Avainsana: Nazorakit

  • Operaatio Beeta osa 69: The Great Escape

    SS-Hürfund

    Paineovi sihahtaa, ja neljä torakkaa saapui Klaanilaisten selliin. Kullakin torakalla on pitkä sauva, jolla voi antaa kovia sähköiskuja.

    ”Vangit. Tulkaa.”, yksi torakoista sihisi.
    Klaanilaiset näyttävät nukkuvan. Nazorak potkaisee Kapuraa kylkeen.
    Ei mitään.
    Vahvempi potku.
    Silloin koko selli täyttyi vaaleansinisestä valosta, ja nazorakit seisoivat täysin jäätyneinä.

    ”Hyvä, Martti.”, Joy lausahti noustessaan. Hän potkaisi kylmyyden haurastaman oven rikki ja astui käytävään muu kolmikko takanaan.

    Hälyttimet alkoivat soida välittömästi.

    ”Okei. Nyt suunnitelman mukaan.”, Suga puheli. Hän syöksyi Killjoyn kanssa avaamaan vahkien sellin ovea. Pitkän käytävän päästä kuului hyönteisjalkojen askelia. Vartijoita tulossa.

    ”Antautukaa tai ammumme teidät!”, kärjessä juokseva torakka karjui, osoittaen isolla aseellaan.
    Tulen ja jään toat laukaisivat kauan latautuneet elementtivoimansa kohti käytävän suuta. Tulta ja jäätä syöksyi voimakkaasti sihisten torakoiden päälle. Kahden elementin yhdistetyt voimat heittivät vartijoita taaksepäin ja loivat hitaasti sihisten läpinäkyvää sinettiä.

    Yhdistetyt elementtivoimat loivat käytävän päähän kestävän sinetin. Temppu oli vienyt suuren osan kahden toan elementtivoimista, mutta he saivat paljon lisäaikaa.

    Suurehko joukko kohtasi metallinharmailla käytävillä. Jou ja Suga olivat löytäneet pois otetut aseet eräästä huoneesta.
    ”Seuraava siirto?”, Matoro kysyi.
    ”Olemmekohan vesirajan alapuolella?”, Kapura kysyi vastaan.
    ”Olemme ruuman ylimmässä kerroksessa. Hieman vesirajan yläpuolella.”, Saraji selvensi tilannetta.
    ”Oletko varma?”, Killjoy kysyi.
    ”Kyllä. Näin aluksen kartan kuulusteluhuoneessa.”, vahki vastasi.

    ”Emme voi siis mennä vain seinästä läpi. Ja luulen, että täällä on kohta Nazorakeja.”, Matoro sanoi, raapien otsaansa.
    ”Luulin näkeväni hätätikkaat tuolempana.”, Summerganon kertoi ja viittoi sivullepäin. Joukko lähti juoksuun jään toan osoittamaan suuntaan.

    He etenevät Killjoyn johdolla metallisia kierreportaita ylöspäin, ja lopulta saapuvat ylempään kerrokseen.
    ”Olemme vesirajan yläpuolella!”, Matoro ehti riemuita nähdessään ikkunasta satamaa. Silloin vahkien keskellä sattui voimakas räjähdys, joka kaatoi joukon maahan ja tuhosi kaksi vahkia liikuntakyvyttömiksi.

    ”Pysykää maassa!”, singolla aseistautunut nazorak komensi kovaäänisesti. Se ja usea muu torakka seisoi hievahtamatta uuden käytävän päässä.
    Niiden takana näkyi portaikko, joka johti kannelle.

    Maassa olevat Klaanilaiset pysyvät paikallaan hievahtamatta. Yksikin singonammus saisi tuhottua heidät kaikki, ja nopeasti.
    Matoro liikuttaa oikeaa kättään hitaasti eri asentoon.
    ”Ammumme teidät tässä ja nyt. Olette liian vaarallisia.”, Nazorak puhui. Kalpea hyönteissormi puristi liipasinta.

