Klaanon

Avainsana: Xxonn

  • Deltan temppeli 46: Suu Miehen Punaisen

    Nimdan temppeli

    Tunneli oli kaaoksessa. Oven alta valui vettä, ja merirosvot yrittivät munkkien kanssa päästä ylös meneviin portaisiin. Samoihin, joista munkit olivat tulleet.
    Valkohopea matoran oli vielä hetki sitten hallinnut tilannetta. Nyt se oli riistäytynyt käsistä, eivätkä munkit kyenneet tekemään mitään järjestäytynyttä. Kaikki yrittivät pakokauhun vallassa kapeaan kierreportaikkoon.
    Äks ampui suurella käsitykillään pari laukausta ilmaan.
    “Tässä ei ole mitään paniikkia! Emme huku, vettä ei tule tarpeeksi nopeasti. Pääsemme kaikki pois hyvässä järjestyksessä!” hän yritti sovitella.

    Kaikki oli hetken hiljaa. Xxonn luuli onnistuneensa, mutta sitten hänkin havaitsi sen, mikä oli muita pelottanut.

    Parin valokiven valaisemana näkyi Po-Matoran piraatinvermeissä ja naamio halki. Tämä matoran, Pegeg nimeltään, oli kuollut pudottuaan Trollaajamadon kuoppaan. Nyt se seisoi rentona muun joukon edessä. Jokin musta piti matoranista kiinni takaa.
    Notfunin oikea silmä nyki. Kylmä hiki valui merirosvokapteenin naamiota pitkin ja sen alaleuka vapisi.
    ”Pogeg?” Notfun sanoi, pakotettu hymy kasvoillaan. ”Eheh. Pogeg, vanha juomakamu ja…tosi…tosi…epähippi heppu. Älä nyt ota tätä mitenkään vakavasti, mu-mu…”

    Rusentuneen, mutta paikallaan seisovan matoranin suu aukeili veltosti ja sanoja tuli ulos. Ne eivät olleet hänen sanojaan.
    ”Niin, kapteeni?”

    Notfun kalpeni ja nielaisi niin äänekkäästi, että kammiossa kaikui. ”…sinä olet kuollut. Ei…ei millään pahalla.”
    Pogegin suulla naurettiin ja kuollut matoran otti pari ontuvaa, löysän nukkemaista askelta eteenpäin. Monesta osasta vakavasti vahingoittuneen ja kaikin puolin selvästi kuolleen matoranin löysät kädet heiluivat puolelta toiselle sen astellessa. Polvilumpiottomat jalat kestivät viisi askelta, mutta kuudennella raato rojahti eteenpäin.
    Se ei kuitenkaan kaatunut maahan, sillä jokin jäi pitämään sitä ylhäällä. Musta, suorastaan lonkeromaisen letkeä käsi piti neljällä pitkällä sormella kiinni Pogegin päästä. Matoranin silmät hohtivat aavemaisesti kuin kaksi pientä kynttilää.

    Mustan käden omistaja käveli pois varjoista ja aavemaisesti hohtavien silmien valoon. Notfunin sekalaisesti kuiskaileva miehistö vaikeni lopullisesti nähdessään, mikä piteli kiinni Pogegin päästä.

    Pogegin suu nauroi kylmästi ja sieluttomasti.
    ”Hi. Hi. Hi.”

    Nukke oli yönmusta, mutta sen iho ja haarniska olivat jonkinlaista kiiltävää materiaalia. Merirosvojen ja Xxonnin epäuskoiset kasvot heijastuivat olennon rintakehästä.
    Olento oli pitkä, mutta sen löysän ryhdin takia sen pää oli Toan korkeudella. Sen pikimusta vartalo oli kaukana minkäänlaisista ihannemittasuhteista. Olennon hartiat olivat käsittämättömän leveät, mutta sillä oli ohut ja suorastaan siro vyötärö. Hirviön kädet olivat uskomattoman pitkät muuhun vartaloon verrattuna. Toinen piti tiukasti kiinni kuolleen matoranin halkeilevasta päästä ja toinen roikkui löysästi paikallaan, ylettyen helposti olennon omiin polviin.
    Nuken jalat olivat melko tasaista Toa-kokoluokkaa, mutta käsiin verrattuna ne vaikuttivat lyhyiltä. Kun olennon epäsuhtaista anatomiaa tarkasteli, vaikutti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kymmenistä kuolleista olennoista.

    Groteski ja vääristynyt, nukkemaisesti mutta jäykästi edestakaisin liikkuva yönmusta vartalo kantoi olkapäillään ellipsimäistä, liikkumattoman ja hieman etukenossa roikkuvan kaulan huipussa olevaa päätä.
    Kyseinen pää oli aivan oma lukunsa. Mustan, ellipsimäisen ja kiiltäväpintaisen pään keskellä oli vitivalkoiset kasvot.

    Kasvot olivat kiiltävää, puhdasta ja elotonta posliinia. Hahmottomassa ja kylmässä posliinissa oli pieniä kulumajälkiä ja haaleita tahroja. Orgaanisen näköiset, mutta pupillittomat, täysin aukinaiset ja kuvottavan kuivat silmät pyörivät kiiltäväpintaisten kasvojen silmäkuopissa kuin tarkkaillen merirosvoja ja Xxonnia. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mihin silmät katsoivat.
    Silmien alla oli posliiniin muotoiltu, leveähampainen hymy. Hampaat olivat epätodellisen valkoiset ja hymyilivät Nuken edessä olevalle joukolle. Hymyssä ei kuitenkaan ollut mitään aitoa, vaan sen laskelmoitu tekoystävällisyys karmi koko joukkoa.
    Suuren, leveästi hymyilevän suun molemmilla puolilla oli punertavat posket. Punainen väri näytti kuitenkin enemmän kuivuneilta veritahroilta kuin oikealta lämmöltä.

