Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti. Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri. Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi. ”Odina, kyllä”, Guardian nyökkäili. ”Lennetään matalalla.”
Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi. Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.
”No hei, pikku kaveri”, Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa. Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan. Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.
”Muuten”, Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. ”En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä…’Nimda’-sirusta ole tuolla Odinalla?”
”Mitä luultavimmin”, Guartsu sanoi mietteliäänä. ”Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti.” Makuta Nuin purkki sihisi. Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle. Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti. Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen. …Tongu? Onko kaikki kunnossa?
Keetongu tuhahti. ”Kyllä on.”
”Oletko aivan varma?”, Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.
”Huonoja muistoja vain”, Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä. Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain. Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en…muistanut asiaa.
Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä. Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. ”Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua.”
Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. ”Niinpä kai”, hän sanoi hiljaa. ”Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun.” ”Mikäs siinä”, Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.
Psst, Manu viesti vain Guartsulle. ”Niin?” Onkohan hän vihainen minulle. ”Miten niin?” Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa. ”Ai oikeasti?” Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia. Joo.
Guartsu nojasi suureen istuimeen. ”On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain…” Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.
”…Tehmut?” Keetongu kysyi koneen perältä. ”Yrittäkää vastata sille.”
Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa. ”Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?”
Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä. Mitä sinä teit. ”Puhuin”, Guartsu vastasi hämmentyneenä. Älä tee sitä enää. ”En usko sen auttavan.” Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.
Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.
Aamuauringon säteet herättivät Tehmutin. Hän oli nukahtanut puolivahingossa paperitöidensä ääreen Laivaston varatoimistoon. Keetongun Nynrah-retken aikana Tehmutilla oli normaalia enemmän töitä. Varsinkin nyt, kun asekauppiaita ja lipeviä puhujia oli laumoittain Klaanin ympärillä ja laivasto tarvitsi aseita. Keetongu oli yrittänyt purkaa Laivaston byrokratian mahdollisimman pieneksi, mutta töitä näytti riittävän.
Tehmut otti kupillisen teetä höyrykeittimestä ja vilkaisi pöydällä olevia papereita. Muistiinpanoja Tongulta illalla tulleesta yhteydenotosta. Pitäisi viedä viesti Tawalle siitä, että Tongu poimi Guardianin ja Manfriidin (väsyneenä tekee virheitä, Tehmut mietti) Zakazilta. Hanki Cordak-panoksia. Laivaston varajohtaja oli ajatellut, ettei olisi korrektia lähettää Matorania Klaanin ykkösnaisen luo yhdeltätoista illalla.
Telakan Matoranit olivat jo työn touhussa. Tehmut käppäili käytävällä kohti päähallia valitakseen jonkun työntekijöistä juoksupojaksi. Pian hän huomasikin yhden Kakamapäisen Onu-Matoranin nojaamassa tolppaan. ”Hei, sinä! Minulla olisi sinulle yksi homma. Korkeimmalta taholta vielä korkeammalle.”
Matoran nousi tarmokkaasti ylös nähtyään Tehmutin ja vetäisi käden lippaan.
”Alokas Walsinats palveluksessanne, upseeri!”
”Me emme käytä sotilastermejä, Walsinats. Keetongu sanoo, että ne ovat torakanpenikoiden riikinkukkoilua”, Tehmut vastasi ja jatkoi: ”Mutta jos sinulla ei ole muuta, niin vie seuraava viesti admin Tawalle Bio-Klaanin rakennukseen Admin-torniin: Keetongu otti admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilta.”
”A. Aa. Admin. Tawallelle.”
”Jep. Ei hän sinua syö. Tämä on tärkeä työ. Luotamme kaikki sinuun, Walsinats.”
”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”
”Aivan. Juokse kuin tuuli, Walsinats! Et saa epäonnistua!”
Walsinats vetäisi käden lippaansa ja pinkaisi juoksuun. Lähellä hallin uloskäyntiä hän kompastui suureen jakoavaimeen, mutta se ei lannistanut innokasta Matorania. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi uuteen juoksuun.
”Kehuva asenne parantaa työilmapiiriä”, Tehmut sanoi itsekseen ja käveli takaisin toimistoonsa.
Admin-torni, aula
Pieni ja läähättävä Onu-Matoran katsoi sammakkoperspektiivistä Tawan työhuoneen suurta ovea. Hän oli päässyt tänne asti. Nyt oli hänen suuri hetkensä. Koko Bio-Klaanin tulevaisuus riippuisi siitä, pääsisikö hänen elintärkeä viestinsä perille. Walsinats korjasi asentoaan ja koputti oveen kolme kertaa. Ovi aukesi. Tawa istui pöytänsä takana lukien paperia ja seuraten turvanäyttöä sivusilmällä. Hän nosti katseensa paperista ja katsoi oviaukossa olevaa Matorania. ”Helei. Tule peremmälle”, Admin sanoi ystävällisellä, joskin väsyneellä äänellä. Walsinats käveli pöydän eteen ja katsoi huoneen seinälle hieman Tawan pään yläpuolelle.
Walsinats seisoi jännittyneenä pääadminin pöydän edessä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”
”Vai niin. Kiitos tiedosta, Matoran hyvä. Tästä on minulle varmasti hyötyä”, Tawa vastasi ja rustasi jotain yhteen työpöydällä olevaan paperiin. Sitten hän alkoi lukea samaa paperia, mitä hän oli selannut ennen Matoranin saapumista.
”Olet vapaa poistumaan”, hän sanoi yhä paikallaan kököttävälle Walsinatsille viiden minuutin päästä.
Se paatti oli paljon pienempi kuin Yön Timo II. Se vaikutti enemmänkin jokilaivalta, joka oli eksynyt suureen maailmaan. Miehistöä oli kymmenisen henkeä mutta kapteeni ei kertonut millä asioilla liikkuu.
Kapteeni Notfun istuskeli heille osoitetun hytin pöydän ääressä. Pieni öljylamppu paloi, vaikka oikeasti ikkunasta tuleva päivänvalo teki sen tarpeettomaksi.