    Silloin kuului nopea viuhahdus, kilahdus, rääkäisy ja räjähdys.
    Matoro kelasi harppuunansa välittömästi, napaten singon omiin käsiinsä. Hän ampui nazorakien keskelle, ja klaanilaisjoukko syöksyi sinkotorakan vahinkolaukauksen tekemästä aukosta.

    ”Eeppinen ajoitus.”, Killjoy totesi ohimennen Matorolle.
    ”Se oli.”, jään toa vastasi ylpeänä.

    Klaanilaisten kvartetti ja vahkit nousevat SS-Hürfundin kannelle. Nopea tilannekatsaus selvittää, että laiva on pääsoin puusta rakennetussa satamassa, ankkuroituna satama-altaaseen. Taustalla näkyy korkea, valkoinen vuori joka ei voi olla mikään muu kuin Mt. Ämkoo.

    ”Tarvitsemme ajoneuvon, olemme Mt. Ämkoon väärällä puolella.”, Summer sanoi. Välittömästi alkoi kuulua tulitusta.
    Nazorakit laivan komentosillalla ampuivat sankareitamme. He vastasivat tuleen parhaansa mukaan, saamatta paljoakaan vahinkoa aikaan.

    Mustavalkoinen toa ampui harppuunansa, tavoittenaan osua komentosillan tutkaan. Iskuhaka jää metalliin kiinni ja sankari ampaisee ylös, nazorakien konetulivanan saattelemana.

    Matoro irroitti vaijerin, syöksyen komentosillalle. Nopea potku ilmasta kaatoi ensimmäisen torakan, ja Matoro jatkaa liikesarjaansa iskien miekalla kaksi ampujatorakkaa maahan. Merijalkaväen sotilaat nappaavat nopeasti miekkojaan vöiltä, kuten myös Kapteeni 360. Matoro ei aikaile vaan hyökkää torakoita vastaan. Ensimmäiset iskut torjutaan, mutta kolmas katkaisee erään torakan asekäden. Jään toa pyörähtää ja jatkaa miekkailuaan montaa torakkaa vastaan.

    Toa tajuaa olevansa alakynnessä montaa nazorakia vastaan. Jotain olisi keksittävä.
    Toan miekka alkaa hehkua keltaisena tämän mustaa panssarointia vasten. Keltainen energiaräjähdys pyyhkii komentosiltaa, heittäen torakoita kannelle ja mereen. Matoro on juuri kääntymässä, mutta silloin torakkakapteenin miekka pistää häntä selkään. 360 potkaisee Matoroa jalkaan, kaataen toan.

    Silloin komentosillan alla räjähtää jotakin voimakkaasti. Koko tasanne alkaa kallistua uhkaavasti. Matoro tajuaa tilanteen ja pudottautuu alas kannelle niin nopeasti kuin se vain on mahdollista verta vuotava haava selässä.

    Killjoy oli miehittänyt laivan kärjessä olleen tykkitornin ja juuri ampunut laivan oman komentosillan sillä.

  • Operaatio Beeta osa 66: Huh hah hei ja Nimdaa pullo

    Piraattilaiva, ruuma

    Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

    Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
    Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
    Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

    Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
    Tämä on siis surullisenkuuluisa ”superase”, Nimda, Matoro pohti.
    Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

    Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
    Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

    ”Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä.
    Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

    Hetken kuluttua

    Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
    Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
    ”Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
    ”Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

    ”Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
    ”Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.

    Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
    ”Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.

    Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

    Matoro ryntäsi kaiteelle.
    ”Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.

    ”Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
    ”En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti.
    ”Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.

    Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

    ”MIEHET TYKKEIHIN!”
    ”MIEHET KANNELLE!”
    ”PERUKAA TUO!”
    ”PERUKAA PERUMINEN!”
    ”ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
    Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

    Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
    ”Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti.
    ”Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

    ”Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti.
    ”Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”

    Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!”, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

    ”Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
    Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
    ”Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi.
    Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
    ”Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

    Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

    ”Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

    Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

    ”AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin.
    Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
    ”Ei, ei kaktuks-”, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

    Toisaalla

    ”Taasko ne ’iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

    Jonkin ajan kuluttua

    SS-Hürfund

    Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

    Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

    Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

    [spoil]Mäksälle kiitosta ”SS-Hürfundista”.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 16: Metsässä tapahtuu jotakin eeppistä

    Metsässä tapahtuu jotakin eeppistä

    Glatorianking oli vakavana Glatoraintyranni pitäisi tappaa, mutta kuinka?

    Hänellähän oli Makutan voimat, GK ei ole eläessään tappnut yhtäkään makutaa ja ensimmäiselle kohtaamalleen kokenut nöyryyttävän tappion. Jos hän voittaisi hänellä olisi kokemusta tulevaisuutta varten.

    Umbra katseli ihmeissään näkyä kooltaan hän oli taistelussa pienin. (Fikouhan jää aina mainitsematta, heh).

    ”Hoidetaan tämä hitaasti… ja tuskallisesti.” Hoidelkaa te tuo ylikasvanut matoran.

    Nazorakit jäivät piiriin Umbran ympärille.

    Nopeus on valttia…

    GK ampui happo aseellaan toaa käteen, mutta se aiheutti valitettavan vähän vahinkoa.

    ”Nyt se siis alkoi?”, toa sanoi pirullisesti.

    ”Voisin näin alkajaisiksi yrittää repiä haarniskasi irti”.

    Toa lähetti varjokäden kohti Gekkoa ja sai kiinni viitasta, joka repesi irti.

    ”Lähes kaiikki ovat viittaani koskeneet, mutta hengiltä saaminen onkin toinen juttu, etkä sinä tule olemaan poikkeus.”

    Glatorainking hyppäsi ja koitti iskeä miekallaan, mutta Toa väisti sen nopeasti.

    Oikeasti, miten voin tappaa makutan?

    Umbra oli ahtaalla Nazorakit olivat piirissä ja kaikki niistä tähtäsivät hänen päähänsä.

    ”Paha virhe, paha virhe.”, Umbra kumartui ja nazorakit laukaisivat, toistensa päihin. Vain Eversti ja toa olivat jäljellä, Umbra hoiperteli läpi nazorak kasan kohtimyhäilevää everstiä.

    Eversti käännähti katsomaan Umbraa luullaakseen teloituksen onnistuneen, mutta huomasiksin ruumiskasan.

    Eversti raivostui ja kaivoi esiin zamor sinkoa.

    Tällä välin Glatorainkingiltä oli revennyt irti vasen käsi. ja Ampuma ase sen mukana.

    ”Pahoittelen, mutta tuo ei sattunut.”

    GK kohautti olkapäitään ja löi oikealla kädellään toa päähän aj tämä kaatui maahan.

    Sitten se hymyili pirullisesti ja iski Gekon toiseen käteen.

    ”Aargh!” Toa karjaisi kun miekka upottautui hänen veriseen käteensä.

    ”Osaa tätä peliäsi muutkin pelata.” GK huusi ja laittoi miekan selkäänsä ja otti maassa olevast kädestään happoaseen ja laukaisi sen toan kasvoihin. Naamio suli hänen päähänsä kiinni, se oli hyvin tuskallista. GK lähti juoksemaan kohti linnun raatoa ja nappasi tältä kylkiluun ja heitti tämän toan rintaan, Toa karajisi tuskasta.

    ”Nyt tämä pelleily saa riittää!” Toa silmien loisto satakertaistui ja se sokaisi GK:ta Everstiä ja Umbraa. Samassa GK tunsi iskun rinnassaan ja se teki todella kipeää Haarniskasoturi kaatui maahan.

    Toalla oli mitä pirullisin ilme, se oli jo jotain Avden ilmeeseen viittaavaa.

    Eversti laukaisi singon vahingossa Umbran viereen sokasitumisen takia, Matoran lensi kaaressa pusikkoon.

