Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.
Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.
Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.
Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.
”Meidät on huomattu”, Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.
– – musiikki poikki – –
Nazorak-ilmalaiva
”Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta.” ”Mielelläni.”
Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.
Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.
Eversti 437 lähti matkaan.
– – musiikki poikki – –
Viidakossa
”Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea”, metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi. ”Voisin sanoa samaa”, kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.
”Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty”, veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.
”Seuratkaa”, yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. ”Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?”
– – –
Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.
Jopa Klaanin kellarikerroksista kuului selkeästi massiivinen räjähdys vain vähän matkan päässä Klaanista. Kaikki olivat silloin varmoja, että Klaani oli saanut ratkaisevan iskun.
Suuri mutta matala kellarisali oli tupaten täynnä matoraneja. Himmeät valot paistoivat katossa. Huone oli kuuma ja tunkkainen. Kaikki matoranit odottivat hengitystä pidättäen Paacon seuraavaa tiedotetta. Klaanin keskusradiosta kuului reaaliajassa tietoa tilanteesta. Joskus tuntui siltä, että Paaco kuvitteli selostavansa urheilukilpailua.
krz ”Päivää hyvä herrasväki, näyttää siltä että uhka on voitettu”, Paacon iloinen ääni kuului kaiuttimesta.
Huone puhkesi huutoihin, itkuun ja nauruun.
”Emme vielä tiedä, mikä posautti ötököiden lentopaatin hitonmoisena räjähdyksenä taivaalle, mutta pääasia on, että suurin osa nazoista on nyt maassa.”
* * *
Matoro kirosi, ettei hänellä ollut harppuunaa. Vihollislentokoneen harppuunointi ja sen tuhoaminen miekalla olisi jotain tyylikästä.
Valkomusta Toa seisoi parhaillaan erään Ta-Matoranin kanssa Klaanin linnakkeen kyljestä puhkeavalla tasanteella. Kyseisellä betonitasanteella oli esteetön näkymä Klaanin ympäristöön, ja siksi aikoinaan sinne oli rahdattu ilmatorjuntatykki.
Kuin oletuksena, tavarahissi oli ollut rikki sinä aurinkoisena päivänä. Kaksi tykkiä kuljettanutta matorania näkee vieläkin painajaisia sadoista ja sadoista portaista, jotka he tykkiä ylös rahtasivat.
Klaanin taivaalla pörräsi enää kolmesta kuuteen pommikonetta. Ne eivät aikoneetkaan vetäytyä, nyt ne olivat alkaneet pommein loppuessa tehdä kamikaze-iskuja. ”Tuolta lentää yksi, valmiina…” Matoro ohjeisti, teleskooppisilmän kiikaritoiminto jatkuvasti päällä.
Punainen matoran antoi sormiensa puristua ilmatorjuntatykin liipasinkahvalle. Tappavan tarkka sarja iskeytyi lähestäyvää lentokonetta päin, mutta zamor kimposi kaarevan siiven pinnan kautta taivaalle. Kone kaartoi jyrkästi suuntaan josta sitä ammuttiin, ja oli pian tulossa suoraan kohti tasannetta.
”AMMU”, Matoro huusi. Ilmatorjuntatykki soi, mutta lentokone syöksyi suoraan tasannetta päin. Matoro syöksyi ja tönäisi matoranin pois tykistä, liukuen itsekin märkää kiveä pitkin sivuun. Lentokone iskeytyi tasanteeseen tuhoten tykin ja osuen ulko-oveen. Sen keskiosa lensi ovesta sisälle siipien jäädessä paksujen seinien ulkopuolelle. Lentokoneen keskiosa syöksyi kovaa marmorisia portaita alaspäin ja osui valkoiseen seinään.
Sateen kastelema kivi oli liukas, eikä tilannetta helpottanut se, että Matoro ja matoran olivat aivan kivitasanteen reunalla. Pelkkä vilkaisu alas sai aikaan huimaamisen tunteen. Jään Toa liikutti varovasti jalkojaan eteenpäin, kohi tasanteen keskustaa. Hän yritti työntää itseään kädellä, mutta märästä kivestä ei saanut kunnolla pitoa. Lopulta Matoro sai hivutettua itsensä hitaasti tasanteen keskiosiin, ja veti matoranin pois reunalta.
Toa nousi varovasti seisomaan ja loi katseen ympärilleen. Lentokone oli jättänyt siipensä ulos ja syöksynyt sisälle portaisiin. Matoro asteli tuhoutuneen oven luo ja näki koneen rusentuneen rungon portaiden alapäässä.
”… luulin että tälläistä tapahtuu vain sarjakuvissa”, hän mutisi kävellessään kohti koneen ruhoa.
Nazorakin laiha hahmo nousi huojuen ylös murskautuneesta ohjaamosta. Kypärä ja pilotinpuku oli suojannut jo valmiiksi sitkeää torakkaa hyvin, ja hyönteis-olento olikin pian pystyssä tuijottaen Matoroa lentäjänlasiensa läpi. Sitten se veti zamor-pistoolin esiin ja ampui kohti Jään Toaa. Samalla hetkellä kilpi jäätä ilmestyi Matoron käteen. Zamor pirstoi kilven jäänsirpaleiksi, mutta Jään Toa hyppäsi portaiden yläpäästä kohti torakkaa. Tämä yritti ampua, mutta Matoron ylhäältä saapunut potku iski aseen pois tämän käsistä. Seurasi potku leukaan, joka sai kypäräpäisen torakan lentämään selälleen koneen juureen.
”Tuliaseet ovat yliarvostettuja”, Matoro avasi suunsa. Hän seisoi koneen ruhon päällä, osoittaen kädellään torakkaa. ”Kehoitan antautumaan”, hän jatkoi.
Torakka ei reagoinut kehoitukseen mitenkään. Se vain makasi maassa selällään. Liian monen sekunnin kuluttua Matoro tajusi tapahtuneen. Nazorak oli puraissut itsemurhakapselin.
Klaanilaisseurueen mittava sukellusaparaatti otti tasaiseen tahtiin syvyyttä. Kulkuneuvo kiihdytti samalla nopeuttaan, ja pian raivoisan moottorin tasainen pauhu kaikui pitkin veneen vankkoja rakenteita.
”Mikä perhana täällä mylvii”, kärttyisä turaga totesi pakottautuessaan istumaan sukellusveneen varastoruuman pimeimpään ja huomaamattomimpaan nurkkaan kyhäämässään punkassa. Turaga Nidhiki katseli hetken ympärilleen, ymmärsi sukellusveneen liikkuvan ja tajusi siinä samassa, että Klaanin kiskurivuokrista huolimatta jäniksenä yöpyminen linnoituksen alta hassun sattuman kautta löytyneessä sukellusveneessä ei ehkä ollutkaan ihan niin loistava ajatus.
”No voi perhana”, Nidhiki sanoi.
Viidakkosaaren ranta
Vihaiset linnut olivat lentäneet lentonsa. Hyökkäys oli ohi.
Alkujärkytys ei ollut lamaannuttanut torakkasotilaita muuten kuin hetkellisesti. Ilmavoimien komentaja oli käskyttänyt alamaisensa nopeasti asemiin ja tällä hetkellä useampi kaksitasosiipitorakkain partio parveili rannan yläpuolella pitäen tarkasti silmällä pimeää viidakkoa. Maasta käsin toimivat torakat valaisivat rannan suurilla valokeiloilla samalla kun jalkaväen sotilaat aseistautuivat. Vihaisten lintujen iskusta huolimatta suuri osa aseteltoista oli vielä pystyssä eikä valloitusarmeija ollut kärsinyt mittavia tappioita.
”Vihollinen iski rantametsiköstä”, yksi torakkakomentajista selvitti kovaan ääneen johtamilleen sotilaille. ”Varustautukaa ampuma- ja lähitaisteluasein ja tutkikaa sitten lähin osa viidakosta. Emme tiedä mikä siellä on meitä vastassa, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Paikantakaa ja tuhotkaa!”
Sotilaat vastasivat käskyyn taktisella käsimerkillä ja lähtivät sitten rivissä kohti lähintä asetelttaa. Vihollisen mielipuolisesta hyökkäystaktiikasta huolimatta torakat eivät osanneet enää olla peloissaan. Pian he olisivat täysissä aseissa, ja torakat osasivat pahimman paikan tullen odottaa taivaalta käsin saatavaa suojatulta. Tämän seikan vallan hyvin tiedostaen lähtivät nazorak-sotilaat hetken kuluttua kohti rannan tuntumassa tiheästi kasvavaa viidakkoa.
Torakat saapuivat metsän tykö. Jossain huusi pöllö. Ja sehän ei toki ollut merkkiääni tai mitään.
Rantametsän puut hajosivat säpäleiksi niiden juurelle asetettujen pommien räjähtäessä yksi kerrallaan hieman loitompana maaston kätköissä piileksivän matoranin painaessa pientä punaista nappulaa. Tumman kankaan kasvojensa peitoksi solminut ninja hymyili omahyväisesti kuunnellessaan räjähdysten seasta kuuluvia tuskaisia huutoja. Torakat olivat kävelleet suoraan ansaan.
Kuin ihmeen kaupalla räjähdyksestä hengissä selvinnyt torakkajohtaja nousi pystyyn räjähdyksen nostattaman tomupilven takaa ja karjui: ”Ne ovat panostaneet metsän! Vetäytykää! Toistan, vetäytykää!”
Pöllö huhuili uudemman kerran.
