Klaanon

Avainsana: Notfun

  • Destralille ja sen ohi XXXXI: Labra palaa

    Rozum, maanalainen laboratorio

    Kaksi sekuntia sitten laboratorion luukku oli paiskautunut kiinni. Sekunti sitten öljylamput olivat sammuneet.

    Laboratorio avautui vihreänä Jään Toan yökiikarin läpi. Hän tähyili huonetta ja kaikkea, mikä olisi voinut aiheuttaa äsköisen. Hän tiesi että mitään ei löytyisi.

    Toalla oli mukana suuri nippu mitä mielenkiintoisimpia muistiinpanoja pienessä Notfunilta saamassaan laukussa. Manu voisi ilahtua näistä tiedoista.

    ”Ei aukea!” kuului Notfunin ääni. Hän yritti työntää luukkua auki Jardirtin kanssa.
    Matoro ei ollut uskoa tilannetta. Hän otti pari harppausta väistäen muita merirosvoja ja kokeili luukkua metalliportaiden päässä. Hän oli ainut kuka pystyi täällä liikkumaan tai näkemään, kiitos yökiikarin. Liian moni heistä voi lähinnä vain arvailla asioiden suuntia.

    Matoro löi voimakkaasti metallia. Se kumahti muttei auennut.
    Jään Toa iski kätensä otsalleen. Upea tilanne.
    ”Onko tulitikkuja? Saatteko lamppuja uudestaan palamaan?” Matoron kysymys halkoi pimeyttä. Kuului tulitikun raapaisu, pieni liekki mutta lamppu ei syttynyt.

    Äksän silmät alkoivat tottua pimeyteen, jonka ainoat valot tulivat huoneessa olijoiden sydänkivistä. Hän tunnusteli hetken pöytiä ja koeputkia jotta sai hieman tietoja sijainnistaan.
    Suurikokoinen olento asteli varovasti kohti Matoroa ja ovea. Yhtäkkiä hän kuitenkin kompastui kovalla ryminällä maahan vatsalleen.

    ”Aih…”, hän ensin vaikeroi. Sitten hän oli näkevinään kassakaapin lukon näköisen kohouman edessään.
    ”Hei. Tämä näyttää ihan kassakaapin avainsysteemijutulta…”, hän sanoi.
    Matoro kiinnostui. Hän syöksyi ketterästi matoranien lävitse ja kumartui pöydän alle. Hän tosiaan näki kassakaapin kierrelukkoineen.
    ”Sitä sanotaan kierrelukoksi, valopää”, Matoro ilmoitti ja tönäisi Äksää kyynerpäällään. Hän tutki lukkoa ja mietti mikä olisi järkevintä tehdä.

    Äks otti kaapin reunoista kiinni, veti sen avoimelle lattialle ja käänsi kansi ylöspäin.
    ”Ei kannata hankkia niveltulehdusta, höhlä”, Äks kosti.

    ”Notfun, kokemusta kassakaapeista”, Matoro kysäisi.
    ”Ne saa räjäyttämällä auki”, kuului vastaus.
    ”…”
    ”Eikö kelpaa?”
    ”En halua tuhota sisältöä”
    ”Timantit ovat ikuisia”
    ”Luulen että siellä on jotain herkempää”
    ”…”

    Toa painoi pääsä vasten kassakaappia. Avauskoodin arvaileminen olisi ajanhukkaa ja pimeys vaikutti toimimista. Matoro nappasi Energiateränsä vyöltään ja ohjasi elementaalivoimaa miekkaansa. Valkoinen miekka alkoi hohtaa kellertävän kirkkaana energiasta.

    Terä kosketti herkästi metallisen kaapin oven reunoja. Se poltti lukkolevyt väleistä rikki elementaalienergiallaan. Matoro kuitenkin varoi tarkasti sytyttämättä kaapin sisältöä tuleen.
    Pian ovi putosi muutaman millin. Lukko aukesi.
    Äks tarttui pienene kahvaan ja tempaisi paksun kannen auki. Sillä sekunnilla kymmeniä lonkeroita lensi kaapista ulos päin Toan kasvoja ja rintakehää.
    Punahopean sankarin pulssi hyppäsi korkeuksiin yllätyksestä. Hän tarttui vahvoilla käsillään lonkeroista jotka hakeutuivat hänen kaulalleen. Heti silloin Matoron Energiaterä viuhahti aivan Klaanilaisen Haun edestä katkaisten monta lonkeroa.

    Musta otus hyppäsi metallisesta pesästään korkealle ilmaan ja sivalsi Jään Toaa lonkerolla kasvoihin. Pian olento hyppeli ympäriinsä saaden piraatit kaaoksen valtaan.
    Notfun vetäisi piilukkopistoolinsa esiin ja yritti ampua satunnaisesti äänen suuntaan. Pimeydessä vilahti olento, ja metallikuula lähti lentoon.