    [spoil]Hihii, se jatkuu vielä.[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 15: On aika taitsella!

    Metsä, Pahan GKn ja GKn mittelö

    Umbra katseli kuinka tumma Glatoriankingiä lyhyempi olento, joka kantoi Avohkiimaista Kanohia ja mustaa miekkaa, käski Nazorakit hyökkäämään hänen ja Glatoriankingin kimppuun. Olento oli noin Toan kokoinen ja sen punaisissä silmissä väreili itse pahuus (aika geneerinen pahishahmo ja varjonkäyttäjä)

    Ottaen miekkansa vyöltään, Umbra valmistautui taisteluun. Hänen selässään olevat potkurit työntyivät taisteluvalmiiksi, ja Qewa alkoi äännellä agressiivisesti Nazorakeille.

    ”Mitä nuo ovat?” Umbra kysyi torakoilta. Maailmassa josta hän oli kotoisin, hän ei ollut kohdannut torakoita.

    ”Olemme Nazorakeja, tämän saaren todellisia valtiaita ja hallitseva herrarotu!” yksi Nazorakeista huusi, osoittaen samalla zamorminigunillaan Umbraa ja GKta sekä Fikoua joka oli heidän edessään ja loksutteli leukojaan ja levitteli eturaajojaan, samalla suihkuttaen myrkkyä ilmaan. Torakat piirittivät joukkoa aseillaan uhaten.

    ”Ai että oikein puhuvia torakoita?” Umbra sanoi huvittuneesti. ”Toivottavasti että haise liian pahalla ja tapa minua löyhkäänne, mokomatkin ötökät”, Umbra naurahti.

    Puhunut torakka käveli Umbran eteen, lyöden tätä paljaalla nyrkillään kasvoihin. Isku sai Pakarin vääntymään Umbran kasvoilla ja hän joutui asettelemaan sen takaisin paikoilleen. Torakka kääntyi joukkojensa puoleen ja muut torakat hurrasivat, kun yksi niistä oli onnistunut tekemään jotain ”bad-assia”.

    ”Kukaan, ei kukaan koske minun naamioni, mokomakin säälittävä ötökkä!” Umbra karjui, ottaen miekkansa vyöltään. Hän juoksi kohti Nazorakia, iskien miekkansa ötökän läpi, jolloin verta purskahti otuksen sisuksista ja se kaatui kituvana maahan.

    Muut torakat alkoivat tulittaa Umbraa ja Glatoriankingiä, mutta kaksikko sai täpärästi torjuttua miekkojensa avulla suurimmat ammukset. Kaksikko poukkoili jonkinaikaa ammuksia väistellen kun Glatoriankingin kaksonen, Glatoriantyranni, käveli Umbran luokse heittäen hänet maata päin ja vangiten Fikoun magnetismilla maahan.

    ”Tämä taistelu on tarkoitettu minulle ja Glatoriankingille”, Toa sanoi, iskien miekkansa yhteen Glatoriankingin kanssa.

    [spoil]Jatkuu…[/spoil]

  • Valottujen suosekoilu osa 14: Gekko kohtaan PAHA GEKKOn

    Metsä

    Nazorakitmarssivat metsässä ja heidän vakavasti otettava johtajansa käveli näiden rinalla, huutaen käskyjä vähän väliä.

    Jotakin lennähti ilmassa, se oli lintu, lintu, joka ihme kyllä vielä lensi.

    Se nappasi suuhunsa yhden nazorakin ja jotakin roikkui sen jaloissa, Suurehko toa ja suurehko…

    ”Matoran?”, Paha GK katsoi ällistyneenä.

    ”Tuo on se, tuo on se, joka on häirinnyt minua! Tappakaa tuo toa!”

    Jos tapettavalla toalla olisi ollut yksi sekunti aikaa enne linnun kääntymistä hän olisi nähnyt sen mitä oli viimeisimmät hetkensä pelännyt.

