Lisko rahi kieriskeli maassa. Vihreänmusta toa saapui sen luokse.
”Tuollahan on lisko, hmm”, toa sanoi ilkeä hymy kasvoillaan.
”´Läkh!”, lisko huudahti kun käsi tarttui sen jalkaan ja roikotti sitä ilmassa.
”Hehee”, Toa ivaili nähdessään kuopan maassa, Ämkoo myhäili ja katseli nälkäistä hämähäkkiä kuopan pohjalla.
”AAAAAAAAAAAAARGGH!”
GK heräsi sängystään, nousi ja tiiraili ulos, kaikki oli normaalisti. Gekko rauhoittui hetkeksi kunnes sattui katsomaan ikkunasta.
Musta piste leijui taivaalta rakennusta kohti ja lähestyi aina vain.
”Mitä Karzahnia!”, Gekko huusi ja hyppäsi ikkunasta kun esine näytti olevan vain kilometrin päässä. Valkoinen toa ehti juuri ja juuri pientareelle kun huomasi Mustan pallon osuneen klaaniin, koko rakennus joutui valtavan laatikon sisälle, joka räjäytti kaiken sen sisällä pienenpieniksi hiukkasiksi.
”Mitä tämä kaikki on, en herää unesta vaikka kuinka yritänkin, se yrittää saada minut kiinni ja hengiltä, mutta miksi?”
”Vastaus on helppo, mutta täältä et voi saada sitä selville, mutta piristy. Nyt sinulla on aikaa miettiä elämääsi, kaikkea sitä missä olet onnistunut”, kuului ääni hänen takaansa.
Siellä seisoi vihreän hopeassa haarniskassa häntä itseäänkin suurempi olento, Artakha.
”Tunnenko minä sinut jostakin?”
”Loin sinut, poikaseni. Olet kaukana kotoa, sinun täytyy vain odottaa.”
”Olet vain mieleni luoma kuvitema, et sinä minua kehittänyt, et varmasti.”
”Loin, tiesin, että jos universumi vallattaisiin, se olisi mahdollista uudelleenkin. Minä loin sinut sitä varten, estämään sen. Tuhoamaan sen joka yrittää sitä.”
”Se on siis totta, en vain muista niitä tapahtumia…”
”Kyllä, mutta sinulla on tehtävää täällä, et ole valmis. Ja universumisillasi on aikaa odottaa, voit aivan rauhassa tehdä sen sitten kun sinulla on mahdollisuus.
Artakaha alkoi himmentyä.
”Ei, älä mene!”
”Jää hyvin poikani.”
Artakaha katosi siinä silmänräpäyksessä ja Gekko mietti hetken kaikkea kuulemaansa. ”Minulla on mahdollisuus totta vie kontrolloida omaa untani!”
Klaani ilmestyi hiljalleen näkyviin ja näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
”Minun pitää sopeutua tähän”.
Mieli on tämän maailman vaarallisin ase.
Lattia alkoi rakoilla ja koko linnoitus sortui synkkyyteen.
”Mitä tämä on!”, hän huusi kun huomasi, että vain linnoitusta ympäröivä maa alue oli jäljellä.
Toa yritti pitää henkensä kaupalla kiinni reunasta, mutta pimeydestä ilmestyneet lonkerot veivät tämän mukanaan synkkyytteen.
Hän sulki silmänsä nähdessään sen mitä alhaalla odotti.
Klaani
Liekihtivä kaaos harppoi läpi klaanin Tawan ottaessa esille aseitaan, hän totisesti saattaisi tarvita apua tässä, makutan kellistäminen ei ole erityisen helppoa.
Tawa huomasi pian kun joku huusi hänen ovensa ulkopuolelta.
”Tuollaisia sekopäitä tässä kaivattiinkin”
Tawa avasi oven ja näki aina yleensä iloisemman valkoisen suurikokoisen toan, joka oli tulessa. Ja aivan kuin se olisi elämään kyllästyneenä vain tuijottanut häntä, silmillään joissa ei ollut mitään erityistä katsetta, vain se punainen hohde.
”Nyt sinä kuolet!”, Olento huusi kurkkusuorana aivan kuin se olisi muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan.
Se alkoi näyttää siltä kuin se olisi suurinpiirtein räjäyttämässä Tawan.
Zairyh käveli Klaanin käytävillä. Makuta Itrozista ei löytynyt tärkeää tietoa. Ei olinpaikkaa. Ei sitä, oliko Makuta edes elossa. Zairyh päätti, että lattian sisällä kulkeminen ei toiminut, vaan kasvatti itselleen pienen kehon juurista. Muutama Matoran kääntyi käytävällä ympäri jouduttuaan Zairyhin mielensisäisen iskun uhriksi.
Täydellistä. Minua ei ole edes huomattu kunnolla.
”Mitä ihmettä sinä yrität!”
Keltaisen, naispuolisen Toan huuto keskeytti Zairyhin ajatukset. Hän taisteli Toan näköistä Makutaa vastaan.
Saasta.
Zairyh painui takaisin lattian alle. Tawa potkaisi Makutaa sääreen ja katsoi hölmistyneenä kun palava valkoinen makuta lensi ulos ikkunasta Zairyhin ansiosta.
Tuo tunari ei ollut ainakaan Itroz.[/i]
Makuta paiskautui maahan ja kirosi.
[spoil]Kapura väkersi tuon Zairyhin pari juttua tuosta, pikkuisen korjailin, mutta ei muuta.[/spoil]
BladeVezon käveli klaanin kivisiä, valokivin ja soihduin valaistuja käytäviä. Hopeamusta skakdi mietti mitä Umbra oli sanonut. Oliko se edes Umbra? BladeVezon mietti. Violettimusta Matoran oli vaikuttanut siltä että tämä oli puhunut totta. Eikä Matoran nyt tarkemman tarkastelun perusteella vaikuttanut yhtään mielenvikaiselta. BladeVezon käveli käytäviä, kohti moderaattorien päähuonetta, kun kranaboxaava, kultavihreä Toa, Moderaattori Paaco, tuli Bladista vastaan.
Hei, Skakdi huikkasi, kun virkaveli meni outojen suusta tehtyjen ja käsiä kaikukoppana käyttävien äänien säestämänä hänen ohitseen. Paaco ei kuullut. Bladis korotti ääntään ja huusi HEI! Paaco pysähtyi. Toa alkoi kävellä takaperin, jalat kiinni maassa, kohti Bladista. Paaco liikkui perin robottimaisesti. Olikohan tämäkin jotain hänen esityksiään, joita klaanin tyttömatoranit katsoivat usein huvittuneina.
Kuulithan sinä, Bladis sanoi, kun Paaco oli tarpeeksi lähellä. Mikä meno, Paaco-boy?
Mikäs tässä. Hieno keli, aurinko paistaa ja niin edelleen. Nyt on aika kranaboxata, Moderaattori kertoi. Mahikia kantava sankari oli todellakin hyväntuulinen tänään.
Et sattuisi tietämään mitä Umbraksi itseään kutsuva Matoran sanoi Portaaleista? Bladis aloitti, varovasti. Hän ei tiennyt miten virkaveli reagoisi tähän.
Onko Umbra täällä? Matoranina? Mitä hiivattia? Jos hänellä asiaa on, on hänen luonaan pakko käydä, Paaco aloitti, kiihtyneenä. Missä rakas virkaveljeni oikein on? hän kysyi vielä. Umbra on tällä hetkellä klaanin sairasosastolla, eikä hän voi kovin hyvin Bladis nieleskeli. Hän vaikutti kovin sekavalta ja ankealta, sekä heikolta. Ei yhtään Umbramainen, Bladis sanoi synkästi.
