Klaanon

Avainsana: Snowman

  • Domek katselee kuiluun

    Vene

    Oli hiljaista. Guardian skannasi kiikarillaan venettä ja sen ympäristöä. Äskeinen hyökkäys oli herättänyt kaikki nukkuvat ja tällä hetkellä ainoastaan Domek makasi veneessä. Muut katselivat ympäriinsä hämmentyneinä.

    ”Mitä se oli?” Kepe kysyi. Hän oli herännyt viimeisenä ja hieroi silmiään turtana väsymyksen ja lääkkeen yhteisvaikutuksesta.

    ”Näkikö joku?” Guardian kysyi korottaen ääntään. Hän tarkensi ympäristöön, veneeseen ja vedenpintaan kiikarikatseellaan, mutta koska Domek oli ollut veneen pääasiallinen valonlähde, hän ei nähnyt paljoakaan.

    ”Yökatse. Päälle.”

    Muiden silmissä Guardianin pimeydessä hehkuva punainen silmä värjääntyi muutamassa sekunnissa tummanvihreäksi. Suljettuaan oikean silmänsä Guardian näki koko maailman vihreän sävyissä. Se auttoi häntä tajuamaan, että hän seisoi osittain Kepen jalan päällä, mutta mystisestä hyökkääjästä ei ollut merkkiä.

    ”Näin jotain hetkellisesti”, Ämkoo sanoi veneen takaosasta. ”Kun Killjoy osui siihen, näin sen takaapäin hetken ennen kuin se katosi.”

    ”Miltä se näytti?” Killjoy kysyi.
    ”En ole täysin varma”, Ämkoo sanoi. ”Liikehdinnästä oletan, että se oli mekaaninen. Se oli noin Skakdin kokoinen.”

    Guardian käveli varovaisesti kohti takaosaa. ”Sinä ammuit sitä”, hän sanoi osoittaen Killjoyta ja kääntyi kohti Ämkoota. ”ja sinä näit sen. Missä kohtaa kohde oli ennen katoamistaan?”
    Killjoy ja Ämkoo nostivat kätensä ja osoittivat. Heidän näkökulmansa olivat hieman ristiriitaiset, mutta piste oli suurin piirtein sama.

    Guardian katsoi tarkasti yökatseensa läpi. Hän ei huomannut hyökkääjän jättäneen jälkeensä mitään.
    ”Lämpö. Päälle.”
    Lämpökatseellaan Guardian näki paremmin, mutta se ei auttanut paljoa. Hyökkääjän katoamiskohdassa oli vielä pieni häilyvä jälki Killjoyn hyökkäyksestä, mutta Guardiania kiinnosti enemmän isompi jälki, joka leijaili ilmassa.

    ”Luulen, että hyökkääjämme päätti siirtyä ratkaisevalla hetkellä”, Guardian sanoi muille klaanilaisille. ”mutta se, kuka tai mikä kyseessä oli jää spekuloitavaksi.”

    ”Se oli mekaaninen, eikö?” Snowman sanoi. ”Nazorakit?”
    Guardian pudisti päätään. ”Nazorakit eivät hallitse kaukosiirtymistä”, hän sanoi. ”Se on yksi niistä naamiovoimista, joita ne eivät ole voineet pystyä toistamaan teknologialla. Tämä on jotain kehittyneempää.”
    Hetken ajan oli hiljaista.
    ”Pitäisiköhän meidän huolestua?” Snowman kysyi.
    ”En usko”, Ämkoo sanoi. ”Aurinko on nousemassa pian. Jos hyökkääjämme ei kykene näkymättömyyteen, sen on turha yrittää mitään.”
    Guardian nyökkäsi. ”Ja olemme parin tunnin sisällä Klaanissa”, hän sanoi. ”Olisi typerää hyökätä kimppuumme näin lähellä. Nyt, toivokaamme, että Domek toipuu shokistaan pian.”

    * * *

    Valkoinen huone

    Domek tunsi suurta kipua päässään herättyään. Kun hän avasi silmänsä, hän näki vain valkoista.
    Hän kääntyi ympärilleen. Pelkkää valkoista kaikkialla.
    Domek nosti kätensä kasvojensa eteen. Hän helpottui huomatessaan, että edes hän itse ei ollut valkoinen.
    Mutta silti. Valkoista. Kaikkialla.