    Nazorakit avasivat tulen ja alkoivat tykittämään lintua.

    Lintu ei kestäisi enään paljoa tällaista kidutusta. GKn paha minä iski sitä varjokädellä kaulaan ja piti sitä kuristus otteessa.

    ”Ampukaa se!”

    Nazorakit ampuivat sen toisenkin silmän sokeaksi. Lintu törmäsi puuhun ja nazorakit ampuivat sen seulaksi.

    ”Kuule Gekko. nÄinköhän ikinä pääsemme järvelle?”

    Glatorianking oli peloissaan, hän tiesi mitä voimia toa omasi, mutta nyt kun he kohtasivat kasvokkain.
    ”Ei, tätä ei saanut käydä.”

    ”No niin toa… on aika Kuolla!

    ”Umbra, tästä tulee likaista. Koitetaan pysyä edes hengissä.”

  • Nimdan hulluuteen ajamat

    Nazorakpartio katseli merta rannalla. Siellä tapahtui jotain kummallista: merestä nousi Matoraneja. Ne tulivat kuin olisivat kävelleet koko meren läpi. Niiden silmät hehkuivat punaisena, ja aavemaisen kuoron ääni kantautui korkealle muurille.
    ”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”
    Nazorakit olivat hieman huvittuneita.
    ”Ampukaa niitä tykeillä.”
    Nazorakit ampuivat. Matoran, johon osui, lennähti palasina ilmaan. Muuta jatkoivat etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Nazorakit alkoivat kauhistua, sillä Matoranit eivät välittäneet tuskasta. He ammuskelivat kivääreillään, mutta Matoranit vain tulivat täyteen reikiä. Pian joukko torakoita oli kuollut, ja Matoranit jatkoivat kohti Nazorak-tukikohtaa.

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    ”Kutsukaa apujoukkoja”, joku muurilla seisovista torakoista huusi, kun kolme Matorania oli hänen kimpussaan. Ne repivät hänen silmänsä irti ja purivat poikki hänen kaulansa. Ne kiipesivät muurin sileää seinää pitkin musertamalla seinään ensi syvän lohkeaman ja kiipesivät niiden avulla.

    Torakoita juoksi kauhuissaan ympäriinsä, ja Matoranit tappoivat niitä ehtiessään. Jotkut torakoista olivat tarpeeksi rohkeita ammuskellakseen Matoraneja edelleen, mutta monikaan ei ehtinyt kuolla.

    Abzumo tuli asumuksensa parvekkeelle ja katseli hölmistyneenä sekasortoa, joka pihalla vallitsi. Yksi Matoran kiipesi ylös parveketta kohti. Abzumo katsoi sen kulkua julmasti ja ampui varjosäteen, joka hajotti Matoranin palasiksi. Mutta yhä vain niitä tuli ylös.

    Suurin osa vartiossa olleista torakoista oli kuollut. Noin puolet Matoraneista oli kuollut. Mutta loput jatkoivat raivokkaasti etenemistään.

    user posted image

    Lisää Nazorakeja tuli linnoituksesta. Useampi Matoran menetti henkensä, mutta jäljellä olevat hyökkäsivät raivoissaan vastustajaa päin. Jokainen Nazorak sai itseensä kiinni takiaisen lailla roikkuvan Matoranin, joka raapi, puri ja tappoi kaikin mahdollisin keinoin.

    Abzumo katsoi joukkojensa tappiollista taistelua. Tämä ei voinut olla totta. Mistä nämä hullut tulivat?

  • Valottujen suosekoilu osa 13: Epähumaani tapa metsästää riistaa

    Metsä

    Kaksikko oli jatkanut matkaansa kohti järveä, lemu alkoi taas kasvaa. Jotakin lehahti ilmassa.

    ”Kraak”, kuului jostain.

    ”Mitä…?”, Umbra säpsähti.

    ”Lintu.”, Gk vastasi.

    ”Iso lintu.”

