Matoranpiraatti katsoi eteensä. Hän näki mahtavan, suuren linnakkeen. Se oli kilometrejä pitkä, siellä oli paljon torneja, rakennuksia ja kaikkea muuta. Tätä suurta linnaketta suojasivat valtavat muurit. Matoran tunsi itsensä hyvin pieneksi, ja sitähän hän olikin. Piraatti käveli eteenpäin. Hän huomasi että linnake oli vaurioitunut, mutta se oli korjattu jo suurimmaksi osaksi. Matoran jatkoi kävelyään.
Kun piraatti tuli klaanin eteen, hän katsoi jättimäistä muuria, jossa oli iso portti. Matoran käveli portista sisään. Kun iso rautaportti oli ohitettu, matoran jatkoi kävelyään. Kohta hän seisoi klaanin tullissa. ”Nimenne?”, kysyi virkailija. ”Nimeni.. Niin, nimeni…”, Matoranpiraatti mietti. ”Nimeni on Notfun. Kapteeni Notfun.” ”Minusta tuo ei ole kovin hauskaa. Kirjaan sinut järjestelmäämme nimellä Notfun. Tervetuloa bioklaaniin, herra Notfun”, ilmoitti virkailijarobotti. Notfun käveli muurien sisäpuolelle. ”Hitto, nuo saattavat saada nimeni selville.. Tuskin tätä nimeä otetaan vakavasti ainakaan kauaa..”
Gukkojen siipien räpyttely alkoi olla entistä harvempaa. Etenkin GS vaikutti jo hyvin väsyneeltä, sillä se oli koulutettu taisteluihin, eikä lentämään pitkiä matkoja yhteen putkeen.
”Pidetään tauko. Gukkojen tulee antaa levätä”, Killjoy sanoi ja muut nyökkäsivät. Seurue kaartoi alas kohti lähintä saarta ja he laskeutuivat rauhallisesti.
Päivä oli kirkkaimmillaan, mutta yön jälkeen oli vähitellen alkanut tuulla. Killjoy toivoi, ettei tulisi myrskyä, sillä se käytännössä pysäyttäisi heidän kulkunsa.
Kapura oli luonut pienen nuotion voimillaan ja nelikko istui nyt sen ympärillä saaren rannassa. Saaren kasvillisuus koostui lähes kokonaan heinästä ja Summerganon ihmetteli kovasti, miten niin tasankoinen saari ei peittynyt vedellä.
Jonkin aikaa istuttuaan ja Gukkojaan syöttäen, he törmäsivät paikallisiin matoraneihin. Matoranin olivat ystävällismielisiä ja iloisia, sillä heidän saarellaan vierailtiin harvoin. Yksi heistä kertoi tarinan saaren historiasta, joka oli ilmeisen dramatisoitu, sillä matoran mainitsi muun muassa ”makuta-armeijat” ja ”matoranin, joka osasi tuhota vuoria aivastamalla”.
Kesken matoranin tarinan, Killjoyn sensorit huomasivat yllättävää ja suurta liikettä jostain pohjoisesta ja liike tuli suoraan heitä kohti. Matoro oli ilmeisesti huomannut tämän myös, sillä hänkin oli noussut seisomaan.
”Jotain on tulossa!”, Matoro huusi ja Summerganon ja Kapura nousivat myös, tarttuen aseisiin.
Matoranit huusivat kurkku suorana sanaa ”FIGGE!” samalla, kun Killjoyn sensorit näkivät kohteen tulevan yhä lähemmäs ja nopeasti. Muut eivät huomanneet sitä sensorien avulla, he huomasivat sen siten, että maa tärisi, se tärisi kovaa.
Jokainen sotureista otti askeleen taaksepäin, kun töminän aiheuttaja paljastui. Heinien yläpuolelle nousi varjo, jonka aiheutti Fikou. Valtavin Fikou, mitä he olivat eläessään nähneet. Hämähäkki oli miltei viisi metriä korkea ja sen leuat louskuivat uhkaavasti Klaanilaisia kohti.