    Domek katseli ympäriinsä. Hän oli ärtynyt.
    ”Hiivatti”, Domek sanoi. ”Ei taas.”
    Domek nousi seisomaan. Se ei auttanut. Oli edelleen valkoista.
    Hän lähti kävelemään eteenpäin, mutta se ei auttanut, sillä tämä tylsän valkoinen erämaa ei muuttunut yhtään vähemmän valkoiseksi, vaikka sitä katsoisi mistä kulmasta.
    Joskus Domek ihmetteli, miten hänen oma mielensä oli näin tylsä paikka.

    Domek käveli hetken. Välillä hän huomasi tuttuja kuvioita valkoisessa hiekassa, jonka läpi hän vaelsi, mutta muuten oli aivan liian valkoista. Välillä hän törmäsi idiinsä ja totesi tämän olevan ärsyttävä tyyppi, jolle pitäisi antaa rauhoittavia ja heti. Välillä hän löysi oman superegonsa ja totesi tämän olevan ärsyttävä kaikkitietäväinen näsäviisastelija, joka pitäisi vaientaa. Domek kuitenkin osasi oppia arvostamaan omaa egoansa siitä hyvästä, että tämä kykeni käyttämään molempien hyviä puolia.

    Hetken kävelyn jälkeen Domekin eteen tuli seinä. Se oli poikkeuksellisesti musta. Domekin olisi pitänyt innostua vaihtelusta, mutta tuijotettuaan mustaan kiviseinään hetken hän alkoi epäilemään, että kaikki ei ollut täysin kunnossa.
    Seinä halkeili. Halkeamista valui mustaa nestettä, joka alkoi levitä lattiaa pitkin. Domek ei ollut aivan varma, kuuliko hän oikein, mutta hän luuli seinän nauravan hänelle.

    Epäilykset loppuivat siinä vaiheessa kun seinä avasi silmänsä. Ne olivat punaiset ja niiden alla oleva halkeama alkoi muistuttaa hymyilevää suuta.
    Ja silloin seinä puhui Domekille.

    ”Tervehdys, unikeko”, seinä sanoi matalalla äänellä.
    Domek huusi. Hän kaatui selälleen.
    Ase. Ase. Jostain oli saatava ase. Ainoa asia hänen mielessään sillä hetkellä oli ase.
    Pian Domek huomasi pitelevänsä keihästä kädessään. Hän osoitti mustaa seinää sillä.

    ”Mikä”, Domek sanoi huohottaen. ”sinä olet?”

    Seinä hymyili. Kun se ryhtyi jälleen puhumaan, sen matalan äänen joukkoon liittyi useita erilaisia ääniä, jotka puhuivat Domekille yhtenä kuorona. ”Samantekevää. Kun kerran olemme sinun päässäsi, haluaisin keskittyä sinuun. Pyydän anteeksi, että ystäväni käsittelivät sinua hieman…kovakouraisesti.”

    Domek nousi istumaan. Hän tutki mustaa seinää. Sen halkeamista valuva musta neste oli valunut lattialle. Nyt se liikkui vähitellen kohti häntä, peittäen alleen alitajunnan valkoisen lattian.
    ”Mukavaa tuo vähättelysi”, Domek sanoi sarkastisesti.
    Seinä hymyili edelleen. Nyt sen punaisten silmien alla olevasta hymyä muistuttavasta halkeamasta alkoi valua punaista nestettä.

    ”Jos meillä olisi ollut toinen, vähemmän brutaali tapa sammuttaa valosi, olisimme taatusti käyttäneet sitä, mutta tämä oli nopeinta”, pimeä seinä sanoi. ”Meillä ei ole paljoa aikaa, sillä aurinko on kohta nousemassa.”

    ”Et vieläkään vastannut, kuka olet. Miksi haluat tavata minut ja kuka on tämä kaverisi?”

    ”Kaikki ajallaan, hohtava ystäväni”, seinä sanoi. ”Tiedolla ’kaveristani’ et tee mitään. Halusin tavata sinut, koska minulla on sinulle pieni…työtarjous. Ja minä? Minä itse?”

