Avainsana: Notfun

  • Deltan temppeli 4: Maailman ainoa Kapteeni Notfun

    Meri, kelluva lankku, ei, se ei ole laivan nimi. Tämä on kirjaimellista.

    Notfun, Matoro, Äksä ja Jardirt istuivat lankulla. Notfun oli erittäin närkästynyt, eikä ollut puhunut kolmeen tuntiin.

    ”Hei, kyllä me sen saamme takaisin, lupaan, ettet joudu nimetä taas uutta Yön Timoa”, Matoro yritti lohduttaa. Vastausta ei kuulunut.

    Viidenkymmenen minuutin päästä Notfun kuitenkin avasi suunsa.

    ”Kuulkaa. Siitä asti, kunb liityin teidän klaanihippien kerhoon, aivan vain henkilöllisyyteni salatakseni, olen ollut jatkuvissa ongelmissa. Ensinnäkin, kaapuhemmo on puristanut minusta puolikuoliaan neljä kertaa. Toiseksi, olen menettänyt kaksi laivaa, ja minä olen joutunut käyttämään kaksi pelastusmanaattia, uhraamaan niille suurimman osan miehistöstäni, JA kultamaskinikin jäi tuonne laivalle, ja olen ilman maskia. Olen kalju. Kertokaa rehellisesti, onko hyvä miel-”, Notfunin puhe keskeytyi kun eräs laiva tuli heidän viereensä ja heitti köyden.

    ”Kyllä, minulla on nyt hyvä mieli”, Matoro vastasi hymyillen.

    Notfun mutisi jotain hipeistä, kehyksistä ja manaateista kiivetessään köyttä pitkin. Kun hän oli ylhäällä, hän näki laivan omistajan, ja hyppäsi takaisin mereen. Matoro, Äksä, Jardirt ja laivan kapteeni katsoivat laidan yli sinne, mihin Notfun oli hypännyt.

    ”Mitäs tuo nyt oli?”, Äksä kysyi.

    ”Notfun omaa aika värikkään menneisyyden, tiesitkö. Hän on suututtanut miljardeja henkilöitä, jättänyt miljardeja naismatoraneja kuin knallit kalliolle, ja pummannut miljardien arvosta rahaa, ja jättänyt maksamatta. Outo seikka on se, että kaiken tuon jälkeen hän on merirosvona ryöstänyt vain kuusi laivaa”, Jardirt kertoi.

    Seurasi syvä hiljaisuus.

    ”No minä menen hakemaan sen, kun ei vielä ole pintaan noussut”, Matoro ilmoitti, ja hyppäsi laidan yli. Kohta hän palasi Notfunin kanssa.

    Kun piraatti aukaisi silmänsä, ja näki laivan omistajan, hän hyppäsi taas yli laidan.

    ”Sanoin jo. Värikäs menneisyys. Kuusi laivaa.”, Jardirt sanoi.

  • Deltan temppeli 3: Amazuan aluksenvaltaus

    Yön Timo II, Meri

    Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
    Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

    Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
    Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

    Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

    ”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
    ”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
    ”… jotain hippejäkö siellä on?”
    ”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
    ”Eli hippejä”
    ”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
    ”Ja niitä hippejä”
    ”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
    ”…”

    Hiljaisuus.

    ”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

    ”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
    ”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
    ”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
    ”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
    ”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.

    Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

    ”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
    ”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
    ”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
    ”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

    Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

    Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
    Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
    ”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
    ”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

    Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

    ”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
    Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
    Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
    Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

    Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

    Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
    Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

    Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

    TZOINK

    Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

    Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

    ”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
    ”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
    ”…”
    ”…”
    ”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”

    Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”

    Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…

    [spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 1: Laiva lähtee

    Bio-Klaani, satama

    Matoro katseli Yön Timo II:n kannelta matoraneja jotka lastasivat paraikaa uutta tavaraa laivaan. Matka alkaisi tänä iltana.
    Useat erilaiset olennot raahasivat laatikoita ja tynnyritä pitkin suurta laituria ja siitä nosturilla laivan kannelle.

    ”Arr. Missäs se paikka siis on?” ärisi Notfun Matoron vieressä. Matoro katsoi lyhyttä matorania suuressa kolmikolkassaan ja kyberneettisessä kädessään.
    ”Saari aivan Pohjoisen Mantereen itärannikolla. Parisataa kiota Rozumista luoteeseen”, Matoro selitti ja luetteli rivin koordinaatteja.
    Notfun merkkasi numerot muistiin merikortin nurkkaan.
    ”Se Nimdajuttu löytyy sitten sieltä?”
    ”Niin luulen”

    Äksäkin näkyi kävleevän lastaajien joukossa Jardirtin kanssa. Kaikki näyttivät olevan paikalla. Laiva lähtisi kohta.

    Jonkin ajan kuluttua he olivat jo merillä Klaanin saaren näkyessä takana. Matoro kaivoi mukaansa ottamansa salakirjoitetut kansiot ja käännetyn päiväkirja-osan.
    Nyt kun hän tiesi miten koodi purettiin, hän voisi dekoodata muutkin paperit.

    Tunteja kului.

