Klaanon

Avainsana: Valkoinen

  • Valottujen suosekoilu osa 19: Paino-ongelmia

    Järvi, sisämaassa

    Umbra ja Glatorianking, sekä Umbran Fikou tutkailivat kuusen latvasta Zyglakien tukikohtaa. Joukkio oli päättänyt päättänyt tutkia ennen kuin hutkia, koska Zyglakit olivat vaarallisia olentoja, ja heillä oli ulottuvuusporttitykki. Umbra oli huomannut erään vakoiluoperaationsa aikana että valkomusta, yksisilmäinen Zyglak, nimeltään Flygel käytti usein tykkiä, muiden huomaamatta. Tämä oli hyvä tieto, koska tykillä ei ainakaan olisi mitään erikoislaatuista vartijointia.

    Joukkion alapuolella, muutama Zyglak kiiruhti veteen. Olennot hyppäsivät mutaveteen ja sukelsivat linnoituksen uumeniin. Tätä kolmikon pitäisi soveltaa tehtäväänsä.

    Umbra oli pannut merkille Zyglakien vedenpuhdistamogeneraattoripatolaitoksen, joka oli rakennettu toisen laskujoenhaaran eteen. Yhdellä vakoiluoperaatiolla, Umbra oli kohdannut Kirilä kantavan Matoranin, joka oli päättänyt kostaa Zyglakeille, koska nämä olivat saastuttaneet hänen kylänsä juomaveden ”puhdistamon” avulla. Matoran oli lähtenyt omille retkilleen, kehittelemään suunnitelmaansa vihollistensa tuhoamiseen.

    ”Meidän on aika lähteä veteen”, Umbra sanoi, hypäten alas puusta. Käyttäen painvoimakykyjään, Matoran sai laskeuduttua ääneti. Qewa laskeutui seittinsä varassa alas puun oksalta ja Umbra käytti voimiaan Glatoriankingiin, joka putosi puun oksalta. Valkoinen Toa putosi hiljakseen maahan, lähes ääneti.

    ”Kiitos painovoimavoimiesi, en rysähtänyt maahan”, Gekko kiitti.

    ”Ole hyvä vain kaveri. Mutta nyt meillä on kiire. Ties mitä Flygel on saanut selville aseen käyttötarkoituksista”, Umbra kertoi ja lähti johdattamaan ystäväänsä veden ääreen.

    Muta lätisi kaksikon jalkojen alla kun he kävelivät kohti vettä. Fikou peitti jaloillaan heidän jälkensä, etteivät Zyglakit saisi selville tunkeilijoita.

    ”Olet ovela pieni Fikou”, Gekko sanoi Qewalle, joka hyppi mudassa.

    ”Nyt tarkkana, Glatorianking”, Umbra sanoi. Matoran laski mustan jalkansa mutaiseen ja kylmään järviveteen. Vesi ei tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta mitä muutakaan toivoa hänellä olisi löytää tiensä takaisin kotiinsa.

    Ollen pian kaulaansa myöten vedessä, Umbra hoputti Glatoriankingiä tulemaan perässään. Valon Toa laskeutui veteen, katsoen haikeasti metsää. Jos hän kuolisi tänne veden alle, ruumista ei löydettäisi varmaan koskaan.

    Fikou hyppäsi viimeisenä veteen. Arasteleva hämähäkki ei ollut mikään Boggarak, joka olisi omiaan vedessä. Seuraten kuitenkin uskollisesti isäntäänsä, hämähäkki hyppäsi veteen. Keltainen hämähäkki sukelsi veteen ja keräsi ilmakuplia päänsä ympärille, jonka jälkeen Rahi kiinnitti ne paikoilleen hienonhienolla seitillään. Tämä riittäisi Rahille joksikin aikaa.

    ”Seuratkaa minua”, Umbra sanoi, sukeltaen pinnan alla oleviin syvyyksiin. Umbra laittoi mechalaitteistonsa päälle, ja ropellit alkoivat käynnistyä. Ne antoivat Umbralle nopean ja äänettömän tavan kulkea vedessä.

