Klaanon

Avainsana: Nazorakit

  • Zakaz 5: Taistelu 666:n kanssa

    Meri

    Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

    ”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
    ”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

    Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

    Guardian huomasi tykin.
    ”Manu, ongelma.”
    ”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
    Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

    Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

    Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
    ”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
    ”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
    Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
    ”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
    ”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
    ”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

    Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
    ”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.

  • Valottujen suosekoilu osa 9: Postimies kulkee makutoillekin

    Nazorakien luolasto, ranta

    Nazorakit kiinnittivät köyden tolppaan rannalla. He nostivat ”toan” ja kutsuivat paikalla olevilta nazorakeilta kärryä jolla kantaa tämä.

    Toa nostettiin vanhanaikaiseen puukärryyn ja nazorak lähti kuljettamaan sitä luolastoon, kun samalla kaksi nazorakia marssivat urhoollisesti kärryntakana.

    Huoneen edessä oli ruumiita ja… verta,,, paljon verta sekä kyltti jossa luki: ”Hiljaa, nero työssään”.

    Sitten nazorak nosti kylttiä ja katsoi oliko ketään sisällä, oli tyhjää.

    he avasivat oven ja kippasivat toan lattialle, sitten he asettivat sen viereen kyltin: ”Tapa hänet.”

    ”Hän ajattelee aina päinvastoin tällaiset asiat.”, toinen sanoi.

    Sitten Nazorakit lähtivät ja Makuta toan ruumiissa jäi lattialle odottamaan Abzumon palaamista.

    [spoil]Kyltti ja jotakin muuta olivat Matoron ideoita.[/spoil]

  • Zakaz 2: Matka Zakazille alkaa

    Hopeinen meri, naurettavan pieni höyrypaatti

    Höyrykoneen voimalla pieni vene syöksyi läpi aallokon jättäen ilmaan hienoista pilvivanaa. Guardian pyörytteli puista ruoria verkkaisesti yhdellä kädellä korjaten välillä suuntaa. Ajoittain Skakdi tarkensi kiikarisilmällään jonnekin kauemmas horisonttiin. Meri oli laaja ja sumu peitti näkyvyyttä suurilta osin, mutta joidenkin saarten tummat siluetit erottuivat juuri ja juuri.

    Makuta Nui oli kaiken hyvän ja kauniin onneksi lopettanut laulamisen ja yritti nyt makuta-kielellä kiroillen käsitellä neljää eri merikarttaa veneen etuosassa.

    ”Tuo lienee pohjoismanner?” Guardian kysyi Manulta osoittaen vasemmalla kädellään suurta siluettia, jonka ohi vene oli kulkemassa. Manu vastasi rutistamalla yhden kartoista paperimötöksi silmäkulma nykien.

    ”#@¤%& TURISTIKARTAT”, Manu ärjyi heittäen paperipallon höyrykoneen sisällä polttaviin liekkeihin. Guardian ei tuntenut kirosanoja, joita Manu käytti, mutta ne eivät olleet ainakaan erityisen kauniita. Lisää Guardian pääsi kuulemaan viimeistään silloin, kun meren tuulet nappasivat yhden kartoista otteeseensa ja lähettivät sen pienelle uimareissulle. Kartta saatiin matkan sujuvuuden onneksi takaisin veneeseen Guardianin keihäällä.

    Tunti kului. Välillä karttaa moottorin lähellä kuivatteleva Manu korjasi hieman Guardianin kurssia paremmaksi. Manu myös kyseenalaisti välillä Guardianin merikarttojen merkinnät ja lisäykset, mutta Guardian pyysi Makutaa vain noudattamaan niitä.
    ”…et ole edelleenkään selittänyt minulle, mikä on ’sushivaara’…” Manu sanoi osoittaen pientä punaista rastia, jonka etäisyys Steltin etelärannikosta oli pari kilometriä.

