Klaanon

Avainsana: taistelu

  • Operaatio Beeta osa 26: Neljä suurta olentoa

    Xia, Metsästäjien tukikohta

    ”Hei, tuolta saa syömistä!”, Matoro huudahtaa kolmikon kävellessä suuren oven ohi. Ruosteinen kyltti puuovessa on varustettu tekstillä ”ruokala”.

    ”…Ajattelet ruokaa nyt?”, Kapura tajuaa.
    ”Sieltä voisi löytyä linnoituksen kartta sekä useita ovia”, Matoro puolustelee. Hän ottaa tukevan otteen metallisesta kahvasta ja kiskaisee.

    Useat kymmenet syömässä olevat metsästäjät katsovat hölmistyneinä kolmikkoa.
    ”…Hyvää iltaa.”, Matoro sanoo. Mitään muuta ei tullut mieleen.
    ”Ne ovat ne tunkeilijat! Tapetaan!”, kaikuu huuto suuressa salissa. Aseiden kilinää kuuluu ja rosovojoukko lähtee kohti ovea.
    Summerganon paiskaa raskaan oven nopeasti kiinni. Kuuluu tömähdys jonkun juostessa sitä päin.
    ”Mennäänkö jonnekkin muualle?”, Kapura ehdottaa.
    ”Tuolla ne ovat! Tapetaan!”, kuuluu raivoisa huuto käytävältä Klaanilaisten takaa.
    Summerganon paiskaa oven kovaa auki, ja kuuluu tömähdys jonkun ollessa sen edessä.
    Nopean taktisen siirtymisen jälkeen sama toistuu.
    Joku ruokalan ulkopuolelta juoksee ovea päin.

    Klaanilaiset tajuavat olevansa taas metsästäjiä täynnä olevassa ruokalassa.
    Alkaa taistelu, Klaanilaiset pyrkivät tunkeutumaan vihollistensa läpi salin takaosaan.

    Matoro huomaa taistelussa monesti kuinka erilaista on taistella kirveen kanssa. Se sopii brutaaliin rynnimiseen ja polttopuiden hakkuuseen, ei eleganttiin taisteluun.
    Ei tosin moottorisahakaan erityisen elegantti ollut, mutta siinä oli tyyliä!”, Matoro ajattelee huitaistessa jonkun metsästäjän käsivarren katki kirveellä. Panssarit napsahtavat ikävän kuuloisesti. Hän heittää kirveensä keskelle taistelua ja kierähtää alakautta, kaataen monta tusinametsästäjää. Hän nousee nopeasti erään steltiläisen metsästäjän eteen, nappaa tätä tämän keihäästään ja potkaisee kohdettaan jalkaan.
    Valkomusta toa pyöräyttää pitkää piikikästä keihästä päänsä yläpuolella ja huitaisee kovaa jotakuta panssaroitua metsästäjää mahaan.

    Edestäpäin kuuluu karjuntaa. Matoro nostaa päänsä ja näkee vilauksen rumimmasta olennosta ikinä. Se on jonkinlainen rahi, jolla on kaksi jalkaa, neljä kättä, häntä ja se on täynnä epämääräisiä piikikkäitä ulokkeita.
    ”Hordika-lohikäärmeet”, Matoro muistaa. Hän kuuli niistä joskus arkistoissa.

    Neljä suurta olentoa tulee hitaasti takaovesta esiin. Noin montaa he eivät voisi voittaa.
    ”…Nuo lohikäärmeet hyökkäävät!”, Kapura huutaa tajuttuaan itsekkin tilanteen.
    ”Nopeasti! Noihin portaisiin!”, Sumerganon huutaa ja osoittaa huoneen reunaa pitkin kulkevia portaita.

    Matoro katsoo nopean vilkaisun, portaat johtavat puusta tehdylle parvelle joka kulkee huoneen reunoja pitkin katonrajassa. Ei hääppöinen turva mutta pakollinen jatkoa ajatellen.
    Suurikokoiset lohikäärmeet lähtevät hyökkäykseen. Ne ovat kokoisekseen harvinaisen nopeita ja tehokkaita.