    Kolmikko ui hiljaa vedessä kohti vedenalaista tukikohtaa. He eivät tajunneet kuinka syvä järvi todellisuudessa oli. Järven todelinen syvyys oli monta sataa bioa ja järven syvimpään kohtaan oli perustettu Zyglakien kotarakennelmista tehty linnoitus, joka ylsi aina järven pintaan asti.

    Umbra johdatti ystävänsä vesikasviviidakkoon, jonka suojista he vakoilivat Zyglakeja, jotka menivät sisään linnoitukseen. Oviaukolla oli kaksi Zyglak vartijaa, jotka käyttivät kilpiä ja Zyglakien erikoisuuksia, räjähtäviä keihäitä. Zyglakit myös pitivät sarvekkaita kypäriä.

    ”Kuinka pääsemme noiden olentojen ohitse?” Glatorianking kysyi, osoittaen Zyglakeja.

    Umbra mietti. Veden alla taistelu oli jotain mitä hän ei ollut ennen kokeillut. Hän katseli linnoitusta joka oli tehty kallioista, koralleista ja puunrungoista. Ilmakuplat pitivät linnoituksen kasassa ja kotarakennelmia oli kyhätty kasaan köysillä ja valkoisilla ketjuilla.

    Umbra alkoi hiipiä mukanaan olevien vesikasvien kanssa pitkin merenpohjaa. Hän oli nostanut painoaan että pystyi kävelemään pohjaa pitkin. GK oli mennyt suureen kotilonkuoreen ja naamioitunut kaksikko lähestyi linnoitusta kokoajan.

    Päätyen hiljaa hiipien kallionkielekkeen taakse piiloon, joukkio tutki tilannetta. Zyglakeja ei näkynyt muualla kuin nuo kaksi jotka vartioivat oviaukkoa. Tämä olisi otollinen yllätyshyökkäyksen paikka.

  • Trooppinen saari: Nukke meren pinnalla

    Ranta

    Ämkoo kiri Snowmanin juuri hiekkarantaan saavuttaessa. Hän juoksi toverinsa rinnalle ja pysähtyi.
    ”Mitä oikein ajat takaa? Se pakenee kävelemällä vetten päällä, eikä edes tuonne suuntaan!” Ämkoo ihmetteli Snowien toimintaa. ”Joten mitä ajat takaa täl…”

    Ämkoo katsoi, kun lumiukko kapusi sukellusveneen luukusta sisään.

    Aivan, totta kai, hän ajatteli seuratessaan valkoista hahmoa kulkupelin sisään.

    Ämkoo ahtautui sukellusveneen ahtaan käytävän tukkivan tapiirin ohi.
    ”Sinäkin täällä.”
    ”Snörf.”
    Sitten hän kiiruhti ohjaamoon, ja nojasi molemmilla käsillään Snowien valtaamaan ohjauspenkkiin. Lumiukko painoi paria nappulaa, ja käynnistettyään ensin ikkunanpyyhkimet ja laskettuaan juomatelineen vene painui upoksiin.

    ”Ikävää jättää Matoralaiset näin hyvästelemättä” Snowie pohti ääneen, mutta ymmärsi kyllä, että nyt oli tulenpalava kiire. Nimda oli jo ollut hänen käsissään, vain tullakseen tuon hyypiön viemäksi. Lumiukko työnsi kaasuvivun niin eteen kuin sai, ja tutki ohjauspöytää, tarkoituksenaan löytää oletettujen aseiden ohjakset.

    Hän huomasi ison napin, jossa oli punaisella piirretty kuva, joka näytti aika paljon ohjukselta.
    ”Toivotaan, ettei se ole hyvä väisämään.”

    Ämkoo neuvoi suunnan, ja Snowie ohjasti veneen sinne päin. Tapiiri söi alukseen eksyneen kärpäsen.

