Klaanon

Avainsana: Makuta

  • Nynrah osa 27: Maestro itse

    Nynrah
    Takomo

    Keetongu, Guardian ja Makuta Nui eivät epäröineet, vaan osoittivat aseitaan heitä ylempää tähtäilevään Feterraan ja sitä ympäröiviin Va-lautasiin. Mekaaniset olennot eivät vaikuttaneet reagoivan kolmen klaanilaisen liikehdintään.
    ”Feterra”, Keetongu kuiskasi. ”Vain yksi Feterra. Ja…lautasiakin on vain kymmenen. Minulla on seitsemän Cordak-ammusta jäljellä…”
    Manu tiiraili pitkään Feterra-kättään. Sen kämmenpohjan valkoinen valo hohti vielä kirkkaana. ”Tässä riittää vielä…” makuta kuiskasi karjumisesta käheällä äänellään. ”Virtaa? Elementtienergiaa? En tiedä.”
    Keetongu käänsi päätään varovaisesti Guardiania kohti, mutta piti katseensa ja tähtäyksensä yhä tiukasti Feterrassa. ”Guartsu?”
    Guardian käpälöi harkitsevasti molempia ampuma-aseitaan. Hän teki laskutoimituksia ja mietti todennäköisyyksiä päässään. Rintakehään sattui vielä vähän ja skakdin korvat soivat, mutta hän ei pystynyt keskittymään siihen.
    ”Kaksi lipasta Vartijassa”, hän sanoi siirtäen katsettaan Va:sta toiseen. Hän kokeili revolveriansa vasemmalla kädellään ennen kuin kokeili vyötäröllänsä roikkuvaa panoskoteloa. ”Pari tusinaa zamoria revolveriin. Voisimme ehkä voittaa tämän.”

    Guardian katui pikaisesti sanomaansa. Pannuhuoneen ovista leijui rauhallisesti sisään vielä kolme Avhrak Feterraa ja pienimuotoinen legioona Avhrak Va:ita. Kaikkien aseet osoittivat kohti kolmen klaanilaisen joukkoa.
    ”Sinun piti sitten mennä sanomaan”, Keetongu sanoi hampaidensa väleistä. Hän heilautti aseensa kohti oviaukkoa ja sieltä lähestyviä Feterroja.

    Neljä Feterraa napsuttelivat sormiaan yhteen. Valkoiset energialataukset hehkuivat niiden kämmenpohjissa. Noin kolmekymmentä robottilautasta kierteli kolmikkoa tutkaillen heitä kamerasilmillään.
    Ja hetken päästä joku astui sisään oviaukosta, josta Feterrat olivat tulleet. Se oli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas.
    Hän taputti.

    ”Bravo”, Zorak sanoi hymy leveänä taputtaen kämmeniään yhteen verkkaisesti ja melkein pilkkaavasti. Kainalossaan harmaaihoinen skakdi piti pitkää, metallipintaista kävelykeppiä, jonka päässä oli musta nuppi. ”Olette päässeet todella pitkälle ja saaneet paljon aikaiseksi. Mutta nyt, rakkaat klaanilaiset, on aika laskea aseet ja tulla mukaani.”
    Guardian ei epäröinyt tai miettinyt Zorak von Maxitrillian Arsteinin sanoja hetkeäkään, vaan kääntyi häntä kohti ja veti liipaisimesta. Vaikka Zorakin ja klaanilaisten välille huomaamattomasti muodostunut sinihohtoinen voimakenttä pysäytti Guartsun kiväärin ammuksen, Zorak hätkähti hieman taaksepäin hämillään. Hämääntyneisyys muuttui kuitenkin taas sekunneissa pirulliseksi hymyksi.
    Feterrojen luojan suora murhayritys ei saanut metalliolentoja näyttämään erityisen huvittuneilta. Ne lähestyivät klaanilaiskolmikkoa hitaasti.

    ”Ha ha ha…oikeasti?” Zorak nauroi. ”Luulitteko, että tuo toimisi? Luulitteko, että teillä olisi tässä tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta tappaa minua?”
    Guardian laski tähtäyksensä pois Zorakista. Hänkin hymyili. ”Ilmeestäsi päätellen sinä ainakin luulit.”
    Pitkää takkia käyttävä skakdi yritti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta ja onnistuikin siinä. Hän siirsi toisen kätensä selkänsä taakse, otti toisella metallinmustan kävelykepin kainalostaan ja pamautti sen kärjen lattiaa vasten, mutta ei nojannut siihen.
    ”Voi Guardian, olet kyllä nokkela”, Zorak sanoi pyöritellen kävelykepin päätä. ”Mutta sinun suurin heikkoutesi on uhkarohkeus ja… jääräpäisyys.”
    Kävelykepin pyöreä pää aukesi ja paljasti useita pieniä nappeja ja kytkimiä sen nupin sisällä. Zorak painoi yhtä nappia.
    Guardian ei osannut varautua seuraavaan. Häntä lähimmän Avhrak Va:n panssarissa aukesi pieni luukku, josta tuli pieni putkilo. Ennen kuin Guartsu ehti kääntyä ampuakseen Va:n alas, putkilosta syöksyi suuri pilvi harmaata kaasua suoraan hänen kasvoilleen.
    Sininen skakdi muuttui kuolevan kalpeaksi. Hän pudotti Vartija-kiväärinsä jalkojensa juureen aivan huomaamattaan. Skakdin kädet vapisivat ja hän siirsi ne hitaasti silmiensä eteen. Guardianin silmäkulmat vapisivat.
    ”Ei…ei…ei…”
    Sekä Makuta Nui että Keetongu kääntyivät katsomaan johtajaansa ja ystäväänsä. Sininen, tavallisesti urhea ja huumorintajuinen skakdi vapisi nyt hillittömästi ja hänen kalpeiden kasvojensa katseessa oli pelkkää pelkoa ja epätoivoa.
    Guardian tarttui kiinni päästään. Hän huusi.
    ”Ei! Ei! Ei!”

    Keetongun katse oli järkyttynyt. Hän puristi tiukasti Cordak-tykkiään molemmin käsin ja aseen metalli alkoi hieman vääntymään jättiläisen tiukasta otteesta. ”Mitä…sinä…”
    Zorak osoitti päästään kiinni pitävää, tärisevää ja kauhunhuutoja päästävää Guardiania kävelykepillään. ”Ah, vanha kunnon kredipselleeni. ’Credox Sellenium’. ’Hulluuskaasu’. ’Kauhukaasu’. Yksikin henkäys voi aiheuttaa kahden minuutin hallusinaatiot.”
    Zorak heilautti kävelykeppinsä nojaamaan olkapäälleen. ”Voi, hän toipuu kyllä. Hän toipuu varmaan nopeasti, koska on kokenut tämän aikaisemminkin.”
    Guardian oli kyyristynyt maahan. Hän hengitti raskaasti ja suorastaan puristi päätään. Oli selvästi nähtävissä, että hän yritti taistella hallusinaatioita vastaan, mutta se olisi kenelle tahansa vaikeaa.
    ”En ole itse hengittänyt tuota ainetta koskaan”, Zorak sanoi kasvoillaan kieroutunut kiinnostus. ”Vaikka kieltämättä minua kiinnostaa, minkälaista tunnetta voi kutsua ’elämän pahimmiksi kahdeksi minuutiksi’…”

    Keltaisen jättiläisen ilmeessä oli tynnyrillinen rahimaista taisteluraivoa. Tongu murisi ja tähtäsi aseellaan suoraan kohti ZMA:ta. Arstein katsoi Keetongua.
    ”Voi jättiläiseni hyvä. Sanoit sen itse. Seitsemän Cordak-ammusta. Sinulla ei ole varaa tuhl-”
    ZMA pääsi hätkähtämään taas, mikä oli poikkeuksellista uudelleen saman päivän aikana. Tällä kertaa hätkähdys johtui siitä, että Keetongun heittämä Avhrak Feterra kolahti voimakkaasti vasten Zorakia ympäröivää voimakentää. Törmäys aiheutti korvia riipivän äänen, jonka myötä Keetongun sormien puristusjäljellä signeerattu Feterra kimposi kauas suojakilvestä. Arstein horjahti taaksepäin, mutta otti tukea kävelykepillään. Harmaan skakdin ilme oli hieman hapan.
    ”En halua tappaa teitä”, Zorak sanoi, ”en vielä. Laskekaa yksinkertaisesti vain aseenne, niin juttelemme hieman.”
    Keetongu ei näyttänyt olevan juttelutuulella. Zorak otti Rahin ilmeen vastauksena ja painoi toista nappia kävelykepissään.

