Klaanon

Avainsana: Zyglakit

  • Nazorakien salaiset paperit

    [spoil]ENSIMMÄINEN CHATROPEN PERUSTEELLA TEHTY VIESTI ON TÄÄLLÄ![/spoil]

    Lehu-metsää halkova joki, vuosi sitten

    Veneessä on ahdas tunnelma. Neljä Klaanilaista on pakkautunut heidän mielestään liian pieneen veneeseen. GK ohjasi moottoria perällä, Killjoyn istuessa visusti keskellä venettä. Make ja Matoro tutkivat edellä kulkevaa laivaa.
    Matoro zoomasi teleskooppisilmällään. Hän näki yökiikarillaan hitaasti jokea pitkin lipuvan nazorak-aluksen.
    ”Näkyykö mitään?”, Joy kysyi.
    ”Eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota meihin.”, Matoro vastasi veneenkeulasta.
    ”Luulen että puoli alusta nukkuu…”, hän jatkoi.
    ”Tyypillistä”, Make tuhahti.
    GK hiljensi moottorin ääntä.
    ”Pääsemmeköhän tarpeeksi lähelle tämän veneen kanssa? Eivät nazorakitkaan aivan sokeita ole.”, GK kysyi.
    Molskis Nazorak lensi yli laidan.
    ”Matoro, näitkö tuon?”, Joy kysyi nopeasti, kuiskaten.
    ”Näin. Mitä ihmettä siellä tapahtuu.”, Matoro ihmetteli.
    ”Mitäköhän nuo torakat taas pelleilevät…”, Make mietti ääneen.
    ”GK, ohjaa tyyrpuurin puolelle. Paapuurissa tapahtuu jotain, ehkä voimme käyttää tilanteen hyväksemme.”, Joy komensi.
    ”Eli kun pääsemme tarpeeksi lähelle, Make ja Joy lentävät kannelle minun ja Gekon uidessa?”, Matoro kertasi suunnitelmaa.
    ”Kyllä, meillä on köyttä. Vedämme teidät niillä ylös.”
    ”Miksi minun pitäisi uida?”, GK protestoi.
    ”Minulla on harppuuna. GK. Osaatko lentää?”, Matoro kysyi ivallisesti Valon Toalta.
    ”…”
    ”Niin.”
    ”Älä. Edes. Kuvittele.”
    ”Okei, Matoro saa itsensä ylös, minä ja Make autamme Gekon ylös.”, Joy keskeytti väittelyn.

    Matoro nousee varovasti seisomaan pienessä veneessä. Hän laskee jalkansa veteen pudottautuu hiljaa lämpimään jokiveteen. Jään Toa sukeltaa kokeneesti veden alle ja kauhoo itseään kohti kohdelaivaa.
    ”Olkoon, tulen sitten uiden, harppuunakyyti ei oikein kiinnosta.”, GK valitti itsekseen.
    ”Hei, harppuunani ei ole pettänyt ikinä.”, Matoro vastasi vedestä.
    ”Mitä jos vain menemme…”
    ”…”
    Make levitti siipensä ja nousi hitaasti liitämään kohti aluksen kantta. Killjoy aktivoi pienet kantorakettinsa ja seurasi perässä
    Matoro kokeili kädellään puisen laivan kylkeä. Hän nosti oikean kätensä, tähtäsi ja ampui. Harppuuna osui pienen kilahduksen saattelemana laivan yläkannelle.
    Kuului huuto ja torakka tippui veteen.
    ”GK. Tuletko kyydilläni vai hankkiudutko itse tuonne?”, Matoro kysyi vielä kerran.
    ”… Jos minä kiipeän jostain.”, ilmeisesti harppuunafobiaa poteva GK vastasi.
    ”Pah. Luottamuksen puutetta, sanon minä.”

    Jään Toa vetäisi jalkansa laivan kylkeä vasten ja tiukensi harppuunaansa. Hitaasti kelaten hän käveli aluksen kylkeä ylöspäin.
    ”Tunnetko ketään joka haluaisi lentää ilmaan kamalalla vauhdilla?”, GK jatkoi.
    Matoro kiipesi hiljaa aluksen kantta pitkin harppuunansa kannateltavana. Hän kuunteli mitä ääniä alukselta kuuluisi.
    GK otti nyrkkirautansa esiin ja kiipesi sen avulla toiselta puolelta.
    ”Kuulostaa tappelulta”, Make kuiskasi vieressään olevalle Killjoylle ”Kiitos Matoron ’harhalaukauksen’ ne syyttelevät varmaan toisiaan.”
    Matoro nosti päänsä hieman laivan reunan ylle. Hän näki kannen olevan täynnä Nazorakeja, ja yksi lihaksikas Nazorak selvästi haastoi riitaa muiden kanssa. Taustalla seisovat Nazorakit huutelivat innokkaina. Ilmeisesti pitkä laivallaolo oli tylsää
    Jään Toa tutkii lämpökamerallaan laivaa. Moottori hehkuu punaisena. Suurin osa vartijoista on keskittynyt kannelle. Ruumassa ei näy juurikaan olentoja.

    Gekko sai hilattua itsenä kannen reunalle miekkansa lisäavulla ja huomasi kun lisää Nazorakeja lensi kaaressa.
    ”Entäs ohjaamo”, Killjoy kysähtää Matorolta
    ”Ohjaamossa on kolme kohdetta.”, Jään Toa lausui pieneen headsettiinsä.
    ”Kaikki syöksyvät esiin samaan aikaan kun Joy antaa merkin”, Matoro sanoi headsettiinsä.
    Killjoy kumartuu tarkkailemaan tilannetta. Tarvittaisiin oikea hetki.
    ”Tämä selvä.”, GK ja Make kuittasivat yhteen ääneen.
    Killjoy näkee, kun yksi Nazorak kompastuu maahan ja kaksi muuta jäävät nauramaan tälle. Killjoy karjuu mikkiinsä: ”NYT!”
    Matoro hyppää esiin yläkannelle. Hän vetäisee miekkansa esiin ja kaataa useamman Nazorakin yllätysedun turvin. Make lennähtää ohjaamon katolta laivan kannen nokkapuolelle, Nazorakien taakse
    Yksi Nazorak juoksee suoraan esiin paljastunutta Killjoyta kohti. Pelkällä tikarilla varustettuna se vain tuli, juosten suoraan Killjoyn ranneteriin. Gekon hypätessä vastapääten Jään Toaa Nazorakit kiinnittävät huomionsa tähän kaapu-Toaan.
    Laivalla huudetaan sekalaisia nazorakinkielisiä huutoja.
    Torakat kaivavat aseitaan esiin. Monet lähitaisteluasein varustautuneet vain rynnivät klaanilaisten kimppuun.
    Make vetää esiin keihäänsä, alkaen pyörittää sitä. Keihään päästä alkaa levitä ympäristöön tulta.
    ”Eikös meidän pitänyt mennä ruumaan”, Gekko huutaa väistäessään Nazorakien laukauksia.
    ”Yritän päästä ruumaan edeltä”, Matoro sanoi headsettiinsä.
    ”Hyönteistorjujista päivää”, Gekko huutaa lyödessään nyrkkiraudallaan Nazorakin vatsaan.
    Yksi Nazorak ampuu kiväärillä suoraan kohti Killjoyta. Ammus menee kuitenkin ohi, tehden mojovan reiän kanteen. Killjoy vastaa tuleen liekkipanoksillaan, sytyttäen Nazorakin vieressä olleen köysikerän tuleen.
    Kohta laivan kansi on tulessa.
    ”Selvä, suojaamme sinua Matoro.”, Joy kuittasi.
    Matoro lähtee syöksyyn ja liukuu kantta pitkin jään elementtivoiman avustuksella.
    Hän kamppaa kaksi vartijaa ja koittaa ruuman ovea.
    ”Numerolukko!”, hän huusi torjuessaan torakan lyönnin.
    Killjoy käänsi katseensa kohti Matoroa. ”Suojatkaa meitä! Matoro, tulen ohittamaan lukon.”
    Ikkuna komentosillalta aukeaa. Siitä pistää esiin järeän näköinen minigun.
    Killjoy syöksyy paneelin suojiin. Nazorakit olivat juuri alkaneet vetämään järeitä aseita kehiin.
    ”Joy, nopeasti”, Matoro huutaa heittäytyessään maahan miniguninsarjalta. Valon Toa hyppää ovelle suojaamaan Killjoyta.
    Killjoy kytki kypäränsä johdot paneeliin ja otti yhteyden Klaaniin. ”Kepe, tämä lukko pitäisi avata ja mielellään nopeasti.”
    Tuli on levinnyt kaikkialle Maken ympäristöön. Laivan keula palaa.
    Numerot alkoivat vilisemään numeronäytöllä ja mikistä kuului Kepen ääni: ”Se olisi siinä, hyvää illanjatkoa.” Killjoy murahti vastaukseksi ja huusi: ”Se on auki!”

    ”Tulee kuumat paikat!”, Gekko huusi.
    Make yrittää nousta ilmaan, mutta yllättäen hän ei pääse metri ylemmäs. Hänen kaulassaan on lasso. ”Lahdatkaa tuo elukka!”, lassoa pitävä Nazorak huutaa. Suuri Nazorakjoukko rynnii Makea kohti, painaen tämän tiukasti kantta vasten. Yllättäen suuri tulipyörre lennähtää syttyneet Nazorakit poispäin. Muut Klaanilaiset havahtuvat katsomaan Makeen hetkeksi. Tämän silmät hehkuvat oransseina. Tulessa olevat Nazorakit hyppäävät hädissään veteen. Maken silmät muuttuvat taas tavallisiksi.
    Matoro potkaisee ruuman auki nopealla liikkeellä ja syöksyy pimeään.
    Killjoy viittoo Makea ja GK:ta sisään ruumaan.
    Make hätkähti. Hän oli hetken ihmetellyt itsekin mitä juuri oli tapahtunut
    Ruuma on täysin pimeä. Toa yrittää hapuilla valokatkaisinta, mutta tyytyy yökiikariinsa.
    ”Voi pojat. Tämä on täysi sokkelo.”, Matoro toteaa tylsistyneesti.
    Gekko kävelee hiljaa kohti ruumaa varmistaakseen, että heitä ei olla puukottamassa selkään. Nazorakit ovat tajunneet Klaanilaisten uusimman siirron ja ne alkavat syöksyä sisään laivan sisäosiin.
    Killjoy kiroaa taempana. Klaanilaiset saivat hänen mutinastaan selvää vain: ”Samperin Steltin laatu…” ja ”Creedy saisi tarkistaa millaisia kiikareita ostaa…”
    Make luo keihäästään pienen valaisevan liekin. Killjoy näkee Maken liekin ja ryntää hänen peräänsä.
    Matoro näkee liikettä edessäpäin. Hän on täysin eksynyt laivan sokkeloiseen ruumaan.
    GK kompastuu pimeässä. Kolahdus kaikuu pitkin käytäviä
    ”Taidan jäädä pitämään selustaa..”, hän marisi noustessaan.
    Yksinäinen vartijanazorak vetäisee miekkansa ja hyökkää Jään Toan kimppuun.. Killjoy nostaa käsivarsinakuunansa kuullessaan kolahduksen, mutta tajuaa sen olevan vain kompuroiva GK. ”Säikäytit minut, varo hieman. Liipaisinsormeni on herkkä.”
    Perään kuuluu kalahdus.
    ”Joku taistelee. Matoro? Make?”
    Jostakin kuuluu miekkailun ääniä.
    Sitten kuuluu tömähdys.
    ”Joskus toivon, että minulla olisi elementtivoimani…”, GK selittää.
    Nazorak makaa tajuttomana maassa, ja Matoro kuulee huhuilun ”Täällä…”
    Sokea Gekko suunnistaa kohti ääntä.. Killjoy ryntää Maken perässä kohti äänen lähdettä, löytäen Matoron ja GK:n.
    Torakkamuodostelma astuu ruumaan. Siinä on useita hyvinkin järein asein aseistautunutta torakkaa.
    ”Ehkä meidän tulisi kulkea tiiviimmin”, Kilkka huomauttaa
    Nazorakien astuessa pimeään, kirkkaat loisteputket käynnistyvät.
    ”… valoja säädellään komentosillalta.”, Matoro toteaa.
    Hämmentynyt Gekko liikkuu rivakammin kohti kumppaneitaan. Hän on taas harhaillut vähän matkan päähän muista.
    ”Luulen että meidän pitäisi saada komentosilta haltuumme. Nazorakit hallitsevat sieltä käsin tilannetta emmekä tiedä missäpäin ruumaa dokumentit ovat”, Matoro jatkoi.
    ”Minä en jää tänne jos keksivät pistää paikan taas pilkkopimeäksi.”, GK protestoi taas.
    ”Ne ketkä pääsevät nopeasti ylös menevät sinne. Se on järkevintä.”, Matoro jatkoi.
    ”Meidän täytyy löytää ovi ja mielellään äkkiä. Make, onko sinulla ne Nazorak laivojen rakennuskaavakkeet?”, Joy kysyi.
    Matoro ampuu jäätä metalliseen kattoon. Nazorakien askeleita kuuluu joka suunnasta. Katto alkaa huurtua ja pian se on kylmyyden haurastuma.
    ”Joy, ammu tuo kohta rikki”
    Make kaivaa papereita vyölaukustaan ja ojentaa Killjoylle. Ne ovat hieman palaneet
    Killjoy kääntää katseensa kattoon ja nappaa samalla paperit. ”Oven pitäisi olla länsikäytävällä. Neljäs vasemmalla”
    ”Tuolla ne ovat!”, kajahtaa huuto. Kymmenet lähitaistelutorakat aloittavat rynnäkkönsä raskaiden suojatessa selustaan.
    Samalla Killjoy tajuaa hetken tulleen ja ampuu laukauksen kohti kattoa.
    ”Selvä”, Gekko sanoi ja lähti ohjeiden mukaan.