    —

    Marionetti käveli kohti taivaanrantaa. Vaikka meren aallot kohosivat paikoin metrien mittaiseksi, kaikkialla valkoisen hahmon ympärillä oli täysin tyyntä. Laskeva aurinko värjäsi veden oranssin ja punaisen väriseksi, luoden lämpimän sävyn myös Marionetin vasempaan puoleen. Se eteni omaa nykivää kulkuaan päättäväisesti suoraan eteenpäin.

    Sitten Marionetti otti pari askelta vasempaan väisteän pinnan alta syöksyvät ohjukset.

    —

    ”Mitä pirua?” Snowman huudahti. Hän oli varma, ettei sukellusvenettä voinut vielä nähdä näin kaukaa ja syvältä, ja että potkureista lähtevä äänikin oli aaltojen kohinaan verrattuna suorastaan olematonta. Sitä paitsi ammuin aika hyvin.

    Ämkoo tarkkaili Marionetin liikehdintää ohjaamosta löytyneiden kiikareiden lävitse. Valkoinen hahmo oli tosiaan juuri kävyesti väistänyt vaivatta täysin yllätyksenä tulleet torpedot.

    ”Snowie?”
    ”Hm?”
    ”Mitä hemmettiä tapahtui?”
    ”Ei aavistustakaan. Mistä se muka tiesi, että minä tähtään sitä? Senhän… Eikun.”
    ”Jaa toki minullekin.”
    ”Visokki puhui jotain Avdesta päässäni! Että se tuntee liikkeeni! Silloinhan tuo…”
    ”Visokki?”
    ”Pitkä tarina. Mutta… Tuon tyyppi tietää ajatukseni, näkee ennalta kaikki toimeni. En minä voi sitä täältä tiputtaa!”
    ”Aja sitten lähemmäs.”
    ”Mutta-”
    ”Lähemmäs. Snowie. Aja. Nyt.”
    ”…se tietää ajatukseni, ja sinulla on vain yksi käsi. Mitä me muka-”
    ”Snowie!”
    ”Mennään, mennään.”

    Lumiukon valkoiset kourat napsauttivat katosta kolme kytkintä eri asentoon, ja laskeutuivat sitten ohjaimien päälle. Sukellusveneen potkurit aloittivat pyörimisensä, ja kuplavanat aloittivat heiluvan kyytinsä kohti pintaa. Kiihdytys sai kaikki kolme veneen matkustajaa heilahtamaan villisti taaksepäin. Sukellusveneen vauhti kasvoi ja potkurit pyörivät yhä nopeammin. Muutama kala ja levänpala vilahti nopeasti ikkunasta jääden kuitenkin kauas taakse. Vanha alus natisi hieman liitoksistaan. Kulkupeli kohosi kohti pintaa ja huristi eteenpäin, kirien koko ajan valkoista takaa-ajettavaansa.

    ”Snowie.”
    ”Mäksä?”
    ”Valmistaudu nousemaan pintaan.”

  • Trooppinen saari: Marionetti VS Lumiukko

    Pimeä

    ”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.
    ”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.
    ”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?”
    ”En.”
    ”Vaan?”
    ”Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.”
    ”En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?”
    ”Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?”
    Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti.
    ”Tuota, kait minä sitä hipaisin.”
    ”Eli siis sen takia… Aa, tässä on nyt järkeä.”
    ”Tuota… Täh?”
    ”Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua.”
    ”Varoittamassa?”
    ”Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!”

    Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.

    Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.

    Marionetti osoitti Snowmania miekalla.

    Piru vie.

    Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?

    ”Valmistaudu.”

    Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.

    ”Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita… Olen enemmänkin semmoi-”
    ”Valmistaudu.”

    No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.

    ShhhhhhklonkPAAUUUM!

    Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan.
    ”Oletkin kova kaveri,” Snowman aloitti. ”Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-”

    Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin.
    ”Nimda” se sanoi.
    ”Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja…. Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-”
    ”Nimda.”

    Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.

    Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.

    Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se… Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?

