Abzumo oli rentoutumassa riippumatossa, joka oli sidottu kahden palmun välille. Stephen kykenee hoitamaan asiat, hän ajatteli. Aurinko paistoi miellyttävästi lämmittäen, mutta palmun varjo suojasi Zumon kasvoja. Visorak tarjoili Makutalle virvoittavaa porkkanamehua. Lisäksi pari muuta visorakia istui löyhyttelemässä palmunoksaa viilentäen Makutan oloa.
Sitten rantaa pitkin heidän luokseen asteli uusi Visorak, jolla oli jotain sanottavaakin. Se mutisi omalla kielellään Toain korvaan käsittämättömiä, mutta Makuta ymmärsi kyllä. Ai, Aine tahtoo tavata? No lähetä tänne. Lisää mutinaa. Mitä se siellä hytissä. Visorak painautui maahan. Ai, minäkö sen sinne lähetin. No, käske silti tänne.
Kuuliainen Visorak kääntyi ympäri ja kipitti takaisin rantaviivaa pitkin.
Abzumo muutti hieman asentoaan riippumatossa ja mietti, mitä asiaa Harmaalla Aineella mahtoi olla. Tai mitä sillä edes voisi olla.
Ei kai niitä soluja nyt niin paljon ole, että se mitään omaa kehittelisi.
Hetkisen odoteltuaan Abzumo huomasi Visorakin tulevan takaisin rannalta. Tällä kertaa sillä oli mukanaan hieman Exo-Toan näköinen hahmo, joka liikkui kummallisen näköisesti. Abzumo hihitti mielessään omalle tyylitajulleen, kun Harmaa Aine rullaluisteli hänen eteensä.
Kaunis luomukseni.
Harmaa Aine oli Exo-Toasta muokattu ja raskaasti panssaroitu haarniska. Pelkkä suurien, harmaiden panssarilevyjen peittämä keskiruumis näytti kolmen Toan painoiselta. Pienillä renkailla varustetut jalat ja äärimmäisen hienostuneet kämmenet eivät olleet niin järkälemäisiä, vaikka raajatkin olivat liki kahden Toan reiden paksuiset. Panssaroidut kaulukset piilottivat päänä toimivan lasisen kuvun, niin että siitä näkyi vain pieni osa.
Tahdoit tavata? Makuta kysyi laiskasti luomukseltaan, ja nousi istuma-asentoon riippumatossaan. Odotin laivassa, kuten käskit massiivinen haarniska vastasi oudolla äänellään. Harmaan Aineen puheesta oli hyvin vaikea sanoa, kuuluiko se robotille vai elävälle olennolle. Pientä hienostuneisuutta äänessä kuitenkin oli. Ja se onkin oikein hienoa että odotit. Mutta oliko sinulla jotain asiaakin? Rahkshi-partio saapui ja ilmoittautui minulle suunnitelman mukaan. Olivat löytäneet etsimänsä. Aaah, tämäpä hienoa. Onneksi jätin sinut Rakhshi-ryhmän komentoon. Hienoa työtä. Nyt, takaisin kaleeriin siitä.
Harmaa Aine oli juuri kääntymässä ympäri, kun Abzumo vielä avasi terävähampaisen suunsa. Olet Rakhsheille korvaamattoman tärkeä, sinulla kun on tuota aivokapassssssssiteettia.
Makuta alkoi nauraa sihisevää nauruaan ja koputti huvittuneesti Harmaan Aineen päänä toimivaa kupua, jonka alta näkyivät irtonaiset aivot.
Ja kuka antoi teille luvan lopettaa tuulettamisen? Abzumo kivahti palmunlehtiä suussaan kantaville Visorakeille, jotka kävivät heti hätäisesti nöyrään työhönsä.
[spoil]Pisteitä Manfrediukselle, kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]
Sininen Skakdi ja vihertävä Makuta tulittivat Avhrak Feterraa, joka lähestyi uhkaavasti. Kaikki ammukset kimposivat sen panssarista ja lensivät päin seiniä, joista ne kimposivat edelleen niin, että käytävässä alkoi olla tukalaa. Feterra lähestyi.
”En pidä. En pidä yhtään”, Manu sanoi ärsyyntyneenä. ”En minäkään, mutta onko muita ehdotuksia?” Guartsu murahti takaisin.
Feterra lähestyi. Guardianin oli pakko lopettaa ampuminen, koska Feterra oli enää metrin etäisyydellä hänestä. Seuraavaksi Guartsu huomasikin, että Feterra piteli häntä kurkusta. Hän nousi puolen metrin korkeudelle ilmaan, kun Feterran kuristava käsi nosti hänet. Hänen aseensa putosi lattialle. Sitten se loppui, yhtäkkiä. Feterra alkoi vetäytyä taaksepäin. Guardian, joka oli pudonnut lattialle, näki hetken pelkkää mustaa, kunnes riittävä hapensaanti palautui. Hän hieroi kaulaansa ja katsoi, mitä oli tapahtumassa:
Punainen varjokäsi veti Feterraa kohti Manun ruumista. Makuta näytti voitonriemuiselta. ”HAH HAH HAH NYTPÄ TULI LOPPU TÄLLEKIN ROSKAIJAIJAIJAIJAIJAI!” Useita teriä upposi Makutan vartalon läpi. Varjoenergiasta muodostunut käsi hajosi hitaasti katoavaksi punaiseksi usvaksi. Makuta lähti juoksemaan toiseen suuntaan käytävää pitkin. ”EI ENÄÄ KOSKAAN UUDESTAAN”, Manu huusi Feterran lipuessa perässä erittäin nopeasti. Se ammuskeli plasma-aseellaan, mutta Manu, joka käytti paljon energiaansa pysyäkseen haavoittumattomana, kimmotteli ammuksia pois. ”Kaipaisin hieman apua!” hän huusi. Guardian nousi seisomaan ja katsoi ympärilleen. Nyt piti keksiä jotakin fiksua. Sitten hän huomasi katossa kulkevan putken. Mitähän sen sisällä on? Guartsu ajatteli. Ota selvää. Houkuttelen sen sinne, Manu viestitti. Guardian ei enää edes hätkähtänyt, vaikka yllättyikin aina jonkin verran, kun Makutan ääni kaikui hänen päässään.
Makuta oli nyt käytävän päässä. Hän huomasi, että ovesta ei ollut pääsyä ulos; Feterra oli hitsannut sen kiinni. ”Voi pas-” Manu aloitti, mutta Feterra saavutti hänet. ”No niin, romukasa. Nyt nähdään, mistä sinut on tehty”, hän uhosi Feterralle. ”Kysymys: Eikö sinut tapettu jo kerran?” ”Vähän niin kuin joo”, Manu vastasi. ”Kuole uudestaan.” ”En taida. Ei kuulosta mukavalta.” Sitten Manu sulautui varjoon. Feterra oli hetken täysin liikkumatta paikallaan, mutta alkoi sitten tulittaa joka paikkaan. Seinät tulivat täyteen koloja. Guardian, joka roikkui katossa olevasta putkesta pää alaspäin, ei pitänyt siitä, että häneen melkein osui lähes koko ajan. Makuta ilmaantui Feterran taakse ja muodosti varjoenergiasta käteensä verenpunaisena hehkuvan pallon. Triviaa: Tämänkin pallon muodostamiseen tarvitsin pallon yhtälön kolmiulotteisessa koordinaatistossa, Manu viestitti Guartsun päähän. Kiitos tästä. Ja mitä minä teen tällä tiedolla? Et SINÄ tee sillä mitään. Minä teen. Aha. Joko valmista? Kyllä, tuo se tänne.