Ovi avautui ja kirkas valo tuli sisään. Matoron tummansävyinen hahmo käveli hyttiin Notfunin kanssa. ”Hei, sanoit tunteneesi sen… kaapuhemmon?” Matoro aloitti. ”Joo”, Fun vastasi. ”Mitä tiedät siitä tyypistä?” ”Noh. Pirun tehokas. Halusi minuslta yhden Makuta-Viruksen. Paljon käsiä. Joku kipusäde. Ja niin joo, hengaili Gaggulabion laivalla. Ilmeisesti kätyri” Kohta ”Gaggulabio” iski Matoroon kuin miekka. Oliko se vanha kääkkä heidän perässään? Sitten hän tajusi muistiinpanot Timossa. Jos kaaputyyppi on Labion alainen, Labio tietää Nimdan sijainnin. ”Meille voi tulla kiire”, Matoro totesi. ”Jos Gaggulabio liittyy tähän juttuun, tapaamme saarella vähintäänkin parikymmentä skakdia” Skakdeista Matorolle tuli heti mieleen Metorakk. Kun hän oli voittanut Mettyn Xialla, koko skakdista ei oltu kuultu mitään. ”Pääsin siltä korkilta pakoon sen laivaltakin”, Notfun aloitti. ”En näe suurta uhkaa” ”Fun, se upotti laivasi”, Jardirt huomautti väliin. ”Ai niin. KOSTETAAN!” Fun vaahtosi, ilmeisesti tarviten rommia.
Nazorak-pesät, Gaggulabion kasarmit
”Sain laivan kaapattua. Tiedot Nimdan sijainnista selvillä. Olen matkalla kohti saarta. Tarvitsetteko koordinaatit?”, Amazuan ääni kuului hieman säristen kaiuttimesta jossa oli Nazorakien logo. ”Kerro koordinaatit. Lähetän jokusen miehistäni jos tulee ongelmia”, Skakdi sanoi kuamrtuen mikin ääreen. Amazua luetteli sarjan numeroita ja kysyi lupaa lopettaa. ”Ei, yksi asia vielä. Mitä teit Blacksnow’lle?” Labio kysyi. Hänen äänestään heijastui viha kohdan ”Blacksnow” -kohdalla. ”Heitin mereen Notfunin ja parin muun kanssa. Tuskin selvisivät”
Gaggulabio kaatui tuolillaan. Hän nousi nopeasti ja alkoi karjua mikrofoniin. ”EI MATOROA SELLAISELLA VOITETA! SE PIRULAINEN SELVIÄÄ, SE SELVIÄÄ VAIKKA HEITTÄISIN SEN TULIVUOREEN! JOS SAAT SEN KÄSIISI, TAPAT SEN! YMMÄRRÄTKÖ!” Toisessa päässä oli hiljaista. ”Kyllä, ymmärrän”, Amazua vastasi ja ajatteli palkkiorahoja.
Gaggulabio poimi paksun sikarinsa pöydältä ja sytytti sen taas. Hän veti siitä pitkän henkäyksen ja istahti erilaisten harvinaisten rahien nahoista tehtyyn työtuoliin. Hän oli tajunnut jossain vaiheessa alkaneensa tupakoida enemmän mitä enemmän joutuu odottelemaan. Jatkuva odottelu Torakoiden tyyliin kävi Skakdien hermoille. Onneksi Klaanin saarella oli pikkukyliä ryöstettäväksi.
Rlolzedt käveli sisään koputtamatta. Omahyväinen, suurikokoinen metalliskakdi istahti toiseen tuoleista ja odotti hetken.
”Edistymme sen viruksesi kanssa. Yksi skakdi sai sillä juuri jotain hämäriä voimia. Suljimme sen selliin kun riehui. Ampui plasmaa ja salamoita ympäriinsä”, skakdien komentaja selitti. ”Se siis sekosi ylimääräisistä voimista. Pitäisikö meidän pyytää torakoiden tai Ab-” ”Ei. Me hoidamme tämän itse”, Gaggulabio keskeytti alaisensa. ”Mutta nyt on tärkeämpää. Saimme Nimda-saaren koordinaatit”, hän jatkoi. ”Pistä erikoisjoukot laivaan” Rlolzedt oli hetken hiljaa ja lähti sitten.
Kelluva Lankku, meri
”Gaggulabio on todennäköisesti matkalla Nimdan luo”, Matoro aloitti. Äks nojasi laivan takaosan kaiteeseen ja katseli mereen. Punahopea haarniska kiilteli aamuauringossa erikoisesti. ”Gaggulabio?” Äks kohotti katseensa. ”Torakoiden liittolainen. Salakuljettaa, tappaa, valtaa, ryöstää. Komentaa saaremme Skakdeja”, Matoro luetteli. ”Ah. Mukava heppu, oletan”, Äks sanoi ironisesti. ”Olen ollut hänen tappolistallaan ties kuinka monta vuotta. Joko hänen kätyrinsä ovat tunareita tai minä olen liian hyvä” ”Tai sinulla on hyvä tuuri”, Äks lisäsi. ”… niin”, Matoro vastasi.
Oli hetken hiljaista.
”Miten pääsit tai jouduit tyypin tappolistalle?” Äks kysyi. ”Noh. Pitkä juttu. Kerron tiivistetyn version”, Matoro aloitti. ”Labio taisteli Nektannin liittolaisena Zakazin sisällissodassa. Hän nousi sodan jälkeen yhdeksi pohjoisen maailman rikkaimmista rikollispomoista. Hänen skakdinsa valloittivat ja tuhosivat sen saaren, jossa minä ja tiimini asuimme joskus. Tappoivat matoranit. Me Toat olimme silloin Toat-Pimeyden Metsästäjät sodassa Metru Nuilla puolustamassa ’oikeutta ja kunniaa’”
Matoron muistin aukko tuli vastaan. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt muistamaan mitä tapahtui vuosina Sodan jälkeen.