    Nyt Keetongukin pudotti aseensa lattialle ja piteli päästään kiinni. Tämä ei kuitenkaan johtunut kaasusta, sillä sitä ei ollut. Keltainen Rahi yritti peittää korvansa parhaansa mukaan.
    Makuta Nui katseli vihaisena mutta hieman avuttomana valtavan toverinsa kärsimystä. Hän oli jo kysymässä jotain, mutta Zorak ehti vastata.
    ”Kolme Avhrak Va:ta lähettää tässä huoneessa aivan erityistä signaalia. Tämä on ääni, joka on niin korkea, että vain Rahi-ystäväsi kuulee sen. Ja hän…hän kuulee sen erittäin hyvin, kuten arvata saattaa.”
    Zorak von Maxitrillian Arstein VIII otti muutaman itsevarman askelen suojakuplansa sisällä. ”Voisimmeko nyt vain jutella?” hän kysyi Makuta Nuilta.

    Makuta Nui virnuili demonisesti hullunkiilto ja viha silmissään. ”Jutellaan vain. Haluatko jutella kylpyhuonesisustuksesta, avaruusgeometriasta vai siitä, miten mitätön ja säälittävä sinä olet universumin isommassa mittakaavassa?”
    Feterra-koura muuttui turhaksi, kun Makuta Nui vapautti sisälleen piilotetun voiman. Oli totta, että hän ei ollut kummoinen taistelija edes parhaassa makuta-haarniskassa. Hän oli kuitenkin makuta, ja sen oli pakko tarkoittaa jotain.
    Mustia, varjomaisia lonkeroita työntyi esiin raoista Manun haarniskassa. Niiden päissä oli teräväkyntisiä käsiä ja veitsimäisiä teriä. Uudet, pimeyttä ja tyhjyyttä hehkuvat raajat kiemurtelivat niljakkaasti ja olivat valmiina iskemään.

    ”Ah, makutat”, Zorak von Maxitrillian sanoi hipelöiden kävelykeppinsä nuppia. ”Luulette olevanne jumalia.”

    Manun silmät hehkuivat punaisina. ”Tai entä jos pidät sen turpasi välillä kiinni tai saatan jopa laulaa.”

    ”Ja tässä kohtaa minulla onkin ongelma”, Zorak sanoi. ”Sinä, ystäväni. Miten vangita sinut? Hulluuskaasun ja ärsyttävän äänen vaikutukset ovat…no, juuri sitä, mitä sinä aiheutat itseäsi ympäröiviin ihmisiin.”
    ”Otan tuon kohteliaisuutena.”
    ”Ja kaiken lisäksi sinulla on antidermiksesi”, Zorak sanoi jättäen Manun sanoman kokonaan vaille huomiota. ”Ei ole kovin montaa häkkiä, josta et pääsisi pakoon kaasuna. Onneksi minulla on ratkaisu. Kallis sellainen, mutta silti ratkaisu.”

    Makuta Nui iski pikimustilla lonkeroillaan kohti Feterroja ja Avhrak Va -lautasia, jotka ympäröivät häntä. Poikkeuksellisesti robotit eivät kuitenkaan ryhtyneet hyökkäykseen vaan pysyivät puolustuksessa ja väistöliikkeissä. Manu alkoi aavistaa pahaa.
    Hänen aavistuksensa nousivat huippuunsa, kun huoneeseen leijui oviaukosta Zorakin takaa esiin vielä yksi Feterra. Tämä yksilö piteli neljällä kädellään pitkää, raskasta ja sokaisevan vaaleaa ketjua. Manu katsoi sitä pitkään ja hartaasti.

    ”Kristallisoitua protodermistä.”
    ”Terävä havainto”, Zorak vastasi. ”Kaksisataa kiloa puhdasta Toa-energiaa kuudelta yhtenäiseltä Toalta. Täydellinen vankila.”
    ”Miten karzahnissa sinulla on kristallisoitua protodermistä?”
    ”Sanon vain, että se ei ollut halpaa. Eikä helppoa.”

    Manu naurahti. ”Mutta miten ajattelit pidätellä minua paikallaan, Arsestein hyvä? En minä ole vain ojentamassa käsiäni-”
    Ennen kuin Manu keskeytettiin, hän ojensi käsiään kohti Zorakia kuin antautuakseen. Tämä pilkallinen ele osoittautui aivan liian sopivaksi, kun makutan koko ruumis lamaantui tähän asentoon. Paikalleen jäätyneellä makutalla kesti hetki huomata, että koko hänen ruumiinsa oli ammuttu täyteen pyhällä hohteellaan polttavia valokiviä.
    ”Voi skarrarar.”

    Ketjua kantava Feterra leijui verkkaisesti voimakentän ohi ja kohti Manua.
    ”No, ystäväni”, Zorak sanoi voitokkaana. ”Jutellaanko nyt?”

    [spoil]Mitä on tapahtunut kun saan aikaiseksi näin paljon tekstiä ilman itseni kiduttamista. Oikeasti.[/spoil]

  • Nynrah osa 26: Kaasuansa

    Nynrah, Takomo

    ”Miten hemmetissä me pääsemme tuon yli.”
    Manu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. He olivat saapuneet isoon saliin, joka kuitenkin oli kohtalaisen täynnä metalli- ja lasiputkia. He olivat suurella metallikorokkeella. Pronssinväriset seinät hohkasivat kuumuutta. Korokkeen ympärillä oli tasainen, kupliva, vihreä happomeri, joka jatkui muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli toinen koroketaso. Se oli seinän vieressä, ja seinässä oli ovi. Ovi oli pyöreä ja pronssinen, kuten muukin huone.

    ”Minä en tiedä”, Guardian sanoi ymmällään. He eivät olleet odottaneet tulevansa…
    ”… pannuhuoneeseen?” Keetongu sanoi kysyvästi.
    ”No jos sitä voi kutsua siksi”, Manu sihisi. Jostain pääsi kuuma höyrypurkaus.
    ”No, emme me tähän voi jäädä”, Guardian sanoi reippaasti.
    ”Vaan?” Manu äyskäisi. Guardian ei ollut kuulevinaan. Hän tutki heidän vieressään olevaa laitetta. Keetongu taas tutkaili avointa lasiputken päätä, joka oli tasanteen reunalla. Putki kiemurteli heidän ylleen ja katosi jonnekin muiden sekaan.

    Makuta Nui kyllästyi odottamiseen ja yritti lentää. Hän kuitenkin sai höyrypurkauksen naamalleen ja oli pudota happoon. Keetongu auttoi tasanteen reunalla roikkuvan Makutan ylös.
    ”Jos happopinta olisi ollut parikin metriä ylempänä, olisit puoliksi vainaa”, Tongu sanoi.
    ”No, puoliksi”, Manu huokaisi.