  • Operaatio Beeta osa 16: Grand Theft Auto

    Xia

    ”Jospa vähän lainaamme heidän kalustoaan.”, Matoro sanoo kepeästi ja osoittaa muurinmurtajaa, jotta muutkin hoksaavat sen.
    ”Mainiota.”, Kapura iloitsee, mutta jatkaa: ”Vaan entä kun pääsemme sisään, millaista vastarintaa kohtaamme?”
    ”Mitä ikinä kohtaammekaan, ei se meitä pysäytä.”, Summeganon sanoo.
    ”Rynnitään siis sisään, aikaa ei ole hukattavaksikaan.”, toteaa Matoro ja tutkii hetkisen muurinmurtajaa. ”Minä otan ohjat!”, Kapura huudahtaa ja kapuaa ohjauskoppiin. Summeganon ja Matoro kiipeävät sen päälle ja valmistautuvat hyppäämään sieltä mahdollisen vastarinnan kimppuun yllättäen, tai niin yllättäen kuin muurinmurtaja-sisääntulon jälkeen on mahdollista.

    Kapura sisäistää ohjauksen nopeasti ja pian alkaa rytistä. Linnoituksen portti saa raskaan iskun ja on hajoamispisteessä, toinen isku murtaisi sen. Linnoituksen ikkunoista alkaa lentelmään zamoreita ja kanoka-kiekkoja heitä päin. Summerganon ja Matoro ovat hätää kärsimässä niitä väistellessään ja portin viimein murtuessa oli työn ja tuskan takana pysyä tärinän takia kyydissä. Kapura hyppää ohjaamosta pois ja Matoro ja Summerganon seuraavat esimerkkiä. He ovat linnoituksen sisällä, aivan oven edessä ja eteishallin vartioväki syöksyy kolmikkoa kohti. Summerganon ottaa kirveensä esiin ja huitaisee sillä kaksi etummaista metsästäjää sivuun. Kymmenen metsästäjää, jotka olivat oletettavasti samat kuin kolmikkoa ikkunoista ampuneet saapuvat myös halliin. Kolmikkoa odotti jälleen taistelu.

  • Yö Kauhu: Feterrojen vetäytyminen

    Klaanin pohjakerros

    Epäinhimillistä karjuntaa kuuluu raunioituneeseen pohjakerrokseen. Se kuuluu selvästi pihalta, eikä kukaan Klaanilaista ole koskaan kuullut mitään senkaltaista.
    Matoro kääntää päänsä ulko-ovelle. Se oli virhe, sillä sekunnin murto-osassa Feterra ampuu plasma-aallon Toaan, heittäen tämän seinään. Matoron mustassa panssarissa on suuria palaneita uria plasmasta.

    Feterra kääntyy nopeasti, tähtää plasma-aseellaan ja yksi hyvin tähdätty laukaus räjäyttää seinällä olevan asekaapin. Sen vieressä ollut Summerganon kaatuu maahan paineaallon vaikutuksesta.

    Hieman kauempana Umbran ja Arkistojen ylläpitäjäkaksikon taistelu metallirobottia vastaan on liikkunut erään painovoima-iskun takia sivuunpäin, eräälle käytävälle. Taistelu liikkuu puolin ja tosin, mutta Umbra onnistuu voimillaan tekemään tilanteesta melkein tasaisen.

    Kolmas Feterra taistelee Makea ja Kapuraa vastaan. Näin vain kertauksena.

    Jään Toa koittaa liikkua. Plasma-ammus vaurioitti pahasti hänen vatsaansa, polttaen panssarin kokonaan rikki. Metallinen kuolema todennäköisesti ampuu hänet ihan pian.
    Matoro koittaa nousta, mutta tajuaa että hänen jalkansa eivät liiku. Hän nostaa katseensa eteenpäin, jossa olento keskittyy taas häneen Summerganonia kohden tulituksen jälkeen.
    Matoro pohtii vaihtoehtojaan. Jää hidastaisi sitä vain hetken.
    Matoron mieleen juolahtaa hämärä idea. Hänen harppuunansa on nyt ladattu, joten hän voisi paeta kattoon sillä.