”Takaisin leipätyöhön siis”, Summerganon sanoi ja lähti aseet tanassa juoksuun kohti villiintynyttä rahia.
Satamavahti katsoi merelle. Hän näki siellä pienen mustan pisteen. Piste läheni, aika hiljaista vauhtia kyllä. Pieni musta piste oli todellisuudessa erän matoranpiraatin laiva, joka oli jo puoliksi upoksissa, se läheni satamaa kovaa vauhtia. Kun muutamien minuuttien päästä tämä pieni paatti oli satamassa, se oli jo melkein upoksissa. Laiva ei kuitenkaan uponnut kokonaan. Piraatti lähti kävelemään eteenpäin. Hän ehti kävellä kolme metriä kun satamavahti pysäytti hänet. ”Laivan kiinnitys maksaa. Onkos teillä rahaa?”, kysyi vahti. ”Tuo on erittäin hyvä kysymys. Minulla on tällä hetkellä vähän niukka tilanne, olen oikeastaan vararikossa…”, piraatti vastasi ja lähti kävelemään. Satamavahti pysäytti hänet uudestaan. ”Maksat, tai kuolet ja teet sen”, satamavahti uhkasi piraattia. ”No ehkä minulla onkin jotain täällä taskussa..”, Piraatti kaivoi taskuaan pitkään, ja otti sieltä jotain kultaista. ”Ota tämä maksuksi, se on arvokas.” Kun matoran oli ojentanut esineen vahdille, hän lähti kävelemään.
Piraatti oli kävellyt jo jonkin aikaa. Sitten hän pysähtyi ja katsoi eteensä. ”Minun hattuni. Missä on minun hattuni?”, Matoran säpsähti. ”Se tippui tietenkin mereen.. No ehkä on parempi olla ilman sitä nyt kun olen paossa, mutta aion hankkia sen vielä takaisin…” Matoran käveli vielä jonkin aikaa ja sitten pysähtyi taas. Se oli Bioklaani, turvapaikka, jonne otettaisiin kuka vaan.
Eräs pieni, vaatimaton ränsistynyt laiva, tai oikeastaan vene purjehti keskellä ei mitään. Laivassa oli ainoastaan yksi henkilö. Tällä henkilöllä oli nahkainen musta kolmikolkka. Tarkemmin katsoen tämä henkilö oli lyhyt. Tämä henkilö oli matoran, jolla oli punainen, rähjäinen hauta muistuttava naamio. Kun laivan mastoa katsoi, huomasi että siellä liehui lippu, jossa oli skadkipääkallo ja kaksi kylkiluuta. Matoran oli merirosvo.
Matoran oli kiivennyt mastoon, hän tähyili kaukoputkellaan eteenpäin, siellä oli saari, jossa näkyi olevan asutusta, se oli klaanin saari. Matoran arveli sen olevan hyvä piilopaikka. Matoran katsoi paattiaan, se oli suurimmaksi osaksi veden peitossa, piraatti laskeutui ja yritti saada vettä pois pienellä puisella kupillaan, se ei kuitenkaan onnistunut, joten matoran kiipesi uudestaan mastoon toivossa että laiva kerkeäisi maihin ennen uppoamistaan.
Kymmenhenkinen nazorak-partio juoksi tornin epätasaisesti aseteltuja puuportaita pitkin kohti tornin ylimpiä kerroksia. Tornin päällä tapahtunut rähinä ei ollut jäänyt heiltä huomaamatta ja torakat yrittivätkin nyt parhaansa mukaan kartoittaa tilannetta.