    Guardian tuli heidän luokseen.
    ”Tuossa putkessa on melkoinen imu”, hän virkkoi, ”ja taidan nyt tietää, mitä tuo laite tekee.”
    ”Ja?” Tongu ja Manu sanoivat yhteen ääneen.
    ”Tulepas Manu vähän tännepäin”, Guardian sanoi viekoittelevasti.
    ”Ööh?”
    Guardian käveli laitteen luokse Manu käsipuolessaan. Sitten hän äkkiarvaamatta nosti Makutan ilmaan ja heitti hänet laitteen päällä olevaan suppiloon. Kiljaisten Makuta katosi laitteen sisään. Kuului kolinaa, ja pian laitteen alareunassa olevasta putkesta vieri esiin tölkin näköinen esine, joka oli suunnilleen sen kokoinen, että Toa mahtuisi sen sisään tiukasti pakattuna.

    ”Ei minulle voi tehdä tällaista! Olen varjojen herra, ilkeä tiedemies, pimeyden valtias! Ei minun arvolleni sovi tällai-”
    Guardian oli jo vierittämässä Manua pois laitteen luota. Skakdi työnsi Manun lasiseen putkeen, ja vetävä voima sieppasi purkin mukaansa. Kuului karjumista ja kolinaa, kun purkki liikkui putken sisällä. Nyt sekä Guartsu että Tongu tarkkailivat toista tasannetta. Hetken kuluttua sen yllä olevasta lasiputken avoimesta päästä putosi metallipurkki tasanteelle. Purkin kansi rikkoutui Makutan käden lävistäessä sen. Kiroileva Makuta Nui nousi ulos aivan liian ahtaasta purkista ja katseli sitten hetken ympärilleen. Guardian hymyili. Manu heristi nyrkkiään hetken ja väänsi sen jälkeen vipua oven vieressä. Haposta nousi metallisilta tasanteiden väliin. Klaanilaisparivaljakko käveli sillan yli Makutan luokse.
    ”Ja mikähän idea tuo, piru vieköön, oli olevinaan?”
    ”No, ainakin se toimi”, Guardian sanoi virnistäen. Tongukin hymyili.

    He kulkivat ovesta. Käytävä oli niin ikään pronssinen, mutta sitä valaisivat vihreät lamput. Ritilälattian alla kiehui vihreä happo.
    ”Mitähän ainetta tuo on?” Manu pohti. ”Se ei näytä miltään tuntemistani hapoista. Yleensä ne ovat värittömiä tai –”
    ”Jooospa jättäisimme kemian oppitunnin ja keskittyisimme ongelmaamme”, Tongu äyskähti. He olivat nimittäin tulleet toiselle ovelle, joka näytti olevan lukossa. Tongu yritti vääntää pyöreää kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan.
    ”Minulla on ikävä tunne…” Manu aloitti ja kääntyi katsomaan taakseen – juuri sopivasti nähdäkseen Avhrak Van sulkevan sisäänkäynnin. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ääni alkoi kaikua käytävässä:
    ”Tämä on jälleen naurettavan helppoa, pojat. Menette tavalliseen kaasuansaan.”
    ”Ai, ei oikein teidän majesteettisen koreutenne tapaista”, Manu sanoi, ”järjestää näin tavanomaista ansaa.” Kaasu alkoi virrata eräistä rei’istä huoneen seinissä.
    ”Ei niin. Olisin oikeasti halunnut säästää teidät nähdäkseni, mutta en todellakaan voinut olla kokeilematta, millainen olisi kaasuansa yhdistettynä happoansaan.”
    Hänen puhuessaan ritilälattian alla olevan hapon pinta alkoi kohota uhkaavasti.
    ”Senkin sairas sekopää!” Keetongu huusi.
    ”Otan tuon kohteliaisuutena sinulta, ystäväiseni. Nyt, paetkaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi nähdä teidät elävinä.”
    Manu pyöritteli silmiään.

    Tilanne alkoi olla tukala.
    ”Mitä, jos vain kuolisimme tänne? Ei saisi tavata meitä”, Manu ehdotti. Guardian pudisti päätään. Hän yritti keksiä ratkaisun. Keetongu yski. Hän oli pisin, joten häneen kaasu vaikutti ensimmäisenä.
    ”Neurotoksiinia. Pyh”, Manu hymähti. Sitten hän istahti lattialle ja alkoi meditoida. Kaikki yrittivät ahdistuneena etsiä ulospääsyä tilanteesta.

    Kun happo oli saavuttanut ritilälattian ja klaanilaisille tuli entistä tukalampi olo, Manu nousi seisomaan ja sanoi:
    ”No niin, antakaapa vanhan Manfredin pelastaa tilanne.”
    Guardian katsoi kysyvästi Manua, ja Keetongu kaatui tajuttomana lattialle. Manu tarttui kiinni katossa olevista putkista ja repi niitä irti. Lisää kaasua alkoi vapautua.
    ”Mitä sinä teet!” Guardian, joka tunnusteli Tongun pulssia, ähkäisi epätoivoisena.
    ”Lisään kaasua”, Manu vastasi seesteisesti ja jatkoi putkien repimistä. Hän repi jokaisen putken irti. Kaasua tuli huoneeseen jo niin paljon, että oli hankala hengittää.
    ”Nyt – hengittämättä pari sekuntia, kiitos”, Manu ilmoitti ja veti syvään henkeä. Guardian teki samoin.
    Ei sillä, että välttämättä selviäisimme hengissä tästä, mutta kannattaahan jotain yrittää, Manu viestitti. Guardianin keuhkot olivat tyhjentyä hätkähdyksen voimasta. Keetongu ei hengittänyt. Hänen tapauksessaan tilanne oli paha.

    Kului hetkinen. Sitten ovet räjähtivät ulospäin.
    Guardianin korvat soivat voimakkaasti, mutta muuten hän oli jokseenkin kunnossa. Kaasu pääsi nyt ulos kummastakin ovesta.
    ”Mitä sinä teit?” Guartsu huusi Manulle.
    ”Älä huuda!” Manu huusi takaisin.
    ”ANTEEKSI”, Guardian karjui takaisin.
    ”KAASUN TILAVUUS KASVOI ISOMMAKSI KUIN HUONEEN TILAVUUS. OLISIMME IHAN HYVIN VOINEET KUOLLA PURISTUKSIIN, MUTTA OVET MENIVÄT RIKKI ENSIN.”
    ”HUUTAMINEN TEKEE SINUSTA HIENON KUULOISEN.”
    ”AI? IHANKO TOTTA?”
    Keetongu avasi silmänsä, sen ainoan. Sitten hän katsoi huutavaa kaksikkoa.
    ”Voi elämä.” Hän huomasi, ettei kuullut omaa ääntään kovin hyvin.
    ”AI, NYT SINÄKIN HERÄ-”
    Tongu tukki Manun suun toisella kädellään samalla, kun piteli toisella päätään. Kaasu alkoi poistua elimistöstä.
    ”Ja mitäs nyt?” Guardian sanoi hiljempaa.
    ”Tulette tapaamaan minua, veikkoset rakkaat.”
    Guardian katsoi ylleen: Avhrak Feterra ja kymmeen Vata leijuivat heidän yllään aseet tähdättynä heihin.

  • Nynrah osa 25: Kuolitteko, ystäväiseni?

    Nynrah
    Takomo

    Guardian heräili vähitellen. Heräämistä auttoi hieman se, että häntä läpsittiin kovakouraisesti molemmille poskille.
    ”Ylös siitä”, Makuta Nuin ääni köhi. Guardian avasi silmänsä ja huomasi vähitellen nojaavansa kylmää tehtaan seinää vasten. Ilmassa haisi kaasu ja savu. Skakdin selkään sattui.
    Mustelmia ja ruhjeita täynnä oleva Manu seisoi hieman kumarassa ja naksautti niskaansa ruman kuuloisesti. Hän köhi voimakkaasti.
    Keltainen jättiläinen, Keetongu seisoi seinän vieressä ja naputteli sormiaan vasten valtavaa mutta keskeneräistä Exo-Toan käsivartta, joka nojasi seinään. Keetongun takana hahmottuivat tehtaan kemikaalivaraston liekehtivät jäänteet. Oviaukko oli repeytynyt monta metriä suuremmaksi ja näytti nyt enemmänkin suurelta luolan suuaukolta.

