Avainsana: Snowman

  • Trooppinen saari: Arsenal Snowman Expansion

    Trooppinen saari, pimeä kellari

    ”…ja täällä säilytämme aseistustamme” Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.

    Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita… Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.

    Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.

    Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?

    Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.

    Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.

    Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: ”Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta.”
    Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: ”Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena.”
    Snowman oli hieman hämillään. ”Öh, kiitos.” Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.

    Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.

  • Trooppinen saari: Vastarinnan Ternok ja hajaantuminen

    Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

    Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

    Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

    Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
    ”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
    ”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”

    Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
    Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
    Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
    ”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”

    Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
    ”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”

    Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
    Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
    ”Mitä sinä nyt?”
    ”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
    Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
    ”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
    ”Oikeastaan ehkä olemme.”
    Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
    ”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.

    Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
    ”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
    ”Ei. En ole.”
    ”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
    ”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
    ”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”

    Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
    ”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
    ”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
    Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
    ”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
    Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
    ”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”

    Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
    ”Hyvä on.”
    Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

    Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.”

    [spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Vastarinta pelastaa

    Nazorakein tukikohta, kokoushuone

    Nuori vartijatorakka katseli hieman peloissaan Kenraalia. Tämä näytti todella ärtyneeltä tuijottaessaan suurta näyttöä, joka näytti pelkkää lumisadetta. Vaikutti siltä, että toljottaessaan tuota valkoisen ja mustan sähköistä hytinää Kenraalin mielessä kasvoi ilmeisen suunnaton viha tilannetta kohtaan.

    Abzumon taistellessa rahksiensa kanssa Klaanilaisia vastaan oli koko alueelta katkennut yhteys muuhun tukikohtaan. Videokamerat eivät toimineet ja radioyhteydet olivat sökönä. Lisäksi Kenraali oli ollut hieman pahalla tuulella Manun kanssa käymänsä videopuhelun jälkeen.

    Yllättäen Kenraali kuitenkin kohdisti vihansa viattomaan kaukosäätimeen, joka räsähti hassusti torakan nyrkissä murskautuessaan pieniksi palasiksi.

    Nuori vartija katsoi Kenraalin poistumista huoneesta. Hän oli erottavinaan johtajansa suusta sanat ”vihaan makutoja.”

    Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

    Snowman katseli tyynesti pensaasta, kuinka torakkapartio marssi ohi. Tässä hän oli hyvä, ja tunsi olonsa luontevaksi. Kun nazorakein äänet eivät enää kuuluneet, nousi lumiukko pensaasta, ja Ämkookin hyppäsi piilostaan.
    ”Eli…” Snowman aloitteli ”Mitäs nyt?”
    ”Mietin.”

    Snowmanin mieleen ei tullut mitään henkevää sanottavaaa, ja hänkin keskittyi pohtimaan. Hän penkoi laukkunsa tarvikkeita inspiraation toivossa, muttei oikeastaan keksinyt mitään, jolla pääsisi pois pahojen nazorakein tukikohdasta. Saati löytäisi mystisen ”Nimdan” osaa.

    Niin paljon kuin Snowman arvostikin naamiotaan, Kanohi Aixoria, ja sen johdattavaa voima, oli se silti hänestä vähän turhan valikoiva auttamisensa suhteen.

    Silloin läheisen rakennuksen perustuksista kuului rapinaa.

    Ämkoo tarkensi katseensa, ja täysin liikkumatta havainnoi äänen lähteitä. Snowman taasen avasi suunsa.
    ”Öh, haloo?”

    Rapina lakkasi hetkeksi, mutta pian varjoista astui esiin kaksi lyhyttä hahmoa. Ne olivat matoralaisia, mutta väriä oli vaikea erottaa, kummatkin olivat pukeutuneet tummiin kaapuihin. Klaanilaiset tarttuivat aseisiinsa, ja ottivat taisteluasennontapaiset valmiiksi.

    Toinen kaavutetuista matoralaisista otti hupun päästään, ja paljastui Le-Matoraniksi. Sama hahmo näytti kantavan vyöllään Kanoka-kiekonheitintä.
    ”Ei, ei kai taas…” Ämkoo kuvasti pahoja pelkojaan.

