Avainsana: Nazorakit

  • Tohtori on poissa

    Xiantoksen talo ja tunneli

    Niitä tuli vain, ja lisää. Xiantos oli uupunut Nazorakien hyökkäykselle. Hän ihmetteli miksi ne hyökkäsivät hänen kauniille puiselle talolle. Nazorakeja oli enää jäljellä 13. Xiantos otti pienen pistoolin taskustansa ja alkoi ampua katana toisessa kädessä. Hän tajusi, että ei jaksaisi pidellä niitä kauaan, joten hän perääntyi taloonsa. Hän etsi kynsiä repustansa. Reppu oli kadonnut.

    ”Kongu…”

    Xiantos heitti katanan nurkkaan ja, kun Nazorakit mursivat oven hän alkoi ampua talossa olevalla konekiväärillä.

    ”HEHEHEHE!”

    Zamorkuulat lentelelivät ympäriinsä. Nazorakeilla oli samanlaiset konekiväärit. Xiantos juoksi rappusia alas luoliin, johon neljä Nazorakia seurasivat häntä. Ne olivat ainoat selviytyjät siitä joukosta. Kaikilla oli konekiväärit. Nyt oli torakoiden vuoro tulittaa. Xiantos lähti juoksemaan eteenpäin, syvemmälle tunnelia. Tohtori käveli ulos tunnelissa olevasta huoneesta.

    ”Mitä tää…”, kuului tohtorin viimeiset sanat.
    ”EII!”

    Tohtori makasi maassa kuolleena. Xiantos otti vihaisena pistoolinsa esille ja alkoi ampua. Pian kaikki neljä Nazorakia oli maassa.

  • Katse merelle

    Bio-Klaani

    Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Koko saari tuntui kylpevän valossa. Metsät näyttivät hehkuvan vihreyttä, vuorten valkoiset huiput säteilivät valkoista valoa ja meri kimalteli. Jostain kuului lokkien ääntä. Summerganon seisoi Klaanin linnakkeen muurilla ja katseli sen ympärillä levittäytyviä alueita. Saari tuntui suunnattoman kauniilta ja metsät tuntuivat kutsuvan Summerganonia kävelylle, mutta silti hänen katseensa tuntui väkisin kääntyvän merelle. Sillä jossain siellä oli yhä hänen ystäviään. Paljon nähtävää ja koettavaa. Vaikka hän oli levännyt hyvin, tunsi hän itsensä jotenkin likaiseksi ja väsähtäneeksi. Ja kävellessään sisään hän näki heijastuksen itsestään eräässä peilissä. Summerganon näki ruhjotun haarniskansa, tahrautuneen naamionsa ja ne pienet ruhjeet siellä sun täällä. Xialla silkkihansikkaat oli riisuttava, mutta nyt turvallisessa ja kotoisessa Klaanissa Summerganon tunsi säänpieksemän ja hieman kovia kokeneen ulkomuotonsa ja fyysisen vammojen hieman painavan.

    Summerganon meni huoneistoonsa ja katsoi seinään nojaavia aseitaan. Ne olivat hyvässä kunnossa, mutta Kapura voisi teroittaa ja huoltaa ne, jos hänellä on aikaa, Suga ajatteli ja uppoutui hetkeksi mietteisiinsä. Hän ajatteli Klaanin kuulumisia. Taistelu Nazorakien laivastoa vastaan oli päättynyt voitokkaasti, mutta Nazorakit kostaisivat vielä. Summerganon halusi auttaa siinä taistelussa sitten joskus. Nyt hän heitti haarniskansa lisäosat pois ja asteli ulos ja käveli rantaa pitkin. Hän ajatteli tulevaisuutta Klaanissa, mutta pian hänen ajatuksensa ohjautuivat häneen itseensä. ”Kapura pistäköön ahjonsa kuumaksi, kohta tulee tilaus.”, hän sanoi ääneen ja pysähtyi kuin seinään. Suga suuntasikin askeleensa kohti Kapuran pajaa. ”Tarvitsen uudeksi taotun kevyen haarniskan.”, hän ajatteli kävellessään.