    Matoro nostaa kättään hitaasti. Hän painaa robottikädestään pientä näppäintä, jolloin prototeräksinen iskuhaka lähtee kovaa lentoon yläviistoon, se iskeytyy ylhäällä olevan parven kaiteeseen ja voimakas kelain lähtee käyntiin. Matoro syöskyy ilman halki, Feterra kääntyy silmänräpäyksesssä, ampuu ja vaijeri katkeaa. Matoron tippuessa hänen selkäpanssarieihin osuu plasma-ammus. Hän putoaa kovaa alaspäin johtavaan, romua täynnä olevaan portaikkoon. Matoron tuskanhuuto olisi kuulunut ellei plasma-ammuksesta sortuvan parven maahantulosta aiheutunut ryminä olisi peittänyt sitä.

    Metallinen kartio pysähtyy hetkeksi. Se vaikuttaa miettivän jotain, surisevan ja nostavan korkeuttaan.
    ”Perääntykää välittömästi pois. Unohtakaa Valon Toa ja Nimda. Yksi teistä on kuollut.”
    Se lähtee lentoon yläikkkunasta, pimeyteen.
    Kaksi muuta Feterraa lähtevät myös. Klaanilaiset jäävät ihmettelemään tilannetta.

    [spoil]Joo, Feterrojen häippäisy myötäilee tulevaa G:n viestiä. Ei ollut omaa sooloiluani.[/spoil]

  • Tulimiekka ei tapa Ta-toaa!

    Bio-Klaani…
    Kylmä tuuli liikutti huoneen rikkinäisen ikkunan repaleisia verhoja. Troopperi tunsi raikkaan tuulen kasvoillaan.

    ”Mitä…?”

    ”Olet elossa!” kuului jostain lähettyviltä ääni. Troopperi nousi istualleen. Hän ei nähnyt juuri mitään välittömästi, mutta sitten hän alkoi nähdä paremmin. Hän oli yhä samassa huoneessa, missä lyhyt ja tappiollinen taistelu Feterraa vastaan oli käyty, ja hänen ”pelastamansa” Matoran oli hänen edessään. Troopperi katsoi kylkeään. Matoran oli hakenut sidetarvikkeeita, ja tyrehdyttänyt verenvuodon. Miekka oli läpäissyt panssarin, mutta ei hänen vartaloaan, ja iskeytynyt hänen ihoonsa. Matoran oli ottanut miekan varovasti, ja laittanut sen lattialle.

    ”Miten voin olla yhä elossa?” Troopperi ihmetteli.

    ”Ensiksi, minä olen lääkärinä, osaan hoitaa vammoja”, sanoi Matoran.

    ”Mutta eihän…”

    ”Toiseksi, miekka ei aiheuttanut vakavia vahinkoja sisäelimillesi, kun se osui kylkeesi, ja kolmanneksi…” hän sanoi puhdistaessaan Troopperin miekan terää verestä, ”Olet tulen Toa. Sinuun iskettiin omalla miekallasi, joka oli yhä kuuma, joka auttoi asiassa. Tuli ei sinua helposti tapa.”

    ”Olen todella kiitollinen sinulle,” Trooperi riemuitsi.

    ”Pelastit henkeni, minä sinun.” Matoran vastasi.

    ”Tule, minun pitää viedä Matoraneja turvaan, ja etsin muitakin Matoraneja: haluatko turvaan heti, vai seuraatko minua vielä?”

    ”Minä seuraan sinua, katson että pysyt kunnossa. Olet heikossa kunnossa, ja autan sinua tarvittaessa.”