Partion matka kuitenkin keskeytyi tornin laudoitetun seinän räjähtäessä sisään heidän vasemmalla puolellaan. Puusäleiden mukana sisälle lennähti myöskin repaleiseen viittaan pukeutunut hahmo, joka iski hehkuvan miekkansa rutiininomaisesti lähimmän torakan rintakehän läpi. Seurasi muutaman sekunnin mittainen hysteerinen kaaos ja kahdeksan nazorakia pääsi hengestään. Henkiin jääneet torakat vaihtoivat empimättä suuntaansa ja pakenivat jättäen Ämkoon seisomaan silpomansa ruumiskasan keskelle.
”Heikot typerykset”, Ämkoo murahti ja vilkaisi tuhoamansa seinän suuntaan.
Näky oli omituinen. Räjähdyksen mukana seinästä irronnut materiaali leijaili ilmassa muodostaen hyvin hataran näköisen laskeutumisalustan taivaalta putoavalle Marionetille. Nukkehirviö pudottautui leijuvien palasten päälle keveän oloisesti ja asteli sitten sisään.
”Hieno temppu”, Ämkoo totesi ja otti paremman otteen miekastaan. ”Jatkakaamme”, hän lisäsi ja lähti hyökkäykseen.
Marionetti huomasi oitis vastustajansa nopeuden kasvaneen. Olento yritti mukautua tilanteeseen vaihtamalla hetkellisesti puolustuspainotteiseen taktiikkaan. Tästä johtuen Marionetti onnistui täpärästi torjumaan Ämkoon vauhdikkaan kierrepotkun ja sitä seuranneen nopean viiltosarjan.
Vartiotornin ympärille oli kerääntynyt useita torakoiden etsintäpartioita. Raskaimmin aseistetut nazorakit marssivat ampuma-aseidensa kanssa sisälle samalla kun perässä asteleva tulenjohtaja jakoi sekavia ennakkokäskyjä.
”Jutlin.”
Portaat alkoivat sortua. Naamiovoiman aiheuttama hajoamisreaktion turvin Ämkoo ehti väistää vihollisensa voimakkaan kahden käden lyönnin ja vetäytymään rakennuksen ylempään kerrokseen. Marionetti pelastautui putoamiselta käyttäen jälleen telekineettisiä kykyjään ja loikkasi Ämkoon perään, vain vastaanottaakseen uuden naamiohyökkäyksen.
”Komau.”
Marionetin liikkeet hidastuivat sen taistellessa käskemisen naamiovoimaa vastaan. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja tähtäsi nopean pistoliikkeen vihollisensa rintakehään. Hänen yllätyksekseen valkoinen olento onnistui kuitenkin väistämään, ja siinä samassa naamiovoiman vaikutus raukesi.
Olento hyödynsi vuorostaan Ämkoon hämmennystä ja viilsi miekallaan. Miekka upposi Ämkoon keskivartaloon kuin voihin katkaisten vihreänmustan hahmon kahteen osaan.
Ämkoo virnisti leveästi, haihtui ja materialisoitui Marionetin taakse. Nukkeolento ei ehtinyt torjua Ämkoon nopeaa kierrepotkua vaan horjahti sen voimasta tornin lattialle.
”Ahahahaha!”, Ämkoo nauroi voimakkaalla äänellä samalla kun hänen silmänsä hohkasivat verenpunaista valoa entistä kirkkaammin. Viittasankari pudottautui miekkansa kanssa suoraan Marionetin päälle, tosin vastustaja onnistui väistämään hyökkäyksen nopealla kierähtämisellä. Marionetti nousi vauhdikkaasti pystyyn, mutta kaatui saman tien takaisin maahan Ämkoon miekan iskeytyessä tämän selkään.
Ämkoo naurahti uudestaan, joskin nauru loppui lyhyeen. Hän pettyi suuresti huomatessaan, että isku oli onnistunut aiheuttamaan Marionetin selkään vain melko olemattoman oloisen naarmun. Minkäänlaisia merkkejä merkittävästä haavoittumisesta ei näkynyt.