  • Operaatio Beeta osa 39: Metorakkin uudet metkut

    Xia, tehdashalli

    Tapahtumat olivat saaneet uuden käänteen.
    Matoro sekä Metorakk ajattelivat näin.

    Jään Toa on napannut maasta energiateränsä. Hänen itseluottamuksensa lähtee nousukiitoon vanhan miekan myötä, ja Metorakk yllättyy Matoron nopeaa hyökkäystä, joka tekee uusia naarmuja tämän hopeaan panssariin.
    SKakdi ampuu nopealla ranneliikkellä kaksi ohjusta päin Toaa, joka lentää seinän läpi. Hopea hahmo kääntyy, käynnistää suihkumoottorinsa ja syöksyy suoraan salin toiseen päähän, kaaten kaksi muuta Klaanilaista. Metorakk kääntää itsensä nopeasti, potkaisten Summerganonia rintaan ja napaten salkun. Kapura ampuu tulta skakdiin, joka syöksyy raketeilla Nimdan kanssa kohti tehdashallin ovea.

    Valkoinen toa ehtii nähdä skakdin livahtavan ovesta. Yhtäkkiä salin valtaa keltainen valo, ja puoli etuseinää räjähtää taivaan tuulii. Palanut laukku lentää laatikoiden sekaan.
    Matoro kävelee salin perältä. Jään Toan miekka hehkuu kirkkaan keltaisena.

    ”Energiaräjähdys. testasin onko miekkani kyvyt tallella. Näyttävät olevan.”, hän selittää.

    Summerganon nappaa mustan laukun ja avaa sitä vähän.
    ”…Tämä laukku on tyhjä. Kyljessä aukko.”, hän ilmoittaa yllättyneenä, hieman tylsistyneellä äänensävyllä.

    ”Se skakdi…”, Matoro murisee purren hammastaan.

    Pahoin palanut Metorakk puristaa pientä valkeaa sirua nyrkissään. Hän lähtee juoksemaan tehtaiden läpi, suihkumoottorit ilmeisesti rikki.

  • Operaatio Beeta osa 35: Nimda tippui

    Xia, Metsästäjien komentotornin kolmas kerros

    ”Paljonko meillä on niitä sulatinsysteemiräjähteitä?”, Matoro kysyy nopeasti.
    ”Ei, Killjoy antoi vain kolme.”, Summerganon vastaa.
    ”Veikkaan että portaikko on niin täynnä vihaisia Metsästäjiä että olisi itsemurha mennä sieltä.”, jään Toa jatkaa.
    ”Veikkaan samaa. Mennään ylöspäin, sieltä voi löytyä jotakin.”, Kapura ehdottaa.
    Hämmentynyt metsästäjä seisoo vähän matkan päässä kolmikosta.
    ”Oi, anteeksi. Unohdimme sinut.”, Matoro sanoo. Summerganon toteuttaa nopean iskun joka heittää hämmentyneen metsästäjän maahan. Kolme toaa syöksyvät ylöspäin meneviin portaisiin.

    Minuutin kuluttua kuuluu raivoavien metsästäjien karjuntaa. Ne ryntäävät portaita ylös.
    Klaanialiset saapuvat suureen tietokonehuoneeseen.
    ”Ei mitään.”, Matoro toteaa nopeasti, ja he nousevat viidenteen kerrokseen.

    Huone on oikea luksushuone, varmasti TSO:n. Seinillä on kalliita aseita ja maalauksia. Seinät itsessään ovat joko kristallilasia tai jotakin kallista puuta.
    ”Työnnetään tuo flyygeli portaista alas hidastamaan jahtaajiamme. Sitten lisää ylös.”, Kapura ehdottaa nopeasti.
    Joukon silmät osuvat mustaan, juhlallisen näköiseen flyygeliin huoneen kulmassa.
    ”Pidän suunnitelmastasi.”, Matoro ilmoittaa. Kolmikko syöksyy työntämään suurta flyygeliä portaikkoon. Hetken pinnistelyjen jälkeen suuri soittopeli sortuu portaikkoon kovaa rymisten. Joku portaiden alapäässä jää alle. Kolmikko livahtaa uusiin portaisiin.