Sama laiva, eri paikka
Notfun oli onnistunut löytämään ruumasta pullollisen rommia. Hän käveli iloisesti kohti hyttiään ja iski pullon pöytään. Fun putosi tuoliltaan kun luki etiketin.
Ilma-alus laskeutui pienelle saarelle. Saari oli niin pieni, että puolet siitä jäi aluksen leveyden alle. Siinä olisi vain pieni kiitorata seuraavalle päivälle. Saari oli trooppinen; palmut varjostivat pieniä patsaita, joita makasi ympäriinsä pikkuisella maanläntillä. Keetongu hyppäsi ulos aluksen ovesta ja katseli ympärilleen. ”Tänne jäämme yöksi”, hän julisti. ”Olipa onni, että löysimme tämän. Tämä on niin pieni, ettei täällä varmasti ole miinoja. Ei tosin ruokaakaan…” Guartsu tuli myös ulos kantaen Manun purkkia. ”Okei”, Skakdi sanoi. ”Milloin on lähtö?” ”Aamulla.” ”Niin, tietysti, mutta…” ”Niin?” ”Kellonaika?” ”En tiedä. Sitten kun herään.” ”Aha.” Guartsu laski Manun maahan ja istahti itsekin hiekkaiselle rannalle. ”Tyypillinen hiekkasaari, jossa kasvaa vain kookospalmuja…” hän mutisi. Voithan sinä syödä kookospähkinöitä, jos haluat. ”Tosiaan”, Guartsu vastasi Manun ajatukseen. Sitten hän huusi Tongulle: ”Hei, otetaan mukaan muutama kookospähkinä. Niistä saa sentään jonkin verran ravintoa.”
Tongu ja Matoranit hankkivat parikymmentä pähkinää alas palmuista. Hetken kuluttua, kun he olivat päättäneet työnsä Guartsun istuskellessa hiekalla, Tongu sanoi: ”Taidan mennä sisälle nukkumaan. Muistakaa tekin mennä ajoissa, ettei aamulla väsytä liikaa.” ”…” Guartsu vastasi. Gurvana ei pidä siitä, että joku muu kuin Tawa käskee häntä kuin pikkulasta, Manu sanoi. ”Purkki on hiljaa”, Guardian murahti.
Tähdet alkoivat näkyä pilvien takaa. Guartsu makasi selällään katsoen niiden kimallusta. Tähdet, Makuta Nuin ääni kuiskasi Guardianin päässä. Niin kauniita. Guardian käänsi katseensa kohti Manun lasipurkkia. Vihreä nestekaasu pyöri purkissa hitaasti. Koko elämämme ajan meitä Makutoja ovat kiinnostaneet maailmankaikkeus ja sen synty. Pilviä ei enää näkynyt juuri ollenkaan. Tämän maailmankaikkeuden salat… elämän tarkoitus… kaikki, Makuta jatkoi. Mikä olisikaan sen mielenkiintoisempaa, kuin saada selville, mihin tämä kaikki pyrkii. Eikö olisi mahtavaa, jos pystyisi tietämään kaiken? Kuka tahansa Makuta antaisi siitä vaikka oikean kätensä… ja kasvattaisi sen jälkeen uuden. He eivät todella ymmärrä, mikä merkitys tällä kaikella on. Makuta oli hetken hiljaa. Guardian käänsi katseensa takaisin tähtiin.
Jos minä johtaisin Makutain vejeskuntaa, olisimme valinneet aivan toisenlaisen suunnan. Tutkimustyöhön panostettaisiin enemmän. Me selvittäisimme tämän maailman salaisuudet sen sijaan, että vainoaisimme Universumin kansaa kateuden sokaisemina. Kauniit, sokaisevat tähdet. Voi, me emme tiedä yhtikäs mitään. Me loimme vain itse sellaista tietoa, mitä tarvitsimme. Ja ”Suuri Henkemme” loi meille tietoa. Mutta minä en usko. En usko enää mihinkään. En ainakaan, ennen kuin löydän tarkoituksen. Abzumo oli toinen mielenkiintoinen persoona. Mutta hänen tiedonjanonsa ei ollut todellista. Hän haluaa vain hallita ja tuhota. Guartsulle tuli sellainen tunne, että Manu olisi huokaissut, jos olisi voinut. Millainen maailma voisikaan olla, jos tuhoa ja hävitystä ei olisi. Jos minä en olisi tehnyt menneisyyteni virheitä, olisiko Klaanissa nyt rauha? ”Zyglakit…” Guartsu mutisi. Eivät pystyisi yksin juuri mihinkään. Nazorakeja on hyvin monta. ”Kuinka monta?” Epäilen, että useampi tuhat. Guardian hätkähti. ”Se on paljon.” Valitettavasti. Jokainen tekee virheitä. Mutta mitä vaikutusvaltaisempi ja viisaampi henkilö on, sitä pahemmat seuraukset virheillä on. Tämän olen oppinut. Guardian nyökäytti päätään hiekassa. ”Minullakin on siitä hieman kokemusta”, hän sanoi hiljaa. Me olemme sokeita protodiitteja maan tomun seassa, Manu kuiskasi. Kenelläkään meistä ei ole todellista voimaa. Millä hetkellä tahansa meidänkin päällemme voisi pudota taivaalta suuri kivinen kappale, joka murskaisi koko tämän pienen saaren. Toisaalta aivan yhtä todennäköistä olisi, että Nazorakien asevarasto räjähtäisi ja koko heidän tukikohtansa palaisi maan tasalle. Tai, Manu naurahti, ehkä he eivät pääsisi pinnalle, vaikka kuinka palaisivat. Jos minä päättäisin, he palaisivat ikuisesti jossakin hyvin ikävässä paikassa. ”Hmm…” Guardian hymisi katsellen yhä tähtiä. Ne eivät juuri liikkuneet. Vain yksi tähdenlento pyyhälsi hänen näkökenttänsä ohi. Guardianin kasvoille nousi hymy. ”Mikä on elämän tarkoitus?” Manu oli hetken hiljaa. Odottamaton kysymys. Minä olen etsinyt vastausta siihen koko ikäni. Ehkäpä on niin, että jokainen määrää itse oman tarkoituksensa. Tai sitten sen päättää kohtalo. Niin tai näin, meidän ei ole järkevää ajatella, ettei meillä olisi vapaata tahtoa. Jos jokin on määrännyt ennalta kaiken tapahtuvan ja tiedämme sen, elämästä menee maku, eikö totta. Mikäli asia näin on, en halua tietää elämän tarkoitusta. Guardian sulki silmänsä. Manun purkista huokui kyynisyyden tunnetta hänen viestittäessään: Eikö olisi oikein sopivaa, jos me olisimme vain työläisiä, jotka pitävät elossa jotakin siivoojarobottia? Kuin soluja. Olisimme osa isompaa tarkoitusta – joka olisi siivota planeetta. Ja ehkäpä koota palapelejä… ”Mistä saat päähäsi noita sekopäisiä ideoita?” En ole varma. Ehkä ne tulevat alitajunnasta. ”Olet oikeastaan melko mielenkiintoinen tyyppi, jos näin voidaan sanoa.” Otan tuon kohteliaisuutena. ”Ota.”