    Auringon viimeiset säteet värjäsivät taivaan punaiseksi ja meri kimalteli kultaisena. Siellä jossain oli Matoro Xxonnin kanssa, mutta Summerganonilla ei ollut aavistustakaan siitä, millaiseen seikkailuun he olivat joutuneet. Tai siitä, mitä monet muut urheat klaanilaiset puuhailivat. Sillä samalla kun monet sankarit matkasivat kohti uusia seikkailuja, asteli Summerganon Klaanin rannoilla lepuuttaen itseään ja ajatelleen tulevaa. Summerganon olisi taas pian mukana toiminnassa, ainakin niin hän toivoi lähestyessään Kapuran pajaa auringon laskiessa takanaan.

  • Violettien saari 1: Xxonn

    Bio-Klaani

    ”Heips”, Matoro tervehti pirteästi ja istahti punaiseen nojatuoliin.

    ”Päivää”, vastapäätä istuvat Joy ja Sarjai vastasivat melkein samaan aikaan.
    ”Kävit Creedyllä. Mitään infoa?”, Matoro kysyi, asettaen jalat suoraksi pöydälle.
    ”Nimda on vähän matkan päässä Klaanista, pysynyt pitkään paikallaan.”, Killjoy kertoi.

    ”Selvä. Lähdemmekö hakemaan sitä? Minusta tämä kannattaisi hoitaa mahdollisimman nopeasti.”, Matoro kysyi.

    ”En pääse tulemaan. Mene Sarajin kanssa. Saatte Creedyltä radioitse koordinaatit.”, Joy neuvoi.
    ”Aye”, Matoro kuittasi lyhyesti ja lähti eliittivahkin kanssa kahviosta.

    * * *

    Matoro testaili Creedyltä, Klaanin tekniikkamatoranilta saamaansa headsettiä. Sen kantavuus olisi useita satoja kioja ja sen pitäisi toimia joka säässä. Creedy olisi hyvä ovelta-ovelle-kauppias.

    Parivaljakko silmäili Klaanin satamaa. Laiturilla oli rivissä kymmeniä veneitä, joiden kimpussa pörräsi ties millaisia olentoja. Taaempana oli kalaa myyviä kojuja ja rahtikontteja satamarakennusten edessä.

    ”Miten olisi tuo vene?”, Saraji ehdotti ja osoitti metallsiella kädellään punaista moottorivenettä.

    Vene kellui satama-altaassa. Se oli kirkkaanpunainen, suhteellisen suuri ja omasi suuren moottorin. Virtaviivaiseen alukseen oli maalattu siniset vauhtiraidat.
    Sen kannella istui raskaasti panssaroitu hahmo kalastamssa.

    ”Päivää”, Matoro aloitti. Hauta kantava hahmo kääntyi. Tämä oli punainen ja hopea hahmo, ei selvästikään toa.

    ”Päivää”, Xxonn vastasi hyväntuulisena. Hän laski onkensa veneeseen ja hyppäsi laiturille.

    ”Miten voin auttaa? Liityin Klaaniin juuri vähän aikaa sitten.”, uusi tulokas kertoi.
    ”Ahaa, olet klaanilainen. Saisimmeko kyydin veneelläsi?”, Matoro kysyi.
    ”Minne olette menossa?”, Xxonn kysyi.

    ”Tuota… Meillä on koordinaatit. Matkaa olisi parikymmentä kioa.”, Matoro vastasi.
    ”Selvä. Saanko udella vielä… mitä menette tekemään?”
    ”Mitä jos puhutaan siitä matkalla. Rahtikonteillakin on korvat.”, Matoro vastasi.

    Kolmikko syöksyi veneeseen ja lähtivät avomerelle.

    * * *

    Meri aaltoili rauhallisen sinisenä. Ulapalla kävi pieni tuuli ja lintuja näkyi taivaalla. Taivas oli pilvetön.

    Matoro makoili veneen perällä Sarajin ja Xxonnin ollessa veneen penkeillä.
    ”Ihana ilma.”, Matoro totesi.

    ”Niin, mitä olemme menossa tekemään?”, Xxonn kysyi yhtäkkiä.

    ”Niin, joo. Tiedätkö mikä on ’Nimda’?”, Matoro kysyi, katsoen ajajaa.
    ”Olen kuullut siitä puhuttavan, mutten tiedä siitä juuri mitään.”, toinen klaanilainen vastasi.

    ”Hyvä, emme mekään. Tiedämme vain settä se on mystinen artekrafti jota etsimme. Jos se päätyy vihollistemme käsiin, olemme ongelmissa.”, Matoro aloitti, muuttaen ilmettään astetta vakavammaksi.