    Jostain olennon sisältä kuului radioaaltomaista kohinaa. Kohina ei kuulunut selvästikään olennon suusta, vaan pikemminkin jostain syvältä sen sisältä.
    Välillä kuulosti siltä, kuin kohinan seasta erottuisi kirkkaita, lapsellisia ääniä.

    Matoron liikkumatonta ruumista kantava Xxonn kalpeni. Hän kalpeni entisestään tajutessaan, että tekokasvoinen nukkeolento keskitti katseensa Äksän ystävän liikkumattomaan ruumiiseen.
    Kylmä tunne hiipi läpi titaanin selkärangan.
    ”Ku-kuka olet”, hän yritti kysyä vahvana.

    Posliinikasvoisen painajaisen pää retkahti sivuittain, jolloin selvisi, että pää ei ollut kovin tukevasti kiinni vartalossa. Pää jatkoi heilumista hetken aikaa, mikä sai sen näyttämään ontolta ja kevyeltä.

    Olento näytti siltä, että se olisi halunnut vastata. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi ilman suuta.
    Nuken kourassa kiinni oleva matoran avasi suunsa ja puhui kylmästi.
    ”Suu.”
    Oli hetken hiljaista. Sitten se jatkoi.
    ”Tuon viestin.”

    Äksä nielaisi. Hän hengitti raskaasti.
    ”Jään sotilas kaivautui liian syvälle.”
    Hirviömäisen vatsastapuhujan pää retkahti toiselle puolelle. Tyhjä, aavemainen posliinihymy pysyi samana. Xxon katsoi olallaan lojuvaa ystäväänsä. Alakulo ja pelko hiipi urhean näköisen jättiläisen kasvoille.
    ”Älkää tehkö hänen virhettään.”
    Pogegin ruumis rojahti lattialle ja sen silmävalot sammuivat. Posliinikasvoinen painajainen käveli takaisin pimeyteen täysin äänettömästi.
    Radioaaltojen kaltainen kohina ja siitä erottuvat lapsenomaiset äänet joutuivat vähitellen pimeyden syömiksi.

    [spoil]Gurkku teki tästä ison osan. Krediitit siihen suuntaan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 43: Hukkuminen

    Nimdan temppeli
    Nimdan kammio

    ”Se toinen huone”, Äks sanoi yhtäkkiä.
    ”Mitä?” kysyi Jardirt hämmästyneenä hiljaisuuden rikkomisesta.
    ”Sain päähäni … viestin”, punainen titaani jatkoi.
    ”Se toinen huone?” Jardirt varmisti.
    ”Joo- Matoro”, Xxonn tajusi ja syöksyi kammion läpi kohti sen ovean. Katon piemdyessä roikkuneet neljä nukkea eivät olleet tehneet elettäkään, ja merirosvojoukko oli päättänyt tutkia paikkaa tarkemmin. Äks syöksyi oviaukosta ja iski nyrkkinsä sen vieressä olevaan, kiviseen oveen.

    Äks otti kirveensä ja iski ovea. Paksu kivi ei saanut kuin joitakin naarmuja.
    Klaanilainen puri hampaitaan yhteen ja iski uudestaan.
    Oven toiselta puolelta kuului huutoa ja lyöntejä.
    Äks painoi nopeasti korvansa kiviovea vasten ja kuunteli.

    ”Avatkaa! Täällä kapteeninne! Notfun! Auttakaa! Tappajahippi!”

    Äks hymähti väkisin ja huusi oven läpi ”Notfun!”
    ”Hääh kukamitä! AVATKAA OVI!”
    ”Avausmekanismi on kai sillä puolella!”
    ”Eikä ole!”
    ”…”
    ”Matoro tarttee apua!”
    ”Koitamme saada oven auki”, Äks vastasi huuaten ja huusi sitten piraatteja apuun.

    Nimdan temppeli
    Merikammio

    Metallinharmaa terä iskeytyi kevyesti paksun puuluukun ja jääkerroksen läpi. Ääri leikkasi tiensä auki kuin vettä vain. Sitten Marionetin kasvoton pää nousi aukosta.
    Se veti itsensä kupolin malliseen huoneeseen sisään ja katsoi nopeasti huoneen läpi.
    Ainut, minkä takana voisi olla piilossa, on suuri teleskooppi. Olennon liikettä ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin kaukoputki sortui kahteen palaan.

    Matoro pudottautui katosta vähän matkan päähän nukesta.
    ”Hei, rumilus”, Matoro aloitti näennäisen kevyesti. Toa oli aseeton, haavoilla ja toinen ranne puuttui. Se ei näyttänyt uhkaavalta ennen kuin Matoro kuljetti ehjän kätensä selkänsä takaa.

    Siinä sädehti kipinöivä pallo vaaleansinistä energiaa. Siinä oli kaikki Matorolla jäljellä ollut elementaalienergia.

    Matoro ampui sen kädestään. Se ei osunut Marionettiin, vaan iskeytyi seinään tämän takana.
    Sillä hetkellä koko huone peittyi valkoiseen valoon kilinän ja kohinan saattelemana. Timanttiseinä Marionetin takaa oli pettänyt iskun voimasta, ja vesimassat syöksyivät valtavalla paineella sisään. Matoro hyppäsi nopeasti luukusta alas Atheonin patsaan päälle Marionetin iskeytyessä paineen voimasta vastapäiseen timanttiseinään. Sitten vesi syöksyi valtavalla paineella luukusta Atheonin kammioon.