    ”Jos vain noudatamme sitä varoitusta, okei?” Guardian sanoi kädet ruorissa. ”Vaara on vaara on vaara on vaara. Kiersimme sen Zyglak-alueenkin ihan liian läheltä, vaikka mitään ei ole näkynyt.”

    Makuta Nui kohautti olkapäitään.
    ”Miiiiten vain.”

    Oli hetken taas hiljaista. Guardian ja Makuta Nui eivät olleet puhuneet kovin usein keskenään. He tiesivät melko vähän toistensa menneisyyksistä, vaikka olivat taistelleet yhdessä vähintään kerran.

    Guardian ei ollut ennakkoluuloinen Makutoja kohtaan, mutta ongelma oli enemmänkin siinä, että hän ei tuntenut yhtään kunnolla. Suurin osa sinisen Skakdin käsityksestä tästä entisestä suojelijarodusta oli pääasiassa kuulopuheiden tuotosta. Asioita levittelevät eivät yleensä olleet erityisen kaunopuheisia, kun Makutat olivat kyseessä.

    Guardian päästi irti ruorista ja nousi varovaisesti pystyyn.
    ”Manu, haluatko kokeilla ohjaamista välillä?”
    Makuta katsoi hetken kysyvänä. ”Mikäs siinä.” Myös Manu nousi pystyyn ja lähti kävelemään varovaisesti kohti ruoria. Kahden matkalaisen ohittaessa toisensa kävi hyvin tuskallisen ilmiselväksi, että Manu oli tämänhetkisessä muodossaan paljon Guardiania lyhyempi. Lyhyt ja musta olento heristi nyrkkiään hienovaraisesti.

    Manu istui ohjaajan pallille ja tarttui epävarmana ruoriin. Guardian meni puolimakuulle veneen etuosaan ja selaili karttoja varovaisesti.
    ”Oletko koskaan ohjastanut venettä?” Skakdi kysyi rentona katse kartoissa.

    ”Jonkinlainen valas-Rahi lienee lähimpänä”, Manu sanoi vaatimattomasti. ”Törmäsin Abzumon testiakvaarion seinään ja kastelin koko kammion. Mokoma suhisija oli vihainen.”
    Manu nauroi vaimeasti.
    ”Ne olivat niitä aikoja…”

    Guardian nosti katseensa kartoista Manuun.
    ”Makuta Abzumo, eikö?” hän kysyi. ”Allianssilaisia?”

    Manun kulmat menivät kurttuun. Hän alkoi puhumaan hieman hitaammin.
    ”Joo-o. Olimme entisiä…työ…tuttuja. Tuttuja.”

    Guardian laski kartat käsistään ja nousi istumaan.
    ”Te loitte Nazorakit, ettekö niin.”

    Manu päästi irti ruorista.
    ”Kuka kanteli?”

    ”Joku tiimiläisistäsi. Sillä ei ole väliä.”

    Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Höyrymoottori ja aallot ääntelivät edelleen tasaisesti rytmissä. Jonkinlaisten lintujen kirkuna kaikui kuorossa todella kaukaa pohjoisen mantereen suunnalta.

    ”Ilmeisesti ei”, Makuta sanoi. Guardian asetteli kartat parempaan järjestykseen ja laittoi ne yhden veneen pohjalaudan alle turvaan tuulelta.
    ”Nazorakit ovat olleet Klaanin vaivana niin pitkään kuin muistan”, Guardian sanoi Manulle. ”Ja niiden määrä ja valta on vain kasvanut viime vuosina. Ne eivät ole koskaan suostuneet neuvotteluun.”
    Guardian katsoi Manua kysyvästi.
    ”Ei enää salaisuuksia. Miksi te loitte ne?”

    Manu kääntyi poispäin Guardianista. Hän katsoi oikealle puolelleen, kohti merta. ”Yksinkertaisesti vallan vuoksi.”
    Guardian nousi istumapaikaltaan ja liikkui hieman eteenpäin istuakseen hieman lähempänä Manua. Hän yritti pitää katseensa Makutan silmissä, vaikka tämä vältteli katsekontaktia.