    ”…oho”, oli Guartsun ensireaktio.
    Keetongu hymyili, mutta hänen yksinäisessä silmässään oli pientä tympeyttä. ”Kahdenkymmenentuhannen rattaan edestä kemikaaleja.”
    Makuta Nuin silmät pyöristyivät suuriksi ja hän raotti liskomaista etuhammashymyä. ”No… ainakin se kuoli?”
    ”Mikään ei selviytyisi tuosta”, Guartsu sanoi yskäisten. Kemikaalihuoneen kaasut maistuivat yhä hänen suussaan. Päätä särki.

    Tunto palaili vähitellen Guardianin raajoihin ja hän huomasi, että puristi vieläkin tiukasti Vartija-kiväärinsä liipaisinta. Sarjatulitoiminnon kytkin oli ylhäällä ja lipas naksahteli tyhjyyttään. Vartija kurotti varovaisesti kättään varustevyölleen täyttääkseen kiväärin uudella. Pettymyksekseen hän huomasi, että lippaita oli jäljellä enää vain kolme.
    Guardian kurtisti kulmiaan. ”Voi skarrararr. Minulla on vain kolme lipasta jäljellä.”

    Makuta Nui piteli kyljestään kiinni. Hän huomasi, että jokin liikkui irtonaisena hänen rintakehänsä sisällä. Varjojen olennon katse vääntyi kivuliaaksi ja se puristi kylkeänsä molemmilla käsillään. Jokin naksahti inhasti takaisin paikoilleen.
    ”ARGH”, Manu ärähti, mutta muutti ilmeensä pian pirulliseksi hymyksi. ”Luodit loppuvat, kun niillä ampuu”, hän sanoi sarkastiseen sävyyn.
    Guardianin ilme oli hapan. ”Viholliset kuolevat, kun niitä ampuu”, hän sanoi aivan yhtä sarkastisesti.

    Keetongu hymyili. Hänenkin äänensävynsä tihkui sarkasmia.
    ”Loppupäätelmä taitaa siis olla, että…”, rahi aloitti. ”…vihollisia kannattaa ampua.”
    Guardian nauroi. Hän lopetti nauramisen huomatessaan, että hänen rintakehäänsä iski pistävä kipu. Skakdi huohotti ja piteli rintakehästään kiinni.

    Keetongu havahtui ja siirsi kätensä pois seinään nojaavalta Exo-Toan raajalta. ”Kaikki kunnossa, Gurvana?”
    Guardian nyökkäsi valheellisesti purren hammasta. Hän siirsi kiväärinsä selkäänsä, mutta piti oikean kätensä rintakehällään. Guartsu nosti vasemman kätensä ylös.
    Makuta Nui asteli kohti skakdia, tarttui tämän kädestä ja auttoi hänet pystyyn.

    ”Kiitos”, Guardian sanoi hiljaa. Kipu rintakehässä alkoi kadota, mutta ei kokonaan. Hän siirsi katseensa takaisin liekkehin. ”Poistatan sarjatulitoiminnon. Vie liikaa ammuksia. Kukaan ei sitten…kerro Zaiggeralle.”
    ”Mmmm-hm”, Makuta Nui vastasi, kääntyen itsekin liekkejä kohti. ”No, ainakin Arsesteinin lelu on rikki.” Manu naurahti hiljaa ja ivallisesti.
    Tasan sekunnissa Nynrahin tehtaiden ilmoitusradiokanava aukesi kohinalla. Kohinan päätyttyä Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni kuului jälleen äänekkäästi ja kristallinkirkkaana.

    ”Voi, Makuta!” Zorak lausui juhlavasti. ”Sinun jos jonkun olisi pitänyt oppia jo, että kaunokaiseni on suunniteltu loppuun asti.”
    Makutan ilme täyttyi ärtymyksellä. Hän etsi katseellaan huoneen katonrajasta mahdollista valvontakameraa ja pohti ruminta tietämäänsä käsimerkkiä. Pohdinta kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä liekkien joukosta kuului ääniä.

    Äänet olivat mekaanisia. Jotain naksahteli. Joku puhui.
    Koko kolmikko käänsi katseensa tuleen. Liekeissä käveli joku.

    ”Mitä”, Guardian aloitti.
    Manu jatkoi innokkaasti. ”Hel-”

    Liekehtivästä oviaukosta asteli jokin, joka oli ilmiliekeissä. Sen metallinen pintakerros oli tahrittu tummilla kemikaaleilla, jotka paloivat napalmin lailla.
    Feterrasta ei ollut jäljellä paljoakaan, mutta se liikkui. Puolet sen alaruumiista oli räjähtänyt irti ja mukana oli kadonnut sen lentomoottori – tai mikä sen sitten ilmassa pitikään. Se ei kuitenkaan estänyt Feterramaista metalliraatoa liikkumasta.
    Pitkiä, luurankomaisia käsiä oli jäljellä vain kolme ja nekin olivat halkeamispisteessä. Monista puuttui sormia, mutta se ei etenemistä hiljentänyt. Mekaaniset nytkähtelyäänet ja sähköinen särinä täyttivät huoneen, kun liekehtivä raato käveli kohti kolmikkoa huterien käsiensä varassa.
    Ilmiliekeissä olevan ja hämähäkkimäisesti lattiaa pitkin juoksevan Avhrak Feterran haarniska oli revennyt täysin auki monesta kohtaa ja sisältä valui jotain mustaa. Se, mitä päästä oli jäljellä pyöri ympäri kuin karuselli. Vaikka Makuta Nui oli saanut metalliolennon silmäaukot umpeutumaan, oli kemikaaliräjähdys repinyt sen naaman auki ja kaksi heikosti särisevää silmää roikkui kiinni pään jäänteessä juuri ja juuri. Kolmas oli jäänyt matkalle.

    Feterra yritti vielä puhua jotain, mutta sai aikaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Tunteettomat lausahdukset olivat epäselviä eivätkä liittyneet mihinkään.
    ”K-k-k…KäSkY: k-uoL-E. K-k-k-k-EhoTuS. k-YS-ymyssss.”
    Satunnaisten mekaanisten lausahdusten alta kuuluva voimakkaampi ääni kuulosti tuskaisalta huudolta.
    ”vALOn t-t-t-Toa. Z-M-A. Z-M-A. Z-MA. Z-M…”
    Vielä yksi silmä putosi irti Feterrasta. Olento jatkoi yhä nopeaa etenemistä käsiensä varassa. Guardian haparoi vielä hieman puutuneilla käsillään revolveriaan vyötäröltään ja Makuta Nui tähtäsi hämähäkkiraatoa omalla Feterra-kourallaan. Keetongu katsoi ainoalla silmällään omaa tykkiään, joka lojui vielä lattialla. Hän ei ollut aivan varma, ehtisikö sen luokse.

    Kävelevä, palava ja sulaneella metallilla päällystetty raato pysähtyi kahden metrin päähän kohteistaan ja horjui hetken kolmella luurankomaisella jalallaan. Se näytti valmistautumaan ponnistamaan ilmalentoon.
    Ennen hyppyään Feterran päästi vertahyytävän rääkäisyn, jossa ei ollut enää merkkiäkään mekaanisuudesta. Sitten se ponnisti.
    ”MOLEMMAT ALAS!” Keetongun kumea ääni karjaisi raivokkaasti. Guartsu ja Manu hätkähtivät ja tottelivat välittömästi.