    Punaiset silmät sulkeutuivat. Pian seinän suuna toiminut halkeama alkoi laajentua. Seinä säröili entistä raskaammin ja säröistä valui lisää punaista nestettä. Sitten yhtäkkiä särö räjähti auki.
    Suuresta halkeamasta työntyi jotain mustaa ja pitkää. Se liikkui sulavasti läpi ilman ja pysähtyi suoraan Domekin kasvojen eteen.
    Pian Domek tuijotti suoraan mustan Avohkiita muistuttavan naamion tyhjiin silmäkuoppiin.
    ”Minä olen joko paras ystäväsi tai pahin painajaisesi”, se sanoi. ”Se on valinta.”

    Domek mietti hetken. ”Ja… ja miten minä hyötyisin jos olisin ystäväsi?”
    ”Tässä suuressa ja pimeässä universumissa sinä, ystäväni, olet vain pieni sekunnin tuhannesosan välähdys”, seinä puhui. ”Entä jos valosi hohtaisi kauemmin?”
    ”En välitä vallasta tai maineesta. Miksi ottaisin tarjouksesi?”
    Varjo hymyili. ”En puhu vallasta tai maineesta. Sinun valosi voi auttaa tuhansia. Miten on?”
    ”Lopetin harkitsemisen heti silloin kun ilmestyit.”

    Varjon hymy hyytyi.
    ”Sinä olet valon Toa, ystäväni”, se sanoi. ”Yksi harvoja asioita, joista en ole täysin varma on se, pystyisinkö oikeasti tappamaan sinut tähän paikkaan. Mutta jos haluat nähdä asian näin…no, luulen, että tästä tulee ainakin mielenkiintoista.” Avohkiita muistuttavat kasvot alkoivat perääntyä. Ne vetäytyivät vähitellen mustaan kiviseinään, joka alkoi haihtua. Pian sen takana olisi taas valkoista.
    ”Aikani alkaa loppua. Tavataan, ystäväni.”

    Sen jälkeen oli taas valkoista. Pian Domek kuitenkin näki, kuinka kullanhohtoinen valo repeytyi läpi hänen alitajuntansa ja tämän sairaan unen.
    Aurinko oli nousemassa.

    [spoiler=Infoa]Domek kirjoitti repliikkinsä, kiitän häntä.[/spoiler]

  • Miekkapiru kotimatkalla

    Nukkuvilla klaanilaisilla täytetty pienehkö merialus

    Domekin kanssa käymänsä varsin filosofisen ja monitulkinnallisen rupattelutuokion jälkeen ÄmKoo asteli varovaisesti veneen etuosaan, väistellen askelillaan parhaansa mukaan nukkuvia kumppaneitaan. Tästä seurasi muutama varsin akrobaattinen liikesarja. Lopulta ÄmKoo onnistuikin pääsemään veneen etuosaan ja istahti alas kääntäen katseensa taivaalle.

    Pilvet lipuivat verkkaiseen tahtiin pitkin tähtien kirkastamaa taivasta. ÄmKoo huokaisi.

    ”Enpä olisi uskonut päätyväni heidän seuraansa takaisin näin pian”, tummanpuhuva Toa-hahmo ajatteli. ÄmKoo oli jo vuosikausien ajan mennyt ja tullut oman tahtonsa mukaan. Siinä missä hän oli tiivis osa Klaanin historiaa, hän tunsi olevansa myös yksi joukon ulkopuolisimmista henkilöistä. ÄmKoo kantoi mukanaan tietynlaista mystisyyden painolastia, eikä hän osannut hankkiutua siitä eroon.

    ”Voisin tietenkin jäädä Klaaniin tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa”, hän pohti itsekseen, miltei ääneen. ÄmKoo tiesi kuitenkin, että se tuskin olisi mahdollista. Klaanin käytävät eivät kotoisuudestaan huolimatta vetäneet häntä puoleensa. Lämminhenkisen kommuunin seinien sisällä hän tunsi itsensä häkkilinnuksi. Hänen luontonsa veti häntä pois, tietämättömille teille.

    Uusi huokaus. Vilkaisu kuorsaavia kumppaneita kohtaan. Katse takaisin taivaalle.

    Nyt ÄmKoo ei kuitenkaan aikonut kadota aivan heti. Guardian oli tehnyt mielenkiintoisen ehdotuksen, josta ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Tiedossa olisi vaarallinen ja jännittävä seikkailu.