Torakkakeskittymän suurin varusteteltta räjähti ilmaan. Taivaalta sataneiden lintujen aiheuttaman kaaoksen turvin oli nazorakien rannalle kyhäämään tukikohtaan hiljaa hiipinyt veljeskunnan soturi asentanut teltan alle kiitettävän kasan räjähteitä, ja tällä hetkellä pieni vihreä pahantekijä ihaili kättensä töitä yhden viidakkopuun latvaoksilta käsin. Hih hih, matoran ajatteli.
Kaiken tämän kaaoksen yläpuolella pyörivät nazorak-lentäjät kuin pesästään eksyneet ampiaiset. Kevyin tykein aseistautuneet lentäjät hakivat katseellaan pakonomaisesti viholliseksi tunnistettavaa kohdetta ihan vain päästäkseen iskemään takaisin. Lentäjät näkivät kuitenkin ainoastaan sinne tänne säntäileviä lajikumppaneitaan. Vihollinen tuntui pelaavan äärimmäisen likaisesti.
Alhaalla roihuavat räjähdysten jälkiliekit ja metsän pahaenteiset varjot veivät torakkalentäjien kaiken huomion. Tästä syystä johtuen eivät torakat osanneet reagoida tarpeeksi vikkelästi taivaalta täysin varoittamatta kimppuunsa iskeneeseen hyökkäykseen. Viiden pimeänäkölaseilla ja matoran-ratsastajilla varustetun petolinnun ryhmä viiletti tuulispään lailla taivaan pimennosta kohti äänekkäin lentovermein ilmoja pitkin liikkuvia torakoita. Le-matoranit latasivat syöksyn aikana kukin mukanaan kantamansa jykevän sarjatulivarsijousen. Pian taivas täyttyi nuolista.
Yllätyshyökkäyksen suunnitellut Leiter oli sitä mieltä, että torakat eivät olleet nähneet vielä tarpeeksi räjähdyksiä. Nazorak-sotilaiden huomion siirryttyä taivaalle kipitti asetelttoja kohti parvi räjähdevöin varustautuneita ja hyvin itsetuhoisen näköisiä kiivilintuja. Päästyään perille pitkänokkaiset karvapallot pysähtyivät, katselivat hetken toisiaan ja räjähtivät.
Kauempana viidakossa Ämkoo kuunteli Leiterin tilanneraporttia ja koitti muistella mistä veljeskunnan sairas lintufiksaatio oli saanut alkunsa.
088 kirosi. Miten niin suuri ilmalaiva oli tehnyt niin nopean väistöliikkeen.
Kapteeni oli äärimmäisen turhautunut. Hän oli entistä varmempi siitä, että tuhoaisi aluksen itse. Hän ei antaisi Klaanin saastojen koskea alukseen. Hän tuhoaisi sen, ja mahdollisimman paljon menisi mukana. Torakka iski nyrkillään ohjauspöytään. Radiosignaalit olivat totaalisesti poissa pelistä. Kaikkialta kuului epämääräistä möykkää. Yhtäkkiä koneen sähköjärjestelmiä kuvaavaan ääriviivapiirrokseen syttyi vihreät valot takaosaan. 088 piristyi hieman, mekaanikot olivat onnistuneet. Ohjaimet toimivat, ainakin jotenkuten.
Kääntäkää vasemmalle, 088 komensi. Mutta sir, me törmääm- ohjaaja änkytti. Vasemmalle. Päin tuota alusta Torakka käänsi ohjausvipua vastahakoisesti jyrkästi vasemmalle. Toinen pilotti teki saman, ja uudelleen järjestelmään palautetut peräsimen suuret lavat alkoivat kääntyä.
Koi syöksyi yllättävän nopeasti etuviistoon vasemmalle, mutta Vapaus oli nopeampi. Väisömanoveerin jälkeen, heti kun Koin aikeet oli huomattu, oli aluksen korkeutta laskettu nopeasti. Bio-Klaanin alus pudottautui lyhyen matkaa alaspäin, väistäen vinosti Vapauden yläpuolelta syöksyvän Koin. Välittömästi Hydraulinen Vapaus käytti tilanteen hyväkseen ja ampui kaikilla kääntyvillä tykeillään alaviistosta käsin Koita.
Koko Nazorak-alus tärähteli voimakkaiden raskaiden cordakien iskeytyessä aluksen pohjaan. Tuli ja räjähdykset tuhosivat järjestelmiä ja pohjan zamor-tykkejä nopeaan vauhtiin. Koi käänsi jyrkästi vasempaan, yrittäessään päästä pakoon vainoojaansa. Nyt Nazorakien alus oli kääntynyt 180 astetta alkuperäisestä sijainnistaan, komentosilta suoraan Klaaniin päin.
Sir, pudotetaan pommit nyt. Klaanilaiset ovat allamme Ei, 088 sanoi nopeasti ja jämäkästi. Täysillä kohti Klaania. Alentakaa korkeus niin, että törmäämme linnakkeeseen. Jos en voi voittaa, eivät hekään Pääpilottia puistatti kapteenin kylmä päättäväisyys ja uskollisuus aatteelle. Jopa varman kuoleman edessä tämä mietti keinoja aiheuttaa mahdollisimman paljon pahaa vihollisille. Se oli jotain, mihin Nazorakit pyrkivät.
Hydraulinen Vapaus käänsi vaivalloisesti kurssinsa ympäri. Koin suunnanmuutos kohti Klaania oli ollut aivan odottamatonta, mutta oli selvä, ettei alusta saisi päästää Klaaniin. Pian kaksi alusta olivat suorassa linjassa, Koi edessä ja Vapaus takana.
Tehmut ja Ämtur saapuivat yläkansilla, tarkemmin sanottuna potkuritelineiden välissä, sijaitsevaan tilaan, joka olisi nyt aluksen komentopaikka. Huone oli ankea ja kalustamaton. Sisällä oli vain muutama cordak-tykki ampujineen sekä pyöreitä, pieniä ikkunoita. Yhden ikkunan vieressä roikkui kiikarit.
Laivaston silloinen johtaja nappasi kiikarit käsiinsä ja katsoi niiden kautta ulkomaailmaa. Pienistä ikkunoista näkyvyys ei ollut paras mahdollinen, ja sadekin haittasi, mutta Koin suuresta, vaaleanharmaasta hahmosta ei voinut erehtyä. Liekit ilmalaivasta olivat sateen myötävaikutuksesta kadonneet. Koi näytti lopettaneen kokonaan tuleen vastaamisen.
Alus pitäisi kääntää tai tuhota. Se ei saa päästä Klaaniin.
Edriv käänsi Lohrakiaan jyrkästi yläviistoon. Pommikone kaartoi perässä. Laivaston aluksen cordak soi, mutta nopeassa liikkeessä osumia ei juurikaan tullut. Lohrak joutui väistämään tiukasti miniohjusta, jonka hopeanharmaa syöksypommikone oli laukaissut. Alkutaistelusta oli näyttänyt, ettei pommikoneissa ollut aseita ilmataisteluun, mutta oli paljastunut, että niiden ohjukset toimivat myös ilmataistelussa. Alus kaartoi jyrkästi sivuun, pyrkien pääsemään takaa-ajo-asemaan. Pommikone pysyi tiukasti perillä etsien sopivaa tilannetta laukoa ohjuksia. Edrivin Lohrak syöksyi alaviistoon pakoon vainoajaansa. Takaa kuului vihellys; yksi ohjus oli taas liikkellä. Onu-Matoran veti aluksen nopeasti ylös. Hän oli kutienkin piirun verran myöhässä, sillä ohjus osui rakennuksen kattoon koneen alapuolelle, ja paineaalto lennätti roinaa päin Lohrakia. Alus sai iskun toiseen siipeensä ja lähti pyörimään holtittomasti. Edriv yritti sydän pamppaillen saada koneen oikaistua, mutta vahingoittunut hävittäjä syöksyi vaarallista vauhtia kohti maata ja rakennuksia. Viime hetkellä Onu-Matoran sai oikaistua aluksensa ja veti ylös.
Cetal, oletko kunnossa? matoran kysyi sydän pamppaillen. Vastausta ei kuulunut takaa, ampujan paikalta. Edriv katsoi nopeasti taakseen penkin suuren selkänojan yli. Takaosan läpi oli lentänyt useita sirpaleita, ja verinen matoran istui metallitangon lävistämänä takapenkillä. Pilotti irvisti. Olisi pakko laskeutua. Sitten hän kuuli jälleen vihellyksen. Matoran kirosi, ja veti niin nopean käännöksen kuin sai. Ohjus lensi hieman huti, mutta kone oli jälleen jonkun nazorakin takaa-ajon kohteena. Oli pakko laskeutua, alus ei olisi enää taistelukuntoinen. Laskeutunut alus tosin olisi täysi maalitaulu pommikoneelle
Edriv mietti vaihtoehtojaan. Hän näki merellä kaksi suurta ilmalaivaa lentävän Klaania kohti.
Kapteeni, törmäämme seitsemässä minuutissa Klaaniin Pilotin sanat kaikuivat 088 mielessä pitkään. Hän jäisi ikuisesti historiankirjoihin Nazorakina, joka uhrasi kaikkensa tuhotakseen Klaanin. Hänet muistettaisiin esikuvana, sellaisena mikä jokaisen Nazorakin pitää olla. Onko ohjus valmiina? 088 varmisti. Kyllä, sir.