    Klaanilaisten onneksi matoran ei kuitenkaan näyttänyt vihamieliseltä, ylimieliseltä, eikä muutenkaan merirosvomaiselta. Sen sijaan pienen hahmon silmistä kuvastui vakavuus, ja kenties alakuloisuuskin. Se viittoi kahta Klaanilaista seuraamaan. Ämkoo ja Snowman vilkaisivat toisiaan, eivätkä oikein keksineet mitään pikku kaverin seuraamista vastaankaan. He kumartuivat pieneen tunneliin, josta matoranit olivat tulleet, ja lähtivät seuraamaan. Ämkoo ei kuitenkaan päästänyt kättään miekaltaan.

  • Isku Nazorak-pesään: louhikäärmeen uni

    Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousta ylös. Samalla hän tunsi kivuliaan vihlaisun rintakehässään. Oli ilmeisesti parasta pysyä makuullaan. Mutta, missä hindussa hän oli? Hän taitti niskaansa kääntääkseen päätään hieman eteen päin. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts

    Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
    ”Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
    ”Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. ”Missä minä olen?”
    ”Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Kaikki haavoituitte vakavasti, mutta Radiak onnistui hoitmaan teitä melko hyvin. Olit kuukausia koomassa, tuo haavasi osoittautui melko haasteliaaksi parantaa. Onneksi kuitenkin nyt olet taas tajuissasi.”
    ”Entä Nazorakien hyökkäysoperaatio?”
    ”Voitimme.”
    ”Ai, miten?”
    ”En ole ihan varma, muut varmaan osaavat kertoa. Mutta koita nyt levätä.”
    Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti (ja tuskallisesti) ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
    ”Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
    ”Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
    ”Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
    ”Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta…

    Make käveli Klaanin käytävillä. Yllättäen Matoro tuli häntä vastaan. Tällä oli paljon kuivuneita haavoja kehossaan, mutta hän pystyi hyvin liikkumaan tavalliseen tapaansa.

    ”Make, heräsit siis viimein!”
    ”Enpäs, olen vain psykoottinen seuraus siitä, kun nielaisit pyyhekumin.”
    ”No, se oli sen arvoista, voitinpahan vedon Killjoyn kanssa TV:n maksuvaatimuksen umpeutumisesta.”
    ”BTW, miten oikein voitimme Nazorakit?”
    ”Kun Nazorakit olivat rynnistämässä Klaanin muurien läpi, eräs Nazorak kompastui, jolloin sen sinko laukesi ja räjäytti niiden räjähteitä kuljettaneet kärryt tuhoten koko armeijan.”
    ”Jahas, olipa se vaivatonta.”
    ”Mihin muuten olet menossa?”
    ”Taidan käydä katsastamassa sitä taistelutantereen jäänteitä.”

    Make jatkoi matkaansa Klaanin pääportille, vinkaten sitä vahtivia Matoraneja avaamaan sen. Portit avautuivat. Suuri niitty pilkisti Klaanin muurien oviaukosta.
    ”Kaunista, eikö vain?”, porttivahtiMatoran kysähti Toalta.
    ”Joo”, Make vastasi hieman hämmästyneen näkoisenä.
    ”Onneksi tuo istutettiin sen ruman räjähdysalueen peitoksi, sitä työvuorossa katsellessa silmä lepää.”
    Make asteli eteenpäin niityn nurmen laitamalle. Hän katseli maisemaa häkeltyneenä ja iloisena. Pitkä nurmi ja heinäkorret liehuivat hitaasti tuulessa. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkkaan siniseltä taivaalta. Klaanilaisia oleskeli pitkin niittyä. ÄmKoo, Guartsu ja Tawa kirmasivat ympäriinsä käsi kädessä hyppien kuin humaltuneet saukot, ÄmKoon viitta ja Guartsun piikikäs harja liehuivat tuulessa. Umbra ja Paaco painivat leikkisästi pehmeällä ruohikolla. Snowman ja Kepe nuoleskelivat mehujäitä. Visokki kävi tärkää keskustelua murahaisen kanssa. Moni muu Klaanilainen kirmaili kauempana niityllä. Make päätti liittyä mukaan. Hän aukaisi siipensä, joita ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän juoksi hähän aikaa nousten pian ilmaan. Hän tunsi viileän, pehmeän tuulen ”ihollaan”, ja nautti siitä. Hän kiisi sulokkaasti niityn yllä, jonka pinnalla olevat Klaanilaiset vilkutteivat hänelle.
    Tämä on ihanaa. Tunnen itseni heinäksi neulasuovassa. Tämä on kuin unta…

    …voihan pannahinen…

    ”Koita nyt pysyä tolpillasi”, Keetongun kainalossa olevan Maken vieressä liikkuva Matoro huudahti. Pian joukkio kuitenkin pysähtyi kuultuaan yläpuoletaan oudon äänen. Tikitystä…

    Nazorakien tukikohta

    ”Yrittäkää sitten olla sähläämättä niiden sinkojen kanssa”, eversti 437 vinkkaisi muutamalle toheloille Nazorakille.

