Klaanon

Avainsana: Xxonn

  • Destralille ja sen ohi XXV: ”Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”

    Meri

    Matoro oli käyttänyt viimeiset elementtivoimansa pienen jäälautan tekemiseen. Nelikko roikkui lautassa kovien aaltojen riepottelemana. Meri vei heitä johonkin suuntaan, mutta heillä ei ollut mitään tietoa sijainnistaan saatika sitten suunnastaan.

    Jään Toa tähyili jatkuvasti ympärilleen kiikarisilmällä. Hän yritti paikantaa maata, laivan, mitä vain.
    ”Ei mitään”, hän totesi hiljaa muille.
    Hän ei ollut aivan varma kuulivatko muut sitä meren ääniltä.

    Aikaa kului.

    ”Hei! Laiva!”, jäävuoren päällä roikkuva Matoro alkoi kiljua. Kolmen muun matkalaisen ilmeet kirkastuivat nopeasti ja he käänsivät katseensa kohti alusta.
    Se oli keskikokoinen, ränsistyneen näköinen rahtilaiva jonka savuopiippu puski mustaa savua taivaalle. Nelikko alkoi huutaa ja huitoa jotta laiva huomaisi heidät.
    Äks ampui käsitykillään ilmaan useasti.

    ”Kapteeni, joku hullu ammuskelee jäälautalla”, eräs merimies-matoran totesi katsottuaan kiikareillaan haaksirikkoisia.
    ”Montako niitä on?”, kapteeni kysäisi.
    ”Kaksi toan näköistä. Kaksi matorania. Näyttävät haaksirikkoisilta”, merimies selitti.
    ”Nappaa kyytiin, saavat kuurata kantta. Ja toille on aina käyttöä seudulla jossa on merirosvoja”, kapteeni sanoi. Rahtilaiva muutti kurssinsa kohti jäälauttaa.

    ”Mahtavaa! Ne huomasivat meidät!”

    Joukko poimittiin kannelle.
    Sitten heidät pisttettiin kuuraamaan kantta.

    ”Paremminkin olisi voinut mennä…”, Äks marisi.
    ”Älä aina valita, saimmepahan kyydin”, Matoro vastasi harjaten pitkällä siivousvälineellä puukantta.
    ”Mutta minne?”, Äks jatkoi.
    ”… niin. Voisimme kysäistä kapteenilta minne tämä alus on menossa”, Matoro puheli puoliksi itsekseen. Hänen Itroz-kansionsa oli kieritetty rullaksi vyöhön. Se oli kastunut.
    Jään Toa heitti mopin toiselle Klaanilaiselle ja vilkaisi ympärilleen. Hän kiipesi metalliset, kapeat portaat yläkannelle, jossa kapteeni seisoskeli kaidetta vasten.
    ”Saanko kysyä minne olemme matkalla?”, hän kysyi kohteliaalla äänensävyllä violetilta matoranilta.
    ”Kuljetamme sinappilastia Bio-Klaani -nimiseen paikkaan”, painovoiman matoran vastasi.
    Matoro ei ollut uskoa korviaan.

    Tämä oli maineikkaan Turkanen-sinapin kuljetusalus.
    ”Minä ja Xxonn olemme Bio-Klaanista”, Matoro kertoi nopeasti.
    ”… haluatko kertoa mitä teille oli tapahtunut?”, kapteeni kysyi.
    ”Tuota, se on aika pitkä tarina. Meidän pitää kuitenkin poiketa Destralilla hakemassa yksi ystävämme”, Matoro kertoi.

    ”Destral? Se makutapaikka?”, kapteeni kysyi.
    ”Juuri se… onnistuuko se?”, Matoro kysyi. ”Voin antaa sijainnin jos on ongelmia saaren löytämisen kanssa.”
    ”Eihän kukaan täysjärkinen mene sille saarelle vapaaehtoisesti”, Kapteeni selitti tyrmistyneenä.
    ”No mitä jos ajatte sinne melko lähelle ja minä ja Äks käväisemme siellä rannalla pelastusveneellä?”
    ”Tuohon voin suostua.”
    ”Mainiota.”