Alus tärähteli voimakkaiden cordak-ammusten pirstoessa sen takaosan panssarointia. Kuului korvia vihlovaa ääntä suuren panssarilevyn irrotessa kyljestä. Massiivinen räjähdys koetteli alusta yhden ammuksen osuessa suoraan yhteen varamoottoreista. 088 ei ollut enää edes tarkistanut aluksen vahinkoja. Hän tiesi kuolevansa. Hän oli ylittänyt itsesäälin vaiheen ja oli nyt transsimaisessa tilassa. Kaikki, mitä hän ajatteli, oli kosto.
Laukaiskaa, pitkä Nazorak määräsi lyhyesti sisäpuhelimeen. Aluksen sisäinen kaapelipuhelin toimi edelleen osittain.
Viimeinen raskas ohjus oli ladattu viimeiseen ohjuslaukaisimeen. Pian se osuisi suoraan edestäpäin Hydrauliseen Vapauteen.
Harmaa nuolenkärki syöksyi ilmaan liekehtien. Vapauden ohjaaja yritti väistää pudottamalla alusta ja kääntämään alusta samalla vinoon, mutta silti kaikki tapahtui. Ohjus iskeytyi Bio-Klaanin ilmalaivan vasemmanpuoleiseen suureen propelliin, kaataen massiivisen tangon ja propellin tuhansina siruina mereen. Alus horjahti rajusti, ja puu- ja panssaripintaa lensi mereen. Suuri alus horjahti uhkaavasti ja putosi miltei mereen. Hydraulinen Vapaus olisi lamautettu ne hetket, joina se olisi ollut ainut voima Koin ja Bio-Klaanin linnoituksen välillä.
Koi oli runneltu ja pahasti vahingoittunut. Sen kyljet olivat räjähdysten sisäänpäin murskaamat, ja takaosan panssarointi oli poissa. Aluksessa ei ollut enää paikkaa, joka ei olisi saanut osumaa taistelussa. Nytkin lukuisat Lohrakit parveilivat ja kaartelivat Koin ympärillä kuin nälkäiset korppikotkat, tulittaen alusta. Kuitenkin suurin uhka, Vapaus, oli pakotettu tekemään pakkolasku rantaviivalle.
Nazorakien imperiumi oli ampunut alas Vapauden. Se kuulosti 088:n korvaan upealta, juhlalliselta.
Häntä ei olisi enää huomenna. Hänen muistonsa eläisi ikuisesti.
Neljässä minuutissa alus olisi iskeytynyt Bio-Klaanin linnoitukseen räjähdelastissa. Aamulla Klaani olisi maassa.
Surullinen sade ripotteli vesipisaroita suureen tuulilasiin. Öinen viima kävi sisään alukseen sen panssaripeitteen aukoista.
Harmaatakkinen nazorak-kapteeni oli elämäänsä tyytyväinen. Hän piteli kädessään pientä laitetta, jonka punaisesta napista puolentuhatta tonnia kylväisi tuhoa kaikkialle.
Klaanin Linankkeen korkea torni kohosi pimeyden halki. Tulta ei enää näkynyt juurikaan, ja räjähdykset olivat harventuneet. Erinäisiä aluksia kaarteli Klaanin ympärillä. Merta oli Koin alla vielä muutamia minuutteja. Sitten se törmäisi.
Nazorak sulki silmänsä ja vaipui ajatuksiinsa.
Tottelevaisuus. Tehokkuus. Kunnia.
Jostain kuului ulvontaa. Yksinäinen, vahingoittunut Lohrak lensi kohti Koita. Takaa-ajaja oli pakottanut Edrivin merelle, ja polttoainekin oli aivan lopussa. Tämä oli varma kuolemastaan, ellei saisi takaa-ajajaansa pois kannoiltaan. Edriv kostaisi Cetalin kuoleman.
BIO-KLAANIN PUOLESTA!, hän huusi. Lohrak iskeytyi vasten Koin panssarilasia, murtaen sen tuhansiksi sirpaleiksi. Alus lensi suurella nopeudella läpi komentosillan murskaten kaiken tieltään.
Massiivinen räjähdys lähti liikkeelle Koin keskiosasta pommiruumasta ja murskasi koko aluksen kuin jyvän. Kirkas tuliräjähdys häikäisi sekunneiksi koko Klaanin ympäristön. Valtava ääni kajahti läpi rannikon pitkälle merelle, ennen kuin se vaimeni.
Palavia osia Koista vajosi kuin hidastettuna alaspäin, kylmään mereen.
[spoil]Seuraava on Tongun pätkä. Se tapahtuu samaan aikaan minun pätkäni loppuosan kanssa. En saanut sitä fuusioitua tuohon kunnolla, joten olkoot erillään.[/spoil]
Ilmatila
Morthankilla ja Weedolilla alkoi olla kuumat oltavat ilmataistelun keskellä. Sen lisäksi että aluksen polttoaine alkoi olla vähissä (hiilet alkoivat loppua) hengestään taistelevan Koin Zamor-sarjatulitus oli polttanut koneen toisen etusiivekkeen kokonaan pois. Ohjaus oli hankalaa, ja Morthankin täytyi kääntää konetta puolelta toisella jatkuvasti. Vetäytymiskäskyä ei ollut nähtävästi annettu, sillä muut jäljellä olevat Lohrakit kaartelivat yhä ympärillä. Savua ja leimahduksia oli kaikkialla suurten alusten ympärillä, ja taistelun tilasta oli vaikea saada selvää.
Minulta loppuu kohta ammukset! Weedol huusi moottoreiden jylyn yli Morthankille. Meistä ei pian ole enää kuin haittaa täällä!
Säästä viimeiset hyvään paikkaan. Lentäkäämme vielä kerran taistelun keskelle!
He lähestyivät Koita yläpuolelta. Torakkailmalaivan oikeasta kyljestä nouseva savu peitti Lohrak-hävittäjän pahoilta torakkasilmiltä. Yhtäkkiä alus tärähti ja oli iskeytyä Koin kylkeen, mutta Morthankin äkillinen nosto pelasti molemmat Matoranit.
Pahus! Laskutelineet menivät! Morthank manasi. Siinä meni siistin laskeutumisen mahdollisuus.
Pahempaa seuraa! Ohjus! Ne huomasivat meidät! Ajoit suoraan tutkaan! Weedol parkaisi. Punaisena hehkuva ohjus lähestyi pelottavan kovaa vauhtia takaapäin. Ammuntapesäkkeessä istuva Weedol käytti loput ammuksensa ohjuksen tuhoamiseen, mutta ammuksen väistöjärjestelmä pelasti ohjuksen. Weedol polki hikikarpalot otsallaan hiiliä tulipesään, ja Morthank lensi nopeammin kuin koskaan. Mutta ohjus saavutti heitä. He kiersivät Koin alitse väistellen Zamor-ammuksia, mutta eivät saaneet hakeutuvaa ohjusta pois kannoiltaan. Se saavutti heitä alituisesti kiihtyvällä nopeudella. He lensivät yhä kauemmaksi taistelusta kohti rannikolla kohoavaa kuusimetsää tuhon siemenet kannoillaan.
Minä en kuole näin! Weedol karjaisi, veti ammuntapesäkkeen työkalupakista suuren jakoavaimen ja löi sillä kuvun lasin rikki. Onneksi ilmavirta pyyhkäisi lasinsirpaleet taakseen. Ohjus oli jo aivan aluksen hännillä, Weedol tunsi naamiollaan sen hohtavan lämmön viileässä yössä.
Jakoavain lensi. Sen suora osuma ohjuksen kanssa aiheutti ammuksen välittömän räjähtämisen ja pelasti Morthankin ja Weedolin suoralta kuolemalta. Paineaalto kuitenkin repi Lohrakin siivet hajalle ja paiskasi aluksen raadon parin kuusen kautta metsänpohjalle.
Morthank makasi maassa ja tuijotti tähtitaivasta. Hän arveli, että hänen kaikki raajansa olivat katki, mutta hän ei välittänyt. Pilvet repeilivät ja tähdet paistoivat niiden välistä jakaen puolueetonta valoaan kaikkien maailman kansojen kesken. Vähän ajan kuluttua Weedol raahautui oikealla kädellään hänen vierelleen ja osoitti väsyneesti merelle päin. Kaukaisuudessa valtava palava herneenpalon muotoinen ilmalaiva räjähti tuhansien aurinkojen voimalla kappaleiksi, jäännösten vajotessa mereen kuin ilta-aurinko.
Tuli ja metalli kohtasivat. Linnoituksen kivisillä muureilla seisovat ilmatorjuntatykit rätisivät väkivaltaisesti laukaisten öiselle taivaalle tonneittain tulikuumana hehkuvaa rautaa, pienten smaragdien näköisiä ja tappavan vaarallisia Zamor-ammuksia ja sokaisevan purppuraisia energialaukauksia, jotka ukkosiskun lailla pudottivat Nazorakien syöksypommittajia. Tykkien puikoissa oli kirjava klaanilaisjoukko. Pikkuruiset matoranit latasivat tykkeihin lisää ammuksia pidellen tiukasti korvistaan kiinni, kun taas pieni joukko Toa-sotureita keskitti kaiken elementaalienergiansa matoranien suojaamiseen. Linnoituksen läntisen muurin suunnalla tykkitulta ylikorosti sateenkaaren väreissä hehkuva kuuden Toan elementaalienergia. Liian lähelle muuria uskaltautunut hävittäjä sai kokea äärimmäisen nopean ja äärimmäisen ylivedetyn tuhon Toa Cendai Angorangerien käsissä.
