

    ”Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan”, Gekko kiitti.

    ”Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista”, Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.

    Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.

    ”Olet ovela pieni Fikou”, Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.

    ”Nyt tarkkana, Glatorianking”, Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.

    Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.

    Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.

    ”Seuratkaa minua”, Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.

    Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.

    Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.

    ”Kuinka pääsemme noiden olentojen ohitse?” Glatorianking kysyi, osoittaen Zyglakeja.

    Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.

    Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.

    Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.

  • Valottujen suosekoilu osa 18: PAHA GEKKO kuolee…

    Eeeppinen taistelu metsän reunassa, järven vieressä

    Toa oli järkähtämättömän sitkeä, Mustassa, palavassa haarnsikassaan ja naamio sulaneen ja hajonneena lähestyi heitä.

    ”Umbra, et sitten ehtinyt olla painamatta?” Surullinen Glatorianking sanoi synkkänä.

    ”E-ehkä torakka erehtyi”, Umbra yritti takelellen.

    Panokset: tyhjä.

    Pala nousi Umbran kurkkuun, sinko oli tyhjä.

    ”Ehkä siinä on virhe, pakko olla virhe!”, Umbra hakkasi singon kojetaulua ja se hajosi.

    Sitten hän tähtäsi kohti etenevää tuhoa.

    Naks

    ”Ei laukaise…”, Umbra kohotti singon päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen kohti Palavaa toaa.

    Toa katsahti hetken sinkoa, sitten hän kohotti kätensä sitä kohti ja se räjähti pirstaleiksi Glatorainkingin anelevien silmien edessä.

    ”Hyvästi, Umbra tästä olisi tullut mahtava voitto, mutta nyt minä kuolen…”, GK sanoi kyyneliä pidellen, samalaiseen olo tilaan hän oli joutunut kun Abzumo oli leikkinyt hänen päänsäpäällä kirveellä.

    Toan ruumis oli ollut raunio, nyt hänen mielensäkkin alkoi muistuttaa sitä.

    ”GK, lupaan, että onnistumme tässä, luota itseesi, olet toa!”, Umbra huusi sanat sellaisella voimalla, että GK:n onneksi Liekehtivä musta toa katsahti Umbraa kohti.

    ”Yritä selvitä, kaveri.” ja kyynel vierähti pitkin GK:n Avohkiita.

    ”Onpas tämäkin olevinaan liikuttavaa.” Musta toa heitti miekan kohti Umbraa ja tämä väisti kauhuissaan miekan viimeisellä hetkellä.

    ”En olisi odottanutkaan,että olet kömpelö, matoraninkuvatus.”,jos tämän olisi sanonut joku jokseenkin ei selväpäinen Skakdi Umbra olisi toden näköisesti näyttänyt tälle kaapin paikan, mutta nyt tilanne oli täysin erilainen.

    ”Mitäs pidät jos silvon valkoisen ystäväsi?”, kuului liekehtivän naamion alta.

    GK yritti keksiä strategiaa, sillä olisi kiire.

    ”Umbra, ota tästä.”, GK heitti plasma aseensa Umbralle.

    Toa otti miekan selästään ja nosti sen GK pään yläpuolelle, ”Sano hyvästit.”.

    Ensimmäisen sanan kuullessaan Umbra painoi liipasimesta ja plasmaa lensi Toan käteen, miekka suli siihen kiinni.
    Hämmentynyt toa katsahti Umbran kädessä olevaa asetta.

    ”Olet säästynyt suurimmilta vahingoilta, anna sinulle pinen lahjan.”
    Toa repi Puoliksi irronneen tulisen haarniskan palasen ja heitti sen Umbran kasvoille. Matoran kaatui maahan ja köhi savua.

    Umbra otti haarniskan palasen kasvoiltaan.

    ”Tämä on meidän taistelumme, häivy täältä keskenkasvuinen.”