    ”Saimme sen käsiimme Xialla. Pakomatkalla Nazorakit vangitsivat meidät ja heitimme sen mereen pullossa. Koordinaatit kertovat sen nykyisen sijainnin.”

    ”… ahaa.”, Xxonn vastasi, vaikka hänen ilmeestään näki ettei hän ollut tajunnut ihan kaikkea.

    ”Haemme pullon ja palaamme Klaaniin. Se on näemmä jonkin saaren matalikolla.”, Saraji selvensi kartanlukijan penkiltä.

    ”Selvä.”, ohjaava Xxonn sanoi ja painoi kaasua. Moottorivene kiihdytti kohti kaukana siintävää saarta.

  • Hüfund uppoaa

    Klaanin saaren läsirannikko

    Kirikori II kiisi rannikkoa pitkin lähellä merenpintaa. Ämköö-vuori piirtyi taivaaseen oikealla. Keetongu istui ohjaimissa ja katseli kaunista maisemaa. Aurinko nousi vuoren takaa kullaten sen korkean huipun.

    Kasvavassa valossa Keetongu näki suurehkon kappaleen merellä lähellä rannikkoa. Se oli laiva, joka oli jättämässä laituria. Keetongu veti kojelaudan lokerosta suuret kiikarit ja katseli laivaa. Se oli Nazorakein sotapaatti.

    Ne olivat jo rannikolla. Oliko se jo alkanut? Olivatko pohjoisen kylät kaatuneet ja marssivatko Nazorakit kohti Klaanin muureja?

    Pitkään asiaa miettimättä Keetongu otti yhteyden Telakalle.

    ”Kuuleeko Tehmut? Tässä Kirikori II, Keetongu. Torakanpentujen rautapaatti edessäpäin, Ämkoo-vuoren länsipuolella. Eivät odota minua. Hyökkään. Lähetä kolme keskisuurta ja niin monta pommia kuin on varaa antaa.”

    ”Ei ole järkevää hyökätä kimppuun suin päin! En halua tästä uutta kauhejen yötä!” Kuului vastaus radiosta.

    ”Ne eivät odota minua. Ja nämä torakat kuolevat helpommin. Me olemme laivasto ja tämä on sotaa.”

    Keetongu käynnisti aluksen moottorit täyteen tehoonsa ja laskeutui aivan merenpinnan yläpuolelle. Hän lähestyi torakoiden Hürfundia tutkan alapuolelta. Keetongu ei ollut ennen taistellut sotalaivoja vastaan, mutta hän ei odottanut minkäänlaista ketteryyttä alukselta, joka makasi veden päällä.

    Päästessään ampumaetäisyydelle Keetongu käynnisti aluksen keulan sivuilla olevat Cordak-tuliaseet. Räjähtävät ammukset puhkaisivat Hürfundin rautakuoren ja sytyttivät sen miehistöhytit palamaan, mutta alus pysyi pinnalla.

    Aluksen komentaja Kapteeni 360 huomasin hyökkäyksen ja käski kaikki aseyksiköt pienemmän lentopelin kimppuun. Hän oli menettänyt jo yhden laivan ”kaktus-välikohtauksen” aikana, eikä hänellä ollut todellakaan varaa menettää toista.

    Hüfundin tykit alkoivat laulaa ja Keetongu pakotettiin kauemmas. Hän sai väistettyä suurimman osan ammuksista, mutta kaksi latinkia osui viistosti aluksen keulapanssareihin, jotka kuitenkin kestivät.

    Keetongu kaarsi Kirikori II:n saaren yläpuolelle, pois tykkien kantamalta. Kolme keskikokoista Klaanin laivaston ilma-alusta näkyi jo etelässä; ne tulivat täyttä vauhtia apuun. Keetongu otti niihin yhteyttä ja käski niitä lähestymään tutkan alapuolelta samalla kun Kirikori II, joka oli suurempia aluksia ketterämpi, ohjaisi tykkitulen muualle.

    Suunnitelman mukaan Klaanin alusten tullessa Keetongu kävi uuteen hyökkäykseen. Hän sai ammuttua hajalle yhden Hürfundin kansitykeistä, mutta joutui heti pakenemaan tykkitulta. Ketterä alus sai osuman peräsimeen, mutta Keetongu sai ohjattua sen kauemmas.