BladeVezon marssi keskellä kivistä muuria heittäen viimeisen sinihehkuisen lamauttimensa maahan. Hänen viestintänsä ilmatorjunnasta vastaaville matoraneille oli pääasiassa sanatonta. Sodan jyrinän alta ei kuullut paljoakaan. ”Keskittäkää tuli!” Bladis karjui hiekkapaperinkarhealla äänellään tykinjyskeen yli. ”Antakaa ötököiden maksaa!”
”Ötökät” olivat eri mieltä. Kun kymmenkunta verkkaisesti lentävästä syöksypommittajasta laukaistua pienoisohjusta iskeytyi muuriin, Bladiksen pelastivat vain tämän nopeat refleksit. Hopeinen skakdi lennähti kasvoilleen kivuliaasti kivimuuriin, kun jotain räjähti tulisella voimalla hänen takanaan. Bladiksella ei ollut aikaa makailla. Vaikka skakdin pää täyttyi halkeamisen tunteesta ja suu verestä, moderaattori nousi parhaansa mukaan takaisin pystyyn, ainoastaan nähdäkseen ohjusiskun aiheuttamat jäljet. Kaikki ilmatorjuntatykit kolmenkymmenen metrin säteellä olivat kappaleina tai vahvasti korjauksen tarpeessa. Niitä operoivat matoranit makasivat maassa joko tajuttomina tai täysin elottomina. Muurin edessä, Klaanin linnoituksen sisäpihan yläpuolella leijaili ylimielisesti paikallaan yksi syöksypommittaja. Hitaasti uutta iskua varten aseistautuvan aluksen ohjaamossa oli pilotti, jonka silmissä oli joko suurta määrätietoisuutta tai puhdasta murhanhimoa.
BladeVezon tuijotti vihaisesti pilottia, joka vaikutti keskittyvän nyt täysin hopeiseen skakdiin. Tämän vyötäröllä roikkuva vihreähehkuinen moderaattorikivi ei vain ollut auktoriteetin merkki ja tunniste. Se myös maalasi valtavan maalitaulun BladeVezonin päälle. Hopeinen skakdi nielaisi pikaisesti.
Syöksypommittajan pilotti ei puolestaan jäänyt testailemaan nieluelimistönsä toimivuutta, vaan lähti uuteen iskuun. Epäorganisoidun näköisesti sujahtelevat pienoisohjukset tärisyttivät koko muuria tai lentelivät sen yli, osuen lopulta pieneen rannikkometsikköön. BladeVezon joutui perääntymään yhden ilmatorjuntatykin raadon taakse. Skakdi piteli kuuloelimistään tiukasti kiinni ja yritti suojautua tykin taakse.
Skakdi vavahti hieman, kun huomasi jalkojensa juuressa makaavan, elottoman tykkimatoranin. Ga-matoranin Komau oli säröjä täynnä ja sen palovammat olivat puistattavat jopa taisteluja nähneen skakdin mielestä. Matoranin vieressä makasi ohjusiskussa hajonnut ammussäiliö. Punaisia Kanoka-kiekkoja lojui pitkin maastoa. Ga-matoranin vyötäröllä oli Zamor-pistooli. Suljettuaan ensiksi matoranin silmät kunnioittaen BV nappasi Zamor-pistoolin oikeaan käteensä ja yhden Kanoka-kiekoista vasempaan. Sitten hän juoksi kovempaa kuin aikoihin.
Syöksypommittaja lopetti muurin tulittamisen vasta kun kivipöly ja savu peittivät näkyvyyden täysin. Jos tämä ei riittäisi lopettamaan moderaattorin sätkimistä, mikään ei. Torakkapilotti arvioi hyökkäystehokkuutensa uudelleen, kun savuverhon keskeltä syöksähti punaisena hehkuva tulen Kanoka-kiekko. Kiekko kalahti terävä reuna edellä syöksypommittajan ohjaamon panssarilasiin ja tarttui siihen takiaisen lailla. Pilotti kaatoi kuuman juomansa pelästyksissään rinnuksilleen ja ampui refleksinomaisesti koko ohjussarjan uudelleen kohti muuria. Muurista sinkoileva kivimurska naarmutti aluksen pintamaalausta ja vaikeutti harmaan klaanilaisskakdin hahmottamista.
Se, mitä pilotti ei tiennyt, oli että BV oli kadonnut tämän näköpiiristä jo kauan sitten. Hopeinen skakdi seisoi aivan toisella puolella muuria, tähtäillen Zamor-pistoolilla syöksypommittajan ohjaamossa kiinni olevaa, tulisena hehkuvaa Kanoka-kiekkoa.
Bladis virnisti ja painoi liipaisimesta. ”Hasta la vista, mulk-”
Kaikki äänet peittyivät räjähdyksen alle, kun Zamor kohtasi Kanokan. Lentokonetta ohjannut torakka ei ehtinyt edes huutaa, kun Kanoka vapautti tulisen elementtivoimansa. Räjähtävä isku repi jopa ohjaamon panssarilasin sadoiksi pikku palasiksi, jotka sinkoutuivat jokaiseen ilmansuuntaan. Syöksypommittajan molemmat siivet repeytyivät ukkosenjumalan vasaraa vastaavasta osumasta irti välittömästi ja sekunneissa koko aluksen etuosan peitti liekkimeri. Savuava ja liekehtivä aluksen runko alkoi pyöriä verkkaisen holtittomasti alaspäin, kohti linnoituksen sisäpihan katuja. Se leijaili kohti matoranien täyttämää mukulakivetystä kuin lehti. Kuin liekehtivä, kolme tonnia painava räjähdysherkkä lehti. Vaikka äännähtelyä ei tykinjyskeen alta kuullutkaan, matoranit huusivat kauhusta.
BladeVezon katseli pommittajan liikehdintää purren hampaansa tiukasti yhteen. Aikaa ei ollut hukattavissa. Bladiksen katse keskittyi mukulakiviseen kauppakatuun, jota liekehtivä alus lähestyi. Sitten hän vilkaisi muurinreunalla seisovaa matoran-käyttöön tarkoitettua zamor-ilmatorjuntatykkiä. BladeVezon painoi pientä kytkintä kämmenpohjassaan, jolloin kuunvalossa kiiltävä ranneterä työntyi esiin skakdin kädestä. Hopeinen skakdi tarttui ilmatorjuntatykkiin ja viilsi sen jalustaa raivokkaasti ranneterällään. Nopean kipinäsuihkun myötä raskas konekivääri irtosi jalustastaan, jolloin hopeinen skakdi otti siitä tiukasti kiinni. BladeVezon hyppäsi alas muurinreunalta kantaen uutta asettaan.
Ilmatorjuntatykkiä ei oltu tarkoitettu käsikäyttöön. Se ei Bladevezonia pysäyttänyt. Ensiksi hän päätti kuitenkin keskeytyä laskeutumiseen..
* *
Pilvet olivat odottaneet vuoroaan jo liian kauan. Nyt sade piiskasi Klaanin linnoituksen muureja ja sen sisällä olevia rakennuksia. Same harppoi kattoja pitkin sateesta märkä otsanauha liehuen tuulessa, valtava Nazorak-verellä värjätty viikate oikeassa kädessä ja vasen käsi vasemmalla ohimolla. Kommunikaattori pirahti kahdesti. ”Paaco?” Same ärähti kommunikaattoriin. ”Idolisi, Sameliiniseni.” Paacon puheen taustalta kuului äärimmäisen kovaäänistä bassojytinää ja jonkinasteiselta vapinakohtaukselta kuulostavaa näppäimistöjen kalketta. Paacolla oli perin selvästi töitä.
”Perääntyvätkö ne?” valkoinen moderaattori huohotti hypäten tiilikatolta toiselle, pirstoen nopeilla askelillaan alas kaduille viisi tiiltä. Joku kattoihin erikoistunut matoran tulisi takuulla olemaan hyvin vihainen, mutta Samella oli tärkeämpääkin ajateltavaa. ”Ömm. Että. Ötökkäpellet näyttävät siirtävän tuota isoa aluksenröhjäkettä kauemmas rannikosta.”
Same laskeutui pyörähtäen puukatolle niin sulavasti, että sateen keskeltä ääntä ei edes erottanut. ”Joko ne perääntyvät tai sitten niillä on jotain uutta mielessä…” ”Mitä pirun väliä. Sinulle oli viesti. Partaterä tarvitsee apua Alastomalta Lepakolta.” Same oli huomauttamassa, kuinka koodikieli oli turhaa, koska mahdolliset salakuuntelevat nazorakit saisivat korviinsa vain Paaberin sykähdyttäviä bassobiittejä. Hän oli kuitenkin oppinut, että Paacon kanssa ei välttämättä kannattanut väitellä.
Jollain tasolla Same myös piti koodinimestä ”Alaston Lepakko”, vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään.
* *
Sateen pesemällä torilla oli kaaos, kun vain peräpropellin ilmassa pitämä, liekehtivä syöksypommittaja leijaili lehden lailla kohti vilkkainta kaupan ja elämän keskusta. Matoranit juoksivat paniikissa jokaiseen suuntaan, sillä arvaamattomasti lentelevän ilma-aluksen rataa ei voinut arvioida mitenkään. Oli kuin nazorakien alukset olisi suunniteltu tarkasti viemään pudotessaan mukanaan mahdollisimman monta vihollista. Syöksypommittajan liekehtivä raato oli jo osumassa suoraan erääseen majataloon. Sen selviytyminen ei vaikuttanut todennäköiseltä.