Manu työnsi energiapallonsa Feterran keskivartaloon. Se rätisi epämiellyttävän kuuloisesti ja jätti mustan jäljen Feterran panssariin. Feterra ei pitänyt. Se tarttui äkkiarvaamatta Manuun käsillään, nosti hänet ilmaan ja heitti koodilukittua panssariovea kohti. Sitten se lähti itse perään. Guardian odotti ja odotti. Hän toivoi, että Feterra ei ollut huomannut, mitä hän puuhasi. Hän oli valmiina katkaisemaan kaasua sisältävän putken, kun Feterra sitten ampui hänen päänsä vireen niin, että putki halkesi. Hänen naamalleen syöksyi tulikuuma kaasupurkaus.
Tuskissaan kiljaisten Guartsu päästi irti putkesta ja putosi suoraan Feterran syliin. Rautainen kuolema alkoi hakata sinisen Skakdin päätä seinään. Rajusti. Manu huomasi, mitä oli tapahtumassa. Guardian ei selviäisi hengissä kovin kauan. Niinpä Manu sitten alkoi tehdä uutta hyökkäystä. Hän keräsi elementaalienergiaa huoneen varjoista ja alkoi muodostaa energiaa käsiinsä. Hän laittoi jalkansa tukevaan asentoon, asetti kätensä oikean kylkensä vierelle, kuin hänen käsiensä välissä olisi ollut pallo, ja itse asiassa siinä olikin energiasta muodostuva pallo. Sitten hän aloitti. ”Kaaaaaaaa-meeeeeeeeeee-haaaaaaaaaaaa-” ”MANUUUUUAAAAARGH!” Guardian karjui. Manu päätti jättää huudon kesken ja ampui mustan säteen Feterraa kohti. Feterra väisti viime hetkellä, mutta säde raapaisi sen kylkeä, josta lähti palanen irti. Guadian oli pudonnut lattialle. Hänen naamansa oli aivan mustelmilla.
Feterra poimi Guartsun maasta ja heitti hänet Manua päin. Makuta ei ehtinyt väistää vaan skakdi osui häneen, jolloin kumpikin klaanilaisista lensi lukittua ovea päin. Siinä he makasivat hetken Feterran lipuessa heitä kohti. ”Ilmoitus: Te kuolette nyt.” ”No skarrarrar”, Manu huokaisi. Sitten klaanilaiset katosivat. Feterra jähmettyi paikalleen. Minne ne menivät?
”Teleporttausvoima, ja miksi vasta nyt?” Guardian raivosi. ”En minäkään kaikkea voi ottaa huomioon. Sitä paitsi teleporttaus vie hirvittävän määrän energiaa, enkä minä ole missään loistokunnossa.” ”Mutta oven toiselle puolelle!” ”No hei, se on sentään paksu ovi. Minä en ole kanohi Olmak. Teleporttaukseen vaaditaan sama määrä energiaa kuin siihen, että tunkeutuisimme suoraan läpi.” ”Ai”, Guardian sanoi hieman happamana. ”No, ehkä minä sitten ymmärrän…” ”Ja sanon vain, että minä tuskin jaksan enää kävellä metriäkään.” ”No, onneksi se Feterra –” Kuului ikävä räsähdys. Feterra oli tunkeutunut oven läpi. ”Nyt taitaa olla pakko juosta”, Guartsu sanoi hiljaa. ”Joo, niin taitaa.”
Kymmenkunta holografisia ruutuja valaisi pientä, terässeinäistä ohjaamohuonetta. Moniväriset valot heijastuivat ohjaustuoliinsa rennosti nojaavan Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen kelmeän harmaille kasvoille. Skakdin kasvoilla oli vaitonainen hymy, mutta se alkoi vähitellen muuttua vakavammaksi. ZMA hieroi leukaansa ja siirteli katsettaan monitorista toiseen, yrittäen muodostaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Monitorien kuvamateriaali tuli suoraan Nynrahilta. Useissa huoneissa matoranit ja ikuisesti työskentelevät koneet jatkoivat yhä Feterra-teräksen tuottamista ja sulan materian muokkaamista robottien haarniskan osiksi. Valimon alueella oli kuitenkin lievä kaaos. Useita koneita oli vakavasti epäkunnossa ja yksi Avhrak Feterra, numeroltaan 11 ja tunnukseltaan Za, oli kuollut tulisen kuoleman. ”Täytyy sanoa”, Arstein sanoi itsekseen, pieni hymyn jäännös suullaan. ”Nämä matoranit pystyvät enempään kuin osasin odottaa.”
Zorak von Maxitrillian Arsteinin oikea käsi puristui vaivihkaa nyrkkiin. Hän kiristeli hampaitaan hieman. Skakdin sisällä velloi viha, mutta hän kuitenkin päätti hengittää syvään ja suoristaa siistiä takkiaan.
Kolme sinistä valoa heijastui Arsteinin silmiin monitoreista. ”Varmistus: Vartija ja makuta ovat kuolleita, herra?”, Feterra sanoi. Sen mekaaninen ääni kaikui läpi pohjavesissä kulkevan suuren teräksisen ajoneuvon. Toivottavasti ei, Arstein ajatteli napsauttaen sormiaan. Se olisi…liian helppoa. ”Lähetä Va-partio tutkimaan alue. Siirrä videokuva monitoreille.”
”Vastaus: Tottelen.”
Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Feterra sai kontaktin Va-partioon neljä. Kuvamateriaalia ei kuitenkaan riittänyt jokaiselle ohjauspaneelin valvontaruudulle, sillä osa nelospartion Va-lautasista oli jostain syystä signaalin tavoittamattomissa. Neljälle ruudulle ilmestyi videokuvaa neljästä eri lähteestä. Entinen makuta-haarniskojen varasto näytti jokaisesta kuvakulmasta aivan täysin tuhoutuneelta. Kralekus 4000 -pommit eivät yleensä jättäneet kaunista jälkeä, mutta nyt jäännökset eivät näyttäneet siltä, että kukaan olisi voinut selviytyä. Romun keskeltä pilkisti kärähtänyt matoranin käsi.
Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sisällä velloi ristiriitaisia tunteita. Hän oli samaan aikaa tyytyväinen tilanteen kulusta ja pettynyt siitä, kuinka helppoa kaikki oli ollut. Tämä oli skakdille uusi tunne. Hän ei ehtinyt perehtymään siihen, sillä kaksi Avhrak Va -kameroiden lähettämistä videokuvista pimeni aivan selittämättömästi ja kolmannessa vilahti punertava käsi ennen kuin oli täysin mustaa. Viimeinen näkyi yhä selvänä.
Sininen palovammainen ja ontuvasti kävelevä skakdi käveli kuvaan. Sillä oli kädessään zamor-revolveri, jonka piippu savusi. Skakdi nosti aseensa hitaasti kohti kameraa – ja Zorakia.
”Tarkenna!” Zorak huudahti takanaan olevalle Feterralle, suoristaen ryhtiään tuolilla. Skakdin suulle vääntyi leveämpi hymy. Guardian ei hymyillyt. Skakdi tähtäsi edessään leijailevaan Avhrak Va -robottiin kasvoillaan haudanvakava ilme, jossa oli ripaus vihaa. ”Arstein.”
”Tiesin, että pieni nanoräjähde ei sinua pysäyttäisi, rakas Guardian!” Zorakia olisi huvittanut taputtaa, mutta hän hillitsi itsensä. ”Olen…yllättynyt. Sinä olet tosiaan maineesi arvoinen.”
Guardian piti tähtäyksensä vakaana kohti Avhrak Va:ta. Hän ei vaikuttanut reagoivan siitä kaikuvaan ylistyspuheeseen. ”Missä olet?”
