Avainsana: Snowman

  • Snowmanin tunnustukset

    Klaanilinnake, käytävä

    Snowman kirmasi itselleen suorastaan tuulispäämaistä vauhtia kohti Klaanilinnakkeen länsiosia. Aikataulutus ei ollut mennyt ihan odotetulla tavalla: Huoneeseen, tavarat vamiiksi, pihalle auttamaan evakuointihommissa, kirjeen kirjoittaminen ja sitten lentohangaariin. Mutta ei. Ympäri saarta saapuneet matoranit olivat osoittautuneet melko hankaliksi hallittavaksi, vaikka osaisikin rakentaa itsestään jos minkämoista aitaa ja porttia. Kun väenpaljous oli lopulta työn ja tuskan jälkeen muuttunut siisteiksi jonoiksi, oli Snowman kiireesti kirmannut huoneeseensa. Hän oli asettautunut pienen kirjoituspöytänsä ääreen, ja kaivanut esiin paperia ja kynän. Hän oli raapustanut pikaisen kertomuksen unestaan, toivoen siitä olevan apua. Kirjoittaminen oli ollut lumiukolle melko vaikea homma.

    Oli ollut hankalaa kirjoittaa aiheesta neutraalisti, hän oli oikeasti miettinyt Avden tarjousta. Jos kaikki olisi oikeasti loppunut siihen? Taisteluilta oltaisiin vältytty, ja… Mutta, ei sekään voinut olla oikein. Lumiukon moraalista tasapainoilua oli helpottanut se tieto, ettei hän edes olisi sinä yönä Klaanissa. Mutta asioista kertomatta jättäminen oli hänen henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta hyvin vaarallista, joten hän oli tehnyt päätöksensä ilmoittaa Klaanin johtajille.

    Sitten Snowman oli napannut kirjeen, todistusaineistosta käyvän unikaasupaketin ja varustelaukkunsa. Hän oli juossut respan tiskille, ja käskenyt antamaan kirjeen ja paketin Tawalle, heti paikalla. (Myönnettäköön, että käskyjen antaminen ei ollut Snowmanin vahvoja puolia.) Siitä hän oli suunnannut kulkunsa kohti lentohangaaria, ja nyt hän hölkyttikin hengästyksissään halki Klaanin sinimattoisten käytäväin.

    Snowman katsahti ikkunoista ulos. Hän huomasi tuulen nousevan, ja pilvirintaman lähestyvän Mt. Ämkoon takaa. Tuskin tuosta mitään myrskyä syntyy, Snowman ajatteli. Ehkä hieman sadetta, mutta emme me Klaanilaiset ole sokerista tehtyjä.
    Entäpä lumesta?
    ”Woah!” Snowman huudahti ”Kuka siellä, paljasta its-… Ai, hei Visokki.”
    Katosta laskeutui lumiukolle hyvin tuttu, hämähäkin kaltainen hahmo.
    Sain viestisi. Tawa ei ollut paikalla, otin asiakseni avata paketin.
    ”Okei, sopii hyvin, ja… Kuinka edes ehdit tänne? Olen juossut pää kolmantena jalkana Klaanin halki, ja sinä vain kirit minut tuosta vain?”
    Neljä jalkaa on enemmän kuin kaksi.
    ”…kiitos tästä.”
    Ole hyvä. Mutta aiheeseen. Tarkoitat joka sanaa, jonka kirjeessäsi kirjoitit?
    ”Totta kai.”
    Siinä tapauksessa tämä saattaa olla hyvinkin vakavaa, ja asialle on tehtävä jotain. Tarvitsen johtolankoja.
    Snowmanin silmissä tuntui pimenevän. Hän oli kuulevinaan outoa, etäistä melodiaa, ja kaikki tuntui jotenkin aineettomalta. Seinien sävy muuttui hämmentävän turkoosiksi. Ja yllättäen kaikki olikin taas normaalia.
    Kiitos, käyn esittelemässä nämä muistot Tawalle ja Guardianille.
    Niine hyvineen Visokki kipitti vikkelästi pois lumiukon näkyvistä.
    ”Olen aina pitänyt Visokista” Snowman pohti ääneen ”mutta nuo mielivoimat ovat jotain hyvin pelottavaa.”

    Snowman jatkoi juoksuaan kohti hangaaria. Hän ei tahtonut myöhästyä yhtään enempää.