    GK:lla ei ollut suunnitelmaa, mutta jotakin oli yritettävä, ja hän nousi äkillsiesti maasta ja sivalsi toan ase käden irti.

    Umbra käytti siitä seuraavaa parkaisua ja tilaisuutta hyväkseen ja ampui GK:n plasmaseella toaa rintakehään.

    ”Okei, olette johdossa, tapatte minut ja jatkatte pikku piknikkiänne, ei se minua liikuta, minä vain olen.”

    ”Ja siksi sinut luotiin ihan turhan takia.”

    Henkilökohtaiset kysymykset eivät vaikuttaneet tyrannin mielentilaan.

    GK sivalsi toisen jalan poikki ja toakaatui maahan.

    Umbra laukaisi plasmaa kohti toan rintaa, nestettä alkoi valua ulospäin, vihreää nestettä.

    ”Antidermistä, se oli suojattu hyvin.”, Umbra sanoi helpottuneena.

    ”Olisiko vaihteeksi minun vuoroni?”, toa heitti väliin ja löi GK:n jalan poikki.

    ”Jaa… sekin oli… pelkkää johtosotkua, kiitä onneasi”.

    Toa oli liian kiihtynyt huomatakseen vihreän nesteen valuva ulos hänen kehostaan.

    Toan katse herpaantui vihreään lätäkköön maassa ja GK sai tilaisuuden iskeä ja sivalti ulos lisää vihreää antidermistä, toa alkoi tuntea sen mielen hajotessa.

    ”Niin, minä kuolen, mutta varmistan, että te tulette mukaani…”

    Toa oli lataamassa energiaansa ja näytti siltä, että hän aikoisi luoda nova-räjähdyksen.

    ”Ei Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi ja nousi kiireesti ylös.

    ”Se tuhoaa, meidät ja suuren osan metsää!”, Umbra kailotti hädissään.

    ”Umbra, anna ase tänne, jos kuolemme, ei ole syytä syyttää sinua.”

    GK laukaisi plasma ammuksen ja se osui tuhoisin seurauksin toan päähän ja tämä kaatui humsiten maahan.

    ”Onkä hän…”,Umbra sanoi, mutta GK keskeytti, ”En usko.”
    Molemmat etenivät varovaisesti kohti savuavaa ja humisevaa toan ruhoa.

    Sen silmiin syttyi kiilto.

    ”Olette voittaneet, oletteko tyytyväisiä?”

    ”En yllättynytkään tästä.”, GK sanoi jokseenkin voitonriemuisesti.

    Toan tajunta oli katoamassa.

    Sen silmien loiste hiipui ja ruho kaatui.

    Elämä oli kaikonnut.


    Kesti hetken, että GK sai mekaaniset osat taas paikalleen.

    ”Voimme kai jatkaa matkaa.”, Hän sanoi helpottuneena, taistelu oli ohi.

    ”Mennään nyt järvelle, se oli alkuperäinen tarkoituskemme Zyglakit ovat saattaneet jo keksiä jotain korvaamatonta”, Umbra sanoi päättäväisenä.

    ”Hei, odota, tämä jos mikä oli rankkaa…”.

    Ja kaksikko saapui järven rantaan.

    [spoil]Mwahhhaa, se oli siinä, kirjoitin kaiken itse. Luulen, että Umbra sinulla on hyvä mahsollisuus jatkaa tästä.

    Tähän ei sitten käytetty R&C, siitä syystä, että olin jo kuluttanut niistä parhaimman, tämä musiiki on Jak 3:sta.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 10: Uhrimenot Meren isälle

    T’haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak’eladdin palvontamenot

    Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T’haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit olivat rakentaneet tukikohtansa, hallintorakennelmia, jotka risteilivät olennon selästä aina vatsaan asti. Olennon perässä oli joukko suurempia lonkeroita, joiden avulla otus oli kiinnittynyt merenpohjaan. Imukuppiensa avulla otus pysytteli tässä paikassa, koska juuri tälläkohtaa meren virtaus toi enemmän saalista suoraan T’haokin kitaan.