  • Destralille ja sen ohi XX: Kapteeni Klint

    Meri

    Manaatti kiisi, kuin tuuli, saavuttaen piraattien laivan, Tuhoajan. Sen päällä istui Xxonn. Matoro oli kiinnitettynä Äksään tarttumakoukulla ja hän itse oli vesisuksilla kaukana takana. Hänen piti päästä laivan kyytiin suksista. Manaatti kuitenkin sukelsi pinnan alle yllättäen, kun Matoro oli aikonut hypätä sen kylkeen ja kiivetä ylös.

    ”Paha manaatti!!”, Äks oli huutanut, ”Ylös! Ylös!”

    Se ei kuitenkaan auttanut. Manaatti oli kuivunut auringon kuumuudesta ja halusi mennä pinnan alle. Xxonn irottautui manaatista ja Matoro vesisuksista. Tuhoajalla, kapteeni oli kuitenkin humannut kaksikon, ratsastamassa manaatilla.

    ”Yarr”, se karjaisi, ”tuo iso, punainen maakrapu, se näyttäisi hyvält’”

    ”Mitä tarkoitatte, kapteeni?”, perämies, Arrar kysyi.

    ”Tuo se laival’”, kapteeni Klint vastasi ”Syödään se”

    ”Se varmaan maistuu extrarapealta, uudessa uppopaistimessame”

    ”Yarr. Vihdoin pääsis’ käyttöön se”

    ”Mutta mitä tekisimme tuolle valkoiselle tyypille?”, Arrar kysyi.

    ”Arr. Tuos seki’ laival’. Ei ikin vois’ olla liikaa ruokaa.”

    ”Kyllä, kapteeni”

    Perämies kääntyi ja käski miehistön noutamaan Äksän ja Matoron. Äks oli melkein hukkumassa, kunnes neljä vahvaa käsivartta tarttui häneen.

    ”Oletteko te enkelejä?”, Xxonn kysyi.

    ”Kyllä. Olemme enkeliä”, matala ääni vastasi ja puinen pamppu löi hänet tajuttomaksi.

    Seuraavaksi hän löysi itsensä puisesta huoneesta. Huoneessa oli pari Matorania istumassa surullisina ja Matorokin lojui siellä.

    ”Matoro”, hän kuiskasi.

    ”Niin?”

    ”Missä me olemme?”

    ”Uskon, että olemme piraattien ruumassa”, Matoro vastasi.

    ”Nouse ylös. Häivytään täältä”

    Matoro nousi ylös. Hän meni kaltereiden luo, jotka niin kuin vankilassa, estivät pääsyn ulos. Hän okeili niitä.

    ”Ruostumatonta terästä!”, hän sanoi.

    ”Mitä jos minä räjäyttäisin seinän tykilläni?”, Äks kysyi.

    ”Siitä aiheutuisi liikaa kohua. Meillä ei ole muita aseita, joten ne tappaisivat meidät helposti”

    Xxonn raapi päätään ja istuutui miettimään.

    ”Hei! Kaverit!”, Irvan huudahti.

    Matoro ja Xxonn käänsivät katseensa ja näkivät siellä Irvanin ja Seranin, jotka kävelivät heitä kohti.

    ”He siis passittivat teidätkin tänne?”, Seran kysyi.

    ”Oletteko suunnitelleet yhtään pakomatkaa?”, Xxonn kysyi.

    ”Olemme suunnitelleet, mutta yhdelläkään niistä ei olisi mahdollisuutta”, Seran vastasi.

    Matoro istuutui lattialle turhautuneena ja huokaisi.

    ”Hyvä puoli on ainakin se, että meidät syödään, niin kuin pirun kannibaalit, eikä tässä ole mitään hyviä puolia!”