    Notfun kuuli rusahduksen ja sitten kohinaa. Hän mietti hetken ääntä, kunens tajusi sen olleen vettä.
    Pakokauhu nousi pintaan Notfunin sisällä. Jos hän ei saisi ovea auki, hän hukkuisi.
    Hukkuisi maan alla. Kapteenin pitäisi upota laivansa mukana, ei näin. Tosin hän ei ollut sitä kapteenityyppiä. Hän pistäisi jonkun muun uppoamaan laivansa mukana ja hankkisi itse uuden paatin.

    Kaikkea alkoi olla jo kokeiltu ovea vastaan. Se ei vain liikahtanut senttiäkään. Näytti siltä, että se olisi hitsattu umpeen.
    Äks oli hakannut kaikilla voimillaan ovea kirveensä kera, ja niin olivat myös muut. Oli koitettu ampuma-aseita ja patsas-muurinmurtajaa.

    Matoro oli aliarvioinut veden voiman murtaessaan lasin. Atheonin kammiossa oli jo metrin syvyinen kerros vettä, sillä uloskäynti oli kivien tukkima. Siitä pääsi vain vettä läpi.
    Matoro oli alhaalla kammion pohjilla kahlamassa. Hän yritti siirtää kiviä pois uloskäynnin luota, mutta ne tuntuivat olevan liian raskaita. Vesi nousi nopeaan tahtiin ja kohina häiritsi keskittymistä. Pimeys haitatsi näköä ja vesipärkseet tuhosivat näkyvyyden yökiikarin kautta. Matoro pystyi pitämään hengitystään suhteellisen pitkään, mutta haavoittuneena ja väsyneenä toimiminen oli huomattavasti hankalampaa.

    Toa haukkoi henkeään ja sukelsi jälleen. Hän yritti tarrata kiviin ja saiksin yhtä siirrettyä, mutta veden imu oli turhan voimakas. Hän joutui pian palaamaan pintaan haukkaamaan happea. Hän mietti oliko Marionetti kadonnut kuvasta kokonaan, mutta siirsi taas ajatuksensa hengissä pysymiseen. Vesi helpotti kipua hänen toisessa kädessään, mutta siitä vuosi silti verta ikävän näköisesti veteen.

    Matoro huokaisi noustessaan pintaan. Vettä oli jo nelisen metriä ja katoo läheni koko ajan. Hän päätti uida vaivalloisesti Atheonin patsaan luo, ja ottikin kiinni sen ainoasta veden päällä olevasta osasta, päästä.
    Hän koitti saada ajatuksiaan toimimaan, mutta kaikki oli liian sekavaa.

    Toa yritti ladata käteensä elementti-energiaa, mutta huomasi käyttäneensä kaiken ylhäällä. Hän keskittyi imemään ympäristöstä kylmyyttä voimakseen, ja veden lämpötila nousi nopeasti kuumaksi. Toa keräsi saamaansa voimaa käteensä ja sukelsi. Matoro ui ovea kohti, ja ampui elementaalienergiallaan kivikkoa.

    Sitten jotain liikahti hänen takanaan. Matoro tunsi poltteen ja näki miekan telvan mahansa läpi. Toan suu avautui väkisin tuskanhuutoon hänen yrittäessä pintaan, mutta miekka liikkui nopeasti ylöspäin lävistäen Matoron vartalon rintaan asti. Toan liikkumaton ruumis irtosi Marionetin miekasta kuin hidastettuna ja veri muutti veden hitaasti sameaksi.

    Marionetti liikahti sivuun ja katosi näkyvistä.

    Tunnelin päässä näkyy valoa

    Pitkä, synkkä tunneli

    Käsi

    Syöksy usvan läpi

    Tunneli hajoaa

    Valo katoaa

    Kylmää

  • Deltan temppeli 31: Kaikkein pyhin

    Nimdasaari, tunnelit

    Klaanilaiset sekä merirosvot olivat kummatkin menettäneet ajantajunsa täysin. Oliko pimeydessä mennyt tunteja vai päiviä?

    Joka tapauksessa he olivat ohittaneet menestyksekkäästi kymmenen ansaa, ja kaiken järjen mukaan Nimdan kammion pitäisi alkaa tulla vastaan.

    Kuin yhteisestä sopimuksesta, kukaan pääkolmikosta ei ollut hiiskunutkaan kammion teksteistä piraateille.
    ”Käytävä näyttää levenevän”, Matoro totesi yökiikarinsa läpi.
    ”Onko se hyvä vai huono juttu?” Äks kysyi kannatellen soihtua korkealla. Katon valokivet valaisivat liian vähän käytävää.

    Käytävä muuttui pieneksi, pyöreäksi huoneeksi. Huoneesta lähti kaksi käytävää sivuille. Kiviset ovet olivat auki.

    Toisen oven karmit olivat jalokivin koristellut ja valkoisesta kivestä taidokkaasti veistetyt. Sen yllä luki Athinkielisiä lauseita. Yksi mainittu sana oli ”Nimda.”

    Toinen ovi oli vaatimaton ja sen yllä luki vain teksti.

    ”Nimdakammio. Menkää te edeltä, minä vilkaisen tämän toisen nopeasti”, Matoro ilmoitti ja käveli hiljaa kohti vähemmän koristeellista ovea. Hän vain tutkisi huoneen nopeasti ja katsastaisi sen uhat ja mahdolliset pakotiet tai takaovet.

    Äks ja Jardirt viittoivat piraattijoukkiota seuraamaan heitä toisesta ovesta.

    Se sali oli suuri ja kokonaan valkoisella kivellä päälystetty. Seinillä kirsi riimukirjoituksia ja jalokivilinjoja. Huoneen keskelle muodostui sinisistä kivistä valtava silmä tuhansine koristuksineen. Silmän keskeltä nousi pieni taso, joka näytti olevan ainut kaluste koko salissa.