  • Uudet työt; ensimmäiset evakot

    Bio-Klaanin saaren ranta

    Pieni joukko matoraneja astui pois teräksenharmaasta veneestä. Heidän seurassaan oli muutamia, raskaasti aseistettuja Steltiläisiä, joilla oli pitkät viitat. Seurue asteli hiekkarannan poikki sanaakaan sanomatta, kohti Klaanin linnaketta. Pian heitä vastaan tuli vihreän värinen matoran. Tämä pikku klaanin saaren asukas kysyi muukalaisilta, keitä he olivat.
    ”En koskaan käytä liikeasioissa oikeaa nimeäni” vastasi ryhmän ensimmäisenä kävelevä harmaa matoran hieman ylimielisesti. ”Olemme tulleet koko matkan Nynrahilta, ja täkäläisellä makutalla on kuulemma meille töitä.”

    Nazorakein tukikohta

    Itse Kenraali 001 oli tarkkailemassa, kun huoneen, jonka ovessa luki 000, oven takaa saapui suurehko joukko nazorakeja kantaen metallisia säiliöitä. Jokaista syväjäädytyssäiliötä kohden oli neljä torakkaa kantamassa. Kenraali asteli joukkion ensimmäisenä kuljetettavan säiliön luo, ja katsoi sen kyljessä olevasta läpinäkyvästä luukusta. Kaikki näytti normaalilta.
    ”Kuljettakaa koko erä SS Rautasiivelle, siellä annetaan lisäohjeita” 001 käski. Torakat lähtivät kuuliaisesti kantamaan raskasta taakkaansa.

    Bio-Klaanin linnake, kahvio

    Snowman oli valmistellut kaiken tehtäväänsä varten, ja istui nyt kahviossa. Se oli melko tyhjillään, ja vähäiset keskustelijat puhuivat melko hiljaa, ja äänensävyt olivat paljon tavanomaista vakavampia.

    Snowman kävi kuumeista keskustelua Keetongun kanssa Klaanin laivastosta. He olivat yhtä mieltä siitä, että se oli aivan liian pieni. Aivan liian pieni kohtaamaan nazorakien ja zyglakien yhdistetyn laivaston.
    ”Ja vaikka zyglakit laskettaisiinkin pois, jäämme silti selvästi suppeammaksi osapuoleksi” Keetongu mietti. Hän oli alkanut asennuttaa Klaanin höyrytoimiseen laivastoon lisää panssarointia ja tulivoimaa, mutta se ei silti tuntunut millään riittävän.
    ”Mutta emmekö voisi olettaa, että vihollisemme joukkojen pääpaino on jalkaväessä? Ehkä emme joudu kohtaamaan heitä meritaistelussa lainkaan?” Snowman ehdotteli optimistisena.
    ”Ei toimi noin” vastasi Keetongu asiantuntevasti ”Nazorakeilla on liian tulivoimaisia laivoja. He saattaisivat hyvinkin käyttää sitä tulitukena linnaketta vastaan. Niiden kantomatka ja tarkkuus mahdollistavat hyvinkin täsmällisen pommituksen, ja pelkään pahoin, että maavoimamme lytättäisiin jo senkin takia.”
    ”Eli jotain olisi kehitettävä.”
    ”Aivan. Vielä kun keksisi, että mitä.”

    Keskustelun jatkuttua vielä hetken melko hedelmättömänä kaksikko hajaantui omille teilleen. Snowman jatkoi pihalle, ja aikoi mennä auttamaan eri puolelta saarta evakoitujen matoranien majoittamisessa.

  • Avde lumiukon unissa

    Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

    Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

    Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
    Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
    ”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
    ”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
    ”Kiitos, ja näkemiin.”
    Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
    Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
    Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

    Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
    ”Kuka olet?”
    ”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
    ”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ’syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
    Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
    ”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
    ”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

    Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

    ”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: ”Yleensä olen joko ’ystäväsi’ tai ’vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ’Punainen Mies’. Tai ’Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

    Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
    ”Hyvä on, ’Avde’” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
    ”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
    Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
    Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
    ”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
    ”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
    ”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: ”Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
    ”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

    Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

    ”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
    Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: ”Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
    ”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
    ”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
    ”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
    Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
    ”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
    Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
    Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
    ”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
    Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
    ”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
    Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
    ”Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
    ”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
    ”…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

    Hetken oli aivan hiljaista.

    ”Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
    Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
    ”Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
    ”Mutta…”
    ”Niin…?”
    Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

    Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

    [spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]

  • Lumiukko – ninjan sidekick

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
    ”Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
    ”Itse asiassa” Snowman aloitti ”En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ’niitä tavallisia’”.
    ”Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

    Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

    Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ’tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

    Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

    Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
    ”Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

    Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

    Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ’vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

    Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ’apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ’sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?