    Olennon sisällä, suuressa salissa jossa ei ollut ollenkaan kattoa, joukko Zyglakeja oli kokoontunut kuulemaan shamaaninsa, Vanhuksen saarnaa Rhak’eladdista, heidän pääjumalastaan sekä tämän sanansaattajasta, tuomionpäivän demonista, R’lkeihista.

    Vanha Rhak’eladdin symboli-riipusta, kolmiota jonka kulmissa on kolmen kynnen sarja, keskellä kukannuppua muistuttava Rhak’eladdin pää ja tämän kaikkinäkevä silmä, kantava Zyglak nousi kaapu päällään korokkeelle, ottaen käsiinsä vanhan Zyglakiksi kirjoitetun kivitaulun, alkaen lukea tuhansia vuosia vanhaa tarinaa heidän jumalastaan ja tämän sanansaattajasta, R’lkeihista.

    ”Rhak’eladd, Suuri Jumalamme, Herramme, kuule meitä kun jaamme taas sukupolvia vanhan tarinan sinusta ja Demoni R’lkeihista, Suuresta Sanansaattajastasi, joka tulee syömään valon ja varjon, antaen täten Universumin herruuden takaisin meille!” Vanhus pauhasi suurelle Zyglak-joukolle. Zyglakit menivät rituaaliin suosittamaan asentoon, muodostamaan ruumiistaan ja hännistään pallon, mikä merkitsi heille Rhak’eladdin silmän symbolia, ympyrää joka pyörii ikuisesti. Muutama Zyglak alkoi pyöriä hiljaa lattialla tehden samalla outoa huminaa. Kohta koko sali oli transsissa ja Vanhus pauhasi Rhak’eladdin tuhoavan kaikki Suurten olentojen luomat olennot, jättäen lopulta vain Zyglakit johtamaan universumia.

    ”Rhak’eladd nouse ottamaan vastaan tämä lahja, uhrimme jonka kaappasimme mantereelta. Ota vastaan tämä saasta jonka Suuret olennot loivat johtamaan universumia!” Vanhus jatkoi kerrottuaan tarinaansa jonkun aikaa.

    Lavalle tuotiin vanki, Matoran, joka katseli peloissaan Zyglakeja, jotka olivat hurmoksessa ja nousseet seisomaan. Joukkio huusi Zyglakien kielellä ”Uhraa vanki! Uhraa vanki!”

    Matorania tönittiin eteenpäin ja kahlehdittu naamioton olento katseli itkuisilla silmillään Zyglakeja, olentoja jotka olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä, ryöstäneet kaiken ja sen jälkeen sytyttäneet tuleen koko kylän, tappaen pakenijat. Tämä pieni Ta-Matoran oli kylänsä ainut elossasäilyjä. Hän katseli Zyglak-massan punaisia silmiä, jotka vaativat palavasti veriuhria rakkaalle jumalalleen. Pelko ja viha näitä liskoja kohtaan kasvoi Matoranin sydämessä kokoajan, mutta hän tajusi pian että se olisi vain ajan hukkaa. Nämä olennot saisivat haluamansa ja Matoran pääsisi takaisin Suuren Hengen huomaan.
    ”On tullut taas aika vuodattaa veriuhri Rhak’eladdille!” Vanhus huusi taas, osoittaen känsäisellä kynnellään, jossa oli Rhak’eladdin sinetillä varustettu sormus, kohti uhria jota tönittiin kohti lavaa.

    Väkijoukko alkoi taas mylvimään hysteerisesti kun uhria alettiin tuuppia yhä kovakouraisemmin kohti alttaria, jossa Vanhus saarnasi.
    ”Uhri ! Uhri! Uhri!” väkijoukko huusi, heilutellen häntiään ilmassa, jolloin syntyi outo puistattava ääni. Lähes yhtä aikaa tapahtuva heilutus värisytti ilmaa ja liekkejä, joita oli alttarin soihduissa.