Lentokoneen raadon lentorata muuttui hieman, kun räjähtävä Zamor-ammus osui voimakkaasti sen kylkeen, lennättäen sitä kauemmas majatalosta. Aluksesta irti räjähtäneet metallinpalaset rikkoivat majatalon ikkunoita. ”Anteeksi tuosta!” pienikokoista ilmatorjuntatykkiä kaksin käsin kantava BladeVezon huusi vilpittömän pahoillaan. Matoranit katsoivat hämmästyksissään, kuinka hopeinen skakdi pomppi epätasaisesti torikatokselta toiselle, pysyen vaivoin pystyssä käsissään olevan tykin massiivisuuden takia.
Osuman voimasta nyt toiseen suuntaan lennähtänyt syöksypommittaja alkoi lähestyä epäilyttävästi torin toista reunaa. Matoranien paniikki ei vähentynyt. Bladis pomppasi vaivoin erään katukaupan katokselle huomaamatta, että se oli kankainen ja repeytyi hänen teräväkyntisten skakdi-jalkojensa alta moneen osaan. Bladis putosi harvinaisen epämiellyttävästi valtavaan hedelmäkasaan ja kompuroi hetken kankainen katos päänsä päällä. Lopulta skakdi sai riuhtaistua punaisen rievun päältään ja nosti vaivoin tykin olkapäälleen.
Toista rakennusta kohti epätasaisesti surraava pommittaja sai jälleen maistaa tykkiä, jolloin se lennähti taas eri suuntaan, kauemmas rakennuksesta. BladeVezon kiristeli hampaitaan ja näytti nolaantuvan hieman, kun huomasi onnistuneensa taas rikkomaan tusinan ikkunoita.
”Öh… ylläpito maksaa tämän” BV sanoi hymyillen leveästi hedelmäkauppiaalle, jonka kaupan hän oli juuri pahoinpidellyt. Kauppias ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä.
Bladis jatkoi juoksenteluaan ja laukoi tykillään kohti vain vaivoin ilmassa pysyttelevää pommikoneen runkoa. Hän pystyi vaikuttamaan ammuskelullaan sen lentorataan, mutta alus menetti korkeutta kaiken aikaa. Ennen pitkää sen täytyisi pudota. BV kiristeli hampaitaan.
Alus tuntui valinneen laskeutumispaikakseen aivan torin keskustan, joka alkoi tyhjentyä vauhdikkaasti klaanilaissoturien organisoimana, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Väkeä oli liikaa.
Bladis katsoi kauhuissaan, kuinka räjähdysaltis alus vaappui kohti keskustaa menettäen korkeutta jatkuvasti. Aivan sen mahdollisessa törmäyspisteessä konttasi vahingoittunut Toa-soturi, jonka oikean jalan tilalla oli vain sideharsoa ja murtuneita luita. Toan aika alkoi käydä vähiin.
Tai niin oli helppo uskoa. Jotain valkoista välähti salaman lailla torin keskipisteessä juuri ennen kuin aluksen liekehtivä raato törmäsi maahan musertuen omasta painostaan lopullisesti. Ennen kuin BV ehti räpäyttääkään silmiään, oli Same hänen edessään kyyryssä kantaen pitkillä valkoisilla käsillään vahingoittunutta Toa-soturia. Samen takana vielä näkyvä syöksypommittajan raato räjähti lopuksi tulivuoren teholla kappaleiksi aivan kuin kruunaten koko tilanteen.
BladeVezon ja Same katselivat hetken toisiaan. Same laski häntä kiittäneen Toa-soturin hellästi maahan ennen kuin nousi täyteen pituuteensa. ”Anteeksi lievä myöhästymiseni”, Same sanoi viileällä äänensävyllä. ”Missä pirussa sinä olet kuhnannut?” BladeVezon sanoi hieman happamasti, nostaen otteestaan lipuvaa tykkiä parempaan asentoon. ”Ja minä kun luulin että pärjäisit hetkenkin ilman apuani”, Same sanoi hiljaa kohottaen kulmaansa, vilauttaen pientä virnettä. ”Oli miten oli, löysin meille lisää leluja.”
Bladis näytti innostuneelta, kun Same otti selästään jotain, joka näytti metalliselta varsijouselta. Terävän nuolenkärjen sijasta aseesta törrötti kuitenkin jotain pyöreää ja kranaattimaista. Bladis pudotti valtavan ilmatorjunta-aseensa katukivetykseen ja tarttui varsijousta muistuttavaan aseeseen tiukasti. Same ojensi moderaattorikollegalleen vielä pieneltä sytyttimeltä näyttävän laitteen, joka näytti skakdin valtaisassa kämmenessä hieman säälittävältä. BV katsoi valkoista taistelutoveriaan hetken kysyvästi.
”Älä paina siitä ennen kuin ammus on kiinni vihollisessa”, Same sanoi pyöräyttäen puukkoaan sormensa ympärillä. ”Se olisi soturille hieman nolo loppu.” Leveä hymy ilmaantui harmaan skakdin kasvoille, kun hän ymmärsi täysin uuden aseensa toiminnan. Samekin otti omansa selästään ja latasi sen valmiiksi hyökkäykseen. ”No, kollegani?” Same sanoi viileästi. ”Mitä nyt?”
BladeVezon kytki uuden lelunsa varmistimen voimakkaalla otteella pois päältä ja virnisti niin leveästi kuin vain skakdi voi. ”Nyt opetetaan arvon Kenraali 001 tanssimaan.”
Minä tahansa muuna hetkenä Same pääasiassa pudistaisi päätään toverinsa ylivedetyille letkautuksille. Tänä yönä hän kuitenkin oli nähnyt tarpeeksi. Valkoinen koura puristui tiukasti aseen ympärille. ”Minä vien.”
[spoiler=Alkuun]Minun käsialaani ovat kohdat Killjoyn ja Tawan kanssa (Tawan avustaessa oman hahmonsa kanssa) ja Keetongu ja Matorot hoitivat muun.[/spoiler]
Bio-Klaani, Tornikahvila
Laivasto pilotti Ämtur siemaili mausteista teekupillista Tornikahvilan pehmeällä sohvalla ja katseli suuresta ikkunasta pohjoiseen, missä Ämkoo-vuoren silhuetti nousi tummia pilviä vastaan. Kahvila kuului Klaanin ympärillä olevan kylän kalleimpiin, mutta Ämtur oli päättänyt palkita itsensä voitokkailla sotatoimilla ansaitun palkankorotuksen johdosta. Viehkeä Ga-Matoran-tarjoilija toi akakupäiselle Onu-Matoranille korillisen teeleipiä. Ämtur antoi tarjoilijalle pari mutteria tippiä, otti mukavamman asennon ja nakersi puikulaista leipää.
Parvi isoja lintuja nousi jostain metsiköstä lähellä Klaanin pohjoisrannikkoa. Onu-Matoraneille epätyypilliseen tapaan Ämtur rakasti lentämistä ja lintuja, ja hän päätti tarkentaa Kanohinsa teleskooppisilmän optiikkaa nähdäkseen nämä kunnioitusta herättävät ilmojen valtiaat tarkemmin.
Ne eivät olleet lintuja. Eivät ollenkaan lintuja.
Lentokoneita. Nyt tuli kiire. Telakkaan piti ilmoittaa, jos puolustus haluttiin käyntiin.
Ämtur heitti lompakostaan kasan muttereita maksuksi teestään ja lähti juoksujalkaa kohti aulaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hyvältä idealta, sillä kahvila oli tähän aikaan tupaten täynnä parempaa väkeä, joka ei sietänyt juoksemista ja möykkäämistä. Pitkissä portaissa väen läpi tunkemiseen olisi mennyt niin paljon aikaa, että olisi ollut sama jäädä tänne ja odottaa, että hyökkäys huomattaisiin Telakalla. Ämtur pohti vaihtoehtoja. Hän katseli ikkunasta parikymmentä metriä alapuolella olevalle sisäpihalle.
Roskalava täynnä pehmeitä säkkejä. Ihanaa. Ja Ämtur kaiken lisäksi rakasti lentämistä.
Matoran avasi ikkunan, hyppäsi ikkunalaudalle, kiitti paikalle kiiruhtavaa portsaria (Kuinka infantiilia!) ja katosi.
Muks. Maks. SNÖÖRF.
Maha täynnä kompostia tyytyväisenä nukkuvan Tapiirin vaistot heräsivät, kun taivaalta tippunut Onu-Matoran muksahti sen selkään. Varoitusta antamatta suurikokoinen kärsärahi lähti kiitämään pitkin katuja kuin sukulaisensa viidakossa. Ämtur tarrasi kauhuissaan elukan korvista, sillä tästä vauhdista tippuminen olisi aiheuttanut ainakin kolmen elintärkeä elimen rikkoutumisen. Tapiiri vinkaisi ja kääntyi sen korvan suuntaan, mistä Matoran-pilotti tarrasi kovempaa. Se syöksyi kohti kaupustelevia Matoraneja, kaatoi hedelmä- ja kalakojun ja nappasi vauhdista melonin kitaansa.
Juokse, suurisydäminen! Ämtur huusi ja väänsi Tapiirin telakelle vievän tien puoleista korvaa. Snörf! vastasi ratsu ja kiisi kivitettyä tietä pois Klaanin muurien suojasta kohti Telakkaa. Tapiirin mieliala oli kohonnut huomattavasti makoisan hedelmän seurauksena eikä se enää välittänyt selässään kiikkuvasta lentäjästä. Tanner tömisi ja Telakan valtavat hallit lähenivät. Hämmentyneet ovenvartijat avasivat ilmapainetoimiset ovet tunnistaessaan Ämturin. Koskaan ennen ei moista tuomionpäivän ratsumiestä oltu Telakan portilla nähty. Tapiiri syöksyi hallin eteiseen, otti sutia öljylammikosta ja kääntyi Ämturin ohjastamana kohti Keetongun työhuonetta. Hieman ennen määränpäänsä avonaista oviaukkoa Tapiiri kuitenkin huomasi eräässä kulmauksessa munakasta päivälliseksi nauttivat Walsinatsin ja pysähtyi kuin seinään. Ämtur lensi Tapiirin pään yli, oviaukosta sisään, liukui Tongun työpöydän yli ja tönäisi kakkospäälikkö Tehmutin pois ylipitkältä jakkaraltaan.