    Lattiataso oli erinomaisesti valaistu, mutta kun katto nousi, valo väheni. Kolmen metrin korkeuteen ei voinut nähdä mitään. Pelkkä pimeys yläpuolella loi epävarmaa ja pelottavaa tunnelmaa.

    Pian he paikansivat Amazuan huoneen reunalta. Palkkasoturi näytti koluavan seinämiä ja kaikkea mahdollista.

    Nimdaa ei ollut huoneessa.

    Äks ja Jardirt juoksivat silmän keskelle. Siellä tosiaan oli taso, joka oli täynnä tekstiä Nimdasta. Mutta siru ei ollut sille tarkoitetussa uurteessaan.

    ”Arupak onnistui”, Jardirt kuiskasi. Pettymyksen aalto valtasi hänet.
    Xxonn ei halunnut uskoa ettei Nimdaa ole täällä. Hän ei voinut uskoa tehneensä kaiken sen turhaan.

    ”Kapteeni”, ruskeanvärinen merirosvo hihkaisi. Jardirt kääntyi katsomaan.

    Soihtu valaisi hieman kattoa. Siellä näkyi hahmo.
    Paniikki levisi merirosvojen keskuudessa. Muutkin huomasivat katsosta roikkuvat mustat siluetit. Niitä oli neljä, ja ne olivat aivan hiljaa.
    Jardirtin mielen valtasi yksi sana.

    Nuket.

    Se sali oli suuri ja synkkä. Vain valokivien rivit seinissä loivat aavemaista kajoa huoeeseen. Koko huonetta dominoi valtava kivinen patsas, jonka jalustasta Matoro oli tunnistanut sanan Ath.

    Kivinen kolossi oli Toan muotoinen, panssaroimaton ja oikeastaan hyvin hintelän näköinen. Se sesoi siinä yksinkertaisen näköisenä. Jään Toan huomio oli kuitenkin kiinnittynyt sen päähän.
    Hahmon päästä paistoi yksi, valo- ja jalokivin koristeltu silmä. Se näytti seuraavan kaikkea maailmassa tapahtuvaa, jatkuvasti. Silmä näytti jotenkin kunnioitettavalta ja juhlalliselta hohtaessaan yksin pimeydessä.

    Lisäksi huoneessa oli ollut perällä ovi, joka oli lukossa. Jään Toa ei ollut saanut sitä auki, joten hän oli nyt palaamassa takaisin Nimdakammioon.

    Silloin kivinen ovi pamahti kiinni. Kylmä tunne valtasi Toan.

  • Deltan temppeli 22: Tervehtikää Edwardia

    Nimdasaaren tunnelit

    Käytävä jatkui synkkänä, vain valokivien valaisemana pitkänä tunnelina. Seinissä oli outoja riimuja ja muuta, ilmeisesti uskonnollista tekstiä. Välillä oli risteyksiä eri suuntiin, ja nelikko joutuikin harhailemaan hyvän aikaa ennen kuin näki jotain.
    Käytävässä oli joukko matoraneja ja pitkä, mustanpuhuva hahmo soihtu kädessä.
    Amazua katsoi seuruetta yllättyneenä. Ilmeisesti Gaggulabio oli oikeassa. Viskaus mereen ei noita hevillä tapa…

    Matoro oli vähintäänkin yhtä yllättynyt. Amazua ei ollut vielä ehtinyt Nimdalle, vaikka hänellä oli ollut suuri etumatka.
    ”Pieni merialue”, Amazua tokaisi.
    ”Ei vaan mukava sattuma”, Matoro iski takaisin.
    Matoron takana seisovat Klaanilaiset tarttuivat pian aseisiinsa. Amazuan piraattimatoranit tekivät pian samoin.
    ”Hei, mitä tässä taistelussa muka voidaan voittaa? Me kaikki haluamme sen sirun. Ei tämä helpota ketään”, Matoro yritti rauhoitella, käsi kuitenkin miekan kahvalla. Pieni hiljaisuus laskeutui tunneliin. Klaanilaiset sekä piraatit katselivat toisiaan hieman hämmentyneinä.
    ”Tiedätkö, olet oikeassa”, Amazua hihkaisi. Hän ojensi soihdun lähinnä seisovalle piraatilleen. ”Lienee siis parasta listiä teidät tähän.”
    ”Ei, jos ehdin ensin”, Matoro heitti ja vetäisi salamannopealla liikkeellä miekkansa. Aalto energiaa latautui miekkaan ja se vapautti räjähtävän säteen mustaa hahmoa päin.

    Palkkasoturi vetäisi pian nopeasti jotain selästään, huitaisten kätensä energia-aallon tielle. Aalto hajosi pitkin ilmaa. ”Herrat, tervehtikää Edwardia”, Amazua julisti, nostaen sormimaisilla terillä koristellun proteesinsa. Matoro hyppäsi hieman taaksepäin. Kuin sovitusta liikkeestä, samalla hetkellä Xxonn ojensi kätensä ja laukaisi järeän tykkinsä suoraan Amazuaa päin. Amazua väisti voimakkaan ammuksen muutaman pikaisen piraattimatoranin tavoin. Ammus osui luolan seinämään jonkin matkan päässä. Palkkasoturi lähti syöksyyn. Samassa kun Amazua syöksyi, Matoro hyppäsi ja potkaisi kohdettaan päähän. Palkkasoturi yritti lyödä saksillaan vikkelää Toaa, mutta kääntyessään sai osuman Äksän tykistä kovaa selkäänsä. Panssari kesti, mutta se selvästi sattui.