    Matoro mietti suunitelmaa. Sitten hän keksi sen, pienen harkinnan jälkeen.

    [spoiler=Huoh!]No, huoh. Aloin kirjoittamaan tämän viestin klo. 3 aamuyöltä. Mutta kun en keksinyt mitään tämän jälkeen, joten Martti voi jatkaa.[/spoiler]

    [spoiler=Arrar]Muuten, Matoro keksi nimen Arrar. Minä en kopioi Jakea![/spoiler]

  • Destralille ja sen ohi XIX: Merirosvo vei kansiot

    Aavikkosaari, satama

    Viileä aamu oli muuttunut tuskallisen kuumaksi päiväksi. Polttavat auringot käristivät satamaa kahdesta suunnasta.
    Tämä oli näemmä niitä saaria, jotka osuivat kahden muun saaren aurinkojen taitteeseen. Oikeastaan ne auringot olivat massiivisia valokiviä, mutta Matoro ei katsonut fiksuksi aloittaa tieteellistä pädentää täällä.

    Hän, Xxonn ja kaksi matorania olivat suunnitelleet lähtevänsä pian seuraavalle saarelle. Matoro oli tutkinut karttoja ja saanut selville että saariketju oli ties kuinka pitkä.

    Ilma oli hiostava. Jään Toa pyyhkäisi otsaansa ja katsoi toista aurinkoa nopeasti.

    ”NE TULEVAT! SUOJAAN!”, joku huusi kovaa sataman majakasta. Huutaja oli majakanvartija Lock, kauan kadonneena olleen Capsin veli.
    Kukaan ei voinut olla huomaamatta huutavaa Lockia.

    Kaupunki alkoi vilistä. Kirkuvat Matoranit juoksentelivat rakennuksiin. Joku tönäisi Seranin maahan.
    Pölyä nousi kylänraitilta. Matoro yski hiekkapölyä ja ihmetteli kaaoksen syytä.
    Silloin Jään Toa huomasi etäällä merellä laivan. Sen mastossa heilui kokopunainen lippu.

    ”Merirosvoja-”, Xxonn totesi nopeasti.
    ”Mennään piiloon hetkeksi.”, Matoro sanoi. Nelikko juoksi viimeisenä varastoon raskaat reput selässään. Heillä oli mukanaan kaikki tavaransa. Majataloon ei uskaltanut jättää mitään.

    Laiva lipui satamaan. Irvan näki ovenraosta kuinka laivan keula painoi Seilaavan Manaatin aalonmurtajaa vasten murskaten sen.
    Sekalaista väkeä alkoi virrata laivasta kylään. Joku huuteli komentoja ja hampaisiin asti aseistautuneet matoranit ja muut olennot alkoivat availla rakennusten ovia.

    * * *

    Matoro oli varsin ylpeä toveriensa kanssa rakentamastaan laitteesta. Oven karmin yläosasta lähti köysi pianoon, joka oli kiinnitetty vapaasti roikkumaan katosta. Se oli taka-asennossa pitkän kepin ollessa ovea vasten, pitäen pianon kaukana. Jos oven avaisi, keppi katkeaisi ja sisään tulija jäisi pianon alle.

    Nelikko livahti taka-ovesta. He miettivät mikä olisi paras veto.
    ”Hei! Te neljä!”, pitkänpuoleinen merirosvo huusi kulmalta. Se lähti juoksemaan nelikkoa kohti miekka tanassa. Neljä muuta juoksivat rakennuksen takana tätä pakoon.
    Piraatti kailotti näheensä tyyppejä.

    ”Luulen että olemme ongelmissa…”, Seran voihki heidän livahtaessa rakennuksen kulman taa.
    Heidän edessään oli yhtäkkiä pitkä, Sidorakin lajia oleva merirosvo joka pyöritteli pitkää miekkaansa.