    Alku

    Rozum on täydellinen tukikohta. Se on syrjäinen ja karikkoinen saari. Halusin ehdottomasti tutkimuspaikan Destralin ulkopuolelta. Liian usein Makutoiden seura on painostavaa. Vain Mutran ymmärtää minua tiedemiehenä.

    Rozumilla asui parisatahenkinen matoranpopulaatio. Sivistymättömiä olentoja. Minuun verrattuna kärpäsiä.
    Heitä voisi käyttää kokeisiin.

    Kylän Turagoita johtaa turaga nimeltä Kezen. Hän tuntuu älykkäältä ja tietää paljon erikoisalastani. Hän kertoi minulle vanhasta esineestä jonka uskottiin olevan äärimmäisen voimakas ase. Nimda.
    Sain häneltä vanhoista tutkimuksista kertoneen kasetin tutkikohtaani.

    Projekti Hopearutto

    Minun ja Mutranin viimeinen yhteinen projekti käsitteli biologisia aseita.
    Me onnistuimme eristämään Zyglakien levittämän taudin bakteerikantaa ja säilömään sitä. Me myös onnistuimme kehittämään vasta-aineen rutolle.
    Luonnolliset aseet ovat kaikista tehokkaimpia. Miksi kuluttaa ikuisuuksia kehittäen jotakin keinotekoista, kun luonto tarjoaa parhaat aseet?
    Mieli. Myrkyt. Taudit.

    Hopearutto tappoi saaren matoranit kahdessa viikossa.

    Matoro heitti kääntämänsä sivun raukeana pienen hyttinsä hyllykköön. Hän asetti myös muistiinpanonsa ja kääntämättömät sivut sinne.
    Aurinko oli laskemassa mereen. Hän oli arvioinut heidän olevan perillä kahdessa päivässä.

  • Kahvitauko seikkailujen välissä

    Bio-Klaani

    Nimda. Itroz. Cencord.
    Mieli. Menneisyys.
    Sanojen sirpaleet kelluivat Matoron päässä. Ne lentelivät ympäriinsä törmäillen välillä toisiinsa.
    Vanha Toa-tiimi. Kadonneet muistot.
    Narunpätkiä, jotka eivät muodostaneet köytä. Sirpaleita, jotka eivät muodostaneet ehjää.

    Matoro havahtui Chat-kahvion marmorisen pöydän äärestä. Sairaalasta tultuaan hän oli tilannut kunnon aterian kahviosta. Notfun oli lähtenyt ilmeisen hyväkuntoisena käsiproteeseineen laivalle värväämään mystisesti murhattujen miehiensä tilalle väkeä.

    Jään Toa haukkasi pursuavaa patonkiaan. Uuden lastin Turkanen-sinappi oli hieman väkevämpää kuin vanha, hän pani merkille. Ainut paikka maailmalla missä tuota maanmainiota sinappia tuotettiin, sijaitsi kaukana Eteläisillä Saarilla. Kauppasopimus sinapista oli sovittu sadaksi vuodeksi eteenpäin.

    Toa naputteli sormiaan kylmää pöytää vasten. Hän mietti olisiko Kepe saanut nauhan toimimaan. Toisaalta korjaus voisi kestää kauan.
    Kahvio oli hiljainen tähän aikaan iltapäivästä. Matoro muisteli niitä pitkiä iltoja kahviossa. Tunnelma katossa eikä kukaan halunnut nukkumaan.

    Nyt se oli toista se, hän ajatteli. Sota Allianssia vastaan. Jostakin syytä ennen niin leppoisan Klaanin ilmapiiri oli muuttunut peräti painostavaksi. Toki hän halusi auttaa Klaania, mutta tälläisinä aikoina hän nautti matkustamisesta.

    Jään Toa nousi pöydästä syötyään ja lähti kohti satamaa, josta hän lähtisi taas matkaan Itrozin kansion tietojen avulla.

  • Notfunin uusi käsi

    Klaanin sairaala

    Notfun istui eräässä huoneessa. Hänelle oli luotu uusi käsi. Se oli mekaaninen, ja siinä oli joitakin hienoja toimintoja, mukaanlukien piraatin suosikki, rommikone, ja kengänkiillotin. Notfun ei ollut yhtä hilpeä kuin yleensä, itseasiassa hän oli hieman vaisu. Hän käveli sairaalan kahvioon, ja käskytti miehiään:

    ”Noniin, miehet, vaikka minä olenkin toipilas, tämä käsi kurittaa teitä viisimiljoonaakaksikymmentäseitsemän kertaa kovemmin kuin ennen, joten laivaan siitä, hus”

    Miehistö lähti kohti Yön Timo toista, ja Notfun myös.

  • Käsi kädessä

    Bioklaanin satama

    Notfun juoksi kohti Yön Timo toista verisenä, ja toinen käsi irronneena. Itseasiassa piraatti piti irronnutta kättään vasemmassa, säilymeessä kädessään. Hän juoksi huohottaen hyttiinsä, otti laatikostaan ilmastointiteippiä, ja teki painesiteen vuotavaan kehoonsa. Jardirt sattui kävelemään hyttiin.