Mitä skarrarrararria Umbralle on oikein tapahtunut!? On pakko lähteä hänen luokseen, nyt eikä viidestoistapäivä, Paaco sanoi. Hänen oli pakko tietää, mitä virkaveli meinasi. En tiedä onko minun parasta lähteä mukaan kanssasi, Paaco, Bladis sanoi. Umbra ei vaikuttanut edes tuntevan minua, hän jatkoi. Sotkisin vain asioita. Höpsis. Tulet mukaani, nyt ja heti, Paaco sanoi, ottaen Bladista kädestä kiinni. Tummanvihreä nyrkki puristi skakdin nyrkkiä aika kovaa, kun Paaco lähti johdattamaan ystäväänsä kohti sairasosastoja, jotka Bladis tunsikin jo liian hyvin
Paaco ja Bladis viilettivät käsi kädessä ympäri klaanin sokkeloisia käytäviä. Muutama Paacoa fanittava tyttömatoran pyörtyi matkalla, nähtyään idolinsa sädehtivän hymyn. Osa faneista juoksi Paacon ja Bladiksen perässä pitkän matkaa, mutta kaksikon onnistui eksyttää yli-innokkaat fanit. Miten oikein teet tuon? Bladis kysyi virkaveljeltään, joka myhäili tyytyväisenä eräässä roskiksessa. Paaco kurkisti kannen alta. Matoranit olivat menneet ohi, oli aika vaihtaa suuntaa portaikkoon. Se on tätä Paacomaista charmia, kultavihreä toa väläytti, naurahtaen. Bladis roikkui Paacon kannoilla, vaikka moderaattori vaikuttikin vähän eksyneeltä. Jos sanon suoraan, en muista missä sairasosasto on, Paaco lopulta myönsi. Hän oli juoksuttanut Bladista ympäri linnoitusta, piilottanut hänet ja ystävänsä roskikseen, jolloin talouspaperirulla oli tarttunut skakdin jalkapohjaan ja kaikkea muuta mukavaa. Pitikö tuo nyt sanoa Bladis tuhahti. Hän lähti viemään Paacoa oikeaan suuntaan, talouspaperirulla oikeasta jalasta roikkuen. Valkoinen paperivana jäi skakdin jälkeen, kun tämä käveli eteenpäin itsevarmasti, vaikka haisikin roskilta. Paaco tirskahteli tuon tuostakin, vaikka hänen olkapanssarissaan olikin jugurttitahroja. Viimein kaksikko päätyi sairasosaston ovelle. Bladis puisteli talouspaperin jaloistaan, katsoen Paacoa, joka nauroi hänen vieressään. Moderaattori ei pian nauraisi, kun he astuisivat sairasosastolle. Bladis avasi oven. Valkoinen, inhottavan valkea huone oli täynnä rykimistä ja yskimistä. Hengityssuojaimin varustettuja hoitajia juoksenteli ympäriinsä, kantaen ruiskuja ja lääkepulloja potilailleen. Täällä tuntui siltä että kaikki ei ollut kohdallaan. Kupe huomasi nopeasti Bladiksen ja Paacon. Punavalkoista naamiota kantava toa tuli nopeasti tervehtimään kaksikkoa, ihan kädestä pitäen. Toa ojensi kaksikolle hengityssuojaimet, etteivät he saisi pöpöä itselleen. Mitä sinä täällä taas teet, Bladis? Kupe kysyi. Liian pirteä ja iloinen toa oli samalla rauhoittavaa, mutta myös pelottavaa, ottaen huomioon sairasosaston, joka oli täynnä sairaita. Haluaisimme käydä tapaamassa Umbraa, Bladis vastasi, hengityssuojaimen hyppiessä oudosti hänen valkoisen hammasrivinsä edessä.
”No, sinähän osaat sinne, etkö osaakin, kaveri?” Kupe sanoi iloisesti. Tämä iloisuus ja rauhallisuus oli Bladiksesta karmivaa.
Bladis nyökkäsi, lähtien talsimaan kohti vaikeasti sairaiden osastoa. Hän otti Haulla koristellun oven kahvasta kiinni, avaten oven. Kuoleman pistävä haju täytti skakdin sieraimet, kun hän ja Paaco astuivat huoneeseen.
”Miksi täällä on näin jäätävä fiilis?” Paaco kysyi. Häntä puistatti tämä koko paikka.
”Koska tänne tuodaan vaikeasti sairaat”, Bladis sanoi lyhyesti. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois täältä.
Kaksikko käveli ripeästi Umbran luokse. Matoranin punkan verhot olivat auki, ja kaksikko näki Umbran mahapanssarin, joka oli murtunut, mutta jota pitivät yllä protodermistä luovat laitteistot. Umbran raajoihin ja ympäri kehoa oli laitettu putkia, jotka puhdistaisivat kehoa viruksesta.
”Hei vain, skakdiystäväiseni”, Umbra sanoi vaisusti. Hänen kehonsa alkoi muuntautua keltaisen väriseksi. Bladis katsoi hetken matorania. Ei tämä matoran ihan tavallinen sentään ollut. Jotain ihmevoimia tällä oli.
”Hei”, Bladis sai sanottua. ”Tässä on Paaco, kuten halusit”, hän jatkoi.
”Oikein hyvä. Ja hei sinullekin, Paaco”, Umbra sanoi. Matoran loi etusormeensa valonsäteen. Säde toimi tehokkaana valona, synkässä kuoleman valtaamassa huoneessa.
”Hei Umbra”, Paaco vastasi. Kultavihreä Moderaattori ei ollut oikein elementissään täällä kuoleman loukossa, mutta koetti pitää yllä pirteän puolensa. ”Mitä asiaa sinulla oli minulle?”
”Haluaisin antaa sinulle ja virkaveljellesi tehtävän”, Umbra sanoi vaisusti. ”Tuolla metsässä, lähellä Zyglakien sisämaatukikohtaa, on muutama juttu mitkä teidän pitäisi hakea. Minun musta miekkani ja eräs ulottuvuusportaaleja luova tykki pitäisi hakea sieltä. Olisin kiitollinen jos nämä kaksi minulle rakasta asiaa voitaisiin saada klaanilaisten hoteisiin”, Umbra kertoi. Matoran köhi hiukan. Muutama metallinkappale lensi hänen suustaan sängylle.
Bladis nyrpisti nenäänsä. Hän ei pitänyt sairaista. Moderaattori katsoi epäuskoisesti Paacoa. Suostuisiko hän tehtävälle, vai ei?
”Hmm… Mitä hyötyä noista välineistä olisi meille ja klaanille?” Paaco kysyi lopulta, punnittuaan Umbran tarinaa. Hän halusi vastauksia.
”No siis, miekan arvo on lähinnä tunnepitoista. Sen avulla voin hallita voimiani paremmin ja auttaa näin klaania ja tykki taas. Sen voisi ehkä korjata. Tiedän että eräs jota kutsutte Kepeksi, voisi korjata sen”, Umbra kertoi. ”Kuvitelkaa tykki, jonka avulla voitte ampua Allianssin toiseen universumiin, tappamatta heistä ketään. Eikö se olisi hieno tie rauhaan?”