    Ilmeisesti kun saan jotain outoa/hullua päähäni, minua ei pysäytä MIKÄÄN!

  • Trooppinen saari: Täydessä sodassa

    Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta

    Nazorak käänsi ensin pientä vipua vasemmalle, sitten veti sen taaksepäin, työnsi taas eteen, ja laski oikealle. Kuului hassu ’klik’. Pulttilukkoinen zamor-kivääri oli nyt latingissa, ja se oli ladattu tappavasti sähköistetyillä kuulilla. Aseen etujalakset olivat tukevasti kiinni korkean vartiotornin kaiteessa. Torakka nosti mattapintaisen, tummanharmaan kiväärin perää ylemmäs, ja asetti silmänsä pitkän kiikaritähtäimen kohdalle.

    Linssien läpi hän näki tilanteen selvästi. Klaanilainen pakeni tukikohtakompleksin toistaiseksi autiota katua pitkin, jatkuvasti loitontuen nazorakin vartiotornista. Ei se häntä kuitenkaan haitannut, torakka oli kokenut tarkka-ampuja. Hitaasti mutta varmoin ottein hän liikutti asetta, kunnes tähtäimen ristikko oli aivan valkoisen, suurehkon maalitaulun tuntumassa.

    Juuri kun hän oli puristamassa liipasinta, alkoi tapahtua. Aivan kuin hänen vartiotorninsa olisi kallistunut. Hän kohotti katseensa tähtäimeltä, ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan. Torni kaatui rymisten, ja torakan viimeisiksi sanoiksi jäivät pari harvinaisen rumaa, nazorakinkielistä kirosanaa.

    Ämkoo kiri Snowmanin nopeasti, ja kaksikko jatkoi pakomatkaansa halki torakoiden leirin.
    ”Kiitos tuosta, sen pitäisi ostaa aikaa” Snowman sanoi viitaten Ämkoon torakoiden tielle kaatamaan torniin.
    ”Ole hyvä vain. Vaikka eivät minua nuo meitä seurannet torakat niinkään huoleta kuin kaikki täällä muualla leirissä olevat.”
    ”Totta, totta. Siitähän tulee mielenkiintoista, kun kaikki heräävät hälytykseen.”
    ”Sitä ennen olisi hyvä vaihtaa maisemaa.”
    ”No, eiköhän se räjäyttämäsi aseva-”
    SWOOH.
    PAM!
    ”Mikä se oli?”
    Ämkoo ei ollut aivan varma, mitä vastaisi, mutta arveli kuitenkin sen olleen jonkinlainen ammus.
    SWOOH.
    SWOOH.
    PAM!
    PAM!

    Klaanilaiset kurvasivat lähimmän nurkan taakse turvaan ohjuksilta. Heidän harmikseen he kuitenkin saapuivat suoraan pienelle aukiolle, joka kuhisi torakoita. Molemmat heittäytyivät mataliksi pienen kärryn taakse, rukoillen piilossa pysymista.

    Ilmeisesti torakat eivät kuitenkaan olleet huomanneet heidän saapumistaan, vaan juoksivat tasaisessa tahdissa pois. Kun askeleita ei enää kuulunut, klaanilaiset nousivat piilostaan esiin. Snowman kiirehti pienen pensaan luo, ja alkoi irrottaa siitä oksia ja lehviä.
    ”Mitä sinä teet?” Ämkoo kysyi kulmiaan kohottaen.
    ”Et uskoisi, kuinka monta kertaa tämä on pelastanut henkeni” Snowman vastasi jatkaen kasvillisuuden keräilyä.
    Ämkoo vastasi hiljaisuudella, ja keskittyi tutkailemaan toistaiseksi rauhallista aukiota. Hän arvioi tilannetta. Vastassa oli leirillinen nazorakeja. Heitä oli kaksi, eikä Snowie varsinaisesti täyttänyt parhaimman mahdollisen taistelijan kriteereitä. Mutta ei Ämkoo häntä taistelemaan ollutkaan mukaan ottanut.