    Matoro ampuu välittömästi harppuunansa ylös ja syöksyy siitä kohti komentosiltaa. Make liitää Matoron perässä
    ”Hoidetaan komentosilta meille”, Make huudahti.
    Gekko palaa kannelle.
    Killjoy jää alas turvaamaan muiden selustan. Kaksi Nazorakia vilahtaa kulman takaa, mutta yksi sähköpanos lamauttaa ne. Tämän jälkeen Killjoy ryntää Gekon perään.
    Jään Toa huomaa pian olevansa neliön muotoisen komentosillan kyljessä kiinni. Pudotus veteen olisi useita kymmeniä bioja.
    Valon Toa kiipeää ylöspäin.
    Matoro kuumentaa miekkansa energialla ja iskee sen metalliin. Komentosillan katto leikkaantuu kuin säilyketölkki.
    ”GK, mitä sitä teet?”, Matoro kysyy headsettiinsä. ”Jos kiipeät seinää, olet suora maali torakoille”
    ”Hei, avatkaa tähän komentosiltaan ’ovi’.”, kuului vastaus.
    Singonlaukaus iskeytyy aivan Gekon viereen, melkein pudottaen Toan. Torakat olivat taas kannella.
    Killjoy saapuu paikalle ja huomaa Gekon kiipeilevän seinällä. Hän näkee sinkotorakan lähellä.
    Matoro pujottautuu sisään komentosillalle katon kautta. Nopealla vilkaisulla hän näkee telineellisen minigunin, useita monitoreja ja suuren ikkunan.
    ”Antaudu”, Eversti 106 sanoo hiljaa. Minigun osoittaa Matoroa suoraan.
    ”Liippasi liiankin läheltä…”, GK kiipeää ylöspäin ja Matoro näkee tämän ikkunasta.
    Killjoy kiitää rakettiensa avulla kohti sinkotorakkaa ja iskee ranneteränsä sen läpi, halkaisten tämän.
    Make potkaisee komentosillan oven auki sisältä päin.
    Toa tajuaa että moinen ase repisi hänet hetkessä, jos hän yrittäisi jotakin. Komentosillalla oli kolme torakkaa, eversti ja kaksi hampaisiin asti aseistautunutta vartijaa.
    ”Rahi, pysyt siinä tai ystäväsi kuolee”, 106 sanoi tyynenä.
    Nazorak osoittaa edelleen Jään Toaa minigunilla.
    Make murisi hiljaa, hän ei voinut tehdä mitään
    Killjoy tajuaa mitä ylhäällä tapahtuu ja hiljaa lähti leijumaan kohti heidän selustaansa.
    Matoro pyrkii aktivoimaan naamiotaan. Maken päähän ilmestyy viesti. ”Hyökkää”
    Pienen miettimisen jälkeen valon Toa hyppää komentosillalle läpi ikkunasta.
    Välittömästi Gekon liikkeen jälkeen minigun laukaistaan. Ase ei sano mitään
    106 mietti hetken. Ase oli jäätynyt.
    Nyt hänellä oli muuta miettimistä.

    Silloin tilanne riistäytyi käsistä. Maken hyökkäyksen lisäksi Killjoyn pommi ja GK:n yllätyshyökkäys heittivät Everstin kannelta alas, tehden valtaisan reiän lattiaan.
    ”Joy, yhdistetään Kepe tämän aluksen tietokantaan. Saattaa saada tietoa dokumenteista!”, Matoro huusi.
    Killjoy nyökkäsi ja ryntäsi lähimmän tietopaneelin luo. ”Kepe, oletko kuulolla?” Vastaus oli myöntävä ja Killjoy odotti.
    ”Räjäyttäkää komentosilta.”, Eversti 106 sanoi pirullisesti useammalle sinkotorakalle kannella.
    ”Ööh, kamut”, Make hihkaisee katsoessaan huoneen hajonneesta ikkunasta alas. Lyömä-asein varustautuneita Nazorakeja kiipesi komentosiltaa kohti.
    Kaksi vartijatorakkaa olivat nopeasti eliminoitu neljän klaanilaisen toimesta. Killjoy sai tietoa kypäränsä näytölle. Kepe oli löytänyt jotain.
    Silloin komentosilta muuttui tuliseksi kaaokseksi. Useampi räjähdys osui siihen ja tuliset aallot levisivät kaikkialle. Valon Toa teki hätäratkaisun ja laskeutui takaisin kannelle.
    Killjoy istui Maken suojassa lattialla ja karjui mikkiinsä: ”Kepe löysi jotain, tarvitsemme puoli minuuttia lataukseen!”
    ”Tyypit, meillä ei ole puolta minuuttia! Sinkotorakat ampuvat!”, Matoro huusi.
    Gekko löysi tiensä takaisin ruumaan, hän alkoi etsiä dokumentteja.
    Killjoy kirosi ja nousi maasta. Paineaalto oli heittänyt hänet alas. ”Tarvitsemme rauhallisemman paikan!”
    Uusi yhteissingonlaukaus osui komentosiltaan. Tietokoneet räjähtivät ja Matoro paiskautui kovaa takaseinän läpi. Koko komentosilta horjui. Se sortuisi kohta.
    Ruumasta kuului pauketta kun Toa rikkoi esineitä, pari Nazorakia saapui ruumaan.
    ”Tappakaa ne!”, 106 karjui. Hänen äänensä peittyi erilaisten aseiden laukauksiin.
    Uusi räjähdys iski ja Killjoy paiskautui seinän läpi pieneen koppiin. Hän pudisti pölyt päältään ja huomasi oven. ”Killjoy kaikille, täällä on uloskäynti.”

    Matoro yritti tähdätä ilmalentonsa osumaan takakannelle. Hän iskeytyi metalliseen kanteen ja kierähti laidan yli veteen.
    Make teki uhkarohkean ratkaisun. Hän syöksyi huoneen ikkunasta ulos, aikoen häiritä Nazorakeja ampumalla näitä tulella.
    Jään Toa kirosi jotakin poltettuna ja kasteltuna. Hän ampui harppuunansa laivan yläosiin ja kiipesi kannelle.
    Valkoinen Toa tunsi täräyksen, joka horjutti koko alusta. Hän pelkäsi koko laitoksen uppoavan.
    Killjoy juoksi pitkin käytäviä. Muutama Nazorak juoksi hänen perässään. Kaikki räiskintä oli katkaissut hänen radioyhteytensä. Killjoy räjäytti ovia edestään, kunnes saapui laivan toiselle puolelle ja nousi lentoon. Tätä taistelua hän ei voittaisi.
    Make huomasi Killjoyn ja lensi hänen luokseen
    ”Apujoukkoja erikoiskuljetus 601:n luo, klaanilaiset hyökänneet”, Eversti 106 huusi radiopuhelimeensa.
    Valon Toa löysi merkillisen lipaston, voisiko täällä olla se mitä he olivat tulleet etsimään?
    ”Lähetämme alueella partioivat Zyglakit”, torakalle vastattiin.
    Ennen kuin GK ehti lukea paperinippua, hän tunsi kylmän aseen niskassaan.
    Pian Make havaitsi pieniä yksittäisiä veneitä lähestyvän alusta.
    ”Pudota miekka”, Nazorak lausui kylmästi. GK ei tiennyt mitä tehdä.
    Killjoy leijui Maken vieressä. ”Tämä ei lupaa hyvää”
    ”Mitä sanoisit pienestä tuholaistorjunnasta”, Make kysähti
    ”Olkoon sitten näin…”, Gekko sanoi ja piilotti nyrkkirautansa. miekan kolistessa lattialle.
    ”Laiv…oksessa! Tehdä…ea hyökkäys ruum… kadotaan”, Matoro puhui headsettiinsä. Hän huomasi sen olevan vahingoittunut.
    Valon Toa kääntyi ja Nazorak tunsi kolme terää kaulassaan.
    Killjoy koputti kypäräänsä. Matoro yritti sanoa heille jotain. Make katsoi Killjoyyn. ”Meidän täytyy saada Matoro ja GK ulos. Tämä on liikaa.”
    ”Ruum…kkäys ruumaa…!”
    Gekko nosti miekkansa ja viimeisteli hyökkääjän.
    Jään Toa oli suhteellisen rauhassa laivan takaosassa. Kansi oli kaaoksessa ja laivan etuosa paloi. Nyt olisi mahdollisuus syöksyä ruumaan.
    ”Ruuma.. miksi hän hokee ruum-” Silloin Killjoy tajusi. ”Make, ruumat. Matoro on menossa sinne!”
    Taivaalta kuului helikopterin ääni. Nazorakien ruskeansävyinen kuljetushelikopteri lähestyi laivaa.