Paaco punnitsi tämän pikkumiehen sanoja. Olisi kyllä tehokasta siirtää portaaleilla toimivalla tykillä koko Allianssi toiseen maailmaan, mutta mistä tiesi ettei pikkumies ollut ihan pipi päästään. Paaco päätti lopulta ottaa riskin ja lähteä Bladis mukanaan hakemaan tavaroita.
”Hyvä on, Umbra”, Paaco sanoi lopulta. ”Hyväksyn tehtävän, mutta Bladis, tuletko sinä avukseni?” Toa kysyi, kääntyen virkaveljensä puoleen.
Bladis katseli hetken näitä kahta olentoa, jotka odottivat hänen vastaavan myöntävästi. Lopulta skakdi sai sanottu ”Kyllä, lähden mukaasi, Paaco, etsimään tykkiä ja miekkaa, vaikka se kuulostaakin vähän kaukaa haetulta. Tykki joka ampuu portaaleja…”
”Hienoa, Paaco ja BladeVezon. Olen teille ikuisesti kiitollinen”, Umbra köhi. ”Suonette anteeksi, mutta tarvitsen lepoa”, hän jatkoi, laittaen verhon tielle. Bladis ja Paaco jäivät katsomaan hölmistyneenä kuinka pikkukaverin punkasta alkoi kuulua kuorsausta.
”Eli lähdetääkö metsäretkelle etsimään sitä tykkiä ja miekkaa?” Paaco kysyi Bladikselta. Moderaattori-toa lähti kävelemään kohti huoneen ovea, väistellen vastaantulevia hoitajia ja muita toimittajia.
Moderaattorit lähtivät sairasosastoilta ja lähtivät pakkaamaan tarvikkeita reissua varten…
Lennonjohtotorni
Sininen Toa istui pyörötuolissaan, tutkaillen erilaisia tietokoneruutuja, joista näki muunmuassa ilmaliikenteen, päivän sään, ilman kosteuden ja tuulen nopeuden. Herra Lennonjohtaja, Taatti istui tyytyväisenä, kahvikuppi pöydällään, aloittamassa uutta työpäiväänsä. Hänen tulisi taas ohjata klaaniin saapuvaa lentoliikennettä ja valvoa tutkaa, siltä varalta että Allianssi päättäisi hyökätä ilmasta käsin. Viimeaikoina oli ollut tylsää, kun Keetongu, Höyrykoneilmavoimien johtaja, oli ollut matkalla, eivätkä Onu-Matoranit pahemmin toimineet ilman häntä, mitä nyt välillä lähtivät tiedustelulennoille saarelle, tutkimaan Nazorakien tukikohtia ja raportoimaan niistä Tawalle.
Taatti katseli ulos suuresta ikkunastaan. Oli tulossa hieno päivä, ja hän olisi taas koko päivän sisällä, pyörittelemässä peukaloitaan ja juomassa kahvia. Joskus lennonjohtajan työ saattoi olla vain todella tylsää.
Äkkiä Toa katsahti tutkaan. Jokin keskikokoinen kohde lähestyi linnoitusta, ihan siedettävällä nopeudelle. Taatti otti heti mikrofoonin käteensä, alkaen huutaa radioaalloilla ohjeita lentäjälle.
”Täällä lennonjohto, tunnistautukaa”, Taatti sanoi asiallisesti mikrofooniin. Hän odotti vastausta. Sitä ei tullut.
”Haloo! Pitää tunnistautua, jos puhutellaan” Taatti sanoi taas. Mitään vastausta ei kuulunut vieläkään. Kohde lähestyi linnoitusta koko ajan.
”Pitääkö minun usuttaa Steampunk-laivasto kimppuusi, että vastaat?” Taatti alkoi olla kärsimätön. Vastausta ei kuulunut vieläkään.
Taatti siristi silmiään. Hän näki jo vihreän pisteen lentävän kohti linnoitusta. Se lähestyi koko ajan.
”Vastaa jo!” Taatti huusi. Eihän kohde tietenkään vastannut. Kuului korvia vihlova rääkäisy ja suhahdus. Kohde oli lentänyt linnoitukseen.
”Oli mitä oli, se ei ainakaan torakka ollut, sillä torakat olisivat huutaneet mikrofoniin täysillä ’Sieg Haili’…” Taatti mutisi itsekseen. Hän päätti unohtaa koko jutun ja syventyä ristisanatehtävien ratkomiseen. Se tämän päivän jännityksestä.
Umbran huone
Vihreä Kahu saapui Umbran huoneeseen, aikamoisella ryminällä. Siivoton linnun oma koppi kärsi jonkinverran vahinkoa, kun Kahun jalat raapivat lattiaan uria. Linnun jarrutus ei ollut mitään parhaasta päästä. Kahu rääkäisi. Se etsi isäntäänsä. Mitään ei kuulunut. Harmistunut lintu päätti osoittaa mieltään, laittaen yhden seinän sileäksi.
Hopeista metallihaarniskaa kantava skakdi, BladeVezon, käveli klaanin valokivin ja soihduin valaistuja kivikäytäviä. Hän oli vähän aikaa sitten käynyt Tawan luona, viemässä aika huonoja uutisia koskien Umbran kohtaloa. Nyt Bladis oli matkalla kohti Klaanin sairasosastoa, ottamaan selvää huhujen todenperäisyydestä.
Skakdi asteli kolmivarpaisilla jaloillaan itsevarmasti, mutta hiukan haikeasti kiviselle ovelle. Bladis kurotti skakdisormillaan oven kahvaa, avaten oven ja astuen sisälle laajahkolle sairasosastolle. Kaikki sairasosastolla oli todella valkoista, ihan Bladista inhotti. Valkoista kuin lumi, valkoista kuin Artakha, josta matoranien tarut kertoivat. Nyt sairasosastolla oli tavallista enemmän asukkeja. BladeVezonin kävellessä käytävn perällä odottavalle ajanvaraustiskille, skakdi pani merkille, ett erilaisten suojaverhojen takaa kuului kovaa yskintää, oksentelua ja vaikerrusta. Tauti ei kuulostanut tavanomaiselta flunssaepidemialta, se oli jotain uutta.
Bladis nappasi seinällä roikkuvasta pussista hengityssuojaimen, ettei saisi tautia ja asteli ajanvaraustiskin takana olevan päivystäjän, punavalkoista naamiota kantavan Toan, Kupen luokse.
”Hei, Bladis tässä. Haluaisin tietää missä on matoran nimeltään Umbra”, BladeVezon sanoi, hengityssuojaimen liikkuessa ihmeellisesti valkoisten skakdihampaiden edessä.
”Aaaa. BladeVezon. Moderaattorikamu. Veimme Umbran vaikeuden tapausten osastolle”, Kupe sanoi aika ystävällisesti ja tuttavallisesti. Jotenkin Bladisia häiritsi sana ”vaikeiden tapausten osasto”.
”Okei selvä. Voitko viedä minut sinne?” moderaattori-skakdi kysyi. Kupe nousi seisomaan penkiltään, lähtien viittoloimaan Bladista oikeaan suuntaan.
”Mitä täällä oikein on tapahtunut, kun täällä on näin tungosta?” Moderaattori kysyi sinipunaiselta toalta. Skakdi ei pitänyt tästä sairaiden suurehkosta määrästä.