    Amazua onnistui tukemaan itseään kädellään välttääkseen tömähdyksen maahan. Seuraavan ammuksen hän väisti täpärästi. Ilmaan nousseen tomun turvin hän onnistu ihyppäämään Klaanilaista kohti saksikäsi ojossa. Hän sivalsi Äksän rintaa, jättäen siihen muutaman ikävän jäljen. Klaanilainen löi voimakkaalla nyrkillään Amazuaa, mutta palkkasoturin toinen isku oli rutkasti kovempi. Äksä horjahti miltei maahan, mutta silloin Matoro hyppäsi taas takaapäin. Hänen energiasta hehkuva miekkansa iskeytyi Amazuan selkäpanssariin.

    Matoron yllätykseksi hänen miekkansa ei uponnut selkäpanssariin juurikaan. Ennen kuin hän ehti huomatakkaan, Amazua tarttui käsillään hänen miekkaansa, heittäen sen Klaanilaisia päin Matoro mukanaan. ”Luuletko, etten ole oppinut varautumaan takaiskuihin”, Amazua kysyi kuuluvasti. Hän oli huomannut Toan hämmennyksen.
    Ama syöksyi kohti. Matoro latasi nopealla liikkeellä suuren räjähdyksen jääenergiaa käsistään. Sinisen energian aalto syöksyi kohti mustaa hahmoa ja sai Amazuan syöksymään kovaa käytävässä taaksepäin yhdessä kaiken muun irtaimen kanssa.

    Tyylikkään voltin seurauksena tämä kuitenkin pääsi takaisin jaloilleen. Amazua alkoi nopeasti pohtia tilannetta. Tämä taistelu ei johtanut mihinkään. Hänen olisi päästävä mahdollisimman nopeasti Nimdan luo. Hän tiiraili muiden näkemättä luolan kattoa. Hyvällä tuurilla hän voisi ampua sen Klaanilaisten niskaan, mikä tuskin kuitenkaan juuri pysäyttäisi heitä
    Nopeasti hän kuitenkin asetti kätensä selkäänsä, vetäisten sen heti pois. Sekä Notfun että Matoro aavistivat pahaa. Kranaatinheitin oli heille kummallekin ikävän tuttu ase. Heittimen piippu osoitti Klaanilaisia kohti. Nämä asettivat aseensa torjuntavalmiuteen. Hetkessä Klaanilaisten näkökenttä sameni. Heitä alkoi yskittää. Kaikkialla oli sakeaa savua. Amazua tiesi sopivan hetken koittaneen.

    ”Liikkuu, liikkuu”, hän karjui piraateilleen. Matoranit ampaisivat hetkessä juoksuun. Suuri aarre odotti…

    [spoil]Toki Marttihan kirjoitti tästä myös pienen osan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 20: Muinaista munkkiteknologiaa

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    ”Minulla on huono tunne tästä…” Matoro mumisi irroittaessaan katseensa matoranista.
    ”Jokin on syönyt sen aivot”, Notfun selitti ja tökki pienellä miekallaan ruumista.
    ”Se oli varmasti hippi”, hän jatkoi.
    ”Mitä sinulla on niitä hippejä vast-”
    Seinämä aukosta syöksyi köynös. Se iskeytyi Jään Toaa naamioon ja löi Notfunin maahan.
    Seinistä tuli lisää kasvilonkeroita. Matoro huitaisi yhden poikki miekallaan, ja se paljastui ontoksi.
    ”Mitä nämä ovat?” Äks kysyi ääneen yrittäessään repiä hänen ympärilleen kietoutuvia lonkeroita irti. Hänelle tulee väkisinkin mieleen Destralin seinä, jonka sisään hän joutui.
    ”Koetetaan päästä eteenpäin”, Matoro huusi ja löi kasveja poikki Energiaterällään. Notfun hakkasi kasveja pienellä sapelillaan mutisten jotakin hipeistä.
    Jardirt ei nähnyt mitään. Kasivt peittivät hänen päänsä ja yrittivät naamion aukoista sisään. Hän tunsi niiden porautuvan hänen päänahkaansa, mutta sitten ne veltostuivat ja putoilivat. Matoron vetäisi kädellään Jardirtin pois pätkittyjen kasvien joukosta. Hieman edempänä Äks ja Notfun syöksyivät pois käytävästä, ja Jään Toa sysäsi myös Jardirtin juoksuun. Hän latasi miekkaansa energiaa ja juoksi itsekkin.
    Aalto energiaa korvensi lonkerot matkalta.

    Minuuttien kuluttua Toat olivat jättäneet tuon ansan taakseen ja harhailivat taas tunneleissa.
    ”Huh”, Äks kommentoi lyhytsanaisesti.
    Matoro puhisi jotain puhdistaessaan valkoisesta miekastaan vihreää mössöä.
    ”Aivoja imeviä kasviksia. Mitä vielä?”

    ”Kamut hei. Kattokaa”, Jardirt huusi. Hintelä matoran osoitti päättyvään käytävään. Se päättyi kuin seinään. Itseasiassa seinän vastakohtaan, tyhjyyteen. Metrien päässä alapuolella oli puinen silta, joka näytti olevan kiinni vain huoneen keskellä olevasta tolpasta.

    Matorokin saapui oviaukkoon. Pimeyden läpi näki, että seinässä oli vastaavanlainen aukko toisella puolella huonetta. Sillan toisella puolella oleva osa oli ylhäällä, oven tasalla.

    ”Minä menen”, Matoro sanoi hiljaa ja asetti harppuunansa vapaalle. Hän sitoi vaijerin kiviin ylhäällä ja lähti laskeutumaan varovasti sillalle.

    Pikkukiviä putoili alas. Allaoleva kuilu oli niin syvä, ettei yökiikarilla nähnyt sen pohjalle.
    Toa kelasi varovasti harppuunaansa ja pudottautui onnisutneesti puiselle sillalle, joka rusahteli hänen allaan.
    Toa lähti kävelemään varovasti siltaa pitkin. Kun hän pääsi puolivälin yli, hänen takanaan oleva pää sillasta nousi ja edessä oleva laski.