    ”Yrititte ilmeisesti kaataa Veljeskunnan”, Guardian sanoi. Manu ei vastannut mitään, mutta hän ei vaikuttanut myöskään kieltävän.

    ”Mutta sitten sinä kieltäydyit”, Guardian sanoi. ”Miksi?”

    ”Joku on ilmeisesti selostanut sinulle aivan kaiken, mitä siellä tapahtui”, Manu vastasi. ”Toisaalta, olihan se ilmeistä.”

    ”Et vastannut kysymykseen, Manu-poju. Nazorakien voima on suurissa määrissä tuhoisa. Jos olisitte tehneet yhteistyötä pidempään, olisitte voineet onnistuakin. Mikä tuli eteen?”

    Manu hiljeni taas hetkeksi.
    ”Meille tuli pieniä… erimielisyyksiä.”

    Guardianin katse oli kiinnostunut. ”Hän yritti kuulemma tappaa sinut Nazorakein pesässä. Aika vahvoja erimielisyyksiä.”

    Manu naurahti. ”Aivan, kuten minäkin hänet. Tämän taustalla on pitkä tarina.”

    ”Ja tämä on pitkä matka.” Guardian sanoi nojaten veneen kylkeä vasten kevyesti. ”Pääsemme yöhön mennessä ehkä juuri ja juuri Steltille nukkumaan. Joten pyydän, Manu. Takauma.”

    Manu hiljeni hetkeksi.
    ”Mikä.”

    Guardian näytti pettyneeltä.
    ”Kyllä sinä tiedät.”

    [spoil]Manu auttoi.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Tapaa tapiiri!

    Trooppinen saari, tunneliverkosto Nazorak-tukikohdan alla

    Snowman kulki pimeässä tunnelissa Ämkoo olallaan, ja koetti parhaansa mukaan muistaa, mitä kautta pääsi tukikohdan ulkomuureille. Vasen, oikea, vasen, vasen, oikea, oikea… Risteykset muistuttivat kovasti toisiian, eikä Snowiella ollut juuri ollut matoralaisvastarinnan kanssa aikaa opetella tunneleita kunnolla. Hän päätti tarkistaa sijaintinsa kurkistamalla seuraavasta suuaukosta ulos.

    Lumiukko pisti päänsä ulos viemäriksi naamioidusta aukosta. Himputti, meillähän kävi tuuri, hän tuumi. Tunnelista pääsi suoraan muurin viereen, ja melko lähelle porttiakin vielä. Kaiken lisäksi portti oli vielä avonainenkin. Ainoan ongelman muodosti jonkinlaisen rahin vetämissä vankkureissa matkaava Nazorak-joukkio.

    Nyt, suunnitelma. He tuskin pitävät porttia pitkään auki.

    Jopa yleensä hieman verkkainen Snowman tiesi, että nyt oli toimittava nopeasti. Hän tarkkaili ympäristöä, ja mietti kuinka pääsisi torakoiden ohi huomaamatta. Tajuttoman Ämkoon raahaaminen ei varsinaisesti auttanut hiippailutoimintaa.

    Silloin Snowie kuitenkin huomasi sen. Vankkureita vetävä rahi ei ollut mikään tavallinen kuormajuhtarahi. Kaikki ne öiset kahviossa vietetyt hetket Säröinen-lehden parissa eivät olleet turhia: kyseinen tapiirilaji (Lumiukko ei osannut olla ajattelematta Keetistä) oli paitsi äärimmäisen sympaattisen näköinen, myös todella vikkelä kintuistaan. Eikä se näyttänyt lainkaan viihtyvän torakoiden vetojuhtana.

    Lumiukko kohensi laukkunsa ja Ämkoon asentoja olallaan, ja lähti juoksemaan matalana kohti mustia vankkureita.

    Älkää huomatko minua vielä, älkää huomatko minua vielä.