”Voi. Kaikki alkoi jonkinaikaa sitten. Matoraneja vain saapui tänne valittamaan yskää ja oksentelua, sitten huomasimme että heidän haarniskansa alkoivat murtua ja he joutuivat jäämään tänne. Nyt sairaanhoitajamme ovat täysin työllistettyjä ja desingfiointiaineesta alkaa olla huutavaa pulaa. Voisitko viestiä tavarantoimittajillemme että tarvitsemme lisää sitä?” Kupe kertoi taukoamatta.
Bladis punnitsi näitä sanoja, kun hän ja Kupe astuivat uudelle ovelle. Kupe avasi haulla koristellun oven, jolloin kaksikko astui sisään uuteen huoneeseen. Tämä huone oli täynnä koneita, jotka pitivät pahoin haavoittuneita elossa.
”Yngh”, Bladis äännähti, kun pistävä haju meni hänen herkkään skakdisieraimeensa. Täällä haisi Kuolema. Skakdia puistatti tämä paikka, ja jos tämä paikka puistatti skakdia, niin se oli jotain todella karmaisevaa.
Kupe ei kiinnittänyt itse huomiota näihin vakavasti sairaisiin, vaan käveli määrätietoisesti kohti päämäärää, oikeassa nurkassa olevaa petiä, jossa oli verhot edessä. Sairaanhoitaja tervehti ystävällisesti virkaveljiään ja siskojaan, välittämättä yhtään paikan masentavasta ilmapiiristä.
Viimein kaksikko saapui perille. Kupe avasi potilaan verhon, jolloin heikohko, violettia ja mustaa panssaria käyttävä, erilaisiin protodermistä erittäviin laitteisiin kiinnitetty Umbra heräsi.
Matoran nosti vaivalloisesti etusormeaan. Pieni valonsäde syttyi sormeen. Matoran hymyili riutuneella mustalla pakarillaan. ”Hei”, kuului heikkona matoranin suulta.
BladeVezon katsoi epäuskoisesti tätä matorania. Oliko tämä hänen virkaveljensä, monien taisteluiden kokema valon Toa? Ei. Tämä oli vain isohko matoran, joka oli kuoleman kielissä.
”Hei”, kuului skakdin, hengityssuojaimen takana olevasta suusta. Sana terve olisi tässä tilanteessa ollut todella tahditonta.
”Kukas sinä olet?” Matoran kysyi hiljaa.
”Eihän tämä tyyppi edes tunne minua”, Bladevezon mutisi hiljaa itsekseen. ”Olen BladeVezon, klaanin moderaattori. Ja sinä kuulemma olet Umbra, eikö totta?”
”Aaa. Moderaattori. Minun tämän maailman veljenikin on moderaattori. Keltainen soturi…” hiljainen ääni sanoi.
”Mitä sinä oikein puhut?” Bladis sai sanottua. Kupe antoi murhaavan katseen Bladikselle. ”Hän ei ole ihan henkisesti terve”, sairaanhoitaja kuiskasi skakdin korvaan.
”Puhun totta, ystäväiseni. Olen Umbra, mutta vain toisesta maailmasta. Glatorianking voi todistaa sen… Olimme hänen kanssaan retkellä…” Violettimusta olento sanoi.
”Hmm… Kuulostaa enemmän sairaan hourailuilta, kuin Umbran, mutta olkoon. Pitää kai sinua uskoa. Pitääkö minun seuraavaksi etsiä se vietävän Gekkomieskin?” Bladis mutisi. Häntä ärsytti juosta ympäri linnoitusta klaanilaisten perässä.
”Meidän on varmaan parasta lähteä, ettei mielisairaus tartu”, Bladis kuiskasi Kupelle. Toa katsoi hetken molempia, matorania joka oli kuoleman sairas, ja moderaattoria, joka uskoi että mielisairaus tarttuu mielisairaan, jota ei ole todistettu mielisairaaksi, seurassa olemisen aikana. Lopulta toa päätyi siihen johtopäätökseen, että olisi parempi lähteä pois tämän sairaan luota ja antaa matoranien hoitaa hänet kuntoon, jos häntä voi parantaa.
Kaksikko oli vaihtanut katseita, että olisi aika lähteä, kun Umbra avasi suunsa taas kerran. ”Paaco. Tuokaa Paaco tänne… Asiaa Portaaleista…”
Valkoinen verho meni Umbran eteen ja hän oli taas ihan yksin.
Öinen meri oli tyyni, mutta pienen saaren luoma hehku oli houkutellut Phase-Lohikäärmeiden joukon parveilemaan sen ympärillä. Saarella oli pieni linnoitus, jonka sisällä valmisteltiin tapahtumaa, tapahtumaa jota viittaan pukeutunut hahmo oli odottanut jo kauan. Hän oli ratkaissut vuosituhansien arvoituksen ja nyt olisi toimeenpanon aika.
Hahmo pudotti sauvansa ja viittansa, paljastaen itsensä sen alta. Metsästäjien johtaja oli tavanomaisesta poiketen yksin, tällä turvatulla saarella, josta vain harva tiesi. Hänen edessään oli potilaspöytä, jonka päällä makasi pikimusta päätön ruumis, jonka pitkät raajat roikkuivat hieman pöydän yli.
TSO astui ruumiin ylle ja nosti tämän viereen veitsen, merkillisen sinisen rasian ja paperinpalan. Hän olisi valmis uuteen luomiskertomukseensa.
Olemme tulleet tähän hetkeen, hetkeen jota minä yksin hallitsen. Minun luomukseni, minun voimani, minun suunnitelmani, huipentuu tähän hetkeen.
Hitaasti, hän käänsi katseensa edessään makaavaan ruumiiseensa ja laski vasemman kämmenensä tämän rintakehälle.
Palvelija, toinen käteni, lojaali soturi. Sinut olivat Xian liekit puhdistavat, sinä olit tuomittavana vihollisen käsissä, mutta tänään sinä olet jälleen nouseva, sillä uhrauksesi ei ole jäävä turhaksi… Purifier.
Mestari nosti oikealla kädellään veitsen pöydältä ja salamannopeasti iski sen vasemman kätensä läpi, saaden verensä vuotamaan läpi ruumiiseen.
Mestarin veri, sinun tuleva johdattajasi, tuleva äänesi. Yhdessä me teemme historiaa, yhdessä me tulemme tuomitsemaan. Me, minä. The Shadowed One!
TSO irrotti veitsen ja nosti veriset kätensä pöydälle, nostaen sille asetetun paperinpalan kaksin käsin ilmaan ja jatkoi puhettaan:
Kantajan suostumus, hänen tahtonsa ja meidän liittomme. Sinä olet avaava lukon, joka muuttaa maailmaa, lukon joka on piilottanut minulta oman luomukseni. Sinä olet antava elämän, sinä olet side, joka yhdistää kaiken jälleen. Taistelujen jälkeenkin, sinä olet lahjoittajani, Killjoy!
Paperinpala alkoi hohtamaan sen sinisen sinettinsä kohdalta. Sen pitelijän huulilta oli luettavissa yksi sana: Sopimus.
Sinetti sai aikaan reaktion, joka reagoi rasian kanssa, saaden sen aukenemaan. Sen tapahtuessa, ilmoille pääsi karjahdus ja huumaava määrä punaista valoa. Valo kiemurteli rasiasta ulos ja karjui, täyttäen huoneen tuolla karmealla äänellä. Valopallo jäi leijumaan Purifierin ruumiin ylle sen Mestarin tuijottaessa sitä hetken, haukkoen samalla henkeään. Tällä kertaa hän puhui kuin kuiskaten:
Voimani, luomukseni, se on valmis, se on sinun. Yhdessä me jatkamme, yhdessä me hallitsemme. Ota se, vie loppuun se minkä aloitimme!