    ÄmKoo otti paremman asennon aluksen reunalla ja kurkotti kädellään kohti veden lainehtivaa pintaa. Pienehkö valoa tuottava mustekalahirviön pikkuserkku yritti tehdä tuttavuutta hänen sormiensa kanssa.

    ”Klaanilaiset. En tunne heistä montaakaan kunnolla”, ÄmKoo jatkoi pohdiskeluaan. ”Uusia on varmasti tullut jo paljon lisää, kenties vanhoja on myös lähtenyt. Kuinka moni heistä enää tuntee minut? Kuinka moni luulee tuntevansa? Monelleko olen vain häilyvä tarina?”

    ÄmKoo kääntyi jälleen vilkuilemaan veneessä lepäilevää joukkiota. Sitten hän vilkaisi pikaisesti Domekia. Valon Toa vilkaisi takaisin ja nyökkäsi. ÄmKoo ei ollut aivan varma syystä, mutta nyökkäsi kuitenkin tavan vuoksi takaisin, virnistäen samalla.

    ”Tämä on hyvä joukko”, ÄmKoo totesi itselleen. Sitten hän istahti veneen pohjalle, etsi jotain mihin nojata ja rentoutui. Ei, hän ei nukkuisi. ÄmKoo ei nukkunut koskaan. Hän päätti kuitenkin sulkea silmänsä ja levätä, kuunnellen samalla veneen hiljaisen lipumisen aiheuttamia ääniä. Veneen pohjan kylmyys kuitenkin vaikeutti tätä rentoutumisoperaatiota.

    ”Istuitko tarkoituksella päälleni?”, Snowman kysyi varovasti.
    ”En”, kuului uutta istumapaikkaa hakevan ÄmKoon vastaus.

  • Veneilyä mainiossa seurassa

    Meri

    Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
    ”Teistä en tiedä” Killjoy innostui ”Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia.”
    Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.

    Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa ”kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani” tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
    ”Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä” Kepe analysoi ”Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli.”
    ”Heh” Snowman naurahti ”Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä.”
    ”Taasko alamme?” Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.

    Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.

    Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
    ”Muuten hyvä” Killjoy huomautti ”Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain.”
    ”No” Snowman aloitti ”Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan.”
    Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.

    Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.

    Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.

  • Guardian ja Ämkoo

    Meri, yllättävää

    Guadian tuijotti pinnan alle lämpökatseellaan. Muut veneessäolijat odottivat aseet valmiina pidätellen hengitystään.
    ”Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa yhä suurimmassa lonkeropedossa. ”Nosta vauhtia. Mieluiten varovaisesti.”

    Snowman totteli. Veneen vauhti nopeutui asteittain.
    Guardian piti katsekontaktin suurimmassa meripedossa. Jos hän kääntyisi, peto ja sen suloinen perhe tajuaisivat tilanteensa koittaneen.
    Meripedon naama oli, kuten aiemmin ilmaistiin, ruma. Jos sanaa ”ruma” ei olisi ollut olemassa, se oltaisiin keksitty juuri tätä olentoa varten. Olennon pää oli pilaantuneen hedelmän muotoinen ja näköinen lihamöykky, jonka useat silmät oli sijoiteltu ympäri päätä juuri niin sekalaisesti, että oli kuin luontoäiti olisi tarkoituksenmukaisesti pyrkinyt täydelliseen epäsymmetriaan. Silmät olivat pieniä ja ne sijaitsivat rujoissa kraatereissa. Olennon iho oli täynnä paksuja paiseita, suuria arpia ja pieniä raajoja, joille ei aina välttämättä löytynyt järkevää toimintoa.
    Joissakin kohdissa olennon muinaista ihoa törrötti suuria harppuunoita tai keihäitä. Se ei vaikuttanut välittävän niistä.

    Olennon vastenmielisyydestä huolimatta Guardianin täytyi myöntää, että sen poikaset olivat jollain luonnottoman rumalla tavalla erittäin hurmaavia.