    Ämkoo tarkensi kuuloaan. Aivan kuin lisää torakoita olisi tulossa. Hän kääntyi Snowmaniin päin, ja oli avaamassa suunsa, mutta hämmentyi tehtyään havainnon. Snowieta ei näkynyt missään. Ämkoo kuuli pienestä pensaasta hihitystä, ja asteli sen luo. Ennen kuin hän ehti perille, osa pensaasta näytti nousevan jaloilleen hihittäen.
    ”Mitä” Ämkoo ihmetteli.
    ”Improvisoitu naamiointi” oranssinenäinen pensas esitteli. ”Koska minä voin kiinnittää tätä kasvillisuutta kroppaani koostumukseni tähden, saan itsestäni aika helposti huomaamattoman osan kasvillisuutta. Hyödykästä, jos ei oikein pidä taistelusta. Vuosien naamioitumiskokemukseen yhdistettynä tämä on aika toimivaa.”
    ”Joo, hienoa, mutta tuolta taitaa tulla torakoita.”
    ”Ahaa, eli pääsenkin heti testaamaan tätä.”

    Sulavalla liikkeellä Ämkoo loikkasi varjojen kätköön, ja vähemmän sulavalla liikkeellä Snowman kävi makuulle naamioituen täydelliseksi osaksi pensasta.

  • Trooppinen saari: Saapuminen trooppiseen tukikohtaan

    Lentokone

    Lumiukko kaivoi nopeasti esiin kiikarit ja syöksähti ikkunan ääreen tiirailemaan alas. Hän haukkoi hetken henkeään.

    ”Niin?”, Ämkoo kysyi kuivalla äänellä tarttuen vuorostaan lentokoneen ohjaimiin. Lumiukon säikähtänyt ilme ei lupaillut hyvää. Kiikarit putosivat Snowien käsistä tämän puhuessa.

    ”Nazorakeja! Siellä on vaikka kuinka paljon nazorakeja!”
    ”…mitä?”
    ”Tukikohta on aivan valtava! Miksi me emme…”
    ”…tienneet tästä. Niin.”
    ”Ovatkohan ne jo huomanneet meidät?”

    Ämkoo korjasi asentoaan ohjauspenkillä samalla kun hänen silmänsä ohenivat pelkiksi viiruiksi.

    ”Emme jää ottamaan siitä selvää. Pois täältä. Äkkiä.”

    Torakat olivat todellakin huomanneet tukikohdan ilmatilaan siirtyneen aluksen. Joukko ilmatorjuntaan erikoistuneita nazorakeja valmisteli parasta aikaa massiivista tykkiä. Kaksi johtaja-asemassa olevaa torakkaa tarkkaili taivasta kiikareillaan.

    ”Ulkonäöstä päätellen Klaanin alus.”
    ”Onko tämä hyökkäys?”
    ”En usko. Lentokoneita on vain yksi. Lisäksi tuo on liian pieni pommikoneeksi.”

    Tykki oli ampumavalmiudessa. Nazorakit alkoivat laskeskella ammuksen lentorataa. Viholliskone oli saatava alas.

    Lentokoneessa vallitsi kaoottinen tunnelma Ämkoon yrittäessä kohota takaisin pilvien sekaan lentopelillään. Tuulet eivät kuitenkaan olleet klaanilaisten puolella ja koneen vauhti oli tuskallisen hidas. Ämkoo kirosi.

    Snowman oli sanomassa jotain, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Hän ehti erottaa lentokoneen ohi kiitäneen tykin ammuksen aivan liian selvästi. Jossain kaukana yläpuolella räjähti.

    ”Kohde on yhä taivaalla. TULTA!”, torakkajohtaja komensi.

    Ämkoo ja Snowman vilkaisivat kauhuissaan toisiaan. Ämkoo puristi lentokoneen ohjaimia lujasti yrittäen epätoivoisesti koota ajatuksiaan.

    ”Ne ampuvat meitä!”
    ”Luuletko, että en huomannut!?”
    ”Tee jotain!”
    ”Koko aj-”

    Lentokoneen vasemmalta puolelta kuului räjähdys. Ämkoo ja Snowie näkivät ikkunasta kuinka vasemman siiven rippeet sinkosivat palaen ympäriinsä.

    Kone lähti putoamaan.