Sitten Guardian nousi, poimi Manun hiekasta ja käveli sisään ilma-alukseen rauhallisin mielin. Tähdet jatkoivat kimalteluaan kirkkaalla taivaalla muutaman ohuen pilvenhattaran välillä leijaillessa niiden edestä. Palmut huojuivat hienoisen tuulen vaikutuksesta. Tuntui, kuin koko maailmankaikkeus olisi saanut hetken hengähtää.
Ämkoo makasi silmät ummistettuna paksun puun juurella. Montaa kohtaa Toan ruumiissa kolotti, mutta siitä huolimatta tämä päätti nukkua. Oksiston läpi erottuva tähtitaivas sai kuitenkin Ämkoon ajatukset harhailemaan, ja hän alkoi miettiä.
Milloin hän palaisi Klaaniin? Bakmein koulutus oli vielä kesken, mutta se ei tulisi kestämään ikuisesti. Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä? Vetäytyisikö Ämkoo matoraniensa seuraan? Klaaniin palaaminen olisi vaihtoehto, mutta Ämkoo ei viihtynyt siellä. Rehellisesti sanoen varjoisan menneisyyden omaava Toa ei ollut koskaan juuri pitänyt Klaanista. Tiivis ilmapiiri, ympäriinsä säntäilevä matoran-kansa ja moninaiset Mäksän mielestä täysin turhanpäiväiset johtotehtävät saivat matkaamista ja vapautta yli kaiken rakastavan seikkailijan tuntemaan itsensä ahdistuneeksi.
”Miksi minusta tuli admin?” Ämkoo kysyi itseltään.
– – –
Bio-Klaani, kauan sitten
Yön pimeys peitti matalaan rinteeseen rakennetun mäkilinnoituksen alleen. Puisen linnoituksen useat soihdut valaisivat kuitenkin teitä ja rakennuksia, ja useat paikan asukkaat työskentelivät myöhäisestä kellonajasta huolimatta. Toa Tawa käveli kaiken tämän keskellä, hymyillen ympärillään vallitsevalle hälinälle. Klaani kasvoi.
Tawa pysähtyi erään varastorakennukseksi tarkoitetun majan vierustalle ja istahti paikalla joskus sijainneen kaadetun puun kannon päälle. Keltainen Toa venytteli hieman käsiään ja haukotteli.
Silloin kylmä teräase laskeutui Tawan olkapäälle.
”Helei”, Tawa sanoi hyvin mitäänsanomattomaan sävyyn takanaan seisovalle mustanvihreälle viittahahmolle. Ämkoo työnsi miekkansa huotraan ja astui Tawan vierelle.
”Et sitten pelästynyt.” ”En.”
Oli Ämkoon vuoro vilkuilla hieman loitommalla työskenteleviä Klaanin asukkeja. Useat matoranit kantoivat uutterasti rakennustarpeita jokusen Toan johdolla kohti hyvää vauhtia nousevaa tähystystornia.
”Paikkahan kasvaa oikein silmissä”, Ämkoo totesi ja istahti maahan. Tawa nyökkäsi. ”Miksi muuten olet yhä täällä?” keltainen Toa kysyi sitten. Ämkoo virnisti. ”Ajattelin sittenkin jäädä.” ”Väitit viimeksi muuta.” ”Urr.”
Tawa tuijotti Ämkoon kasvoja arvioivasti. Klaanin johtaja ei osannut sanoa mitä mieltä oli tästä oudosta hahmosta. Tawa oli saanut kuulla Toan menneisyydestä tältä itseltään, eikä tarina ollut järin miellyttävä. Toisaalta, Ämkoon motiivit eivät vaikuttaneet uhkaavilta.
”Haluan tuoda tähän maailmaan oikeutta”, se oli sanonut. Ämkoo vaikutti myös vahvalta taistelijalta, jollaisia vielä kovin heikon puolustuksen omaava Klaani todellakin tarvitsi. Mutta…
”Sanoit, että sisälläsi elää Makuta”, Tawa sanoi hiljaa. Ämkoo kääntyi jälleen tämän puoleen. ”Niin”, ilman Toa vastasi. ”Onko se ongelma?” ”En tiedä”, Tawa pohti. ”Voiko se päästä irti?” ”Vain jos päästän sen.” ”Hyvä.”
Tawa nousi seisomaan ja valmistautui tekemään lähtöä. Nainen kääntyi kuitenkin vielä kerran Ämkoota kohti ja sanoi: ”Pidän sinua kuitenkin silmällä.”
Ämkoon kasvoille levisi ilkikurinen ilme.
”Et ole ensimmäinen joka epäilee minua”, viittasankari murahti ja nousi itsekin seisomaan. Ämkoo kääntyi ympäri ja valmistautui katoamaan yön varjoihin. ”Koitetaan silti tulla toimeen.” ”Koitetaan.”