    Jonkin ajan kuluttua vene oli niin kaukana, että olentoja ei näkynyt. Guardian kääntyi kohti veneessäistujia. ”Hyvää työtä, kaikki”, hän sanoi.
    Vene jatkoi matkaansa vauhdikkaasti. Välillä juuri ja juuri tolpillaan pysyvä Kepe joutui tutkimaan merikarttoja varmistaakseen, että Snowman ei liikkunut muiden potentiaalisten sushi-alueiden lähistöllä, mutta muuten oli rauhallista. Killjoy istui etupäässä tuijotellen merta kohti uppoutuneena ajatuksiinsa. Domek lojui erittäin epäkäytännöllisessä asennossa yrittäen luonnostella kuvaa yläpuolella olevasta pilvisestä taivaasta. Snowman pyöritteli ruoria vihellellen satunnaisesti.

    Ämkoo ja Guardian istuivat takaosassa uppoutuneena keskusteluun. He tuijottivat molemmat horisontissa vielä juuri ja juuri näkyvää jääsaarta.

    ”Voit varmaan kertoa, miten eksyit tuonne juuri sopivasti”, Guardian sanoi kysyvästi.
    Ämkoo mietti hetken ennen vastaamista. ”Minulla on lähteeni”, hän sanoi. ”Eräs vanha ystävä, jolle olin kiitollisuudenvelassa. Hän lähetti minulle viestin, jossa vihjasi, että saattaisit tarvita apua.”

    ”Ymmärrän”, Guardian sanoi. ”mutta oletko varma, että ystäväsi pelaa meidän maaliimme?”
    ”En kysynyt”, Ämkoo vastasi vaitonaisesti ja antoi sanattomasti ymmärtää, että hänen luottamuksensa ystäväänsä kohtaan oli suuri. ”Hänellä on muuten asiaa sinulle.”

    Guardian kääntyi katsomaan Ämkoota kysyvästi. Ämkoo ojensi Guardianille pienen kellertävän paperinpalan. Guardian tarttui siihen ja avasi sen. Paperilla oli pitkä numerosarja, jota Guardian luki hiljaa ääneen päässään monta kertaa.
    ”Koordinaatit, kenties?” Guardian kysyi laittaessaan paperinpalaa talteen.

    ”Mahdollista”, Ämkoo vastasi. ”Nyt, jos sinäkin valaisisit, mitä varten olit eksynyt tuonne.”
    ”Olen talviurheilun suuri ystävä, tiesitkö sen?”
    ”Ai, ymmärrän.”
    ”Ei, siis oikeasti”, Guardian sanoi. ”Klaaniin rantautui joitakin viikkoja sitten pieni ryhmittymä rikollisia. He uhkasivat omistavansa ’vaarallisen aseen’ ja tappavansa kaikki matoranit, jos eivät saisi haluamaansa.”

    ”En ole kuullut tästä.Mitä tapahtui?”
    ”Tiedätkö ne xialaiset miinat, jotka jäivät jostain vanhasta Zyglak-hyökkäyksestä rannalle?”
    ”Niin?”
    ”Normaalisti tässä ei olisi mitään hauskaa, mutta se oli hienoin ilotulitus hetkeen. Jälkisiivouksessa kuitenkin löysimme aseen, josta ryhmä oli puhunut. Se oli pieni metallinen siru, jonka pinnassa oli hologrammimaisia ominaisuuksia.” Kertoessaan tätä Guardian piirsi sormellaan ilmaan sirun muotoa.
    ”Joidenkin testien jälkeen tajuttiin, mitä rikollisryhmä olisi voinut saada aikaan”, Guardian jatkoi. ”ja sirun mukana oli kartta, jossa oli merkittynä kaksi saarta. Toinen oli tietenkin Klaani ja toinen tämä pieni eteläinen jääloukku.”

    Ämkoo hiljeni pohdiskelemaan.
    ”Oletan siis, että meillä on nyt kolme palaa”, hän sanoi.
    Guardian huokaisi. Hän ryhtyi selittämään, kuinka kaikki muuttujat eivät osuneet saarella aivan täysin yhteen. Pimeyden metsästäjillä oli nyt kaksi osaa ja kartan mukaan Klaanin sisällä sijaitsevaa ei oltu vielä suurista etsinnöistä huolimatta löydetty.

    ”Entä torakat”, Ämkoo kysyi. ”Oliko se panssaroitu köriläs hakemassa yhtä näistä…osista?”
    Guardian ravisti päätään. ”En usko”, hän vastasi. ”Kitiinikuoriset ystävämme halusivat oletettavasti minut. Nazorak-, Zyglak- ja Skakdi-hyökkäyksiä on ollut lähiaikoina niin paljon, että luulen kyseessä olevan jonkinlainen liittouma. Aavistan pahaa.”