    ”Norfu- Mitä hittoa sinä nyt olet mennyt tekemään?”, Jardirt huudahti

    ”Älä kysy. Minua. Jahdataan. Yliluonnolliset. Voimat. Mustaa. Miehistö. Kuollut.”

    ”Mitä ihmettä. Olet siis tapattanut itsesi ja miehistön?”

    ”En. Vain miehistön. Ja sitäpaitsi se ei ollut minä.”

    ”Kukas sitten?”

    ”En tiedä. Siellä oli pimeää.”

    ”Missä oli mitä häh?”

    ”Rommikaupassa. Se tappoi kauppiaan, kuusi parasta miestäni ja melkein minut.”

    ”Hmm.. Se varmaankin etsii jotain..”, Jardirt sanoi, ”Nyt kuitenkin meidän pitää saada kätesi paikalleen. Onko pikaliimaa?”

    Notfun katsoi perämiestä syyttävästi.

    ”No joo. Jos vien sinut sairaalaan”, Jardirt korjasi.

  • Tappaja (liudan merirosvoja)

    Klaanilinnoitus

    Notfun ja kuusi hänen miehistään kävelivät pitkin klaanin katuja. Notfun etsi rommikauppaa, kun hän sen löysi, hän käveli sisälle.

    ”Ottaisin rommia, tyyppi. Kässäätkö?”, Notfun sanoi, ja meni kassalle. Kauppias meni takahuoneeseen hakemaan rommia. Sitten takahuoneessa räjähti jotain. Kauppias lensi suoraan Notfunin ja miehistön läpi seinään, ja jotain mustaa syöksyi takahuoneesta hänen mahaansa. Kauppias vuosi verta.

    ”Paetkaa. Äkkiä. Se on täällä”, Kauppias sanoi.

    ”Mitäs tämä nyt on, rehd- No ei niin rehdit matoranit pyytävät rommia ja kauppias vain makaa seinillä ja kuoleskelee ympäriinsä. Ei minkäänlaisia tapoja”, Notfun valitti.

    Yhtäkkiä valot sammuivat.

    Jotain syöksyi Notfunin vieressä seisovaan matoraniin. Se oli tahmean tervainen piikki. Matoran kaatui maahan. Seuraavaksi ne syöksyivät toiseen matoraniin, kielettömään toaan, ja siamilaisiin skadkeihin. Kaikki olivat kuolleita. Ensimmäistä kertaa koskaan Notfunin valtasi tällainen pakokauhu.

    ”Olette nyt kahdestaan. Sinä, ja kuolema”, kuului kylmä ääni. Se oli kuin haudan takaa puhuttu.

    Notfun ei vastannut. Sen sijaan hän kysyi.

    ”Kuka sinä olet? Mitä haluat?”

    Vastausta ei kuulunut. Notfun juoksi ovea kohti. Hän paukutti ovea, mutta jotain mustaa syöksyi hänen takaansa. Piikit muuttuivat matkan aikana kouriksi, jotka nostivat Notfunin ilmaan. Sen jälkeen ne paiskasivat piraatin seinälle, ja piikeiksi muuttuneina katkaisivat Notfunin toisen käden. Matoran tunsi, että nyt pitäisi edes yrittää paeta. Matoran juoksi, minkä jaloistaan pääsi, ja juuri ja juuri onnistui rysähtämään oven läpi. Notfun vuosi verta, ja katsoi kauppaa edessään. Rakennus päästi ensin oudon rasahduksen, ja sen jälkeen räjähti. Notun juoksi erittäin lujaa Yön Timo toista kohti.

  • Destralille ja sen ohi XXXXII: ”Mitäs te maakravut löysitte?”

    Rozum, aukio, jonka Notfun nimeää kohta Notfuniksi.

    Notfun ja hänen miehistönsä seisoivat aukiolla. He katsoivat, kun savua tuprusi aukosta, ja Matoro ja Äksä juoksivat yskien ylös. Molemmat kaatuivat maahan, ja heiltä tippui eräs kansio maahan.

    ”Mitäs te maakravut löysitte?”, Notfun aloitti, ja avasi kansion. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hän luki sisältöä.[spoiler=Tämä sotku venyttää jonkun ruutua]
    joten siksi terrorisoin sitä. Ole hyvä. -G