”Mikä sinä oikein olet?”, Ämkoo totesi puoliääneen ja kohotti miekkansa päänsä yläpuolelle. Miekan terä alkoi sihistä äänekkäästi samalla kun ilma miekan ympärillä alkoi väreillä. Terän pintaan alkoi ilmestyä tummanpunaisia kuplia, jotka muodostivat lopulta miekan ympärille vaarallisen näköisen auran.
”Katsotaan, mitä pidät tästä”, Ämkoo sanoi viholliselleen ja juoksi tätä kohti. Marionetti hyppäsi sivuun iskun alta ja miekka iskeytyi tornin seinään.
Miekan tuhovoima osoittautui huomattavaksi seinän jysähtäessä kappaleiksi. Terän ympäröinyt varjoenergia aiheutti seinään osuessaan punahehkuisen räjähdyksen ja ulkona puhaltava tuuli vei seinän pirstaleet mukanaan.
Torakkapartio ylitti parhaillaan Ämkoon tuhoamaa portaikkoa ja kuuli yläpuolelta kuuluneen jysäyksen. Joukon johtaja komensi muita kiirehtimään.
Ämkoo syöksyi uuteen hyökkäykseen ja tarjosi viholliselleen jälleen kerran nopeaa viiltosarjaa. Hyökkäys meni ohi, mutta Ämkoo ei lopettanut vaan aktivoi kanohi Kualsin. Ilmestyttyään vihollisensa taakse Ämkoo tähtäsi miekkansa Marionetin kaulaan, mutta olento ehti juuri ja juuri väistämään iskun. Marionetti heitti itsensä hyvin häiritsevän näköisellä kärrynpyörällä kauemmas ja nosti miekkansa kasvottoman päänsä tasalle.
Ämkoo oli jo lähdössä uuteen hyökkäykseen, mutta pysähtyi tuntiessaan vahvan sysäyksen jossain rintakehänsä sisällä. Hän kyyristyi maahan ja katsoi vastustajaansa kireä ilme vihreillä kasvoillaan. ”Minun on päätettävä tämä nyt”, hän mietti yrittäen samalla kehitellä toimivaa strategiaa. ”Olen jo nyt tainnut käyttää Makutan voimaa liikaa. Jos jatkan näin, minä…”
Ämkoon ajatus keskeytyi kivuliaaseen pistoon hänen sydänvalonsa kohdalla. Valon sävy muuttui hetkessä paljon tummemmaksi eikä se palautunut normaaliksi.
Marionetti huomasi vihollisensa hyökkäyksen keskeytyneen ja syöksyi vuorostaan Ämkoota kohti. Ämkoo kierähti taaksepäin tähdäten sen jälkeen nopean iskun vastustajansa miekan kahvaan. Marionetti kavahti hetkellisesti taaksepäin, mutta lähti kuitenkin saman tien uuteen hyökkäykseen.
”Liikkumatta!”
Marionetti pysähtyi.
”…loistavaa”, Ämkoo kirosi.
Torakat tähtäsivät miekkailevaa kaksikkoa aseillaan. Ämkoo erotti joukosta pääosin pienehköjä zamor-aseita, tosin taka-alalla näkyi myös yksi ilkeän näköinen sinko. Ämkoo nousi varovasti ylös, tarkkaillen samalla sekä nazorakien että valkean vihollisensa eleitä.
”Liikkumatta, sanoin!”, huusi torakkajohtaja ja komensi joukkonsa asettumaan riviin. Torakat tottelivat, kunnes yksi ennätti kysymään: ”Entä tuo toinen?” Torakkajohtaja katseli Marionettia hetken hämmentyneenä. Nazorak ei ollut koskaan ennen nähnyt vastaavanlaista olentoa, joten kyseessä ei johtajan mielestä voinut olla ainakaan liittolainen. ”Tappakaa”, hän komensi ja avasi tulen.