Ja juuri niiden sanojen kadotessa, kuului vielä yksi karjahdus ja valopallo kiisi suoraan Purifierin tuhoutuneeseen ruumiiseen. Valo katosi ja huoneessa oli jälleen pimeää.
TSO asteli ruumiin vierelle ja tuijotti sitä, oli täysin hiljaista. Pienen hetken ajan Mestari luuli epäonnistuneensa, mutta vain hetkeksi, sillä purkaus alkoi… Purkaus, joka työnsi ruumiin sisältä valkoista ja mustaa ainesta, joka alkoi valtaamaan vähitellen palanutta ruumista, täyttäen jokaisen kolon ja peittäen ruumiin alleen, uuden pään kasvaessa riekaleisesta kaulasta.
Haltioissaan TSO otti askeleen taaksepäin ja nosti kätensä ilmaan kuin profeetta. Ruumis kutistui hieman, raajat normalisoituivat ja uusi pää alkoi muotoutua. Valkoinen irvokas naama alkoi kehittymään ja sen etuosa kovettui pitkien limittäisten hampaiden kasvaessa. Vankkarakenteinen ruumis kiehui, muuttuen vähitellen sileämmäksi. Valkoinen ruumis, jota mustat kuviot peittivät kauttaaltaan. Ja viimeinen silaus oli hohtavan siniset silmät, jotka aukenivat hirviömäisen kidan yläpuolelle. Ei pupilleja, ei katsetta, vain nuo hohtavat valot ja hitaasti hengittävä hirviömäinen ruumis.
Mestari nauroi, hän oli onnellinen, hän onnistui. Pieni palanen juuri syntyneen olennon ruumiista lensi takaisin rasiaan, jättäen vain kaksi tuohon huoneeseen. Rahiseva hengitys kaikui huoneen sisällä ja vähitellen hirviö nousi ylös, kokeillen sen uusia lihaksiaan, tutkien vahvoja käsiään, kokeillen kasvojensa hirviömäisiä muotoja. Nyt se ja sen mestari seisoivat vastakkain, tuijottaen toisiaan. Silloin kaksi hahmoa puhui, mutta yhdellä suulla. Toinen matala ääni ja toinen hirviömäinen rahina, olivat täydellisessä yhteydessä toisiinsa:
Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on? Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on? Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.
Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa. Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.
”Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta. ”Millä tulemme pois?” ”MINUN laivallani tietysti” ”Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.
”Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta. Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa. ”Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin” ”Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa” ”En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…” Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.
Kyseinen saari, sisämaa
”Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin. ”E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin. ”Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.
”P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä. ”Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….” Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.
Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia. Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.
Bingo.
Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.
Klaanin käytävät Oli lähes valotonta ja toa vielä tarkisti ajan seinällä olevasta kellosta: kyllä, keskiyö.
Hän käveli kohti aulaa, portit olivat kiinni öisin niin, että ne saisi auki ulkoa vain passeilla. Toa alkoi kiivetä epätavallisen sulavasti lähes suoraa lamppujen täyttämää seinää pitkin, koska porttien avaamisesta tuleva meteli olisi ollut korvia huumaava, ja rikkoi tiensä kattoikkunasta kadoten pihamaalle. Make oli viettänyt tämänkin yön kahvilassa ja näin ollen seurannut Gekkoa. Nyt hänen ilmeensä oli melko tyrmistynyt. Kesti hetken ja pienen kolauksen kuuluessa jättiläinen tipahti rikkomastaan kattoikkunasta lattialle ja Make ehti piiloutua juuri ja juuri saapuneelta Gekolta. Valkoinen toa liikkui kävellen kohti omaa huonettaan.
Kas näin, nyt pitäisi saada jotakin irti niistä papereista, täällä on sanoinkuvaamattoman tylsää,Valkoinen toa saneli itsekseen.
Mitä himskattia tuo oikein…, Make istui pohdiskellen nurkassaan.
Punainen, luiseva ja väreilevä Zyglak sivalsi hännällään, Umbraa käteen, joka pudotti iskun voimasta miekkansa maahan. Voiman aura säteili olennon ympärillä, kun korviaraastava mielensisäinen isku vaikutti Umbran herkkään mieleen.
”Olisi kannattanut kuunnella mitä sanoin”, ääni Umbran päässä karjui. ”Sinä olet minun ja tavoitteeni tiellä, siis Gekon”, ääni huusi.
Umbra koki vihlovaa päänsärkyä, rysähtäen maahan punaisen Zyglakin eteen. Zyglak nauroi, kuolan roiskuessa hänen suustaan.
Qewa ampui vihertävää seittiä kohti punaista olentoa, mutta seitti hajosi ilmassa kappaleiksi. Punainen hirvitys nosti painovoimakyvyillään rahin ilmaan, paiskaten olennon päin metallista palkkia, jolloin hopeinen Kanohi Pakari lähti rahin selästä, kolisten lattialle.
Gekko otti Artakhan miekkansa selästään, valmistautuen iskemään kaksosveljeään, kun tämä oli syventynyt Umbran kurittamiseen, mutta Flygel ampui valkoista Toaa zamorpistoolillaan, jonka Zyglak oli ottanut selästään.
Zyglak ampui sinisiä ammuksia kohti Gekkoa, jolloin Toa joutui väistämään ja torjumaan ammuksia miekallaan. Muutama ammus lensi ilmassa, osuen metallikehikoihin joita oli katossa. Sähköiskuja alkoi väreillä katonrajassa. Gekko otti kaksin käsin miekastaan kiinni, iskien miekallaan Flygeliä, joka torjui suuren prototeräsmiekan omalla luusta tehdyllä terällään. Zyglak sivalsi hännällään Gekkoa jalkaan, jolloin valon Toa kaatui ja Zyglak pääsi niskanpäälle.
”Ei olisi kannattanut haastaa Zyglakia, ei tosiaankaan. Tykkiä ette saa, sen avulla Zyglakien paikka Allianssissa paranee”, Flygel sanoi, ampuen maassa makaavaa Gekkoa nyt tummalla Zamorilla. Kuula lensi ilmassa, osuen aseetonta Toaa rintapanssariin, mennen sen läpi ja halvauttaen osan Gekon elimistöstä.
Gekko oli tottunut kidutuksiin ja kaikkiin raakoihin keinoihin, joilla häntä oli painostettu luovuttamaan. Valon Toa nousi, vasen käsi velttona ja halvaantuneena, Flygelin kauhistukseksi. ”Et uskokaan mitä kaikkea olen kokenut elämäni aikana”, Toa aloitti, luoden murhaavan katseen Zyglakiin. ”Minua on kidutettu, minua on lyöty ja minun elämästäni on tehty yhtä Karzahnia, joten en taivu sinunlaisesi liskon komentoon”, Gekko sanoi uhmakkaana ja päättäväisenä.
Toa nosti Artakhan miekkansa kaksin käsin, paiskaten sen päin kohtaa jossa Flygel seisoi. Miekka iskeytyi voimalla Flygelin eteen, josta Gekko otti tukea ja hyppäsi ilmassa kohti Zyglakia, potkaisten vihreänaamaista liskoa päähän. Flygel sylki suustaan hampaitaan, kun hän koetti pysytellä pystyssä törmäyksen aiheuttamasta heilahduksesta. Zyglak tarrasi jalkojensa sirppikynsillä lattiaan, pitäen samalla tasapainoaan yllä mustalla ja piikikkäällä hännällään.