Sulavalinjainen ilma-alus halkoi yötaivasta verkkaiseen tahtiin. Sen viisihenkinen miehistö oli ottanut kuuden tunnin yöunet Xian pohjoispuolella ennen kuin pitkä matka jatkui jälleen. Klaanin laivaston johtaja Keetongu käänteli ja paineli Kirikori II:n ohjaimia, jotka oli selvästi luotu hänen valtavia kämmeniään varten. Keltaisen jättiläisen ainoa silmä oli raukeana puoliummessa.
Toinen laivaston matoraneista heitti lapiollisen hiiliä lentokonetta ilmassa pitävään ja sen matkustajia lämmittävään höyrymoottoriin, kun taas toinen kiristeli ruuveja koneen rungossa. Guardian istui tuolillaan Tongun takana ja nojasi aluksen ikkunaa vasten. Hän katseli maisemia toisesta ikkunasta. Makuta Nui leijaili tummanvihreänä pilvenä läpinäkyvän purkin sisällä. Itse purkki lojui vakaasti pöytämäisellä tasolla, mutta pahimpien ilmakuoppien iskiessä se kaatui, putosi tasoltaan ja vieri lattialla vauhdikkaasti. Guardian joutui nostamaan Manun purkin lattialta pari kertaa ennen kuin päätti sijoittaa sen Kirikori II:n juomatelineeseen.
Ilmakuoppapommituksen loputtua vauhti muuttui jälleen tasaiseksi. Nyt ikkunasta näkyi vain pilviä. Guartsu vilkaisi koneen takaosaan ja huomasi, että toinen matoraneista nukkui lakisääteisellä tauollaan. Toinen vahti höyrykoneen tulta. Myös purkissa oleva antidermis oli lopettanut telepaattiset lausahduksensa täysin. Jos se oli täysin mahdollista, Makuta Nui nukkui.
”Guartsu”, Keetongu sanoi tuttavallisesti. ”Aikapoika”, sininen skakdi sanoi virnistäen. Keltainen jättiläinen naurahti tälle kumeasti. ”Mitä luulet, että Nynrahilla tapahtuu?” Keetongu kysyi.
”En tiedä. Voi olla Allianssi. Voi olla jotain täysin meidän toimivaltamme ulkopuolella.”
”Voi olla”, Tongu vastasi. Hän siirsi kätensä ohjaamon kattoon ja painoi kolmea kytkintä. ”Minä silti haluan sen tilaukseni. Ja minähän sen saan.”
”Miksi et lähettänyt matoranejasi?” Guartsu kysyi kohottaen kulmaansa. Keetongu oli hetken hiljaa ja kääntyi adminia kohti. ”Miksi lähteä Zakazille yhden kiväärin takia?”
Guardian hymyili. ”Niinpä. Me emme kai vain osaa pysyä poissa etulinjoilta.”
”En kykene vain istumaan jossain lennonjohtotornissa”, Tongu sanoi. ”Lentäminen on liian mukavaa.”
”Varmasti”, Guardian sanoi. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Kirikori II oli noussut pilvikerroksen yläpuolelle. Puolikuun ja tähtien kajastama valo sai pilvet hohtamaan hopeisina. Vartija tuijotti maisemaa vaikuttuneena. Jossain kauempana lensi muodostelmassa jotain siivekästä. Guardian tarkensi parveen kiikareillaan. ”Lohrakeja”, hän lausahti.
Majesteettiset käärmeet syöksyivät öisen ilman läpi räpytellen siipiään hitaasti. Niiden suurten silmien hohto näkyi kauas. Käärmeiden pitkät perät kiemurtelivat öisessä ilmassa sulavasti niiden ratsastaessa tuulella. Keetongu hymyili. Hän paineli hitaasti erilaisia nappeja Kirikori II:n ohjaimissa. Sitten hän tarttui suureen puiseen kahvaan oikealla puolellaan. ”Pitäkää kiinni”, Keetongun kumea ääni kaikui. Hän veti kahvasta. Jotain räjähti.
Kirikori II syöksyi uskomattomiin nopeuksiin ja harvat lentokoneessa nukkuvat hätkähtivät hereille. Kun alus kääntyi hieman vinoon, Manun purkki putosi jälleen lattialle ja pyöri villisti. Sisällä oleva kaasumassa ei ollut huvittunut. Kirikori II ui läpi kuunvalon hopeaksi värjäämien pilvien ja halkoi niitä siivillään. Pian se kulki Lohrakien joukossa kuin yksi niistä. Lentävät käärmeet eivät näyttäneet edes huomaavaan puista ja teräksistä kanssalentäjäänsä. Alus kulki Lohrakien imussa useita tunteja. Laivaston matoranit katselivat ikkunoista suuria käärmeitä haltioituneina niin tiiviisti, että ehtivät unohtaa työnsä.
Guardian käveli kohti ilma-aluksen puisella lattialla makaavaa purkkia ja poimi sen käteensä. Purkissa leijuva vihreä nestekaasu sihisi vihaisesti. ”Nautitko lentomatkasta?” Guardian kysyi väsyneenä. ”Tarvitsen uuden ruumiin”, purkki kumisi. ”Tapetaan joku.” ”Rauhoitu.”
Punainen, luiseva ja väreilevä Zyglak sivalsi hännällään, Umbraa käteen, joka pudotti iskun voimasta miekkansa maahan. Voiman aura säteili olennon ympärillä, kun korviaraastava mielensisäinen isku vaikutti Umbran herkkään mieleen.
”Olisi kannattanut kuunnella mitä sanoin”, ääni Umbran päässä karjui. ”Sinä olet minun ja tavoitteeni tiellä, siis Gekon”, ääni huusi.
Umbra koki vihlovaa päänsärkyä, rysähtäen maahan punaisen Zyglakin eteen. Zyglak nauroi, kuolan roiskuessa hänen suustaan.
Qewa ampui vihertävää seittiä kohti punaista olentoa, mutta seitti hajosi ilmassa kappaleiksi. Punainen hirvitys nosti painovoimakyvyillään rahin ilmaan, paiskaten olennon päin metallista palkkia, jolloin hopeinen Kanohi Pakari lähti rahin selästä, kolisten lattialle.