    ”Täällä ei sää sitten muutu.”, Suga toteaa kuivasti joukon saavuttua komentotornin katolle.
    ”Ei.”, Kapura toteaa hiljaa.
    ”Mitenhän täältä sitten pääsee alas…?”, Matoro pohtii ääneen.

    Kolmikko tutkii suurta kattoa. Se on, kuten tornikin, ympyrän muotoinen.
    ”Hei, löysin jotakin.”, tulen Toa huutaa ilahtuneena. Hän nostaa katolla olevasta luukusta varjoliitimen.

    ”…Mahdummeko kaikki tuohon?”, Matoro kysyy epäuskoisesti.
    ”Täällä on toinen. Ilmeisesti näitä on säilötty hätätapauksia varten.”, Suga ilmoittaa toiselta puolen kattoa.

    Ovi katolle tärisee. Sitä hakataan toiselta puolelta.
    Suga pistää liitimen valmiiksi ja lähtee laukun kanssa sateessa ja kovassa tullessa ilmaan.
    Matoro hyppää Kapuran kanssa samaan liitimeen ja kaksikko syöksyy pimeyteen.

    Kaksi tummansinistä varjoliidintä katoaa mustaan yöhön juuri Metsästäjien syöksyessä katolle.
    Joku kiroaa omalla kielellään, toiset nappavat ampuma-aseet ja alkavat tulittaa.

    ”Mitenhän tätä ohjataan?”, Matoro huutaa tuulen ja sateen läpi.
    ”En minä tiedä!”, Kapura vastaa. Kaksikko alkaa testailla laitetta.
    Kapura vetäisee tukikahvaa reilusti alaspäin. Kevyt ajonbeuvo lähtee suoraan syöksyyn alaspäin.
    ”Väännä ylöspäin! Ylöspäin!”, Matoro huutaa tulen Toan takaa. Kapura onnistuu oikeisemaan ajokin.

    Summerganon on onnistunut pitämään korkeutensa, joka on osittain ongelma. Metsästäjät tulittavat häntä jatkuvasti.
    Ammus iskeytyy kankaisen siiven läpi.
    Suga kiroaa jotakin. Liidin alkaa menettää korkeutta hitaasti mutta varmasti.

    Itse linnoituksen katolle on saapunut ampujia, ja Kapuran liidin on hätää kärsimässä tulituksessa. Perässä roikkuva Matoro yrittää suojata jääsäteillä, mutta kovassa vauhdissa ja sateessa on vaikea tähdätä.

    Summerganon saa käännettyä tippuvan liitimensä ympäri, aikomuksenaan päästä toisen liitimen luo.
    Räjähtävä ammus osuu liitimeen ylhäältäpäin, katkaisten siipeä tukevan puupalkin. Klaanilainen tippuu laukun kanssa alaspäin, iskien juuri ajoissa miekkansa linnoituksen seinään.

    ”Suga putosi!”, Matoro huutaa mysrkyn läpi.
    ”Missäpäin maailmaa! En näe tässä myrskyssä!”, Kapura huutaa yrittäessään ohjata liidokkia.
    Matoro näkee lämpökamerallaan Sutgalta vaikuttavan hahmon roikkumassa seinässä.

    ”Ohjaa tuonne. Sain idean.”, Matoro ilmoittaa. Hän säätää harppuunansa vapaakelaukselle ja vetäisee kaapelia, sitoen sen liitimeen.

    ”…Tämä laite ei välttämättä kestä painoa…”, Kapura ehtii sanoa. Matoro hyppää kaapelin varassa alaspäin.

    Jään Toa syöksyy tuulen ja sateen läpi pitkällä liitimen alla. Metsästäjät tulittavat molempia kohteita, kuitenkaan osumatta. Liidokin syöksyessä kaikki muuttuu hetkeksi sinimustaksi sotkuksi, kunnes Matoro havaitsee lämpökamerallaan Sugan etualhaalla. Hän ei näe millään muulla silmällään yhtään mitään.