  • Olemme sodassa

    Bio-Klaani

    Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.

    Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
    ”Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa”, hän sanoi. ”mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa.”

    ”Mitä, etkö pidä faneistasi?” Guardian kysyi vaitonaisesti.

    ”Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja”, Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
    Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
    Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.

    ”Tervehdys”, Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. ”Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo.”

    ”Samoin”, vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.

    ”Koko johtoryhmä koossa jo?” Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
    Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. ”Melkein”, hän vastasi. ”Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla.”

    ”Entä Paacs?” Guardian kysyi. ”Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?”

    Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
    ”Väärä hälytys”, Visokin ääni sanoi. ”Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep…”

    ”Koomista”, Ämkoo sanoi tyynesti.
    ”Niin kai”, Visokki vastasi.

    Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.

    Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.

    ”Helei, ystävät”, Tawa sanoi. ”Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin.”

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat ”Zyglak”, ”Nazorak” ja ”Ämkoo”. Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.

    Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.

    ”Aika äänekästä”, Snowman sanoi.
    ”Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla”, Kepe vastasi.
    ”Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?” Snowman sanoi kysyvästi.
    ”Tietysti nautin, Snowman”, Kepe sanoi. ”Tietysti nautin.”

    Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.

    ”Se…” SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. ”Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa.”

    Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
    Keetongu murahti hiljaa.

    ”Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään”, Summerganon sanoi epäröiden. ”Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-”
    Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.

    ”Minä murskaan ne”, yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. ”Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä…”
    Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.

    Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
    Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.

    Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.

    Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.

    ”Hyvät klaanilaiset”, Tawa aloitti. ”Olemme sodassa.”

    Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.

    ”Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää.”

    ”Ehdotin nimikkeeksi ’Pahuuden pahaa liigaa’, mutta noille muille ei kelvannut”, Guardian sanoi nopeasti väliin. ”Joten mennään Allianssilla.”

    ”Tilanne on kriittinen”, Tawa jatkoi. ”Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan.”

    ”Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin”, Guardian sanoi. ”En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin.”

    Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.

    ”Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia.”
    Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.

    Guardian astui askeleen eteenpäin.
    ”Tämä tässä”, hän aloitti. ”On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu.”

    ”Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme”, Tawa sanoi. ”Löytää ja tuhota.” Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
    ”Tiedotustilaisuus loppuu tähän”, hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.

  • Sankarit palaavat kotiin

    Ranta

    666 ja hänen sotilaansa juoksivat metsiköstä rannalle. Aallot iskivät hiekkaiseen rantaan voimakkaasti. Ketään ei ollut paikalla. Vain veneenromu makasi hietikolla, ja jokin rapu-Rahi kipitti sen rungolle. 666 nosti suuren aseensa, mahtavan zamor-konekiväärinsä, ja tulitti. Rapu kuoli jo ensimmäisestä osumasta. 666 oli turhautunut. Ei mitään. Tyhjää. Klaaniin ei kannattaisi hyökätä. Heillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä takaisin tukikohtaan.

    Bio-Klaani

    Matoran nimeltä Helmeka käveleskeli Bio-Klaanin puutarhassa lähellä eteläistä porttia. Kuinka kaunis päivä olikaan. Hän hiipi ulos portista. Muutama Matoran oli myös kävelyllä; Urnip ja Peluk kävelivät hänen edellään tietä pitkin poispäin.
    Kuinka ihanaa, Helmeka ajatteli, linnut laulavat, kukat kukkivat… Nui-Rama sieppasi Urnipin… Helmeka raapi päätään ja ajatteli hetken. Ehkä hänen tulisi tehdä ilmoitus asiasta.

    Silloin hän näki jotain: olentoja käveli metsästä häntä päin. Hän katsoi tarkasti. Ensimmäinen tulijoista oli Skakdi.
    ”APUA!” Helmeka huudahti ja yritti juosta karkuun. Skakdi sai kuitenkin hänen olkapäästään otteen ja veti hänet takaisin. Helmeka katsoi kauhuissaan Skakdia. Metallinen kiikarisilmä katsoi häntä punaisena hohtaen. Guardian.