    ”J̡͈͕͎̬̙̮̳̞̜̦̜̮̖͎̫̰̥̻̝̄̆̂͂̉̾ͣͭ͂̑͐ͯ̊̀ͫ̇ͦ̎ả̴̠̯̫͍̖͎͖͕͔͎͓̘ͭ͒́̂ͥͤ͂̑ͬ͑͌̊ͅͅͅk̵̡ͨ̽̒̒̅̎͋ͪ̆͋ͯ̄ͪͥ͑̆͂̄͘҉͇̖̜̣̩̖̩̹̻̤̞̥͇͚e̡̟̲͓̹͙͖̯͓̘͇̮̪͇̼̤͖ͤ̓ͬͬ͆̾̾ͫ͞ ̎̒͐̓ͤ͐̽̅́͏̢̜͎͈̲̯̰͘o͌ͭ̏͂͒̒ͦ͘͏͉͍͖̩͇͕̣͍̝ͅͅn̂̊̽̿͌͂̃̆̿̃̋ͫͫ͑̈̚͟͏̻͉͓̤̹͇̮ ̿̆̌̂͒̉ͤͭ̊ͧ̆̓ͩͬ҉̵̸̧̪̞̭̩̙͉̱m̶̶͉͙̙̯̱ͣ̽̑͊̂̑̒̃̐̈́̓̋ͫͬ̌̆̈́ͭ͜͞â̡͎̱͖͇͕̜̟̫̺̗͍̟͚͈̰ͥ͒͋̍̈́ͣ̎̌͠a̴̢̢̺̯̻̮͕̲̐̑̈ͤ̾̇̿̾ͥͩ̓͋̉ͤ̂̉̓̚̕͟ͅï̧̝̞̖̘̖̣͕̹̥̝̥̫ͦ͛ͫ̊̃̑̏͠ͅͅͅl̵̛͔̻̲̤͚͇̣̝̜ͦͦͦ̔́́̍̆̍̆͘͟mͧ͗̽͐͋͆͐ͦ͛̔̓͋̂̍̚͝҉̵̼͖͈̫̙ḁ̴̴͉̳̣͐́̎ͥ͗̎͗̍̔̄̏ͪ̑͛͜n̸̸̖̮̻̣̟̣̗͎̫͔͉̳ͩ̑ͧ̽͘͝ ̴̰̰͇̲̰̫̻ͭ͂͗͋̈ͩͩͦ͑ͪ͛ͧͤ̀r̻͔͓̟̝͆̌ͥͤ͞u̢̿̾͐̈ͨ͋͘͏̵͎͚̜̮̥̭̞̦̙ḩ̴̛̬̼̞̹͖̠̒ͬ̌ͧ̏͛̆͋ͣ͂́͑̚͞t̵͇̹̩̰̰̮͈̙͇ͭ̂ͭͪͣ͡͡ị̸̧̭̫̗̠̯̰̟̹̤̪ͪ̊̀̿̐̽̌̽̿͑ͦͨ̏͜͟͡ͅn̄ͦ͌ͫͦ͋̎͋͌ͪ̈́́ͨͥͮ̓҉̷̛̣̗͕̯̙̥͎͇͚̫͚̰̪͢a̡̟͕̻͉̲̯̬͔͖͉͖̮̭̠̼̓̓͛̊͋̈́̽̅̀ͅͅş̰͎͚͉̘͔͎̱̞̠̘͓͐ͤ̽̅̋̈́͗ͩ̀̏̊̊͞͡ͅ.̩̯̰͍̣̙̩͓ͪͮͣͥͪͤ̏͑ͣ̒̌͛͛ͤ̃̓ͦ̎͘͢ ̵̈͌̾͋͑̊̒͢҉̵̞̘̗̗̗̗̘̜̟́Hͯ̐͛͗̋ͨ̿͑͏̗̼̭̤̭͉͍̤̰̬̭͈̮̗́͜äͫͤ̔̏ͫ̐̓ͨͮ̇͂̌͋ͨ̈́ͩ҉̢̥͎̠̺̬̝̬͙̼̠̯͈͔̰̪͖͘͜͟n̦̺͉͔̠̪͉̮̣̮͈̙̠̳̞͇̮͎ͩ̈́̓̉ͩ̾͋ͩ͆ͤ̓͗͘͜ ̷̧̖̻͈̪͕̝̅̍́̆̎ͤͯ̉́͆͆̓̍̊ͅǫ͓͚̱͇̥͍̮̺͍̠͉̮͎̓͑͊ͦͦ̈͘͟͝n̴̢̪̳̜̫ͨ͑͋̉̑̾͐́ͮ̎ͮ̚͘͡ ̾͌͑ͨ̽͗̀̚͡͏͏̞͔̬̟̙͕̤̩͓͓k̵̨̛̎̀ͭ͌̍ͣͤ̐͗̏͜҉̙̤̝̺̺̺̲̼̬̞e̓̔ͮ͋̇̉̍̍̍̒̊͋̋҉̛̛̠̦̦̗͕̟̥͉͉̰̫̤͇͓̙̼̯́͡i̶̧̠̩̻̪̘̥͉̱̥̦̝̹̼͕̰̻͌͆̓͐̀͊̔ͯ̒̽̉́s̸̵̩̼͍͚̯͊̽ͬ͛̓͊͋ͨ̓ͤͩͣ́͑ͥͮ̋͗́̕a̢ͯ̿̃̋̉͏̵̢̣͎̝r̡̅ͧ̐ͩ̓̓ͬͣͬ͛͠͏͓̝̝̣̞̱͚͖͖̼̣̘ͅi̡̧͉̼̣͎̺͉̲̯̪̻̟̻̗̯̽̄̿̔ͦ͛̀̈͊̉́ͣ͗͋̿̒̃̆,̛͓͈̰̝̱̪̗̥͈̄̊̅ͣ̆̈̊̅̆ͤ̽̔̀̚̚̕͘ ͎͖̜̗͉̹̝̩̬͖͚̼̪̫̗̝̖͖̬̓̀͒̏̅ͧͬ̓͌ͫͫ͞͡j̴̷̨͖̟̹͖ͫͩ̊̅ͨ̅̑ͨ͋̄ͣ̋͌̉̿̆̈́͌̕a̶̵̸̯̦̪̬̭̝͎͒̀͆̊͋͑͗ͥ̐͂͘͜ ̛̰̮̟̙̩̙̮͖̰̮͔̆̾̉̍͊̎ͥ̄̃͜h̡̗̝̜͇͖̮͇̭̰͈̬̿ͤͯ͆ͮ̀͞͡͠ͅä͍͎͕̥̲̭̯͎̱̙̼̤̩̠͌͋̅̃ͯ͐͊̏̐ͥ̽̽͋̅̋̚͢n̙͕̙̝̳̺̱̦͕̩̱̹̜̖̘̱̊ͦ̑̀͐ͭ̀͘͟͞e̷̳͚̩͚̳̼̽̊̆̉̀ͧ̈́ͧͪ̅̓̋̅̋͐ͤ͊̚̚͜ͅl͉̥̯̞̲̖̳̤͉̦̽̄ͬ͌́̈́ͣ͑̕͞l̷̛͇̟̫̼͐̓͐̿ͧ̆̋̓̆ͤ̈̎̆̏̄͊͑̈ͦ̀́ä̷ͯ͆ͧ̂̂͆̂͊ͣͥ̏̿͆͗̊̽͂͢͡҉̶̭̖͍͍̝̻̬ ̰͖̤͓̩̝̠̺͎̞̟̦̜ͥ̋̔̆͑̚͘͜o̶̴̧͂ͯ͛̊̉ͪͥ̃̏҉̗͖͚̖̬̮̰͖͉͉̫̳̮̜̬l̨̛͖̤̞̰ͮ͒̒̄̎̍̂ͤ̃ͨͮ̿̒̄͒́̆̚͟͟i̢̧̬̜͚̖̪̮̔̋̆ͬ̔̐͒ͯ̌ͭ̃̅ͨͯ̔͑͆̍s̢̪͈̗̳̣͚͇̳̤͈͔̩̬̼̊̅̾̽ͬͥͥ̓ͫ̍ͣ̇ͦ̚͟͟͡͞iͪͫͬ̅ͮ͐ͭ͋ͬ̋ͫ̓ͪ͊̚͞͏̧̼̠͈̩̦̖̥̦̹̬͔̫͉̳ͅ ̸̶͎̤̜̝̺̗̜̩̯̻̼̝͍̗̞̂̃̏ͫ̈̕͟a͗͊͌͑͗͝҉̡̤̳͕̺͢s̱̮̼͚̓͆́̅̓̏̿͒̽̃̀̽ͪͩ̔̚̚͟͞͝i̛̻̱̪̯̮̟͎̩͖̞̞̻̻̱͚̒͐ͬ́̆ͧ̀͆ͪͭ̚͡à̛͖͖̬͎̜̜̣̟̺̗͙̺̟̙̔͗̽̇̈̈̂ͦ͊̓͂̃͛̋͢͢a̷̛̰͍̤͈ͩͪ̔̌͒ͯͬͧͪ̊̾́̕͟.̧̧̛̥͙͓̝̬̭̙̮̘̞͇̻̞̰͓̞̭̾́́́̃̓̔̀͠ ̷̷͈̦̙͚͚̖̮͇̝̠̮̹͈̰̌̇̍͂̑ͦ̅̆͆̿̊ͮ͒̓͛̂̃ͧ̚ͅͅK̶͌̉̿͒҉͈͕̠̬͓̼̺̙̗̬͍̀͜ȁ̷̷̧͎̲̤̭̻̬̣͙͇̬̲̰̥͙̇ͭ̀͞i̴̴̢̟̬̯̼͆ͧ͋̇͊ͤ̽͛ͯ̈͆̇k̲̯̼͕̾̓ͣ̑͑ͩͯ͆ͨ̐̓͒͑ͮ͡͠ͅk̛̫͔͚̳̖̪̜̖̖̞͈̭̜͕͑ͪ͂̍ͥi̧͉͔̝̗͍̼̫͐̿̌ͭ̂͞ ̢̲̤̭̖͔͎̙̝̳̮͙͗̍̋̇́̈̒ͤ̿̃̏̀̏̎̎̃̿̿̀m̸̢͉͈̤̘͍̤͈̼ͯ̆ͤͬ͆̐̽͆ͥͪ͢u̶̷̶̹̳̪͚̦̠̫ͭ̍ͥ̈́̎ͥͫ̌ͯ̓̌́ͫͩ́̚r̸̨̫͙͚͇̮̼͖̭̙͚̹͉̭̠̻͎̫̣͓̃ͬͤ͋̑ͪ̀s̸͑ͮ̈́͐̓̎̔͑͑̄ͩ͢͏͠͏̻̣͇̝̘̯̘uͭ̑̊́ͮ̓̾ͤͤ̃̿̀̋ͬ͆ͨ̚͏͜͏̪̙͍͍͙͙̙̰͍̫̟ṭ̵̢̹͈͇̮͈͙̭͉͇̈͒͑̈͂͗̓̂ͫ̄̌̌͗̓ ̔̉ͯͤ͂̾͋ͫ̉͂ͮ͗͑ͩ̕͏͈̤͙̦̳͝ͅn̵̯͈̫̣ͨ̿ͦ̐̄͊ͥͩ͊̄̇ͭ̄̐͆̇̀͘͟͞ǫ͉͔̙̺̠͇̘̦͓̗̝̘̳͓̋̿ͭͩ̾ͦ̃͋ͦͤ̈ͩͩ̍̓̂́́͝s̱̘̣̯̪̙̩͎̰͚̖̖̺̩̃ͬ̅̒ͪ͑̈́ͤ̆̋̏ͩ̂ͨ̚͟͠t̶̛̬͈͖̱̤̦̪̹͚͆̓͊̅̍ͧ͒́̎͆̚͟͢ͅẻ̵̶̐͑ͤ͏̧̣̮͕̭̘̼̳̺̯̳̝̳̟̀ť̴̸̡̛̗̟͉̟̝̼̹̥̝̥͇̣̮͐̆ͬ̒ͯ̈́̓̍͢a̔͛ͨ̅ͣͮ̐̉̅̾͋͑ͯ͘҉̘̳̭̲͟͠͞a̮̭͎͕͈̗͚̞̭̥̒̎ͬ̽̀͌ͦ͊͛ͥ̈̓̈́̄͂̚̕͡͠n̴̛̰̟̬̼̳͈̥̬̆̐̄ͪͯ͑̒̽̓̂̿͞ ̨͍̗̼͇̱̼̪̘̭̭̺̱͍͈̤̼̠̜ͭ͐͛̔́ͨ̇͑̆͑͂̀ͩ̓͗ͦ́͢͟v̌̎ͥ͛̅̎ͤ͐ͫ̋̃ͮ̿͌ͮ̅҉̧̗̪̹̹͖a̴̴̵͍͙̗̠̻͍ͪ̎̊̏́͜l̷̗̭̝̬̬̰̝͇̓ͪ͆̑͂ͤ̔ͯͥ̒̾̀ͦ͗̋̒͆͊̀t͋ͧ́̓̋̀ͦ͌̾̋͂̐̒ͧ̓̚̚҉͔͔̰̯̲̺̬̙̲̼̥̘͇͓̪̮͉͔́͠ĩ̷̹͉̳̳̼̗̫̇͑̉ͯ͐̿ͧͥͬͫ͒̇̋͠ͅo̢̨͎̰̜͇̫̺ͪ͒̃́̈ͪͯ͗ͥ͑̇̿͛̚iͮ͆́͊ͫ͑͗ͩ͆̃̓ͬ̽ͨͫ̓̾̎̚҉̻̮͕̣̣͇͉̱ͅḏ̶̻̲͇̯̦͓̪͈̱͚̤͉͕͍̟̪̜͓ͧ̋ͨ̾̀͘͜͝e̛̮̼͈̙̥̖͍͇͈̟͖̫̙̎̾̃̃̋̎̆ͨ̆͗̇̋̚ṉ̵̗̱̪̠͕͉̩̭ͪ͑̾ͭ̍ͪ̃̄̈́͒̍͆͢ ̨̟̘̜̥͇͕̘̭̬̝̹̳̋̈́̉̑p̴̷͚̩̫̱̤̖̄̓ͮͨ͂ͣ̆ͨ̔̋ͯ̔̈ͭ̀͠͠rͣͨͤ̐̉̏̉ͨͤͥͫ̓͒͆҉̵̡̢̮̗̥̯e̵̫͎͚̟̲̮͈̍ͦ̏̇ͪ͗̂ͧ̐̽̎͞s̷͚̙͉̲̻̱͔̞̈́͋ͨ̐̿ͦ̿͗̅͂̉ͨ̽͑̍͢͟͟ĭ̷̷̷̧̼̞̥̝̗̬̭̹̌ͫͥ̽̇ͣ̂ͫ̾̿͊̄̚͢ḑ̵͚̖̭̞̘͙̻͓̺̌̇̿͗͐͌ͬ̀̆ͧ͠ͅe͛̇̄͋ͪ̊͛ͧ̂ͩ͊ͭ̓͟͏̡̥̣̞̮̳̹̣̯̦̬͇̹͉̟̖n̴̸̞͕̗̖̪̘̤̋̽͗̍ͧ̇ͫ͒̀͛̄ͭ̚͜͢t̐ͨ̄ͭ͆҉̠͔͕̱͔̖̩̗e̷̝̖̠̟̠͔͕͙̼͈͖̙͎͖͚̳͛̀ͬͬ͢͜ͅi͂̽̈̋͌̅͂ͤ́͘҉͍̖͕͙͎͇̫̻͕̺͔̮͎͍͍̺̤̬k̷̈́ͨ̎͐̏͐͊͋̅҉̶̬͖̭̼̖̙̯̥s̛̯͕̠̲̖͔͙͍̩͔͔̙̦̗̣ͦͦ̑̔͌̇̽ͣͤͥͅͅĩ̶̜͍̮̺͕̻̜̰̤͎͇̯̥̙̩̆͊͆̎̽ͬ̂ͮ́͘͝ͅ,̧̨͎̯̣̜̫͊̓ͫͨ̈́̽ͩ̂̂̀̒̈́̆ͬ̾̇̓̉͘͠͡ ̧̛͕͉͔̲̜̪̻͕̙͇̯̬͍͎̺͉̫͍ͧ̀ͯ̽́ͫ̀̄̓̿͆͐̈́ͅj̱̰͖̠͇͍̲̳͉̙̲͓̬͆̀̆ͨ̉́̕͜͞a̷̧̛͈̜̜̬̼̫͓̦̻̩̻̺̱̪̟̪̻̯͛̔̂͠ ̸̢̺̤̻̻̲̻̤̺̖̭̺̍ͨ̏͌͋͆̓̅̾̓ͯ͡ͅǵ̨̥̘̮͉͔̪͉̞̪̗̱̭̫̦ͤ̊ͦ͑ͪ̌ͤ͆ͥ̍̉̅̅ͧ̓͟͡ͅa̶̡̦̜̩͕̜̠̗̞̦͈͓͇̜̫̳̭ͩ̌̋̆ͦ̾ͪ̐̎͆̈́͐̎̍̓̉́͜͞ͅͅl̠̰̮̬̱̰̙̤̠̯͉̰̔ͧͤ͂̇͌̓ͭ̿̓ͯ̓̏͗ͪ̚̚͘͜a̟̺̯̩͔̼̘ͨ̓ͤ̽̒̓͆̌ͭ̌͂̋͒͛̒̉̑͂̆̀̕͜ͅk̶̨̨̛͇̙̮̱̈́̂͊̏̉ͣ͛̍̋ͭͫ̔ͧ̃̍ͭ͌s̴̡̧̡̤͇̝̟̜̫͔̪̝̝̪̘̜̐͐ͯ̔̾̋̿̚ȉ̷̡̧̪̞̝̫̗̓ͯͥ̄̒̓̈̐̈̉ͧͤ́̀tͥ̽̿ͥ̍̃̊́̂̅͂̓ͦͥͧ̍̎̈́҉͓͎̙̠͕̱̣͖̳̖̱͓̪͎ ̸̧̯̜̬͋ͮ̾͐̚ͅr̵̨͎̝̬̘͖͎̟̥͇̱̺̺ͪ̌̄͑̔̐̌̓͒̅̒̍̃̋̚͜ͅͅä̊͒̈́̿̈̇̈́̈ͪ̄̓ͫ̇̈́͏̦̹͓̳͕͍̞̘̙̺̤̖̞͇̹͙͜j̷̨̪̥̟ͫ̉ͣ̑͆ͭ̀̇͌ͬ͑ͪ͂̑̚͘͟ͅä̷͊̀͋͒ͯͮͫ̎ͨ͒͑ͩ͆̈ͦ̊̚͏͕̯̖̭̲̩͕̣̜̘͔̖̭͙̫͎ͅȳ̴̠̗̼͉̟̟̦̊̊̃͊ͭͮ̽́̇̎̚̕͡͡͞tͦ̾̊̀҉͕͓̠̳͔̟̟̙̥̲̭̼̳͙ę̶͖̭͖̝͔̻̺͚̲̻͇̗ͧ̆ͭ̽̚̕ͅt̤̗̘̮̫̺̫̹̭ͩ̓͌́̍̿ͤ͛́͜͟ͅą̈͆̀͗̇͊ͧͣͫͨ͑ͬ̑̇̀̚͠҉̘̘͔̝͔̬̺̼͙͔̣̝͈̯̫͈̻ä̧̖̠̩̤̻̫̬̯ͬ͌͛̓̌̈́͢͠͞n̢̢̛͙̜̘̦͇̖̬̦͈̩͔̪͔͂̑ͫ͆͐̌̇̔͊́̄̋.̵̧̧̣͖͈͓͗͋̌͝ ͖̮͇̮͇̳͖͙̺̭͉̳͍̩̰̗͖͑̐͌̓̑̄̍͂́͟Ş̵̾̓̈̅̈ͮ͆ͧ́ͨ̎̏̅͊̐̾̽͠͡͏̩̖͙̟͕̰̳̥̩͉̟̜ͅͅę͗͂ͧ̽ͫ͑ͮͮ͂ͮͩͩ͊̓͋͞҉̸̫̩̯͚̥̲͖̯̩̳̥̤̬͍͉̠̫n̛̓ͣ͌ͯͦ͞҉̨̫̙̭̖̙̲̩̯͖̞̩̭ ̴̳̻̩̬͔̥̘̜̺̠̿̀̃͊̓ͬ̐ͪ͘͟j̛͔̙̭̞͔̓̃̅̋̃̈́̆͗̐̑ͧ̋ͨ̐͛̈́̕͡͞ͅä̷̸̡̲̜̲̰̻̠̭̥̗͈͇͓͍͖̩͓̩̙̉͗ͯ̽̀͢l̈́͛̆͋͏͖̺̗̠̮̻͎͇̳͟ͅk̲͇̪̦̤̜̲̳͇̞͕̥͌̎͛̂͘ȩ̸̸̠̙̤̬͙̟̭̲̲͕̠͇̖̩̖͓̻̍ͯ̒̃̅ͫͯ͋̐̋ͫͪͬͫ̾͋́e̵ͫ̇͛ͣ̐͆̍̋̊҉͏̶̞̦̦̣̻̦͡n͗ͪ̽̈ͤ̋͒̍̆ͤ̀ͣ҉̲̮͕̙̫͕̟̬̻͕̗ ̬̗̤͉̻͎̣̘̥͇͚̞̉̈̐̅͛̓̋́͗ͩ̑̐ͭ͟͝ţ̘͕̗̞͎̰̦̟͈̦͕̫͚̥̪͚̪͗̐̄̈ͦ͑̇̅ͬ̌̇̌̚͘͘͠é̵̢̧̙̮͚͇̟̞̹̠̣̥̦̲͂̇́͘h͎̱̟̻͎̭ͦ͆͋̓ͮͮͣ̋̐̔̒ͦ̑ͥͣ̕d̴͍͓͔̞̟̪̦͚̱͕̬ͣͪ̌̋ͨ͠ä̶̵̫̭̼͖̟̜͙͇͍͉̠͇̰̜͈̬ͫ̋͊ͥͦ̏̾͌͋͆̾́ͣ̈ͯ̚̕͘ͅä͔̲̞̖̤̟̟̼̖͓̜̼̼̟̹́̏̅͊̽ͬͯ͗̾͒̌̉ͫ́͢͝͞͝n̨̛̘̼͍̘̻̮̱̯̜̮̗̙̭͎͓̝͙̭ͣ͆̿̄ͤ͋ ͇̲̦͍͚́̐̂͂̅ͧ̔͊̆̕͞͞j̄̉̿̊̓̍ͩ͑̿͒͠͏͇̼̺͓͙͎̝̼̬̜̖̼͈̗̼̼̫͢͞ͅo̯͉̼̜̫̳̳͚̭̟̒͒͒̂̌̈́̊͝t̛͙̩͕̯̳̬͍̃ͥ͑͗̑̆͢aͨͦ̓̓ͨ͊̇̾̑͏̵̮͓͍̟͘͢͞į̡͈̥͙͍̱̗̘͔̜͔ͧͣͨ̐ͥ́͞ͅͅn̑̎͐̋ͦ̀͒̈͑͂̇ͪ͑̈͛̌ͣ͝͏̴̶̤̟̮̦̝̫̣̥̳͓̘͕̥̜̣͙͔͈ͅ ̴̡̉̆͗ͨͭ̾ͥ̅͒̎̆́͡͏͚̼͕̟͍̯͚̙̩̳̝̤͈̲j̶̨̖͔͇̩̮̥͍͎̉͆ͮͥͭ̋̄̋ͩ̎ͦͦ̀̀͘ą̛̜̦̟̖̖͕̼̣̤̳̈̽̈́̍͑ͨͧ͂̓ͧ͌̂̉͂ͨ̈́̿̀n̵̞̼͖͎̪͇̙̭̦̬̗ͨ͆̅̈́ͯ̀͝͝n̴̛̛̹̗̻͇̮̬̯̰̟͎̤̱͙̹͇̮͎ͫ̓͌ͭ́͛͆ͮ͑͑͊͂ͮ͒ͪ̇ͅä͑ͪ͐ͬ̓̽̏҉͏̞̟̥͚͓̗̘̬̙̟͈̺͚̫̝͠ͅä͗ͩͤͭ҉͠, [/spoiler]Just. Tästä