Avainsana: matoran

  • Nynrah osa 36: Vain leikkiä

    Nynrah, Takomo
    Liukuhihna

    ”Sinä et tosiaan tiedä, milloin luovuttaa”, Zorak von Maxitrillian Arstein VIII naurahti. Guardian vastasi tähän pääasiassa ilmehtimällä vihaisesti.
    ”En haluaisi tappaa sinua liian aikaisin, rakas Guardian. Näen aivan hyvin, minkälaista potentiaalia sinusta huokuu.”

    Guardian ja Zorak horjuivat molemmat vähitellen pystyyn, mutta aina vain nopeutuvan liukuhihnan tahti ja tärinä vaikeuttivat seisomista ja liikehdintää. Zorakin kämmen puristui tiukasti kävelykepin nupin ympärille ja hän otti muutaman varovaisen askelen taaksepäin. Guardian seurasi perässä askel askeleelta pitäen katsekontaktin tiiviisti harmaassa skakdissa.
    Liukuhihna vei kaksikon pian matalaan tunneliin, jolloin molempien piti kumartua hieman. Tunnelissa oli pimeää ja liukuhihnan jyrinää lukuunottamatta hiljaista.

    Hiljaisuutta ei kestänyt. Valtava mekaaninen koura törmäsi keskelle liukuhihnaa, murskaten ison joukon liukuhihnalla lojuvaa hukkametallitavaraa. Guardianille jäi alle sekunti aikaa hypätä sivuun, mutta Zorak oli varautunut paremmin. Harmaatakkinen skakdi asteli tunnelissa liukuhihnalla rauhallisesti. Hän tiesi, missä jokainen murskain ja lajittelukoura sijaitsi ja oli valmiina väistämään jokaisen. Guardian tajusi pian, että selviytyäkseen hänen oli seurattava Zorakin askelia.

    Se osoittautui vaikeaksi. Zorakin askelkuvio oli kuin jonkinlainen monimutkainen tanssi, joka oli suunniteltu väistämään kaikki mahdolliset vaarat. Guardian oli menettää päänsä useammin kuin kerran.
    Toinen liukuhihna ilmestyi vierelle. Zorak loikkasi sille vaivattomasti ja Guartsu seurasi parhaansa mukaan perässä.
    Koneiden sotaisa jyrinä peitti alleen kaiken, mitä kaksikko yritti huudella toisilleen. Ääni toi Guardianin mieleen tankkipataljoonan ja koneistoista leijaileva öljyn, metallin ja savun haju vain vahvistivat mielikuvaa. Tunnelin hämäryys myös vaikeutti minkään näkemistä, mutta tunnelin päässä oli valoa.

    Kun liukuhihna vei taistelukumppanit tunnelin päähän, näkivät molemmat valtavan kammion. Kymmenkunta liukuhihnaa jyrisi ja vei Feterra-metallia eri tunneleihin. Kammiossa oli suorastaan kaupunkimainen vilinä. Suuri, teräskourainen nostokurki vahti koko kammiota korkeuksista.
    Guardian näki jotain tuttua kulkevan yhdellä kauemmista liukuhihnoista. Hän sulki oikean silmänsä ja tarkensi kiikarinsa siihen.
    Se oli zamor-revolveri. Se oli hänen hetki sitten kadottamansa zamor-revolveri. Guardian vilkaisi Zorakin suuntaan ja havaitsi, että tämä oli hypännyt taas uudelle liukuhinalle. Skakditiedemies oli pääsemässä pakoon.

    Guardian ei aikaillut. Hän loikkasi liukuhihnalta toiselle. Jos hän olisi liian hidas, revolveri voisi ehtiä metallisulattoon asti.
    Liukuhihnat kulkivat erilaisilla nopeuksilla ja eri suuntiin, joten hypyt oli ajoitettava täydellisesti. Kerran Guardian oli horjahtaa kohtalokkaasti ja pudota liukuhihnojen väliseen aukkoon, mutta hän onnistui tasapainottamaan askelensa.
    Sininen skakdi oli aivan lähellä asettaan. Hän pystyisi pian tarttumaan siihen. Guardianin yritys kuitenkin loppui lyhyeen, kun valtaisa tuska iskeytyi hänen ristiselkäänsä ja levisi läpi koko skakdin selkäytimen. Tuska oli huumaava, mutta sitä kesti vain sekunteja ennen kuin tunto lähti. Pian hetkellisen tuskan ja tunnottomuuden aalto oli raivannut tiensä läpi koko skakdin kehon.

    Kivun voimasta karjaisten sininen skakdi kaatui liukuhihnalle ja kierähti selälleen. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hän pystyi vain katselemaan. Zamor-revolveri lojui kahden metrin päästä hänestä.
    Vähitellen Guardiania ja asetta liikuttava liukuhihna hidastui ja pysähtyi paikalleen, mutta muut jatkoivat vauhtiaan. Aina yhtä omahyväisesti virnuileva Zorak seisoi liukuhihnakeskittymän ympäröimällä tasanteella. Hänen toinen kätensä oli vielä vivulla, jolla hän oli pysäyttänyt liukuhihnan. Toisella kädellään hän pyöritteli kävelykeppiä.
    ”Mitä sanoin siitä herrasmiesmäisyydestä, rakas Guardian?”

    Zorak laskeutui tasanteelta huoltotikkaita pitkin ja asteli pysäyttämäänsä liukuhihnaa pitkin Guardianin luokse. Guardian hengitti raskaasti ja hänen suussaan maistui veri.
    ”Gahh… hhh… mitä… sinä…
    Zorak pysähtyi aivan maahan lamautuneen Guardianin eteen. Hän nosti kävelykepittömällä kädellään toisen käden hihaa. Zorakin ranteen ympärillä oli pieni metallinen koje, josta sojottavan piikin päässä himmeni energialataus.
    ”Suoraan selkäytimeen. Nopea, suhteellisen tuskaton tapa lamauttaa vastustajansa.”

    Guardianin silmät hehkuivat raivosta, mutta hän ei pystynyt liikuttelemaan suutaan kunnolla.
    Selkään. Sinäkö… muka herrasmies.”

    Zorak ei vastannut, vaan tyytyi laskemaan hihansa alas ja hymyilemään. ”Olen pahoillani, että tämän täytyi loppua näin. Kiitän sinua kuitenkin lämpimästi siitä, että olit arvoiseni vastustaja.”
    Zorak kiersi toisella kädellään kävelykeppinsä nuppia. Hyvin terävä pistin työntyi esiin kävelykepin toisesta päästä. Zorak siirteli kävelykeppiä kädestä toiselle ja asteli kohti lamaantuneena makaavaa Guardiania.

    ”Kiikarisi…” Zorak aloitti varovaisesti tutkaillen Guardianin mekaanista silmää, ”hienoa tekoa.” Hän tökkäsi sitä varovaisesti kävelykeppinsä terävällä päällä.
    ”Aitoa anidiumia. Kestää lämpötilat ja iskut. Hieno valinta. Mutta Guardian rakas, eikö sinua häiritse tuo… epäsymmetria?”