    Gekko sai viimein käsiinsä paperit, niitä oli vino pino, aivan päällä oli muutama lausahdus 001:ltä.
    Matoro iski energiasta hehkuvan miekkansa laivan kanteen ja leikkasi aukon ruumaan. Hän pudottautui alas. Tehtävä olisi mahdollista vielä suorittaa, ja hänhän suorittaisi sen.
    Killjoy tajusi Nazojen ilmatuen saapuvan. Make sytytti palan ruuman seinästä tuleen ja Killjoy ampui tien sen läpi. Kaksikko lensi kohti aukkoa.
    Valot pätkivät ruumassa. Laivan moottorit olivat sammumaisillaan. Gekko pelästyi ja tipautti paperit käsistään. Kymmeniä Nazorakeja hyppivät köysine varassa kopterista laivaan. Ne olivat ilmavoimien joukkoja ja hampaisiin asti aseistautuneita, eivätkä ne päästäisi klaanilaisia elossa laivalta.
    Silloin joku veti koko ruuman pimeäksi.
    Matoro kytki taas yökiikarinsa päälle. Ruuma oli pimentynyt. Myös moottori oli sammunut.
    ”Hienoa, nyt en löydä enää näitä”, Gekko sadatteli ja kompastui.
    Killjoy ja Make laskeutuivat ruuman suulle. ”Oletteko täällä!?”
    ”Olen!”, Matoro huusi vaistomaisesti.
    Nazorakien valoammus lensi Jään Toan pään ohi. Se valaisi aavemaisesti pimeyttä.
    Make ryntäsi kohti Matoron ääntä ja Killjoy kohti GK:n.
    Matoro tajusi että hänet huomattiin. Toa kierähti ajoissa suojaan, sillä joku heitti kranaatin hänen edelliseen paikkaansa. Konekiväärinsarjat alkoivat soida käytävillä. Make lennähti räjähdyksen ääntä kohti.
    ”Ne ruojat ovat taas ruumassa. Tappakaa ne.”, Eversti 106 komensi laivan raunioituneella kannella. Hän nousi kopteriin ja jätti ilmavoimien joukot laivalle.
    Killjoy spottasi GK:n sivummalla. Hän ryntäsi tätä kohti: ”Äkkiä, meidän täytyy päästä veneelle!”
    ”Mutta.. dokumentit…”, Gekko sanoi Killjoyn vetäistessä tämän.
    ”Unohda ne. Nyt häivytään täältä!”
    Matoro makasi käytävän reunassa kahden laatikon takana. Konekiväärinsarjat viuhuivat hänen yli.
    Hän alkoi kerätä miekkaansa energiaa. Pian se hehkui täysin keltaisena.
    Toa ampui säteen energiaa ampujiinsa ja huomasi samalla Maken.
    Energiasäde ei osunut ampujiin. Se osui laivan polttoainetankkiin, joka oli näiden takana ruumassa.
    Gekko lähti juoksuun kohti kantta.
    Killjoy lensi ruuman aukosta ulos valmistamaan veneen muille. GK ilmestyi palavalle kannelle, valmiina hyppäämään veteen.
    Massiivinen räjähdys alkoi edetä polttoainetankista muualle laivaan. Valtava paineaalto sai laivan takaosan nousemaan ilmaan ja sitten lentämänä veteen. Valtava tulimassa syöksyi käytävältä Makea ja Matoroa kohti
    ”Geronimooo!”, Gekko huusi hypätessään.
    Matoro tajusi mihin oli osunut. Hän ehti juuri Maken kanssa sivukäytävään ennen kuin tuliaalto osui heidän entiseen paikkaansa. Jään Toan ihmetykseksi Make asettui hänen suojakseen. Polttava tuli ei vaikuttanut häneen mitenkään
    Laiva alkoi kallistua. Kun tuliaalto oli mennyt, aukinaisen polttoainetankin paikalta alkoi tulvia jokivettä.
    ”Me uppoamme. Äkkiä, mistä pääsee pois”, Matoro kysyi.
    GK molskahti veteen ja Killjoy ohjasi veneen hänen vierelleen.
    Make lennähti Matoron yläpuolelle, tarttuen tätä olkapäistä varpaillaan, ”Pidä kiinni”. Pian Make lennähti kovaa vauhtia pitkin käytäviä Matoro mukanaan. Valtava vesimassa seurasi heitä ja tuhosi kaiken tieltään.
    ”Tiedätkö mitä olet tekemässä?”, Matoro kysyi. Hän ei ollut varma kuuliko Make.
    Viimeinen ruuman Nazorak pelasti paperit lipastoon juuri ennen sen täyttymistä vedellä. Torakka koki kuoleman vesimassojen alle.
    Alus oli kallistunut jo hyvin paljon. Pian se syöksyisi järven pohjamutiin.
    ”Älä huoli”, Make huudahti Matorolle.
    ”… hei, takana on vettä, edessä tult-”, Matoro huusi. Pian Make lennähti laivan keulan palavista jäänteistä Matoro mukanaan.
    GK ja Killjoy kiisivät veneellä ympäri laivaa, etsien Matoroa ja Makea. Lopulta GK huudahti: ”Tuolla!”

    Make-Matoro yhdistelmä syöksyi vasten tähtitaivasta. Pian Make alkoi kaartaa kohti joen reunaa.
    Zyglakit ottivat kiinni Klaanilaisten veneen reunoista. Ne pyrkivät upottamaan koko aluksen. Vedestä nousi pirullisia olentoja useita.
    Gekko yritti parhaansa mukaan torjua tätä luonnonoikkua miekallaan.
    Entinen Nazorak-laiva vajosi kokonaan syvyyksiin dokumentit mukanaan.
    Make pudotti Matoron veneen kannelle ja nousi ylemmäs.
    Kotirauhan häirinnästä raivostunut Zyglak löi Valon Toa veneen toiseen päähän ja siitä veteen.
    ”AAAAAAA”, Matoro ehti huutaa ennen kuin osui pienen veneen kannelle. Vene miltei kaatui.
    ”Joy, kestääkö pukusi vettä!”, Matoro kysyi. Zyglak otti reunasta kiinni ja alkoi vetää venettä veteen.
    Pian Make tarttui jaloillaan Zyglakeihin pyrki lennättäen näitä veteen. Gekon silmät menivät kiinni, Toa jäi kellumaan veteen.
    Killjoy tajusi mitä tapahtui ja yritti nousta lentoon. Oli kuitenkin liian myöhäistä, vesi koski Killjoyn jalkamoottoreihin saaden ne oikosulkuun.
    Räjähtävä keihäs osui veneen pohjaan. Yhä useampi Zyglak parveili veneellä.
    ”Make, nosta GK ja Matoro ylös, äkkiä!”, Joi’un huuto kuului.
    Matoro kamppaili Zyglakien otteita vastaan. Ne yrittivät vetää tätä pinnan alle jatkuvasti. Make yritti poimia Matoroa mukaansa.
    Killjoy sulki silmänsä ja alkoi lataamaan sähkön elementtivoimiaan käsivarsiinsa. ”Make, nopeasti! Nosta heidät!”
    Väkivahvat olennot olivat joukolla äärimmäisen vaarallisia. Silloin Make nappasi Matoroa kädestä ja veti tämän ylös Gekon kanssa.
    Maken jaksaminen oli koetuksella. Hän lensi vaivoin kuljettaen kahta Toaa. Zyglakien keihäs osui Makea jalkaan heitettynä. Toa karjaisi ja syöksyi joen rannalle kahden Toan kanssa.
    Sähköä oli Killjoyn kehossa jo liikaa. Sitä sinkoili purkauksina tämän käsistä. Lopulta Killjoy päästi voimistaan irti ja valtava sähkönpurkaus levisi vedenpintaa pitkin, käristäen Zyglakit. Killjoyn voimaton ruumis jäi kellumaan veden päälle. Hän oli kuluttanut liikaa energiaa ja puku oli oikosulun partaalla.

    Matoro katseli vedessä tapahtuvaa näytelmää rannalta. Valtava sähköisku valaisi pimeän joen. Heti sähkön kadottua Matoro hyppäsi veteen ja alkoi raahaamaan Killjoyn raskasta haarniskaa rannalle.
    ”Make! Autatko vähän ennen kuin nuo heräävät!”, Matoro huusi vedestä. Make lennähti Killjoyn ruhon päälle alkaen vetää tätä rantaan
    Kaksi Toaa olivat saaneet Killjoyn käytännössä tajuttoman ruumiin rantatörmälle. Myös GK oli tajuton.
    Martti katsoi hengästyneeseen Makeen. ”Kiitos kovasti”
    ”Noh, eipä kestä”, Make yritti lausahtaa hengästyksensä läpi.
    ”Kep… käsk… kun hakea meid… lta”, Matoro otti yhteyttä Kepeen, kunnes tajusi ettei hänen radiollaan ollut mitään hyötyä.
    ”Nazorakit palaavat kohta. Meidän pitää saada nuo kaksi turvaan ja pian”, Matoro vastasi.
    Silloin Killjoy yskäisi ja kypärän raosta purskahti vettä.
    ”Ooh. Sinä olet elävien kirjoissa.”, Matoro piristyi huomattavasti.
    ”Hyvä ajoitus”, Make lausahti
    ”Make, toimiiko radiosi? Jos toimii, tilaa kyyti.”
    Killjoy käännähti vatsalleen ja koetti viittoilla Matoroa tarkastamaan tämän tarvikelokeron. Matoro mietti hetken ja tajusi sitten avata lokeron. Hän nappasi sieltä oudon näköisen laatikon, jossa oli pillereitä. Kyljessä luki ”kipulääke”
    Make kaivoi vyölaukkuaan, yrittäen löytää radiota
    Killjoy hapuili kättään, kohti kipulääkkeitä.
    Make löysi radiovastaanottimensa, yrittäen saada sitä toimimaan. Hän kuitenkin ojensi radion Matorolle, joka osasi käyttää sitä paremmin
    Killjoy nappasi lääkkeet ja tiputti yhden pillerin kypäränsä reiästä alas. Hän yski päälle lisää vettä.
    ”Katsotaas”, Matoro ajatteli ääneen. Hän käänteli radion taajuuksia.
    GK heräsi huudahdukseen korvassaan.
    ”Mitä…”
    Radiolaitteesta kuului hetken aikaa korvia vihlovaa tinnutusta.
    ”krz… haloo, Klaani?…krz”, Matoro kysyi kohinaan.
    ”Täällä Paaco”, kuului vastaus. Tiimin ilmeet näyttivät huojentuneilta.
    ”Lähetä joku hakemaan meidät tämän joen rannalta, läheltä järveä. Joy ja GK tajuttomia”
    GK näytti kuin puusta pudonneelta, hän hapuili käsillään asettaan. Hän ei muistanut mitään.
    ”Selvä. Kymmenen minuuttia”, Klaanista vastattiin.
    ”Kyyti kymmenessä minuutissa…”, Matoro kertoi Makelle ja Joylle.
    Sitten Gekko tunsi kivun päässään ja näki Killjoyn kädessä olevan purkin.
    ”Tehtävämme ehkä vähän epäonnistui mutta hei, me epäonnistuimme tyylillä”, Matoro koitti nostaa tunnelmaa.
    Huojentunut Make mätkähti lepäämään rantahietikolle
    Killjoy yskäisi. Hänen jalkaproteesinsa olivat kastuneet, eivätkä liikkuneet. Hän hymähti: ”Niin kai sitten.”
    Kymmenessä minuutissa pieni steampunk-vene – lentävä sellainen – laskeutui metsään. Muutama matoran tuli hakemaan joukon.