    Ansa toimi. Tehmut oli käskenyt miehiä pakkaamaan aluksiin muutaman niistä vähäisistä ohjuksista, joita Klaanilla oli. Nazorakein alus ei saanut väisettyä ajoissa ja ohjukset osuivat sen kylkiin ja ohjaamoon tappavan tarkasti. Alus upposi Klaanin saaren rannikon pohjamutiin eikä sitä nähty enää koskaan.

    Sinä iltapäivänä Keskiuusi kievari oli täynnä juhlivia Laivaston Matoraneja.

  • Trooppinen saari: Meri on hänen vaimonsa

    Sukellusvene

    Snowie istui sukellusveneen ohjaamossa. Hän keikutteli hiljakseen tuolillaan, ja tuijotti pimeää ohjauspöytää. Missään ei ollut valoja. Varmaan jo useamman kymmentä kertaa hän oli koettanut saada pitkänmatkan radiolähettimeen virtaa. Hänessä ei kuitenkaan ollut pahemmin sähköinsinöörin vikaa.

    Hän nousi, seisoi hajamielisenä hetken paikallaan, ja istui sitten uudelleen. Sitten hän nousi taas seisaalleen, käveli hetken ympyrää, ja istui lattialle. Toimettomuus oli eräs lumiukon mieluisimmista asioista. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä jotain.

    Snowie kurottui, ja kiskaisi huoneen nurkassa lojuvan kassinsa vierelleen. Tutuin ottein valkoiset kädet avasivat läpän, ja kiskaisivat vetoketjun auki.

    Lumiukko levitti lattialle laukkunsa sisältöä.

    Sen mukavan erakon vanhahtava Cordak-tussari. Panoksia jäljellä pyöreät nolla, emmekä varmaan pääse merenpohjasta pois räjäyttämällä mitään. Tai no, räjäyttäminen nyt ei ole muutenkaan minun juttuni, mutta mukava muistutus siitä, kuinka avomielisiä ja ystävällisiä tuntemattomatkin voisivat olla toisilleen.

    Hän laski puusta ja metallista valmistetun tuliaseen maahan, ja tarttui seuraavaan.

    Nazorakein valmistama tarkkuuskivääri. Hienoa mattapintaa, ladattu täyteen tainnuttavilla kuulilla. Matoran-vastarinnan esineistöä oikeastaan. Hienoa, kuinka pitkälle pelkällä päättäväisyydellä ja rohkeudella pääsee.

    Tämän pitkän ja siron aseen jälkeinen pyssy muistutti jonkinsorttista tukkoon mennyttä höyryimuria.

    Vanha painetykki. Jytyä pitäisi löytyä enemmänkin, mutta ei silti tehnyt naarmuakaan siihen nukkeheppuun. No, väkivalta ei minusta ikinä ole ollutkaan ratkaisu.

    Seuraava esine oli huomattavasti pienempi, ja yleisesti ottaen enemmän lumiukon mieleen kuin aseet.

    Riipus tuskin on juuri minkään arvoinen, mutta se markkinapäivä… Se se oli jotain. Ensimmäinen kertani Bio-Klaanin markkinoilla. Hyviä aikoja.

    Snowmanin kädet siirtyivät kultaisesta ketjusta tummaan nauhaan.

    Minulla on tämäkin mukana? Sinänsä hienoa, mutta ikävästi tuo mieleen sen, että tälläkin hetkellä voisin keskustella ”Everstille” radion välityksellä, jos tuo halvatun rakkine toimisi.

    Lumiukko kietaisi liinan päänsä ympärille ja kiristi. Hän lopetti kassinsa tonkimisen, tiesi, ettei siellä ollut mitään, mikä auttaisi heidät pois meren pohjasta.

    Snowie käveli aivan sukellusveneen etuikkunalle, ja katsoi ulos pimeyteen. Merilevääkään ei näkynyt. Lumiukko oli viettänyt elämästään ”ainakin vuoden ja kuusi neljästoistaosaa” merten alla, eikä kokenut ikkunan takana näkyvää maisemaa niinkään masentavana. Enemmän häntä ahdisti ikkunaruutuun heijastuva apaattinen hahmo, joka ei näyttänyt lainkaan omalta hilpeältä itseltään.