”Istun henkilökohtaisessa sukellusveneessäni”, Zorak sanoi heilauttaen kättään rennosti. ”Olen tulossa. Enhän voi jättää väliin tämänkaltaista yhdenvertaisten tapaamista.” Guardianin kämmen puristui tiukemmin revolverin kahvan ympärille. Jotain naksahti aseessa. ”Haluamme sinun muistavan kaksi asiaa, Arstein. ”…’haluamme’? Et siis ollut ainoa selviytyjä?” Arstein hieroi leukaansa kiinnostuneen näköisenä. Siinä samassa Makuta Nui käveli ruutuun. Varjojen olennolta puuttui vielä yksi käsi, mutta se oli muodostanut itselleen jo tilkkutäkkimäisen parin jalkoja ja yhden käden. Puuttuvan käden paikalla heilui pikkuruinen, niljakas ja musta lonkero. Makutan kasvoilla oli vihainen ilme. ”Heeeeei, Arsestein.” Pian Zorak jakoi saman vihaisen ilmeen. ”…mitkä kaksi asiaa?”
Guardian avasi terävähampaisen suunsa ja pakotti sanat ulos raivonsa läpi. ”Ensiksi. Hänen nimensä oli Pordok. Muista se.” ”Ja?” ”Me tulemme luoksesi.” Siinä samassa Guardian veti liipaisimesta ja viimeinenkin ruutu pimeni täysin. Zorak nousi tuoliltaan. Skakdin kalpeilla kasvoilla oli käärmemäisen velmu ilme. Hän kääntyi katsomaan takanaan odottavaa sinihohtoisilla silmillä tuijottavaa neljän metalliolennon ryhmää. Skakdi siirsi tuolin sivuun, nappasi vasemmalla kädellään seinää vasten nojaavan kävelykepin ja asteli Feterrojen välistä pyöritellen keppiä rennoin ranneliikkein. ”Valmistautukaa, kaunokaiseni. Show on alkamassa.”
Guardian ja Makuta Nui juoksivat läpi hyvin valaistujen tehdaskäytävien. Manu juoksi edellä paiskoen ovia auki ja irroittaen erilaisia lukkojärjestelmiä telekineettisellä mahdillaan. Guardian vilkuili vasemmalla silmällään taaksepäin kaiken aikaa ja jakoi kiväärillään harhalaukauksia takana seuraavaa Avhrak Va -parvea kohti. Lentävät lautaset putoilivat tasaisesti, mutta jostain niiden takaa leijaili kolmisilmäinen, nelikätinen painajainen. Punaisena hehkuva plasma loisti sen olkapäistä.
”Vauhtia!” Guardian karjui vaihtaen sarjatulitoimintoon. ”Yritän, mutta…en…en tiedä koodia.” Plasmakiväärin raskas konetulijyske täytti ilman. Ammukset tuntuivat vain kimpoavan Feterran metallikuoresta. Vielä kaukana oleva robotti puristi luurankomaiset kämmenensä nyrkkeihin kuin vihaisena.
”Arvaa!” Guardian karjui heilauttaen itsensä sivuun, jolloin Avhrak Va -lautasten tainnutussäteet lensivät hänen ohitsensa. Manu katseli koodinäppäimiä hetken hiljaa. Sitten hän paineli sen nappeja. ”Yksi-yksi-yksi-yksi.” Tylsistynyt valmiiksi nauhoitettu ”väärin”-ääni kaikui ruman tööttäyksen säestämänä. Guardianin ilme oli epäuskoinen. ”Ai”, Manu sanoi yllättävän rauhallisena. ”No…yksi-yksi-yksi-kaksi.” Ääni toistui. Kylmä hiki valui sekä Guardianin että Makuta Nuin otsalta. Feterra leijui aina vain lähemmäksi.
”Ovatko Tongu ja muut varmasti tässä suunnassa?” Guardian kysyi huolestuneena. ”Pitäisi. Lähetin hänelle viestin kun kovistelit Arsteinia.”
”POIS PÄÄSTÄNI.” Keltaisen jättiläisen päähän sattui. Se kuitenkin tiesi, minne oli mentävä. Toivon mukaan Manfred ja Gurvana vain pysyisivät mahdollisimman elävinä siihen asti.
Feterra oli lähes huoneessa. Se ei puhunut sanan sanaa. Verenpunainen hohto alkoi tuntua jo kuumuutena Guardianin ja Makuta Nuin lähellä. ”Yksi-yksi-yksi-kol-” ”Ei.” ”Se voi toimia!” Uusi kiväärin lipas niksahti paikalleen. ”Ei.”
Huoneen lattialla lojui useita teräksisiä osia. Osa niistä muistutti maalaamattomia Feterra-panssareita ja pari ilmiselvää päätäkin löytyi. Joukossa makasi yksi puolivalmis, luurankomainen robottikoura. Guardian kyykistyi vauhdikkaasti, tarttui käteen ja heitti sen Makuta Nuille. Makuta tuijotti kouraa useita sekunteja. Sitten se vilkaisi säälittävää lonkeroa toisen kätensä paikalla. Manun kasvoille muodostui virne.
Makuta siirsi kädentyngän kohti lonkeroa. Musta lonkero kurouttautui Feterra-käsivartta kohti ja kietoutui sen ympärille, vetäen sen tiiviisti kiinni Makutan kehoon. Epäluonnollinen, viherhehkuinen antidermis kulkeutui vielä löysänä roikkuvaan käteen ja pian se alkoi liikkua. Luurankomaiset sormet aukeilivat ja sulkeutuivat. Kämmenpohjassa oleva sädease hohti valkoisena. Guardian ja Manu käänsivät molemmat katseensa takaisin Feterraan. Nyt he molemmat tähtäsivät sitä.
Niin monta asiaa, niin monta kysymystä, mutta niin surullisen vähän vastauksia.
Klaanin rakennuksen katto
Makuta oli kiivennyt katolle ja katseli alhaalla hänen perästään tulevia toia.
”Voih, minäkin osaan olla epäreilu”.
Varjo purkaus lähti makutan kädestä rusauttaen yhden toista maahan siihen kuntoon, että hän ei vähään aikaa ylös kiipeäisi.
Teko ilkeää naurua
makuta lähti sulavast hyppimään pitkin rakennuksen kattoja, Tawa oli itseasiassa ihan melkein tiennyt mitä tämä typerys aikoisi tehdä.
”Etumatkasi ei nyt oikein auta, se vain on oikeastaan paha asia”, Tawa sanoi ja lähetti sähköpurkauksen Makutan jalkojen alle ja makuta lysähti katosta läpi.
”Tiedätkös, neiti jos nyt tapat minut niin ette koskaan löydä sitä omahyväistä ja outoa ulottuvuus sekoilijaa.
Tawa hyppäsi makutan selän päälle aukosta katosta, matoranit olivat juoseet pois paikalta. ”Sähkön käyttötarkoitus on harvemmin tappava”.
”Mitä sinä…!”, Tawan ase kipinöi hetken ja sammui. ”Helei, tarvitsen jotain millä kuljettaa tämä sairastuvalle”, Tawa sanoi rauhallisesti vain, että ei aiheuttaisi yleistä paniikkia.
Hoitaja matoran saapui juosten ja katsoi hetken tavan osoittamaa möykkyä lattialla.
”Ahaa…”
***
”Missä… minä olen”, punaiset silmät avautuivat ja makuta yritti nousta, mutta ei pystynyt.
”Ahaa… tekö vangitsitte minut”.
”Itseasiassa kyllä”, Same vastasi: ”Sinä haiskahditkin vähän muullekin kuin saaste vedelle, mutta tätä en silti odottanut.”
Paaco seisoi vieressä katsoen kahlittua olentoa, joka ei kykenisi tekemään enään mitään.
Magnetismin rahkshi korahti ja lyyhistyi maahan jo hetki sitten nujerrettujen lajikumppaneidensa viereen. Sen selkäkuori halkesi auki huipputerävän samuraimiekan iskun voimasta ja haarniskan sisällä piileskelleen kraatan veri levisi luolansuun kiviselle pohjalle.