    Kuului vingahdus ja mörkö jatkoi sekopäistä hyppelyään kirkuen kovaa. Äks yritti pysyä sen liikkeissä mukana – joka ei ollut helppoa pimeässä. Onneksi hänen silmänsä olivat yhä tottuneemmat jatkuvaan pimeyteen.

    Laukaus. Äksän tykin suuliekki valaisi huoneen sekunneiksi. Lonkero-olento vingahti ja lensi kovaa seinään ammuksen kera.
    Pieni räjähdys.
    Pöydällä olevat paperit syttyivät ilmiliekkeihin.

    ”Karzahni”, Äks kirosi itsekseen ja ampui suoraan kohti aukkoa, josta he tulivat. Täräys Notfunin pään yläpuolella heitti luukun irti ja valo alkoi paistaa sisään. Piraatteja alkoi virrata ulos paikasta, kun Matoro polvistui tutkimaan kassakaappia.

    Jokin vahna kasetti. Kansio jonka kannessa lukee ”Projekti Nimda”. Toivonkipinä heräsi Toan päässä.
    Hän nappasi kansion ja kasetin nopeasti ja syöksyi ulos. Kuiva paperi lietsoi liekkejä vain enemmän ja enemmän ja pian koko toinen huone oli liekeissä. Kemikaalit sihisivät ikävästi.

    ”Martti! Tule jo!”, Äks huusi portaikosta. Matoro syöksyi tavarat kainalossaan läpi kuuman ilman ja kiipesi yskien pinnalle. Sankka savu nousi aukosta.

  • Destralille ja sen ohi XXXIX: Kultaa? Rahaa? Rommia?

    Rozum

    Pitkän ajan päästä Klaanilaiset ja piraatit huomasivat jotain kaukaisuudassa. Se näytti pieneltä metalliselta vajalta. Matoro ja Äks toivoivat, että se oli Itrozin laboratorio, sillä he olivat saanet tarpeekseen Notfunin jaaritteluista, hänen vanhasta kaveristaan, Kolmisilmä-Petestä, jolla oli puukädet ja koukkujalat. He juoksivat nopeasti vajalle.

    ”Sanoinko muuten, että sillä oli karits- Onko se aarre?”, Notfun kysyi, kun huomasi, että kaikki alkoivat juosta.

    Klaanilaiset tulivat ensimmäisinä pieneen metalliseen vajaan. Vajasta oli vain yksi sinä pystyssä. Vajassa oli yksi metallinen pöytä, jossa oli vähän papereita ja kansioita. Oli myös 2 kaadettua kaappia ja yksi pystyssä. Xxonn ja Matoro alkoivat kiivaasti käydä läpi kaikkia kaappeja ja kansioita ja lukivat kaikki paperit.

    ”Tässä ei ole mitään Nimdasta”, Matoro sanoi huolestueena, etsimisen jälkeen, ”Ei yhtään mitään!”

    Äksä potkaisi pystyssä olevan kaapin nurin, turhautuneena.

    ”Onko siellä aarretta?”, joku piraateista sanoi.

    ”Kultaa?”

    ”Rahaa?”

    ”Rommia?”

    ”Ei mitään! Täällä ei ole yhtään mitään”, Matoro sanooi piraateille huolestuneena. Hän oli huolestunut osittain siksi, että piraatit varmaan tappaisivat heidät ja siksi, koska he olivat raahanneet itsensä moniatuhansia kilometrejä, turhan takia.

    ”Yarr! Eikö aarretta?”, joku piraateista huudahti raivostuneena.

    ”He huijasivat! Tapetaan heidät!”

    Piraatit alkoivat saartaa kahta Klaanilaista, uhkaavan näköisinä.

    ”Odottakaa vähän. Kylä me se aarre löydetään”, Matoro sanoi.

    Xxonn oli aikomassa ampua piraatteja tykillään.

    ”Äks!”, Matoro kuiskasi hänelle.

    ”Mitä muuta ehdotat?”, Xxonn kysyy vihaisesti.

    ”Suostutetaan vain nämä brutaalit pir-”,Matoro ei saanut lausettaan loppuun, kun hänen takaraivoonsa osui jokin ja hän putosi maahan.

    ”Hemmetti”, Matoro kuiskasi. Hänet oli melkein lyöty tajuttomaksi ja hän oli osunut johonkin kovaan.

    ”Odottakaa!”, Jään Toa huusi, ennenkuin hänet ehdittiin taas lyödä teräslapiolla, ”Me löydetään se aarre kohta. Kunhan ette tapa meitä, okei?”

    ”Okei”, Notfun sanoi, ”Annamme teille pari kuukautta etsintä-aikaa. Ei enempää!”

    Piraatit lähtivät kauemmas Klaanilaisista.

    ”Mitä hemmettiä?”, hän ihmetteli, mihin hän oli otsaansa kolauttanut. Hän näki jotakin metallista. Hän ravisti pois hiekan. Se näytti joltain kahvalta, joka tuli maasta. Xxonn tuli lähemmäs.