    Matoran oli tuotu Vanhuksen luokse. Zyglak osoitti Matorania, lausuen liudan manauksia zyglakiksi. Matoran katseli palavan vihaisena Zyglakia. Tämä vain myhäili. Hän tiesi tarkkaan mitä Matoranin päässä liikkui. Ja se oli Rhak’eladdin tahto.
    Kaksi isoa Zyglakia nousi alttarille ja alkoi repiä Matoranin raajoista. Lihakset, verisuonet ja metalliset osat katkeilivat kun kaksi raavasta liskoa alkoi murskaamaan Matorania joka ei huutanut ollenkaan.

    Matoran ajatteli ettei antaisi näille hirviöille sitä tuskan huudon kuulemisen nautintoa ja puri hammastaan, samalla kun hänen raajansa irtosivat ruumiista ja vihreää verta lenteli ympäri lattiaa. Matoran näki kuinka Zyglakit keräsivät raajan kappaleet vadille ja Vanhus teki loitsuja ja mutisi kaikkea käsittämätöntä. Tämän jälkeen hän iski kuluneen ja uurteisen, Rhak’eladdin symbolilla varustetun miekan Matoranin sydämeen, jolloin sydänvalo särkyi ja lakkasi välkkymästä. Matoran oli nyt kuollut ja Rhak’eladdin verenjano oli tyydytetty.

    ”Viekää uhrin kappaleet mereen!” Vanhus huusi kun suoritus oli ohi. Matoranin repijät veivät tarjottimilla ruhon kohti aluksen keulaa, jossa T’haokin suu sijaitsi. Olento veti lonkeroillaan kaksikon tuoman välipalan kitaansa ja mörisi tyytyväisenä, samalla kun sahalaitaiset hampaat alkoivat ensin pilkkoa, murskata ja jauhaa onnetonta olentoa.

    Metsä

    Umbra ja GK olivat perustaneet leirin pieneen laaksoon, jossa ei ollut paljoa puita. Kaksikko oli juossut päivän mittaa pakoon niin tappavia lihansyöjämuurahaisia, joiden pesän GK oli tuikannut tuleen, luullen sitä risukasaksi, herättänyt Tuhkakarhun uniltaan, joka oli ajanut kaksikon puuhun ja hajottanut lahon puunrungon, joka sattui olemaan tappavien herhiläisten pesä. Kaksikko oli joutunut kokemaan monia vastoinkäymisiä tässä kirotussa metsässä, jonka jokaisella kivellä ja käpylehmällä oli jotain kaksikon matkaa vastaan.

    ””Olen vähän ajatellut”, Umbra sanoi, ”että meidän pitäisi lähteä erisuuntiin, sinä kun tahdot tappaa oman kaksoisolentosi ja minä haluan vain päästä kotiin täältä, ja ainoa keino on ulottuvuusporttitykki”, Umbra sanoi, sörkkien nuotion liekkejä kepillä. Liekit nostivat ilmaan savupatsaan. joka pudotteli tuleen pökertyneitä hyttysraheja.

    ”Mutta tarvitsen tykkiä tehtävässäni palata omaan maailmaani, jossa mitään pahaa ei tule tapahtumaan jos onnistun tehtävässäni”, GK intti.

    ”Hyvä on. Saat tulla mukaan, jos olet kunnolla…” Umbra murisi, painuen nukkumaan lehden alle.

  • Valottujen suosekoilu osa 4: Pihkassa

    Arkistot

    Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.

    Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.

    Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.

    ”Hmm… Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten… ” Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.

    ”Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?” Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.

    ”En itsekään pidä näistä seinistä”, Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.

    Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.

    ”Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu”, Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.

    Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.

    ”Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?” Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.

    ”Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?” Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.

    ”Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa”, Gahlok Va kertoi.

    ”Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?” Vaehran ehdotti.