    Niin he lähtiät hitaasti jatkamaan matkaansa…

  • Jake ja Ajan Toa Atama

    Bioklaani

    Viitassa kulkeva toa oli pysäyttänyt ajan. Tällä hetkellä jokainen paikalla ollut klaanilainen ei tiennyt mistään mitään, ja elivät sitä hetkeä, missä oli tämä toa saapunut. Toa käveli jäsenlistaa kohti. Hän otti sen, katsoi sitä, rutisti sen ja heitti sen pois. ”Olet siis vieläkin täällä…”, Toa mumisi.
    Yhtäkkiä jossain muuallakin näkyi liikettä. ”Mitä”, Toa ihmetteli. ”Juuri sitä, Atama. Luuletko että sinun aikavoimasi toimivat MINUUN fuusiomme jälkeen?” Jake sanoi. ”Me olemme tulleet toistemme elementeille immuuneiksi.” Toa katsoi Jakea. ”Mutta minun on nyt mentävä”, Sanoi Jake ja lähti juoksemaan. Atama lähti perään, kun hän oli rymissyt klaanin oven ohi, hän lopetti voimansa käytön, ja klaani palautui taas aikaan. Jake oli ehtinyt jo pitkälle, laavajärven eteen, mutta kun hän katsoi taakseen, hän näki langenneen toan takanaan. ”Unohdit, että minä pystyn myös teleportata”, Atama sanoi. Molemmat toat seisoivat ohuella sillalla, jossa ei ollut kaiteita. Molemmilla puolilla oli laavaa, joka tappaisi hetkessä sinne putoavan. ”Tämä on viimeinen taistelu meidän välillämme, Atama. Toinen meistä kuolee”, Jake sanoi kylmästi ajan toalle. ”Tiedän sen, Jake”, sanoi Atama. Jake otti miekkansa esiin. Niin myös Atama. Jake aloitti taistelun lyömällä Atamaa joka väisti hyppäämällä takaperinvoltin taaksepäin. Atama lähti agressiivisesti taisteluun iskien Jakea kolmeen kohtaan, osuen. Jaken Naamio halkesi kahtia. Jake iski Atamaa selkään, jolloin Atama horjahti ja kaatui. Jake käveli Ataman eteen miekka osoitettuna tuohon päin. ”Jo toisen kerran, Atama, sinä tulet häviämään minulle”, Jake sanoi Atamalle. ”En ihan. Hämäykseni onnistui kutakuinkin täydellisesti”, Atama sanoi ilkeä virne kasvoillaan. Kohta Jake huomasi takanaan toisen ajan toan, joka oli kivestä koostunut patsas. ”Unohdit, että olen myös kiven toa. Aika on vain toinen elementtini”, Atama sanoi. Patsas ja Atama piirittivät Jaken keskelle. Ei ollut enään pakoonpääsyä. Atama heilautti miekkaansa, Jake horjahti, ja tippui sillalta. Patsas mureni hiekaksi joka valui sillalta alas. ”Tällä kertaa minä voitin, ystäväni”, Atama sanoi ja käveli pois.

  • Mysterys Nuin makuta vastaan Rautainen kuolema

    Bio-Klaanin linnoitus

    Feterra lähestyi Makuta Nuita. Tämä seisoi rauhallisena paikallaan. Sitten se iski nyrkkinsä kohti Makutaa. Tämä teleporttasi sen toiselle puolelle. Mutta Manu ei ehtinyt paljon hyötyä tempustaan, kun Feterran kourat olivat jo tarttuneet häneen. Pian hänet paiskattiin pää edellä maahan.

    ”Tuo oli ilkeää, robotti”, Manu sanoi. ”Olen voittanut sinua pahempiakin olentoja.”
    ”He eivät olleet Avrah Feterroja.”

    Taistelu alkoi toden teolla. Makuta veti miekkansa esiin. Feterra alkoi ampua plasma-ammuskia kohti häntä. Makuta väisteli niitä ja pääsi tarpeeksi lähelle robottia iskeäkseen tätä miekalla kylkeen. Feterraan tuli pieni lommo.

    ”Kysymys: Monet ovat yrittäneet. Luulitko olevasi poikkeus?”

    Feterra otti kiinni Manun miekasta ja napsautti sen poikki.
    ”Jaha”, Manu sanoi, ”tämä on taas näitä päiviä.”
    Feterra otti kiinni Makutan rintapanssarin piikeistä.
    ”Voi ei…”
    Pian Makuta paiskautui seinän läpi. Ja toisen. Ja kolmannen.
    Montako hemmetin seinää tässä on tiellä? Manu ajatteli tuskaisesti.

    Feterra oli voittanut vastustajansa. Nyt oli aika auttaa muita eliminoimaan loput klaanilaiset. Kolmesta Feterrasta riitti taisteltavaa kaikille paikalla oleville klaanilaisille, mutta kun ne saivat yhden lisää, taistelu ei olisi tasaväkinen.