Gekko otti Artakhan miekkansa selästään, valmistautuen iskemään kaksosveljeään, kun tämä oli syventynyt Umbran kurittamiseen, mutta Flygel ampui valkoista Toaa zamorpistoolillaan, jonka Zyglak oli ottanut selästään.
Zyglak ampui sinisiä ammuksia kohti Gekkoa, jolloin Toa joutui väistämään ja torjumaan ammuksia miekallaan. Muutama ammus lensi ilmassa, osuen metallikehikoihin joita oli katossa. Sähköiskuja alkoi väreillä katonrajassa. Gekko otti kaksin käsin miekastaan kiinni, iskien miekallaan Flygeliä, joka torjui suuren prototeräsmiekan omalla luusta tehdyllä terällään. Zyglak sivalsi hännällään Gekkoa jalkaan, jolloin valon Toa kaatui ja Zyglak pääsi niskanpäälle.
”Ei olisi kannattanut haastaa Zyglakia, ei tosiaankaan. Tykkiä ette saa, sen avulla Zyglakien paikka Allianssissa paranee”, Flygel sanoi, ampuen maassa makaavaa Gekkoa nyt tummalla Zamorilla. Kuula lensi ilmassa, osuen aseetonta Toaa rintapanssariin, mennen sen läpi ja halvauttaen osan Gekon elimistöstä.
Gekko oli tottunut kidutuksiin ja kaikkiin raakoihin keinoihin, joilla häntä oli painostettu luovuttamaan. Valon Toa nousi, vasen käsi velttona ja halvaantuneena, Flygelin kauhistukseksi. ”Et uskokaan mitä kaikkea olen kokenut elämäni aikana”, Toa aloitti, luoden murhaavan katseen Zyglakiin. ”Minua on kidutettu, minua on lyöty ja minun elämästäni on tehty yhtä Karzahnia, joten en taivu sinunlaisesi liskon komentoon”, Gekko sanoi uhmakkaana ja päättäväisenä.
Toa nosti Artakhan miekkansa kaksin käsin, paiskaten sen päin kohtaa jossa Flygel seisoi. Miekka iskeytyi voimalla Flygelin eteen, josta Gekko otti tukea ja hyppäsi ilmassa kohti Zyglakia, potkaisten vihreänaamaista liskoa päähän. Flygel sylki suustaan hampaitaan, kun hän koetti pysytellä pystyssä törmäyksen aiheuttamasta heilahduksesta. Zyglak tarrasi jalkojensa sirppikynsillä lattiaan, pitäen samalla tasapainoaan yllä mustalla ja piikikkäällä hännällään.
”Tämäpä huomaavaista, ulottuvuusmatkustaja”, Flygel sanoi, lähestyen samalla valkoista soturia, jonka toinen käsi roikkui yhä veltohkona muun ruumiin mukana. Flygel otti vyöltään toisen miekkansa, samanlaisen punavalkoisen ja piikikkään terän, jota hän oli jo käyttänyt Gekkoa vastaan. ”Kerrohan minulle, mikä tässä maailmassa meni pieleen että sinusta tuli tässä universumissa tuollainen”, Flygel osoitti miekallaan punaista olentoa, joka piteli Umbraa nyrkillään ilmassa, Matoranin rimpuillessa mielensisäisen iskun ja kuristusotteen tuomasta kivusta.
”Erehtyikö jokin Nui-Rama surisemaan väärässä paikassa, väärään aikaan, vai Matoran hengittämään eri aikaan kuin olisi pitänyt? Niin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Epäilemättä nytkin on muodostunut jo ääretön määrä vaihtoehtoismaailmoita”, Flygel selitti Valon Toalle, samalla iskien tätä punertavalla luumiekallaan. ”En tiedä mistä puhut, Zyglak”, Glatorianking sanoi, torjuen iskun terveessä kädessään pitämällään miekallaan. Raskastekoista miekkaa, jonka legendaarinen Artakha oli luonut, oli hankala pitää yhdessä kädessä, mutta Gekon toinen käsi oli nyt vähän poissa pelistä.
”Millaista siellä sinun maailmassasi oikein oli ja miksi tulit tähän maailmaan, Toa?” Flygel kysyi uteliaisuuttaan, samalla iskien sarjan iskuja kohti Gekkoa. Muutama miekan isku osui Toan panssareihin, mutta suurimman osan suurikokoinen Toa onnistui väistämään. ”En voi kertoa, ainakaan sinulle, hirviö”, Gekko sanoi, lyöden nyrkillään Flygeliä alaleukaan. Iskun voimasta muutama hammas lensi ilmassa, kolisten lattialle.
”Hirviö? Minäkö? Nimeni on Flygel, olen yksi harvoista tieteeseen perehtyneistä Zyglakeista, sinä Toan moukka”, valkomusta olento kertoi, syljeksien verta lattialle. ”Ja nyt saat opetuksen” Flygel raapaisi kynnellään valkoista soturia mahaan, jolloin kolmen kynnen jäljet jäivät hyvin valkoiseen panssariin. Gekko horjahti kivusta ja iskun voimasta hiukan taaemmas, nähden silmäkulmastaan kuinka hänen paha kaksosensa hakkasi Umbraa päin metallista pilaria. ”Taistele Umbra! Pystyt kyllä voittamaan hänen mielensä jos vain haluat sitä!” Glatorianking huusi, potkaisten samalla Flygeliä mahaan. Zyglak käännähti, jolloin piiskamainen häntä osui Gekkoa päinnäköä.