    ZMA siirsi kävelykepin pistinpäätä hitaasti kohti Guardianin oikeaa silmää. Sinisen skakdin hengitys raskautui.
    ”Sinä… sinä…”
    ”Voin kyllä korjata asian”, Zorak sanoi pirullisesti. Piikki lähestyi hitaasti Guardianin silmää ja oli jo melkein koskemassa sitä. Guardian hengitti voimakkaasti. Hänen olisi pakko päästä liikkeelle jotenkin.

    Sekä Zorakin kävelykepin liike että Guardianin pohdiskelu keskeytyivät, kun Zorak sattui katoamaan yllättävästi liukuhihnalta. Katoamiseen saattoi liittyä valtavan nostokurken koura, joka heilahti harmaata skakdia kohti.
    Siihen saattoi myös liittyä Makuta Nui, joka roikkui kourasta kiinni.
    AAAAaaaaAAAAARRRSEESSSTEEEIIIIIIIIIN!”

    Zorak ei ehtinyt reagoida, kun tummanpunainen, musta ja lievästi mielenvikaisesti äännähtelevä pimeyden olento mätkähti hänen kehoaan vasten. Sekä skakdi että makuta lennähtivät törmäyksen voimasta. Zorakin kävelykeppi lensi kauniissa kaaressa ja putosi yhdelle vielä liikkeessä pysyvistä liukuhihnoista. Hetkessä kävelykeppi oli poissa kammiosta.
    Zorak horjahti itse alas liukuhihnalta, mutta sai kädellään kiinni sen reunasta. Manu putosi liukuhihnalle aivan Guardianin viereen ja tarttui tämän käteen.
    ”Ylös siitä, senkin vätys!”
    ”Manu, mitä tämä…”
    ”Jotain fiksua. Meillä on kuitenkin tosi tosi tosi tooosi kiire, jos emme halua ikään kuin kuolla hitaasti ja tuskaisasti käytännössä voittamattoman vihollisjoukon käsissä.”
    Tunto oli palautunut vähitellen Guardianin raajoihin. Manun avustuksella sininen skakdi sai itsensä pystyyn, mutta seisominen ei ollut helppoa. Guardian seurasi noustessaan katseellaan metallikouraa, joka roikkui valtavasta nostokurjesta ketjulla. Nostokurjen ohjaimissa oli Q ja kymmenkunta Aaveita. Q näytti Guardianille ja Makuta Nuille peukkua suojalasin takaa hymyillen kevyesti.

    Guardian hymyili matoran-joukolle ja nosti kätensä lippaan. Sitten hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti Manua.
    ”Etkö sinä jo houkutellut ne Feterrat kauas?”
    ”Öööh, kyllä.”
    ”…mutta?”
    ”Ensinnäkin, ne ovat varmaan palaamassa…ja…”
    ”…ja mitä?”
    Makuta Nui nielaisi. Hänen silmänsä liikkuivat villisti kuopissaan. ”Ei mitään. Kaikki on kunnossa.”
    Guardianin katse oli hapan. ”Kaikki on kunnossa, mutta meidän täytyy paeta kohta.”
    ”Aivan. Entä jos… ikään kuin… selitän myöhemmin.”

    Guardian nyökkäsi epävarmana ja hoiperteli Zamor-revolverinsa luokse. Hän kumartui ja tarttui tiukasti sen kahvasta.
    Zorak von Maxitrillian Arstein VIII oli noussut takaisin liukuhihnalle ja suoristi takkiaan. Tainnutussädeasetta lukuunottamatta hän oli kuitenkin käytännössä katsoen aseeton. Guardianin revolveri ja Makuta Nuin Feterra-sädease osoittivat suoraan harmaan skakdin päähän. Zorak siirsi katsettaan klaanilaisesta toiseen ja sitten ylös nostokurjen luo. Hänen ilmeensä oli pettynyt.
    ”Matoranit. Aina sekaantumassa asioihin, jotka ovat… liian isoja niille.”

    ”Et tainnut kuulla heidän ääntään tarpeeksi selvästi”, Guardian sanoi vihaisella mutta voitonriemuisella ilmeellä. ”Tänään sinut ja hirviösi heitetään pois tältä saarelta.”
    ”Ihailtavaa optimismia”, Zorak sanoi napittaen takkiaan.
    ”Heh heh heh”, Makuta Nui sanoi niin pirteästi, että paljasti koko hammasrivistönsä. ”Et tainnut osata varautua kuitenkaan aivan kaikkeen, Arsestein.”

    Zorak pysyi hetken hiljaa katsellen Guartsun revolveria ja Manun asekättä. Sitten hän hymyili.
    ”Annan anteeksi muut virheenne. Mutta rakkaat ystävät, tässä on tärkein vinkki, jonka tulette kuulemaan koko loppuelämänne aikana. Vaikka mainittu loppuelämä tuleekin olemaan harmillisen lyhyt.”
    Guardianin hymy hyytyi. Hän ei ollut enää varma etulyöntiasemastaan. ”Mitä… sinä…”
    ”Vinkki on tässä. Älkää koskaan, koskaan aliarvioiko minua.”

    Guardian ja Makuta Nui vilkaisivat toisiaan epävarmoina. Sininen skakdi otti muutaman askeleen kohti Arsteinia. Kohta hän oli niin lähellä, että pystyi koskettamaan tämän otsaa revolverinsa piipun päällä. Zorak vilkaisi asetta hetkellisesti hymyillen.
    ”Ei viisain siirto, minkä olet tehnyt, rakas Guardian.”
    ”Entä jos ammun sinut siihen paikkaan?”
    Zorak hymähti pohdiskelevasti. ”Todennäköisesti tappaisit minut. Saisit olla tyytyväinen siitä saavutuksesta. Et tosin kovin kauaa.”

    Manukin asteli kohti Zorakia. Hän oli jo melkein tottunut Feterra-kätensä käyttämiseen aseena, mutta lievästä epävarmuudesta oli havaittavissa, että hän ei vielä aivan täysin hallinnut sitä. Valkoinen energialataus ilmaantui kämmenpohjaan ja Manu virnisti hieman.
    ”Sinulla ei ole mitään selviytymismahdollisuuksia. Et tainnut osata varautua ihan kaikkeen?”
    Zorak käänsi päätään Makuta Nuita kohti välittämättä Guardianin revolverin kylmästä kosketuksesta. ”Luulitte siis tosiaan, että jättäisin jotain virheen varaan? Luulitte tosiaan, että olisin valmis likaamaan omat käteni ja vaarantamaan kaikki suunnitelmani?”

    Guardian ja Manu eivät keksineet mitään vastattavaa. Sininen skakdi sulki suunsa ja nielaisi hiljaisesti.
    ”Ei, rakkaat klaanilaiset”, Zorak sanoi. ”Miksi olisin jättänyt minkäänlaista virhemarginaalia? Tämä on ollut vain… leikkiä.”