    Feterra lähestyi klaanilaisia plasmaa ampuen. Mutta sitten tummanpunainen varjosäde leimahti sen kyljen vierestä. Klaanilaiset katsoivat Feterraa. Sen kylki oli mustunut. Se näytti ärsyyntyneeltä. Makutaa päin kääntyen se sanoi:
    ”Kysymys: Miksi et kuole?”

    ”Minä olen Makuta Nui”, Manu sanoi ja hyppäsi Feterran kimppuun ylhäältä päin. Feterra empui ylös. Manu torjui iskun suojakilvellä ja iski nyrkillään Feterran päätä. Se sattui.
    Feterra otti kiinni Manun siivestä ja alkoi pyöriä ympäri. Se pyöritti ja pyöritti. Sitten se päästi irti. Manu lensi taas seinien läpi.
    Minähän otan turpaani pahemmin kuin siltä hullulta haarniskatorakalta, Manu ajatteli. Feterra lähestyi. Manu hidasti sitä lisäämällä painovoimaa. Se ampui plasmalaukauksia, samoja, joilla se oli tappanut Levahin. Makuta sai siipiinsä reikiä, mutta suojakilpi torjui useimmat.
    Tämä ottaa voimille. Minun täytyy voittaa ja pian.

    ”Vahva yksilö. Äärimmäinen vaara.”
    Muuta Feterrat jättivät klaanilaiset rauhaan ja hyökkäsivät kaikki Makutan kimppuun.
    ”Eiii… menkää pois, yhdestä oli jo tarpeeksi harmia”, Manu valitti. Feterrat yhdistivät voimansa ja ampuivat suuren plasmasäteen. Manu ampui myös plasmasäteen. Säteet kohtasivat, ja syntyi valtaisa räjähdys, josta syntynyt paineaalto pyyhkäisi klaanilaiset seinän läpi.
    Joku suuttuu tästä, Manu ajatteli. Tawa ei taida tykätä siitä, että tuhoamme linnan.
    Feterrat olivat melkein kunnossa. Muutamia vammoja lukuun ottamatta ne etsiskelivät Manua täysissä voimissaan. Manu piileskeli rakennuksen takana. Yksi Feterra tuli aivan hänen näköpiiriinsä ja käänsi katseensa häneen. Se tähtäsi kaikki tykkinsä Makutaan. Manu mietti epätoivoisesti. Mitä nämä robotit olivat? Metallia? Millaista metallia?

    Hän käytti magnetismivoimiaan ja veti Feterran lähemmäs.
    ”HOO! Sehän toimii!”
    Manu ei saanut kauan nauttia tästä voiton tunteesta, sillä Feterra oli raivoissaan siitä, että sitä vedeltiin ympäriinsä. Se oli vetänyt esiin suuren terän ja lävistänyt sillä Makutan vatsan. Makuta katseli, kuinka terä tuli ulos hänen selästään. Feterran silmissä välkkyi punainen valo. Manu laittoi kätensä Feterran kuoren päälle ja laukaisi sähköisen impulssin. Feterran sätki hetken sähköisenä ja näytti sitten sammuvan. Manu yritti irrottaa terän vatsastaan, mutta sitten Feterra yhtäkkiä heräsi ja laukoi hänet täyteen reikiä plasma-ammuksillaan.
    Taidan tarvita taas uuden haarniskan…

    Piru vieköön. Feterra oli tullut hulluksi. Onneksi suojakilpi- ja haavoittumattomuusvoimat estivät hieman iskujen osuvuutta. Mutta ne voimat alkoivat loppua, ja antidermis alkoi valua ulos ruumiista. Terä oli vieläkin sisällä. Muut Feterrat tulivat esiin. Ne löysivät Manun, jota niiden hullu toveri pahoinpiteli.

    ”Hän tarvitsee korjausta”, totesi yksi kolmesta Feterrasta. Sitten nekin hyökkäsivät.
    Aijai… en taida voittaa tätä ottelua, Manu ajatteli. Sitten muut klaanilaiset ilmestyivät. He huomasivat Feterrat ja alkoivat tulittaa elementaalienergiaa. Feterrat kääntyivät takaisin. Sitten Manu keksi. Hän kulutti kaiken voimansa kahteen pikku temppuun. Ensimmäinen, johon hän kohdisti voimistaan suurimman osan, oli tyhjiön luominen. Hän sai sen luotua Feterran alaosan sisään.