    [spoil]Joo. Tämä kertoi missä yhteydessä Joi’un puku kastui ja mitä Gekon viestissä mainitulle laivalle oli tapahtunut. Kiitokset Makelle, Joi’ulle ja Gekolle.[/spoil]

    This post has been edited by Matoro TBS on Mar 6 2011, 06:11 PM

  • Valottujen suosekoilu osa 29: Pyhä seremonia Meren isälle

    Järvilinnoitus

    Umbra ja Glatorianking hiipivät puisten kotarakennelmien lomitse, etsien kuumeisesti aseitaan ja naamioitaan. Glatorianking piteli olkapäällään Qewaa, joka pyöritteli kuumeisesti eturaajojaan ympäriämpäri. Fikou oli selvästi hermostunut uhkaavasta hukkumiskuolemasta. Kaksikko katseli kuinka kaksi vihreää, kaapuihin pukeutunutta Zyglakia liikkui sulavasti veden alla, pidellen käsissään epämääräistä myttyä, josta pilkotti jotain tuttua. Heidän aseensa!

    Lähellä Gekkoa ja Umbraa oli roskapönttöön tungettuna heidän naamionsa, jotka Qewa löysi etsiessään ruokaa. Fikou toi naamiot kaksikolle kun nämä kuuntelivat Zyglakeita.

    ”Uhraamme nämä aseet, jotka tulivat pinnalta, Rhak’elakkille”, toinen Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. Hän sai aina kiksejä uhrausseremonioista.

    ”Tästä seremoniasta tulee suurenmoinen”, toinen sanoi, hihittäen outoa nauruaan, jolloin veden täytti ilmakuplaparvi, joka tuli Zyglakin pitkästä ja hammasrivien täyttämästä kidasta.

    Joukkio kuunteli kotarakennelmien kätköistä, mitä Zyglakit puhelivat. Ympäristön täytti outo ja aavemainen hehku, jota tuli meduusoista, jotka toimivat lamppuina. Tämän jälkeen Zyglakit lähtivät kävelemään kohti suurinta kotaa, kotaa jossa oli jopa iso ja koristellulla lasilla varustettu ikkuna. Ikkunassa oli Rhak’elakk hirviöjumalan symboli, kolmio, jonka kärjissä kolmet kynnet, ja kaikkinäkevä silmä jonka yläpuolella kukan nuppu.

    Seuraten kotarakennelmien takana pysytellen kaksikon kulkua suuren kodan syövereihin, kaksikko tai siis kolmikko, koetti pysytellä kultistien vanavedessä. Zyglakien seuraaminen osoittautui hankalaksi, kun nämä liikkuivat niin sulavasti vedessä ja Umbra joutui säätelemään potkuriensa voimaa ja ääntä, ettei kiinnittäisi kenenkään huomiota.

    Hiipimisoperaatio melkein loppui heti alkuunsa, kun toinen Zyglakeista kääntyi katsomaan taakseen, jolloin Glatorianking työnsi Umbran läheiseen saviruukkuun ja syöksyi itse Qewa sylissään läheisen kodan taakse. Zyglakit jatkoivat matkaansa rupatellen uhrausmenoista ja kuinka jännää se olisikaan, vihkiytyä Rhakk’elakk munkiksi. Tulevassa seremoniassa heidät olisi määrä korottaa oppilaista munkeiksi, olivathan he opiskelleet Rhak’elakkismia jo vuosien ajan.

    Umbra ja Glatorianking katselivat kauempaa, kuinka Zyglakit menivät kaavut kasvojensa suojana sisään kotaan, näyttämällä kolmio-amulettia, jonka keskellä oli pyörivät punainen kivi. Kivi teki säteen oveen, jolloin muodostui portaali, jonne kaksikko astui sisään.

    ”Miten pääsemme tuonne jättikotaan?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä. ”Meidät tapettaisiin heti jos astuisimme portaalista sisään Zyglakien vanavedessä”, Umbra jatkoi. Hän mietti kuumeisesti suunnitelmaa muttei saanut mitään järkevää aikaiseksi.
    Glatorianking mietti myös suunnitelmaa, ja huomasi kuinka Qewan tekemään seittiin tarttui kasvinosia ja merilevää, jolloin hämähäkki alkoi muistuttaa elävää pensasta.
    ”Keksin juuri suunnitelman”, Glatorianking sanoi, alkaen kerätä Qewan selässä olevaa kariketta ja muuta. Fikou alkoi erittämään enemmän seittiä kaksikon kehoituksesta ja Umbra lähti etsimään lisää vesikasveja.
    *******
    ”Tästä tulee hienoin idea ikinä”, Gekko myhäili kun Umbra saapui kasvien kanssa. Umbra oli haravoinut pitkin aluetta ja löytänyt kukkurallisen limaisia vesikasveja, jotka hän antoi Gekolle.

    Valkoinen soturi laittoi vauhtia tekemisiinsä ja kaatoi tekemänsä seittivesikasviklöntin Umbran päälle.

    ”Miksi sinä näin teet?” Umbra huusi, mutta Gekko laittoi kätensä Umbran suun eteen. ”Ei huutoa. Selitän sinulle suunnitelman”

    ”Ensin me huijaamme paria kaapua kantavaa Zyglakia tällä ”puhuvalla kasvihirviöllä”, eli sinulla U”, Gekko aloitti. ”Sitten vangitsemme Zyglakit Qewan verkkoihin ja viemme heidät jonnekin säilöön ja sitten menemme heidän kaavuissaan sisään palvomaan hirviöjumalaa”, Gekko kertoi.
    ”Ookkei…” Umbra ihmetteli. Tämä oli niin älyvapaa idea että se voisi toimiakin. Ja oli hyvä että Gekko teki jotain reissun hyväksi.

    Glatorianking lisäili kaikenlaisia kasveja Umbran päälle, ja pian Umbra muistutti kävelevää pensas-matoran-hybridiä. Umbran panssarit olivat täynnä vihertäviä kasveja ja muuta mukavaa, simpukankuoria ja näkinkenkiä. Tämän uuden ulkoasun avulla heidän olisi siis saatava aseensa…

    Glatorianking nauroi ja tirskui Umbralle kun tämä uusi ulkoasu oli valmis. Fikoukin hyppi Umbran ympärillä, nauraen omalla rahimaisella tavallaan.
    ”Lopettakaa jo, Zyglakeja on tulossa”, Umbra kuiskasi ja lähti paikoilleen. Nämä Zyglakit olivat tosiaankin taikauskoisia, tai toivottavasti olivat, Umbra ajatteli, kun Zyglakit lähestyivät pensasmaista röykkiötä.

    Kaksi harmaisiin kaapuihin pukeutunutta Zyglakia lipui Umbran ohitse kohti jättikotaa. Kun liskot olivat oikealla kohdalla, rupesi Umbra puhumaan.

    ”Täällä puhuu Jumalanne, Rhak’elakk”, Umbra aloitti möreällä äänellään.Hän piti toista silmäänsä kiinni jolloin syntyi kuva yksisilmäisestä pensaasta. Punainen valo välkehti Umbran silmässä kun huojuva pensasmatoran puhui.

    Zyglakit kääntyivät katsomaan Umbraa, tai siis kasvihirviötä. Liskot olivat aluksi epävarmoja mutta pensas jatkoi.

    ”Osoittakaa uskollisuuteni minulle, Rhak’elakkille, ottakaa taskuissanne olevat myrkkykapselit”, pensas mörisi.

    ”Oi kyllä suuri johtaja, kyllä suuri johtaja”, Zyglakit sanoivat peloissaan ja ottivat taskuistaan myrkkykapselit, jotka heittivät kitoihinsa. Zyglakien suusta alkoi valua vaahtoa ja silmät alkoivat vilkkua villinä päässä ja kaksikko kaatui kuolleina maahan.

    Umbra hätääntyi. Mistä karzahnista nuo kapselit olivat oikein tulleet? Jotkut asiat on tosin hyvä jättää mysteereiksi, hän ajatteli.
    Gekko heitti Zyglakien raatojen päälle Fikoun verkon, ja kolmikko alkoi viedä Zyglakeja pois. He löysivät nopeasti roskapöntön, jonne tunkivat kultistien ruumiit.
    ”Oli ovelaa aiheuttaa noiden tyyppien itsemurha”, Gekko sanoi. ”Mistä sait kapselit?” hän kysyi.
    ”Itse asiassa, en minäkään tiedä mistä nuo kapselit ilmestyivät”, Umbra sanoi, heitellen vesikasveja panssaristaan. Tämän jälkeen hän kiskoi päälleen harmaan kaavun. Kaavun reunoihin oli laitettu pienoisia simpukoita, ettei se hulmuaisi vedessä.
    Glatorianking puki myös kaavun päälleen, ja kaivoi taskusta Rhak’elakk symbolilla varustetun medaljongin. Kultasininen kolmio, jonka keskuksessa oli punainen pyörivä kivi.
    ”Tästä tulee jännä operaatio”, Gekko sanoi, kun hän katseli symbolia. Se toi hänelle mieleen etäisesti tarinat eräistä matoran-munkeista jotka palvoivat kaikkinäkevää, yksisilmäistä jumalaa.
    ”Tule Gekko, meidän tulee kiirehtiä. Haluammehan saada aseemme takaisin, eikö niin?” Umbra huikkasi, lähtien talsimaan kohti jättikotaa.

    Kodalle pääsy ei tuottanut ongelmia, vaikka vastaan tuli useita Zyglakeja jotka kiiruhtivat eri asioille, hakemaan uhreja Rhak’elakkille tai etsimään pyhiä kivitaulutekstejä. Jotkut Zyglakit kantoivat mukanaan urkujen puhdistusvälineitä.
    Kävellen rauhallisesti ovelle, Gekko otti kaulallaan olleen riipuksen, ja osoitti sillä seinää. Punainen valonsäde lähti riipuksesta, luoden portin kodan sisätiloihin. Sankarimme hyppäsivät empimättä sisään.

    Kota oli sisältä huomattavasti suurempi kuin ulkoa näytti. Sen sisällä oli maalattu kupolikatto, joka kertoi Zyglakien tarinaa, merenkulkijoista aina näihin päiviin. Yhdellä seinällä oli suuret kalmankalpeat urut, joiden ääressä vanha silmälaseja käyttävä Zyglak koetti harjoitella päivän seremonioiden kappaleita, vaikka hänen toverinsa olikin puhdistamassa urkujen piippuja. Tuloksena moskaa lensi ylös piipusta suoraan puhdistajan kasvoille.
    Tämä kota oli täysin vesitiivis, eikä kosteudesta ollut juuri tietoakaan. Umbra huomasi sen nopeasti kun hänen varahappisäiliönsä happi loppui.
    Umbra katseli mielenkiinnolla, kuinka kymmenet, ellei sata Zyglakia hääri ympäri alttaria. Alttarin keskipiste oli Rhak’elakk-patsas, jonka eri osaset pyörivät hiljaa ja ääneti eri suuntiin. Patsasta koristivat kaksi rubiinia, jotka toimivat patsaan pään silminä, jolloin yksi silmä osoitti aina kultisteja. Patsaan edessä oli uhripaasi, laakea harmaa kivi, jossa oli paljon uurteita ja veriläiskiä. Hirviöjumala oli varmaan todella verenhimoinen, Umbra ajatteli.

    Alttarin läheisyydessä oli pääpapin koroke ja hiukan siitä vasemmalle oli tutunoloinen käärö, josta pilkotti Umbran musta miekka ja Gekon kivääri.
    ”Aseemme ovat tuolla”, Gekko kuiskasi Umbralle hiljaa. Umbra katsoi ja näki aseet ja nyökkäsi.