    ”Jos voin auttaa jotenkin, kerro vain”, Ämkoo sanoi. ”Tarvitsette kaiken avun, jonka voitte saada.”
    Guardian katsoi Ämkoota. Hän hieroi suurta sinistä leukaansa ja väänsi kasvonsa ovelaan virneeseen.
    ”Luulen, että keksin jo jotain”, Guardian sanoi. Hän kuiskasi jotain tämän korvaan. Pian Ämkookin jakoi samanlaisen virneen.
    ”Pidän tästä”, hän sanoi.

    Snowman päätti vaihteeksi liittyä keskusteluun, sillä ei ollut hänen tapaistaan olla hiljaa näin pitkään.
    ”Anteeksi, jos keskeytän jotain tosi tärkeää”, hän sanoi kuiskaten. ”mutta viitsisittekö kertoa, mitä Kepsukalle on tehty. Se hänen vammansa oli aika paha.”

    Guardian kääntyi ympäri.
    ”Pientä kenttäapua vain”, hän sanoi. ”pari trikkiä, jotka opin sisällissodassa. Ne auttavat tämän matkan ajan, mutta perillä antaisin hänet Radiakille.”

    ”Eli käytännössä…” Snowman aloitti. Hän pelkäsi vastausta.

    Guardian otti pienen pullon varustevyöltään. Sen sisällä oli vielä pieni tilkka läpinäkyvää nestettä.

    ”Kredipselleeniä”, Guardian sanoi. ”Sisällissodassa tätä käytettiin kaasumaisessa muodossa. Se sai viholliset näkemään harhoja. Pieni annos sai Kepen todella rentoutuneeksi ja filosofiseksi.”

    Snowman kurtisti kulmiaan. ”…ja…”

    ”Pistin hänet käyttämään omia voimiaan”, Guardian vastasi. ”Hänen keskivartalossaan oleva haava on jäädytetty ja sidottu umpeen köynnöksillä. Hän itse luulee, että annoin hänelle taikalääkettä, joka vain korjasi hänet. Niin on ehkä parempi. Ja hän on muuten iloisempi, kohteliaampi ja positiivisempi kuin vuosiin.”

    Snowman nyökkäsi ja hymyili väkinäisesti.

  • Perheellinen meripeto

    Merellä

    Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.

    ”Snowman!” Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. ”Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa.”
    Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.

    ”Puoli minuuttia” Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.

    Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. ”Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan” hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
    ”Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla.”
    ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
    ”Sitä minäkin.”

    Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: ”Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!”
    ”Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!”
    Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
    ”Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!” valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
    ”Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja… Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin.”
    ”Ainakin hänellä on heleä lauluääni.”
    ”Oikeasti?”
    ”Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa.”
    ”Vauhtia nyt!” Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.

    Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
    Plasma. Päälle.
    Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.

    Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.

    ”Nyt!” Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.

    Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
    ”Oho, sehän toipui pikaisesti” Domek tuumi.
    ”Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?” Snowman pohti ääneen.
    Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
    Lämpö. Päälle.
    Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.

  • Pallosalama

    Meri

    Killjoy joutui käyttämään kaiken ketteryytensä väistelläkseen hirviön viuhuvia lonkeroita.
    Domek yritti valohyökkäyksillään osua Guardiania pitelevään lonkeroon, mutta hyökkäykset menivät ohi kerta toisensä jälkeen. Killjoy huomasi Snowmanin lähestyvän veneellään, jolloin hänellä välähti.

    ”Domek, tiputan sinut Snowmanin veneeseen. Siellä, yritä tähdätä valohyökkäyksesi suoraan sen silmiin”, Killjoy huusi pauhun yli ja valmistautui tiputtamaan Domekin. ”Yrittäkää kinnittää sen huomio, että pääsen kiertämään sen taakse. Ainiin ja valmistautukaa ottamaan kiinni putoava skakdi.”

    Killjoy tiputti Domekin ja tämä alkoi heti tuumasta toimeen, saaden hirviön huitomaan vinhemmin, mutta sokaisten tämän samalla. Killjoy avasi yhteyden Klaaniin.