    ”Päivää. Ryöstäisin kernaasti arvoesineenne jos sopii. Laukut tähän.”, se sanoi.
    Kukaan ei likkunut.
    ”Minä olen mursujutsun mestari. Te saatte totella minua!”, merirosvo huusi.

    ”Näytä meille joku mursujutsu-liike”, Matoro pyysi kauniisti mahdollisimman tyhmä ilme kasvoillaan.
    Hujoppi alkoi huitoa miekallaan ilmaa. Äksän laukaus käsitykistä heitti merirosvon pitkälle seinän läpi.
    Kahden klaanilaisen ja matoranin joukko jatkoi puolijuoksuna rakennuksen etupuolelle. Nyt rakennuksen takaa kuului ääniä.

    ”Eivät nuo voi olla noin tyhmiä”, Xxonn pidätteli nauruaan kävellessään. He olivat pian ansoittamansa oven edessä.
    ”Haluan huijata jonkun niistä tämän pianon alle”, Matoro selitti taputtaen ovea. Silloin kuului kova räksähdys ja sitten tömähdys.

    Piano oli syöksynyt oven läpi, jyrännyt Matoron ja Äksän ja sitten lentänyt hiekkaan. Hölmistynyt piraatti tuli hajonneesta oviaukosta katsomaan – hän oli vain siirtänyt sisäpuolella keppiä. Se oli ollut näemmä jonkinlainen ansa.

    Takaovesta tulleet piraatit piirittivät kaksi matorania ja tajuttomat Klaanilaiset. Pian merirosvot lähtivät köytettyjen matoranien ja joukon matkatavaroiden kanssa. Kylästä oli revitty kaikki irtain, joka oli nyt kuljetettu suureen purjelaivaan. Merirosvolaivan kyljessä luki mustalla tekstillä ”TUHOAJA”.

    * * *

    ”Mitä… tapahtui?”, Matoro mumisi hiekkaa suussaan. Hän makasi kasvoillaan hiekkaisella kadulla. Äksä makasi pää hiekassa aivan pianon vieressä. Soitantalaitteen päällä oli katkenneet köydet.
    Toa nosti päänsä. Hän muisti piano-ansan.
    Sitten hän tajusi että hänen reppunsa, jossa oli ollut Itroz-dokumentit, oli vohkittu.

    ”Äks! Äks!”, Matoro huusi puoliääneen. Hän loi jäähilettä titaanin naamiolle, ja silloin Xxonn pomppasi pystyyn.

    ”Tavarat ja matoranit ovat poissa!”, Matoro aloitti hätääntyneenä.
    Äksä katseli ympärilleen nopeasti – hänen silmiinsä osui juuri satamasta lähtevä merirosvolaiva.

    ”Nuo ovat vieneet ne, sano minun sanoneen!”, Äksä uhosi ja nousi aloittaakseen sprintin satama-altaalle.
    Matoro juoksi tämän perässä.
    ”Miten meinasit tavoittaa laivan?”, Matoro kysyi takana hoiperrellessaan vielä pianon iskun jäljiltä.

    ”Keksitään jotain hienoa!”, Äks kertoi.
    ”Kannatan. Improvisoidut suunnitelmat ovat hien-”, Matoro aloitti kunnes lensi suoraan satama-altaaseen Äksän perässä.
    Kaksikko nousi nopeasti ylös vedestä, tajuten juosseensa liian pitkälle.

    ”Miksi täällä ei ole veneitä?”, Äksä kirosi katselleessaan tyhjää satama-allasta. Sitten hänen silmiinsä osui satama-altaassa usikenteleva manaatti.
    Jos tilanne olisi ollut sarjakuvaa, idealamppu olisi pamahtanut palamaan kaksikon pään päälle.