Violettien valokivien heikosti valaiseman tippukiviluolan perällä avautuvassa salissa istui valtaistuimellaan saaren Makuta. Pimeyden herran ruskeanmusta haarniska kiilteli kelmeän kuunvalon loistaessa sisään luolan kattoikkunasta. Voimakas varjo-olento oli jo hetken ajan tuijottanut salin oviaukkoa, odottaen.
Makutan odotus palkittaisiin pian. Haastajan askeleet kaikuivat jo jossain luolan käytävillä. Silloin tällöin askeliin sekoittui pitkän teräaseen sivallusten vihellyksiä, Makutan epäonnisten palvelijoiden tuskanhuutoja ja maahan rojahtavien ruumiiden ääniä.
”Tiedätkö lainkaan kuinka suuren riskin otat tullessasi tänne yöllä?” Makuta kysyi noustessaan seisomaan. Salin ovelle astellut mustaan huppukaapuun pukeutunut hahmo heilautti tottuneesti miekan kehonsa edelle ja lähti sitten kohti Makutaa itsevarmoin askelin.
”Se ei pelaa joka pelkää”, Ämkoo sanoi naurahtaen kevyesti. ”Sovitaan vaikka, että annan sinulle tällä tavalla hieman tasoitusta.” ”Et tunne paikkaasi, vähäpätöinen hölmö”, Makuta murahti vastaukseksi ja kohotti kätensä kohti luolan kattoa.
Pimeys tiivistyi varjojen herran käden ympärillä, ja pian Ämkoo erotti Makutan kädessä lepäävän sysimustan miekan. Raskas varjoterä sihahti materialisoituessaan omistajansa haarniskoituun kouraan. Makuta laski aseensa alas.
”Hieno miekka”, Ämkoo totesi ja pitäen katseensa kiinni Makutan aseessa. ”Tiedän, että tämä ei vedä lainkaan vertoja omallesi”, kuului Makutan vastaus. ”Mutta sillä ei ole väliä.”
Kaksikon katseet kohtasivat samalla kun nämä kävelivät avaraa kehää pitkin salin sammaloitunutta lattiaa. Salin seinustoilla kirkkauttaan hohkaavat valokivet himmenivät.
Ämkoo pysähtyi, käänsi vasemman kylkensä kohti Makutaa ja palautti sitten kasvonsa tätä kohti. Toan miekka kohosi tämän kasvojen korkeudelle oikean käden kannattelemana, samalla kun vasen käsi ojentui kohti Makutaa.
”Show alkakoon”, Toa lausui hiljaa ja pinkaisi juoksuun.
Makuta reagoi hyökkäävään Toaan salamannopeasti. Punaisena hehkuva varjokäsi irtautui nauravan varjohengen rintakehästä ja yritti tarttua lähestyvään Ämkoohon. Toa kuitenkin kyyristyi pois käden tieltä, väisti tämän vasemmalta puolelta ja upotti sitten teränsä puhtaaseen varjoenergiaan.
Makuta yllättyi huomatessaan, että valkeaa valoa ympärilleen levittävä katana leikkasi varjokättä kuin voita. Energiakäsi välähti kadotessaan olemattomiin samalla kun vihreä Toa lähestyi huimalla vauhdilla.
”Kuole!” Makuta karjui ja heilautti miekallaan hyökkääjää kohti. Makutan barbaarimainen miekkatekniikka ei kuitenkaan riittänyt osumaan taistelutaitonsa äärimmilleen hioneeseen miekkasankariin, ja Ämkoo väistikin iskun vaivattomasti. Sitten naamio Toan kasvoilla vaihtui Hauhun, ja Toa torjuikin Makutan seuraavan iskun suojakentän voimin.
Ääri käväisi hälyttävän lähellä Makutan kaulaa samalla kun Toan naamio palautui takaisin alkuperäiseksi. Makutan tummanruskea keho kavahti taaksepäin Ämkoon loikatessa iskunsa jälkeen yläilmoihin. Ilman Toa hyödynsi naamiovoimaansa ja kohosi nopeasti Makutan pään korkeudelle.
Voimakas potku oli vähällä iskeytyä Makutan kasvoihin, mutta varjoelementaali saikin otteen Ämkoon jalasta. Voimakas riuhtaisu heitti Ämkoon maahan, mutta eipä aikaakaan kun Toa oli taas jaloillaan.
Oli kraata-voimien vuoro. Makutan silmissä välähti ja pian Ämkoo huomasi kuinka salin painovoima kasvoi kasvamistaan. Ämkoo pakotti itsensä pysymään pystyssä, mutta murskaava voima painoi häntä hitaasti salin lattiaa kohti. Makuta ei jäänyt odottelemaan vaan laukaisi ketjusalaman edessään pyristelevää Toaa kohti.
Naamio Ämkoon kasvoilla ehti kuitenkin vaihtua jälleen. Teleportaation naamiovoima sai Ämkoon ilmestymään Makutan taakse ja Toa sivalsi miekkansa välittömästi kohti Makutan voimakkaita niskalihaksia.
Ämkoo kirosi hiljaa huomatessaan, että Makuta ehti viime hetkellä aktivoida rajoittuneen haavoittumattomuuden kraata-voiman. Miekka ei uponnut kovinkaan syvälle Makutan niskaan, joten varjo-olento ainoastaan naurahti ja kääntyi ympäri. Ruskeanmusta nyrkki iskeytyi maata kohti putoavan Ämkoon rintakehään ja heitti Toan kauemmas. Makuta ampui silmistään lasersäteen seinää vasten paiskautunutta miekkamiestä kohti.
Toa onnistui torjumaan säteen suurimmilta osin tarunhohtoisella miekallaan. Ämkoon vasen olkapanssari mustui hieman, mutta soturi ei tästä välittänyt. Ämkoo nousi urheasti takaisin seisomaan, heilautti miekkaansa kerran ja lähti jälleen juoksuun.
Eipä aikaakaan kun Ämkoo oli jälleen hyökkäysvalmiudessa Makutan edessä. Toa pisti miekallaan Makutan kylkeä kohti, mutta vastustaja torjui hyökkäyksen hyödyntäen osumatarkkuuden voimaa. Ämkoo ei kuitenkaan jättänyt hyökkäystään siihen, vaan keskitti Makutaa kohti tiheän iskusarjan.
Jokusen nopean sivalluksen jälkeen Makutan miekkakäsi sai osuman. Varjojen herra huusi tuskaansa parin verestävän irtosormen pudotessa salin lattialle. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja upotti miekkansa seuraavaksi Makutan ranteeseen.
Silloin Makuta teki jotain odottamatonta. Hiljaa nauraen se muutti muotoaan, haihtui ja katosi salin varjoihin. ”Pelkuri”, Ämkoo murahti ja heilautti asettaan. Toa otti varovasti askeleita taaemmas, koittaen alati vahtia selustaansa. Salissa kaikui Makutan nauru.
Ämkoo ei ehtinyt reagoida pimeyden keskeltä syöksähtäneeseen sähköiskuun. Toa karjaisi saadessaan osuman valkeankeltaisesta salamasta ja kaatui sitten maahan.
Sitten näytti kuin kaikki salin varjot olisivat heränneet henkiin. Ne kietoutuivat joukolla Toan ympärille estäen tämän liikkeet, tarttuivat kourien lailla Ämkoon raajoihin ja puristivat tämän voimakkaaseen otteeseensa. Ämkoo kiristi otettaan miekkansa kahvalla samalla kun varjot pakottivat Ämkoon seisoma-asentoon.
”Olet vahva Toaksi, mutta sinun ei olisi silti kannattanut luulla itsestäsi liikoja”, Makutan ääni ilkkui. Varjo-olennon haarniskoitu keho ilmestyi Ämkoon eteen ja kohotti haavoittunutta kättään. ”Onnistuit kuitenkin haavoittamaan minua…” Varjokäsi irtosi jälleen Makutan ruumiista. ”Nyt saat maksaa siitä.”