    ”Sattuiko sinuun?”, hän kysyi ja nosti Toan.

    ”Vähän”, Matoro vastasi. Äksä huomasi, kuinka hän veti jostain metallisesta kahvasta.

    ”Annas kuin minä autan”, Äks sanoi ja tarttui kahvasta ja alkoi vetää. Kun he saivat melko painavan puuneliön ylös, he näkivät, että siellä oli portaita, jotka johtivat maan alle.

    ”Mitä siellä on?”, Notfun kysyi, kun huomasi Klaanilaiset, ”Rommiako?”

    Piraatit tulivat lähemmäs.

    ”Mitä siellä on?”, piraatit kysyivät.

    Kaksi Klaanilaista menivät alas. Alhaalla oli sitten ovi. Matoro aukaisi oven.

    ”Näyttää olevan Makuta Itrozin laboratorio”, hän vastasi, ”oikea Makuta Itrozin laboratorio”

  • Destralille ja sen ohi XXXVIII: Kapteeni oli tulossa hulluksi

    Kehno Rozum, jonne nämä kehnosti päätyivät

    ”Miehet oli rautaa, ja laivat oli laivantekoainetta ja naiset mantelimassasta…”, Lauloi Notfun väsynyttä, kohta hulluuden partaalla olevaa laulua, ”Tämä saari on kuuma paikka. Hankitaan viileyttä. Minun nuoruudessani viileyttä myytiin pieninä lipukkeina. Viilipukeiksi niitä sanottiin…”

    Matoro ja Äksä katsoivat Notfunia kummissaan. He tajusivat, että kapteeni oli tulossa hulluksi.

    ”Pelimerkkejärgh. Antakaa peliergkkäsgh.. Katsokaa, pinkkejä norsuja, laumoittain.. Hehehahahaihhuhhehhöhähähehh..”, Notfun horisi, ja kaatui kasvot edellä suoraan maahan.

    ”Notfun hei, täällä on rommia. Paljon on rommia”, Jardirt huudahti, ja kapteeni nousi ylös kuin salamana. Notfunin tajuttua, että rommia ei ollut, hän kaatui takaisin maahan, juuri samalla tavalla.

    Matoro katsoi maahan. Siinä oli laatoitusta, jokaisessa laatassa kirjain. Kun Matoro seurasi kirjaimia, hän tuli lattialuukulle.

    ”Notfun, olemme lähellä.”

  • Destralille ja sen ohi XXXVII: Mielensisäinen hyökkäys

    Rozum

    Metsästä kuului salaperäisiä ääniä. Siritystä, havinaa.
    Normaaleja viidakko-ääniä.

    Kolme telttaa seisoivat pystyssä miltei pystysuoran kalliorotkon reunamilla. Sammutettu nuotio savusi vielä hieman. Teltat olivat juuri pimentyneet.

    Matoro koitti rentoutua. Tämä saari karmi hänen selkäpiitään. Täällä hänen naamionsa aloitti oikkuilun. Täällä hänen harppuunatemppunsa miltei epäonnistui. Piraatit olivat päättäneet leiriytyä, joten niin piti heidänkin.

    Saari oli suurempi miltä se aluksi vaikutti. Täällä saattaisi kulua useampikin päivä, ajatteli Matoro. Metsässä rasahti jotakin. Jään Toan päässä vallitsi ristiriitaiset tunteet. Ruumis halusi nukkua. Hän ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan. Pää ei pystynyt nukkumaan. Saarella oli jotakin, joka painosti Matoron mieltä. Jotakin tuntematonta ja pelottavaa. Unessa mieli oli täydellisen haavoittuvainen iskuille, Martti tiesi.
    Äks kuorsasi kasvot teltan seinään päin. Matoron silmät – tai oikeammin silmä – painuivat välillä väkisin kiinni. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia.
    Lopulta hän veti naamionsa irti kasvoiltaan ja asetti sen viereensä.

    Matoro nukahti.

    Oli pimeää. Jono toia astelivat pimeää luolaa pitkin eteenpäin.
    Joku heistä kuiskasi jotakin. Toinen nyökkäsi. Matoro hiippaili tiiminsä – tai pikemminkin ”tiimin, jonka osa hän oli”, hänhän ei ollut sen johtaja – kanssa näissä pimeissä luolissa. He olivat matkalla kohti erään Xialaisen salakuljettajan piilopaikkaa samaisen teollisuussaaren viemäreissä. Radak saisi maksaa tekosistaan pohjoisella matoran-saarella.

    Maan Toa kiipesi nopeasti tikkaita ylöspäin. Hän iski nyrkkinsä läpi ylläolevasta luukusta ja hyppäsi ylös huoneistoon. Karax vetäisi järeän poransa esiin ja osoitti sillä punamustaa vortixxia.