    * * *


    Manaatti kiisi kuin rasvattu salama pitkin aallokkoa. Äks istui sen suurella pinnalla pitäen kiinni olennon päästä.
    Klaanilaisella roikkui panssarissa kiinni Matoron tarttumakoukku, ja Toa itse hoippui vesisuksilla kaukana takana. Manaatin suuri nopeus kiidätti helposti kaksikkoa eteenpäin, kohti ulapalle ehtinyttä piraattilaivaa.
    Matoron tarkoitus oli päästä vesisuksilla laivaan hakemaan tarvikkeet ja mahdollisesti napata vene matoraneille.
    Kaiken piti onnistua.

  • Destralille ja sen ohi XVIII: Mahipaistosta ja mikroaggressioita

    Toinen aavikkosaari, majatalo

    Seuraavana aamuna, Matoro heräsi kovaan rysäykseen ja Xxonnin rajuun kiroiluun.

    Hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mitä oli tapahtumassa. Siinä hän näki Äksän seisovan sängyn vieressä, jonka yksi jaloista oli mennyt rikki.

    ”Mitä tapahtui, Äks?”, hän kysyi.

    Äksä kirosi.

    ”Minä vain nukuin, kunnes vierin enemmän vasemman sängyn puoleen. Selvisikin, että tälläiset Matoran-sängyt eivät sitten kestä minua. Rasismia-minä sanon!”

    Matoro voihkaisi.

    ”Mielummin nukkuisin Seilaavassa Manaatissa”

    ”Mmm… Manaattia…”, Matoro sanoi unessa.

    Äks murisi ja ajatteli, millä voisi paikata jalan, etteivät majanomistajat huomaisi sitä.

    Vajaan tunnin päästä, Matoro heräsi. Äks selasi kirjoja kirjahyllystä.

    ”Tule, Äks”, hän sanoi, ”mennään syömään aamiaista”

    He menivät hakemaan Irvanin ja Searnin toisesta huoneesta. Irvan oli innoissaan sängystä, jossa oli patja. Tukikikohdassa kun oli pelkkiä kivisiä sänkyjä.

    Alakerrassa oli ruokailuhuone, jossa oli pari Matorania syömässä jotain.

    ”Kun saadaan ruokaa, mennään sitten hankkimaan karttaa”, Jään Toa sanoi.

    Matoro ja kaksi Matorania istuutuivat pyöreän pöydän ympärille, mutta Xxonn oli liian iso sellaiseen tuoliin. Joten hän istuutui lattialle.

    ”Mitä poijille saisi olle?”, tarjoilijamatoran kysyi.

    ”Anteeksi”, Xxonn sanoi, ”Olisiko täällä hieman… isompaa tuolia?”

    ”Valitan, muru, mutta täällä on astioita/huonekaluja vain normi-ihmisille”, tarjoilija vastasi tylysti.

    ”Näetkö, Matoro- rasismia!”, Äks kuiskasi Matorolle.

    ”Mitä täällä saisi?”, Matoro kysyi.

    ”Ruokaa, idiootti”, Matoran vastasi.

    Irvan nauroi tekonaurua.

    ”Millaista ruokaa?”, Matoro yritti kuulostaa kohteliaalta.

    ”Päivän erikoinen olisi Mahipaistos. Saisiko olla?”

    ”Anna tulla vain.”, Matoro vastasi.

    Hetken päästä, tarjoilija toi neljä lautasta, jossa oli Mahinlihasta tehtyjä pihvejä.

    ”Päivän erikoinen. Pyh!”, Irvan sanoi, ”Se on varmaan lojunut varastossa vuosia!”

    Kun he olivat syöneet pihvit, he menivät huoneisiinsa, ottivat tavarat, jotka he eivät olleet jättäneet Seilaavaan Manaattiin ja lähtivät kiertelemään satamakaupunkia.

    ”Päivää”, Irvan sanoi Matoranille, ”tietäisittekö, missä myytäisiin karttoja?”

    Punainen Matoran osoitti pientä kojua.

    ”Kiitoksia”, Matoro vastasi.

    Kojun yläpuolella oli laatta, jossa luki ”KARTTOJA”. Kojun takana istui Po-matoran.