    Jotain hurisi hiljaisesti. Guardian ja Manu pitivät tähtäyksensä yhä tiukasti ZMA:ssa, mutta siirsivät katseensa hurinan tulosuuntaan. Hurina kantautui liukuhihnojen välisistä aukoista.
    Jotain alkoi nousta synkistä väleistä. Sen ääni oli hiljaista ja vaikea erottaa tehtaan paukkeen joukosta, mutta äänilähteen näki hyvinkin selvästi.

    Kultaisen, nelikätisen konehirviön syyttävillä sinisillä silmillä varustettu pää nousi ensimmäisenä esiin. Punainen, tulikuuma plasma hehkui sen olkapäissä ja ei jäänyt millään tapaa epäselväksi, mihin tykit tähtäsivät. Guardian sulki silmänsä ja henkäisi syvään ulospäin.
    Neljä muuta Feterraa nousi esiin kullanhohtoisen Feterra Xa:n takaa, kuin sen käskystä. Kaikkien plasma oli valmiina ampumaan ja valmiina tappamaan. Hyönteismäiset raajat olivat jäätyneet uhkaavaan asentoon, mutta sormet napsahtelivat jäykästi auki ja kiinni.

    Makuta Nuin voitonriemuisa virne muuttui vähitellen synkemmäksi. Viimeisenä toivonaan makuta vilkaisi varovaisesti ylhäällä häämöttävää nostokurkea.
    Q-mies ja muut Nynrahin matoranit seisoivat ohjaamossa antautuneen näköisinä, kädet selkien takana. Vielä yksi Feterra oli ohjaamossa heidän takanaan. Matoranit eivät edes vaivautuneet katsomaan sen suuntaan.

    Guardian siirsi katseensa takaisin Zorakiin ja Zorak Guardianiin. Ilman erillistä lupaa harmaa skakdi siirtyi pois Guardianin revolverin piipun edestä ja lähti astelemaan kauemmas. Hän käänsi Guartsulle jopa selkänsä täysin huolettomasti.
    ”Kiitos, kaunokaiseni”, Zorak sanoi hiljaa. Feterrat eivät reagoineet tähän mitenkään, mutta ne leijuivat vähitellen lähemmäs Guardiania ja Makuta Nuita.

    Klaanilaiset olivat täysin hiljaa. Tilanne ei antanut paljoakaan liikkumavaraa. Kylmä hiki valui pitkin Guardianin selkärankaa.

    ”Ampukaa”, Zorak sanoi tunteettomasti.

  • BKS Hildemar

    Bio-Klaani, vähän siellä ja täällä

    Hai pohti, kuinka maksaa nazorakeille takaisin porkkanamaan ja maatilan menetys.
    Hän kierteli ympäri klaania ja oleili vanhassa huoneessaan jonka oli taas ottanut tukikohdakseen.
    Huone oli aikoinaan sisustettu juuri Hain toiveiden mukaan. Siniset seinät, valkoinen lattia. Kanohi
    Rauta muistuttavat ikkunat toivat huoneeseen valoa ja pimeämmällä laavakattolamppu valaisi huoneen. Hai katsoi seinälle. Kuva jossa hän oli matoran, vieressään veden ja jään
    Toa Kalem. Niin kauan.

    Niin kauan…
    Hai muisteli. Kaukainen saari tuntemattomalla merellä. Nimettömän matorantyypin kylä.
    Kolmen Kylän Armeijan hyökkäys. Todella ruma skakdi taistelemassa Kalemia vastaan. Kuolemaa tekevä Kalem ojentamassa Toa-kiven. Hain kadonnut Toa-tiimi.
    Niin kauan…

    Huone oli ollut hieman pölyinen, mutta Hai siivosi sen pikaisesti.
    Veden elementin hallinnassa on siivouspäivinä puolensa. Hän makoili sängyllään ja mietti. Inspiraatio ei iskenyt. Hai päätti lähteä satamaan

    Hai kierteli satamassa. Lokkirahit liitelivät ja ääntelivät typerästi.Hai vihasi lokkeja.Muutamat laivat
    olivat yhä liikkeessä, vaikka nazorakeilla oli sukellusveneitä. Hän huomasi pienen puisen varastolta näyttävän ladon jonka ovet olivat auki. Hai kurkisti sisään. Sisällä oli upea mustakeltainen laiva, jonka vieressä nyyhkytti matoran.
    ”Miksi itket?”-Hai kysyi
    ”Eräs laivasto tilasi, minulta laivan jonka tekoon kaikki rahani menivät. Mutta he eivät halunneetkaan ostaa sitä. Nyt olen rahaton.”
    matoran vastasi

    Hai tarkasteli alusta. Se oli kaikin puolin tyylikäs. Se oli rungoltaan kiiltävänmusta. Kansi ja hytti
    olivat keltaiset. Etukannella oli ladattu cordak-tykki ja laiva takaosassa oli kiinteä zamor-laukaisin
    ilmatorjunnaksi.

    ”Paljonko se maksaa?” Hai kysyi
    Matoran kohotti päänsä käsistään
    ja katsoi Haita hämmentyneenä.
    ”Paljonko se maksaa?” matoran toisti
    ”Haluatko ostaa sen?” hän jatkoi välittömästi
    ”Noh, ainakin mieti-”
    ”Hintaa on 2000 kolikkoa, mukana tulee uimaräpylät ja puutarhasakset.”
    -Matoran vastasi salamannopeasti.

    Hai pohti. Laiva olisi täydellinen torakanmetsästykseen. Hänellä oli 5000 kolikkoa.
    ”Selvä, tehdään kaupat. Mikä laivan nimi on?”
    ”Hildemar.”
    ”Hildemar… Olkoot BK/S Hildemar.
    Tässä kolikot.” Hai vastasi.

    Hai ei sinä hetkenä ymmärtänytkään, kuinka suuren päätöksen oli tehnyt.
    Laiva voisi muuttaa hänen loppuelämänsä.
    ”Tiedätkö, mistä voi värvätä hyvää miehistöä?”
    -Hai vielä kysyi.
    ”Tuolla lähellä on eräs kapakka.
    Sieltä saa melko luotettavan miehistön.”
    -Matoran vastasi.

    Syrjäinen paikka satamassa

    Vanhanmallinen puinen ovi sataman syrjäseudulla. Tuuli hiljaa.
    Puinen kyltti ”Liitävä lokki” roikkui oven vieressä. Ovi näytti siltä kuin se
    johtaisi perunakellariin.
    ”Heh,” Hai ajatteli. ”Useat asiakkaat
    lienevät älyllisesti perunan tasoa. No, syteen tai saveen.”
    Hai avasi oven. Hän asteli kuluneita puuportaita pitkin alas kapakkaan.
    Hän katseli sivusilmällä muita kapakassa olevia. Useat olivat päästä jalkoihin
    aseistautuneita. Riitaa ei kannattanut haastaa. Hai käveli kylmänviileästi
    baaritiskille. Baaritiskin takana hääräsi musta nuhjuinen matoran.