    Muut Toat kiipesivät ylös. Heitä oli yhteensä kuusi. Johtajana toimi itsevarma Salaman Toa Rali. Hänen temperamenttinsä oli yhtä sähköinen kuin elementtinsä. Matoro oli tuolloin vielä valkoinen keholtaan, kuin normaali Jään Toa. Hän oli vielä suhteellisen kokematon soturi. Karax oli kokenut ja uhkarohkea Maan Toa, joka oli paljon normaalia Maan Toaa agressiivisempi ja väkivaltaa ihannoivampi. Nike oli tiimin toinen Maan Toa. Hän oli pirteä ja ystävällinen, ehkä hieman höpsö. Magan taasen oli Magnetismin Toa joka oli äärimmäisen innostunut tähtitieteestä. Kuudes oli…

    Matoro heräsi nopeasti. Hänen unensa oli katkennut kuin seinään.
    Hän muisti kirkkaasti tiimin kuusi toaa. Hän tajusi silloin että muisti vain viisi tiimiläistä. Hän ei myöskään muistanut miksi hänen haarniskansa oli muuttanut väriä.
    Jään Toa kelasi hämmentyneenä muistojaan yön pimeydessä. Kaikki oli kristallinkirkasta aluksi. Pimeydenmetsätäjäsodan jälkeen hänen muistonsa hämärtyivät, tuli kuin lävitsepääsemätön usva. Seuraava muistikuva oli kuva hänestä mustahaarnikaisena soturina.

    * * *

    Retkue oli ollut liikkeellä jo useamman tunnin. Aurinko porotti viidakon yllä armottomasti, mutta onneksi suuret puut tarjosivat viilennystä varjoina. Matka jatkui vääjäämättömästi syvemmälle saaren sisuksiin. Maasto oli jo alkanut nousta, ja laivalta tähystetty kukkula alkoi olla lähellä. Sieltä näkisi helposti laboratorion sijainnin.

    Matoro mietti yöllä tajuamiaan asioita. Aivan kuin hänen muististaan puuttuisi osia. Tai ehkä tämä oli vain normaalia huonomuistisuutta.
    Matkalla joukko oli löytänyt yhden sudenkuopan, jonne kaksi piraattia oli pudonnut. Oli kulunut pitkä tovi ennenkuin kaksikko oli saatu ylös.
    Se oli ollut jonkun tekemä ansa.

    Notfun pyyhki hikeä naamioltaan. Hänen kolmikolkkansa alta roikkui valkoinen harso jonka tarkoitus oli viilentä häntä. Jokeen kasteltu kangas kuitenkin oli pian ilman lämpöinen. Trooppiset itikat surrasivat kiinnostuneina matkalaisten ympärillä.

    ”Tämä on kehnoin kehnoista saarista joille olen kehnosti joutunut”, Notfun valitteli kahdelle Klaanilaiselle vähän hänen takanaan.
    ”Olen aivan samaa mieltä”, Matoro valitti.
    ”Tyypit, vähän positiivisuutta!”, Äks ilmoitti väliin.
    Matoro mietti. Koska joku oli käskenyt häntä olemaan positiivinen? Yleensä hän sanoi noin.

    Silloin yksi piraatti kaatui huutaen maahan. Matoran oli kiitänyt muiden edellä ja nyt makasi maassa tajuttomana.
    Mitään erikoista ei näkynyt.

    ”… mitä?”, Äks kysyi.
    ”Älä minulta kysy”, Martti vastasi ja lähti kohti pyörtynyttä.

    Silloin hän tunsi sen taas.
    Sana ”Nimda”- tunkeutui hänen mieleensä valtavina aaltoina. Toa kompastui ja yritti ylläpitää mielensä suojausta. Hän muisti tämän tilanteen. Näin oli käynyt ennen hänen naamionsa ensimmäistä äksyilyä.
    Jään Toa iskeytyi multaan naama edellä. Hän piteli päätään ja keskittyi suojaamiseen.
    Sekalaiset sanat kuten ”Itroz”, ”Mieli” ja ”Makuta” iskeytyivät kohti hänen mielensä muuria Nimdojen saattelemana.
    Toa koitti saada liikutettua jäseninään. Hän nousi ylös ja otti askeleita taaemmas.

    Pommitus katosi.

    Notfun, Äks ja merirosvot katselivat ihmeissään tapahtunutta.
    ”… mit”, Äks aloitti.
    ”Mielensisäinen hyökkäys”, Jään Toa vastasi vakavana.
    ”Mistä se tuli”, toinen Klaanilainen kysyi.

    ”En tiedä”, Matoro vastasi.
    Notfun näytti siltä kuin hän olisi täysin ulalla tapahtumista. Niin hän tosin olikin.

