Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla
Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.
Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.
Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”
Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”
Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”
Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
Mitä sinä nyt?
”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
”Oikeastaan ehkä olemme.”
Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.
Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
”Ei. En ole.”
”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”
Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
”Hyvä on.
Hänen äänensävynsä oli pettynyt.
Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.
[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]