Energiakoura tarrautui Toaan ja alkoi kiskoa tätä Makutan luokse. Sillä samaisella hetkellä Ämkoo kuitenkin keskitti kaikki elementtivoimansa ja synnytti ympärilleen voimakkaan tuulenpyörteen.
”Turhaa!” Makuta mylvi omahyväinen ilme kasvoillaan. Se tiesi, että varjokäden ote ei irtoaisi voimakkaasta elementti-iskusta huolimatta. Ämkoon naamio välähti samalla kun kaksikon kehot aloittivat fuusioprosessin.
Varjoenergian hehku värjäsi Makutan yllättyneet kasvot verenpunaisiksi samalla kun tämä käänsi yllättyneen katseensa kohti luolan sortuvaa kattoa. Täysikuun valo hyökkäsi sisään salin pimeyteen vieden samalla valtaosan Makutan elementtiedusta mukanaan. Tilannetta pahensi Makutan kannalta entisestään korkeuksista kilvan putoilevat kivenjärkäleet. Makuta saikin muutamasta osuman ja kaatui kiroten polvilleen. Samalla tämä tunsi rinnassaan käsittämätöntä kipua.
Kivisateen loputtua Makuta otti maasta tukea kädellään. Heti tämän jälkeen olento huusi kauhusta huomatessaan kämmenensä värimuunnoksen. ”Mitä tämä on? Mitä tapahtuu?! Mitä sinä tee- ghkh!!”
– – –
Makutan mielen seinät olivat mustat ja verisuonien peittämät. Suonet sykkivät nyt kiivaammin kuin koskaan ennen, sillä huone vaihtoi parasta aikaa omistajaa.
”Sinä et voi tehdä näin! Minä olen Makuta! Sinua voimakkaampi! Nujerran sinut!”, epätoivoinen olio karjui syöksyessään piinaavan tuskan saattelemana Ämkoota kohti. ”Mutta minä voin”, Ämkoo nauroi samalla kun huoneen seinät hyökkäsivät Makutaa vastaan.
Verisuonet käyttäytyivät lonkeroiden lailla tarttuessaan Makutan haarniskaan. Väri varjo-olennon panssareissa hälveni ja erinäisten tuskanhuutojen sarja levisi pitkin tilaa Makutan silmien punaisen hehkun kadotessa. Seinä kiskoi Makutan omakseen, upotti olennon sisäänsä ja särki tämän naamion.
”Minä en ottanut riskiä hyökätessäni yöllä. Toisin kuin sinä, joka luotit sokeasti pimeyden mukanaantuomiin voimiisi.” ”Tuo ei selitä mitään! Miten sinä..!!” ”Minulla ei ole syytä selittää.” ”Kurja saas-” ”Vaiti.”
Makuta huusi viimeisen kerran upotessaan suonikkaaseen seinään. Kuului rusahdus ja kitinää. Sitten oli hiljaista.
– – –
Illuusion naamio hälveni Ämkoon kasvoilta. Toa ähkäisi ja kiskoi miekkansa irti upouudesta rintakehästään. Harhanäyn langettaminen Makutaan oli tarjonnut Ämkoolle tilaisuuden herpaannuttaa vihollisen mieltä juuri ratkaisevalla hetkellä…
Toa yskäisi verta ja pakottautui seisomaan. Hetken ajan Ämkoo ihaili uutta haarniskaansa, yskäisi sitten uudemman kerran ja lähti astelemaan kohti uloskäyntiä. Haava tulisi hoidattaa pian, mutta saaren matoranit varmasti auttaisivat siinä tehtävässä kuultuaan ensin hirmuhallitsijan kuolemasta.
– – –
Vesiputous, Bakmei
”Kuuletko sinä?”, turagan ärsyyntynyt ääni kysyi samalla kun tämä nuiji Ämkoon päälakea sauvallaan. Muistoihinsa uponnut Toa horjahti istuinsijaltaan ja katosi hetkeksi veden alle. ”Äh, anteeksi. Minä… mietiskelin asioita”, Ämkoo sopersi anteeksipyytävästi kohotettua ensin päänsä esiin kuohujen seasta. ”Kyllä minä sen tiedän. Tule nyt syömään.”
Ämkoo kohosi ylös ja astui rantaan. Bakmein paistama kala-ateria odotti.
”SENKIN SYVIMMÄN KARZAHNIN SKARRARRARRARIN PERSTEKNIKKO!” Seinä, jolla ZMA:n kuva oli hetki sitten näkynyt, räjähti palasiksi. ”25”, Guardian huomautti. ”No perhana”, Manu sanoi ja raapi uutta leukaansa. ”Miksi autoin teitä? Miksi näytin teille tämän paikan? Tein sen ja nyt ME KAIKKI KUOLLAAN!” Matoran huusi. Manu otti hänen niskastaan kiinni ja nosti hänet viereisellä seinällä roikkuvaan koukkuun.
”20 sekuntia”, Guardian vinkaisi epätavallisen kimeästi. ”Miksette jo juokse?” Manu sanoi ja näytti mietteliäältä. ”Todennäköisimmin tuo ryökäle piilotti pomminsa…” Manu alkoi tutkia ruumistaan. ”Aha. Ei sitten. Toiseksi todennäköisin paikka.” Guardian käänsi katseensa pois. Miten tässä näin kävi? ”Ei siellä. Kolmas.” ”Aika kuluu, Manu.” ”TIEDÄN.” ”Älä huuda.”
”Eijeijeijei.” ”Eipä.” ”ME KUOLLAAN.” ”HILJAA, APINA.” ”OLE ITSE.” ”Onko meillä aikaa tähän?” ”EI.” ”HILJAA.” ”MIKÄ SE OLI?” ”KYMMEN SEKUNTIA.” ”Auts.” ”Tämä ei pääty hyvin.” ”Minä en pidä. En yhtään.” ”ME KAIKKI KUOLLAAN.” ”Voiko nanopommi olla suutari?” ”Miksi lähdin koko matkalle.” ”Ei. Ei. En usko. Ehkä se pommi on bluffia.” ”Mikä tuo tikitys sitten on.”
Sitten: ”Sain idean. JUOSKAAAAAA!” Manu huusi, minkä jälkeen hän romahti palasiksi. Guardian katseli sekunnin murto-osan tyrmistyneenä, sieppasi sitten Matoranin ja pyrähti niin nopeaan juoksuun, kuin pystyi. Pommi räjähti. He eivät ehtineet pakoon. Räjähdys saavuttaisi heidät ajatusta nopeammin. He kuolisivat. Ei. Guardian ei halunnut antaa sen tapahtua. Hän ehti juuri ja juuri huoneesta ulos ja tarrautui oveen. Räjähdys heitti paksun metallioven irti seinien räjähtäessä ympärillä. Kaikki tuhoutui.
Seinät menivät pirstoiksi. Katto samoin. Lattiakin musertui räjähdyksen voimasta. Useat käytävät ja huoneet, jotka olivat ympäröineet varastoa, olivat nyt poissa. Raunioita ja kivimurskaa lojui ympäriinsä. Metallinen kappale lensi raunioiden keskelle ja jäi siihen. Pahasti vääntyneen oven alta näkyi sininen raaja. Guardian keräsi kaiken voimansa heittääkseen oven päältään. Sitten hän yritti vielä nousta istumaan. ”Auts.” Sininen Skakdi katseli ympäriinsä ja yritti selvitellä päätään.