Eräs Klaanin lähellä sijaitseva viidakon peittämä saari
Tummanvihreä Akakua kasvoillaan kantava le-matoran syöksyi pitkin viidakon pohjakerrosta väistellen takanaan kiitävän harmaan skakdin ammuksia. Skakdi ei onnistunut saavuttamaan huippunopeaa matorania vaan jäi jatkuvasti enemmän ja enemmän tämän jälkeen. Valtavan hammaskaluston omaava olento kirosi matoranille tuntemattomalla kielellä ja jatkoi ampumista.
Skakdin yllätykseksi matoran pysähtyi äkkinäisesti, kääntyi ympäri ja vetäisi selässään kantamansa lyhyen miekan esiin. Matoran väisti vielä yhden skakdin ammuksen ja hyppäsi sitten korkeassa kaaressa skakdin taakse.
”Säälittävä taapero!”, Skakdi nauroi ja käänsi massiivisen aseensa ympäri. Tykin takaa paljastui kolmiteräinen moottorisaha. Skakdi vetäisi sen käyntiin ja iski sen pikkuista le-matorania kohti.
Eikä osunut.
Väistöliikkeen jälkeen matoran kaivoi huomaamattoman kokoisen heittotähden jostain panssareidensa kätköistä ja heitti tämän skakdia kohti. Harmaa hirviö sai osuman jonnekin kaulansa alueelle ja kiskoi heittoaseen irti äänekkäästi kiroten.
”Odotahan kun saan sinut käsiini, kurja rääpäle! Tuollainen naurettava lelu ei riitä tappamaan mi-”
Myrkky alkoi vaikuttaa. Skakdi rojahti maahan eikä kyennyt liikuttamaan muuta kuin silmiään. Sen katse seurasi lähestyvää matorania, joka kohotti piskuisen miekkansa ilmaan ja viimeisteli vihollisensa.
Matoran huokaisi ja puhui naamionsa sisäpuolelle asennettuun viestimeen.
”Enki ilmoittautuu päämajaan. Sijaintini: hieman päämajasta pohjoiseen. Kohde pysäytetty. En haavoittunut.” ”Palaa päämajaan. Siivousryhmä hoitelee ruumiin”, kuului vastaus rahisevasta viestimestä.
Matoran jatkoi matkaansa syvemmälle metsään. Viidakon rahit eivät olleet huomaavinaankaan tämän liikkeitä, yhtä lukuunottamatta.
”Ai, sinä, hei”, matoran sanoi ja pysähtyi huomatessaan valtavan olennon. Huomattavasti tuhkakarhua korkeampi pitkäkärsäinen ja pääosin orgaaninen hirviö tuijotti matoran-soturia suurilla silmillään, muttei äännähtänyt lainkaan. Matoran ei säikähtänyt tätä, vaan asteli rauhallisesti olennon vierelle ja taputti tämän kylkeä varovasti. Olento tuijotti matorania vielä hetken, örähti ja katosi viidakon kätköihin. Oli suorastaan hämmästyttävää, kuinka niin iso olento saattoi kadota näkyvistä niin nopeasti.
Matoran ei jäänyt aikailemaan vaan jatkoi matkaansa. Sitten hän pysähtyi erään puun kohdalle. Puu ei näyttänyt millään tapaa erityiseltä, eikä kuka tahansa olisi voinut erottaa sitä kaikkien muiden viidakon puiden seasta. Matoran tuntui kuitenkin olevan varma etsineensä juuri tätä puuta ja asteli sen vierelle.
”Pyydän lupaa astua sisään”, matoran sanoi ja huomaamaton ovi puun kyljessä aukesi. Enki asteli edessään avautuvaan hämärään käytävään ja ovi sulkeutui.
Maan alla avartui laaja tunneliverkosto. Yleensä tällaisessa ympäristössä oletti törmäävänsä onu-matoraneihin, mutta Enkiä vastassa oli ainoastaan le-matoraneja. Vihreänkirjava joukko tervehti saapujaa vähäeleisesti ja jatkoi erilaisia puuhiaan.