    ”Mistä saisin miehistön?” Hai kysyi. Matoran ei ollut huomaavinaankaan.
    ”Mistä saisin miehistön?” Hai kysyi kovemmalla äänellä. Matoran ei ottanut huomatakseen.
    Hai löi baaritiskiin pussillisen kolikoita ja huudahti:
    ”Mistä saan miehistön?!”
    Matoran hätkähti. Osa väestä toljotti tiskille, loput olivat liian humalassa
    ymmärtääkseen, missä tiski oli.
    Hai katsoi olentoihin ja seurasi piinaava hiljaisuus. Lopulta eräs Le-matoran
    viittilöi Hain istumaan pöytäänsä. Hai istui kyseiseen pöytään. Baarissa vallitsi vielä hetken hiljaisuus. Sitten puheensorina ja örvellys jatkuivat tavanomaisesti.
    Le-matoranin lisäksi pöydässä
    istui 4 muuta matorania.

    Lopulta Le-matoran aloitti.
    ”Minä olen Olkar. Kuka sinä olet? Mihin tarvitset miehistöä? Kenen puolella olet? Miksi…”
    Kysymysten tulvasta ei näyttänyt tulevan loppua. Hai keskeytti:
    ”Tarvitsen miehistöä höyrylaivaan.”
    ”Kai se käy. Oletko muuten kuullut…”
    Olkar hölpötti, mutta lopetti kun huomasi myös pöydässä istuvan Ta-matoranin murhaavan katseen.
    ”Mutta mitä te muut sanotte?”
    Olkar kysyi varovaisesti muilta
    pöydässä istuvilta ja jatkoi:
    ”Kertokaa myös nimenne tälle Toalle. Oletko Toa?”
    Olkarista näki että tuotti vaikeuksia
    puhua niin vähän.
    ”Merellä on vaarallista. Laiva voi upota,”
    Onu-matoran Lignok kommentoi laahaavalla äänellä.
    ”Päättäkää te,” Po-matoran Merkol sanoi laiskasti.
    ”Me näkisimme maisemia, voisimme purjehtia ja saisimme palkkaa,” selvästi Lignokia optimistisempi Ko-matoran Korek lopetti.
    Ta-matoran Gefel näki jonkinlaista valveunta jossa kai pieksi jotakuta.
    Unen päätti jämäkkä koukku joka kalahti Olkarin leukaan. Le-matoran vajosi pöydän alle.

    Kun Olkar oli saatu virvoitettua ja miehistö palkattua, kirjava seurue lähti vajalle jossa
    BK/S Hildemar oli. Kahdensadan metrin kävelymatka ilmeisesti
    uuvutti täysin Merkolin, joka valahti torkuille läheiseen nurkkaan.
    ”Selvä. Kun paikalla ei ole ylimääräisiä korvia, voin kertoa, mihin teitä tarvitsen.
    Tiedättehän, että merellä parveilee valtavasti Allianssin sukellusveneitä. Minä
    kuulun Bio-Klaaniin. Haluan teidät metsästämään sukellusveneitä ja puolustamaan
    Klaanin kauppareittejä.”
    Gefelin kasvoille vääntyi leveä hymy. Nazorakien kanssa hän ei ollutkaan paininut.
    Lignok valitti vaaroja. Korek oli hiljaa. Olkar roikkui laivan kajuutan katolla, ehkä
    leikkien apinaa. Tai jotain.
    Merkol heräsi ja hänelle selostettiin asia. Matoranit kokoontuivat rinkiin supattamaan.
    Lopulta matoranit järjestäytyivät riviin ja Olkar astui askeleen eteenpäin.
    ”Olemme päättäneet hyväksyä asian, Kapteeni kukalie.”
    ”Hienoa. Ja nimeni on Hai.”
    Hai vastasi, ja mietti.
    Ennen olin Toa Hai. En ole oikeutettu siihen arvonimeen.

    Seuraavan kahden päivän aikana BK/S Hildemar kunnostettiin merikelpoiseksi,
    muonavarat täydennettiin ja laivaan lastattiin tarvikkeita. Lopulta koitti lähtö. Laiva laskettiin vesille ja sai neitsytmatkansa.
    Koneet käynnistyivät. Siitä oli vuosia aikaa kun Hai oli viimeksi ohjannut
    laivaa, mutta sen minkä oppii, sitä ei unohda. Paatti puksutti ulos satamasta. Vauhti nousi.

    Hai tunsi taas laivan ohjaamisen upean tunteen. Meri-ilma tuoksui suolaiselta
    ja laiva totteli jokaista ruorin kääntöä, kuin se olisi ollut osa kapteenistaan.
    Hai teki kurveja, silmukan ja nautti vauhdista.
    Lignok työnsi päänsä ämpäriin ja kuului lotinaa. Merkol nukkui miehistön tiloissa,
    Gefel rentoutui kannella, Korek avusti Haita ohjauksessa ja Olkar seisoi laivan keulassa, nauttien.
    Laivaa pyyhkäisi rento merituuli. Hai imaisi keuhkonsa täyteen ilmaa, henkäsi
    sen pois ja sulki silmänsä unelmoiden.

    Unelmoinnin keskeytti radion rätsähdys.
    ”Mayday, mayday! Nazorak-hyökkäys! Lastinamme on sinappia ja määränpäänä Bio-Klaanin saari! Tarvitsemme nopeasti apua, olemme muutaman kilometrin päässä Klaanin satamasta!”
    Radio rätsähti toisen kerran ja pysyi
    taas hiljaa.
    ”Miehistö valmiiksi!” Hai huudahti.
    ”Gefel ottaa cordakin, Olkar zamorin, Korek avustaa minua ja lopuille käsiaseet! Täysi vauhti!”
    BK/S Hildemarin vauhti alkoi taas nousta ja miehistö hääräsi kannella valmistautuen.
    Yhdestä laatikosta löytyi sopiva määrä kevyitä kiväärejä ja raskas sinko. Olkar
    kantoi pienen laatikon zamoreita ja Gefel haki kelpo ryppään cordak-ammuksia.

    Piakkoin laiva ilmaantui näkyviin. Hai ei jäänyt katsomaan laivaa, vaan ympärillä
    parveilevia lentäviä nazorakeja. Kannella oli nazorakeja, muutama matoran, ja yksi turaga joka
    pieksi nazorakeja sauvallaan.
    ”Emme voi ampua kannelle raskain asein. Yksi kivääri tarkka-ampuu kannen nazorakeja.
    Loput tulittavat lentäviä. Cordak ei tee vielä mitään. Seuraavan laivan liikkeen jälkeen zamor
    aloittaa tulituksen.” Hai tunsi pitkästä aikaa itsensä päättäväiseksi. Kolme lentävää nazorakia kääntyivät kohti laivaa. Hai kiepsautti ruoria jolloin laiva kääntyi sivuttain.
    Zamor tulitti ensimmäisen sarjan.