Sitten hän äkkäsi pienen ruumiin. Matoran makasi maassa muutaman metrin päässä hänestä. Guardian tärisi. Hän yritti siirtyä Matoranin luo, mutta ponnistus sai hänet lyyhistymään maahan. Hänellä oli vakavia palovammoja enemmän kuin tarpeeksi. Luita oli murtunut, ja hän huomasi raajoissaan useita haavoja. Olemme sentään elossa… Guardian olisi hypännyt viiden metrin korkeuteen säikähdyksestä, ellei olisi ollut puolikuollut vammojensa takia. ”Mitä missä miksi miten?” Guardian änkytti. Sitten hän huomasi, että hänen panssarinsa alta ryömi esiin pienen pieni vihreä ja musta mato. Guardian tuijotti sitä äimistyneenä. ”Sinä. Mato.” Älä viitsi muistuttaa siitä. ”Tuo oli oikeastaan aika nerokasta.” Tarvitsen massaa. ”Ilmeisesti. Mutta…” Guardian yritti uudelleen nousta. Tällä kertaa hän onnistui, tosin tuskallisesti. Hän käveli Matoranin luokse. Pordok ei liikkunut. Guardian nosti kuolleen Matoranin käsivarsilleen. Pienet silmät eivät enää katsoneet mihinkään. Kanohi oli pahasti palanut, samoin muu ruumis. ”Kuollut”, Guardian kuiskasi. Ehkä meidän pitäisi lähteä etsimään Tongua ja muita. Guartsu nyökkäsi hitaasti. Ei taida olla aikaa haudata häntä. Arsesteinin joukot voivat olla täällä milloin tahansa. ”Totta”, Guartsu huokaisi ja laski maahan Pordokin ruumiin. ”Miksi tässä piti käydä näin.” Syyllinen on se pirullinen Skakdin penikka. Kostakaamme hänelle. Guardian nyökkäsi jälleen ja lähti kävelemään pois raunioista. Jokainen askel sattui yhä enemmän. Eikä pelkästään ruumiillisten vammojen vuoksi. Makuta Nui roikkui mukana Guardianin olkapäällä ja katseli pienillä silmillään Matoranin loittonevaa ruumista. Hitaasti se katosi näkyvistä, kun raunioituneet kivikasat ja metalliesineiden vääntyneet jäännökset tulivat näkymän tielle. Hitaasti.
Guardian otti esiin vartijan kiväärinsä. Se ei ollut kärsinyt räjähdyksessä; pinta vain oli hieman nokinen. Muidenkin Matoranien ruumiita näkyi ympäriinsä. Myös Avhrak Vaiden musertuneita jäännöksiä pystyi huomaamaan ympäristössä. Ilmeisesti Arsestein ei pyrkinyt säästämään omia joukkojaan tai työvoimaansa. Guardian ei vastannut. Hän katseli järkyttyneenä pienten Matoranien murjoutuneita ruhoja. Ei, hän ajatteli. Minä olen tottunut sotaan. Muutaman sivullisen uhrin kuoleman ei pitäisi vaikuttaa minuun. Siihen ei voi tottua, kaikui Makutan ääni hänen päässään…
Guardian istui teräksisen laatikon päällä kuunnellen Makuta Nuin tarinaa mietteliäänä. Nynrah-haamu Pordok istui lattialla ja räpytteli silmiään vilkkaasti. Hän yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta siinä kesti hetken aikaa. ”Miltä…tarkoitan…miltä”, matoran aloitti epävarmasti. ”Tarkoitan…haarniskathan ovat makutoille kuin kehoja. Miltä haarniskan menettäminen tuntuu? Se, kun se vahingoittuu?” Matoranin ja skakdin edessä leijuvan Avhrak Va:n sininen silmä pätki. Luoti oli repinyt sen kylkeen aukon, josta näkyi vihreää ja mustaa nestekaasua, joka leijaili robotista ulos ja takaisin sisään. Haarniska on ruumiimme, Makuta Nui sanoi. Ainoa ruumis, joka meillä on koskaan ollut. Ilman sitä en tunne asioita samalla tapaa. En tässä robotissa, en suloisessa väliaikaiskehossani. Kun olen haarniskassani, minä…öh. Tunnen kaiken. Myös sen kivun, joka tulee sen tuhoutuessa.
Guardian puri hampaansa yhteen. Hän mietti kaikkea sitä vahinkoa, jonka hän oli nähnyt Manun erilaisille haarniskoille tapahtuneen. Makuta kuitenkin vaikutti ottavan kehonsa tuhoutumisen suhteellisen kevyesti, joten skakdin mielessä kävi hetken ajatus, että ehkä kipu ei ollut niin suuri. Tai ehkä makutat olivat yksinkertaisesti jo tottuneet vartalon täydellisestä tuhoutumisesta aiheutuvaan kipuun. Guardian katsoi Avhrak Va:n sisällä olevaa vihreää kaasua mietteliään näköisenä. Voiko sellaiseen koskaan tottua, skakdi mietti.
Eli kyllä, Manu sanoi. Se sattuu. Yllättävän paljon. Senkö vain halusit tietää? Matoran ei uskaltanut katsoa Avhrak Va:n ainoaa silmää. Se tyytyi nyökkäämään varovaisesti.
”Mutta Manu hyvä”, Guardian sanoi vaitonaisesti. ”Eikö se, että ei tunne mitään ole pahempaa kuin mikään kipu?”
Avhrak Va käänsi sinisen robottikatseensa Guardianiin ja katsoi skakdia pitkään. Telepaattinen kanava oli täysin hiljainen. Vihreä nestekaasu liikehti yhä samalla tapaa. Hiljaisuutta kesti pitkään. Makuta ei vaikuttanut tietävän itsekään, mitä vastata. Niinpä, se aloitti hämääntyneen kuuloisena. Niinpä…kai.
Guardian nojasi takanaan olevaan seinään ja piti katsekontaktinsa sinisessä kamerasilmässä. Hän otti selästään pienen kangaslaukun, johon oli ommeltu Klaanin laivaston kankainen tunnus. Laukussa oli jotain isoa. Guardian avasi napit ja näytti laukun sisältöä Avhrak Va:lle. Laukussa oli musta, metallinen naamio. ”No mitä sitten odotat?” Guardian sanoi keveä hymy kasvoillaan.
Tummanvihreä ja musta makuta-haarniska seisoi ylväänä Makuta Nuin takana. Katosta ja seinistä roikkuvat ketjut ja vaijerit pitivät Toan kokoista haarniskaa juuri ja juuri pystyssä. Pitkien, vihreän ja mustan väristen laihojen raajojen päissä oli teräväkyntiset kädet ja jalat. Suuret, mustat lepakonsiivet sojottivat haarniskan selkäosasta, mutta ne oli suljettu tilankäytön vuoksi. Joitakin teräksisiä varaosia lojui haarniskan jaloissa. Lommoinen Avhrak Va leijui aivan Mutranin haarniskan edessä. Sininen kamerasilmä hohti ja tuijotti suoraan sisälle haarniskaan. Sitten se kääntyi takaisin Guartsun puoleen ja katsoi kangaskassin sisällä olevaa naamiota.
Jos Va olisi voinut hymyillä, se olisi tehnyt niin juuri nyt. Sininen silmä räpsähti sammuksiin. En. Mitään.
Teräksinen lautanen kolahti lattialle tyhjänä. Aavemaisesti leijuva vihreä ja musta nestekaasu lensi ulos sen sisältä. Se kierteli ja kaarteli läpi ilman, liikkuen kohti tummanvihreää haarniskaa kuin tuulen puhaltamana. Kaasussa ja sen liikehdinnässä oli jotain äärimmäisen epäluonnollista. Sen sisältä kuului hiljaisia, epäinhimillisiä ääniä. Vähitellen kaasu imeytyi päättömän ja kaulattoman Makuta-haarniskan sisälle, pois näkyvistä. Haarniskan aukoista hohti vihreä kajo kuin toisesta maailmasta. Makutan ääni oli innostunut, mutta hidastempoinen. Minun…ruumiiini. Minun ruumiini.