    Tukikohdan pihalla tapahtumia tarkkailevat nazorakit hurrasivat. Myös muutama skakdi uskaltautui ulos tarkkailemaan tapahtumia. Alas kiitävä lentokone oli useimmille heistä voiton merkki, mutta jokunen torakka oli huolissaan.

    ”Se putoaa päällemme”, totesi yksi ampujista.
    ”Ampukaa lisää!”, komensi johtaja. ”Jos se putoaa tukikohtaan tuossa kunnossa, se voi aiheuttaa mittavaa vahinkoa!”

    Lumiukon jalat eivät enää kantaneet. Hän rojahti putoavan lentokoneen takaosaan tietämättä mitä pitäisi ajatella. Lopulta hän kuitenkin uskalsi avata suunsa.

    ”Mitäs nyt?”, hän kysyi toivoen, että Ämkoolla olisi jokin mullistava idea tilanteen pelastamiseksi. Snowien kauhuksi Ämkoo oli hiljaa.

    Ämkoo käänsi ohjaimia voimakkaasti. Snowman horjahti koneen toiseen laitaan yrittäessään nousta seisomaan. Koneen vauhti kiihtyi.

    ”Tule tänne”, Ämkoo sanoi. Snowie totteli.

    ”Näetkö tuon ison rakennuksen?”
    ”Öh, joo?”
    ”Yritän ohjata meidät sitä kohti. Viemmepähän jotain mukanamme.”
    ”Mutta…”
    ”Toivon mukaan sen sisälle on varastoitu jotain arvokasta.”
    ”M-mutta…”

    Ämkoo tarttui kiinni lumiukon ranteesta. Snowie nielaisi.

    Torakat tulittivat putoavaa lentokonetta. Lopulta toinenkin siivistä sai osuman, joskin hieman liian myöhään. Valtaosa koneesta oli tallella ja se suuntasi uhkaavasti suoraan kohti asevarastoa.

    ”TEHKÄÄ JOTAIN!”, torakkajohtaja huusi kauhuissaan, harppoen samalla juoksuaskelin poispäin asevarastosta. Kohta räjähtäisi.

    Ja niin myös räjähti. Lentokone putosi suoraan asevaraston katon läpi aiheuttaen voimakkaan ketjureaktion. Erilaisten räjähteiden aiheuttama jysähdysten ja pamahdusten kuoro nostatti taivaalle valtavan tulipatsaan. Se toi mukanaan myös voimakkaan paineaallon joka heitti monet nazorakit kumoon.

    Johtaja nousi pystyyn tuijottaen räjähdyksen suuntaan. Kymmenet torakat juoksivat räjähdyspaikkaa kohti sammuttamaan juuri syttynyttä tulipaloa. Johtajatorakka päätti lähteä seuraamaan tilannetta.

    Silloin tarkkaan harkittu miekan sivallus kuitenkin sai johtajan pään putoamaan paikoiltaan. Ämkoo seisoi kuolleen torakan vierellä puolikumarassa samalla kun Snowman viimeisteli hieman kauempana seisoneen torakkaparivaljakon. Sammutustöihin rientäneet torakat pysähtyivät ymmärrettyään mitä juuri oli tapahtunut.

    Ämkoo nousi täyteen mittaansa ja sivalsi miekallaan kerran tyhjää.

    ”Me olemme pulassa, Snowie”, hän sanoi lähes pilkalliseen sävyyn. Lumiukko vastasi katseella, jota Ämkoo ei osannut tulkita.

    Tukikohdan hätäsireenit raikuivat rakennusten seinustoilla. Kaikkialla soi kuulutus: ”Varoitus! Klaanilaisia tukikohdassa!”

    [spoil]Tästä olisi saanut paljolti paremman, jos olisin kirjoitellut tämän päivällä. No jaa, juoni ainakin kulkee. Pahoittelen kirjoitusasua ja mahdollisia virheitä.[/spoil]

  • Yö Kauhu: taistelu Avdea vastaan

    Komentokammio

    Plasma-ammukset ja sähkö lentelivät läpi tunkkaisen ilman kuin parvi tappavia hyönteisiä. Rhotukat räjähtivät komentokammion seinille ujeltaen äänekkäästi. Ammusten lentoratojen välissä tanssi musta painajainen, joka väisteli pimeydessä hohtavat hyökkäykset vaivattomasti. Välillä se heilautti lonkeromaisia raajojaan kohti Tawaa, Guardiania tai Visokkia ja hajotti huoneen irtaimistoa. Hajoavien huonekalujen ja kaapeilta putoavien lasiesineiden särkymisen äänet yhdistettynä sähköiseen rätinään, plasmaroihahduksiin ja Rhotukan pyörimiseen muodostivat taistelusta äänellisesti suorastaan melodisen kokonaisuuden.
    Avden nauru oli kuitenkin loppunut, mistä huomasi, että musta hirviö oli vakavoitunut. Nyt se keskittyi täysin admineihin.