    Matoro pähkäili muodostunutta dilemmaa. Heitä oli neljä, ja raskaamman piti olla aina toisessa päässä jotta muut pääsisivät ylös toisesta päästä.
    Kevyet matoranit astuivat ensimmäisinä varovasti sillalle.
    ”Fun, Jar, tulkaa tänne painoksi. Äks, tule vasta sitten”, Matoro ohjeisti.

    Silta natisi uhkaavasti matoranien kävellessä varovaisesti sen läpi Matoron vierelle. Kun Äks astui sillalle, Matoro ja Matoranit nousivat ylöspäin ja toinen puoli sillasta laski. Kaikki neljä kävelivät varovasti sillan keskelle.
    ”Mitä nyt?”, Xxonn kysyi pohtivan näköiseltä Matorolta.
    ”Hmm. Jos sinä menet ensin, sillä me kolme pystymme pitämään sillan tuosta päästä ylhäällä. Sitten matoranit menvät yksi kerrallaan ja… minä keksin jotakin”, Matoro selitti.

    Suunnitelma pantiin käytäntöön. Äks oli pian turvallisesti toisessa oviaukossa ja sitoi Matoron harppuunan sille puolle. Matoranit siirtyivät toiselle puolelle.
    Kun sillan toinen pää oli vielä ylhäällä, Jään Toa syöksyi juoksuun. Silta siirtyi alemmas kovaa vauhtia, mutta Matoro luuli ehtivänsä juosta sen päähän vielä sen ollessa tarpeeksi korkealla.
    Yksi lankku petti ja Jään Toan jalka syöksyi sen läpi.
    Silta pamahti ala-asentoon ja Matoro joutui yrittämään uudestaan. Silloin hän tajusi, että hänhän voisi kiivetä harppuunansa avulla kun kerran Äks piteli sen päätä oikeassa paikassa.

    Toa painoi jalkansa kivistä, pystysuoraa seinää vasten ja veti vaijerin tiukaksi.
    Hän otti askeleen seinää pitkin.
    Toisen.

    Kivipinta tuntui luistavan herkästi. Jään Toa onnistui nousemaan yhä ylemmäks, ja lopulta sai kiinni reunasta.

    ”Hyvä. Jatketaan”, Notfun sanoi ja astui eteenpäin. Ilmeisesti se oli painolaatta, sillä jostain kuului hammasrattaiden kolinaa.

    Kattoon muodostui piikkejä ja se alkoi laskea.
    ”Eih”, Matoro ehti todeta. Nyt pitäisi syöksyä nopeasti käytävän läpi tai he jäisivät tähän jumiin.
    ”Oooops…”, Notfun valitteli. Ajattelematta hän pysähti juoksuun Jardirt kintereillään.
    Äks ja Matoro sinkoutuivat mukaan.

    Näytti hyvältä, käytävän loppu häämötti. Notfun ja Jardirt syöksyivät siitä, mutta ilmeisesti uusi painolaatta aiheutti käytävän molemmissa päissä olevien ovien sulkeutumisen.
    Äks kirosi. Katto laskeutui koko ajan.

    ”Saatteko sitä auki!” Matoro huusi oven läpi. Hän kumartui mahdollsiimman matalaksi pois piikkien tieltä.

    Oven toisella puolella matorankaksikko oli paniikissa. Mitä pitäisi tehdä.
    Notfun yritti ampua paksua kiviovea turhaan. Jardirt tunnusteli muutamien valokivien valaisemia käytäviä ja hänen köätensä osui mekanismeihin.
    Hän väänsi jotakin hammasratasmaista. Myös sen huoneen katto alkoi laskeutua. Hän väänsi paniikissa toista osaa. Ei mitään. Hiki helmeili matoranin otsalla.
    Notfun oli myös hieman hermostunut. Hän ryntäsi perämiehensä luo ja tunnusteli kivisiä hammasrattaita.

    Nopean päätöksen jälkeen hän otti sapelinsa ja iski sen poikittain kaikkien rattaiden väliin.

    Kaikki pysähtyi.

    Matoro ja Äks makasivat aivan lattiaa vasten. Kylmät piikit koskivat jo heidän selkäänsä eikä katto ollut kaukana.

    ”Työnnetään nämä pyörimään päinvastaiseen suuntaan”, Notfun selitti. Hän otti miekasta kiinni kaksin käsin ja työnsi Jardirtin kanssa. Rattaat saivat alkuvauhdin ja alkoivat muuttaa koneiston suuntaa.

    Äks ensin ryömi ja sitten juoksi ovesta läpi Matoro kannoillaan.
    ”Huh”, oli Jään Toan ensimmäinen toteamus turvassa. Hän pyyhki hikeä naamiostaan ja osoitteli joukko lähtemään käytävää eteenpäin.

    ”Tuo taisi olla seitsemäs ansa, vai?”, Äks kysyi.
    ”Aye. Ja nämä näyttävät pahenevan loppua kohden”, Jään Toa vastasi.

  • Deltan temppeli 19: Tulta ja kärpäsiä

    Saari

    Suga ja Seran olivat etsineet kaveriaan, Kapuraa saarelta jo tuntikausia ja tutkineet ainakin suuren osan saaresta, mutteivat löytäneet merkkiäkään hänestä. Ihan kuin se lonkerohirviö olisi Kapuran mukana vienyt jokaisen todisteen hänen olemassaolostaan. Ainakin Sugan ja Seranin mielestä. Ilan tullessa, he luopuivat toivosta ja menivät Seranin pienen veneen luo. He katsoivat saarta viimeisen kerran, auringonlaskun valossa ja työnsivät veneen veteen ja soutivat Klaaniin.