    ”Päivää”, Irvan sanoi Matoranille.

    ”Kas”, Matoran sanoi, ”Asiakkaita!”

    ”Mitä saisi olla?”

    ”Etsimme karttaa”, Matoro vastasi.

    ”Karttaa. Tulitte oikeaan paikkaan!”

    ”Kiva tietää”, Irvan vastasi tylysti.

    ”Millaista karttaa etsitte?”

    ”Sellaisen, jossa olisi naapurisaaria ja tietoja niistä”, Matoro vastasi, ”Ja sitten kartan koko maailmasta”

    Myyjä ojensi Irvanille kartan ja Irvan ojensi myyjälle rahat.

    ”Kartan koko maailmasta? Minne matka?”

    ”Ei minnekkään kauas. Vain Destralille”, Matoro vastasi.

    ”Destralille? Miten luulette pääsevänne sinne? Lentämällä lentävälla manaatilla?”

    ”Ei nyt lentävällä, mutta samantapaisella”, Äks vastasi.

    ”Kyllä me keksitään jotakin”, Matoro sanoi, samalla kun alkoi katsomaan karttaa, ”Kunhan vain- Mitä hemmettiä??!!”

    Hän huudahti, kun näki, miten pitkällä Destral oli heidän olinpaikastaan.

    ”Klaanista, Destralille on tähän verrattuna vain kivenheiton matka!!”, Matoro huudahti, ”Emme pääse Seilaavalla Manaatilla sinne asti”

    ”Mitäs minä sanoin”, kauppias vastasi.

    ”Hyvä on. Myydäänkö täällä veneitä?”, Matoro kysyi.

    ”Mitä luulisit, idiootti? Jos meillä olisi hyviä veneitä, olisimme häipyneet läältä roskasaarelta jo aikoja sitten!”

    ”Hyvä on”, Matoro sanoi ja lähti.

    He menivät tavernaan, jossa he voisivat syödä ja suunnitella lähtöään.

  • Destralille ja sen ohi XVII: Yö majatalossa

    Aavikkosaari #2, satama

    Ränsistynyt satama sijaitsi kukkuloiden ympäröimän lahden rannoilla. Kukkulat samalla suojasivat että haittasivat sataman asukkaita; ne pitivät ulkosaaren rahit kaukana mutta torjuivat sadepilvet tai keräävät niitä, tehden monsuuni-ilmaston.

    Juuri nyt kuivuus jatkui toista kuukautta.

    Neljä henkilöä käveli yön pimeydessä kadulla. He silmäilivät kadun varrella olevia rakennuksia, yrittäen löytää majatalon.
    Pian he näkevät vanhan puurakennuksen jonka oven yllä lukee ”Inn”.
    He astuvat sisälle.

    Kynttilät paloivat puutolpissa. Hämyisen huoneen perillä vihreä matoran nuokkui puisen tiskin takana. Matoran haukotteli ja luki epämääräistä lehteä ennenkuin huomasi joukkion.

    ”Päivää”, Irvan tervehti tekopirteästi.
    Le-matoran huokaisi. Taas näitä älypäitä.
    Tervehtinyt matoran tajusi että ”päivää” ei kuulosta järin järkevältä aamuyöllä.
    ”Niin… Me haluaisimme huoneen. Neljälle.”, Seran tuli esiin.
    Le-Matoran vilkaisi seinän lappusia ja sitten joukkoa. Kaksi toalta näyttävää henkilöä.

    ”Meillä on vapaana kaksi huonetta. Kolmen ja kahden.”, matoran kertoi.

    Nelikko kääntyi hetkeksi toistensa puoleen. Lyhyt keskustelu.
    ”Otamme molemmat.”, Irvan ilmoitti.
    ”Maksatte sitten viidestä paikasta!”, Le-matoran vaati tiukasti.
    ”Selvä selvä”, Irvan sanoi tylsästi, ollen haluton tinkimään aamuyöllä.
    Nelikko raahasi itsensä hetken kuluttua portaita ylös.