    ”Meidän pitää keksiä tapa päästä alttarille”, Umbra kuiskasi, kun suurten rumpujen pauke alkoi kuulua, jolloin kaikki huppupäiset menivät paikoilleen laajalle lattialle ja alkoivat kumartaa pääpappia, joka käveli verenpunaista mattoa pitkin alttarille, kädessään Matoranin päästä tehty sauva, jossa oli punainen rubiini kaiverrettuna kolmanneksi silmäksi.
    Pappi asteli kumarassa asennossa korokkeelle, nostaen luisevat kätensä ilmaan.
    ”Zyglakit! Tähdet ovat suotuisassa asennossa. Pian on aika Rhak’elakkin, nousta merestä ja tuoda täysi VALTA Meille!” vanhus huusi, punaisen auran nostaessa hänet ilmaan. Pappi oli joutunut transsiin.
    Zyglak soperteli manauksia ja kaikenlaista outoa Zyglakiksi, alttarilla olleiden liekkien lepattaessa. Polvistuneet Zyglakit kuuntelivat heidän hengellisen johtajansa mesoamista alttarilla.
    Joukko munkkikokelaita seisoi rivissä lähellä alttaria. Heidät olisi tarkoitus vihkiä Rhak’elakkin palvelijoiksi loppuiäkseen, tämä olisi heidän seremoniansa. Nuorehkot Zyglakit seurasivat lumoutuneina pääpapin puhetta ja saarnaa, kun tämä osoitti kuuntelijoihin.
    ”Joukossamme on vääräuskoisia!” Zyglak kailotti, osoittaen koukkusormellaan väkijoukkoon. Syyttävä sormi osui juuri siihen kohtaan missä Umbra ja Gekko olivat, piilossa, kumartuneina kaavut päällään.
    Väkijoukko alkoi riuhtoa Gekkoa ja Umbraa kohti alttaria, kaksikon koettaessa pitää itsensä piilossa kaapujen alla. Nyrkit viuhuivat kun kaksikko koetti estää väistämätöntä.
    Zyglakeja tuli yhä enemmän ja enemmän. Liskomaiset kultistit repivät kaavut kaksikon yltä, ja sitoivat heidät luuköysillä etteivät he pääsisi pakoon.
    ”Rhak’elakk haluaa veriuhreja näiden uusien munkkiensa vihkimiseen!” Pääpappi huusi, punaisen rubiinin kimaltaessa hänen päähineessään.
    Muut Rhak’elakkin palvojat lähtivät paikalleen kuulemaan toimitusta ja jättivät vangitut vääräuskoiset ja köytetyt sankarimme odottamaan veriuhriseremoniaa.
    ”Tuokaa Matoran minulle”, vanhus sanoi, osoittaen sormellaan kahta kirvestä kantavaa kyöpeliä, jotka olivat erikoistuneet veriuhrien kiduttamiseen ja etsimiseen. Kaksikko tarttui Umbraa käsistä kiinni ja lähti raahaamaan häntä kohti kivipaatea, joka toimi uhrialttarina.
    Umbra katseli kauhuissaan kuinka Zyglakit sohivat Qewaa palavilla soihduillaan, kuinka Pääpappi ylisti hirviöjumalaa tästä veriuhrista ja sai aikaan transsintunteen kuuntelijoissa. Kaiken tämän kauheudenkin jälkeen, Umbra huomasi jotain positiivista tässäkin hetkessä. Hänellä oli nyt naamionsa ja hän olisi lähempänä miekkaansa, jonka avulla hän voisi pelastaa Gekon, joka hieroi polveaan, johon oli lyöty kirveen varrella.
    Pääpappi messusi uskolliselle kuulijakunnalleen, kauan kauan… Umbra tiesi että jossain vaiheessa tämäkin tulisi loppumaan ja ei olisi kiva olla ensimmäinen klaanilainen Zyglakien veriuhri. Jotenkin se ei vain ollut järin houkuttelevaa. Mutta mitä muuta hän voisi ajatella? Pakenemiskeinoa? Ehkäpä. Umbra koetti liikuttaa käsiään, jotka oli sidottu paaden reunohin. Hänen jalkansakin olivat sidotut ja hän muistutti nyt aivan Elämän naamion symbolia.

    Umbra näki silmäkulmastaan miekkansa, joka oli luisella hyllyllä Gekon aseiden kanssa. Nämäkin aiottiin kuulemma uhrata, sen Umbra oli tajunnut Zyglakin saarnasta.

    Umbran mietinnän katkaisi yhtäkkiä pahaenteinen hiljaisuus, jonka aikana soihdut sammuivat. Tämän jälkeen oli pimeää jonkin aikaa, kunnes soihdut syttyivät itsestään ja alkoivat valaista kappelia.

    Zyglakit olivat kumarassa, päät painuneena maahan. Muut paitsi pääpappi olivat kovassa transsissa ja uskonnollisessa hurmoksessa.

    Sankarimme näki kauhukseen, kuinka vääntyneet, vanhat ja hauraat liskon kasvot katsoivat häntä punaisilla, tulta ja hulluutta uhkuvilla silmillään, ja kuinka vanhus liikutti Rhak’elakkin symbolilla varustettua miekkaa kohti Umbran sydänkiveä.

    ”Rhak’elakk zumb aler a’kla”, vanhus sanoi, iskien miekalla kohti Umbraa.

    Umbra käytti tahdonvoimansa painovoima-aaltoon, jonka hän ampui sormestaan päin pappia. Miekka uursi jälkeä Umbran panssariin, jättäen kuitenkin elintärkeät elimet vahingoittumattomiksi. Samalla miekan onnistui myös katkaista Umbran vasemman käden köysi, jolloin hänen olisi helpompi paeta.

    Pappi ei pitänyt siitä kuinka niskoitteleva kiitosuhri hänelle oli tuotu. Hän otti miekkansa maasta, syöksyen voimalla kohti Umbraa.

    ”Nyt sinä kuolet!” raivostunut pappi huusi, sohien miekallaan Umbraa, joka koetti pyristellä pois köysistään. Hän joutui torjumaan miekan iskuja kädellään, jolloin panssaria meni rikki.

    ”Minun on pakko saada miekkani”, Umbra ajatteli, riuhtoen itseään vapaaksi. Köydet alkoivat pettää ja Umbra nousi paadelle, potkaisten timantein koristellun miekan papin kädestä.

    ”Osat taisivat vaihtua, Zyglak”, Umbra sanoi häijysti, osoittaen miekalla kohti papin rintaa. Umbra piti katseensa tiukasti Zyglakissa, mutta syöksyikin yhtäkkiä luuhyllylle, ottaen Gekon ja hänen oman miekkansa.

    Repien raivokkaasti kääreitä aseiden päältä, Umbran onnistui saada Artakhan miekka, oma miekkansa ja Gekon plasmapistoolihökötys revittyä ulos kääreistä. Umbra juoksi aseet käsissään vanhuksen vierestä Gekon ja Qewan luokse, samalla kaataen muutaman soihdun, jotka sytyttivät alttarilla olevat kankaat tuleen.

    Umbra sivalsi miekallaan Gekon köysiä, jolloin tämä putosi lattialle. Gekko alkoi heräillä savun hajuun ja Qewa ilmaisi rääkynällään haluavansa myös vapaaksi. Umbra päästi myös Fikoun vapaaksi.

    Valitettavasti tulipalo sai aikaan myös sen että uskonnollisessa transsissa olleet Zyglak-kultistit alkoivat heräillä ja pääpappi usutti Zyglakeja Umbran ja Gekon kimppuun.

    Umbra käytti tätä uutta, kevyttä ja hopeista timantein koristeltua miekkaansa ja omaa mustaa miekkaansa, sivaltaen Zyglakien orgaanista kudosta kappaleiksi, jolloin Umbran panssari värjäytyi Zyglakin verestä. Taistellen urheasti ylivoimaista vihollista vastaan, kolmikon onnistui paeta kohti ulospääsytietä, mutta Gekon onnistui hukata hänen plasmapistoolinsa Zyglakeille. Osa Zyglakeista oli alkanut sammuttaa tulta puhaltamalla siihen, mutta tyhmäkin tietää ettei puhaltaminen sammuta tulipaloa.

    Miekat viuhuivat ilmassa kun liskomaisia olentoja kaatui maahan kaksikon käsittelyssä. Umbran oli onnistunut päästä oviaukolle.

    Kanavoiden painvoimaiskun oveen, Umbra rikkoi sen kappaleiksi, jolloin vettä alkoi syöksyä liekehtivään kappeliin.

    ”Tule Gekko, nyt lähdetään pintaan!” Umbra huusi, ottaen Qewan syliinsä ja käynnisti pukunsa moottorit, jotka alkoivat kuljettaa Umbraa kohti pintaa. Ennen kodan lopullista jättämistä, Umbra kanavoi sormestaan lasersäteen suureen, koristeltuun ja värikkääseen ikkunaan, joka särkyi vedenpaineen voimasta, saaden aikaan tulvan Zyglakien kappeliin.

    ”Olet sinä Umbra aikamoinen pahis”, Gekko mutisi kun he uivat kohti pintaa, muutamien Zyglakien uidessa heidän perässään.

  • Valottujen suosekoilu osa 28: Mökkivandaalit

    Järvi, zyglakien linnoituksen sellit

    ”Se mitä Quewa nyt tekee on suureksi avuksi, aliarvioin sen turhan ankarasti”, Glatorianking sanoi nolona. Quewa hymyili hänelle, ehkä näiden kahden välit alkoivat
    Parantua. Hetken kuitenkin keskeytti Umbran huuto:”Hei, meiltä loppuu pian happi.”, Violetti Matoran oli oikeassa, heille alkaisi pian tulla kiire ja he hukkkuisivat
    Järveen mistä kukaan ei heitä osaisi etsiä. Gekolla oli puku joka tuotti hänelle sen verran energiaa, että hän ei tarvinnnut naamiota, Umbralla sen sijaan olisi isoja
    vaikeuksia. Kaksikon hiipiessä epämääräisen seinän takana, nämä löysivät itsensä Zyglakien kätköstä, siellä oli kaikenlaista rompetta ja roinaa, harmiksi jok’ikinen
    Kanohi oli rikki tai vain käyttökelvottomassa kunnossa. Kaksikko kaivoi kuumeisesti kasaa löytääkseen varusteensa, mutta tuloksetta, ainut mitä he löysivät oli
    muutamia teräaseita, tällä hetkellä parhain aseistus taisi olla Fikoun seitti. ”Ei tässä kai voi muutakaan, ounastelen, että ne on tungettu johonkin syvemmälle
    linnoitukseen”, Gekko koitti puhua viisaasti. ”Meillä tulee joka tapauksessa kiirettä, vähintään nyt-”, Umbra keskeytti ja pinkaisi vauhdilla poispäin lähestyvistä
    Zyglakeista jotka olivat selvästi valmiita saamaan nämä kiinni keinolla millä hyvänsä. ”Pukuni ei pysty korjaamaan välttämättä tulevia vaurioita jos sen pitää tuottaa itsessään pelkkää energiaa.”,
    GK sanoi nähdessään nämä otukset, otti Fikoun olalleen ja ryntäsi eteenpäin. Zyglakit vaanivat nopeasti kintereillä, kahdella hyvin erikokoisella soturilla oli vain pienet miekat vyöllään.
    Gekko aikoi käyttää omansa edes johonkin hyvään tarkoitukseen. Olettaen puun ja muun rakennusaineen olevan heikkoa ja mätäää, hän yritti sorruttaa sitä vastustajiensa päälle, vieressä sattui sopivasti olemaan pieni mökki.

    Mökki
    Vanhus oli juuri haukkaamassa palan ortonista, kun yhtääkkiä talo rupesi vaappumaan, tavarat rojahtivat hänen häntänsä päälle ja papparainen karjaisi katon iskeytyessä hänen päähänsä, vaivalloisesti tämä selvitti tiensä läpi romujen seasta.
    Hän jäi ilman päivällistä ja kaksi zyglakia päättivät elämänsä raunioiden alle.