Torakoita, pomo. Ainakin viisitoista ja lentokoneissa.
[Musiikin voisi sulkea tässä, jos se vielä jatkuu]
Linnoitus, komentotornin puoliväli
Hissi oli varattu, joten Killjoy juoksi. Puolessavälissä matkaansa Metsästäjä törmäsi käytävällä harhailevaan Matoralaisjoukkoon, joka kirjaimellisesti hyppäsi pois tieltä Killjoyn rynniessä kierreportaita ylös. Killjoy oli huonossa kunnossa, hänen rintakehänsä jokaista vammaa vihloi ja hänen hengityksensä oli raskas. Visokki kuitenkin halusi tiedon perille heti ja sen Killjoy aikoi myös tehdä. Kivulias matka sai jatkua ja Killjoyn päässä pyöri vain yksi asia: Se pirulainen joka päätti käyttää hissiä juuri nyt, saa kokea kivuliasta palautetta.
Tawan toimisto
Joten me siis lähdemme tänään?
Vihreä lyhyehkö toa ja lääkintätunnuksella varustettu Vahki seisoivat Tawan pöydän edessä selkä suorana ja naama virallisena. Keltainen Toa istui pöytänsä takana valtavan kirja- ja paperipinon keskellä, nojaten päätään toiseen käteensä. Se on siis sovittu, otan teidän nimenne vielä ylös, tämän jälkeen voisitte mennä kokoustiloihin odottamaan tarkempia tietoja lähdöstänne.
Konguboss, tai KooBee, tai miten vain haluat, ilmoitti Vihreä toa, joka ryhdisti asentoaan naputellen sormellaan veitsensä kahvaa. Black Hand neljäs tiimi, lääkintäyksikkö 7, valmiina astumaan palvelukseen. Julisti Vahki.
Tawa katsoi jälkimmäistä puhujaa hetken ja raapusti paperiinsa numeron seitsemän. Hän nyökkäsi kaksikolle, joka ymmärsi poistua huoneesta. Oven sulkeuduttua Tawa pudotti kynän kädestään ja hautasi kasvonsa kokonaan käsiinsä. Violetti viitta lepäsi epätoivoisen hahmon selkänojalla. Klaanin viimeaikoinen tapahtumasarja alkoi vaatia veroaan.
Mitä minä teen… Tawa raotti käsiään ja tuijotti edessään lepäävää paperipinoa. Tuntien työ kirjastossa, Klaanien asiat hoidettava perustöiden lisäksi, kymmeniä hätääntyneitä Matoraneja päivittäin. Useita tarkkaa huomiota vaativia erikoistehtäviä… jonka päälle huoli monista ystävistä. Tawa nosti päänsä ylös ja jätti kätensä lepäämään pöydälle kämmenpuoli ylöspäin. Toinen niistä oli miltei tunnoton, hän oli työskennellyt jo usean päivän putkeen ilman lepoa.
Nöpö hurisi ruokakuppinsa ääressä huoneen nurkassa. Tawa nousi ylös ja nosti pienen ravun syliinsä, vieden sen mukanaan pöydän ääreen. Toa rapsutti Ussalia vatsasta, saaden pikkuisen kierähtämään selälleen, heiluttaen samalla saksiaan ilosta. Tawa sai nostettua pienen hymyn kasvoilleen. Hän lepäsi nyt pää ja kädet pöydällä, tuijottaen pientä Ussalia tämän tasolla: Sinä et taida tietää mitä täällä tapahtuu ethän?
Nöpö hiljeni ja tuijotti Tawaa suoraan silmiin, inahtaen yllättäen surumielisesti. Ravun sakset laskeutuivat ja sen silmät lupsottivat nyt alaspäin. Tawan hymy katosi nopeasti ja nyt toan naama värisi, yrittäen päättää miten reagoida. Toa kuitenkin kokosi itsensä ja nosti ravun olkapäälleen. …niin, minä kaipaan häntä myös.
Tawan seuraava ajatus alkoi jälleen työmäärän kauhistelulla, toinen ajatus oli ihmetys ovelta kuuluvasta rytinästä ja kolmas koski sitä faktaa, että toimiston ovi makasi kahdessa osassa lattialla. Tämän jälkeen Tawa katsoi eteensä pöydälle ja näki punaisen kypäräpäisen hahmon puoliksi retkahtaneen tämän päälle.
Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes huohottava hahmo nosti päänsä ja nosti kätensä pöydälle. Lattialle levinneet paperit saivat nyt uuden tulokkaan. Paperin, joka sisälsi viisi nimeä.
Tiesitkös, että siinä ovessa oli kahvakin?
Killjoy nousi ylös, tyrkyttäen lappua aivan Tawan eteen. Metsästäjä huohotti, hän oli päässyt kivusta huolimatta vauhtiin ja rysähtänyt suoraan oven läpi. Hän tiesi, että jos hän olisi pysähtynyt, olisi hän varmasti lyyhistynyt ennen kuin pääsisi sisään. Killjoy sai kuitenkin kakistettua itsestään puhetta ulos, joskin vaivoin: Normaalisti… rahinaa …normaalisti, keihääsi olisi tunkeutujan kurkulla jo sillä sekunnin murto-osalla kun ovi alkaa murtua… sinun… pitäisi olla varovaisempi.
Tawa oli ottanut Killjoyn ojentaman lapun käteensä, pitäen katseensa edelleen pöydällään makaavassa Metsästäjässä. …en odottanut näin äkillistä vierasta. Tawa katsoi lappua, katsoi viittä nimeä siinä. Mikä tämä on, miksi tällä on tällainen kiire?
Killjoy kurlasi, hänen kätensä hapuilivat kypärälle, yrittäen vetää sitä pois. Killjoyn kädet eivät kuitenkaan jaksaneet edes näin yksinkertaista operaatiota ja kypärän irroittaminen koitui Tawan tehtäväksi. Kurlauksen syy löyty ja kypärän mukana pöydälle valahti suuri määrä Killjoyn omaa verta, johon hän oli hetki sitten meinannut tukehtua. Me tarvitsemme lääkärin, minä kut-
Petturi…
Tawa nosti sormensa kauemmaksi hapuilemastaan hakulaitteesta ja jäi jälleen tuijottamaan nyt omassa verilammikossaan makaavaa Killjoyn päätä. Tawa työnsi muutaman tahriintumisvaaran alla olleen kirjan syrjään ja nosti yhdellä kädellä Killjoyn pään ylös ja piteli tätä pystyssä soturin koettaessa saada velttoihin jalkoihinsa eloa. Killjoy väänsi käsillään itsensä väkisin polvilleen ja nyt hänen päänsä lepäsi leuan varassa pöydän reunalla. Yksi noista… päästi sisään… Feterra…
Tawa nousi hitaasti seisomaan. Viitta putosi selkänojalta lattialle, Nöpön hypätessä tämän perään. Mistä tämä tieto on peräisin?
Hän otti yhteyttä, äsken, viesti täytyy… saada perille. Saada sinulle.
Tawan silmät laajenivat ja hän tarttui Killjoyta olkapäistä koettaen tukea tätä paremmin. Visokki? Hän otti sinuun yhteyttä?
Killjoy väänsi pakotetun virneen kasvoilleen, joutuen lopettamaan tämän uuteen verenpurskahdukseen. Tawa kavahti taaksepäin ja nappasi nyt vihdoin hakulaitteensa, pistäen sinisen napin pohjaan. Kuuleeko alakerta? Meillä on toimistossani vakavasti haavoittunut, tarvitsemme ensiaputiimin.
Älä…
Sinä tulet tänne sairasvuoteesta juosten suoraan oven läpi yskimään verta, sinut pitää saada hoit-
Hän haluaa että tiedät tuon… sinä olet harvoja varmasti luotettavia. Sinun täytyy tiet- Tämä lause päättyi kivunvihlaisuun, jonka seurauksena Killjoy lyyhistyi nyt kokonaan maahan.
Tawa painoi sinisen napin uudelleen pohjaan ja toisti nyt jo tuimalla äänellä: Haloo! Kuuleko alakerta? Minä toistan, meillä on-
He eivät kuule.
Vielä kerran Killjoy nosti päänsä lattiasta ylös, katsoen salaman Toaa nyt suoraan silmiin: Etkö sinä kuule? Ne ovat täällä.
Hakulaite tipahti Tawan käsistä. Hän ei voinut uskoa, hän oli uponnut ajatuksiinsa ja seuranneisiin tapahtumiin liikaa… hän ei voinut uskoa ettei ollut kuullut sitä. Vinkuva ääni kuului komentotorniin helposti, Tawalle tuttu ääni, ääni jota ei ollut valmis vielä kuulemaan. Ensimmäinen räjähdys kaikui pihamaalta ja nyt sisälle kantautui muos Matoranien rääkäisyjä.