Enki asteli tunneliverkoston vasempaan osaan, etsi johtajan oven, koputti siihen ja astui huoneeseen odottamatta vastausta. Sitten hän polvistui johtajansa eteen ja alkoi puhua.
”Saamamme tiedot olivat oikeassa. Klaaniin on hyökätty.”
Johtaja, mustavartaloinen ja tummanvihreää mirua kantava matoran ei avannut silmiään vaan istui rauhallisesti jalat ristissä pöytänsä ääressä.
”En ottanut heihin suoraa kontaktia”, Enki selitti. ”Mutta vahingot olivat selvästi havaittavissa.”
Johtaja nyökkäsi ja avasi silmänsä. Sitten hän katsoi Enkiä hetken kysyvästi, kuin olettaen tämän jatkavan.
”Skakdi osoittautui vain satunnaiseksi palkkionmetsästäjäksi. Tuskin edes uskoi löytävänsä tältä saarelta asutusta. Luulen, että…”
Johtaja kohotti kättään ja Enki sulki suunsa oitis.
”En ole kiinnostunut skakdista. Jatka Klaanista.”
”He korjaavat linnoitustaan”, Enki jatkoi hieman epäröivään sävyyn. ”Ja odottavat kaiketi uutta hyökkäystä.”
”Entä hän?”, johtaja kysyi.
Enki oli hetken hiljaa.
”Hänet nähtiin kaiketi Klaanin tiedotustilaisuudessa, tai niin ainakin huhutaan”, Enki kertoi. ”Ja?” ”Hän suorittanee tällä hetkellä jonkinlaista tehtävää Klaanille. En tiedä siitä enempää.”
Johtaja hymähti.
”Mitä me teemme?”, Enki uskaltautui kysymään. ”Odotamme”, johtaja vastasi. ”Emmekö aio auttaa Klaania? Olen, varma, että hän…” ”Me odotamme.” ”Odotamme mitä?”
”Käskyä”, johtaja sanoi ja sulki jälleen silmänsä. Enki kumarsi syvään ja poistui huoneesta.
Vartiotorni, nazorakein trooppinen tukikohta
Ämkoo väisteli nazorakien ammuksia parhaansa mukaan turvautuen ajoittain aineettomuuden naamioon. Naamion teho kuitenkin lakkasi pian, joten Ämkoo joutui muuttamaan suunnitelmaansa. Hän muodosti nopeasti epämääräisen illuusion kanohi Mahikin avulla ja syöksyi sen turvin takanaan avautuvaan portaikkoon.
Torakat jatkoivat ampumista kuvitellen Ämkoon olevan yhä tähtäimessä. Samalla ne tulittivat myös edessään seisovaa valkeaa olentoa, joka ei kuitenkaan näyttänyt väistävän ammuksia lainkaan.
Marionettiin ei kuitenkaan osunut. Torakat keskeyttivät tulen ja katselivat olentoa hämmästyneinä. Näytti siltä kuin kaikki ammukset olisivat yksinkertaisesti väistäneet olentoa.
Marionetti kääntyi portaikon suuntaan samalla kun Ämkoon illuusio liukeni pois. Torakat avasivat uudelleen tulen Marionettia kohti lähestyen tätä samalla.
Marionetti tiesi kohteensa pääsevän pakoon. Se tiesi myös, että torakat olivat tähän syyllisiä.
Se tiesi myös, miten asiaan löytyisi ratkaisu.
Marionetti ryntäsi yllättäen nazorakien sekaan ja heilautti miekkaansa muutaman kerran. Torakat yrittivät kauhuissaan tulittaa valkoista hirviötä, mutta yksikään ammus ei suostunut osumaan. Muutaman tarkkaan harkitun sivalluksen jälkeen jokainen torakoista kaatui kuolleena maahan. Marionetti kohottautui täyteen mittaansa ja lähti saaliinsa perään.