    Saari. Siis se toinen Nimdasaari, siis. Siis se, jossa Martti, Äksä, Amazua ja piraatit oleilevat.

    Pimeys. Pari soihtua valaisi pimeää, pitkää tunnelia. Kivistä tunnelia. Äksä katseli ympärilleen.

    ”Oletko varma, että he johdattivat meidät oikeaan paikkaan?”, hän kysyi vähän hermostuneena.
    ”Ne kirotut hipit johdattivat meidät tänne tahallaan”, Notfun ärisi.
    ”Juuri nyt, en ole varma kovin mistään”, Matoro vastaa, ”Mutta mennään vain eteenpäin ja katsotaan, mitä löydämme. Ei se pahaa tee”

    Hän alkoi menemään eteenpäin, mutta parin metrin päästä, hänen jalkojensa alta avautui luukku, jonne hän oli melkein pudonnut ellei Äksä olisi tarttunut hänen kädestään.

    ”Olen vähän eri mieltä”, Äksä sanoo ja vetää jään toan maan tasalle.
    ”Mennään vain eteenpäin ja katsotaan miten käy”, Matoro sanoi ja pudisti itsestään pölyä.

    Xxonn olisi halunnut alkamaan väittämään vastaan, koska oli varma heidän kuolemastaan, mutta päättikin totella häntä, kun ei olisi ollut paljon järkeä riidellä jonkun kanssa, teljetyssä tunnelissa, jossa oli kaikkialla kuolemanvaarallisia ansoja. Vähään aikaan ei ollut yhtään ansaa -vaikka Matoro, Äksä ja Jardit joutuivat kuuntelemaan Notfunin valituksia siitä, että siltä loppui rommi-, mutta sitten he alkoivat kuulla outoa sihinää. Melko hiljaista. Kun he tunnistivat sitä kaasuksi, Äksä nappasi Jarditin ja Notfunin ja hyppäsi Matoron mukana eteenpäin, ennen kuin tulenlieska poltti heidät elävinä. Sitten sivuilta alkoi roihuta tulta. He ehtivät mennä maahan, ennen kuin sekin poltti heidät. Parin sekunnin päästä, se loppui ja he nousivat nopeasti ja alkoivat juosta. He juoksivat luurangon ohi. Kohta tuli kuitenkin saavutti heidät ja Äksä turvautui suojaamaan itseään ja kavereitaan Suojautumisen Naamiollaan. Kun Äksä oli jo luovuttamassa, tulivirta loppui, ja hän sammutti naamionsa voiman. Hän huokaisi.

    ”Mennään nopeasti pois täältä”, sanoi Matoro, ”Kuka tietää, jos koko tunneli syttyy tuleen kohta”

    Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat laahustamaan eteenpäin. Sitten he tulivat sellaiseen paikkaan, jossa katosta ja seinistä roikkui rikkinäisiä, mutta teräviän terästeriä. Ne olisivat varmaan syöksyneet seinistä uhreihin, mutta nyt ne olivat tuhottuja täysin.

    ”Amazua?” Äks kysyi Matorolta
    ”Todennäköisesti”, Matoro vastaa.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen, joten he jatkoivat eteenpäin. Yksi naurettavan lyhyt terä kuitenkin iskeytyi seinästä, kun he aikoivat lähteä eteenpäin. Se ei osunut keneenkään. He vähän säälivät pientä, yksinäistä terää.

    He päättivät olla haaskaamatta aikaansa siihen ja menivät eteen.

    Seuraavaksi he kuulivat Jarditin huutavan ja huitomassa käsiään ympäriinsä. Martti, Äks ja Fun kääntyivät katsomaan mitä tapahtui. Jardit yritti tappaa suunilleen Matoranin nyrkin kokoista, metallista kärpästä. Kohta Äksäkin alkoi tuntemaan jotain takanaan. Hänkin kääntyi. Samanlainen kärpänen. Kohta niitä alkoi ilmaantua kaikkialle. Klaanilaiset alkoivat ampumaan niitä aseillaan. Matoromiekallaan. Äksä tykillään. Ja kaksi piraattia piilukkopistooleillaan. Klaanilaiset tunnistivat ne myrkyllisiksi raheiksi. Siksi he pitivät sitä uhkana. He alkoivat juosta eteenpäin, toivoen että kärpäset jäisivät jälkeen. Ei onnistunut. Ne vain seurasivat heitä. Matoro otti Jäämiekkansa ja aikoi tukkia koko tunnelin jäällä. Hän pysähtyi ja alkoi ampumaan. Siihen vei paljon voimaa, mutta loppujen lopuksi se onnistui. Hän jäi vähän lepäämäään sinne.

    ***

    Neljännen ansan he osasivat tunnistaa. Sivuissa oli epäilyttäviä murtumia ja reikiä. Matoro otti miekkansa käteen ja Äksä valmisti tykkinsä. He huomasivat jonkun Matoranin lojuvan edessä, keihäs käden ulottuvilla. Äks meni tutkimaan häntä lähemmäs. Hetken kuluttua, Äksän suunasta kuului karjaisu. Matoro meni hänen luokseen katsomaan. Hänkin pelästyi näkemäänsä. Matoranin kasvot olivat verisiä. Mutta häneltä myös puuttuivat molemmat silmät. Ja tyhjistä silmäkuopista pystyi näkemään Matoranin tyhjän pääkallon sisään. He eivät kuitenkaan osanneet aavistaa että kasvis oli se, joka söi Matoranin aivot.

  • Deltan temppeli 15: Matoro ei ole Itroz

    Nimdan temppeli, maan alla

    Portaikon jälkeen oli tullut esiin käytävä aivan tavalliseen kiveen kaivettuna. Se oli harmaan ja ruskean sekavaa yhdistelmää, aivan erilaista kuin juhlallisessa pyhätössä.