Näkökyky alkoi palautua hiljalleen, jolloin Zyglak käytti tilaisuutta hyväkseen ja kamppasi Toan jalallaan. ”Olen voitolla, enkö olekin, Toa?” Flygel sanoi, lipoen huuliaan, jotka olivat veressä, Gekon iskusta otuksen leukaan. Silmälappua kantava Zyglak piteli oikean jalkaansa Gekon rintapanssarin päällä, valmiina iskemään sirppikyntensä Toan panssarin läpi. ”Viimeisiä sanoja, Toa?” velociraptor kysyi, kun Glatorianking ei vastannut. Gekon näkökyky oli alkanut palautua ja hän huomasi kellertävän hahmon Flygelin takaa. Fikou oli alkanut heräillä ja rahi etsi naamiotaan lattialta.
”Kerro minulle, miten sinusta tuli tuollainen, siis tiedemies, ei kultisti kuten sukulaisesi?” Gekko aloitti, ostaen aikaa Qewalle, joka voisi auttaa häntä vapautumaan Zyglakin otteesta. ”Ja olisi muuten kiva tietää missä ulottuvuusporttitykkiä säilytetään”, Toa lisäsi viekkaasti. ”No, tykki on tämän laitoksen päähallintakeskuksessa, lukkojen takana. Tämä tietohan on sinulle yhdentekevää, koska kohta sinä kuolet”, Flygel kertoi. ”Siitä miksi valitsin tieteen hirviöjumala uskonnon sijaan voisin kertoa vaikka kuinka paljon, mutta tiedäthän, aikaa ei ole koskaan tarpeeksi. On sääli tappaa sinut, olisi ollut mielenkiintoista tutkia sinua ja tehdä sinusta muistiinpanoja, ulottuvuusmatkaaja”, Flygel lisäsi, jolloin Gekko näki hänen kasvoillaan pienen pettymyksen ilmeen.
Qewa hiipi Flygelin takana, Glatoriankingin antaessa tälle neuvoja suutaan liikuttamalla. Fikou tajusi että tämä iso valkomusta olento pitäisi nujertaa jotenkin, mutta ainoa keino jolla hän voisi nujertaa Zyglakin olisi älykkyys. Fikou kiipesi läheistä palkkia pitkin katonrajaan, alkaen erittään seittiä, josta muodostuisi pian verkko. Ja verkon voisi aina pudottaa alla olevan vastustajan niskaan.
Fikou katseli kuinka hänen isäntäänsä heitettiin ympäri seiniä. Umbra oli joutunut johonkin outoon transsiin, jonka naruja pelottava, punertava olento veteli.
Umbran pään sisällä, ajatukset risteilivät ja olivat milloin hänen, milloin punaisen olennon tai muiden huoneessa olijoiden. Gekon paha muoto koetti sekoittaa Umbran hulluuden partaalle, lähettämällä tämän aivoihin mitä sekavampia ajatuksia.
”Miksi edes vaivaudut taistelemaan tämän maailman puolesta? Eikö omassasi ole tarpeeksi ongelmia? Miksi liityt Klaanilaisten sotaan?” punamusta olento iskosti Umbran aivoihin.
”Aluksi halusin vain löytää tieni kotiin, mutta sitten aloin tajuta että oli parempi saada ystäviä ja liittolaisia joiden avulla kotiin pääsy voisi olla mahdollista. Aloin tuntea syyllisyyttä tämän universumin tilasta, vaikken ollutkaan ollut siihen osallisena. Klaanilaisten tuomat menetykset Yö Kauhun aikaan, saivat minut liittymään heidän joukkoihinsa”, Umbra vastasi viestiin.
Flygel ja Gekko taistelivat nyrkein toisiaan vastaan, Qewan luodessa seittiä Flygelin yläpuolella. Pieni hämähäkki oli nopeasti saanut aikaan suurehkon verkon, joka voisi vangita Zyglakin.
Gekko katsahti ylöspäin. Hän antoi Qewalle merkin, jolloin pieni hämähäkki pudotti vihreän verkon suuren Zyglakin niskaan. Limainen verkko takertui tiukasti kiinni liskon ruumiiseen, jolloin Zyglak joutui pyristelemään vapaaksi.
Gekko katsahti Umbraa. Matorania pidettiin kurkusta kiinni ja roikotettiin ilmassa lähellä yhtä palkkia, joka oli vääntynyt osumien takia. Punainen olento oli täysin keskittynyt matoranin mielen tuhoamiseen riekaleiksi, eikä huomannut sitä että Gekko lähestyi häntä, heittäen kaikilla fyysisillä voimillaan, raskaan Artakhan miekan päin olennon selkää. Miekka viilsi punaista massaa kuin vetsi voita, kadoten suoraan olennon sisään. Punainen massa kerääntyi miekan ympärille, jättäen vain miekan kahvan törröttämään olennon selästä.
Punainen olento pudotti Umbran maahan, kääntyen kohti Gekkoa. Umbra kärsi suunnattomasta päänsärystä ja hänen oli vaikea hengittää.
”Nyt minä sinut kohtaan, veljeni!” punainen olento huusi, lähestyen Gekkoa, joka oli ilman aseita…
***
Umbra makasi juuri ja juuri tajuissaan mielensisäisen iskunsa jälkeen ja huohotti kuin viimeistä päivää hänen kurittajansa edetessä kohti valkoista toaa.
”Olet ruma jopa makutaksi.”, toa sanoi ja Flygelin arvelu kävi toteen, itseasiassa hänestä tuntui siltä, että voisi hyvin päästä pakenemaan ja jättämään Rujon otuksen kaksikon hoideltavaksi, Flygel esitti tajutonta odottaen sopivaa hetkeä iskeä.