    Matoro yritti aktivoida naamiotaan. Cencord aktivoitui hitaasti. Toa sulki silmänsä ja keskittyi. Naamio loi näkyviin muiden mieliä. Hän yritti tutkia mikä oli hyökännyt.
    Toan suljettujen silmien sisään muodostui kuva maastosta, jossa mielet hehkuivat sinisinä aaveina. Se oli vain yksi tapa miten kanohia käytettiin. Sillä voi myös suojata mielen sekä lukea ajatuksia. Ja varmasti muutaki, mitä Matoro ei ole ikinä kokeillut.
    Hän suuntasi tutkimuksensa kohti paikkaa, jossa kaikki oli tapahtunut. Hän ei havainnut kuin toveriensa mielet lähistöllä.

    ”Minä luulen että olemme lähellä laboratoriota”, Matoro sanoi hiljaa.

  • Destralille ja sen ohi XXXVI: Protocairn vs. piraatit

    Rozum

    Metsäauko oli kaaoksessa. Valtava, tuntematon rahi oli hyökännyt metsiköstä joukon kimppuun.

    Matoro makasi selällään saniaisten ja aluskasvillisuuden joukossa. Hän tarkensi katsettaan nopeasti liikkuvaan olentoon. Hän kaiveli päästään tietojaan raheista.
    Pitkä häntä. Neljä raajaa. Korkea pää. Matelijamainen olemus.

    Protocairn, hän muisti. Lohikäärmerahi, joka oli tarujen mukaan syntynyt puhtaasta energiasta. Olento oli väkivahva ja agressiivinen. Hyökkäsi äärimmäisen helposti.
    Niihin tepsii kylmyys.

    Matoro loi silmäyksen taistelukentälle. Protocairn juoksi ympäriinsä sekopäisenä, syösten välillä erinäisiä lieskoja suustaan. Piraatit ja Klaanilaiskumppani olivat joko maassa tai juoksivat ympäriinsä aukiota.
    Monet piraatit olivat yrittäneet ampua tai tehdä muuta vastaavaa rahille. Joku oli peräti heittänyt sitä polttopullolla.
    Tulirahia polttopullolla. Äly hoi, Matoro ajatteli. Hän tiesi että moista rahia ei voitettaisi niin vain. Se joko eksytettäisiin tai siltä paettaisiin.

    Toa näki Äksän nousevan kasvien joukosta ylös. Hän pyrähti Klaanilaisen luo.
    ”Martti, tuohon ei tehoa edes tämä hehtaaripyssy. Mikä se on?”, Äks kysyi heti.
    ”Protocairn. Sen panssaria on turha yrittää murtaa tällä kalustolla. Yritetään harhauttaa se”, Matoro aloitti. ”Auta kiinnittämään sen huomio!”

    Hetken oudon viittelöinnin ja huudon jälkeen agressiivinen lohikäärme oli huomannut parivaljakon. Se kääntyi kuopien maata ja lähti syöksymään kohti uusia saaliitaan.
    Matoro ja Äks pyrähtivät juoksuun kohti tiheämpää puustoa. Korkeat puut hidastivat lohikäärmettä hieman, mutta se oli silti äärimmäisen nopea.
    ”Pyritään tarpeeksi kauas!”, Matoro puhui huohotukseltaan. ”Muistatko sen suuren rotkon jonka ohitimme?”
    Äks näytti nyökkäävän.

    Protocairnin pitkät, piikikkäät kädet tavoittelivat juoksijoita. Matoro keskittyi elementtivoimaansa, ja alkoi luoda jäätä maahan.
    Pian jään ilmestyttyä jokainen heistä menetti liikkeidensä hallinnan ja liukui pitkin Matoron kokoajan luomaa jäätä. Jurkänne alkoi olla edessä.
    ”Äks! Lähemmäs! Harppuunoin tuon puun!”, Matoro huusi. Aalto tulta tasapainonsa menettäneeltä Protocairnilta poltteli hänen selkään.

    Jää oli loppunut, mutta alamäki ennen jyrkännettä alkanut. Hiekka antoi periksi eikä siitä saanut otetta millään.
    Jään Toa ojensi mustan kätensä. Kuului naksaus.

    Sitten kaksi Klaanilaista ja valtava rahi tunsivat lentävänsä painottomana kohti valtavan rotkon pohjaa.
    Matoron ilme oli tyrmistynyt. Harppuunatemppu oli epäonnistunut. Mitä?
    Hän takoi kämmenessään olevaa harppuunanäppäintä. Sillä silmänräpäyksellä laitteen moottori lähti käyntiin ja ampui terän satunnaisesti. Hiekkaa pöllähti koneen sisuksista.

    Matoron kädessä tuntui, kun hänen ampumansa haka sai otteen. Hänestä tuntui sekunnin siltä, että hänen oikea kätensä irtoasi. Sitten hän oli hetken paikallaan ilmassa ja syöksyi väkisin ylöspäin, osuen ensin jyrkänteen kiviseen reunaan. Hän pysäytti välittömästi kelauksen ja katsoi alas.
    Hän ei nähnyt Äksään tai rahia. Vain kylmänsinisen merenvuonon.