    Feterra alkoi romahtaa sisäänsä. Manu romahti myös kasaan. Feterra näytti niin tuskastuneelta, kuin tunteeton robotti vain voi. Klaanilaiset katsoivat, kuinka sen alavartalo alkoi luhistua.

    Se jäi maahan. Muut Feterrat katsoivat sitä, mutta sitten käänsivät huomionsa klaanilaisten tappamiseen. Muut klaanilaiset olivat turtuneen näköisiä. Yhden Feterran tuhoaminen oli maksanut Manun hengen.

    Mutta sitten Feterra nousi. Se oli pahasti vahingoittunut, mutta se nousi. Sen koneiston täytyi olla kunnossa. Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan, miten se liikkui heitä kohti ja alkoi ampua muiden mukana.

    Eipä sen kummemmin Manukaan ollut kuollut. Pieni hämähäkkimäinen olento kipitti esiin Makutan osien alta. Hän katseli klaanilaistovereitaan.
    Pelkkää epäonnistumista. Koko elämäni… En saanut edes yhtä niistä hengiltä.

    Klaanilaiset jatkoivat tulittamistaan.
    ”Olet vahingoittunut. Kommunikaatiovälineesi ovat selvästi vaurioituneet. Mene heti korjaukseen”, yksi ehjistä Feterroista sanoi loukkaantuneelle. Tämä totteli ääneti, silmät pimeänä. Poistuessaan muurien ulkopuolelle se ampui vielä viimeisen plasmasuihkun erääseen rakennukseen, joka sen johdosta kaatui muutaman Matoranin päälle tappaen nämä julmasti.

  • Isku Nazorak-pesään: Tahtorakin taisto

    Tyrmä/areena maan alla.

    ”…yritän keksiä jotain!”
    Keetongun ääni kaikui Summerganonin päässä, kun hän nosti voipuneena toveriltaan saamansa miekan. Mutta hänen järkensä tuntui terävöityvän Keetongun kehotuksesta. Hän onnistuisi, kyllä Keetongu keinot keksii. Täytyi vain pelata aikaa… Ja se ei ole helppo tehtävä, kun vastassa on Tahtorak. ”Toivottavasti pysyt poissa tuon tieltä.”, Summerganon sanoi hiljaa, vaikka hän tiesi ettei Keetongu kuullut. Suga totta tosiaan toivoi, että Keetongu keksisi jotain ja onnistuisi pysymään poissa pedon tieltä, sillä vaikka se tuntui olevan kahden vaiheilla ja hämillään, kiitos pauhaavan yleisön ja edessä odottavan saaliin, tekisi se ratkaisunsa nopeasti. Summerganon kohotti Keetongulta saamansa miekantekeleen ja ajatteli, että tämä olisi vain yksi taistelu muiden joukossa. ”Tai ei, ei ole. Toverieni vuoksi minun täytyy selviytyä. Itseni vuoksi. Ja minähän selviydyn.”, hän uhosi itsekseen ja tunsi itsensä huomattavasti pidemmäksi ja vahvemmaksi kuin vielä hetki sitten. Ilman haarniskaa oli myös helppo liikkua, eihän raskaasta haarniskasta mitään iloa olisi Tahtorakin hampaissa ollutkaan, sitä se ei kestäisi.