    Kun Keetongun heilauttama irtonainen Exo-Toa-raaja kohtasi hämähäkkimäisen Feterra-romun kasvot, syntyvä metallin rusentumisen ääni oli korviahuumaava. Kahden irtonaisen käsiraajan jäännöksiä ja useita satunnaisia ja hyvin liekehtiviä metallikappaleita kolahteli huoneen lattialle ja seiniin. Feterran yksikätinen jäännös lensi takaisin liekkeihin.

    Sen käsi jatkoi yhä psykoottista sätkimistä. Keetongu pudotti pahasti lommoutuneen Exo-Toa-raajan lattialle ja Guartsu ja Manu nousivat varovaisesti pystyyn.
    Feterran raato liikkui yhä kituvasti. Kolmikko päätti juosta.

    Sukellusvene
    Vartin päässä Nynrahista

    Zorak von Maxitrillian Arstein tarkkaili Nynrahin valvontakameroiden kuvamateriaalia intensiivisesti pystyasennosta. Tuoli seisoi tyhjänä hänen takanaan Zorakin nojatessa hieman näyttörykelmän ohjauspaneelia kohti.
    Harmaa skakdi paljasti koko hammasrivistönsä virneeseen, kun hän löysi oikean kameran. Pitkän tehdaskäytävän läpi juoksivat revolverilla tähtäilevän Guardianin perässä Feterra-kouransa käyttöä harjoitteleva Manu ja suurta tykkiä kaksin käsin kantava Tongu. He eivät vaikuttaneet huomioivan käytävän valvontakameraa.
    Zorak tarttui radiopuhelimeen ja painoi linjan auki.
    ”Sektori 5”, hän kuiskasi.

    Ampiaisparven lailla syöksyvät Avhrak Va -lautaset täyttivät käytävän, mutta satunnaiset revolverin osumat pudottivat niitä. Keetongu räjäytti jykeviä Cordak-ammuksia saadakseen parven hajaantumaan, mutta huoneeseen virtasi vain lisää. Manu kamppaili käytävän päässä olevan turvaoven lukitusjärjestelmän kanssa jonkin aikaa ennen kuin turvautui lateraaliseen ajatteluun ja lainasi Keetongun tykkiä. Kolmikko jatkoi juoksuaan seuraavan huoneen läpi.

    ”Jännittävää. Tuossa huoneessa ei ole kameroita. Antakaa hetki, tutkin pohjapiirustuksia…”

    ”Eli…kerrataan!” Guardian läähätti ampuen satunnaisia laukauksia perässä roikkuviin lautasiin. Hän laski äänenvoimakkuuttaan huomattavasti, että ZMA ei kuulisi.
    ”Meidän pitää…pysäyttää näiden ja Feterrojen tuotanto.”

    Suuri räjähdys tuhosi kokonaisen Va-parven. Keetongu huusi äänen alta.
    ”Minulla on idea!”

    ”Mahtavaa”, Manu sähisi. ”Mutta meidän pitäisi varmaan selviytyä myös hengissä.”
    ”Yritetään”, Guartsu sanoi. ”Ja pelastaa matoranit?”
    Manu kohautti olkapäitään ja kyykistyi Va:n energia-ammuksen alta. ”Ei kai niin vaikeaa.”
    ”Ja murtaa jokainen luu ’herra ZMA:n” ruumiissa”, Tongu sanoi irvistäen.
    ”Oikein mielelläni!” Makuta Nui naurahti.

    ”Tutkin vähän pohjapiirustuksia, ystäväiseni. Olisitte voineet valita paremmankin huoneen.Ja niin, niistä luista…”
    Zorak von Maxitrillian Arstein piti uhkaavan tauon. Sitten hän karjahti rauhalliselle mielentilalleen epätyypillisesti.
    ”YHTÄKKIÄ, MURSKAIN.”

    Huoneen seinästä valtavan rysähdyksen säestämänä syöksyvä murskain pysähtyi, kun Keetongu otti sen kahdella kädellä vastaan. Keltaisen jättiläisen nyrkit kaivautuivat metalliseinämään, joka yritti musertaa kaikkia kolmea klaanilaista. Vahva rahi siirtyi vähitellen taaksepäin, mutta onnistui kuitenkin pidättelemään murskainta tarpeeksi kauan, että kolmikko pystyi vetämään itsensä pois sen edestä.
    ”Mi…mitä”, Manu inahti.
    ”Ihmettelette varmaan, miksi käytävään on asennettu tehokas metallinmurskain.”
    ”Tavallaan”, Keetongu jyrisi huohottaen.
    ”Myös ystävänne Q kyseenalaisti muutokseni pohjapiirustuksiin. Vastaus teille: samasta syystä kuin tuohon toiseen seinään.”
    Jotain rysähti.

    Jotain rysähti. Zorak seisoi paikallaan pidellen tiukasti kiinni kommunikaattoristaan. Tavallaan hän toivoi onnistuneensa, mutta harmaa skakdi ei halunnut menettää Guardianin tasoista vastustajaa ennen tämän näkemistä silmästä silmään. ZMA:n mielessä oli ristiriitaisia tunteita.
    ”Kuolitteko, ystäväiseni?” hän sanoi kommunikaattoriin. ”Kuolitteko?”

    Hetken oli hiljaista.
    ”Suunnitelmissasi oli yksi aukko”, Keetongun ääni sanoi.
    Zorakin ilme oli merkillinen. ”…niin mikä, jättiläinen?”
    ”Cordak-tykki.”
    Zorak von Maxitrillian Arsteinin toinen kämmen puristui nyrkkiin.
    ”…ah. Niitä siis…valmistetaan vielä.”
    ”Jep.”
    ”No…pysykää siinä, missä olette, niin kaunokaiseni vain…vangitsevat teidät..”
    ”Emme ajatelleet.”
    Toisesta päästä kuului jälleen juoksuaskelia.

    ”Omapa on valintanne”, Zorak sanoi virnuillen.

  • Deltan temppeli 47: Parannuskivi

    Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.

    Nimdan pyhättö Ranta

    Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä.
    Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään – Matoron ruumis.
    Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja.
    ”Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.

    Sinä hankit sen minulle.

    ”Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi.
    ”Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan.
    Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään.
    ”Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.

    Teet sen, koska et voi muutakaan

    Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.

    Sitten hän kuuli tutun äänen.

    Olen elossa

    Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.

    ”Matoro?” hän kysyi.
    Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.

    Olen naamiossa

    Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.

    Parannuskivi

    Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä.
    Täydellinen ajoitus.

    Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle.
    Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui.
    Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua?
    Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.

    Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen.
    Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään.
    ”Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta.
    ”En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi.
    ”Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.

    Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.

    ”Keskity”, hän mumisi.

    Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.


    Mitä aiot, Makuta?

    Herättää sinut henkiin.

    Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?

    Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?

    Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.

    Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.

    Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.

    Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.

    Nimda.

    Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja – Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi.
    Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon.
    ”M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.

    TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI

    Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.

    ”Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin”, Notfun huusi perämiehelleen.

    ”Yarr. Kerro”, Jardirt huudahti takaisin.

    ”Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies”, Notfun ärisi.

    Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.

    ”Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa”, Notfun komensi, ”Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?”

    Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.

    Äläpäs tuplapostaa.
    -MK
    Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin.
    -Jake
    Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee?
    -MK

  • Deltan temppeli 44: Itroz esittäytyy

    Tuntematon

    Kaikki oli valkoista.

    ”Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana…”

    ”Mmmitäh?”

    ”Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin.”

    ”… sinähän olet se olento naamiostani?”

    ”Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi.”

    ”E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?”

    ”Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja.”

    ”Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?”

    ”Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla:
    Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman… ruumiiksi?”

    ”Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti.”

    ”No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?”

    Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään.
    Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.

    ”Ei”, hän sanoi.

    ”Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!”

    ”Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen.”

    Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.

    Nimdan temppeli
    Pyhä kammio

    ”Se aukeaa!”
    ”Vetäkää!”

    Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.

    Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.

    Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.

    ”Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!” kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.

    ”Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita”, matoran selitti rauhallisesti.

    ”Tappakaa ne”, hän jatkoi.

    ”EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!” Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.

    ”… ei Nimdaa?” munkki sanoi tyrmistyneenä.

    ”Ei Nimdaa?”, muut munkit toistivat.

    KRA-KAM

    Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.

    Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.

    Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.

  • Na Zora

    Nazorak-pesä
    Laboratorio

    Valkoisessa laboratoriossa oli hiljaista. Kello tikitti seinällä ja jossain sen lähellä nazorakien koko geeniperimän sisältävä vati porisi, kun entsyymit liikehtivät, kuumenivat, höyrystyivät ja muuttuivat toisenlaisiksi. Tohtori 006 kuunteli porinaa tarkkaillen vatia ja nojaten syvälle tuoliinsa. Valkoinen suojapuku oli hiostavan ilmapiirin ansiosta auki ja Tohtorin kädessä oli kupillinen viileää juotavaa. Nazorak-tiedemies näytti lievästi väsyneeltä.

    Muut tiedemiehet olivat menneet tauolle kahdenkymmenen tunnin tuloksettoman työputken jälkeen, mutta 006 pysyi laboratoriossaan. Hän tunsi olevansa lähellä läpimurtoa. Se olisi voitokas tunne, jos hän ei olisi ollut lähellä läpimurtoa viimeiset yhdeksän tuntia. 006 alkoi turhautua lievästi.
    Sisimmässään torakkatiedemies tiesi, että avain täydelliseen sukupolveen ei välttämättä ollut nazorakein perimässä. Sen voisi löytää myös jostain toisesta rahista.
    006 vilkuili epäröiden pöydällään lojuvaa skalpellia ja muisti, kuinka hän oli joskus yömyöhään tutkinut pientä määrää kudosmassaa, joka oli saatu kerättyä, kun eräs Klaanin joukoissa toimiva Keltainen Jättiläinen oli hyökännyt pesään joitakin viikkoja sitten. Jättiläisellä oli ollut eräs geeni, joka olisi sopinut täydellisesti nazorakeille.

    Ennen edes testihenkilön kutsumista 006 oli kuitenkin muistanut kaikkien nazorakien johtajan, Kenraali 001:n järkkymättömän puheen.

    Me olemme puhtaita.
    Jokainen toukka, joka kuoriutuu munastaan. Jokainen aikuinen, joka kasvaa toukasta. Kaikki meistä kantavat pyhää perintöä, joka meille on siunattu.
    Olemme ainutlaatuisia. Ruumiissamme virtaa verta, jollaista ei löydy yhdeltäkään olennolta tästä maailmasta. Kenelläkään ei ole meitä puhtaampaa verta.

    Miksi saastuttaisimme puhtautemme? Miksi yhdistyisimme kummajaismaisiksi Kaitoiksi toisten, epäpuhtaampien olentojen kanssa? Miksi edes sylkisimme fuusiosauvojen suuntaan?
    Ja ennen kaikkea, miksi muuttaisimme puhdasta, pyhää vertamme?

    Yksikään sekaverinen hirviö ei ole oikeutettu kutsumaan itseään Nazorakiksi.

    006 huokaisi.
    ”Jääräpäät.”
    Hän joi juomansa loppuun ja tarttui mustekynään pöydällään. Hän ryhtyi jälleen piirtelemään valkoisen raporttilomakkeen kääntöpuolelle. Torakkatohtorin kynästä ilmestyi tällä kertaa kuitenkin vain valkoisia kuutioita ja tikku-ukkomaisia nazorakeja. Lopulta kynänjälki meni pelkäksi sotkemiseksi. Paperi täyttyi mustesotkusta ja tulisi päätymään hyvin pian roskakoriin, mutta se auttoi Tohtoria ajattelemaan. Usein hän ei edes katsonut paperia, vaan kohdisti silmänsä jonnekin kauas.

    Hetken sotkemisen jälkeen 006 katsoi paperia ja ymmärsi, mitä oli mennyt tekemään. Sotkun keskelle oli ilmestynyt siistejä nazorak-kielisiä kirjaimia.
    Stephen. Minä olen Stephen.

    Torakkatohtorin silmät laajenivat. Nimi. Ei. Nimistä ei saanut puhua. Ne eivät vain käyneet.
    Hiekanruskeat hyönteiskädet tarttuivat paperiin ja rytistivät sen palloksi. Sitten 006 laittoi paperipallon pöytänsä vieressä olevaan pienikokoiseen polttouuniin.
    Nimi. Miksi hän oli kirjoittanut itselleen nimen? Mikä oli pistänyt hänet tekemään sen? Torakkatohtorin sydän pamppaili aggressiivisesti.
    Ei hätää. Ne eivät…ne eivät…ne eivät kuule. Ne eivät ole kuuntelemassa.
    Kätöset, siniset. Niillä on muuta tekemistä. Niillä täytyy olla parempaa tekemistä.

    006 henkäisi ja nojasi kämmeniinsä. Hän ei pitänyt yhtään Abzumosta. Makuta oli hirviömäinen, julma, epävakaa ja inhottava, mutta jostain Tohtori hänessä silti piti. Hän piti nimestä. Hän ei välttämättä pitänyt Abzumon antamasta nimestä, mutta hän piti siitä, että joku kutsui häntä nimellä.
    Jotain muuta palasi 006:n mieleen. Jotain, jonka kaikkien nazorakien johtaja oli joskus sanonut.

    Ette tarvitse nimiä. Nimet ovat tarpeettomia.
    Teillä on vain yksi tehtävä elämässänne ja tiedätte sen tehtävän, kun katsotte tunnistelaattaanne. Minun omassani lukee Kenraali. Siinä lukee 001.

    Se tarkoittaa, että minut on tarkoitettu johtajaksi. Se tarkoittaa, että olen ensimmäinen. Se tarkoittaa, että kukaan ei ole yläpuolellani. Vaikka voitte nousta joukoissa, teidän täytyy ymmärtää, että ette tule koskaan olemaan ensimmäisiä.
    Rotumme ei elä ilman kaikkien panosta. Kaikilla on paikkansa. Kone ei pyöri, jos osia puuttuu.

    Nimet ovat saastaisille, epäorganisoiduille ja omasta olemassaolostaan ylpeille matoraneille. Me emme tarvitse niitä.

    Veremme on pyhää.
    Järjestys on pyhää.
    Työ on pyhää. Na Zora.

    006 heitti kynän sivuun ja yritti unohtaa ”Stephenin” parhaansa mukaan. Tällaiset asiat vain häiritsisivät työtä.
    Työ oli pyhää.