    [spoil]Huh huh. Viimeisimmän parin viikon tulos.[/spoil]

  • Veljeskunnan saari: Pääskyset

    Ämkoon veljeskunnan saari

    Kymmenhenkinen nazorak-partio parveili viidakkopuiden yläpuolella tarkkaillen alhaalla erottuvaa liikettä. Hetki sitten partion taivaalta käsin saartama kohde oli toistaiseksi tunnistamaton, mutta nazorakit aikoivat ottaa kohteen identiteetistä selvää parhaiten taitamallaan tavalla. Torakat latasivat aseensa ja valmistautuivat ampumaan.

    ”Jiihaa!”

    Yksi torakoista yllättyi pahanpäiväisesti paksun ketjun päässä roikkuvan rautapainon särkiessä nazorak-kypärän visiirin kappaleiksi. Rautapaino upposi liike-energian voimasta syvälle torakan kasvoihin ja pian eloton nazorak aloitti syöksykierteen kohti maata. Tapahtuma sai muut torakat irrottamaan katseensa maata pitkin kiitävästä kohteesta ja havaitsemaan ensi kertaa paikalle lentäneet kolme le-matorania.

    ”Näittekö tuon? Täysosuma!” huusi kovin paljon pääskystä muistuttavalla linturahilla ratsastava matoran Ibra. Yhdellä vaalealla poikittaisviivalla koristeltua muuten tummanvihreää kanohi Rauta kasvoillaan kantava matoran naureskeli äänekkäästi väistellen samalla nopeimmat hoksottimet omaavien torakoiden ammuksia.
    ”Kieltämättä!” kuului toisella pääskyllä ratsastavan matoran Rahamin vastaus. Kaksi vaaleaa raitaa rikkoivat tämän matoranin Rau-naamion symmetrian, mutta muilta osin veljeskuntalainen oli täysin kumppaninsa näköinen.
    ”Lakatkaa pelleilemästä”, komensi joukon kolmas, matoran Amel. Kuinka ollakaan, tämän matoranin naamiota koristivat kolme vaaleaa juovaa, mutta muutoin hän oli täysin kahden kumppaninsa näköinen.

    Torakat koittivat mukautua tilanteeseen ampumalla juuri ladatuilla aseillaan matoraneja kohti. Matoranien huippunopeat ratsut olivat kuitenkin kuin luotu arvaamattomiin äkkikäännöksiin, ja kolme veljeskuntalaista väistivätkin torakoiden iskut miltei vaivattomasti.

    ”Nämä eivät tunnu pitävän meistä”, Ibra puhui.
    ”Mennäänkö siis suoraan asiaan?” vastasi tähän Raham.
    ”Kyllä”, totesi lyhyesti Amel.

    – – –

    ”Mitä ihmettä taivaalla tapahtuu?”, kysyi Norsupäästäisen selässä juuri ja juuri pysyvä Otlek koittaen ottaa selvää yläpuolen tapahtumista.
    ”En ole aivan varma, mutta jotkut taitavat ostaa meille lisäaikaa”, vastasi Enki.
    Otlek vilkuili kulmat kurtussa ylöspäin pidellen samalla tiukasti kiinni edessään ratsastavan Ämkoon viitasta.
    ”Näen pääskysiä. Ovatko nuo…”

    Taivaalla välähti.

    ”Taitavat muuten olla”, sanoi Enki.
    ”Poikia täytyy onnitella ajoituksesta”, sanoi Ämkoo naurahtaen.

    – – –

    ”Mitä hel-”

    Hämmentynyt ilmailutorakka ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä miltei Toan kokoinen Matoran Kaita pudottautui nauraen rakettireppunazorakin kimppuun.

  • Veljeskunnan saari: Vaarallinen rahi

    Ämkoon veljeskunnan tukikohta

    ”Heillä kestää”, Miru-kasvoinen johtajamatoran sanoi tutkien vehreän saaren karttaa. Karttaan oli merkitty kaikki matoranveljeskunnan käyttämät piilopaikat, asevarastot ja salakäytävät. Kartan päälle oli aseteltu sekalainen joukko pieniä kiviä, jotka arvatenkin olivat kuvaavinaan valloittajatorakoiden liikkeitä saarella.
    ”Otlekin lähdöstä ei ole kulunut edes…” Johtajan oikeana kätenä toimiva Rau-kasvoinen le-matoran aloitti, mutta Johtajan kädenliike sai palvelijan hiljenemään.
    ”Meidän on pidettävä huoli, että kaikki on kunnossa. Kutsu Kaita I luokseni.”

    Viidakko, Ämkoon veljeskunnan saari

    Nazorak-jeepissä vallitsi täysi kaaos kahden huutavan torakan riuhtoessa kilpaa ajoneuvon rattia. Ajoneuvon vaihde oli vaihtunut peruutukselle jo hetki sitten ja auto ajoikin kiihtyvällä nopeudella taaksepäin heiluen samalla villisti puolelta toiselle.

    Norsupäästäinen tuijotti nazorakien menoa omahyväisesti. Rahin silmiin auringonvalosta kerääntyvä energia riitti ainoastaan yhteen täsmäsäteeseen päivää kohden, mutta isku oli ainakin ollut täysosuma.

    ”T-täällä on vaarallinen rahi! Kuuluuko, VAARALLINEN RAHI!” karjui ohjaajan vierellä istuva nazorak radiolähettimeen. Radiolaitteesta kuului kaikin puolin hämmentynyt vastaus, joka pyysi torakalta lisätietoja.

    Lisätietoja ei koskaan tullut. Ajoneuvon avonaisesta ikkunasta sisään lennähtänyt savukranaatti sai kummankin torakan yskimään holtittomasti ja pian auton matka pysähtyi sen peruutettua päin paksua puuta. Nazorakit riuhtoivat väkivalloin jeepin ovet auki, kierähtivät ulos ja ahnehtivat viidakon raitista ilmaa savuntäyteisiin keuhkoihinsa.

    Auton kuskina toiminut torakka pakottautui polvilleen, yskäisi vielä kerran ja uskaltautui puhumaan.
    ”Mitä hemmettiä me nyt teemme”, se valitti, muttei kuullut toverinsa vastausta.
    ”Ette mitään”, kuului kuitenkin vastaus viidakon kätköistä.

    Tumman viittahahmon ilmestyminen esiin viidakkopuun takaa nostatti maassa istuvan torakan kasvoille hätääntyneen ilmeen. Nazorak hoiperteli seisoma-asentoon ja perääntyi hajonneen ajoneuvonsa vierelle.