    GK hymyili hetkisen, ja lähti Fikoun kanssa Umbran luo.

  • Valottujen suosekoilu osa 27: Zyglakien historiikki Flygelin mukaan

    Zyglakien historiikki, tekijänä: Flygel

    Olet varmaan kuullut monesti tarinoita petollisista Zyglakeista, jotka seilaavat merirokkojen peittämillä aluksilla, ryöstelevät rannikkokaupunkeja ja tappavat niin Toat, Matoranit kuin monet muutkin olennot räjähtävillä keihäillään ja raa’alla voimallaan. Olet myös voinut kuulla siitä kuinka Suuret olennot kirosivat Zyglakit, vahinkolapsinaan. Aina kaikki ei ole ollut näin. Tämä on katsaus Zyglakien historiaan.

    Zyglakien tarina alkoi kauan ennen universumin syntymää, kun suuret jumalat, Suuret olennot loivat uusia elämänmuotoja. Heidän epäonnekseen, osasta materiaa muodostui petomaisia Zyglakeja.
    Suuret olennot eivät pitäneet Zyglakien ulkonäöstä ja olemuksesta ja asettivat lajille kirouksen, joka tulisi vaikuttamaan Zyglakeihin koko universumissa. Zyglakit pakenivat Matoranien universumiin, ja alkoivat asuttamaan alueita jonne ehtivät ensin asettua. Kaikki meni hyvin jonkin aikaa, ja Zyglakeista tuli hallitseva merimahti nuoressa universumissa. Zyglakien suuret lippulaivat partioivat hopeisen meren ulapoita ja Zyglakien rantakaupungit loistivat ylväinä rannikoilla. Tämä kaikki kuitenkin loppui kun Suurten olentojen suosima laji, Matoranit asettuivat universumiin.
    Ensitöikseen nämä jumalten lellikit alkoivat vaatimaan monien muiden lajien asuinalueita itselleen, perusteena oli Mata Nuin tahto. Näissä vainoissa Zyglakit menettivät monta dynastiaansa, ja alkoivat asuttamaan universumin kolkkia joissa moni ei tahtonut elää.

    Tällöin Zyglakit keksivät myös perustaa kaupunkeja veden alle ja rakentaa kelluvia saaria.
    Zyglakit alkoivat vaatia alueita itselleen, kun oli kulunut jonkin aikaa ja katkerat Zyglak-sukupolvet halusivat oikaista vääryyden jota Matoranit olivat heitä vastaan tehneet. Matoranit vielä kutsuivat Zyglakeja raheiksi ja säilyttivät joitain kaapattuja Zyglakeita Metru Nuin kaupungin Arkistoissa.
    Tämä johti siihen että Zyglakit alkoivat toden teolla vihata Matoraneja, ja perustivat tukikohtia Eteläisille saarille, joilla Matoranien tarujen mukaan ei asunut Raheja älykkäämpiä olentoja. Zyglakit saivat asuttaa saaria melko vapaasti, kunnes Kuuden kuningaskunnan liiga nousi valtaan, tuhoten näitä Zyglakien linnoituksia. Zyglakit regeneroituivat ja alkoivat asumaan merenalaisissa kaupungeissaan, samalla palvoen Skakdien Irnakk-tarusta inspiraatiota saanutta Rhak’elakk hirviöjumalaa, joka Zyglakien tarujen mukaan tulee Demoninsa kanssa maan päälle, syöden valon ja varjon, jolloin jää vain tyhjiö, jota Zyglakit hallitsevat. Hirviöjumalan todenperäisyyttä ei ole koskaan todistettu, ja monet suhtautuvat siihen skeptisesti.

    Loppu Flygelin muistiinpanosta oli revennyt irti, jättäen jälkeensä ikäviä riekaleita pöytälaatikon pohjalle.

    Järvi

    Glatorianking ja Umbra sekä Qewa olivat valkoisessa, luista tehdyssä häkissä veden alla, Zyglakien eräässä kodassa. Häkki oli pyöreähkö ja todella ahdas, jolloin Gekko ei voinut edes istua suorassa. Kodan lattialla oli rikkoutuneita Kanohi-naamioita ja erilaisia osia jotka olivat joskus kauan sitten kuuluneet Matoraneille tai Ortoneille. Zyglakit olivat vanginneet kolmikon muutamia tunteja aiemmin, vieneet heidän aseensa ja happilaitteensa ja jättäneet heidät ilman naamioita tänne häkkiin kuolemaan. Zyglak-joukko oli uhannut uhrata heidät hirviöjumalalleen, Rhak’elakkille tulevien päivien seremonioiden aikana.

    Umbra mietti kuumeisesti mitä tekisi tässä tilanteessa. Tykki oli nyt Glatoriankingin oudon kaksosen ja hullun Zyglak-tiedemies Flygelin käsissä. Kaksikko olisi vaarallinen yhdessä toimiessaan, mutta Umbra oli saanut kuulla kaksikon vanginneilta Zyglakeilta että nämä eivät tienneet mitään tykistä. Se että muut kuin Flygel eivät tykistä tiedä, voisi tulla Umbralle ja Glatoriankingille arvokkaaksi tiedoksi ja he voisivat käyttää sitä Flygeliä vastaan. Nyt kuitenkin piti keskittyä siihen miten päästä pois täältä vankilasta.

    Umbra kokeili ties kuinka monetta kertaa voimiaan. Hän keskitti kaiken energiansa ruumiinsa violetin muuttamiseksi kellertäväksi. Umbran ruumis alkoi hohtaa kellertävää valoa kun isohko Matoran otti yhteyden muinaisiin elementaalivoimiinsa. Laittaen silmät kiinni ja istahtaen lootusasentoon, Umbra heilautti etusormellaan kohti rautalukkoa.
    Glatorianking katseli kuinka Umbra koetti ottaa yhteyden elementaalivoimiinsa. Umbra mutisi jotain itsekseen, koettaen samalla tehdä outoja liikkeitä sormellaan. Etusormi liikkui ilmassa, tehden kryptisiä kuvioita veteen.

    ”Mitä oikein yrität?” Glatorianking kysyi, kun Umbra loi veteen äärettömän lukua. Tämän jälkeen Umbra heilautti kätensä kohti lukkoa.

    ”Yritän ottaa yhteyden elementaalivoimiini, mutta se on todella vaikeaa ilman Kanohi-naamiota. Olen tulossa heikoksi ilman Pakariani”, Umbra kertoi. ”Toivon todella etten vaivu koomaan naamion puuttumisen takia”, Umbra kertoi.

    ”Älä vaivu pessimismiin, ystävä”, Glatorianking sanoi, lyöden nyrkillä rautalukkoa. Mitään ei tapahtunut.

    Gekko alkoi hakata lukkoa toden teolla, mutta se ei tehnyt paljoa eroa mihinkään.

    ”Nazorakien tekemiä lukkoja”, Glatorianking sanoi. ”Näitä on perin vaikea murtaa tai tiirikoida”, hän kertoi murheellisena.

    Koko vangitsemisaikansa ajan, Fikou Qewa oli kerännyt verkkoihinsa vapaana olevia ilmakuplia, joita oli ympäri häkkiä ja pyydystänyt kodassa olevia ilmataskuja verkkoihinsa. Hämähäkki piti yllä kolmikon happivarantoja pyytämällä lisää ilmaa seiteillään kalterien välistä.
    ”Olet hyvä lemmikki”, Umbra sanoi Qewalle, joka lassosi juuri uutta ilmakuplaa kodan seinältä. Lasso osui keppiin, joka kaatui kolisten lattialle.
    Idea alkoi hahmottua Umbran aivoissa, kun hän tajusi jotain. Hän voisi kyllä lainata Qewan selässä olevaa Kanohi-naamiota ja saada voimansa käyttöönsä, mutta hän tajusi paremman idean vapautumiseen.

    ”Qewa, lassoa tuo seinällä oleva keihäs!” Umbra huusi, ilmakuplien lentäessä hänen suustaan, kun hän puhui. Glatorianking koetti vetää luukaltereita irti paikoiltaan, mutta huomasi nopeasti että ne olivat liian vahvaa materiaalia. Näissä luissa oli myös jotain tuttua.

    ”Umbra, tiedätkö mitä luuta nämä kalterit on?” Gekko kysyi ohimennen.

    ”En, miten niin?” Umbra kysyi, katsellen samalla kuinka Qewa ampui seittiä päin keihästä. Ensimmäinen meni ohi, toinen osui Matoranin raatoon ja katkesi, mutta kolmas kerta onnistui. Vihreä seitti osui Zyglakien räjähtävän keihään varteen, jolloin Umbra ja Qewa alkoivat vetää sitä kohti häkkiä.
    ”Nämä luut muistuttavat erehdyttävästi Matoranien ja Ortonien luita”, Glatorianking sanoi. Yhdestä luusta saattoi erottaa muutamia lihastenriekaleita, ja monissa luissa oli teräaseiden ja hampaiden jättämiä uurteita.

    ”Zyglakeilla tosiaan on karmaiseva tyylitaju”, Glatorianking puheli itsekseen, kun Umbra ja Qewa saivat kiskottua keihään lähelle häkkiä.

    ”Nyt pitää saada vain tuo kärki osumaan häkkiin”, Umbra sanoi, ottaen Qewan selässä olevan Pakarin. Vaikka Rahi rimpuilikin ja pani vastaan naamion lainaamista, Umbra asetteli hopeisen naamion päähänsä, saaden voimansa käyttöönsä. Nopeasti hän otti yhteyden painovoimaan ja muutti keihään painovoimaa sitten että keihään kärki olisi raskaampi kuin muu keihäs. Heilauttaen sormeaan, Umbra sai keihään nousemaan ylös vaakatasossa. Hän liikutteli keihästä kohti häkkiä, muuttaen keihään painovoimaa äkisti, jolloin keihäs iskeytyi voimalla häkin kattoon.
    KRAPUUUM! ääni kuului kun keihään kärki räjähti, särkien häkin katon. Luupölyä levisi veteen ja kolmikko paiskautui häkin ovenpuoleiseen seinään.

    ”Aika lähteä täältä”, Umbra sanoi, alkaen uimaa Qewan keräämien happikuplien vapautuessa ympäröivään veteen. ”Ai niin”, Umbra sanoi, ”Tässä Qewa”, hän lisäsi, asetellen naamion Fikoun selkään.

    Kolmikko lähti etsimään piilotettuja aseitaan ja naamioitaan Zyglakien linnoituksen sokkeloista.

    Järvi, Flygelin mökki

    Flygel oli vienyt tämän oudon muukalaisen kotiinsa katsomaan ulottuvuusporttitykkiä, koska ajatteli tämän voivan korjata tykin. Flygel oli saanut sen kuvan muukalaisesta, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan olennon mielessä. Flygel aisti pahan tahdon ja suuren voiman ison soturin olemuksesta ja aisti kuinka jättiläismäistä Zyglakia muistuttava olento tutki koko ajan hänen hullua mieltään, joka oli täynnä sokkeloita ja labyrintteja.

    Flygelin epäilykset olennon olomuotoa kohtaan nousivat entisestään, kun jättiläinen vastaili Flygelin kysymyksiin ennen kuin hän oli edes kysynyt niitä, ja kuinka jättiläinen tutki innokkaasti tykkiä, painellen sitä tietämättömänä.

    ”Ehkä on parempi että minä pidän tykkiä”, Flygel sanoi, kun köriläs loi ulottuvuusportin lattialle. Flygel painoi tykin nappia ja portti sulkeutui.