    Tahtorak näytti saaneensa tarpeeksi katsojien töllistelystä ja kääntyi silmät leiskuen Summerganonia kohti. ”Se on meno nyt.”, Suga ajatteli ja oli valmiina loikkaamaan pois sen tieltä. Tahtorak karjaisi: ”KERTOKAA!” ja lähti huitoen löntystämään Summerganonia päin. Suga otti askeleita taaksepäin, pitäen katseensa jatkuvasti Tahtorakissa. Ja sitten hän teki nopean loikan vasemmalle ja juoksi areenan toiseen laitaan ja sekös Tahtorakia suututti. Äkkinäinen liike ärsytti sitä ja se jatkoi meuhkaamistaan ja säntäsi taas Summerganonia kohti, mutta Suga ei jäänyt neuvottomaksi, vaan lähti juoksemaan sitä kohti miekka ojossa. Tahtorak huitaisi lähestyvää soturia kädellään ja sai miekasta näpeilleen. Isku oli kuitenkin tarpeeksi luja kaataamaan Summerganonin, mutta tämä nousi nopeasti ja säntäsi taas vähän matkan päähän. Tahtorak ei hellittänyt, vaan kävi uuteen syöksyyn. Juoksentelu otti koville, mutta Summerganon jatkoi. Sitten kuului huuto: ”SUGA!”.

    Pauhaavan yleisön meteli tuntui katoavan, kun Summerganon sai uutta toivoa. ”Keetongu, pelastatko meidät nyt..?”, hän ajatteli ja antoi Tahtorakin rynnistää aivan lähelle. Juuri kun se valmistautui tarttumaan Sugaan, tempaisi Suga Keetongun improvisoimalla miekalla rajun lyönnin Tahtorakin naamalle ja hyppäsi saman tien sivulle ja Tahtorak rojahti rähmälleen siihen, missä Suga oli puoli sekunttia sitten ollut. Se nousi nopeasti, mutta Summerganon oli taas sännännyt pois. Nazorakeja ei enää huvittanut.

  • Pikkujäbät metsässä

    Metsä

    Umbra harhaili sademetsässä etsien sivistystä. Hän ei edelleenkään muistanut paljoa mitään menneisyydestään ja oli vasta oppinut käyttämään voimiaan. Metsän pimeydessä, Umbra oli alkanut tajuta että onnistui luomaan sormeensa pienen valonsäteen ettei kompastuisi pimeässä, tai joutuisi nälkäisen Muakan hampaisiin.

    ”Mielenkiintoista”, Umbra sanoi, luoden sormestaan pienen valonsäteen, joka toimi ”taskulamppuna”

    Ottaen toisella kädellään miekastaan kiinni, Umbra kanavoi tätä valoenergiaa miekkaansa, mutta mitään ei tapahtunut. Pinnistäen mieltään, Umbra koetti saada hallinnan näihin ”uusiin” valovoimiinsa. Harmistuneena, kun mitään ei tapahtunut, Ba-Matoran lähti kohti läheistä puroa, koska tarvitsi nestettä.

    Katsoen sormensa valossa puron pintaan, Umbra huomasi että hänen haarniskansa violetit kohdat olivat muuttuneet kellertävän oransseiksi. Pikkuhiljaa sankarimme alkoi tajuta mitä oli tapahtunut, hän oli vaihtanut ruumiinsa värejä.

    ”Täytyy kokeilla mitä nyt tapahtuu”, Umbra sanoi itselleen, ottaen yhteyden miekkaansa, ja keskitti kaiken energiansa säilään. Syntyi suuri annos keltaista energiaa, elementaalista valoa, joka purkautui säilän päästä. Säde osui läheiseen suureen puuhun, kaataen massiivisen puun päin mutaista maata, jolloin turvetta, mutaa ja maa-ainesta lenteli ilmassa, hätääntyneiden Kewojen kirkuessa pelästyneinä.

    ”Tämäpä perin mielenkiintoista”, hän sanoi, hymyillen leveästi Pakarillaan.

    Äkkiä Umbra kuuli ääniä. Joukko Zyglakeja oli metsällä. Ne metsästivät yhtä mustan ja limevihreän väristä pientä olentoa, joka hyppi mättäältä toiselle, joukko vainoojia perässään.

    ”Saamme shinut käsiimme pieni Orton!” yksi mustan ja sinisen kirjava Zyglak sanoi, ampuen liimazamorin Ortonia jalkaan. Olennon matka loppui kuin seinään, kun hän kaatui maahan.

    ”Emme ole metsästäneet Ortoneja vuosia”, Zyglak sanoi, lipoen huuliaan. ”Nyt on aika kruunata odottelu”, hän sanoi lähestyen joukkonsa kanssa ilmasaksilla huitovaa olentoa.

    ”Ei! Ette saa! Mitä olen teille tehnyt!” Orton huusi.