    ”Hyvä on VT”, Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.

    Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä

    Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.

    Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.

    Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.

    ”Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!” isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. ”Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut”, Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.

    Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.

    Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.

    Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.

    ”Kyllä minä sinut vielä saan”, Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.

    ”Kuolet sitten sinne”, Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.

    Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.

    ”Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin”, Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.

    ”Olen vapaa!” Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.

    Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.

    Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.

    Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.

    Metsä, jättimäisten kuusten luona

    Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.

    Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.

    ”Mitä minä teen. Mitä minä teen?” Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.

    Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.

    ”Kuka olet muukalainen!?” Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.

    ”Samaa voisi kysyä sinulta”, heleä naisääni sanoo huohottaen. ”Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana”, Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.

    Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.

    ”Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää”, Gekko kertoi. ”Nyt en tiedä missä ystäväni on”, hän kertoi murheissaan.

    ”Oi ei! Pihkaa!” Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. ”Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!”

    Puiden luona

    Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.

    Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. ”Ei onnistu!” Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.

    [spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]

  • Kyklooppi, pandemia ja suosekoilu alkaa!

    Matoranien kylä lähellä jokea

    Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

    Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

    Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

    Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

    Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

    Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

    ”Mitä asiaa, muukalainen?!” Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

    ”Et pääse tästä jos et kerro!” Hunaa kantava aloitti huutamisen.

    ”Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori”, Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

    ”Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!” Hunaa kantava kailotti.

    ”Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!” Mahikia kantava Matoran kailotti.

    ”Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun”, Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

    Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

    ”Mitä täällä melskataan!” keltainen kyklooppi kailotti. ”Enkö saa edes levätä rauhassa?!”

    Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

    ”Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki”, Keetongu sanoi. ”Mikä tuo sinut telakalle?”

    ”Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?” Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

    Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

    ”Mitä siis oikeasti tarvitset?” Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

    ”Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan”, Umbra kertoi. ”He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin”, Umbra kertoi.

    ”Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?” Keetongu kysyi ihmeissään.

    ”En ole tästä maailmasta”, Umbra kertoi. ”Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?”

    ”Hmm…” Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

    ”Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä”, Keetongu aloitti. ”ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille”, hän kerto. ”Joten tulepas katsomaan tätä.”

    Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

    ”Tämä on Mahri-Mechahaarniska”, Keetongu selitti. ”Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi.”

    Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

    ”Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?” Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

    ”Pieniä painomuutoksia”, Umbra vastasi. ”Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?”

    ”Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi”, Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

    Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

    ”Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä”, Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

    ”Mistäköhän minä löytäisin sen Toan…” hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

    ”Glatorianking otaksun?” Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

    ”Olet oikeassa, Umbra?” Gekko kysyi kummastuen. ”Mikä tuo sinut tänne?”

    ”Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini”, Umbra sanoi. ”Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen”, Umbra kertoi.

    ”Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen”, Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

    ”Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset”, Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

  • Liskokansa tiedevoittoon!

    Pieni järvi, sisämaassa kahden joen haarassa

    Flygelin johtama Zyglak joukkio taivalsi sankassa kuusimetsässä kohti heidän edessään levittäytyvää vesialuetta, jonka Zyglakit olivat padonneet veden virtauksen säätelemiseksi ja pystyttäneet suuria puista tehtyjä kehikkoja ”linnoituksen” puolustukseksi. Keskellä järveä oli suuria kotarakennelmia vieri vieressä ja päälekkäin, jolloin Zyglakien omalaatuinen ”tukikohta” oli melkein kokonaan veden alla. Järven vesi oli muuttunut mutaiseksi Zyglakien muokatessa maan heidän tarkoituksiinsa sopivaksi.

    Kävellen mutaista ja tuhottua rantaa pitkin, joukkio päätyi kahden Zyglakin vartioimalle oviaukolle, joka toimi pääporttina. Ympäri hökkelin muurirakennetta oli laitettu verkkoja ja rakennelmat oli yhdistetty luista tehdyillä ketjuilla. Näitä ketjuja oli käytetty myös vedenalaisten kotien yhdistämiseksi massiiviseksi linnoitukseksi, joka oli nostanut veden pintaa ja joka pilkisti vain vähän veden alta.