    ”Oho”, Matoran sanoi, ”Guartsu palasi.”
    ”Hienoa, että huomasit sen”, Guardian sanoi happamasti ja laski Matoranin alas. ”Menisimmekö takaisin sisään?”
    Helmeka katsoi muita tulijoita. Mr.Killjoy, joka oli aina pelottanut häntä, tallusteli Guardianin jäljessä, ja vihreää ainetta lillui hänen vanavedessään. Kerosiinipelle ja Snowman tulivat heidän jäljessään. Viimeisenä marssi Ämkoo. Helmeka järkyttyi niin, että ei ollut pysyä pystyssä.
    ”Ämkoo!” hän huudahti innoissaan ja alkoi pomppia adminin ympärillä. Tämä yritti estää Matorania pomppaamasta päälleen.

    He kävelivät sisään portista. Yllättäen Tawa juoksi heitä vastaan.
    ”Guartsu, oletteko kunnossa?”
    ”Totta kai”, Guardian vastasi. ”Miksi emme olisi?”
    ”Yhteys katkesi. Paaco otti teihin yhteyttä, mutta…”
    ”Mutta?”
    ”Emme saa enää yhteyttä Paacoon. Hänenhän piti tulla teitä vastaan”, Tawa sanoi huolissaan.
    ”Asialle täytyy tehdä jotain”, Guardian vastasi. ”Muuten… tarvitsisimme jonkinlaisen yleiskokouksen. Voisitko järjestää kaikki klaanilaiset, jotka kykenevät tulemaan, suureen saliin ”lehdistötilaisuutta” varten?” Tawa kurtisti kulmiaan.
    ”Lehdistötilaisuuden?”
    ”Niin… no… ei”, Guardian sanoi vaivaantuneena, ”en keksinyt parempaakaan sanaa.”
    ”Okei…” Tawa huokaisi. ”Toivottavasti asiasi on tärkeä.”
    Äärimmäisen tärkeä”, Guardian painotti.

    Tawa siirtyi seuraavaan kohtaan. Hän tarkasteli Killjoyta hetken.
    ”En näe pahemmin jutusteltavaa sinun kanssasi”, hän tokaisi. Killjoy jatkoi linnaan kaupungin läpi. Manu yritti lipua hänen perässään, mutta Tawa pysäytti hänet.
    ”Eipäs mennä mihinkään, senkin limainen mönjä”, Tawa sanoi julmasti. ”Sinulle pitää saada ruumis, etkä varmasti kulje puhtoisen linnani läpi ilman sellaista.”
    Pah, en minä valuta, Manu valitti.
    ”Älä siinä mutise, mene tapaamaan Keetongua. Hän palasi juuri matkalta sinun luoksesi. Ja kantoi loukkaantunutta Summerganonia.”
    Kyllä, rouva.
    ”Älä rouvittele minua, Manu. Minä kyllä tiedän juttusi. Täysi hulluhan sinä olet, mutta et tyhmä. Sinä suunnittelet jotakin.”
    Voi kiitoksia, rouva.
    Tawa huokaisi ja siirtyi Kepen ja Snowmanin kimppuun.
    ”Mitä teille on tapahtunut? Olette molemmat palasina. Sairaalasiipeen. NYT. Radiak odottaa teitä, kullat.” Kepe ja Snowman raahautuivat paikalta hyvin kiusaantuneina.

    Seuraavaksi Tawa katsoi Ämkoota. Hänen silmänsä kapenivat. Suu vetäytyi vain ohueksi viivaksi.
    ”Päätit sitten palata.”
    ”Joo…”
    ”Oliko hauskaa?”
    ”Kuinka niin?”
    ”Aiheutit suurta surua lähtiessäsi.”
    ”Minulla oli syyni…”
    ”Niin.”
    ”…”
    ”Minun vakiositaattini!”
    ”Niinkö?”
    ”On.”
    Ämkoo näytti hetken hämmentyneeltä. Sitten Tawa hymyili hänelle.
    ”Tervetuloa takaisin, jäsen numero 2.”

  • Rautasiiven tunnelma

    SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

    Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

    Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

    002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
    suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

    Bio-Klaanin saaren ranta

    Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

    Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.

  • Kotiinpaluu, jotenkin

    Vene

    Aamuaurinko häikäisi taivaanrannassa ja viesti uuden päivän olevan alkamassa. Snowman oli ottanut takaisin paikkansa ruorin takana ja nyt teräksinen paatti kiisi läpi aaltojen kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kukaan ei ollut nukkunut erityisen hyvin ja siksi keskustelu alkoi hieman jähmeytyä.