    Ylhäältä kuului piraattien huutoja.

    … mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu…

    Sitten hän huomasi jonkun nousevan pintaan vedestä.
    Helpottunut huokaus.

    Kesti pitkä tovi ennenkuin kumpikin heistä oli taas ylhäällä.
    Piraatit olivat tehneet leirinuotion ja grillasivat siinä metsästämäänsä Brakas-apinaa.
    Joku matoran hoilasi juopuneena laulujaan.
    ”Ennen oli miehet rautaa ja laivat… laivantekoainettaa!”
    ”Laivat tehdään puusta, mäntti!”
    ”Ei kaikki. Olen nähnyt rautaisia.”
    ”Niin, unissasi. Eihän rauta kellu.”
    ”Missä tynnyrissä sinä olet elänyt?”
    ”Rommitynnyrissä, kiitos kysymästä.”
    ”…”

    ”Mitä minä sanoin. Harpuunassani oli hiekkaa. Se on äärettömän huono merkki”, Matoro selitti istuen kannolla.
    ”Eikö harppuuna ole se juttu, jolla ammutaan valaisiin jotain, jolla voi räjäyttää ne?”, Notfun selitti itsekseen.

    ”Martti, ei se harppuunatemppukaan voi onnistua joka kerta. Se on tosiasia!”, Äks vastasi.
    ”Muttakun minun harppuunatemppuni onnistuu joka kerta”, Matoro vastasi. ”Se on yksi niitä asioita maailmassa, joka ei muutu… paitsi nyt.”

    ”Keskeytän teidän juttunne ja kysyn että missäs se laboratorio niinkun on?”, Notfun tuli väliin.
    ”Emme tiedä kunnolla”, Matoro aloitti. ”Mutta saari ei ole kovin iso. Luulen että kannattaa pyrkiä saaren korkeimmalle paikalle, mistä näkee helposti rakennukset.”

    ”Ja sieltä löydämme aarrekartan”, Notfun jatkoi kullankiilto silmissä.
    ”Luulen niin”, Matoro vastasi.
    ”Hei. Kannattaisikohan meidän leiriytyä nyt kun yökin tulee kohta?”, Äks keskeytti.
    Matoroa puistatti ajatus nukkumisesta. Hän oli pitänyt nytkin melkein kokoajan yllä mielensuojausta. Nukkuessa olennon mieli on avoin kaikelle.

    ”Jatketaan kuitenkin matkaa syvemmälle saareen”, Martti ehdotti.
    Taustalta kuului epävireistä JOU HOU ME OLLAAN ROSVOI- laulua.
    Aurinko alkoi olla jo lännessä. Saarelle laskeutuisi pimeys muutamassa tunnissa.

    Yön Timo II

    Musta purjevene lipui ankkuroidun laivan viereen.
    Joku hahmo selvästi kiipesi jotenkin puista laivan kylkeä pitkin ylös. Hetken kuluttua vene vajosi veteen.
    Hahmo hyppäsi yhden normaalin pelastusveneen pressun alle piiloon.

  • Destralille ja sen ohi XXXV: Aarresaari

    Rozum

    Kolme manaattia ja kaksi mursua aapuivat Rozmin saaren rannalle. Elukoitten päältä tulivat monta piraattia, Jään Toa Matoro, Xxonn ja laivaston kapteeni, Notfun.

    ”Yarr”, karjaisi kapteeni, ”Nyt etsimään sitä aaretta, niin päästään sitten syömään sitä Turskaa”

    Piraatit olivat innostuneina siitä.

    ”Muuten. Sammuttivatko ne sen nuotion?”, Notfun kysyi Perämies-Jarditilta.

    ”En ole varma”, Jardit vastasi, ”Minä en katsonut, sen jälkeen kun sanoit sen heille. Me lähdettiin, ilman että vilkaistiin taakse”

    ”No, ei se mitään. Jos he jättivät sen, niin sammutetaan se kun palataan”

    Kun piraatit olivat lähtemässä eteenpäin, Äksä huomasi, että Matoro seisoi paikallaan rannalla. Hän meni puhumaan Toalle.

    ”Mitä sinä siinä seisot?”

    ”Minäkö? Minä… vain ajattelen”

    ”Ajattelet mistä?”

    ”Eeeikö olisi parempaa, että annettaisii piraattien etsiä Nimdaa? He näyttävät nauttivan siitä”

    ”En voi uskoa tätä. Sinä pelkäät!”

    ”Mitä? Minäkö? Höpsis!”

    ”Matoro. Me tultiin Bio-Klaanista asti Destralille. Meidät teleportattiin meidät sieltä aavikkosaarelle, jossa oli Matoranien ja Visorakkien välinen sota. Me paettiin sieltä, toiselle aavikkosaarelle, jossa piraatit kaappasivat meidät, joilta me paettiin lentävillä manaateilla. Sitten meidät pelasti sinaappikuljetus juuri viimeisellä hetkellä. Aiotko luovuttaa nyt? Kun ollaan päästy jo näin kauas?