    ”Eli siis… pakenemme?” GK sanoi varovaisesti.

    ”Se voisi olla viisainta”.

    Lintu lehahti heidän ylitseen, sen siipiväli oli hyvin suuri, pyrstö epätavallisen muotoinen ja se näytti nälkäiseltä.

    Kaksikko lähti juoksuun. Lintu oli ollut kauankin ilman ruokaa.

    ”Mistä hitosta tuo tuli!?”, Gekko huusi ihemtyksissään.

    Lintu nappasi toan viitasta kiinni.

    ”Umbra, auta!”, GK huusi hädissään, kun lintu yritti mutustaa tämän viittaa.

    Umbra heitti miekkansa, joka katkaisi palasen kangasta ja GK tipahti alas.

    Lintu ei selvästikkään halunnut tyytyä pelkkään kankaaseen.

    Se lähti syöksyyn Umbraa päin.

    Ja nappasi Umbran propellista kiinni.

    ”Ei hätää, ei hätää.” Umbra yritti rauhoittaa itseään ja tökkäsi lintua selkään miekallaan, se rääkäisi kivuliaasti ja otti hampaisiinsa GK n vasemman jalan. Jos siellä olisi ollut tuntoa, se olisi varmasti sattunut.Pari johtoa tuli näkyviin jalasta. GK löi miekallaan lintua silmään ja se ilmeisesti sokeutui, lintu hietti molemmat selkäänsä ja liisi kohti järveä.

    Lintu oli tuonut heille lisävauhtia, mutta myös tuohoamassa heidän elämänsä. Lintu koitti ravistaa Kaksikon pois selästään, jotta voisi näiden tiputtua noukkia suuhunsa heidän kuolleet ruhonsa. Nouseva tuuli vain pahensi asiaa. Lintu pyöri ympyrää järven rannalla. terävien kivien päällä. GK hyppäsi linnun siivelle ja rupesi repimään höyheniä irti, Umbra teki samoin oikealle siivelle. Linnun vauhti alkoi hidastua ja se äimisteli sitä kunnes tajusi kääntää päätään, se siivet olivat reapleisen näköiset, nyt lintu yritti lyödä siivillään kaksikon pois siivillään. Jotakin oli tehtävä ja pian. Jos he haluaisivat tappaa linnun olisi mahdollista, että hekin kuolisivat. Mutta parempi yrittää kuin vain jäädä kyhjöttämään.

    ”Hakataan sen kylkiä!”, Umbra huusi.

    ”Mikäs siinä, ei minulla mitään ideaa ole.”

    kaksikkko rupesi lyömään linnun kylkiä roikkumalla sen siivissä.

    Kun kylkiluut alkoivat tulla esiin lintu alkoi olla kypsä tähän kiduttamiseen. Se huitaisi Kaksikon siivistänsä pois ja tipautti alas.

    ”Hitto!”, molemmat karjuivat.

    Sitten jokin tarttui heihin, linnnun jalat pitivät heistä kiinni.

    Ja puolen kilometrin päässä näkyi sama kivikko.

    ”Voi Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi, molemmat olivat nyt oikeasti kuoleman vakavissaan.

    Nazorak luolat

    Eversti 106 oli harmissaan hänen palvelijansa oli juuri nöyryyttänyt hänet, ja tuhonnut hänen suunnitelmansa. Koko luolastossa, suurin puheenaihe oli tämä salaperäinen toa.

    Joukot olivat valmiita, lähtö olisi pian. Heidät oli varustettu kivääreillä ja muutamalla mingunilla joukot koostuivat noin 40 nazorakista ja 106 oli määrätty johtamaan sitä.

    Joukossa olivat nuo kaksi nazorakia pöllämystyneinä, jotka olivat kuljettaneet toan Destralilta.

    Toa komensi joukkoja ne lähtivät kohti metsää missä Makuta tunsi häiriötekijän olevan.