    Huone oli pieni ja puinen. Pieni ikkuna oli likainen ja puulattialla oli pölyjä. Yksinäinen lyhty valaisi kolmen hengen huonetta katossa.
    Matoro tutki nopeasti sängyt ja romahti siihen. Hän heitti kansion kainalostaan pienelle yöpöydälle. Xxonn käveli perässä ja yritti ahtautua matoranien sänkyyn. Pian pitkä Axonnin lajilainen oli raahannut kaksi sänkyä vierekkäin.

    He alkoivat nukkua.

  • Destralille ja sen ohi XVI: Hieman viihtyisämpi saari

    Toisen saaren satama

    Seilaava Manaatti ajoi puisen laiturin viereen. Irvan nousi ja köytti veneen laiturille. Kun köysi oli tiukasti kiinni laiturissa ja veneessä, muut veneessä olijat nousivat myös. Saari oli pieni aavikkosaari, jossa oli puu- ja kivitaloja. Erilaiset matoranit kävelivät ympäriinsä. He näkivät, kun kauempana satamasta, jotkut möivät Maheja ja muita eläimiä. Tämä saari näytti hieman viihtyisämmältä, kuin Iganata.

    ”Toivottovasti tämän saaren asukit eivät ole murhanhimoisia Matoraneja, jotka eivät ole ikinä nähneet itseään suurempia olentoja”, Matoro sanoi.

    Nelikko alkoi kävelemään ympäri, katselemaan, mistä saisivat karttoja, tai muuta, jota he tarvitsisivat.

    ”Etsitään siis joku, joka myisi karttoja, jotta saisimme tiedon, mistä saisimme tiedon, missä Destral on, hieman ruokaa”, Matoro sanoi, ”Ja ehkä voisimme yöpyä jossain hotellissa yhden yön.”

    Sitten Matoro, Xxonn, Irvan ja Seran alkoivat etsiä Matorania, joka voisi auttaa heitä.

    [spoil]Melko lyhyttä tekstiä. Tiedän. En keksinyt paljoa. Mutta Matoro voisi sitten jatkaa tästä.[/spoil]

  • Destralille ja sen ohi XIV: Seranin perhe

    Eteläinen saari

    ”Haluat siis paeta?”, Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.

    ”Mitä muuta tekisimme?”, Matoro vastasi.

    ”Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?”

    ”Keksimme kyllä jotain”

    Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.

    ”Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän”, Irvan kuiskasi itselleen.

    Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.

    Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.

    Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.

    ”Mitä te teette?”, Matoro keskeytti.

    Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.

    Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.

    ”Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta.”

    ”Ottaisitteko meidät mukaan?”, Matoro kysyi.

    ”No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä.”

    ”Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla.”

    ”Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla.”

    Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.

    Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.

    ”Haluan kysyä”, Matoro sanoi, ”Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?”

    ”Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa.”

    Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.

  • Destralille ja sen ohi XI: Toipilaiden tutkimukset + Kumiankkoja II

    Kaukainen saari, Matoran-tukikohta

    Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
    Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.

    Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
    Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.

    Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
    Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.

    Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
    Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.

    ”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti.
    ”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi.
    Matoro näytti miettivän.
    ”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
    ”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti.
    ”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.

    ”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä.
    ”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.

    Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.

    Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.

    ”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”

    Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.

    ”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi.
    ”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana.
    ”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
    ”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.”
    ”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.”
    ”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi.
    Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.

    Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.

    Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”.
    Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.

    Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.

    Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
    Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
    Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.

    Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
    Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.

    Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
    Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
    Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.

    Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.

    Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
    ”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”

    Sitten kansio loppui.

    Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi

    Meri

    Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.

    Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.

    Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
    Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.

    Kumiankkoja satoi Notfunin laivan kannelle. Kapteenimatoran nauroi röhönaurua nähdessään ”vaaralliset” ammukset.

    Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.

    ”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.

    ”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle.
    Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.

    Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.

    Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen
    Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.

    ”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.