    Ammuttuaan kiväärinsä sarjatulitoiminnolla kohti yhtä Avden suurista silmistä ja väistettyään jälleen yhden valtavan lonkeron osuman Guardian huomasi valoa silmäkulmassaan. Hän kääntyi katsomaan komentokammion oviaukkoa ja tajusi, että valot olivat taas päällä. Jostain taistelun äänien alta Guardian kykeni myös erottamaan apuvoimageneraattorin vaimean hurinan. Guardian hymyili leveästi hetken ennen kuin tajusi jonkinlaisen epäloogisuuden.

    ”Miksi täällä on yhä pimeää?” hän huusi Tawalle ja Visokille.

    ”Koska metalliset ystäväni ja Sheelika ovat erittäin taitavia lamppujen lamauttamisessa”, Avde myhäili jostain mustan ruumiinsa sisältä.

    Tawan kasvoille tuli yllättynyt ilme. Hetken päästä se vääntäytyi vihaiseksi.
    ”Sinäkö olet tehnyt Sheelikasta…tuon?” Tawa huusi yötä mustemmalle massalle ja keskitti sähkövoimansa keihästään pitkin. Salama osui Avden läpi, mutta sen muodostamaa aukkoa lukuun ottamatta Avde ei tuntunut reagoivan hyökkäykseen.

    ”Ei, en todellakaan”, Avde sanoi monella äänellään, joista yksi alkoi muistuttaa Sheelikan puhetta. Yhdistettynä muuten miehekkäisiin ääniin se muodosti erittäin kieroutuneen kokonaisuuden. ”Se olit sinä, Tawa. Sinä loit oman hirviösi.”

    Tawa ei vastannut mitään. Hän ampui toisen salaman ja väisti Avden mustasta ruumiista ulos työntyvää terävää piikkiä, joka osui lattiaan jättäen ruman reiän.

    ”Hän anoi sinulle, Tawa”, Avde sanoi. ”Hän anoi, että et luovuttaisi häntä Makutoille, mutta mitä sinä teit? Sinä kieltäydyit. Nuori tyttö teki yhden virheen ja luovutit hänet hirviöille.”

    Tawan katse kalpeni. Älkää kuunnelko, Visokki viesti telepaattisesti, mutta ei ollut varma, osuiko viesti maaliinsa.

    ”Tiedätkö sinä, mitä kaikkea ne tekivät hänelle siellä?” Avde sanoi pirteästi. ”Minä voin näyttää, mitä he tekivät. Voi, se oli kamalaa. Herra ZMA oli oikeastaan melkoinen hyväntekijä auttaessaan hänet pois sieltä. Paikasta, jonne sinä hänet työnsit.”

    Tawan katse oli tyhjä. Hän pysähtyi paikoilleen ja oli laskemassa suojaustaan.

    ÄLÄ KUUNTELE.

    Sähkön Toa säikähti tarpeeksi, että tajusi väistää Avden torsosta syöksyvää kouraa.

    ”Ja sinä, Vartija?” Avde sanoi kysyvästi kaatuneen kirjahyllyn takaa tulittavalle Guardianille. ”Sinullako on varaa tuomita Sheelika tekojensa takia? Sekö, että taistelitte sodassa vain hieman isompia roistoja vastaan tekee sinusta jalon soturin, jolla on varaa arvostella?”

    Avdesta lennähti jälleen suurta metalliketjua muistuttava lonkero, joka väisti maassa makaavan tajuttoman Glatoriankingin ja Jaken liikkumattomat ruumiit ja osui Guardianin suojana toimivaan kirjahyllyyn, heittäen sen sivuun.

    ”Annan anteeksi muun luonteessa, jopa synnit, hyvät ystävät, mutta tekopyhyyttä en siedä”, Avde sanoi lähestyen perääntyvää Guardiania tärisevällä lonkerollaan. ”Hyväksykää se, mitä olette.”