    Hän oli päässyt aivan tapiirin tuntumaan, ja irrotteli jo sen ikävän piikikkäitä valjaksia kun Nazorakit huomasivat hänet.
    ”Hitto.”
    Ennen kuin torakat ehtivät kaivaa aseitaan tai astua ulos vankkureista, kömpi Snowman kantamuksineen tapiirin selkään, ja elikko tajusi, ettei se ollut enää kiinni missään. Tapiiri loikkasi kohti portteja, kohti viidakkoa, kohti vapautta Klaanilaiset selässään.

    Snowman koetti parhaansa mukaan pysyä kärsäkkään elikon kyydissä tämän vipeltäessä sademetsään. Vaikeuksia tuotti erityisesti Ämkoon pitäminen mukana, olisi se nyt sentään ikävää tiputtaa admin keskelle metsää.

    Silloin lumiukko kuuli takaansa mönkijöiden, jeeppien ja muiden kulkupelien moottoreiden käynnistymisääniä.

  • Trooppinen saari: Miekkapiru murhaa miekatta

    Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

    Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

    Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

    – – –

    Nazorakien trooppinen tukikohta

    Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

    Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

    Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

    Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

    Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

    ”Se aikoo kiivetä ylös!”, yksi torakoista huusi.
    ”Ei…”, aloitti toinen.

    Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

    Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

    Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

    Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

    Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

    ”Ghaa… Ghaa… Haa… Haa… Haargh… Haa…”

    Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

    Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

    ”Voi piru”, Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.

  • Trooppinen saari: Tapan…

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    Aukiolta paenneet Nazorakit eivät olleet huomanneet Snowieta. Niiden huomio oli kiinnittynyt täysin juuri pystyyn nousseeseen hahmoon. Torakat tähtäilivät säikähtäneinä Ämkoota erilaisilla aseillaan, mutta yksikään ei uskaltanut ampua. Rivitorakat vain katselivat juuri ja juuri pystyssä pysyvää hahmoa, odottaen toimintaohjeita.

    ”Haah… Haah… Haah…”

    Massiivinen johtajatorakka kokosi rohkeutensa ja lähti muutaman toverinsa turvin Ämkoota kohti, vetäisten samalla terävän puukon esiin vyötäisiltään. Torakan pienemmät käskyläiset astelivat pelokkain askelin isokokoisen johtajansa perässä.

    ”Haah…”

    Torakat piirittivät Ämkoon. Johtajatorakka astui suoraan käsipuolen hahmon eteen ja tuijotti tämän tahriintunutta naamiota niellen pelkonsa.

    ”Tappakaa”, torakka komensi.
    ”Ei se mahda tuossa kunnossa enää mitään.”

    ”Ei.”

    Torakkajohtaja otti askeleen taaemmas. Ämkoo kohotti päätään ja tuijotti nazorakia suoraan tämän hyönteissilmiin. Torakka tuijotti epäröiden takaisin, mutta sai kuitenkin sanotuksi:

    ”Nyt.”

    Sotilaat kohottivat keihäänsä ja iskivät. Ämkoo kaatui iskun voimasta maahan, mutta torakoiden yllätykseksi niiden keihäät eivät uponneet Ämkoon mustaan panssariin. Torakat kohottivat keihäänsä johtajansa käskystä uudestaan ja valmistautuivat uuteen iskuun.

    ”Ei.”

    ”EI.”

    Verenpunainen energia-aalto iski torakoiden aseet pirstaleiksi ja heitti sotilaat syrjään. Johtajatorakka onnistui juuri ja juuri säilyttämään tasapainonsa ja pysymään pystyssä. Ämkoo nousi hitaasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa nazorakia.

    ”Sinä.”

    Torakkajohtaja ei kyennyt enää peittämään pelkoaan. Sen kasvoille levisi kauhistunut irvistys samalla kun se kääntyi ympäri ja valmistautui ampaisemaan juoksuun.