Makuta oli liian keskittynyt taisteluun tajutakseen kaivaa Zyglakin mieltä. Harva olisi tässä tilanteessa pysynyt niin tyynenä kuin toa, harvaa oli myöskään kidutettu ja hakattu koskaan niin pahasti. Aseeton toa pinkaisi kohti Umbraa jonka vieressä aseet olivat, hän nappasi uhrausmikean ja löi sillä parhaansa mukaan punaista jättiläistä, se toki tuotti vahinkoa, mutta aivan kuin otuksella olisi ollut jälleen jokin varasuunnitelma eikä se siksi tuntunut olevan kovinkaan suutuksissaan nähdessään tipan vihreää nestettä valuvan selästään, tokihan se tällä kertaa kosti. ”Umbra, jos voisit nousta…”, toa sanoi, mutta kuristusote hänen kaulallaan keskeytti hänet ja punainen jättiläinen alkoi hakkaamaan hänen mieltään vielä kovemmin mitä hän oli Umbralle aiheuttanut. Toa kiemurteli tuskissaan Makutan otteessa kun tämä yhtäkkiä päästi irti hänestä. Umbra nousi seisomaan. Samalla hetkellä Zyglak repi verkon auki ja lähti juoksemaan kohti tykkinsä säilöntä paikkaa. ”Sinähän et minulta karkaa!”, Matoran karjaisi suustaan ja lähti pinkovan Zyglakin perään, Matoran heitti miekkansa Zyglakin kylkeen jääden itse aseettomaksi, mutta kaataen liskon maahan, ”Sinä pieni, pieni matoran.”, Flygel sanoi ivallisesti ja lähti laahustamaan eteenpäin, Umbra seurasi halvaannutettua vastustajaansa ja sai hetken päästä miekkansa jalkaansa, Flygel lähti juoksuun kohti ovea, Fikou kipitti isäntänsä perään niin lujaa kuin pystyi, sillä ovi oli sulkeutumassa, hämähäkki ehti juuri ja juuri ovesta, jättäen Toan ja Makutan kahdestaan huoneeseen taistelemaan siitä kumpi pääsisi ulos hengissä.
”Ystäväsi hylkäsi sinut, sinut petettiin.”, Makuta suolsi suustan loukkaavasti, toa katsoi selviytymismahdollisuuksia jotka tuntuivat olevan pyöreässä nollassa Jättiläisen ilmestyessä hänen kasvojensa eteen.
Toa hyppäsi ilmaan ja iski jälleen selkään suurta oliota kultisteilta varastetulta miekalla ja nappasi samalla omansa takaisin, Makuta päätti pahentaa tilannetta särkemällä lasin, joka esti vettä virtaamasta sisään.
”Mitä Karzahnia sinä oikein yrität!”, Toa huusi vesipatsaan sinkoutuessa naamaansa vasten kun loput paukahtivat jättiläisen eteen, huone täyttyisi nopeasti ja silloin Zyglakia olisi mahdotonta päihittää. ”Sinun pitäisi tietää paremmin, veljeni.”, Olento sanoi äänellä, joka kuulosti siltä kuin se olisikin niin. Vesimassat kasvoivat, ja kaksikko nousi ylöspäin huoneessa, joka alkoi näyttää sen hajotessa aivan muulta kuin laitokselta. Miekka kalahti Zyglakiin kerran jos toisenkin saamatta aikaan kuitenkaan tarpeeksi vahinkoa. Toa kiipesi ylöspäin ja hyppäsi Zyglakin selkään, olento oli edelleen hyvin kokematon taistelija, koska se ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta, se oli joutunut opettelemaan kaiken itse. Sitten odottamatta se parkaisi kivusta kun vihreää nesttä näkyi lilluvan vedessä enemmän kuin se terveys olisi sallinut, se lyyhistyi veden alle.
”Se ei voi olla näin helppoa, en usko sitä.”, aivan kuin vastauksena toan lausahduskeen luinen käsi iskeytyi pintaan riuhtiasten toan syvyyksiin, jostain syystä kelluva antidermis painui veden alle ja kuului korvia särkevä parkaisu: ”Voi ei, eiiii!”, ääni hävisi syvyyksiin.
Valkoinen toa nousi vedestä, kiiveten tarmokkaasti ylöspäin, niillä voimilla mitä hänellä enään oli jäljellä.
”Pakoreittini”, Gekko sanoi läähättäen. Toa oli onnistunut pääsemään seinään josta hakkasi tietään läpi, väsyneenä, riutuneena ja vihaisena se lävisti haurastuneet laitoksen seinät päästen ulos, vihdoin ja viimein, hän ei kuitenkaan jäänyt ihailemaan maisemia, kun yksi seinistä räjähti irti. Umbra ja Quewa olivat ehkä mennyttä. Valkoinen olento käveli metsään, kiihdyttäen tahtiaan päästäkseen pois täältä kamalasta paikasta, välttäen viimeksi sattuneen seurauksena pihkapuut hän oli juosten perillä hyvin nopeasti, koska hänen ei ollut tarvetta odotella Umbraa, joka tuli taas tämän seurauskena hänen mieleensä. Toa kuitenkin jatkoi matkaansa, joka saattaisi viedä aikaa. Sisimässään hän saattoi olla, sekä surullinen, että iloinen Umbran takia, ilman häntä tuo Makuta olisi saattanut päästä rellestämään klaaniin, tosiaan. Klaaniin.[spoil]Umppeli kirjoitti tuon alkuosan, yrittää nyt sitten selviytyä ulos sieltä, ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ[/spoil]
Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta
Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.
”Tervetuloa kyytiin”, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa. Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös. ”Nynrahille, Tongue”, Manu yskäisi. ”Sinne olemme menossa”, Tongu vastasi. ”Kuinka sattuikaan”, Guardian sanoi hieroen silmiään.
Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla. ”Ei näytä kovin hyvältä”, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla. ”Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion…” hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.
Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä. ”Et sitten kestänyt Nynrahille asti?” hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.
Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin. ”No teillä ei näyttänyt hyvin menevän”, hän sanoi hilpeästi. ”Ei”, Gurtsu myönsi tuskaisesti. ”Minulla on luoti…” Keetongu katseli odottavasti. ”Niin? Missä?” ”En sano enempää.” ”Aha.”
Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös. ”Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle.” Guartsu valpastui. ”Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta?” ”Luultavasti”, Tongu vastasi. ”Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria?” Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista. ”On tuolla parikin.” Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.
”Jospa menemme tuonne?” Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista. ”Kelpaa”, Keetongu sanoi. ”Sinne siis.” Tahtoo ruumiin. ”Niin minäkin tahtoisin”, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.