    Tämä tuntuu äärimmäisen eeppiseltä… , Jään Toa ajattelee.

    Summerganon havaitsee kovaa syöksyvän kohteen. Hän tajuaa sen olevan Matoro toan iskeytyessä Summerganonia päin. Valkoinen hahmo ehtii napata kaapelista kiinni Nimda toisessa kädessään, ja syöksy jatkuu.

    ”Kapura! Laskeudu!”, Matoro koittaa huutaa myrskyn läpi.
    Varjoliidin saa osuman siipeensä, ja pian tämän jälkeen ohjaustankoon. Kapura varjoliitimessä sekä kaapelin päässä roikkuvat jään Toat lähtevät suoraan syöksyyn alaspäin.

    Kapura luo suuren tuliräjähdyksen, heittäen liidokin hetkeksi yläviistoon. Tulen toa yrittää keventää laitettaan painovoimalla, mutta tehtävä on kuluttanut jokaisen elementtivoimia liikaa. Sininen liidin lähtee taas syöksyyn alaviistoon pimeydessä. Sade peittää näkyvyyden lähes täydellisesti.

    Tulen toa saa vedettyää laitteen taas hetkeksi ylös, ja alhaalla roikkuva kaksikko syöksyy kovaa eteenpäin, melkein hipoen erään tehtaan kattoa.
    Musta salkku lipeää Summerin kädestä syöksyssä.
    ”Nimda! Se tippui!”, molemmat yrittävät huutaa Kapuralle.
    Matoro ilmoittaa asian Kapuralle naamionvoimallaan, telepaattisesti. Juuri siinä kohtaa jokin ammus räjäyttää toisen siiven liitimestä irti. Ajoneuvo iskeytyy kovaa tehtaan katolle, jään toien osuessa tehtaan seinään vaijerin varassa.

    [spoil]Nimda putosi sitten allavirtaavaan jokeen…[/spoil]

  • Trooppinen saari: Ämkoon pimeä puoli

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Snowman ryömi vaivalloisesti kaatuneen puunrungon alta, ja kohotti katseensa kohti romahtanutta tornia. Paksun pölypilven keksellä hän ei nähnyt yhtäkään tolpillaan olevaa hahmoa. Lumiukko otti varovavaisesti muutaman askelen kohti puisen romun peitossa olevaa aukiota. Missään ei näkynyt liikettä. Hänen omat askeleensa olivat ainoa äänen lähde.

    Valkoinen hahmo rohkaistui, ja asteli aukiolle ripeästi. Missään ei näkynyt vieläkään mitään tornin romun joukosta. Ainoastaan puusäleitä ja vääntyineitä nauloja. Snowman kumartui maan tasolle lähempää tutkimusta varten. Maassa oli tahmaa, jonka hän tunnisti Nazorakin vereksi. Mutta kaikki merkit Ämkoosta olivat yhä kateissa.

    Kai hän täällä jossain on, Snowie tuumi. Tuskin hän olisi poistunut noin vain. Mutta toisaalta, hänessä oli jotain vailla. Aivan kuin hän ei olisi ollut se Ämkoo, jonka tunnen.

    Lumiukon mieleen juolahti kuitenkin aate. Hän oli kuullut huhuja Ämkoon ’pimeästä puolesta’. Että hänessä olisi paljonkin makutaa, jonka kanssa hän oli joskus yhdistynyt. Villeimmät tarinat kertoivat siitä, että Ämkoo voisi antaa pahan hengen hallita itseään, ja saisi silloin käyttöönsä uskomattomat voimat. Mutta Snowman oli aina luullut niitä vain liiotelluiksi kertomuksiksi hänen taistelutaidoistaan, pelkiksi synkän historian inspiroimiksi saduiksi.

    Nyt lumiukko huomasi saapuneensa harvinaisen monen torakan kuolinpaikalle. Käytännöllisesti katsoen hän kahlasi ruumiissa. Onneksi yksikään silvottu torso ei kuulunut Ämkoolle.