    SS Rautasiipi

    Amiraali piristyi hieman nähdessään viereensä heijastuvan hahmon ikkunaruudussa. Nuori Ylikersantti 1034 asteli varovaisesti johtajansa viereen sininen baretti päässään aavistuksen kallellaan. Amiraali kuittasi nuorukaisen kysyvän katseen tylysti.
    ”Rakkauteen liittyviä ongelmia. Tuollainen kloppi ei niistä ymmärrä mitään.”
    ”Öh, kaikella kunnioituksella herra Amiraali, mutta eikö rotumme-”
    ”Kuten sanoin, ei ymmärrä mitään. Joten, toit Kenraalin viestin?”

    1034 ojensi sinetöidyn kirjekuoren Amiraalille, ja jäi seisomaan odottavan näköisenä. Amiraali tiedusteli, että mitä 1034 oli vailla.
    ”Ei, en minä mitään, luulin vain, että tuon viestin sisältö koskisi minuakin.”
    ”No, tässä seisoo, että tämä Uusi Sukupolvemme ei ole kyllin hyvä. Kuulemma jotain geenimuunteluun liittyviä ongelmia. Kenraalimme käskee meitä lähettämään koko sakin paria koekappaletta lukuunottamatta uudelleensijoitusosastolle.”
    Ylikersantti katsoi kauhuissaan.
    ”Mu-mutta hehän ovat jo-”
    ”Nyt, poistu häiritsemästä, ellet tahdo itse heittää koko kööriä kohtaloonsa.”
    1034 teki kunniaa, ja poistui vilkkaasti.

    Nuori torakka kulki komentosillan metalliovien läpi Rautasiiven käytäviä pitkin pieneen taukohuoneeseen. Pöytien ääressä istuvat Nazorakit käänsivät katseensa kohti tulokasta.

    Ensin tuli hiljaista. Sitten alkoi supina.

    Ylikersantti kääntyi kannoillaan, ja aloitti matkan kohti omaa hyttiään. Hän ei kestänyt mainettaan ”Amiraalin suosikkina”, varsinkaan, kun monien torakoiden mielestä hän ei sopinut hommaan lainkaan. Ja vaikka kukaan ei sitä ääneen sanonutkaan, kaikkien mielestä hän oli liian pehmeä.

  • Operaatio Beeta osa 72: ”Olemme tulleet kotiin”

    Klaanin saari, hevonkuusi

    Jeepin vauhti alkoi hidastua ja Sarajin ja Killjoyn mopedit kurvasivat sen vierelle. Äsken valinnut takaa-ajo oli yllättäen muuttunut romuralliksi.

    Ajo jatkui, mutta tällä kertaa entistä sekavammissa merkeissä. Ajoneuvot ajelivat ristiin rastiin toistensa ympärillä, kuitenkaan uskaltamatta avata tulta, peläten osuvansa omiin.

    Viimein Klaanilaiset saivat rivinsä kuntoon ja ajoneuvot suuntasivat nyt joen myötäisesti. Ongelmaksi koitui jeeppi, jonka vauhti ei enää tuntunut riittävän pitääkseen Nazorakeja kunnolla takanaan. Silloin Matoran, joka oli saanut itsensä koottua, ilmoitti tulevasta:

    ”Jos satutte tietämään, tuolla edessä on jyrkänne ja ME KAIKKI KUOLLAAN!”

    Suga ja Matoro katsahtivat toisiinsa. Kapura roikkui nyt tykkitornista pää alaspäin. ”Mitäs nyt sitten tehdään?”

    Killjoy ja Saraji kaasuttivat jeepin vierelle, samalla kun Nazorak-ajoneuvot ottivet heidät jälleen kiinni.

    ”Matoro, onko sinulla vielä kaapelia harppuunaasi?”, Saraji kysyi.

    Matoro alkoi tutkimaan asiaa ja ilmoitti kaapelia olevan vielä pari metriä.
    Nopean sananvaihdon jälkeen sekä Saraji, että Killjoy ja Vahki tarttuivat ei-ohjaavista käsistään jeeppiin ja merkillisen näköinen könttä ajoneuvoja ja matkustajia ajoi kohti jyrkänteen reunaa.