Ämkoo oli jälleen kerran vartiotornin katolla. Pistävä kipu Ämkoon sisuksissa ei ollut osoittanut vähenemisen merkkejä – päin vastoin. Kipu raastoi miekkamiehen kehoa yhä enemmän ja enemmän.
Karzahni, Ämkoo manasi ja nojasi miekkaansa.
Silloin Marionetti ilmestyi katolle. Se toi miekkansa kehonsa oikealta puolelta eteensä pidellen siitä kiinni ainoastaan toisella kädellä. Sitten se kumartui hieman, lähti juoksuun ja iski.
Ämkoo kumartui ja onnistui väistämään ensimmäisen lyönnin. Seuraavan hän torjui tuomalla nopealla liikkeellä miekkansa päänsä ylle. Kolmannen iskun Ämkoo väisti kierähtämällä Marionetin jalkojen ohi ja nousemalla sitten pystyyn, vieden vuorostaan oman iskunsa Marionettia kohti.
Valkoinen olento torjui iskun naurettavan helposti ja potkaisi Ämkoon taaksepäin. Viittasankari karjaisi ja kaatui katon reunamalle. Marionetti lähti astelemaan tätä kohti.
Ämkoo ei voinut muuta. Hän sulki silmänsä ja matkusti mielensä syvimmille perukoille.
Jake ajeli adminsiipeä kohti. Hän oli menossa tapaamaan Guardiania. Hän oli noussut aika myöhään, koska oli valvonutkin myöhään.
Jaken ajelu adminsiipeä kohti oli tasaista, mutta häntä häirittiin kokoajan. Kun hän ajoi, eräs vähintäänkin häiritsevän näköinen matoran ajoi pyörätuolilla hänen vieressään hetken aikaan, ja katsoi Jakea pelottavasti. Sitten se iski silmää ja kiihdytti pois. ”Just. Näitä uusia jäseniä”, Jake jupisi.
Kun Jake oli päässyt Tawan huoneeseen, hän tervehti Toaa. ”Hei, Tawa. Emme olekkaan nähneet aikoihin.”
Aikoihin, en ole nähnyt tuota olentoa IKINÄ… Näitä uusia klaanilaisia..
”No hei sinullekkin. …Kuka muuten olet?”, Tawa tervehti hämmentyneenä.
”Olen Jake. entäs sinä?”, Jake vastasi.
Mikä tuolla olennolla on? Hän sanoi nimeni alle viisi sekuntia sitten
”Olen Tawa, muuten, tiesit sen jo”, Tawa vastasi.
”Mukava tietää”, Jake sanoi aurinkoinen hymy kasvoillaan räpäyttämättä silmiään.
”Ehh.. Voisit mennä vakoilemaan jotain vihollisosapuolta, otahan joku mukaasi ja lähde. Hus”, Tawa komensi ja Jake lähti.
”Ei ole totta!” yksi kolmesta Zyglakista parahti. Heitä vakoillut matoran lennähti tiehensä gukollaan siinä silmänräpäyksessä, kun matelijat olivat hänet nähneet. Partiota johtava raskasrakenteinen Zyglak tihrusti poiskiitävän linnun perään. ”Ei muuten ollut Klaanilainen. Taitaa kuulua saaren muun asutuksen piiriin.” ”Onko sillä väliä?” sinipunainen lisko ärähti. ”Vakooja on vakooja! Eikö meidän kuuluisi ajaa sitä takaa?” ”Kita kiinni nyt, meillä on muutakin tekemistä.” ”Tämän suon vartijointi?” ”Aivan.”
Keskustelu päättyi siihen, vaikka protestoinut Zyglak ei selvästikään ollut tyytyväinen lopputulemaan. Häntä ei huvittanut mädäntyä tällä karmivalla suolla.