Minä luulen… että jatkamme tätä myöhemmin. Tämän sanottuaan Metsästäjä menetti tajuntansa. Tawa sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Säpälöityneen oven taakse oli ilmestynyt nyt uusi mustiin kankaisiin sidottu pitkä hahmo, joka piteli käsisään valtavaa miekkaa. Tawa, meillä on ongelma.
Saraji katsoi maassa makaavan Metsästäjän ruumista ja nyökkäsi Tawalle. Salaman Toa kiisi nyt portaita alas, Sarajin kumartuessa maassa makaavan ruhon ylle.
Idiootti.
Bio-Klaani Kahvio
Kylmän viiman tavoittamattomissa, kotoisassa Kahviossa oli rento tunnelma. Lämmintä valoa loistavat lamput paistoivat kahvion suuresta ikkunasta terassille ja sieltä pimeyteen. Kuului iloista naurua ja rupattelua. Matoro istuskeli Kahvion nurkkapöydän ääressä Delevan ja Nurukanin kanssa. Joukko oli keskustellut jo pitkään kaikesta Klaaniin liittyvästä, ja kaksi vierailijaa ovat yhä enemmän vakuuttuneita Klaaniin liittymisen positiivisista puolista.
Matoroa häiritsi jatkuvasti hänen katkaistu kätensä. Se muistutti jatkuvasti Nukesta, vaikka Matoro kuinka yritti ne hirviöt unohtaa. Käden tynkä oli sidottu ja periaatteessa se ei tarvinnut enää hoitoa, kiitos parannuskivi-käsittelyn. Hän kuitenkin halusi käden tilalle jotain, ainakin uuden harppuunan kiinni rannepanssariin. Lisäksi hänen pitäisi raportoida Nimda- retken tulokset Tawalle. Senkin lisäksi hän aikoisi vielä tutkia kaiken mahdollisen Arupakista.
Paljon väkeä puuttui Kahvion vakiomiehityksestä. Nopeasti katsottuna ainakin Guartsu, Tongu, Manu, Kepe, Snowie ja Make loistivat poissaolollaan. Illanistuminen kahviossa oli silti rentouttavinta mitä Matoro oli tehnyt aikoihin. Paikka oli tuttu ja turvallinen. Sinne oli helppo tulla eikä siellä tarvinnut ajatella vaaroja.
Sillä hetkellä hälytyskello pärähti soimaan kahvion ovenpielessä. Tunnelma sähköistyi välittömästi. Nazorakien lentolaivue havaittu. Toista, Nazorakien lentolaivue havaittu, kuului kovaäänisistä pitkin Klaania. Matoro pudotti kaakaomukinsa lattialle. Mit- ei tämä voi olla mahdollista! Mitä tämä on, Deleva kysyi välittömästi. Nurukan tunnisti äänen välittömästi. Hän muisti Metru Nuin pommitukset.
Sitten muut äänet peittyivät ulkoa kuuluvaan ulvontaan. Nuolenkärjen malliset syöksypommittajat syöksyvät käytännössä alaspäin ja pudottavat ensimmäisen erän Torakium- pommejaan.
Tilanne riistäytyi käsistä kaikilta. Salamahyökkäys oli lamauttanut muurin vajaamiehitetyn ilmatorjunnan. Laivaston joukot eivät olleet vielä ilmassa. Syöksypommittajien päätähuimaavat syöksyt ja koukkaukset kylvivät tuhoa suurten räjähdysten muodossa. Tuliset soihdut loistivat öistä taivasta vasten kylväen kuolemaa ympärilleen.
Ennen kuin kahvion illanistujat ehtivät tehdä mitään shokiltaan, pommi osui vain muutamia metriä terassista sivuun, murskaten kivistä seinämää lasiseinän särkyessä pieniksi siruiksi. Matoro suojasi vaistomaisesti päänsä käsillään, mutta se ei paljoa auttanut. Paineaalto heitti koko kahvion irtaimiston ilmaan, ja yhden hidastetun hetken Matorosta tuntui kuin hän olisi ollut painottomassa tilassa. Ilmassa ikään kuin leijui suuri määrä tavaroita ja satoja pieniä lasinsirpaleita. Sitten karu todellisuus iski kaiken irtaimiston Kahvion sisäseinään.
Kun räjähdyksen välittömät seuraukset olivat lakanneet, Matoro nousi varovasti pystyyn kaapin edustalta. Toa huokaisi helpotuksesta, sillä sohvat eivät olleet syöksyneet seinään. Ne olivat nähtävästi hyvin kiinnitetty lattiaan.
ovatko kaikki kunnossa? Matoro kysyi. Hän tiesi kysymyksen olevan turha eikä odottanut vastausta. Nurukan nousi kivimurskan ja lasinsirpaleiden joukosta. Hän veti Delevan myös pois kasasta, ja nuori Plasman Toa vaikutti saaneen pahempia vaurioita kuin Nurukan itse. Uhrg, kuului ääni jostain. Joku matoran karjui täysillä. Ensimmäiset lääkintämatoranit olivat päässeet Kahvioon. Kukaan ei ollut uskonut tämän tapahtuvan.
Matoro piteli olkapäätään. Se oli iskeytynyt suoraan seinään eikä tunne ollut mieluinen. Jään Toa nousi varovasti seisomaan. Hänen jalkansa tärisivät hieman paineaallosta. Hän otti pari juoksuaskelta ja pysähtyi kontalleen siihen, missä oli ennen ollut Kahvion ulkoseinä.
Ylhäältä näkymä oli karmaiseva.
Tulipaloja ympäri Klaanin yön verhoon peittyneitä rakennuksia. Pieniä olentoja pakeni sortuvista rakennuksista yön pimeyteen. Sireenien ulvontaa.
Ei tämän pitänyt olla mahdollista. Ei kukaan odottanut tätä.
Toa peitti kädentyngällään normaalin silmänsä valtavalat välähdykseltä ja tulipatsaalta, joka kohosi Kauppatorin keskeltä. Pieniä sirpaleita lasia putoili Matoron haarniskan väleistä alas pimeyteen. Kahvion lattia oli vielä kuuma taannoisen räjähdyksen myötä. Ennen terassia tukeneet metallipalkit loistivat oransseina ulkoseinässä pienten liekkien nuolless niitä.
Pimeyden keskellä taivaalla näkyi nyt majesteettisessa rauhassa lentävä suuri ilmalaiva. Sen kyljen Nazorak-tunnuksen vaaleat värit loistivat pimeydessä. Näkymä oli kuin hidastettu. Koi pudotti jotain, mikä näytti kymmeniltä pimeydessä palavilta, hitaasti putoavilta soihduilta. Ne satoivat maahan tuottaen kuolemaa. Etäisinä kaikuvat räjähdykset jymähtelivät Klaanin rakennusten yllä tuhoten kaiken alleen. Jossain Telakan suunnassa näkyi räjähdys.
Matoro katsoi katse jäätyneenä synkän taivaan kauhunäytelmää. Voiko tämä olla mahdollista. Hetkessä Klaanin ilmatila peittyi moottorien ääniin ja tulitukseen. Lentue Lohrakeita syöksyi pommittajalaivuetta päin tuliaseet soiden. Jotain räjähti taivaalla.
Sota oli alkanut.
Koin komentosilta
088 oli tyytyväinen. Pirullinen hymy kasvoillaan hän seisoi aluksensa komentosillalla. Suuren kaarevan tuulilasin läpi hän nautti näkymästä. Koko sota Klaania vastaan oli vitsi. Yksin Ilmavoimat kykenisivät nujertamaan Klaanin vastarinnan yhdellä hyökkäyksellä.
Lentue kaksi, kolme minuuttia. Kohteena sydän-Klaani, hän lausui pieneen mikrofoniin, joka oli kiinnitetty hänen harmaan takkinsa kaulukseen.
Kepe ja Snowie kävelivät aurinkoisella mukulakivikadulla kohti toria. Tämäkin päivä alkoi jo lähetä iltaa.
”Profeetta lähti siis länteen, mikäli kirjaan on uskominen”, Kepe pohti.
”Mitä suoraan täältä länteen on?”
”Hm. Metsää.”
”Metsää?”
”Metsää ja paljon. Lehu-metsän pohjoisemmat osat.”
”Sinne siis?”
”Emmehän me tiedä minne siellä meidän täytyy mennä.”
”Ehkä sen näkee paikan päällä.”
”Minkä paikan? Lännessä on monta paikkaa.”
”Sen minne me olemme menossa.”
”Mehän emme nimenomaan tiedä minne olemme menossa.”
”…”
”…”
”Mennään kuitenkin.”
”Käydäänkö välipalalla?”
He pysähtyivät TÖHHNÄ-nimisen, nuhjuisen oloisen kapakan kohdalle, sillä parempia ei ollut mailla halmeilla ja torinreunan laatukahvilat olivat yhtä sikamaisen kalliita kuin tämä oli likainen.
He astuivat sisään puisesta ovesta ja katselivat ympärilleen. Huone oli täynnä tuoppejaan kohottelevia merirosvon näköisiä matoraneja. Toiset juttelivat, toiset joivat jotain jonka hinnasto kertoi grogiksi. Yksi roikkui katon kyntteliköstä ja pyöri villisti.
Kaksikoksi kutistuneen kolmikon huomio kiinnittyi salin takaosan pitkään pöytään, jonka takana istui kolme ansiokkaan näköistä merirosvoa. Pöydän edustalla seisoi pieni matoran valkoinen paita päällä ja pussihousut jalassa. ”Nimeni on Toabrush Trynawood ja tahdon merirosvoksi”, tämä esitteli itsensä kolmelle piraatille. Nämä nauroivat ja alkoivat kertoa tälle kolmesta tehtävästä jotka jokaisen merirosvoksi tahtovan tuli suorittaa.