    ”Creedy, avaa yhteys ÄmKoohon. Hän on tässä aivan lähellä”, ja hetkeä myöhemmin, hän kuuli ÄmKoon huohotuksen korvissaan.

    ”ÄmKoo, tajusin juuri: Pallosalama.”

    ”Osaatko tehdä sen?” ÄmKoo ihmetteli.

    ”Osaan, mutta se vaatii minuutin latausajan. Häiriköikää hirviötä tarpeeksi kauan. Menen sen selän taakse, niin pääsen hyökkäämään rauhassa. Sähköiskun pitäisi kärventää tuo otus.”

    ”Entä Guardian?”

    ”Kun sähköisku iskee, tulisi lonkeroiden raueta, jolloin Guardian tippuu. Toivokaamme vain, että Snowman osaa ohjata venettään hyvin.”

    Killjoy lensi suoraan hirviön taakse ÄmKoon ja Domekin häiriköidessä sitä parhaansa mukaan. Hän jäi ilmaan leijumaan ja loi käteensä pienen sähköpallon, joka alkoi hiljalleen kasvaa.

    ”Yksi minuutti.”

  • Lonkeromyllytys

    Keskellä merta

    Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
    ”Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?” lumiukko tiedusteli.
    ”Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen.” Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
    ”Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta.”
    Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
    ”Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?” Snowman mietti ääneen.

    Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
    ”Suoraan edessä!” Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
    Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
    ”En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!”
    Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.

    Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.

    ”Oletko aivan varma, että pystyt siihen?” ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.

    Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.

  • Domekin myötä kuusikko

    Merellä

    Snowman ei oikeastaan kuunnellut Guardianin ja ÄmKoon hiljaista keskustelua tehtävästä, sen syistä ja seurauksista. Hän oli huolissaan enemmänkin Kepen tilasta, vaikka Guardian olikin taitojensa mukaan tätä parantanut vähäisten ensiapuvälineiden turvin. Lisäksi lumiukko oli itsekin heikossa tilassa, ja veneen ohjastaminen vei hänen kaiken keskittymiskykynsä.

    Juuri kun ÄmKoo oli valaisemassa tarinaansa muillekin, Killjoy huomasi jotain. Kaukana horistontissa, Snowmanin veneestä itään, näkyi liikettä. Punamusta hahmo viittoi muille veneessä istuville havaintonsa suuntaan, ja Klaanilaiset käänsivät katseensä. Kukaan heistä ei erottanut, mikä se oli, mutta sillä oli lonkeroita, se ui ja sen keskeltä lähti äärettömän kirkas valo.
    ”Mennään katsomaan lähempää” Guardian sanoi muille, ja katsoi Klaanilaisten ryhmää. Kaksi oli vakavasti haavoittuneita, mutta muuten heillä oli siinä varsin kykenevä viisikko.
    Guardian mietti hetken.
    Hän katseli ympärilleen, ja laski veneessä olijoita päässään.
    Guardianin kasvoille levisi hymy. Viisi.

    Kepekin heräsi heidän lähestyessään taivaanrannan muljuilevaa juttua.
    ”Mitä olen missannut? Muistan Guartsun antaneen minulle jotain lääkettä, mutta sen jälkeen muistuu pelkkää mustaa.”
    ”Lepää kaikessa rauhassa” ÄmKoo vastasi. ”Olet edelleenkin huonossa tilassa.”
    ”Voi jäädä lepääminen vähemmälle” Killjoy murahti vakavana ja osoitti nyt jo tunnistettavaa kiinnostuksen kohdetta.

    Veneestä vähän matkan päässä oli valtaisa, sysimusta jättiläismustekala, joka oli hyökännyt toisen pienen veneen kimppuun. Hyökkäyksen kohteena olevan veneen kannelta lähtevä kirkas valo tuntui pitävän vesien petoa loitolla, mutta tilanne näytti silti pahalta.
    ”Mitä siellä oikein tapahtuu?” Snowman ihmetteli. ”Mistä tuo valo tulee?”
    ”En tiedä, otetaa selvää.” Guardian vastasi kääntyen ryhmänsä puoleen. ”ÄmKoo…”
    Mustavihreä toankokoinen hahmo oli kuitenkin kadonnut. Hetken ympärilleen pälyiltyään G huomasi hänen jo seisovan hirviön kohteena olevan veneen kannella.
    ”Joskus hän kyllä vetää tuon ninjailunsa illan pitkälle…”