    Umbra oli piiloutuneena läheisen puun taakse. Hän piteli kolmisormisella kädellään kiinni puusta ja katseli kauhistuneena kuinka barbaariset olennot kohtelivat nappaamaansa Ortonia.

    ”Nyt tai ei koskaan, minä toimin”, Umbra kuiskasi itselleen, nähden vilauksen menneisyydestään, Toana.

    Miekka oikeassa kolmisormisessa kädessään, Umbra lähti juoksemaan Zyglakeja kohti, karjuen.

    ”Antakaa sen Ortonin olla!”

    Miekka latautuneena keltaisella valoenergialla, Umbra meni Zyglakien ja Orotnin väliin.

    ”Mitä sinä pikkuinen Ba-Matoran tulet väliimme mesoamaan. Mene muualle ennen kuin katkaisemme pikku jalkasi kuin hammastikut”, yksi Zyglakeista sanoi Umbralle, tämän pidellessä miekkaansa osoittamassa Zyglakeja.

    ”Pikkukaveri, pakene kun voit”, Umbra sanoi Faxonia kantavalle Ortonille. Umbra loi pienen lasersäteen sormestaan, joka poltti Ortonin jalassa olleen tahmean liiman pois ja tämä pääsi jaloilleen.

    ”Ei. Taistelen yhdessä kanssasi, muukalainen”, Orton sanoi uhmakkaasti, ladaten aseensa.

    ”Kaksi pientä Matorania meitä, joukkoa Zyglakeita, vastaan”, harmaata kypärää kantava Zyglak soturi sanoi, nauraen. Muut Zyglakit alkoivat nauraa rämäkkää sihinää sisältävää nauruaan.

    Yksi Zyglakeista, limetin vihreän ja harmaan sekoitus, lähestyi Umbraa nauraen, jolloin Umbra iski itsepuolustuksekseen miekastaan valonsäteen päin Zyglakia. Zyglak sokaistui ja ei enää nähnyt toisella silmällään mitään.

    Zyglakit katsoivat kuinka Ba-Matoranin miekasta lähti valonsäde joka sokaisi heidän tiiminsä jäsenen. Tämän jälkeen koko joukko hyökkäsi kaksikon kimppuun.

    ”Oletko valmis kaveri?” Umbra sanoi Ortonille, tämän nyökätessä.

    Miekat iskivät toisiaan vasten kun Umbra ja Orton aloittivat taistelun Zyglakeja vastaan. Orton loi tuulenpyörteitä aseistaan, jotka pyörryttivät Zyglakeja, ja Umbra loi valoa sekä painovoimahyökkäyksiä miekastaan. Hän joutui kokoajan vaihtamaan vartalonsa värejä mahdollistaakseen kahden elementin käytön. Zyglakien raaka voima ja suuri lukumäärä sai aikaan sen että taistelu jäi aika lyhyeksi, ja Umbra loi suuren valonvälähdyksen, jonka aikana hän johdatti sokaistuneen Ortonin ja itsensä piiloon.

    ”Onnistuimme aika hyvin”, Orton sanoi viimein piilopaikasta, jonne Umbra oli heidät johdattanut. Piilo sijaitsi hylätyssä Ussalin pesässä hiekkatörmällä.

    ”Mikä on nimesi, muukalainen”, Orton kysyi. ”Itse olen Levah, Orto Nuin Ilmavoimien päällikkö, ja nykyisin Ilman Orton.”

    ”Minua on kutsuttu Umbraksi jo kauan, mutten tiedä varmuudella onko se nimeni”, Umbra vastasi. ”Tiedätkö mistä täältä saarelta löytää sivistystä?”

    ”Oi kyllä, uljas soturi, Umbra”, Levah vastasi, kiillottaen välineitään. ”Voisitko muuten himmentää tuota valoasi, se ei tee hyvää silmilleni, koska olen sopeutunut pimeään”, Levah sanoi. ”Vien sinut Bio-Klaanin linnoitukselle aamunkoitteessa”, Orton jatkoi.

    ”Kiitos, uusi ystäväni”, Umbra sanoi, puristaen kolmisormisella kädellään Levahin limevihreää kättä.