Guardian nousi seisomaan ja nosti molemmin käsin kangaskassista pikimustan ja teräksisen naamion, jonka pinta oli kylmän jäinen. Hän katsoi naamiota sen tyhjiin silmäaukkoihin hetken ja otti askeleen kohti vihreänhehkuista haarniskaa. ”Olen kanniskellut tätä ihan tarpeeksi kauan”, Guardian sanoi. ”Ja en yhtään pidä siitä, miltä tämä näyttää. Mutta pidän siitä, kun keskustelukumppanillani on kasvot.”
Makuta-haarniskan käsi nousi yhtäkkiä tönkösti ja elottomasti ylös ja kohottautui kohti Guardiania. Minun. Guardian ojensi mustan naamion makutan käteen. Se tarttui siihen tiukasti petomaisilla kynsillään ja asetti haarniskan verkkaisesti siihen kohtaan, missä pään olisi pitänyt olla. Vihreä nestekaasu syöksyi haarniskan sisältä suoraan naamioon, muodostaen kaasusta eräänlaisen kaulan. Silmäaukoissa syttyi välittömästi punainen hohde ja kylmän metalliseen naamioon repesi suuaukko. Suu puhui ensimmäiset sanansa välittömästi innokkaalla äänensävyllä. Sanoista ei vain ikävä kyllä sattunut saamaan selvää.
”Arrrar ghfjlyk grrrrruaaah”, suu karjahteli Manun tutulla äänellä. Äänessä oli järjettömästä sisällöstä huolimatta innokkuutta. ”Suusi uu. Usiusiu. Siu uus. Suuuuuuusshhh!” Vihreän kaasun ympärille muodostui jokseenkin groteskisti kaula, joka rakentui osa osalta haarniskasta kohti päätä, joka alkoi muodostua naamion alle. Pikimustat lonkerot ja jänteet yhtyivät toisiinsa ja pian antidermis ei enää hohtanut mistään aukosta.
Haarniska natisi uhkaavasti. Sen sisällä liikehti jotain ja koko haarniska heilahteli voimakkaasti puolelta toiselle. Ketjut ja vaijerit eivät kestäneet, vaan napsahtivat kaikki keskeltä poikki, vapauttaen haarniskan. ”Haha ha. Ha ha ha. HA HA AAAH.” Makuta köhäisi. ”Suusi uu. UUSI SUU. Noin.”
Guardian kohotti kulmaansa. ”Vaikeuksia?” Makutan pää kääntyi naksahdellen ja tutut silmät katsoivat Guardiania tuttu lämpimän punainen kiilto sisällään. ”Oletko koskaan joutunut opettelemaan käyttämään uutta suuta?” Makuta kysyi. Se ilmehti kasvoillaan hämmentävästi samalla. ”Oho, uusi naama. Tai oikeastaan tuttu naama, mutta…en osaa.”
”Tiedätkö, mitä sanotaan Muakalla ratsastamisesta?” Guardian sanoi hymyillen.
”Se, että se on epätasaista ja ratsu haisee pahalle”, Manu sanoi psykoottinen virne naamallaan. Guardian oli sanomassa, että hän ei tarkoittanut aivan tätä. Hänen puheensa keskeytyi, kun Makuta Nui päätti pyöräyttää päänsä kokonaan ympäri. ”Ai, tällä niskalla voi tehdä näinkin”, Manu sanoi innostuneena, kääntäen päänsä pöllömäisesti takaisin oikein päin. ”Tämä niska on hyvä. Minä pidän.”
Sitten Makuta liikautti jalkojaan varovaisesti. Hän otti pari pientä askelta eteen ja taakse. Sitten hän napsautti teräväkyntiset sormensa petomaiseen asentoon ja liikutteli käsiään edestakaisin. ”Oooh, jalat. Jalat. Ja kädet. Minä pidän. En ehkä väristä, mutta…”
Manun ”ihon” läpi myllersi inhottavan näköinen värähtelevä aaltoliike, joka vaihtoi jokaisen vihreän kohdan siniseksi. Oli kuin makuta olisi luonut nahkansa kuin käärme. Aaltoliike toistui pian ja hetkessä haarniskan siniset kohdat olivat verenpunaisia. Verenpunainen vaihtui pian kuitenkin takaisin alkuperäiseksi vihreäksi. ”…se on korjattavissa.”
”Minusta vihreä kyllä sopii sinulle”, Guardian sanoi, vaikka ei ollut ihan varma, ymmärsikö näkemäänsä täysin.
”Ai, sehän mukavaa”, Manu sanoi katsellen uusia raajojaan. ”Onkohan tässä vielä jotain…”
Tapahtumaa suu auki tarkkaillut matoran Pordok nosti kätensä ylös ja päätti vihdoin puhua. ”Siivet, herra makuta. Olin mukana kokoamassa noita Mutranin mittojen muk-” Matoran keskeytyi Makutan huudahdukseen. ”Siivet!” Sillä sekunnilla suuret, lepakkomaiset siivet räjähtivät auki kuin kaksi mustaa sateenvarjoa ja saivat makutan näyttämään huomattavasti kookkaammalta ja uhkaavammalta. Siipien kärjet osuivat joihinkin varaston seinillä roikkuviin työkaluihin ja varaosiin ja ne putoilivat lattialle. Makuta sulki ne takaisin kiinni selkäänsä ja otti muutaman askeleen. ”Kävelyä pitää vielä vähän harjoitella”, Manu sanoi. ”Mutranilla on tyhmät jalat. Mutta…ööö…kiitos kovasti, pikku matoran.”
”O-o-ole hyvä”, matoran sanoi varovaisesti.
Guardian tarkisti parhaillaan kiväärinsä lippaita ja tarkkaili varastohuonetta, jossa kolmikko oli. Seinillä oli paljon erilaisia aseita ja työkäluja. Jossakin lojui Exo-Toan pää ja jossakin sen tykki. Seinissä erottui useita erikokoisia Makuta-haarniskoja varten luotuja syventymiä, joissa oli kaikissa ketjuja ja vaijereita haarniskojen pystyssä pitämiseen. Ainoastaan yhdessä syventymässä oli kuitenkin ollut haarniska. Guardianin ilme oli pohdiskeleva.
”Hei”, hän sanoi katse seinissä. ”Matoran. Pordokhan sinä olit?” ”…niin?” ”Sinä olet ollut vastuussa tämän huoneen huoltamisesta, etkö?” ”Kyllä, herra Gurvana”, matoran sanoi. ”Täällä säilytetään makuta-haarniskoja, eikö?” ”Kyllä?” Guardian kääntyi kohti matorania. ”Missä kaikki muut haarniskat sitten ovat?”
Matoran nielaisi. ”Se…Arstein piti näkemästään. Ei haarniskoista, vaan niiden metallista. Sulatti ne kaikki osaksi sitä seosta, josta se tekee niitä…’Feterroja’. En voi väittää ymmärtäväni…” ”Miksi tämän kaverini tässä haarniska ei sitten kelvannut hänelle? Onko se tehty eri materiaalista?” Matoranin ilme oli hämmentynyt. ”Öööh, ei?”
Guardian nousi välittömästi seisomaan ja katsoi Manun haarniskaa tiiviisti. ”Miksi se jätti tänne yhden haarniskan.”
Makuta avasi suutaan. Hän oli sanomassa jotain, mutta sitten hän ymmärsi. ”Haarniskassani on jotain.” Makuta ja sininen skakdi katsoivat toisiaan silmiin. Molempien katse oli jäätynyt. ”Voi”, Manu aloitti. ”Skarrarararr”, Guardian jatkoi.
”Aivan!” innokas, omahyväinen ja matala miesääni kaikui metallisesti koko huoneen läpi. Vaikutti siltä, että se tuli tehdasrakennuksen yleiskaiuttimista. ”Olen positiivisesti yllättynyt, rakkaat ystäväni. Ymmärsitte, että tämä on ilmiselvä ansa.”