    ”Pidäkin se tallessa, veljeni ei saa saada tykkiä”, olento örisi.

    ”Veli, oliko se valkoinen tämän olennon veli?” Flygel mietti itsekseen, kun olento mulkoili häntä uhkaavasti. Penkki jolla köriläs istui oli alkanut rutistua kasaan, sillä eiväthän Ortonien luut nyt kaikkea kestä, karzahnin nimeen!

    ”Kyllä, veljeni Glatorianking haluaa tämän tykkisi päästäkseen omaan maailmaansa”, punainen köriläs murahti vastaukseksi kysymykseen jota ei oltu edes esitetty vielä. ”Ajatusten luenta on hieno voima, tiesitkös?”

    Flygeliä karmi tämä hänen uusi liittolaisensa, mutta tuon oudon painovoimatyypin ja valkoisen soturin voittaminen vaatisi kaiken avun.

    Flygel jäi kaksin punaisen jättiläisen kanssa tutkimaan tykkiä ja keskustelemaan jatkosta…

  • Valottujen suosekoilu osa 25: Kuinka Flygel menetti silmänsä

    Järvi

    Flygel oli kyllästynyt kirjoittamiseen. Hän avasi huoneensa ulko-oven, jolloin ilmakuplia karkasi veteen. Zyglak hyppäsi veteen, jatkaen kävelyään kotarykelmässä. Joskus kävely piristi hänen päiväänsä. Outo tykki oli osoittautunut vaikeaksi korjattavaksi Zyglakien tekniikoilla, niinpä Flygel päätti lähteä etsimään Skakdeja tai Nazorakeja joilta voisi saada teknologiaa ja korjausvälineitä tykkiin.

    Astellen vedenalaisen kylän autioita katuja, Flygel ihmetteli miksi täällä oli näinkin hiljaista. Yleensä kaupungin kaduilla olisi ollut ainakin muutama taistelu kala-apajan tai muun asian omistusoikeudesta tai siitä kuka sai uida missäkin. Flygel kuitenkin muisti että nyt oli erikoinen päivä. Tähdet olivat suotuisassa asennossa Rhak’elakkille ja suurin osa Zyglakeista oli mennyt palvomaan hirviöjumalaa suurimpaan kotaan, jossa he suorittivat palvontamenojaan.

    Flygel istahti pienelle penkille, jääden nuokkumaan veden virtauksien tahtiin. Tämä rentoutti Flygeliä niin että hän vaipui uneen, jossa muisteli sitä miksi oli tällainen, hullu…

    Orto Nui, tuhansia vuosia sitten

    Nuori Flygel katseli erään Zyglakien lippulaivan kannelta kuinka liskomaiset heimolaisensa lähtivät Zyxaxin johdolla taisteluun läheisen saaren alkuperäisasukkaiden kanssa. Saari oli pieni ja se koostui enimmäkseen Matoraneista, joille oli ominaista se että he tekivät taideteoksia valokivillä. Zyglakit eivät kuitenkaan olleet ottaneet huomioon että saarta vartioi kuudesta Toasta koostuva Toa-tiimi, joka oli vannonut suojelevansa kaupunkia ja saarta.

    Matoranit olivat nopeasti haivanneet vihollisensa, kun Zyglakit olivat ampuneet alas muutaman Gukko-voimien pilotin, jolloin linnut olivat palanneet tyhjin käsin tukikohtaan. Matoranit olivat tämän jälkeen pitäneet neuvoston hätäkokouksen, jonka seurauksena kaikille saaren asukkaille annettiin elementtiaseet, joita oli säilytetty lukkojen takana, ettei kukaan kävisi väkivaltaiseksi saarella.

    Nyt Zyglakit hyppivät laivoistaan rantaveteen. Satamakaupunkiin oli ollut helppo hyökätä ja monet Matoranien alukset ja hökkelit oli sytytetty tuleen. Musta savu nousi taivaisiin kun Matoranien kukoistava dynastia alkoi tuupertua barbaarien ikeen alla.

    Kuusi saaren Toaa olivat rientäneet nopeasti taisteluun. Elementtikiviensä avulla Toat olivat saaneet parannettua elementtivoimiensa käyttöä ja voimakkuutta, mutta nämä eivät silti tehneet suurempaa vahinkoa liskoihin.

    Zyglakien eturivissä marssi Zyxax, vihreäsininen johtaja, jonka viitta hulmusi taistelun tuoksinnassa. Hän tappoi julmasti vastaansa tulleita Matoraneja, useimmiten lyömällä näiden niskat poikki ja heittämällä näillä ruumiilla matoran-sotureita, jotka lähtivät juoksuun pakokauhun voimalla.

    Flygel oli joutunut taisteluun muutaman Toa Ortonin kanssa. Sinikeltainen salaman Toa iski miekastaan salamaa päin Flygeliä. Isku osui Zyglakin ihoon, tehden tuskin nimellistäkään jälkeä. Flygel otti keihäänsä ja riuhtaisi sillä iskun kohti naisToaa, rikkoen tämän olkapanssarin. Toa kaatui haavoittuneena marmorilattialle.

    Zyglakien joukot etenivät kokoajan syvemmäs, kohti saaren suurinta temppeliä, jossa saaren päättäjät elivät.

    Flygel oli päässyt eroon Toa-sotureista, mutta saanut vastaansa Toista voimakkaimman, Tulen Toa Ruthin, joka iski kahdella porallaan Flygeliä. Tuli-iskut eivät tehneet yhtään vahinkoa Zyglakiin, jolloin Ruth joutui vaihtamaan taktiikkaansa. Hypäten ketterästi ilmaan, Ruth heitti pyörivän poransa päin Zyglakin silmää.

    Pora pyöri vimmatusti Flygelin silmässä, Zyglakin huutaessa tuskissaan. Polttavan kuuma ja terävä pora porautui tiukasti Zyglakin kalloon, jolloin Flygel joutui riuhtaisemaan sen irti tuskissaan. Silmästä valui paljon verta jota roiskui marmorilattialle, värjäten kolmea hyvettä kuvaavan mosaiikin punaiseksi.

    Maailma Flygelin toisen silmän ympärillä pyöri. Verta valui paljon ja hänen edessään oli itse syyllinen, Tulen Toa joka oli mieltynyt poriin. Poran isku oli vahingoittanut pahoin Flygelin aivoja ja silmän puuttuminen teki asioista mutkikkaampaa, mutta nyt Flygel vannoi tuhoavansa saaren Toat…

    Flygel heräsi, kuullessaan ääniä herkillä korvillaan. Hän näki jonkin oudon Zyglakmaisen olennon muotoutuvan keskelle vedenalaista kylää. Punaruskea olento muistutti Zyglakia, mutta oli paljon isompi ja vaarallisemman näköinen.

    ”Onkohan tuo se olento joka tuli tykin mukana tähän maailmaan?” Flygel sanoi, alkaen hitaasti hiipiä kohti jättiläismäistä olentoa.

    Olennon punaiset silmät kiiluivat kun se skannasi ympäristöään voimiensa avulla. Jossain täällä oli pakko olla Glatorianking, olento ajatteli, huomatessaan valkomustan Zyglakin joka lähestyi häntä. Punaisen voiman auran ympäröimä olento skannasi Zyglakin mieltä ja sai tietää ulottuvuusporttitykistä, joka olennolla oli piilossaan.

    ”Jos haluan saada tuhottua veljeni, joudun tekemään liiton tämän mielenvikaisen tiedemiehen kanssa”, olento mutisi itsekseen, tervehtien Flygeliä joka tuli häntä vastaan.

    ”Oletko sinä tullut toisesta ulottuvuudesta tähän maailmaan?” Flygel kysyi suurelta jättiläiseltä kun oli päässyt tarpeeksi lähelle. Flygel tärisi innostuksesta ja pelosta sillä olento oli iso ja voimakas.

    ”Olen tykin käyttäjä ja kyllä saavuin toisesta maailmasta”, olento valehteli ilmeenkään värähtämättä. Varjo-olento alkoi pikkuhiljaa ottaa kiinteää muotoa itselleen. ”Tykkiä on tulossa etsimään kaksi olentoa, valkoinen Toa ja musta isohko Matoran”, olento kertoi. ”He eivät saa ottaa tykkiä käsiinsä”, olento kertoi.

    ”Tykki on minulla varmassa tallessa, mutta se ei toimi kunnolla”, Flygel kertoi. Jostain syystä häntä epäilytti tuo outo olento, mutta liittolainen oli tarpeen jos vastassa olisi Toa ja Matoran jotka olivat tarpeeksi tyhmiä tullakseen tänne.

    ”Voin auttaa sinua korjaamaan tykin, jos viet minut sen luokse”, punainen olento sanoi, jolloin Flygel lähti viemään uutta liittolaistaan mökkiään kohti.

    Umbra ja Glatorianking katselivat pilarien takaa Flygeliä ja Glatoriankingin pahaa kaksoisolentoa. Nyt heillä olisi vastassaan kaksi vihollista yhden sijaan, ja ulottuvuusporttitykki oli luisumassa vihollisten syliin.

    ”Mitä teemme?” Glatorianking kysyi, kun heidän pällensä putosi kolmikulmainen verkko jossa oli kiinni ankkureita. Joukko Zyglakeja ui Umbran ja Glatoriankingin luokse ja otti verkon mukaansa. Zyglakit olivat napanneet heidät helposti ja alkoivat viedä heitä kohti pintaa…

    ”Menimme ihan liian helppoon ansaan”, Umbra mutisi kun oli pää alaspäin pahnan pohjimmaisena ja katseli kuinka hökkelirakennelma loittoni heistä koko ajan. Sinne meni tykki ja tie kotiin, Umbra ajatteli…

  • Kapteeni kerää uuden miehistön

    Tummansininen Fikou, Rumisgonen kaupunki

    Eräs vihreä matoran ryntäsi kapakkaan, joka näytti olevan täynnä rikollisia, merirosvoja ja Skadkeja. Hän kirmasi baaritiskille ja kysyi baarimikolta erästä nimeä. Baarimikko osoitti erääseen kulmapöytään ja Matoran käveli sinne.

    ”Herra, eräs Matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin. Hän käski ilmoittaa että tapaatte tässä pöydässä kello 23 tänä iltana”, Vihreä Matoran sanoi. ”Onko kapteeni Notfun kaupungissa..?”, isokokoinen Matoran kysyi. Tämän kasvoista saati maskista ei näkynyt muuta kuin alaosa, koska hän istui varjossa. ”Kyllä, herra, matoran nimeltä Notfun on saapunut kaupunkiin”, Matoran sanoi, sitten hänen ilmeensä muuttui ja hän kuiskasi varjossa istuvalle: ”Onko hän SE Notfun..?” ”Kyllä, poju, juuri hän on Notfun, kaikkien kolmen ja puolen meren kauhu”, Varjossa istuva Matoran sanoi.

    Sama paikka, kello 23, ilta

    Lyhyt mustanruskea hahmo käveli kapakkaan. Hän otti hatun päästään ja jätti sen baarimikolle. Matoran käveli nurkkapöytään. ”Hei Notey. Mitäs sinä täällä?”, Kysyi matoran joka oli istunut tuntikausia varjopöydässä juoden rommia ja poltellut piippua. ”No tarina on pitkä, mutta olen täällä pakomatkalla. Eräs kaaputyyppi jahtaa minua, ja hän vaikuttaa melko ilkeältä”, Notfun selitti ystävälleen, ”Sinä muuten kuolit, miten olet nyt muka täällä?” Matoran katsoi Notfunia kummissaan. Sitten hän tajusi. ”Notfun, paljon tapahtui sen jälkeen kun Zyglakit tappoivat miehistösi. Osa meistä selvisi, ja olen odottanut paluutasi”, Matoran selitti. ”Aahaa. Tämäpä hienoa. Jos kokoaisit minulle uuden että voisimme matkata Zakazille hakemaan aarteemme takaisin. Minä nimittäin oikeasti tarvitsisin sitä kultaista Pakaria”, Notfun sanoi. ”Toki, Kapteeni. Tule tänne viiden tunnin päästä samaan aikaan niin esittelen miehistön”.