    Guardian perääntyi lonkeroa, kunnes tajusi joutuneensa nurkkaan. Hän tarkkaili pakomahdollisuuksiaan varovaisesti vain huomatakseen niiden olevan vähäiset.

    ”Tekopyhyys?” Guardian sanoi itsevarmasti. ”En halua kuulla saarnaa olennolta, joka kutsuu meitä ystävikseen yrittäessään tappaa meidät.”

    ”Kuka sanoi, että aion tappaa teidät?” Avde sanoi lämpimästi. Sen sanottuaan hän syöksi lonkeronsa äkkinäisesti Guardiania kohti.
    Guardian toimi nopeasti. Hän veti yhden heittoveitsistään irti hopeisesta panssaristaan ja irrotti pallomaisen plasmakranaatin kiväärinsä kyljessä olevasta lokerosta. Ripeällä liikkeellä Guardian heitti ensiksi toisella kädellään kranaatin kiinni Avden valtavaan lonkeroon ja seuraavaksi irrotti sen pienen sokan heittoveitsellä, joka lennähti sokka mukanaan yhteen Avden punertavista silmistä. Samassa Guardian pyörähti sivuun.

    Punertava räjähdys poltti sätkivän lonkeron pään ja särki yhden komentokammion suurista osumankestävistä ikkunoista. Paineaalto heitti Guardianin voimakkaasti maahan. Tawa käveli nopeasti hänen viereensä ja auttoi Guardianin pystyyn, ampuen samalla taas yhden salaman kohti mustaa massaa. Visokki hyppi kolibrimaisin liikkein pitkin huonetta ja ampui tasaiseen tahtiin Rhotuka-kiekkoja.

    ”Niin, en ajatellut välttämättä tappaa teitä”, Avde sanoi astetta vakavammin. ”Mutta rakkaat ystävät, nämä hetket saavat minutkin ajattelemaan päätöksiäni kahdesti.”

    * * *

    Kepe ja Paaco saapuivat pimeään admin-kammioon ainoastaan havaitakseen taistelun olevan käynnissä. Paaco juuttui puoleksi minuutiksi napsuttelemaan sormiaan tasaisten taistelun äänien luoman tarttuvan melodian tahtiin ennen kuin kauhistuneella ilmeellä varustettu Kepe keskeytti hänet tökkäämällä vihreää Toaa olkapäähän ja osoittamalla sormellaan hirviömäistä mustaa hahmoa.
    Paaconkin ilme muuttui lievästi.

    ”Haetaanko…” Kepe aloitti puhumaan hitaasti. ”…vähän apuvoimia?”

    Paaco oli vastaamassa jotain, mutta moderaattorin puhe keskeytyi, kun mustan massan mustempi raaja tukki Paacon ja Kepen takana olevan oviaukon suuruudellaan.

    ”Ei enää”, Avde sanoi. ”Meitä on jo ihan tarpeeksi, en ehdi kohta tutustua kaikkiin. Kepe, Paaco. Aloittakaapa kertomalla, mitä pelkäätte.”

    ”Hehe”, Paaco sanoi kauhistuneena tuijottaen vuorotellen Guardiania ja Avden tummaa kehoa. ”Jos Snowman olisi täällä, tämähän olisi melkein Yö Kauh-”

    ”Paaco”, Guardian huusi keskeyttäen Paacon. ”Ei nyt.”

  • Trooppinen saari: Selvä homma, Mäksä

    Lentokone

    Snowman oli pitkästä aikaa ohjauspuikoissa. Ämkoo oli siirtynyt kartanlukijan paikalle, kun lumiukko oli alkanut voida selvästikin paremmin. Ehkä vähän liiankin hyvin, nyt Snowman lauloi täyttä kurkkua ja hytkyi ohjaimissa rytmikkäästi.

    ”Todella kaunista” Ämkoo totesi ”Mutta nyt saattaisi olla aika hiljentyä. Allamme alkaa kohta taas olla asutusta, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen.”
    ”Selvä homma, Mäksä.”
    ”…selvä homma mikä?”
    ”Kuulit kyllä. Mutta nyt hiljaa, kannattanee keskittyä pilviverhossa pysymiseen.”
    ”…”

    [spoil]Anteeksi, taas lyhyt. Mutta aikataulutus vaati.[/spoil]