    Ämkoon käsi iskeytyi torakan päälakeen. Käden ote kiristyi ja hetken päästä verisen hahmon sormet pakottivat tiensä huutojen ja rasahdusten saattelemana torakan panssaroidun pään läpi tämän aivoihin. Nazorak nytkähteli hetken hallitsemattomasti ja lopetti liikkumisen.

    ”Haha. Haahaha.”

    Ämkoo pudotti torakan velton ruumiin maahan ja otti muutaman askeleen eteenpäin. Kauempana tilannetta seuranneet torakat tuijottivat hysteerisen kauhun vallassa lähestyvää punahehkuista olentoa.

    ”Tulkaa tänne.”

    ”Tapan teidät.”

    ”Tapan.”

    Punainen energiaräjähdys repi Ämkoon viitan kappaleiksi, voimistaen samalla tämän silmien kammottavaa hehkua. Ämkoo kyyristyi hetkeksi, nousi sitten nopealla liikkeellä ylös ja päästi ilmoille korvia vihlovan naurunsekaisen huudon. Sitten hän lähti punaisen energiavanan saattelemana juoksemaan etäämmällä kauhusta kankeina seisovien torakoiden suuntaan.

    Zamor-tykit alkoivat laulaa.

  • Trooppinen saari: Pysy kaukana

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    Taivaanrannassa oli mennyt jotain säpäleiksi. Snowman oli tarkentanut katsettaan, ja huomannut sen mitä ilmeisimmin olleen tornin seinä. Hän ei ollut millään voinut tietää, oliko Ämkoo siellä, mutta kuitenkin torni oli ollut hänen paras johtolankansa.

    Ja oikeaan se hänet toikin. Lumiukko katseli tornin juuressa olevan aukion laidassa makaavaa hahmoa varjoista käsin. Se oli pääosin musta, mutta jalkaterät, kämmenet ja kasvot olivat vihreät. Harmi vain, että Ämkoon ympärillä oli suuri joukko torakoita.

    Snowman mietti parhaansa mukaan potentiaalisia toimintasuunnitelmia. Okei, minulla on ihan liikaa tulivoimaa, hän tuumi tunnustellessaan kädellään laukkunsa sisältöä. Torakoita on kuitenkin liikaa, enkä muutenkaan oikein pidä tappamisesta. Lisäksi saattaisin osua Mäksään.

    Mielessään hän totesi myös jonkin sortin puolivillaisen harhautuksen toimimattomaksi ideaksi, eivät Nazorakit niin tyhmiä olleet.

    Silloin kuitenkin tapahtui jotain. Ämkoon hahmo nousi pystyyn, ja torakat kaikkosivat. Kaikki juoksivat kovaa kyytiä pois aukiolta, muutama jopa tiputti aseensa. Nyt tai ei koskaan, lumiukko mietti. Hän astui aukiolle, vain tullakseen Ämkoon pysäyttämäksi. Viitoitettu hahmo huitoi Snowmania loitommas.
    ”Mitä nyt?” Lumiukko ihmetteli.
    ”Pysy kaukana. Pysy ihan hemmetin kaukana.” Ämkoo huusi aukion toisesta päästä.

    Tai Snowman ei oikeastaan tiennyt huusiko admin, vai kuuluiko hänen äänensä vain todella kovaa. Kuitenkin valkoinen toa katsoi parhaaksi totella. Mäksässä on jotain pahasti pielessä.

    Snowman juoksi nopeasti jonkun matkaa toiseen suuntaan. Siellä hän piiloitui varjoissa sijaitsevan puun latvaan, ja kaivoi tarkkuuskiväärinsä esiin. Hän tahtoi ottaa selvää, halusiko nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

    [spoil]Ämkoolle suuri kunnia hänen kaikista yhdestä repliikistään.[/spoil]

  • Liskokansa tiedevoittoon!