    ”Tunnussana”, keltainen Zyglak murahti Flygelille. Tämä sanoi jotain Zyglakiksi ja vartija otti keihäänsä oviaukon edestä.

    Flygel talsi nopeasti mutaisen maan halki ja astui veteen. Kylmä mutavesi ei haitannut liskomasita Zyglakia, koska tämä oli tottunut vedessä elämiseen ja uimiseen.

    Flygel lähti tykki kädessään uimaan kohti kotaansa, jossa sijaitsi hänen tuskimus ”laboratorionsa”

    Flygel riuhtaisi verkoista tehdyn ovensa auki, jolloin suuri määrä kiinteitä ilmakuplia pääsi vapaaksi hökkelistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska Nazorakit olivat rakentaneet Zyglakeille ilmakuplia pumppaavan laitteiston, joka sijaitsi toisella rannalla ja sai voimansa padosta joka oli tehty Matoran kylälle vievän joen haaran tielle.

    Flygel astui ilmakuplan sisään.

    ”Hyrr miksi tämä vesi on näin kylmää”, Zyglak sanoi, puistellen vedet lattialle. Hän meni pöytänsä ääreen ja otti suurennuslasin pöydän laatikosta. Hän istahti risuista ja luista tehdylle tuolilleen ja otti suurennuslasin toiseen ja tykin toiseen käteensä. Pieni hämärää valoa tuova Ortonin ruho roikkui seinällä tuottaen valoa tarpeeksi Zyglakin tarpeisiin.

    ”Tämähän on mielenkiintoista”, Flygel puheli itsekseen, samalla kaivaen hampaanväliään Ortonin ruhosta pudonneelta mätääntyneellä sormen kynnellä.

    ”Esine joka siirsi sen typerän Gehraxin jonnekin Karzahniin on todella voimakas. Tämän avulla me nousemme vielä tämän säälittävän saaren herroiksi. Pitäisi ilmoittaa pomolle tästä. Tai ei. Ei hän kuitenkaan kannata meidän ryhmämme tekemisiä. Hän on liian varovainen johtaja”, valkomusta Zyglak puheli itsekseen ja osoitti yht’äkkiä hänen ovensa aukosta ilmestynyttä sammakkorahia. Zyglak painoi tykin liipasinta ja ulottuvuusportti lensi ilmassa, imaisten kohteen kohti tuntematonta.

    ”Sinne menit pikkuinen, säälittävä Rahi”, Zyglak nauroi nauruaan, koska oli onnistunut tekemään jotain.

    Flygel tutki laitetta huolella, tunnusteli pitkillä sormillaan sen pintaa ja huomasi sen perässä olevat halkeamat ja sen että sen suojukset olivat osittain rikki.

    ”Toivottavasti tämä toimii tarpeeksi hyvin”, Flygel sanoi, paneutuen vielä ahkerammin laitteen testailuun ja ajatteli näyttävänsä sen tovereilleen kun olisi aika.

  • Isku Nazorak-pesään: Novabluffi

    Ylätasanne

    Matoro alkoi menettää tajunsa. Mutta sitten: jotain tapahtui. Jokin syöksähti käytävästä ja iski lattian mäsäksi. Abzumo putosi kirkaisten alas – suoraan läpi jäästä repijärahien altaaseen. Matoro roikkui puolikuolleena reiän reunasta. Hän katsoi ylös. Hän näki Makuta Nuin ja Maken, jotka olivat tulleet käytävästä. Hälytyskellot alkoivat soida. Make auttoi Matoron ylös. Manu katseli alas; piikit olivat poissa. Lattia alkoi täyttyä sisään virtaavista torakoista. Niillä oli raskas aseistus.
    ”Me häivymme. Nyt”, Manu sanoi kiireesti. ”Juoskaa!”
    Torakat tähtäsivät. Jokainen niistä ampui.
    ”Voi pas-” Make aloitti, mutta Manu tyrkkäsi hänet käytävään. Huoneessa räjähti.