    Guardian tuijotti horisonttiin. Tarkennettuaan kiikarilla hieman hän huomasi, että Klaanin päämaja alkoi hahmottua auringonsäteiden alla.

    ”Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa saaressa. ”Kuinka pian oletat, että olemme perillä tällä vauhdilla?”
    ”Minä olen vain ohjaaja, kysy Kepeltä”, Snowman sanoi väsyneenä.
    ”Kepe, kuinka pian olemme perillä?” Guardian kysyi.
    ”Noin kahdenkymmenen minuutin päästä”, Kepe sanoi väsyneempänä rapistellen karttoja. Syystä tai toisesta Guardian päätti lisätä päässään Kepen antamaan lukuun kymmenen minuuttia saadakseen hieman realistisemman arvion.

    Matka jatkui ja määränpäänä oleva saari suureni horisontissa. Veneessä pitkään leijaillut hiljaisuus rikkoutui viimeistään silloin, kun Domek heräsi. Kaikki kääntyivät kohti veneen lattialla makaavaa valon Toaa, joka siristeli silmiään poissaolevan näköisenä ja etsi vaistonomaisesti hattuaan ympäriltään kädellään. Ämkoo ojensi sen hänelle ja Domek tarttui hattuun refleksinomaisesti vetäen sen syvälle päähänsä. Kukaan ei tulisi Domekin ja tämän hatun väliin.

    ”Huomenta”, Ämkoo sanoi. ”Miten voit?”

    Domek katseli ympärillä olevia klaanilaisia pitäen yhä kiinni hatustaan tiedostamattomasti. ”Pääni”, hän sanoi hieroen otsaansa. ”Au. Hiivatti. Mitä. Tapahtui.”

    ”Mekin haluaisimme kovasti tietää”, Killjoy sanoi. ”Mutta ne ovat poissa.”

    ”Miksi aina pää”, Domek kysyi ärtyneenä.

    Hetken hiljaisen kiroamisen jälkeen Domek aloitti pitkästä aikaa keskustelua veneellä. Klaanilaiset miettivät nyt yhdessä lähiaikojen tapahtumia ja yrittivät yhdistellä asioita toisiinsa. Villiintyneet Rahit, Nazorakien joukkojen kasvaminen ja Pimeyden metsästäjien paluu kuvioihin aiheuttivat veneessä paljon keskustelua ja teorioita. Guardian liittyi mukaan keskusteluun vain satunnaisesti, vaikka hänellä olisi ollut taatusti paljon sanottavaa. Sen sijaan hän keskittyi kopeloimaan kommunikaattoriaan.

    Kommunikaattori oli pieni ja metallinen ja siinä ei näyttänyt olevan ulkoista vikaa. Lähettimenä toimiva siru kommunikaattorin sisällä oli täysin ehjä, eikä muitakaan ilmiselviä vikoja löytynyt, mutta kun Guardian yritti yhdistää Tawalle tai Visokille komentohuoneeseen, hän sai vain epämääräistä särinää. Vene oli jo niin lähellä Klaanin päämajaa ja niin kaukana häiriösignaalin potentiaalisesta lähtöpaikasta, että yhteyksien olisi kaiken järjen mukaan toimittava.

    ”Guardian kutsuu, saavumme pian”, Guardian sanoi välillä hiljaa laitteeseen, mutta vastausta ei tullut. Hän kokeili parin minuutin välein, mutta särinä vain paheni. Guardian laski kommunikaattorin veneen lattialle ja katsoi sitä mietiskelevänä. Edes sähkömagneettisen pulssin ei pitäisi rikkoa laitetta, sillä sen tekninen puoli oli melko vaatimaton, mutta hyvin suojattu. Killjoyn kommunikaatiolaitteiden viat kuitenkin antoivat ymmärtää, että sirujen yhdistäminen oli lähettänyt jonkinasteista sähkömagneettista häiriötä.

    Guardianin kommunikaattorin oli kuitenkin sotkenut jokin muu. Klaanin johtajien kommunikaatiolaitteet eivät olleet sähköisiä. Paacon ja Kepen yhteistyö Visokin kanssa oli saanut toistettua jotain, joka oli lähempänä telepatiaa kuin radioaaltoja. Se, että jokin signaali oli saanut sotkettua tämänkin laitteen huolestutti Guardiania suuresti.

    Guardianin ajatukset keskeytyivät, kun kommunikaattori päätti yhtäkkiä puhua hänelle.