”Tämäpä huomaavaista, ulottuvuusmatkustaja”, Flygel sanoi, lähestyen samalla valkoista soturia, jonka toinen käsi roikkui yhä veltohkona muun ruumiin mukana. Flygel otti vyöltään toisen miekkansa, samanlaisen punavalkoisen ja piikikkään terän, jota hän oli jo käyttänyt Gekkoa vastaan. ”Kerrohan minulle, mikä tässä maailmassa meni pieleen että sinusta tuli tässä universumissa tuollainen”, Flygel osoitti miekallaan punaista olentoa, joka piteli Umbraa nyrkillään ilmassa, Matoranin rimpuillessa mielensisäisen iskun ja kuristusotteen tuomasta kivusta.
”Erehtyikö jokin Nui-Rama surisemaan väärässä paikassa, väärään aikaan, vai Matoran hengittämään eri aikaan kuin olisi pitänyt? Niin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäilemättä nytkin on muodostunut jo ääretön määrä vaihtoehtoismaailmoita”, Flygel selitti Valon Toalle, samalla iskien tätä punertavalla luumiekallaan. ”En tiedä mistä puhut, Zyglak”, Glatorianking sanoi, torjuen iskun terveessä kädessään pitämällään miekallaan. Raskastekoista miekkaa, jonka legendaarinen Artakha oli luonut, oli hankala pitää yhdessä kädessä, mutta Gekon toinen käsi oli nyt vähän poissa pelistä.
”Millaista siellä sinun maailmassasi oikein oli ja miksi tulit tähän maailmaan, Toa?” Flygel kysyi uteliaisuuttaan, samalla iskien sarjan iskuja kohti Gekkoa. Muutama miekan isku osui Toan panssareihin, mutta suurimman osan suurikokoinen Toa onnistui väistämään. ”En voi kertoa, ainakaan sinulle, hirviö”, Gekko sanoi, lyöden nyrkillään Flygeliä alaleukaan. Iskun voimasta muutama hammas lensi ilmassa, kolisten lattialle.
”Hirviö? Minäkö? Nimeni on Flygel, olen yksi harvoista tieteeseen perehtyneistä Zyglakeista, sinä Toan moukka”, valkomusta olento kertoi, syljeksien verta lattialle. ”Ja nyt saat opetuksen” Flygel raapaisi kynnellään valkoista soturia mahaan, jolloin kolmen kynnen jäljet jäivät hyvin valkoiseen panssariin. Gekko horjahti kivusta ja iskun voimasta hiukan taaemmas, nähden silmäkulmastaan kuinka hänen paha kaksosensa hakkasi Umbraa päin metallista pilaria. ”Taistele Umbra! Pystyt kyllä voittamaan hänen mielensä jos vain haluat sitä!” Glatorianking huusi, potkaisten samalla Flygeliä mahaan. Zyglak käännähti, jolloin piiskamainen häntä osui Gekkoa päinnäköä.
Näkökyky alkoi palautua hiljalleen, jolloin Zyglak käytti tilaisuutta hyväkseen ja kamppasi Toan jalallaan. ”Olen voitolla, enkö olekin, Toa?” Flygel sanoi, lipoen huuliaan, jotka olivat veressä, Gekon iskusta otuksen leukaan. Silmälappua kantava Zyglak piteli oikean jalkaansa Gekon rintapanssarin päällä, valmiina iskemään sirppikyntensä Toan panssarin läpi. ”Viimeisiä sanoja, Toa?” velociraptor kysyi, kun Glatorianking ei vastannut. Gekon näkökyky oli alkanut palautua ja hän huomasi kellertävän hahmon Flygelin takaa. Fikou oli alkanut heräillä ja rahi etsi naamiotaan lattialta.
”Kerro minulle, miten sinusta tuli tuollainen, siis tiedemies, ei kultisti kuten sukulaisesi?” Gekko aloitti, ostaen aikaa Qewalle, joka voisi auttaa häntä vapautumaan Zyglakin otteesta. ”Ja olisi muuten kiva tietää missä ulottuvuusporttitykkiä säilytetään”, Toa lisäsi viekkaasti. ”No, tykki on tämän laitoksen päähallintakeskuksessa, lukkojen takana. Tämä tietohan on sinulle yhdentekevää, koska kohta sinä kuolet”, Flygel kertoi. ”Siitä miksi valitsin tieteen hirviöjumala uskonnon sijaan voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta tiedäthän, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. On sääli tappaa sinut, olisi ollut mielenkiintoista tutkia sinua ja tehdä sinusta muistiinpanoja, ulottuvuusmatkaaja”, Flygel lisäsi, jolloin Gekko näki hänen kasvoillaan pienen pettymyksen ilmeen.
Qewa hiipi Flygelin takana, Glatoriankingin antaessa tälle neuvoja suutaan liikuttamalla. Fikou tajusi että tämä iso valkomusta olento pitäisi nujertaa jotenkin, mutta ainoa keino jolla hän voisi nujertaa Zyglakin olisi älykkyys. Fikou kiipesi läheistä palkkia pitkin katonrajaan, alkaen erittään seittiä, josta muodostuisi pian verkko. Ja verkon voisi aina pudottaa alla olevan vastustajan niskaan.
Fikou katseli kuinka hänen isäntäänsä heitettiin ympäri seiniä. Umbra oli joutunut johonkin outoon transsiin, jonka naruja pelottava, punertava olento veteli.
Umbran pään sisällä, ajatukset risteilivät ja olivat milloin hänen, milloin punaisen olennon tai muiden huoneessa olijoiden. Gekon paha muoto koetti sekoittaa Umbran hulluuden partaalle, lähettämällä tämän aivoihin mitä sekavampia ajatuksia.
”Miksi edes vaivaudut taistelemaan tämän maailman puolesta? Eikö omassasi ole tarpeeksi ongelmia? Miksi liityt Klaanilaisten sotaan?” punamusta olento iskosti Umbran aivoihin.
”Aluksi halusin vain löytää tieni kotiin, mutta sitten aloin tajuta että oli parempi saada ystäviä ja liittolaisia joiden avulla kotiin pääsy voisi olla mahdollista. Aloin tuntea syyllisyyttä tämän universumin tilasta, vaikken ollutkaan ollut siihen osallisena. Klaanilaisten tuomat menetykset Yö Kauhun aikaan, saivat minut liittymään heidän joukkoihinsa”, Umbra vastasi viestiin.
Flygel ja Gekko taistelivat nyrkein toisiaan vastaan, Qewan luodessa seittiä Flygelin yläpuolella. Pieni hämähäkki oli nopeasti saanut aikaan suurehkon verkon, joka voisi vangita Zyglakin.
Gekko katsahti ylöspäin. Hän antoi Qewalle merkin, jolloin pieni hämähäkki pudotti vihreän verkon suuren Zyglakin niskaan. Limainen verkko takertui tiukasti kiinni liskon ruumiiseen, jolloin Zyglak joutui pyristelemään vapaaksi.