Guardianin ilme vääntyi vihaiseksi. Valkoiset, terävät hampaat pilkistivät skakdin suusta. ”Zorak von Maxitrillian Arstein, otaksun”, skakdi sanoi vihansa läpi.
”Zorak von Maxitrillian Arstein”, ääni kaikui täsmälleen samalla sävyllä kuin Guardian oli puhunut, mutta lisäsi: ”Kahdeksas. Ja te taas olette käsittääkseni…Pordok, ahkera matoran. Guardian, viimeinen vartija. Makuta Nui, saastainen hirviö.” Arsteinin äänensävy katkeroitui huomattavasti, kun hän puhui Manusta. Manu olisi halunnut räyhätä Arsesteinille hieman, mutta nyt oli ilmeisesti parempi keskittyä kuuntelemaan. ”Asiakas- ja työntekijätiedot löytyivät yllättävän helposti. Aaveet ovat perin järjestelmällisiä. Mutta, menkäämme asiaan.”
Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu käynnistyi. Sen sininen silmä heijasti nyt huoneen seinälle suoraa videokuvaa. Jonkinlainen skakdi istui tuolillaan hämärässä huoneessa, jonka metalliset seinät olivat tummat, mutta kellertävää väriä. Huone ei vaikuttanut olevan tehdasrakennuksista. Se muistutti enemmänkin jonkinlaista ohjaamoa. Skakdin piirteitä ei hahmottanut huonon kuvanlaadun ja vähäisen valaistuksen takia, mutta sillä vaikutti olevan jonkinlainen peittävä vaate hartioillaan. Guardian veikkasi jonkinlaista viittaa.
”Asia on perin yksinkertainen ja kerron sen nopeasti, että pääsen tarkkailemaan, mitä tämä sekasorto toisessa tehtaassa on. Makutanne haarniskassa on kolmekiloinen Kralekus 4 000 -luokan nanoräjähde. Saatatte tietää, että se on xialaista tuotantoa.”
Pordok oli jäätynyt paikoilleen kauhusta. Guardian puri hampaansa yhteen ja katseli Manun haarniskaa, yrittäen päätellä, missä kohtaa pommi voisi olla.
”En ole vielä aktivoinut räjähdettä, koska…no, minä arvostan työkykyisiä matoraneja. Minä arvostan myös sinua suuresti, Guardian. Olen kuullut kaikesta tekemästäsi, ja täytyy sanoa, kuulut harvinaiseen ryhmään.”
Zorak von Maxitrillian Arstein VIII nojasi syvemmälle tuoliinsa. ”Meidän kaltaisiamme skakdeja ei ole enää paljoa. Siksi annan sinulle täyden mahdollisuuden selviytyä tästä.”
Makuta Nuin ilmeessä oli sekä hienoista paniikkia että vihaa. ”Ai, ja entäs minä sitten?” hän kysyi happamasti.
”Sinä olet makuta. Se riittäköön vastaukseksi. Kun aktivoin räjähteen, aikaa räjähdykseen on tasan kolmekymmentä sekuntia. Minua tavallaan kiinnostaa, ehditkö irroittaa tai edes löytää räjähdettä siinä ajassa.”
Arstein naurahti. Guardianin käsi puristui nyrkkiin. ”Aika alkaa nyt. Hei hei, matoran. Hei hei, vartija. Hei hei, makuta.”
Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu sammutti kaikki valonsa ja seinälle heijastettu videokuva katosi näkyvistä. Jokin alkoi piippaamaan hiljaa Manun haarniskan sisällä.
Zairyh matkasi merta pitkin tyytyväisenä siitä, ettei häntä oltu huomattu. Aurinko paistoi. Zairyh käänsi silloin tällöin katsettaan. Mitään ei näkynyt. Tyytyväisenä siitä hän uppoutui jälleen ajatuksiinsa. Ensin oli löydettävä jotain elämää. Tutkittava muistoja. Vaihdeltava saarta. Kunnes löytyisi hyödyllistä tietoa Makuta Itrozista. Joueraa kukaan tuskin tuntisi. Mutta jos Itroz oli elossa, hän tietäisi todennäköisesti jotain mielispesialistin olinpaikasta.
Lautan ohi liitävä varjo keskeytti Zairyhin ajatuksen. Zairyh katsahti ylös odottaen näkevänsä linnun. Sitä ei näkynyt. Hän katsahti taakseen.
Sata viittaan pukeutunutta hahmoa leijui veden päällä.
Zairyhiin iski paniikki. Olennot eivät hyökänneet. Zairyh tunnusteli niiden mieliä. Ei epäilystäkään. Jokainen oli suojattu täsmälleen samalla tavalla kuin Joueran. Joueraa ei kuitenkaan näkynyt joukossa.
Joukko aloitti hyökkäyksensä. Mielensisäisiä hyökkäyksiä sateli joka puolelta. Olennot leijuivat ja muodostivat piirin Zairyhin ympärille.
Zairyh jatkoi epätoivoisena olentojen tutkimista hyökkäysten pommittaessa häntä. Tätä taistelua Zairyh ei voittaisi taistelemalla. Olentojen suojauksesta oli pakko löytyä reikä.
Zairyh tunsi pientä kipua. Hän yritti torjua hyökkäyksiä. Hyödytöntä. Zairyh sai yhtä hyökkäystä pidäteltyä muutaman sekunnin, mutta siinä samassa toinen jo iski häneen tarkassa muodostelmassa.
Tarkassa muodostelmassa. Zairyh keskitti kaikki voimansa iskujen heikentämiseen ja tarkasteli niitä. Jokainen olento lähetti vuorollaan hyökkäyksen. Seuraava olento. Mielensisäinen isku. Seuraava. Isku. Seuraava. Isku. Miksi ne eivät hyökänneet samaan aikaan?
Kipu yltyi. Zairyh lopetti iskujen heikentämisen ja keskitti voimansa muualle. Kipu vain paheni ja paheni.
Eri värisiä viittoja kantava joukko ei osoittanut voitonriemua.
Zairyh keskitti viimeiset voimansa valtavan iskun luomiseen ja odotti oikeaa hetkeä. Se tuli.
Zairyh lähetti mielensisäisen iskun kohti tummanpunaista viittaa kantavaa hahmoa, joka oli seuraavana hyökkäysmuodostelmassa.
Olento ei ehtinyt purkaa iskua vaan lähetti sen eteenpäin toiselle olennolle. Toinen olento, kirkkaankeltaista viittaa kantava, ei hänkään ehtinyt tuhota iskua hyökkäysmudostelman vuoron liikkuessa häntä kohti vaan lähetti sen jälleen eteenpäin.
Zairyh odotti. Hyökkäysmudostelmaan tuli muutamia säröjä silloin tällöin olentojen lähettäessä hyökkäystä toisilleen, mutta se vain jatkui.
Epätoivo valtasi Zairyhin.
Yhtäkkiä Zairyh vaistosi iskun osuneen johonkin pahasti. Toiveikkaana hän nosti katseensa kohti hiljaista sotajoukkoa.
Sotajoukko lopetti hyökkäykset, mutta yksikään ei ollut vahingoittunut.
Mihin hyökkäys oli sitten osunut?
Zairyh haravoi alueen tarkasti. Sitten jotain löytyi.
Mieli oli pieni ja heiveröinen. Ei yhtään muistoja. Ei monimutkaisia suojauksia.
Mikä tämä kummallinen ilmestys oli? Zairyh ei edes nähnyt mitään mielen kohdalla. Viittaan pukeutuneet olennot eivät jatkaneet hyökkäystä. Zairyh skannasi mieltä. Se oli niin heikko, että skannaus onnistui loistavasti. Mieli ilmeisesti lähetti refleksinomaisesti yhtä viestiä.
Auta.
Viittaa kantavat olennot hävisivät Zairyhin suureksi hämmästykseksi. Matoranin varjo liiti hiljaa kohti horisonttia.