    Nazorakit ihmettelivät tätä uutta merkillistä muodostelmaa, mutta jatkoivat päättäväisesti kiihdyttämistä kohti sankareita. Killjoy ja vahki hyppäsivät roikkumaan jeepin rangoista. Killjoy roikkui siitä nyt yhdellä käsikoukulla, voidakseen näppäillä rannepaneeliaan. Lopulta hän irroitti sen ja täräytti sen kiinni jeepin pohjaan. Saraji teki samoin ja nyt Nazorakit saivat väistellä kahta hylättyä moottoripyörää ja jahdata seitsemän henkilön kansoittamaa jeeppiä.

    Jyrkänne oli nyt vain enää parin sadan metrin päässä ja Nazorakien jalat alkoivat poistua kaasupolkimilta. Jeeppi kiisi suoraan jyrkänteeltä alas ja muutaman mekaanisen piippauksen jälkeen, se räjähti taivaan tuuliin. Nazorakit katsoivat hölmistyneenä, kun tuhoutunut jeeppi tippui alas laaksoon. Mikään ei olisi voinut selvitä siitä.

    Vähän ajan kuluttua naureskelevat ja omahyväiset Nazorakit poistuivat paikalta, napaten hylätyt moottoripyörät mukaansa.

    ”Kapura sinun jalkasi painavat niskaani.”

    ”Ai, anteeksi…”

    Matoro roikkui jyrkänteenseinämästä harppuunansa avulla ja roikkui henkensä kaupalla kaapelista. Tämän jaloista roikkuva Summerganon, tämän jaloista roikkuva Kapura, tämän jaloista roikkuva Saraji, tämän jaloista roikkuva vahki ja tämän jaloista roikkuva Killjoy ja tämän olkapäällä kököttävä Matoran koettivat pitää itsensä liikkumatta. Matoron tuskanhuudot saivat porukan havahtumaan.

    ”En jaksa enää, liikaa painoa.”

    ”Killjoy, sinähän osaat lentää pirkule vie! Miksi sinä tässä roikut?”, Kapura huusi.

    Killjoy hämmentyi tästä kysymyksestä ja alkoi ihmetellä itse samaa. Hän käynnisti moottorinsa, tarttui vahkiin, josta roikkui ja kuljetti tämän ja Matoranin ylös kielekkeelle.

    Vähän ajan kuluttua loputkin tiimistä oli saatu kielekkeelle ja he saivat hetken ihailla maisemia.

    ”Hyvä että sinulla oli vielä noita pommeja Joy. Nyt ne eivät ikinä saa tietää meidän selvinneen”, Matoro naurahti.

    ”Se oli viimeiseni… ja Klaanilla ei ole oikeita tarvikkeita saada tehtyä noita lisää… olisi pitänyt tajuta hankkia Xialta tarpeita. Onneksi sinulla on tuo kätevä harppuuna… se on palvellut aika isoa osaa tällä matkalla.”

    ”Näettekö, tuolla kaukana, tuo korkea juttu”, Kapura keskeytti, ”Se on Komentotorni. Klaani on siellä. Olemme miltei kotona.”

    Summerganon ei voinut olla peittelemättä hymyään, vaan kääntyi muihin päin leveän hymyn kera:

    ”Olemme tulleet kotiin.”

  • Operaatio Beeta osa 71: Endorin metsäkuu

    Klaanin saaren metsiköt

    Parisenkymmentä moottoriajoneuvoa kiisi halki metsän valtavalla nopeudella. Erilaisia havu- ja lehtipuita näkyi pari sekuntia ennenkuin ne olivat taas kaukana takana. Esteiden väistely vaati ajajien kaiken taidon.

    ”Ideoita miten me karistamme nuo!”, Matoro huusi moottorien äänien läpi.
    ”Ei mitään tietoa!”, lähellä oleva Joy huusi yhtä kovaa takaisin.
    ”Mikäs tässä on ollessa!”, Kapura huusi sarkastisesti moottorin äänien ja konekiväärinsä papatuksen yli.
    Jotain räjähtää kovaa takana. Nazorak-ajoneuvo oli ilmeisesti osunut puuhun.

    ”EDESSÄ ON JOKI!”, Suga huusi yhtäkkiä.
    ”Mitä teemme!”, Kapura huusi vastaan.
    ”Olemme tuon pohjassa n. puolen minuutin kuluttua.”, Matoro puhuu puoliääneen.
    ”MITÄ SANOIT?”, hänen vieressään istuva Suga kysyi.
    ”Sain juuri niin älyttömän idean, että se voisi jopa toimia!”, jään toa huusi. ”Joy, Saraji, pyshätykää ettete syöksy jokeen!”