    ”Et tajua”, Matoro vastaa pelottuneena Äksälle, ”Ensimmäisen kerran, kun minä aloin kuulla outoja asioita naamiosta, oli kun minä kävin juuri tältä näyttävällä saarella”

    ”Mitä siitä? Luuletko, että juuri sen, takia jättiläisrahi tulee ja syö sinut?”

    ”Ei sitä. Mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu.”

    ”Sinä vain pelkäät”, Äks vastasi tylysti Matorolle.

    ”Noh. Tuletteko?”, Notfun kysyi kaksikolta.

    ”Tule nyt”, Äks rohkaisi Matoroa, ja kun Matoro tunsi itseensä kohtaan sääliä, hän lähti eteenpäin. Piraatit alkoivat seurata häntä. Matoro otti kartan käteensä ja osoitti merkittyä kohtaa siinä.

    ”Joku on merkinnyt tuonne jotakin”, hän aloitti, vaikka vielä pelkäsi hieman, ”uskon, että laboratorio on siellä”

    ”Kurssi sinneppäin, siis”, kapteeni vastasi.

    Piraatit menivät sinne, innoissaan niin kutsutusta aarteesta. Matkan aikana, pari pikkurahia oli hyökännyt miehistöön kimppuun tai pari kertaa oli pieni osa maata pettänyt heidän jalkojensa alta, mutta he olivat kaikki säästyneet putoamiselta.

    ”Yarr”, Notfun huudahti parin tunnin päästä, ”Vielä vajaat pari kilometriä”

    Muut pirsstit innostuivat tästä ja alkoivat juosta eteenpäin, vaikka moni heistä oli väsynyt. He yhtäkkiä pysähtyivät, kun kuulivat kovan tömäyksen vähän matkan päästä. He käänsivät päänsä hitaasti ja pelästyneinä. Kuului toinen tömäys. Sitten isi rahi ryntäsi viidakosta heitä päin. Piraatit alkoivat huutaa apua ja juoskennella ympäriinsä. Rahi oli suurempi, kuin Kane-ra-tiikeri, punainen ja iso kita sillä oli. Ja se oli nälkäinen.

    Miten sankarimme selviytyvät tästä? Pelastaako Matoron koukku heidät taas? Vai tapahtuuko jotain muuta? Jos he he selviytyvät. Se selviää TBS:n/Jaken ensi viestistä.

  • Destralille ja sen ohi XXXIV: Mursunlihaa kuljettava mursu

    Rozumin karikot, Yön Timo II

    Notfun kierteli laivaa. Hän käskytti miehistöään ympärillään.

    ”Pojat, nyt laitatte sen nuotion pois ja suolaatte Turskan äkkiä. Jardirt, hae vieraamme, ja vie heidät manaattisäil- Anteeksi ruumaan. Kaksoset, ottakaa Mursunlihat. Toa, jaa nämä piilukkopistoolit miehistölle ja vie tämä kolmikolkka Jardirtille. Minä pidän toisen kaiken varalta, niin että jos omani menee hukkaan, niin saan uuden tilalle. Toinen vaihtoehto o tietenkin, että jos joku kaappaa vallan, jota ei tietenkään tapahdu, niin hän saa tämän”, Notfun puheskeli, ja käveli alas ruumaansa.

    Ruumassa oli kolme manaattia ja kaksi Mursua. Mursut olivat tarkoitetut kantamaan mursunlihat ja vieraat. Manaatit olivat miehistölle.

    ”Noniin, miehet. Avaan nyt höyryluukun, ja menette nopeasti kohti Rotsummia. Vieraat menevät mursunlihaa kuljettavan mursun selkään, ja minä menen sen toisen selkään. Lähtekäämme”, Notfun ilmoitti, avasi luukun, ja he lähtivät.

    Samoihin aikoihin klaanissa

    Eräs Toa juoksi kohti adminsiipeä päin. Kun hän tuli portille, hänet ohjattiin moderaattoreiden siipeen, koska kukaan admineista ei juuri nyt ollut paikalla. Toa juoksi modesiiven portille. Hän näppäili adminsiivestä saamansa koodin lukkoon, ja käveli sisään. Portit sulkeutuivat hänen takanaan.

    Hän katsoi seinässä olevaan näyttöön. Ainakin Bladevezon näytti olevan paikalla. Hän kutsui kyseisen moderaattorin. Kohta tämä astuikin hissistä ulos.

    ”Herra, löysin matoranin murhattuna huoneestaan”, Toa kertoi.

    ”Hhhhmmm. Kiintoisaa. Millä tavalla tuo oli murhattu?”, Bladevezon uteli.