Trooppinen saari, Nazorakien tukikohta
Nazorak-partio piti erehtymättömän tunnistettavaa, rytmikästä ääntä marssiessaan aukion poikki. Etsintäpartioiden toiminta oli selkeästi vaisumpaa kuin muutamia kymmeniä minuutteja sitten. Snowman oli tästä kiitollinen, ja katseli matalan pensaan suojista loittonevia torakoita.
Tämä ei kyllä auta millään tasolla, lumiukko ajatteli voimistuvasta päänsärystään. Tila alkoi jälleen huolestuttaa häntä, Snowmanilla ei ollut aavistustakaan, mistä kipu johtui. Ainoa johtolanka tuntui olevan kivun tuntemus, jokin hänen karmeassa olossaan oli samaa kuin Avdeksi itseään kutsuneen olennon läsnäolo. Snowman oli kyllä alun pitäenkin epäillyt varjoista univierastaan osasyylliseksi, muttei millään keksinyt, kuinka se visiitti olisi aiheuttanut tämän.
Lumiukko puristi silmänsä tiukasti kiinni uuden huimausaallon iskiessä. Eipä tässä mitään, on sitä huono olo ollut ennenkin. Mutta jotenkin hänestä tuntui, että hän ansaitsi tämän tavallista enemmän. Pään sisäinen tuska ajoittui aina samoihin aikoihin, kun Snowman kyseenalaisti lojaaliuttaan Klaanille.
Mutta tämä on naurettavaa! Olen aina ollut Klaanille uskollinen. Paitsi nyt, kun hylkäsin tehtävän. Tai en hylännyt, siirsin hieman tuonnemmas. Ja jätin Ämkoon hoitamaan sitä yksin. Mutta hän itse oli kärsimätön, varmasti jonkinlainen kompromissi olisi keksitty, jos admin ei olisi niin pian poistunut. Mutta minä aloitin huutamisen! En ole huutanut Klaanilaisille, en sillä lailla. Koskaan ennen.
Lumiukko koetti havahtua mietteistään, hän oli keskellä vihollisten tukikohtaa. Yksin. Koska hän oli hylännyt ystävänsä. Ystävä oli hylännyt hänet. Koska hän oli huutanut. Ei Ämkoo ollut tällaisissa tilanteissa niin herkkä, ei se huutamisesta johtunut. Vaan siitä, että hylkäsin Klaanin. Hah, ei se mikäään hylkääminen ollut. Autoin vain hädässä olevia. Ja jätin ystäväni hätään.
Silloin Snowman oikeasti havahtui. Äänet hänen päässään. Ne eivät kaikki kuuluneet hänelle. Hän tahtoi pian päästä joko Kepen tai ammattipsykologin puheille.
[spoil]Heh, tuli muuten hassusti Manun kanssa vähän samankaltainen osa. Ette silti pääse syyttämään palgioinnista, kirjoittelimme samaan aikaan.[/spoil]
Järkyttyneen näköinen matoran seisoi erään korkeahkon rakennuksen katolla. Se katseli ympärilleen heikosti täristen kunnes lopulta lyyhistyi kasaan. ”K-kaikki työ… Turhaan…”
Toinen matoran taputti pikkuista katonkorjaajaa olkapäälle. ”Noh noh, Bob. Ryhdistäydy. Urakka ei koskaan valmistu, jos et aloita nyt.”
Bob nousi heiveröisesti pystyyn, hapuillen epätoivoisesti työkalupakkiaan. Linnakkeesta tuskin löytyi yhtäkään kattoa, joka ei vaatisi huoltotöitä. Tämä oli kauheaa.
”Ai niin”, toinen matoran aloitti. ”Pomo sanoi, että emme voi maksaa sinulle ylityölisää. Sori.”
Bob pudotti työkalupakin, polvistui, käänsi surkeat kasvonsa kohti taivasta ja huusi: ”EEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIII…!!!”