    Pieni järvi, sisämaassa kahden joen haarassa

    Flygelin johtama Zyglak joukkio taivalsi sankassa kuusimetsässä kohti heidän edessään levittäytyvää vesialuetta, jonka Zyglakit olivat padonneet veden virtauksen säätelemiseksi ja pystyttäneet suuria puista tehtyjä kehikkoja ”linnoituksen” puolustukseksi. Keskellä järveä oli suuria kotarakennelmia vieri vieressä ja päälekkäin, jolloin Zyglakien omalaatuinen ”tukikohta” oli melkein kokonaan veden alla. Järven vesi oli muuttunut mutaiseksi Zyglakien muokatessa maan heidän tarkoituksiinsa sopivaksi.

    Kävellen mutaista ja tuhottua rantaa pitkin, joukkio päätyi kahden Zyglakin vartioimalle oviaukolle, joka toimi pääporttina. Ympäri hökkelin muurirakennetta oli laitettu verkkoja ja rakennelmat oli yhdistetty luista tehdyillä ketjuilla. Näitä ketjuja oli käytetty myös vedenalaisten kotien yhdistämiseksi massiiviseksi linnoitukseksi, joka oli nostanut veden pintaa ja joka pilkisti vain vähän veden alta.

    ”Tunnussana”, keltainen Zyglak murahti Flygelille. Tämä sanoi jotain Zyglakiksi ja vartija otti keihäänsä oviaukon edestä.

    Flygel talsi nopeasti mutaisen maan halki ja astui veteen. Kylmä mutavesi ei haitannut liskomasita Zyglakia, koska tämä oli tottunut vedessä elämiseen ja uimiseen.

    Flygel lähti tykki kädessään uimaan kohti kotaansa, jossa sijaitsi hänen tuskimus ”laboratorionsa”

    Flygel riuhtaisi verkoista tehdyn ovensa auki, jolloin suuri määrä kiinteitä ilmakuplia pääsi vapaaksi hökkelistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska Nazorakit olivat rakentaneet Zyglakeille ilmakuplia pumppaavan laitteiston, joka sijaitsi toisella rannalla ja sai voimansa padosta joka oli tehty Matoran kylälle vievän joen haaran tielle.

    Flygel astui ilmakuplan sisään.

    ”Hyrr miksi tämä vesi on näin kylmää”, Zyglak sanoi, puistellen vedet lattialle. Hän meni pöytänsä ääreen ja otti suurennuslasin pöydän laatikosta. Hän istahti risuista ja luista tehdylle tuolilleen ja otti suurennuslasin toiseen ja tykin toiseen käteensä. Pieni hämärää valoa tuova Ortonin ruho roikkui seinällä tuottaen valoa tarpeeksi Zyglakin tarpeisiin.

    ”Tämähän on mielenkiintoista”, Flygel puheli itsekseen, samalla kaivaen hampaanväliään Ortonin ruhosta pudonneelta mätääntyneellä sormen kynnellä.

    ”Esine joka siirsi sen typerän Gehraxin jonnekin Karzahniin on todella voimakas. Tämän avulla me nousemme vielä tämän säälittävän saaren herroiksi. Pitäisi ilmoittaa pomolle tästä. Tai ei. Ei hän kuitenkaan kannata meidän ryhmämme tekemisiä. Hän on liian varovainen johtaja”, valkomusta Zyglak puheli itsekseen ja osoitti yht’äkkiä hänen ovensa aukosta ilmestynyttä sammakkorahia. Zyglak painoi tykin liipasinta ja ulottuvuusportti lensi ilmassa, imaisten kohteen kohti tuntematonta.

    ”Sinne menit pikkuinen, säälittävä Rahi”, Zyglak nauroi nauruaan, koska oli onnistunut tekemään jotain.

    Flygel tutki laitetta huolella, tunnusteli pitkillä sormillaan sen pintaa ja huomasi sen perässä olevat halkeamat ja sen että sen suojukset olivat osittain rikki.

    ”Toivottavasti tämä toimii tarpeeksi hyvin”, Flygel sanoi, paneutuen vielä ahkerammin laitteen testailuun ja ajatteli näyttävänsä sen tovereilleen kun olisi aika.