    ”K-kuka sinä…” torakka aloitti, mutta onnistuikin sitten erottamaan kasvot paksun hupun alta. ”…ei voi olla”, se jatkoi, riuhtaisi sitten ajoneuvon oven auki ja pakotti itsensä sisään myrkkysavun täyttämään ajoneuvoon. Torakkasotilas tarttui viestintälaitteeseen vapisevilla käsillään ja huusi sitten siihen rankan yskimisen säestämällä äänellään:

    ”Hälytys! Lähettäkää lisää joukkoja saaren läntiseen laitaan! Täällä on yksi Klaanin…”

    Torakan hätäviestin loppuosa sisälsi pelkkää kuolonkorinaa. Myrkkysavun ja nazorakin rinnan läpi tunkeutuneen teräaseen yhteisvaikutus sai hyönteismäisen olion hengityksen lopulta pysähtymään, ja torakka kuoli vaikertaen ajoneuvonsa sisään.

    ”Mitenkäs se toinen?” Ämkoo kysyi matoraneilta kiskaisten miekkansa irti nazorakin saastaisesta ruhosta. Enkin pää ilmestyi esiin jeepin keulan takaa, ja matoran sanoi:
    ”Sai osuman kaulaansa, kuoli välittömästi. Olisiko pitänyt säästää?”
    Ämkoo huokaisi.
    ”En tiedä. Olisimme kenties saaneet siitä irti tietoja, mutta eipä tuo tainnut olla tämän saaren ainoa torakka. Oli miten oli, meillä on nyt kiire.”
    ”Kuulin mitä se sanoi radiolaitteeseen”, Otlek sanoi kiskoen nuoltaan irti kuolleen nazorakin kurkusta. ”Apujoukkojen luulisi saapuvan minä hetkenä hyvänsä.”

    Ämkoo oli vastaamassa, mutta hiljeni sitten kuuntelemaan taivaalta kuuluvaa surinaa. Ääni voimistui koko ajan, ja sen lähde tuntui lähestyvän jatkuvasti – useasta eri suunnasta.

    ”Sinäpä sen sanoit”, admin murahti ja kirosi sitten hiljaa. Miekkasankari vihelsi Norsupäästäisen luokseen, heitti matoranit sen selkään, hyppäsi ratsunsa päälle itsekin ja hätyytti olennon sitten juoksuun. Nyt oli kyse sekunneista.

  • Nynrah osa 30: Täydellinen farssi

    Nynrah, Takomo
    Pannuhuone

    Guardian puhalsi revolverinsa piipun savut ja harmitteli puoliääneen, että kukaan ei pystynyt näkemään temppua.
    Sekunneissa räjähtäneiden savukranaattien viimeistelevän iskun seurauksena kukaan ei nähnyt mitään. Huoneen äänistä kuuli kuitenkin, että kaaos oli valmis. Feterrojen plasmalaukauksien punahehku oli ainoa asia, jonka näki tummanharmaan savun läpi. Se oli tarpeeksi hengissä pysymiseen.
    Guardianin ja Keetongun silmiä vetisti ja he räpyttelivät niitä tehokkaasti, haparoiden läpi tumman savun etsien tietä ulos. Taistelun äänet antoivat hyvän kuvan siitä, mitä alueita huoneesta kannattaisi välttää.
    Guardian sulki vetisen oikean silmänsä ja keskittyi vasempaan. Savun häiritsevä lämpö tarkoitti, että oli vain yksi oikea toiminto.
    Röntgen. Päälle.

    Sokaisevan valkoisen valon kaikottua Guardian näki huoneen tapahtumat. Pikimustina hahmottuvat, röntgensäteen läpäisyvaikutukselle immuunit Feterrat ammuskelivat tuhoisalla tulivoimallaan useampaan suuntaan, mutta joustavilla kengillä sinkoileva matoran Q oli aivan liian nopea niille. Ei ollut aivan selvää, pystyikö Qinfatheous itsekään ohjailemaan sinkoiluaan. Harhautuksena se kuitenkin oli täydellinen.

    ”Matoranit”, yhä voimakenttänsä sisällä keppiinsä nojaava Arstein sanoi halveksuvalla äänensävyllä. Hän oli laittanut pyöreät ja terässankaiset suojalasit silmiensä päälle. ”Ei mitään tapoja.”

    Makuta Nui nauroi psykoottisesti roikkuessaan yhden Feterran päästä kiinni niljakkailla lonkeroraajoilla. Raajat olivat sitoutuneet tehokkaasti useampaan solmuun Feterran ympärille ja vaikeuttivat huomattavasti sen liikehdintää, joskaan eivät sen sädeaseiden plasmaoopperaa.

    Hieman Tongua pienemmässä, selässään valtavaa merimiinaa kantavassa robottihaarniskassa liikehtivä Ternok nuiji teräsnyrkein yhtä Feterraa, mutta parissa sekunnissa suuri metallihirviö pakotti nopealla rynnäköllä Ternokin ja tämän haarniskan vasten pannuhuoneen seinää. Feterran neljä kättä alkoivat raastaa teräshaarniskaa auki. Sen olkapäissä hohtava tulikuuma plasma tähtäytyi avunpyyntöjä huutelevaan Ternokiin.
    Sitä ei kestänyt kauaa, sillä keltainen jättiläinen törmäsi plasmankatkuiseen konepaholaiseen valtava olkapää edellä.
    ”Ternok! Juokse!” seinää vasten Feterraa kaikin voimin pitelevä Keetongu karjui petomaisesti.
    ”Mutta-”
    ”Se oli käsky!”
    Ternok ei väittänyt vastaan, vaan pinkoi välittömästi kohti suojaa, jättäen sekä exo-haarniskan että sen selästä pudonneen merimiinan omaan arvoonsa. Matoranin juostessa Guartsu ja Ontor jakelivat hajanaisia laukauksia kohti tätä vainoavaa Avhrak Va -joukkiota.

    Zorak von Maxitrillian Arstein VIII tutkaili tilanteen kulkua röntgenlasiensa läpi hieman ärtyneenä, mutta täysin kiinnostuneena. Tilanne oli puhdas kaaos ja täydellinen farssi, mutta siitä pystyisi vain ja ainoastaan oppimaan.
    Harmaa skakdi käänsi katseensa Guardianiin ainoastaan huomatakseen, että tämä katsoi jo häneen. Vartijan kasvoilla oli vihainen ilme. Zorak nosti toisen kätensä ylös ja viittoi Guardiania luokseen pirullisesti hymyillen. Sitten hän avasi kävelykeppinsä päässä olevan nupin ja painoi muutaman napin pohjaan.

    Pannuhuoneen seinänraoissa olevat ilmastointiaukot räjähtivät käyntiin pyörremyrskymäisellä puhallusvoimalla ja savu alkoi hälventyä. Zorak von Maxitrillian Arstein virnisti koko hammasrivillään Guardianin ja klaanilaisten suuntaan.
    ”Käsky: Tappakaa”, Zorak sanoi Feterroilleen, jotka alkoivat hahmottua vähitellen savun keskeltä. Pian koneet näkisivät tarpeeksi hyvin tähdätäkseen.
    ZMA heilautti kättään ystävällisesti ja astui ulos pannuhuoneen ovesta, sulkien sen perässään.