  • Nynrah osa 23: Paini Rautaisen Kuoleman kanssa

    Nynrah, kaasuinen kemikaalihuone

    ”KUOLEEEEERGGHH!” Makuta Nui huusi hakatessaan Feterran päätä nyrkeillään. Hän istui metallihirviön niskassa estäen jaloillaan putoamisen. Feterra huojui sinne tänne ja yritti ravistaa vaivan niskastaan. Sillä välin Guardian yritti murtaa palo-oven. Hän kuitenkin joutui luovuttamaan, sillä ovi ei avautunut, vaikka hän kuinka väänsi sitä auki.
    Olisipa Tongu täällä… Guartsu ajatteli tuskissaan. Hän saisi tämän oven väännettyä auki.
    Seuraavaksi Makuta lensi hänen viereensä ja löi päänsä seinään.
    ”Tästä ei saisi muodostua tapaa”, Manu valitteli.
    ”No älä iske päätä seinään”, Guartsu irvaili. Sitten Feterra sieppasikin hänet käsittelyynsä.
    ”Aaaa-puuuuu-aaaaargh!” Guartsu huudahti, kun Feterra yritti murskata hänen selkärankaansa palasiksi pidellen kahdella kädella ruumista paikallaan ilmassa ja hakaten toisella kahdella.
    Apua? Manu viestitti.
    APUAAAAA!
    Miten olisi molekulaarinen häiriö?
    Ggggrhhhrhhrhhhhhhhzrb.
    Saa luvan kelvata.
    Feterra pysäytti toimintansa huomatessaan, että Makuta hyökkäsi suoraan sen silmille. Se paiskasi Guardianin maahan ja yritti estää Makutaa, mutta tämä ehti päästä kosketuksiin Feterran pään kanssa. Pian rautaolento huomasi, että sen silmät olivat kadonneet. Makuta hänen päällään nauroi voitonriemuisena.

    Feterran aistit eivät kuitenkaan näyttäneet rajoittuvan näköön. Se tarttui äkkiä kiinni Manun ruumiiseen ja työnsi hänen päänsä katon sisään.
    Tuuuuoooo saattoi sattua… Guardian ajatteli.
    Feterran päästettyä irti Makutan ruumis jäi riippumaan katosta. Sitten hirviö alkoi hakata roikkuvaa ruhoa.
    ”Julma kone”, Guardian murisi. ”Eikö sitä saa hengiltä millään?”
    Paljonkohan tuo mahtaisi painaa? Manun ääni sanoi hänen päässään.
    Feterrako?
    Juuri se. Kiirettä. Tämä ei tunnu mukavalta. Luulen hajoavani pian. Kirjaimellisesti.
    Olisiko sata kilogram-
    KYSYIN PAINOA, EN MASSAA!
    Öh…
    Massakertaagravitaatiokentänkiihtyvyysjasittenkuntiedänsen…
    Guardian ei päättänyt jäädä kuuntelemaan vaan hyökkäsi jälleen Feterraa päin. Feterra kuitenkin otti hänet kiinni, ennen kuin hän ehti iskeä ensimmäistäkään lyöntiä. Pian entinen vartija roikkui katossa Makuta Nuin vierellä.
    Ei kuulunut suunnitelmiin, Guartsu pihisi ottaessaan vastaan luonnottoman julmia iskuja.
    Valmiina irrottamaan pään katosta, Manu vastasi hiljaa, jos pään sisäinen ääni voi olla hiljainen.
    Sitten Feterra romahti lattian läpi. Manu irrotti itsensä katosta ja rysähti lattialle.
    ”Ei… jaksa”, hän voihkaisi. Guadian pudottautui hänen vierelleen.
    ”Kuinka paljon voimia jäljellä?” hän uteli.
    ”Miten tämän sanoisi. Jos pitäisi juosta, hankalaksi käy.”
    ”Hankalaksi käy muutenkin, sillä ovi on yhä kiinni.”
    ”Pudotin sentään Feterran lattian läpi. Paitsi, että…”
    ”… ne osaavat…”
    ”… lentää.”
    Samassa lattian läpi lensi rautainen kuolema, joka sieppasi kaksikon ja heitti sen päin räjähdysherkkiä kemikaaleja. Guardian yritti nousta ylös siitä, mihin oli jäänyt, kunnes huomasi, että oli tahriutunut kokonaan johonkin likaisenkeltaiseen. Sitten hän katsoi vierelleen. Tiedoton Makuta ei voisi auttaa häntä juuri nyt. Feterra liisi häntä kohti.
    Se ei enää näe mitään! Guardian tajusi. Tietenkään ei. Sillä ei ole silmiä.
    Hän kirosi itsekseen typeryyttään. Sitten hän äkkäsi, että hänen takanaan puinen laatikko oli syttynyt palamaan rikkoutuneen kemikaalipullon valutettua sisältönsä sen päälle. Ja koko huone alkoi olla täynnä kaasua.
    Diffuusio… saapui yksittäinen ajatus Manun suunnalta.
    Differentiaalilaskenta. Diffraktio. Differenssi.
    Guardian päätti jättää nämä ajatukset huomiotta ja keksittyä ongelmiinsa: räjähdysherkkää kaasu oli levinnyt huoneilmaan, hänen takanaan leimusi palava laatikko ja silmätön Avhrak Feterra oli metrin päässä hänen edessään.

    ”Ei parhaita päiviäni”, Guardian sanoi puoliääneen.

  • Nynrah osa 22: Tanssi kemikaalien keskellä

    Nynrah
    Varasto

    Paksun teräsoven palaset putoilivat lattialle kolisten.
    Ammuskelusta lommoinen ja vaurioitunut Avhrak Feterra leijaili verkkaisesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania, jotka perääntyivät askel askeleelta taaemmas koodilukon takana olevaan huoneeseen. Juuri kaksikon huoneeseen siirtänyt Manu tunsi olonsa uupuneeksi. Uuden kehon kanssa tulisi olemaan vielä tottumista, ja makuta-voimien täysi hallinta tulisi olemaan näin vähillä voimilla hyvin vaikeaa.
    Kaksikkoa lähestyvä mekaaninen hirviö venytti teräskäsivartensa niiden äärimmäiseen pituuteen, mikä sai olennon näyttämään huomattavasti suuremmalta ja uhkaavammalta. Feterran metallinen pää oli kyyristynyt mahdollisimman etukenoon ja lähelle sen kahta uhria. Metallinen pää kääntyili tarkoituksenmukaisesti puolelta toiselle, mutta sinisten silmien jäinen hohde pysyi tarkasti makutassa ja skakdissa.
    Feterran mukana huoneeseen leijaili kaksi syyttävästi tuijottavaa Avhrak Va:ta, jotka asettuivat sen molemmille puolille. Tainnutussäteiden lasertähtäimet syttyivät.

    Guardian vilkuili ympärilleen. Huone, johon rautainen kuolema oli ajanut kaksikon oli täynnä suuria teräskanistereita, joiden pintaa ruoste alkoi jo joistakin kohdista syödä. Matoran-kielisiä kemikaalien ja kaasujen nimiä luki kanisterien etiketeissä.
    Huoneen seinät olivat kivisen harmaat ja erittäin jykevät, eikä niiden pinnassa ollut ainuttakaan naarmua tai edes kulumaa. Vain yhdestä ovesta pääsisi ulos.
    Guardian katsoi sinihohtoisiin silmiin ja piti ilmeensä vakavana.

    ”Vai niin. Ajoit meidät umpikujaan.”
    Guardian nosti kiväärinsä hitaasti esiin ja piti tähtäyksensä Feterran keskimmäisessä silmässä.
    ”Nokkelaa”, Guardian joutui myöntämään hampaidensa välistä.

    Makuta Nui seisoi Guardianin vieressä, osoitellen Feterraa sen lajitoverin irtonaisella kouralla. Hän vilkuili Feterran takaa näkyvää oviaukkoa toisella silmällään, mutta katsoi vihjailevasti Guardianiin toisella. Makuta raotti suuaukkoaan ja ilmeili Guardianille niin huomaamattomasti kuin vain kykeni.

    Ennen kuin makuta ehti lähettää Guartsulle minkäänlaista viestiä, jokin tukki oviaukon ja sulki ulos siitä huoneeseen pilkistävän valon. Guartsun ja Manun silmät laajenivat. Oikeanpuoleisesta Va:sta alkoi kuulua radionomaista säröääntä.
    ”…hieno ajatus, nokkelat antagonistini, mutta olen askeleen teitä edellä”, Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni sanoi suorastaan kohteliaasti. ”Astuitte juuri teollisuuskemikaalien ja kaasujen säilytyshuoneeseen, ja turvallisuussyistä noita seiniä ei kaataisi edes ohjusisku.”