    Haahuiltuaan hetken pölypilvessä Snowman huomasi tutun Klaanilaisen. Ämkoon käsi pilkisti lautakasan alta.
    ”Ämkoo?” hän huhuili. ”Oletko kunnossa?”
    Snowie ei saanut vastausta, joten hän keskittyi työntämään lautoja pois ystävänsä päältä. Hänen järkytyksekseen kasan alta ei paljastunutkaan Ämkoota, vaan käsi oli irrallinen. Snowman hätkähti, ja melkein kompastui maassa makaavaan puuromuun, mutta rohkaistui kuitenkin poimimaan käden. Hän kietoi sen liinaan, ja asetteli tupaten täynnä olevaan laukkuunsa.

    Melko karmivaa, mutta Mäksä saattaa vielä kaivata kättään.

    Silloin Snowman huomasi taas jotain, joka muistutti hänen etsimäänsä Klaanilaista. Hän meni tutkimaan lähempää maassa retkottavaa vihreää hahmoa. Snowie käänsi Ämkooksi olettemansa hahmon selälleen, mutta alkoi heti huolestua. Tutun mustan haarniskan sijaan hahmo olikin kullan ja vihreän sävyinen. Naamio kuitenkin oli tuttu Miru Nuva, eikä Snowie oikein tiennyt, mitä ajatella. Käden puuttuminen olisi kuitenkin viitannut siihen, että hahmo oli Ämkoo.

    Silloin Snowmanin edessä makaava vihreä hahmo kuitenkin avasi silmänsä, ja pian sen jälkeen myös suunsa: ”Jaa, Snowie… Mitenkäs ne… Matoranisi?”
    Snowmanin suu vääntyi iloiseen hymyyn, kun hän huomasi hahmon olevan tuttu Klaanilainen, ja tämän olevan elossa, vaikkakin todella huonossa kunnossa.
    ”Ämkoo!”
    ”Minulla on ollut tosi hauskaa ilman sinua” Ämkoo aloitti, ja jatkoi ”Nyt… Hoida meidät pois täältä.”

    Sitten Ämkoo kuitenkin taas menetti tajuntansa, ja Snowman jäi tuijottamaan maassa makaavaa toveriaan hölmistyneen näköisenä.

    Hyvä ohje, vanha veikkoinen, mutta kuinkas sen teen?

    Ympäriltä alkoi kuulua etäistä moottoreiden pauhua ja torakkaimasta puhetta. Uusi partio oli lähetetty paikalle. Snowman hätääntyi hieman, ja koetti muodostaa päässään toimintasuunnitelmaa. Nyt olisi tärkeintä päästä pois, ja vähän äkkiä.

    Lumiukko heilautti Ämkoon tajuttoman ruumiin olkansa yli. Hän oli kiitollinen siitä, että viittasankari ei ollut erityisen painava, ja lähti pikaisesti pölyiseltä aukiolta pois, kohti matoraneiden rakennuttamaa tunneliverkostoa. Hän toivoi, että vaikka torakat olivatkin löytäneet sen, he tuskin olosuhteiden tähden olisivat sitä ehtineet täysin tutkia.

    Lumiukko löysi lähimmän muistamansa tunneliverkoston sisäänkäynnin, ja lähti etenemään pimeydessä, toivoen muistavansa oikean suunnan.

    [spoil]Mäksä kirjoitti Mäksän replat.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 3: Tulkoon valo

    Metsä, Zyglakien leiri

    Glatorianking ja Umbra olivat juuri ohittaneet haisevan Zyglakien leirinuotion, jolla liskomaiset olennot olivat syöneet Matoraneja ja Ortoneja joita olivat tappaneet ja paistaneet nuotiolla. Kaksikko oli ohittanut leirin nopeasti koska eivät halunneet olla tekemisissä ruumiiden kanssa.