    Hän nappasi vyöltään kelan prototeräskaapelia. Samaa, mitä hän käyttää harppuunassa. Matorolla on aina varakaapelia mukana.
    Hän sitoo välittömästi kaapelin jeepin alustaan ja asettaa tarttumakoukun ranteensa laukaisimeen. Harppuuna lähtee lentoon korkeiden puiden luo ja kietoituu havupuun runkoon.

    Vaijeri kiertyi puuta vasten, kääntäen jeeppiä puun ympäri nopeasti. Neljälle matkustajalle oli täysi työ pysyä ajopelin kyydissä sen käätyessä 180 astetta. Matoro irroittaa vajerin autosta, joka lähtee ajaamaan täysillä kohti takaa-ajajia.

    Matoran toien välissä kiljui kurkku suorana. Ajajtkin tajusivat, että he törmäävät tällä menolla joko puihin tai torakoihin. Ennenkuin jään toa ehtii kääntää rattia, jeeppi iskeytyy nokka edellä nazorak-buggyyn. Nazorakien pienempi ajoneuvo pyörähtää ympäri sivusuunnassa, aiheuttaen räjähdyksen osuessaan puuhun. Matoro repi ohjauspyörää välttääkseen törmäyksen puuhun. Koko ajoneuvon etuosa on kärsinyt. Etulasi on ties missä, ajovalot jossakin, puoli konepeltiä vinossa, etupuskuri puoliksi irti.

    Joy ja vahkit ovat tällä välin kääntäneet ajokkinsa ja ajavat poispäin joesta. Edessäpäin vallitsee täysi kaaos, kun Nazorakit yrittävät käännellä ajokkejaan puolituhoutuneen jeepin perään.

    [spoil]Nuh. Ei tullut kovin pitkä. [/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 70: Überspeed ajojahti

    SS-Hürfund

    Tulipalo alkoi leviämään Komentosillalta kohti laivan perää. Killjoy hyppäsi pois tykkitornista ja laskeutui kannelle Matoron viereen.

    ”Kunnossa?”

    Matoro piteli selkäänsä ja ähkäisi: ”Pärjään.”

    Tällä aikaa Nazorakit telakalla alkoivat järjestäytyä. Sankarit näkivät, kun isoja tykkejä alettiin koota laiturien lähelle. Saraji ja Summerganon juoksivat paikalle.

    ”Löysimme ajoneuvoja, seuratkaa.”

    Nazorakien tulitus jatkui edelleen, mutta kannen suojissa sankarinelikon, Sarajin ja yhden jäljellejääneen Vahkin ryhmä hyppäsi kannen yli, suoraan maahan, jonkinmoisen teltan luokse. Saraji ja Ganon olivat jo aiemmin eliminoineet teltan Nazorakit. Teltta paljastui pieneksi ajoneuvohuoltamoksi. Siellä oli kaksipaikkainen jeeppi tykkipaikalla, moottoripyörä ja moottoripyörä sivuvaunulla.

    Summerganon hyppäsi jeeppiin Matoron kanssa, samalla kun Kapura kapusi sen tykin luo. Saraji hyppäsi ensimmäisen mootoripyörän selkään ja Killjoy viittoi viimeistä Vahkia oman pyöränsä sivuvaunuun.

    Kolme ajoneuvoa käynnistyi ja valtavan moottorin jylinän saattelemana ja kuusikko kiiti täydellä vauhdilla ulos satamasta.

    Kolme ajoneuvoa kiisivät kohti metsää ja siellä kierteleviä mukulakivisiä polkuja. Kaksi Nazorakia jäi sijoilleen, kun sankarit pyyhälsivät ohi. Toinen (se lastenmielisempi) alkoi imitoimaan koneiden ääniä: ”WRRROOOO-” Imitointi loppui toisen torakan repiessä tämän väkisin omaan kolmipyöräiseen outoon menopeliinsä ja jahti alkoi.

    ”Täällä kakkostiimi, jahtaamme kohteita kohti metsää. Kolme ajoneuvoa, kuusi kohdetta.”

    Pian tämän jälkeen metsän pärinä muuttui huumaavaksi, kun viisi Nazorak-ajoneuvoa liittyi jahtiin ja puikkelehtiminen metsien poluilla epämiellyttävissä nopeuksissa alkoi.