    ”Erittäin raa’asti. En osaa sanoa miten tuollaista jälkeä voi syntyä. Hänen päänsä oli raadeltu sisältältäpäin, ilmeisesti suun kautta, ja matoranin ruumis ei ollut tunnistettavissa. Huoneen numero on 982”, Toa kertoi.

    ”982..”, Bladevezon mutisi ja meni seinässä olevan näytön luo. Hän näppäili hakuikkunaan numeron, ja katsoi huoneen tiedot, ”Huoneessa asui matoran nimeltä Keja. Ta-matoran, liittynyt klaaniin kolme vuotta sitten. Mene ilmoittamaan matoranin omaisille. Pistän tietoa eteenpäin. Kiitos”, Bladevezon kuittasi, ja lähetti toan matkaan.

  • Destralille ja sen ohi XXXIII: Miksi laivassani on nuotio?

    Yön Timo II, Meri

    Lyhyen tursasjahdin jälkeen Notfun oli tyytyväinen. Hänen kauniin laivansa tykit olivat ampuneet yhden keltapilkullisen Steltinkymmenlonkerotursaan.

    Nyt kyseinen merenelävä roikkui kannelle viritetyn nuotion yllä.

    ”Hetk- miksi laivassani on nuotio?”, Notfun ihmetteli nähdessään mitä kannella tapahtuu.
    ”Kapteeni, halusitte paistettua tursasta”, yksi piraatti vastasi.
    ”Tämä laiva on puuta. Se palaa. Sammuttakaa nuotio heti kun olette paistaneet tursaan.”, Notfun antoi ohjeita.
    ”Aye, kapteeni”, piraatti vastasi.

    Matoro tutkaili yhdessä hyteistä karttoja. Rozumin saaren ympärille oli merkitty useita karikoita. Olisi varmaan parasta mennä maihin veneillä ja ankkuroida karien ulkopuolelle. Niistä legendojen merikäärmeistä tai mustekaloista olisi turha välittää.

    He saapuisivat saarelle jo muutaman tunnin kuluttua. Yön Timo II oli harvinaisen nopea ja tuulet olivat myöteiset.

    Bio-Klaanin saari, Nazorak-satama

    Skakdien suuri purjelaiva lipui satamaan Nazorakien metallisten sotalaivojen lomaan. Laivat näyttivät olevan kuin toisesta maailmasta; toinen oli puinen ja liikkui purjeilla, toiset olivat metallia ja liikkuivat moottorein. Gaggulabio suosi merenkäynnissä perinteitä ja oli joskus arvostanut merirosvoja.
    Notfunin jälkeen hän vihasi heitä.

    Keltamusta skakdi käveli selkä kyyryssä ulos laivasta. Hänen takanaan kulki kuin vanana useita muita Skakdeja. Skakdilordi oli silminnähden ärtynyt. Amazua sentään olisi suorittamassa tehtävää ja toivottavasti onnistuisi.

    Harmaa, suurikokoinen kyborgiskakdi käveli johtajaansa vastaan laiturille. Nazorakien telakat ja lukuisat varastorakennukset näyttivät tyhjiltä. Nazorakit eivät pidä skakdien seurasta.

    ”Päivää, Gaggulabio. Maajoukoilta ei mitään raportoitavaa”, vallanhimoinen komentajaskakdi aloitti. Gaggulabio loi tähän turhautuneen vilkaisun.
    ”Ovatko torakat ilmoittaneet suunnitelmistaan poissaollessani?”, Labio kysyi. Hän oli ollut juuri pari päivää merellä skakdien sotaharjoituksessa.
    ”Ei, ei mitään.”, Rlorzedt vastasi.
    Kiven skakdi murahti jotakin.
    ”Entä tutkimukset viruksen kanssa?”
    ”Saimme tuloksia. Kykenimme selivttämään miten Spiriah sitä oli käyttänyt ja kykenemme nyt muokkaamaan skakdien voimia. Ainetta tosin on kovin vähän”

    Skakdiseurue lähti satamasta kohti Pesää ja siellä sijaitsevia kasarmeja.

    Yön Timo II, Meri Rozumin ympärillä

    ”Maakravut, alamme olla perillä. Suurella laivalla ei pääse tämän lähemmäs. Karikoita.”, Notfun selitti kävellessään Matoron hyttiin. Nukkuva Xxonn havahtui.

    Kaksi klaanilaista olivat nopeasti kannella. He katsoivat vähän matkan päässä siintävää saarta. Se oli vehreä ja trooppisen näköinen. Kultaiset hiekkarannat houkuttelivat matkalaisia karikoihin.

    Silloin Matoro tajusi, että hän oli käynyt tuolla saarella. Hän oli laskeutunut sinne muiden kanssa Xian paluumatkalla. Saari oli se, jossa hänen naamionsa alkoi käyttytyä oudosti ensimmäistä kertaa.

    Yhtäkkiä häntä hieman pelotti palata saarelle.