    Q oli lopettanut satunnaisen pomppimisen ja seisoi nyt kahden muun matoranin joukossa Keetongun takana. Feterrat olivat lopettaneet satunnaisen ammuskelun ja odottelivat kärsivällisesti, että savu hälvenisi. Punainen plasma hohti niiden olkapäissä uhkaavasti. Manun, Guartsun ja Tongun kolmikko seisoi nyt huoneen keskellä. Odottaen.
    ”Kiitos”, Keetongu kuiskasi epävarmana matoranien suuntaan. ”…kiitos avustanne.”
    ”Johtaja Keetongu”, Ternok kuiskasi hymyillen. ”Minä luulin, että se oli tyhmä temppu?”
    ”Se oli”, Keetongu sanoi. ”Hyvin tyhmä. Mutta rohkea.”
    Q seisoi ylpeänä klaanilaismatoranien välissä. ”Anteeksi kun emme totelleet, mutta tämä on meidänkin taistelumme. Tänään Nynrah nousee. Tänään heitämme hirviöt pois saareltamme!”

    Guardian tapitti tiiviisti pannuhuoneen ovea. Hän irvisti vihaisesti. ”Oikea asenne, mutta… suurin hirviö oli juuri hyppysissämme.”
    ”Minä keskittyisin nyt hengissä selviytymiseen”, Keetongu sanoi hiljaa. ”Ei millään pahalla, Guartsu.”
    Manu seisoi hiljaa, vielä pikkuruiset haarniskan väleistä pilkistävät lonkerot sätkien. Hän katseli Feterroja. Sitten hän siirsi katseensa aukkoon, josta matoranien hallittu iskuryhmä oli syöksynyt sisään. Sitten hän katsoi taas Feterroja.

    Makuta Nuin hymy leveni.

  • Veljeskunnan saari: Norsupäästäisväki

    Ämkoon veljeskunnan saari

    Kärsäkkäällä rahipedolla ratsastava kolmikko syöksyi vauhdikkaasti pitkin tiheän viidakon pohjakerrosta. Oli kerrassaan uskomatonta kuinka helposti Norsupäästäinen ohitti metsikön monet kannot, paksut juuret ja sankat tiheiköt. Eläin oli koostaan huolimatta asunut koko pitkän ikänsä viidakossa, eikä sille tuottanut lainkaan vaikeuksia liikkua vuosituhansien saatossa tutuksi tulleessa ympäristössä. Ämkoo tiesi tämän, ja admin luottikin täysin ratsuunsa, joka oli tiedettävästi lajinsa viimeinen rahipeto.

    ”Saatamme törmätä partioiviin nazorakeihin milloin tahansa”, Enki arvioi ja kaiveli varustevyötään pidellen kuitenkin samalla tiukasti kiinni edessään istuvan johtajansa viitasta. Vauhdikas matkanteko oli kaikkea muuta kuin tasaista ja matoran oli tuon tuosta putoamassa kyydistä valtavan kärsäpedon loikatessa varoittamatta useiden metrien korkeuteen ja väistäen täten eteen tulevat esteet.

    ”Ehkä meidän tulisi hidastaa vauhtia”, Otlek ehdotti yrittäen myöskin parhaansa mukaan pysyä Norsupäästäisen kyydissä. Otlek ei ollut koskaan ennen päässyt ratsastamaan kyseisellä rahilla, ja matkanteko olikin uteliaalle matoranille mitä hämmentävin kokemus.

    ”Tämä haistaa ne kyllä”, Ämkoo vastasi matoraneille luottaen harvinaislaatuisen ratsunsa aisteihin. Norsupäästäisen haju-, näkö- ja kuuloaisti olivat huippuluokkaa ja peto tiedosti luultavasti tälläkin hetkellä lähistöllä liikkuvien nazorakien sijainnit, olivat torakat sitten maassa taikka ilmassa.

    ”Mitä aiot tehdä päästyäsi tukikohtaan?” Enki kysyi Ämkoolta.
    ”Kartoitan tilanteen”, Ämkoo vastasi. ”Ja otan yhteyden Klaaniin, jos joku ei ole niin vielä tehnyt.”
    ”Aiommeko me valloittaa saaren takaisin?” Otlek kysyi äänellä, joka kuulosti hieman toiveikkaalta.
    ”Jää nähtäväksi”, Ämkoo murahti.

    Norsupäästäinen röhkäisi ja hiljensi vauhtia. Sitten se pysähtyi, suuntasi valtavat verenpunaiset silmänsä taivaalle ja tuhisi hiljaa. Ämkoo ymmärsi oitis vihjeen ja komensi matoranit piiloon tiheikköön.

    Viiden kaksitasosiipitorakan partio lensi kolmikon yli ja katosi suuntaan josta Enki, Otlek ja Ämkoo olivat juuri tulleet. Torakat olivat selvästikin jossain määrin tietoisia aiemmin tapahtuneesta kahakasta ja nazorakit tahtoivat varmaankin selvittää tapahtuman yksityiskohdat. Ämkoo veti vaistomaisesti huppunsa paremmin päänsä peitoksi miettiessään asiaa.

    ”Takaisin kyytiin”, Ämkoo totesi ja valmistautui itsekin loikkaamaan takaisin suuren rahin selkään. Miekkamiehen yllätykseksi Norsupäästäinen ei kuitenkaan päästänyt adminia nousemaan selkäänsä. Rahi liikehti levottomasti ja tuijotti viidakon synkkään siimekseen.

    ”Mikä sen on?” Enki kysyi ja kaivoi tavan vuoksi vyöllään roikkuvasta kotelosta esiin terävän heittoveitsen. Otlek ei myöskään voinut olla tarttumatta aseisiin.

    Ämkoo ei kuunnellut matorankaksikkoa. Admin tuijotti ratsuaan vakavana, ja kuunteli samalla ympäröivän viidakon ääniä. Silloin admin huomasi, että viidakon linnut olivat vaienneet, eikä puista kuulunut juuri muidenkaan eläinten ääniä.

    Kaukaa kantautui kuitenkin ääni, jonka Ämkoo tunnisti. Lähestyvän viidakkoajoneuvon tasainen hurina voimistui voimistumistaan.

  • Veljeskunnan saari: Nopein tie

    Bakmein tykönä

    Valkoinen turaga tapitti nyrpeänä asuinsijansa vierellä avautuvaa bambumetsikköä. Vielä hetki sitten vehreiltä näyttäneet bambut olivat kärsineet pahasti torakan mielivaltaisen ammuskelun voimasta ja maasto suorastaan savusi.

    Bakmein tuima katse siirtyi seuraamaan metsikön seassa astelevaa kolmikkoa. Ämkoo keskusteli vakavana kahden matoranin kanssa, eikä Bakmei varsinaisesti nauttinut siitä, että oleili kuuloetäisyyden ulkopuolella.