    Abzumo nousi pintaan altaassa. Suurin osa kaloista oli jättänyt hänet rauhaan hänen käytettyään rahienhallintavoimiaan. Mutta nyt katto romahti hänen päälleen.

    Makuta Nui, MahriKing ja Matoro the Blacksnow juoksivat pitkin käytävää. Joka puolella hälytyskellot kiljuivat heidän korviinsa. Käytäviltä juoksenteli esiin torakoita vähän väliä. Onneksi käytävässä oli paljon mutkia ja sivuhaaroja. Skakdilauma hyökkäsi heidän kimppuunsa suoraan edestäpäin. He päättivät juosta nopeasti takaisin päin. Torakoiden läpi pystyi rynnimään, Skakdien ei. He löysivät itsensä juoksemassa kaikkea pakoon jälleen uudesta sivuhaarasta. Lopulta he tulivat suurehkoon huoneeseen, jossa oli useita ovia. Jokaisesta tuli torakoita ja Zyglakeja. Skakdit ja monet torakat seurasivat heitä.
    ”Tämä ei jää tähän”, Manu kuiskasi.
    Torakat piirittivät heidät.
    ”TE TOTTELETTE MINUA JA TAPATTE TOISENNE.”

    Torakat katsoivat toisiaan. Mitä tämä hullu huusi? Luuliko hän heitä aivottomiksi raheiksi, joita voi hallita Makuta-voimilla?
    ”Eikö teille kelpaa tämä kohtalo, jota tarjoan?” Makuta kysyi. Hän sai vastaukseksi ärinöiden kuoron.
    ”Hyvä on sitten. Matoro, vapauta Nova-räjähdys.” Matoron suu loksahti auki.
    ”Mitä?” hän sanoi peloissaan. ”Oletko tosissasi?”
    ”Kyllä.”
    ”Sehän… voisi tuhota koko saaren.”
    ”Ei voisi. Olet liian heikko.”
    ”…”

    Nazorakein joukossa oli alkanut kuhista. Mikä oli Nova-räjähdys? Skakdit tiesivät sen. Heitä alkoi pelottaa.
    ”Hoidellaan nuo nyt äkkiä pois, ennen kuin ne ehtivät oikeasti räjäyttää jotain”, joku Skakdeista sanoi.
    ”Ne bluffaavat”, eräs toinen vastasi. ”Sellainen tuhoaisi kaiken täältä.”
    ”Mutta jos se oikeasti on niin heikkona, että ei pystyisi? Jos se tuhoaa vain… meidät?”
    ”Sitten meillä on huono tuuri.”
    ”Älä viitsi…”

    Matoro alkoi ladata vähäisiä voimiaan. Torakat katsoivat pelokkaina. Manu hymyili. Hajota ja hallitse. Make värkkäsi heidän suunnitelmansa viimeistä vaihetta Matoron selän takana.

    Matoro huusi kuin viimeistä päivää. Hänen takaansa alkoi nousta savua. Suuri savupilvi lehahti ympäriinsä. Koko luola peittyi savusta. Alkoi kuulua räjähdysten ääniä. Torakat menivät paniikkiin. Skakdit painuivat maahan. Zyglakit ihmettelivät, mistä on kyse.

    Pian Manu, Matoro ja Make olivat yhdellä ovista. Temppu oli onnistunut. Make oli räjäytellyt pieniä tuliammuksia ja tehnyt valtaisan savupilven. Matoro oli ladannut elementaalienergiansa ja sitten purkanut latauksen niin, että maahan oli tullut jäinen rengas. Nyt komikko juoksi käytävää pitkin kohti pesän keskustaa.