    Sarajin mopedi kiisi kevyimpänä ensimmäisenä, Killjoy ja Jeeppi kannoillaan. Nopeus kasvoi kasvamistaan, mutta tästä huolimatta torakoiden laitteiden ääni kuului aina vain lähempää. Kapura tarkisti jeepin konekiväärin ja käänsi sen taaksepäin. Killjoyn sivuvaunussa kököttävä vahki latasi rannetykkiään ja kääntyi myös tulosuuntaa kohti.

    Kolmipyörinen ajokki tuli näkyviin ensimmäisenä ja myöhemmin sekalainen joukko moottoripyöriä, outoja leijuvia vekottimia ja pari Buggy-tyylistä kiitäjää.

    Sankareiden ajoneuvot hyppäsivät pienen sorasta muodostuneen rampin yli ja jatkoivat kiitoaan. Kun Kapura näki Nazorak-ajokkien hyppäävän heidän perässään hän avasi tulen, mutta niin avasivat Nazorakitkin.

    Überspeed ajojahti sai nyt uuden epämiellyttävän käänteen, tulitaistelun ja ilmassa viuhuvat panokset. Killjoyn sivuvaunussa istuva Vahki ampui rannetykillään kohti Nazorakeja, mutta kovan vauhdin takia tähtääminen oli vaikeaa ja panos meni reilusti ohi.

    ”Kenraali, voisitteko ajaa tasaisemmin, tähtääminen on vaikeaa.”

    Killjoy kääntyi Vahkia kohti ja tiuskaisi takaisin: ”Aja itse.”

    Yhdellä hämmentävän eeppisellä liikkeellä Killjoy ja Vahki vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja Vahkin ohjatessa ja Killjoyn tulittaessa (Ja kököttäessä samalla hyvin epämukavasti Nazorak-kokoon tehdyssä sivuvaunussa), Jahti jatkui. Kapura oli jo osunut yhteen buggyyn, mutta se ei ottanut tarpeeksi vahinkoa ja jahti jatkui muuttumattomana, lukuunottamatta sitä faktaa, että mukulakivi loppui ja polku oli nyt puhdasta maata.

    Saraji joutui tekemään töitä pitääkseen mopedinsa hallussa maaston muuttuessa. Yksi Nazorakien moottoripyöristä teki Klaanilaisten silmissä upean kierähdyksen maahan jääden suoraan yhden buggyn murskaamaksi.

    Takaa-ajo jatkui läheisen Matoran kylän ohi. Yksi Le-matoraneista oli auttamattoman hidas ja tiputtautuessaan puuasunnostaan, putosi suoraan Matoron ja Sugan väliin jeeppiin.

    ”Mit-”

    ”Suu tukkoon ja pidä tiukasti kiinni, meillä on tässä vähän kiire”, Matoro vastasi yllätysvieraalle.

    Yksi takaa tulittavista Nazorak-ajoneuvoista osui viimein ja lohkaisi epämiellyttävän suuren palasen jeepin sivusta pois. Ganon katsahti Matoroon ja tämä ymmärsi käskyn pitää kiinni, sillä epämiellyttävä vauhti tulisi pian muuttumaan vielä epämiellyttävämmäksi.

    ”Epämiellyttävää eikö?”, Kapura vinkkasi Le-Matoranille.

    Hetkeksi jälkeen jäänyt Killjoy pyyhälsi jeepin rinnalle: ”Jollakin teistä on ongelma tuon epämiellyttävä-sanan ylikäytön kanssa. Rajoittakaa!”

    Jahti jatkui… epämiel-

    ”Nyt oikeasti loppui sen sanan ylikäytön kanssa!”

    Bio-Klaani, komentohuone

    Creedy siivosi parhaillaan lattialle läikyttämäänsä gölgiä, kun laitteistot alkoivat piippaamaan. Salamannopeasti Creedy ponkaisi lattilata ja meni tutkimaan monitoreja.

    Killjoyn jäljitinsensori oli ilmestynyt Klaanin rajoille. Sen sijainti oli merellä ja se oli tulossa hitaasti kohti Klaanen rantoja, liian hitaasti…
    Creedy tajusi jonkin olevan pielessä ja tarttui keskusradioon:

    ”Tawa, tulisitko komentohuoneeseen, täällä on jotain outoa.”