ei nyt oikein saa mitään selvää. No, ammutaan tämä, poltetaan, sitten kastellaan, räjäytetään, ja syötetään Manaateille”, Notfun sanoi, raapaisi tulitikun, ja sytytti paperin.
    Matoro syöksyi maasta, ja sammutti tulen elementaalvoimilaan.

    ”OLETKO SINÄ HULLU? Tämä saattaa pelastaa klaanin tulevaisuuden! Nyt annat sen tänne”, Matoro huusi Notfunille.

    ”Oletko typerä. Tuosta ei saa mitään selvää. Turha se on”, Sanoi Notfun ja raapaisi uuden tulitikun. Sitten hän vilkaisi Matoron kasvoihin, ja sammutti sen ja samalla mykistyi. Notfun kuiskasi jotain Jardirtille, ja lähti kävelemään laivaan.

    Vihreämaskinen, erittäin rähjäinen matoran, joka oli alun perin mata nuin heikentynyt matoran, jolle oli korvattu ruumiinosia meritaistelujen vuoksi, jonka toinen jalka oli sininen, toinen musta, jäi seisomaan aukiolle kapteeninsa miehistön, ja kahden matkustajan kanssa. Jardirt aikoi huutaa jotain.

    ”Miehet, kapteenimme käski tiedottaa, että pidämme tänä iltana juhlat. Lähdemme myös bioklaaniin, koska Notfun oletti, että matkustajamme haluavat murtaa koodin”, Jardirt ilmoitti, ja lähti laivalle päin.