    Makuta Nui pihisi happamasti ja sekä Makuta- että Feterra-käsi puristuivat nyrkeiksi. ”Rrrrrgh. Hieno palo-ovi.”

    Zorak hykerteli. ”Nimenomaan. Toisaalta taas…en haluaisi heittää näin hyvää vastustajaa roskiin näin…tylsässä paikassa. Jos jaksatte kuunnella tarkasti, voin antaa pienen mutta hyödyllisen vinkin.”
    Skakdi-tiedemies naurahti taas lämpimästi, mutta nauru loppui lyhyeen. Yhden kemikaalivarastossa kaikuvan plasmalaukauksen jälkeen oikeanpuoleinen Avhrak Va putosi maahan kolmena savuavana osana, jolloin sen jäänsininen silmävalo välkkyi vähitellen sammuksiin. Guardian siirsi tähtäimensä takaisin uhkaavasti leijuvaan Feterraan.

    Kesti joitakin sekunteja radiohiljaisuutta, ennen kuin jäljelle jääneestä Avhrak Va:sta kuului ääntä.
    ”…otan tuon kieltävänä vastauksena. En siis pakota. Hyvästi, Vartija. Hyvästi, hirviö.”

    Radioäänien kaikottua Va ja Feterra hyökkäsivät välittömästi, mutta niin tekivät myös Guardian ja Makuta Nui. Huoneen katonrajaan vetäytynyt Avhrak Va ehti ampua seitsemän lumenvalkoista tainnutussädettä skakdin ja makutan suuntaan ennen kuin äänekkäiden siivenheilahdusten myötä Manu sinkoutui korkealle. Viimeinen näkymä kamerarobotin sinisessä silmässä oli metallinhohtoinen Feterra-kämmen, joka musersi sen ruttuun.

    Sillä aikaa Guardian opetteli tanssimaan. Hän hypähteli suorastaan rytmikkäästi edestakaisin väistellessään Feterran ammuksia. Rautarobotin kämmenpohjista syöksähtelevät valkoisena hohtavat sarjatuliammukset kimpoilivat pitkin huonetta ja ajoittain hipaisivat Guartsun jalkoja aiheuttaen pieniä palovammoja. Päästyään jaloilleen Guardian jakoi pari hajanaista laukausta kivääristään kohti Feterraa. Molemmat tärähtivät sen pintaan voimakkaasti ja saivat ilmassa leijuvan koneen heilahtamaan taaksepäin ja kolahtamaan vasten kaasukanistereita. Laukauksista jäi koneen pintaan vain tummanpuhuvia naarmuja ja lommoja ja Feterra näytti pääasiassa ärtyvän osumista. Punahehkuinen plasma kerääntyi sen olkapäätykkien sisällä ja näytti olevan valmiina räjähtämään tulisesti kohti Guartsua.

    Ennen mahdollisesti kohtalokkaaksi osoittautunutta kämmensädelaukausta Feterran päähän kuitenkin kolahti jotain. Siipiään kärpäsmäisesti räpyttelevä Manu roikkui nyt metallihirviön päässä ja hakkasi sitä molemmilla nyrkeillään, mikä sai olennon heilumaan edestakaisin. Manun harhauttaessa Feterraa Guartsu vaihtoi vikkelästi Vartija-kiväärinsä tulitustoiminnon sarjatuleksi ja antoi aseen laulaa. Tuhoisan plasmaoopperan jokainen nuotti osui suoraan Feterraan ja pehmensi sen kuorta. Huoneen akustiikka sai äänet kaikumaan niin, että mikään muu ei edes kuulunut varastossa.
    Makuta Nuin oli pakko turvautua telepaattiseen kanavaan.
    ÄLÄAMMUÄLÄAMMUUUUUUUUUUUUUH!
    En minä sinuun osu, älä huoli, Guardian pohti kylmän viileästi tilanteesta huolimatta.
    Et takuulla, mutta satutko hyvä Gurvana nyt vain huomaamaan, että takanani on tasan neljätoista kanisteria tulenherkkiä kemikaaleja.
    Guardian asteli Feterraa kohti, vaikka kiväärin tuoma vastus sitä vaikeutti. Leijonanosa ammuksista osui teräksiseen tappokoneeseen ja loput seinään sen takana. Saanen pyytää edes vähän luottamusta?

    Makuta oli vastaamassa jotain. Ajatuksen voimalla vastaamisessa sattui kuitenkin olemaan se sisäinen ongelma, että ajatuksia oli vaikea hallita. Ajatusten hallinta osoittautui erityisen vaikeaksi silloin, kun ajattelija koki suuria tuskia.
    Avhrak Feterra tarttui hetken hallitsemattomuuden jälkeen Manuun kaikilla neljällä kourallaan.
    ”K-k-kehotus: Ku-ku-KU-kU-kUoLE.”
    Kaikki kourat ampuivat yhden valkoisen ammuksen Manuun, joka karjaisi tuskissaan. Sitten Avhrak Feterra heitti Makutan taakseen. Yllättävän painava pimeyden olento törmäsi takanaan oleviin kanistereihin ja jäi makaamaan liikkumattomana.

    Guardianin ilme oli epäuskoinen, mutta se muuttui sekunnissa vihaiseksi. Skakdi veti lippaan ulos, iski uuden sisään ja jatkoi tulitusta kohti Feterraa, mutta nyt se osoittautui vaikeammaksi. Metallikonetta ei häirinnyt enää mikään ja Guartsu joutui ampumaan varovaisemmin välttääkseen kanistereihin osumista.
    Varovaisuus osoittautui kohtalokkaaksi, sillä ripeästi liitävä Feterra oli kahdessa sekunnissa aivan Guardianin edessä. Sen teräskoura nappasi kiinni skakdin kaulasta ja nosti tämän ylös teräksisen tiukkaan kuristusotteeseen.
    Sininen skakdi pudotti kiväärinsä lattialle ja yritti epätoivoisesti vääntää Feterran suurta kättä irti kurkustaan. Veri alkoi maistua Guardianin suussa ja näköaisti alkoi vähitellen pettää.
    Hirviön olkapäissä kuumenevat plasmalaukaukset olivat valmiina ampumaan. Ne kääntyivät kohti skakdin päätä päästääkseen sinertävän sotaveteraanin tuskistaan.

    Feterra kuitenkin sammutti plasma-aseensa välittömästi suorastaan hätääntyneenä, kun se huomasi ympäröivän huoneen täyttyvän kellertävästä, pistävänhajuisesta kaasusta.
    Teräskoura aukesi ja Guardian putosi lattialle metallihirmun otteesta. Skakdi hengitti kuin viimeistä päivää pidelleen kurkustaan kiinni.
    Feterran pää kääntyi kokonaan ympäri.
    ”Si-Sih-sInÄ..”
    Makuta Nui seisoi valtavien teollisuuskaasukanisterien päällä vahingoittuneena, mutta virnuillen voitokkaan näköisenä. Kanisterit olivat auki ja bensiiniltä haiskahtava kaasu täytti vähitellen huonetta.
    ”Ha ha ha haa. Ammu meidät ihan vapaasti, jos haluat.”
    Guardian nousi pystyyn plasmakivääri käsissään, mutta hän ymmärsi sen olevan huono vaihtoehto. Skakdi laittoi kiväärin takaisin selkäänsä ja naksautti rystysiään.

    Feterra sammutti sekä kämmenpohjissaan että olkapäissään olevat sädeaseet. Jos tunteeton tappajakone olisi pystynyt raivoamaan, se olisi tällä hetkellä kiroillut kuin merimies.
    Feterra puristi kouransa nyrkkeihin ja syöksyi kohti Manua.