    Matka tulisi kestämään yhden päivän. Häirikkö saisi tuta nahoissaan, ettei Makutojen kanssa pelleillä.

    ”Nyt armaat joukkoni! me menemme tuonne ja tapamme sen, joka minua häiritsee!”, toa huusi ja ja tämän jälkeen kuului hurraahuutoja.

    Matka kestäisi yhden päivän.

    Nazorakit olivat innoissaan, jos tämä syrjäyttäjäisi Abzumon he voisivat saada parnnuksia järjestelmäänsä.

  • Abzumon uhrialttari

    Trooppinen saari, Ath-koro

    Ei kovinkaan kaukana Ämkoon ja Snowmanin seikkailuista toisella saarella pimeässä temppelissä oli häkissä isä Bartax. Hän oli jo huonossa kunnossa kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun sekä väsymyksen ja henkisen kärsimyksen jäljiltä. Saari oli nyt Nazorakien vallassa. Abzumo oli asettanut niitä vartioon joka puolelle. Omat joukkonsa hän oli ottanut mukaansa toiselle saarelle.

    Huoneeseen saapui luutnantti 789. Hän oli saaresta henkilökohtaisesti vastuussa Abzumolle. Hän katseli hetken ympärilleen ja totutteli huoneen hämärään. Sitten hän äkkäsi Bartaxin. Torakka meni Matoranin luo ja kalautti häkkiä miekkansa lappeella.
    ”Hoi, haluaisitko olla hieman poikien mätkittävänä? Pääsisit vähän ulkoilemaan.” Hän hykerteli itsekseen omalle nokkeluudelleen. Matoran nosti katseensa häneen.
    ”Pyydän…” hän sanoi käheällä äänellä.
    ”Mitä?” torakka ilkkui. ”Etkö halua enää kärsiä?”
    ”Voisitko… sytyttää kynttilät, jotta voisin… lukea viimeisen rukouksen?”

    Torakka alkoi nauraa. Hän suostui pyyntöön pilkaten kuitenkin Matorania ja tämän uskontoa.
    ”Tiedätkös, Parta-ax”, Nazorak ivasi sytyttäessään kynttilöitä, ”te uskonnolliset katsotte asiat aivan liian mustavalkoisesti. Teidän maailmankuvanne on vääristynyt.”
    Hän kääntyi Bartaxiin päin. Kynttilät hänen takanaan alkoivat kasvattaa liekkejään.
    ”Nazorakit eivät ole paha imperiumi, eikä Ath ole rakastava jumala. Hän on vain kuva, jota palvotte.”
    Matoran nosti päänsä voitonriemuisena. Katsellessaan liekkien palamista hän tokaisi luutnantille:
    ”Eikä tuo keskimmäinen ollut kynttilä.”

    Nazorak-komentajan hymy hyytyi. Hän käännähti äkkiä katsomaan kynttilää. Kynttilän ”sydän” oli palanut jo kokonaan, ja liekki kosketti jo vahaa. Hänen kasvonsa vääntyivät epätoivoiseen irvistykseen. Hän yritti rääkäistä kauhusta, mutta räjähdys ehti päästää äänensä ensin. Alttari sinkoutui palasina ympäri huonetta tappaen muutaman häkeissä olevan Matoranin. Bartax katseli ilotulitusta.

    Häkin ovi avautui. Ulkoa päin tulleet soturimunkit olivat saapuneet vapauttamaan apotin ja vangitut veljet. 789 makasi vielä elossa huoneen nurkassa. Hän oli menettänyt kaikki raajansa, ja kärsi kovia tuskia. Verta valui joka puolella. Bartax meni hänen luokseen.
    ”Pyydän!” torakka henkäisi. ”Auta… minu…a…”
    Bartax katseli häntä kylmästi.
    ”Ath kanssasi”, hän sanoi, ja viilsi päänä poikki torakalta. Sen jälkeen hän piirsi ilmaan pyhän Athin symbolin ja siunasi ruumiin.