Gekko katsahti Umbraa. Matorania pidettiin kurkusta kiinni ja roikotettiin ilmassa lähellä yhtä palkkia, joka oli vääntynyt osumien takia. Punainen olento oli täysin keskittynyt matoranin mielen tuhoamiseen riekaleiksi, eikä huomannut sitä että Gekko lähestyi häntä, heittäen kaikilla fyysisillä voimillaan, raskaan Artakhan miekan päin olennon selkää. Miekka viilsi punaista massaa kuin vetsi voita, kadoten suoraan olennon sisään. Punainen massa kerääntyi miekan ympärille, jättäen vain miekan kahvan törröttämään olennon selästä.
Punainen olento pudotti Umbran maahan, kääntyen kohti Gekkoa. Umbra kärsi suunnattomasta päänsärystä ja hänen oli vaikea hengittää.
”Nyt minä sinut kohtaan, veljeni!” punainen olento huusi, lähestyen Gekkoa, joka oli ilman aseita…
***
Umbra makasi juuri ja juuri tajuissaan mielensisäisen iskunsa jälkeen ja huohotti kuin viimeistä päivää hänen kurittajansa edetessä kohti valkoista toaa.
”Olet ruma jopa makutaksi.”, toa sanoi ja Flygelin arvelu kävi toteen, itseasiassa hänestä tuntui siltä, että voisi hyvin päästä pakenemaan ja jättämään Rujon otuksen kaksikon hoideltavaksi, Flygel esitti tajutonta odottaen sopivaa hetkeä iskeä.
Makuta oli liian keskittynyt taisteluun tajutakseen kaivaa Zyglakin mieltä. Harva olisi tässä tilanteessa pysynyt niin tyynenä kuin toa, harvaa oli myöskään kidutettu ja hakattu koskaan niin pahasti. Aseeton toa pinkaisi kohti Umbraa jonka vieressä aseet olivat, hän nappasi uhrausmikean ja löi sillä parhaansa mukaan punaista jättiläistä, se toki tuotti vahinkoa, mutta aivan kuin otuksella olisi ollut jälleen jokin varasuunnitelma eikä se siksi tuntunut olevan kovinkaan suutuksissaan nähdessään tipan vihreää nestettä valuvan selästään, tokihan se tällä kertaa kosti. ”Umbra, jos voisit nousta…”, toa sanoi, mutta kuristusote hänen kaulallaan keskeytti hänet ja punainen jättiläinen alkoi hakkaamaan hänen mieltään vielä kovemmin mitä hän oli Umbralle aiheuttanut. Toa kiemurteli tuskissaan Makutan otteessa kun tämä yhtäkkiä päästi irti hänestä. Umbra nousi seisomaan. Samalla hetkellä Zyglak repi verkon auki ja lähti juoksemaan kohti tykkinsä säilöntä paikkaa. ”Sinähän et minulta karkaa!”, Matoran karjaisi suustaan ja lähti pinkovan Zyglakin perään, Matoran heitti miekkansa Zyglakin kylkeen jääden itse aseettomaksi, mutta kaataen liskon maahan, ”Sinä pieni, pieni matoran.”, Flygel sanoi ivallisesti ja lähti laahustamaan eteenpäin, Umbra seurasi halvaannutettua vastustajaansa ja sai hetken päästä miekkansa jalkaansa, Flygel lähti juoksuun kohti ovea, Fikou kipitti isäntänsä perään niin lujaa kuin pystyi, sillä ovi oli sulkeutumassa, hämähäkki ehti juuri ja juuri ovesta, jättäen Toan ja Makutan kahdestaan huoneeseen taistelemaan siitä kumpi pääsisi ulos hengissä.
”Ystäväsi hylkäsi sinut, sinut petettiin.”, Makuta suolsi suustan loukkaavasti, toa katsoi selviytymismahdollisuuksia jotka tuntuivat olevan pyöreässä nollassa Jättiläisen ilmestyessä hänen kasvojensa eteen.
Toa hyppäsi ilmaan ja iski jälleen selkään suurta oliota kultisteilta varastetulta miekalla ja nappasi samalla omansa takaisin, Makuta päätti pahentaa tilannetta särkemällä lasin, joka esti vettä virtaamasta sisään.
”Mitä Karzahnia sinä oikein yrität!”, Toa huusi vesipatsaan sinkoutuessa naamaansa vasten kun loput paukahtivat jättiläisen eteen, huone täyttyisi nopeasti ja silloin Zyglakia olisi mahdotonta päihittää. ”Sinun pitäisi tietää paremmin, veljeni.”, Olento sanoi äänellä, joka kuulosti siltä kuin se olisikin niin. Vesimassat kasvoivat, ja kaksikko nousi ylöspäin huoneessa, joka alkoi näyttää sen hajotessa aivan muulta kuin laitokselta. Miekka kalahti Zyglakiin kerran jos toisenkin saamatta aikaan kuitenkaan tarpeeksi vahinkoa. Toa kiipesi ylöspäin ja hyppäsi Zyglakin selkään, olento oli edelleen hyvin kokematon taistelija, koska se ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta, se oli joutunut opettelemaan kaiken itse. Sitten odottamatta se parkaisi kivusta kun vihreää nesttä näkyi lilluvan vedessä enemmän kuin se terveys olisi sallinut, se lyyhistyi veden alle.
”Se ei voi olla näin helppoa, en usko sitä.”, aivan kuin vastauksena toan lausahduskeen luinen käsi iskeytyi pintaan riuhtiasten toan syvyyksiin, jostain syystä kelluva antidermis painui veden alle ja kuului korvia särkevä parkaisu: ”Voi ei, eiiii!”, ääni hävisi syvyyksiin.
Valkoinen toa nousi vedestä, kiiveten tarmokkaasti ylöspäin, niillä voimilla mitä hänellä enään oli jäljellä.
”Pakoreittini”, Gekko sanoi läähättäen. Toa oli onnistunut pääsemään seinään josta hakkasi tietään läpi, väsyneenä, riutuneena ja vihaisena se lävisti haurastuneet laitoksen seinät päästen ulos, vihdoin ja viimein, hän ei kuitenkaan jäänyt ihailemaan maisemia, kun yksi seinistä räjähti irti. Umbra ja Quewa olivat ehkä mennyttä. Valkoinen olento käveli metsään, kiihdyttäen tahtiaan päästäkseen pois täältä kamalasta paikasta, välttäen viimeksi sattuneen seurauksena pihkapuut hän oli juosten perillä hyvin nopeasti, koska hänen ei ollut tarvetta odotella Umbraa, joka tuli taas tämän seurauskena hänen mieleensä. Toa kuitenkin jatkoi matkaansa, joka saattaisi viedä aikaa. Sisimässään hän saattoi olla, sekä surullinen, että iloinen Umbran takia, ilman häntä tuo Makuta olisi saattanut päästä rellestämään klaaniin, tosiaan. Klaaniin.[spoil]Umppeli kirjoitti tuon alkuosan, yrittää nyt sitten selviytyä ulos sieltä, ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ[/spoil]
Joukot taistelivat edelleen. Yhteenotto ei ollut muuttunut yhtään vähemmän kaoottiseksi. Toia oli jäljellä vielä satoja, ja ristiretkeläisiäkin vähintään puolisataa. Valkoinen lattia ei kuitenkaan ollut enää lähelläkään valkoista. Dox ja Hopeinen olivat taistelun keskipisteessä. Heitä vastassa oli Toa, joka ilmeisesti ohjasi kaikkia muita. Siitä hyökyi erilainen pahuuden aalto kuin muista. Sen tummankeltainen panssari kiilsi sädeammusten loisteessa. Sen sinisenä liekehtivistä silmistä paistoi viha.