    ”Te siis halusitte uudestaan tutkimaan Sirua? Miksi niin pitkän ajan jälkeen?” Matoranien ylipapintapainen kysyi vieressään kävelevältä Matorolta. Tai Matorolta, jota he luulivat Itroziksi.

    ”Minulta jäi aikanaan tutkimukset kesken… eräästä syytä. Palasin jatkamaan niitä”, Matoro kertoi varovaisesti.
    Matoran katsoi epäluuloisena mutta sitten ojensi kätensä eteenpäin.

    ”Siinä. Nimdan temppelin sisäänkäynti”, matoran ilmoitti ylpeänä. Hän osoitti suurta oviaukkoa ansojen valtaamaan labyrinttiin. Luolan edessä oli laskettu, yhdestä kivenlohkareesta tehty laskusilta. Koska mekanismeja ei näkynyt, Toa oletti niiden olevan sisäpuolella. Naamion skannaustoiminto varmisti asian.

    ”Aiotteko te tulla tästä eteenpäin?” Matoro kysyi.
    ”Emme. Ja toivoisimme että et ottaisi myöskään tovereitasi mukaan. Emme halua vääräuskoisia temppeliin”, matoran selitti.

    Matoro mietti mitä nyt kannattaisi tehdä.

    ”Ath rael thel”, matoran sanoi.
    Matoro meinasi kysyä ”Mitä?” mutta sulki suunsa ajoissa.

    Matoran katsoi kysyvästi Toaa.

    ”Tappakaa. Tuo ei ole Itroz!” Matoran jatkoi välittömästi. Matoro hyppäsi kyperkeikan eteenpäin ja huusi ”Juostaan temppeliin!”

    Äks iski kyynerpäällä monet keihäin aseistautuneet munkit maahan ja syöksyi eteenpäin kohti laskusiltaa.

    Jään Toa lähti myös juoksuun keihäiden lennellessä takaa päin.
    ”Laitatkaa portti sulkeutumaan!” Matoro huusi. Jardirt ja Notfun olivat jo ehtineet laskusillan luo.

    Yksi lyhyt iskukeihäs osui Matoroa jalkaan. Toa kaatui kovaa maahan. Takaa-ajajien silmät näyttivät täysin luonnottomilta. Jokin uskonnollinen transsitila taistelussa, hän ajatteli.

    ”Kuolkaa hipitaaargh!” Notfun karjui ja tulitti epämääräisesti piilukkopistoolillaan väkijoukkoon. Matoraneja kaatui mutta pian aseesta loppui luodit. Keihäs rei’itti hänen kapteeninhattunsa ja matoran kaatui selälleen maahan tavoitellessaan sapeliaan.

    Jardirtistä tilanne ei näyttänyt lainkaan hyvältä. Notfun oli menettänyt hermonsa. Silloin tyypistä ei olisi kuin harmia. Pieni monivärinen matoran syöksyi sillan toiseen päähän ja alkoi tutkia kivisten hammasrattaiden ja vipujen muodostamaa viidakkoa.

    Oikea vipu löytyi. Kivinen silta alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.
    Samalla sillalla ollut Notfun lähti vierimään sisään ja Äks ehti hypätä kiinni sillan päähän. Hän koitti tavoitella Matoroa kädellään mutta välimatka oli liian suuri. Jään Toa ponnisti ja hyppäsi, ja onnistui nappaamaan toisella kädellään sillan reunasta.

    Kivinen silta oli jo noussut 50 asteen kulmaan. Sen pinta täytyyi lentelevistä veitsistä ja keihäistä. Matoro kamppaili saadakseen vedettyä itsensä sillan toiselle puolelle. Äks oli jo valmiina pudotatutumaan sillan toiselle puolelle ja koitti vetää Jään Toaa ylös. Toiminta alkoi olla erittäin vaikeaa mitä pystymmäs silta nousi.

    Jotain terävää osui Matoroa selkään. Hän karjaisi ja miltei menetti otteensa sillasta. Vain Äksän käsi piteli häntä mukana.

    ”Pysätytä silta!” Xxonn huusi tukalasta asennosta sisällä olevalle Jardirtille. Matoran pyörutteli sormiaan ja ihmetteli mitä tekisi. Hän tarttui vanhaan kiviseen vipuun ja väänsi sitä.

    Silta putosi monta metriä alaspäin. Tärähdys miltei nyrjäytti Äksän käden ja sai Matoron menettämään otteensa. Hän lähti putoamaan alla vellovaan sekopäiseen matoranjoukkoon. Juuri kun matoranit huusivat jotain Jään Toa laukaisi harppuunansa joka kilahti salin kattoon.

    Moottori harppuunassa alkoi kiskoa Toaa suurella nopeudella ylöspäin. Musta hahmo syöksyi lähelle luolan kattoa ja kierähti ilmassa voltin. Matoro irroitti harppuunan lennossa ja laskeutui voltilla nousevan laskusillan huipulle.

    ”Kukaan ei saa kiinni Matoro The Blacksnow’ta, tyypit!” Matoro huusi innoissaan ja sukelsi Klaanilaistoverinsa kanssa sillan toiselle puolelle. Laskusilta kalahti kiinni.

  • Deltan temppeli 13: Matoro on Itroz

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

    Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

    Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
    Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

    Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

    Nimdasaari, pyhättö

    ”Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

    Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

    Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
    Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

    ”Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
    ”Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
    ”A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

    Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
    ”Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

    ”Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

    ”Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

    ”Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
    ”Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
    Kapteeni ehti sanoa ”Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

    Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
    Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
    Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
    Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
    Sitten hän miltei huusi matoraneille ”Olen Itroz!”
    Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

    Viimein joku rohkeni avata suunsa.
    ”O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
    ”Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
    ”Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt ”tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

    ”Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

    ”Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. ”Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
    Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.