    Nazorakien trooppinen tukikohta

    ”Ne ssssiissss päässssivät taassssss… pakoon?” Abzumo sanoi. Hän seisoi huoneen perällä selkä viestintuojiin päin.
    ”Ne… pakenivat… sukellusveneellä…”
    ”Ja se oli kallis…” sanoi toinen.
    Abzumo ei vastannut. Torakat katselivat häntä pelokkaasti. Huoneessa oli niin varjoista, että he tuskin näkivät synkkää Makutaa.
    Ssssssshhhh… eikö olekin surullisssssta?
    Torakat hätkähtivät. Terävät kynnet painautuivat lihaan kummankin olkapäässä. Verta alkoi valua lattialle.
    ”Menkää…” sanoi hiljainen sihinä, ”ja etssssikää minulle ssssse ssssukellussssvene.”
    Torakat pakenivat niin nopeasti kuin pystyivät.
    Abzumon ajatukset olivat sirussa. Hänellä ei olisi aikaa jahdata klaanilaisia näin tärkeän esineen ollessa hänen ulottuvillaan.

    Ath-koro

    ”Veljet”, Bartax huusi, ”sisaret!” Hän seisoi uuden alttarin vieressä. Se oli juuri tuotu.

    ”Meidän kansaamme tapetaan. Uskontoamme sorretaan. Arktisen Ath-koron ystävämme Nimdan palanen on VARASTETTU!”

    Kuului muminaa ja valitusta.

    ”Tänään me marssimme Makutan joukkojen kimppuun ja tapamme ne VIIMEISEEN VISORKAIIN JA TORAKKAAN!”

    Hurrausta.

    Bartax alkoi suorittaa pyhää rituaalia.

    Hän otti esiin veitsen.

    ”Oi Suuri ja Pyhä Ath”, hän lausui, ”anna meille voimaa toteuttaa tahtosi ja hankkia takaisin sen, mikä on otettu meiltä pois.”

    Hän polvistui alttarille.

    ”Anna meille siunauksesi siihen, mitä meidän täytyy tehdä.”

    Matoranit alkoivat hurrata.

    ”Anna meille meidän Pyhä, Muinainen Voimamme, jolla me tuhoamme vihollisesi ja kaiken, mikä Nimdaa pitää erossa meidän luotamme.”

    Matoranit alkoivat huojua musiikin tahdissa.

    ”Ota vastaan uhrimme, jonka sinulle annamme saadaksemme siunauksesi jälleen!”

    Matoranit huojuivat yhä voimakkaammin. Monet huusivat tahdissa.

    Bartax kohotti veitsen. Tähän hän oli valmistautunut koko elämänsä. Hän saisi lopultakin pääsyn Pyhään Paikkaan. Mutta kynnys oli korkealla.

    Hän uhrautui. Kansansa puolesta. Nimdan puolesta. Athin puolesta.

    Hän ei huutanut. Ei parkunut. Ei kirkaissut. Hän vain kaatui alttarille. Veri valui Athin patsaan päälle.

    Matoranien joukosta alkoi kuulua mutinaa:
    ”Nimda.”
    Pian koko joukkio toisti monotonisesti yhtä sanaa:
    ”Nimda.”

    Punahehkuiset silmät katsoivat kohti Nazorakien leiriä.

    ”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”

    Joukko hitaasti huojuvia Matoraneja käveli leiriä kohti. Nazorakit näkivät heidän tulevan. He vitsailivat asiasta, kunnes näkivät joukon lähempää. Heitä alkoi pelottaa, kun punasilmäiset zombien lailla kävelevät Matoranit tulivat heidän luokseen. Eräs Nazorak nosti yhden Matoranin ilmaan ja heitti hänet kauemmas. Muuta saivat torakan kiinni, ja hän tallautui kuoliaaksi pienten jalkojen alla. Nazorakit juoksentelivat suuntaan ja toiseen. Kukaan ei päässyt pakoon. Kaikki kuolivat.