    ”…’allo”, kommunikaattorista tuleva ääni sanoi suorastaan hurmaavasti. ”Kuulin, että olette tulossa visiitille. Kuinka monta teitä on?”
    Veneessä oleva keskustelu pysähtyi hetkellisesti. Kaikki katsoivat kommunikaattoria hämmentyneenä. Guardian poimi pienen laitteen lattialta ja nosti sen kaikkien ulottuville.
    ”Meitä on kuusi”, Guardian vastasi laitteelle. ”Kaksi vakavasti vahingoittunutta, kerro Radiakille ja lääkintäosastolle. Mukava kuulla kaunis äänesi, Paaco.”

    ”Samoin sinun”, Paaco sanoi naurahtaen. ”Laitteissa oli häikkää, joten minut päästettiin korjauspuuhiin. Nyt koko hoito toimii entistä paremmin. Ja olen kuulutushuoneessa ja minulla on mikrofoni!”
    Paaco naurahti. Guardian ja Snowman katsoivat toisiaan pitkään. Heidän ei tarvinnut sanoa sanaakaan, mutta molempien päässä pyöri mahdollisia kauhuskenaarioita.

    Hei. Tässä on Paaco kuulutushuoneesta. Toivottavasti nautitte äänestäni yhtä paljon kuin minä itse. Pienellä lisämaksulla voitte saada äärettömästi Paacoa ilman keskeytyksiä…

    Molemmat päättivät ravistaa kyseisen ajatuksen pois päästään.
    ”Mutta”, Paaco sanoi pitäen pienen tauon. ”Keitä siellä on? Ja ketkä tarvitsevat ensiapua?”
    ”Guartsu”, Guardian sanoi.
    ”Snowman”, veneen kuskina toimiva lumiukko sanoi. ”ja minä kai tarvitsen vähän ensiapua.”

    ”Kepe”, Kepe sanoi häiritsevän pirteästi. ”Ja minä olen aivan kunnossa!”
    ”Hän ei ole”, Snowman sanoi.
    ”Olenpas”, Kepe vastasi.
    ”Etpäs”.
    ”Joopas”.
    ”…”
    ”…”

    ”Killjoy”, mekaaninen pimeyden metsästäjä huudahti veneen kärjestä.
    ”Domek”, valon Toa sanoi.
    ”…ja Ämkoo, terve”, Ämkoo sanoi viimeisenä.

    Kukaan ei tiennyt, mitä Paacon suussa oli sillä hetkellä, mutta äänistä päätellen hän oli juuri tukehtumassa siihen. Yskimistä kesti kymmeniä sekunteja ja veneilijät kuuntelivat sitä piinaavan hiljaisina.

    ”Mitä minä nyt tein”, Ämkoo kysyi katsellen muita. Guardian vastasi pienellä olankohautuksella. Pian Paaco onneksi lopetti yskimisen ja rikkoi veneessä syntyneen hämmentävän hiljaisuuden.

    ”…niin”, hän sanoi. ”Kiva kuulla, paria teistä ei ole näkynyt hetkeen. Rantautukaa mahdollisimman lähelle lääkintäsiipeä. Voin pistää Radiakin ja pari muuta ottamaan teidät vastaan. Heti kun olen tehnyt hänelle pienen källin. Ette usko, kuinka paljon täällä komentohuoneessa saa aikaiseksi.”

    ”Sinä olet ihana heppu”, Guardian sanoi naama peruslukemilla.
    ”Kiitos samoin, kulta”, Paaco sanoi ja vaikka kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan, kykenivät kaikki kuvittelemaan niillä olevan virneen. ”Voisi ehkä myös päästää Doxin ja Ignikan ulos Kepen varastosta. Kun nyt näin kiltiksi tunnen itseni.”
    Paaco hiljeni hetkeksi. Äänistä päätellen hän oli jo töissä. Ennen linjan sulkeutumista hän kuitenkin sanoi vielä jotain.
    ”Tiimi odottaa teitä viidessä minuutissa. Tervetuloa takaisin.”
    Kaikki veneilijät kiittivät Paacoa vuorollaan. Snowman päätti innostuksissaan nostaa kulkuneuvon vauhtia.
    ”…mutta”, Paaco sanoi. ”Pieniä ongelmia vain. Torakoita. Pari skakdia. Matoro ja muut. Voitte varmaan ojentaa auttavan käden?”

    Guardian nyökkäsi, vaikka Paaco tuskin kykeni näkemään sitä. Hän latasi pistooliaan jo valmiiksi.