”Nimda.”
Dox iski, mutta Toa torjui sen käsivarrellaan. Se huitaisi toisessa kädessä pitämällään terällä Doxia kohti, muttei osunut tämän ollessa liian nopea. Dox perääntyi. Hopeisen jatkuva tulitus heikensi selvästi Toan puolustusta. Se joutui keskittymään ammusten torjumiseen, eikä pystynyt siksi hyökkäämään täydellä voimallaan. Dox ei tiennyt kuinka pitkään Hopeisella riittäisi ammuksia. Heidän olisi saatava tämä loppumaan pian.
Verstas
Kepe oli Snowmanin kanssa yhä Verstaan laboratoriossa. Kepe vilkuili hermostuneesti barrikadoidun oven suuntaan, josta edelleen tuntui vetoa. Oli aivan kuin hän olisi odottanut jonkin alkavan jyskyttää sitä toiselta puolelta auki.
Snowie avasi suunsa.
”Tuota…”
Kepe vilkaisi häneen.
”…Saanko (toki saan) kysyä, mitä tuon oven takana on? Ja miten Dox, missä se onkaan, liittyy tähän?”
Kepe huokaisi.
”Luultavasti minun on ennen pitkää kerrottava jollekulle kaikki mitä tiedän tästä paikasta. Voin siis yhtä hyvin tehdä sen nyt.”
Hän asteli umpeennaulatulle ovelle ja tarkisti vielä kerran lautojen pitävän.
Klaanin saari muinaisina aikoina ja Kepen kertomus
Olen tätä paikkaa, jonka Verstaaksi nimesin, tutkimalla saanut selville siitä melko paljon. Se on mielenkiintoinen mutta silti samalla kauhistuttava. Ensinnäkin se on itse Klaanin linnaketta vanhempi. Se siis oli täällä jo Tawan saapuessa. Saattaa olla että hän tietää siitä jotain. Linnake on rakennettu mystisesti suoraan sen päälle, kuin peittämään se.
Aurinko laski horisonttiin. Sitä ei tahtonut nähdä taivaan paksun pilviverhon läpi. Tuuli puhalsi mereltä vielä nimettömän saaren rantakallioille. Kalliolla seisoi yksinäinen, kaapuun verhoutunut hahmo. Aallot löivät kallioon hänen allaan suolaista vettä pärskyttäen. Lunta satoi taivaalta tasaiseen tahtiin. Saarta koetteli kylmin talvi vuosiin. Maa oli valkoinen. Puut lehdettömiä.
Toiseksi, se ei ole vain sokkelo maan alla. Ei pelkkä kummallisten varastojen labyrintti. Se on oma maailmansa ja oma elämänsä. Minulla on syytä uskoa, että paikoitellen se ei edes ole tässä todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla.. Aina kun lähden sen syövereihin löydän jotain uutta ja ennennäkemätöntä.
Tämä se on, hahmo ajatteli. Tätä paikkaa olemme etsineet vuosia. Tätä saarta. Olemme viimeinkin, pitkän työn jälkeen, saavuttamassa päämäärämme. Päämäärän, jota olemme tavoitelleet jo vuosikymmeniä.
Saavuin tänne jo pitkä aika sitten. Tuolloin olin vain kiertelevä tutkija vailla vakinaista tukikohtaa. Tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni henkilölle, silloin. En kuitenkaan ole varma miten sain tämän paikan vastuulleni. Täällä ei ollut Klaanin olemassaoloaikana kukaan muu käynyt, pääasiassa siksi, että ovi oli lukossa eikä sitä saanut millään muilla keinoin auki. Minä kuitenkin sain avaimen Verstaan Aaveeksi nimeämältäni olennolta. Miksi juuri minä? Ja keneltä? En muista siitä yöstä juuri mitään.
Ehkä jonain päivänä kaukaisessa tulevaisuudessa, hahmo ajatteli, joku pääsisi nauttimaan työmme hedelmistä. Emme ehkä me itse. Joukossamme on liikaa niitä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Heitä on aina kaikkialla. Heiltä ei voi välttyä. Lunta kertyi ohut kerros tumman kaavun päälle. Hän ei välittänyt.
Dox ja Ignika tulivat myös Verstaaseen asumaan. He viettivät syvemmällä käytävissä enemmän aikaa kuin minä, ja olivat joskus kateissa viikkoja. He näkivät asioita joita minä en. Katso mitä heistä on tullut; hattujen perään haikailevia petoja. Eläviä todisteita siitä, miten vaarallinen tämä paikka oikeasti on.
Emme kuitenkaan tunne tutkimuskohdettamme läpikotaisin. Siinä piilee vaarallisia voimia. Se voi aiheuttaa paljon tuhoa ja kärsimystä vääriin käsiin joutuessaan. Vääriin. Tuo sana jäi hänen mieleensä. Olivatko hänenkään kätensä sen mahtaville voimille oikeat?
Pidän itseäni eräänlaisena portinvartijana. Verstas voi olla Klaanille suurempi uhka kuin mikään nazorakien, makutojen ja skakdien epäpyhä liittouma. Se joka Verstaan joskus loi oli paha. Pahuus itse. Siksi asetin ikuisen Valvojan tänne. Se on työntänyt aistinsa kaikkialle, ja varoittaa meitä jos jotain mullistavaa tapahtuu.
Entä jos epäonnistumme, hahmo ajatteli. Minkälaisia pimeyden voimia vapautamme kahleistaan? Meillä on käsissämme kyky tuhota maailmoja. Hän katseli taivaanrantaan hiljaisena huomaamatta pienen, vihreän matoranin askeltamista hänen luokseen.
Silloin tällöin syvältä ryömii tänne haavoittuneita, henkihieverissä olevia olentoraunioita, jollaisista ei löydy muualta mitään tietoa. Mistään lähteistä. En tiedä mitä ne ovat, mutta olen yrittänyt auttaa niitä parhaani mukaan. Ne ovat hyvin monenkirjavia. Osa on pysynyt hiljaa, osa on puhunut tälle maailmalle tuntemattomilla kielillä. Tiesin, että jotain oli tapahtumassa, kun kohtasin taas yhden tehtävämme Ath-Koroon jälkeen.
Matoran aloitti anovasti: ”Oi herra, pelasta kylämme. Talvi uhkaa varastojamme. Kylmyys tappaa karjan. Auta, oi herra.” Hahmo nosti nyrkkiin puristetun kätensä ja avasi sen. Pieni, kuin toisesta maailmasta oleva siru katseli häntä ja hän sitä. ”Nimda.”
Se oli muita olentoja hermostuneempi ja kykeni kummallisella suullaan sanomaan asian, jonka minäkin ymmärsin ja jota nyt siksi suuresti kammoksun. Tämä asia, josta mekään emme tiedä mitään, yhdistää tämän paikan ulkomaailman vihollisiimmekin.
Olento sanoi: ”Nimda.”
Verstas
”Voi olla että viimeinen taistelu käydään näiden seinien sisällä.”
Kepe suuntasi ovelle, joka oli tiukasti monella lukolla kiinni. Hän katsahti Snowmaniin kysyvästi kummallinen hymy kasvoillaan.
”Tahdotko nähdä ne?”
[spoil]Tein ylieeppisen postauksen ja heitin reippaasti klapeja teorioitsijoiden uuniin. Päivän hyvä työ tehty.[/spoil]