    ”Tiedäthän sinä että järvitukikohdalle on matkaa?” Umbra kysyi Glatoriankingiltä, joka vältteli vesilätäköihin astumista.

    ”Kuinka pitkä matka sinne oikein on?” Valkoinen Toa vastasi, katsahtaen Umbraa. Fikou oli hypännyt kumpareelta Umbran olkapäälle.

    ”En tiedä tarkkaan, mutta tiedämme olevamme perillä, kun olemme perillä”, Umbra vastasi.

    Kaksikon kävellessä metsän puut tuntuivat käyvän yhä pahaenteisimmiksi ja pelottavammiksi. Havupuut muodostivat tiheitä ja synkkiä kohtia ja neulaset varisevat märät neulaset tarttuivat kaksikon haarniskoihin.

    Kun tuli niin pimeää että kumpikaan ei nähnyt eteensä ja he kompastelivat puiden juuristoissa, Umbra muutti värinsä keltaisiksi ja sytytti etusormeensa valon.

    ”Tulkoon valo!” Umbra kuulutti ja valo tuli.

    Kaksikon suut loksahtivat auki. He olivat päätyneet suuren puun juurelle jonka runko oli täynnä oranssia, läpinäkyvää, ja osin kovettunutta pihkaa.

    Se mikä heitä eniten hätkähdytti oli se että pihkassa oli vangittuna joukko Nazorakeja, aseet käsissään ja valmiina sotaan. Jokin oli onnistunut vangitsemaan torakat pihkaan salaman nopeasti ja siihen torakat olivat jääneet. Vangittuina aikakapseliin tulevien sukupolvien ihailtaviksi.

    ”Jos jokin on saanut noin monta Nazorakia vangittua tuohon pihkaan”, Glatorianking sanoi. ”En tohdi ajatella mitä se voisi tehdä meille”

    Umbran Fikou oli hämmentynyt pihkan hajusta ja alkoi kiipeillä puun runkoa pitkin kohti vastustamatonta oranssia mönjää…

  • Valottujen suosekoilu osa 2: Ruumiita

    Metsä

    Glatorainking ja Umbra kävelivät läpi metsän kosteat puun lehdet tuntuivat epämiellyttäviltä haarniskaa vasten niinkuin jalkojakin, mutta Gekolla ei ollut valittamista, hänellähän ei ollut ”omia” jalkoja

    Pieni savu tuprusi kauempana, jäljet johtivat samaan suuntaan. Äkkiä syntyi kuvottava haju ja se haisi-

    ”Ruumiita.”, GK sanoi rauhallisesti.

    Leiri alkoi näkyä sitä mukaa kun haju lisääntyi.

    ”Odotin kyllä punaista mattoa ruumiden sijaan.”, Umbra sano nähtyään ensimmäisen ruumiin.

    Valkoinen, ruumis jossa ei ollut enään toista kättä ja hän näytti tuijottavan taivaalle, mutta oli vaikeaa sanoa sitä koska toinen silmä puuttui.

    Zyglak leiri

    Umbra ja GK olivat tulleet haisevaan leiriin. Siellä oli oli lisää ruumiita ja myös ruoan tähteitä.

    ”Ovat lähteneet vasta vähänaikaa sitten, tähteet ovat melko tuoreita.”, Umbra totesi.

    ”Nuotiokin palaa vielä”, GK lisäsi.

    Leirissä oli myös pylväitä, niissä roikkui Ortoneita ja Matoraneita lävistettynä.

    ”En tiedä vihaanko enemmän Nazorakeja vai Zyglakeja”, GK lisäsi nähtyään muusiksi hakatun Ortonin.

    ”Tule jatketaan matkaa seurataan jälkiä niin pääsemme järvelle.”, Umbra sanahti.

    ”Toivon totisesti, että vesi vie pois tämän hirveän hajun, eikä yhtään haittaisi nähdä vaihteeksi jotain elävää… siis jos ei lasketa hyönteisiä.”, Glatorianking sanoi katsoessaan Kärpäsraheja jotka pörräsivät ruumiiden ympärillä.