    ”Eli siis”, Ämkoo aloitti kerratakseen kuulemansa. ”Otlek, sinut lähetettiin päämajasta ilmoittamaan minulle tilanteesta, kun taas Enki huomasi tilanteen ollessaan partioimassa rannikolla?”
    ”Kyllä”, matoran-kaksikko vastasi kuin yhdestä suusta. ”Ajattelin, että olisi fiksumpaa tulla ilmoittamaan asiasta sinulle suoraan”, Enki lisäsi. ”Olisi ollut turhaa poiketa tukikohdan kautta kun olin kerran jo siivillä.”
    ”Ymmärrän”, Ämkoo vastasi.

    Otlek oli ehtinyt selvittää Ämkoolle kaiken tietämänsä. Oli selvää, että nazorakit olivat vakavissaan saaren miehityksen suhteen, eikä aikaa ollut hukattavana. Tilanne oli suorastaan hälyttävä.

    ”Niitä torakoita?” Bakmei kysyi kohottaen hieman kulmiaan Ämkoon asteltua vanhuksen tykö.
    ”Kyllä”, turagan oppilas sanoi miltei nöyrästi, jatkaen: ”Miehittävät saarta tälläkin hetkellä. Mitä aiot tehdä?”
    Bakmei murahti vastaukseksi ja kääntyi majaansa kohden. Hetken kuluttua vanhus huusi Ämkoon ja matoranit kantoavuksi.

    – – –

    ”Piilopaikka vesiputouksen takana”, Otlek ihmetteli ääneen. ”Melkein liian ilmiselvää.”
    ”Vaiti, kloppi”, kaikui turagan äreä vastaus luolan perukoilta. Korkean putouksen takana avautuva luola oli kieltämättä miltei klisee tällaisessa maastossa, mutta paikkaa oli mahdotonta havaita ulkosalta käsin. Bakmei tuntui luottavan kovasti piilopaikkaansa, eikä turagalla ollut selvästikään pienintäkään aikomusta jättää saarta.

    ”Meidän lienee syytä mennä”, Ämkoo lausui ja kumarsi hillitysti turagan suuntaan. Bakmei tuijotti oppilastaan pitkään, asteli sitten tämän tykö ja sanoi:
    ”Koulutuksesi on vielä kesken.”
    Ämkoo nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen. Matoranit odottivat jo ulkona.

    – – –

    Ämkoon suustaan päästämä terävä vihellys sai valtavan rahin juoksemaan innoissaan esiin puiden kätköistä. Suunnattoman suurilla verestävänpunaisilla silmillä varustettu kärsäkäs olento tuijotti omistajaansa hetken onnellisena, käänsi sitten suuret silmänsä matoraneja kohti ja örähti. Norsupäästäinen aisti ilmassa jännitystä, eikä se oikein osannut olla muuta kuin innostunut.

    Ämkoo kaiveli ratsunsa selkään nostettuun satulaan remmein kiinnitettyä laukkua ja kiskoi sieltä esiin paksun mustan kankaan. Admin heitti viitan ylleen, kaivoi esiin vielä tummennetun rautasoljen ja kiinnitti vaatteen sitten päällensä. Lopuksi Ämkoo veti syvän hupun päänsä suojaksi, loikkasi keveästi valtaisan eläimen selkään, ja selitti:
    ”Ne eivät saa tunnistaa minua. Meidän on kuljettava varoen.”
    ”Palaammeko suorinta tietä tukikohtaan?” kysyi Enki.
    ”Emme suorinta…”, Ämkoo vastasi matoranien kavutessa Norsupäästäisen kyytiin.
    ”…vaan nopeinta”, ninjaveljeskunnan päällikkö sanoi sitten virnistäen. Ämkoo iski ratsuunsa vauhtia, ja ruskea kärsäpeto lähti kiitämään huimaa vauhtia eteenpäin.

    [spoil]Dun dun duuuuun![/spoil]

  • Bio-Klaani rikkoo Ottawan sopimusta

    Bio-Klaani
    Satama

    Ravnin käveli kivitalu kädessään sataman vartta. Hän raapusti oikealla kädellään tottuneesti saapuvien laivojen rahtitietoja.
    Onu-Matoran pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja käveli juuri saapuneen, suurikokoisen aluksen viereen. Tänään aurinko porotti yllättävän kuumasti taivaalta.

    Eräänlainen siltana toimiva ovi avattiin tumman laivan kyljestä. Väsyneen näköinen Ta-Matoran hyppäsi puulaiturille.
    ”Tässä nää lootat Xialta ny ois”, matoran sanoi ja viittoi Ravninia sisään laivaan.
    Tumman, vanhan rahtilaivan ruuma oli todella kuuma ja ilma tuntui ummehtuneelta. Vanha höyrykattila puhkui nurkassa. Hiilen lappaajat olivat kannella ansaitulla tauolla.

    Ravnin ei pitänyt lainkaan höyrylaitteiden parissa työskentelystä. Hän hoiti miellelään siistejä kirjurin hommia ennemmin kuin läkähtyi höyrylaivassa tai kaivoksessa.

    Onu-Matoran avasi yhden puisen laatikon ja kurkkasi sisään. Eräänlaiseen muoviin oli upotettu kuusi järeää Xialaista miinaa.
    Ravnin nyökkäsi ja merkitsi jotakin muistiin. Hän viittoi mukanaan tulleita Po-matoraneja kantamaan laatikon ulkoilmaan hänen itsensä jatkaessa lastin tarkastusta.

    Seuraavat neljä laatikkoa olivat täynnä miinoja. Nämä kolmekymmentä raskasta miinaa on tarkoitus asentaa jonkin matkan päähän Linnakkeesta.
    Seuraavissa kymmenessä laatikossa oli kauan odotettuja kanoka-kiekkoja sekä Laivastolle Cordak-ammuksia.
    Ravnin jatkoi. Hän availi tottuneesti puulaatikoita, vilkaisi sisällön ja sulki laatikon. Seuraavista laatikoista löytyi koottava Zakazlainen ilmatorjuntatykki. Viimeisissä laatikoissa oli vielä satunnaisia aseita ynnä varaosia. Onu-Matoran merkkasi koko lastin saapuneeksi, huikaksi vettä juomapullostaan ja asteli ulos laivasta.

    Matoran oli ymmärrettävästi huolissaan tulevaisuuden kannalta. Torakoita kerrottiin olevan vaikka kuinka paljon ja lisäksi niillä on kuulemma valtavan tuhovoimaisia aseita. Klaanilla ei ollut edes varsinaista armeijaa, vaikkakin vapaaehtoisia oli jo alettu kouluttaa. Käytännössä Linnakkeen puolustus kuitenkin oli täysin Laivaston ja Klaanin muurien vastuulla. Mutta kuten oli Yö Kauhuna nähty, vihollisella oli etulyöntiasema kaikessa muussa.

    Matoran huokaisi aatteilleen ja asteli viileään varastohalliin seuraamaan Turkanen-sinapin varastointia.