    ÄmKoo nosti kätensä silmiensä suojaksi lähestyessään valon kohdetta. Hän huomasi sen lähtevän toasta, jonka elementti oli mitä ilmeisimmin valo.
    ”Anteeksi? Emme voineet olla huomaamatta tätä tilannettasi, ja… Hetkinen. Domek, mitä sinä nyt taas olet tehnyt?”
    ”ÄmKoo?” valoa hohkaava hahmo kysyi.
    ”Ei, olen Guartsun sairas pila, mitä muutakaan.”
    Domek lopetti säteilyn, ja kätteli omalaatuisella tavallaan vanhaa toveriaan.
    ”Hauska nähdä sinua, senkin vanha höyrypää!”
    ”Sitä samaa.”

    Kepe tihrusti Snowmanin veneestä, mitä kummaa toisen venhon kannella oikein tapahtui. Ainakin säteily oli lakannut. Merihirviö näytti sen myötä innostuvan, ja pyyhkäisi lonkerollaan toisen veneen kannen. Mutta mitä tapahtui kyydissä olijoille? Hän kuitenkin kuuli takaansa tutun äänen.
    ”Katsokaa, kenet löysin tuolta lonkeroiden keskeltä.”
    Snowmanin veneeseen kuin tyhjästä saapuneesta kaksikosta Domek oli se, joka yllätti Kepen. Mutta toisaalta, ei hän valon toia kovin montaa tuntenutkaan. Guardian katseli yllättyneenä ja ilahtuneena tämän Klaanilaisen löytymistä. Mutta pian hänen hymynsä hyytyi. Viisi plus yksi, hän laski mielessään.

    Tätä ”riemuisaa jälleennäkemistä” ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun lonkeroiden peittämä merihirviö huomasi kohteenaan olevan veneen tyhjentyneen matkustajista. Pahaenteisesti se vajosi vedenpinnan alle, ja kaikki Klaanilaiset siirtyivät veneensä reunoille, yrittäen tähystää, minne se oli kadonnut.
    Lämpö. Päälle.
    ”Snowman, pakita täyttä vauhtia!” Guardian huusi, ja lumiukko totteli käskyä.

    Vene liukui juuri ja juuri ajoissa pois veden pinnan rikkovan, hirviömäisen kidan tieltä. Meripeto näytti nyt naamansa, ja hyvänen aika, se oli ruma. Klaanilaiset katsoivat tyrmistyneinä valtavan hirviön limaista kitaa ja mahtavia lonkeroita.
    ”Eli” Domek virnuili ”Hieno pelastusoperaatio.”
    ”Kiitos.”

    Valtava lonkero huitoi Klaanilaisia mereen, ainoastaan veneen pohjalla makaava Kepe ja muista erillään ohjaajan paikalla istuva Snowman pysyivät kyydissä. Lumiukko joutui ottamaan veneellään hirviöön etäisyyttä, kun se kohotti muutaman lonkeron, valmiina murskaamaan kulkupelin. Kepe tavoitti kädellään mukaan otetun vanhan Cordak-laukaisimen, nosi istumaan, ja aloitti tulituksen kohti hirviön ammottavaa suuta. Jollain sen huomio pitäisi saada pois meressä uivista Klaanilaisista, rypäs ohjuksia kohti naamaa saattaisi jops toimia.

    Killjoy nousi pintaan, ja katseli ympärilleen. Hän näki Domekin ja Guardianin, hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin hän itse. Killjoy ui kahta kohti, ja mietti parasta toimintaa tässä tilanteessa. Raaka voima tuskin tekisi lihavuorelle mitään, ja sillä oli ikään kuin kotikenttäetukin.

    Domekin hän tavoitti, mutta valtava lonkero sieppasi Guardianin puristukseensa, ja vetäisi korkealle ilmaan.
    ”Hyppää selkääni.” Killjoy sanoi Domekille. ”Haemme skakdimme takaisin.”
    Kaksikko nousi vedestä rakettimoottorein, kohti lonkerokasaa. Killjoy toivoi hiljaa mielessään moottoreidensa toimivan tällä kertaa hieman paremmin kuin viimeksi.