Kapakan omistanut lihava kokki syöksyi pian ulos keittiöstä pärskien ja huutaen jotain.
Snowie ja Kepe perääntyivät ulos.
[spoil]Viimeiset viisi kappaletta tulivat vähän hetken mielijohteesta.[/spoil]
Projektinimellä Kewa kulkeva keskeneräinen ilma-alus rantautui ilkeiltä katseilta suojaavaan lahden pohjukkaan. Jonkun matkaa rannasta kohoavat kukkulat kertoivat, että sankarit olivat lähellä paikkaa, jossa heidän vanha aluksensa Kirikori II teki ikävän pakkolaskun havumetsän sekaan. Kaikeksi onneksi aluksen raato oli suhteellisen lähellä rantaa, eikä Klaanilaisilla mennyt kauaakaan, kun yksi Haamuista paikansi aluksen taskukokoisella tutkavitkuttimella. Kaikkialla romun ympärillä oli ruostumattomia Avhrak Va:ita ja niiden kappaleita. Kaikki olivat iloisia huomatessaan, että alusta ei ollut ryöstetty. Tongu siirsi moottorin alle rakennetun arkistomyyrän pesän pois ennen kuin hän alkoi Matoranien avustuksella järkkäämään Kewaa lentokuntoon.
Ensin Tongu kantoi Kirikorin suuret potkurimoottorit rantaan ja asetti Kewan siipien juureen. Nynrah-haamut olivat rakentaneet koneeseen millilleen sopivat kolot moottoreille, putkistoille ja muille monimutkaisen höyrykoneiston osille. Haamut ahkeroivat kuin vanhat tekijät aluksen kimpussa ja työ eteni nopeasti. Keetongu kantoi kaksi Kirikorin jäljelle jäänyttä Cordak-tykkiä, toisen raskaan jonka paria hän oli kantanut Takomossa ja toisen kevyemmän. Uudessa aluksessa ei ollut vielä niille paikkaa, joten Tongu tyytyi pulttaamaan kevyemmän kiinni aluksen perään ja jätti toisen matkustamoon. Kirikori II:n gramofonin hän pisti Kewan ohjauspöydän jatkeeksi. Ohjauspaneelit ja navigointilaitteistot Haamut ottivat vanhasta aluksesta ja virittivät ne Kewalle ominaisella N.N.E.N.N-tekniikalla suoraan höyrymoottoreihin. Nyt alus ei tarvinnut ollenkaan sähköä tai muuta energianlähdettä halkojen tai hiilien lisäksi.
Tongu katsoi ylpeänä penkereeltä uutta alustaan. Sen siivet pystyi vetämään suppuun ohjaamon suuresta vivusta ja sen mielikuvituksellinen muotoilu harhautti varmasti vastustajaa. Nynrahin käsityöläiset olivat todellakin ylittäneet itsensä. Kewa on hyvä nimi alukselle, Keetongu aloitti, Mutta tarvitsemme jotain, jonka torakat muistavat, kun heidän naurettavat aluksensa uppoavat yksi toisensa jälkeen. Tämä lentoalus on Ilmaraptori I ja se tullaan muistamaan Klaanin historiassa.”
Q-mies laski varovaisesti jakoavaimensa nurmikolle jalkojensa juureen ja pyyhki hikeä otsaltaan rätillä, joka oli jo öljystä musta. ”Se on tosiaan kaunokainen, vaikka itse sanonkin”, uupunut matoran sanoi virnuillen. ”Sääli, että en pääse lentämään sen mukana.” Matoranit Ternok ja Ontor vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Keetongu huokaisi. Kyljestään pitelevä ja pahoinvoivan näköinen Guardian nousi nurmelta ja asteli kohti matoran Qinftatheousia.
”Oletko varma, että haluatte jäädä?” Guardian kysyi. ”Aluksessa olisi takuulla tilaa.”
Työstä uupunut seitsemän Nynrah-haamun joukkio kerääntyi vähitellen Q:n taakse. Keltaista Komauta ylpeänä kantava Takomon matoran seisoi selkä suorana nousten muiden Aaveiden yläpuolelle. ”Ehkä olisikin, admin Guardian. Mutta hidastaisimme vain matkaanne. Lisäksi Nynrah on täynnä ystäviämme, ettekä mitenkään saisi kaikkia evakuoitua edes Laivaston voimin.”
Makuta Nui oli jo astumassa Ilmaraptori I:n sisään, mutta sitten hän kääntyi ympäri hämmentyneenä. ”Ei mitään väliä, jos haluatte oikeasti kuolla, mutta onko teillä aavistustakaan, mitä Rahkshit tekevät?” Makuta ärisi. ”Tänne on tulossa pieni armeija Tridaxin poikia. Tiedättekö, mitä ne tekevät teille?”
”Tiedän hyvinkin, Makuta”, Q sanoi pitäen kunnioittavan äänensävyn. ”Minä olen sentään työskennellyt sinun väellesi.” Qinfatheous katsoi maastoa vaiteliaana. Manu ei poikkeuksellisesti keksinyt minkäänlaista nasevaa vastausta. ”Ne jättävät meidät henkiin, koska tämä ei ollut syytämme”, Q totesi. ”Ne voivat rangaista, ne voivat uhkailla. Mutta ne pitävät meidät hengissä, koska työskentelemme niille.” Matoran-aaveet olivat hiljaa eivätkä hymyilleet enää. Guardian seisoi joukkion edessä ja katsoi Q:ta silmiin.
”Kaadoimme Arsteinin imperiumin vain jättääksemme ne suurempien hirviöiden käsiin”, Keetongu sanoi vaiteliaasti.
”Ei”, Guardian sanoi. ”Siinä on kaikki, mitä sinun täytyy sanoa. Tiedän, että sisällänne on rohkeutta taistella Arsteinin kaltaisia hirviöitä vastaan.” Sininen skakdi kumartui Q:n ja muiden Aaveiden tasolle. ”Ehkä jonain päivänä löydätte myös rohkeutta taistella makutoja vastaan.” Tämän sanottuaan Guardian hymyili pientä hymyä ja nousi pystyyn, lähtien kävelemään kohti uutta ilmalaivaa. Makuta Nui ja matoranit Ternok ja Ontor lähtivät myös lähestymään alusta, mutta Keetongu jäi katsomaan pientä Aaveiden joukkoa sanomatta sanaakaan.
Nynrahin Aaveet olivat hetken hiljaisia ja hämmentyneitä. Pian koko Aaveiden joukkio kuitenkin nosti pienet kätösensä sotilastervehdykseen seuraten Q:n esimerkkiä. ”Kiitos, Keetongu”, Q sanoi. ”Kiitos, Makuta Nui. Kiitos, admin Guardian. Kiitos, Laivaston Ternok ja Ontor. Olemme… ikuisessa kiitollisuudenvelassa.”
”Yrittäkää ensiksi itse selviytyä”, Keetongu sanoi hymyillen. ”Ehkä voitte maksaa velkanne jonain toisena päivänä.” ”Toivon niin, Keetongu.”
Viimein myös Keltainen Jättiläinen asteli Ilmaraptori I:n sisälle ja sulki sen oven. Q ja Aaveet jäivät katselemaan aluksen tulevaa lentoonlähtöä. ”Mata Nui siunatkoon heidän siipiään”, joku Aaveista sanoi.
Vihdoin kaikki oli valmista paluumatkaa varten. Tongu oli saanut seikkailukiintiönsä liiankin täyteen eikä malttanut odottaa pääsevänsä Klaaniin ja Telakalle muttereita kiristämään. Ilmaraptorin ohjaustuoli oli mukava ja ajosauvat tuntuivat tutuilta kädessä. Ontor oli sytyttänyt pesään tulen ja vesi alkoi kiehua. Guartsu kävi matkustajain penkeille makuulleen ja Manu katseli saarta lasittomista ikkuna-aukoista.
Tongu ei ollut koskaan ennen lähtenyt vedestä ilmaan. Alus kuitenkin kellui moitteettomasti, ja merenpinta oli ainoa sopiva kiitorata lähimaastossa. Ilmaraptorin siivet oli taitettu runkoa vasten. Keetongu puristi suuret kouransa ohjaussauvojen ympärille ja veti ne napakasti taakse. Höyry pääsi turbiineihin ja alus syöksyi eteenpäin veden pintaa pitkien jättäen suuren V-aallon taakse. Oikealla hetkellä Tongu vetäisi siivet levittävän vivun taakse ja Ilmaraptori nousi ensimmäistä kertaa ilmaan.
”Kotimatka on aina parasta”, Keetongu totesi, ”Ihan kuin vierisi alamäkeen.” ”Älä puhu vierimisestä”, poikkeuksellista ilmailupahoinvointia poteva Guardian murahti penkeiltä. Skakdin tilaan saattoi vaikuttaa osittain tämän vatsassa oleva valtava haava. Tongun parannuskyky oli alkanut vaikuttaa, mutta kipua se ei vähentänyt. Guardianin oli kuitenkin pakko hymyillä hieman. He olivat onnistuneet ja kotimatka odotti. Nähdessään sinisen skakdin hymyilevän terävät hampaat kiiltäen matoranit Ternok ja Ontor eivät voineet muuta kuin jakaa saman hymyn. Jonain päivinä onnetar oli suosiollinen klaanilaisille.
[spoiler=* * *]Tongulle kiitos siitä, että hoiti puolet(kaikki, millä on jotain tekemistä ilmailun kanssa).[/spoiler]