  • Valottujen suosekoilu osa 21: Merihirviö on kotini

    Meri, T’haokin lounas

    Suuri merihirviö, yksi ensimmäisistä Raheista ja äärimmäisen nälkäinen olento, T’haok lillui meressä imien planktonpitoista vettä jättimäiseen kitaansa. Olennolle kelpasi ravinnoksi niin korallit, kalat kuin kasvitkin ja se lappoi pyyntilonkeroillaan ruokaa moniosaiseen ja alati liikkuvaan kitaansa.

    T’haok piti elämästään Zyglakien aluksena. Nämä oudot liskot huolehtivat hänen puhtaudestaan, ja pitivät poissa tunkeilijat jotka pystyisivät vahingoittamaan häntä. Zyglakit myös toivat aina välillä Matoran-kyläläisiä T’haokin kannelle, uhrasivat niitä jumalalleen Rhak’elakkille ja antoivat sitten T’haokille ruuaksi. T’haok piti Matoraneista, ja paljon pitikin.

    Tämä aamu oli erikoislaatuinen, sillä T’haok oli aistinut pienen kalastaja-aluksen lähellä yhtä pyyntilonkeroaan. Alus keinui hitaasti aallolta toiselle, jolloin kapteeni, wanha Po-Matoran kalastaja, nosti verkkojaan ja varmisti että onkensa oli oikeassa paikassa. Kalastaja ei osannut aavistaa että saisi elämänsä saaliin.

    Kalastaja, jota kutsumme Arskaksi, oli jo wanha ja kokenut merenkävijä. Hän oli lähtenyt tänään aikaisin töihin kalastuspaatilleen, Takealle ja oli mennyt alueille joilla kalastajia ei yleensä ollut.

    Valitettavasti Arska oli havainnut että kaloja ei alueella ollut yhtään, ja meressä oli pitkä vana kalanruotoja ja jätteitä. Kuka roskaisi avomerta, oli Arska ajatellut, mutta jättänyt sitten tämän huomion omaan arvoonsa.

    Nyt jokin kuitenkin nyki, tai pitemminkin veti kohoa. Jokin iso ja valtaisa.

    Arska kiiruhti ongelleen. Onki oli alkanut taipua kohti vedenpintaa ja Arska joutui taistelemaan kaksinkäsin pitääkseen saaliin aisoissa.

    ”Et nyt karkaa!” hän huusi, hikikarpaloiden tippuessa pitkin Arskan Rurua.

    Saalis alkoi kiskoa venettä pitkin merta, jolloin alus meni nopeampaa kuin koskaan ennen. Tämä tuli yllätykseksi Arskallekin, joka ei koskaan uskonut että hänen veneensä yltäisi näihin nopeuksiin.

    Lopulta T’haok kyllästyi, ja riuhtaisi lonkerollaan jolloin Arska lensi veteen. Pyyntilonkeron imukupit iskeytyivät Matoraniin ja alkoivat vetää onnetonta merikapteenia läpi meren kohti T’haokin kitaa.

    ”Mata Nuin nimeen, minä pyydän, pelasta minut”, Arska rukoili pärskien samalla merivettä suustaan. T’haokin lonkeron myrkky oli alkanut vaikuttaa Matoranin hermostoissa ja kalastaja vaipui ikiuneen. Tämä tuli hyvään paikkaan, koska T’haokin suu ja partaveitsenterävät hampaat lähestyivät kokoajan.

    Lopulta kuului vain OMNOMNOM ääni kun T’haok raastoi moniosaisella kidallaan uuden saaliinsa kappaleiksi.
    Tämän jälkeen T’haok jäi lepäämään meren aaltoihin. Sen verenjano oli tyydytetty, vähäksi aikaa.

    Takea-alus jäi yksin seilaamaan merelle, ilman miehistöään tai mitään. Se liittyi kapinallisten veneiden järjestöön ja koki uskomattomia seikkailuja ulapalla.

    Järven pohja

    Umbra ja Glatorianking vilkuilivat kivimuodostelman takaa kahta Zyglakia jotka partioivat järvitukikohdan porttia. Kaksikko katsoi Zyglak-vartijoita, jotka uhmakkaanoloisina seisoivat sisäänkäynnin edessä, keihäin ja kilvin varustautuneina.

    Umbra näki kuinka kaksi karhuhaita, verenhimoista ruskeaa petokalaa, uivat saastuneessa vedessä. Ne olivat jääneet vangiksi tähän Zyglakien tekemään tekojärveen, ja olivat stressaantuneet ja halusivat vain kotiinsa, mereen.

    Karhuhait uivat levottomasti edes taas, kun Umbra muisti vanhat tietonsa verenhimoisista tappajakaloista.

    ”Nyt keksin idean, Gekko”, Umbra sanoi, keskittäen voimansa miekkansa läpi. Umbra sai vangittua rahit paikalleen, ja siirsi ne tahdonvoimallaan kohti linnoituksen suuaukkoa, suoraan Zyglak-vartijoiden sekaan.
    Syntyi raivokas taistelu Zyglakien ja petokalojen välillä, kun verenhimoiset, ärsyyntyneet Rahit repivät jättiläismäisillä torahampaillaan Zyglakit kappaleiksi, murskaten niiden luut leuoillaan, ja retuuttaen ruumiita pitkin järven pohjaa. Taistelusta jäi todistamaan suuri verivana, joka levisi ympäröivään mutaveteen, josta näki jo muutenkin todella hyvin ja muutamia aseiden ja panssarinkappaleita, joita Rahit eivät halunneet syödä itse.

    Karhuhait lähtivät pois metsästyspaikaltaan, asettuen läheiseen luolaan nukkumaan.

    ”Tule nyt Gekko”, Umbra huikkasi, lähtien johdattamaan ystäväänsä kohti nyt vapaaksi tullutta oviaukkoa, joka johtaisi suureen linnoitukseen.
    Kävellen kivisellä, ja mutaisella järven pohjalla, kaksikko onnistui pysyttelemään veripilven suojissa, jos vaikka jokin Zyglak onnistuisi näkemään heidät.

    ”En pidä tästä, menemme veressä. Veressä!” Gekko huusi, Umbran tukkiessa hänen suunsa merilevällä.

    ”Hiljaa, ystäväiseni”, Umbra sanoi, johdattaen Gekkoa puusta ja savesta tehdylle sisäänkäynnille, jota koristi ruostuneesta metallista tehty Zyglakin pää. Sahalaitaisissa hampaissa roikkui levää ja merirokkoa, Zyglakit olivat varmaan tuoneet sen jostain muualta, ehkä Orto Nuilta, Umbra ajatteli.
    Hiipien linnoituksen sisään, Umbra ja Glatorianking, sekä Qewa, huomasivat että linnoitusta valaisi aavemainen valo, joka tuli vihreistä meduusoista, joita oli häkeissä pitkin seiniä. Meduusat liikkuivat sulavasti häkeissään, tuoden tätä aavemaista valoaan ympäri linnoitusta.

    Umbraa ja Glatoriankingiä pelotti hiukan tämä tehtävä, mutta se oli elintärkeä kummallekin. Kaksikko lähti kävelemään puisia kierreportaita ylöspäin.

    ”Jossain täällä on pakko olla ilmatasku”, Umbra sanoi, huomaten että hänen ja Gekon happikuplat olivat alkaneet huveta.

  • Zyglakit vs. eläimet

    Zyglak-luolasto

    ”Hyvä Rahini”, tuntematon ääni sanoi, ”Lopeta nuo ärsyttävät pienet oliot”

    Teräkaivaja syöksyi kohti Troopperia ja Kongubossia. Ilman Toa kiipesi kielekkeellä ja lähti liitäen pelastamaan Troopperin. Toa sai otettua kiinni hänestä, mutta Konguboss ei kuitenkaan kestänyt kantaa toista Toaa pitkään, joten hän joutui tiputtamaan tulen Toan kesken matkan kielekkeelle, jossa hän olisi edes vähän aikaa turvassa.

    ”Löysitkö muuten köyteni?”
    ”Ai”, Kongbuoss huomasi, ”se oli siis sinun”
    ”Juu”, Tulen Toa hymähti.

    Ilman Toa väistöi kiveä, joka lensi häntä päin. Samalla hän huomasi Gukon lentävän luolan sisälle. Toa oli helpottunut, mutta jotain tapahtui. Gukko ei ollutkaan ystävällinen vaan lähti lentämään suoraan Toaa päin. Hän ihmetteli mitä ihmettä oli tekeillä. Samalla tulen Toa ampui sähköpulssipistoolilla lintua, jolloin se putosi alas.

    ”Ette pärjää Raheilleni”, ääni kuului.
    ”Kuka olet?”, Konguboss kyseli peloissaan, ”Mitä sinä haluat?”
    ”Rahaa”
    ”Maksetaanko sinulle?”
    ”Joo”
    ”Häh?”
    ”Joo”
    ”Häh?”
    ”Joo”
    ”Häh?”, Konguboss raivostui, ”NYT LOPETA TUO PELLEILY!”
    ”Joo”

    Toa otti esiin kirveensä ja alkoi kanavoida elementtivoimiansa. Samalla tunnelista alkoi kuulua outoja ääniä.

    ”Voi pyhä Mata Nui!” ilman Toa huomasi.
    ”Samat sanat”, tulen Toa yhtyi mielipiteeseen.
    ”APUUUUUUUUUUUVAAAAAAA!”, ääni huusi.

    Samalla lauma Zyglakeita juoksi päin Rahia, Toia ja henkilöä, jonka ääni kuului.

    He kaikki lähtivät juoksemaan. Jopa Teräkaivajakin lähti pakoon, kun taas Gukko lähti lentoon. Toat menivät koloon, josta Konguboss löysi Troopperin. Pari Zyglakkia seurasivat heitä koloon.

    ”Tiesitkö, että Zyglakit voivat levittää orgaanista Protodermis-tautia ja he käyttävät tikareita ja keihäitä?” Troopperi kysyi toiselta Toalta.
    ”Nytkö sitten kerrot tuon?”
    ”Seuraa tänne”, tulen Toa selitti, ”Zyglakit eivät mahdu tästä ja saavumme saman kokoiselle aukiolle kuin äsken”

    Toat livahtivat koloon ja pääsivät aukoille. Gukko oli lentänyt aukiolle myös.

    ”En tiennyt, että Gukot ovat näin viisaita”, Konguboss oivalsi.

    Toat nousivat Gukon selkään ja lähtivät pakoon Zyglakeita.

    ***

    ”Rahi jyrää Zyglakit!”

    Teräkaivaja lähti jyräämään Zyglakeita, mutta ei mennyt pitkään Rahi kaatui maahan kuolleena. Henkilö, jonka nimeä en ole vielä kertonut teille, lähti juoksemaan pakoon Zyglakeita, mutta yksi tikareista, jonka Zyglak heitti osui häneen. Hän lähti pakoon omalla Gukollansa luolastosta vahingoittuneena. Hän saattoi saada tartunnan.